Terveys - Maanpuolustuskurssiyhdistys

N:o 89 

3/2009 

Pandemia 

Biologisten uhkien 

osaamiskeskus 

Lääkehuolto 

Talvisodassa 

Haastateltavana 

Ruotsin 

puolustusministeri 

Sten Tolgfors 

Terveys

Maanpuolustuskurssiyhdistyksen julkaisu 

Vt. päätoimittaja: Osastopäällikkö Matti Saarelainen 

Toimituskunta: Professori Tuomas Forsberg 

Toimittaja Tuomo Lappalainen 

Toimittaja Juha Muurinen 

Eversti Juha Pyykönen 

Tieto- ja viestintäjohtaja Marjo Timonen 

Toimitussihteeri: Majuri Torsti Astrén 

Toimituksen sihteeri: Anita Pursiainen 

Toimituksen yhteystiedot: 

postiosoite: PL 266 

00171 HELSINKI 

käyntiosoite: Maneesikatu 6 

puhelin: 0299 530 233 

fax: 0299 530 236 

sähköposti: anita.pursiainen@mil.fi 

Valtakunnallisen maanpuolustuskurssin käyneiden 

osoitteenmuutokset toimituksen postiosoitteella tai telefax 0299 530 236 

tai sähköposti: anita.pursiainen@mil.fi 

Alueellisen maanpuolustuskurssin käyneiden osoitteenmuutokset alueellisille yhdistyksille, 

yhteystiedot viimeisellä aukeamalla. 

Maanpuolustus-lehdessä esitetyt mielipiteet ovat asianomaisten kirjoittajien omia näkemyksiä 

eikä niiden tarvitse välttämättä edustaa lehden toimituskunnan tai Maanpuolustuskurssi yhdistyksen 

kantaa 

Graafikko: Jukka Talari 

Paino: Edita Prima Oy, Helsinki 2009 

Tässä numerossa: 

4 Pääkirjoitus 

Teema-artikkelit: 

5 Mikä pandemia, miksi siihen varaudutaan ja miten? 

12 Biologisten uhkien osaamiskeskus 

16 Lääkehuolto Talvisodassa 

2 3 

Sisällys 

Haastattelu 

22 Ruotsin puolustusministeri Sten Tolgfors: 

Pohjoismainen yhteistyö on pääraide Ruotsin puolustuspolitiikassa 

Muita artikkeleja 

28 Svensk och finsk säkerhets- och försvarspolitik 

32 Kokonaismaanpuolustuksen kurssi ylioppilasliikkeelle 

Kuulumisia 

36 Maanpuolustuskurssiyhdistyksen kuulumisia 

37 Maanpuolustuskurssien kuulumisia 

38 Kurssien kokoontumisia 

45 Yhdistykset toimivat 

47 Alueellisten yhdistysten yhteystiedot

PÄÄKIRJOITUS 

Maailman terveysjärjestö WHO julisti virallisesti pandemian alkaneeksi 11.6.2009. 

Tästä uudesta influenssa A(H1N1) -viruksesta tiedettiin aluksi melko vähän. 

Kansainvälisesti viruksen etenemistä pyrittiin kaikin keinoin hidastamaan, jotta 

mm. oppia sen olemuksesta saataisiin lisää. 

Nyt tämä nk. sikainfluenssa on levinnyt myös Suomeen, vaikka ainakaan tätä 

kirjoittaessa se ei vielä ole aiheuttanut maassamme epidemiaa. Epidemian puhkeamista 

pidetään kuitenkin syksyn aikana todennäköisenä. Viranomaisten mukaan tilanteeseen 

on Suomessa varauduttu hyvin eikä ihmisillä ole syytä huolestua. Sosiaali- 

ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ovatkin panostaneet 

kansalaisten valistamiseen. Tämä onkin erityisen tärkeää, jotta taudin luonteen ja 

leviämisen suhteen ei synny vääriä käsityksiä eikä paniikkia. 

Suomessa pandemian hoidon keskeinen kenttävastuu on THL:lla. Tässä numerossa 

laitoksen ylijohtaja Juhani Eskola valottaa lukijoillemme mistä pandemiassa on 

kysymys, miksi siihen varaudutaan ja millaisin toimenpitein. 

Tässä numerossa jatkamme jo edellisessä numerossa aloitettua Pohjoismaista teemaa. 

Haastateltavana on Ruotsin puolustusministeri Sten Tolgfors. Tässä seikkaperäisessä 

haastattelussa hän mm. vastaa siihen, miksi Ruotsi pitää mahdollisena luopumista 

yleisestä asevelvollisuudesta. Emeritus professori Bo Huldtin artikkeli puolestaan 

käsittelee Suomen ja Ruotsin turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa historian kokemusten 

näkökulmasta. 

* * * 

Tuuraan Jyrki Iivosta lehden päätoimittajana ensi kevääseen, kolmen numeron 

verran. Toivotan koko toimituskunnan puolesta sekä hänelle että lukijoillemme 

mielenkiintoista syksyn jatkoa. 

Matti Saarelainen 

Juhani Eskola 

Ylijohtaja, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 

Mikä pandemia, 

miksi siihen varaudutaan ja miten? 

oppukevään ja kesän aikana tiedotusvälineet 

ovat päivittäin kertoneet 

L 

uuden influenssaviruksen aiheuttama 

maailmanlaajuisen epidemian uhasta. 

Maailman terveysjärjestö (WHO) julistikin 

11. 6. 2009 pandemian alkaneeksi ja suositteli, 

että kaikki maat tehostaisivat varautumista 

laajasti leviävään ja yhteiskunnan toimintaa 

häiritsevään epidemiaan. 

Kansalaiset ovat olleet erisuuntaisten uutisten 

ja huhujen tulvassa hämmentyneitä. Joidenkin 

mielikuvien mukaan kyseessä on meitä 

kaikkia koskettava kulkutauti, jonka välttäminen 

on lähes mahdotonta ja jonka leviämisen 

rajoittamiseksi on ehdotettu maan rajojen sulkemista. 

Toisaalla mediaa syytetään hysterian 

lietsomisesta, puhutaan pandemiaähkystä ja 

vihjataan viranomaisten ylireagointiin. Tässä 

artikkelissa pyrin kuvaamaan elokuun loppupuolen 

tilanteen ja esittelemään lyhyesti tehdyt 

ja suunnitellut varautumistoimenpiteet. Lukija 

päätelköön, kuinka osuvasti toimenpiteet on 

mitoitettu ja mitä jatkossa tulisi tehdä. 

Kausi-influenssa 

ja influenssapandemia 

Influenssa on vuosittain esiintyvä kuumeinen 

hengitystieinfektio, johon meillä sairastuu 

joka talvi 5–15 % väestöstä. Kyseessä on tavallista 

flunssaa rajumpi, useita päiviä kestävä tauti, 

jonka tyyppioireet ovat kuume, yskä ja lihaskolotukset. 

Tilastojen mukaan Suomessa kuolee 

joka vuosi 500 – 2000 henkilöä kausi-influenssaan 

tai sen jälkitauteihin. Vakavalle taudinkuvalle 

ja jälkitaudeille alttiita ovat pienet lapset, 

raskaana olevat, monia kroonisia sairauksia 

sairastavat ja erityisesti ikääntyneet. 

Inf luenssavirukselle on ominaista suuri 

muuntuvuus ja hyvä tartuntakyky. Kulkiessaan 

vuoden mittaan ympäri maailmaa virus 

Teema-artikkelit: Terveys 

muuttuu siten, että aiempien infektioiden synnyttämä 

immuniteetti ei pysty uuden aallon 

saapuessa suojaamaan kuin osittain. Tämä on 

selityksenä siihen, että influenssa-aallot kiertävät 

säännöllisesti ympäri maailmaa: pääasiassa 

eteläisellä pallonpuoliskolla meidän kesämme 

aikana ja pohjoisella pallonpuoliskolla meidän 

talvikautenamme. Viruksen muuntumisen 

vuoksi myös rokote on uusittava vuosittain. 

Influenssavirus voi saada uusia ominaisuuksia 

myös toisilta viruskannoilta, joskus eläintenkin 

influenssaviruksista. Tällöin viruksen 

rakennemuutos on poikkeuksellisen suuri, ja 

väestön immuniteetti uusia rakenteita kohtaan 

puutteellinen. Maailmanlaajuisen epidemian 

eli pandemian synty on mahdollinen, mikäli 

influenssaviruksella on kolme ominaisuutta: 

(1) virus on perimältään ja pintarakenteeltaan 

uusi (jolloin väestöllä ei ole sitä vastaan immuniteettia), 

(2) se pystyy aiheuttamaan ihmiselle 

taudin ja (3) se pystyy tarttumaan ihmisestä 

toiseen ja leviämään helposti. 

Aiemmat pandemiat 

1900-luvulla ihmiskunta koki vuotuisten kausiinfluenssa-aaltojen 

lisäksi kolme ympäri maailman 

levinnyttä pandemiaa. Ensimmäinen oli 

espanjantauti vuosina 1918–1919, sen jälkeen 

aasialainen vuonna 1957 ja honkongilainen 

vuonna 1968. Espanjantauti oli A(H1N1)-viruksen 

aiheuttama epidemia, johon kuoli kaikkiaan 

50 miljoonaa sairastunutta. Myöhemmät 

pandemiat olivat lievempiä: aasialaiseen kuoli 

noin 1,5 miljoonaa ja honkongilaiseen 0,7 miljoonaa 

ihmistä. 

Nämä kolme edellistä pandemiaa todettiin 

vasta, kun niiden aiheuttamia tartuntoja oli 

jo runsaasti. Varautumiseen ei siten ollut juuri 

mahdollisuuksia. Tilanne on nyt toinen. Kansainvälinen 

yhteistyö sekä tautien seurannassa 

että virusten tunnistamisessa antaa hyvät 

4 5

mahdollisuudet todeta epidemioiden alkuvaiheet 

ja tutkia muuntuneita viruksia jo varhaisessa 

vaiheessa. Tällöin tautiseurantaa voidaan 

kohdentaa ja tehostaa, ja tarvittavat varautumistoimet 

mahdollisen laajan epidemian tai 

pandemian varalle käynnistää. Näin tehtiinkin 

vuonna muutama vuosi sitten lintuinfluenssan 

leviämisen varalta, ja näin on tänä vuonna tehty 

A(H1N1)v-influenssan (”sikainfluenssan”) 

vuoksi. Toisaalta ihmisten liikkuvuuden ja erityisesti 

kansainvälisen lentomatkailun lisääntymisen 

seurauksena uusien virusten ja niiden 

aiheuttamien epidemioiden leviäminen on 

2000-luvulla paljon nopeampaa kuin edellisten 

pandemioiden aikana. 

Kaakkois-Aasiassa todettiin vuoden 2003 

lopulla vaikeita hengitystietulehduksia yksittäisillä 

potilailla. Tämä tauti todettiin pian 

linnuista ihmiseen siirtyneen A(H5N1)influenssaviruksen 

aiheuttamaksi (”lintuinfluenssaksi”). 

Taudinkuvat olivat vakavia, ja 

lähes puolet todetuista potilaista kuoli viruslääkehoidosta 

huolimatta. Lintuinfluenssaviruksella 

oli kaksi kolmesta pandemian 

aiheuttajaviruksen ominaisuudesta: se oli ihmiskunnalle 

täysin uusi virus, ja se pystyi aiheuttamaan 

ihmisissä taudin. Siltä on kuitenkin 

tähän mennessä puuttunut kolmas kriittinen 

ominaisuus: se ei ole – yksittäisiä poikkeuksia 

lukuun ottamatta – pystynyt tarttumaan ihmisestä 

toiseen. Tämän vuoksi lintuinfluenssa 

on ainakin tähän asti jäänyt kuriositeetiksi. Jos 

tarttumisen mahdollistava muunnos virukseen 

syntyisi, olisi vakavan pandemian syntymisen 

todennäköisyys suuri. 

Vuoden 2006 valmiussuunnitelma 

influenssapandemian varalta 

Virustutkijat ja infektioepidemiologit ovat influenssaviruksen 

muuntumiskykyyn viitaten 

puhuneet vuosikymmeniä uuden influenssapandemian 

mahdollisuudesta. Uhkaa ei kuitenkaan 

ole pidetty riittävän konkreettisena, 

jotta konkreettisiin toimiin varautumisen kohentamiseksi 

olisi yleisesti ryhdytty. Vuonna 

2003 sars-epidemia ja lintuinfluenssa muuttivat 

asenteita. Suomessa tehtiin vuonna 2004 

selvitys terveydenhuoltojärjestelmän valmiudesta 

biologisten uhkatilanteiden varalta. 

Siinä identifioitiin kohteita, joiden korjaamisella 

kansallista valmiutta sekä luonnollisten 

epidemioiden että tahallisesti aiheutettujen 

biouhkien torjumiseksi on ollut mahdollista 

kohentaa. Yhtenä konkreettisena ehdotuksena 

selvityksessä nostettiin esiin varautuminen 

influenssapandemiaan. 

Lintuinfluenssauhan vuoksi WHO ja useat 

maat alkoivat valmiussuunnittelun ja varautumisen, 

joka on jatkunut tähän asti. Suomessa 

sosiaali- ja terveysministeriö asetti työryhmän, 

jonka tehtävä oli laatia kansallinen varautumissuunnitelma 

influenssapandemian varalta. 

Suunnitelma valmistui vuonna 2006. Siinä 

hahmoteltiin mahdollisen lintuinfluenssaepidemian 

vaikutuksia ja ehdotettiin varautumisen 

kohentamiseksi tarvittavia hankintoja 

ja muita toimenpiteitä sekä toiminnan organisoimista. 

Työryhmässä oli yhteiskunnan eri 

sektoreiden edustus, eivätkä sen pohdinnat ja 

suositukset rajoittuneet vain terveydenhuollon 

alueelle. 

Vuoden 2006 varautumissuunnitelma on 

muodostanut hyvän pohjan tämän kesän toimenpiteille 

ja syksyä varten tehdyille suunnitelmille. 

Samanlaisia suunnitelmia on tehty 

useissa muissa maissa. WHO ja Euroopan 

tautivirasto (ECDC) ovat ohjanneet ja koordinoineet 

kansainvälistä varautumista. Työ on 

edennyt varsin ripeästi. WHO:n pääjohtaja 

Margaret Chan on todennut, että globaalisti 

olemme paremmin valmistautuneita kuin 

muutama vuosi aiemmin ottamaan vastaan 

uudet epidemiat, olipa niiden aiheuttaja mikä 

mikrobi hyvänsä. 

”Sikainfluenssa” 

Huhtikuun 2009 lopulla Meksikosta alkoi 

kansainvälisiin tartunnantorjunnan tietoverkkoihin 

tulla tietoja influenssaepidemiasta, 

jonka aiheuttaja oli aiemmin tuntematon 

influenssavirus. Myöhemmin on käynyt ilmi, 

että yksittäisiä tapauksia oli edeltävien viikkojen 

aikana jo ollut Kaliforniassa, ja että tauti oli 

viranomaisten tietoon tullessaan levinnyt varsin 

laajalle Meksikon puolella. Taudinkuvassa 

tyyppioireet olivat kuume, hengitystieoireet ja 

kausi-influenssaa useammin oksentelu tai ripuli. 

Meksikosta raportoitiin alkuvaiheessa varsin 

korkeita kuolleisuuslukuja, jotka osoittautuivat 

seurannan laajetessa virheellisiksi. 

Taudin aiheuttajaksi todettiin hyvin nopeasti 

uusi influenssavirus A(H1N1)v, jonka perimä 

Pandemisen A(H1N1)v-viruksen synty ja rakenne 

(Trifonov ym. New Engl N Med 2009; 361:115-119 http://content.nejm.org/cgi/reprint/361/2/115.pdf) 

on yhdistelmä eläinten ja ihmisen influenssaviruksista. 

Pääosa viruksesta on lähtöisin kahdesta 

sian influenssavirustyypistä, mutta näihin on 

yhdistynyt sekä linnun että ihmisen influenssavirusten 

perimää. Syntyneellä viruksella on 

kaikki kolme pandemianaiheuttamiskykyyn 

vaadittavaa ominaisuutta: uutuus, taudinaiheuttamiskyky 

ja leviämiskyky. Onneksi tämän 

uuden viruksen aiheuttama tauti vaikuttaa 

suhteellisen lievältä: se on selvästi lievempi kuin 

espanjantauti tai ”lintuinfluenssa”. Sopivana 

vertailukohtana taudinkuvan suhteen näyttää 

olevan tavallinen kausi-influenssa. Viruksen 

syntyhistoria selittää myös, miksi uudesta influenssasta 

usein käytetään nimitystä ”sikainfluenssa”. 

Vaikka kyse on ymmärrettävästä termin 

kansanomaistamisesta, tämä oikaisu voi 

joissakin yhteyksissä johtaa väärinkäsityksiin. 

Oikea sikainfluenssakin on olemassa, sian influenssaviruksen 

sioille aiheuttamana tautina. 

A(H1N1)v-influenssa levisi nopeasti Meksikossa 

ja Yhdysvalloissa, ja sieltä ensin yksittäistapauksina 

ja myöhemmin laveammin 

muihin maihin. Kesän aikana epidemia on 

erityisesti levinnyt eteläisen pallonpuoliskon 

maihin, joissa nyt on normaali influenssakausi. 

6 Eskola: Mikä pandemia, miksi siihen varaudutaan ja miten? 7

Uusi virus ja normaali kausi-influenssavirus 

aiheuttavat rinnakkain sairastumisia. Niissä 

maissa, joiden seurantajärjestelmät ovat 

luotettavimmat, inf luenssasairastavuus on 

kaksi – neljä kertaa normaalia kausi-influenssaa 

suurempaa. Uuden viruksen aiheuttamia sairastumisia 

on näistä valtaosa. 

Tätä kirjoitettaessa elokuussa koko maailmasta 

on raportoitu 253 000 varmennettua 

tapausta, ja tautiin kuolleita on yli 2 500. Taudintapauksia 

on todettu 170 maasta, eniten 

Yhdysvalloissa, Argentiinassa, Brasiliassa ja 

Australiassa. Euroopan maista epidemia on voimallisimmin 

rantautunut Isoon Britanniaan 

ja Saksaan. Englannissa on raportoitu 13 000 

laboratoriossa varmennettua A(H1N1)v-virusinfektiota, 

Saksassa 14 000; englantilaisista 

potilaista 59 on kuollut. Koko EU:n alueella 

on Euroopan tautiviraston tilastojen mukaan 

43 000 sairastunutta. Suomessa on 25 elokuuta 

mennessä raportoitu 208 todettua potilasta; 

meillä ei toistaiseksi ole tautiin menehtyneitä. 

Neljän kuukauden seuranta-aikana tiedot 

A(H1N1)v-viruksen aiheuttamasta taudista 

ovat lisääntyneet jatkuvasti. Kausi-influenssaan 

verrattuna sairastuneiden joukossa on suhteellisesti 

enemmän lapsia ja nuoria, etenkin nuoria 

aikuisia. Ikäihmisiä näyttää osittain suojaavan 

vanha immuniteetti. Riskiryhmiä, joilla on 

joko suurempi alttius saada tauti tai sen vakava 

muoto, ovat raskaana olevat, pienet lapset, 

pitkäaikaisia sairauksia sairastavat ja voimakkaasti 

ylipainoiset. 

Todellinen sairastuneiden ja kuolleiden 

luku on paljon virallisesti raportoituja lukuja 

suurempi, sillä suuri osa sairastuneista ei tule 

tilastoiduiksi. Englannissa, jossa seurantajärjestelmät 

ovat hyvät, influenssatapausten 

todellinen määrä Health Protection Agencyn 

mukaan elokuun alussa on ollut noin kolminkertainen 

kausi-influenssaan verrattuna; siellä 

laskettiin 100 000 ihmisen sairastuvan viikoittain 

A(H1N1)v-viruksen aiheuttamaan tautiin. 

Virallisten tilastojen harhaan on ymmärrettäviä 

syitä: ensinnäkin tauti on monilla niin lievä, 

ettei se edellytä yhteydenottoa terveydenhuoltoon, 

ja toisaalta useimmissa maissa laboratoriojärjestelmän 

kapasiteetti ja seurantajärjestelmien 

herkkyys ovat riittämättömiä kaikkien 

epäiltyjen tutkimiseen ja tilastointiin. 

Kasvava joukko maita on taudin levitessä 

tehnyt päätöksen siitä, että yksittäisten tapausten 

seurannasta luovutaan ja voimat keskitetään 

turvaamaan vakavasti sairastuneiden 

hoito. Suomessakin tehtiin 22. 7. päätös, jonka 

mukaan epidemian alkuvaiheen ”rajaamisvaiheesta” 

siirryttiin ”lievennysvaiheeseen”. Rajaamisvaiheessa 

jokainen yksittäinen tartunnan 

saanut potilas pyrittiin löytämään ja hoitamaan, 

samoin hänen mahdollisesti tartuttamansa 

lähikontaktit pyrittiin jäljittämään ja täten 

tartuntaketjut katkaisemaan. Hoitovastuu oli 

Yllä: Raportoitujen kuolintapausten määrä maittain (http://ecdc.europa.eu) 

Vasemmalla: Raportoitujen kuolintapausten määrä viikoittain (http://ecdc.europa.eu) 

erikoissairaanhoidolla ja laboratoriodiagnostiikka 

oli keskitetty kolmeen laboratorioon. 

Päätavoitteena oli hidastaa taudin leviämistä 

Suomeen ja Suomessa. Lievennysvaiheessa päähuomio 

keskitetään riskiryhmiin kuuluvien ja 

vakavasti sairaiden hoitoon ja epidemian seurausten 

lieventämiseen. Hoitovastuu siirrettiin 

perusterveydenhuollolle ja diagnostisten laboratorioiden 

määrää lisättiin. 

Varautuminen syksyn ja talven 

epidemiaan 

Vuoden 2006 suunnitelmaa on käytetty pohjana 

kesän aikana epidemia-aaltoon valmistauduttaessa. 

Koska siinä kuvattu (”lintuinfluenssaan” 

perustuva) pandemia oli sekä yksilön 

kannalta vaarallisempi että yhteiskunnan kannalta 

vaikutuksiltaan vakavampi kuin nyt 

maailmalla leviävä ”sikainfluenssa”, on monia 

suunnitelmassa esitettyjä suosituksia jouduttu 

soveltamaan uuteen tilanteeseen. Epidemian 

laajuuden ja vaikutusten ennustaminen on 

edelleen vaikeata, mutta oheisessa taulukossa 

on esitetty arvioita siitä, mihin Suomessakin 

olisi syytä varautua. 

Suomessa varautumista johdetaan Yhteiskunnan 

elintärkeiden toimintojen turvaamisen 

strategiassa esitettyjen linjausten mukaisesti. 

Maan hallitus johtaa varautumista, ja on 

sekä ottanut kantaa tavoitetasoon että allokoinut 

voimavaroja pandemian torjuntatyöhön. 

Yhteiskunnan eri sektoreiden valmistautumista 

koordinoi ministeriöiden kansliapäällikkökokous 

ja sille valmistelevana elimenä valmiuspäällikkökokous. 

Nämä ovat käsitelleet 

pandemiavarautumista useaan otteeseen kevään 

ja kesän aikana. Käytännön operatiivista 

toimintaa johtaa sosiaali- ja terveysministeriön 

kansliapäällikön johtama, viikoittain kokoontuva 

pandemiakoordinaatioryhmä. Ministeriön 

toimintaa tukevat asiantuntijalaitokset. Lavein 

toimintakenttä on Terveyden ja hyvinvoinnin 

laitoksella (THL), jonka vastuulla on erityisesti 

tilanteen seuranta ja kansainvälinen kommunikaatio, 

ohjeistojen valmistelu ja koordinointi, 

rokotukset sekä viestintä (yhdessä ministeriön 

viestintäyksikön kanssa). Lääkelaitoksen tehtävät 

liittyvät lääkehuoltoon ja siinä tarvittavaan 

ohjeistukseen. Useat muutkin laitokset ja virastot 

ovat tehtäviensä mukaisesti yhteiskunnan 

eri sektoreiden valmistelussa mukana. 

Epidemian rajaamisvaiheessa katsottiin, että 

viranomaisille annettavat, tartuntatautilain 

mahdollistamat valtuudet esimerkiksi karanteenista 

tai päiväkodin sulkemisesta saattaisivat 

olla tarpeen taudin leviämisen ehkäisemiseksi. 

Tämän vuoksi A(H1N1)v-viruksen 

aiheuttamat infektiot määrättiin asetuksella 

yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi. Lievennysvaiheeseen 

siirtymisen myötä tarve puuttua 

yksilön oikeuksiin väheni, ja uusi influenssa 

poistettiin yleisvaarallisten tartuntatautien 


luettelosta. Muutoksesta tiedottaminen oli 

melkoinen viestintähaaste: miten selittää se, 

että tauti levitessään menettää virallisen vaarallisen 

taudin statuksensa ja sen hoito muuttuu 

potilaalle maksulliseksi! 

Jo vuoden 2006 suunnitelmaa laadittaessa 

käytiin laaja keskustelu varautumisen tasosta 

ja periaatteista. Päättäjät halusivat valmistautumisen 

hyvälle ja kattavalle tasolle myös materiaalisen 

varautumisen kannalta. Rokotteita 

päätettiin hankkia riittävästi koko väestön rokottamiseen. 

Samoin päätettiin, että influenssan 

hoitoon tarvittavia viruslääkkeitä hankitaan 

varmuusvarastoihin riittävästi kaikkien 

potilaiden hoitoon. Kolmas iso hankinta kohdistui 

hengityssuojaimiin, joita influenssapotilaita 

hoitava henkilökunta käyttää tartuntavaaran 

vähentämiseksi toimenpiteitä tehdessään. 

Kaikissa näissä hankinnoissa Huoltovarmuuskeskus 

on ollut keskeinen toimija ja rahoittaja. 

Suuret rokotevalmistajat aloittivat pandemian 

ehkäisyyn tarkoitetun A(H1N1)v-rokotteen 

kehittämisen heti, kun uusi virus oli eristetty. 

Työ voitiin pohjata lintuinfluenssaepidemian 

varalta tehtyjen mallirokotteiden kehittämiseen. 

Ensimmäisten rokote-erien odotetaan 

valmistuvan syksyn 2009 aikana. THL teki 

kesäkuussa 2009 sosiaali- ja terveysministeriön 

valtuuttamana hankintasopimuksen 5,3 

miljoonasta annoksesta. Valmistaja on luvannut, 

että nämä rokotteet toimitetaan Suomeen 

viikoittaisina lähetyksinä syyskuun loppupuolelta 

tammikuulle. Koska kaikkia halukkaita ei 

voida rokottaa heti, joudutaan ensimmäisiksi 

rokotettavat ryhmät ja niiden keskinäinen rokotusjärjestys 

määrittelemään. Asian valmistelu 

on kesken, mutta sekä Suomen kansallisessa 

varautumissuunnitelmassa että WHO:n tuoreissa 

kannanotoissa on suosituksia ensisijaisista 

kohderyhmistä. Näihin kuuluvat esimerkiksi 

influenssapotilaita hoitava terveydenhuoltohenkilöstö 

ja kroonisen sairautensa vuoksi lisääntyneessä 

influenssariskissä olevat henkilöt. 

Rokotusten priorisointikysymyksissä kuullaan 

mm. Terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan 

mielipidettä, ja lopulliset päätökset 

tehdään ennen rokotteen maahantuloa. 

Huoltovarmuuskeskus on hankkinut sosiaali- 

ja terveysministeriön esityksestä varmuusvaraston 

influenssaviruksiin tehoavia lääkkeitä, 

oseltamiviiria ja tsanamiviiria. Kaikkiaan 

lääkkeitä on joko varastossa tai lähiviikkoina 

saapumassa Suomeen noin 2,3 miljoonan hoitokuurin 

verran. Koska kaikki sairastuneet 

eivät tarvitse lääkehoitoa taudin lievyyden 

vuoksi, tämän määrän katsotaan riittävän epidemian 

aikaiseen tarpeeseen siinäkin tapauksessa, 

että virus kehittää vastustuskyvyn toiselle 

lääkkeistä. 

Rajaamisvaiheen aikana kaikki todetut tapaukset 

raportoitiin suoraan THL:een. Lieventämisvaiheeseen 

siirtymisen jälkeen myös 

taudin epidemiologisessa seurannassa joudutaan 

turvautumaan kevyempiin menetelmiin. 

Laboratoriossa varmennetut tapaukset tulevat 

edelleen nopeasti THL:n tietoon, mutta tämän 

lisäksi muokataan erilaisia avohoitokäyntien ja 

sairaspoissaolojen seurantaan sekä sairaaloiden 

hoitoilmoituksiin ja kuolinsyyrekisterin tietoihin 

perustuvia järjestelmiä influenssaepidemian 

seurantaan sopiviksi. 

Kevään aikana on jouduttu luomaan eri kohderyhmille 

suuri määrä ohjeistoja influenssan 

hoidosta ja leviämisen ehkäisystä sekä epidemiaan 

varautumisesta. Näitä on kirjoitettu sekä 

terveydenhuollon toimijoille että yhteiskunnan 

muiden sektoreiden käyttöön (esimerkiksi 

koulujen ja päiväkotien ohjeistot). Sairaalat, 

terveyskeskukset, työterveysasemat ja yksityinen 

terveydenhoito ovat näiden ohjeiden sekä 

toteutetun koulutuksen ansiosta varsin hyvin 

varautuneita toimimaan syksyn epidemian aikana. 

Päävastuu terveydenhuollon ulkopuolella 

tarvittavien ohjeistojen laadinnasta on sektorin 

omilla viranomaisilla, jotka parhaiten tuntevat 

alan tarpeet ja olosuhteet (esimerkiksi puolustusvoimissa 

tai vankeinhoidossa), mutta sosiaali- 

ja terveysministeriö on yhdessä THL:n 

kanssa pyrkinyt tukemaan ohjeiden laadintaa 

ja koordinoimaan niissä esitettyjen toimenpiteiden 

yhteensopivuutta. Viranomaisten ohella 

ohjeiden ja suositusten laadinnassa merkittävä 

rooli on ollut eri alojen asiantuntijoilla sekä 

työmarkkinajärjestöillä. 

Yksi laajaan epidemiaan varautumisen haasteita 

on viestinnän oikea-aikaisuus ja mitoitus. 

Sosiaali- ja terveysministeriö on johtanut 

viestintästrategian laadintaa ja koordinoinut 

viestintäkampanjoiden ja –materiaalien valmistusta. 

Eri alojen ammattihenkilöstölle ja 

väestölle kohdennettu viestintä on toteutettu 

pääasiassa ministeriön ja THL:n yhteistyönä. 

Syksyn ja talven pandemiaan varautumisen lähtöoletuksia Suomessa 

(perustuvat Englannin Health Protection Agencyn ja ECDC:n ennusteisiin) 

Prosenttiosuus (Lukumäärä) Kommentteja 

Sairastuvien osuus väestöstä 30 % (1,6 miljoonaa) 

Sairastuvuus epidemiapiikin aikana 6,5 % väestöstä viikon aikana Epidemiapiikin ajankohdat 

vaihtelevat eri alueiden välillä 

Komplikaatioita sairastuneilla 15 % Avohoito ja sairaalahoito yhteensä 

Sairaalaan ottoja 2 % sairastuvista (32 000) 

Kuolevuus 0,1 – 0,2 % sairastuvista 

(1 600 – 3 200) 

Espanjantaudissa 1,9 %, 

aasialaisessa 0,14 %, 

honkongilaisessa 0,07 % 

Työstä poissaolo epidemiapiikin aikana 12 % työvoimasta Lisäksi aikuisia joutuu olemaan 

pois työstä hoitamassa 

sairastuneita lapsia 

Kansalaisille suunnattua tietoa on tuotettu 

ensisijaisesti internet-sivuille (www.thl.fi), lisäksi 

kesän ajan toiminnassa on ollut influenssatilanteesta 

neuvova kansalaispuhelin. Mediaa 

on taustoitettu säännöllisesti; yhteistyö median 

ja viranomaisten kanssa on toiminut rakentavasti. 

Miltä tulevaisuus näyttää? 

Odotettavissa oleva epidemia on muiden maiden 

kokemuksen perusteella selvästi lievempi 

kuin se, johon lintuinfluenssan perusteella oli 

alettu varautua ja miltä tilanne vielä keväällä 

Meksikon tietojen pohjalta näytti. Varautuminen 

sekä terveydenhuollossa että yhteiskunnan 

muilla alueilla on edennyt ripeästi. Olemme 

nyt varsin hyvin valmistautuneita näkyvissä 

olevan pandemian rantautumiseen. 

Influenssaviruksen muuntumiskyvyn vuoksi 

on vielä mahdollista, että infektion luonne voi 

muuttua jo ensi talvena tai epidemian myöhempien 

aaltojen aikana. Espanjantaudissa lievää 

ensi aaltoa seuranneina epidemiakausina taudin 

tappavuus lisääntyi merkittävästi. Viruksen 

muuntumisessa on erityisesti syytä seurata 

kahta ominaisuutta: mahdollisen lääkeresistenssin 

kehittymistä (jolloin lääkkeen käyttökelpoisuus 

menetetään) ja uusien viruskantojen 

syntymistä (erityisesti ”lintuinfluenssaviruksen” 

ja ”sikainfluenssaviruksen” yhdistelmän 

syntymistä, jolloin tuloksena voi olla nykyistä 

huomattavasti vaarallisempi, leviämiskykyinen 

virus). Varautumistoimenpiteet täytyy tällöin 

sopeuttaa muuttuneeseen tilanteeseen. 

Siinäkin tapauksessa, että syksyn pandemia 

Suomessa jäisi lieväksi, ei kevään ja kesän aikana 

tapahtunut varautuminen ole ollut turhaa. 

Influenssan torjuntakeinoja hiottaessa on 

luotu käytäntöjä, jotka ovat käyttökelpoisia 

muidenkin infektioiden torjunnassa ja joiden 

juurruttamisesta pysyviksi kannattaa huolehtia. 

Toisaalta monien sektorien sisällä ja eri viranomaisten 

välisessä yhteistyössä on kehitetty 

uusia toimintatapoja, jotka ovat hyödyllisiä 

laajasti biologisten uhkien torjunnassa – ovatpa 

nämä sitten luonnollisia infektioita tai tahallisesti 

aiheutettuja. 


Tiina Raijas 

erityisasiantuntija, PLM 

Biologisten uhkien osaamiskeskuksen ohjausryhmän puheenjohtaja 

Simo Nikkari 

ylilääkäri, Sotilaslääketieteen Keskus 

Biologisten uhkien osaamiskeskuksen ja Sotilaslääketieteen keskuksen tutkimusosaston johtaja 


osaamiskeskus 

varautuu biologisiin terveysuhkiin puolustusvoimissa 

uolustusvoimat on uusien haasteiden 

edessä. Sodan ja rauhan välinen raja 

P on hämärtymässä. Viimeaikainen nopea 

bioteknologian alan kehitys on tuonut 

käyttöön uusia menetelmiä, jotka lisäävät terrorismin 

ja epäsymmetrisen sodankäynnin 

keinoja. Nämä uhkat lisäävät tarvetta kansallisen 

varautumisen ja lainsäädännön kehittämiselle 

sekä kansainväliseen asevalvonta- ja 

aseriisuntayhteistyöhön. 

Tietoisuutta kansainvälisestä bioaseiden 

kieltosopimuksesta sekä joidenkin tekniikoiden 

kaksoiskäytön riskeistä tulisi lisätä myös 

yliopisto-opetuksessa ja tutkimuksessa, jotta 

tutkijat ja tutkimusten rahoittajat huomioisivat 

bioturvallisuusnäkökohtia tutkimuksen 

muun eettisyyden ohella. Luonnolliset tartuntataudit 

ja niiden leviäminen muodostavat 

suurimman biologisen uhkan yhteiskunnalle 

ja myös puolustusvoimille niin kotimaassa 

kuin kriisinhallintaoperaatioissa. Toisaalta, 

bioaseethan ovat peräisin alun perin luonnosta, 

ja maailmanlaajuinen tartuntataudin 

hävittäminen johtaa vuosien kuluessa uuden 

bioaseuhkan syntyyn. 

Biologisten uhkien osaamiskeskus 

Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi 

on varautuminen epätavanomaisten 

aseiden, kuten bioaseen, käyttöön ja tartuntatautien 

aiheuttamiin uhkiin noussut myös 

puolustushallinnossa tärkeäksi kehitysalueeksi. 

Vuosina 2004 sekä 2009 annetuissa valtioneuvoston 

turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa 

selonteoissa sekä vuosien 2003 ja 2006 yhteis- 

kunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen 

strategioissa (YETTS) on korostettu rajat 

ylittävän yhteistyön merkitystä turvallisuusuhkiin 

ja haasteisiin varauduttaessa samoin kuin 

kansallisen viranomaisyhteistyön kehittämisen 

tärkeyttä. Näiden linjausten mukaisesti Terveyden 

ja hyvinvoinnin laitoksen (THL, entinen 

KTL) ja puolustusvoimien yhteinen Biologisten 

uhkien osaamiskeskus aloitti toimintansa 

vuonna 2005. 

Biologisten uhkien osaamiskeskuksen perustaminen 

oli osa puolustusvoimien suurinta 

sodanjälkeistä terveydenhuollon uudistusprosessia, 

jossa erikoissairaanhoito ulkoistettiin 

sairaanhoitopiirien kanssa tehdyin kumppanuussopimuksin. 

Osaamiskeskuksen toimintaa 

ohjaa sosiaali- ja terveysministeriön sekä 

puolustusministeriön nimeämä ohjausryhmä. 

Keskus koostuu kahdesta erillisestä yksiköstä, 

joiden operatiivinen hallinta kuuluu suoraan 

THL:lle ja puolustusvoimille. Puolustusvoimien 

Biologisen suojelulääketieteen yksikkö 

on osa Sotilaslääketieteen Keskuksen CB-suojelulääketieteen 

ja ympäristöterveyden keskusta* 

(Kaavio viereisellä sivulla). 

Biologisten uhkien osaamiskeskuksen toiminnan 

tavoitteena on kartuttaa kansallista 

osaamista biologisiin uhkiin varautumisen 

osalta. Osaamiskeskukseen on keskitetty rajallisia 

kansallisia resurssejamme, ja viranomaisten 

välistä yhteistyötä on tehostettu. Tutkimus- 

ja kehittämistoiminnan lisäksi tavoitteena 

on vahvistaa kykyä yhteiskunnan toimintoja 

*C = kemiallinen, B = biologinen 

Henkilöstö yhteensä 531 

- upseerit 6, opistoupseerit 25 

- lääkärit 78 (erikoisupseerit 34) 

- hammaslääkärit 20, 

eläinlääkärit 2 

- proviisorit 3, farmaseutit 1 

- hoitohenkilöstö 247 

- muut 149 

Ilmailulääketieteen 

keskus 

AMC 

Sukelluslääketieteen 

keskus 

SLK 

Tutkimus- ja 

kehittämisosasto 

TKOS 

Kenttälääkinnän 

keskus 

KLK 

Sotilaslääketieteen keskuksen organisaatiokaavio. 


on osa SOTLK:n ja Terveyden ja hyvinvoinnin 

laitosta. 

vaarantavien biologisten uhkakuvien arvioimiseksi 

sekä parantaa alan kansainvälisiä yhteistyövalmiuksia. 


toimii sekä Sotilaslääketieteen Keskuksen 

tutkimusosaston että THL:n bioturvalaboratorion 

yhteydessä. Keskuksen B-suojelulääketieteen 

yksikön erityistehtäviin kuuluu osallistuminen 

puolustusvoimien suojeluvalmiuden 

kehittämiseen sekä toimiminen suojelualan 

hankinnan ja koulutuksen tukena.* 

Käytännön haasteina osaamiskeskuksella 

on toimintansa alkuvuosina ollut luoda puolustusvoimille 

kansainvälisesti vertailukelpoinen 

ja kenttäkelpoinen bioilmaisukyky ja muu 

biosuojelualan valmius. Osaamiskeskus tuki 

mm. EU:n nopean toiminnan joukkojen pohjoismaisen 

taisteluosaston suomalaisen suojeluosaston 

toimintaa. Tämä osasto oli valmiudessa 

alkuvuoden 2008, ja sen varusteisiin kuului 

mm. analyyttinen CBRN-kenttälaboratorio, 

joka on nykyään osa puolustusvoimien 

*Suojelupuolustuksella tarkoitetaan puolustusvoimissa 

suojelutoimenpiteiden ja pelastustoiminnan 

muodostamaa kokonaisuutta; henkilöstön ja sotilaskohteiden 

suojaaminen CBRN-uhkilta ja tavanomaisten 

aseiden, polttotaisteluaineiden sekä onnettomuuksien 

ja tulipalojen vaikutuksilta. 

Esikuntapäällikkö 

Esikunta ml. 

Sotilaslääketieteen 

arkisto 

Sotilasapteekki ja 

lääkintävarikko 

Sotilaslääketieteen 

Keskuksen 

johtaja 

Lääkintäkoulu 

CB-suojelulääketieteen 

ja ympäristöterveyden 

keskus CBYK 


osaamiskeskus 

BUOS 

THL-PV 

Perusterveydenhuollon 

yksikkö 

Terveysasemat 

24 kpl 

operatiivista suojelutiedustelun erikoisyksikköä, 

Suojelun erikoisosastoa (SEO). 

Kenttälaboratorioperävaunu (kuvat seuraavalla 

sivulla) koostuu kahdesta erillisestä, biologisten 

ja kemiallisten taisteluaineiden tunnistukseen 

soveltuvasta laboratoriosta. Biologinen 

laboratorio täyttää bioturvataso 3 -vaatimukset 

(BSL-3), ja sen analytiikka perustuu biologisten 

agenssien nukleiinihappojen nopeaan ja 

turvalliseen osoittamiseen. Taudinaiheuttajien 

nopea tunnistus luo edellytykset varhaisille lääkinnällisille 

toimenpiteille, kuten rokotuksille 

ja antibioottien annolle, ennen tartuntataudin 

aiheuttamien vakavien oireiden puhkeamista. 

Biologiset aseet ovat tartuntatautien 

aiheuttajia tai niiden tuotteita 

Joukkotuhoaseiden, -materiaalien ja niihin 

liittyvän osaamisen leviäminen ja käytön 

uhka on keskeinen maailmanlaajuinen turvallisuusongelma. 

Riskien katsotaan liittyvän 

erityisesti epävakaisiin valtioihin sekä niiden 

kautta tapahtuvaan materiaalin ja tietotaidon 

kulkeutumiseen ei-valtiollisten toimijoiden 

haltuun. Biologisen aseen kohdalla tahallisesti 

levitettävät, mahdollisesti geenimuunnellut 

taudinaiheuttajat voivat jo lähitulevaisuudessa 

muodostaa nykyistä laaja-alaisemman uhkan. 

12 13

Kenttälaboratorioperävaunu toimintavalmiudessa 

kenttäolosuhteissa. Biologinen 

laboratorio täyttää bioturvataso 

3 -vaatimukset (BSL-3), ja sen analytiikka 

perustuu biologisten agenssien nukleiinihappojen 

nopeaan ja turvalliseen 

osoittamiseen. Alustavan diagnostiikan 

lisäksi laboratorion toinen päätehtävä 

on pakata näytteet referenssilaboratorioon 

lähetettäväksi ja tarkempaa 

tunnistusta varten. Sisäkuvassa tutkija 

on valmistautunut biologisen näytteen 

käsittelyä varten. 

Luonnossa esiintyvien taudinaiheuttajien, kuten 

sienten, bakteerien ja virusten, monimuotoisuus 

ja luonnollinen muuntelu yhdistettynä 

biotieteiden luomaan molekyylibiologisten 

tekniikoiden viimeaikaiseen nopeaan kehitykseen 

ovat selvästi alentaneet kynnystä bioaseen 

käytön tekniselle toteutukselle. 

Tähän asti bioaseiden kehitys ja tuotanto 

ovat vaatineet huomattavat resurssit, joita ei 

muilla kuin valtiollisilla toimijoilla ole ollut. 

Viime vuosina myös asekäyttöön soveltuvien 

taudinaiheuttajien kantakokoelmien valvontaa 

on tehostettu, jotteivät mikrobit päätyisi terroristien 

tai häiriköiden käsiin. Tämä valvonta on 

luonut uuden bioturvallisuuskäsitteen, kovan 

bioturvallisuuden (biosecurity*). Nykytekniikat 

mahdollistavat vaikkapa viruksen valmistamisen 

keinotekoisesti, jos viruksen perimä on tunnettu. 

Esimerkiksi isorokkoviruksen perimä on 

julkaistu, eikä sen synteettistä valmistusta pidetä 

mahdottomana. Näin ollen vuosien kuluessa 

esitetyt vaatimukset maailmassa jäljellä olevien 

isorokkoviruskantojen hävittämiseksi ovat 

osittain menettäneet perusteensa. Itse asiassa 

*Biosecurity = bioturvallisuuden osa-alue, jolla estetään 

vaarallisten aineiden joutumista vääriin käsiin ja 

lopulta joukkotuhoaseisiin.) 

isorokkovirukseen kohdistava lääketieteellinen 

perustutkimus luo edellytyksiä sen aiheuttaman 

uhkan torjumiseksi esimerkiksi rokottein 

ja uusin lääkkein. Biolääketiede ja sen menetelmät 

ovat kehittyneet huomattavasti 1970-luvun 

lopulta, jolloin viimeiset isorokon aiheuttamat 

tautitapaukset esiintyivät. Nykytiede ja 

tutkimus luovat siten myös mahdollisuuksia 

ja välineitä uusien biouhkien torjumiseksi. Vapaan 

tutkimuksen bioeettisiä kysymyksiä tulisi 

kuitenkin kriittisesti arvioida tutkimusprojekteja 

aloitettaessa ja erityisesti niiden julkisesta 

rahoituksesta päätettäessä. 

Isorokko hävitettiin kulkutautina 1970-luvun 

loppuun mennessä Maailman terveysjärjestön 

WHO:n toimesta. Sen jälkeen ihmisten 

vastustuskyky isorokkoa vastaan on heikentynyt 

tai se on nuoremmalla väestönosalla maailmanlaajuisesti 

lähes olematonta. Vastaavat 

eradikaatio-ohjelmat ovat meneillään polion ja 

tuhkarokon hävittämiseksi. Isorokkovirus onkin 

luokiteltu Yhdysvaltojen tartuntatautiviraston 

(CDC) mukaan yhdeksi vaarallisimmista 

tartuntataudinaiheuttajista sen yhteiskunnan 

turvallisuutta vaarantavan vaikutuksen takia. 

Näitä ovat myös verenvuotokuumeiden aiheuttajavirukset, 

Clostridium botulinum -bakteerin 

botuliinitoksiini sekä rutto- ja jänisrutto- 

bakteerit. Polio ja tuhkarokko päätynevät 

samalle listalle niiden hävittämiskampanjoiden 

onnistuttua. Kuka takaa, että tulevaisuudessa 

kaikki kantakokoelmat hävitetään, jotta näitä 

viruksia ei voi käyttää bioaseina, kun väestön 

immuniteetti niitä kohtaan on hävinnyt? 

Kansainvälistä vientivalvontayhteistyötä 

vahvistetaan 

Kansainvälinen biologisten aseiden kieltosopimus 

(BTWC) kieltää mikrobien ja muiden 

biologisten agenssien ja toksiinien kehitystyön, 

tuotannon, varastoinnin, hankinnan ja hallussa 

pitämisen muihin kuin rauhanomaisiin tarkoituksiin. 

Suomi raportoi sopimuksen osapuolena 

Yhdistyneille Kansakunnille vuosittain ns. 

luottamusta herättävänä toimena kansallisesta 

tartuntatautien esiintymisestä ja biopuolustukseen 

liittyvästä tutkimustoiminnastaan. YK:n 

turvallisuusneuvosto hyväksyi vuonna 2004 

päätöslauselman 1540, jonka tarkoituksena 

on estää joukkotuhoaseiden, kuten biologiset 

aseet, leviäminen. Ulkoministeriön johdolla 

ja yhteistyössä muiden valtionhallinnon toimijoiden 

kanssa onkin valmisteilla opetusmateriaalia 

mm. biologisen aseen kieltosopimuksesta 

sekä siihen liittyvästä vientivalvonnasta. Kaksikäyttötuotteiden 

sekä puolustustarvikkeiden 

vientivalvonnalla pyritään rajoittamaan joukkotuhoaseiden 

ja niihin liittyvän tietotaidon 

leviämistä. Puolustusministeriön johtamana on 

myös meneillään puolustustarvikkeiden maastavientiä 

ja maahantuontia koskeva lainsäädännön 

uudistamistyö, joka huomioi myös joukkotuhoaseita 

koskevat rajoitukset ja kiellot. 

Kulkutaudit 

puolustusvoimien kannalta 

Tarttuvat infektiotaudit muodostavat jatkuvan 

haasteen puolustusvoimien terveydenhuollolle. 

Jokavuotiset hengitystieinfektiovirusten aiheuttamat 

epidemiat, mukaan lukien influenssa 

A, lisäävät terveysasemien taakkaa ja henkilökunnan 

sekä varusmiesten sairauspoissaoloja. 

Toisaalta, jokavuotiset rajutkin kausiepidemiat 

ovat lisänneet puolustusvoimien valmiutta 

vastata pandemioiden, kuten sikainfluenssan, 

uhkaan. 

Alkuvuodesta 2009 ilmestyneen turvallisuus- 

ja puolustuspoliittisen selonteon mukaan, 

Maailman terveysjärjestö WHO:n uhkakuva- 

arvioon nojautuen maailmanlaajuisen influenssaepidemian 

todennäköisyys on suurempi 

kuin kertaakaan vuoden 1969 jälkeen. Järjestö 

kehottikin jäsenmaitaan varautumaan pandemian 

varalle, jonka laajuuden ja ajankohdan 

ennalta määrittely oli kuitenkin mahdotonta. 

Kysymys ei ollut, tuleeko uutta influenssapandemiaa, 

vaan milloin se iskee. Pandemiavarautumisessa 

Suomessa käytettiin mallina 

siipikarjassa pandemian ja sadoissa ihmisissä 

tauti- ja kuolemantapauksia aiheuttanutta 

lintuinfluenssa A(H5N1) -kantaa. Lintuinfluenssan 

aiheuttama pandemiauhka ei sekään 

ole poistunut, vaikka keväällä 2009 alkanut ja 

kesäkuussa maailmanlaajuiseksi pandemiaksi 

julistettu uusi influenssa A(H1N1)v ”sikainfluenssa” 

tarkentui seuraavaksi viruskannaksi. 

Puolustusvoimien varautuminen sikainfluenssaan 

nojautuu jokavuotiseen kausi-influenssojen 

hoidossa terveysasemilla saatuun kokemukseen, 

ja se tapahtuu yhteistyössä Terveyden ja 

hyvinvoinnin laitoksen, Sosiaali- ja terveysministeriön 

sekä sairaanhoitopiirien erikoissairaanhoidon 

asiantuntijoiden kanssa. Myös 

Huoltovarmuuskeskus on YETTS:n hengessä 

varautunut influenssapandemian uhkaan ostamalla 

ja varmuusvarastoimalla mm. huomattavia 

määriä viruslääkkeitä. 

Meneillään olevasta influenssapandemiasta 

ja kansallisesta varautumisesta siihen on ylijohtaja 

Eskolan laatima artikkeli alkaen sivulta 5. 

Tätä kirjoitettaessa (3. 9. 2009) Suomessa on 

varmistettu 217 tautitapausta, joista 5 varusmiehillä. 

Huomionarvoista sikainfluenssan 

kohdalla on ollut sen nopea, joskaan ei yllättävä, 

maailmanlaajuinen leviäminen lentomatkustamisen 

myötä. Suurin osa varmistetuista 

tautitapauksista Suomessa on edelleen peräisin 

ulkomailta. Suomessa tauti ei ole vielä aiheuttanut 

epidemioita varuskunnissa tai muuallakaan, 

joskin tilanne voi muuttua hyvinkin nopeasti 

lähiviikkojen aikana.* 

*Dragsvikissa Uudenmaan prikaatin varusmiehillä 

varmistui perjantaina 4. 9. 2009 aikaisemman kahden 

H1N1-tautitapauksen lisäksi seitsemän uutta 

tapausta. Näiden lisäksi vastaavanlaisella taudinkuvalla 

oli sairastunut 30 varusmiestä. Varuskunta asetettiin 

toistaiseksi lomakieltoon tartuntojen leviämisen 

estämiseksi. Myös Espoolaisessa päiväkodissa 

varmistui A(H1N1)v epidemia). 

14 Raijas & Nikkari: Biologisten uhkien osaamiskeskus 15

Mauno Turunen 

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva apteekkari, osallistui jatkosotaan mm. lääkintäaliupseerina 

Rukajärvellä ja joukkueenjohtajana Kannaksen taisteluissa kesällä 1944 

Lääkehuolto Talvisodassa 

uolustusvoimien lääkehuolto organisoitiin 

aivan viime hetkellä ennen 

P talvisodan syttymistä. Ratkaisevaksi 

muodostui siviiliapteekkien antama apu. 

Suomenlinnassa oleva lääkintävarikko toimi 

rauhan aikana keskusvarikkona hankkien puolustusvoimien 

tarvitseman lääkintämateriaalin 

ja toimittaen sen edelleen lääkintäyksiköille, 

muun muassa kahdelle sotilassairaalalle, jotka 

sijaitsivat Helsingissä ja Viipurissa. Lääkehuolto 

hoidettiin kahdesta sotilasapteekista, jotka 

nekin oli sijoitettu samoihin kaupunkeihin. 

Lokakuun 11. päivänä 1939 aloitettiin koko 

kenttäarmeijaa koskevat ylimääräiset kertausharjoitukset, 

joista vakiintui lyhenne YH. Lääketehdas 

Orionin johtaja, Helsingin yliopiston 

farmaseuttisen kemian professori Erkki Leikola 

määrättiin YH:ssa puolustusministeriön 

lääkintäosaston alaisen lääkintävälinetoimiston 

johtoon. Toimiston miehitys oli kokonaisuudessaan 

reserviläisten käsissä. Leikola itse 

oli reservin lääkintäkapteeni. 

Lääkintävälinetoimiston tehtäviin kuului 

muun muassa lääkehankintojen suorittaminen 

koko armeijalle mahdollisen sodan varalle. Valtion 

budjetissa vuodelle 1939 oli varattu puolustusvoimien 

lääkehankintoja varten normaali 

rauhanajan määräraha, eikä minkäänlaisia 

perussuunnitelmia kriisiajan tilannetta varten 

ollut ennakkoon tehty. Kaikki oli siten aloitettava 

aivan alusta. Ensimmäiseksi oli laadittava 

luettelo sodassa tärkeiksi katsotuista lääkkeistä 

ja arvioitava, paljonko 400 000 sotilasta kuluttaisi 

kutakin lääkettä. Arviossa piti myös ottaa 

huomioon, kuinka kauan sota mahdollisesti 

kestäisi. 

Sen jälkeen edessä oli vielä kaikkein vaikein 

ongelma: mistä rahat? Puolustusministeri Juho 

Niukkanen epäröi. Jos sota ei syttyisikään, mihin 

lääkkeet pantaisiin? Ratkaisu syntyi, kun 

Leikola lupasi lunastaa lääkkeet Orionille. 

Kahdeksan miljoonan markan määräraha saatiin. 

Leikola ja Orion tulivat apuun vielä toisessakin 

pulmallisessa asiassa. Kun kahden sotilasapteekkimme 

morfiinihankinnat rauhan 

aikana olivat olleet keskimäärin 800 grammaa 

vuodessa, sota-ajan vuosikulutukseksi arvioitiin 

150 kiloa. Pääteltiin aivan oikein, että 

sodassa kovien särkylääkkeiden kulutus moninkertaistuu. 

Oli kuitenkin olemassa kansainvälinen 

huumausainesopimus, jonka mukaan maassa 

saatiin pitää vain puolen vuoden kulutusta vastaava 

määrä huumausainetta. Genevessä 1931 

tehty sopimus ei koskenut sota-aikaa, mutta 

se oli sisäministeriölle oivallinen syy pitkittää 

päätöksentekoa. 

Lääkintäosastossa neuvoteltiin lopulta Orionin 

kanssa uusi sopimus, jonka nojalla tehdas 

sitoutui sotatilan vallitessa valmistamaan raakaoopiumista 

puolustusvoimien tarvitseman 

morfiinin, heroiinin ja kodeiinin.Geneven 

huumausainesopimus unohdettiin, ja pian Orion 

sai luvan hankkia oopiumia saman määrän 

myös omaan käyttöönsä. Näin oli armeijan särkylääketilanne 

saatu kuntoon talvisodan ajaksi. 

Oopiumi saatiin Sveitsistä tammikuussa 1940. 

Kaiken kaikkiaan puolustusvoimien lääketilanne 

oli siis YH:n aikoihin erittäin kehno. 

Lääkehoidossa käänteentekevät sulfat olivat 

tulleet laajaan teolliseen valmistukseen ennen 

toisen maailmansodan syttymistä. Nämä antibioottikautta 

edistäneet ihmelääkkeet, kemoterapeutit, 

olivat loppumaisillaan Suomesta, kun 

Englannista saatiin lahjoituksen turvin suuri 

erä M&B 693 -nimisiä sulfapyridintabletteja. 

Juuri ennen talvisodan puhkeamista saatu lahjoitus 

pelasti monen soturin hengen. 

Osa lahjoitusvaroin hankituista lääkkeistä 

ehti Suomeen vasta talvisodan jälkeen. Näin 

kävi muun muassa suurelle lääke-erälle, jonka 

sotaväen lääkintäpäällikkö, kenraalimajuri V. 

Linden tilasi talvisodan syttymispäivänä Washingtonin 

suurlähetystön kautta Yhdysvalloista 

keräyksellä saaduilla rahoilla. 

Muun muassa 500 kiloa oopiumia sisältänyt 

tilaus saapui vasta 22. 4. 1940. Kummastusta 

Lindenin tilauksessa herätti aine nimeltä pentamethylentetrazol 

ja ennen kaikkea sen suuri 

määrä, sata kiloa. Niinpä Washingtonin-lähetystö 

sähkötti päämajaan 20. 12. 1939: 

– Haluatteko todella 100 kg pentamethylentetrazolia? 

Tämä määrä riittää USA:ssa vuodeksi. 

Linden vastasi seuraavana päivänä: 

– Keuhkokuumeet ja kaasumyrkytykset. 

100 kg = 2 milj. annosta. Pienempikin määrä 

tervetullut. 

Aine saapui Suomeen vasta joulukuussa 

1940, eikä sitä koskaan tarvittu. 

Ylipäällikkö vastaan ylilääkäri 

Lääkintähuollon ylimmät johtoelimet jakautuivat 

kahteen paikkaan 18. 10. 1939, kun Mikkeliin 

perustettiin Päämaja ja sodanaikaiseen 

kokoonpanoon siirtynyt puolustusministeriö 

jäi Helsinkiin. Päämajaan lääkintäpäälliköksi 

siirtyneen Lindenin tehtävänä oli johtaa 

kenttäarmeijan lääkintähuoltoa. Hän katsoi 

kuitenkin, että johtaminen kävisi paremmin 

puolustusministeriöstä käsin ja anoi Mannerheimilta 

siirtoa Helsinkiin ministeriön 

lääkintäosaston päälliköksi esittäen samalla 

seuraajakseen Päämajaan lääkintäeversti Wellmania. 

Mannerheim suostui siirtoon, mutta 

Wellmanin sairauden takia Päämajaan komennettiin 

sotasairaaloiden tarkastaja, reservin 

everstiluutnantti Eino Suolahti. Ylipäällikön ja 

ylilääkärin erimielisyys siitä, missä paikassa ylilääkärio 

voisi johtaa lääkintähuoltoa, johti näin 

ylimmän lääkintäjohdon jakamiseen kahdelle 

henkilölle. Suolahti toimi puolustusvoimien 

ylilääkärinä koko jatkosodan ajan. Hänet ylennettiin 

kenraalimajuriksi 1940. 

Kahden rauhanaikaisen sotilasapteekin 

tehtäviin oli kuulunut normaalien apteekkirutiinien 

lisäksi kenttälääkintäjoukkojen varustaminen, 

mikä tarkoitti kymmenientuhansien 

lääkintälaukkujen ja -laatikoiden pakkaamista 

kenttäarmeijan lääkintäyksiköille ja -miehille. 

Pakkaukset olivat aivan alkutekijöissään 

YH:n alkaessa, eikä niitä olisi silloisella sotilasapteekkimiehityksellä 

saatu luultavasti koskaan 

valmiiksi. 

Lääkintävarikon päällikkö Viljo Kalervo 

Purasmaa totesi tilanteen karmeuden. Hän 

ryhtyi etsimään vapaaehtoisia ja sai kokoon 

16 17

400–500 henkeä, joka kävi työhön. Tämä pääasiassa 

farmasian ja lääketieteen opiskelijoista, 

lääkintälotista ja suojeluskuntien lääkintämiehistä 

koostunut vapaaehtoisjoukko teki ympärivuorokautisia 

työpäiviä suorittaen aivan 

uskomattoman urakan. Talvisodan alkuun 

mennessä olivat asianmukaisesti täytetyt kenttälääkintävarusteet 

kunnossa. 

Esimerkkinä urakan mittavuudesta voidaan 

mainita kaikkien paitsi moottori- ja hevosajoneuvoilla 

liikkuneiden sotilaiden henkilökohtaiseen 

varusteisiin kuulunut hankautumavoide, 

joka valmistettiin sotilasapteekissa. Vapaaehtoiset 

pakkasivat salvan käsityönä 20 gramman 

peltirasioihin, joita oli satojatuhansia. Voidaan 

syystä puhua ”talvisodan ihmeestä” tämänkin 

suorituksen yhteydessä. 

Evakuoinnit alkavat 

Ylimääräisten kertausharjoitusten alkaessa 

oli jo tosi kysymyksessä. Lääkintävarikko sai 

käskyn siirtyä Suomenlinnasta Seinäjoelle 

Törnävän piirimielisairaalan tiloihin, missä se 

toimi lääkintäkeskusvarikon nimellä. Saman 

sairaalan talousrakennukseen majoitettiin Helsingistä 

myös sotilasapteekki, joka lääketehdas 

Medicasta tuoduilla tabletti- ja ampullikoneilla 

pyrki kuumeisesti käynnistämään tuotannon. 

Viipurin sotilasapteekin johto sai jo syyskuun 

lopulla tehtävän tiedustella uudet tilat 

Lappeenrannasta. Ne löytyivät entisen varavankilan 

rakennuksesta, ja siirto tapahtui 

10. 10. 1939. Samanaikaisesti siirtyivät Viipurista 

lääkealan tukkukaupat Viipurin Rohdoskauppa 

Oy ja Tampereen Rohdoskauppa 

Oy. Huolimatta näin saaduista materiaalivahvistuksista 

sotilasapteekin varastot hupenivat 

nopeasti joukko-osastojen lääkelaatikkoihin. 

Orionin koneet ja tarvikkeet lastattiin 

kuorma-autoihin, ja siirto Keuruulle alkoi 

13. 10. 1939. Siellä olevan parkettitehtaan toiminta 

oli jouduttu lopettamaan vientivaikeuksien 

takia. Tilat vaikuttivat lääketehtaalle 

sopivilta sähkö- ja höyryvirtoineen, lämmityksineen 

ja tuuletuksineen. Juuri kun tehdas oli 

saatu siivotuksi ja se alkoi näyttää enemmän 

lääke- kuin parkettitehtaalta, päätettiin kuitenkin 

siirtyä takaisin Helsinkiin, missä yhtäkkiä 

oli alettu uskoa rauhan säilymiseen. Viikkoa 

ennen sodan puhkeamista Orion oli kokonaisuudessaan 

takaisin Helsingin Vallilassa, mutta 

ankara pommitus heti sodan sytyttyä käynnisti 

jälleen pakkaustyöt ja pikamuuton uudelleen 

Keuruulle. 

Kaikki suurimmat lääkintäyksiköt olivat 

näin samanaikaisesti joko tien päällä tai sijoittumassa 

uusiin tiloihin. 

Evakuointitoimenpiteet laajennettiin koskemaan 

koko Kannasta. Syyskuussa eduskunta 

oli hyväksynyt lain, jonka nojalla siviiliapteekki 

voitiin ottaa kokonaisuudessaan puolustusvoimien 

käyttöön sellaisella seudulla, joka oli 

sotatoimien tapahtumapaikkana. Kaikki Viipurin 

yhdeksän apteekkia ja 16 maaseudun 

apteekkia evakuoitiin Lappeenrantaan, jolloin 

Viipurin sotilasapteekki sai lisää kipeästi tarvitsemaansa 

täydennystä. 

Armeijan selustaan perustettujen kenttäsairaaloiden 

oli pakko täydentää lääkevarastojaan 

”oikotietä”, takavarikoimalla paikallisista apteekeista 

tarvitsemansa täydennykset. Lääkkeiden 

lisäksi kenttäsairaaloiden apteekkeihin tarvittiin 

apteekkivaakoja, autoklaaveja, astioita ja 

työvälineitä. 

Helsingin, Turun ja Tampereen siviiliapteekkien 

lääkevarastot inventoitiin lokakuun 

puolivälissä puolustusministeriön lääkintäosaston 

toimesta. Inventoijat jättivät apteekkeihin 

luettelon 62 eri lääkeaineesta ilmoittaen, että 

puolet niistä oli varattava puolustusvoimien 

käyttöön. Siviiliapteekit saivat luvan hankkia 

takavarikkoluettelon lääkkeitä omaa käyttöään 

varten, mutta se onnistui vain harvoin, 

sillä myös lääketukkuliikkeiden menevimmät 

lääkkeet olivat myyntikiellossa ja varattuina 

puolustusvoimille. 

Siviiliapteekit lääkehuoltoasemina 

Pommitusvaaran johdosta Helsingin sotilassairaala 

(Tilkka) siirrettiin jo YH:n aikana 

Hämeenlinnaan Aulangon hotellin tiloihin 

ja Viipurin sotilassairaala Imatralle rauhan parantolaan. 

Siviilisairaaloiden rauhanaikainen 

yleissairaalapaikkaluku oli noin 8000. Sotaajan 

paikkalukutarpeeksi arvioitiin 29 000, 

mikä edellytti 50 sotasairaalan perustamista. 

Kun yhtä sairaalaa kohti tuli keskimäärin lähes 

600 vuodepaikkaa, oli kysymys kooltaan 

varsin mittavista sairaaloista. Suuret julkiset 

rakennukset, kuten koulut, tyhjennettiin ja tilalle 

tuotiin sairasvuoteet. 

Varojen puutteessa ei kuitenkaan materiaaleja 

ollut voitu varata ennakkoon, joten osa sängyistä 

ja kalusteista hankittiin pakko-ottojen 

avulla. Huopia saatiin paljon lahjoituksina. Takavarikoiduista 

kangaspakoista valmistettiin 

patjapusseja, lakanoita, tyynynpäällisiä, pyyheliinoja 

ja sairaalavaatteita. Myös harsositeet 

ja -taitokset ja monessa sairaalassa jopa lastat 

tehtiin paikan päällä. 

Sotasairaaloiden lääkehuolto ratkaistiin 

määräämällä sijaitsemispaikkakunnan siviiliapteekki 

sen käyttöön. Lääkehuoltoa johtamaan 

määrätty lääkintäupseerin arvoinen 

sairaala-apteekkari otti käyttöönsä apteekista 

tarvitsemansa tilat ja työvälineet. 

Sotasairaalalle elintärkeät lääkkeet takavarikoitiin, 

eikä apteekki saanut käyttää niitä 

omiin tarkoituksiinsa. Osviittana oli tuore 

puolustusvoimien käyttöä varten laadittu lääkeluettelo. 

Sen sisältämistä 90 nimikkeestä 

suurin osa oli tavallisimpia lääkeaineita, joista 

apteekissa valmistettiin muun muassa pillereitä, 

voiteita, mikstuuroja, annospulvereita ja 

tinktuuroja. Tabletteja luettelossa oli vain 25 

nimikettä. Ellei kaikkia sairaalan tarvitsemia 

lääkkeitä ollut varastossa, apteekki suoritti täydennyshankinnat 

laskuttaen sotasairaalaa. 

Yleensä sotasairaalaan sidottu yksityisapteekki 

oli paikkakunnan suurin. Sillä oli tavallisimmista 

lääkeaineista nykypäivän apteekkiin 

verrattuna huomattavasti suuremmat varastot, 

jotka vastasivat jopa vuoden kulutusta. Valmiudet 

ottaa suurenkin sotasairaalan lääkehuolto 

vastuulleen olivat siten riittävät. Kun 

tehdasvalmisteita oli vain muutamia, apteekit 

valmistivat suurimman osan lääkkeistä itse. Ne 

olivat tehtaita pienoiskoossa. Apteekissa työskentelevä 

sotasairaalan apteekkari kykeni heti 

tehtävän saatuaan apteekkihenkilökunnan 

avustuksella tyydyttämään suurelta osin sotasairaalan 

lääketarpeet. 

Kaikkiaan talvisodassa oli toiminnassa 51 

sotasairaalaa, joiden yhteenlaskettu paikkaluku 

oli 35 000. Ennakkoarvio oli osunut jotakuinkin 

kohdalleen. Sotasairaaloiden lääkehuollosta 

vastasi 41 siviiliapteekkia, jotka suoriutuivat 

tehtävästä hyvin. 

Lääkintävarikot vaikeuksissa 

Lokakuun puolivälissä 1939 annettiin käsky 

neljän lääkintävarikon perustamisesta. Sijaintipaikkakunnat 

olivat Hämeenlinna, Pori, Kuopio 

ja Oulu. Ne olivat melko suuria sisämaassa 

sijaitsevia huoltoyksiköitä, joiden tehtävänä oli 

huolehtia ensisijaisesti sota- ja kenttäsairaaloiden, 

lääkintäkomppanioiden ja sairaalajunien 

lääkkeistä ja lääkintämateriaaleista. Varikot 

muokkasivat materiaalit käyttöpakkauksiksi. 

Ne myös huolsivat välittämiään koneita ja välineitä. 

Kunkin varikon huonetilatarpeeksi oli arvioitu 

300 m 2 . Arvio osoittautui jo alkuvaiheessa 

aivan liian pieneksi. Toiminnan laajetessa tiloja 

hankittiin koko ajan lisää, kunnes varastoja oli 

ympäri kaupunkia. Hajallaan olevan yksikön 

valvonta vaikeutui. Suuren yksikön toiminta 

käynnistyi muutenkin vaivalloisesti, sillä minkäänlaisia 

toimintaohjeita ei ollut. Farmaseuttisen 

koulutuksen saaneita oli lääkintävarikossa 

perustamisvaiheessa kahdeksan ja muuta väkeä 

15. Vain ani harvalla farmaseutilla oli sotilasfarmaattista 

koulutusta. Komentopaikaksi ja 

lääkintävarikon apteekkiosastoksi määrättiin 

sijaitsemispaikkakunnan apteekki, jonne varikon 

päällikköapteekkari sijoittui. 

Kun lääkintäkeskusvarikko ja Helsingin 

sotilasapteekki olivat samanaikaisesti muuttamassa 

Seinäjoelle, materiaalien hankkiminen 

oli vaikeaa. Rajoille ryhmittyvät kenttäjoukot 

ja sisämaassa muodostettavat uudet joukkoosastot 

saivat turhaan odottaa lääkintämateriaalitilauksiaan. 

Apteekin tablettivarastot loppuivat nopeasti, ja 

kun täydennystä ei saatu, aloitettiin korvaava 

tuotanto, mikä tarkoitti erilaisten annospulverien 

tekoa. Farmaseuttisen henkilökunnan 

vähyyden vuoksi jouduttiin turvautumaan 

epäpätevään tilapäisapuun. Sairaanhoitajat, 

lääkintälotat ja koululaisvapaaehtoiset tekivät 

työtä vuorokaudet ympäriinsä, jotta kotirintamalla 

muodostettaville uusille joukko-osastoille 

saatiin mukaan aspiriini-, särky-, kuume-, 

ripuli- ja yskänpulvereita. Lisäksi valmistettiin 

ja pullotettiin erilaisia liuoksia: tymolispriitä 

ihon ja haavojen desinfiointiin, lyijyvettä nyrjähtymiin, 

boorivettä silmähauteeksi, mikstuuroja 

yskään, linimenttejä lihaskipuihin, lietteitä 

mahavaivoihin ja niin edelleen. Salvoja jaeltiin 

peltipurkkeihin ja pärerasioihin: haavasalvaa, 

paleltumavoidetta, presipitaattisalvaa erilaisiin 

18 Turunen: Lääkehuolto Talvisodassa 19

ihottumiin, harmaasalvaa satiaisiin, syyhysalvaa, 

iktyolisalvaa paiseisiin – luetteloa voisi 

vielä jatkaa. 

Armeijalla oli kymmeniätuhansia hevosia, 

ja myös ne lääkittiin tässä vaiheessa apteekeista 

käsin. 

Kun tavaraa vihdoin viimein alkoi tulla Seinäjoen 

keskusvarikolta, sitä saatiin eri yksiköiden 

päällekkäistilauksista johtuen vaunulasteittain. 

Sekasotku selvitettiin panemalla tilaukset uusiksi. 

Puutteelliset ohjeet, olematon koulutus 

ja lääkintämuodostelmien päällekkäisten 

evakuointien aiheuttama sekasortoinen tilanne 

aiheuttivat sen, että lääkintävarikot saatiin toimintakuntoisiksi 

vasta vuoden 1940 puolella, 

kaikkia ei silloinkaan. 

Ainoastaan varikkojen apteekkiosastona toimineet 

siviiliapteekit kykenivät selviytymään 

tyydyttävästi vaikean aloitusvaiheen yli. Niissä 

toimittiin lähes siviiliolosuhteita vastanneissa 

tilanteissa. Lääkkeet olivat tuttuja, määrät vain 

totuttua suurempia. Pahin pula oli jakeluvaikeuksista 

johtuen sulfatableteista, joita ei voitu 

korvata rinnakkaisvalmisteilla. 

Kenttävarikot rajan läheisyyteen 

YH:n aikana perustettiin myös viisi lääkintäkenttävarikkoa 

Lappeenrantaan, Savonlinnaan, 

Joensuuhun, Kajaaniin ja Rovaniemelle. 

Niiden tehtävänä oli hoitaa armeijakuntien 

lääkintähuolto, toisin sanoen kenttäsairaalat 

ja lääkintäkomppaniat. Lääkintäkenttävarikot 

olivat siten itärajalle ryhmittyneiden joukkojen 

välittömässä läheisyydessä, ja kunkin toimintaalue 

oli erittäin laaja. Lappeenrannassa sijainnut 

Lääkintäkenttävarikko I oli niistä suurin, 

ja se hoiti koko Karjalan Kannaksen ja osan 

Laatokan koillispuolta. Sen kokonaisvahvuus 

oli 32 henkilöä, joista farmaseuttisen koulutuksen 

saaneita proviisoreja ja farmaseutteja oli 19, 

joukossa neljä naista. 

Myös lääkintäkenttävarikkojen apteekkiosastoiksi 

määrättiin kunkin paikkakunnan 

suurin siviiliapteekki. Apteekit joutuivat työskentelemään 

erittäin ankaran työpaineen alla. 

Tarvittaessa turvauduttiin vapaaehtoisapuun, 

jota saatiin lotilta, nostomiehiltä, koululaisilta 

ja muilta siviileiltä. 

Poikkeuksellisen kylmä sää aiheutti omat 

ongelmansa. Paleltumavoiteiden kysyntää ei 

kyetty täyttämään, vaikka salvaa valmistettiin 

ja pakattiin keskeytyksettä läpi vuorokaudet. 

Nestemäiset lääkkeet jäätyivät kuljetusten aikana 

herkästi. 

Lääkintäkenttävarikkoja vaivasi koko talvisodan 

ajan krooninen lääkepula sellaisten lääkkeiden 

kohdalla, joita apteekit eivät kyenneet 

valmistamaan. Sulfatablettien, nukutuseetterin 

ja kirurgisten ommelaineiden ajoittainen 

puute hankaloitti pahiten kenttäsairaaloiden 

työskentelyä. Lääketehdas Star Tampereella 

pystyi työskentelemään koko sodan ajan rauhan 

ajan tiloissaan. Se ryhtyi tislaamaan narkoosieetteriä, 

jolloin puute tästä leikkaussaleille 

ensiarvoisesta lääkkeestä poistui. 

Apteekeista vain sotilasapteekeilla oli tablettikoneet. 

Niiden kapasiteetti ei kuitenkaan riittänyt 

tyydyttämään tarvetta. Kun Lappeenrantaan 

siirretty Viipurin sotilasapteekki saattoi 

saada päivittäin yksistään yskäntableteista 

30 000 kappaleen tilauksia monien muiden 

tablettien lisäksi, hyvistä yrityksistä huolimatta 

jouduttiin turvautumaan siviiliapteekkien 

valmistamiin annospulvereihin. Vasta kun 

Orionin lääketehdas pääsi Keuruulla täyteen 

vauhtiin, tablettituotanto alkoi vastata kulutusta. 

Tabletteja ei kuitenkaan ehditty pakata 

tehtaalla käyttörasioihin, vaan ne jouduttiin lähettämään 

varikoille irtopainossa, 500 – 1000 

kappaleen pusseissa ja laatikoissa. Samat pakkaukset 

jatkoivat edelleen matkaa sairaaloihin ja 

pataljoonien joukkosidontapaikoille. Kuljetusten 

aikana heikot päällykset helposti rikkoontuivat 

ja kostuivat. 

Noin kuukausi ennen talvisodan päättymistä 

kumottiin Helsingin, Turun ja Tampereen 

yksityisapteekeille lokakuussa 1939 annettu 

määräys lääkeaineiden takavarikosta puolustusvoimia 

varten. Sotasairaaloihin ja varikoihin 

sidotut apteekit jatkoivat kuitenkin entiseen 

malliin. 

Talvisodan päätyttyä puolustusministeriö pyysi 

Päämajan lääkintäosastolta vakuutusta siitä, 

että lääkehankinnat siviiliapteekeilta olivat olleet 

välttämättömiä. Kenttäyliapteekkari Urho 

Sorsimo päätti 16. 4. 1940 päivätyn vastauskirjeensä: 

”Siitä, että lääkintätarvikkeista ei sentään 

ollut katastrofaalista puutetta, saadaan kiittää 

pääasiassa sitä auliutta, millä siviili laitokset 

asettivat varastonsa puolustusvoimien käytettäväksi, 

siitäkin huolimatta, että ne ilmeisesti 

tekivät sen omaksi vahingokseen, kuten jokainen 

asioihin perehtynyt ammattimies voi 

todistaa.” 

20 Turunen: Lääkehuolto Talvisodassa 21

Haastattelu 

Puolustusministeri Sten Tolgfors: 

Pohjoismainen yhteistyö 

on pääraide Ruotsin puolustuspolitiikassa 

eillä on kolmenlaisia kysymyksiä: ne 

käsittelevät Ruotsin puolustusstra- 

M 

tegiaa ja puolustusratkaisuja, sitten 

kysymystä puolustusalan pohjoismaisesta 

yhteistyöstä ja lopuksi joitakin ajankohtaisia 

kansainvälisiä kysymyksiä. 

Aloitetaan pohjoismaisista kysymyksistä ja 

siitä mitä tiivistynyt pohjoismainen sotilaallinen 

yhteistyö merkitsee Ruotsille. Kuinka te 

näette yhteistyön merkityksen pohjoismaiselle 

yhteisölle ja kuinka yhteistyötä voitaisiin 

tiivistää entisestään? 

– Pohjoismainen yhteistyö on pääraide 

Ruotsin puolustuspolitiikassa. Enkä näe sille 

periaatteessa mitään rajoituksia paitsi artiklan 

5 kaltaiset tehtävät. On aivan oikein, että 

sellaiset maat tekevät yhteistyötä, jotka jakavat 

samanlaiset arvot niin omissa maissaan kuin 

kansainvälisessä toiminnassaankin. 

Yhteistyö on edullista myös taloudellisessa 

mielessä. Sen avulla saadaan samalla rahalla 

suurempi tuotos. Näen edessäni yhteistyön, 

joka kattaa kaikki alat puolustusmateriaalin 

kehittämisestä ja hankinnasta aina ylläpitoon 

ja jatkokehittelyyn materiaali- ja logistiikkakysymyksissä. 

Mutta pitää muistaa myös koulutus: 

upseerikoulutus, yhteiset harjoitukset 

ja itsestäänselvyytenä yhteiset kansainväliset 

operaatiot. 

Jo nyt työskentelemme Suomen kanssa hyvin 

tiiviisti Afganistanissa. Se on erittäin tärkeää. 

Samoin olemme tehneet yhteistyötä Tshadissa 

– esimerkiksi. Muodostimme yhteisen ruotsalais-norjalaisen 

joukko-osaston, rakentajaosaston, 

Sudania varten, vaikka maan johtaja Omar 

al-Bashiri sittemmin estikin sen toiminnan. Ja 

sillä linjalla aiomme myös jatkaa. 

Kysyin Suomelta ruotsalaisten palatessa 

Tshadista: onko meillä Tshadissa jotain sellaista 

materiaalia, jonka haluatte ostaa tai 

lainata meiltä. Yhtenä lähtökohtana onkin, 

että meidän tulisi päästä niin pitkälle, että 

22 

voisimme olla täysin yhteensopivia kaluston 

suhteen. Kyse on siitä, että olemme pieniä maita 

– ja silloin eivät kansainväliset panoksemme 

ja kykymme ole aina kovinkaan suuret – mistä 

syystä meidän pitäisi valmistautua siihen, 

että voisimme joskus tulevaisuudessa lähettää 

ruotsalaisen helikopterin ja suomalaisen miehistön 

johonkin tehtävään. Tämä on siis vain 

esimerkki siitä, mitä tarkoitan yhteisellä panostuksella. 

Minulle pohjoismainen yhteistyö on 

erittäin tärkeää: minun onkin sanottava, että 

olen äärettömän iloinen siitä erittäin läheisestä 

yhteistyöstä, joka minulla on ollut suomalaisen 

kollegani kanssa. Arvostan sitä paljon. Se myös 

viitoittaa tietä tulevaisuuteen. 

Tavallaan voidaan siis sanoa, että olemme jo 

varsin lähellä tätä ihannetilannetta Afganistanissa, 

teemme erittäin paljon yhdessä siellä. 

– Nimenomaan. 

Mielenkiintoinen piirre pohjoismaisessa yhteistyössä 

on se, että vaikka pohjoismaat ovat 

kulttuurillisessa mielessä kovin samanlaisia, 

on meillä erilaiset puolustusratkaisut. Jotkut 

kuuluvat Natoon, toiset taas Euroopan Unioniin. 

Oletteko itse nähneet erilaisten puolustusratkaisujen 

asettavan joitakin esteitä yhteistyölle? 

– Voisin tässä esittää vertauskuvan. Maalaamme 

yhdessä taulua. Taulun kehykset muodostuvat 

tekemistämme turvallisuuspoliittisista 

valinnoista. Ruotsi ja Suomi ovat Euroopan 

Unionin jäseniä, mutta eivät kuulu Natoon. 

Norja on mukana Natossa mutta ei Euroopan 

Unionissa, Tanska molemmissa mutta on edelleen 

pitäytynyt puolustusyhteistyöstä Unionin 

sisällä. Mutta nämä ovat vain taulun kehykset. 

Sen sijaan voimme yhdessä maalata taulun 

perusmotiivin – me voimme antaa sille syvyyden 

ja perspektiivin, me voimme antaa sille 

värin ja yksityiskohdat, ja siinäkin on erittäin 

paljon tehtävää. Ruotsin rajauksena on viides 

artikla. Kaikelle muulle yhteistyölle olemme 

sen sijaan täysin avoimia. 

Jos jatkamme tällä tauluanalogialla, voidaanko 

siis sanoa, että yksi maa huolehtii ilmasta ja 

yksi maa maasta jne.? Toisin sanoen, kaikilla 

pohjoismailla on omat erityisalueensa, joilla 

ne ovat vahvoja. Esimerkiksi Suomi voisi kehittää 

maavoimiaan siksi että meillä on vahvuudet 

jo nyt siellä. Jos lähdetään eri tehtävien jakamisesta 

eri maille, mitä Ruotsi voisi tehdä? 

– Mielestäni me toimimme jo nyt tästä lähtökohdasta. 

Me sijaitsemme samalla Euroopan 

alueella, mutta maantieteelliset asemamme 

eroavat silti toisistaan jossain määrin. Ruotsilla 

on Itämeriperspektiivi sotilaallisia kykyjä kehitettäessä. 

Ilmavoimamme ovat kaksi kertaa 

suuremmat kuin naapurimaillamme. Meillä 

on 100 uusinta mallia olevaa Gripeniä, Norja 

hankkii vastaavia koneita 48, Tanska harkitsee 

samaa määrää ja Suomella on runsaat 60 konetta. 

Meillä on maailman johtava sukellusvenease, 

jota esimerkiksi Suomi ja Tanska eivät ole 

pitäneet tärkeänä. Meillä on Itämerta varten 

korvetteja. 

Suomi on meidän tapaamme päätynyt 

painottamaan maavoimia, etusijalle on asetettu 

suuret maavoimien joukko-osastot ja siihen 

liittyen yleisen asevelvollisuuden säilyttäminen. 

Tanska on asettanut etusijalle kansainväliset 

velvoitteet, ja eräässä vaiheessa siellä jopa keskusteltiin 

siitä, tarvitaanko kansalliseen käyttöön 

panssarivaunuja lainkaan vai pelkästään 

kansainväliseen käyttöön. Vaunujen määrä on 

vain noin 50. Tukialuksia priorisoidaan. 

Norjalla puolestaan on yhä selvemmin pohjoisia 

alueita koskeva painotus. 

Ja kaikki tämä on hyvä asia, oleellista on 

se, että mailla on samat ambitiot mutta hieman 

erilaiset painotukset riippuen siitä, mikä 

pohjoismaisessa yhteistyössä nähdään tärkeäksi. 

Tarkoitan tällä sitä, että mailla on jo 

nyt hieman erilaiset näkökulmat sotilaallisten 

kykyjensä kehittämisessä, koska kukin niistä 

puolustuspoliittisia ratkaisujaan, esimerkiksi 

aluepuolustusta, tehdessään päättää itse priorisoinneistaan 

riippuen siitä, mikä niiden asema 

tällä hetkellä on ja mitkä niiden omat haasteet 

ovat. 

Pohjoismaisen tason lisäksi on olemassa alueellinen 

taso, Suomi ja Ruotsi ovat esimerkiksi 

erittäin kiinnostuneita koko Itämeren alueen 

23

yhteistyöstä. Mutta kaikki Itämeren alueen 

valtiot – Viro, Latvia, Liettua, Saksa, Puola ja 

Venäjä – eivät ole Pohjoismaita. Näettekö millaisia 

mahdollisuuksia integroida nämä maat 

yhteistyöhön niin että voisimme pohjoismaisen 

yhteistyön sijasta puhua koko Itämeren 

alueen yhteistyöstä? 

– Nytkin käytäntö on, että kun pohjoismaiset 

puolustusministerit kokoontuvat, toisena 

päivänä mukana ovat Baltian puolustusministerit 

yhteisessä pohjoismaalais-baltialaisessa 

kokouksessa. Toinen valtavan hyvä esimerkki 

on vuodelta 1994, jolloin Estonia upposi: 

onnettomuus tapahtui Ruotsin tutkaverkon 

kattavuuden ulkopuolella, jolloin ruotsalaiset 

saattoivat soittaa Suomeen ja kysyä, missä 

onnettomuus oli tapahtunut. Tämän jälkeen 

sekä Suomi että Ruotsi totesivat, että meidän 

tulee sovittaa yhteen tutkakuvamme niin että 

voisimme seurata tilannetta koko Itämeren 

alueella. Ja aluksi haluttiin saada kattava kuva 

Itämeren keskiosista. Sen jälkeen toiminta keskittyi 

yhteistyön rakentamiseen, nivomaan yhteen 

Norja, Tanska, Saksa, Puola, Baltian maat 

niin että saataisiin sanan aidossa merkityksessä 

yhteinen Itämerikuva. Yhteistyö alkoi Ruotsin 

ja Suomen puolustushallintojen kesken, mutta 

se on tärkeää myös siviilipuolelle: rannikkovartiostolle, 

tullille ja vastaaville sekä poliisille. 

Itämeren valtioiden yhteinen haaste on se, 

että Venäjän öljykuljetusten määrä Itämerellä 

on enemmän kuin kaksinkertaistunut ja tulee 

vielä kaksinkertaistumaan. Uutta satama- 

kapasiteettia rakennetaan. Eri puolilla Itämerta 

liikkuu joka hetkellä pari tuhatta rahtialusta. 

Siksi Ruotsin ja Suomen aloite yhteisen Itämerta 

koskevan valvontajärjestelmän rakentamiseksi 

on erittäin hyvä esimerkki yhteistyöstä. 

Eräs asia, josta Suomessa on viime aikoina keskusteltu 

paljon, on Ruotsin yleistä asevelvollisuutta 

koskeva päätös. Uskoisin suomalaisten 

olevan kiinnostuneita kuulemaan jotain tästä 

asiasta. Voimme aloittaa kysymällä, miksi 

Ruotsi pitää mahdollisena luopumista yleisestä 

asevelvollisuudesta ja puolustuksen rakentamista 

toisella tavalla? 

– Lähtökohtana on, että haluamme käytettävämmän 

ja sopivamman ruotsalaisen puolustuksen. 

Tänään on olemassa koko joukko sisäänrakennettuja 

ongelmia, joihin monet maat 

joutuvat mielestäni ottamaan kannan. Yksi 

niistä on, että asevelvollisuus toimii vain maan 

rajojen sisäpuolella mutta ei kansainvälisesti, ja 

siksi on jouduttu rakentamaan aivan erityisin 

ehdoin ulkomaiset joukot kansainvälisiä tehtäviä 

varten. Kansallinen puolustus perustuu 

yleiseen asevelvollisuuteen ja kansainväliset 

tehtävät työsuhteeseen. Kaksi erillistä organisaatiota; 

se käy kalliiksi ja tehottomaksi. 

Kaikkein tärkeintä on, että kansallisen puolustuksen 

ja kansainvälisten tehtävien välillä 

on jo kauan ollut lähialueita koskeva kuilu. On 

erittäin tärkeää, että puolustuspolitiikkaan liitetään 

myös lähialuenäkökulma. Lähialueilla 

minä tarkoitan Pohjoismaita, Itämeren aluetta 

ja Euroopan unionia. Ja tässä suhteessa yleinen 

asevelvollisuus ei ole toiminut. Me emme voi 

ryhtyä varusmiesten voimin kansainvälisiin 

tehtäviin edes lähialueillamme. Tämä on otettava 

huomioon. 

Toinen tärkeä näkökulma on kompetenssi. 

Tähän saakka olemme rekrytoineet henkilöstöä 

kansainvälisiin tehtäviin pääasiassa vapaaehtoisuuden 

pohjalta, olemme siis antaneet sotilaille 

tätä tarkoitusta varten lisäkoulutusta ja lisäharjoituksia. 

He muodostavat kansainvälisen panoksemme 

ja saavat kokemusta joukko-osastona. 

Kun he palaavat jälleen kotiin ja ovat kaikkein 

parhaimmillaan, on heidän osastonsa hajotettu 

ja niiden toiminta lakkautettu. Siksi he ovat jossain 

määrin sivussa kansallisesta puolustuksesta. 

Kun siirrymme vapaehtoiseen värväytymiseen, 

voimme muodostaa joukko-osastot, jotka voivat 

suorittaa samoja tehtäviä Ruotsissa, lähialueilla 

ja kansainvälisesti. Sillä tavoin saamme käyttöömme 

kokeneita osastoja, jotka nostavat koko 

Ruotsin puolustuksen toimintakykyä. 

Yksi lisänäkökulma on, että 70 % varusmiespalveluksen 

suorittaneista ei halua olla 

osa Ruotsin puolustuksen tulevaisuutta, ei 

upseereja tai reserviläisiä tai kansainvälisiin 

tehtäviin osallistuvia. He ovat siksi joukkoihin 

sijoitettuina vain muutaman vuoden ajan. 

Me annamme heille vuoden kestävän koulutuksen 

ja pääsemme käyttämään heitä vain 

2–3 vuotta. Järjestelmä on siis varsin tehoton. 

Huomionarvoista on myös se, että saamme uudella 

järjestelmällä yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet 

sekä miehille että naisille. 

Suurin haaste on mielestäni luoda soveltuvampi 

ja käyttökelpoisempi puolustus. Tähän 

saakka on lähdetty siitä, että Ruotsilla on vuoden 

kuluessa valmiina kolmasosa kansallisesta 

organisaatiosta. Asettakaa tämä sitten Georgian 

sodan yhteyteen. Se kesti viisi päivää ja ratkesi 

kahdessa. Nyt me saamme tulevaisuudessa 

koko puolustuksen valmiiksi ajassa, joka on 

muutamasta yksittäisestä päivästä muutamaan 

viikkoon. Me saamme Ruotsin puolustukselle 

enemmän kuin kaksinkertaisen käytettävyyden 

sekä huomattavasti vahvemman puolustuskyvyn 

toimimalla tällä tavoin. Lisääntyneen 

puolustuskyvyn myötä Ruotsi voi siis luopua 

yleisestä asevelvollisuudesta. 

Ette usko, että rekrytointi muodostuu ongelmaksi? 

– Joitakin kokeiluja on ollut jo käynnissä, 

esimerkiksi kodinturvajoukot ovat kokeilleet 

vapaaehtoista rekrytointia, joka onnistui erittäin 

hyvin. Kokeilussa mukaan tuli puolet miehiä 

ja puolet naisia. Eräässä toisessa tilanteessa 

lähdettiin vuosiperusteisesta rekrytoinnissa ja 

testattiin 19–30-vuotiaita. Tulokset olivat erittäin 

hyvät. Tällä tavoin saatiin mukaan ihmisiä, 

joilla oli erilainen koulutustausta, erilainen 

ammattitausta ja erilainen perhetausta. Näin 

saadaan aikaiseksi vakaa ja hyvä ryhmitys. 

Minä itse asiassa uskon, että sotilaat ovat parhaimmillaan 

siinä vaiheessa, kun he ovat olleet 

palveluksessa muutaman vuoden, kun he ovat 

hieman vanhempia. Rekrytoinnin onnistuminen 

näkyy siinä, miten paljon kansainvälisiin 

tehtäviin haetaan. Esimerkiksi Afganistaniin 

tuli yli 8 000 hakemusta muutamaa sataa tehtävää 

varten. Puolustusvoimilla on hyvä rekrytointikyky. 

Nyt me voimme tarjota nuorille 

ihmisille laadullisesti paremman koulutuksen 

ja kaikki tulee menemään hyvin. 

Entä puolustusbudjetti? Miten muutos vaikuttaa 

siihen? 

– Lähtökohtanamme on tasoltaan muuttumaton 

puolustusbudjetti, mutta tulemme 

käyttämään rahat eri tavalla kuin nykyisin. 

Muutamme esimerkiksi materiaalihuollon, 

siirrämme varoja tukiviranomaisilta, sivutoiminnoista 

ja logistiikasta puolustusvoimien 

ydintoimintoihin ja operatiiviseen käyttöön. 

Meneillään on nyt suuret puolustuksen 

muutokset. Meillä tulee olemaan sekä pysyviä 

joukko-osastoja että sopimuspohjaisia joukkoosastoja. 

Pysyvät joukko-osastot ovat käytettävissä 

heti kun jotain tapahtuu. 

Jos muistan oikein, oli yleinen mielipide Ruotsissa 

hieman skeptinen, ainakin aluksi. Onko 

tilanne edelleen sama ja miten aiotte voittaa 

kansalaisten tuen uudistukselle? 

– Riippuu siitä miten kysymys asetetaan. Jos 

kysytään, halutaanko vapaaehtoinen palvelus 

vai asevelvollisuus, tuetaan vapaaehtoisuutta. 

Jos kysytään, halutaanko asevelvollisuus vai 

ammattiarmeija, tuetaan asevelvollisuutta. Paljon 

riippuu siis kysymyksestä. Kysymyksessä ei 

tule olemaan ammattiarmeija, koska 75 %:lla 

sotilaista tulee olemaan siviilityö. Tietyin väliajoin 

he kuitenkin saapuvat koulutettaviksi, 

valmiusharjoituksiin ja operaatioihin ja palaavat 

sitten taas siviilitöihinsä. Enemmistö tulee 

edelleen muodostumaan henkilöistä, joilla on 

vahva kytkentä siviilielämään. Voisimmekin 

kutsua näitä sopimusjoukko-osastoiksi. 

Ruotsi aikoo siis panostaa edelleen kansainvälisiin 

operaatioihin. Millaista kehitystä odotatte 

tällä alueella? 

– Nykyinen hallitus lähti vaaleihin vaatimalla 

kansainvälisen osallistumisen kaksinkertaistamista, 

ja tässä on uuden puolustuspolitiikan 

puitteissa myös onnistuttu. Samanaikaisesti 

on näkökulmaa muutettu Ruotsissa toimivista 

joukko-osastoista lähialueille ja myös lähialueiden 

ulkopuolelle. Kansainvälinen osallistuminen 

voisi jatkossa siis tapahtua missä tahansa 

24 Tolgfors: Pohjoismainen yhteistyö on pääraide Ruotsin puolustuspolitiikassa 

25

maan rajojen ulkopuolella. Tässä suhteessa tilanne 

on muuttunut aikaisemmasta. Haluamme 

toimia aktiivisesti yhdessä naapureittemme 

kanssa ja rakentaa rauhaa ja turvallisuutta myös 

lähialueillamme. 

Tämä on jatkoa pohjoismaiselle yhteistyöllemme, 

vaikka olemmekin pitäytyneet varsinaisesta 

solidaarisuuslausekkeesta. Silti sellainen ei 

käy, että joku konflikti lähialueellamme koskisi 

vain yhtä Pohjoismaata mutta ei muita. Ruotsi 

ei siksi aio seisoa toimettomana, jos toinen maa 

joutuu vaaraan. Samalla tavoin toivomme, että 

muut maat eivät jää toimettomiksi, jos Ruotsi 

joutuu vaaraan. Tulemme valmistautumaan 

sekä antamaan että vastaanottamaan apua, joka 

voi olla myös sotilaallista. Kaikki tämä on meille 

pohjoismaisen yhteistoiminnan jatkamista. 

Ruotsi ja Suomi ovat olleet yhteistyössä operaatioissa 

sekä Afrikassa että Afganistanissa. 

Ovatko nämä alueet kaikkein keskeisimpiä 

myös tulevaisuudessa? 

– Ensiksi haluaisin sanoa, että arvostan suunnattoman 

paljon yhteistyötä Suomen kanssa. 

Se on todella arvokasta. Minulla on ollut erittäin 

hyvää yhteistyötä suomalaisen virkaveljeni 

kanssa. Puolustusjärjestelymme ovat monella 

tapaa lähellä toisiaan mitä tulee arvopohjaan ja 

toimintatapaan. Mielestämme Suomen kanssa 

on helppo tehdä yhteistyötä ja sitä haluamme 

jatkaa myös tulevaisuudessa. 

Teemme yhteistyötä myös Afrikan Unionin 

auttamiseksi oman kriisinhallintakyvyn 

rakentamisessa. Tässä asiassa olemme tehneet 

pohjoismaista yhteistyötä. Afrikassa on 

valitettavasti monia erittäin traagisia konflikteja, 

jotka ovat vaatineet kansainvälistä osallistumista. 

Tshad on niistä yksi esimerkki, aikaisemmin 

myös Kongo. Toimimme tällä hetkellä 

myös Somalian rannikolla. Osallistumme koska 

haluamme tehdä jotain hyödyllistä ja koska 

panoksemme on tarpeellinen. Afrikassa on 

juuri tällaisia alueita. 

Kuinka näette tilanteen Afganistanissa? 

– Olemme kasvattaneet joukkojamme Afganistanissa 

390 hengestä 500 henkeen. Suomi 

on kasvattanut oman joukkonsa 100 henkeen. 

Joukkoja on vahvistettu vielä lisää elokuisten 

vaalien vuoksi. Myös tätä yhteistyötä arvostamme 

paljon. Afganistan on hyvä esimerkki siitä, 

miten toimimme yhdessä. Vahvistimme joukkojamme 

keväällä kun vastuumme kasvoivat, ja 

Suomi on toiminut vastaavasti. Vahvistamme 

joukkojamme myös tulevaisuudessa kun vastuumme 

lisääntyvät. 

Juuri nyt turvallisuustilanne Afganistanissa 

on heikentynyt, koska vastapuoli haluaa häiritä 

ja estää vaalien järjestämisen. Ruotsalais-suomalaiset 

osastot ovat lisänneet partiointiaan, 

jotta vältetään alueella epävakauden kasvu ja 

vastapuolen jalansijan tiivistyminen. Se on hyvä 

asia. Kyse on ongelmien ennaltaehkäisystä. On 

erittäin tärkeää, että vaalit voidaan järjestää asianmukaisella 

ja oikealla tavalla. Ruotsalaisten 

lähtökohta on, että sotilaallinen läsnäolo maassa 

on välttämätöntä mutta ei riittävää. Meidän 

täytyy lisätä myös kehitysapuamme. Olemme 

avanneet suurlähetystön Kabuliin. Toimimme 

oikeusvaltion rakentamiseksi Afganistaniin. 

Mutta meidän täytyy luoda turvallisuutta 

myös sotilaallisin keinoin, muutoin muu apu 

ei toimi. 

Olen huomannut, että Suomella ja Ruotsilla 

on Afganistanin suhteen hyvin samankaltainen 

politiikka. Kun verrataan yleisen mielipiteen 

suhtautumista molemmissa maissa tähän 

kysymykseen, saa toiminta siellä suunnilleen 

yhtä laajan kannatuksen molemmissa maissa. 

Helpottaako toiminnan jatkamista Afganistanissa 

tieto siitä että kansalaiset hyväksyvät 

osallistumisen? 

Yhteistyön merkitys nähdään myös silloin 

kun joukkojamme vastaan hyökätään. Se 

osoittaa, miten läheisesti ruotsalaiset ja suomalaiset 

sotilaat siellä toimivat. 

Sodasta Georgiassa on melkein vuosi ja paljon 

on ehtinyt tapahtua sen jälkeen. Kuinka näette 

Venäjän roolin maailmassa tänään sekä erityisesti 

Venäjän suhteet pohjoismaihin ja ennen 

muuta Ruotsiin? 

– Ensinnäkin haluan sanoa, että sota Georgiassa 

vain vahvisti Ruotsin puolustusreformin 

takana olevia ajatuksia nopeasti käytettävissä 

olevan puolustuksen luomisesta. Konflikti Georgiassa 

kesti viisi päivää ja ratkaistiin kahdessa 

päivässä. Tällaisilta nykypäivän konfliktit 

usein näyttävät, ne tapahtuvat erittäin nopeasti. 

Tämä edellyttää meidän jatkavan saatavuuden 

ja käytettävyyden kehittämistä. 

Venäjän suhteen ei pidemmällä tähtäimellä 

ole muuta keinoa kuin työskennellä lisääntyvän 

EU- integraation ja yhteistyön hyväksi niin 

taloudellisesti kuin poliittisestikin. EU kokonaisuutena, 

27 maata yhdessä, voivat saada sen 

aikaiseksi. 

Samalla haluaisin nostaa esille sen tosiseikan, 

että Itämeren alue on yksi maailman vakaimmista 

alueista. Siihen on omat syynsä. Joskus 

on tärkeää katsoa taaksepäin ja miettiä, miksi 

suomalaiset ja ruotsalaiset investoivat Baltian 

maihin Viroon, Latviaan ja Liettuaan ajatellen 

Euroopan Unionia ja Natoa. Nykyisin unohdetaan 

helposti, että 1990-luvulla ei ollut itsestään 

selvää, että jäsenyydet toteutuisivat. Jos 

palataan niiden vapautumiseen, niin se saatiin 

päätökseen vuoteen 1992 mennessä. Mitä tulisi 

sen jälkeen? Tulivat Baltian maiden fantastiset 

uudistukset, kun ne työskentelivät uupumatta 

jäsenyysehtojen täyttämiseksi. Me annoimme 

niille sen tuen minkä pystyimme. Venäjän läntinen 

raja-alue on erittäin vakaa. Samanlainen 

ei ole tilanne sen eteläisillä rajoilla. On tärkeää 

nostaa esiin, että jokaisella maalla on oikeus valita 

omat turvallisuuspoliittiset ratkaisunsa. 

– Johtopäätöksemme on selvä: se yhteistyö, mitä 

meillä on Itämeren alueella, on valtavan tärkeä 

meille. 

Haastattelu Jyrki Iivonen 

Kuvat Eemeli Peltonen 

26 Tolgfors: Pohjoismainen yhteistyö on pääraide Ruotsin puolustuspolitiikassa 

27

Bo Huldt 

Professor emeritus vid Sveriges Försvarshögskolan i Stockholm samt Styresman för Kungliga 

Krigsvetenskapsakademien 

Svensk och finsk säkerhets- 

och försvarspolitik 

i en ny tid – och i ljuset av de historiska erfarenheterna 

iket Sverige-Finland med rötter i 

1100-talet sprängdes för 200 år sedan 

R 

som ett resultat av Napoleonkrigen 

och en rysk positionsframflyttning . Trängt 

mellan allianser och stormakter hade Sverige 

inte mäktat försvara de egna positionerna 

öster och söder om Östersjön. Under 2009 

har också observerat detta ”jubileum”. Som 

ersättning för det förlorade Finland skapades 

istället västnordisk kombination med personalunionen 

Sverige-Norge 1814, som varade ett 

kort sekel. Över de nordiska ambitionerna att 

under århundradenas lopp skapa en nordisk 

gemenskap eller statsbildning – från Kalmarunionen 

1397 till det svenska förslaget om Nordiskt 

försvarsförbund 1948–49 och Nordiska 

rådet på 1950-talet (eller Nordek på 1970-talet) 

– vilar ett slags overklighet, ambitionen 

att göra det omöjliga och omöjligt kanske därför 

att ett större, djärvare koncept, en ”europeisk” 

lösning, alltid till slut ”vinner”: genom 

kontinentalmakternas dragkraft, NATO, EU. 

Vi har nu åter en nordisk diskussion om säkerhets- 

och försvarspolitiskt samarbete, som 

på en gång återkallar de gamla (och mindre 

framgångsrika) erfarenheterna om nordiskt 

samarbete och väcker förväntningar om att 

nya konjunkturer skapat nya förutsättningar 

(och nödvändigheter). Entusiasmen men också 

konkretionen är påtaglig i de olika förslag som 

framlagts. I samband med svenska Folk och 

Försvars årskonferens i Sälen i januari 2008 

rådde en närmast euforisk stämning – äntligen 

skulle de tre länderna Finland, Norge och Sverige 

nu anträda vägen mot ett fördjupat försvarssamarbete. 

Från norsk sida har därefter av den 

norske politikern Thorvald Stoltenberg fram- 

lagts ett förslag i tretton punkter för konkret 

säkerhets- och försvarspolitiskt samarbete där 

den trettonde punkten är en gemensam nordisk 

solidaritetsdeklaration. Med viss oro spanar en 

luttrad man efter det större europeiska koncept 

som även denna gång kommer att sabotera det 

nordiska projektet. 

För riket Sverige-Finland var samarbetet en 

flerhundraårig erfarenhet även om vi måste erkänna 

att den präglades av att Finland i nationell 

mening ännu inte fanns; det var först lösryckningen 

från Sverige och ett relativt milt 

tsarstyre som gav möjligheterna till Finland 

att efter hand identifiera sig självt och stå på 

egna ben – samma väg gick också Norge i två 

steg från 1814 till 1905. 

Det nya Finland blev en nordisk stat, har det 

sagts, först genom Vinterkriget 1939–40 då 

landet vann både sympatier och stöd från de 

nordiska grannarna. För svensk del – med stort 

engagemang både diplomatiskt och vad gällde 

militär utrustning och frivilliga – innebar detta 

en ögonöppnare avseende Finlands betydelse 

för Sverige. Som självständig stat hade Finland 

åter dykt upp som bufferten mot Ryssland, den 

”förterräng” som bidrog till att ge Sverige strategiskt 

djup. Rent självintresse gjorde att Finlands 

öde aldrig kunde bli Sverige likgiltigt. 

Detta förhållande kom också att prägla det 

kalla kriget och svenska ståndpunktstaganden. 

Ett Sverige morskt och med betydande 

självförtroende efter att oskatt ha ridit ut 

världskrigs- stormen förde 1948-49 nordiska 

försvarsförhandlingar med Danmark och 

Norge i syfte att skapa en nordisk ”allians” 

utanför allianserna, ett slags ”neutral” frizon 

mellan Sovjetunionen och det NATO som nu 

var på väg att formas. Finland var redan genom 

vänskaps-, samarbets- och biståndspakten 

med Moskva ett land utan strategisk handlingsfrihet 

men det svenska förslaget kunde 

dock sägas syfta också till att ge Finland andrum 

genom att hålla 

NATO på visst avstånd och göra Norden 

till just en buffert eller ett avspänningsområde. 

Nu blev det inget av förhandlingarna om 

en alliansfri allians mellan pakterna men 

för svensk del fick förhandlingarna med de 

nordiska bröderna och de finsk-ryska relationerna 

stora säkerhetspolitiska och strategiska 

konsekvenser i Stockholm . Förhandlingarna 

hade följts av överbefälhavaren general Helge 

Jung, som i första hand kunnat konstatera att 

någon allians blev det inte men likväl en relation 

mellan Sverige, de västnordiska grannarna 

och USA med övriga NATO-allierade, som 

innebär att Sverige fick tillgång till teknik och 

krigsmateriel från Väst och samarbetsmönster 

utvecklades över alliansgränsen. Väst hade 

inte råd att förlora Sverige, som således måste 

ges möjlighet att beväpna sig med hjälp från 

Väst. Sverige måste i gengäld kunna göra motstånd 

tills detta hjälp anlände västerifrån. Om 

omfattningen av allt detta vet vi nu ganska 

mycket, tack vare nyare och betydande svenska 

forskningsinsatser (Robert Dalsjö, Magnus 

Pettersson, Jerker Widén mfl). 

Detta var den ena sidan av saken. Den andra, 

långt mer publika sidan hade med neutralitets- 

politiken att göra, vårt säkerhetspolitiska svar 

på den nya situation Sverige nu hade hamnat i. 

För att stötta vår oberoende ställning måste 

en hållbar doktrin formuleras på vilken vår 

politik skulle byggas. Den formel som växte 

fram – ”alliansfrihet i fred syftande till neutralitet 

i krig” – kom att bestå kalla kriget ut 

och delvis också därefter med vissa nyanseringar 

och omformuleringar. Dess innebörd 

var dock inte från början helt klar. Skulle den 

tolkas så att neutraliteten skulle vara evig och 

oföränderlig, eller skulle den kunna anpassas 

efter omständigheterna? Var den ett frivilligt 

påtaget åtagande eller en post vi skulle dö på 

vad som än inträffade? Här rådde oenighet 

mellan de regerande socialdemokraterna och 

den borgerliga oppositionen: de förra under- 

strök doktrinens ”evighet” och kompromisslöshet, 

de senare tenderade att se den som ett 

frivilligt åtagande som kunde ändras efter 

förhållandena. 

Under 50-talet kom regeringsversionen 

att dominera bilden. Vad som var en rationell 

strategi för svensk fred och säkerhet fick efterhand 

under 60- och 70-talen en karaktär 

av dogm med innebörd av svensk moralisk 

överlägsenhet, varigenom den givet Sveriges 

läge och grannar uppenbart riktiga, strategiska 

tanken kom att förlora sin karaktär av just 

tanke. 

Notkrisen mellan Finland och Sovjetunionen 

1960–61 illustrerade betydelsen av en 

egen svensk hållning, i detta fall med ambitionen 

att dämpa eventuell panik och överdrivna 

åtgärder från någondera hållet – isynnerhet 

kanske från västsidan. Om Finland gick 

förlorat i strategisk mening skulle inte heller 

Sverige kunna stå ensamt på skansen. Vårt beroende 

var ömsesidigt. 

Och blev det inget tredje världskrig – riskerna 

var kanske störst i början och mitten 

av 80-talet då sovjetsidans svagheter började 

bli uppenbara och frestelsen att ta till ett preventivt 

slag i en framprovocerad situation och 

med dystra ryska framtidsutsikter kunde ha 

vållat en katastrof. Istället kom Gorbatjov och 

ESK-processen från Helsingfors 1975, som 

både Finland och Sverige starkt bidrog till, att 

sätta en viss prägel på det kalla krigets sista år, 

vid sidan av den amerikanska upprustningen. 

Om den nordiska balansens betydelse och 

hela Nordens funktion som buffert, allierad 

i Väst, neutral i mitten och VSB-kopplad till 

Öst kommer kanske framtida analytiker att 

ha mer både av kritik och lovord att erbjuda. 

Ur ett finsk-svenskt perspektiv var dess betydelse 

lika viktig som svår att konkret hantera. 

När så det kalla kriget tog slut visade de för 

stunden makthavande både i Helsingfors och 

Stockholm viss tvekan inför vidden av den europeiska 

dramatik som nu utvecklades. 

Nordisk balans och ett väl avvägt förhållande 

till både Moskva och Väst – ja hela neutralitetsbegreppet 

– det som Sverige hade och 

Finland eftersträvade – visade sig svårt att 

omsätta i det nya läget. Ett gemensamt finsksvenskt 

intresse blev frågan om de nu självständiga 

balternas framtid. Finland koncentrerade 

28 29

N 

60˚N 

50˚N 

ATLANTTI 

PORTUGAL 

Gibraltar 

MAROKKO 

Tanskansalmi 

IRLANTI 

20˚W 

10˚W 

0˚ 

10˚E 

RANSKA 

SVEITSI 

UNKARI 

sig på Biskajanlahti Estland, Sverige spred sina Aresurser l p i t vi- jämförelse skulle kunna vara den nationella 

SLOVENIA 

ROMANIA 

dare; båda kom att engagera sig sida vid sida i säkerhetsdoktrin som president George W. 

Po 

formandet av den nya Östersjöregionen. Det KROATIA 

samlade nordiska intresset blev Ligurianmeri stort för re- 

Bush BOSNIA 2006 presenterade där USAs Mustameri överläg- 

SERBIA Tonava 

senhet över världen och alla andra länder bes- 

ANDORRA 

gionens framtid, delaktighet i EUs utveckling 

MONTE- 

NEGRO KOSOVO BULGARIA 

krivs som evig och något som USA kommer 

Korsika 

MACEDONIA 

och hanterandet av gränsrelationerna mellan att försvara i detta perspektiv. 

ESPANJA 

ITALIA ALBANIA 

det nya Europa och det nygamla Sardinia Ryssland. För bilden av ”imperiet” (snarare TURKKI 

KREIKKA 

än staten) 

Aigeianmeri 

Majorca 

Tyrrhenanmeri Ryssland, har Georgienkrisen Lesbos 

spelat en viss 

Ur ett svenskt perspektiv hade den strategiska roll även om det kanske är viktigare att kons- 

förterrängen vidgats och med Finland i Sisilia EU tatera kinesiskt Peloponnesosoch 

annat motstånd mot den 

Joonianmeri 

dramatiskt förstärkts. Att Finland och Sverige ryska politiken och strategin. Rhodos 

KYPROS Detta oaktat 

TUNISIA 

LIBANON 

här följde varandra som skuggor (trots något – och med ryskt agerande Kreeta i Arktis plus oron 

Välimeri 

av en svensk tjuvstart 1990-91), liksom vid kring den planerade gasledningen i Östersjön 

anslutningen till NATOs Partnerskap för fred 

ALGERIA 

1994 framstod som högst naturligt. I ett vidare 

ISRAEL 

är det uppenbart att ett visst tryck nu upps- Kuollutmeri 

tått i det större nordiska området (inklusive 

säkerhetspolitiskt perspektiv underströks den 

nordiska kopplingen i samband med fredsin- 

de nordliga haven) på Qattaran gemensamt nordiskt 

Siinai 

syvänkö 

agerande inte längre bara på Balkan eller i 

satserna i det forna Jugoslavien – liksom senare LIBYA Afghanistan eller Indiska Oceanen EGYPTI utan just 

vid formandet av den nordiska stridsgruppen i närområdet. 

för EU. 

Delvis drivs dessa ambitioner otvivelaktigt 

Blickarna lyfts nu emellertid till högre stra- av ekonomiska skäl – vi har varken råd eller 

tegiska höjder. Ett nytt säkerhetspolitiskt läge resurser att var och för sig på stor bredd up- 

beskrivs idag i termer av utvecklingen både i prätthålla den standard eller volym som kun- 

Ishavet/Arktis och i Östersjön, men också i de ha varit önskvärd. Gemensamma resurser 

bilden av ett Ryssland som fasthåller vid fö- och rutiner, arbetsfördelning och samordreställningen 

om att den zon – eller det ”rimning blir härmed aktuella begrepp. Delvis 

land” – som Sovjetunionen en gång kontrolle- sker så redan – t.ex. övningsmässigt mellan 

rade har karaktären av ett slags ”habsburgska just Finland och Sverige, utbildningsmässigt 

arvländer” som fortfarande är (och kommer i flera sammanhang – men ett nytt panorama 

att förbli) rysk intressesfär. En annan, drastisk har nu öppnats med Thorvald Stoltenbergs 

Rio Douro 

Tagus River 

ISLANTI 

Hebrides 

U. K. 

Pyreneet 

Faroe 

Islands 

Englannin kanaali 

Garonne 

A t l a s v u o r e t 

Grönlanninmeri 

Jan Mayen Kolgujev 

Shetland 

Islands 

Orkney 

Islands 

Loire 

Norjanmeri 

Pohjanmeri 

Rhone 

ALANKOMAAT 

BELGIA 

Seine 

LUX. 

Rhine 

SAKSA 

NORJA 

TANSKA 

Tonava 

LIECH. 

Elbe 

Apenniinit 

RUOTSI 

ITÄVALTA 

20˚E 

SUOMI 

Karpaattien vuoristo 

40˚E 

Kuolan 

niemimaa 

PUOLA VALKO-VENÄJÄ 

TŠEKKI 

Adrianmeri 

Itämeri 

Kalingrad 

SLOVAKIA 

Tonava 

Perämeri 

LATVIA 

EESTI 

LIETTUA 

Suomenlahti 

Dnestr 

Barentsinmeri 

Vienanmeri 

Laatokka 

Dnieper 

Volga 

UKRAINA 

50˚E 

VENÄJÄ 

MOLDOVA 

Rybinskin 

tekojärvi 

Dnieper 

Don 

Niili 

U r a l 

Don 

Ob 

Kama 

Kaukasus 

SYYRIA 

JORDANIA 

Kuybyshevin 

tekojärvi 

Volga 

Eufrat 

Punainen 

meri 

GEORGIA 

IRAK 

SAUDI ARABIA 

Nordisk samarbeid om utenriks- og sikkerhetspolitik. 

Forslag overlevert de nordiske 

utenriksministere på ekstraordinaert nordisk 

utenriksministermöte, Oslo 9 februar 2009 

i tretton punkter för nordiskt samarbete om 

utrikes- och säkerhetspolitik. 

Nu handlar det om konkreta förslag med 

både omfattning, ansvar och kostnader indikerade 

som som ger en helt annan skärpa än 

tidigare ad-hoc-betonade propåer. Bakgrund 

är åter vad som uppfattas som ”tryck” och nya 

utmaningar i den större nordiska regionen 

med viss koncentration på övervakning av 

havsområden, transporter (inklusive ”digitala 

angrepp”) samt insats- och räddningsstyrkor 

med olika sammansättning och uppgifter 

men också utnyttjande av resurser gemensamt, 

såväl övningsfält som diplomater mm). Summan 

av det hela skall vara en nordisk solidaritetsdeklaration. 

Detta sistnämnda är visserligen en dramatisk 

trumpetstöt men ändå inte så nytt som 

man kan tro ens i ett nordiskt sammanhang. 

Solidaritetsparagrafen finns redan för EUs 

del och anfördes redan 1993 av Carl Bildt, då 

svensk statsminister med klar hänvisning till 

EU men kan också kopplas till FN-stadgan. 

”Musketörsformeln” en för alla, alla för en, här 

med innebörd att om du anfalles kommer jag 

till undsättning med vad jag kan och jag förväntar 

mig detsamma av dig om jag hamnar i 

motsvarande klämma, innebär ett ansvar som 

i aktuellt läge blir avgörande för allas trovärdighet, 

inklusive ”systemet” vare sig det är FN 

eller EU eller Norden. 

Problemet med de nordiska länderna i detta 

sammanhang kan bli de olikartade strategiska 

perspektiv som de nordiska huvudstäderna representerar. 

För Norge och Island blir naturligt 

nog Nordatlanten, Barentshavet, Ishavet och 

polarregionen avgörande strategiska element; 

för Finland den långa gränsen mot Ryssland, 

Finska viken och Östersjön; för Danmark Östersjön 

och sunden samt Tyskland; för Sverige 

Östersjön och dess kustland. De norska preferenserna 

lyser också igenom Stoltenbergs 

förslag, men det kommer att bli nödvändigt 

med avvägningar med tanke på kostnader och 

resursers eventuellt mång- eller ensidiga användbarhet. 

Betydelsefull blir också frågan om i vilket 

sammanhang och med vem, som de nordiska 

insatserna skall genomföras. För NATO-länderna 

är det naturligt med en koppling mellan 

Norden och NATO – en möjlighet som för 

de alliansfria också öppnats genom Partnerskapet 

för fred och där Sverige numera har en 

bred erfarenhet från fredsbevarande insatser i 

olika delar av världen, även om dessa insatser 

inte genomförts i Norden eller närområdet. 

Även om de amerikanska avsikterna med det 

framtida NATO ännu ej avslöjats av president 

Barack Obama, bör man utgå från att NATO 

också kan tänkas ha en roll i det större nordisk-arktiska 

området. För Sveriges del var ett 

argument för deltagandet i f.d. Jugoslavien 

under NATO-flaggan att insatsen var så farlig 

att något annat inte var möjligt. Kommer detta 

argument att åter kunna åberopas även i vår 

del av världen blir NATO-länken en självklarhet 

i det Nordatlantiska rummet? 

Man måste också betänka den relativa 

förskjutning som ägt rum mellan de nordiska 

länderna inbördes. Under kalla kriget var 

Sverige den entydigt starkaste militärmakten, 

ryggraden i det nordiska ”balansförsvaret” 

med sitt både kvantitativt och kvalitativt imponerande 

flygvapen, stora antal brigadförband 

och tillgång på både ytfartyg och ubåtar. 

Idag ter sig Sverige mer som vilket nordiskt 

land som helst präglat av svagheter snarare 

än styrkor. Detta är i sig också ett argument 

för nordiskt samarbete men vi kan inte räkna 

med att det nödvändigtvis sker på svenska 

villkor. 

Ett centralt och återkommande element i 

den nordiska debatten är luft- och havsövervakning, 

inklusive ett engagemang för Island. 

Nordens samlade flygvapenresurser är icke 

obetydliga och det är uppenbarligen också 

görligt att med tillgängliga nordiska resurser 

i samverkan upprätta ett kompetent ytövervakningssystem 

vad avser den nordiska regionen 

med omgivande vatten. Detta är under 

alla omständigheter en utmaning som skulle 

utgöra ett test på den nordiska viljan – och 

väcka omgivningens uppmärksamhet. En stabiliserande 

och förtroendeskapande insats enligt 

vårt förmenande. Hur blir omgivningens 

reaktion? 

30 Huldt : Svensk och finsk säkerhets- och försvarspolitik i en ny tid 31

Jussi Rauvola 

Leena Pihlajamäki 

Marcus Nybergh 

Kokonaismaanpuolustuksen 

kurssi ylioppilasliikkeelle 

– kahden instituution välissä etsimässä seuraavaa sukupolvea 

itä ylioppilaat tänään, sitä yhteiskunta 

huomenna”. Vanha sanonta pitää 

”M 

edelleen paikkansa. 

Ylioppilaskuntien toimintaan päätyvät ikäluokkansa 

kaikkein aktiivisimmat nuoret. 

Aktiivisuus jatkuu myöhemmin työelämässä, 

monella yhteiskuntamme ja elinkeinoelämämme 

kärkihahmolla on vahva ylioppilaskuntatausta. 

Esimerkkeinä mainittakoon Tarja 

Halonen, Jorma Ollila, Jorma Eloranta ja Sari 

Sarkomaa. Lista on pitkä. 

Ylioppilaskuntatoiminta antaa paljon tulevaisuuden 

kannalta arvokasta osaamista ja sivistystä. 

Johtamis- ja organisoimistaidot, vaikuttamisosaaminen 

ja laaja ymmärrys siitä, miten 

yhteiskuntamme toimii, unohtamatta verkostoitumista 

tulevaisuuden tekijöiden kanssa. 

Kun Marcus Nybergh (yksi kirjoittajista) 

keskusteli keväällä 2007 SYL:n silloisen puheenjohtajan 

Lasse Männistön kanssa ylioppilaskuntatoiminnan 

antamista valmiuksista, 

he päätyivät pohtimaan, kuinka hyvin nuoret 

• Jussi Rauvola on SYL:n puheenjohtaja. Hän 

suoritti varusmiespalveluksensa Kaartin Soittokunnassa, 

ja vieraili pariin otteeseen myös 

maanpuolustuskurssien juhlissa. 

• Leena Pihlajamäki on SYL:n varapuheenjohtaja. 

Rauvola ja Pihlajamäki osallistuivat 

kevään 2009 Ylioppilasliikkeen kokonaismaanpuolustuksen 

kurssille. 

• DI Marcus Nybergh on Teknillisen korkeakoulun 

ylioppilaskunnan pääsihteeri vuosilta 

2001-2003. Hän suoritti JOO-sopimuksen 

kautta osan TKK:n johtamisen sivuaineopinnoistaan 

esiupseerikurssilla 57 ja yleisesikuntaupseerikurssilla 

51. 

tietävät, miten yhteiskuntamme toimii poikkeusoloissa. 

Ei sotatilassa, vaan esimerkiksi vakavan 

ympäristöonnettomuuden sattuessa, tai 

energian jakelun häiriötilanteessa. He totesivat, 

että tämä puoli yhteiskunnan toiminnasta jää 

monille aktiiveille sangen tuntemattomaksi. 

Näkemystä vahvisti Nyberghin joidenkin vanhempien 

yhteiskunnallisten vaikuttajien kanssa 

käymät keskustelut, joissa nämä totesivat kohdanneensa 

poikkeusolojen johtamiseen liittyviä 

kysymyksiä oikeastaan vasta Maanpuolustuskurssilla. 

Nämä näkökulmat olisivat olleet 

tervetulleita jo uran aiemmassa vaiheessa. 

Näin syntyi ajatus ylioppilasliikkeen avainhenkilöille 

tarkoitetun maanpuolustuskurssin 

kaltaisen kokonaisuuden järjestämiseksi. SYL 

teki Nyberghin ja Männistön toimesta asiaa 

koskevan aloitteen silloiselle pääesikunnan 

päällikölle Ari Puheloiselle, joka näytti hankkeelle 

vihreää valoa. Valmisteluvastuu osoitettiin 

MpKK:lle, jota Maanpuolustuskurssit 

tukisivat omalla asiantuntemuksellaan. Jatkotyöskentelyn 

aikana kurssin hahmo muokkautui 

kattamaan yleisen turvallisuuspolitiikan, 

Suomeen kohdistuvat turvallisuusuhat ja näiden 

ennalta ehkäisemisen sekä yhteiskunnan 

toiminnan poikkeusolosuhteissa. Viljavan keskustelun 

aikaansaamiseksi kurssin koko haluttiin 

pitää rajallisena. Kurssille haluttiin myös 

saada mukaan muutama kadetti. 

Tässä Puolustusvoimien ja ylioppilasliikkeen 

yhteistyökuviossa ”ylioppilasliikettä” 

edustaa ylioppilaskuntien kattojärjestö SYL. 

Ylioppilasliike käsitteenä sisältää kaikki poliittiset 

opiskelijajärjestöt, niin puoluepoliittisesti 

sitoutuneet kuin sitoutumattomatkin. Niinpä 

kurssille kutsuttiin ylioppilaskuntatoimijoiden 

lisäksi puolueiden opiskelijajärjestöjen edustajia, 

joita olikin kurssilla mukana kaikista poliittisista 

suunnista. 24 osallistujasta 5 oli kadetteja, 

ja loput SYL:n keräämiä ja Maanpuolustuskorkeakoulun 

kutsumia ylioppilasliikkeen toimijoita. 

Mukaan valikoitui ylioppilasliikkeen 

edustajiksi SYL:n ja ylioppilaskuntien nykyisiä 

tai lähiaikojen hallitusten jäseniä ja puheenjohtajia 

sekä puolueiden opiskelijajärjestöjen 

puheenjohtajia ja pääsihteereitä. 

Kurssi järjestettiin Santahaminassa, Maanpuolustuskorkeakoulun 

tiloissa 22.–23. toukokuuta 

2009. Ohjelma oli tiivis paketti luentoja ja 

niihin liittyviä keskusteluja. Lisäksi työskenneltiin 

työryhmissä skenaarion parissa ja käytiin 

vierailulla merivalvontakeskuksessa Helsingin 

Katajanokalla. Kurssi oli sisällöiltään 

käytännössä kahden vuorokauden tiivistelmä 

varsinaisen maanpuolustuskurssin kolmen viikon 

ohjelmasta. Kurssilaiset pääsivät tutustumaan 

muun muassa turvallisuuspolitiikkaan, 

valtioneuvoston päätöksentekojärjestelmään, 

sähkön häiriötilanteisiin, informaatiosodankäyntiin 

ja terrorismiin Suomessa. Luennoitsijat 

olivat alansa huippuasiantuntijoita ja käyty 

keskustelu niin innostunutta, että kahvitauotkin 

kuluivat kurssiaiheiden parissa. 

Erityisen antoisaksi kurssilaiset kokivat soveltavan 

harjoituksen, jossa kurssilaiset pääsivät 

eläytymään ulko- ja turvallisuuspoliittisen 

ministerivaliokunnan asemaan. Kurssilaiset oli 

jaettu ryhmiin, joissa ministerin johdolla muodostettiin 

kantaa tilannekuvaan. Kaikissa ryhmissä 

oli mukana yksi kadetti, ja suurena apuna 

toimivat ryhmiä mentoroineet evp-upseerit. Se, 

minkä erityisesti ylioppilasliikkeen edustajat 

asiantuntemuksen puuttumisessa menettivät, 

korvautui päätöksentekovalmiudella ja kyvyllä 

tarttua härkää sarvista. 

Kurssi toimi myös pikaperehdytyksenä Santahaminaan 

ja kadettitoverikuntaan. Kadetit 

järjestivät kurssilaisille vapaamuotoisen illanvieton, 

johon kuului tiiviinä pakettina ulkoilua, 

toverikunnan esittelyä, saunomista ja jutustelua 

tuopin ääressä. Erityisesti viimeksi mainitulle 

toivottiin jatkossa myös lisää aikaa – onhan 

ajatustenvaihto ja verkostoituminen yksi maanpuolustuskurssien 

tausta-ajatuksista. 

Kurssin järjestelyt saivat laajaa kiitosta 

osakseen. Ohjelmapaketti oli monipuolinen 

ja tasapainoinen, ja suurin kritiikin aihe oli 

kurssin lyhyt mitta. Tähän liittyen SYL onkin 

ehdottanut, että jatkossa voitaisiin harkita 

kurssin järjestämistä kolmipäiväisenä. Kurssin 

32 33

hyvä henki, tasokas sisältö ja loistavat järjestelyt 

tekivät kurssista osallistujille siinä määrin positiivisen 

kokemuksen, että toiveita alumnitoiminnan 

järjestämisestä esitettiin jo ennen kuin 

kurssi oli saatu päätökseen. 

Kurssille osallistuneista 24:stä opiskelijasta 

enemmistö (19) oli miehiä. Osittain tähän 

vaikuttaa se, että kaikki osallistuneet kadetit 

(5) olivat miehiä, mutta myös SYL:n piiristä 

valikoituneet osallistujat olivat keskimääräistä 

useammin miespuolisia reservinupseereja. 

Kurssin jälkeen pohdimme osallistujien 

sukupuolijakaumaa ja taustoja, ja arvelimme 

hakuilmoituksen otsikossa olleen maanpuolustuskurssi-sanan 

jo sinällään karsineen joitakin 

potentiaalisia osallistujia hakijoiden ulkopuolelle. 

Tämänhetkisistä yliopisto-opiskelijoista valtaosa 

on syntynyt 1980-luvulla. Monille tämän 

sukupolven nuorille aikuisille tulee käsitteestä 

”maanpuolustus” mieleen harmaantuva, kaksirivisessä 

takissa pönöttävä kokoomuslainen mies, 

joka harrastaa sotahistoriaa ja tilaa maanpuolustushenkisiä 

aikakauslehtiä. Totta kai myös 

puolustusvoimat ja varusmiespalvelus muistetaan, 

mutta käsitys niistäkin perustuu edellä 

kuvatun kaltaisiin, hyvin stereotyyppisiin ja 

kliseisiin mielikuviin. Maanpuolustuskurssit 

kantavat mukanaan osin samoja mielikuvia, 

ainakin niiden mielissä, jotka eivät kursseille 

tule koskaan osallistumaan. Näitä mielikuvia 

usein uusinnetaan maanpuolustusta käsittelevissä 

lehtijutuissa – niin tässäkin. 

Yliopisto-opiskelijoista kasvava osuus on 

kuitenkin naisia, niin myös ylioppilaskuntien 

johtohenkilöistä. Vaikka tasa-arvon kaipuu 

sinänsä ei saisikaan meitä päivittämään 

käsityksiämme siitä, kenelle maanpuolustus 

kuuluu, meidän on siitä huolimatta tehtävä 

se lähitulevaisuudessa: sukupuolen mukaan 

jakautunut työelämä on Suomessa historiaa, 

mikäli mielimme löytää edes osaan tehtävistä 

riittävästi tekijöitä. Yhteiskunnan tähän asti 

miesvaltaiset johtopaikat tulevat keskipitkällä 

aikavälillä täyttymään naisista, mikäli tähänastinen 

segregaatio ei jyrkkene entisestään ja 

mikäli emme ole sukupuolen vuoksi valmiita 

tinkimään toimijoiden kyvykkyydestä. 

Sukupuolen lisäksi myös muut raja-aidat 

tulevat jatkossa olemaan turhia ja jopa haitalli- 

sia. Mielikuvasyistä ja sosiaalisten verkostojen 

vaikutuksesta, mutta myös henkilökohtaisten 

valintojen kautta, etnisten ja seksuaalisten vähemmistöjen 

edustajia sekä valtaväestöstä poliittisesti 

punavihreästi ajattelevia on aiemmin 

näyttänyt toimivan maanpuolustuksen parissa 

melko vähän. Voi olla jopa niin, että yhteiskunnan 

ylimmille paikoille päätyneiden tausta korreloi 

jonkin verran turvallisuus- ja puolustuspolitiikan 

toimijoiden taustan kanssa. 

Kokonaismaanpuolustuksen kurssi ylioppilasliikkeelle 

lähti siitä oletuksesta, että tulevien 

johtajien on tärkeää ymmärtää yhteiskunnan 

toimintaa poikkeusoloissa omasta taustastaan 

riippumatta, ja että voi olla jopa tarpeen erikseen 

painottaa muiden kuin perinteisen maanpuolustushenkisten 

toimijoiden hakeutumista 

kurssille. Käytännössä tämä tapahtuisi sekä 

muotoilemalla hakuilmoitus tavoitellun neutraalin 

mielikuvan mukaiseksi että huolehtimalla 

edustavuudesta itse valintatilanteessa. 

Monipuolisuus on tärkeää paitsi kurssikeskustelun 

toimivuuden kannalta, myös 

puhtaasti Puolustusvoimien omasta näkökulmasta: 

instituution olemassaolon ja resurssien 

kannalta on hyödyllistä, että siihen lähtökohtaisesti 

epäilevästi suhtautuvilla on käytössään 

riittävästi ajanmukaista tietoa ja ymmärrystä 

sen toiminnasta. Toisaalta muuttuneet turvallisuusuhat 

ovat johtaneet tilanteeseen, jossa yhä 

erilaisemmilla toimijoilla voi olla maanpuolustuksellisesti 

olennaista tietoa ja osaamista, 

joka ei välttämättä hakeudu Puolustusvoimien 

käyttöön oma-aloitteisesti. Sama pätee kurssien 

ohella maanpuolustukseen laajemminkin. 

Sukupuolen ja poliittisen katsantokannan lisäksi 

laajat joukot kyvykkäitä potentiaalisia 

maanpuolustajia karsiutuu nykyisin ulos koko 

sektorilta heikon fyysisen kunnon vuoksi. 

Hyvää kuntoa kyllä arvostetaan muuallakin 

yhteiskunnassa välillisesti osana ulkonäköä ja 

yleistä suorituskykyä, mutta Puolustusvoimissa 

ja erityisesti varusmiespalveluksessa se on ainakin 

mielikuvatasolla keskeinen palveluskelpoisuuden 

kriteeri. On tärkeää huomata, että 

vaikka fyysiset edellytykset ovat sodankäynnissä 

varmasti edelleen tärkeitä, hukkaamme 

nykyisin merkittävän osan asevelvollisuuden 

tarjoamasta potentiaalista, kun pidämme 

joitakin ikäluokan terävimmistä aivoista homehtumassa 

epämotivoivissa ja -stimuloivissa 

tehtävissä niin varusmiehinä kuin siviilipalveluksessakin. 

Sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen 

eriytyminen sekä elämäntapojen yleinen muutos 

on johtanut tilanteeseen, jossa fiksuista ja 

täysjärkisistä nuorista (miehistä) entistä harvempi 

on kovinkaan hyvässä kunnossa. Tilanne 

oli toinen aikana, jona valtaosa väestöstä oli 

kohtuullisen hyväkuntoisia. Lisäksi, erotuksena 

joihinkin viime vuosisadan nuorisoikäluokkiin, 

merkittävällä osalla lahjakkaimmista 

nuorista ei tule nykyisin mieleenkään vapaaehtoisesti 

hakeutua – oikeastaan yhtään mihinkään. 

Nykynuorten elämä on jo valmiiksi niin 

täynnä virikkeitä, että harvalla on sellaista tekemisen 

puutetta, joka saisi oma-aloitteisesti 

hakemaan esimerkiksi varusmiespalveluksen 

aikana tehtävään, joka mahdollisesti pidentää 

palvelusaikaa ja tarkoittaa muutenkin suurempaa 

ponnistelua. Samat, päällepäin laiskalta 

vaikuttavat nuoret saattavat kuitenkin niin 

sanotun vapaa-aikansa puitteissa harrastaa 

maanpuolustuksellisesti toinen toistaan relevantimpia 

aktiviteetteja, gps-paikannuksesta ja 

tiedustelusta johtamistaitojen kautta nopeaan 

ja ketterään kaupunkiliikkumiseen. 

Monet pienet ja suuremmatkin yhdistykset 

ja pikku hiljaa myös ylioppilaskunnat joutuvat 

kohtaamaan lähivuosina saman haasteen: kuinka 

rekrytoida kyvykkäitä toimijoita, jos nämä 

eivät halua vapaaehtoisesti nähdä vaivaa joka 

toimintaan yleensä liittyy? Esimerkiksi alussa 

mainittua aktiivisten ihmisten hakeutumista 

ylioppilaskuntatoimintaan karsii jonkin verran 

”pitkä” sitoutumisaika (vuodeksi kerrallaan), ja 

ongelma kertautuu niissä tehtävissä, joihin pätevöitymiseksi 

on ollut tapana viettää useampi 

vuosi mukana toiminnassa. 

Kurssilla olleet ylioppilaskunta-aktiivit saivat 

kuulla varsin painavat perustelut yleiselle asevelvollisuudelle, 

joka on Suomen maanpuolustuksen 

olennainen tukipilari. Samanlaisena 

lakisääteisenä tukipilarina ylioppilaskunnille 

toimii automaatiojäsenyys, ja senkin perustelut 

ovat nykytilanteessa erittäin vankat. Jotta 

nämä tukipilarit eivät jatkossa horjuisi, sekä 

ylioppilasliikkeen että Puolustusvoimien tulisi 

pikaisesti miettiä, kuinka hyödyntää nykyisten 

nuorisoikäluokkien osaaminen ja kyvyt 

maksimaalisesti sulkematta osaa joukosta järjestelmän 

ulkopuolelle vanhoihin oletuksiin 

nojautuen. 

Kokonaismaanpuolustuksen kurssi ylioppilasliikkeelle 

on tärkeä ja erittäin toimivaksi 

osoittautunut keino peruskouluttaa tulevia 

yhteiskuntaelämän toimijoita poikkeusolojen 

toiminnasta. Samalla se tulee kohottaneeksi 

Puolustusvoimien imagoa yhteiskunnallisesti 

valveutuneena ja ajanmukaisena organisaationa. 

Kurssilta kerätty palaute oli tavallisesti 

kriittisestä osallistujajoukosta huolimatta äärimmäisen 

positiivista, ja kirjoittajista kurssille 

osallistuneet voivat vahvistaa tapahtuman onnistuneen 

erittäin hyvin. Aloite kurssin järjestämiseksi 

on tullut ja tulee jatkossakin SYL:ltä, 

joten mahdolliset viestinnälliset hyödyt ovat 

konseptin kannalta pelkkä sivuvaikutus. 

Eräs varsinaiselle maanpuolustuskurssille 

osallistunut vaikuttaja sanoi, että kurssilla saatu 

tieto on erittäin hyödyllistä ja kiinnostavaa 

– se olisi vain ollut järkevää saada jo aiemmin. 

Puolustusvoimien tulevaisuudesta käydään 

vilkasta yhteiskunnallista ja poliittista keskustelua, 

ja siksi sen kannattaa harkita, millä 

tavoin nuoret vaikuttajat perehdytetään Puolustusvoimien 

organisaatioon ja tavoitteisiin 

riittävän varhaisessa vaiheessa, eikä vasta sitten, 

kun suurin osa urasta on jo takana. Kokonaismaanpuolustuksen 

kurssi ylioppilasliikkeelle 

on yksi – joskin varsinaista kurssia suppeampi 

– tapa tavoittaa juuri tuo, puolustusvoimien 

tulevaisuuden kannalta elimellisen tärkeä 

ryhmä. Lisää vastaavia avauksia saattaa olla jo 

suunnitteilla. 

Kirjoittajat haluavat kiittää Puolustusvoimia 

ja sen vasta virkaansa astunutta komentajaa, 

Maanpuolustuskursseja, Maanpuolustuskorkeakoulun 

edellistä ja nykyistä rehtoria sekä 

Strategian laitosta ja sen henkilökuntaa erinomaisesta 

yhteistyöstä kurssin järjestämisessä. 

Yhteistyö jatkuu tulevana talvena seuraavan 

kurssin valmistelun parissa. 

34 Rauvola–Pihlajamäki–Nybergh: Kokonaismaanpuolustuksen kurssi ylioppilasliikkeelle 35

Kuulumisia 

Maanpuolustuskurssiyhdistyksen kuulumisia 

Maanpuolustus-juoksun ensi metrit 

Maanpuolustushenkisten juoksu-urheilun 

ystävien ensimmäinen tavoite on saavutettu, 

eli Maanpuolustus-juoksu on perustettu. 

Lämmin kiitos kaikille asianosaisille sekä 

Maanpuolustuskursseille oivallisesta tuesta. 

Ensimmäisellä yhteislenkillä oli mukana 

tusinan verran juoksuhaluisia ja suunnilleen 

sama määrä ilmoitti esteestä tähän tilaisuuteen, 

mutta halustaan olla jatkossa mukana. 

Jäsenkuntaa on kertynyt kesän mittaan jo 

yli 50! 

Ensimmäinen lenkki suuntautui Maneesilta 

Santahaminaan, jossa Maanpuolustuskorkeakoulu 

ja Kaartin Jääkärirykmentti loivat 

puitteet lenkin jälkeiselle huollolle, perustamiskokoukselle 

ja myös juoksuharjoittelun 

rautaisannokselle, josta vastasi Suomen Urheiluliitto. 

Paikalla olivat SUL:n puolelta 

toimitusjohtaja Antti Pihlakoski ja lajikapteeni 

Tommy Ekblom, joka piti erinomaisen 

ja tiiviin esityksen kestävyysharjoittelusta. 

Edelleen kovakuntoinen Tommy oli seuranamme 

myös koko lenkin ajan. Kiitos tuesta. 

Maanpuolustus-juoksun järjestäytymiskokouksessa 

puheenjohtajaksi valittiin Lasse Viren, 

sihteeriksi Jyrki Heinonen ja koordinaattoriksi 

Timo J. Anttila. 

Yhteislenkit jatkuivat elokuussa SUL:n isännöimänä 

ja syyskuussa hölkätään Ilmarisen 

tahtiin. Ensimmäisen kerran MP-juoksun jäseniä 

näkyy numerolappu rinnassa Helsinki 

City Marathonilla 15.8. sekä Lassen hölkässä 

20.9. Myrskylässä. Syksy huipentuu lokakuun 

lopussa Ljubljanassa, jossa on tarjolla joko puoli- 

tai koko marathon. 

Mikäli olet halukas liittymään joukkoon, 

voit ottaa yhteyttä joko Timoon tai allekirjoittaneeseen. 

Liikunnallista syksyä 

Jyrki Heinonen 

jyrki.heinonen@mil.fi 

Maanpuolustuskurssiyhdistys ry:n 

50-vuotisjuhla 19.5.2011 

Maanpuolustuskurssiyhdistys perustettiin heti 

ensimmäisen Valtakunnallisen maanpuolustuskurssin 

jälkeen vuonna 1961. Kurssit perustettiin 

sotien kokemusten perusteella. Suomen 

hallitus päätti perustaa kurssijärjestelmän, jonka 

tehtävänä olisi ylimpien päätöksentekijöiden 

kouluttaminen isänmaamme kriisivalmiuteen. 

Elinkeinoelämän rooli ja osallistuminen on ollut 

alusta saakka merkittävä. 

Alusta saakka kurssien yksi keskeinen tehtävä 

on ollut osallistujien välisen yhteistyön ylläpitäminen 

ja kehittäminen. Tätä tehtävää Maanpuolustuskurssiyhdistys 

on vaalinut. Yhdistys 

kokoaa yhä tänään ylimmät päättäjät pohtimaan 

kansakuntamme valmiutta ja sen kehittämistä. 

Kurssitoiminta on kehittynyt vastaamaan 

muuttuvan yhteiskuntamme tarpeita. Kurssin 

Toiminta syksyllä 2009 

Maanpuolustuskurssiyhdistyksen kuulumisia 

Maanpuolustuskurssien kuulumisia 

on käynyt jo pian 8000 suomalaista ylintä vaikuttajaa. 

Maanpuolustuskurssiyhdistys ry viettää 

50-vuotisjuhliaan 19.5.2011. Päiväjuhla pidetään 

Finlandia-talossa 19.5.2011 klo 13.00 – 

15.00. 

Juhlaa edeltää kaksi jäsenkunnalle suunnattua 

seminaaria Helsingin yliopiston tiloissa. 

Seminaarit pidetään 17.3. ja 14.4.2011. 

50-vuotisjuhlan ja seminaarien suurimmat 

tukijat ovat Keskinäinen Eläkevakuutusyhdistys 

Ilmarinen, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö 

Varma, Liikesivistysrahaston apuraha, 

Metsäliitto-konserni, Sanoma-konserni, SOKyhtymä 

ja Valio Oy. 

Juhlista tulee jäsenkunnalle erillinen kutsu. 

Juhlatoimikunnan puolesta, 

Markku Löytönen, MPK 175. 

Valtakunnallinen kurssitoiminta 

190. Maanpuolustuskurssi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 21.9. – 14.10.2009 

191. Maanpuolustuskurssi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 9.11. – 2.12.2009 

Maanpuolustuksen 36. erikoiskurssi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .2. – 5.11.2009 

Maanpuolustuskurssiyhdistyksen toiminta 

Maanpuolustus –lehti ilmestyy joulukuussa. 

Syyskokous, Helsingin yliopistolla .................................15.10.2009 

36 37

Kokoontumisia 

Kevätkauden aikana toimituksen tietoon on tullut seuraavat kurssitapaamiset ja –kokoukset, 

jotka on pidetty 22. 9. mennessä. Toimitus on päättänyt, että tapaamisista julkaistaan vain 

ajankohta ja paikka mikäli kurssi ei ole toimittanut toimitukselle tapahtumasta erillistä kertomusta. 

Enimmäispituus on noin 1700 merkkiä.. 

”100 kurssin traditio”: 90. Maanpuolustuskurssin 

edustajat osallistuivat 190. Maanpuolustuskurssin 

avajaisiin 21. 9. Säätytalossa. 

50. Maanpuolustuskurssi piti kurssikokouksen 

19.5. Santahaminassa Maanpuolustuskorkeakoulun 

isännyydessä. 

62. Maanpuolustuskurssin kurssikokous pidettiin 

11. 8. Tykistömuseossa Hämeenlinnassa 

katsottiin Talvisota- multimediaesitys. Suomalaiset 

rintamajoukot turvasivat koko kansan 

Kurssien kokoontumisia 

tuella 70 vuotta sitten aivan uskomattomalla 

taidolla ja peräänantamattomuudella Suomen 

itsenäisyyden. Molotov-Ribbentrop -sopimus 

23. 8. 1939 ei koskaan toteutunut Suomen osalta. 

Wuolteen kartanossa Hauholla nautittiin 

maukkaan pitopöydän antimista. Kurssimme 

johtaja, amiraali Jan Klenberg piti selkeän 

maanpuolustuspuheen mahdollisten uhkakuvien 

varalta. Oltermanni Jouko Sere kiitti 

kurssiveli, eversti Kalevi Usvaa, joka on 33 

vuoden ajan ansiokkaasti hoitanut pääsihteerin 

tehtäviä. Kaleville luovutettiin Suomen 

62. MPK Tykistömuseossa. Vasemmalta: eversti Kalevi Usva, amiraali Jan Klenberg, 

kenraaliluutnantti Pertti Tolla, varatuomari Risto Jaakkola, piispa Kalevi Toiviainen, 

rehtori Gunvor Brettschneider, vuorineuvos Jouko Sere, vuorineuvos Iikka Haka, 

lehdistöneuvos Seppo Sarlund. 

autonomian ajan historiikki. Kurssin yhteysupseeriksi 

oltermanni nimesi reservin kapteeni 

Teuvo Varjaksen. 

M/s Wuolteella jatkettiin matkaa Sydän- 

Hämeen kauniissa järvimaisemassa ja siirryttiin 

Iso-Roineen rannalla sijaitsevaan Nihtilään, 

kurssiveli Juhani Nummelan vapaa-ajan 

asunnolle. Juhanin vieraanvaraisessa isännyydessä 

jatkettiin savu- ja perinnesaunan löylyissä 

keskustelua maanpuolustuksesta ja muista asioista. 

Kurssikokouksen 12 osanottajaa lausuvat 

Juhani Nummelalle mitä parhaimmat kiitokset 

erinomaisista järjestelyistä. Myös Hämeen 

maakuntaliitto ansaitsee kurssimme kiitokset 

oman alueensa esittelystä. 

MPK 62 on vuosikymmenten aikana käymissään 

keskusteluissa vakuuttunut, että turvallisuuspolitiikan 

perusasioina ovat koko 

kansan puolustustahto, yleinen asevelvollisuus, 

reservin kouluttaminen ja uskottava varautuminen 

muuttuneisiin uhkakuviin. Yhteistyöllä 

EU:n piirissä ja ylläpitämällä hyviä naapuruus- 

ja taloussuhteita vahvistetaan monenkeskisiä 

siteitä ulkopuolisten kanssa. Suomi on suhteellisesti 

katsottuna rauhanturvaamisen suurvalta, 

jonka 2000-luvun kumppanuussopimus Naton 

kanssa on toiminut hyvin. 

Teuvo Varjas 

73. Maanpuolustuskurssin 30-vuotisjuhlaa 

vietettiin 24. 8. Santahaminassa. Siellä Kaartin 

Pataljoonan komentaja, everstiluutnantti Mika 

Kalliomaa otti iloisen kohteliaasti 16 hengen 

ryhmämme vastaan Kaartin Jääkärirykmentin 

sotilaskodissa, jossa aluksi nautimme perinteiset 

munkkikahvit. 

Everstiluutnantti Kalliomaa selosti päivän 

ohjelman, johon sisältyi mm. varusmiesten 

asutuskeskustaistelun, kalustoesittelyn ja taisteluammunnan 

seuraaminen. Upea loppukesän 

sää teki koulutustilanteiden seuraamisesta 

suorastaan nautittavan. 

Kurssijuhla jatkui virallisen ohjelman jälkeen 

Herttoniemen kartanossa päivällisen ja 

vilkkaan keskustelun merkeissä. 

Leena Löyttyniemi 

85. Maanpuolustuskurssin kurssitapaaminen 

järjestettiin 25. 5. Dragsvikin varuskunnassa 

Tammisaaressa. 


88. Maanpuolustuskurssi suoritti oltermanninsa 

Eero Rantalan johdolla neljännen 

vierailunsa ulkomaille, tällä kertaa Bosnia- 

Herzegovinaan. Matkan ohjelmasta vastasi 

pitkään ETYJ:n Bosnia-Herzegovinan Missionissa 

turvallisuuspoliittisista asioista vastannut 

kurssiveli Tauno Aaltonen. Matkalle osallistui 

10 kurssilaista ja kuusi puolisoa. 

Kurssilaiset perehtyivät Sarajevon rikkaaseen 

historiaan, Bosnia-Herzegovinan valtion 

keskeisten turvallisuuselinten toimintaan sekä 

kansainvälisen yhteisön tärkeimpien maassa 

toimivien organisaatioiden toimintaan kolmen 

päivän ajan toukokuun puolivälissä. 

Ryhmän saavuttua Sarajevoon ensimmäisen 

päivän ohjelmassa oli perehtyminen Sarajevon 

vuosisataiseen historiaan, niin monien kulttuurien 

ja uskontojen sulatusuunina kuin vuosisataisena 

taistelukenttänä. 

Toisena päivänä oli vuorossa perehtyminen 

maan turvallisuuspolitiikan toteutukseen. 

Aluksi esiteltiin maan puolustuspolitiikkaa 

sekä asevoimien järjestelyjä apulaispuolustusministeri 

Hadziomerovic’in sekä maan yleisesikunnan 

edustajien toimesta. Keskeisenä sanoma 

oli että maan asevoimat ovat siirtymässä 

turvallisuuden kuluttajasta turvallisuuden 

tuottajaksi. Sitten oli vuorossa maan parlamentin 

tiedusteluvaliokunnan esitys työstään 

Suomen Suojelupoliisia vastaavan turvallisuusorganisaation 

valvojana. Tätä seurasi maan 

apulaisulkoministerin esitys ulkopolitiikasta, 

jossa hän erityisesti selosti maan pyrkimyksiä 

päästä YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi 

jäseneksi. Päivän päätteeksi pääministerin alaisen 

turvallisuus-poliittisen ohjausryhmän puheenjohtaja, 

varaturvallisuusministeri Kresic 

selosti maan turvallisuuspoliittisen asiakirjan 

syntyä sekä siihen liittyvän turvallisuuspolitiikan 

koulutusjärjestelmän luomista. Hän korosti 

niin Suomen puolustusministeriön että suomalaisten 

asiantuntijoiden ratkaisevaa panosta 

ko. järjestelmän luomisessa. 

Kolmantena päivänä saatiin selvitykset ulkomaisten 

organisaatioiden toiminnasta maassa. 

ETYJ:n Missionin päällikkö suurlähettiläs 

Robbins käsitteli laajasti maan poliittista tilannetta 

sekä johtamansa Missionin toimintaa, 

antaen tunnustusta suomalaisten asiantuntijoiden 

panokselle Missionissa. Seuraavaksi 

38 39

88. kurssin oltermanni Eero Rantala luovutti 

varaturvallisuusministeri Kresic’ille 

puheenjohtajan nuijan, liittyen hänen 

rooliinsa maan turvallisuuspoliittisen 

ohjausryhmän puheenjohtajana. 

Korkean Edustajan kabinetin jäsen selosti 

Korkean Edustajan asettamia tavoitteita maan 

johdolle, ennen kuin ko. toimiston toiminta 

voidaan lopettaa sekä selosti siltä vastuun ottavan 

EU:n erityisedustajan toimiston tulevaa 

tehtäväkenttää. Lopuksi EU:n sotilasoperaation 

Althean Suomen osaston komentaja 

everstiluutnantti Castren selosti sotilaallisen 

tilanteen kehittymistä 1990-luvun alkupuolelta 

nykypäivään, mikä tilanne mahdollistaa 

Suomen vetäytymisen operaatiosta muutamia 

esikuntaupseereita lukuun ottamatta. 

Iltapäivällä kurssi tutustui entisen Jugoslavian 

johtamisjärjestelmään ja vieraili maan 

puolustusministeriön kutsumana Titon ja hänen 

hallituksensa käyttöön 50- ja 60-luvuilla 

rakennetussa maanalaisessa johtamistilassa syvällä 

kallion sisässä noin 50 kilometriä Sarajevosta 

lounaaseen. Oppaamme johdolla saimme 

perusteellisen selvityksen tällaisen johtamistilan 

infrastruktuurista sekä sen liittymisestä 

kokonaisjohtamisjärjestelmään. 

Kurssilaiset saivat matkalla perusteellisen 

kuvan Bosnia-Herzegovinan tämän päivän 

turvallisuus-poliittisista haasteista sekä miten 

maa yrittää vastata niihin kansainvälisen yhteisön 

tukemana. Tauno Aaltonen 

90. Maanpuolustuskurssin kurssikokous 

pidettiin 2. 9. kurssiveljen professori Martti 

Häikiön kotona. 


97. ja 98. Maanpuolustuskurssit kokoontuivat 

15. 9. Pääesikunnassa henkilöstöpäällikkö, 

kenraaliluutnantti Hannu Herrasen 

kutsumana. 


pidettiin 7. 9. Merisotakoulun tiloissa Suomenlinnassa. 

101 ja 102 Pirkanmaalla 

Kurssien vakiopäivänä, syyskuun ensimmäisenä 

torstaina avattiin Satakunnan Lennoston 

portti 20:lle maanpuolustajalle tai 

avec´ille. Esikuntapäällikön, everstiluutnantti 

Pauli Rantamäen, selkeä esitys päättyi Hornetin 

hälytyshallin esittelyyn. Joukosta joku 

oli ensi kertaa näin lähellä konetta ja kaikille 

taisi koneen uudistettu ”kojelauta” olla uusi 

kokemus. 

Läheisessä Kokkovuoren haulikkoammuntakeskuksessa 

toimintaa esitteli Pekka 

Heikkilä, Valmetin lentokonetehtaan entinen 

johtaja. Kurssien väliseen kilpailuun (trap) löytyi 

puolen tusinaa rohkeata; mm. molemmat 

oltermannit. Jotenkin näytti siltä, että lajia on 

aiemmin harrastanut vain oltermanni 102, jonka 

kotinurkille koko retki suuntautui. Muistin 

tueksi: trap-ammunnassa kiekot loittonevat, 

skeet-ammunnassa kiekot ohittavat. 

Tasokkaan lounaan (kosken rannalla Hakkarin 

kartanossa) jälkeen suunniteltiin alustavasti 

ensi vuoden ulkomaan matkaa. Muutamista 

vaihtoehdoista otettiin koeäänestykseen 

kaksi, jolloin Puola voitti Brysselin. 

Lempäälän Ideaparkissa tehtiin vielä lyhyt 

kierros ennen kotimatkaa. 

Seuraavat kaksi vuotta järjestelyvastuu on 

101. kurssilla. Kurssien yhteistoiminta on sujunut 

hyvin; aina on saatu kokoon riittävä joukko, 

jolle on mukava pyytää esittelyjä vierailukohteissa. 

Talvitapaamiset kumpikin kurssi hoitaa 

erikseen. Pauli Thomenius 

116. Maanpuolustuskurssin vuositapaaminen 

Turussa 

Kiitettävän aktiivinen 116. Maanpuolustuskurssi 

kävi Turussa tiistaina 12. toukokuuta tutustumassa 

merivoimiin eri näkökulmista. 15 

kurssilaista saapui Heikkilän kasarmialueelle 

klo 10:30. Vastassa oli komentaja Ismo Korhonen 

(henkilöstöosaston päällikkö/MERIVE). 

Aamukahvin jälkeen kurssilaiset siirtyivät 

merivoimien esikunnan auditorioon, missä 

komentaja Korhonen ensin selvitti esikunnan 

rakennetta. Tilannehan on melko tuore, koska 

merivoimien esikunta muutti Turkuun vajaat 

kaksi vuotta sitten vuonna 2007. Ennen sitä 

esikunta sijaitsi Lauttasaaressa, Helsingissä. 

Nykyinen esikuntapäällikkö on lippueamiraali 

Veli-Jukka Pennala. 

Saimme myös tietää, että merialueiden valvonta 

on jatkuvaa. 24 tuntia 7 päivää viikossa. 

Mitään ei jää huomaamatta, voimme nukkua 

hyvin. 

Tämän jälkeen kurssilaisille kerrottiin 

myös Heikkilän historiasta. Monelle oli varmaan 

yllätys, että alue on toiminut puolustustukikohtana 

jo v. 1557 alkaen. Velvoittava 

maine. 

Heikkilän kasarmialueelta matkamme jatkui 

Saaristomeren meripuolustusalueen tukikohtaan, 

Pansioon. Täällä isäntänä toimi Saaristomeren 

meripuolustusalueen komentaja, 

kommodori Tapio Maijala. Hänen seurassaan 

kurssilaiset söivät ravitsevan lounaan alueen 

muonituskeskuksessa, jonka jälkeen siirryimme 

meriupseerikerholle (Suomen ainoa) 

kuuntelemaan Saaristomeren meripuolustusalueen 

toiminnasta. Kurssilaisia kiinnosti kovasti, 

miten Ahvenanmaan alueen valvonta 

sujuu ottaen huomioon, että Ahvenanmaa 

on demilitarisoitu alue. Selvisi, että pelisäännöt 

Ahvenanmaan viranomaisten kanssa ovat 

kunnossa ja mutkattomat. 

Siirryimme linja-autoon, joka kiersi Pansion 

laajaa tukikohta-aluetta. Täällä on tietysti paljon 

sellaista toimintaa, joka liittyy sota-alusten 

huoltoon ja ylläpitoon. Tärkeimmät toiminnat 

on siirretty syvään kallioon rakennettuihin 

suojiin. 

Kiertoajelun jälkeen saavuimme päälaiturille, 

missä merivoimien suurimmat alukset ovat 

kiinnittyneet. Täällä meitä olivat vastassa miinalaivueen 

komentaja, komentaja Juha Harjunpää 

ja miinalaiva Hämeenmaan päällikkö, 

komentajakapteeni Kaarle Wikström. Pillit 

soivat, kun astuimme miinalaiva Hämeenmaan 

kannelle. Siirryimme aluksen koulutus- ja kokoontumishyttiin, 

missä komentajakapteeni 

Wikström kertoi Hämeenmaan rakenteesta ja 


aseistuksesta. Hämeenmaa on vain pari vuotta 

sitten käynyt läpi aikamoisen uudistuksen, joten 

voidaan sanoa, että alus on erittäin iskukykyinen 

ja nykyaikainen. 

Jos joku on kiinnostunut Hämeenmaan 

mitoista ja konetehosta niin näitä tietoja löytyy 

seuraavalla nettisivulla: 

http://www.mil.fi/merivoimat/esikunta/toim_kalusto_2.dsp 

Luennon aikana köydet irrotettiin ja alus 

suuntasi keulansa kohti Aurajokea. Merimatkan 

aikana kurssilaisille annettiin tilaisuus 

tutustua Hämeenmaan saloihin tarkemmin. 

Näimme mm. miinakannen mahtavat laitteet 

ja taistelukeskuksen huippumodernin atk-laitteiston. 

Saavuimme täsmälleen klo 16:00 Aurajoen 

Linnan aukiolle, missä kiitimme merivoimien 

isäntäväkeä ja jatkoimme matkaa kohti Turun 

keskustaa. 

Seuraava vierailukohde oli Turun upea 

kaupungintalo Aurakadun päässä. Täällä 

olivat vastassa Turun kaupunginvaltuuston 

puheenjohtaja, varatuomari Jukka Mikkola 

ja Turun kulttuuripääkaupunki-projektin 

ohjelmapäällikkö Suvi Innilä. Vaikuttavassa 

valtuustosalissa meille kerrottiin erittäin 

vaativasta projektista: Turkuhan on valittu 

eurooppalaiseksi kulttuuri-pääkaupungiksi 

vuonna 2011. Valtava määrä tapahtumia on 

suunnitteilla ja budjetti on aikamoinen, 55 

miljoonaa euroa! Tästä voi jokainen suomalainen 

olla ylpeä. 

Maukkaan buffetillallisen (kiitos Turku) 

jälkeen kurssilaiset siirtyivät linja-autoon, joka 

lähti kohti Helsinkiä täsmälleen klo 18:00. 

Täydellinen kurssitapaamispäivä oli ohi. 

Kurssitapaamisen järjestelyistä olemme erityisen 

kiitollisia MPK 116:n jäsenelle, lippueamiraali 

Bo Österlundille. Jan Torvalds 

Kuva: Pekka Paatero 

40 41


pidettiin 17. 9. Hufvudstadsbladetin tiloissa 

päätoimittaja Hannu Olkinuoran isännyydessä. 

123. Maanpuolustuskurssilta 12 matkasi 

7. – 9. 5. ajaksi Berliiniin kurssiveljemme suurlähettiläs 

Harry Heleniuksen kutsusta. Kurssikokoontumisen 

aikana saatoimme ihailla Berliinin 

historiallisia nähtävyyksiä sekä ylhäältä 

Reichstagin kupolista että alhaalta Spree-joen 

risteilyltä. 

Yhteispohjoismaisessa lähetystökompleksissa 

sijaitsevassa Suomen suurlähetystössä, 

”Kanteleessa”, meille pidettiin ajankohtaiset 

esitykset Saksan puolustuspolitiikasta ja taloudellisesta 

tilanteesta. Poliittisesta tilanteesta 

suurlähettiläs antoi meille kattavan katsauksen 

edustavassa, 1920-luvun hengessä kalustetussa 

residenssissään. Vierailu päättyi upeaan ilotulitukseen 

– ukkosen jyrinään ja salamointiin. 

Ilkka Kylä-Harakka 

Toisenlaisen näkökulman Saksan historiaan 

tarjosi hyvän oppaan ansiosta Stasi-museo. 

125. maanpuolustuskurssi kokoontui 26. 5. 

Nokian pääkonttoriin Espooseen kuulemaan 

kurssiveljien ajankohtaiskatsauksia, keskustelemaan 

ja syömään iltapalaa. Tapaamisen isäntänä 

toimi kurssin oltermanni, Nokian ja Shellin 

hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila. Hän 

arvioi katsauksessaan globaalin talouskriisin 

syntyä, syitä, kestoa ja seurauksia. Kriisin inhimillistä 

puolta valotti Helsingin piispa Eero 

Huovinen, ja puolustusvoimien ajankohtaisista 


asioista kertoi Maavoimien materiaalilaitoksen 

johtaja, puolustusvoimien sotatalouspäälliköksi 

siirtyvä kenraalimajuri Paavo Kiljunen. 

Kiinnostavaan tapaamiseen osallistui valtaosa 

kurssista, kaikkiaan 27 kurssilaista. 

Arto Astikainen 

128. Maanpuolustuskurssin vuositapaaminen 

toteutettiin 17. 9. Hämeenlinnassa kurssin 

oltermannin Eija Karivaaran emännyydessä. 

Tutustumiskohteina oli mm. Panssariprikaati, 

Kultakeskus Oy ja Kanta-Hämeen Hengityskonserni 

sekä Tali-Ihantala -taistelu Suomen 

Tykistömuseossa. 

130. Maanpuolustuskurssi kokoontui 17. 9. 

Maanpuolustuskurssien tiloissa Kruununhaan 

Maneesissa sekä Suomen Pankissa. 

135. Maanpuolustuskurssin kevättapaaminen 

järjestettiin 20. 5. Itella Oyj:n tiloissa 

Helsingin Ilmalassa. Isäntänä toimi kurssiveli, 

johtaja Petri Aaltonen. 


pidettiin 9. 9. Mikkelissä. Tutustumiskohteina 

olivat mm. Maavoimien Esikunta, 

Jalkaväkimuseo, Päämajamuseo sekä Lokkiviestikeskus. 

Päivä päättyi päivälliseen Veteraanimajalla. 

142. Maanpuolustuskurssi tutustui 11. 9. 

Maavoimien Esikuntaan Mikkelissä. 


kurssiveli Rauli Parmeksen isännöimänä liikenne- 

ja viestintäministeriössä. 

150. ja 151. Maanpuolustuskurssit vierailivat 

18. 9. Kainuun Prikaatissa Kajaanissa. 


Maanpuolustuskurssien tiloissa Kruununhaan 

Maneesissa. Kurssi tutustui myös Sotamuseoon, 

jonka jälkeen siirtyi Orion konsernin toimitiloihin 

Espooseen. 


pidettiin 19. 5. Senaatti-kiinteistöjen tiloissa 

kurssiveli Aulis Kohvakan isännyydessä. 


Königstedtiin kurssisisar, valtiosihteeri Terttu 

Savolaisen kutsumana. 

162 Maanpuolustuskurssi aloitti kesän Nivalassa 

tutustuen nykyaikaiseen maatalouteen 

Kurssi avasi kesän tänä vuonna Nivalassa 

1.–2. 6. tutustuen kansanedustaja Pekka Vilkunan 

ja vaimonsa Riitan isännöimänä monipuolisesti 

kuntaan ja Vilkunan sukuhistoriaan. 

Kurssimatka tehtiin oltermanni Seppo 

Härkösen johdolla junalla, jonka kurssiveli 

Pekka Söderling ”junaili”. Vuorokauden pituinen 

pikavisiitti avasi monin tavoin 14 matkalle 

osallistuneen silmiä ja koettiin erittäin mielenkiintoisena 

ja informatiivisena kokonaisuutena. 

Mukava junamatka antoi kurssilaisille mahdollisuuden 

vaihtaa viime kuulumisia keskenään. 

Linja-autosiirtymisten aikana Vilkunan Pekka 

tarinakertojan tyyliinsä valaisi alueen elinkeinoelämää 

ja historiaa. 

Piipahdimme Hilppa-tamman patsaalla 

kuulemassa Konikapinasta ja 1930-luvun laman 

vaikutuksista pohjoispohjalaiseen elämänmenoon. 

Matkamme antoi kullanarvoista 

lisätietämystä tämän päivän maataloudesta jokaiselle, 

sillä pääsimme tutustumaan kolmelle 

erityyppiselle kasvinviljely- ja maitotilalle. Vilkunan 

ja Kallion sukujen mielenkiintoiset historiavaiheet 

ja merkkihenkilöt tulivat tutuiksi 

museokäynneillä ja erinomaisilla tarinoilla. 

Nivalan kaupungin johto perehdytti meidät 

kunnan arkipäivään ja teollisuuskylään. 

Vieraanvaraisuus huipentui illalla Vilkunan 

savusaunan lempeisiin löylyihin ja talon 

pitkän pöydän ääressä nautittuun herkulliseen 

ateriaan. Kalajokilaakso teki meihin 

kaikkiin vaikutuksen upeana alueena ja loi 

hyvän kuvan eteenpäin pyrkivästä yrittäjähenkisyydestä. 

Onnistuneen kurssitapaamisen 

viesti välittyy muidenkin kurssisiskojemme 

ja -veljiemme tietoon. Seuraavaa tapaamista 

jo suunnitellaan. Kiitos vielä Pekalle ja Riitalle 

sekä muille matkamme onnistumiseen 

myötävaikuttaneille. 

oltermanni Seppo Härkönen 

ja kurssisihteeri Risto Kolstela 

166. Maanpuolustuskurssi matka suuntautui 

13.–14. 9. Brysseliin. 


169. Maanpuolustuskurssin matka suuntautui 

21.–22. 8. Tallinnaan. 


Turussa 3.kesäkuuta. 

Tapaaminen noudatti hyväksi todettua ohjelmarunkoa: 

uusi paikkakunta, sen maanpuolustuksellinen 

kohde/kohteet ja paikallinen 

elinkeinotoiminta. Lisäksi Helsingin kautta 

tulleet saivat testata käytännössä junayhteyden 

toimivuutta; se oli yllättävän nopea, helppo ja 

käytännöllinen. Hyvä VR. Entinen Finnairin 

mainoslause ”illaksi kotiin” kävisi tähänkin 

yhteyteen. 

Felix Abballa opimme mm. että talouden 

taantuma ei ole vaikuttanut Suomessa sen 

tuotteiden menekkiin, Baltiassa on talous 

taantunut enemmän, joten siellä näkyy jo 

ruokakustannuksissakin säästämistä. Nyt tiedämme 

senkin miksi Venäjällä ei lakritsa mene 

kaupaksi. Sen maku kun tuo mieleen neuvostoajan 

lääkkeet. 

Kuulimme myöskin yleispätevän Orklayhtymän 

viisauden: ”The biggest room in the 

Orkla House is the room for development”. 

Liiketoiminnan jatkuva tehostaminen on 

poistanut eri portaiden välivarastot lähes tyystin 

Suomesta monen tuotteen kohdalla. Kun 

kohta ainoat varastot ovat kaupan hyllyillä, voi 

supermarketin tulipalo saada aikaan tilapäistä 

elintarvikepulaakin. Huoltovarmuusmielessä 

kehitys antaa varmasti aihetta järjestelmän jatkuvaan 

uudistamiseen. 

Länsi-Suomen merivartioston esikunnassa 

tarkistimme Putinin vierailupäivän tilanteen 

Länsi-Suomen merialueilla. Tutustumiskäynnillä 

Turun vartiolentueeseen saimme kuulla 

omakohtaisia kokemuksia ja videoita mm. Estonian 

järkyttävästä onnettomuudesta ja sen 

pelastusoperaatiosta. Koulutettu ja osaava 

miehistö sekä joka tilanteessa toimiva kalusto 

olivat avainasioita. Super Pumat ja Dornierit 

ovat kunnon kalustoa, mutta niillekin kertyy 

koko ajan ikää ja uusimistarve lähenee. 

Tutustumiskäyntien jälkeen oli kurssilaisilla 

tilaisuus kuulla toistensa nykytilanteesta. Yllättävän 

paljon muutoksia on viidessä vuodessa 

ehtinytkin monen kohdalla tapahtua. Aktiivista 

porukkaa tuo MPK 173. 

Jorma Vuorensola 

42 43

178. Maanpuolustuskurssi kokoontui 

9. 7. Helsingissä. Paikalle saapui ennätysosanotto. 

Aloitimme tapaamisen saamalla 

päivityksen puolustusvoimien ajankohtaisiin 

asioihin. Tämän jälkeen tutustuimme 

Helsingin merelliseen puolustukseen. San- 


tahaminaan ja sen historiaan tutustumisen 

jälkeen suuntasimme Kuivasaareen. Mielenkiintoisen 

Kuivasaaren historiaan tutustumisen 

jälkeen syvensimme käsittelyä ravintola 

Särkänlinnassa. 

Mika Kalliomaa 

178. Maanpuolustuskurssi 

Haikeita tunnelmia Kuopiossa 

Pohjois-Savon Maanpuolustusyhdistys teki 

kotiseuturetken lakkautettavaan Kuopion varikkoon 

Symbolisena maanpuolustuksen peruskivenä 

on Pohjois-Savossa pidetty Kuopion Neulamäen 

uumenissa sijaitsevaa Kuopion Asevarikkoa. 

Nimi on aikojen saatossa muuttunut moneenkin 

otteeseen. Viimeisimpänä käyttönimenä 

on ollut hieman vähättelyltä kalskahtava Savo- 

Karjalan varasto-osasto. 

Yhdistyksen paikallaolleet runsaat 30 jäsentä 

kokivat syvältä koskettavia tuntoja ensin 

luolastokierroken aikana ja sen päätteeksi 

varaston päällikön maj Osmo Huopaisen esitelmässä. 

Monen vierailijan elämällä on ollut 

yhtymäkohtia Varikon vaiheisiin. Entinen 

Varikko on jo siirtynyt uuden isännän-Milloc 

Oy:n-operoitavaksi. Vähentynytkin toiminta 

tullaan alasajamaan kuluvan vuoden loppuun 

mennessä. Vierailijoille jäi vaikutelma,että va- 

Alueelliset yhdistykset toimivat 

pautuville laajoille luolatiloille ei taida aivan 

helposti löytyä luontevaa käyttöä ja käyttäjää. 

Paljon kumuloitunutta osaamista ja kädentaitoa 

on katoamassa luolien uumeniin. 

Oli sentään ilonaihettakin 

Pohjois-Savon Maanpuolustusyhdistys palkitsi 

joukon pitkään aktiivisesti jäseninä ja kokonaismaanpuolustuksen 

hyväksi toimineita 

henkilöitä. Palkitsemisvälineenä oli yhdistyksen 

aikaisempaa nimeä vielä kantava ansiolevyke. 

Levyke luovutettiin seuraaville: Matti Eronen, 

Eero Juntunen, Unto Kauppinen, Raimo 

Piiroinen, Niilo Rantsi ja Hannu Takkunen. 

Retken aamukahvit nautittiin oppaamme Rauno Suhosen omistaman 

Lankilan suojelutalon pihassa Koverolla 

Yhdistykset toimivat 

Heikki Jouppila 

puheenjohtaja 

44 45

Alueelliset yhdistykset toimivat 

Retki Ilomantsin taistelupaikoille 

Pohjois-Savon Maanpuolustusyhdistys ry 

”Kesän 1944 viimeiset ratkaisutaistelut 

Ilomantsissa”-retkelle osallistui 49 henkilöä 

+ opas eli bussi oli täynnä. Ohjelma oli tiivis 

ja nähtävää oli varattu paljon. Oppaana toimi 

Rauno Suhonen, jonka paikallinen tuntemus 

ja tieto historian tapahtumista oli syväluotaavaa. 

Aamukahvit juotiin Koveron suojelutalolla, 

joka liittyy jääkärimajuri Väinö Lankisen 

ja hävittäjä-ässä kapteeni Väinö Suhosen sukuhistoriaan. 

Päivä oli lämmin ja aurinkoinen 

ja aamukahvi tarjoiltiin ulkona traktorin 

peräkärryltä. Matkaa jatkettiin Möhkön masuuniin, 

jossa taistelutilannetta selvitettiin 

tilannekartoilla. Monella retkeläisellä oli tapahtumiin 

liittyvää tietoutta ja masuunilla 

syntyi keskustelua. Tämän jälkeen tutustuttiin 

taistelupaikkoihin ja rakennuksiin oppaan 

selostuksella bussin lipuessa hitaasti ohi 

maisemien. Öykkösenvaarassa jalkauduttiin 

maastoon katsomaan taistelupaikkoja. Päivä 

oli lämmennyt jo ylitsevuotavan kuumaksi 

retkeläisten tarpeisiin. Maastossa moni pani 

merkille, että marjasato on alueella erinomainen, 

parempi kuin omilla kotinurkilla. 

Matka jatkui ja seuraava pysäkki oli Möhkön 

rajakartano, jossa syötiin ohjelman mukainen 

”rajamiehen ravitseva rokka”. Retken 

täyslaidallinen historian tietoa vaati aivojen 

levon ja ruoan jälkeen moni retkeläinen 

huomasi ottaneensa pienet nokkaunet huomaamattaan. 

Saavuttiin Parppeinvaaraan 

kenraali Raappanan majalle. Lähellä sijaitseva 

käsityötalo sai sisälle astujan haltioihinsa 

taidokkaista perinnekäsitöistään, joita oli 

mahdollisuus myös ostaa. Matka jatkui Hattuvaaran 

taistelupaikoille ja lähtökahvit juotiin 

taistelijan talolla. 

Bussissa oli retken aikana virinnyt keskustelua 

ja muisteloita kuulluista ja koetuista tapahtumista 

niin sotapaikoilla kuin kotirintamallakin. 

Retkeen oltiin tyytyväisiä. Tunnelma 

oli kotoinen. Yhteenkuuluvuuden tunnetta 

lisäsi paluumatkalla jaetut kunnianosoitukset 

entiselle hallituksen naisjäsenelle Liisa Kiianlinnalle 

ja entiselle hallituksen puheenjohtajalle 

ja kunniajäsenelle Risto Hakkaraiselle. 

Retki oli hyvin puhutteleva ja jokaiselle jäi 

tietoisuus siitä, että itärajalla vieläkin elää voimakkaana 

sodan tapahtumat. Kylät, talot ja 

asukkaat ovat kokeneet paljon ja taistelujen jälkiä 

näkyy kaikkialla. Tapahtumista kerrotaan, 

tavarat ja paikat pidetään kunnossa ja ovat vieraiden 

nähtävillä. Nuori sukupolvi kasvaa väkisinkin 

näillä alueilla hyvin isänmaalliseksi. 

Sodan historia on läsnä joka päivä. 


Seija Savukoski, hallituksen jäsen 

Etelä-Savon Maanpuolustusyhdistys ry 

Sihteeri Anneli Niskanen 

Purolantie 3 

50350 NOROLA 

040 519 0881 

anneli.niskanen@surffi.fi 

Kanta-Hämeen Maanpuolustusyhdistys ry 

Talouspäällikkö Pasi Katajisto 

Etelä-Suomen lääninhallitus 

PL 150 

13101 HÄMEENLINNA 

071 873 2117; 040 534 7878 

pasi.katajisto@laaninhallitus.fi 

Keski-Suomen 

Henkisen Maanpuolustuksen Liitto ry 

Henkilöstöpäällikkö Marja Leena Immonen 

Emännäntie 23 D 23 

40740 JYVÄSKYLÄ 

050 313 0402 

marja.leena.immonen@jyu.fi 

Kymen läänin Maanpuolustusyhdistys ry 

Lehtori Paavo Mikkonen 

Keskikoskentie 4 A 3 

46800 ANJALANKOSKI 

044 550 9375 

paavo.mikkonen@pp.inet.fi 

Lapin läänin Maanpuolustusyhdistys ry 

Lääninvalmiusjohtaja Jari Aalto 

Lapin lääninhallitus 

PL 8002 

96101 ROVANIEMI 

071 876 2560; 040 520 0486 

jari.aalto@laaninhallitus.fi 

Oulun läänin Maanpuolustusyhdistys ry 

Pelastusylitarkastaja Pentti Kurttila 

Oulun lääninhallitus 

PL 293 

90101 OULU 

071 8762 261; 0400 379 918 

pentti.kurttila@laaninhallitus.fi 

Pirkanmaan Maanpuolustusyhdistys ry 

Toimittaja Pekka Ruusukallio 

Pensaskatu 3 C 

33270 TAMPERE 

(03) 3446 824, 040 522 4960 

pekka.ruusukallio@dnainternet.net 

Alueellisten yhdistysten yhteystiedot 

Pohjois-Karjalan Maanpuolustusyhdistys ry 

Toimistosihteeri Paula Koikkalainen 

Pohjois-Karjalan Aluetoimisto 

PL 5 

80791 KONTIORANTA 

0299 434 164 

paula.koikkalainen@mil.fi 


Majuri Jyrki Ryhänen 

Savo-Karjalan Sotilasläänin Esikunta 

PL 1080 

70111 KUOPIO 

0299 435 310 

jyrki.ryhanen@mil.fi 

Päijät-Hämeen alueen Maanpuolustusyhdistys ry 

Diplomi-insinööri Tarja Kalenius 

Närhinkatu 11 

15610 LAHTI 

050 374 0631 

tarja.kalenius@logisteam.fi 

Satakunnan Maanpuolustusyhdistys ry 

Hannu Aho 

Peltopyyntie 22 

28200 PORI 

044 363 7011 

hannu.aho@dnainternet.net 

Uudenmaan Maanpuolustusyhdistys ry 

Aili Lamminen 

Koroistentie 3 B 25 

00280 HELSINKI 

040 533 5513 

allu.lamminen@welho.com ; allu.lamminen@aacglobal.com 

Vaasan läänin Maanpuolustusyhdistys ry 

– Vasa läns Försvarsförening rf 

Sihteeri Virva Hirvi-Nevala 

Kirkkopuistikko 3 C 15 

65100 VAASA 

050 530 2309 

hirvinevala.virva@gmail.com 

Varsinais-Suomen Maanpuolustusyhdistys ry 

Everstiluutnantti Markku Kuusela 

Varsinais-Suomen aluetoimisto 

PL 69 

20811 TURKU 

0299 480 100 

m.kuusela@luukku.com 

46 47

JOUKKOKIRJE 

48 

ISSN 0357-2080 

Edita Prima Oy, Helsinki 2009

Terveys - Maanpuolustuskurssiyhdistys

Create successful ePaper yourself

Delete template?

Save as template?