Emme ole

Lapinlahden Linnut tekivät Tapio Liinojasta julkkiksen
Emme ole
8
5 4 | 2005
apinoita,
olemme atoopikkoja
– Raapiminen ja
ihottumat on rankkaa,
mutta rapsuttelussa on
hupaisat puolensakin.

TEKSTI: MERVI VITELI-HIETANEN KUVAT: CHARLOTTA BOUCHT
Näyttelijä, laulaja Tapio Liinojan kirjoitti viime keväänä kolumnin
”Emme ole apinoita, olemme atoopikkoja” Metro-lehteen.
Se sai paljon palautetta lukijoilta.
Tapio halusi ”ehkä vähän kevyelläkin kädellä”
tutkailla elämää atooppisen ihottuman kanssa.
– Vaikka raapiminen on rankkaa ja ihottuma
ottaa päähän, kyllä rapsuttelussa omat hupaisat
puolensakin on, perustelee Tapio otsikkoa.
Tapio toteaa, että hänellä ei ole kokemusta elämästä ilman
ihottumaa. Hän oppi nimeämään sen atopiaksi vasta
vuosia oireiden alkamisen jälkeen.
Oman ihonsa hän sanoo oppineensa jo tuntemaan jollain
tavoin.
– Minulla ihottuma itsessään on aika symmetrinen, se on
jännä juttu. Suhteeni kyynär- ja polvitaipeisiin on erilainen
kuin monilla. Niihin ne näppylät yleensä ilmaantuvat. Toki
ihottumaa on muuallakin kehossa.
Vaikeimmat vaiheet atopian kanssa ajoittuivat murrosikään.
Silloin elämä tuntui kaksinkamppailulta ihottuman
kanssa. Tapion vanhemmat yrittivät auttaa poikaansa kaikin
tavoin: lääkäriä, rasvaa ja tököttiä.
Tapio myöntää, että on monesti suivaantunut ihon rasvaamiseen
ja heittänyt voideputkia ties minne suutuspäissään.
Sinnikkäästi hän on kuitenkin yrittänyt hoitaa voitelut,
kun muutakaan apukeinoa ei ole tiedossa.
SISKON KANSSA IHOSAIRAALASSA
Tapio matkasi ensimmäisen kerran hoitoon Helsingin yliopistollisen
keskussairaalan ihotautiosastolle kymmenvuotiaana
Etelä-Satakunnasta, pienestä Vampulan kunnasta.
Ihosairaalan lastenosastolla hän oli monet lomat talvella
ja osia kesälomista, koska ihottumaa ei saatu hallintaan
kotikonstein.
– Ihottuman hoidon aiheuttamien poissaolojen takia jouduin
tuplaamaan keskikoulun viimeisen luokan, nykyisen
peruskoulun yhdeksännen, Tapio muistelee.
Helsinkiin tulo oli maalaispojalle jännittävä kokemus.
Vieläkin hän muistaa, kuinka Mannerheimintieltä mentiin
Ihosairaalaan Liisankadun ja Snellmaninkadun kulmaan
vanhaan kivirakennukseen. Nykyisin siinä toimii yliopiston
valtiotieteellinen tiedekunta. Tapiosta se oli hieno rakennus
viihtyisine sisäpihoineen. Hän oli usein yhtä aikaa sairaalassa
nuoremmalla siskonsa, Hannan kanssa, jolla oli myös
atooppinen ihottuma.
”RAAPAISUJA ATOOPIKON ELÄMÄÄN”
Tapion suhdetta ihoon voi myös kuvata taisteluna, jossa iho
on vastustaja. Sen kanssa kuitenkin pitää elää YYA- eli ystävyys-,
yhteistyö- ja avunantosopimuksella. Ajatuksiaan
Tapio on purkanut ihoaiheisiin novelleihin, jotka julkais-
taan kirjana helmikuussa. Työnimenä on ”Raapaisuja atoopikon
elämään”. Kustantaja Jyrki Nieminen Johnny Knigasta
ehdotti kirjan tekemistä Tapion kolumnissaan tekemän
heiton ja runsaan lukijapalautteen pohjalta, josta osa
tuli suoraan kustantajalle.
Kirjan punaisena lankana on kertoa atoopikon ja yleensä
pitkäaikaista ihosairautta potevan elämästä – vähän tavanomaisesta
poikkeavalla tavalla. Tapio haluaa valottaa,
miten raapiminen vaikuttaa ja miten siihen suhtaudutaan
erilaisissa elämän tilanteissa. Samasta aihepiiristä hän kirjoitti
jo 1980-luvulla runoja, joita julkaistaan myös kirjassa.
Runoissa on mietteitä atooppisen ihon kanssa elämisestä
ja muistikuvia Helsingin ja Turun sairaalahoidoista. Tapio
toteaa, että hän oppi suurin piirtein polttamaan tupakkaa
sairaalassa, kun niissä oli tupakkahuoneet ja miehiseen
malliin kuului tupakanpoltto.
Siihen aikaan iho-osastoilla hoidettiin vielä paljon sukupuolitauteja
sairastavia kuten merimiehiä. Hän naurahtaa,
että sai peruskurssin naisasioista koviakin kokeneilta merimiehiltä.
Jutut olivat tietenkin osin liioiteltuja, sen hän on
ymmärtänyt myöhemmin. Silloin ne avasivat jännittävän ja
erilaisen maailman.
Iho- ja sukupuolitautien yhdistäminen on leimannut ihosairauksien
hoitoa aina näihin päiviin saakka. Aiemmin se
löi oman leimansa siihen, miten ihosairauksiin suhtauduttiin.
Tapio pääsi sairaalassa kuulemaan juttuja, joita monet
pojat eivät osanneet edes kuvitella.
IHOSTA ET PÄÄSE EROON
Tapion tärkeimmät tukijoukot ovat aina löytyneet kotoa.
Lapsena hän sai paljon tukea vanhemmiltaan ja erityisesti
siskoltaan Hannalta, joka nykyisin on näyttelijänä Jyväskylän
kaupunginteatterissa. Hannan kanssa he saattoivat
jakaa yhteisiä ihottuman aiheuttamia riesoja kuten rasittavan
kutinakierteen.
Kokemus on opettanut, että ihon tilanne vaikuttaa koko
elämään ja mielialaan. Kun iho on oikein ärtynyt eikä saa nukuttua
ja tekisi mieli raapia koko ajan, silloin on mieli maassa
ja sitä tiuskii lähimmilleen. Kun iho on rikki ja olo hankala,
on merkittävää, että ymmärrystä löytyy lähipiiristä.
– Kun iho on paremmassa kunnossa ja ”sileä kuin miesmannekiinilla”,
niin sen onneksi voi unohtaa. Tällaisiakin
aikoja on välillä, Tapio sanoo.
Atooppinen ihottuma ei ole Tapion mielestä rajoittanut
elämää erityisen rankasti. Kouluaikana sen vuoksi sai vapautusta
liikunnasta. Dramatiikkaa se on joskus aiheuttanut,
kuten 15-vuotiaana, kun Tapion iho tulehtui niin pahoin,
että hän joutui teho-osastolle hoitoon. Ihon tulehdus
5 | 2005 9

aiheutti myös munuaisten tulehduksen.
Vaikean atooppisen ihottuman vuoksi hänet vapautettiin
kokonaan asevelvollisuudesta, ensin alle 20-vuotiaana ja
uudemman kerran joskus 24-vuotiaana. Muuten Tapio olisi
voinut mielenkiinnosta mennä armeijaan.
Kouluaikana kaverit saattoivat joskus nimittää rupikonnaksi.
Tapion mukaan lapset ja nuoret tarttuvat
yleensä herkästi kaikkeen, joka poikkeaa
muista. Joskus hän pahoitti mielensä
sanomisista. Kerran yksi nainen, ehkä läheisen
meijerin meijerikkö, huomautti tiellä, että
voi, voi, noin nuori poika ja kävelee jalat
koukussa.
– En pystynyt kävelemään paremmin, kun
taipeet olivat rikki. Tuollainen sattui, sillä ei
siihen voinut sanoa mitään. Olin puolustuskyvytön,
Tapio huokaa.
Hänellä on allergioita ruoka-aineille ja siitepölyille
kuten koivulle, lepälle ja pujolle.
Erityisen voimakkaita oireita aiheuttaa kissa.
Tämä vaikuttaa edelleen kanssakäymiseen
kissaihmisten kanssa. Tapion lapsilla on
myös allergioita ja ihottumaa, mutta ei niin
pahasti kuin isällään.
MUSIIKKIA JA KIRJOITTAMISTA
Tapio Liinoja on esiintynyt paljon erilaisilla näyttämöillä.
Hän kertoo kouluaikana harrastaneensa musiikkia, mihin
häntä kannusti innostava musiikinopettaja. Soittokunnassa
hän soitti hetken trumpettia ja koulussa lauloi tiernapojissa.
Myöhemmin hän oli mukana parissa koulubändissä.
Jo kouluaikana hän opiskeli laulua Huittisten musiikkiopistossa.
– Nuorena olin kovin innostunut laulamisesta, jopa niin,
että osallistuin ensimmäisiin Timo Mustakallio -kilpailuihin.
Tuolloin kilpailuihin ei ollut alkukarsintoja. Sinne kutsuttiin
laulajia, joista paikan päällä Savonlinnassa karsittiin
jatkajat.
Kirjoittaminen on aina kuulunut Tapion harrastuksiin.
Mieliaineisiin koulussa kuului äidinkieli ja kouluaikana
Tapio oli kesätöissä paikallisissa lehdissä. Kirjoittaminen
kiinnosti niin paljon, että hän hakeutui opiskelemaan tiedotusoppia
Tampereen yliopiston toimittajatutkintoon 1970luvun
lopulla.
Helsinkiin muuton jälkeen Tapion esiintymisvietti vei hänet
teatterin näyttämölle, jolle hän astui ensimmäistä kertaa
vasta 26-vuotiaana. Hyvin nopeasti ilman teatteritaiteen
korkeakouluopintoja hän päätyi Kom-teatteriin ja mm.
Vaasan kaupunginteatteriin. Viimeiset parikymmentä vuotta
hän on toiminut vapaana näyttelijänä ja taiteilijana.
JULKKIKSEKSI LAPINLAHDEN LINNUISSA
Valtakunnallista julkisuutta Tapio sai Lapinlahden Linnut
-yhtyeessä. Se kiersi Suomea ahkerasti vuosina 1983–94,
jolloin hän oli bändissä. Porukan alkuvuodet olivat Tapion
mukaan erittäin luovia, silloin tehtiin paljon levyjä ja tvsarjoja.
Elämässä monet asiat tapahtuvat 5–10 vuoden jaksoina,
uskoo Tapio.
Linnut tekivät itse sketsinsä ja porukan huumori toimi
hyvin yhteen. Mukana oli Tapion lisäksi mm. Mikko Kivi-
10
5 | 2005
– Olennainen
kysymys on,
millä tavoin
rankkoja asioita
käsitellään
elokuvissa.
nen ja Markku Toikka. Valmista formaattia ei ollut, vaan
kaikki luotiin itse, ”omasta päästä”. Jokainen käsikirjoitti ja
yhdessä oli kivaa.
– Keikoilla harva jaksoi asua kanssani samassa huoneessa,
kun raavin itseäni niin paljon. Eihän sellaista kukaan
kestä kuunnella, Tapio tokaisee.
Suomessa ison porukan kiertäminen ei ole
kovin kannattavaa, mutta parhaimpina vuosina
keikoilta jäi jotain käteenkin. Vasta tvesiintymiset
tekivät Lapinlahden Linnuista
valtakunnan julkkiksia, vaikka bändi oli
ehtinyt julkaista muutaman levyn ja kiertää
maata nelisen vuotta.
Samaan aikaan Tapio teki joitakin tv-juttuja
ja näytteli teatterissa esim. Toivo Kuulan
roolissa Vaasassa. Itselleen läheiseksi hän on
kokenut Pentti Haanpään esittämisen teatterissa.
Haanpään omintakeinen ajattelu ja
valtarakenteiden kyseenalaistaminen esimerkiksi
armeijassa puhuttelevat Tapiota.
Lisäksi häntä viehättää Haanpään huumori
ja se, miten tämä osaa kuvata inhimillisiä
heikkouksia, esimerkiksi ahneutta. Nämä
pohdinnat eivät ole vanhentuneet.
Tapio sanoittaa edelleen lauluja ja on säveltänytkin joitakin.
Muutama vuosi sitten ilmestyi levy-yhtiö Emiltä Tapion
oma levy Näin kuvittelen sinut. Nykyisin hän käy esiintymässä
tilauksesta kahden kitaristin, Kai Järvisen ja
Puka Oinosen kanssa. Myös Tapion ja Pedro Hietasen
Musta Duo keikkailee silloin tällöin.
OMAT TUNNOT SANOITUSTEN POHJANA
Tapion sanoitukset syntyvät useimmiten omista kokemuksista
ja tuntemuksista. Hän väittää olevansa sietämättömän
laiska kirjoittaja, joka kirjoittaa paljon myös ”ihan käsityönä”,
ilman koneita. Monet jutut saavat alkunsa nuoruuden
maisemista ja muistikuvista. Mitään suurta, maailmaa
parantavaa sanomaa ei niissä Tapion mukaan ole.
– Kun ei ole nuotittamisen taitoa, säveltämisen jätän mieluimmin
jollekin toiselle tai teen yhteistyössä jonkun kanssa.
Itsellä voi olla mielessä jokin riffi tai melodian kulku,
mutta teksti tulee aina ensin, Tapio kertoo.
ELOKUVAN TAPIO RAUTAVAARA
Timo Koivusalon ohjaamassa elokuvassa Kulkuri ja joutsen
Tapio esitti kaimaansa Tapio Rautavaaraa, sodanjälkeisen
Suomen miehistä sankaria. Roolia valmistellessaan hän
luki Rautavaarasta ja kuunteli tämän ja myös Helismaan
levyjä. Jotkut Rautavaaran laulut, kuten Sininen uni, olivat
syöpyneet mieleen jo pienenä poikana.
Molemmat Tapiot ovat viettäneet taiteilijan kiertue-elämää.
Tapio pohtii, mikä siinä olisi muuttunut sodanjälkeisistä
vuosista. Hän päätyy siihen, että eniten kai kulkeminen,
teiden kunto ja kulkuneuvot. Ehkä jotkut takahuoneetkin
ovat parantuneet.
Esiintyvien taiteilijoiden saapuminen paikkakunnalle
oli ennen vanhaan suuri tapahtuma. Sellaista suosiota, joka
Rautavaaralla, Helismaalla tai etenkin Olavi Virralla oli
50-luvulla, ei nykyajan artisti enää pääse kokemaan. Silloin
ei ollut televisiota ja kiertäviä esiintyviä taiteilijoita oli kou

– Iho on kuin vastustaja,
mutta sen kanssa kuitenkin
pitää elää YYA-sopimuksella.
rallinen – toisin kuin nykyään, kun tähdet vaihtuvat melkein
viikoittain. Nykyisin ei voi tulla valtakunnallisesti tunnetuksi
ilman tv-esiintymisiä.
ROOLIT HERÄTTÄVÄT KESKUSTELUA
Viimeiset pari vuotta Tapio on tehnyt elokuvarooleja eikä
ole ollut teatterin näyttämöllä. Syyskuussa ensi-iltaan tuli
Kaksipäisen kotkan varjossa -musiikkielokuva, jota voi Tapion
mielestä kutsua jopa musikaaliksi. Siinä hän näyttelee
venäläistä komentajaa.
Muissa päärooleissa ovat Anneli Saaristo, Vesa-Matti
Loiri, Mikko Leppilampi ja Helena Vierikko. Tapion
mukaan elokuva on saanut turhankin kovaa kritiikkiä liian
naiivina ja romanttisena. Hänestä sitä pitää verrata muihin
musikaaleihin. Tapio ihmettelee myös, että kritiikki kohdistuu
paljon Koivusalon persoonaan. Hänestä pitäisi keskittyä
enemmän elokuvan arviointiin eikä ohjaajaan henkilönä.
Tapiolla on rooli myös elokuvassa Game over, joka kertoo
Heinon pariskunnan murhasta. Tapahtuma järkytti aikoinaan
laajasti ja synnytti paljon julkista keskustelua nuorten
tilanteesta. Elokuvaa tehtäessä keskusteltiin siitä, onko
eettisesti oikein tehdä elokuvaa niin järkyttävistä tapahtu-
Tapio toteaa, ettei hänellä ole kokemusta elämästä ilman ihottumaa.
Oireiden nimeksi löytyi atopia vasta vuosia sen jälkeen, kun ihottuma alkoi.
mista, joissa murhaajat olivat koulupoikia.
– Jos ajattelee, mistä ylipäänsä tehdään elokuvia, ehkä
olennaisempi kysymys on se, millä tavoin rankkoja asioita
käsitellään elokuvissa. Tapio koki roolin melko rankaksi.
Hän pohti monia asioita elokuvaa tehtäessä, muun muassa,
mitä nuoret pojat puuhaavat kavereitten kanssa ja miten
nuoriin tyttöihin suhtaudutaan.
Aihe on läheinen, koska Tapiolla on 16-vuotias poika ja
12-vuotias tyttö. Isänä hän tietää hyvin, että nykyisin nuoriin
kohdistuu monenlaisia paineita. Lasten ohjaaminen oikealle
tielle ei ole vanhemmille helppoa.
Viimeisin Tapion roolityö on lääkärin rooli Ylen Kotikatsomo-sarjassa
Puhdas päämäärä. Elokuvassa paneudutaan
lääketieteen eettisiin ongelmiin ja lääkärin vastuuseen ja
moraaliin suhteessa lääketieteelliseen tutkimukseen. Aihe
on ajankohtainen, sillä julkisuudessa on keskusteltu paljon
lääketieteellisen tutkimuksen ja tukijoiden moraalista sekä
suhteesta rahoitukseen. Elokuvan on käsikirjoittanut Tarja
Kylmä, mutta taustalla on vaikuttanut myös Jorma Palo.
Ohjauksesta vastaa Hannu Heikinheimo. Tapion lisäksi
tv-elokuvassa näyttelevät Niina Nurminen ja Oskari Katajisto.
Elokuva esitetään itsenäisyyspäivän aattona 5. joulukuuta.
■
5 | 2005 11