Kieltenopettajien 6. neuvottelupäivät Kotka, 8.10.2004 Erkki ...

4
Hän luovutti. Siitä opimme, että latinalaisissa kielissä käänteisyys toteutuu
johdonmukaisesti prefiksiä käyttäen. Englannissapa ei. Mikään ei ole johdonmukaista.
Sanojen merkitys vaihtuu yhteydestä riippuen. Idiomeissa ne saavat uusia ja yllättäviä
merkityksiä ja ulottuvuuksia. Yritä siinä sitten kääntää ja osua oikeaan. Sanakirjasta
ei ole apua. Päinvastoin.
Kun kuningatar Elisabet saapui valtiovierailulle Suomeen, Ulkoministeriön
julkaiseman upean vierailuohjelman toisella sivulla oli Eteläsataman kartta ja siihen
merkittynä kuningattaren jahdin sijainti: The Royal Yacht Britannia. Vieressä luki:
Viralliset vastaanottajat – Official receivers. Siitä tuli vierailun suurin uutinen.
”They’ve finally caught up with her! Official receivers waiting for Lizzie at Helsinki
harbour”, otsikoi The Daily Telegraph etusivullaan.
Käännöskukkaset virallisissa tilaisuuksissa ovat yllättävän yleisiä. Ehkä kuuluisin
niistä sattui Presidentti John F Kennedyn vieraillessa kahtiajaetussa Berliinissä. Kun
hän halusi sanoa kaupunkilaisille olevansa kuin yksi heistä, puhetekstiin oli
kirjoitettu: Ich bin ein Berliner! Yleisö meni hämilleen, jotkut alkoivat tirskua, ennen
kuin berliiniläiset käsittivät mitä Kennedy halusi sanoa ja puhkesivat
suosionosoituksiin. En tiedä mitä kääntäjälle tapahtui. (Ein Berliner on eräänlainen
paikallinen pannukakku, Pfannkuche). Oikean tekstin olisi tullut kuulua: Auch ich bin
Berliner.
Jaltan konferenssissa Churchill ei halunnut kääntäjän tulkitsevan aivan kaikkea mitä
hän sanoi osoittaessaan sanansa Stalinille. ”We know that Generalissimus Stalin
wants, more than anything else, peace! Particularly, a piece of Poland, a piece of
Czechoslavakia, a piece of Hungary” hän jatkoi puoliksi kuiskaten ennen kuin osoitti
taas sanansa kääntäjälle.
Ymmärrettävästi Churchill ei kyennyt vastustamaan englantilaisille luonteenomaista
viehtymystä sanaleikkiin. Ei edes siinä tilanteessa.
Englantilaisten sanaleikit avautuvat kantapään kautta. Nokkeluudet menevät
hukkaan, ellei ole käyttänyt kieltä ja asunut maassa vuosikausia. Sanaleikit, puns,
ovat brittien silmissä ja korvissa kuitenkin huumorin primitiivisin laji.
Kehittyneempänä pidetään sosiaalisia ja poliittisia juttuja. Ongelmana on, että ne
vanhenevat, menettävät ajankohtaisuutensa. Ellei perspektiivi ole ajallisesti
historiallinen, esihistoriallinenkin.
Cecil ja Cuthbert kiistelivät kumman suku on vanhempi. Cecilit – me taistelimme
normanneja vastaan 1066! –Me puolustimme saarta Caesaria vastaan 54 eKr!, vastasi
Cuthbert. –Mutta Cecilit olivat rakentamassa Stonehengeä 1500 vuotta aikaisemmin.
–Mutta teitäpä ei ole Noan arkin matkustajaluettelossa. –Ei tietenkään, vastasi Cecil,
meillä oli silloin jo oma laiva!