Finnish Architecture 0809 - Suomen rakennustaiteen museo

Pohjoismaisuus Pohjolan arkkitehtuurissa
Onko Pohjoismailla jonkinlainen yhteinen arkkitehtuuri
vai onko Pohjoismaissa syntyvä rakennustaide
tunnistettavissa pohjoismaiseksi? Myönteistä vastausta
pidetään usein itsestäänselvyytenä. Arkkitehtien
piirissä tunnettiin innostusta pohjoismaisuuteen 1900-
luvun alussa. Ensimmäisiä merkkejä oli ns. viikinki- tai
lohikäärmetyyli, jota esiintyi lähinnä kesäasuntojen
arkkitehtuurissa. 1910-luvulla pohjoismaisuus merkitsi
kiinnostusta vanhaan tiiliarkkitehtuuriin. Yhteenkuuluvuuden
tunne huipentui ehkä 1920-luvulla, jolloin
syntyi käsite 20-luvun klassisismi tai pohjoismainen
klassisismi lähinnä tanskalaisen ja ruotsalaisen arkkitehtuurin
ja Gunnar Asplundin innoittamana. Sama
sukupolvi, joka eli nuoruutensa 20-luvun klassisismin
merkeissä, vei pohjoismaisen harrastuksen aina 1950-
luvulle saakka. Mutta onko sen jälkeen pohjoismaisuudesta
enää mitään jäljellä? 1950-lukua pidetään
yleensä suomalaisen arkkitehtuurin kultakautena, jolloin
se kohosi kansainvälisen huomion kohteeksi. Tuliko
siitä niin ylivertainen, ettei enää ollut tarvetta seurata,
mitä naapurissa tapahtui? 50-luvun myötä esikuvat ja
vaikutteet haettiin muualta maailmasta.
Mitkä ovat pohjoismaisia piirteitä arkkitehtuurissa?
Sitä voitaisiin tarkastella tuosta yhteisestä huippuhetkestä,
klassisismista lähtien. 20-luvun sukupolvelle se
oli paljolti yhteinen ”Italian ikävä”. Alvar Aallon tuotannossa
se näkyi loppuun saakka. Vaikka Peter Celsing
oli huomattavasti nuorempi eikä kuulunut enää tuohon
sukupolveen, näkyi sama innostus hänen monissa
kirkoissaan ja myös Riksbankenissa. Sverre Fehnin
kaipuu suuntautui Pohjois-Afrikkaan. Jørn Utzonin paljon
julkaistu loma-asunto on Välimeren rannalla. Tästä
”ikävästä” ei taida olla paljoakaan jäljellä, sillä nykyisen
nuoren sukupolven kiinnostus suuntautuu pikemmin
Intiaan, Japaniin ja Australiaan.
Pohjoismaisella klassisismilla oli myös toinen
puolensa. Se löysi oman vanhan maatalousmiljöönsä ja
-kulttuurinsa. Alettiin nähdä sen esteettiset arvot: yk-
Kärsämäki wooden church, 2004. Anssi Lassila. Photo: Jussi Tiainen.
sinkertaiset, luontevan klassilliset, loivasti harjakattoiset
rakennusvolyymit, niiden eloisat ryhmittelyt, punamullan
ja keltamullan kauneus pohjoisessa maisemassa, samoin
kuin niiden kulttuurihistoria. Tästä kiinnostuksesta on
jäljellä ehkä enemmän kuin kaipuusta Italiaan. Tegnestuen
Vandkunstenin töistä löytyy tuo tuttu rakennusvolyymi.
Varsinkin Ruotsissa tulee esiin aika ajoin kauniita
esimerkkejä tämän ilmiön olemassaolosta. Siellä sitä
tukee myös eräänlainen kustavilaisuuden jälkikaiku.
Parhaita esimerkkejä viime ajoilta on Juhan Celsingin
suunnittelema loma-asunto Anne Sofie von Otterille. Se
on asiaan kuuluvasti maalattu ”med Falu rödfärg”. Samansuuntaista
kiinnostusta osoittavat myös uudelleen
käyttöön otetut tekniikat kuten olki-, turve- ja paanukatot.
Viimeksi mainittu muistetaan Asplundin pienestä
Skogskapelletista Tukholman eteläisellä hautausmaalla.
Viimeaikojen hienoimpia esimerkki samasta tekniikasta
on Kärsämäen Paanukappeli tai Viikin kirkko.
Pesunkestävänä pohjoismaisena piirteenä on pidetty
arkkitehtuurin luonnonläheisyyttä tai luonnon palvontaa.
Tässä lajissa Reima Pietilä oli huippu pyrkiessään häivyttämään
rakennuksen ja maaston välisen rajan kokonaan.
Luonnon palvonta näkyy myös ns. luontokirkoissamme
kuten Temppeliaukion kirkossa, Otaniemen kappelissa ja
Turun Ylösnousemuskappelissa. Samanlainen luonnolle
antautuminen näyttää olevan harvinaisempaa muissa
Pohjoismaissa. Tanskassa on kuitenkin tässä suhteessa
hienoin taidemuseo eli Louisiana Pohjois-Själlannissa,
jossa taideteokset ovat jatkuvasti rinnakkain maiseman
kanssa. Viime aikojen paras ruotsalainen esimerkki on
Gert Wingårdhin suunnittelema Öijaredin golfklubi, jossa
nurmi kiipeää peittämään koko rakennuksen alleen.
Norjassa Jan Olav Jensenin suunnittelema Mortensrudin
kirkko palvoo kiveä materiaalina lähes Temppeliaukion
kirkon tapaan. Eräänlaisena luonnon tai luonnonilmiön
palvontana voidaan pitää myös Juha Leiviskän valoarkkitehtuuria.
Sillä on tietysti todistusvoimaa, että pohjoismaisuudesta
löytyy samankaltaisia esimerkkejä useista Pohjoismaista.
On toinen kysymys, löytyykö näistä maista myös
todellista kiinnostusta toistensa nykyarkkitehtuuriin.
Toimiiko jonkun Pohjoismaan arkkitehtuuri esimerkkinä
jollekin toiselle? Tanska on ollut pitkään esimerkkinä korkeatasoisesta
ja hyvin hallitusta kokonaismiljööstä. Se
on edelleenkin maisema-arkkitehtuurin pohjoismainen
johtaja. Ruotsi on puolestaan ollut tiennäyttäjä vanhojen
rakennusten ja puukaupunkien suojelussa. Mutta onko
jonkun pohjoismaisen arkkitehdin työn jälki inspiraation
lähde muille, esimerkiksi Asplundin tapaan? Vastaus on
luultavasti kielteinen. Nykyään tiennäyttäjinä toimivat
muutamat kansainväliset tähtiarkkitehdit. Näkyvyyttä
ei näytä jäävän alueellisille tulkinnoille, puhumattakaan
kansallisista. On vaikeata rajautua vain lähiympäristöön,
kun puuarkkitehtuuria tehdään Itävallassa, Sveitsissä tai
Japanissa yhtä hyvin kuin Pohjoismaissa. Kun italia-