Uudet hengitystievirukset - Duodecim

Tuomas Jartti, Klaus Hedman, Maria Söderlund-Venermo,
Timo Hyypiä ja Olli Ruuskanen
KATSAUS
Uudet hengitystievirukset
Genominmonistustekniikat ovat parantaneet
merkittävästi virusdiagnostiikkaa viimeisten kymmenen
vuoden aikana. Uusien respiratoristen
virusten myötä lapsen virusinfektion aiheuttaja
voidaan haluttaessa löytää lähes aina. 2000-luvulla
löydettyjä uusia merkittäviä hengitystieviruksia
ovat metapneumovirus, SARS-, NL63- ja HKU1-koronavirukset,
bokavirus, uudet rinovirusgenotyypit
sekä mahdollisina patogeeneina KI- ja WUpolyoomavirukset.
Uudet virukset aiheuttavat
tavallisia hengitystieinfektioita, joiden kliininen
kuva voi olla flunssa, uloshengitysvaikeuskohtaus
tai keuhkokuume.
Hengitystievirusten diagnostiikka alkoi vuonna
1933, jolloin löydettiin influenssa A-virus
(taulukko) (Knipe ja Howley 2007). Virusviljelyn
avulla löydettiin seuraavien kolmen vuosikymmenen
aikana tavallisimmat hengitystievirukset.
Koronavirukset kuvattiin vuonna
1965, minkä jälkeen uusia hengitystieviruksia
ei löydetty 32 vuoteen. Vuonna 1997 löydettiin
ihmiseltä uusi suuri virusryhmä, anellovirukset
(Torque teno virus ‐tyyppiviruksena), joka
on pyritty yhdistämään hengitystiesairauksiin,
mutta syy-yhteys on vielä epäselvä (Nishizawa
ym. 1997, Kakkola 2008).
Vuonna 2000 hollantilainen tutkijaryhmä
löysi metapneumoviruksen (van den Hoogen
ym. 2001), ja sen jälkeen on genomin monistustekniikoiden
(PCR) kehittymisen myötä
kuvattu useita uusia ja merkittäviä hengitystieviruksia,
kuten SARS-, NL63- ja HKU1-koronavirukset,
bokavirus (BoV) ja uudet rinovirusgenotyypit
(Nishizawa ym. 1997, Drosten
ym. 2003, van den Hoek ym. 2004, Allander
ym. 2005, Woo ym. 2005, Lee ym. 2007). KIja
WU-polyoomavirukset ovat mahdollisesti
myös yhteydessä hengitystieoireisiin (Allander
ym. 2007a, Gaynor ym. 2007). Kaikki
nämä uudet virukset näyttävät levinneen maailmanlaajuisesti.
Metapneumovirus
Metapneumovirus (MPV) löydettiin bronkioliittia
sairastavien lasten hengitystielimasta,
joissa oletettiin olevan RS-virusta (respiratory
syncytial virus) (van den Hoogen ym. 2001).
Vanhojen seeruminäytteiden analyysit paljastivat,
että MPV tai sille antigeenisesti hyvin läheinen
virus oli kierrellyt ihmispopulaatiossa
ainakin 50 vuoden ajan. Sen tautikirjoon kuuluu
kaikenikäisten ylä- ja alahengitysteiden
sairauksia, mutta eniten sitä on löytynyt alle
viisivuotiailta. Vakavimmat taudit ovat bronkioliitti
ja keuhkokuume ( Jartti ym. 2002,
Sloots ym. 2008). Tauti on vaikeampi pikkulapsilla,
immuunipuutteisilla, kroonisesti sairailla
ja vanhuksilla. Aikuisilla MPV aiheuttaa
pääasiassa tavallisia flunssan oireita, kuten nuhaa,
yskää ja kurkkukipua. Oireettomat MPVinfektiot
ovat harvinaisia. Kaikista hengitystieinfektioista
MPV kattaa lapsilla noin 5 %, ja
se esiintyy pääasiassa talviepidemioina.
Metapneumovirus on vaipallinen, yksisäikeinen
(polariteetiltaan negatiivinen) RNAvirus,
joka kuuluu Paramyxoviridae-heimoon.
Koska MPV on läheistä sukua lintujen pneumoviruksen
kanssa, on todennäköistä, että se
on levinnyt ihmisiin linnuista. Ihmispatogeeneista
MPV on lähimpänä RS-virusta geno-
2313
Duodecim 2008;124:2313–9

KATSAUS
Taulukko. Hengitystievirusten löytöhistoria.
Vuosi Virus Yleisyys Tyypillinen taudinkuva
Lapset Aikuiset
1933 Influenssa A-virus ++ ++ Kuume, kurkkukipu, kuiva yskä, komplikaationa
1943 Influenssa B-virus + +
keuhkokuume
1948–1951 Ensimmäiset enterovirukset
(coxsackievirus 1948, ECHOvirus
1951)
++ + Kuume, hengitystieoireet, keskushermostooireet
1951 Influenssa C-virus + + Kuten Influenssa A ja B -virukset
1953 Adenovirus ++ + Kuume, kurkkukipu
1956 Parainfluenssavirus ++ ++ Flunssa, laryngiitti
1956 Rinovirus +++ +++ Flunssa, uloshengitysvaikeus, akuutti astma
1956 RS-virus +++ + Flunssa, bronkioliitti, keuhkokuume
1965 Koronavirus ++ ++ Flunssa
2001 Metapneumovirus ++ + Kuten RS-virusinfektiossa, mutta lievempänä
2002 SARS-koronavirus +/- +/- Hengitysvaikeus, runsas kuolleisuus
2004–2005 Koronavirukset NL63 ja HKU1 ++ ++ Flunssa
2005 Bokavirus ++ + Flunssa, yskä, bronkioliitti, keuhkokuume,
uloshengitysvaikeus, akuutti astma
2007 Hengitysteiden polyoomavirukset
(WU-virus, KI-virus)
+ + Ei tiedetä
2314
minsa, solupatologiansa ja taudinkuvansakin
osalta (van den Hoogen ym. 2001). MPV
esiintyy todennäköisesti kahtena eri genotyyppinä,
jotka myös antigeenisesti edustavat
kahta eri ryhmää, ja ryhmät eroavat toisistaan
etenkin pintaproteiinien osalta. Tästä syystä
yksi MPV-infektio ei välttämättä anna täydellistä
immuniteettia. Vuodesta toiseen kiertelevät
MPV-kannat todennäköisesti vaihtelevat
RS-viruksen tapaan. Koska virus on vaikeasti
viljeltävissä, on tähänastinen MPV-diagnostiikka
perustunut etupäässä PCR:ään ja vasta-aineiden
määritykseen; antigeeniosoitus on
juuri tulossa käyttöön.
SARS-koronavirus
Marraskuussa 2002 havaittiin Guangdongin
maakunnassa Kiinassa poikkeava keuhkokuume-epidemia
perheissä ja sairaanhoitolaitoksissa.
Tauti levisi nopeasti Hongkongiin,
Vietnamiin, Singaporeen ja Kanadaan – vähemmän
muualle. Muutamassa kuukaudessa
infektoituneita kertyi tuhansia (Peiris ym.
2003). Tauti sai nimekseen vakava äkillinen
hengitystieoireyhtymä (severe acute respiratory
syndrome, SARS) (Drosten ym. 2003).
Usean virologisen laboratorion yhteistyössä
taudin aiheuttajaksi paljastui muutamassa
kuukaudessa uusi koronavirus, SARS-koronavirus.
Pandemia päättyi noin vuotta myöhemmin.
Kaikkiaan sairastui yli 8 000 ihmistä,
joista kuoli 774 (Leinikki 2003, Peiris ym.
2003). Toistaiseksi tämä on ollut ainoa SARSkoronavirusepidemia.
SARSin itämisaika oli pitkä, 2–14 vuorokautta,
mikä mahdollisti kontaktihenkilöiden
eristämisen (Peiris ym. 2003). Infektio oli lähes
aina oireinen ja muistutti influenssaa; kuumetta,
lihassärkyjä, pahoinvointia, hengitystieoireita
ja vilunväristyksiä esiintyi useimmilla
potilailla. Kuolinsyynä oli yleensä hengitysvajaus
tai sepsistä muistuttava oireyhtymä. Korkea
ikä ja krooniset sairaudet lisäsivät vakavan
taudin riskiä. Yli 65-vuotiailla potilailla kuolleisuus
oli yli 50 %, kun taas alle 25-vuotiaiden
taudinkuva oli yleensä lievä.
SARS-koronavirus luokitellaan omaksi
ryhmäkseen, mutta sen genomi on lähellä
koronavirusryhmää 2. SARS-koronavirus on
saattanut syntyä, kun ryhmän 2 viruksen geneettinen
materiaali on sekoittunut joidenkin
T. Jartti ym.

eläinkuntaa infektoivien koronavirusten kanssa.
Diagnoosi tehdään ensin PCR-testillä, ja se
varmistetaan vasta-ainemäärityksellä. Koska
vasta-aineet ilmestyvät toisella oireviikolla, ei
vasta-ainetesteistä ole hyötyä akuutissa vaiheessa.
Vasta-aineita SARS-koronavirukselle
ei ole löytynyt terveistä, joten on ilmeistä, että
virus on siirtynyt ihmiseen äskettäin.
Koronavirukset NL63 ja HKU1
1960-luvulla löydettiin koronaviruksen serotyypit
229E ja OC43. SARS-epidemia kiinnitti
huomiota koronaviruksiin yleisesti ja siten
nopeutti uusien koronavirusten löytymistä.
Ihmisen neljäs koronavirus löydettiin Hollannista
vuonna 2004 (van der Hoek ym. 2004).
Virus eristettiin seitsemän kuukauden ikäisestä
lapsesta, jolla olivat oireina bronkioliitti ja konjunktiviitti.
Genomin täydellinen sekvensointi
varmisti uuden viruksen. Alkuperäistutkimuksessa
raportoitiin lisäksi seitsemän muuta hengitystieoireista
potilasta, ja virukselle annettiin
maan mukaan nimi koronavirus NL63.
Virus on laajalle levinnyt. Koronaviruksia
on löydetty monista eri eläimistä ja ihmisestä
(Sloots ym. 2008). Ne aiheuttavat pääasiassa
lievän flunssan. Muutama tutkimus on osoittanut
ne toiseksi yleisimmäksi flunssan aiheuttajaksi
(esiintyvyys 5–15 %), kuitenkin
huomattavasti harvinaisemmaksi kuin rinovirus
(esiintyvyys 50–70 %). Vaikeita alahengitystieinfektioitakin
on raportoitu. Pääasiallisia
oireita ovat nuha, yskä ja tihentynyt hengitys
(Sloots ym. 2008). Koronavirus NL63:a on
löydetty myös Kawasakin tautia sairastavilta
lapsilta, mutta syy-yhteys on varmistamatta
(Dominguez ym. 2006). Koronavirus NL63:a
esiintyy ympäri vuoden, mutta epidemiahuiput
ovat olleet yleensä talvella.
Vuonna 2005 löydettiin Hongkongista kolmas
uusi koronavirus HKU1. Näyte oli peräisin
71-vuotiaalta mieheltä, jolla oli krooninen hengitystiesairaus
ja joka oli otettu sairaalaan keuhkokuumeen
vuoksi (Woo ym. 2005). Näyte oli
otettu jo SARS-epidemian aikaisissa seulonnoissa
vuonna 2002. Monet tutkimukset ovat
osoittaneet, että koronavirus HKU1:n aiheuttamat
oireet ovat samankaltaisia kuin muissakin
koronavirusinfektioissa ja sitä, HKU1:tä kuten
muitakin koronaviruksia löytyy pieneltä osalta
(noin 1 %) kaikenikäisistä potilaita.
Koronavirukset ovat vaipallisia yksisäikeisiä
(positiivinen polariteetti) RNA-viruksia ja
muodostavat oman Coronaviridae-heimonsa.
Koronavirus NL63 on fylogeneettisesti sukua
koronavirus 229E:lle; molemmat kuuluvat
ryhmän 1 koronaviruksiin (Fouchier ym.
2004). Koronavirus NL63:sta on ainakin kaksi
eri genotyyppiä. Koronavirus HKU1 taas on
fylogeneettisesti sukua koronavirus OC43:lle,
ja ne molemmat kuuluvat ryhmän 2 koronaviruksiin.
Koronavirus-NL63:n ja HKU1:n
akuuttidiagnostiikka perustuu PCR-menetelmiin,
koska koronaviruksia on vaikea viljellä.
Bokavirus
Vuonna 2005 löydettiin uusilla laajapohjaisilla
geeninmonistus- ja sekvensointiseulontamenetelmillä
aivan uusi virusperäinen DNA-sekvenssi
lasten hengitystienäytteistä Tukholmassa
(Allander ym. 2005). Uusi virus ryhmittyi
fylogeneettisesti Parvoviridae-heimoon ja
osoittautui eläinten bokavirusten, lehmän
BPV:n (bovine parvovirus) ja koiran MVC:n
(minute virus of canines) lähisukulaiseksi ja
sai näin nimekseen ihmisen bokavirus (BoV,
human bocavirus) (kuva 1). Parvovirukset
ovat pieniä vaipattomia yksisäie-DNA-viruksia,
jotka infektoivat isäntiään lajikohtaisesti.
Bokaviruksen esiintyvyys hengitystienäyt-
Kuva 1. Hyönteissoluissa tuotettuja bokaviruksen rekombinantti-VP2-kapsideja.
Kuva: Anne Lahtinen, virologian osasto, Helsingin yliopisto.
2315
Uudet hengitystievirukset

KATSAUS
2316
teissä on vaihdellut välillä 1–19 % hengitystiesairauksissa.
Runsain esiintyvyys on todettu
akuutista uloshengitysvaikeudesta kärsivillä
pikkulapsilla Turussa (Allander ym. 2007b).
BoV-DNA:ta on löytynyt harvoin aikuisista
(Sloots ym. 2008). Laajin tutkimus on tehty
Yhdysvalloissa, jossa tutkittiin retrospektiivisesti
1 474 0–18-vuotiaiden nenänielutikkunäytettä
(Arnold ym. 2006). Näytteistä 6 %
oli BoV-PCR-positiivisia, ja 63 % oli peräisin
alle yksivuotiailta. Yleisin oire BoV-infektion
saaneilla lapsilla (pois suljettuna lapset, joilta
löydettiin muita viruksia) oli yskä (85 %). Monessa
tapauksessa epäiltiin hinkuyskää. Muita
oireita olivat nuha (67 %), kuume (59 %) ja
hengitysvaikeudet (48 %) sekä vähäisempinä
ripuli (16 %), otiitti (10 %), konjunktiviitti
(9 %) ja ihottuma (9 %). Kliiniset diagnoosit
olivat bronkioliitti, keuhkokuume, astma, hinkuyskä
ja ylähengitystieinfektio sekä näiden
yhdistelmät. BoV-DNA:ta on löytynyt paitsi
hengitysteistä myös hengitystieoireisten seerumista
ja ulosteesta. BoV:tä on myös löytynyt
alle nelivuotiaiden gastroenteriittipotilaiden
ulosteista. Vaikka monessa tutkimuksessa virusta
on löytynyt läpi vuoden, vuodenaikavaihtelut
ovat ilmeisiä. Euroopassa ja Yhdysvalloissa
tehdyissä tutkimuksissa BoV:n esiintyminen
on keskittynyt talveen ja kevääseen
(Sloots ym. 2008).
Koska BoV:tä löydetään usein (30–50 %:ssa
tapauksista) samanaikaisesti muiden hengitystie-
ja suolistopatogeenien kanssa, on sen
kliinistä merkitystä epäilty. Vaikka selvää tautiyhteyttä
suolisto-oireisiin ei ole vielä voitu
todistaa, ovat verrokkitutkimukset kuitenkin
vahvistaneet BoV:n liittymisen hengitystieoireisiin
(Allander ym. 2007b, Fry ym. 2007,
Sloots ym. 2008). Suuria DNA-pitoisuuksia
(yli 10 4 kopiota/ml) on löytynyt eniten niiltä
hengitystieoireisilta lapsista, joilla ei ole todettu
muita samanaikaisia virusinfektioita (Allander
ym. 2007b). Helsingissä on kehitetty
BoV-serodiagnostiikka, ja BoV-vasta-aineiden
lisääntymät seerumissa korreloivat voimakkaasti
sekä nenänielun suureen BoV-DNApitoisuuteen
että BoV-viremiaan, mikä osoittaa,
että BoV aiheuttaa systeemisen infektion
(Kantola ym. 2008). BoV-DNA:n yleisyys sekainfektioissa
saattaa johtua viruksen säilymisestä
pitkään pikkulasten hengitysteissä; vain
kolmanneksella lapsia, joilla on pieni BoV-
DNA-pitoisuus nenänielussa, oli serologisesti
osoitettavissa akuutti BoV-infektio (Kantola
ym. 2008). Tavanomaisen PCR:n heikkoudeksi
näyttääkin muodostuvan sen suuri
herkkyys. Akuutin BoV-hengitystiesairauden
diagnostiikan tulisi siksi pohjautua kvantitatiiviseen
PCR:ään tai serologiaan tai molempiin
odotellessamme antigeeninosoitustestiä.
KI- ja WU-polyoomavirukset
– mahdollisia uusia
hengitystiepatogeeneja
Kaksi uutta ihmisen polyoomavirusta löydettiin
vuonna 2007. Ruotsalaiset tutkijat seuloivat
nenänielunäytteitä yhdistetyllä satunnais-
PCR- ja massasekvensointimenetelmällään ja
löysivät tuntemattoman viruksen, joka oli yli
30-prosenttisesti samankaltainen kuin hiiren
polyoomavirus SV40 (Allander ym. 2007a).
Uusi virus sai nimekseen KI-polyoomavirus
(KIV, Karolinska Institutet). KIV:n genomia
löytyi hengitystieinfektiopotilaiden nenänielusta
ja ulosteesta, mutta ei immunosuppressiopotilaiden
virtsasta, verestä tai seerumista.
Yhdysvaltalais-australialainen tutkimusryhmä
löysi samana vuonna kolmivuotiaalta keuhkokuumepotilaalta
toisen uuden polyoomaviruksen,
joka nimettiin lyhenteellä WUV
(Washington University) (Gaynor ym. 2007).
Molempien virusten DNA:n esiintyvyys on
ollut 2–7 %:n tasoa hengitystieoireisten potilaiden
nenänielussa. Potilaista valtaosa on
ollut pikkulapsia, ja oireina on flunssan lisäksi
esiintynyt alahengitystieoireita, kuten yskää,
bronkioliittia ja keuhkokuumetta.
Polyoomavirukset ovat parvovirusten tavoin
pieniä vaipattomia DNA-viruksia, jotka
persistoivat ihmiskehossa. Parvoviruksista
poiketen niiden on kuvattu pystyvän solun
transformaatioon, eli ne ovat potentiaalisesti
onkogeenisia. Jo ennestään on tunnettu
kaksi ihmisen polyoomavirusta, BK ja JC,
jotka voivat aktivoitua immuunipuutteisilla,
ja joista jälkimmäinen aiheuttaa PMLE:n
(progressiivinen multifokaalinen leukoenke-
T. Jartti ym.

Kuva: Tytti Vuorinen, virusoppi, Turun yliopisto
falopatia). KI- ja WU-virukset poikkeavat
kuitenkin aminohappokoostumukseltaan ja
tropismiltaan suuresti BK- ja JC-viruksista,
mikä mahdollistaa aivan uusia kliinis-biologisia
ominaisuuksia.
Uudet rinovirusgenotyypit
8
8
8
YDINASIAT
Hengitystieoireisten lasten virusinfektion aiheuttaja
löytyy nykyään lähes aina.
PCR toimii hyvin akuutissa virusinfektioiden diagnostiikassa.
Näytteeksi sopii parhaiten nenästä otettu nukkatikkunäyte.
8 Seeruminäytteitä ei yleensä tarvita.
Rinovirus (RV) on ylivoimaisesti tavallisin
(osuus yli 50 %) flunssia aiheuttava virus aikuisilla
ja lapsilla (Mäkelä ym. 1998, Knipe
ja Howley 2007) (kuva 2). 1980-luvulta lähtien
on ajateltu, että RV:n serotyyppejä olisi
101. Molekyylitason tyypitystekniikat ovat
kuitenkin viime vuosina paljastaneet, että
eri RV-genotyyppejä onkin yli 150 (Lee ym.
2007). Koska RV:tä esiintyy ympäri vuoden ja
infektion aikaansaama immuniteetti on todennäköisesti
kantaspesifinen, on hyvin ymmärrettävää,
miksi tämä virus säilyy riesanamme
vuodesta toiseen.
PCR-tekniikoiden yleistyminen on lisännyt
RV-infektioiden diagnostiikkaa, koska rinoviruksen
viljely on vaikeaa. RV on kaikkein tavallisin
astmakohtauksiin liittyvä virusinfektio
kaikenikäisillä ja toiseksi tavallisin uloshengitysvaikeutta
aiheuttava virus pikkulapsilla
heti RS-viruksen jälkeen ( Jartti ym. 2004).
Immuunipuutteisilla se saattaa aiheuttaa kroonisen
– jopa yli vuoden kestoisen – infektion
keuhkokudoksessa (Kaiser ym. 2006).
RV-infektio on noussut merkittäväksi lasten
toistuvan uloshengitysvaikeuden ja astman riskitekijäksi
varhaisesta uloshengitysvaikeudesta
kärsivillä lapsilla. Riski on ollut 25-kertainen
atooppisissa perheissä (ainoana viruslöydöksenä
jopa 42-kertainen ( Jackson ym. 2008).
Tähän riskiin liittyvät patogeneettiset mekanismit
ovat edelleen hyvin pitkälti epäselviä.
RV on yksisäikeinen (positiivinen polariteetti)
RNA-virus, joka kuuluu Picornaviridae-heimoon
yhdessä mm. enterovirusten
kanssa. Ne on totunnaisesti jaettu reseptorityypin
mukaan ryhmiin »major» ja »minor»
tai geneettisen rakenteen perusteella ryhmiin
A tai B. Viime aikoina on ehdotettu osalle uusista
RV-genotyypeistä uutta geneettistä ryhmää
C (Lee ym. 2007). Tämä uusi C-ryhmä
saattaa selittää osan aiemmin todetuista hengitysteiden
enterovirusinfektioista.
Kuva 2. Immunofluoresenssivärjäys rinoviruksen infektoimista
soluista bronkoalveolaarisoluviljelmässä.
Käypä diagnostiikka ja hoito
Kaikki uudet hengitystievirukset pystytään
diagnosoimaan herkillä PCR-menetelmillä
(Sloots ym. 2008). Uusien virusten löytymisen
ja diagnostiikan kehittymisen myötä on esimerkiksi
lasten akuutissa uloshengitysvaikeudessa
löydetty jokin hengitystievirus jo 95 %:ssa ta-
2317
Uudet hengitystievirukset

KATSAUS
pauksista (Allander ym. 2007b). Tuore prospektiivinen
seurantatutkimus, jossa näytteitä
otetaan toistuvasti, osoitti PCR:n toimivan
hyvin akuuttien hengitystievirusinfektioiden
diagnostiikassa ( Jartti ym. 2008). Kaikkia uusia
viruksia ei siinä tosin vielä tutkittu. Vain
5 % 244 positiivisesta näytteestä liittyi saman
viruksen tai virusgenotyypin uusivaan tai persistoivaan
infektioon vuoden seuranta-aikana,
eli PCR:llä voidaan todeta akuutti oireinen tai
oireeton hengitystieinfektio. DNA-virukset
saattavat kuitenkin persistoida RNA-viruksia
herkemmin tai aiheuttaa mahdollisesti latentteja
infektioita (Allander ym. 2007b, Jartti ym
2008, Kantola ym. 2008). Tästä syystä mm.
bokavirusdiagnoosi tulisi varmistaa serologisesti
tai käyttää kvantitatiivista PCR:ää apuna
tuloksen tulkinnassa (Kantola ym. 2008). Uusien
virusten PCR-diagnostiikka on saatavilla
ainakin yliopistollisten keskussairaaloiden
viruslaboratorioista. Bokavirusserologiaa tehdään
toistaiseksi vain Helsingissä.
Koska millekään uusista viruksista ei ole
olemassa spesifistä hoitoa, näiden hengitystievirusten
diagnostiikkaa tarvitaan ainakin toistaiseksi
harvoin jokapäiväisessä lääkärintyössä.
Eläinkokeissa on saatu lupaavia tuloksia MPVja
SARS-koronavirusrokote-ehdokkailla, mutta
niitä ei ole vielä testattu ihmisellä (Enjuanes
ym. 2008, Herfst ja Fouchier 2008).
Lopuksi
Genominmonistustekniikat ovat tehostaneet
huomattavasti virusdiagnostiikkaa runsaan
vuosikymmenen aikana. 2000-luvulla löydettyjä
uusia merkittäviä hengitystieviruksia ovat
metapneumovirus, SARS-, NL63- ja HKU1-
koronavirukset, bokavirus, uudet rinovirukset
sekä mahdollisina patogeeneina KI- ja WUpolyoomavirukset.
Parantuneen diagnostiikan
myötä on opittu ymmärtämään paremmin
monien hengitystiesairauksien syitä ja leviämistä
ja on pystytty kehittämään niiden ehkäisyä.
Rokotteiden ja virusspesifisten lääkkeiden
käyttö rajoittuu kuitenkin lähinnä influenssaan.
Immuunipuutteisille potilaille hengitystievirukset
voivat aiheuttaa vakavan taudin.
Rokotus on tehokkain keino luoda joukkoimmuniteetti,
mutta sen teho rajoittuu kuitenkin
rokoteviruksiin.
SARS-epidemia opetti kansainvälisen yhteistyön
tärkeyden varautumisessa vakaviin
virusepidemioihin. Monet uusista viruksista
ovat peräisin eläinkunnasta, eikä niiden aiheuttamia
tauteja tai leviämistä voida ennustaa.
Taudinaiheuttajien nopea tunnistaminen ja
diagnoosimenetelmien kehittäminen on keskeistä
parannettaessa virustautien hoitoa ja
ehkäisyä. ■
TUOMAS JARTTI, dosentti, erikoislääkäri
TYKS:n lastenklinikka
PL 52, 20520 Turku
KLAUS HEDMAN, professori, ylilääkäri
MARIA SÖDERLUND-VENERMO, dosentti
Haartman-instituutti ja HUSLAB, virologian osasto
PL 21, 00014 Helsingin yliopisto
TIMO HYYPIÄ, professori
Turun yliopisto, virusoppi
20520 Turku
OLLI RUUSKANEN, professori, osastonylilääkäri
TYKS:n lastenklinikka
PL 52, 20520 Turku
Sidonnaisuudet:
Ei sidonnaisuuksia.
2318

Kirjallisuutta
• Allander T, Tammi MT, Eriksson M, Bjerkner
A, Tiveljung-Lindell A, Andersson B.
Cloning of a human parvovirus by molecular
screening of respiratory tract samples.
Proc Natl Acad Sci 2005;102:12801–5.
• Allander T, Andreasson K, Gupta S, ym.
Identification of a third human polyomavirus.
J Virol 2007(a);81:4130–6.
• Allander T, Jartti T, Gupta S, ym. Human
bocavirus and acute wheezing in children.
Clin Infect Dis 2007(b);44:904–10.
• Arnold JC, Singh KK, Spector SA, Sawyer
MH. Human bocavirus: prevalence and
clinical spectrum at a children‘s hospital.
Clin Infect Dis 2006;43:283–8.
• Dominguez SR, Anderson MS, Glodé MP,
Robinson CC, Holmes KV. Blinded casecontrol
study of the relationship between
human coronavirus NL63 and Kawasaki
syndrome. J Infect Dis 2006;194:1697–701.
• Drosten C, Günther S, Preiser W, ym.
Identification of a novel coronavirus in
patients with severe acute respiratory syndrome.
N Engl J Med 2003;348:1967–76.
• Enjuanes L, Dediego ML, Alvarez E,
Deming D, Sheahan T, Baric R. Vaccines to
prevent severe acute respiratory syndrome
coronavirus-induced disease. Virus Res
2008;133:45–62.
• Fouchier RA, Hartwig NG, Bestebroer
TM, ym. A previously undescribed coronavirus
associated with respiratory disease
in humans. Proc Natl Acad Sci U S A
2004;101:6212–6.
• Fry AM, Lu X, Chittaganpitch M, ym.
Human bocavirus: a novel parvovirus epidemiologically
associated with pneumonia
requiring hospitalization in Thailand. J
Infect Dis 2007;195:1038–45.
• Gaynor AM, Nissen MD, Whiley DM,
ym. Identification of a novel polyomavirus
from patients with acute respiratory tract
infections. PLoS Path 2007;3:595–604.
• Herfst S, Fouchier RA. Vaccination approaches
to combat human metapneumovirus
lower respiratory tract infections. J
Clin Virol 2008;41:49–52.
• Van der Hoek L, Pyrc K, Jebbink MF, ym.
Identification of a new human coronavirus.
Nat Med 2004;10:368–73.
• Van den Hoogen BG, de Jong JC, Groen
J, ym. A newly discovered human pneumovirus
isolated from young children
with respiratory tract disease. Nat Med
2001;7:719–24.
• Jackson DJ, Gangnon RE, Evans MD,
ym. Wheezing rhinovirus illnesses in early
life predict asthma development in high
risk children. Am J Respir Crit Care Med
2008;178:667–72.
• Jartti T, van den Hoogen B, Garofalo RP,
Osterhaus AD, Ruuskanen O. Metapneumovirus
and acute wheezing in children.
Lancet 2002;360:1393–4.
• Jartti T, Lee WM, Pappas T, Evans M,
Lemanske RF Jr, Gern JE. Serial viral infections
in infants with recurrent respiratory
illnesses. Eur Respir J 2008;32:314–20.
• Jartti T, Lehtinen P, Vuorinen T, ym.
Respiratory picornaviruses and respiratory
syncytial virus as causative agents of acute
expiratory wheezing in children. Emerg
Infect Dis 2004;10:1095–101.
• Kaiser L, Aubert JD, Pache JC, ym.
Chronic rhinoviral infection in lung transplant
recipients. Am J Respir Crit Care Med
2006;174:1392–9.
• Kakkola L. Human Torque teno virus: epidemiology,
cell biology and immunology.
Helsinki University Biomedical Dissertations.
No. 103. Helsinki: University Printing
House 2008.
• Kantola K, Hedman L, Allander T, ym. Serodiagnosis
of human bocavirus infections.
Clin Infect Dis 2008;46:540–6.
• Knipe DM, Howley PM, toim. Fields virology.
5. painos. Philadelphia: Lippincott
Williams & Wilkins 2007.
• Lee WM, Kiesner C, Pappas T, ym. A
diverse group of previously unrecognized
human rhinoviruses are common causes of
respiratory illnesses in infants. PLoS ONE
2007;2:e966.
• Leinikki P. SARS – globaali uhka vai ei?
Duodecim 2003;119:691–3.
• Mäkelä MJ, Puhakka T, Ruuskanen
O, ym. Viruses and bacteria in the etiology
of the common cold. J Clin Microbiol
1998;36:539–42.
• Nishizawa T, Okamoto H, Konishi K,
Yoshizawa H, Miyakawa Y, Mayumi M.
A novel DNA virus (TTV) associated with
elevated transaminase levels in posttransfusion
hepatitis of unknown etiology. Biochem
Biophys Res Commun 1997;241:92–7.
• Peiris JS, Yuen KY, Osterhaus AD, Stöhr
K. The severe acute respiratory syndrome.
N Engl J Med 2003;349:2431–41.
• Sloots TP, Whiley DM, Lambert SB, Nissen
MD. Emerging respiratory agents:
new viruses for old diseases? J Clin Virol
2008;42:233–43.
• Woo PC, Lau SK, Chu CM, ym. Characterization
and complete genome sequence
of a novel coronavirus, coronavirus HKU1,
from patients with pneumonia. J Virol
2005;79:884–95.
2319