Seksuaaliterveys-poliittinen ohjelma - Väestöliitto

Väestöliiton seksuaaliterveyspoliittinen ohjelma
7
kunnat leikkasivat seksuaalikasvatuksen tuolloin pois, mikä näkyi pian
huonontuneena nuorten seksuaaliterveystilanteena ja heikentyneinä tietoina
esimerkiksi koululaisten seksuaaliterveystietotutkimuksen mukaan (Kontula
et al. 2001). Terveystieto, jonka puitteissa seksuaalikasvatusta toteutetaan, on
vuodesta 2006 lähtien pakollinen oppiaine peruskouluissa, ja jo nyt monet
koulut toteuttavat sitä asteittain.
Työryhmän ensimmäinen tehtävä oli selkeyttää määritelmiä. Niistä keskusteltiin
pitkään, ja päätettiin pääasiallisesti tukeutua Maailman terveysjärjestön,
WHO:n määritelmiin. Seksuaalioikeuksista keskusteltiin myös perusteellisesti
ja niiden edistämisestä maailmanlaajuisesti tehtiin oma lukunsa.
Eri luvuissa on käytetty toistuvana perusrakenteena tämän hetken tilanteen
kuvaamista, ongelma- ja kehittämiskohteita sekä ratkaisu- ja parannusehdotuksia
niihin. Ongelmina nousevat esille erityisesti seksuaaliterveyspalvelujen
suunnittelemattomuus ja epätasaisuus. Kaikkialle ulottuva tietotekniikka tuo
mukanaan vaaroja, joihin pitäisi pystyä puuttumaan, jotta lasten kasvaminen
tasapainoisiksi ja terveiksi aikuisiksi ei vaarantuisi. Nuorten seksuaalikasvatus
on kuitenkin hajanaista ja palveluja on heikennetty. Seksuaaliterveyden
kannalta tärkeää on myös ehkäistä eriarvoistumista, sillä se synnyttää suuria
jännitteitä ihmisten välille sekä luo syrjäytymistä ja prostituutiota. Monet
vähemmistöryhmät kaipaavat omaa huomiota seksuaaliterveyskysymyksissä.
Uuden vähemmistöryhmän muodostavat maahanmuuttajat, jotka kaipaavat
itselleen sovellettua seksuaaliopetusta ja räätälöityjä palveluja. Suomi
ei seksuaaliterveyden suhteen ole mikään erillinen alue, sukupuolitaudit
liikkuvat rajojen yli.