KAISA VIITANEN KUVAT PASI RIIKONEN MeNaiset 15.3.2007

kaisaviitanen.com
  • No tags were found...

KAISA VIITANEN KUVAT PASI RIIKONEN MeNaiset 15.3.2007

Hiiliä,

riisiä ja

lettejä

KAISA VIITANEN KUVAT PASI RIIKONEN

22 MeNaiset 15.3.2007


Kenialainen Ruth Taabu, 35, pitää pientä kampaamoa ja kasvattaa

lapsiaan Afrikan suurimmassa hökkelikaupungissa Nairobin

Kiberassa. Jo kolmasosa maailman ihmisistä asuu slummissa.

Kibera koostuu

kymmenestä yhteen

kasvaneesta

kylästä. Helsingin

Lauttasaaren kokoisella

aluella

asuu miljoona ihmistä,

ja lisää tulee

koko ajan.

Ruth on

ikärouva

Kiberassa,

jossa ihmisten

keskimääräinen

elinikä on 38

vuotta.

Lautamökkien välissä kulkevat

muhkuraiset polut ovat

autolle liian kapeita ja paikoitellen

turhan kosteita.

Kävellessäkin on oltava

tarkkana, ettei liukastu avoviemärin

pehmentämään polkuun.

Afrikan suurin slummi haisee tyrmäävältä.

Joku polttaa roskia, ja aaltopeltiaidan

raosta tunkee kitkerää savua.

Muutaman askeleen päässä nenään tulvahtaa

friteerattujen samosojen herkullinen

tuoksu, mutta katukeittäjän valurautapadan

jäätyä taakse haju vaihtuu

eltaantuneeksi huussinlöyhkäksi.

Autottomassa Kiberassa on oudon

hiljaista. Tuuli havisuttaa maahan tarttuneita

muovipusseja. Polut toisensa

jälkeen haarautuvat, mutta katukylttejä

ei näy missään. Vieraalle slummi on labyrintti,

jossa matalat, lastulevystä, laudan

kappaleista ja ruostuneesta pellistä

rakennetut asumukset jatkuvat loputtomiin

suoria kulmia välttelevinä rivistöinä.

Helsingin Lauttasaaren kokoisella

alueella asuu melkein miljoona ihmistä.

Ruthin portti on huomaamaton harmaa

pelti, joka aukeaa narahtaen. Kahden

talon välissä on puolentoista metrin

levyinen tila, jolle on pingotettu

pyykkinaruja. Peremmälle pääsee roikkuvia

lakanoita väistellen. Yhteen lautaovista

on käsin kirjoitettu osoitekoodi

KA 03021. Se on Ruthin ovi.

Ruth on 35-vuotias yksinhuoltaja.

Hänen tarinansa on täällä Kiberassa on

hyvin, hyvin tavallinen.

Köyhästä tytöstä köyhäksi äidiksi

Kun Ruth syntyi vuonna 1972, Kenian

pääkaupunki Nairobi oli paljon pienempi

kuin nyt. Kaupungin laidalla sijaitseva

Kibera, silloisen brittihallinnon

entinen sotilasalue, oli harvaan asutettua

maalaismaisemaa. Mutta silloin

Ruth ei ollut täällä.

Päähenkilömme varttui Itä-Keniassa

Kituin maakunnassa tavallisessa maanviljelijäperheessä.

Vanhemmilla oli Ruthin

lisäksi neljä tytärtä ja kaksi poikaa,

ja lapsilla oli aina nälkä. Ruth haaveili

sairaanhoitajan työstä, mutta vanhemmilla

ei ollut aina varaa edes peruskoulumaksuihin.

Kuudennen luokan jälkeen

17-vuotiaan Ruthin ei auttanut

kuin lähteä pääkaupunkiin piiaksi.

Monen maalaistytön lailla Ruth sai

siivoojan paikan. Välillä työnantaja jätti

>>

23


SLummiSSA yRiTTäJyyS oN AiNoA TApA SAAdA RAhAA.


Ruth maksaa vuokraa kuusitoista euroa,

kahden lapsen koulu nielee kuussa

kahdeksan.

– Minun on mahdotonta tietää, paljonko

saan asiakkaita, Ruth sanoo astellessaan

kapeaa polkua. Hänelle labyrintti

on jokaista nurkkaa myöten tuttu.

Ruthin asuinalue on nimeltään

Mashimoni. Hänen kampaamonsa sijaitsee

Laini Saban naapurialueella. Sitä

lähestyessä Ruth ohittaa yhä enemmän

hedelmäkojuja, sekatavarakauppoja ja

lukuisia kilpailevia kampaamoita. Lautaseiniin

on maalattu mainoslauseita:

Real Madrid Barbers, Shoe repairers.

Slummissa yrittäjyys on ainoa tapa saada

rahaa, siksi jokainen kynnelle kykenevä

yrittää kaupata jotain. Pulmana

vain on, että kaikki naapurit ovat yhtä

köyhiä.

Ruth kumartuu avaamaan kampaamonsa

ovessa roikkuvan munalukon.

Ympärillä levittäytyvä pääkatu on jo

täynnä ihmisiä. Naapurin lihakauppias

kantaa selässään puolikasta lehmänruhoa.

Huumehöyryinen nuorukainen

toikkaroi siksakkia ja nauravaiset pikkupojat

juoksevat karkuun.

Ruthin muutaman neliön kokoisen

liikkeen seinät on tapetoitu lettimallien

kuvilla. Kampaamossa on erikoisuus,

joka Ruthin kotoa puuttuu: sähkö. Katossa

roikkuu yksi hehkulamppu ja

hiustenkuivaajalla on oma pistoke.

Oven viereen Ruth on pyytänyt englannintaitoista

ystäväänsä kirjoittamaan

tekstin: With God everything is possible,

Jumalan avulla kaikki on mahdollista.

– Huonoina hetkinä ei auta kuin

luottaa, että Jumala hoitaa, oven karmiin

nojaileva Ruth sanoo.

Toisinaan menee monta päivää ilman

asiakasta. Silloin Ruthilla on aikaa istuskella,

miettiä omia ja jutella ystäviensä

kanssa.

– Suurin murheeni koskee aina rahaa.

Että onko meillä ruokaa, miten käy

seuraavan vuokran.

Jonkun mielestä Ruthin kannattaisi

ottaa uusi mies, mutta sitä hän aio tehdä.

Kiberassa perheväkivalta on tavallista

ja on yleistä, että mies pahoinpitelee

ja hyväksikäyttää vaimonsa aikaisempia

lapsia.

– Mies ei koskaan huolehtisi lapsistani.

Saisin jatkuvasti pelätä heidän puolestaan.

Kolmisin me pärjäämme parhaiten.

Tänään on hyvä päivä, Ruth saa tuolilleen

asiakkaan. Kolmen tunnin letityksestä

Ruth laskuttaa – asiakkaan tinkimistaidoista

riippuen – noin 50 senttiä.

Kouluruoka on äidin helpotus

Kiberassa joka viidennellä on hiv. Huumeet

ovat yleisiä ja moni lapsi kärsii

aliravitsemuksesta ja menehtyy hoidon

puutteessa helposti parannettaviin sairauksiin

kuten ripuliin tai keuhkoputkentulehdukseen.

Ruth on Kiberassa

on jo iäkäs, koska slummin keskimääräinen

elinikä on vain 38 vuotta.

Kiberan väkiluku kasvaa vauhdilla,

eikä Kenia ole onnistunut ratkomaan

suurimman slumminsa ongelmia. Lukuisat

hyväntekeväisyysjärjestöt yrittä-

Vasemmalla

Peter saa

koulussa kunnon

annoksen

riisiä ja papuja.

Kouluruoka on

köyhälle äidille

iso ilo.

oikealla

Kotimatkalla

Ruth käy ostamassa

kaksi

kipollista hiiliä

Mulilta.

>>

25


mAiSSi oN hALVempAA KuiN RiiSi, muTTA mAiSSiN KeiTTämiNeN KeSTää


KoLme TuNTiA.

Mikä on slummi

kuussa elämä on muutenkin hankalaa.

Peltikatto vuotaa ja maalattia muuttuu

mutaiseksi.

Sitä Ruth silti siunailee, ettei asu

portin vieressä, koska naapuruston yhteinen

laudasta rakennettu reikävessa

tulvii. Rankkasateiden aikana vessan

puoleisiin asuntoihin virtaa lattian alta

saastelietettä. Se tietää ripuli- ja tuberkuloosiaaltoa.

Sadekauden jälkeen tulee

kylmä heinä- ja elokuu, jolloin lämpötila

laskee ja slummissa vietetään

paljon lasten hautajaisia.

Tänään kaikki on hyvin. Linah äkkää

äidin kädessä ruokakassit ja hymyilee.

Tulevaisuus on puntarissa

Kotiportilla Ruth haistaa tutun hajun,

naapurin huumesätkän. Huumeidenkäyttäjät

ahdistavat Ruthia. Hän pelkää,

että narkomaanit tekevät lapsille jotain,

tai että lapset alkavat käyttää aineita.

– Mietin usein, pitäisikö minunkin

muuttaa maalle. En kestä ajatusta, että

lähettäisin Peterin ja Linahin, ja jäisin

yksin Kiberaan.

Lapset kikattavat sängyllä, kun äiti

puntaroi perheen tulevaisuutta. Kiberassa

Ruthilla on mahdollisuus tienata

rahaa, maalla sitä ei saa mistään. Toisaalta

maalla voi viljellä kassavaa eikä asumisesta

tarvitse maksaa.

– Maalla olisin samassa tilanteessa

kuin nuorena. Siellä eletään nälässä,

mutta ilman huumeita.

Ruth käy kahdesti vuodessa maalla

tapaamassa vanhimpia lapsiaan. Ikävä

on kova, mutta Ruthilla ei ole varaa

soittaa heille kuin kerran kuussa. Viimeksi

14-vuotias esikoistyttö kertoi

koulupukunsa hajoamisesta, nyt Ruth

yrittää säästää rahaa uuteen.

Drug Fighters -keskuksen opettaja

puhuu usein vanhemmille siitä, että

slumminkin lapsi voi opiskella itsensä

vaikka lääkäriksi. Mutta Ruth on omasta

mielestään realisti. Hänelle riittää

vähempi.

– Parasta mitä minulle voisi tapahtua,

olisi oma asunto. Silloin ei tarvitsisi

pelätä vuokrapäivää.

Mutta 300 euron hinta on hänelle

tähtitieteellinen, eikä Ruthilla ole tapana

haaveilla tulevaisuudesta. n

Haluatko

auttaa

Mikkelin Kehitysmaayhdistys

tukee Kiberassa

toimivaa Drug

Fighters -järjestöä

sekä Ulkoasiainministeriön

kehitysyhteistyövaroin

että yksityisin

lahjoituksin.

Lisätietoa: www.

kemamikkeli.fi.

Tilinumero:

Sampo

800016-397328,

Drug Fighters /

Mikkelin Kehitysmaayhdistys.

Slummissa on pulaa puhtaasta vedestä

ja vessoista. Asumukset sekä

yleinen infrastruktuuri ovat kehnoja.

Slummit ovat yleensä ylikansoitettuja,

eikä asukkailla yleensä ole virallista

asumistodistusta, määrittelee YK.

Maailman väestö valuu kaupunkeihin.

Tänä vuonna –ensimmäistä kertaa

koskaan –maailmassa on enemmän

kaupunkilaisia kuin maalaisia. Ja useimmille

kaupunki tarkoittaa slummia.

Kolmasosa maailman ihmisistä

asuu slummissa. Ne ovat erityisesti

köyhien maiden ongelma: slummeista

yli 90 prosenttia on kehitysmaissa.

Hökkelikaupunkien kasvu on kaikkein

nopeinta Saharan eteläpuolisissa

maissa, joissa asumisongelmia ei ole

kyetty ratkaisemaan eikä väestönkasvua

saatu kuriin. Monissa Afrikan

maissa slummiväestön arvioidaan

kaksinkertaistuvan 15 vuodessa.

Asuinalueen slummiutuminen alkaa

väestönkasvulla. Jos alueelle ei

järjestetä vesijohtoa, viemäreitä eikä

telekaapeleita, seutu alkaa syrjäytyä.

Monissa maissa slummeja ei lasketa

kaupungiksi eikä niitä merkitä karttoihin.

Slummiongelman ratkomisessa

maan hallituksen halu on kaikkein

tärkeintä. Brasiliassa, Egyptissä, Meksikossa

ja Tunisiassa slummiutuminen

on saatu jo kohtuullisesti hallintaan.

Suomikin on mukana kohentamassa

slummien olosuhteita. Verovaroista

maksettavasta kehitysavusta menee

460 000 euroa YK:n yhdyskuntaohjelma

Habitatille, jonka yhtenä tavoitteena

on parantaa vuoteen 2020

mennessä sadan miljoonan slummiasukkaan

elintasoa.

Lähde: State of World’s Cities 2006/7

(YK:n yhdyskuntaohjelma Habitat)

27

More magazines by this user
Similar magazines