9. Jäsenpalvelut9.1 YleistäKoulutuksen ja vesihuoltopäivien lisäksi VVY:n varsinaisillejäsenille suuntautuvia palvelumuotojaovat puhelimitse ja sähköpostitse tapahtuva neuvontasekä kirjalliset lausunnot. Lisäksi www-sivujenyhteydessä oleville jäsensivuille kerätään listaausein kysytyistä kysymyksistä ja niiden vastauksista.Muita jäsenille suuntautuvia palvelumuotojaovat noin kerran kuukaudessa ilmestyvä jäsentiedote,jäsenkirjeet sekä Vesitalous-lehti. Läheskaikki VVY:n julkaisut jaetaan jäsenille. Julkaisujenlisäkappaleista ja koulutustilaisuuksista sekävesihuoltopäivistä perittävät maksut ovat jäsenilleedullisempia kuin muille.9.2 Jäsenille annetut lausunnotKertomusvuonna annettiin jäsenille kirjallisia lausuntojaseuraavista aiheista:• vesimittarin koon mukaan määräytyvät perusmaksut• erään vesiosuuskunnan sopimusehtojen ja hintojenmuuttaminen• tiedottaminen kirjeellä toimenpiteistä, joihin liittyjäntulisi ryhtyä suojatakseen kiinteistöään viemäritulviltatulvaherkällä alueella• poikkeuksellisen rankkasateen johdosta syntyneenviemäritulvan kiinteistölle aiheuttamien vahinkojenkorvausvelvollisuus• korvausvastuu runkojohdossa olleen tukkeutumanaiheuttamasta vahingosta• kenelle kuuluu vastuu esikäsittelylaitoksen rakentamisestaja ylläpidosta• talousveden saatavuuden varmistaminen9.3 Jäsenille annettu neuvontaMerkittävin osa jäsenille suuntautuvasta laitoskohtaisestapalvelusta muodostuu puhelimitse, sähköpostitseja neuvotteluissa tapahtuvasta neuvonnasta.Kertomusvuonna on annettu neuvontaa muunmuassa seuraavista asioista:Vastuu vesivahingosta ja viemäritulvasta, verkostonlaajentaminen, epäselvyys liittämiskohdan sijainnista,veden toimituksen keskeyttäminen, sähköinensopimus, maksujen hyvitykset ja lisäveloitukset,sopimuksen tekeminen teollisuuslaitoksen kanssa,sopimuksen irtisanominen, sopimuksen siirtäminen,erillisen käyttösopimuksen tekeminen, hinnoitteluvesihuoltolaitosten välisessä sopimuksessa, oikeusjohdon sijoittamiseen, vastuu vahingosta kaivutöissä,sammutusveden toimittaminen, vesihuoltolaitoksenmaksuperusteet, maksujen muutokset,liittymismaksun laskuttaminen, maksujen perintä,maksusaatavan vanhentuminen, porrastettu liittymismaksu,liittymismaksun käsittely kirjanpidossa,liittymismaksun veloittaminen rakennettaessauusi rakennus puretun tilalle, rakentamispalveluidenkäännetyn arvonlisäverotuksen soveltaminenvesihuoltoon, muutoksenhaku kunnan toimielimenpäätökseen, vesiosuuskunnan yhdistyminen toiseenvesihuoltolaitokseen, vesiosuuskunnan kokouksenkoollekutsuminen, menettely yrityksen velkasanee-rauksessa, vesihuoltolaitoksen toiminta-alueenmäärittely, tiedottaminen toiminta-aluepäätöksenvalmistelun aikana.Elintarviketeollisuuden sopimukset ja yhteistoiminta,varavedenjakelun järjestäminen, valvontatutkimusnäytteidenottaminen, vedenottamotietojen julkisuus,vesi- ja viemärilaitoksen vastaavan hoitajanpätevyysvaatimukset, hautausmaan suotovesienviemäröinti, varautumis- ja turvallisuussuunnitelmat,vesilaitosten henkilöstön salmonellatodistukset,talousveden klooripitoisuus, Huovi-portaalinkypsyysanalyysi, vesihuoltolaitoksen riskienhallinta,lämpimän käyttöveden käyttö, varavesisäiliöt, OSTIkortinsuorittaminen, maalämpökaivojen sijoittaminenpohjavesialueelle.Wc:n huuhtelu hulevedellä, liittyminen paineelliseenrunkoviemäriin, vesijohtoveden käyttö kiinteistönilmastointiin, laadultaan poikkeavien jätevesienjohtamisesta viemäriverkostoon.9.4 ViestintäJäsentiedoteJäsentiedote ilmestyi vuoden 2011 aikana 12 kertaa.Jäsentiedote kokoaa alan ajankohtaiset asiatja tapahtumat.JäsenkirjeVuoden 2011 aikana lähetettiin 13 jäsenkirjettä,jotka käsittelivät seuraavia aiheita:• Vesihuoltolaitos tutuksi tuleville ammattilaisille14
• Rakennuspalveluiden käännetty arvolisänverovelvollisuus• Vessasta vesistöön -opetusvideo• Vesijohtoverkostojen putkirikkotilanteet ja niidenhallittu korjaaminen• Elintarvikeyritys talousvettä toimittavan laitoksenasiakkaana• Opas varavedenjakelun järjestämisestä• Vesihuoltomaksut 1.2.2011• Maalämpökaivot ja vedenhankinnan huomioonottaminen• Talousveden turvallisuuden varmistaminen kaikissatilanteissa• Vaarallinen jäte –kampanjan materiaalit valmisteilla• ”Opas sammutusvesisuunnitelman laatimiseksi”sekä opas ”Sprinklereiden liittäminen vesihuoltolaitoksenvesijohtoverkostoon”• Vesihuoltolaitostenkin syytä varautua tietoturvaloukkauksiin• Teollisuusjätevesiopas, asumisjätevesistä poikkeavienjätevesien johtaminen viemäriinWWW-sivut ja jäsensivutVVY:n nettisivut ovat osoitteessa www.vvy.fi. VVY:njulkisen verkkosivun rinnalla ylläpidetään vain VVY:nvarsinaisille jäsenille tarkoitettua jäsensivustoa. Jäsensivuillepääsee kirjautumaan www.vvy.fi sivunvasemmasta alareunasta löytyvän ruudun kautta.Vesitalous-lehtiVesitalous-lehti on kuusi kertaa vuodessa ilmestyväkoko vesialan kattava julkaisu. Lehden jokaisessanumerossa on vesihuoltoa käsitteleviä artikkeleita.Vuoden kolmas lehti oli vesihuollon teemanumero,jossa julkaistiin Vesihuolto 2011 -päivien esitelmiä.Lehden omat kotisivut ovat osoitteessa www.vesitalous.fi.9.5 JulkaisutJulkaisusarjaVesilaitosyhdistyksen julkaisusarja muodostuu yhdistyksenantamista suosituksista ja julkaisuista,joissa on esitetty yhdistyksen kannanottoja viranomaispäätöksistä.Lisäksi julkaisusarja käsittäävuosittain vesi- ja viemärilaitosmaksuja koskevankyselyn tulokset. Myytävänä olevat julkaisut:• VETTÄ! –Suomen vesihuollon kehityskaupungeissa ja maaseudulla, 1996• WATER -englanninkielinen lyhennelmäVETTÄ!- kirjasta, 1997• Pohjavesilaitosten kehittäminen, 1997• Sprinklerilaitteistojen liittäminenvesilaitokseen, 1997• Pohjavesien suojelu erityisesti vedenhankintaasilmälläpitäen, 1999• Puhdistuksen tarve ja merkitysvesijohtoverkostossa, 1999• Soveltamisopas talousvesiasetukseen461/2000• Tillämpningsinstruktion gällandeförordningen för hushållsvatten 461/2000• Vesijohtojen ja viemäreiden saneeraustöidenrakennuttamisasiakirjat 2000• Vesihuoltolaitoksen maksuja koskevatohjeet ja suositukset, 2001• Kalkkikivialkalointi - opas vedensyövyttävyyden vähentämiseksi, 2002• Talousveden desinfiointi ultraviolettivalolla,2003• Viemäreiden TV-kuvauksen tulkintaohje,2005• Torjunta-aineet pohjavesissä –opas vesilaitoksille, 2006• Talousveden klooraus, 2006• VVY:n historia-kirja –50 vuotta vesihuollon asialla, 2006• Vesilaitostekniikka ja hygienia, 2007• Vattenverksteknik och hygien, 2008• Vesihuoltolaitoksen kriisiviestintäohje, 2008• Anvisningar om krisinformation förvattentjänstverk, 2009• Vesihuoltomaksut 1.2.2011 (myös aikaisemmatjulkaisut vuosilta 2008, 2009 ja 2010)• Teollisuusjätevesiopas – asumajätevesistäpoikkeavien jätevesien johtaminenviemäriin, 2011• Sprinklerilaitteistojen liittäminen vesihuoltolaitoksenvesijohtoverkostoon, 2011• Opas varavedenjakelun järjestämisestä, 2011• Vesijohtoverkostojen putkirikkotilanteet janiiden hallittu korjaaminen, 2011MonistesarjaVesilaitosyhdistyksen monistesarjassa julkaistaanneuvostojen ja toimiston toimeksiantojen pohjaltavalmistuneet erilliset selvitykset, jotka eivät sisälläyhdistyksen kannanottoja eivätkä suosituksia. Myytävänäolevat julkaisut:nro 1nro 3nro 5Vedenkulutuksen väheneminen jasen vaikutukset vesi- ja viemärilaitostoimintaan,1998Johdatus mediasuhteidenkehittämiseen, 1999Tehdasvalmisteiset jätevedenpumppaamot,1999Vuoden 2011 työtuntien jakaumaProjektitHallintoLaskutettava työKoulutusKehittäminenJäsenpalvelutEdunvalvonta4,17,1nro 6 Asiakaslähtöisen vesihuoltopalvelunkehittäminen, 1999nro 7 Talousveden laadun parantaminenverkostossa tehtävin toimenpitein, 1999nro 8 Ravinteidenpoiston tehostaminen, 2001nro 9 Kiinteistöjen tonttivesijohtojen ja-viemäreiden saneeraus,KTVVS–tutkimus, 2002nro 10 Muovisten vesijohtojen pitkäaikaiskestävyys,2003nro 12 Vesihuoltolaitosten henkilöstöselvitys2002, 2003nro 13 Kiinteistökohtainen paineviemärijärjestelmä,2003nro 14 Water Safety Plans -pilotti, 2004nro 15 Jätevedenpuhdistamojen toiminta jatoteutukset, 2004nro 16 Vesihuoltolaitosten viestinnänkehitysprojekti, 2005nro 17 Vesihuollon verkostojen ylläpidonperusteet, 2005nro 19 Vesihuolto muuttuvassa toimintaympäristössä,2006nro 20 Vesihuollon kehittämisensuuntaviivoja, 2007nro 21 Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmänraportti 2006, 2008nro 22 Vesihuoltolaitoksen tilanitsearviointimittaristo, 2008nro 23 Vesihuoltolaitosten välistensopimusten mallit selityksin, 2008nro 24 Haitallisten aineiden esiintyminensuomalaisissa yhdyskuntajätevesissä,2008nro 25 Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmänraportti 2007, 2008nro 26 VIRIKE - Vesihuollon riskienhallinnannykytila ja kehittämistarpeet, 2009nro 27 Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmänraportti 2008, 2009nro 28 Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmänraportti 2009, 2010nro 29 Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmänraportti 2010, 201111,811,213,70 5 10 15 20 25 30 35% kokonaistyötuntimäärästä24,627,415