Hallituksen toimintakertomus10YleistäVuokraustoiminnan positiivinen kehitys jatkui tilikaudenaikana. Yhtiön liikevaihto ja tulos paranivatverrattuna edelliseen tilikauteen. Yhtiön omavaraisuusastekohosi edelleen ja velkaantumisaste vastaavastipieneni tilikaudella verrattuna vuoteen 1998.Tilikauden aikana jatkettiin toimipisteverkostonkehittämistä perustamalla kaksi uutta omaa toimipistettäsekä kolme uutta dealer-toimipistettä. Yhtiölläon jo yli 70 toimipaikkaa eri puolilla Suomea. Lisäksiuseiden toimipisteiden toimitiloja parannettiin jaPorin kaupungista hankittiin tontti uuden toimitilanrakentamista varten.Uutena toimintamuotona tilikauden aikana aloitettiintoimipisteitä varustamaan erillisillä Rami-myyntiosastoilla.Näillä myyntiosastoilla tarjotaan asiakkailleaikaisempien myyntituotteiden lisäksi työmailla tarvittavians. pientarvikkeita kuten työkaluja, kiinnitystarvikkeita,sähkötarvikkeita ja muita vastaavia. Perusajatuksenaon, että asiakas voi helposti ostaa myös työmaillakäytettäviä pientarvikkeita asioidessaan toimipisteissämme.Tähän mennessä on jo parikymmentätoimipistettä varustettu Rami-myyntiosastolla.Yhtiössä kehitetty Rami-atk-järjestelmä laajennettiinreaaliaikaisena kaikkiin toimipisteisiin. Järjestelmämahdollistaa mm. kaikkien vuokrattavienkoneiden ja laitteiden tosiaikaisen seurannan.ISO 9001-standardin mukainen laatujärjestelmärakennettiin ja otettiin käyttöön yhtiössä tilikaudenaikana. Sille haetaan sertifiointia vuoden 2000 alkupuolella.Vuosituhannen vaihteeseen varautuminen onnistuihyvin, eikä häiriöitä esiintynyt atk-järjestelmissä eikävuokrakoneissa ja -laitteissa.Torninosturituotelinja päätettiin yhtiöittää tilikaudenaikana. Rami-Cranes Oy, joka jatkaa em. tuotelinjantoimintaa, aloittaa liiketoiminnan 1.3.2000.Tuloskehitys tilikaudella 1999Liiketoiminnan suotuisa kehitys jatkui tilikaudella1999.Liikevaihto oli 219,6 (203,1) Mmk, missä onkasvua edelliseen vuoteen 8,1 %.Liiketoiminnan muut tuotot olivat 4,4 (6,6) Mmk.Liiketoiminnan muiden tuottojen pääosan muodostavatkäytetyn vuokrakaluston myyntivoitot, mikäon osa normaalia liiketoimintaa.Liikevoitto ennen poistoja oli 75,5 (73,6) Mmk,missä on kasvua edelliseen vuoteen 1,9 Mmk. Poistotkasvoivat voimakkaiden investointien johdosta 25,7(23,5) Mmk:aan ja täten liikevoitto oli 49,8 (50,1)Mmk.Nettorahoituskulut pienenivät 3,8 (5,1) Mmk:aan.Voitto ennen satunnaisia eriä oli 46,0 (45,0) Mmkeli 21,0 (22,2) % liikevaihdosta.Tulos osaketta kohti oli 8,55 (9,06)mk. Osakekohtaistatulosta pienensi kasvaneet verot, jotka johtuivatlainmuutosten aiheuttamista vähentyneistämahdollisuuksista tehdä suunnitelman ylittäviä poistoja.Verot kasvoivat 3,9 Mmk:lla (verot 1999 10,7Mmk ja 1998 6,8 Mmk).Tulos osaketta kohti laskettuna 28 %:n verokannanmukaan tuloksesta ennen satunnaiseriä oli tilikaudenpäättyessä 8,03 mk kun vastaavalla tavallalaskettu tulos osaketta kohti oli edellisen tilikaudenpäättyessä 7,84 mkInvestoinnitBruttoinvestoinnit pysyviin vastaaviin olivat tilikaudella1999 41,9 (56,6) Mmk. Edellisen tilikaudeninvestointiluvuissa on mukana 1998 tehdyt liiketoimintaostot,vastaavia liiketoimintaostoja ei vuonna1999 tehty. Valtaosa tilikauden investoinneistakohdistui vuokrakaluston uusimiseen. Myös käytetynkaluston kuntoa ylläpidettiin ja parannettiinedelleen, tästä syntyneet kulut kirjattiin kuluksituloslaskelmaan.Kaikki investoinnit rahoitettiin oman liiketoiminnankassavirralla.Rahoitus ja taseasemaPositiivisen kassavirran ansiosta yhtiön korollisetnettovelat vähenivät tilikauden aikana 11,9 Mmkja olivat tilikauden päättyessä 52,9 (64,8) Mmk.Nettovelkojen pienenemiseen sisältyy myös pääomalainanennenaikainen loppuunmaksu suuruudeltaan10 Mmk.Yhtiön omavaraisuusaste oli tilikauden päättyessä54,6 (49,2) % ja nettovelkaantumisaste 45,1 (64,9) %.Yhtiön listautumisen yhteydessä asetettu omavarai-1999 A-Rakennusmies
suusastetavoite >50 % on näin ollen saavutettusamoin kuin myös samassa yhteydessä tavoitteeksiasetettu nettovelkaantumisaste