12.07.2015 Views

41984-TEM2192FinlexOhje_

41984-TEM2192FinlexOhje_

41984-TEM2192FinlexOhje_

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

14 (174)Sovitun työn aloittamatta jättämisestä, keskeyttämisestä tai lopettamisesta ei anneta matkaavustuslausuntoa.Jos henkilö ei aloitakaan työtä, johon hänelle on myönnetty matka-avustus,asia käsitellään työstä kieltäytymisenä.Jos henkilö, jolle on annettu myönteinen matka-avustuslausunto, ilmoittautuu työttömäksi työnhakijaksimatka-avustusjakson aikana tai sen päättymisen jälkeen, mutta kahden kuukauden kuluessamatka-avustuksen alkamispäivästä lukien ja työsuhteen päättymisen syy on muu kuin taloudellisetja tuotannolliset perusteet tai määräaikaisuus, TE-toimiston tulee selvittää työsuhteenpäättymisen vaikutus oikeuteen saada työttömyysetuutta. Annettavan työvoimapoliittisen lausunnonperusteluihin merkitään muiden perustelujen lisäksi, että työsuhteeseen on myönnettymatka-avustusta ja että työsuhde on päättynyt kahden kuukauden kuluessa sen alkamisesta. Joshakijan työssäoloehto on täyttynyt työsuhteen aikana ja lausunto annetaan työttömyyskassalle,Kansaneläkelaitokselle lähetetään kopio työttömyyskassalle annetusta lausunnosta.1.2.8 Päätös matka-avustuksesta, seuranta ja takaisinperintäKansaneläkelaitos antaa hakijalle kirjallisen päätöksen matka-avustuksesta. Jos kyseessä on hakija,jolle ei aiemmin ole maksettu työmarkkinatukea esimerkiksi tarveharkinnan takia, Kansaneläkelaitospyytää ennen päätöksen tekemistä TE-toimistolta jäljennöksen matkaavustushakemuksesta.Henkilön työnhaun TE-toimistossa ei tarvitse olla voimassa työsuhteen aikana, jotta matkaavustustavoitaisiin maksaa. Jos TE-toimiston asiakastietojärjestelmä on antanut Kansaneläkelaitokselletyönhaun päättymistä koskevan työvoimapoliittisen lausunnon 0A4, uutta matkaavustustakoskevaa maksatuksen sallivaa lausuntoa ei tarvitse antaa. Kansaneläkelaitos jatkaamatka-avustuksen maksamista lausunnosta 0A4 huolimatta.TE-toimisto ei seuraa henkilön työssäkäyntiä ja poissaoloja matka-avustusjakson aikana, vaansiitä huolehtii Kansaneläkelaitos. Kansaneläkelaitos saa tiedon matka-avustuksen saajan työssäolostaseurantalomakkeesta, jolla henkilö ilmoittaa työn aloittamisesta sekä mahdollisesta keskeytymisestätai päättymisestä. Jos työsuhde päättyy matka-avustusjakson aikana, Kansaneläkelaitoslakkauttaa avustuksen maksamisen.Kansaneläkelaitos perii matka-avustuksen takaisin, jos sen saaja on eronnut tai omalla menettelylläänaiheuttanut matka-avustuksen perusteena olleen työsuhteen päättymisen ennen kuin työsuhdeon kestänyt kaksi kuukautta, eikä takaisinperintää voida pitää kohtuuttomana. Takaisinperintäävarten Kansaneläkelaitos pyytää tarvittaessa jäljennöksen matka-avustushakemuksesta TEtoimistolta.1.2.9 MuutoksenhakuKansaneläkelaitoksen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta valittamalla työttömyysturvanmuutoksenhakulautakuntaan. Lautakunnan päätöksestä voi valittaa edelleen vakuutusoikeuteen.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!