16.07.2015 Views

Loppuraportti - Sosiaalitaito

Loppuraportti - Sosiaalitaito

Loppuraportti - Sosiaalitaito

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

2 LASTENSUOJELUPALVELUJEN ARVIOINNIN TAUSTAA2.1 Palveluvertailuista vaikuttavuuden arviointiinKuusikko-kunnat ovat tehneet vertailuja lastensuojelusta jo runsaan kymmenen vuodenajan: Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku ja Oulu ovat laskeneet kodin ulkopuolellesijoitettujen lasten määriä (alle 18-vuotiaiden sijoitettujen osuus samanikäisestäväestöstä). Selvityksessä on myös laskettu, paljonko lapsia on prosentuaalisesti ollutsijoitettuna sijaisperheissä, kunnallisissa lastensuojelulaitoksissa, ammatillisissäperhekodeissa ja ostopalvelulaitoksissa. Laskettu on myös avohuollon ja sijaishuollonkustannuksia sekä perhehoidon, kunnallisen laitoshoidon, ammatillisten perhekotien jaostopalvelulaitosten hoitopäivien keskimääräisiä hintoja vuorokautta kohden. Myöskeskimääräisiä sijoituksen kestoaikoja on selvitetty. Viime vuosina mukaan on otettu myössijoitusprosessin prosessikuvaukset. Eri toimenpiteiden vaikuttavuutta ei vertailuissatoistaiseksi ole arvioitu eikä kehitetty siihen mittareita.Toimintolaskentaa on kehitetty Tampereen seudulla tavoitteena palvelujentuotteistaminen, mm. lasten sijaishuollon toiminnot on hinnoiteltu. Tampereella on myöstyön alla Lastensuojelun tieto – hankkeeseen liittyen lastensuojelun vaikuttavuudenarviointiin soveltuvan mittariston kehittäminen. Lempäälässä on tehty lapsi- januorisobudjetti, jonka yhteydessä selvitettiin laskennallisia perusteita ja voimavarojenjakautumista v. 2004. Erilaista vertailutietoa on saatavissa myös Sotkanetissä,Sosiaaliportissa ja Johdon Vertissä.Vertailutietojen keruun ohella Suomessa keskityttiin 1990 – luvulla laadun arviointiin jalaatutyöhön ja vasta tämän vuosituhannen alussa alettiin puhua asiakas- japalvelukohtaisesta sekä yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja niiden mittaamisesta.Sittemmin joitakin arviointihankkeita on aloitettu eri puolilla Suomea. Lastensuojelunvaikuttavuuden arvioinnista Suomessa on toistaiseksi varsin vähän aineistoa, lähinnäSirkka Rousun ja Tupu Holman kirjoittamat aineistot, jotka on julkaistu Kuntaliitonjulkaisusarjassa sekä Sirkka Rousun v. 2007 julkaistu väitöskirja ”Lastensuojeluntuloksellisuuden arviointi organisaatiossa. Näkymätön tuloksellisuus näkyväksi”. Stakes onjulkaissut arviointiraportteja sekä käsikirjoja ja oppaita arvioinnista yleisemmin.Kuntaliiton hanke Lastensuojelun LapsiARVI kehittää työvälineitä lastensuojelupalvelujentuottamisen arviointiin ja lapsipolitiikan onnistumisen arviointiin. Tavoitteena on myöskoordinoida ja harmonisoida eri toimijoiden käytäntöjä sekä saada muodostettua yhteinenja yhdenmukainen arvioinnin viitekehys julkisen, yksityisen ja järjestöjen palvelutuotannonarviointiin.Kuntaliitto on yhteistyössä Culminatum OY:n, KL Kuntahankinta OY:n, LastensuojelunKeskusliiton ja VTT:n kanssa luonnostellut hanketta, jonka tavoitteena on tukea sekäpalvelunhankkijaa että tuottajaa hankintaprosessissa. Tätä Hattu-hanketta on valmisteltuyhteistyössä KuntaIT:n kanssa.3


Kehikkotyöryhmän kokoonpano:Ritva ToivioJärvenpääLiisa VaahteraTuusulaPirkko Hansen-HaugTuusula(1.11.2007 alkaen Hyvinkään edustaja)Tuula Abdo (1.11.2007 alk.) TuusulaKatriina PeltolaHyvinkää(31.10.2007 saakka)Bjarne BolinKarjaaNina KajaslampiJärvenpääSirpa RoosKirkkonummi(6.8.2007–31.7.2008 Tuula Astikainen)Antti PeltolaKeravaArmi Väyrynen-HavilaHyvinkää(1.9.2007 alkaen Saila Nummikoski)Kehikkotyöryhmä kokoontui vuonna 2007 kaikkiaan yhdeksän kertaa ja vuonna 2008seitsemän kertaa. Kehikkotyöryhmän vuoden 2008 kokouksiin osallistuivat enimmäkseentalouden asiantuntijajäsenet ja lastensuojelun edustajista on paikalla ollut useimmiten vainyksi vaihtuva jäsen. Yhtenä syynä vaihtuvuuteen on ollut työntekijävaihdokset kunnissa,jotka ovat muuttaneet myös työryhmän jäsenyyksiä Tuusulan, Kirkkonummen jaHyvinkään osalta. Hankkeessa päätettiin järjestää myös erillinen, laajempi työkokouslastensuojelun asiantuntijoille (12.6.2008), johon mukaan saatiin kuitenkin vain kolmeosallistujaa. Kehikkotyöryhmän työskentely päättyi vuoden 2008 lopussa.Hankkeelle oli koottu myös makrotason asintuntijaryhmä, Think-tank, jonkatehtävänä oli laajemman, periaatteellisen näkökulman tuominen mukaankehittämistyöhön.Think-tank’in asiantuntijat:yhteiskuntatutkimuksen päällikkö Jouko Kajanoja, Kelaarviointipäällikkö Petteri Paasio, Helsingin sosiaalivirastososiaalitaloustieteen kehittäjä Elina Pylkkänen, Stakes (9/2007 alk.)projektipäällikkö Sirkka Rousu, Suomen Kuntaliittoasiantuntija Seppo Sauro, Lastensuojelun keskusliittovaltiotieteen lisensiaatti Osmo Soininvaaratutkimusasiantuntija professori Synnöve Karvinen- Niinikoski (9/2007 alkaen)Think-tank on kutsuttu koolle kaksi kertaa, 8.5.2007 ja 8.5.2008. Panelisteja oliensimmäisellä kerralla viisi ja toisella neljä. Kutsut Helsingissä järjestettyihin tilaisuuksiinlähetettiin myös koko Länsi- ja Keski-Uudenmaan sosiaalijohdolle.6


Kuvio 1. Hankkeen organisaatioThink-Tank<strong>Sosiaalitaito</strong>Erikoissuunnittelija+ muut resurssitPOPohjausryhmäKehikkotyöryhmäPilottiryhmä 1Pilottiryhmä 2AsiantuntijatyöskentelyTAVOITTEET:1. Lastensuojelupalvelujenvaikuttavuutta jatuottavuuttamittaava tarkastelukehikko2. Työntekijöiden tiedonlisääminenlastensuojelupalvelujentaloudellisestavaikuttavuudesta3. Seudullinenlastensuojelupalvelujenvaikuttavuuttaarvioivaasiantuntijaverkosto4.2. ResurssitHankkeen asiantuntijatyö rakentui verkostoksi, jossa on ollut palkattuna:• erikoissuunnittelija 20.11.2006 alkaen kokopäiväisenä ja osa-aikaisesti 9.3.2009jälkeen (vastuut: kehittämis- ja tutkimustehtävät, kuntayhteistyö,sidosryhmäyhteistyö, hankkeen johtaminen ja toteutus, arviointi, loppuraportti)• tutkija-suunnittelija 1.12.2007 - 31.12.2008 (vastuut: osallistuminen kunta- jasidosryhmäyhteistyöhön, tutkimusraporttien laatiminen sekä osallistuminen hankkeenkäytännön toteutukseen ja arviointiin)• Kehittämiskoordinaattori Merja Rapeli 1.6.2009 alkaen osa-aikaisesti vuoden 2009lokakuun loppuun ja suunnittelija Timo Turunen 10.8.2009 alkaen vuoden loppuun.Muut resurssit ovat olleet:• Sosiaalitaidon työntekijöiden työpanos• Kuntien työntekijöiden työpanosLisäksi hankkeeseen on ostettu tarpeen mukaan ulkopuolista asiantuntijapanosta, joka onkohdentunut lähinnä kustannusten vertailukehikon rakentamiseen ja pilotointiin. Hankkeenmuu resursointi on liittynyt hanketyöntekijöiden välttämättömiin työvälineisiin ja tiloihin.Uudenmaan liitto hyväksyi hankkeessa toteutettavaksi opintomatkan Iso-Britanniaanhuhtikuussa 2009. Opintomatkan tarkoituksena oli saada uutta tietoa erityisestimonihallinnollisen yhteistyön toteuttamistavoista ja toiminnan ja sen vaikutusten javaikuttavuuden arvioinnista. Matkasta on laadittu erillinen raportti.7


5 HANKKEEN TALOUS5.1 Maakuntaliiton kehittämisrahaUudenmaan liitto myönsi Sosiaalitaidolle ” Paljonko on paljon – hyvät sosiaalipalvelutvaikuttavasti ja taloudellisesti” –hankkeen toteuttamiseen maakunnan kehittämisrahaa94 275 euroa ajalle 1.11.2006-31.12.2007, kuitenkin yhteensä enintään 50 prosenttiahankkeen hyväksyttävistä käyttökustannuksista. Hankkeen toteuttamisaikatauluksihyväksyttiin 1.11.2006 – 31.10.2007 ja sen päättymisajankohtaa siirrettiin myöhemmälläpäätöksellä vuoden 2008 loppuun. <strong>Sosiaalitaito</strong> osallistui hankkeen kustannuksiinasiantuntijapanoksella ja suoralla rahoituksella 50 %:n osuudella.Uudenmaan liitto myönsi edelleen Sosiaalitaidolle ”Paljonko on paljon – Lastensuojelunvaikuttavuus ja talous” –hankkeen jatkototeutukseen maakuntaliiton kehittämisrahaa103 880 €, kuitenkin yhteensä enintään 70 prosenttia hankkeen hyväksyttävistäkustannuksista ajalle 1.1.2008 – 31.12.2008. Hankkeen päättymisajankohtaa siirrettiinmyöhemmin vuoden 2009 loppuun ja kustannusarviota tarkistettiin palkkakustannustenosalta, koska hankkeessa on ollut erikoissuunnittelijan lisäksi vuonna 2008 palkattunakokoaikainen tutkija-suunnittelija. <strong>Sosiaalitaito</strong> on osallistunut jatkohankkeenkustannuksiin asiantuntijapanoksellaan ja suoralla rahoituksella 30 %:n osuudella.5.2 Muu resurssointiHankkeeseen on ostettu myös ulkopuolista asiantuntemusta lähinnä kustannustenvertailukehikon laatimisen ja pilotoinnin tueksi kuntien talousasiantuntijoilta. Hankkeentyöntekijät ovat osallistuneet Sosiaalitaidon hanketyöntekijöille järjestettyyntyönohjaukseen ja v. 2008 ryhmien ohjaamisen koulutukseen. Kuntien työntekijöidentyöpanos, joka on merkitty luontoissuorituksina, on muodostanut osan hankkeenbudjetista.8


6 PROJEKTIN TOTEUTUSAikataulu ja toimenpiteet 11/2006 – 12/20091. hankkeen organisointi, toteutus ja arviointi2. toimintaympäristöön perehtyminen ja tiedonkeruu3. Ls-tapausselvitys kolmessa kunnassa ja Vaikuttava lastensuojelu -raportti4. ls-palvelujen ja taustatiedon kartoitus webropol-kyselynä5. ls-kustannusten laskentakehikon työstäminen ja pilotointi6. ls-paveluihin käytetyn työajan arviointi ja vaikuttavuusindikaattoreiden työstäminen kunnissa7. opintomatkan valmistelu, toteutus ja raportointi11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 122006 2007 2008 20096.1 Ohjausryhmän työskentely 2007–2009Ohjausryhmän ensimmäisessä kokouksessa helmikuun alussa 2007 määriteltiin hankkeentavoitteita siten, että vuoden kuluessa ryhdytään kunnissa laskemaan lastensuojelunkustannuksia ja että pilottityöskentelystä alkaa kertyä kokemuksia, joiden pohjaltatavoitteita voidaan tarkentaa. Vuoden kuluessa odotettiin myös tiedon taloudellisistakysymyksistä ja talouteen vaikuttavista seikoista kunnissa lisääntyneen.Kiinnostuneisuuden ja hankkeeseen sitoutumisen myötä saavutettaisiin yhteinen näkemyssiitä, mitä ollaan tekemässä sekä innostunut työskentelyote. Työn alkuun saattamiseksikäsitteiden yhteinen määrittely oli tärkeää, koska hankkeen toimijajoukkoon kuuluu niinlastensuojelun kuin talouden asiantuntijoita. Kokouksissa ohjausryhmä on arvioinuthankkeen etenemistä kouluarvosanoin, ja keskiarvoksi saatiin vuonna 2008 8,4 (alin 8,2,ylin 8,5). Kuten myöhemmin tulee esille, ohjausryhmän käsitys hankkeen etenemisestä onollut jatkuvasti kehikkotyöryhmän käsitystä positiivisempi.Positiivista palautetta ohjausryhmä on antanut hankkeen organisoitumisesta,kehikkotyöryhmän ja Think tankin toiminnasta. Työn todettiin lähteneen oikeaansuuntaan, kun laskentataulukon ensimmäinen luonnos valmistui ja9


lastensuojeluasiakkaiden tapausaineistoa lähdettiin keräämään kunnista. Lastensuojelunvaikuttavuutta ja taloutta koskevat tiedon lisääntymisestä on tullut positiivista palautettakoko hankkeen ajan. Hankkeen on myös todettu etenevän toivottuun suuntaan, vaikkakinaihepiiriin haastavuuden takia välillä hitaasti.Ohjausryhmän kritiikki kohdistui hankkeen laajuuteen ja ”epämääräisyyteen”. Rajauksia jakonkretisointia on peräänkuulutettu etenkin hankkeen alkuvaiheessa, samalla tosin myöskiiteltiin laaja-alaista työotetta. Ongelmina nähtiin lisäksi case-tutkimuksen aineistonpienuus ja hankkeen kehittämisprosessien hitaus. Tapausaineiston suppeus johti alussatoivotun tutkimuksellisen näkökulman heikkenemiseen, koska resurssien rajallisuus sulkipois systemaattisen lastensuojelun seurantatutkimuksen tekemisen. Työ suunnattiinkinindikaattorien määrittelyyn, jota pidettiin vaikeana. Ajoittain ohjausryhmä kokilaskentatyökalun rakentamisen painottuneen vaikuttavuuden kustannuksella.Ohjausryhmä kokoontui vuonna 2009 täydennetyllä kokoonpanolla kolme kertaa.Ohjausryhmässä suunniteltiin ja arvioitiin Englantiin tehtyä opintomatkaa ja ideoitiin POPlaskentataulukonpilotointia kunnissa sekä kehittämistyön jatkumista osana Lapsen ääni –hanketta.6.2 Kehikkotyöryhmän työskentely 2007 -2008Kehikkotyöryhmässä on ollut mukana kehittämistyöstä kiinnostuneita lastensuojelun jatalouden asiantuntijoita Länsi- ja Keski-Uudenmaan kunnista. Kokouksissa enemmistönäovat kuitenkin olleet talouden asiantuntijat. Hankkeen tasapainoinen eteenpäinvienti olitoisinaan vaikeaa, kun lastensuojeluasiantuntijoiden edustus saattoi puuttua kokouksista,joissa ennakkovalmistelun mukaan olisi ollut tarkoitus keskittyä nimenomaanlastensuojeluun. Laskentataulukon osalta työtä on voitu viedä tasaisemmin eteenpäin,koska talouden asiantuntijat ovat päässeet osallistumaan kokouksiin säännöllisemmin.Ryhmän työn suunnitelmallisuuteen olisi voinut panostaa enemmän. Näkemys hankkeentavoitteista ei ole säilynyt koko hankkeen keston ajan vakaana, vaan alun innostuslastensuojelun vaikuttavuuden arviointiin hiipui loppua kohti sen edellyttämienmerkittävien aika- ja työntekijäresurssien takia. Jäsenten hankkeelle antamat arvosanatvaihtelivat viidestä kahdeksaan, keskiarvojen pysyessä melko tasaisina (alin ka. 6, ylin 8).Alle on koottu tiivistetysti arviointilomakkeissa esitettyjä palautteita.Toiminnan kommentoitiin olevan tasapainossa sekä hankkeen alku- että loppuvaiheenpalautelomakkeissa. Työskentelyn koettiin lähteneen konkreettisesti liikkeelle, ja hankkeentavoitteiden selkiytyneen. Hankkeen koettiin etenevän oikeaan suuntaan, muttasuunniteltua hitaammin. Tietoisuuden hankkeen sisältöalueista koettiin lisääntyneenhankkeen aikana. Kehikon työstämisen alkuvaiheessa havaittuihin ongelmiin (esimerkiksikuntien erilaiset tilikartat ja tilastointikäytännöt) on löydetty ratkaisuja.Ongelmiksi kuvattiin aikataulun kireyttä, työsuunnitelman jäsentymättömyyttä, kuntientyöntekijöiden vaikeutta osallistua työskentelyyn sekä sitä, ettei työn tavoitteille olelöydettävissä esimerkkiä tai mallia, joka olisi alkuvaiheessa helpottanut työn konkreettista10


suuntaamista. Tavoitteiden osa ryhmästä koki olevan liian korkealla; ”asian vaikeusyllättää aina”. Ongelmaksi koettiin lisäksi hankkeen lyhyt ja ”pätkittäinen” toteutusaika.Hankkeessa kootun lastensuojelutapausten empiirisen aineiston suppeus nähtiin myöspuutteena. Aineiston koettiin koostuvan vain yksilöllisistä tarinoista, joista ei olelöydettävissä juurikaan yleistettävää vaikuttavuustietoa.Ryhmän jäsenten pätkittäistä osallistumista työskentelyyn kritisoitiin arviointilomakkeissatoistuvasti. Lastensuojelutyöntekijöiden vähäinen osallistuminen kokouksiin nähtiin syynäsiihen, että työ painottui laskentataulukon kehittämiseen vaikuttavuuden arvioinninkustannuksella. Osallistumisen vaikeus on johtunut myös kuntien työpaineista mm. uudenlastensuojelulain tullessa voimaan vuoden 2008 alusta. Vaikka kiinnostusta hankkeentyöhön olisi ollutkin, on työntekijöiden käytännössä täytynyt priorisoida muitavelvollisuuksiaan.6.3 Think-tank -työskentely 2007 -2008Hankkeelle koottiin myös makrotason asintuntijaryhmä, Think-Tank, jonka tehtävänä onollut laajemman näkökulman tuominen mukaan kehittämistyöhön. Think-tank’iin kutsuttiinasiantuntijoita mm. Stakesista, Kuntaliitosta, Kelasta, Helsingin sosiaalivirastosta,Lastensuojelun keskusliitosta ja Helsingin yliopistosta.6.3.1 Ensimmäinen Think tankEnsimmäisen Think tankin (8.5.2007) kysymykset olivat seuraavat:1) Miten määrittelet lastensuojelun / mikä on lastensuojelun palvelujärjestelmäntehtävä?2) Mitä yhteiskunnalliset muutokset ovat merkinneet lastensuojelun kannalta?3) Vaikuttaako hankkeen kysymyksenasettelu / lähestymistapa relevantilta vai pitäisiköjotain tehdä toisin?Lastensuojelun määrittelemiseen suhtauduttiin ristiriitaisesti. Rajauksia tehtäessäkatvealueelle jää aina jotain, joka ei ikään kuin kuuluisi kenellekään. Tällaisia rajoja tulisilastensuojelussa olla mahdollisimman vähän. Lastensuojelun määrittely taas toisaalta ontärkeää siksi, että tietäisimme mistä puhumme, kun puhumme lastensuojelusta tai senvaikuttavuudesta. Laajan määrittelyn mukaan lastensuojelu on kaikkia niitä toimia, jotkaturvaavat lasten kasvun ja kehityksen. Suppeamman määritelmän mukaan lastensuojelukäsittää kaikki ne toimenpiteet, jotka turvaavat lapsen kasvun ja kehityksen silloin, kun seon vaarantunut. Vaikuttavuuden kannalta tarkastelua voi vielä laajentaa ottamallahuomioon lastensuojelun yhteiskunnalliset vaikutukset ja kustannukset. Tulisi tarkastellalapsiin kohdistuvien panostusten positiivisia seurauksia koko yhteiskunnan kannalta samoinkuin tutkia yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksia lasten hyvinvointiin.Kustannustehokkuuden ei pitäisi olla toiminnan vihollinen. Sosiaalitieteissä ei vain ole olluttapana kirjata ylös eri toimenpiteiden lopputuloksia. Lastensuojelun mittareissa onhaastavaa se, että vaikutuksia pitäisi voida seurata hyvin pitkällä aikavälillä. Silti mittareita11


pitää tutkia ja kehittää. Lähestymistapa on pienten askelten politiikka; vaikuttavatko neratkaisut joita teemme niin, että lapsella on parempi olla, tai että hän pelkää vähemmänkuin aikaisemmin? Vaikuttavuutta ei mitenkään voida arvioida ilman riittäväädokumentointia ja systematiikkaa.Käytännön asiakastyössä uskottiin jo olevan olemassa tieto siitä, mistä lapset hyötyvät:useimmiten se on lapsen kanssa vietettävä aika, joka mahdollistaa korjaavattunnekokemukset. Lastensuojelun kolme tehtävää ovat: 1) lasten kasvuolojenturvaaminen, ongelmien ehkäiseminen, vähentäminen, korjaaminen ja että kunnan ontehtävä suunnitelma miten tämä toteutetaan, 2) vanhemmuuden tukeminen jakasvuolojen turvaaminen, 3) yksilö- ja perhekohtainen lastensuojelutehtävä, jokatarkoittaa lapsen kasvun ja kehityksen turvaamista silloin kun vanhemmat eivät siihenkykene.Se että euroja lasketaan koko ajan tarkemmin, on osaltaan ajanut lastensuojelun ahtaalle.Paitsi eurojen puutteesta, kyse on osaamisen ja johtajuuden puutteesta. Jos vainkysyttäisiin asiakkaalta, tiedettäisiin kyllä mikä on vaikuttanut ja miten. Lastensuojelussa eiole puute rahasta, siellä on ”piikki auki” koko ajan, varsinkin kun puhutaan sijoituksista.Jos se raha käytettäisiin oikea-aikaisesti moniammatilliseen työskentelyyn, lastensuojeluolisi kannattavaa.Think tankin kommentit hankkeen etenemiseksi keskittyivät vaikuttavuuteen, jota pidettiinhuomattavasti haasteellisempana kuin kustannusten selvittämistä, minkä oletettiin olevansuhteellisen helposti selvitettävissä. Vaikuttavuusarvioinnissa ja sen yleistymisessätunnistettiin ongelmiksi ensinnäkin se, ettei vaikuttavuudesta puhuttaessa määritelläriittävästi niitä päämääriä joihin pyritään, sekä toiseksi se, että vaikuttavuusarviointipirstoo yhteiskuntaa tutkittaessa vain yhden pienen osan vaikutuksia eikä eri osienkeskinäisiä yhteyksiä.Hankkeen katsottiin tarkastelevan keskeistä ja tärkeää asiaa. Toivomuksena oli, ettähankkeessa selvitettäisiin reaalimaailman kysymyksiä, jotka ankkuroituvat lapsentosiasialliseen hyvinvointiin. Keskustelussa nostettiin esille myös, että maailmalla on jotällä saralla tehty työtä – hyödynnetäänkö sitä? Tarkastelu kannattaisi ryhmän mielestämyös keskittää johonkin rajattuun osa-alueeseen.6.3.2 Toinen Think tankToisen Think tank – kokouksen (8.5.2008) ennakkokysymykset olivat seuraavat:1. Onko kustannusten ennustetaulukko mielestänne päätöksentekijöiden kannaltakäyttökelpoinen ja uskottava?2. Millainen käsitys teillä on intensiiviperhetyön vaikuttavuudesta lastensuojelussa?3. Millaisia vaikuttavuusmittareita kustannuskehikon rinnalle tulisi kehittää?4. Kuinka mielestänne tulisi määritellä ja mitata vaikuttavan lastensuojelunmahdollistavia tekijöitä?12


Taulukon mahdollistamien helppojen laskelmien todettiin olevan iso askel eteenpäin.Taulukon palvelujen painopisteiden muutoksiin perustuvat laskelmat perustuvat kuitenkinvain arvailuun, mutta muu osa taulukosta on varmemmalla pohjalla. Taulukkoon kaivattiinlisäksi herkkyyslaskelmia; päättäjät kaipaavat tietoja siitä, mitä eri toimenpiteistä seuraa.Hämmennystä herätti taulukon sisältämä kuvaaja perhehoidon ja laitoshoidonpainopisteen vaihtumisesta keskenään. Yhdellä kertaa muutos ei voine tapahtua, vaanvähitellen siirtymällä painotuksesta toiseen. Siirtymä edellyttää toimenpiteitä, joista syntyykustannuksia. Informaatioarvo tällaisena ei ole kovin suuri, vaan tulee perustella se, millätoimenpiteillä tähän muutokseen päästään.Tärkeänä pidettiin sitä taulukon osuutta, jossa tarkastellaan kokonaiskustannuksia kokosillä sektorilla, joissa lasten ja perheiden palvelut muodostuvat. Taulukolla arvioitiin voivanolla erittäin konkreettinen käyttöarvo lastensuojelusuunnitelmien tekemisessä jaehkäisevän lastensuojelun kehittämisessä. Muiden palvelujen resursoinnilla on paljonmerkitystä lastensuojelulle.Toiseksi kritisoitiin sitä, että taulukossa oletetaan palvelutarpeen säilyvän ennallaan,mikään ei muutu ja ongelmia vain syntyy. Ongelmat otetaan faktana, jolle ei ikään kuin voitehdä mitään. Pitäisi kiinnittää huomiota siihen, miksi lastensuojelutapausten määrälisääntyy? Lastensuojelussa kehitetyistä hyvistä menetelmistä huolimatta kunnollisiatuloksia ei tunnuta saavan, vaan lastensuojelun piiriin joutuvat lapset tuntuvat myösjäävän sinne. Tarvitaan pitkän perspektiivin otetta ja pitkäaikaisen investoinninajattelutapaa. Kustannuksia arvioiva liian yksinkertainen malli voi olla myös vaarallinen joslaatuun ei kiinnitetä huomiota lainkaan. Kilpailutuksissakin tavoitellaan usein halvintaratkaisua, kun huomion keskiössä pitäisi olla palveluiden laatu ja tarkoituksenmukaisuus.Intensiiviperhetyö arvioitiin hyvinkin vaikuttavaksi työmuodoksi, minkä takia ihmeteltiinhieman sitä, että meillä on niin paljon perhetyötä joka ei ole intensiiviperhetyötä. Ehkälapsiperheet eivät saa arkeensa ajoissa tukea, vaan vasta ongelmien kärjistyessä onmahdollisuus intensiiviperhetyöhön. Perhetyötä pitäisi tarkastella ylipäänsä osanalastensuojelun kokonaisuutta, ja tutkia parityöskentelyä yhdessä sosiaalityöntekijänkanssa. Kysymykseen vaikuttavuuden mittariston kehittämisestä vastattiin, ettei mittareitatarvitse kehittää, vaan pitää ottaa käyttöön jo olemassa olevia mittareita. On olemassapaljon erilaisia pitkän ja lyhyen tähtäimen mittareita, ja kysymys on valinnasta. Täytyyselvittää se, mihin ja millaista tietoa tarvitaan, ja sitten etsiä tarkoitukseen sopiva mittari.Kustannusvaikuttavuuslaskennassa on ongelmia, jotka liittyvät esimerkiksi kausaliteettiin -mikä todella aiheutti kunkin vaikutuksen? Vaikutukset taas voivat syntyä pitkälläkinviiveellä. Ohjelmat ja toimenpiteet ovat liian usein lyhyen aikajänteen asioita, meiltäpuuttuu pitkälle ulottuva investointiperspektiivi inhimillisten panostusten ja vaikutustentodentamisessa. Toiseksi on olemassa kohtaanto -ongelmia. Tuotoksia voi olla hyvinvaikea kotiuttaa siihen tekijään, joka niitä aiheutti. Hyvät vaikutukset leviävät ylisektoreiden. Jos ajatellaan sosiaalisia ongelmia, niihinkin voidaan vaikuttaa panostamallamuihin sektoreihin. Haaste on, kuinka voidaan vakuuttaa muut siitä, että panostamallamuihin lasten ja perheiden palveluihin, on mahdollista helpottaa tilannettalastensuojelussa.Keskustelijat kannattivat varhaista puuttumista ja peruspalvelujen vahvistamista, mutta heeivät silti usko lastensuojelusta koskaan päästävän eroon. Lastensuojelutyöntekijän täytyykuitenkin osata nähdä työnsä muunakin kuin vain lakisääteistenlastensuojelutoimenpiteiden toteuttajana. Lapsen tilanteesta lähtien tulee rakentaa13


sellainen verkosto, joka ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan. Täytyy olla varaa panostaamoniammatillisen yhteistyön synnyttämiseen. Paras vaihtoehto olisi kehittää sekälastensuojelupalveluja että muita lasten hyvinvointiin vaikuttavia palveluja.7 LASTENSUOJELUKUSTANNUSTEN VERTAILUKEHIKKOHankkeessa on kehitetty excel –pohjainen 1 lastensuojelupalvelujen kustannuksia mittaavavertailukehikko. Kehikkotyöryhmässä on käyty keskusteluja vertailukehikkoon otettavistaasiaoista ja kehikon rakenteesta. Kehikossa on tarkoituksena selvittää yhden lapsenvuosikustannukset eri sijoitusvaihtoehdoissa. Perustietona on käytetty Tuusulantilinpäätöksen v. 2007 lukuja. Yhteenvetolomakkeessa laitetaan ykkönen k.o.ikävuosikohtaan, jolloin lomake etsii perustiedoista vastaavan summan tässä ikäluokassa.Esim.:0-6 V euroaPÄIVÄHOITOPALVELUTNEUVOLAPALVELUT,sis.äitiysneuvolan 1 1 634PÄIVÄHOITO 1 48 922ERITYISPÄIVÄHOITO 0ESIOPETUS 1 4 9287.1 EnnustetaulukkoEnnustetaulukon pohjana on kunnan voimassa oleva väestöennuste, josta on laskettu 0-17-vuotiaiden osuus kunnan väkiluvusta.Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten lukumäärän kehittyminen ennustekaudella onlaskettu tilastokeskuksen tiedostoissa olevan Tuusulan kodin ulkopuolelle sijoitettujenlasten % -määrä väestöennusteen 0-17 vuotiaista lapsista.Ennustetaulukot on tehty ensinnäkin olettaen että tilanne jatkuu sellaisena kuin se nyt on,toinen oletus on että perhesijoituksen ja laitossijoituksen painopiste vaihtuupäinvastaiseksi ja kolmas että intensiiviperhetyön avulla voidaan laitossijoituksia välttää jalapset hoitaa avohuollossa. Intensiiviperhetyön oletuksena on että kaksi lisätyöntekijää voiestää kolmen lapsen sijoituksen kodin ulkopuolelle. Taulukossa on oletuksena kahdenintensiiviperhetyöntekijän palkkaaminen joka toinen vuosi.1 työssä on hyödynnetty muita kehitettyjä ja kehitteillä olevia malleja14


7.2 Perustiedot taulukossaNeuvolapalveluissa on laskettu neuvolakäyntien määrä 0-6-vuotiaalle ja sitä ennentapahtuvat äitiysneuvolakäynnit. Kustannukset sisältävät neuvolan palkkakustannukset,henkilökunnan koulutuksen ym. kustannukset, sekä tilavuokran.Päivähoito sisältää yli ja alle 3-vuotiaan kunnallisen päiväkotihoidon bruttokustannukset,joihin sisältyy henkilöstömenot (palkat, sivukulut, koulutus, työnohjaus, matkakulut),tarvikkeet, puhelinkustannukset, ruokahuolto, siivous, tilavuokrat (sisältääpääomavuokran), leasing-vuokrat, osuuden päivähoidon, sosiaalitoimen jakonsernipalveluiden vyörytyskustannuksiin. Päivähoidon vyörytyksessä onvarhaiskasvatuksen johto ja ohjaajat, sosiaalitoimen vyörytyksissä sosiaalitoimen johtosekä päivähoitoa tekevät toimistosihteerit, konsernipalveluiden vyörytyksessä on atkpalvelut,palkanmaksu, kirjanpitopalvelut. Jakoperusteena käytetään talousarvion mukaistaprosenttijakoa. Lasten lukumäärä on poikkileikkausluku 31.12 (tilastokeskuksen käyttämäluku). Päivähoidon hinta on vain kunnallisesta päiväkodista, muita päivähoitomuotoja eiole otettu taulukkoon.Erityispäivähoito Tuusulassa on talousseurannaltaan keskitetty yhdelle laskentayksikölle.Laskentayksiköllä on kaikki erityislastentarhanopettajat, joita Tuusulassa on 5, sekäryhmä- ja henkilökohtaiset avustajat, joita on 35. Lisäksi laskentayksiköllä on näidentyöntekijöiden koulutus- yms. kulut. Erityispäivähoidon kuluja seurataan erillisenä, koskapäättäjät haluavat faktatietoa siitä, miten paljon se maksaa, samoin lasten määrästä.Kustannukset sisältävät kaikki erityislastentarhanopettajien, henkilökohtaisten avustajien,ryhmäavustajien henkilöstömenot (palkat, sivukulut, koulutus, työnohjaus, matkakulut),tarvikkeet, puhelinkustannukset, leasing-vuokrat, osuuden päivähoidon, sosiaalitoimen jakonsernipalveluiden vyörytyskustannuksiin. Lasten lukumäärä on poikkileikkausluku 31.12.Esiopetus Kustannukset on eriytetty päiväkotihoidon kustannuksista työajan seurannanperusteella. Kustannukset eivät sisälly päiväkotihoidon kustannuksiin.Lakisääteinen kotihoidontuki Kelan maksama tuki lasta kohti vuodessa.Alle 3-vuotiaan kuntalisä Tuusulan maksama kuntalisä, tuki on rajoitettu, eikä sitämakseta kaikille lakisääteistä kotihoidontukea saaville. Kustannuksissa on kotihoidontuenkuntalisä ja sen myöntämiseen, ylläpitoon ja maksatukseen liittyvät kustannuksetKustannuksiin sisältyy osuus varhaiskasvatuksen ja konsernipalveluidenvyörytyskustannuksiin sekä tuen maksatuksesta huolehtivan päivähoitosihteerinpalkkamenot. Tuki on saajalleen veronalaista tuloa.3-6-vuotiaan kuntalisä Tuusulan maksama kuntalisä. Kotihoidontuen kuntalisä ja senmyöntämiseen, ylläpitoon ja maksatukseen liittyvät kustannukset. Kustannuksiin sisältyyosuus varhaiskasvatuksen ja konsernipalveluiden vyörytyskustannuksiin sekä tuenmaksatuksesta huolehtivan päivähoitosihteerin palkkamenot. Tuki on saajalleenveronalaista tuloa.15


Taulukosta näkee, mitä palveluja lapset kussakin iässä käyttävät ja mitä ne maksavat.Päättäjälle se kertoo, kuinka paljon halvempaa on tarjota lapselle palveluja varhaisessaikävaiheessa verrattuna vaikkapa murrosikäisten lasten ongelmien ratkaisuun tarvittaviinvaroihin. Taulukosta näkee myös väestöennusteen perusteella syntyvät ennakoidutkustannukset. Pienten lasten hoitaminen ei erityispalveluissakaan tule niin kalliiksi kuinmurrosikäiset. Taulukon avulla nähdään myös kuinka paljon yhteen paikkaan satsaaminenvaikuttaa kokonaiskuluihin, aika paljon voi pistää ennaltaehkäisevään huoltoon eikä semaksa niin paljon kuin laitoshoito tai ongelmaisen nuoren hoito. Kehikko näyttääsuuruusluokat ja erot.Kehikkoa voi käyttää esim. perusteluissa talousarviosta neuvoteltaessa. Se on erinomainenmyös perehdytettäessä uusia päättäjiä lastensuojeluasioista kunnallisvaalien jälkeen.Yksittäiset eurot eivät ole keskeisiä, suuntaviivoja voidaan tarkastella sen avulla, japoliitikot saavat havainnon siitä, mitä mikäkin ratkaisu rahassa tarkoittaa. Parannettavaataulukossa on edelleen: kunkin kunnan omia tietoja selvitettävä, koska tilastoinneissa jahinnoissa voi olla huomattaviakin eroja. Myös taulukon laskelmaa perhe- ja laitoshoidonosuuksien vaihtumisesta voisi muuttaa siten, etteivät osuudet muuttuisi päinvastaisiksi(utopistinen vaihtoehto), mutta lähenisivät esim. toisiaan, esim 40 % -60 % tai 50 % -50%. Kehikkoa voi käyttää myös apuna tuotteistamisessa.Kehikossa on tarkoituksena näyttää erot eri vaihtoehtojen välillä ja siksi ei ole tarpeenpäivittää hintoja vuosittain, mikäli oleellisia muutoksia ei tapahdu. Työ tarvitsee tehdäperusteellisesti vain kerran, sitten tietoja voi muuttaa esim. jonkun prosentin perusteella.Muutokset henkilöstö- tai muissa panostuksissa voi syöttää taulukkoon. Palvelujenedellyttämät työajat on asiantuntijoiden arviointiin perustuva, tarkkaa seurantaa ei tehty.Siten taulukon tiedot ovat osin suuntaa antavia, eivätkä riitä tuotteistukseen.Käyttöä kehikolle olisi ainakin kaksi kertaa vuodessa, siinä vaiheessa kun perustellaanuusia talousarvioita, etenkin jos sinne sisältyy uusien vakanssien esityksiä. Toinen kertavoisi olla tilinpäätöksen yhteydessä, jolloin kehikosta saisi taustatietoja kustannustenkehityksen syistä. Tulee kuitenkin huomioida, etteivät kaikki satsaukset näy heti, vaanvuosien viiveellä. Taulukko näyttää myös sen, että jos emme tee mitään, kustannuksetkasvavat!8 LASTENSUOJELUN VAIKUTTAVUUS8.1 TapausselvityksetHankkeessa päätettiin kerätä aineistoksi onnistuneita lastensuojelutapauksia.Tutkimuslupien järjestyttyä Tuusulassa, Järvenpäässä ja Hyvinkäällä koottiin aineistotkahdeksasta lastensuojeluasiakkuudesta kevään ja kesän 2007 aikana. Kehikkotyöryhmäkävi keskusteluja onnistuneen lastensuojelutapauksen määritelmästä, mutta lopulta”onnistumista” ei kuitenkaan etukäteen määritelty, eikä asiakastapausten valinnalleasetettu muitakaan rajoituksia niiden erityispiirteiden suhteen (käytetyt palvelut, lastenikä, perheen ongelmien luonne tai laajuus). Sosiaalityöntekijät saivat itse valita17


asiakkaidensa joukosta sellaisia, joissa katsoivat lastensuojelun onnistuneen. Asiakkailtapyydettiin myös suostumusta asiakastietojensa käyttöön ja tiedusteltiin halukkuuttaosallistua haastatteluun. Näistä syistä aineisto rajautui pieneksi.Onnistumisesta aineiston tapauksissa kertoi mm. se, ettei huostaanottoa ollut tarvinnuttehdä, vaan perhe selviytyi intensiivisen perhetyön turvin. Yhdessä tapauksessahuostaanotto oli voitu purkaa. Muissa tapauksissa tukimuotoja oli voitu vähentää lasten japerheiden elämäntilanteiden kohennuttua. Tosin joskus niitä oli jouduttu uudelleenlisäämään, kun perhe ei selviytynytkään omillaan. Aineistot myös kertovat pienestäjaksosta asiakasperheiden elämässä, eikä ”lopullista lopputulosta” ole nähtävissä. Emmetiedä, mikä tilanne perheissä on tällä hetkellä.”Onnistuneita lastensuojelutapauksia” paremmin aineistoa kuvaisi ilmaus”lastensuojelutapaukset, joissa on onnistumisia”. Niissä on käytetty tukitoimia, jotka ovataiheuttaneet positiivisia muutoksia lasten ja perheiden tilanteessa. Sitä, kuinka heidänelämässään lopulta käy tai voidaanko lastensuojelun tukea pysyvästi lopettaa, emmetiedä. Emme myöskään voi ennustaa, kykenevätkö aineiston lapset aikuisina toimimaanturvallisina vanhempina omille lapsilleen, mitä voidaan pitää yhtenä onnistumisenkriteerinä.Sosiaalityöntekijät toimittivat valitsemiensa tapausten asiakirjat. Sosiaalityön merkintöjenlisäksi joistakin tapauksista toimitettiin myös perhetyön, turvakodin ja sairaanhoidonkirjaukset. Asiakkaat kutsuttiin haastatteluun (kahta heistä ei tavoitettu), ja he saivat valitahaastatteluun mukaan myös työntekijän. Haastattelun rungon muodosti asiakirjojenpohjalta tehty prosessikuvaus. Haastattelut etenivät melko strukturoidusti haastattelijankuljettaessa keskustelua eteenpäin asiakirja-aineiston pohjalta. Erityisesti oltiinkiinnostuneita siitä, mikä osa prosessia oli asiakkaan mielestä hyvää ja myönteistämuutosta edistävää, mikä taas huonoa.Tapausselvityksiin saadut tiedot vaihtelivat suuresti. Useissa tapauksissa lapsi onesimerkiksi ollut myös perheneuvolan pitkäkestoinen asiakas, mutta mitään tietoja tästähoitosuhteesta ei ollut käytettävissä (ei edes alkamis- ja päättymisajankohtaa). Tällöin eiole mahdollista pätevästi erottaa positiivisen tai negatiivisen vaikutuksen aiheuttajaa,käytöksen paraneminen on voinut johtua uudesta lääkityksestä tai perheenlaadukkaammasta arjesta tai – varsin todennäköisesti - näistä molemmista. Yhdestätapauksesta on toimitettu vain viranhaltijapäätökset (jotka koskevat toimeentulotukea),toisesta taas sekä perhetyön, päihdehuollon että sairaanhoidon kirjaukset.Sosiaalityöntekijöiden poimimista kahdeksasta asiakkaasta kuusi osallistui haastatteluun.Haastatteluissa oli läsnä useimmiten perheen äiti. Haastateltavien mukaansa valitsematyöntekijä oli useimmiten perhetyöntekijä. Asiakashaastattelut kestivät n. 1-1,5 tuntia jalitteroitua tekstiä niistä kertyi 1,5-6 sivua tapausta kohden. Haastatteluaineisto ontekstimäärältään siis melko pieni, ja tapaukset poikkeavat lisäksi toisistaan hyvin paljon.Iältään aineiston lapsiasiakkaat ovat 0-18 – vuotiaita, ja heidän käyttämänsä palvelukirjokattaa toimenpiteet harkinnanvaraisen toimeentulotuen myöntämisestä ainahuostaanottoon. Siten niistä on vaikea löytää tekijöitä, joiden voitaisiin katsoa ”aina” tai”useimmiten” johtavan onnistumiseen, eikä myöskään ole syytä väittää joitakintoimenpiteitä tehottomiksi siksi, ettei yksi aineiston perheistä tarkasteluhetkellä kyseisestä18


toimenpiteestä hyötynyt. Tapauksia käsiteltiinkin hankkeessa esimerkinomaisesti, ja niistälöytyviä vaikuttavuustekijöitä verrattiin aiempaan tutkimukseen sekä pohdittiinonnistumiseen myötävaikuttavia ja niitä mahdollistavia tekijöitä palvelujärjestelmännäkökulmasta.8.2 Vaikuttavan lastensuojelun määrittelyäMuodostimme hankkeessa jäsennyksen vaikuttavan lastensuojelun osa-alueista erilaisiavaikuttavuuden määrittelyjä hyväksi käyttäen. Jäsennyksen pohjana on käytetty erityisestiIsmo Lumijärven tuloksellisuusketjua sitä kuitenkin laajentaen ja muokaten. Tarkasteluunon otettu myös lastensuojelun laajempi näkökulma sekä huomioitu lastensuojelunyhteiskunnallinen vaikuttavuus. Prosessiin liittyvät tekijät - laatu, sujuvuus jataloudellisuus- on yhdistetty yhdeksi panostekijäksi.Kuvio 2. Vaikuttavan lastensuojelun jäsennysVAIKUTTAVA LASTENSUOJELULastensuojelu laajassamerkityksessä- varhaiskasvatuksen,opetuksen,oppilashuollon,nuorisotyön,terveyden- jasairaanhoidonresurssit- yhteistyö erisektoreidenvälilläHenkilöstön panos- henkilöstömäärä- osaaminen jakoulutus- työnohjaus- työmotivaatio jatyötyytyväisyys- hallittavakuormitus jaLaadukaslastensuojeluprosessi- palvelujenmonipuolisuus,suunnitelmallisuusja aikataulutus- henkilökunnan jatuen saatavuus- toimivathoitotilanteet jatiedonkulku- yhteistyönpsykososiaalinentoimivuusLastensuojelun vaikutukset I- lasten tilassa jakäyttäytymisessäilmenevät myönteisetmuutokset- lasten, perheen jahenkilöstön käsityksethoidon onnistuneisuudestaPerheen omat voimavarat- sukulaisten, ystävien taimuun lähiverkoston panos- lapsen ja hänen perheensäsitoutuminenlastensuojelun tavoitteisiin- osallistuminen sovitustipalveluihinLastensuojelun vaikutukset II- lasten myöhempikouluttautuminen jatyöllistyminen- ylisukupolvinen tai toistuvalastensuojeluasiakkuus- asiakkuuden päättäminenja muiden palvelujen tarvelastensuojelun päätyttyä19


Läpikäyvinä periaatteina vaikuttavassa lastensuojelussa ovat laadukkuus ja laillisuus. Lainsäännöksiä tulee noudattaa, ja kaikkien toimenpiteiden tulee olla lapsen edun mukaisia.Lain velvoitteet täyttävän prosessin tulee lisäksi olla kaikilta osa-alueiltaan mahdollisimmanlaadukas, jotta se edistää lapsen kehitystä sekä koko hänen perheensä hyvinvointia.Tuloksellisuudesta kertovat asiakkaissa ilmenevät positiiviset muutokset.Tapausselvityksen valossa vaikuttavan lastensuojelun tunnusmerkkejä ovat:- usean sektorin mahdollisimman saumaton yhteistyö- koko perheen auttaminen- riittävän intensiivinen ja pitkäkestoinen tuki- toiminnalliset tukimuodot- asiakaskohtainen joustavuus- luottamuksellinen asiakassuhde- tavoitteellinen työskentely- toimiva tiedonkulu, tarkka kirjaaminen ja dokumentointi- avun saamisen nopeusVaikuttavan lastensuojelun tunnusmerkkejä aineistossa olivat seuraavat muutokset:- koulunkäynnin säännöllistyminen- iloisuuden, aktiivisuuden ja avoimuuden lisääntyminen- rikosten, aggressiivisuuden ja kastelun ym. oireiden väheneminen- hyvä vuorovaikutus- ja kiintymyssuhde vanhempien ja lasten välillä- ”normaali” kehitys, perushoito ja arki- kouluttautuminen, työllistyminenTapausselvityksistä sekä aiemmasta tutkimuksesta koottiin raportti, jota on käsitelty sekäohjaus- että kehikkotyöryhmässä. Hankkeessa päätettiin myös kutsua erikseen koollelastensuojelun asiantuntijoita kaikista Länsi- ja Keski-Uudenmaan kunnista erilliseentyökokoukseen, jonka tavoitteena oli tapausselvitystä apuna käyttäen määritellävaikuttavan lastensuojelun mahdollistavia tekijöitä. Kokouksen tuloksena syntyilastensuojeluprosessin kulkua noudatteleva indikaattorilistaus, jolla palvelujärjestelmänresursseja ja suorituskykyä voidaan arvioida.8.3 Lastensuojelun vaikuttavuuden arviointiRealistisen arvioinnin tarkoitus on selvittää sitä, mikä interventio toimii kenenkin kohdalla,ja millainen asiakasmuutos käytetystä interventiosta on aiheutunut. Arviointi aloitetaanmäärittelemällä, mitä työskentelyn kohteena olevaa asiantilaa ryhdytään asiakassuhteessamittaamaan. Tämä edellyttää ongelman tarkkaa määrittelyä, ja usein myös sen purkamistapienempiin mitattaviin osa-alueisiin. Mittausten avulla pyritään selvittämään jaosoittamaan se, kuinka asiakas on edennyt yhdessä työntekijän kanssa asetettujentavoitteiden mukaisesti. Realistista vaikuttavuuden arviointia ei siis ole mahdollista tehdäjälkikäteen, vaan se edellyttää prosessin aikaista seurantaa.20


Paljonko on paljon – hankkeessa ei ole ollut aika- tai työntekijäresursseja tämänkaltaisentutkimusasetelman rakentamiseen ja riittävän pitkän seurannan toteuttamiseen. Mikälivaikuttavuuden arviointia olisi haluttu tehdä, se olisi edellyttänyt seurattavan ongelmantäsmentämistä (lastensuojelu kokonaisuutena on liian laaja), valitun ongelman kanssatyöskentelevien työntekijöiden (sosiaali- tai perhetyöntekijät) kouluttamista ja motivoimistamittaamiseen, sekä mittarilomakkeiden rakentamista ja testaamista. Tämän jälkeenmittareita olisi tullut käyttää asiakassuhteissa riittävän pitkään ( vähintäänkin noin vuodenajan), jotta todennettuja muutoksia olisi asiakasperheissä ehtinyt tapahtua. Vastasystemaattisen ja suhteellisen pitkäkestoisen tiedonkeruun jälkeen on mahdollista vetääjohtopäätöksiä siitä, mikä palvelumuoto on ollut vaikuttavaa.Sosiaalihuollon organisaation tärkein ominaisuus on sen kyky saada aikaan niitä asioita,joiden vuoksi se on olemassa. Lastensuojelun päämääränä on parantaa asiakkaidensahyvinvointia. Organisaatioilla on kuitenkin myös muita tietotarpeita kuin aikaansaannokset;kuten se, mitkä tekijät mahdollistavat aikaansaannoksia (esimerkiksi osaamisenkehittäminen). (Kaplan & Norton 1996, 31–32 Paasion 2003, 37 mukaan).Hankkeessa lähdettiin määrittelemään sellaisia indikaattoreita, joiden avulla voimme tehdäpäätelmiä palvelujärjestelmän kyvystä aikaansaada positiivisia muutoksia asiakkaissa.Avainasemassa tässä ovat tietysti henkilöstö, sekä palvelujärjestelmän joustavuus jamonipuolisuus sekä palvelun saatavuus. Tästä löytyy useita esimerkkejä hankkeessakerätyssä tapausaineistosta. Indikaattoreita pohdittiin kehikkotyöryhmässä sekäkesäkuussa järjestetyssä erillisessä lastensuojelun asiantuntijoiden kokouksessa.Lastensuojelupalvelujen arviointi edellyttää mittareiden lisäksi myös tiedon kokoamista.Asiakastietojärjestelmiä tulisikin kehittää siten, että arviointitiedon kokoaminen olisimahdollisimman helppoa. Ensimmäiseksi tulee selvittää asiakasjärjestelmien tämänhetkistätilaa, sekä niiden kehittämisen mahdollisuutta arviointia tukevaksi.8.4 MittaristoJotta lastensuojelu voi olla vaikuttavaa ja jotta vaikuttavuutta voidaan arvioida, tuleeperusedellytysten olla kunnossa eli resurssien tulee vastata tarvetta. Ensin onkinselvitettävä olemassa olevaa tilastoaineistoa hyväksi käyttäen resurssien määrä suhteessaasiakkaisiin. Niiden avulla voidaan nähdä asiakkuuksien määrä ja laatu suhteessatyöntekijöihin. Myös lastensuojeluprosessia ja sen toimivuutta tulee arvioida esimerkiksitarkastelemalla kuinka hyvin lain velvoitteista suoriudutaan ja kuinka monipuolisesti eritukimuotoja on käytettävissä. Kuten olemme todenneet, vaikuttavan lastensuojelutyönedellytyksiä ovat osaava ja riittävä henkilöstömäärä sekä henkilöstön mahdollisuusjoustavasti soveltaa monipuolisia palvelumuotoja.Tärkeää olisi saada selville, mitä tukimuotoja asiakasprosessissa on ollut, mikä olilähtötilanne ja kuinka se kehittyi. Prosessi tulisi saada dokumentoitua näkyvämmäksi, jaliittää se asiakkaan tilanteen kehitykseen. Käytännössä asiakastietojärjestelmään tulisisaada lomake, joka loisi puitteet tiedon kokoamiselle. Asiakassuunnitelmaan taas olisi hyväsaada mittaristo tilanteen seuraamiseksi.21


Mittaaminen sisältyisi luontevimmin lastensuojelutarpeen arviointiin jaasiakassuunnitelman osaksi. Tärkeä selvittämisen kohde olisikin se kuinka moniasiakassuunnitelma on tekemättä ja kuinka moni tarkistussuunnitelma jää tekemättäkerran vuodessa. Suunnitelmien käyttö vaikuttavuuden arvioinnin työkaluna ei olemahdollista, mikäli niitä ei tehdä. Siksi tulee resurssien selvittämisen lisäksi seuratalastensuojeluprosessin velvoitteiden saavuttamista.Tavoitteiden saavuttamisen arvioinnin yhteydessä tulee pohtia myös syitä, miksi jotkuttavoitteet ovat mahdollisesti jääneet saavuttamatta. Syitä voivat olla esim. jonotusaikatukitoimeen, tukitoimen riittämättömyys, sen sisältö ei vastaa suunniteltua, asiakas ei otatukitoimea vastaan tai keskeyttää sen tai asetettu tavoite on epärealistinen tai väärä.Käytetyt/käytettävissä olevat tukitoimet tulee siis listata niiden arvioimiseksi.8.4.1 Resurssi-, suorituskyky- ja vaikuttavuusmittariResurssimittari: Paljonko on työntekijöitä ja paljonko on asiakkaita?(-> sosiaalityöntekijöiden mahdollisuudet tehdä työtä laadukkaasti)a) Virkojen määrä ja täyttöaste (sosiaalityöntekijät, sosiaaliohjaajat, perhetyöntekijät)b) Asiakasmäärät/työntekijä (avohuolto, sijaishuolto, jälkihuolto)a. uusia avohuollon asiakkaitab. avohuollon sijoitusten määräc. huostaanottojen määräd. hakemuksia hallinto-oikeudellee. huostassa olevien määrä vuosittainf. jälkihuollossa olevien määräc) Jonotusajat vastaanotolle ja tukitoimiinSuorituskykymittari: Miten asiakkaille kyetään tarjoamaan lastensuojelupalveluja? ->prosessin toimivuusa) Lastensuojeluilmoituksen käsittelyn aikarajassa pysyminen (7 vrk)a. Vastaanotettuja ilmoituksia/työntekijäb) Lastensuojelutarpeen selvitysten aikarajassa pysyminen (3kk)a. Lastensuojelutarpeen selvityksiä /työntekijäc) Uudet avohuollon asiakkaat, lapsia/työntekijä/vuosid) Laaditut asiakassuunnitelmat (avohuolto, sijaishuolto, jälkihuolto)e) Tarkistetut asiakassuunnitelmat (avohuolto, sijaishuolto, jälkihuolto)f) Avohuollon tukitoimia käytetty (maininta siitä, jos tarpeelliseksi arvioitua tukitoimeaei ole käytettävissä!):a. perhetyötä myönnetty (perheiden ja lasten lukumäärä)b. tukiperhe myönnettyc. tukihenkilö myönnettyd. nuoren kesätyö kaupungin tuella myönnettye. perhekuntoutuksessa olleet22


f. ensikodissa olleetg. turvakodissa olleeth. päivähoitopaikka järjestettyi. taloudellinen tuki (lapselle harrastuksiin ym., sosiaalinen loma tmv.)(Tukitoimet poimittu Hyvinkään lastensuojelun tilastointipohjasta)g) Päätetyt asiakkuudeta. puretut huostaanototMikäli myös vaikuttavuuden arvioinnin mahdollistavaa tietoa halutaan kerätäasiakastietojärjestelmää apuna käyttäen, olisivat asiakassuunnitelmat todennäköisin välinesiihen. Asiakassuunnitelmat tulee tehdä jokaiselle, ja sitä tulee myös määräajoin tarkistaa.Siten ajassa tapahtuva ongelmien mittaaminen olisi mahdollista asiakassuunnitelmanpuitteissa, sisältäväthän ne muutenkin palvelutarpeen ja asiakkaan tilanteen arviointia.Tapauskohtaisen arvioinnin edellytyksenä on, että asiakas ja työntekijä yhdessämäärittelevät työskentelyn kohteena olevan ongelman. Tapauskohtainenvaikuttavuusmittari rakennetaan yhdessä asiakkaan kanssa. Tapauskohtainen arviointiedellyttää myös työntekijän työssään soveltaman työmenetelmän määrittelemistä jatyöskentelyn kohteena olevan ongelman seuraamista ajassa. (Rostila & Mäntysaari 1997,402.)Tapauskohtaisessa arvioinnissa voidaan käyttää monenlaisia mittareita. Mittareina voivattoimia valmiit kyselylomakkeet, joiden avulla voidaan saada täsmällistä tietoa työskentelynkohteena olevasta asiasta. Mittarina voi toimia jonkin toiminnon laskeminen tai saatavillaoleva virallinen tieto esimerkiksi nuoren poissaoloista koulusta. Mittareina voidaan myöskäyttää asiakkaan omiin kokemuksiin perustuvaa tietoa. (Rostila 2001, 94–95). Mittaritoimii arvioinnin apuvälineenä, kun pyritään saamaan aikaan muutosta asiakkaantilanteessa. Lastensuojelun perhetyön tavoitteiden saavuttamisen seuraamiseksi onkehitetty lomakkeita esimerkiksi Vantaalla ja Karkkilassa.Työntekijän ja asiakkaan haasteena on määritellä niin konkreettisia tavoitteita, että niidenpohjalta voidaan sopia toteutumista kuvaavat mittarit. Mittaaminen voi tapahtuayksinkertaisesti asteikolla, joka kertoo tavoitteen saavuttamisesta erittäin hyvin (5), hyvin(4), tilanne pysynyt ennallaan (3), heikosti (2) ja erittäin heikosti (1). Pienemmätkinmuutokset voidaan saada esille käyttämällä asteikkoa 1-10. Keskeistä on asiakkaantilanteen muutoksen tai tavoitteiden toteutumisen mittaaminen. Tapauskohtainenmittaaminen pakottaakin miettimään tavanomaista konkreettisemmin, mihin pyritään.Asteikkoarvioita voitaisiin siis tehdä lastensuojelutarpeen selvittämisen yhteydessä,asiakassuunnitelmassa sekä sen tarkistuksissa. Asiakkuuden päättämiseen tulisi sisällyttääloppuarvio. Asteikkoon kirjattaisiin sekä työntekijän että asiakkaan näkemys työskentelynkohteena olevan ongelman tilasta. Lastensuojelutarpeen selvityksen yhteydessäannettaisiin numeerinen arvio lähtötilanteelle. Asiakkuuden jatkuessa asiakassuunnitelmantekovaiheessa lähtökohta-arviona voidaan käyttää lastensuojelutarpeen arviota.Asiakassuunnitelman tarkistuksen yhteydessä arvioitaisiin käytettyjen tukitoimien vaikutustilanteen kehittymiseen (asiakkaan arvio oman tilanteensa kehityksestä sekä työntekijän23


arvio). Tällöin tarkistetaan tavoitteiden toteutuminen, tarvittaessa tarkennetaan niitä sekäarvioidaan, ovatko käytetyt tukimuodot olleet tarkoituksenmukaisia ja riittäviä.Hyvältä mittarilta edellytetään, että se kohdentuu tavoitellun muutoksen ytimeen niin, ettäsen avulla voidaan päätellä, mihin suuntaan asiakkaan tilanne on muuttunut. Se mittaamahdollisimman suoraan tavoiteltua muutosta. Mittari on helposti ymmärrettävä, jaasiakas on motivoitunut käyttämään mittaria seuratakseen muutoksia tilanteessaan.Tapausselvityksen perusteella voisi mittauksen kohteena olla esimerkiksi koulunkäynninsujuminen, vanhempien päihdeongelman kehitys tai lapsen perushoidon tila. Seuraavassakappaleessa on pohdittu yhden aineiston lapsen, Peten, tilanteesta löydettäviä mahdollisiamittauskohteita. Lopuksi nostetaan muita, tapausselvityksestä nousevia”esimerkkimittareita”.Vaikuttavuuden mittaaminen: esimerkkinä tapaus PetePeten kohdalla ongelmina olivat toistuvat rikokset ja aggressiivinen käyttäytyminen. Hänhäiriköi oppitunneilla ja lintsaa koulusta. Perheeseen kuuluu lisäksi äiti ja kaksi pikkuveljeä,jotka myös kärsivät Peten oireilusta. Äidin jaksaminen on koetuksella.Asiakkuuden aikaisina toimenpiteinä Pete siirretään erityisopetukseen, hän saa ADHDlääkityksenja menee suorittamaan sovittelun työkorvausta. Sekä Pete että hänen äitinsäkäyvät keskustelemassa Päihdepysäkin työntekijöiden kanssa. Pete muuttaa lopulta isänsäluo, missä hänen ei tarvitse kilpailla huomiosta pikkuveljien kanssa, joiden kanssa poikienäiti jaksaa Peten muuton jälkeen paremmin.Ongelman piirteet muodostavat mittarin osa-alueet, joissa edistymistä voidaan arvioidanumeerisella asteikolla:- rikollinen käyttäytymineno poliisin tietoon tulleet rikkeeto aggressiivinen käytös- koulunkäynnin sujuvuuso läksyjen tekemineno keskittyminen oppitunneillao arvosanat- käytösongelmat kotonao karkailuo sisarusten kiusaaminen- vanhempien jaksamineno äitio isäAsiakkuuden tavoitteiksi olisi voitu nimetä positiivinen kehitys edellä mainittujen ilmiöidenosalta (tavoitteiden kirjaaminen). Kehityksen suuntaa olisi voitu palavereissa seuratanumeroasteikolla, esimerkiksi asteikolla 1-10. Pelkkä Petessä ja hänen perheensätilanteessa tapahtuvan muutoksen arviointi olisi sitä, mitä Mäntysaari nimitti ”rennoksimittaamiseksi”, tällöin emme vielä tiedä sitä, mikä tarkkaan ottaen aikaansai muutoksen.24


Vaikutusmekanismien selvittämiseksi tulisi lisäksi nimetä ne toimenpiteet, joillamuutoksiin pyritään. Tällöin olisi mahdollista löytää ne palvelumuodot, jotka kulloinkinmyötävaikuttavat positiivisiin muutoksiin.Muita aineistosta nousseita, tapauskohtaisesti sovellettavia esimerkkimittareita:- vanhempien päihdeongelmao äitio isä- lapsen perushoivao siisteyso ravitsemuso päivärytmi- äidin ja lapsen välinen vuorovaikutuso kiintymyssuhdeo rajojen asettaminen- käytösoireeto aggressiivisuuso alkoholin käyttö, tupakointio sulkeutuneisuuso itkuisuus, masentuneisuuso kastelu- perheväkivaltao aikuiseen kohdistuvao lapseen kohdistuva9 ARVIOINTIAHankkeen kohdealueesta käytiin alussa hieman ristiriitaista keskustelua. Rajauksia sekätoivottiin että vastustettiin niin ohjaus-, kehikko- kuin Think tank – ryhmässäkin. Laajaalaisuuttasekä lasten ja perheiden palvelujen kokonaisvaltaista tarkastelua pidettiintärkeänä, mutta samalla se vaikeutti hankkeen eteenpäin viemistä. Täsmällisentyösuunnitelman tekemiselle haasteita asetti myös hankkeen jatkuminen yksi vuosikerrallaan. Tavoitteiden epäselvyys ja hankkeen ”pätkittäinen” toteutus saattoivatvaikuttaa myös ryhmien jäsenten aktiivisuuteen. Lastensuojelutyöntekijöiden ajoittainenvaikeus osallistua kokouksiin on voinut johtaa laskentataulukon kehittämisenpainottumiseen vaikuttavuuden arvioinnin kehittämisen kustannuksella. Useissahankekunnissa työntekijätilanne lastensuojelupalveluissa on ollut haastava, eikä työryhmiinosallistuminen tällöin ole voinut olla ensisijainen tehtävä.POP-laskentataulukko on ollut käytettävissä jo vuoden 2008 lopulta saakka. Sitä on pidettyhyödyllisenä talousarvioiden ja tilinpäätösten tekemisessä sekä uusien valtuutettujenperehdyttämisessä. Taulukon käyttöönotto kunnissa tuo esille tilastoinnin puutteita jamahdollistaa kustannusten vertailun eri kuntien välillä. Kustannusten rinnalla on syytä25


vertailla myös lasten suojelun palvelujärjestelmän tilaa eli sitä, ”mitä rahalla saadaan”.Hankkeen resurssien rajallisuus sulki pois systemaattisen lastensuojelunseurantatutkimuksen tekemisen. Työ suunnattiinkin sitten lastensuojelun arviointiindikaattorienmäärittelyyn. Lastensuojelun tiedontuotantoa olisi myös hyvä kehittää niin,että arviointi mahdollistuu selkeämmän informaatiopohjan avulla.Think-tankin kommentit hankkeen etenemiseksi keskittyivät vaikuttavuuteen, jota pidettiinkustannuspuolta haastavampana osa-alueena. Hankkeen katsottiin kuitenkin tarkastelevankeskeistä ja tärkeää asiaa ja taulukon mahdollistamien laskelmien katsottiin olevan askeleteenpäin sekä hyödyttävän esimerkiksi lastensuojelusuunnitelmien tekemistä. Taulukonpalvelujen painopisteiden muutoksiin perustuvat laskelmat perustuvat kuitenkin vainarvailuun, ja niiden rinnalle kaivattiin tutkimukseen perustuvaa todistustietoa.10 YHTEENVETO KEHITTÄMISTÄ VAATIVISTA HAVAINNOISTALastensuojelutyön dokumentointiKustannustehokkuuden ei pitäisi olla toiminnan vihollinen. Sosiaalitieteissä ei vain ole olluttapana kirjata ylös eri toimenpiteiden lopputuloksia. Lähestymistapa on pienten askeltenpolitiikka; vaikuttavatko ne ratkaisut joita teemme niin, että lapsella on parempi olla, taiettä hän pelkää vähemmän kuin aikaisemmin? Prosessi tulee saada dokumentoituanäkyvämmäksi ja liittää se asiakkaan tilanteen kehittymiseen. Vaikuttavuutta ei mitenkäänvoida arvioida ilman riittävää dokumentointia ja systematiikkaa.Osaaminen ja johtajuusSe että euroja lasketaan koko ajan tarkemmin, on osaltaan ajanut lastensuojelun ahtaalle.Paitsi eurojen puutteesta, kyse on osaamisen ja johtajuuden puutteesta. Jos vainkysyttäisiin asiakkaalta, tiedettäisiin kyllä mikä on vaikuttanut ja miten. Lastensuojelussa eiole puute rahasta, siellä on ”piikki auki” koko ajan, varsinkin kun puhutaan sijoituksista.Jos se raha käytettäisiin oikea-aikaisesti moniammatilliseen työskentelyyn, lastensuojeluolisi kannattavaa.VaikuttavuusarviointiVaikuttavuusarvioinnissa ja sen yleistymisessä tunnistettiin ongelmiksi ensinnäkin se, etteivaikuttavuudesta puhuttaessa määritellä niitä päämääriä joihin pyritään, sekä toiseksi se,että vaikuttavuusarviointi pirstoo yhteiskuntaa tutkittaessa vain yhden pienen osanvaikutuksia eikä eri osien keskinäisiä yhteyksiä. Lastensuojelun mittareissa on haastavaase, että vaikutuksia pitäisi myös seurata hyvin pitkällä aikavälillä.Peruspalvelujen vahvistaminenJos ajatellaan sosiaalisia ongelmia, niihinkin voidaan vaikuttaa panostamalla muihinsektoreihin. Haaste on, kuinka voidaan vakuuttaa muut siitä, että panostamalla muihinlasten ja perheiden palveluihin, on mahdollista helpottaa tilannetta lastensuojelussa.26


Lastensuojelutyöntekijän täytyy kuitenkin osata nähdä työnsä muunakin kuin vainlakisääteisten lastensuojelutoimenpiteiden toteuttajana. Lapsen tilanteesta lähtien tuleerakentaa sellainen verkosto, joka ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan. Täytyy olla varaapanostaa moniammatillisen yhteistyön synnyttämiseen. Paras vaihtoehto olisi kehittää sekälastensuojelupalveluja että muita lasten hyvinvointiin vaikuttavia palveluja.AsiakastietojärjestelmätHankkeessa määriteltiin sellaisia indikaattoreita, joiden avulla voidaan tehdä päätelmiäpalvelujärjestelmän kyvystä aikaansaada positiivisia muutoksia asiakkaissa.Avainasemassa tässä ovat tietysti henkilöstö, sekä palvelujärjestelmän joustavuus jamonipuolisuus sekä palvelun saatavuus. Lastensuojelupalvelujen arviointi edellyttäämittareiden lisäksi myös tiedon kokoamista. Asiakastietojärjestelmiä tulisikin kehittää siten,että arviointitiedon kokoaminen olisi mahdollisimman helppoa. Ensimmäiseksi tulisiselvittää asiakastietojärjestelmien tämänhetkistä tilaa, sekä niiden kehittämisenmahdollisuutta arviointia tukevaksi.ResurssitJotta lastensuojelu voi olla vaikuttavaa ja jotta vaikuttavuutta voidaan arvioida, tuleeperusedellytysten olla kunnossa eli resurssien tulee vastata tarvetta. Ensin onkinselvitettävä olemassa olevaa tilastoaineistoa hyväksi käyttäen resurssien määrä suhteessaasiakkaisiin. Niiden avulla voidaan nähdä asiakkuuksien määrä ja laatu suhteessatyöntekijöihin. Myös lastensuojeluprosessia ja sen toimivuutta tulee arvioida esimerkiksitarkastelemalla kuinka hyvin lain velvoitteista suoriudutaan ja kuinka monipuolisesti eritukimuotoja on käytettävissä.Asiakassuunnitelmat ja niiden toteutuminenTärkeä selvittämisen kohde olisikin se kuinka moni asiakassuunnitelma on tekemättä jakuinka moni tarkistussuunnitelma jää tekemättä kerran vuodessa. Suunnitelmien käyttövaikuttavuuden arvioinnin työkaluna ei ole mahdollista, mikäli niitä ei tehdä. Tavoitteidensaavuttamisen arvioinnin yhteydessä on tarpeen pohtia myös syitä, miksi jotkut tavoitteetovat mahdollisesti jääneet saavuttamatta. Syitä voivat olla esim. jonotusaika tukitoimeen,tukitoimen riittämättömyys, sen sisältö ei vastaa suunniteltua, asiakas ei ota tukitoimeavastaan tai keskeyttää sen tai asetettu tavoite on epärealistinen tai väärä.Käytetyt/käytettävissä olevat tukitoimet olisi siis listattava niiden arvioimiseksi.11 KEHITTÄMISTYÖN JATKUMINENKehittämistyötä sosiaalipalvelujen talouden ja vaikuttavuuden mittariston luomiseksi ontehty Sosiaalitaidossa jo useiden vuosien ajan, kuten tämän raportin alkuosassakintodetaan. Vaikka tämä Uudenmaan liiton ja kuntien rahoituksella toteutettu hanke päättyyvuoden 2009 lopussa, jatkuu kehittämistyö edelleen.27


Palvelujen kehittämisessä tavoitteeksi on asetettu talouteen ja vaikuttavuuteen liittyväkehittämistyö, jossa POP laskentataulukkoa pilotoidaan viidessä Länsi- ja Keski-Uudenmaan kunnassa.POP laskentataulukko tarjoaa kunnille mahdollisuuden lastensuojelupalvelujentaloudellisen kehityksen seurantaan. Liittämällä POP:sta (kuva 1) saatava taloudellinentieto muihin lastensuojelun arviointi-indikaattoreihin voidaan pitkällä aikavälillä kasvattaasuurempaa tietämystä kustannusten ja vaikutusten suhteesta. Kustannusvaikuttavuustarkastelussa voidaan esimerkiksi käyttää kuntien välistä vertailua (benchmarking),kustannusten kehityksen ja KASTE-, THL- indikaattorien vertailua sekä uusientoimintamallien vaikutusta lastensuojelun kokonaiskustannuksiin.Kuva 3: POP osana laajempaa lastensuojelun vaikuttavuudenarviointiaPilotoinnin tarkoituksena on yhtäältä kerätä palautetta, kokemuksia ja ideoitalaskentataulukon edelleen kehittämiseen ja toisaalta saada konkreettista tietoalastensuojelun kustannuksista päätöksenteon tueksi.<strong>Sosiaalitaito</strong> tarjoavaa kunnille tuen laskentataulukon käyttöön ja taloudellistentunnuslukujen keräämiseen. Toiveena on myös, että POP laskentataulukosta saatava tietovoidaan liittää osaksi laajempaa arviointia (kuva 1) ja tuottaa Sosiaalitaidon toimestajoitakin analyyseja päätöksenteon tueksi.Pilotoinnin tarkoituksena on yleisten tunnuslukujen vertailun lisäksi syventääkustannusvaikuttavuus tietoa yhdestä kunnan palvelukokonaisuudesta. Yhdessä kunnankanssa valitaan palvelukokonaisuus, jossa kehitetään uutta toimintamallia/palvelua, esim.intensiivinen perhetyö (lastensuojelun palvelukokonaisuus). Palvelukokonaisuudestatehdään prosessi- ja toimintaympäristökuvaukset, jotka auttavat ymmärtämään kyseisenpalvelukokonaisuuden kustannusten logiikkaa ja selventävät palvelukokonaisuuteen28


vaikuttavia rakenteellisia tekijöitä. Kuvausten ja talous- sekä tilastotietojen avulla pyritäänanalysoimaan kehitetyn toimintamallin kustannusvaikuttavuutta valitussapalvelukokonaisuudessa.POP-hankkeen tuotoksia levitetään edelleen kustannusvaikuttavuus -arvioinnintoteuttamisella Uudenmaan liiton rahoittamassa seudullisesta Perhepankki-hankkeessasekä Lapsen ääni- hankkeeseen kuuluvissa Lost-Karviaisen ja Hyvinkään intensiivisentoimintalinjan piloteissa.12 LOPPUSANAT<strong>Sosiaalitaito</strong> on koko olemassaolonsa ajan pitänyt esillä sosiaalipalvelujen talouden javaikuttavuuden teemaa. POP-hanke on ollut yksi jakso tässä kehittämistyössä. Hanke ontuonut paljon keskusteluttaneeseen teemaan konkretiaa kustannusten laskentataulukonkehittämisen myötä ja tehnyt teemaa tunnetuksi alueen kunnissa erityisesti lastensuojelunja talouden parissa työskentelevien työntekijöiden keskuudessa. Laskentataulukko oninternetissä vapaasti käytettävissä ja sitä kehitetään saatujen palautteiden pohjaltajatkuvasti.Vaikka hankkeen konkreettiset tulokset painottuvat kustannusten laskentaan, seurantaanja vertailuun, on vaikuttavuus –osiotakin viety eteenpäin lukuisilla yhteistyöfoorumeillakeskustellen ja pohtien. Hankkeen kannalta merkityksellisiä olivat varsinkin kahdentoteutetun Think-tankin pohdinnat ja tilaisuuksiin osallistuneet asiantuntijat ansaitsevatsiitä erityismaininnan. Vaikka hankkeessa ei sen pätkittäisen toteutuksen vuoksi ollutmahdollista toteuttaa realistista vaikuttavuuden arviointia, päästiin vaikuttavanlastensuojelun jäsennyksessä ja arviointi-indikaattoreiden määrittelyssä hyvään alkuun.Lastensuojelun kustannuksissa kyse on kuntien kokonaistalouden kannalta merkittävistäsummista joissa myös säästöt voivat olla merkittäviä, jos perheitä kyetään tukemaanriittävän varhaisessa vaiheessa niin, ettei sijaishuoltoon tarvitse turvautua. Sotkanetinmukaan Länsi- ja Keski-Uudenmaan alueella (17 kuntaa) lastensuojelun laitos- japerhehoidon käyttökustannukset vuonna 2008 olivat 46 466 000 euroa. Lastensuojelunsijaishuollon käyttökustannusten kasvu k.o. alueella oli vuodesta 2006 yhteensä noin 13,5miljoonaa euroa. Painopisteen muuttaminen voi ensimmäisinä vuosina vaatia runsaampaalisäpanostusta avohuollon tukitoimiin mutta muutamien vuosien kuluessa säästöt erityisestisijaishuollon puolella voivat olla merkittävät.Uudenmaan liiton ja Sosiaalitaidon perustajakuntien hankerahoituksen nyt päättyessä ontärkeää, että kehittämistyötä jatketaan edelleen. Kehittämistyö edellyttää pitkäjänteisyyttäsamalla tavoin kuin pitkäjänteisyyttä vaaditaan lastensuojelukustannusten painopisteenmuuttamisessa korjaavasta lastensuojelutyöstä ennaltaehkäisevään työhön ja varhaiseenpuuttumiseen.29

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!