Sopeutuvat, neuvottelevat, kapinalliset. Naiset toimijoina Flemingin ...

MIRATOR 1/2007 74Anu Lahtinen, Sopeutuvat, neuvottelevat, kapinalliset. Naiset toimijoinaFlemingin sukupiirissä 1470–1620, (Bibliotheca Historica 108), SuomalaisenKirjallisuuden Seura: Helsinki 2007. 241 s.Anu Lahtisen tämän vuoden kesäkuussa Turun yliopiston humanistisessatiedekunnassa tarkastettu väitöskirja vie ensi lehdillään lukijan Turun linnanKuninkaansaliin Albert Edelfeltin teoksen Kaarle-herttua herjaa KlausFlemingin ruumista (1872) ääreen. Yksi tunnetun maalauksenkeskushahmoista on Ebba Stenbock, Klaus Flemingin puoliso, leski.Ebba Stenbock ja muut Flemingin sukupiirissä vuosina 1470–1620eläneet naiset ovat Anu Lahtisen tutkimuksen kohteena. Lahtinenmäärittelee, aikalaisten käsityksiä onnistuneesti noudattaen, sukupiirin jasukulaisuuden laajaksi sosiaaliseksi verkostoksi, jota kohtaan sekä naisilla ettämiehillä oli velvoitteita. Tutkimuksen keskiössä ei siis ole yksittäisen suvunmenneisyys sinänsä, eivätkä tarkat sukulinjat tai sukulaisuusasteidenanalyysit. Väitöskirjan liitteenä olevat sukupuut antavat kiinnostuneilletarvittaessa tietoja eri sukujen, sukulinjojen ja perheiden välisistä suhteista janiihin kuuluvista henkilöistä.Albert Edelfeltin edellä mainittu teos rytmittää kirjan kuvitustakolmena versiona, ensinnä alkuperäisessä muodossaan, toiseksi kouluissakäytettynä opetustauluna ja kolmanneksi Helene Schjerfbeckinuudelleentulkintana. Yhtä lailla rytmittää Ebba Stenbockin hahmoväitöskirjan tekstiä ja analyysiä tunnistettavana, useissa lähteissä javarsinkin uuden ajan kirjallisuudessa voimakkaaksi kuvattuna naisena.

MIRATOR 1/2007 76Lahtinen esittelee Flemingin suvun naiset ensin aviovaimoina elipuolisoina, sen jälkeen erillisissä luvuissa äiteinä, sisarina ja suojatteina. Hänon hakenut lähdeaineistostaan mainintoja aviovaimojen antamista neuvoistaja vaikutusvallasta. Mainintoja on niukasti, mutta ne antavat vaikutelman,että aviopuolisot neuvottelivat keskenään niin perheen talouteen kuinmiehen viranhoitoon ja politiikkaankin liittyvistä kysymyksistä. Lahtinenkatsoo kotitalouden ja viranhoidon linkittymisen toisiinsa luoneenyhteyden, jonka kautta aatelisrouvalla saattoi olla jossakin määrinvaikutusvaltaa miehensä viranhoitoon ja hänen tekemiinsä ratkaisuihin.Omissa tutkimuksissani 1 olen tutustunut Ruotsin valtionhoitaja Sten Sturevanhemman (vallassa 1470–1497, 1501–1503) ja hänen puolisonsa IngeborgÅkesdotterin (Tott) kirjeisiin sekä Metta Ivarsdotterin (Dyre) kirjeisiinpuolisolleen, Ruotsin valtionhoitaja Svante Nilssonille (vallassa 1507–1512).Kummankin avioparin kirjeistä voi tehdä saman johtopäätöksen, jonkaLahtinen on tehnyt omasta aineistostaan. Metta Ivarsdotter välittääkirjeissään innokkaasti tietoja ja esittää mielipiteitään ja vetoomuksiapuolisolleen. Sten Sture vanhemman ja Ingeborg Åkesdotterin kirjeet ovatheidän pitkään jatkuneen avioliittonsa loppupuolelta, ajalta vähän ennenSten Sture vanhemman kuolemaa, ja niissä näkyy selkeästi, miten puolisotovat täysin luottaneet toistensa arvioihin, tiedonantoihin ja toimintaan.Mutta kuten Lahtinen toteaa, aviovaimon roolia neuvontajana ei tuleliioitella: puolison toimintaan ja päätöksiin pyrkivät neuvoillaanvaikuttamaan useat henkilöt ja niihin vaikuttivat monet, mm. taloudellisetsyyt. Neuvottelijoiksi aviovaimoja kuitenkin voidaan kuvata.Aatelisnaisen leskeysaikaa Anu Lahtinen tarkastelee mm. edellämainitun Ebba Stenbockin kautta. Puolison kuoleman jälkeen käydyssävaltataistelussa hän on todennut kahden rinnakkaisen valtajärjestelmänläsnäolon: pääosin miesten alueeksi määrittyvän poliittisten instituutioidenja viranhallinnon alueen ja toisaalta perheeseen ja sukuun paikantuvanvallan, jossa naisellakin oli paikkansa. Ebba Stenbockilla oli puolisonsakuoleman jälkeen valtaa myös Turun linnassa. Ebba lienee ollut viimeisiäaatelisrouva, jotka käyttivät leskivaltaa paikallisessa linnassa. 1600-luvullavoimistuvassa virka-aatelin hoitamassa keskushallinnossa ei enää ollut tilaaitsenäisille linnanpäälliköille tai heidän leskirouvilleen.Väitöskirjan kaksi lukua keskittyy esittelemään äitien ja lasten suhteita,"Äidillistä hoivaa sukuverkostossa" ja "Tyttärellisiä palveluksia", sekä1 Ks. erit. Tuula Hockman, Kolmen polven perilliset. Ingeborg Aakentytär (Tott) ja hänen sukunsa (n.1460–1507), (Bibliotheca Historica 104), Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki 2006.

MIRATOR 1/2007 77sisarusten välisiä suhteita. Lähdeaineisto kertoo usein konfliktitilanteista,esimerkiksi taloudellisista syistä syntyneistä, mutta myös sukulaisuuden jakiintymyksen pohjalta syntyneistä verkostoista. Sisarusten yhteydenpito jayhteistyö oli tärkeä osa sukupiirin ja perheen toimintaa. Luostariinvetäytyneiden sisarten kohtaloiden ja aseman esittely sopii juuri tätäaikakautta käsittelevään tutkimukseen. Yksi näistä oli ValborgJoakimsdotter (Fleming), Naantalin birgittalaisluostarin abbedissa, joka käviviivytystaistelua luostarinsa puolesta. 1530-luvun puolivälissä Valborgnäyttää luopuneen abbedissan tehtävistä ja poistui luostarista. Valborgistatuli nyt sukunsa naimaton suojatti. Hänellä ei edes ollut omia maita, joidentuloilla elää, koska hän oli luopunut niistä luostariin mennessään.Erittäin ilahduttavaa on, että Valborg Joakimsdotterin lisäksi muutkin'suojatit, kiistakumppanit ja luottopalvelijat' ovat päässeet mukaan tähäntutkimukseen. Kyseessä ovat aatelisen – Flemingin – suvun piirissä eläneethenkilöt, jotka eivät kuuluneet suvun sisäpiiriin ja jotka olivat riippuvaisiaylempiensä suosiosta ja hyvästä tahdosta. Näihin suojatteihin kuuluivatesimerkiksi kasvatteina olleet orvoiksi jääneet sukulaistytöt, jotka eivät,toisin kuin Valborg, välttämättä olleet täysin varattomia, mutta jotkatarvitsivat suojelijaa, ja heidän lisäkseen luottopalvelijat.Lahtinen hahmottaa väitöskirjassaan aatelisten naisten elämänpiiriätodeten, että aikakauden hierarkiat rajasivat sitä ja myös heidänitseymmärrystään. Naisten toimijuus ja vaikutusvalta paikantui useimmitenheidän rooleihinsa kotitaloudessa, perheessä ja sukupiirissä – siis alueelle,joka ei ollut niin kiinteästi kirjallisen asiakirjakulttuurin piirissä kuinmiehinen virkahallinto ja jota siksi on vaikeampi tavoittaa. Myös tämäelämänpiiri oli hierarkkinen. Aviosäädystään, iästään ja syntyperästäänriippuen naiset sijoittuivat tässä hierarkiassa eri kohtiin, mikä merkitsivaihtelevia toimintamahdollisuuksia.1500-lukua on aiemmassa tutkimuskeskustelussa usein pidettymurroskohtana, ja sen vuoksi on hyvä, että Anu Lahtinen myös pohtii,muuttuiko naisten asema tutkittuna aikana. Hän pitää Judith M. Bennettin jaAnu Pylkkäsen tavoin ilmeisenä, 2 että naisten toiminta niin keskiajalla kuinuuden ajan alussakin painottui kotitalouteen ja siellä usein hierakkisesti2 Ks. esim. Judith M. Bennett, 'Medieval Women, Modern Women: Across the Great Divide', teoksessaDavid Aers toim., Culture and History 13501600. Essays on Communities, Identities and Writing,Harvester Wheatsheaf: HertfordshireNew York, 1992; ja Anu Pylkkänen, Puoli vuodetta, lukot jaavaimet. Nainen ja maatalous oikeuskäytännön valossa 16601710, Lakimiesliiton kustannus: Helsinki,1990; idem., 'Avioliiton historiaa', teoksessa Pia Letto-Vanamo toim., Suomen oikeushistorianpääpiirteet. Sukuvallasta moderniin oikeuteen, Gaudeamus: Helsinki 1992.

MIRATOR 1/2007 78alisteiseen asemaan. Muutoksiakin on havaittavissa. Reformaatio vei naisiltamahdollisuuden luostarielämään, joten perheen ja avioliiton merkitysnaisten elämässä korostui entisestään. Aikakauden sukulaisuus- japerhekäsitys muuttui. Aatelisoikeuksien, vaakunakuvan ja sukunimenperiytymistä mieslinjassa alettiin korostaa. Samaan aikaan virkahallintokasvoi merkittävämmäksi sukuun ja perheeseen paikantuvan vallankustannuksella. Tässä hallinnossa naisilla ei ollut samanlaista vaikutusvaltaakuin suvussaan ja perheessään. Perheiden ja sukupiirien verkostot sekäpolitiikan ja aatelistalouksien kytkökset säilyttivät kuitenkin osanmerkityksestään.Anu Lahtisen tekstissä on runsaasti suoria lainauksia aatelisnaistenkirjeistä, ja hän on itse suomentanut lainaukset. Sanavalinnoissa on joitainsuorastaan riemastuttavia oivalluksia. Siten esimerkiksi 'turvattoman lesken'retoriikkaan kuuluva jag fattig kvinna on suomennettu poloiseksi naiseksi.Suomennokset ovat kaiken kaikkiaan hyvin onnistuneet. Väitöskirjan kielion muutoinkin sujuvaa ja johdattaa lukijaa miellyttävästi tähän"sopeutuvien, neuvottelevien ja kapinallisten" aatelisnaisten maailmaan javerkostoon.Tuula Hockman, FTTampereen yliopisto, Historiatieteen laitostuula.hockman[at]uta.fi