Markus Hiekkanen, Suomen keskiajan kivikirkot, Suomalaisen ...

MIRATOR 9:1 (2008)72Markus Hiekkanen, Suomen keskiajan kivikirkot, Suomalaisen kirjallisuudenseura: Helsinki 2007. 650 s.Ensi näkemältä näyttää siltä, kuin Markus Hiekkasen suositusta Suomenkivikirkot keskiajalla -teoksesta 1 olisi nyt julkaistu uusi, päivitetty japehmeäkantinen painos. Uusi kirja, Suomen keskiajan kivikirkot, ei kuitenkaankorvaa edellistä vaan jatkaa ja täydentää sitä. Kyseessä on erilainen,yksityiskohtaisempi esitys samasta materiaalista. Lähes samannimiset kirjatovat suunnitellun kokonaisuuden kaksi puoliskoa, joiden oli esipuheenmukaan alunperin tarkoitus ilmestyä päinvastaisessa järjestyksessä.Molemmat teokset ovat tulosta tutkimushankkeesta, joka syntyi jatkonakivikirkkojen ajoitusta käsitelleelle väitöskirjalle. 2Miten kaksiosainen kokonaisuus sitten toimii? Suomen kivikirkotkeskiajalla -teoksen luvut keskittyivät suomalaisen keskiaikaisenkirkkorakennuksen ja sen sisätilan yksityiskohtiin sekä liturgisiinkäytäntöihin yleisesti, ja vain muutama kirkko esiteltiin erikseen. 3Viimeisimmässä Suomen keskiajan kivikirkot -teoksessa taas käydään läpikirkot maakunnittain ja yksitellen, kunkin omiin erityispiirteisiin paneutuen.Painotukset ja eri aiheiden käsittelyn laajuus tekevät kirjoista selvästierilaiset, ja sisällöissä on juuri sen verran päällekkäisyyttä, että kirjattoimivat myös itsenäisinä. Jos lukija jommassakummassa osassa huomaatoivovansa lisätietoa jostakin osa-alueesta, etsimänsä voi löytää1Otava: Helsinki 2003.2The Stone Churches of the Medieval Diocese of Turku. A Systematic Classification and Chronology(Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 101), Suomen muinaismuistoyhdistys: Helsinki 1994.3Ks. edelleen esim. Hanna Pirisen arvio teoksesta tässä lehdessä tammikuussa 2004,http://www.glossa.fi/mirator/pdf/kivikirkot.pdf

MIRATOR 9:1 (2008)73todennäköisesti toisesta osasta. Kirjojen formaatit—iso kovakantinen jakompaktimpi pehmeäkantinen—eivät valitettavasti korosta niidenyhteenkuuluvuutta, mutta tavallaan kyllä niiden erilaisia funktioita.Sarjallisuuden esiintuomista on ehkä vaikeuttanut kustantajan vaihtuminen.Kirjojen nimet olisivat mielestäni silti voineet selkeämmin korostaakaksiosaisuutta ja osien välistä suhdetta.Nyt tarkastelun kohteena on siis uusin teos, Suomen keskiajan kivikirkot.Takakannessa sitä suositellaan vanhemmasta historiasta ja kulttuuristakiinnostuneille, hakuteokseksi ja kulttuurimatkailijan matkaoppaaksitutustumiskäynnillä kirkkoihin. Esipuheessa kohdeyleisöksi määritelläänmyös opiskelijat ja tutkijat, joille teos toimii "käsikirjana ja kirkkoaineistonkriittisenä esittelynä".Matkaoppaaksi kirja onkin houkutteleva: systemaattinen maakuntajakoja pehmeäkantisuus lisäävät helppokäyttöisyyttä, vaikka kirja onkin mukanakannettavaksi hiukan painava. Ohuemmalla paperilla olisi päästy ItalianGuide rosse -sarjan jäljille, mutta silloin hyvistä värikuvista olisi jouduttutinkimään. Kirjoittajan suurelta osin itse tuottama kuvitus on ilo silmälle.Kuvatekstit ovat edellisen teoksen tapaan informatiivisia ja sisältävät kuviaavaavaa taustatietoa. Lisäksi ne yllyttävät hienovaraisesti lukijaakinlähtemään paikan päälle—esimerkiksi Naantalin birgittalaisluostarinulkokuvan kuvatekstin houkutteleva kehotus "Huomaa keski-ikkunanlynetin Kristus ja enkelit -maalaus" on varmasti tarkoitettu aktiivisellelukijalle, joka tutkii kirjaa Naantalissa kirkon edustalla seisten, sillä pienessäkuvassa maalausta ei paljaalla silmällä erota.Kirja on myös kieleltään helposti lähestyttävä; kirjoitus eteneeluontevasti eikä kärsi tieteellisiä tekstejä usein leimaavastaitsetarkoituksellisesta mutkikkuudesta. Laajuuden ja tiiviyden yhdistäminentutkimustekstissä selkeyteen ja havainnollisuuteen on vaikea laji. Opiskelijatja tutkijat ovat varmasti tyytyväisiä, kun edellisessä kirjassa kaivatut tarkatlähdeviitteet ovat tässä mukana. Myös paikan- ja henkilönnimihakemistotovat hyödylliset. Pisteeksi iin päälle olisi kirjan loppuun niiden lisäksi vieläkenties mahtunut asiasanahakemisto.Kustakin kirkosta on käsitelty rakennushistoria, sisustus, maalaukset jaesineet siltä osin kuin ne ovat tiedossa. Käsittely ei pääty tiukasti niinsanotun keskiajan loppuun, vaan vielä uuden ajan alussa tapahtuneetmuutokset ja tuolloin menetetyt esineet on otettu huomioon. Kaikistakirkoista on tietenkin mahdotonta kertoa yhtä paljon: toisissa kirkoissatallella ovat rikkaat kalkkimaalauskuvastot ja alkuperäiset kalusteet, kuntaas toisista on nähtävänä vain seinät tai perustukset. Toisaalta tietojen

MIRATOR 9:1 (2008)74laajuuteen vaikuttaa Hiekkasen omien tutkimuspainotusten ohella se,paljonko kukin kirkko sisustuksineen on kiinnostanut muita tutkijoita elimiten tarkkaan kuvat, esineet ja alkuperäislähteet on tähän mennessäanalysoitu. Esimerkiksi Turun tuomiokirkosta sekä alkuperäislähteitä jaesineitä että tutkimusta on saatavilla runsaasti, ja niinpä sitä käsittelevälukukin on ymmärrettävästi kirjan pisin. Tuomiokirkolle erityishuomiotatuovat tietenkin myös sen suuruus ja keskeinen asema. Väiteltäessä senperustamis- ja vihkimisajankohdista on samalla jo vähintään yhdenvuosisadan ajan väitelty Turun kaupungin, maahamme vakiintuneenkirkko-organisaation ja pyhän Henrikin kultin alkuvaiheista. Ahvenanmaankirkkojen ajoitustulkintoja koskevat nykytutkimuksen näkemyserotpuolestaan eivät ole kasvattaneet kirkkolukujen pituutta, mutta näkyvätvaivihkaa lähdeviitteissä.Kirkkotaiteen—maalausten, lasimaalausten, veistosten, alttarien jamuiden kirkon sisustuksen osien—taustoista ja valmistuksesta kerrotaanomassa luvussaan kirjan alussa. Niitäkin pohditaan osanakirkkorakennushankkeita, ajoitus-, tekijä- ja rahoituskysymysten kauttaenemmän kuin ikonografisten tulkintojen kannalta. Tämän johdantoluvunjuuret lienevät Suomen kivikirkot keskiajalla -teoksessa, mikä näkyy myöslähdeviitteiden puuttumisena. Taideaiheisia viitteitä myös johdantoluvunteemoihin löytyy kuitenkin kunkin kirkon kohdalta, vaikka yksittäistenesineiden ja kuvien yksityiskohtiin ei luvuissa laajemmalti syvennytä.Kirjoittajan ote on havainnollinen ja käytännöllisen tulkitseva siten, ettälukijan on helpompi eläytyä kirkon keskiaikaisiin käyttötilanteisiin jahahmottaa tila kokonaisuutena. Tässä teos eroaa edukseen edeltäjästään,useiden tekijöiden laajasta Suomen kirkot / Finlands kyrkor -teossarjasta 4 ja senpohjoismaisista vastineista (Sveriges kyrkor, Norges kirker, Danmarks kirker),joissa tietoja on koottu jonkin verran enemmän, mutta niitä ei olesuuremmin kontekstualisoitu tai prosessoitu lukijalle avautuvampaanmuotoon. Hiekkanen ei ole pelkästään kirjannut faktoja vaan myösmiettinyt, mitä rakennusten yksityiskohdat ovat merkinneet kunkin kirkonkäyttäjille. Sakramenttien toimituksesta lukija oivaltaa uuden,kouriintuntuvan ulottuvuuden saadessaan tietää esimerkiksi, että Pernajankirkon kastemaljaan ovat kuuluneet sileät kivet, jotka on mahdollisestitarkoitettu kasteveden lämmittämiseen lapselle siedettävämmäksi.Jokaisen luvun alussa on kirkon pohjapiirros, johon keskiaikaamyöhemmät muutokset on selkeästi merkitty. Kivikirkkojen kokonaiskuvaarikastavat tiedot niiden rakentajista, suunnittelijoista ja rahoittajista sekä4Suomen muinaismuistoyhdistys: Helsinki 1959–1998.

MIRATOR 9:1 (2008)75näiden taustoista, tilan liturgisesta käytöstä ja rakennushistorianyksityiskohdista. Lukujen alussa on vielä pohjustus kunkin seudunkristillistymisen historiaan. Myös raunioituneet ja näkyvistä kadonneetkivikirkot esitellään, kuten Koroisten kirkko ja dominikaanikonventinkirkko Turussa. Maallikon ja tottumattoman tutkijankin silmälle moni vaihekirkkojen rakennushistoriassa jäisi helposti näkymättömäksi ilman tämäntyyppistä opaskirjaa. Raunioituneiden tai purettujen kivikirkkojen lisäksinäkyväksi tekemistä vaativat usein kivikirkkoja edeltäneet puukirkot,taloudellisista tai poliittisista syistä kesken jääneet rakennushankkeet taiuudella ajalla tehdyt, mutta keskiaikaista tyyliä jäljittelevät lisäykset jamuutokset.Keskiajan puukirkkojen rakentamisesta ja niiden suhteestakivikirkkoihin on kirjan johdantoluvussa oma, valaiseva osuutensa. Netulevat esiin myös kivikirkkolukujen alussa silloin, kun tietoja puukirkoistaon säilynyt samoilta paikkakunnilta. Yhtäkään keskiaikaista puukirkkoa eiole Suomessa säilynyt, joten tukea niiden hahmotukseen on haettavakaivauslöydöistä ja naapurimaiden aineistosta. Norjalle tyypillisiäsauvakirkkoja ei näytä rakennetun Suomessa, mutta kirkkojen rakennustapahirsien pintojen käsittelyä myöten on kuitenkin ollut huomattavan erilainenkuin niitä ympäröineiden maallisten rakennusten. Puukirkkojen rakentajia jasuunnittelijoitakin on saatettu tilata Ruotsista. Hiekkanen arvioi puukirkkojaolleen Suomen kristillistymisen ensimmäisinä vuosikymmeninä, 1200-luvunalkupuoliskolla, ainakin neljälläkymmenellä paikkakunnalla.Puukirkkojakin on ehtinyt joillakin paikkakunnilla olla useita "sukupolvia"ennen enimmäkseen 1400-luvulla alkaneita kivikirkkohankkeita. Hiekkanenmuistuttaa myös, ettei kaikkialla tuolloinkaan siirrytty kivirakentamiseen,vaan palaneet tai laajennusta kaivanneet puukirkot korvattiin uusilla.Vanhimmat säilyneet puukappelit Suomessa ovat 1600-luvulta. Olisikohanniistä ja kadonneista puukirkoista tarpeeksi ainesta Hiekkasen seuraavaksikirjaksi?Lähdekirjallisuuden laajuus antaa teokselle vankan pohjan, muttalaajaan aineistoon mahtuu aina muutama harhaanjohtavakin elementti.Omasta alastani johtuen tulin kiinnittäneeksi huomiotarelikvaariomainintoihin. Naantalin birgittalaisluostarin kirkon kohdalla (s.114) lähdejulkaisussa luetellut esineet lienevät epähuomiossa sulautuneetyhteen: luostarin kokoelmiin ei ole inventaarioluettelon mukaan kuulunutHiekkasen mainitsemaa, strutsinmunasta tehtyä kädenmuotoistapyhäinjäännössäiliötä. Luettelossa esiintyy sen sijaan erikseen, muidenrelikvaarioiden ohella, yksi "käsivarsi" ja neljä hopeaosista ja mustista

MIRATOR 9:1 (2008)76strutsinmunista tehtyä pyhäinjäännösastiaa. 5 Yhtäkään inventaariossaluetelluista esineistä ei tiettävästi ole säilynyt, mutta sekä käsivarrenmuotoisia että metallijalustaan sijoitetuista strutsinmunista tehtyjärelikvaarioita on tallella keskieurooppalaisissa kirkoissa ja museoissa.Asiakirjoista ilmenee myös, että samanlaisia esineitä on 1500-luvullakonfiskoitu kruunulle muistakin Ruotsin valtakunnan kirkoista.Naantali-luvusta mainittakoon toinenkin detalji: Hiekkanen kirjoittaa(s. 115) luostarin saaneen lahjoituksena hopeisen relikvaarioketjun, muttatosiasiassa esine mainitaan vain lahjoittaja Henrik Klasson Djäkninvarhaisemmissa testamenteissa—viimeisestä se puuttuu 6 , kuten Hiekkanenitsekin edellisessä Suomen kivikirkot keskiajalla -teoksessaan on todennut.Luostarin tonttimaan lahjoittajan Henrik Klassonin testamenttisuunnitelmatolivat muuttuneet, eikä lähteistä löydy tietoa siitä, minne ketju on päätynyt.—Ei liene pelkkää sattumaa, että Naantalin luostarikirkko on tullut tässäkintekstissä mainituksi jo kolmasti; se on sekä tutkimuksen että turisminkannalta antoisimpia Suomen keskiaikaisista kirkoista, koska sieltä onsäilynyt keskimääräistä enemmän vanhaa esineistöä ja asiakirjamainintoja.Esimerkiksi edellä mainittu inventaarioluettelo on yksi harvoista säilyneistäkeskiaikaisista kirkkoesineluetteloista, joissa mainitaan muutkin kuinkonfiskaation yhteydessä listatut jalometalliesineet.Lähdeviitteitä kirjassa on kiitettävän runsaasti, mutta siitä huolimattaolisin toivonut niitä vielä muutaman lisää. Lähdetieto taustoittaisiesimerkiksi sitä sivun 125 kuvatekstissä kerrottua jännittävääyksityiskohtaa, että Nousiaisten sarkofagiin ja muihinkin vastaaviin on voituryömiä osittain sisään avattavien luukkujen kautta, mikä oli "laajallelevinnyt tapa Euroopassa keskiajalla". Aikalaiskuvista ja -teksteistäyleisemmin tunnettu lienee parannusta hakevien pyhiinvaeltajien pyrkimysasettua pyhäinjäännösarkun viereen tai sen alle—joko kirkossa, jos jalustanrakenne sen salli, tai kun sitä kannettiin kulkueessa. 7 Pienehköjen luukkujentodennäköisempi ja tavallisempi tarkoitus on nähdäkseni kuitenkin ollut se,että reliikit on voitu tarvittaessa nähdä tai ottaa esiin. Tulkinnat esineiden,rakenteiden ja kuvien keskiaikaisista funktioista ja merkityksistä ovat jokatapauksessa tervetullut elementti kirjassa ja tutkimuksessa yleensäkin.5Finlands medeltidsurkunder, toim. R. Hausen, Finlands statsarkiv: Helsingfors 1910–1935, no. 6533; O.Källström, Medeltida kyrksilver från Sverige och Finland förlorat genom Gustav Vasas konfiskationer,Svenska kyrkans diakonistyrelse: Stockholm 1939, 319.6Handlingar till upplysning af Finlands häfder 6, toim. A.I. Arwidsson, P.A. Norstedt & söner:Stockholm 1853, nrot 1449, 1452, 1453.7Arkun alle ja sisälle ryömimisestä ks. esim. A. Angenendt, Heilige und Reliquien: die Geschichte ihresKultes vom frühen Christentum bis zur Gegenwart, Beck: München 1994, 208.

MIRATOR 9:1 (2008)77Keskiaikaisen suomalaisen kivikirkon ulko- ja sisätilan rakenteiden,yksityiskohtien, merkitysten ja käytäntöjen ymmärtäminen on haastava japalkitseva prosessi, joka onneksi täydentyy jatkuvasti uudella monialaisellatutkimuksella. Hiekkasen teosten osuus tässä prosessissa—tiedon kokoajina,uusien tulosten tuottajina ja keskustelun herättäjinä—on huomattava. Laajanja lähes yksinomaan kotimaisten tutkijoiden julkaisuista koostuvanlähdekokoelmansa ansiosta käsillä oleva teos toimiikin samalla eräänlaisenayleiskatsauksena siihen, mitä suomalaisessa tutkimuskentässä on tähänmennessä keskiaikaisen kirkon osalta käsitelty. Siinä vielä yksi syy todetadosentti, yliopistonlehtori Jyrki Knuutilan 8 tavoin, että kirja ansaitsisi tullakäännetyksi ja luetuksi muillakin kielialueilla.Sofia Lahti, FMInstitutionen för konstvetenskap, Åbo Akademislahti[at]abo.fi8Helsingin Sanomat 3.8.2007, C3.