04.06.2016 Views

Työn

TyonTuuli_012016_net

TyonTuuli_012016_net

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

uusiksi virkamieshyveiksi perinteisten rinnalle.

Valtion toimitilastrategia hyväksyttiin valtioneuvostossa

18. joulukuuta 2014. Toimitilastrategian

tavoitteena on, että tilat tukevat

tuloksellista toimintaa ja että työympäristöt

uudistetaan uusia työnteon tapoja tukeviksi.

Digitalisaatio mahdollistaa valtionhallinnossa

uudenlaisia toimintatapoja ja tuottavuuden

parantumista monin eri tavoin. Toimintatavat

eivät muutu automaattisesti työympäristöjen

uudistamisen tai työvälineiden sähköistämisen

seurauksena. Valtion toimitilastrategia on Työ

2.0:n myötä saanut rinnalleen vahvan konsernitason

viestin siitä, että valtionhallinnon organisaatioissa

on lähdettävä monin eri tavoin

rohkeasti uudistamaan työn tekemisen tapoja.

Työssä pitää olla

kokoajan mahdollisuus

oppia uutta

Meillä ei yksinkertaisesti ole enää varaa vanhoihin

toimintamalleihin ja -tapoihin. Menneeseen

tarrautuminen ei ole kenenkään

kannalta järkevää – ei työntekijän, ei organisaation

eikä koko yhteiskunnan näkökulmasta

katsottuna. Valtionhallinnon haasteena on

niukkenevien resurssien myötä tehdä asioita

entistä fiksummin hyödyntämällä monipuolisesti

yhteisiä resursseja, kuten tietoa, osaamista

ja ”infraa”. Infralla tarkoitetaan tässä paitsi

teknologiaa myös fyysisiä työympäristöjä.

Työssä pitäisi olla mahdollisuus koko ajan oppia

uutta. Uutta opitaan vain tekemällä asioita

uudella tavalla, toisin kuin ennen: testaillen,

kokeillen ja uusia oivalluksia hakien. Työ

2.0 kannustaa tähän kaikkia valtionhallinnon

työntekijöitä.

Vastuun antaminen ja vastaanottaminen on

yksi parhaista tavoista oppia uutta. Vastuu ja

vapaus kulkevat käsi kädessä. Samalla kun uudistetaan

työteon tapoja ja lisätään yksittäisen

työntekijän vapautta vaikuttaa omaa työtään

koskeviin järjestelyihin, lisätään myös jokaisen

yksilön vastuuta työtulosten saavuttamisesta.

Työ 2.0:n ytimessä on vastuu ja itseohjautuvuus

– entistä suuremmat mahdollisuudet vaikuttaa

oman työn sisältöön ja omiin työtapoihin.

Nämä edesauttavat myös työhyvinvoinnin

ja työmotivaation parantumista. Jokainen haluaa

kokea tunteen, että asiat etenevät ja tulosta

syntyy. Samalla lisätään mahdollisuutta

siihen, että työntekijät jatkavat työelämässä

nykyistä pidempään.

Digiajan hallinto on

olemassa vain ja ainoastaan

asiakkaitaan varten

Digitalisaatiossa onnistuaksemme tarvitsemme

systeemisen muutoksen. Tarkoitamme

tällä monen asian, kuten ajattelutavan, toimintamallien

ja rekanteiden, laaja-alaista ja samanaikaisesti

tapahtuvaa muutosta. Toimeen

ryhtyminen ei edellytä ylhäältä päin tulevaa

käskyä, vaan muutosta voi ja pitää ryhtyä tekemään

oma-aloitteisesti. Digitaalisessa kehityksessä

hallinnolla on kaksinainen rooli. Ensinnäkin

hallinnon organisaatioiden pitää pystyä

keskenään luomaan innovaatioita tuottavia ja

niiden työstämistä tukevia poikkihallinnollisia

toimintamalleja sekä toimivia palvelukokonaisuuksia.

Toinen, vielä tärkeämpi rooli on poistaa

esteitä yhteiskunnan muiden toimijoiden

tieltä. On mietittävä, miten julkinen hallinto

voi uudella tavalla yhdistää toimintansa osaksi

laajempia palveluiden ja yhteistyön ekosysteemejä.

Asiakkaat eivät kunnioita hallinnollisia

rajoja millään tavalla. Kansalaisten ja yritysten

luottamus ansaitaan vain laadukkaalla, kauaskatseisella

ja asiakaslähtöisellä toiminnalla ja

päätöksenteolla.

54 | Työn Tuuli 1/2016

Työ 2.0 on jo täällä! – digiajan hallinto

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!