Ubuntua - Suomi-Etelä-Afrikka-seura

UBUNTU1/2008 

suomi eteLä-Afrikka-seura 

1

Tässä numerossa: 

Pääkirjoitus / Arja Alho ........................................................................ 3 

Sobizana Mngqikana, Etelä-Afrikan uusi suurlähettiläs 

Suomessa / Leena Marsio ........................................................................ 4 

Eteläafrikkalaisia kumppaneita ja yrittäjiä Suomessa 

/ Leena Marsio ....................................................................................... 5 

Marraskuun seminaarissa puhuttiin jokapäiväisestä leivästä 

/ Leena Märsylä .....................................................................................7 

Impact assessment report on the Finland – South Africa 

Association’s Project / Mari Lotvonen ................................................. 9 

Oppia Elämään Etelä-Afrikasta / Saara Mattsson .............................. 14 

Säästöklubeista huonekaluostoksille / Johanna Kejonen .................16 

Meidän omat elokuvat - dialogi lasten oikeuksista ja unelmista 

/ Maiju Tykkyläinen ............................................................................. 18 

MUMs helping mums, eettistä designia Etelä-Afrikasta 

/ Outi Puro .......................................................................................... 21 

Kulttuurirahasto tukemaan Suomen ja Etelä-Afrikan 

välistä kulttuuritoimintaa / Suomen kulttuurirahasto .......................24 

Etelä-Afrikan siirtymäkauden taide sai voimansa arjesta 

/ Eila Karhu .......................................................................................... 25 

Young Africa 2008: Bändillä kerrotaan Etelä-Afrikan realiteeteista 

/ Katri Muhonen ..................................................................................28 

Jalkapallon MM-kisat Etelä-Afrikassa 2010 / Anneli Virtanen .........30 

News from South Africa / Mark Waller .............................................. 32 

Suomi-Etelä-Afrikkaseura 

on ollut vuosia 

mukana Matkamessuilla. 

Meillä oli tänä vuonna 

myytävänä mikroyrittäjyyshankkeemmekäsityöläisyrittäjien 

tuotteita, 

jaoimme esitteitämme ja 

järjestimme perinteisen 

tietokilpailun – päävoittona 

Afrikkamatka-peli. 

Arja Alho, puheenjohtaja 

Ole utelias ja ennakkoluuloton! 

Vaikka messujen tarjonta on huikea, pöytämme 

ääreen pysähtyi tasaisesti messuväkeä. 

Hyvin monet olivat käyneet Etelä-Afrikassa 

ja halusivat jakaa kokemuksiaan. Monet taas 

suunnittelivat matkaa ja kysyivät neuvoa. 

Seuralla on siis myös tärkeä palvelutehtävä. 

Pienen kansalaisjärjestön voimavarat ovat 

täsmälleen yhtä suuret kuin sen jäsenten 

vapaaehtoinen ajankäyttö seuran hyväksi. 

Selviämme Matkamessuista ja Maailma 

kylässä-tapahtumista, pystymme tekemään 

1-2 Ubuntua ja pyörittämään haastavan mikroyrittäjyyshankkeemme. 

Oli muuten iloinen 

asia kun 1000 koulutetun raja meni rikki, ja 

että olemme tulleet tutuiksi monen yrittäjän 

kanssa, joilla menee nyt hyvin. Mutta selvästi 

seuramme tulisi myös verkottua afrikkalaiseen 

yhteisöön Suomessa, olla tukena Etelä-Afrikasta 

adoptoitujen lasten perheille, tehdä tunnetuksi 

Etelä-Afrikkaa niin yhteiskunnallisesti 

kuin kulttuurisesti. Yritämme jotenkin tulla 

vastaan tiedonnälkäisiä kehittämällä webbisivujamme. 

Mutta toiminnassamme on myös 

juuri sinun mentävä aukko! Mahdollisuutemme 

ovat yhtä moninaiset kuin Etelä-Afrikka itse. 

Kaikki riippuu siitä mitä haluamme nähdä ja 

kokea ja onko meillä paloa toimia. 

kiistatta on. Mutta onhan se muutakin. 

Valtuuskunnan lähes ainoa yhteys mustaan 

Etelä-Afrikkaan oli käynti apartheid-museossa 

Johannesburgissa. Museo on hyvin vaikuttava 

ja suosittelen sitä ehdottomasti. Mutta olisimme 

voineet käydä townshipeissä ja vaikkapa 

tutustua uskomattoman kekseliääseen 

kierrätysartesaanitaitoon. Tai olisimme voineet 

tutustua AIDS-orpojen parissa tehtävään 

sosiaalityöhön. Toki käynnit voivat olla myös 

yllättäviä. Erään kerran kävin syömässä Soweton 

pintapaikassa. Harvoin näkee kerralla 

yhtä monta komeaa urheiluautoa tai moottoripyörää 

kun taas parhaan munkintapaisen olen 

syönyt pienessä ja hatarassa kojussa. Siksipä 

rohkenen kannustaa kaikkia ottamaan itselleen 

haasteeksi nähdä Etelä-Afrikka erilaisista 

näkökulmista. Townshippien pienissä bed and 

breakfeast-paikoissa on ihan turvallista yöpyä, 

mutta mikään ei estä kokemasta myöskään 

ylellistä bungalow-elämää ja villieläinten 

bongailua. Kummastakin saa enemmän irti 

kun on kokenut myös toisen. 

Kannen kuva: Joel, Crossroads, Kapkaupunki / Leena Marsio 

UBUNTU 

Olin muutama vuosi sitten mukana puhemies 

Nelson Mandela-säätiöllä on omat webbisivunsa 

(www.nelsonmandela.org). Niiltä 

löytyy aina jotain kiinnostavaa kuten oheinen 

Mandelan sitaatti: ”It was a useful reminder 

that all men, even the most seemingly cold- 

Paavo Lipposen parlamenttivaltuuskunnassa blooded, have a core of decency, and that if 

Ubuntu on Suomi-Etelä-Afrikka-seuran 

Etelä-Afrikassa. Ymmärrän toki, että viralli- their hearts are touched, they are capable of 

jäsenlehti, joka ilmestyy 1–2 kertaa vuodessa. 

sessa matkailussa on omat vaatimuksensa. 

Silti minua on jäänyt kiusaamaan vierailun 

changing.” eli “ ...ja jos heidän sydäntään on 

kosketettu, he ovat kykeneviä muutokseen”. 

Suomi-Etelä-Afrikka-seura ry 

hyvin kapea kosketuspinta eteläafrikkalai- On hyvä antaa Etelä-Afrikan koskettaa 

PL 535 00101 Helsinki 

www.afrikka.net 

seen yhteiskuntaan. Kun asutaan hyvissä hotelleissa 

vain valkoisten alueilla ja kun päivät 

täyttyvät viranomaisten ja elinkeinoelämän 

sydäntä! 

Tutustu uudistuneisiin nettisivuihimme: 

2 

Tämän numeron päätoimittaja: Leena Marsio 

Graafi nen suunnittelu: Hilppa Hyrkäs 

Painopaikka: Waasa Graphics Oy 

edustajien tapaamisista, Etelä-Afrikka näyttäytyy 

kehittyvänä, hyvin toimivana Afrikan 

talouskehityksen veturina. Sitähän Etelä-Afrikka 

3 

www.afrikka.net

Etelä-Afrikan 

suurlähetystö 

Suomessa on saanut 

uuden lähettilään 

helmikuussa 2008. 

Sobizana Mngqikana 

(s. 1938) on äidinkieleltään 

Xhosa. 

Hän toimii myös 


Viron lähettiläänä. 

Teksti: Leena Marsio 

Suurlähettiläs 

Sobizana Mngqikana 

Opiskelunsa Mnqqikana suoritti Fort Haren 

ja Rhodesin yliopistoissa sekä University of 

Londonissa (M.Sc. Economy). Aiemmin hän 

on toiminut kuusi vuotta Etelä-Afrikan Turkin 

lähettiläänä (myös Azerbaijan, Turkmenistan 

sekä Uzbekistanin tasavalta). 

Turkissa ollessaan lähettiläs Mngqikana 

sai lisänimen “laulava suurlähettiläs”. Nuorena 

hänen täytyi tehdä valinta muusikon ja 

vapaustaistelijan uran välillä ja jälkimmäinen 

voitti. Musiikki on kuitenkin yhä tärkeä osa 

lähettilään elämää. Musiikin voimakas vaikutus 

oli läsnä jo lapsuudessa, sillä lähettilään 

isä oli säveltäjä, äiti 

opettaja. 

Mngqikana tunnetaanvapaustaistelijana, 

joka on toiminut 

ANC:n riveissä 

60-luvulta alkaen. Jo 

nuorena hän liittyi 

poliittiseen toimintaan ja istui vuoden vankilassa 

apartheidin vastustamisesta. Poliittisen 

aktivismin takia häntä ei hyväksytty yliopistoihin 

Etelä-Afrikassa, niinpä hän pääsi stipendillä 

opiskelemaan Lontooseen vuonna 1965. 

Samoihin aikoihin hän liittyi ANC:n ulkoasiain 

edustustoon. Yhdessä nykyisen presidentin 

Thabo Mbekin kansssa Mngqikana oli 

perustamassa ANC:n nuorisoliittoa. Vuonna 

1969 hänet lähetettiin Ruotsiin puolueen 

varaedustajana kertomaan apartheidista ja sen 

vastustamisesta. Vuodet 1974–1979 hän 

toimi ANC:n pääedustajana pohjoismaissa. 

Vuosina 1983–1990 

hän työskenteli Tukholmassatyövoimahallinnossa 

ja puhuu 

myös sujuvaa 

ruotsia. 

Marraskuun 2007 

lopulla Etelä-Afrikasta 

saapui Suomeen 

yhteistyökumppaneita 

ja kummiyrittäjiä 

liittyen Suomi-Etelä- 

Afrikka-seuran 

hankkeeseen 

”Mikroyrittäjyyden 

edistäminen 

Etelä-Afrikassa”. 

Teksti ja kuvat: Leena Marsio 

Eteläafrikkalaisia kumppaneita 

ja yrittäjiä Suomessa 

Suomessa kumppaneita edustivat Bronwyn 

Damon (Hope Africa), Ashmeer Joseph 

(ELCSA-DS) sekä Damon Salie (Elgin Learning 

Foundation). Mukana oli myös kaksi 

hankkeessa koulutettua naisyrittäjää, Cynthia 

Mdletye sekä Portia Nzanzana. Nämä nuoret 

naiset pyörittävät omaa yritystään Kayamandin 

townshipissa Stellenboschin viinialueiden 

laitamilla. Marraskuun räntäsateet eivät onnistuneet 

synkistämään vieraiden mieliä tai 

kuvaa Suomesta. 

Tiivistä ohjelmaa 

Vierailun ohjelmaan kuuluivat seminaari 

aiheesta Köyhyyden poistaminen ja ruohonjuuritason 

toiminta sekä Suomi-Etelä-Afrikkaseuran 

jäsenilta, joka järjestettiin yhteistyössä 

Pohjoismaiden Investointipankin kanssa. 

Etenkin naisyrittäjille matkan huipentuma 

oli Kädentaidot 2007-tapahtuma Helsingin 

messukeskuksessa, jossa he esittelivät ja 

myivät omia sekä hankkeen muiden yrittäjien 

käsityötuotteita. Eteläafrikkalaiset helmikorut, 

shwe-shwe-kankaiset nallet, vinyylilevyistä 

valmistetut laukut sekä sähköjohdosta 

virkatut rannekorut kävivät hyvin kaupaksi. 

Portialle ja Cynthialle riitti messuilta inspiroivia 

ideoita myös kotiin vietäväksi. 

Kuopion-matkalla vieraat pääsivät näkemään 

myös oikeaa suomalaista talvea ja 

lunta. Junamatkalla vieraita ihmetytti, että 

järjestys säilyi, vaikka poliiseja ei ollut matkassa.Seurakuntayhtymän 

kutsumat vieraat 

tapasivat Riistaveden seurakuntalaisia, jotka 

ovat tukeneet yrittäjyyshanketta. Kuopion 

Muotoiluakatemiassa vieraat tutustuivat 

käsityö- sekä yrittäjyyskoulutukseen. Teknologiakeskus 

Tekniassa järjestettiin seminaari 

paikallisten yrittäjien, naisyrittäjähanke 

Portia Nzanzana (39) 

Helmitöitä ja koruja tekevä Portia haluaa 

työllään turvata perheensä toimeentulon 

ja antaa samalla toimeentulomahdollisuuksia 

alueensa nuorille. 

–Tulevaisuudessa haluaisin kannustaa 

nuoria käymään yrittäjäkurssin ja ryhtymään 

yrittäjäksi, sen sijaan että menisivät 

töihin tehtaaseen tai olisivat 

työttöminä. 

SEAS:n tukeman yrittäjäkurssin 

Portia kävi heinäkuussa 2007. Nyt hänellä 

on mentorinaan Stellenboschissa 

menestyvää käsityöliikettä pitävä Karen. 

He tapaavat kerran kuussa ja Karen avustaa 

kollegaansa mallien suunnittelussa 

ja yrityksen parantamisessa. 

–Ennen kurssia tein asiat omalla tavallani, 

nyt olen järjestelmällisempi. 

4 5

Reaktioketjun sekä Etelä-Afrikassa toimivan 

Cel Amanzi Oy:n kanssa. 

Eväitä yhteistyöhön 

Eteläafrikkalaisten vierailu kuului osana 

Hope African koordinoimaan North-South 

Dialogue-komponenttiin hankkeessa. Sen 

tavoitteena on jakaa kokemuksia yrittäjyydestä, 

työllistymisestä ja kehityksestä Suomen 

ja Etelä-Afrikan välillä erilaisten organisaatioiden 

ja kumppanien kesken. Samalla hanke 

ja kehitysyhteistyö yrittäjyyden alalla saivat 

huomiota mediassa. 

Kaiken kaikkiaan kumppanit olivat tyytyväisiä 

vierailuun ja sen monipuoliseen ohjelmaan. 

Haasteena nähtiin maidemme erilaiset 

kehitystasot: yrittäjyyskoulutus, tukimuodot 

ja työllistymisen edistäminen tuntuvat 

olevan valovuosien päässä toisistaan. 

Tukea hankkeelle 

Mikroyrittäjyyshankkeen avulla on koulutettu 

jo 1 000 eteläafrikkalaista mikroyrittäjää. 

Vuonna 2005 käynnistynyttä hanketta 

tukevat mm. Ulkoasiainministeriö, Suomen 

lähetysseura, Liikemiesten lähetysliitto sekä 

Suomen Yrittäjät. 

Tutustu hankkeeseen ja siihen liittyvään 

yrittäjäkampanjaan: 

6 

www.afrikka.net/kampanja 

Cynthia Mdletye (27) 

Ompeluyritystä Stellenboschissa, Kaymandissa 

townshipissa vetävä Cynthia on 

määrätietoinen nuori nainen. Kuuden 

hengen taloutta elättävä Cynthia työllistää 

yrityksessään kaksi naista. Alkuvuodesta 

2008 Cynthia sai lahjoituksena 4 ompelukonetta 

ja palkkaa nyt lisää työntekijöitä 

yritykseensä. 

Yrittäjäkurssilta Cynthia kertoo saaneensa 

käytännön avaimia yrittämiseen. 

–Rakastan ompelua, mutta se yksin 

ei riitä yrityksen pyörittämiseen. Ennen 

kurssia en tehnyt kirjanpitoa tai tiennyt 

mitään markkinoinnista. Kurssilla sain 

neuvoksi ottaa asiakkailta käsirahan, jotta 

minun ei tarvitse ostaa kankaita omalla 

riskillä. Opin myös kuinka ostaminen 

tapahtuu: täytyy huomioida materiaalin 

laatu ja hinta ja ostaa mahdollisimman 

hyvälaatuista materiaalia mahdollisimman 

halvalla. 

Cynthiasta yrittämisen hienoja puolia 

on olla oman itsensä pomo. Ennen hän 

työskenteli muille ja oli pettynyt palkkaansa, 

joka hädin tuskin riitti perheen 

elättämiseen. Cynthian mielestä Etelä- 

Afrikassa on iso joukko naisia, joiden 

harteilla on paljon vastuuta. 

”Köyhyyden poistaminen 

ja ruohonjuuritason 

toiminta” oli 

teemana, kun SEAS:n 

pienyrittäjyysprojekti 

järjesti Kirkkohallituksessa 

seminaarin 

eteläafrikkalaisten 

kumppanien 

vierailun aikana 

marraskuussa 2007. 

Teksti: Leena Märsylä 

Marraskuun seminaarissa 

puhuttiin jokapäiväisestä leivästä 

Vieraiden esitykset kuvasivat kahden 

kirkollisen yhteistyökumppanimme (anglikaanit 

ja luterilaiset) lisäksi useiden uskonnollisten 

yhteisöjen yhteistyöhön perustuvan 

järjestön toimintaa. Siitä kertoi pienyrittäjyysprojektin 

uusimman kumppanin (Elgin 

Learning Foundation) edustaja. 

Anglikaanisen kirkon sosiaalisen palvelun 

yksikkö on meille entuudestaan tuttu HOPE 

Africa. Bronwyn Damon kertoi HOPE African 

toimineen yli 60 vuosikymmenen ajan 

merkittävällä tavalla kasvatuksen, terveydenhoidon, 

hyvinvoinnin, oikeudenmukaisuuden, 

demokratian ja vaikuttamistoiminnan 

alueilla. HOPE perustettiin aikanaan edesauttamaan 

yhteiskunnan kehittämistä. Sosiaalisissa 

ja yhteisöjä koskevissa kysymyksissä 

HOPE keskittyy mm. köyhyyden poistamiseen. 

Se tekee laajaa yhteistyötä paikallisten 

yhteisöjen, kansalaisjärjestöjen, muiden 

uskonnollisten yhteisöjen, hallituksen, liikeelämän 

ja kansainvälisten organisaatioiden 

kanssa. 

HOPE African keskeisiä toiminta-alueita 

köyhyyden vähentämisen ohella ovat toimeentulokysymykset, 

syrjäseutujen kehittäminen, 

naisten ja lasten aseman parantaminen. 

(Järjestön kotisivuilta www.hopeafrica. 

org.za löytyvät mm vuosikertomukset, joista 

saa hyvän kuvan kumppanimme toiminnasta.) 

Ashmeer Joseph esitteli luterilaisen kumppanin 

ELCSA-DS:n (Evangelical Lutheran 

Church in Southern Africa) työtä Etelä-Afrikan 

köyhillä syrjäseuduilla. DS (Development 

Service) on luterilaisen kirkon diakonisen työn 

osasto, joka itsenäistyi Luterilaisen maailmanliiton 

alueellisen avustustyön yksiköstä 

vuonna 1997. 

ELCSA-DS järjestää koulutusta erittäin 

köyhillä ja syrjäisillä alueilla. Josephin mukaan 

syrjäseuduilla köyhyysmittari jakautuu 

kahteen: köyhien talouksien toimeentulo 

on köyhyysrajalla tai sen alla eli 67 USD/kk 

henkilöä kohden. Erittäin köyhissä talouksissa 

toimeentulo on puolet tai vähemmän 

tästä virallisesta köyhyysmääritelmästä. 

DS:n työskentelyalueilla ihmisten luku- ja 

kirjoitustaito on puutteellista. Tämä puute 

muodostaa ensimmäinen haasteen yrittäjäkoulutuksen 

järjestäjille. Lukutaidon vajavuuden 

huomioon ottaen kursseilla on edettävä 

osallistujien määräämällä tahdilla. 

Kurssipaikat sijaitsevat huonojen liikenneyhteyksien 

takana. Teiden kunto alueella on 

heikko, kurssien pitopaikkoja on vaikea löytää 

yhteisten tilojen puuttuessa, sääolosuhteet 

aiheuttavat ajoittain lisäharmia, samoin alueen 

poliittiset levottomuudet. Sähkön ja veden 

saannissa on puutteita. 

Ennen kuin koulutus on näissä olosuhteissa 

mahdollista, on opittava tuntemaan yhteisön 

rakenne. Yhteisön johtoon on tutustuttava ja 

heidät on saatava informaation avulla mukaan. 

Heidän kauttaan saadaan tarvittaessa apua 

paikallistuntemuksessa. 

ELCSA-DS:n koulutusohjelmassa keskitytään 

elämänhallintaan, projektien hallintaan 

ja projektiin liittyvien taitojen hyödyntämiseen. 

Koulutus sinänsä on perustaitojen 

oppimista alkaen ryhmän muodostamisesta, 

kokoustekniikan opettelusta, kirjanpidon alkeista, 

hygienian perusteista, maan käytöstä, 

viljan tuotannosta, leipomisesta, kanan ja sian 

kasvatuksesta makeisten ja tiilien valmistamiseen, 

ompelemisesta kauppapuutarhan 

pitämiseen jne. 

7

Elgin Learning Foundationin edustaja 

Damon Salie perehdytti kuulijat seuran tuoreimman 

yhteiskumppanin toimintaan. 

Virallisten tilastojen (v.2000) mukaan 35 

prosentin eli 14.3 miljoonan eteläafrikkalaisen 

jokapäiväinen leipä on riittämätön. Vanhukset, 

naiset ja lapset ovat riskiryhmä myös riittävän 

ravinnonsaannin osalta. Nälän syitä löytyy 

maan historiasta: kolonialismista, rotuerottelusta, 

kapitalismista ja perinteisten yhteisöjen 

muuttumisesta. 

Vuonna 2000 valmistui Integrated Food 

Security System (IFSS), jonka avulla pyritään 

lisäämään kotitalouksien ruuantuotantoa ja 

kaupankäyntiä, tulojen kasvua ja työpaikkoja 

sekä kehittämään turvaverkkoja, ruoka-apusysteemejä 

sekä osaamista. 

Ruohonjuuritason vastauksena ruokaohjelmaan 

perustettiin muutamia vuosia 

sitten voittoa tavoittelematon organisaatio, 

The Faith Based Alliance (FBA). Perustajina 

oli eri uskontoja ja moraalisia näkemyksiä 

edustavien järjestöjä. He näkivät, että näiden 

edustamiensa yhteisöjen piirissä on jokaisessa 

kylässä ja kaupungissa paljon potentiaalia 

niin ihmisissä kuin rakennuksissa. Nämä 

vahvuudet yhdistämällä voitaisiin muodostaa 

kanavia tavaroiden ja palvelujen ulottamiseksi 

köyhien keskuuteen. 

FBA mobilisoi eri uskonnollisten yhteisöjen 

jäseniä työskentelemään köyhyyden vähentämiseksi. 

Käytännössä on taattu ruuan jakelua 

soppakeittiöiden, talouspuutarhojen, ruokapakettien 

ja –kuponkien avulla. Käytännön 

ohjelmat ovat yhdistyneet muihin köyhyyden 

lieventämisprojekteihin. 

FBA:n toiminnassa painotetaan kannattavuutta 

ja kumppanuutta. Siinä pyritään 

sosiaalisen muutoksen aikaansaamiseen ja 

yhteisöjen kehittymiseen niin, että ne olisivat 

ennen pitkää riippumattomia ulkopuolisesta 

avusta ja tulisivat toimeen omillaan. 

Text: Mari Lotvonen 

Photo: Leena Marsio 

Impact assessment report on the Finland 

– South Africa Association’s Project: 

Developing Micro Entrepreneurship in South Africa 2005–2008 

Since 2004, several South African Non profi t 

Organisations have conducted basic business 

skills training courses within the Finland South 

Africa Association (FSAA) project, aiming to 

enhance local economic development in South 

Africa.During July and September 2007, 

researcher Mari Lotvonen, conducted an impact 

assessment of the FSAA project in co-operation 

with HOPE Africa, which is one of the South 

African partners in the FSAA project. The 

impact assessment report (128 pages) looks 

into the policy framework development for 

Small, Micro and Medium Enterprise (SMME) 

sector in South Africa as well as provides an 

overview of existing services for SMMEs. The 

impact assessment report provides the profi les 

of the South African partner organisations, 

explores the impact the FSAA project has had 

on South African partner organisations and 

the main focus of the report is on the impact 

the basic business skill training courses had 

had on benefi ciaries. 

The Research 

The research aims were to explore the impact of 

the FSAA project on the implementing South 

African organisations and the impact the basic 

business skill trainings had on benefi ciaries. 

This article focuses on the benefi ciaries who 

were trained within the FSAA project. The 

research population was 421 benefi ciaries 

who were trained within the FSAA project 

between 2004 and 2006 and six organisations 

implementing the FSAA project in South 

Africa. The sample of 97 (23% of the research 

population) benefi ciaries was selected by 

random availability sampling technique and 

the fi nal response rate was 92%, in other words 

89 respondents. Benefi ciaries were interviewed 

by using a semi structured interview schedule 

and interviews conducted were either face-toface 

meetings or via telephone. 

Profi le of trained 

benefi ciaries 

The main aim of the FSAA project is to provide 

basic business skills training to women, youth, 

unemployed and people living in disadvantaged 

communities and rural areas. From 421 

benefi ciaries 57% were women and 93% of 

women were unemployed. 43 % of the women 

were from rural communities and even 57% 

of women were from urban communities 

they were from informal settlements, where 

basic service delivery is still inadequate. 39% 

of the women were entrepreneurs before the 

training. 

Considering youth, 60% of the trained 

benefi ciaries were youth, 35 years of age or 

younger. 54 % of the youth were women and 

28% of youth were from rural communities. 

94 % of the youth were unemployed and 24% 

were entrepreneurs before the training. Even 

72% of youth were from urban communities, 

most of them were from informal settlements. 

It follows that from 2004 and 2006 the South 

African partner organisations have trained 

benefi ciaries that the FSAA as well as the 

South African government identifi es as the 

most vulnerable groups regarding poverty 

alleviation and economic development, namely 

women and youth. 

Promising Results 

Interviews with 89 benefi ciaries provided 

insights on the impact that the trainings 

had on benefi ciaries and their businesses. 

8 9

Able to make living 

No benefi ts-money to business 

No income 

To pay school fees/clothing 

Buy luxuries 

Something meaningful to do 

More money to spend-income 

Figure 1 

Regarding the basic business skills courses, 98% 

of the respondents considered the courses to 

be useful. The most commonly stated benefi ts 

from the course were business management, 

money management/bookkeeping and profi t 

making/pricing. 

Just over half (55%) of the respondents were 

entrepreneurs at the time of the interviews 

and 24% of these entrepreneurs started a 

business after the training. Almost half of the 

enterprises (49%) were formally registered 

businesses of which 22% were registered 

after the training. Another half (49%) of the 

entrepreneurs operated survivalist businesses, 

of which most were based in rural areas and 

were operated by women. The fi nding that just 

over half of the survivalist businesses (54%) 

were started after the training suggests that 

Figure 2 

Finances 

Customers don’t pay 

Crime 

Goverment red tape 

Expensive transport 

Marketing 

Seasonal business 

Other* 

Income benefi ts by SMME categories (n=49) 

0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 

SURVIVALIST (0) MICRO (1–5) SMALL & VERY SMALL (6–100) 

In brackets ( ) number of employees each SMME category has 

the training broadens benefi ciaries’ options on 

how to make a living and therefore creating 

sustainable livelihoods for entrepreneurs and 

their families. 

Regarding the business income benefi ts the 

most common benefi t was that entrepreneurs 

were able to make a living and many respondents 

told that now there is ‘less suffering’ 

indicating that the income the business is able 

to generate is signifi cant for them. Figure 1 

illustrates the income benefi ts that respondents 

expressed as the most important. 

As F igure 1 illustrates, 24% of the entrepreneurs 

used the business income for the 

business suggesting that they are planning 

to grow their businesses. The fi nding that 

eight businesses are operated even they were 

Business problems by SMME category (n=34) 

0 1 2 3 4 5 6 7 8 

SURVIVALIST (0) MICRO (1–5) SMALL & VERY SMALL (6–100) 

In brackets () number of employees each SMME category has 

*Other includes problems such as government red tape, 

personnel, no electricity or storage space and bookkeeping 

not generating any income at the time of the 

interviews, suggests that people are committed 

to their enterprises. On the other hand, 

the fi nding that six survivalist businesses did 

not generate any income is an illustration 

of the challenging conditions in which they 

operate. For instance, in rural areas most of 

the potential customers are dependent on 

the government social grants as their main 

sources of income, and that income is likely 

to be spent on everyday necessities such as 

bread and milk rather than luxury items such 

as cool drinks or sweets. 

The fact that customers do not pay was the 

biggest challenge for survivalists businesses as 

illustrated in Figure 2. Oftentimes survivalist 

entrepreneurs sell goods for credit because 

they know that customers do not have cash, 

and expect to get payment when the customer 

receives his or her social grant. 

Overall, regarding the challenges that the 

entrepreneurs have to deal with, only 34 entrepreneurs 

had some problems in running their 

businesses. Figure 2 illustrates the challenges 

that the entrepreneurs had. 

Problems related to business fi nances and 

access fi nancing was the most commonly expressed 

problem. Only survivalist entrepreneurs 

stated an expensive transport as a challenge. 

One contributing factor is that especially rural 

entrepreneurs have to rely on expensive public 

transport when travelling to the nearest city or 

town to buy supplies. Often the nearest city is 

over 30 kilometres away. 

Start up funding 

Since access to fi nances is a challenge for many 

starting entrepreneurs, a new aspect in the FSAA 

project is a process of providing start up awards 

to benefi ciaries. Start up awards are provided 

in a form of a gift, in other words equipment 

or materials for the business or as a lump sum 

of cash for the business, not exceeding R800 

(about 70 Euros) per entrepreneur. The fi rst 

start up awards were awarded in 2007. 

In order to explore the impact of start up 

funding for businesses, the research explored 

the potential impact of start up loans for the 

businesses. The fi ndings indicate that the 

entrepreneurs (20%) who used start up funding 

for their businesses are likely to be formal 

businesses compared to enterprises that did 

not utilise start up fi nances. Figure 3 illustrates 

differences between businesses that used start 

up funding and businesses that did not use 

start up funding. 

Interestingly, start up fi nancing does not 

seem to impact on enterprises ability to generate 

income since 90% and 82% of both enterprise 

groups have business income. Regarding the 

income amount, the start up fi nancing does 

not seem to guarantee higher business income 

since average weekly income for businesses 

that used start up fi nances was lower than 

for others businesses. Since the fi rst start up 

awards were given in 2007, the next two years 

will provide valuable information on the impact 

of start up awards on enterprises. 

10 11 

Figure 3 

100 

% 

90 

80 

70 

60 

50 

40 

30 

20 

10 

0 

Formally 

registered 

Impact of start up fi nances on business (n=49) 

Own transport Rented 

premiss 

Has income 

NO START UP LOAN YES START UP LOAN 

Has bank 

account

Figure 4 

Further assistance (mentoring) by business ownership (n=89) 

25 

20 

15 

10 

5 

0 

Mentoring 

Another new aspect of the FSAA project is 

mentoring, which became a formal part of 

the FSAA project only in 2007. Before 2007 

mentoring and follow up was done on ad hoc 

basis and depended on the organisations’ 

mentoring strategies. However, the fi ndings 

indicate that the respondents who received 

further assistance after the training are more 

likely to become entrepreneurs than not assisted 

respondents, respectively 29% and 

12% therefore illustrating the importance of 

the mentoring process. Figure 4 illustrates 

the potential impact of further assistance to 

benefi ciaries. 

Considering that the offered basic business 

skills training is a fi ve day course and the fact 

that most of the interviewed benefi ciaries do 

not have a formal business education background, 

the importance of mentoring and 

further assistance after the training are likely 

to be signifi cant in enabling entrepreneurs 

to either start a business or further improve 

their businesses. 

From the beginning of 2007 South African 

partner organisations have mentored trained 

benefi ciaries from three to twelve months. It 

will be exciting time for the FSAA and the 

South African partners to explore the impact of 

structured mentoring strategies on benefi ciaries 

and their businesses in 2008 and 2009. 

Conclusion 

Had a business 

before training (n=38) 

The impact assessment shows that the FSAA 

project is making an impact on benefi ciaries’ 

lives, by widening benefi ciaries’ opportunities 

Never business 

owner (n=34) 

Started a business 

after training (n=17) 

WAS ASSISTED (n=38) WAS NOT ASSISTED (n=51) 

to make a living, by providing skills to start a 

business or by providing skills to entrepreneurs 

to grow their existing businesses. Stronger focus 

on mentoring benefi ciaries and an opportunity 

to provide start up awards are indications that 

the FSAA project can adapt based on the needs 

of the benefi ciaries. 

The current six South African organisations 

that implement the FSAA project in South Africa 

have the capacity to provide basic business 

skills training as well as other skills training 

to variety of communities around South Africa. 

Furthermore, the process that the South 

African organisations have gone through with 

the FSAA since 2004 is an illustration that 

the organisations are committed to continue 

the partnership with the FSAA and to make 

a conscious effort in order to impact on the 

Local Economic Development in South African 

communities. 

Considering the limited number of existing 

research on SMME sector and around sustainable 

livelihoods concept, the FSAA project 

provides an excellent opportunity to collect 

information on the SMME sector and about 

sustainable livelihoods. The collected information 

and research thereafter would be an 

ideal platform to infl uence on policies and 

strategies regarding SMME development in 

South Africa. 

For any further questions, please contact 

Leena Marsio (leena.marsio@saunalahti.fi ) or 

Mari Lotvonen (marilotvonen@gmail.com) 

Mari Lotvonen has 

been living in Cape 

Town since 1997 and 

has a Masters Degree 

in Social Policy and 

Management from 

the University of 

Cape Town. She has 

been involved in with 

the FSAA project on 

a part-time basis 

since 2005. 

12 13

Etelä-Afrikka on aina 

ollut osa elämääni. 

Toinen nimeni on 

annettu Winnie 

Mandelan mukaan, 

sillä synnyin 

16. kesäkuuta 1986 

Soweton kansannousunkymmenvuotisjuhlapäivänä. 

Teksti: Saara Mattsson 

Kuvat: Leena Marsio 

Oppia elämään Etelä-Afrikasta 

Isäni, ja samalla Suomi-Etelä-Afrikka-seuran 

taloudenhoitaja ja varapuheenjohtaja Börje 

Mattsson, oli apartheidin aikana tiiviissä 

yhteistyössä ANC:n kanssa, joten olen saanut 

kuulla tarinoita vapautustaistelusta koko 

lyhyen ikäni ajan. Minut oli siis linkitetty 

maahan, joka sijaitsi pallon toisella puolella, 

ja jossa en ollut koskaan käynyt. Kun siis 

mahdollisuus tuli matkustaa Etelä-Afrikkaan, 

tartuin siihen, vaikka se tarkoittikin 

kroonista 1000 euron lovea pankkitilille... 

Seurueeseemme kuului itseni ja isäni 

lisäksi seuran sihteeri 

ja yrittäjähankkeen 

projektikoordinaattori 

Leena Marsio. (Joka on 

myös loistava kuski. 

Etelä- Afrikassa liikenne 

on vasemmanpuoleista, 

mutta Leena ajoi, muutamaa 

virhekäännöstä 

lukuun ottamatta, kuin 

vanha konkari!). Matkan 

tarkoituksena oli käydä 

vierailemassa paikallisten 

yhteistyökumppaneiden luona, jotka olivat 

mukana Mikroyrittäjyyden edistäminen Etelä- 

Afrikassa- projektissa. Myös vuosiraporttien 

ja kuittien metsästystä oli luvassa. Itse en 

tiennyt projektista juuri mitään, joten päätin 

ottaa koko reissun opintomatkana solidaarisuustyöhön. 

Projekti perustuu yrittäjäkurssiin, jonka 

tarkoitus on antaa oppilaalle valmiudet oman 

pienyrityksen perustamiseen ja näin hankkia 

elantonsa. Useimmat yrittäjäkursseista 

pidetään townshipeissa. Paikallisia yhteistyökumppaneita 

ovat HOPE Africa (Kapkaupungin 

anglikaanikirkon sosiaalisen kehityksen 

osasto), ELCSA-DS (Evankelisliterilaisen 

kirkon kehityspalvelu), Thembalitsha Foundation, 

Uniting Reformed Church of Southern 

Africa, Elgin Learning Foundation sekä 

Greater Stellenbosch Development Trust. Kurssi 

opettaa budjetointia, laatimaan liiketoimintasuunnitelman, 

pitämään kirjaa menoista ja tuloista 

sekä hallitsemaan kassavirtaa. Vuosina 

2005–2007 on yrittäjäkurssin aikana koulutettu 

jo 1000 pienyrittäjää. 

Kiersimme siis ympäri Kapkaupunkia ja sen 

lähialueita vierailuilla ja kokouksissa. Ilmeisesti 

minua säälittiin hirveästi kun ”jouduin” 

kuuntelemaan kehityspoliittisia keskusteluja 

päivästä toiseen, sillä eräs yhteistyökumppaneista, 

HOPE Africa päätti järjestää minulle 

henkilökohtaisen sightseeing-oppaan, Maxin, 

joka toimi heillä harjoittelijana. Maxin ansiosta 

saimme myös kutsun anglikaanikirkon 

juhliin. Juhlat, meille sanottiin, oli järjestetty 

”eräiden hollantilaisten sponsorien kunniaksi”. 

Hämmästykseksemme kävi ilmi, että nämä 

hollantilaiset olivat lentoyhtiö KLM:n työntekijöitä, 

ja meidän menolentomme henkilökunta. 

Hekin tunnistivat meidät, ja jälleennäkeminen 

oli hyvin lämmin ja iloinen. 

KLM:ällä on, hyvän ruuan ja ekologisen 

toimintasuunnitelman lisäksi, henkilökunnan 

perustama säätiö nimeltään Wings of 

Support (www.wingsofsupport.org), jonka 

ideana on kantaa vastuutta kohdemaiden 

sosiaalisesta tilasta. Jokaisesta maasta, johon 

KLM:llä on lentoja, on valittu järjestö tai hyväntekeväisyyskohde, 

jota tuetaan rahallisesti. 

Henkilökunnalla on myös mahdollisuus tehdä 

vapaaehtoistyötä kohdemaassa. Sen sijaan, 

että he tuhlaisivat vapaapäivänsä rannalla tai 

ostoskeskuksissa, he voivat itse osallistua avustustyöhön. 

Saimme kuulla juhlaseuraltamme, 

että he olivat viettäneet koko päivän maalaten 

satu- ja sarjakuvahahmoja lastenkodin seinille 

townshipissä. Heidän kasvoistaan näki, ettei 

teko ollut ainoastaan lapsille tärkeä, vaan 

myös heille. 

Muutaman päivän ajan pidettiin kokouksia 

kaikkien yrittäjähankkeen partnereiden kesken 

Suomen lähetystössä. Kaikilla järjestöillä 

oli hiukan oma tapansa järjestää ja hoitaa 

yrittäjäkurssinsa, ja hyvä niin, mutta kun 

järjestöjen välille pyrittiin luomaan yhteistyötä 

ja kontakteja, syntyi väittelyitä ja kiistoja. 

Seurasin ulkopuolisena keskusteluja hiukan 

varautuneena, kunnes yhtäkkiä ymmärsin 

miksi Etelä-Afrikka, ja niin monet muutkin 

maat ovat sisäisissä konfl ikteissa eikä kehitystä 

tapahdu. Ihminen etsii vastauksia elämäänsä 

ja ongelmiinsa itsensä ulkopuolelta. Ajatellaan, 

että joku voi pelastaa ja tehdä kaiken 

työn puolestamme. Samalla sulkeudumme 

oman pieneen tilaamme emmekä tahdo 

päästä muita lähelle, sillä se saattaisi muuttaa 

meitä ja viedä meiltä uskomme, aatteemme, 

yksilöllisyytemme. 

Pöydän ääressä istuvat järjestöt toimivat 

kuten yksilökin. He pitivät lujasti kiinni omasta 

mielipiteestään, mutteivät kuitenkaan sanoneet 

mitä todella tunsivat. Kunnes lopulta eräs HOPE 

African jäsenistä uskalsi puhua todellisista 

tuntemuksistaan. Se antoi muillekin rohkeutta 

jakaa huolensa ja ärtymyksensä. Sotanaamiot 

riisuttiin ja alkoi aito, oikeita tuloksia tuova 

keskustelu siitä, kuinka yrittäjäkurssia voitaisiin 

parantaa ja kehittää. 

Monet ongelmista ovat sisäisiä, oli kyse 

yhteiskunnasta tai yksilöstä. Muiden, ulkopuolisten 

apua tarvitaan, mutta ulkopuolinen ei 

koskaan voi korjata sitä, mitä on sisällä rikki. 

Se on kuin maalaisi uuden maalikerroksen 

homeisen seinän päälle. Tai kuten eräs projektin 

jäsenistä totesi: ”Why won’t we talk 

to the insider, but we ’re willing to talk to an 

outsider?”. 

Tätä kirjoittaessa matkasta on kulunut jo yli 

kymmenen päivää, enkä vieläkään ole oikein 

palautunut ”normaalitilaani”. Enkä edes usko, 

että koskaan tulen. Sillä Etelä-Afrikka muokkasi 

minua. Jokainen tuoksu, tähtitaivas ja kokemus, 

oli se vierailulla karussa townshipissa, oluella 

isäni kanssa tai merenkuohunnan kuunteleminen, 

muutti minua. Ennen matkaa, olisin 

kuvaillut itseäni sanoilla ”eksynyt, epävarma tai 

vaalea, suomalainen kaksikymppinen nainen”. 

Matka opetti minulle, ettei minulla tarvitse 

olla vastauksia kaikkeen, että saan erehtyä, 

kokeilla, epäonnistua, ja yrittää uudestaan. 

Saan olla ihminen. En ole yksin, Se, mikä 

tapahtuu sinulle, tapahtuu myös minulle. Me 

olemme yhtä. Ubuntu. 

14 15

Varsinkin 

kuunvaihteissa 


townshipeissa on 

vaikea välttyä 

näkemästä sievästi 

pukeutuneita 

naisryhmiä 

kiiruhtamassa 

kokouksiin. 

Hautajaisyhdistysten 

lisäksi naisia 

pitävät kiireisinä 

stokvellit, 

epäviralliset 

säästöklubit. 

Teksti ja kuvat: 

Johanna Kejonen 

Stokvel on afrikaansia ja tarkoittaa säästämisyhdistystä. 

Pohjalla on englanninkielinen 

sanapari ”stock fair”, joka kertoo paljon, 

mistä on kyse: keinosta säästää rahaa hinnakkaampiin 

hankintoihin. 

Erilaisia variaatioita riittää. Yksinkertaisimmillaan 

joukko ystäviä ja naapureita säästää 

sovitun summan yhteiseen pottiin. Vuorotellen 

kukin saa nostaa koko summan ja hankkia 

mitä mielii. 

Stokvel päihittää pankin 

Kun rahoituspalvelut olivat olemassa vain 

valkoisille ja varakkaille, epäviralliset hautajais- 

ja säästöklubit olivat mustien ainoa vaihtoehto. 

Monelle stokvel on yhä ainoa houkutteleva 

tapa säästää tai investoida. Liian moni on 

pulassa velkoja karhuavien huonekalukauppiaiden 

tai koronkiskureiden takia. 

Nyttemmin oma pankkitili alkaa olla arkipäivää, 

mutta stokvellien kannatus säilyy. 

Arvioiden mukaan rahavirtojen arvo hipoo 

12 miljardia randia vuodessa, ja rinkeihin 

kuuluu miljoonittain ihmisiä. 

Stokvellin yhteisöllinen merkitys on monelle 

korvaamaton. Toinen syy suosioon on pankkipalveluiden 

kalleus. Jos tallettaa 20 randia 

kuussa säästötilille, ja pankki nappaa siitä 

neljä randia palvelumaksuja, viiden prosentin 

talletuskorot eivät riitä kattamaan kuluja. 

Lisäksi on monia käytännön ongelmia. Maaseutukylistä 

pankkireissu on pitkän matkan 

takana. Taksit maksavat ja sisältävät riskinsä. 

Niissä tulee helposti ryöstetyksi. 

Tämän tietää myös Flora Shai, Lorrainen 

kylässä Limpopossa asuva hedelmäkauppias. 

Floran pankkireissulle kaupungin postipankkiin 

tulee matkaa 70 kilometriä eikä pankin 

jonossakaan ole vielä turvassa. 

Stokvel-rahat menevät usein kodin menoihin ja vaatteisiin. 

Säästöklubeista huonekaluostoksille 

– Kun tulee asiaa pankkiin, otan mukaan 

vain pienen muovipussin. Silloin näyttää, 

että kannan mukanani vain jotain mitätöntä 

summaa. 

Stokvel taipuu bisnekseksi 

Stokvellin rahat menevät yleensä tarkasti 

suunniteltuun kohteeseen: kotiin, huonekaluihin, 

keittiötarvikkeisiin. Köyhimmille kyse 

voi olla parinkymmenen randin säästöstä. 

Toisessa ääripäässä säästöringit taipuvat tuottavaksi 

bisnekseksi. 

Esimerkiksi Sophie Mhangwani, kengäntekijä, 

koronkiskuri ja vaatturi, tienaa stokvellillaan. 

Hän ja yhdeksän muuta Nkowankowassa 

asuvaa naista säästivät kukin 500 randia kuussa, 

kunnes summa kasvoi 20 000:een. Pottia 

ei jaeta, vaan siitä lainataan halukkaille korkoa 

vastaan. 

–Saamme hyvät tienestit joka joulu. Tulot 

nousevat 15 000 randiin. 

Stokvel perustuu luottamukseen. Jäsenet 

ovat sisaria, sukulaisia, ystäviä tai naapureita. 

Mutta on sitäkin nähty, että joku antaa periksi 

houkutukselle eikä enää ilmestykään paikalle 

oman osuuden nostettuaan. 

– Sitten ei auta kuin lähteä perimään. 

Yleensä rahat löytyvät. Mutta ystävyys on 

katkolla, Patricia Rihlaniki, Sophien stokvelkaveri 

kertoo. 

Iso kirjo rahoitusinstrumentteja 

Äkkiseltään voi yllättää kuinka paljon erilaisia 

rahoitusinstrumentteja Etelä-Afrikan köyhimmilläkin 

on käytössään. Eroja kaupungin 

ja maaseudun välillä ei hirveästi ole. 

Stokvel-rahojen 

käyttäminen prosenteissa 

Maksuihin 7% 

Säästöön 4% 

Yllättäviin menoihin 4% 

Vaatteisiin 7% 

Maatalouteen 6% 

Taloon 4% 

Jouluun 13% 

Lasten koulumaksuihin 15% 

Kotitalouteen 26% 

Valtion ja eri rahoittajien tukema Financial 

Diaries -projekti tuottaa jatkuvasti tutkimustietoa 

kaikesta mahdollisesta köyhimpien 

talouteen liittyvästä. 

On monenlaisia mikroluottoja ja vakuutusturvia. 

Yksi jos toinenkin lainaa naapureilta, 

sukulaisilta tai koronkiskureilta. Käytännössä 

kaikki kuuluvat virallisiin tai epävirallisiin 

hautajaisseuroihin, monet kirkollisiin yhdistyksiin. 

Useimmat useampiin kerrallaan. 

Yksi esimerkki löytyy Phalaborwan kupeesta, 

Namakgalesta. Bisneksillään vaurastuneella 

Jane Modiballa on selkeä systeemi, miten 

mikäkin rahalähde hyödynnetään. Jane on 

lääkäri, “noitatohtori”, joka kattaa hoitotuloillaan 

ruokaostokset. Mikroluotot ovat 

bisnestä varten. Jane käy joka kuukausi 400 

kilometrin päässä Johannesburgissa osta- 

massa varastoon peittoja, lakanoita ja alusvaatteita. 

Myyntivoitot menevät pankkitilille, 

ne kuittaavat lasten yliopistomaksut. Muiden 

bisnesten ohessa Jane antaa pikavippejä 

30 prosentin korolla ja toimii siis koronkiskurina. 

Näiden lisäksi on neljä erilaista hautajaisseuraa 

ja kolme stokvellia. 

– Yhteen stokvelliin jokainen pistää 120 

randia, niistä kertyy jokaiselle joulurahaa 2000 

randia, Jane kertoo. 

Toisessa säästetään tuoleja varten. Jokainen 

sijoittaa 60 randia kuussa, ja ostosreissulle 

lähtee koko porukka. 

– Lisäksi on vielä yksi, jossa kullekin jäsenelle 

ostetaan 10 kanaa vuorotellen joka 

kuukausi. 

Suosio kasvaa 

Vaikka stokvel perinteisesti liitetään Etelä- 

Afrikan köyhiin, se on muidenkin suosiossa. 

Silloin stokvel tarkoittaa kokoontumista ystävien 

kesken ja rahojen käyttämistä elämän 

ihanuuksiin. 

Varsinkin nuorison joukossa stokvel on 

muuntunut yhteiseksi hauskanpidoksi, jossa 

sivutuotteena käydään ravintolassa tai ostellaan 

levyjä, elokuvia, laukkuja ja kenkiä. 

Hienostorouvat pitävät teeseuroja, hankkivat 

koristeellisia kuppisarjoja ja kalusteita 

ja nauttivat niistä sitten porukalla mukavat 

kupit teetä. 

Ja mikäpä ei jäisi rahoitusmaailmalta huomaamatta. 

Markkinoille on alkanut sadella 

erityisiä stokvel-tilejä, joilla pankit yrittävät 

saada osansa huikeista rahavirroista. 

Jane Modiba tietää tarkasti, miten rahansa käyttää. 

Stokvel on joulua ja huonekaluostoksia varten. www.fi nancialdiaries.com 

Säästöt nousevat nopeasti 

tuhansiin randeihin. 

16 17

Teksti ja kuvat: Maiju Tykkyläinen 

Suomi-Etelä-Afrikka-seura mukaan yhteistyöhankkeeseen 

Meidän omat elokuvat − dialogi 

lasten oikeuksista ja unelmista 

Suomi-Etelä-Afrikka-seura on saanut tukea 

yhteistyöhankkeeseen ”Meidän omat 

elokuvat − dialogi lasten oikeuksista ja 

unelmista” Ulkoasiainministeriön Kehityspoliittisen 

viestinnän yksiköstä 6700 

euroa. Hankkeen yhteistyökumppaneita 

Suomessa ovat Mikkolan koulu Vantaalla, 

Voisalmi-Tyysterniemen koulu Lappeenrannassa, 

Opetushallitus sekä Suomen 

Pakolaisapu. Etelä-Afrikassa kumppanina 

on Arethabengin koulu Soshanguvessa, 

Pretorian pohjoispuolella. 

Hankkeen tarkoituksena on käydä dialogia 

pohjoisen ja etelän, kehittyneen ja kehittyvän 

maan lasten todellisuudesta, oikeuksista 

ja unelmista taiteen keinoin. Hankkeen tuloksena 

valmistuu työpajavaiheessa useampia 

lyhytelokuvia sekä lopputuloksena yksi 

yhteinen, kulttuuriseen dialogiin haastava 

elokuva lasten elämästä, oikeuksista ja 

unelmista. Lapset ideoivat, käsikirjoittavat, 

kuvaavat ja editoivat. Elokuva tehdään pääosin 

lasten omilla äidinkielillä ja tekstitetään 

tarvittaessa suomeksi, pohjois-sothoksi ja 

englanniksi. 

Opettajille ja oppilaille Mikkolan ja Arethabengin 

kouluissa järjestetään koulutus, 

johon liittyvät elokuvatyöpajat. Kouluttajana 

toimii suomalainen elokuva- ja media-alan 

ammattilainen Hanna Toiviainen sekä 

University of Witwaterstrandin media-alan 

opiskelijat. Suomessa koulutus ja elokuvatyöpajat 

järjestetään tammi-helmikuussa 

2008, Etelä-Afrikassa maalis-huhtikuussa 

2008. Toimijoina ovat 5.-luokkalaiset oppilaat 

molemmissa maissa sekä heidän 

vanhempansa ja opettajansa. Elokuva valmistuu 

elokuussa 2008 ja sitä on tarkoitus 

levittää laajasti. 

Mikkolan koulu sekä Arethabengin koulu 

ovat olleet ystävyyskouluja vuodesta 

2004 alkaen. Kirja Tunne kieleni – Tseba 

leleme la ka – Know my language valmistui 

2007 pääosin opettajien talkootyönä. 

/ Leena Marsio 

Helmi-maaliskuun aikana on luokassani 

toteutettu elokuvaprojekti osana ystävyyskoulutoimintaa 

eteläafrikkalaisen Arethabengin 

koulun kanssa. Projektin aikana luokkani teki 

alusta loppuun asti viisi lyhytelokuvaa lapsen 

oikeuksista. Huhtikuussa elokuvia tehdään 

Arethabengissä ja elokuvista tuotetaan yksi 

yhteinen kooste: Meidän omat elokuvat − 

dialogi lasten oikeuksista ja unelmista. 

Projekti alkoi Planin lapsenoikeuksien 

lähettilään vierailulla. Lähettiläs kertoi lapsiin 

vetoavalla tavalla lapsen oikeuksista ja lapsen 

oikeuksien sopimuksesta. Lasten tehtävänä 

oli mm. miettiä, mitkä oikeudet he säästäisivät, 

jos jostain olisi pakko luopua. Tehtävä herätti 

paljon keskustelua, ja auttoi ryhmiä valitsemaan 

oman aiheensa elokuvaan. Teemaan 

tutustuimme myös katsomalla lasten tekemiä 

Animoituja artikloita sekä kuuntelemalla 

nuorten tekemää Turpa auki-cd:tä lapsen 

oikeuksista, jotka ovat molemmat Planin 

tuotantoa. 

Aiheenvalinnan jälkeen alkoi elokuvan 

teorian opiskelu Hanna Toiviaisen johdolla. 

Oppilaat tutustuivat eri kuvakulmiin niin 

teoriassa kuin kameraharjoituksissakin. Kotitehtävänä 

oli kuvakulmien käytön seuraaminen 

oppilaan omassa lempiohjelmassa. Moni 

Ohjaaja Iida Annala, kuvaaja Emilia Möttö, ruokailemassa 

vasemmalta oikealle uuden perheen 

äiti Pauliina Sarvi, uuden perheen oma lapsi 

Varpu Kuusinen sekä uuden perheen saanut lapsi 

Eeva Kaihola 

kertoi ensimmäistä kertaa tajunneensa, että 

ohjelmissa ylipäätään on erilaisia kuvakulmia 

ja kuvakokoja. 

Tunneilla harjoittelimme myös juonen 

muodostamista. Oppilaat saivat nipun kuvia, 

joista heidän täytyi valita kolme kuvaa. 

Eniten minä varmaan opin tästä jutusta, 

miten kuvataan. (Emilia Möttö, kuvaaja) 

Joitakin kohtauksia jouduimme harjoittelemaan 

jopa seitsemänkin kertaa. (Lotta Lampola) 

Noiden kolmen kuvan avulla ryhmät tekivät 

tarinoita, joissa oli alku, keskikohta ja yllättävä 

loppu. Tehtävä oli aluksi oppilaille aika vaikea, 

sillä tarinan typistäminen kolmeen kuvaan 

tuntui heistä lähes mahdottomalta. Saimme 

kuitenkin kuulla mainioita tarinoita, ja elokuvan 

juonikaava tuli tutuksi. 

Seuraavaksi oli vuorossa kuvakäsikirjoitusten 

tekeminen. Oma aihe täytyi ensin miettiä 

tarinamuotoon, jonka jälkeen se piti pilkkoa 

elokuvaa varten erilaisiksi kuviksi. Toisille 

ryhmille tämä oli helpompaa kuin toisille. 

Erään ryhmän tarina kuljettaa päähenkilöitä 

Miriam-elokuvan tuotantopalaveri. Kuvassa takana 

projektin ohjaaja Hanna Toiviainen, hänestä 

oikealla Päivi Ahonen, Su Ling Lee ja Hanna 

Kivimäki. Etualalla Anni Luoto 

ulkomaille, toisessa ryhmässä tarinassa tarvitaan 

poliisilaitosta. Elokuvantekoa rajoittivat 

useat asiat: Kuvausaika ryhmää kohden oli 2–3 

tuntia, elokuva sai kestää vain n. 2 minuuttia, 

kuvauspaikat täytyi löytyä koululta tai sen ympäristöstä, 

elokuvassa ei käytetä erikoisefektejä 

ja se kuvataan kohtaus kerrallaan suoraan 

valmiiksi elokuvaksi. Lisäksi oppilaiden täytyi 

tehdä kaikki itse rekvisiitan hankinnasta lähtien 

ilman minkäänlaista rahoitusta. 

Kuvakäsikirjoituksia työstettiin usealla oppitunnilla. 

Pitkäjänteisyyttä vaativa prosessi oli 

kasvatus- ja opetustapahtumana mitä parhain; 

tehtävää ei saanut kerralla valmiiksi, 

paperit täytyi säilyttää 

huolella, muiden mielipiteet ottaa 

huomioon ja ratkaista vastaan 

tulevia monenlaisia käytännön 

ongelmia. Oppilaat ovat 

kuvanneet tätä vaihetta mm. 

näin: 

– Kuvakäsikirjoituksen teimme 

pääasiassa minä ja Lotta 

(Lampola). Se onnistui ihan 

hyvin, vaikka välillä tuntui, 

että muut vain keikkuivat 

tuolilla eivätkä kuunnelleet. 

(Vili Korteniemi) 

– Elokuvan teko oli raskasta. 

Kun alettiin saamaan elokuvaa reilaan, alko 

helpottamaan. (Heini Huttunen) 

– Elokuvatunneilla hioimme suunnitelmia, 

mietimme rekvisiittaa ja kuvauspaikkoja. 

Tärkeintä mielestäni oli kuvakäsikirjoitus, 

joka selkeytti hyvin kuvaa elokuvasta. (Heljä- 

Maaria Rantala) 

Kuvakäsikirjoitusvaiheessa oppilaiden täytyi 

päättää myös siitä, kuka kuvaisi, ohjaisi ja 

näyttelisi missäkin roolissa. Toisille ryhmille 

se oli helpompaa kuin toisille. Sonja Ilonen 

kertoo: 

–Roolien selvittelystä selvisimme myös 

äänestyksellä. 

Kuvausten lähestyessä oppilailla oli mahdollisuus 

harjoitella elokuvaa välituntisin. 

Harjoituksista kertoo Santra Gröhn: 

– Harjoitukset olivat mukavia, sillä niissä 

opittiin uutta. Harjoituksissa laskimme, 

kuinka kauan elokuva kestää. Elokuva sai 

Aloitimme kuvaukset vähän riitaisesti, mutta kyllä 

se siitä edistyi. Ensimmäistä vaihetta jouduimme 

kuvata aika monta kertaa. Elokuvaa oli tosi kiva 

tehdä, ja rosvoa oli kiva näytellä! (Päivi Ahonen) 

Jos ajatellaan, mikä oli kivointa projektissa, 

niin vastaisin kaikki! (Iida Annala) 

Hanna Toiviainen, kuvaaja 

Lotta Lampola, taustalla Neea 

Valve ja Heini Huttunen 

18 19

Kiusattu elokuvan kuvaukset: 

kuvaaja Joel Kovamäki, 

kiusattu Sonja Ilonen, 

kiusaajat Eetu Keski-Lusa, 

Heljä-Maaria Rantala 

sekä Viivi Kähärä 

Kuvaaja Susanna Pesonen, 

taustalla vasemmalta 

oikealle Anni Luoto, 

Su Ling Lee ja 

Hanna Kivimäki 

kestää kaksi minuuttia. 

–Kuvausprosessit olivat mielestäni koko 

projektin parhainta antia. Oli hienoa nähdä, 

kuinka hyvin ryhmät olivat sitoutuneet omaan 

elokuvaansa ja kuinka hyvin he olivat miettineet 

jokaisen kohtauksen. Itselleni opettajana 

oli vaikeinta jättäytyä avustajan 

osaan ja auttaa oppilaita vain heidän 

tarvitessaan apua. Monesti olisi 

mieleni tehnyt ottaa ohjat käsiin 

ja laittaa hommaan vähän vauhtia. 

Pian kuitenkin huomasin, että 

oppilaiden omat ratkaisut olivat 

todella hyviä ja että heillä on kykyä 

ratkaista keskinäisiä ristiriitoja 

ilman aikuisen puuttumista asiaan. 

Toisaalta nautin myös oppilaiden 

kyvystä irtautua suunnitelmista ja 

ottaa viime hetkellä kuvauksiin 

mukaan joitain elementtejä, joita he eivät 

olleet aikaisemmin ajatelleet. 

Jokaisella ryhmällä kuvaukset etenivät lähes 

samalla tavalla. Alku eteni hitaasti, ohjaaja 

etsi rooliaan, näyttelijät jännittivät kuvauksia 

ja kuvaajalla oli epävarma olo. Loppua kohti 

toiminta nopeutui, jokaisen ote työskentelyyn 

jämäköityi huomattavasti, innostus kasvoi 

ja mahdolliset ristiriidat vähenivät. 

– Eräs ryhmä jäi erityisesti mieleeni. Ohjaajaksi 

oli valittu luokan melkein hiljaisin tyttö. 

Epäilin hänen suoriutumistaan tehtävästään, 

mutta pian sain huomata, että hän oli omaksunut 

ohjaajan tehtävän todella hyvin ja häntä 

kuunneltiin. Projekti tarjosi tälle tytölle jotain 

sellaista, mitä normaali luokkatyöskentely ei 

hänelle tarjoa. Hän ei ollut vain luokan harmaata 

massaa vaan tärkeä tekijä elokuvan teossa. 

Vastaava elokuvaprojekti toteutetaan Arethabengin 

koulussa Etelä-Afrikassa 14.–25.4. 

2008. Minkähänlaisia elokuvia ja kokemuksia 

sieltä saadaan? 

Lisätiedot: 

Maiju Tykkyläinen 

(maiju.tykkylainen@kolumbus.fi ) 

Leena Marsio 

(leena.marsio@saunalahti.fi ) 

Kirjoittaja työskentelee opettajana Mikkolan 

koulussa ja on Meidän omat elokuvat-hankkeen 

koordinaattori. 

Teksti ja kuvat: Outi Puro 

MUMs helping mums, 

eettistä designia Etelä-Afrikasta 

Eettistä designia 

MUMs helping mums- (äidit auttavat äitejä) 

tuotemerkki perustettiin kesällä 2007. Se tuo 

Suomeen uniikkeja käsityö- ja designtuotteita 

Etelä-Afrikasta. Ideana on kerätä yhteen eteläafrikkalaisia 

designerpajoja, jotka työllistävät 

tuotevalmistuksessaan lähikaupunkialueilla 

asuvia naisia ja äitejä. Tuotteiden suunnittelusta 

vastaa paikallinen designeri. MUMs ostaa 

tuotteet suoraan pajoista ja koska varastoja ei 

ole, niin tilaus työllistää naisia. Tuotteita ei ole 

aiemmin ollut Suomessa. 

Ensikosketukseni eettisiin tuotteisiin 

syttyi jo muutama vuosi sitten lukiessani 

ruotsalaisesta sisustuslehdestä MONKEY- 

BIZ- projektista. Ihastuin paitsi valloittaviin, 

perinteisellä helmikirjonnalla valmistettuihin 

eläin- ja ihmisveistoksiin, myös tarinaan, joka 

valaisi projektia työn takana. Ideana oli ja on 

yhä, että kuvataiteilijat suunnittelevat tuotteet 

ja työllistävät lähikaupunkialueiden naisia ja 

äitejä. Käsityötaito käytetään ”hyödyksi”, naiset 

saavat palkkaa ja yhdistelmänä syntyy jotakin 

aivan uutta ja raikasta, länsimaalaisafrikkalainen 

yhteistuotos. 

Sydän mukana 

Etelä-Afrikka on aina kiinnostanut minua, 

koska hyvä ystäväni yli 20 vuoden takaa on 

eteläafrikkalainen. Tapasimme aikoinamme 

Australiassa ja Diane vietti yhden kesän 

lapsuudenkodissani Suomessakin. Jossakin 

vaiheessa kadotimme toisemme, kirjeet palasivat 

avaamattomina takaisin. Kului lähes 

15 vuotta, kun eräänä iltana googletin taas 

Dianen nimeä. Yllätyksekseni sain vastauksen 

”Yes, I`m exactly THE Diane!” Siitä alkoi uusi 

ystävyytemme vanhalta pohjalta. Diane kutsui 

minut perheineni luokseen Kapkaupunkiin. 

Hän auttoi minua löytämään pajoja ja henkilöitä, 

joilla oli yhteyksiä suunnittelijoihin ja 

oli suurelta osin vaikuttamassa siihen, että 

MUMs syntyi. 

Kun lähdin perheeni kanssa matkaan Etelä- 

Afrikkaan kesäksi 2006, niin lähdin ”katsotaan 

nyt- periaatteella”. Ajattelin, että hyvä, jos jotakin 

löytyy ja jos ei, niin ei se mitään. Minulla ei 

ollut pakkoa löytää määrätynlaisia tuotteita, tai 

ylipäätään maahantuotavaa. Taustani ei viitannut 

kauppaan, vaan pikemminkin kouluun, 

mutta minua kiinnosti ajatus auttamisesta 

ostamalla. Koska olin jo pari kesää aiemmin 

pitänyt pihapiirissäni Liedossa sijaitsevassa 

Aitassa kesäkahvilaa ja galleriaa omille töilleni, 

niin ajattelin maahantuontia mahdollisuutena 

laajentaa Aittavalikoimaa. Kuvataiteilijana 

ja tuotemielessä minua kiinnosti kolme 

asiaa; eettisyys ja design sekä niiden sulava 

yhdistelmä. 

Huomasin yllätyksekseni, että Etelä-Afrikka 

oli täynnään eettisellä työllistämisperiaatteella 

toimivia erilaisia pajoja ja niiden skaala ja varsinkin 

ajatus eettisyydestä oli hyvinkin laaja ja 

moninainen. Oli kadulta katon suojaan poimittuja 

nuoria, jotka työstivät kokopäiväisesti tuotteita 

rautalangasta. Oli pajoja, joissa työllistyminen 

tapahtui koostamalla sisustustuotteita kaikesta 

rannoilta kerätystä roskasta ja poisheitetystä. 

Oli ruokamarketteja, joissa ruoka oli ”kallista”, 

mutta jotka tuottivat ruokansa eettisin periaattein 

ja pientuottajia työllistämällä. Ne ostivat, 

joilla oli ostamiseen varaa. 

Minuun henkilökohtaisesti eniten kolahtaneilla 

pajoilla oli yksi yhteinen tekijä: naiset 

voivat tehdä työtä kotonaan ja hoitaa samalla 

lapsiaan. Koneita käytetään mahdollisimman 

vähän periaatteella vähemmän koneita, enemmän 

käsityötä. Useilla naisista on HI-virus, tai 

20 21

Sheila on työskennellyt 

kassipajassa neljä vuotta. 

AIDS. Neljän lapsen äitinä koin myötätuntoa 

äitejä kohtaan. Kun äidit pystyvät ansaitsemaan, 

menee raha suoraan lasten ja paremman 

huomisen hyväksi. Toisaalta tarina ja tuotteen 

ulkonäkö sulautuivat toisiinsa viehättävästi: 

ihastuin tuotteiden raikkaaseen designiin ja 

persoonallisuuteen. Tuotteet olivat afrikkalaisia, 

mutta eivät siinä perinteisessä mielessä, jona 

me afrikkalaisen tyylin usein ajattelemme. 

Liikeideani on hyvin yksinkertainen: ostan ja 

työllistän naisia. Tuon maahan ja työllistän 

näin myös itseni. 

Tuotemerkki MUMs 

helping mums 

Nyt tuon maahan tuotteita kolmesta eri pajasta. 

Kaikki pajat ovat designervetoisia ja suunnittelusta 

vastaa siis ammattilainen. Materiaalit 

ovat kierrätettyjä. Maahantuomieni kassien 

valmistuksessa kohtaavat perinteiset afrikkalaiset 

kudontatekniikat ja uusi raikas design. 

Naisille maksetaan reilu palkka tekemästään 

työstä. He kokoontuvat pajalle kerran viikossa 

palauttamaan valmiin työn ja saamaan tilauksen 

ja materiaalit seuraavan työhönsä. Näin 

idea ja materiaalit tulevat suunnittelijalta, 

mutta naiset valmistavat työnsä toisistaan 

tietämättä. Tuotteista tulee uniikkeja käsityö- 

ja designtuotteita. Sekä suunnittelija että työn 

tekijä signeeraavat työn. Tiukkaa aikataulutusta 

ei ole, vaan naiset voivat työskennellä oman 

aikataulunsa mukaan ja palauttaa työn, kun se 

valmistuu. Neljä vuotta pajassa kasseja kutonut 

Sheila kertoi, että aluksi kassin valmistamiseen 

meni kaksikin viikkoa. Nyt ja parhaimmillaan 

kassi voi valmistua päivässä. 

Sama periaate on korupajassa. Designer 

vastaa suunnittelusta takapihallaan sijaitsevassa 

studiossa. Studiossa työskentelee päätoimisesti 

kuusi naista, jotka osallistuvat tuotesuunnitteluun, 

valmistukseen ja viimeistelyyn. Naiset 

valmistavat koruista prototyypit ja kun tuotteen 

valmistusprosessi on ideoitu toimivaksi, nämä 

kuusi naista jalkautuvat lähikaupunkialueille 

ja ohjaavat luottonaisensa työhön. Lähikaupunkialueiden 

naiset osallistuvat joko jonkin 

tuoteosan valmistukseen, tai valmistavat tuotteen 

kokonaisuudessaan, kustakin tuotteesta 

riippuen. Kaikki korut tehdään käsityönä ja 

materiaalit vaihtelevat kierrätetystä muovista 

kierrätettyyn, kosteuden kestäväksi käsiteltyyn 

paperiin. 

Pieniä tekoja 

MUMs toimintaperiaatteeseen ja liikeideaan 

kuuluu, että MUMs liittää kaikkiin myymiinsä 

tuotteisiin sen taustasta kertovan tarinalapun. 

Tämä on oleellista, jotta tuote olisi enemmän 

kuin pelkkä, tai voisiko sanoa ”mikä tahansa” 

kassi, koru, tai esine. Tarina jakaa paitsi tietoa 

tuotteesta ja eettisyydestä, myös osoittaa sen 

eettisyyden työllistäjänä ja työllistämisen kautta 

voimauttajana. 

MUMsilla on myös taidekasvatuksellinen 

ulottuvuus. Olen kuvataiteilija ja kuvataideopettaja 

ja valmistelen Kotiprojektistani väitöstyötä. 

Projektissa taiteen merkityksellisyys 

ja lähestymisnäkökulma on yhteisötaiteellinen 

ja arkinen. Kun ihmisille tarjotaan enemmän 

pieniä mahdollisuuksia päättää omista ostovalinnoistaan, 

niin vastaavasti omilla ostovalinnoilla 

voi “parantaa maailmaa”, tai ainakin 

on mahdollisuus ostaa parempaa omaatuntoa. 

Minua viehättää ajatus, että meille niinkin 

pienellä ja normaalilla toiminnolla kuin 

ostamisella voi auttaa. Henkilökohtaisesti 

kyseessä on äidin projekti, hyvää tavarasta ja 

vieläpä sellaisesta tavarasta, joka elää koko 

SHEILA, ZANELE, 

PUX- maissikassit: 

uniikit ja persoonalliset 

“maissikassit” hymyilevät 

Aitan seinällä Liedossa 

ajan tuotekehitysvaihettaan sen positiivisessa 

mielessä. 

Viimeisimpänä MUMs ideoi tuotteen yhdessä 

kahden yhteistyöpajan kanssa. Ajatuksena 

oli yhdistää kahden pajan osaamista ja paikata 

MUMsin tuotetarve. Nyt valmisteilla on, voisiko 

sanoa jopa mallisto, joka saapuu Suomeen 

toivottavasti vielä ennen varsinaista kesäaurinkoa. 

Työstäminen on jo vauhdissaan. 

MUMs-tuotteita myydään webshopissa ja 

kausittain avoinna olevassa Aittamyymälässä 

Turun kupeessa Liedossa. 

www.kotiprojekti.fi /shop 

Hanan women at work: Naiset viimeistelevät tealightseja Hananin pajalla 

22 23

Teksti: Suomen Kulttuurirahasto 

Kulttuurirahasto tukemaan Suomen ja 

Etelä-Afrikan välistä kulttuuritoimintaa 

– Kulttuurirahastoon ensimmäinen kansainvälistä kulttuuriyhteistyötä tukeva 

nimikkorahasto 

Yritysjohtaja, dipl.ins. Matti Paasila perheineen 

perusti 60-vuotispäivänään 20.11.2007 

Matti ja Sirpa Paasilan nimikkorahaston 

Suomen Kulttuurirahastoon. Yhteensä Kulttuurirahastolla 

ja sen maakuntarahastoilla on 

nimikkorahastoja 720. 

Rahaston tarkoitus löytyy Matti ja Sirpa Paasilan 

synnyinseudulta Keski-Pohjanmaalta 

sekä Matti Paasilan pitkästä kansainvälisestä 

urasta ja kokemuksesta maailmalla: rahasto 

tukee ensisijaisesti kansankulttuuria ja pelimannimusiikkia 

sekä edistää suomalaisten 

toteuttamia kansainvälisiä kulttuurihankkeita, 

erityisesti Suomen ja Etelä-Afrikan välillä. 

Nimikkorahasto on ensimmäinen, jonka ohjesäännön 

mukaisesti apurahoja jaetaan myös 

kansainväliseen kulttuuriyhteistyöhön. 

– Olen nähnyt, miten suuri henkinen ja 

aineellinen vaikutus voi kansainvälisellä 

yhteistyöllä olla. Se avaa uusia näkökulmia, 

lisää yhteisymmärrystä, antaa mahdollisuuden 

oppia toinen toisiltaan yli kulttuuristen ja 

rodullisten rajojen, Matti Paasila toteaa. 

Suomen Kulttuurirahaston arvostetun tukijärjestelmän 

avulla voimme antaa oman panoksemme 

sekä kansalliselle että kansainväliselle 

kulttuurille. Nämä ovat kohteita, jotka tulevat 

aina olemaan ajankohtaisia; rahaston on toimittava 

myös vuosikymmenien kuluttua. 

Globaali ja lokaali yritysmaailman moniottelija 

DI Matti Paasila (s. Kaustisella 20.11.1947), 

on tehnyt menestyksellisen ja monipuolisen 

uran elinkeinoelämän palveluksessa Suomessa 

ja muualla Euroopassa. 

Hän on palvellut keskeisissä johtotehtävissä 

sekä suuria monikansallisia konserneja että 

pieniä ja keskisuuria teollisuusyrityksiä. Tällä 

hetkellä hänen toimintansa keskittyy hallituk- 

sen puheenjohtaja- ja asiantuntijatyöskentelyyn 

puolessa kymmenessä yrityksessä 

Suomessa, Keski-Euroopassa ja 

Intiassa. 

Matti Paasila nousi henkiseksi 

johtajaksi menestystarinaksi muodostuneessa 

Botnia Hightechissä, 

nykyisessä Sasken Finland Oy:ssä. 

Nimikkorahastojen 

tuotoilla apurahoja 

Yksityishenkilö tai yhteisö voi perustaa Suomen 

Kulttuurirahastoon tai sen maakuntarahastoon 

nimikkorahaston. Rahaston ohjesäännöillä voi 

ohjata varat käytettäväksi Kulttuurirahaston 

apurahojen ja palkintojen jaon yhteydessä 

yleisesti tieteen ja taiteen tukemiseen tai 

johonkin tiettyyn tarkoitukseen. Nimikkorahasto 

voi jakaa varoja vuosittain tai tietyin 

väliajoin tuottonsa mukaisesti. 

Seuraava SKR:n haku on lokakuussa 2008. 

Jaetaanko Matti ja Sirpa Paasilan rahastosta jo 

silloin apurahoja, selviää syyskuussa ilmestyvästä 

hakuoppaasta. 

www.skr.fi 

Etelä-Afrikan kulttuuriviikoilla 

syyskuussa 

2007 Caisassa oli esillä 

Eila Karhun kokoelma 

eteläafrikkalaista taidetta 

vuosilta 1990-1997, 

jolloin Etelä-Afrikka otti 

ensimmäisiä askeleitaan 

kohti demokratiaa. 

Moss Thembu 

Sekasorron aikoja / 

Times of turmoil, lino 1997 

Moses Buthelezi: 

Arpakuutioilla pelaavat / 

Dice-gamblers 1997, värigrafi ikka 

Teksti ja valokuvat: 

Eila Karhu 

Etelä-Afrikan siirtymäkauden 

taide sai voimansa arjesta 

Vuonna 1994 Etelä-Afrikassa oli ensimmäiset 

vapaat vaalit. Aiemmat rotuaidat oli juuri purettu 

kuvataiteidenkin alalla. Musta taide alkoi 

saada sijaa valkoisen rinnalla, mutta mustien 

taiteessa menneisyyden varjot näkyivät vielä. 

Aiemmin kiellettyjä aiheita uskallettiin nostaa 

julkisesti esiin. 

Etelä-Afrikka oli aiemmin ollut uutisotsikoissa 

lähinnä rotuerotteluun ja poliittisiin 

levottomuuksiin liittyvissä yhteyksissä. Oli 

unohtunut, että maassa eli dynaaminen musta 

kulttuuri, joka halusi demokratiaa. Kuvataiteista 

ulkomaailma tunsi muun muassa valkoisen 

William Kentridgen, joka piirtäjän uran 

lisäksi on monipuolinen teatterimies. Mustia 

taiteilijoita tunsivat ulkomailla lähinnä antiapartheid 

-liikkeiden kulttuuriaktivistit. 

Kulttuurilla oli merkitystä tuntojen tulkitsijana 

rotuerottelun aikana ja sen purkautuessa. 

Ennen mustat pitivät taidetilaisuuksia 

turvallisuuspoliisilta salaa. Eniten vainottiin 

demokratiaan pyrkivää kirjallisuutta ja teatteria, 

mutta kuvataiteetkin saivat omat rajoituksensa. 

Kuvia mielenosoituksista tai julmuuksista 

ei saanut olla olemassakaan, ne 

piti hyvin salata rovioilta. Yksi keino kiertää 

turvallisuuspoliisia oli antaa työlle virallisesti eri 

nimi kuin mitä kuva itse asiassa tarkoitti. 

Vastarintaliikkeet, kuten ANC ja PAC, 

vapautettiin 1990. Valkoisten taidemuseot, 

taidekoulut ja galleriat avautuivat kaikenrotuisille. 

Muutama galleria oli periaatteessa 

avautunut hiukan aiemminkin. Moni musta 

ei siihen asti ollut koskaan saanut nähdä valkoisten 

taidetta muutoin kuin painokuvina 

julkaisuissa. Siirtymäaikana aiemmin syrjittyjen 

edestä padot murtuivat, ja taidepiireissä 

vallitsi suuri innostus ja optimismi. Vapautuminen 

vilkastutti kuvataidetta ja loi suuria 

odotuksia. 2000-luvulle tultaessa kansainväliset 

suuntaukset voimistuivat, ja moni musta 

alkoi mukautua niihin jättäen afrikkalaisen 

perinteen taka-alalle. 

Maassa oli elänyt vieri vieressä kaksi 

erilaista taidekulttuuria. Valkoiset taiteilijat 

olivat saaneet runsaasti julkisia palkintoja ja 

stipendejä, ja sovinnaisia kukka-asetelmia ja 

maisemia ostettiin varakkaisiin valkoisiin koteihin 

koristeeksi. Jotkut valkoiset noudattivat 

ulkomaailman abstrakteja virtauksia. Mustat 

taiteilijat elivät köyhinä syrjässä. 

Musta taide sai voimansa arjesta. Mustat 

taiteilijat kuvasivat hökkelikyliä ja ihmisiä 

kaivoksilla, kaupoissa, kadulla ja kotona. Tyyli 

oli kehittynyt monella kaupunkikulttuuria 

kuvaavaksi ns. township-taiteeksi. Tuota nimeä 

jotkut taas hyljeksivät ja sanovat, että jos 

mustien taidetta kutsutaan rotuerotteluajan 

asuinalueen mukaan, valkoisten taidetta tulisi 

kutsua esikaupunkitaiteeksi, hehän asuivat 

valkoisten vauraissa esikaupungeissa. Tavallisen 

arjen lisäksi siirtymäkaudella voitiin 

sensuroimatta kuvata väkivallan kierrettä, josta 

oltiin pääsemässä irti. Kapmaalainen Xolani 

Somana kuvasi useissa töissä mielenosoituksia, 

sowetolainen Moss Thembu tuleen tuikattavaa 

“kaulapantaa”, jota kadun pikaoikeudenkäynneissä 

oli tungettu oletettujen ilmiantajien 

kaulaan, ja Israel Mathenwja kuvasi Natalin 

sisällissotaa, jossa vielä siirtymävaiheen 

aikana ANC:n ja Inkathan kannattajat kävivät 

sotaa keskenään. Xolani Somana on viime 

vuosina pitänyt taidekursseja muun muassa 

vangeille. 

Kapmaalainen isokokoisia linotöitä tekevä 

Vuyile C Voyiya kuvaa usein ihmisiä tummassa 

ympäristössä. Säpsähtänyt nainen katsoo silmiin 

24 25

kuvassa Kun varjot yskivät, sydän hypähtää. Herkkien 

naiskuvien luoja Voyiya on niin pitkälle 

koulutettu, kuin rotuerottelun aikana mustalle 

oli mahdollista, ja hän on työskennellyt useissa 

taidealan organisaatioissa sekä tehnyt taidevideoita. 

Vuyisane Mgijiman tyyli on intensiivinen 

ja hyvin afrikkalainen. Hänen työssään 

Kotoa Emgodiniin maalaismies on parhaimpiinsa 

pukeutuneena menossa töihin kaivoksille. 

Mgijima on ollut elintavoiltaan aito boheemi. 

Välillä hän katosi pitkäksi aikaa, ja ystävät luulivat 

hänen kuolleen. Sitten hän ilmestyi taas 

kotinurkilleen jatkamaan työtään. Hän on viime 

vuosina alkanut maalata öljyväreillä. Kapkaupungin 

Crossroads-slummin kuvaajalle 

Patrick Hololle tuotti vaikeuksia koota rahaa 

edes vedospaperiin, mutta silti hän sinnitteli 

vaikeiden aikojen yli. Nyt hän on suosittu 

linotaiteilija. 

Vuyile C. Voyiya: Varjoja aivojeni 

esikaupungeissa I / Shadows in the 

suburbs of my brain I, lino 1992 

Vuyisani Mgijima: 

Kotoa Emgodiniin / 

From home to Emgodini, 

lino 1990 

Pretorialainen Eric Lubisi kuuluu harvoihin 

mustiin taiteilijoihin, jotka rotuerottelun ajalla 

maalasivat öljyväreillä. Öljyvärit olivat liian 

kalliita mustille. Lubisi kertoi, että hänellä oli 

lapsena iltaisin ainutlaatuinen tilaisuus nähdä 

valkoisten galleria, jossa hänen äitinsä siivosi. 

Hän sai halun itsekin maalata öljyväreillä ja 

teki värien takia melkoisia uhrauksia. Hänen 

surrealistisissa ja symbolistisissa töissään 

näkyy afrikkalaisten kulttuurien myyttejä, 

kuten näyttelyn työssä Lupaus 1997 jatkuvuuden 

vertauskuvana lintu ja sen munia eri 

muodoissa. 

Shepherd Xego oli tavatessamme 1997 hyvin 

köyhä. Grafi ikan lisäksi hän teki rautalankaautoja 

lapsille myytäväksi. Nyt hänen kotinsa 

on tullut yhdeksi Port Elizabethin matkailukohteeksi, 

ja hänen ekspressionistiset työnsä 

ovat saaneet paljon kiitosta maailmalta. 

Natalilainen maalaiselämän kuvaaja William 

Zulu on nuoruudesta lähtien istunut pyörätuolissa. 

Aikoinaan saksalainen kirkollisissa 

tehtävissä Etelä-Afrikassa toiminut henkilö 

huomasi hänen lahjansa ja auttoi hänen taiteensa 

tunnetuksi tekemisessä. 

George Msimang on humoristis-realistinen 

piirtäjä, jonka maine on kiirinyt Natalista kauas 

maailmalle. Natalilaisia ovat myös värigrafi ikkaan 

kiiintynyt Moses Buthelezi ja etsausta 

menetelmänään käyttävä Judus Mahlangu 

sekä moni näyttelyn nuori taiteilija. 

Mustien hökkelikylien elämän kuvaaja 

Rochester Mafafo on vetänyt taidekeskusta 

nuorille kotikaupungissaan, timanteista tunnetussa 

Kimberleyssä. 

Etelä-Afrikan mustaa taidetta voi luonnehtia 

realistiseksi, usein myös ekspressionistiseksi. 

Abstrakti taide ei ole mustiin vaikuttanut yhtä 

paljon kuin valkoisiin, sillä he eivät saaneet 

käydä rotuerottelun aikana samoissa taidekouluissa 

kuin valkoiset. Sen sijaan monen töissä 

heijastuvat afrikkalaiset symbolit, myytit ja 

luonnonläheinen fi losofi a. 

Mustien kuvataiteessa välineeksi valitaan 

Rochester Mafafo: 

Mies keittää onmbaolaa / 

Man cooking onmbaola, 

vesiväri /water colour 1997 

usein linografi ikka, lyijykynä, guassi ja hiili, 

sillä harvalla on ollut varaa ostaa öljyvärejä. 

Moni taiteilija elää vieläkin ahtaasti ilman 

kunnon työtiloja. Ensimmäinen mahdollisuus 

mustien ja valkoisten yhteisiin ateljeetiloihin 

avautui Johannesburgissa 1991. 

Vuyani Fatman: Mustat vuoret / 

Black mountains, lino 1994 

Kaikista vaikeuksistaan huolimatta Etelä- 

Afrikan musta taide on ohittanut omaperäisyydessään 

ja luomisvoimaisuudessaan maan 

valkoisen taiteen. Tunnustus on alkanut ulkomailta, 

ja vähitellen oman maan valkoisetkin 

oppivat antamaan arvoa tummille veljilleen 

ja sisarilleen. 

Erona siirtymäkauteen uusimmassa kuvataiteessa 

on, että moni näistä taiteilijoista on 

alkanut käyttää öljy- tai akryylivärejä ja saanut 

uusia mahdollisuuksia tuoda taidettaan esiin 

näyttelyissä kotimaassaan ja ulkomailla. Silti 

mustavalkoinen grafi ikka, etenkin linografi ikka 

on jäänyt Etelä-Afrikalle hyvin tunnusomaiseksi 

taidelajiksi. 

Kokosin näyttelyn Kapkaupungin osuudesta 

suurimman osan yhteistyössä South African 

National Galleryn – Suomen Valtion taidemuseon 

vastineen – kanssa. Muut työt olen koonnut 

matkoillani maan gallerioista tai hankkinut 

suoraan taiteilijoilta. Näyttelyn taiteilijoiden 

joukossa on kotimaassaan laajalti tunnustusta 

saaneita ja myös aloittelevia taiteilijoita. 

Joidenkin näyttelyssä olevien töiden vedoksia 

on Etelä-Afrikan merkittävimmissä taidemuseoissa 

ja ulkomaisissa kokoelmissa. 

26 27

Teksti: Katri Muhonen 

Young Africa-projekti: 

Bändillä kerrotaan Etelä-Afrikan realiteeteista 

Young Africatiedotusprojekti 

tuo jälleen upean 

eteläafrikkalaisen 

bändin keikkailemaan 

Suomen kesään. 

Young Africa on Kulttuuriyhdistys Etnokult 

ry:n tiedotusprojekti, joka jatkuu vuonna 2008 

jo seitsemättä vuotta. Young Africa projektin 

kautta välitetään tietoa Etelä-Afrikan todellisuudesta 

ja erityisesti paikallisten ihmisten 

vastauksia heidän kohtaamiinsa kehityshaasteisiin. 

Projekti tuo Suomeen vuosittain 

eteläafrikkalaisista muusikoista koostuvan 

yhtyeen, joka esiintyy festivaaleilla ja klubeilla 

sekä vierailee nuorten leireillä. Hankkeen 

avulla pyritään tutustuttamaan suomalaisia ja 

eteläafrikkalaisia nuoria toisiinsa ja poistamaan 

Afrikkaa koskevia ennakkoluuloja. 

Musiikilla nuoret pois 

kadulta 

Jälleen kesällä 2008 Young Africa-projekti tuo 

Suomeen eteläafrikkalaisen yhtyeen. Tämän 

vuoden bändiksi on valittu Black Foot Clan. 

Black Foot Clan on viisihenkinen yhtye Cape 

Townista. Heidän musiikissaan kohtaavat uusi 

ja vanha. He yhdistävät perinteiset afrikkalaiset 

soundit uusiin rytmeihin ja kokonaisuuden 

kruunaa upean Ntomboxolo Hashun naisellinen 

ja vahva ääni. Black Foot Clanin keulahahmo 

Hilton Marowa kertoo inspiraation musiikkiin 

kumpuavan perinteisestä mbira-sormipianosta. 

Hän kertoo yhtyeen saavan vaikutteita monista 

Afrikan maista sekä ympäri maailmaa. ”These 

afro grooves have no boundry in terms of its 

appeal!”, hän kuvailee nauraen. 

Bändi koostuu taitavista muusikoista, soittajista 

ja lauluntekijöistä, yhdessä he ovat soittaneet 

viisi vuotta. He kaikki uskovat vahvasti 

musiikin parantavaan voimaan. Suurena haaveena 

olisikin perustaa Cape Towniin kulttuuriakatemia. 

Tavoitteena on pitää lapset ja nuoret 

pois kaduilta tarjoamalla heille ajanvietettä 

mm. musiikin, tanssin ja tulitaiteen parissa. 

Akatemia tarjoaisi myös nuorille lahjakkaille 

muusikoille mahdollisuuden levyttää. Bändin 

jäsenet toivovatkin voivansa viedä Suomesta 

lahjoituksina saatuja soittimia tätä tarkoitusta 

varten. ”Meidän täytyy antaa nuorille toivoa. 

Uskon vahvasti siihen, että ratkaisuna nuorten 

ongelmiin on lähentää heitä kulttuurin ja 

musiikin kanssa. Yksinkertaisesti nuorilla 

tulee olla tekemistä ja paikka, jossa viettää 

aikaa.” Black Foot Clan keikkailee Suomessa 

ajalla 25.7.–8.8. 

Hilton Marowa on päässyt kiertämään musiikkinsa 

inspiroimana ympäri Afrikkaa ja maailmaa. 

Kansalaistoiminnalla 

uusiin ratkaisuihin 

Kuuden vuoden taipaleensa aikana Young 

Africa-projekti on tuonut Suomeen monenlaisia 

artisteja. Projektissa käytetään tukena 

tiedotusmateriaaleja, joissa on vuosittain 

käsitelty monia Etelä-Afrikan arkipäivää 

koskevia asioita. Young Africa on kertonut 

ja herättänyt keskustelua laajasti mm. Etelä- 

Afrikan monien kulttuurien rikkauksista ja 

haasteista, väkivallasta sekä rotusyrjinnästä, 

mutta myös kirkkaista tulevaisuuden näkymistä. 

Näiden asioiden lisäksi on nostettu 

Black Foot Clan Suomessa 

25.7. Kotkan Meripäivät, kansainvälinen 

katuteatterifestivaali, Kotka 

26.7. Espan lava, Helsinki 

26.7. Valkeakosken työväen 

musiikkitapahtuma, Valkeakoski 

27.7. RasePoriJazz, Tammisaari 

1–3.8. Faces Etnofestival, Billnäs 

Päivitetyn keikkakalenterin 

löydät Etnokultin kotisivuilta 

www.faces.fi , missä voi 

myös käydä kuuntelemassa 

bändin kappaleita. 

tietoisuuteen mm. apartheidin nousu ja tuho, 

eteläafrikkalaisten tuntemukset historiaansa 

kohtaan ja nuorison tilanne. 

Vuonna 2008 halutaan erityisesti tuoda esille 

kansalaistoiminnan vaikutusmahdollisuudet. 

Eteläafrikkalaisella kansalaistoiminnalla on 

hyvin vahvat perinteet apartheidin ajoilta. 

Järjestöt nousivat vastustamaan ihmisoikeusrikkomuksia 

sekä toimivat kentällä valistustyössä. 

Vallanvaihdon aikaan vahvimmat 

voimat kansalaistoiminnasta vedettiin valtiollisen 

tason töihin. Tämän vuoksi maakunta-, 

paikallis- ja ruohonjuuritason työlle on suuri 

tilaus tämän hetken Etelä-Afrikassa. Tärkein työ 

Etelä-Afrikassakin tehdään ruohonjuuritasolla, 

Jacques Constable bändin harjoituksissa 

Kapkaupungissa. 

mutta oikeiden toimintatapojen löytäminen ei 

ole helppoa. Esimerkiksi yhteisön puhuessa 

vain paikallista kieltä nousee muureja toimia 

yhteistyöverkostoissa. 

Kansalaisyhteistyössä uskotaan olevan ratkaisuja 

paikallisen hallinnon ja demokratian 

parantamisessa sekä köyhissä maaseutuyhteisöissä 

että kaupunkiympäristössä. Kansalaistoiminnan 

mahdollisuudet ylettyvät sinne 

minne valtiollinen apu aina ei. Etelä-Afrikan 

tasavallan vahvan kansalaisyhteisötyön kautta 

nähdään myös mahdollisuuksia luoda siltoja 

naapurimaihin. 

Kehitysyhteistyössäkin uskotaan eniten 

rakenteellista hyötyä olevan omaehtoisista 

auttamisprojekteista, jotka lähtevät luottamuksesta 

avun tarvitsijan omaan kykyyn vaikuttaa 

tilanteeseensa, mikäli tähän annetaan mahdollisuus 

ja alustavaa tukea. Tämän lähtökohdan 

omaavilla projekteilla voidaan myös kannustaa 

oma-aloitteiseen kansalaistoimintaan. 

Young Africa haluaa tänä vuonna erityisesti 

herättää ajatuksia omista vaikutusmahdollisuuksistamme. 

Black Foot Clanin sanoin: ”If 

we could only come together and give people 

a little hope and love instead of darkness. It 

would bring a brighter day for youth in the 

streets of the cities and put back a smile on 

their beautiful African faces” 

Josepher Apollis on soittanut kosketinsoittimia 

ja pianoa kuusivuotiaasta asti. 

www.faces.fi 

Ntomboxolo Hashun eli ”Nox” 

on Black Foot Clan yhtyeen 

vokalisti ja naisvahvistus. 

28 29

Teksti: Anneli Virtanen 

Jalkapallon MM-kisat Etelä-Afrikassa 2010 

Jalkapallon 

MM-kisat ovat 

olympialaisiakin 

suurempi 

massatapahtuma. 

Jalkapallon MM-kisat järjestetään Etelä- 

Afrikassa, mutta tapahtuma on tärkeä koko 

Afrikan mantereelle. Etelä-Afrikka joutuu 

sijoittamaan maan monipuoliseen kehittämiseen, 

jotta kisat sujuisivat menestyksekkäästi. 

Kisojen taloudellinen merkitys on suuri: 

MM-kisat vaikuttivat edellisen kisaisännän 

Saksan BKT:hen arviolta 0,3–0,5 prosenttiyksikköä, 

ja vaikutus Etelä-Afrikassa tulee 

olemaan vieläkin suurempi. Kisat tuovat 

arviolta ainakin 2,3 miljardia euroa ja 160 000 

suoraa työpaikkaa maan talouteen. 

Tarvittavat investoinnit niin yleiseen kuin 

kisainfrastruktuuriin ovat osoittautumassa 

huomattavasti arvioitua suuremmiksi. Etelä- 

Afrikka perusparantaa viisi olemassa olevaa 

stadionia, ja rakentaa viisi uutta. Stadionien 

rakentamisen kokonaiskustannukset nousevat 

yli miljardiin euroon. Rakennustyöt 

ovat jo käynnistyneet, ja hankkeet ovat hyvin 

aikataulussa. 

Suurin projekti tulee olemaan noin 280 miljoonaa 

euroa maksavan, lähes 100 000 katsojaa 

vetävän Green Point Stadiumin rakentaminen 

Kapkaupunkiin. Lentokenttien rakentamiseen 

ja parannuksiin on toistaiseksi myönnetty 

noin 550 miljoonaa euroa. Varsinkin 

päälentokenttää O.R. Tambo International 

Johannesburgissa laajennetaan, jotta myös 

uudet 800 hengen Airbus 320 -koneet voisivat 

käyttää sitä. Durbaniin rakennetaan kokonaan 

uusi lentokenttä, ”King Shaka International 

Airport”, sillä nykyisen kentän laajentaminen 

osoittautui mahdottomaksi tilanpuutteen takia. 

Mittavin investointi on kuitenkin Johannesburgin 

ja Pretorian välille rakennettava hieman 

yli 2 miljardia euroa maksava rautatielinkki, 

jonka rakennus on jo alkanut. Gautrain yhdistää 

paitsi nämä kaksi kaupunkia, myös O.R. 

Tambon lentokentän ja liike-elämän kannalta 

merkittävän Sandtonin kaupunginosan toisiinsa. 

Etelä-Afrikan muita rautatieyhteyksiä parannetaan 

myös noin 370 miljoonalla eurolla. 

Kisojen aikana maahan odotetaan noin 300 

000 jalkapalloturistia, mikä edellyttää parannusta 

niin ohjelma- kuin majoitustarjontaan. 

Turvallisuuden takaaminen kisavieraille on 

menestyksekkäiden kisojen edellytys. Tämäkin 

tulee tarjoamaan liiketoimintamahdollisuuksia 

niin paikallisille kuin ulkomaisille 

yrityksille. 

Aiempien kisojen yhteydessä on todettu, 

että turistien määrä kasvaa usein jo paljon 

ennen itse kisoja, mikä korostaa majoituksen 

ja turvallisuuden kehittämisen tarvetta hyvissä 

ajoin. Lisäksi on tärkeätä, että terveyspalveluita 

kehitetään jo ennen kisoja. 

Etelä-Afrikan energiatuotanto joutuu 

koetukselle, sillä kisat järjestetään eteläisen 

pallonpuoliskon talvella. Kapasiteetti ei nykyisellään 

ole riittävä. Sähkökatkoja esiintyy 

erityisesti Kapmaassa. Ongelma on tiedostettu 

ja kapasiteettia tullaan lähivuosina rakentamaan 

lisää. Sähkökatkojen varalta stadioneilla 

asennetaan generaattoreilla toimiva varajärjestelmä. 

Euroopan Investointipankki (EIP) 

rahoittaa tulevina vuosina maan hallituksen 

oman kehitysohjelman lisäksi infrastruktuurin 

kehittämistä 900 miljoonalla eurolla. Osa 

rahoituksesta suunnataan energiasektorin 

kehittämiseen ja erityisesti sähkönjakelun 

parantamiseen. 

Ympäristöteknologian suhteen maa on 

vielä lapsenkengissä, mutta tullessaan koko 

maailman huomion kohteeksi Etelä-Afrikka 

joutuu kiinnittämään huomiota tällekin alalle. 

Investoinnit kansainvälisen tiedonvälityksen 

kaapeleihin ja satelliittien varajärjestelmiin 

tuovat mahdollisuuksia IT-sektorille toimiville 

yrityksille. Kisoja varten luodaan myös uusi 

lähetyskeskus, joka vastaa kisojen televisioinnista 

ja kansainvälisestä tietoliikenteestä. 

Edellisten kisojen yhteydessä koettiin niin 

sanotut fanipuistot menestyksekkääksi konseptiksi. 

Miljoonat ihmiset seurasivat otteluita 

suurilta valkokankailta. Näiden tapahtumien 

järjestäminen vaatii paitsi valkokankaita, 

myös soveltuvia, aidattuja ja turvallisia alueita, 

joissa jopa kymmenilletuhansille osallistujille 

tarjotaan ruokaa, juomaa ja matkamuistoja. 

Konseptin kiinnostavuutta lisää se, että fanipuistoja 

voidaan rakentaa ympäri maata eikä 

niiden tarvitse olla sidoksissa varsinaisiin 

kisakaupunkeihin. 

Merkitys maailmanmestaruuden 

ratkettua 

MM-kisat tarjoavat eteläafrikkalaisille yrityksille 

verkostoitumisen mahdollisuuksia sekä kansainvälistä 

näkyvyyttä. Parantunut infrastruktuuri 

ja muiden alojen kehittyminen luovat hyvän 

perustan talouskasvun jatkumiselle hyvänä 

kisojen jälkeenkin. Merkittävää on erityisesti 

lentokenttien kehittäminen, joka takaa myös 

jatkossa hyvän kasvualustan matkailun ja 

liike-elämän tarpeisiin. Onnistuneilla kisajärjestelyillä 

ja mahdollisella kisamenestyksellä 

olisi varmasti myös suuri vaikutus kansalliseen 

itsetuntoon. 

Mahdollisuuksia 

suomalaisille yrityksille 

Kuten yllä on todettu, vuoden 2010 kisoihin 

liittyy paljon muutakin kuin stadionien rakentaminen. 

Suuret kuljetus- ja energia-alan 

infrahankkeet tarjoavat yrityksille liiketoimintamahdollisuuksia. 

Itse kisajärjestelyt luovat hankkeita varsinkin 

turvallisuus-, ympäristöteknologia- ja 

tietotekniikka-aloilla. 

Lisätietoja: 

Anneli Virtanen ja Johan Albäck, Finpro PAS 

South Africa 

Kisaliput tulevat myyntiin vuonna 2009. 

www.worldcup2010southafrica.com 

30 31

Texts: Mark Waller 

South Africans face massive 

electricity price hike 

The electricity crisis in South Africa appears 

to have deepened when Eskom, the electricity 

public utility, announced towards the end of 

March that it is seeking a 50%–60% price 

hike. This follows an earlier 14% increase 

in December, and a spate of load shedding 

where power cuts have been imposed in 

various stages nationwide. 

Depleted coal reserves, poor planning 

and policy failures in the 1990s are blamed 

for Eskom’s problems. In the next few years 

Eskom will spend about R340 billion to 

construct new power plants and generating 

units and to build up coal reserves. Electricity 

savings are aimed at cutting demand by some 

3,000 megawatts. 

Alec Erwin, the Minister of Public Enterprises, 

defended the recent price hike in a 

recent interview with Moneyweb, saying, 

“it’s better to move now than to deal with an 

even bigger imbalance in the whole system 

when we have to make price increases next 

year.” 

Analysts speculate that the rise in electricity 

prices will stimulate interest from the private 

sector to buy into the electricity market. “It’s 

not an insignifi cant consideration in our 

thinking that having a bigger price increase 

now makes it easier for possible co-generation 

partners and IPP [independent power producers] 

to come in earlier rather than later,” 

said Erwin. 

Critics of the price increases point to the 

overwhelmingly bad impact they will have on 

the poor, roughly 50% of the population. During 

load shedding periods, townships have anyway 

had to bear experience more power cuts than 

wealthier areas of cities, a scandal that drew 

much local anger but little else. 

According to the Congress of South African 

Trade Unions, all consumers would face 

large increases in the cost of living, if the 

price hikes are allowed, while tens of thousands 

of the poorest consumers would have 

to stop using electricity altogether. COSATU 

fears that jobs would be lost as many small 

and medium sized businesses would have to 

close. The price hike would also have a knock 

on effect, says COSATU, forcing up the prices 

of consumer goods. 

COSATU and the South African Communist 

Party, members of the tripartite alliance with 

the ruling ANC, have called on government 

to seek other funding methods. The SACP 

has called for a ‘people’s energy summit’ 

and a full review of energy policy, including 

pro-poor pricing and movement to renewable 

energy sources. 

On the industrial front, Eskom’s announced 

reduction of electricity by 10% to the mining 

sector has prompted announcements by 

major mining companies of imminent job 

losses, despite recent surges in international 

commodity prices. 

Much media 

controversy was 

sparked following 

the decision of 

the ANC national 

conference last 

December, following 

a 2005 resolution, 

to disband the 

Directorate of 

Special Operations, 

otherwise knows 

as the Scorpions. 

Scorpions – a sting too far 

South Africa’s massive crime problems make 

it all the more necessary that it has an elite 

crime-fi ghting organ, was the main argument 

against disbanding the unit. The organisation 

Business Against Crime (BAC) issued a 

statement at the end of February calling on 

government to re-think the matter. 

Much of the argument in favour of keeping 

the Scorpions revolves around the perceived 

need for a separation of powers in crime 

fi ghting. The Scorpions had a lone-ranger 

image, coupled with a strong record of success, 

which was frequently contrasted with 

that of the beleaguered and corruption-rife 

police service. 

In reality, the Scorpions was not a separate 

power but was part of the National Directorate 

of Public Prosecutions (NDPP). The legislation 

that provided for the creation of the 

Scorpions, which took effect in 2001, has been 

criticised by government leaders as fundamentally 

fl awed. They argue that combining 

investigative and prosecutorial powers in one 

organisation was inconsistent with the aim to 

the separation of powers. The problem was 

that the system was open to abuse. 

Despite clocking up numerous crime fi ghting 

successes, particularly against fi nancial 

and drugs crimes, the Scorpions demise was 

furthered by several high profi le cases where 

suspicions were rife that it was being used a 

political weapon. The long-running and highly 

public investigation of Jacob Zuma was just 

one instance where the Scorpions were considered 

by many across the political spectrum 

of behaving with unwarranted voracity. 

Linked to this, but with more disturbing 

ramifi cations, was the scandal over the leaking 

of the so-called Browse Mole Report, a bogus 

intelligence report that was leaked to the press 

and sent to the Congress of South African 

Trade Unions in 2007. The document makes 

claims about a conspiracy involving Jacob Zuma 

that it states was a threat to the sovereignty 

of the state. It also claims that Zuma was 

supported by Angolan 

President Eduardo Dos 

Santos and Libyan leader 

Muammar Qaddafi . 

At the end of February, the Parliamentary 

Joint Standing Committee on Intelligence 

(JSCI) released its fi ndings on the origins and 

leaking of the Browse Mole Report. It was 

found that the report was based on information 

compiled by four Scorpions offi cials. The 

JSCI found that much of the substance of the 

Browse Mole Report was provided by ‘information 

peddlers’, described as a network of 

people most of whom worked in the apartheid 

regime’s covert intelligence apparatus, such 

as Stratkom. 

The JSCI conclusions said that the working 

method of these shadowy individuals “includes 

the use of illegal intrusive techniques of getting 

information or intelligence. They share 

this information among themselves and 

produce documents at different sites of their 

network in order to give the impression of 

verifi cation of information to their clients.” 

According to the JSCI, the key motive of the 

network of ‘information peddlers’ is fi nancial 

rather than political. It states, however, that 

“elements of these Stratkom networks and 

fronts remain in place and [...] must be exposed, 

as some are actively engaged in attempting to 

sabotage the new order through sustained, 

deliberate attempts to negatively infl uence 

perceptions with regard to issues such as the 

levels of crime in South Africa, the inability of 

the new government to govern and allegations 

regarding corruption. Once a perception has 

been successfully established that a country is a 

crime-ridden, corruption-infested basket case, 

that perception is very hard to eradicate.” 

The Scorpions will be replaced by a new unit, 

based within the South African Police Service. 

In this way crime investigations will be under 

one body, while prosecuting procedures will 

be under the NDPP. 

32 33

Unicef arvioi 

tammikuussa 2007, 

että Etelä-Afrikassa 

on 1,2 miljoonaa 

aidsin takia orvoksi 

jäänyttä lasta. Tämä 

on puolet koko 

maan orvoista. 

Aids-orvot kaukana Etelä-Afrikan 

hallituksen asialistalta 

Yksi hiv/aidsin pahimpia seurauksia Etelä- 

Afrikassa ovat orvot, jotka ovat menettäneet 

molemmat vanhempansa taudille. Hallitus 

ei takaa aidsin takia orvoksi jääneille mitään 

tukea. 

Heistä huolehtiminen on jäänyt täysin 

järjestöjen vastuulle. Yksi näistä huimasti 

ylikuormitetuista järjestöistä on SOS-verkosto. 

Se järjestää maaseudulla aids-orvoille kotihoitoa 

ja toimittaa kuukausittain sijaisvanhempien 

hoidossa oleville lapsille ruokaa ja vaatteita. 

Koko SOSin rahoitus tulee ulkomailta, 

joten sen olemassaolo ei ole turvattu pitkällä 

aikavälillä. Järjestön toimintatapa kuitenkin 

pyrkii hyvin kestävään lopputulokseen. Se 

tukee lasten kasvatusta paikallisissa perheissä 

ja pyrkii näin rakentamaan uudelleen maaseutuyhteisöjä, 

jotka hiv/aids on tuhonnut. 

“Emme halua pistää lapsia laitoksiin tai 

lähettää heitä kaupunkeihin. Haluamme pitää 

heidät kylissä, joissa ihmiset tuntevat heidät”, 

Mpho Mathabathe SOSin sosiaalikeskuksesta 

kertoo. Keskus toimii Mpumalangan provinssin 

Pankop- ja Phaake-kylissä. “Aids tuhoaa 

yhteisömme, joten meidän on taisteltava 

rakentaaksemme ne uudelleen.” 

Järjestö auttaa, jos saa tukea 

Maria Molomo on yksi sijaisvanhemmista 

Phaaken kylässä. SOS auttaa noin 300 aidsorpoa 

Phaaken ja Pankopin pienissä yhteisöissä. 

Maria Molomo huolehtii itse viidestä lapsesta, 

joista yksi on hänen omansa. Loput lapsista 

jäivät orvoiksi kun hänen siskonsa ja lankonsa 

kuolivat aidsiin. 

“SOS auttaa paljon”, Molomo kertoo. “En 

pärjäisi ilman sitä. Järjestö ei kuitenkaan aina 

itse saa tukea, joten joinain kuukausina sillä 

ei ole yhtään ruokaa annettavana. Silloin jou- 

dumme odottamaan. Kun asiat toimivat hyvin, 

SOS antaa meille maissijauhoa, maitojauhetta, 

papuja, ja kouluvaatteita lapsille.” 

Tämän lisäksi Molomo saa lasta kohden 200 

randia eli noin 18 euroa kuukaudessa valtion 

tukena vähätuloisille perheille. Summa jää 

SOSin mukaan kauas summasta, joka lapsen 

ruokkimiseen ja huolenpitoon tarvitaan. 

Lapset myös tarvitsevat erityistä tukea ja 

usein terapiaa, jotta he osaisivat käsitellä 

vanhempiensa menettämistä. SOSilla on 

Pankopissa ja Phaakessa noin 20 vapaaehtoista, 

jotka neuvovat Maria Molomoa ja muita 

sijaisvanhempia. 

Alueella on jatkuvasti valtavaa kysyntää 

SOSin palveluille. Sen toiminnalla on ratkaiseva 

merkitys monien ihmisten elämässä. Tämä 

rooli korostuu erityisesti, koska hiv/aidsorvoista 

huolehtiminen on kaukana hallituksen 

asialistalta. 

Lisätietoja tai apua projektille: 

SOS Mathanjana Social Centre 

Manager: Mpho Mathabathe 

mathmj@telkomsa.net 

Julkaistu Kumppani-lehdessä 1/2008 

Metso on kansainvälinen teknologiakon- 

serni, jonka liikevaihto vuonna 2007 oli 

noin 6 miljardia euroa. Metson 27 000 

työntekijää noin 50 maassa palvelee 

asiakkaita massa- ja paperiteollisuudessa, 

kiven- ja mineraalienkäsittelyssä, ener- 

giateollisuudessa sekä valituilla muilla 

teollisuudenaloilla. 

www.metso.com 

Suomi-Etelä-Afrikka-seura ry 

PL 535 00101 Helsinki 

www.afrikka.net 

34 35 

Jäsenmaksu: 

Yksityiset jäsenet 12 e 

Yhteisöjäsenet 84 e 

Jäsenmaksu maksetaan tilille 

Sampo 800018-70010981 

Uudet jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita seuraan! 

Ilmoita yhteystietosi seuran sihteerille osoitteella: 

leena.marsio@saunalahti.fi 

tai postitse: 

Suomi-Etelä-Afrikka-seura, Pl 535, 00101 Helsinki 

Jäsenet saavat seuran lehden Ubuntun ja tiedotteita 

sekä sähköpostitse että seuran kotisivun kautta. 

Niissä kerrotaan tulevista kulttuuritapahtumista, 

seminaareista ja muista ajankohtaisista asioista. 

Tervetuloa mukaan toimintaamme! 

Suomi-Etelä-Afrikka-seuran 

hallitus 2007-2008 

Esko Aaltio, varapuheenjohtaja 

Arja Alho, puheenjohtaja 

Marjut Haussila 

Annu Kekäläinen

UBUNTU UMGANTU NGABANYE on 

xhosankielinen sananparsi, joka vapaasti 

suomennettuna tarkoittaa, että ihmisen 

ihmisyyttä mitataan hänen suhtautumisellaan 

kanssaihmisiinsä. Ubuntu on afrikkalaisen 

humanismin peruskäsite. Buntu korostaa 

yhteisön vastuuta sekä jäsenistään että 

muukalaisista. 

Ubuntu muodostuu kahdesta käsitteestä. 

Ntu on esi-isistä tärkein. Hän antoi aikoinaan 

ihmisille ohjeet ihmisyyteen. Yhteisön on 

oltava jäsentensä turva kaikissa tilanteissa. 

Orpoja ei ole, kaikki ihmiset kuuluvat johonkin. 

Ubu on abstrakti, laadullinen käsite. 

Yhdistettynä Ubu ja Ntu muodostavat 

Ubuntu-sanan, joka käskee meitä 

huolehtimaan toisistamme. 

Lähettäjä: Suomi-Etelä-Afrikka-seura ry Pl 535 00101 Helsinki 

Apartheid-järjestelmän kaikki enemmistöä 

vastaan kohdistamat nöyryytykset tähtäsivät 

Ubuntun tuhoamiseen. Se melkein onnistui. 

Ubuntu kuitenkin elää. Työ Etelä-Afrikan 

demokratian voimistamiseksi vahvistaa 

myös Ubuntua. 

(Sven Stranden)

Ubuntua - Suomi-Etelä-Afrikka-seura

Create successful ePaper yourself

Delete template?

Save as template?