Kotiseutulainen 11/2022
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
4 KESKIVIIKKONA 8.6.2022 NRO 11 / 2022

Jouko Kymäläisellä

on kunnioitettavan

pitkä taival suomenpystykorvien

kasvattajana

Kymäläisen historia metsästyskoirien kasvattajana ulottuu peräti 62 vuoden

taakse. Jouko oli tuolloin teinipoika, joka päättäväisyydellään sai vanhemmat

ylipuhuttua koiran hankintaan. Hän muistelee, että jo pikku poikana hänellä oli

kova hinku metsälle.

INTOHIMON INNOITTAMANA

METSÄLLE JO VARHAIN

Jouko Kymäläinen kertoo käyneensä metsällä

jo hyvin nuorena, 50-luvun lopulla,

ja pohtii, passaako tällaista lehteen laittaa

kun ei ihan ollut vielä lupaikäinen. Mutta

rikos lienee jo vanhentunut! Hän lisää,

ettei siihen aikaan ollut niin tarkkaa. Into

oli niin kova, että metsälle oli pakko päästä.

Hän hoiti luvat kuntoon heti, kun se oli

mahdollista.

Harrastus

Jo ennen kouluikää Jouko lyöttäytyi

metsämiesten seuraan kylänraitilla ja niin

oli pikkupoika tuotapikaa metsällä mukana.

Kymäläinen arvelee saaneensa metsästysinnostuksen

jo äidinmaidossa. Olihan

lähisuvussa monta metsästystä harrastavaa

miestä, äidin isä ja veljet ja kuuluipa

Joukon isäkin kylän hirviporukkaan.

SUOMENPYSTYKORVIEN

KASVATTAJAKSI

Vuosi oli 1960, kun Jouko Kymäläinen

hankki ensimmäisen pystykorvansa, Terhin.

Ensimmäiset ja ainoat pennut Terhi

synnytti vuonna -63. Tästä pentueesta

Jouko jätti itsellensä urospennun, joka sai

nimekseen Vahti. Hän hankki itsellensä

toisen narttukoiran. Se sai nimekseen Mari.

Siitä tuli kantanarttu, josta alkoi kasvatushistoria.

Tällöin elettiin vuotta 1985.

Marin jälkeläinen, Veera, syntyi v. -91 ja

samana vuonna sai alkunsa Jouko Kymäläisen

kennel, joka sai nimekseen Poution

Kennel. Vuonna -96 Veerasta putkahti

Poution Pinja, kansainvälisen käyttövalion

sertifikaatti.

Arvokkaimpia palkintoja.

maailmaan Milla. Noora syntyi v. -99, se

taas oli Millan jälkeläinen. Tästä tulokkaasta

tuli aikanaan Joukon koirista ensimmäinen

muotovalio. Nooran pennun, Neean ura

alkoi niin, että se pääsi neljä kertaa haukkuotteluun

taistelemaan Suomen mestaruudesta.

Sitten se ylsi kaksoisvalioksi. Siitä

tuli siis sekä muotovalio että käyttövalio. Se

synnytti Kymäläisen tähänastisista koirista

menestyneimmän, Pinjan.

Tuoreimpien tulokkaiden emä on Heta

(synt. -18), Pinjan jälkeläinen. Hetalla on

kaksi ykköstulosta linnunhaukuista, kun

käyttövalion arvon saamiseksi vaadittaisiin

kolme ykköstulosta. Heta on ehtinyt saavuttaa

myös yhden kerran varasertin. Valitettavasti

koronapandemiaan tyssäsi Hetan

hienosti alkanut kilpaura. Mutta ei sentään

lopullisesti, haukkuotteluihin suunnataan

taas, kun niitä järjestetään.

PENTUJA HARVAKSEEN JA

HARVOILLE

Kymäläinen painottaa metsästyskoirakennelin

pidon olevan puhtaasti harrastus ja

elämäntapa. Hän sanoo, että tämä ei ole

koiratehtailua, pentuja teetetään harvakseen.

Jos rahasta puhutaan, niin Kymäläinen

toteaa, että enemmän menee kuin tulee!

Jouko Kymäläisellä on tarkat kriteerit

siitä, millaiseen kotiin hän pennun myy.

Koiralla pitää olla hyvin aktiivista toimintaa

ja ehdoton edellytys on metsästysharrastus.

Suomenpystykorvien tärkein vietti

kun on metsästysvietti. Koiria ei siis myydä

pelkiksi kotikoiriksi. Hän haluaa varmistaa,

että uusi omistaja toteuttaa kasvattajan

toiveita ja käykin mahdollisten ostajien

kanssa perusteelliset keskustelut.

Metsästyskoirien kasvattaminen on

aikaa ja vaivaa vaativaa puuhaa. Ihmiset,

jotka tähän hommaan ovat lähteneet tai

lähdössä, ovat erittäin vihkiytyneitä asialleen.

Kirjallisuudesta on imetty kaikki teoreettinen

tieto mitä on saatavilla ja toisten

kasvattajien kanssa käydään pitkiä keskusteluja.

Metsästyksestä puhutaan paljon

ja kokeneemmat opastavat noviiseja, ettei

tulisi tehtyä pahoja virheitä metsällä.

Suomenpystykorva on kaiken riistan

koira. Siitä saa yhtä hyvän hirvi- kuin

lintukoirankin. Pienpetokoiranakin se on

erinomainen.

Suomen pystykorvajärjestön EPI-ohjelma

takaa, että rotu pysyy mahdollisimman

terveenä. Sukua jatkavat koirat testataan,

ne käyvät läpi laajat lääkärintarkastukset,

joilla varmistetaan, että sairailla koirilla ei

jatketa sukua.

Suomenpystykorva on Suomen kansalliskoira, joka on jalostettu ilman risteytyksiä suoraan

luonnonkannasta, mikä tekee siitä metsästyskoirana koko maailman mittakaavassakin harvinaisuuden.

Kuvassa Poution Pinja isäntänsä kera. Taustalla Heta.

HAUKKUOTTELUT

Suomi on jaettu neljään lohkoon: Etelän

lohko, Idän lohko, Lännen lohko ja

Pohjoisen lohko. Koirien karsinta haukkuotteluun

tapahtuu seuraavasti: Ensin on

Piirinmestaruuskokeet, joista kaksi parasta

etenee lohkovalintoihin. Lohkovalinnoista

valitaan kolme koiraa haukkuotteluun.

Edellisen vuoden voittaja pääsee automaattisesti

puolustamaan paikkaansa eli

haukkuottelussa on aina 13 koiraa.

Jouko Kymäläinen on metsästysseura

Hallin jäsen. Hän on järjestänyt kaikki linnunhaukkukokeet

oman seuransa nimissä,

sihteerin avustuksella, Etelä-Hämeen

piirin alueella, vuodesta 2004 lähtien. Hän

on seuransa ainoa Suomenpystykorvalla

kanalintuja metsästävä.

VAATII HYVÄÄ KUNTOA NIIN

KOIRILTA KUIN ISÄNNÄLTÄ

Kuntoa täytyy pitää yllä ympäri vuoden.

Lenkkien pituus lisääntyy sitä mukaa

mitä pidemmälle kesä ehtii. Toukokuussa

tehdään n. 5-6 kilometriä pitkiä lenkkejä.

Sen jälkeen kymmentä kilometriä ja

elokuussa lenkkien pituudeksi tulee 20 km.

Kymäläinen juoksuttaa koiria pyöräillen.

Lenkkejä tehdään vähintään kolme kertaa

viikossa. On oltava tarkkana, ettei juoksuta

koiria ylikuntoon, mutta ei ole tätä vaaraa,

kun on niin pitkä historia koirien kanssa

toimimisesta.

Tällä hetkellä hänellä on kolme metsästävää

koiraa. Kun metsästysaika koittaa,

hän pakkaa koirat autoon ja suuntaa niiden

kanssa kohti Kuusamon tukikohtaa. Koirat

vuorollaan saavat tositoimista riittävästi

lepoaikaa, ne kun eivät koskaan kaikki yhtä

aikaa ole metsässä juoksemassa. Yksi koira

Lähdössä katiskaa kokemaan jään alta Vahdin,

Terhin jäkeläisen, kanssa.

kerrallaan on metsästyspuuhissa kahtena

päivänä peräkkäin, 3-4 tuntia putkeen.

Kolmas päivä on lepopäivä. Metsästys ei

ole yksistään itsetarkoitus, se on samalla

koiran treenausta kokeita varten. Ja kokeet

taas ovat treenausta metsästystä varten.

Kokeissa pisteytetään kaikki koiran työskentely.

Metsästäessä ei saa tehdä virheitä!

PUUSEPPÄYRITTÄJÄNÄ LEIPÄ

PÖYTÄÄN

Yhtä nuoresta kuin Jouko Kymäläisellä

oli polttava palo metsälle, oli myös kova

palo puutöihin. Jo pikkupoikana hän oli

isänsä verstaalla ottamassa oppia puutöiden

teosta. Hän valmisti veneitä lähes

koko työkaarensa. Ensin kanootteja, sitten

jollia ja myös purjeveneiden valmistus

kuului toimenkuvaan. Hän myös sisusti

lasikuituveneitä. Nykyään puutyöt ovat

harrastus, firmansa hän lopetti jo noin 10

vuotta sitten, eläkkeelle jäätyään. Puuhaa

toimeliaalla miehellä siis riittää, eipä tule

aika olemaan pitkää.

Teksti Anne Suurkonka