Fintendo Magazine 2

MAGAZINE

VUOSI 2017 NRO 2

SUPER MARIO ODYSSEY

SIVU

49

SIVUA

JYDGE, Spellspire, Nine Parchments...

Switchin Suomi-pelit

Fintendo.fi – 1

Sisältö

3 Pääkirjoitus

4 Teema: Super Mario

5 Super Mario Odyssey

Arvostelu

8 Mario & Luigi: Superstar Saga

Arvostelu

11 Marion urheilu-ura

Artikkeli

16 Marion harharetket

Artikkeli

19 Ikimuistoisimmat kentät 3D-Marioissa

Artikkeli

25 Teema: Monster Hunter

26 Monster Hunter Generations

Arvostelu

29 Monster Hunter Stories

Arvostelu

32 Miksi rakastan Monster Hunteria?

Artikkeli

36 Videokatsaus

37 Lohkaisuja foorumilta

38 Teema: Metroid

39 Metroid: Samus Returns

Arvostelu

42 Metroidin historia

Artikkeli

49 Teema: Suomalaiset pelit

50 Suomalaiset Nintendo-pelit

Artikkeli

53 JYDGE

Arvostelu

55 Time Recoil

Arvostelu

57 Spellspire

Arvostelu

59 Nine Parchments

Arvostelu

62 Lisää Suomi-pelejä

63 Fintendon some

29

39

59

2 – Fintendo.fi

Pääkirjoitus

Tervetuloa toisen Fintendo Magazinen pariin.

Fintendo Magazine on Super Fintendo -jäsenille tarkoitettu

tilaajalahja. Tämän digilehden sisältö on julkaistu alun perin

Fintendo.fi:n blogin puolella vuonna 2017. Lehden pääteemoja

ovat tällä kertaa Super Mario, Monster Hunter, Metroid ja

suomalaiset Nintendo Switch -pelit. Seuraava lehti ilmestyy

sitä nopeammin, mitä enemmän tilauksia on voimassa.

Tämän ilmestyessä sivustolla on käynnissä myös Fintendofoorumilaisten

tekemä joulukalenteri, jossa saattaa olla vielä

vapaita luukkuja vapaana. Joka päivä aukeaa uusi luukku, joka

sisältää jotain jouluista tai Nintendo-aiheista sisältöä. Kannattaa

muistaa osallistua myös kilpailuihin, joista moni ei tiedä!

Edellisen lehden ilmestymisen jälkeen myös Fintendon

YouTube-kanava on aktivoitunut, joten se kannattaa käydä

tilaamassa.

Toimitus ja ylläpito

Päätoimitus ja taitto:

Ville Polvela

Avustajat:

Tommi Koivusilta

Ilkka Kuusisto

Toni Soininen

Antti Sandberg

Oskari Vartia

Miikka Lehtonen

Senja Littman

Veeti Kainulainen

Ville Kovanen

Antti Nikkilä

Ari Koivunen

Yhteystiedot

Sähköposti:

Web:

Discord:

Facebook:

Twitter:

YouTube:

mail@fintendo.fi

fintendo.fi

fintendo.fi/discord

facebook.com/fintendofi

@fintendofi

fintendo.fi/youtube

Fintendo.fi – 3

Teema

Super Mario

Super Mario

Mamma mia, mitkä viikset!

4 – Fintendo.fi

Arvostelu

Super Mario Odyssey

Hattutemppu

Alusta: Switch Ilmestynyt: 27.10.2017

Kehittäjä: Nintendo EPD Julkaisija: Nintendo

Kolmiulotteisten tasoloikkien perustat luotiin 20 vuotta sitten

Nintendo 64:n ilmestyessä. Monet taistelivat uuden

teknologian kanssa, mutta jostain syystä Nintendo onnistui

heti Super Mario 64:llä. Toinen vastaava klassikko on Raren

Banjo-Kazooie. Uutta tulemista tekeviä 3D-loikintoja verrataan

näihin pioneereihin yhä, mutta harva yrittäjä on päässyt

laadullisesti lähelle. Kerran konsolisukupolvessa kummisedän

täytyy palata näyttämään, miten onnistuneita tasohyppelyitä

tehdään. Switchin Super Mario Odyssey on erinomainen peli.

Odyssey ei ole mikään genren suuri uudistaja, mutta se on

Wiin Galaxyja ja GameCuben Sunshinea rohkeampi Marion

modernisointi.

Mario-pelien juoni on perinteisesti ollut täysin yhdentekevä,

eikä Odyssey poikkea tästä kaavasta. Bowser on innostunut

tällä kertaa viemään prinsessa Peachin vihille, ja Mario yrittää

tietysti estää suunnitelmat. Fiksuna kosijana Bowser on hommannut

prinsessahäihin kruununkin, joka vain sattuu olemaan

sellaiseksi muuntautunut, elävä Hattuvaltakunnan asukas.

Pelin alussa Marion mukaan lyöttäytyy myös samasta paikasta

kotoisin oleva Cappy-aave, joka ottaa loikkasankarin ikonisen

punaisen lätsän muodon.

Cappy esittelee pelaajalle ilmalaivan, jonka avulla jahdataan

Bowseria ympäri maapallon oloista planeettaa. Pysähdyspaikkoina

toimivat kuningaskunniksi ristityt maailmat, joista

kerätään talteen laivan purjeisiin puhtia puhaltavia kuunsirppejä.

Kuutamoita on pelissä yhteensä lähes tuhat, mutta

pelin läpäisyyn riittää vain 124 kappaleen löytäminen, eikä

tähän temppuun kulu montaa tuntia. Seuraavan kentän

avaamiseen maailmankartalla ei siis tarvitse tehdä kaikkia

tehtäviä, vaan vain murto-osa riittää. Kolmella kuulla palkitsevat

pomotaistelutkin voi halutessaan ohittaa, sillä tarvittava

määrä kertyy kasaan muillakin tavoilla suoritusjärjestyksen

ollessa vapaa. Vaikeimmat kuut on piilotettu hoksottimia ja

tarkkoja tripla- sekä seinähyppymanöövereitä vaativien reittien

taakse. Toisaalta iso osa kuutamoista näkyy jo kaukaa,

tai NPC-hahmot ojentavat ne suoraan käteen.

“Cappy esittelee pelaajalle ilmalaivan, jonka

avulla jahdataan Bowseria ympäri maapallon

oloista planeettaa. Pysähdyspaikkoina toimivat

kuningaskunniksi ristityt maailmat.

Fintendo.fi – 5

Donkey Kong -pelissä debytoinut Pauline tekee näyttävän paluun parrasvaloihin.

Kenttiin on piilotettu myös kolikoita, joille on keksitty pitkästä

aikaa myös hyödyllistä käyttöä. Lanteilla voidaan ostaa kuita ja

uusia pukuja, jotka liittyvät jotenkin kuningaskunnan teemaan

tai viiksivallun aiempaan historiaan. Tietyt henkilöt eivät

edes suostu puhumaan ennen kuin Mario ilmestyy paikalle

esimerkiksi keittiömestarin asussa. Kuolemista ei myöskään

rankaista enää game overilla ja elämien menetyksellä, vaan

verottaja vie kukkarosta 10 kultakolikkoa. Kuun löytymisen

jälkeen pelaajaa ei potkita takaisin tehtävävalikkoon aiempien

3D-Marioiden tapaan, vaan seikkailu jatkuu suoraan. Näiden

ratkaisujen ansiosta tempo pysyy nopeana, ja yhdistettynä

kerättävän määrään Odyssey tuntuu enemmän banjomaiselta

collect-a-thonilta, mutta erittäin modernilta sellaiselta.

massiivinen koko ja salaovien taakse piilotetut alueet kompensoivat

sopivasti. Kenttien koko ja räiskyvät efektit eivät

vaikuta pahasti edes tekniseen sulavuuteen tai lataustaukoihin.

Läpipeluuni aikana ruudunpäivitys putosi selkeästi 60

FPS:n alle vain muutaman kerran.

“Kenttä- ja hahmosuunnittelu on kaikin puolin

loistavaa. Odysseyhyn on luotu valtava määrä

hurmaavia uusia hahmoja, joita edustavat esimerkiksi

aavikkomaan mariachi-luurangot ja

ruokamaailman haarukkakansa.”

Kenttä- ja hahmosuunnittelu on kaikin puolin loistavaa. Odysseyhyn

on luotu valtava määrä hurmaavia uusia hahmoja,

joita edustavat esimerkiksi aavikkomaan mariachi-luurangot

ja ruokamaailman haarukkakansa. Bowserin pesue on korvattu

naureskelevalla jänisnelikolla, jota kylläkin löylyttää mielellään.

Pomojen joukossa on paljon muitakin yllättäviä ja uusia

otuksia, jotka tosin toistavat samaa tuttua ja helppoa kolmen

osuman kaavaa.

.

Mario pomppii ensimmäistä kertaa myös oikeiden ihmisten

joukossa New Yorkista inspiraationsa saaneessa New Donk

City -kaupungissa. Ihmishahmot eivät onneksi erotu joukosta

mitenkään räikeästi eivätkä pulputa englantia ääneen, joten

2000-luvun Sonic-pelien tyyliset kiusalliset hetket on onnistuttu

välttämään. New Donk City on muutenkin tasoloikkahistorian

parhaiten toteutettuja kenttiä huikeiden korkeuserojen

ja yksityiskohtia vilisevien katukylttien myötä. Ja soihan

kentässä vielä ensimmäistä kertaa laulettu, mutta kovin svengaava

Jump Up, Super Star! -biisi. Kehuja ansaitsevat myös

ruostuvien robottien asuttama Wooded Kingdom ja lopputekstien

jälkeen avautuvat bonuskentät. Erilaisia kuningaskuntia

on pelissä varsin maltillinen määrä, mutta niiden

6 – Fintendo.fi

Cappy-kummitus mahdollistaa Marion muodonmuutokset.

Cappy hoitaa tarvittavat keskustelut Marion puolesta, mutta

kummitusotus opettaa entiselle putkimiehelle myös uuden

tärkeän liikkeen. Nappia painamalla tai ohjainta heilauttamalla

Mario ei tee enää pelkästään Galaxysta tuttua pyörähdystä,

vaan heittää lisäksi lakin eteenpäin. Lakin päältä on mahdollista

ottaa ylimääräinen ponnahdus, mutta vielä tärkeämpänä

mekaniikkana lätsällä voidaan ottaa kontrolloitavaksi myös

vihollisia. Bullet Bill -luodin muodossa Mario oppii esimerkiksi

lentämään lyhyitä matkoja, Cheep Cheep -kalana

uiskennellaan nopeammin ja Goombia pinotaan päällekkäin

korkeaksi torniksi. Kaappauskyky ei rajoitu pelkästään eläviin

olentoihin, vaan virnistyksiä aiheuttavat myös muun muassa

katutolppa- ja kaktus-Mario. Taikahattu korvaa kokonaan

perinteiset tulikukat, tähdet ja muut laatikoista poimittavat

esineet.

Aloitusruudussa suositellaan käyttämään irrallisia Joy-Coneja

liikeohjauksen vuoksi, mutta peli tukee myös ohjainkehikkoa

ja Pro-ohjainta. Liikkeentunnistus toimii ihan tarkasti,

mutta muutama vähemmän käytettävä kikka, kuten hatun

viskaaminen yläsuuntaan ja hakeutuvat heitot onnistuvat vain

heilautuksilla. Kannettavassa muodossa Joy-Conien ollessa

kiinni Switchissä onkin noudatettava pientä varovaisuutta liikkeiden

kanssa. Simppelisti toteutetussa kaksinpelissä

hattuilusta vastaa apupelaaja. Pientä napinaa aiheuttaa itselle-ni

myös syöksyn sijoittaminen kahden napin yhdistelmän

taakse, vaikka ylimääräinen X ja ZL olisivat tähän tarkoitukseen

vapaita.

Yhteenveto

Super Mario Odyssey on klassinen 3D-loikinta tuoreilla mausteilla

eli kymmenillä erilaisilla Marion muodoilla. Peliä ei kannata

kiirehtiä läpi heti, sillä kuningaskunnat kätkevät sisälleen

lukuisia hauskannäköisiä hahmoja ja piilotettuja salaisuuksia.

Tutkittavaa riittää myös lopputekstien jälkeen. Peli on hyvin

aloittelijaystävällinen, eikä kuutamon luokse ole aina vain yhtä

oikeaa polkua. Kilpailuhenkistä yleisöä palvelevat minipelit

ja lyhyet speedrun-haasteet ranking-listoineen. Olisipa tätä

herkkua vielä enemmän.

• Ville Polvela

Loistava 3D-tasoloikka ei hatuta lainkaan.

Fintendo.fi – 7

Arvostelu

Mario & Luigi: Superstar Saga + Bowser’s Minions

Ei pelkille superstaroille

Alusta: 3DS Ilmestynyt: 6.10.2017

Kehittäjä: AlphaDream Julkaisija: Nintendo

Mario & Luigi on yksi arvostetuimmista Nintendon

pelisarjoista. Etenkin ensimmäistä osaa GBA:lla on kehuttu

samalla tavalla kuin Super Mario RPG:tä tai kovimpia

Paper Mario -pelejä. Jokaisen uuden osan julkaisun myötä arvostus

on tuntunut silti vain laskevan, vaikka pelit ovat olleet

keskimääräisesti hyviä. Nyt on kuitenkin aika palata vanhaan

ja tarkastella, minkä takia Superstar Saga on niin paljon kehutumpi

kuin uudemmat tulokkaat. GBA-pelin julkaisusta on

kulunut jo 14 vuotta, joten ehkä aika on jo kullannut muistot.

3DS:n Superstar Saga -versio on melko perinteinen roolipeli,

jossa Sienivaltakunta nähdään uudessa valossa. Läheisestä

kuningaskunnasta tullaan tekemään vierailua Peachin luokse,

mutta vierailu ei olekaan hyvätahtoinen, sillä prinsessalta

ryöstetään ääni kokonaan pois. Mario lähtee Bowserin (!)

kanssa jahtaamaan ääniroistoja, ja Luigi napataan mukaan

vähän kuin vahingossa. Tämä on hieno tapa johdattaa pelaajat

täysin uuteen maailmaan, joka sopii kyllä Marion imagoon,

mutta ei ole täynnä samoja tuttuja vihollisia ja maisemia. Maailma

on täynnä mahtavia hahmoja, ja dialogi on usein erittäin

viihdyttävää. Syy koko premissille selkenee hienosti seikkailun

edetessä.

Bowser’s Inside Story on noussut taistelemaan parhaan Mario

& Luigin ykkössijasta erinomaisen suoraviivaisen lähestymistapansa

kanssa. Superstar Saga on kuitenkin päinvastaista

herkkua, sillä se on ehdottomasti kaikista avoimin Mario &

Luigi -seikkailu. Heti ensimmäisten alueiden jälkeen päästään

tutkimaan mielenkiintoista Beanbean Kingdomia. Maailmaan

olisi mahdollista jopa eksyä, jos alanäytöllä ei olisi näkyvissä

yksityiskohtaista ja seuraavan määränpään kertovaa karttaa.

Karttaa ei ollut alkuperäisessä pelissä, joten muutamassa paikassa

sen olemassaolo hieman pilaa yllätyksiä ja helpottaa

liikaa navigointia sokkeloissa. Pelissä on avoimuutta kuitenkin

tarpeeksi, ja joitain tarinan pätkiäkin voi läpäistä haluamassaan

järjestyksessä.

“Vuoropohjaisissa taisteluissa pelaajalta vaaditaan

ajoitettuja näppäinkomentoja paremman

suorituksen takaamiseksi. Esimerkiksi

vihollisten iskuja väistellään oikein ajoitetuilla

hypyillä, ja hyökkäysvoimaa voi kasvattaa

tekemällä pyydetyt näppäinkomennot oikein.”

8 – Fintendo.fi

Bowserin kätyrit pääsevät parrasvaloihin.

Vuoropohjaisissa taisteluissa pelaajalta vaaditaan ajoitettuja

näppäinkomentoja paremman suorituksen takaamiseksi.

Esimerkiksi vihollisten iskuja väistellään oikein ajoitetuilla

hypyillä, ja hyökkäysvoimaa voi kasvattaa tekemällä pyydetyt

näppäinkomennot oikein. Kaikki alkuperäisen pelin liikkeet

ovat mukana, ja oman muistikuvani perusteella varsinkin

Bros.-liikkeet olivat ennen hauskempia kuin jatko-osien vastaavat

esineet. Nämä veljesliikkeet ovat siis erikoishyökkäyksiä,

joita Mario ja Luigi tekevät yhdessä. Ymmärsin kuitenkin

lopulta, miksi järjestelmää päätettiin muuttaa heti ykkösosan

jälkeen. Bros.-liikkeitä on paljon, mutta ne eivät eroa juuri

millään tavalla toisistaan. Vain muutamilla niistä on mahdollista

iskeä useampiin vihollisiin kerralla, mutta arviolta 80

prosenttia iskuista on vain vahvempia hyökkäyksiä yhtä tiettyä

vihollista kohti. Lopputuloksissa on lopulta todella vähän

vaihtelua, joten käytin pomotaisteluissa aina uusinta avattua

liikettä. Taisteleminen on ajoittaisesta yksitoikkoisuudesta

huolimatta silti hauskaa ja mukavaa ajantappoa.

Remakessa muutokset ovat lähinnä kosmeettisia. Kyseessä

on sarjan ensimmäinen sulavat 60 kuvaa sekunnissa pyörivä

3DS-osa. Varsinkin ensiminuuteilla tämä tuntuu aivan

mahtavalta. Uusi Superstar Saga myös näyttää huomattavasti

aiempia osia kauniimmalta, vaikka muistuttaakin kovasti niitä.

Peliin on lisätty paljon esimerkiksi varjoefektejä, joilla maailma

on saatu näyttämään entistä upeammalta. Sulavuuden

kustannuksella 3D-tuki on päätetty poistaa harmittavasti kokonaan.

Kaikkia ominaisuuden puuttuminen ei haittaa, vaikka

sillä oltaisiinkin saatu tehtyä pelistä vielä uniikimpi kokemus.

Musiikit ovat alkuperäisten kappaleiden paranneltuja versioita.

Esimerkiksi pääasiallinen taistelumusiikki on saanut

päivityksen myötä kaivattua moniulotteisuutta. En erottanut

itse uusia kappaleita lainkaan, mutta muistini saattaa vain

pettää. Yōko Shimomura on sankarini, mutta Superstar Sagan

alkuperäinen musiikkiraita ei ole aivan yhtä hänen myöhemmän

tuotantonsa tasolla. Joke’s End on edelleen käytännössä

sama 5 sekunnin looppi, enkä edes pilaile. Kokonaisuutena

soundtrack hoitaa silti asiansa hyvin. Pelissä on mukana myös

ympäristöön piilotettuja GBA-raitoja, joita voi halutessaan

kuunnella myöhemmin musiikkisoittimesta. Tässä tosin herää

kysymys; jos kerran alkuperäiset kappaleet on jo syötetty

koodiin, niin miksei pelaajalla ole mahdolli-suutta vaihtaa

ääniraitaa suoraan alkuperäiseen?

“Remake on tehty uskollisesti, mutta ei täydellisesti.

Peli on aivan liian helppo nykyisellään,

mikä on tämän kaltaisessa uudelleenjulkaisussa

erittäin harmillista.”

Remake on tehty uskollisesti, mutta ei täydellisesti. Peli on

aivan liian helppo nykyisellään, mikä on tämän kaltaisessa

uudelleenjulkaisussa erittäin harmillista. Olisin toivonut

jonkinlaista vaikeampaa asetusta veteraaneille, mutta päinvastoin

kaikki joutuvat pelaamaan entistä helpompaa seikkailua.

Esimerkiksi viimeisissä luolastoissa veljespari saa ottaa

vastaan kymmeniä iskuja ennen kuolemaa, mikä vaikuttaa

välittömästi jännitykseen. En nähnyt itse game over -ruutua

kertaakaan, mutta loppupomon kohdalla helpotukset olivat

ehkä tarpeellisia.

Fintendo.fi – 9

Peli on parhaimmillaan käsikirjoittajien päästessä vauhtiin.

Mukana on myös täysin uusi Bowser’s Minions -pelimuoto,

jonka tekijät lisäsivät luultavasti mukaan vain oikeuttamaan

uudelleenjulkaisun johtoportaalle. Kyseessä on pienimuotoinen

strategiataistelupeli, jossa tuhotaan vastustajien joukkoja

Bowserin kätyriarmeijalla. Sivutilassa on omat yllättävän

syvälliset mekaniikkansa ja juonensa, mutta monipuolisempaa

pelattavaa tarjoava pääpeli kiinnostaa enemmän. Ongelmana

Bowser’s Minionsissa on se, että 95 % taisteluista vain katsotaan

pelin pelaavan itseään, eikä näppäimiin tarvitse juuri

koskea. Ideana on suunnitella taktiikat etukäteen ja antaa automaation

hoitaa loput.

Yhteenveto

Mario & Luigi: Superstar Saga ei ollut mielikuvieni mukainen

mestariteos. Roolipelisarjan ystäville paketti on kuitenkin

suositeltava. 3DS-versio on myös mitä parhain portti japanilaisten

roolipelien maailmaan. Pelimekaniikat ovat yksinkertaiset,

haastetta ei ole juuri lainkaan ja kestoa on noin 15

tuntia, mutta mainiosti toteutettu universumi tuo esille monia

genren hienouksia. Lopputuloksena on teknisesti hiottu

kokonaisuus. Alkuperäisversio ohjasi minut hankalampien ja

monimutkaisempien RPG-seikkailujen pariin, ja parempia kyseiseen

tarkoitukseen sopivia julkaisuja on hankala löytää.

• Toni Soininen

Toimiva roolipeliseikkailu kevyeen roolipelinälkään tai

aloittelevalle harrastelijalle.

10 – Fintendo.fi

Artikkeli

Marion urheilu-ura

Bodia, sporttia

ja tsemppistä

Marion urheilu-ura

Super Mario on jo vuosia hämmästyttänyt maailmaa tempauksillaan.

Tämä LVI-alan mestari on muun muassa

pidättänyt henkeään yliluonnollisen kauan veden alla, liidellyt

avaruudessa vailla minkäänlaisia suojavarustuksia, ajanut

kilpaa mikroautoilla vauvaikäistä itseään vastaan ja niin edelleen.

Hämmästyttävin pelitaivaan suursuosikin saavutuksista

on kuitenkin vatsan pysyminen pulleana lukuisista urheiluharrastuksista

huolimatta. Onpa sporttinen rööriroope ehtinyt

osallistua myös kesä- ja talviolympialaisiinkin. Kerrassaan häkellyttävää

moniosaamista.

Marion ja ystävien viimeisin liikunnallista elämäntapaa juhlistava

peli on 3DS:n Mario Sports Superstars. Superstars sisältää viisi

eri lajia, jotka ovat kaikki tuttuja Marion urheiluhistoriasta. On

tennistä, baseballia, golfia, jalkapalloa ja kertaalleen Marion ja

Sonicin olympiapelissä nähtyä hevosurheiluakin. Kokoelmasta

vastasi pääasiassa Nintendon kanssa nykyisin läheisesti kaveeraava

Bandai Namco. Golfiin ja tennikseen tarjosi apua täysiverisillä

Mario Tennis– ja Mario Golf -peleillä ihastuttanut ja

vihastuttanut Camelot Software. Superstars jäi lupaavasta kattauksestaan

huolimatta lopulta vähälle huomiolle, eikä kerännyt

kummoisia pisteitä myöskään kriitikoilta.

3DS-peli oli siis laiskaa verryttelyä, mutta Marion urheiluuralle

on osunut paljon hyviäkin hetkiä. Mitkä ovat sitten niitä

pelaamisen arvoisia sporttipelejä? Aloitetaan herrasmiesten lajista.

Fintendo.fi – 11

Mario ottaa golfin pelaamisen vakavasti, mutta minipeleihinkin riittää aikaa.

Golf on rahaa ja aikaa vievä seurapiiripeli, joka myös koukuttaa

tehokkaasti. Marion historia reikäpelin parissa ulottuu

kasibittisille päiville asti, jolloin viiksekäs hahmo oli mukana

NES:n mielikuvituksellisesti nimetyssä Golf-pelissä. Varsinainen

Mario Golf -pelisarja näki päivänvalon aivan viime vuosituhannen

lopulla Nintendo 64:llä ja Game Boy Colorilla. Meno

oli juurikin sitä, mitä nimestä voi päätellä: Mario kavereineen

sekä vihamiehineen puttaamassa värikkäillä ja Mario-universumista

tuttujen tahojen kansoittamilla väylillä.

Sienivaltakunnassa vähät välitettiin realismista ja PC-puolen

golf-simulaattorien tekemisistä. Mario Golfin viheriöillä sattui

ja tapahtui. Loistavan bunkkerichipin saattoi esimerkiksi

syödä lähelle hiekkaestettä aseteltu Chain Chomp. N64-peli

oli varsin onnistunut tekele, ja onnistui mylläämään tylsähkön

genren sääntöjä hieman samalla tavalla kuin SNES:n Super

Mario Kart.

Game Boy Colorin versio Mario Golfista oli poikkeuksellinen

kokemus. Pelissä Mario ja kumppanit sysättiin sivurooliin,

sillä pelaaja asetettiin oman ihmishahmon saappaisiin kevyen

roolipelailun hengessä. Tarkoituksena oli kilpailla alati vaikenevissa

turnauksissa Mario-maailmasta tuttuja naamoja

vastaan, opetella ratoja, kehittää hahmon ominaisuuksia ja

ostella parempia vermeitä. (Golf on tunnetusti kallista välineurheilua.)

Samanlainen julkaisukaava jatkui hieman ennen

2000-luvun puoliväliä GameCubella ja Game Boy Advancella.

Jälleen kerran käsikonsoliversio erosi tyystin kotikonsolikollegastaan

roolipelielementtien myötä. Monet pitävät

yhä käsikonsolipelejä ”vain golfiin keskittyviä” isoveljiään

parempina teoksina. Nintendo taisi kuulla nämä puheet, sillä

seuraava Mario Golf nähtiinkin vasta vuosikausia myöhemmin

pelkästään kannettavassa muodossa laatukäppyrän pysyessä

jyrkässä noususuhdanteessa.

3DS:lle vuonna 2014 ilmestynyt Mario Golf: World Tour on

ehdottomasti yksi konsolin piinkovan pelivalikoiman piilotetuimmista

helmistä. Ulkoisesti peli näyttää tutulta arcadegolfilta,

mutta World Tour on ihan vain videopelinä aivan tautisen

laadukas ja sydämellä tehty kokonaisuus. Vakavampaa

elämystäkin hakevat voivat tarttua World Touriin, sillä peliä

on mahdollista pelata täysin ilman Goomba-esteitä ja erikoiskykyjä.

Vaikeusaste on erinomaisessa balanssissa ja pelin

verkko-ominaisuudet ovat ensiluokkaista tasoa. Käsikonsoliversioiden

historiakin on vahvasti läsnä tässä huippupelissä.

Valitse siis ehdottomasti World Tour, jos haluat ykkösluokan

Mario Golf -kokemuksen.

“3DS:lle vuonna 2014 ilmestynyt Mario Golf:

World Tour on ehdottomasti yksi konsolin

piinkovan pelivalikoiman piilotetuimmista

helmistä.”

12 – Fintendo.fi

Luigi on väkivaltaisella tuulella Mario Strikersissa.

Mario Strikers Charged Football oli Wiille räätälöity futispelin

jatko-osa. Realismista mentiin edeltäjääkin kauemmas,

kun peli tavoitteli synkeähkön futuristisen otteensa kanssa

jonkinlaista pimeän tulevaisuusdystopian fiilistä. Kupletti oli

sama kuin GameCuben palloilussakin, mutta totta kai laajemmalla

hahmokatraalla ja verkkomoninpelillä. Liiketunnistus

oli ujutettu mukaan maalivahdin tehtäviin, mutta muuten

hyvin toimineessa nettipelissä pallojen torjuminen oli varsin

bugista touhua.

Herrasmieslajista siirrytään näppärästi kuningaslajiin. Jalkapallo

on urheilulajeista paras ja kaunein, ja maailman suosituin

videopelihahmo pelaa tietysti oikeaa potkupalloa jenkkien

kainalopallon sijaan. Mario on pelannut futista muun muassa

olympialaisissa ja yhdessä Mario Party 7:n minipeleistä, mutta

katalogiin kuuluu myös kaksi täysmittaista julkaisua.

Mario Smash Football (Amerikassa Super Mario Strikers)

ilmestyi GameCubelle vuonna 2005, ja siitä muodostui

pienimuotoinen kulttisuosikki etenkin hauskan moninpelin

ansiosta. Omissa kirjoissani ensimmäinen osa on se

sarjan parempi peli. Marion arcade-futiksessa ei vihelletä

paitsioita ja formaattina on Brittein saarilta tuttu 5-a-side.

Pelaajan joukkueeseen kuuluu kapteeni (Mario, Luigi, Peach

ym.), maalivahti (Donkey Kongista tuttu Kritter-krokotiili) ja

muun muassa Toadeista ja Koopa-kilpikonnista kootut linjat.

Kapteenit poikkeavat toisistaan statseiltaan paitsi Marion

urheilupelien ominaiseen tyyliin myös supermegaerikoisliikkeiden

myötä. Smash Football oli kanadalaiskehittäjä Next

Level Gamesin ensimmäinen kollaboraatio Nintendon kanssa,

jatkoa seurasi jo vuoden 2007 puolella uudella konsolisukupolvella.

Pallopelejä (ja kiekkoakin) pelattiin myös Wiin elinkaaren

lopussa ilmestyneessä Mario Sports Mix -kokoelmapelissä.

Pelin taustalla oli Square Enix, joka toi kentille myös Dragon

Questin Slimen ja kourallisen Final Fantasy -hahmoja. Sports

Mix ei ollut kuitenkaan ensimmäinen Squaren ja Nintendon

yhteinen sporttipeli, sillä DS:lle julkaistiin aiemmin Mario

Slam Basketball -niminen 3 vs. 3 -korispeli, johon myös

Sports Mixin koripallon ja polttopallon mekaniikat pitkälti

pohjautuvat.

Square Enixin letkeät urheilupelit eivät olleet lainkaan hassumpia

kokemuksia laajan hahmokattauksen ansiosta. Slam

Basketballin komea 3D-grafiikka oli myös teknisesti varsin

kova saavutus DS-käsikonsolilla. Molemmat pelit ovat saatavilla

Wii U:n eShopista

Fintendo.fi – 13

Marion toista baseball-peliä ei julkaistu koskaan Euroopassa.

Baseball on äärimmäisen suosittua Amerikassa ja myös nousevan

auringon maassa, mutta Mario ei ole tähdittänyt kuin

kahta baseball-aiheista peliä. Entisen putkimiehen baseballliiga

on pyörinyt jalkapallon tapaan kaksi kautta, ensin Game-

Cubella ja sitten Wiillä, mutta jälkimmäistä osaa ei julkaistu

koskaan Euroopassa. Namcon tekemä Mario Superstar Baseball

(2005) oli ihan hyvä Mario-versiointi mailapelistä, ilman

sen isompia riskejä tai yllätyksiä. Pelaaja kokoaa itselleen

joukkueen Mario-universumin lukuisista hahmoista. Powerupit

tuovat matseihin taktikoinnin makua, ja hahmokohtaiset

erikoisliikkeet puolestaan tarjoavat visuaalista karkkia sekä tasoittavat

pistetilannetta.

Wiille ilmestynyt Mario Super Sluggers tarjosi jatko-osamaiseen

tyyliin vielä enemmän hahmoja, pelimuotoja ja muita

asioita, joilla perusteltiin ostopäätöstä niille, joille Gamecubeosa

oli jo tuttua tavaraa. Heitot ja lyönnit tehtiin tietysti Wiimotella,

mikä lisäsi hieman suuren urheilujuhlan tuntua. Peli

otti myös askeleen lähemmäs Camelotin Game Boy -golfien

suuntaa esittelemällä tarinatilan, jossa tavattiin hämmentävän

paljon pienen piirin tunnistamia Donkey Kong -hahmoja.

Sluggers on kaksikosta ehdottomasti se parempi peli, mutta

sitä on hankalaa suositella saatavuuden ja Wiin aluelukituksen

vuoksi.

Viimeisenä otetaan käsittelyyn Sienivaltakunnan Federerin

toilailut tenniksen ihmeellisessä maailmassa. Tennis iskostui

Marion repertuaariin kunnolla vasta N64-päivinä, mutta

golfin tavoin herra esiintyi lajin parissa jo aiemmin NES:llä

Tennis-nimisen pelin tuomarina. Ja kukapa voisikaan unohtaa

Virtual Boyn ikiklassikkoa, Mario’s Tennistä, jonka ihana punamusta

grafiikka syöpyy verkkokalvoille pelkistä kuvankaappausten

katselusta. Mario Tennis -sarjankin taustalla pyörii

Camelot.

Mario Tennis julkaistiin Nintendo 64:lle vuonna 2000, ja

viikkoa myöhemmin seurasi Game Boy Colorin RPG-inkarnaatio.

N64-versiossa nähtiin ensimmäisen kerran myös

Mario Kartin ja Mario Partyjen kestovieras Waluigi. Konsoleilla

pallottelu toimi unelman lailla, ja Mario Tennis nouseekin

Dreamcast-klassikko Virtua Tenniksen kanssa aina

esiin, kun puhutaan konsolien parhaista tennispeleistä.

“Mario Tennis julkaistiin Nintendo 64:lle vuonna

2000, ja viikkoa myöhemmin seurasi Game

Boy Colorin RPG-inkarnaatio. N64-versiossa

nähtiin ensimmäisen kerran myös Mario Kartin

ja Mario Partyjen kestovieras Waluigi.”

14 – Fintendo.fi

Waluigi luotiin Mario Tennis -pelejä varten Warion partneriksi.

Tehokkaammalla GameCubella nimi vaihtui Mario Power Tennikseksi.

GBA:lle julkaistiin perässä jälleen rope-elementtejä

sisältänyt Mario Tennis: Power Tour. Nimestä voi jo joku

nokkela päätellä, että mukaan tuotiin ykkösosasta puuttuneet

supervoimat ja erikoisiskut, jotka sai onneksi laitettua

pois päältä valikosta, sillä tasoittavat mekaniikat saattoivat

pitkittää pelejä oikeiden tennismatsien mittaisiksi spektaakkeleiksi.

Mario Power Tenniksestä ilmestyi New Play Control!

-porttaus myös Wiille, jossa toimivat kontrollit korvattiin Wii

Sports -huumassa kapulan heiluttelulla. Tenniskyynärpäästä

ei toivuttu kunnolla edes Wii-peliä seuranneessa julkaisussa.

3DS:lle vuonna 2012 julkaistu Mario Tennis Open oli lopulta

pienoinen pettymys. Pelissä ei kummemmin mitään vikoja ollut,

mutta sarjan alkupään hitteihin verrattuna 3DS:llä juututtiin

”ihan jees” -tasolle. Synkät pilvet pysyivät Wii U:n Mario

Tennis: Ultra Smashin (2015) päällä. Ulkoisesti peli näytti

hyvältä 3DS-version tavoin, mutta täysihintaisessa pelissä oli

pelattavaa ja pelimuotoja vähemmän kuin kolme konsolisukupolvea

ja viisitoista vuotta sitten ilmestyneessä ykkösosassa.

Unohdettava ja surullinen tapaus, jonka kaivamasta

kuopasta on vaikeaa nousta. Parhaan Mario Tenniksen titteli

pysyy siis tiukasti debyyttiosalla. Se on Mario-teemastaan

huolimatta erinomaisesti tenniksen tunnelman ja intensiteetin

tavoittava loistoteos, josta löytyy myös sitä värikkäämpää

puolta erilaisten pelimuotojen kautta. Kyseessä on

kaikin puolin loistava peli, joka on ehdottomasti yksi N64:n

parhaimmistoa.

Pikaisen laskutoimituksen jälkeen kaikkien suositeltujen

pelien yhteishinnaksi tuli reippaasti alle 50 euroa, joten

mikäli tarvittava laitteisto löytyy jo omistuksesta, kannattaa

mieluummin panostaa kokoelmapakettien sijaan muutamaan

suositeltuun laatupeliin. Kannattaa myös tutustua Marion

muihin sporttisiin edesottamuksiin. Muistaako kukaan hahmon

jorailua GameCuben Dance Dance Revolutionissa tai

donkkailuja NBA Street -pelissä?

• Miikka Lehtonen

Fintendo.fi – 15

Artikkeli

Marion harharetket

Putkimieskin

mokailee

joskus

Marion harharetket

Kukaan meistä ei ole täydellinen, ja tämän tietää myös

pelialan tunnetuin kasvo Super Mario. PBC:n tuottaman

seitsemän teemajakson täyttämän ylistyksen perusteella

putkimiehen voisi luulla olevan täysin synnitön, mutta asia ei

todellakaan ole näin. Jokainen meistä on mokaillut joskus, ja

Mario on tehnyt sitä jopa useammin kuin moni muistaakaan.

Meneillään olevan Mario-huuman vastapainoksi on tähän

blogitekstiin kerätty hieman ikonin niitä vähemmän mairittelevia

hetkiä, joten jump up in the air, se on menoa nyt.

Nintendolla oli ysärin puoliväliä lähestyessä jonkinlainen

menestyskrapula päällä, sillä firman bisnesratkaisut olivat

enemmän tai vähemmän kyseenalaisia. Firma hylkäsi

CD-levyihin liittyneen yhteistyösopimuksen Sonyn kanssa

tietämättään synnyttävänsä itselleen kilpailijan, joka tulisi

nappaamaan myöhemmin suosituimman konsolivalmistajan

valtaistuimen. Virtuaalitodellisuuskin houkutteli sen verran,

että markkinoille kehiteltiin VR-laite, joka oli tämän päivän

halpoja VR-räpellyksiäkin onnettomampi tapaus. Kovia kämmejä,

mutta ne oudoimmat tempaukset tuli tehtyä ihan

pelilisenssien puolella.

Jostain käsittämättömästä syystä Nintendo jakeli menestysnimikkeitään

täysin kädettömien kolmansien osapuolien

pahoinpideltäväksi. Ja jos Zelda-pelit Philipsin hirveällä CDi-konsolilla

olivat sitä kamalinta roskaa ikinä, eivät Marion

opetuspeleiksi suunnitellut PC-seikkailutkaan jääneet kovin

kauas huonoudessa.

Mario Teaches Typing oli samaa tavaraa kuin kulttisuosiota

nauttiva Typing Of The Dead -sarja ilman gorea, kauhua ja

hauskuutta. Mario’s Time Machine (joka käännettiin myös

konsoleille) oli aivan poskettoman surkea yritys, jonka piti mukamas

opettaa pelaajille historiaa, mutta ei taida olla yhtään

ihmishenkeä tilastoitu, joka tämän kammotuksen myötä olisi

kouluarvosanojaan nostanut. Mario Is Missing! on puolestaan

peli, josta ei Mariolle voi antaa miinuspisteitä muun kuin pelin

nimen perusteella, sillä pelissä pelaaja ohjastaa nimikkoputkipenan

sijaan kakkosviulua soittelevaa Luigi-veljeä. Ehkä

tämän vuoksi Luigi ei tähdittänyt omaa peliään kuin vasta

melkein kymmenen vuotta myöhemmin.

Se kamalin PC-hirvitys on kuitenkin Mario’s Game Gallery,

joka on kokoelma tuttuja seurapelejä.

16 – Fintendo.fi

Kamala Hotel Mario synnytti suuren määrän YouTube-meemejä.

Kyseessä ei ole nautinnollinen pöytäpelihetki hyvässä seurassa,

sillä pelit kärsitään läpi rasittavaa dialogia suoltavan ja ensimmäistä

kertaa Charles Martinet’n ääntä käyttävän Marion

kanssa. Tämän pelin pelaaminen sattuu ja kovaa.

Mainitsinko jo aiemmin Philips CD-i:n? Valitettavasti Nintendo

ei antanut vain Zelda-sarjaa tuhottavaksi tälle katastrofaaliselle

alustalle, sillä Mariokin sai oman osansa kuonasta Hotel

Marion myötä. Hotel Mario on juurikin se peli, josta kaikki

legendaarisen huonot YouTubessa kiertävät Mario-animaatioklipit

ovat peräisin. Pelin eeppisessä tarinassa kerrotaan Bowserin

ottaneen Mushroom Kingdomin vallan ja perustaneen

valtakuntaan suomalaisia jättejäkin ilkeämmän hotelliketjun.

Marion ja Luigin tehtäväksi jää sitten seitsemän hotellin poistaminen

kaavoituksesta tässä unohtumattomassa ja tunteita

täynnä olevassa seikkailussa. Hotel Marion gameplay on hurjaa.

Pelin pääidea on sulkea jokaisessa tasossa ovet… ei siis

muuta. Sulkea ovet. Siinä se.

Eikä siinä vielä kaikki, sillä seuraavaksi tuli Virtual Boy -jakso.

Tämä virtuaalitodellisuushärpäke on tänäkin päivänä asia, josta

Nintendo ei pahemmin halua puhua, onhan siihen hyvä syy

jo yksinään terveydelliseltä kantilta asiaa katsottuna. Laitteelle

ilmestyi sen erittäin lyhyen elinkaaren aikana kaksi kappaletta

Marion kunniakasta nimeä kantavia pelejä. Mario Clash oli

laitteen hirvittävällä punasävyisellä pseudokolmiulotteisella

grafiikalla höystetty Mario Bros. -arcadeklassikko sillä erotuksella,

että termi ”klassikko” on yhtä kaukana tästä pelistä kuin

aurinko on maasta.

Se toinen peli onkin sitten tänä päivänä hieman tunnetumpi

nimi. Mario Tennis on Nintendon pitkäikäisimpiä pelisarjoja,

joka saikin alkunsa armon vuonna 1995 tällä aivo- ja silmäsoluja

turmelleella laitteella. Peli jäi lopulta historiaan Virtual

Boyn parhaimmistoon kuuluvana pelinä, mutta sehän on

vähän sama asia kuin voittaisi kahden osallistujan juoksukilpailun.

Marion tennissekoilu ei jäänyt vain Virtual Boyn riesaksi,

sillä mairittelevia sanoja ei kerännyt myöskään paljoa

paremmaksi myynneissä pistänyt Wii U:n oma Mario Tennis

-sarjan kokelas, kuten käy ilmi tästä lukuisia urheilualan

palkintoja voittaneesta blogitekstistä.

Ehkä on parempi lopettaa helppojen maalitaulujen ampuminen

ja siirtyä niihin hieman enemmän kontrastia (tämä ei

ollut viittaus Virtual Boy -pelien kuvankaappauksiin) omaaviin

tapauksiin.

Fintendo.fi – 17

”Ja läpsystä ohjaaja vaihtoon.”

Mario on osoittanut pientä kompurointia myös suositummissa

pelisarjoissaan. Tasoloikkapuolella rattaat ovat rullanneet

pahoinakin päivinä mainiosti, mutta isot spin-offit ovat

välillä yskineet. 3DS:lle ilmestynyt Paper Mario: Sticker Star on

yksi viimeaikaisista sukelluksista. Paperilla (heh, heh) Sticker

Starin idea vaikutti kiinnostavalta paluulta sarjan vanhaan tyyliin

keräiltävillä tarroilla ratkaistavien puzzlejen ja vuoropohjaisten

taisteluiden perusteella. Kamalan tylsä ja mielenkiinnoton

toteutus ei vastannut lopulta odotuksia, ja sarja upposi hetkellisesti

syvälle suohon.

Mario Party nousi vuosien saatossa yhdeksi suosituimmista

Marion sivupoluista. Vuosituhannen lopulla N64:llä taipaleensa

aloittanut minipelejä pullollaan oleva virtuaalilautapeli

valloitti moninpelaavien pelaajien sydämet, mutta samalla rikkoi

kämmenten ja nivelten lisäksi myös ohjaimet. Kolme ensimmäistä

osaa ilmestyivät vuosittaisella tahdilla N64:lle aina

sopivasti joulumarkkinoille. GameCubella sama kaava jatkui,

mutta kuudennen osan kohdalla suunta alkoi kadota. Pelisarjaan

tuotiin ensin mukaan kökköjä mikrofonipelejä, ja Wiin

minipelit kaatuivat kömpelöön liiketunnistukseen. Myöhemmissä

osissa myös koko pelisarjan peruselementtiä muutettiin

pakottamalla pelihahmot liikkumaan laudalla yhdessä pinossa.

3DS-pelit eivät ole onnistuneet nostamaan kurssia takaisin

nousuun, mutta olisikohan sadan parhaan minipelin Mario

Party: Top 100 -kokoelmasta viimein pelastajaksi?

Marion yksi isoimmista töhöilyistä ei onneksi ole pelaajien käsissä

koettavaa tuskaa, vaan kyseessä on silmien ja korvien

kautta nautittava elokuvaelämys. Super Mario Bros. (1993) oli

ensimmäinen videopelistä tehty ison budjetin elokuva, jonka

laatu tunnetaan. Leffa oli yhdistettävissä rakastettuun peliin

ainoastaan satunnaisien hahmojen nimien kautta, ja olihan

lopussa Mariolla ja Luigilla yllään punaista ja vihreää.

Elokuva otti vielä lukua jo avausviikonloppunsa jälkeen ja pahasti.

Pääosaa näytellyt Bob Hoskins haukkui filmiä ja kaikkia

sen tekoon osallistuneita julkisesti melkein ensi-iltanäytöksen

punaisella matolla asti, ja ymmärtäähän miehen kiukun, sillä

leffa on poskettoman huono myös muiden kuin Super Mario

Bros. -fanien näkökulmasta.

Edes Mario ei ole täysin nuhteeton, mutta onneksi pääsarjan

tasoloikkien laatu on tasaista timanttia. Heikostakin pelistä

toipuu pelaamalla vaikkapa Super Mario Odysseyta.

• Miikka Lehtonen

18 – Fintendo.fi

Artikkeli

3D-Marioiden ikimuistoisimmat kentät

Top 10: 3D-Marioiden

ikimuistoisimmat kentät

10. Throwback Galaxy

Super Mario Galaxy 2 (Wii, 2010)

Throwback Galaxy on nimensä mukaisesti paluu menneeseen.

Kyseessähän on tietysti Super Mario 64:n kakkoskentän

remake minimaalisilla muutoksilla. Linnakkeen

päällä majaa pitävä Thwomp-kuningaskin muistaa Marion

ja heittää läppää edellisestä tapaamisesta. Nostalgia ei

ole kuitenkaan ainoa syy sille, miksi kyseinen galaksi on

tällä listalla. Throwback Galaxy jäi yksinkertaisesti mieleeni

pelin maailmoista parhaiten, sillä valtaosa muista tasoista

koostuu useista pienistä paloista tai keskittyy liikaa yhden

tempun ympärille. Thwompin yhdestä lohkareesta koostuva

linnoitus erottuu joukosta. Kehuja ansaitsee myös torvisoittokunnalla

vahvistettu teemamusiikin uusi sovitus.

Ensimmäinen Galaxy onnistui kenttäsuunnittelultaan

mielestäni keskimäärin paremmin, sillä kakkosessa tyydyttiin

kierrättämään liikaa tuttuja teemoja. Laavamaailma ja

mehiläismetsä eivät säväyttäneet enää toista kertaa.

“Throwback Galaxy jäi yksinkertaisesti

mieleeni pelin maailmoista parhaiten.”

9. Mount Must Dash (W3-6)

Super Mario 3D World (Wii U, 2013)

Super Mario 3D Worldin kentät eivät luonnollisesti tarjoa

monien muiden kolmiulotteisten Marioiden kaltaista vapaata

seikkailua, sillä kamerakulma on lukittu ja kulkureitti

maalitolpalle on lineaarinen. Mount Must Dash on

tällä listalla Throwback Galaxyn tavoin yllättävyytensä

vuoksi. Mario Kart -sarja viittaa tasoloikintoihin lukuisissa

radoissa, mutta vastaavaa ei oltu tehty toisinpäin

ennen 3D Worldia.

Mount Must Dash on turbopaneeleilla varustettu vauhdikas

kilparata, jonka läpi paahtaminen on huikean hauskaa

neljällä pelaajalla. Taustalla soi vielä alkuperäisen

16-bittisen Mario Circuitin tunnuskappale remiksattuna.

Mario Kart -fiilis todellakin välittyy.

“Mount Must Dash on turbopaneeleilla

varustettu vauhdikas kilparata, jonka läpi

paahtaminen on huikean hauskaa neljällä

pelaajalla.”

Fintendo.fi – 19 19

8. Freezeflame Galaxy

Super Mario Galaxy (Wii, 2007)

Freezeflame Galaxy on harvinainen Mario-kenttä, sillä

siinä yhdistetään perinteisesti erillään olleet jää- ja laavamaailmat

yhdeksi kokonaisuudeksi. Galaksissa nähdään

harvinainen power-up, nimittäin Marion Räikköstäkin

viileämmäksi jäämieheksi muuttava jääkukka. Galaxyn

pakkasukko-Mario pystyy luistelemaan lampien yli ja

luomaan sprinklereiden päälle jäisiä tasoja, eli kyseessä

ei ole esineen ulkokuoresta huolimatta sama voima kuin

New Super Mario Bros. -sarjassa. Myös klassinen tulikukka

tekee paluun. Ajastettuja erikoiskykyä käytetään hyödyksi

parissa kevyessä puzzlessa sekä nopeutta ja tarkkuutta

vaativissa loikintakohdissa.

poikasen toimittaminen ensin äitipingviinille ja sitten

viskaaminen kielekkeen yli. Viimeisessä “Wall kicks will

work” -nimisessä tehtävässä vaadittiin tarkkoja hyppyjä,

mutta tähden luokse ei ollut vain yhtä reittiä. Nokkelimmat

yrittivät hyödyntää esimerkiksi kanuunaa tai keksivät

uusia lähestymistapoja vuoren huipulta päin.

6. Noki Bay

Super Mario Sunshine (GameCube, 2002)

7. Cool, Cool Mountain

Super Mario 64 (Nintendo 64, 1996)

Tähän kenttään liittyy pelkästään hyviä muistoja. Laskettelu

rinteeltä alas kilpaa lumipallon kanssa, huijaaminen

liukumäessä isoa pingviiniä vastaan käytävässä kilpailussa,

teleportin löytäminen… Niin, ja tietysti väärän

Noki Bay on Sunshinen palkitsevimpia tasoloikkakenttiä.

Mahtavan vesiputouksen ympärille rakennetussa tasossa

pääosassa ovat seinähyppytaidot ja köysien päällä tasapainoilu

korkeuksissa. Palkinto, eli simpukan sisälle piilotettu

Shadow Mario -haaste odottaa aivan korkean tornin huipulla.

Runsaasti salaisia onkaloita sisältävä vihreä jyrkänne

tekee jopa Sunshinen parjattujen sinisten kolikoiden etsimisestä

hauskaa. Kirkasvetinen kenttä sisältää myös synkemmän

merenalaisen episodin, jonka kekseliäässä pomotaistelussa

pestään vesipedon likaisia hampaita.

“Kirkasvetinen kenttä sisältää myös synkemmän

merenalaisen episodin.”

20 – Fintendo.fi

20 Fintendo.fi

4. Seaside Kingdom

Super Mario Odyssey (Switch, 2017)

Vesimaailmoja riittää jokaisessa Mario-pelissä. Käytännössä

kentät voidaan jakaa kahteen luokkaan: salaperäisiin

luoliin ja aurinkoisiin rantoihin. Olen itse enemmän jälkimmäisten

kategorian fani, ja myös Odysseyn kaunis Seaside

Kingdom kuuluu tähän kategoriaan. Hyvässä vesikentässä

on muutakin tekemistä kuin uiminen. Rannikolla asustelee

erikoinen etanakansa, joka pitää erityisesti rantapallosta.

5. Gusty Garden Galaxy


Mario Galaxy on yhtä kuin Gusty Garden. Runsaasti

erimuotoisia pieniä planeettoja sisältävää galaksia voisi

kuvailla jopa surrealistiseksi kokemukseksi viimeistään

omenaplanetoidien ilmestyessä näkökenttään. Wii ja

Galaxy-pelit tullaan muistamaan Marion lentämisestä

voikukilla Gusty Garden Galaxyn komean sinfoniamaisen

tunnusmusiikin kaikuessa taustalla.

“Mario Galaxy on yhtä kuin Gusty Garden.”

Veden alle on piilotettu lukuisia Power Mooneja ja violetteja

kolikoita, joiden etsiminen on mukavan stressitöntä

kaappaamalla Cheep Cheep -kalan, jonka muodossa Marion

ei tarvitse huolehtia edes hapesta. Pinnalla on taas

mahdollista huristella vesiliskon selkään rakennetun hattukaupan

vierestä rakettimoottorin lailla toimivalla meduusalla.

Pomotaistelussakin liikutaan harvinaisesti lähes

koko kartan alueella. Ehdottomasti yksi hauskimmista ja

onnistuneimmista vesikentistä Mario-sarjan historiassa.

“Hyvässä vesikentässä on muutakin tekemistä

kuin uiminen. Rannikolla asustelee

erikoinen etanakansa.”

Fintendo.fi – 21 21

3. Pinna Park


Kun Nintendon työntekijät pääsevät suunnittelemaan

huvipuisto-aiheista maailmaa, niin eihän siitä voi tulla

huonoa. Ehkä Pinna Park myös toimi innoittajana Universalin

kanssa yhteistyössä rakennettaville Nintendoteemapuistoille.

Pinna Park on tärkeä osa Sunshinen

tarinaa. Heti ensimmäinen episodi aloitetaan ryminällä

vuoristorataräiskinnässä Mecha-Bowseria vastaan.

Tehtävän lopuksi paljastetaan vielä Delfino Plazaa terrorisoivan

Shadow Marion henkilöllisyys. Huvipuisto on

toki täynnä muitakin härveleitä, joihin kuuluvat muun

muassa Yoshi-karuselli, keinuvat viikinkilaivat ja maailmanpyörä,

joihin jokaiseen liittyy oma Shine Spritensä.

Maailmanpyörän päällä on myös paras paikka maisemien

katseluun. Tekemistä löytyy vielä puiston porttien

ulkopuoleltakin.

“Huvipuisto on toki täynnä muitakin

härveleitä, joihin kuuluvat muun muassa

Yoshi-karuselli, keinuvat viikinkilaivat ja

maailmanpyörä.”

2. Big Boo’s Haunt

Super Mario 64 DS (Nintendo DS, 2004)

Big Boo’s Haunt on poikkeava taso nintendomaisen värikkäiden

karkkimaailmojen joukossa. Kummitustaloja oltiin

toki nähty jo esimerkiksi Super Mario Worldissa SNES:llä,

mutta Mario 64:n häkin sisälle rakennettu kartano oli monille

ensimmäinen kosketus kolmiulotteiseen kauhuun.

Karmiva tunnelma on läsnä koko ajan naureskelevia

Boo-haamuja ja mulkoilevia silmiä täynnä olevassa ränsistyneessä

hökkelissä. Monikerroksisen rakennuksen

jokainen huone kätkee sisäänsä jotain mysteeristä. Kirjahyllyn

salakäytävän koodin selvittäminen oli aikoinaan

jännittävä tehtävä, mutta vielä enemmän sydämentykytyksiä

aiheutti viattomalta näyttänyt piano. Kaikki eivät ole

toipuneet järkytykseltä vieläkään.

DS:lle julkaistuun versioon lisättiin kartanon ullakolle vielä

uusi Luigin pelastamiseen liittynyt tehtävä, jonka lopuksi

kohdattiin legendaarinen King Boo peileillä muuratussa

huoneessa.

Kellarikerroksen karusellimusiikki jää soimaan päähän.

22 – Fintendo.fi

1. Metro Kingdom

Super Mario Odyssey (Switch, 2017)

En ihastunut ennakkomateriaalin perusteella ajatukseen

Mariosta pomppimassa keskellä ihmisten ja taksien täyttämää,

New Yorkia muistuttavaa metropolia. Valmiissa

pelissä Metro Kingdom eli New Donk City nousi kuitenkin

reilusti muiden maailmanympärysmatkan pysäkkien

yläpuolelle. Ihmishahmot ovat aktiviteetteineen kuitenkin

lähes yhtä hölmöjä kuin mitkä tahansa muut Mariouniversumin

sivuhahmot.

Syy kentän mahtavuudelle piilee kuitenkin rakennusten

arkkitehtuurissa. Taivaisiin kurkottavat vierekkäiset

pilvenpiirtäjät mahdollistavat mitä mielikuvituksellisemmat

parkour-temput ja pitkät loikat. Kaupungin

katukyltit ja vilkkuvat mainokset vilisevät kymmeniä

viittauksia muihin Mario-peleihin.

Onnistuneen paluun parrasvaloihin tekee myös NES:n

Donkey Kong -pelistä tuttu Marion ex-tyttöystävä Pauline,

joka on edennyt New Donk Cityn pormestariksi asti.

Kaupunki myös näyttäytyy kolmessa eri valossa. Marion

saapuessa paikalle sää on myrskyinen, mutta yksi koko

Odysseyn parhaita hetkiä on Paulinen tehtäväsarjan huipentuminen

Mariolle omistettuun festivaaliin.

Missähän Mario seikkailee seuraavaksi?

• Ville Polvela

Fintendo.fi

Fintendo.fi –

23

23

WOW! Mikä diili!

• Pääsy ainoastaan Super Fintendo -jäsenille ja ylläpitäjille

näkyvälle alueelle foorumilla.

• Kultainen Super Fintendo –titteli foorumilla ja Discordissa.

• Early Access: Mahdollisuus lukea muutama päivä ennen

julkaisua valikoituja Fintendo-blogissa julkaistavia artikkeleita.

• Digitaalinen Fintendo Magazine

12 kuukautta vain

11,99€!

fintendo.fi/super

24 – Fintendo.fi

Teema

Monster Hunter

Monster Hunter

Metsästä tai tule metsästetyksi.

Fintendo.fi – 25

Arvostelu

Monster Hunter Generations

Kissanpäivät


Kehittäjä: Capcom Julkaisija: Capcom

Monster Hunter -pelejä julkaistaan lännessä nykyään

tasaisin vuoden-pari väliajoin. Uuden pelin kohdalla

tuntuu toistuvan aina sama kaava, Capcom keksii pari uutta

metsästettävää mörökölliä ja maltillista uudistusta, mutta perusmekaniikat

pysyvät muuttumattomina ja oppimiskäyrä on

uusille pelaajille totutun korkea. Toisaalta fanit tietävät etukäteen,

millainen peli on tulossa ja liialliset myllerrykset saisivat

veteraanit varmasti suuttumaan. Nintendo 3DS:n kolmas

Monster Hunter ei ole pienistä irtiotoistaan huolimatta poikkeus

sääntöön, vaan kokonaisuus on odotetun hyvä.

Juonellisesti Generations ei ole erityisen mieleenpainuva

kokemus. Jokaista kylää kiusaa yksi uusista monstereista,

joiden päihittäminen on pelaajan ykköstavoite. Nelikon jäsenille

on omat esittelyanimaationsa, mutta muuten tarinaa

kerrotaan vain kyläläisten dialogilaatikoiden välityksellä, eikä

tyhjänpäiväisiä turinoita jaksa juuri lukea. Teksti näyttää edelleen

3DS:n matalaresoluutioisella ruudulla varsin suttuiselta,

eivätkä luontoympäristötkään ole kovin yksityiskohtaisen

näköisiä. Pientä viilausta kaipaisivat myös kymmenisen vuotta

samanlaisina säilyneet valikot, vaikka alanäytön pikakomennot

tuovatkin vähän helpotusta. Ääninäyttely on edelleen

käytännössä olematonta, sillä hahmojen suusta kuuluu vain

huudahtelua ja murahtelua.

Generations-lisänimen saanut hirviöjahti tarjoaa jälleen laajan

kattauksen tekemistä. Pääpaino on tällä kertaa pitkäikäisen

sarjan historian juhlistamisessa, sillä retket vievät aiemmista

osista tuttuihin maisemiin ja vastaan tallustelee paljon fanien

suosikkipetoja. Uusia monstereita on vain kourallinen, mutta

ne eivät jää Rathianin, Lagiacrusin ja muiden klassikoiden

jalkoihin, vaan ovat yksinpelikampanjan päätähtiä.

Pelaaja ei ole tällä kertaa vain yhden heimon sankari, vaan

turvaa lisäksi kolmea muuta aiemmista peleistä tuttua kyläyhteisöä.

Kylä toimii eräänlaisena tukikohtana, jossa valmistaudutaan

tuleviin koitoksiin shoppailemalla energiajuomia

ja ansoja, päivittämällä aseita sekä syömällä voimia parantavia

ruokia. Tehtäviä vastaanotetaan joko metsästyskillalta,

heimon johtajalta tai suoraan kyläläisiltä. Jokainen kylä

sisältää kutakuinkin samat palvelut ja paikkojen välillä voi

pikamatkustaa 3DS:n alanäytön karttaa tökkimällä.

“Juonellisesti Generations ei ole erityisen

mieleenpainuva kokemus. Jokaista kylää

kiusaa yksi uusista monstereista, joiden päihittäminen

on pelaajan ykköstavoite.”

26 – Fintendo.fi

Alanäytölle voi pinota uusien erikoisliikkeiden pikavalintoja.

Uusista tähdistä pelin kannessakin esiintyvä Glavenus on

oikeastaan ainoa vaaralliselta tuntuva otus. Tyrannosaurushenkinen

peto syöksee tulta ja heiluttelee veitsenterävää

häntäänsä. Muut tulokkaat ovat aasialaisvaikutteinen

Mizutsune-lohikäärme, Gammoth-jäämammutti ja sähköinen

lentolisko Astalos. Designiltaan kaikki ovat kiinnostavia ja

erilaisia, mutta haaste ei ole aivan kaiken heimopäälliköiden

hypetyksen arvoinen, sillä onnistuin tappamaan vaivatta

esimerkiksi Mizutsunen heti ensimmäisessä kohtaamisessa

keskeneräisellä miekalla. Lopputekstit pamahtavat ruudulle

pelikellon näyttäessä parikymmentä tuntia, mutta tämän

jälkeen uniikkeja hirviöitä on yhä näkemättä vielä kokonaan

toinen puolikas.

Kymmenmetrisiä dinosauruksia ja lohikäärmeitä ei pääse

kuitenkaan lyömään pataan välittömästi, vaan tehtävät

vaikeutuvat asteittain. Alkajaisiksi on keräiltävä muutaman

tunnin ajan sieniä ja jahdattava pienriistaa. Aloitustehtävät

tutustuttavat samalla kontrolleihin ja materiaalien yhdistelemiseen.

Ensimmäiset suurpedotkin ovat varsin helläkätisiä,

joten erityisesti kokeneemmat pelaajat saattavat

turhautua hitaaseen alkuun, mutta jokaisesta pienestä hyönteisestä

tai liskonraadosta on kuitenkin hyötyä metsästysvarusteiden

päivittämisessä. Todelliset kymmenien minuuttien

mittaiset väännöt koittavat vasta satojen pelituntien jälkeen.

Monster Hunter Generations ei esittele tällä kertaa uusia aseluokkia,

mutta toimintaan on tehty pieniä uudistuksia. Erilaisia

taistelutyylejä on yhden sijaan neljä ja jokainen isku lataa

uutta erikoisliikkeiden palkkia. Guild-tyyli on perinteinen ja

tasapainoinen vaihtoehto, jolla voi käyttää kahta erikoisliikettä.

Striker-variantilla kombot ovat yksinkertaisempia, mutta

se lataa nopeasti kolmea kykyä. Adept-metsästäjät luottavat

vaikeasti ajoitettaviin väistöliikkeisiin, ja Aerial-tyyli tuo

jokaiselle aseluokalle käyttöön hyppyhyökkäykset.

Aseiden ominaisuuksia parantavat päivitykset on jaettu

tasoihin, jotka vaativat tietyn määrän erilaisia raaka-aineita.

Käytännössä alkupään päivitykset vaativat aiempaa vähemmän

harvinaisia materiaaleja ja pelaajan on niitattava

vähemmän samoja hirviöitä. Hahmon kestävyyttä voi nostaa

kehittämällä panssareita ja tietyn sarjan vaatetuksella saa

bonuksena esimerkiksi tehokkaammat parannusjuomat, immuniteetin

tietyille elementeille tai vaikkapa automaattisen

hirviöjäljittimen. Päivitykset ovat ehdottomia, mikäli haluaa

selvitä hengissä loppupuolen vihollisia vastaan taistellessa.

Fintendo.fi – 27

Generationsissa on useita vanhoista peleistä tuttuja tukikohtia.

Erikoisliikkeitä on useita erilaisia, osa tiettyyn luokkaan sidottuja

ja niitä oppii enemmän tarinan edetessä. Hahmolle voi

ottaa käyttöön esimerkiksi tukalasta tilanteesta pelastavan

pikapyrähdyksen, hitaasti latautuvan voimamäjäyksen tai

moninpelissä muitakin pelaajia auttavan parannuspisteen.

Taistelutekniikat eroavat toisistaan aika vähän, sillä perusliikkeet

pysyvät aina samoina. Hitaampia aseita, kuten suurmiekkoja

ja vasaroita, käyttävät pelaajat saavat nyt kuitenkin

kaivattua ketteryyttä Aerial-talentista ja tietyistä erikoiskyvyistä.

Muuten latautuvat liikkeet lähinnä helpottavat pelaamista

ja auttavat välttämään kuolemat helpommin.

Toinen iso uudistus on Prowler-tila, eli mahdollisuus pelata

itse normaalisti pelaajan rinnalla pyörivällä kissatoverilla.

Kissat eli palicot ovat hieman ihmishahmoja heikompia,

mutta halutessaan niilläkin voi loikkia samojen hirviöiden

kimppuun. Palicot ovat hyödyllisiä erityisesti raaka-aineiden

keräämisessä, sillä nelijalkaiset otukset ovat ihmistä vikkelämpiä,

eivätkä timattihakut ja haavit rikkoudu niiden

käytössä. Lisäksi kissaeläinten omia tehtäviä suorittamalla voi

kehittää muun muassa vaihtokauppiaan palveluita.

“Metsästäminen on hauskinta porukalla.

Moninpeli tukee neljää pelaajaa paikallisesti

ja netissä. Pelaajat voivat keskustella strategioista

tekstichatin välityksellä.”

Metsästäminen on hauskinta porukalla. Moninpeli tukee

neljää pelaajaa paikallisesti ja netissä. Pelaajat voivat keskustella

strategioista tekstichatin välityksellä, yhteys toimii

moitteetta lähes aina, eikä pätkimistä juuri esiinny kesken

kiivaimmankaan toiminnan. Huoneille voi myös asettaa otsikkoon

tavoitteen, mikäli tarkoituksena on esimerkiksi grindata

tiettyä hirviötä. Kaiken lisäksi verkossakin voi pelata kissahahmolla,

jos se vain muille pelaajille sopii.

Yhteenveto

Monster Hunter Generations ei yllätä, vaan on sitä mitä moni

varmasti sarjalta haluaakin. Peli haiskahtaa hieman yritykseltä

myydä vanhaa sisältöä uudelleen nostalgian ja juhlapainoksen

nimellä, mutta se ei lopulta haittaa. Tehtäväpainotteisempi

eteneminen, uusi välineiden päivityssysteemi ja

monista edellisen osan erikoisuuksista, kuten raivotautiin

sairastuneista monstereista luopuminen, selkeyttävät kokonaisuutta

ja saavat ehkä uudet pelaajat tarttumaan peliin

helpommin.

• Ville Polvela

Veteraaneille nostalgiaa ja uusille pelaajille oiva mahdollisuus

hypätä mukaan kelkkaan.

28 – Fintendo.fi

Arvostelu

Monster Hunter Stories

Näin koulutat

lohikäärmeesi


Kehittäjä: Marvelous Julkaisija: Capcom, Nintendo

Capcomin Monster Hunter -pelien tähtiä ovat vihaisesti

ikeniään vilauttelevat pedot, joita metsästäjäkillan miehet

ja naiset jahtaavat valtavien veitsien, kirveiden ja muiden

aseiden kanssa. Koukuttavissa peleissä on tarkoituksena lahdata

samaa hirviötä jopa kymmeniä kertoja parempien varusteiden

toivossa. Mitäpä jos tutut realistiset monsterit näyttäisivät

yhtäkkiä halittavilta pehmoversioilta, grindaaminen olisi

minimoitu ja tiukka toiminta olisi vaihdettu rentoon vuoropohjaiseen

taktikointiin? Eikö tällainen peli olisi perinteikkään

sarjan pyhäinhäväistys? Monster Hunter -spinoff Stories yllättää.

Se ei ole pelkästään erinomainen lisä sarjaan, vaan myös

yksi 3DS:n hauskimmista roolipeleistä.

Hakum-kylän asukkaat eivät ole pelin nimestä huolimatta

metsästäjiä, vaan ratsastajia. Kyläläisille pedot ovat työjuhtia

ja ystäviä, joihin taitava ratsastaja voi luoda yhteyden. Metsästystä

ja villieläinten oikeuksiakin käsitellään kevyesti tarinan

edetessä. Intron jälkeen korkealaatuisia animaatiopätkiä ei

enää nähdä, vaan toimintakohtaukset pyörivät pelin omalla

moottorilla. Hahmot juttelevat keskenään iloisesti myös japanilaisvaikutteista

siansaksaa. Muihin Monster Hunter -peleihin

verrattuna Storiesin hahmot ovat 10 kertaa persoonallisempia

ja mielenkiintoisempia, vaikka sankareiden taustatarinat ovatkin

aika kliseisiä. Esimerkiksi Chevalin teiniangstia käsitellään

väsymiseen asti, eikä sivuhahmojen omista tehtävistä irtoa

juuri muutamaa vitsiä kummempaa sisältöä. Käsikirjoituksen

humoristiset viittaukset aukeavat parhaiten vanhoille

Monster Hunter -faneille. Mustan sumun alkuperä kuitenkin

kiehtoo tarpeeksi, joten Storiesin kerronnallinen tyyli kannattaa

ehdottomasti lainata pääsarjan puolelle elävöittämään

yksinpeliä.

Tyypilliseen Monster Hunter -pelien tapaan myös Stories

käynnistyy komealla elokuvamaisella animaatiolla. Prologissa

ei kuitenkaan nähdä tällä kertaa varpaista korviin aseistautuneita

aikuisia, vaan monstereiden pesiä tutkivat kolme

teiniä: tomera tutkijatyttö Lilia, kuumakalle Cheval ja pelaajan

luoma mykkä pääsankari. Kolmikko löytää pesästä munan ja

todistaa Rathalos-lohikäärmevauvan syntymän, mutta uutta

tulokasta ei ehditä ihastella kauaa, sillä nuorten seikkailijoiden

kotikylä joutuu mustaa sumua levittävän hirviön hyökkäyksen

kohteeksi. Pian pimeitä eläimiä huomataan muuallakin

lähistöllä, ja kolme ässää lähtevät etsimään ruton lailla

leviävän sumun alkuperää.

Fintendo.fi – 29

Tuttu tehtävätaulu on mukana myös Storiesissa.

Stories poikkeaa muista Monster Hunter -peleistä eniten

taistelumekaniikaltaan. Storiesin taistelut ovat vuoropohjaisia,

joissa komennetaan päähenkilön lisäksi yhtä monsterikumppania.

Omaan laumaan mahtuu kuusi monsteria.

Vastapuolella on aina yhdestä kolmeen suurempaa karjua.

Perusliikkeet jakautuvat kolmeen eri värikategoriaan, jotka

päihittävät toisensa kivi-paperi-sakset-pelin tapaan. Lisäksi

hirviöt, aseet ja panssarit voivat kantaa jotain tiettyä elementtiä

ja olla heikkoja toiselle. Pokémon on toiminut

selkeästi Storiesinkin oppi-isänä, mutta hirviöillä on reilusti

enemmän osumapisteitä, eikä elementtejä ole mahdollista

päätellä aina pelkästään ulkonäön perusteella.

Taistelijat voivat oppia myös erikoisliikkeitä, joilla on mahdollista

hyökätä esimerkiksi useampaan viholliseen kerralla,

nukuttaa vastustaja tai boostata oman tiimin ominaisuuksia.

Erikoisliikkeet kuluttavat latautuvan suhdepalkin eli Kinshipmittarin

pisteitä. Pisteitä kertyy parannusesineitä käyttämällä

ja valitsemalla oikean värisen vastaiskun. Kinship-mittarin

täyttyessä pelaaja voi hypätä oman monsterikaverinsa

selkään, jolloin hahmot toimivat yhtenä yksikkönä ja kestävät

paremmin tiettyjä statusefektejä. Ratsujoukko

hajoaa voimakasta Kinship-erikoisliikettä käytettäessä tai

elämäpisteiden pudotessa nollaan.

“Storiesin varustepäivitykset eivät vaadi

aivan yhtä paljon ja harvinaisia esineitä kuin

emäpelissä, ja haarniskat koostuvat vain yhdestä

kokonaisesta osasta.”

Alkupään hirviöt suosivat vain muutamaa eri liikettä, jolloin

ennakoiminen on vielä helppoa, mutta myöhemmät

mörssärit voivat muuttaa taktiikkaa kesken taistelun tai hyökkäävät

useamman kerran samalla vuorolla. Peli tuntee myös

pahamaineiset kriittiset osumat, mutta hutilyönnit ovat onneksi

harvinaisia ja sidonnaisia erikoisliikkeisiin ja -esineisiin.

Pomotaisteluista selviää leikiten ilman varusteiden päivittämistä,

ansojen käyttöä ja sivutehtävien tekemistä 30-tuntisen

tarinan ensimmäisen puoliskon ajan, mutta isokokoisia

hirviöitä vastaan taistellessa kannattaa kiinnittää huomiota

erityisesti panssarin hylkimiin elementteihin. Storiesin

varustepäivitykset eivät vaadi aivan yhtä paljon ja harvinaisia

esineitä kuin emäpelissä, ja haarniskat koostuvat vain

yhdestä kokonaisesta osasta.

“Pomotaisteluista selviää leikiten ilman

varusteiden päivittämistä, ansojen käyttöä ja

sivutehtävien tekemistä 30-tuntisen tarinan

ensimmäisen puoliskon ajan.”

30 – Fintendo.fi

Arpinaamainen Rathalos on sankarin luottokumppani.

Ratsastajat eivät tapa hirviöitä, vaan tainnuttavat ne tai

häätävät toisaalle. Tästä huolimatta mukaan tarttuu suomuja,

luita ja muuta roinaa, joita tarvitaan asesepän luona. Myös

ympäristöstä on mahdollista kerätä hyödyllisiä hyönteisiä,

sieniä ja marjoja. Monsterit vetäytyvät luoliin, joita sijaitsee

runsaasti ympäri maailmaa. Muutaman lyhyen käytävän

sisältävät luolastot päättyvät pesään, josta voi ryöstää yhden

munan. Munasta kuoriutuu uusi tiimin jäsen lähimmässä

tukikohdassa. Kuoren kuviosta ja värityksestä on mahdollista

päätellä laji etukäteen, mutta jokainen hirviö on silti yksilö ja

voi kantaa syntyessään erilaisia geenejä. Hirviöiden geenejä

ja liikkeitä on mahdollista siirtää toiselle, joten heikoistakin

yksilöistä on hyötyä. Esimerkiksi sähkötyypin Khezusta saa

monipuolisemman soturin periyttämällä sille Rathianin tulenlieskat.

Tietysti kykyjä avautuu myös keräämällä kokemuspisteitä

taisteluissa.

Storiesin maailma on laajempi kuin yhdessäkään aiemmassa

Monster Hunter -pelissä, tai ainakin yhtenäinen kartta luo

tällaisen tunteen. Rakennusten ja luolastojen välillä on edelleen

lyhyitä lataustaukoja, mutta aavikko, tasanko, viidakko ja

muut pääalueet ovat jokainen oma valtava lääninsä. Pelimaailma

ei ole aluksi täysin avoin, mutta portti vapauteen

avautuu viimeistään lentotaitoisen monsterin liittyessä joukkoon.

Pedoilla on muitakin hyödyllisiä ominaisuuksia, kuten

uintikyky, kylmänsieto ja lohkareiden murskaus. Maailma on

täynnä vaihtoehtoisia reittejä ja piilotettuja aarteita, joihin

pääsee käsiksi vain tiettyjen erikoiskykyjen avulla.

Valtavista alueista ja lukuisista salaisuuksista huolimatta

peli myös näyttää hämmästyttävän hyvältä. Olen kritisoinut

aiemmin Monster Hunterien karkean realistista ulkoasua,

joka toimii kyllä TV-ruuduilla, mutta ei 3DS:n matalaresoluutioisella

näytöllä. Storiesin selkeä ja sarjakuvamainen

graafinen tyyli osuu viimein nappiin. Vähäisemmistä yksityiskohdista

huolimatta söpötkin monsterit näyttävät

esikuviltaan, kamppailut rullaavat sulavasti ja värisävyt ovat

lämpimiä. Pari suurinta aluetta sisältää muutamia heikosti

animoituja liehuvia lippuja ja oksia, mutta pieni nykiminen ei

juuri häiritse New 3DS -mallin omistajia.

Monster Hunter Storiesissa on myös moninpelitila, jossa on

pääsee mittaamaan kolmesta hirviöstä koostuvien tiimien

paremmuutta lähiverkossa tai netissä. Taisteluiden sääntöjä

on mahdollista muokata, mutta testin perusteella voitoista ei

kannata edes haaveilla ennen tarinan läpäisyä konkareiden

dominoidessa. Capcom jakelee linjojen kautta myös ilmaisia

lisätehtäviä. Tuleva Zelda-teemainen tehtäväsarja vaikuttaa

erityisen kiinnostavalta.

Yhteenveto

Monster Hunter Stories ei ole kaikista omaperäisin roolipeli,

mutta se erottuu edukseen lukuisista viime aikoina

pelaamistani keskinkertaisista seikkailuista. Pelatessa on koko

ajan hyvä mieli onnistuneen jaksotuksen ja ulkoasun ansiosta,

suurimmat kritiikin aiheetkin ovat oikeastaan makuasioita.

Storiesissa riittää kerättävää sekä suurien villipetojen että

pienien taskuhirviöiden ystäville.

• Ville Polvela

Yksi 3DS:n nautinnollisimmista roolipeleistä.

Fintendo.fi – 31

Artikkeli

Miksi rakastan Monster Hunteria?

Miksi rakastan

Monster Hunteria?

Kuuletko jo kutsuhuudon?

Monster Hunter -pelisarja sai

alkunsa PlayStation 2:lla 2000-luvun

puolivälissä. Capcom julkaisi sarjan

ensimmäisen pelin hyvin vähällä hypellä

kotimaassaan, ja täällä vanhalla

mantereella rummutus oli vieläkin hiljaisempaa.

Monster Hunteria myytiin

todella vaatimaton määrä. Vasta PSP:lle

ilmestynyt terästetty versio antoi sarjalle

suosiota sen emämaassa. PSP:lle

ilmestyi myöhemmin myös jatko-osa,

joka sitten räjäyttikin virallisesti pankin.

Peli möi kuin jäätelö kuumana

kesäpäivänä, ja se käytännössä pelasti

pahasti Nintendo DS:n varjoon jääneen

käsikonsolin, vaikka PSP olikin kaksikosta

tehokkaampi vimpain.

Nintendo haistoi menestyspäissään

(Wii ja DS menivät kaupaksi paremmin

kuin kukaan osasi villeimmissä unelmissaan

odottaa) rahan ja osti eräänlaisen

yksinoikeussopimuksen Monster

Hunter -peleille. Sopimus kattoi käytännössä

numeraaliset pääsarjan osat, eli

muille alustoille (PlayStation, PC) oli

mahdollista julkaista numeroimattomia

spin-offeja. Puoliakaan näistä peleistä

ei ole tuotu Nousevan Auringon maan

rajojen ulkopuolelle. Euroopassakin

julkaistu Wiin Monster Hunter Tri jatkoi

kakkososan menestyskaavaa, mutta

viimeistään pelkästään 3DS:lle julkaistun

neljännen numeroidun osan jälkeen

voidaan todeta hirviöiden pesiytyneen

kunnolla länsipelaajien mieleen.

Peli saavutti suosiota myös Amerikan

mantereella. Vaikka menestys ei ollut likimainkaan

Japanin vastaavissa lukemissa,

saavutti peli kohtalaisen kokoisen

fanikannan, etenkin pelimedian edustajien

keskuudessa.

32 – Fintendo.fi

Plesiothilla on liukkaat liikkeet.

Monster Hunterin viehätystä on hankalaa

selittää totaaliselle ummikolle. Nimensä

mukaisesti peleissä metsästetään

hirviöitä, mutta ei aivan meille tutulla

perinteisellä tavalla kivääreillä. Tarina on

pelisarjassa pelkkä ohut kehys gameplaylle,

joka puolestaan koostuu loputtomasta

määrästä grindaamista ja toistoa.

“Tehtäviä suoritetaan joko

yksin tai parhaassa tapauksessa

yhdessä muiden ihmispelaajien

kanssa. Aseluokkia

on viimeisimmissä osissa

reilusti yli kymmenen.”

Vaikka peleissä onkin löyhää juonenkuljetusta,

on päätarkoitus oman hahmon

kehittäminen mahdollisimman voimakkaaksi

tappokoneeksi. Hahmo aloittaa

täysin tusinavarusteilla, mutta kaikesta

pelimaailmasta löytyvästä krääsästä on

apua parempien välineiden takomisessa.

Pelimaailma ei suinkaan ole mikään

täysin avoin hiekkalaatikko, vaan hyvin

pelkistetty tukikohdalla varustettu

leikkikenttä. Rajatuilla, numeroiduilla

alueilla kohdataan niin isoja kuin pieniäkin

hirviöitä.

Tehtäviä suoritetaan joko yksin tai parhaassa

tapauksessa yhdessä muiden

ihmispelaajien kanssa. Aseluokkia on

viimeisimmissä osissa reilusti yli kymmenen,

kuten perinteikäs miekalla ja

kilvellä varustautunut soturi, jousipyssyllä

roiskiva oman elämän Legolas ja valtavia

lyömäaseita heiluttavat mörssärit.

Itse olen suosinut aina lähitaisteluun ja

iskukomboihin nojaavia kaksoisteriä,

joiden käyttö tarjoaa sopivan sekoituksen

hallittua kaaosta ja taitoa. Pelin

kovimmat ja pahimmat monsterit ovat

hankalia kukistaa yksin, mutta neljän

osaavan pelaajan voimin ja useilla eri

hahmoluokilla touhu helpompaa ja

huomattavasti hauskempaa.

“Mikä sitten tässä samojen

monstereiden hakkaamiseen

ja loputtomaan toistoon nojaavassa,

hieman karultakin

käsikonsolin ruudulla näyttävässä

pelisarjassa viehättää?

”

Kaikki tämä on kuitenkin vain jäävuoren

huippu tässä sisältöä tulvillaan olevassa

pelisarjassa. Pelit sisältävät nykyisin niin

paljon erilaista tehtävää ja ihmeteltävää,

että on hämmentävää kuunnella sitä,

miten jotkut pelaajat voivat sanoa

keränneensä pelissä kaiken mahdollisen,

etenkin kun kehittäjätalo Capcom tukee

aina sarjan uusinta peliä säännöllisesti

ilmestyvällä, ilmaisella DLC:llä.

Mikä sitten tässä samojen monstereiden

hakkaamiseen ja loputtomaan toistoon

nojaavassa, hieman karultakin käsikonsolin

ruudulla näyttävässä pelisarjassa

viehättää? Listaan tähän syyt sille, miten

itse onnistun kerryttämään muutamassa

päivässä sarjan uusimmille osille reippaita

kaksinumeroisia pelitunteja.

Fintendo.fi – 33

Lohikäärmetyypin aseet purevat moniin monstereihin.

1. Reilu haaste

Nykypäivän videopelit ovat mielestäni

suurimmaksi osaksi pullamössöltä

maistuvia läpihuutojuttuja, josta reilua

haastetta tarjoavat pelit erottuvat poikkeuksetta

edukseen joukosta. Monster

Hunterit eivät ole kovinkaan otollisia

pelejä aloittaa videopelien pelaaminen,

mutta pelisarja tarjoaa ennen

kaikkea sopivaa haastetta pelaajalleen.

Hirviöiltä 100–0 pataan ottaminen

johtuu yleensä joko laiskasta pelaamisesta

tai huonosta ennakkovalmistelusta.

Vaikeimmat hirviötyypit tuntuvat loputtomilta

pomotaisteluilta, joissa kärsivällinen

ja keskittynyt pelaaminen

palkitaan. Eräs pelimaailmasta saamiani

suurimpia kiksejä onkin nähdä aina yhtä

ihana ”QUEST CLEARED” -teksti ruudulla

yli puolen tunnin vääntämisen jälkeen.

Taistelut ovat kuin klassisesta Punch-

Out!!-sarjasta tuttuja vastustajan liikkeiden

opettelua pullollaan olevia shakkiotteluita,

joissa virheistä opitaan ja

voiton hetkellä tunne on mitä mahtavin.

2. Pelisarjan maailma ja lore

Monster Hunter -pelejä verrataan tänä

päivänä useasti Souls-sarjan peleihin,

ja vaikka pelisarjat eroavatkin toisistaan

kuin yö ja päivä, on niissä huomattavasti

enemmän yhtäläisyyksiä kuin

34 – Fintendo.fi

pelkästään taistelumekaniikka. Isoin yhdistävä

tekijä on molempien selittelemätön

asenne ja pelaajan aliarvioinnin

puute. Pelaajaa opastetaan hyvin vähän.

Usea pelimekaaninen asia pitää oppia

joko kantapään kautta, kokeilemalla tai

NPC-hahmojen kanssa jutustelemalla ja

pelimaailmaa tutkimalla.

“Pelien promokuvia ja markkinointimateriaaleja

katsomalla

voisi luulla otuksien

olevan vain geneerisiä

lohikäärmeitä eri väreillä,

mutta asia ei todellakaan ole

näin.”

Myös pelien erittäin laaja hirviökavalkadi

on maininnan arvoinen. Pelien

promokuvia ja markkinointimateriaaleja

katsomalla voisi luulla otuksien

olevan vain geneerisiä lohikäärmeitä

eri väreillä, mutta asia ei todellakaan

ole näin. Monipuolisessa kaartissa on

mukana kädellisiä, käärmemäisiä otuksia,

lentäviä siivekkäitä, hyönteismäisiä

öttiäisiä ja monia muita persoonallisia

päänvaivoja. Hirviöiden taustat nivotaan

jotenkin kunkin pelin tarinaan, joten

peli ei tunnu pelkältä esteradalta tai

tehtävälistalta.

Voipa Monster Hunterin epävirallisia

maskotteja, lohikäärmeduo Rathalosta

ja Rathiania, kutsua pelisarjan Keniksi

ja Ryuksi, onhan kyseessä kuitenkin

Capcomin peli.

3. Pelisarja ei käy tylsäksi

Vaikka Monster Hunter ei olekaan kokenut

kovin valtavia muutoksia yli

kymmenen vuotta sitten tapahtuneen

debyyttinsä jälkeen, on se silti kehittynyt

joka osalta. Isoimmat uudistukset

näkyvät usein pelimekaniikassa.

Kun sarjan aiemmissa peleissä hirviöitä

myllytettiin enemmän tai vähemmän

tasaisilla taistelukentillä, mentiin kolmannessa

osassa painottomaan tilaan

veden alle.

Uusimmissa osissa taistelun tuoksinnassa

pääsee jo kiipeilemään pitkin

maastoa ja loikkimaan uhkarohkeasti

petojen niskaan. Myös hirviöt oppivat

uusia jippoja jokaisessa sarjan pelissä.

On aina kiinnostavaa kohdata uusimmassa

pelissä vanha tuttu kasvo vain

huomatakseen, että sehän pirulainen

on oppinut pari uutta ja ovelaa iskua,

joiden vuoksi konsoli saattaa joutua

takuuhuoltoon pikaisesti.

“Uusimmissa osissa taistelun

tuoksinnassa pääsee jo kiipeilemään

pitkin maastoa ja

loikkimaan uhkarohkeasti

petojen niskaan. Myös hirviöt

oppivat uusia jippoja jokaisessa

sarjan pelissä.”

Missä muussa pelissä voi taistella verenhimoisia pöllöjä vastaan?

4. Jokainen pelikokemus on erilainen

Monster Hunter -pelit ovat äärimmäisen laajoja kokonaisuuksia,

ja koukuttumisen jälkeen pelitunnit lasketaan jo sadoissa.

Pelityylejä on niin monta kuin on pelaajiakin, ja yhteistyölliseen

moninpeliin painottava pelimekaniikka antaa tilaa

yksilöiden kikkailulle ja eroavaisuuksien korostamiselle. Yksin

pelatessa joku saattaa pitää enemmän rauhallisemmista

tehtävistä, joissa pitää toimittaa X määrä tavaraa parhaiten

tarjoavalle taholle, kun taas jotkut rientävät suoraa päätä vahvimpien

mörköjen kimppuun parhaimpien aseiden vaatimien

osien toivossa. Näiden kokemusten jakaminen nettifoorumeilla

ja kaveriporukassa muodostaa hienoja metsästyskertomuksia,

joissa ei kalavalheiltakaan vältytä.

Toivottavasti tämä artikkeli selitti hieman syitä sille, miksi

Monster Hunter on huikein pelisarja, jota kukaan ei pelaa tai

tunne. Se on yksi parhaiten pelaajansa palkitsevista ja laadullisesti

tasaisinta jälkeä tekevistä pelisarjoista. Suokaa anteeksi,

en ole pelannut Monster Hunter Generationsia ainakaan tuntiin,

joten siirrynpä tästä taistelutoverieni kanssa metsästysmaille.

• Miikka Lehtonen

5. Äärimmäisen koukuttava ja toimiva moninpeli

Sarjan vahvasta siteestä Nintendo-alustoihin huolimatta

ei Monster Hunterin nettipuoli ole lainkaan nintendomaisesti

vasurilla hoidettu. Alustasta riippuen Capcom onnistuu

loihtimaan yllättävän sulavaa nettikoodia. Isoin nillityksen

aihe moninpelissä on nykyisin äänikeskustelun puute, mutta

tämän pienen epäkohdan ei kannata antaa haitata, sillä pikaviestit

ja tekstichatti yleensä riittävät. Pelaaminen on hauskaa

kavereiden kesken, mutta myös rehtien tuntemattomuuksienkin

kanssa. On aina hienoa kokea neljää eri hahmoluokkaa

edustavan ryhmän yhteistyö ja toisten puutteiden paikkaaminen.

Bonus. Se on Capcomin peli

What can I say? Olen Capcomin suhteen lähes sokea fanipoika,

ja tämä pelisarja on täyden kympin veroinen tapaus

jo itsessään, mutta tämän ihanan pelitalon logo pelikotelossa

antaa sille sen papukaijamerkin vielä päälle.

Nintendo-alustojen Monster Hunter -pelit

Vuosiluvut Japanin alkuperäisen julkaisun perusteella.

– Monster Hunter Tri (Wii, 2009)

– Monster Hunter G (Wii, 2009, vain Japanissa)

– Monster Hunter 3 Ultimate (Wii U, 3DS, 2011)

– Monster Hunter Frontier G Genuine (Wii U, 2013, vain Japanissa)

– Monster Hunter 4 (3DS, 2013, vain Japanissa)

– Monster Hunter 4 Ultimate (3DS, 2014)

– Monster Hunter Generations / X (3DS, 2015)

– Monster Hunter Stories (3DS, 2016)

– Monster Hunter Generations Ultimate (3DS, Switch, 2017)

Fintendo.fi – 35

Lisää verkossa!

Videokatsaus

Mario + Rabbids: Kingdom Battle

Keinonahkatakki

Keinonahkatakki-Jarkko arvostelee videolla Ubisoftin

omaperäisen strategiapelin, joka sijoittuu

Mario-universumiin.

SGU Winter 2018: Super Mario Odyssey

Any % Speedrun

Samura1man

Miten pelataan Mario-pelejä huippunopeasti? Yksi

maailman parhaimmista Mario-speedrunnaajista

näyttää mallia ja selostaa suorana.

PBC:n Mario-viikko

Pelaajaboardcast

PBC:n seitsemänosainen videosarja käsittelee maailman

tunnetuimman videopelimaskotin parhaita pelejä eri

alustoilla.

36 – Fintendo.fi

Lohkaisuja

foorumilta

“#106: Hitmonlee”

- Loota 3.3.2018

“Super Metroid on sen tason taide- ja

mestariteos, että siihen on turha edes

koskea sillä peli toimii tänä päivänäkin

ihan loistavasti.”

- Norsukampa 2.10.2017

“CDONin tarjous.”

@Fintendofi 8.2.2018

“Toivottavasti Switchille ylipäätään pian

tulee Virtual Console että voidaan joskus

miettiä 3DS-pelien emuloimista.”

- Mauno 12.9.2017

“Nintendo 4DS”

- Kaura 7.7.2017

“Pokémon GO -kouluttajat ovat näemmä

heränneet talviunilta, kiitos auringonpaisteen

ja adventure weekin.”

- Giga 21.5.2017

Sata parasta Nintendo-peliä!

Fintendo.fi – 37

Teema

Metroid

Metroid

Samuksen paluu

38 – Fintendo.fi

Arvostelu

Metroid: Samus Returns

Metamorfoosi


Kehittäjä: MercurySteam Julkaisija: Nintendo

Palkkionmetsästäjä Samus Aranin edellisen kaksiulotteisen

seikkailun, Game Boy Advancen Metroid: Zero Missionin

ja 3DS:n tuoreen Metroid: Samus Returnsin julkaisujen välillä

on kulunut aikaa peräti 13 vuotta. Kumpaakin peliä yhdistää

kuvakulman lisäksi remaken status. Zero Mission oli ensimmäisen

kasibittisen Metroidin uusioversio, ja Samus Returns

kertoo uudelleen Game Boyn Metroid 2: Return of Samusin

tarinan. Masentavan mustavalkoinen kakkos-Metroid olikin

päivityksen tarpeessa. Nintendon muille studioille ulkoistamat

Metroidit eivät ole kuitenkaan hurmanneet laadullaan

Retron Prime-trilogian jälkeen, joten espanjalaisella MercurySteamilla

on valtava tarve onnistua.

tiukimmissa pomotaisteluissa ja vaikeakulkuisilla reiteillä liikkumisessa.

Toisaalta esimerkiksi hidastukseen liittyvät pulmat

voisivat olla vähän kekseliäämpiäkin, sillä sama rikkoutuvan

sillan ylittäminen toistuu niin monta kertaa seikkailun aikana.

Neljäs kyky – skanneri – näyttää viereisten huoneiden piilotettujen

esineiden ja oviaukkojen sijainnin sekä korostaa hetkellisesti

tuhoutuvat tientukkeet. Skannaus tuntuu hieman huijaamiselta,

mutta sen avulla umpikujissa ei tarvitse ainakaan

turvautua netin läpipeluuoppaisiin, eikä aikaa kulu jokaisen

nurkan pommittamiseen.

Samus Returns on merkittävä osa Metroid-sarjaa, sillä siinä

pohjustetaan vahvasti kronologian loppupäähän sijoittuvien

pelien, kuten Super Metroidin tapahtumia. Samus Returns

ei itsessään käynnisty kovin räjähtävästi, ja kuumimmat juonenkäänteetkin

nähdään vasta pelin lopussa. Metroid-eliöitä

tutkiva ryhmä katoaa SR388-planeetalla, joten Galaktinen

federaatio lähettää Samuksen hävittämään vaaralliset otukset

lopullisesti. Metsästettäviä metroideja on yhteensä 40, ja

niiden etsimistä helpottaa lähietäisyydellä välkkyvä tutka.

Samuksen arsenaalissa on tuttuun tapaan säteitä ja ohjuksia

ampuva kanuuna. Lisää kykyjä, kuten Morph Ball -kuulaksi

muuntautuminen ja pommit avautuvat käyttöön alanäytön

kartalle merkittyjä artefakteja keräämällä. Toki päähenkilöllä

on hallussaan sellaisiakin kikkoja, jotka eivät olleet mahdollisia

alkuperäisessä Game Boy -pelissä. Viholliset pudottavat

elinvoiman ja ammusten lisäksi Aeon-energiaa, jota on mahdollista

kuluttaa ristiohjaimella aktivoitaviin neljään erikoiskykyyn.

Aeon-suojakilpi, sarjatuli ja ajan hidastaminen auttavat

Fintendo.fi – 39

Nokkelat pelaajat voivat napata muu

Metroidit lopetetaan lähietäisyydeltä.

Ensimmäiset kohtaamiset heiveröisten sammakoiden, lepakoiden

ja metroidien nuoriso-osaston kanssa opastavat pelin

kontrollien saloihin. 3DS:n ohjauslevyn laajan liikeradan ansiosta

Samus pystyy ammuskelemaan ympärilleen 360 asteen

akselilla. L-nappi pohjassa hahmo jähmettyy vielä paikalleen

tarkempaa lasertähtäystä varten. Toinen uusi liike on X-napin

taakse piilotettu huitaisu, jolla on mahdollista blokata vihollisen

hyökkäys. Nopeita refleksejä vaativan onnistuneen

torjunnan jälkeen Samukselle avautuu vielä mahdollisuus

tyydyttävään vastaiskuun automaattitähtäyksellä. Tarkkaampumista

ja huitaisuja tarvitaan lähes jokaisessa pomotaisteluissa,

sillä pelkällä Power Beamilla tulittaminen vie muuten

pienen ikuisuuden. Kosketusnäyttöä tökkimällä vaihdellaan

säteitä, ja kartalle on mahdollista sijoittaa omia muistimerkkejä.

Nokkelat pelaajat voivat napata muutamat alkupään päivitykset

matkaansa etuajassa esimerkiksi pommihyppyjen avulla.

“Ulkoasultaan Return of Samus ja Samus Returns

ovat täysin eri pelejä. Game Boy -peli on

nykypäivän standardeilla ruma, mutta pikselit

kolmiulotteisiin malleihin vaihtanut Samus

Returns on yksi 3DS:n komeimmista peleistä,

etenkin 3D-efekti päällä pelattuna.”

40 eliminoitavaa metroidia ei valitettavasti tarkoita 40:tä täysin

erilaista koitosta. Metroideilla on noin kourallinen erilaisia

evoluution vaiheita, joten ensimmäiset parikymmentä olentoa

ovat kaikki ykkös- ja kakkostason kehitysasteita. Tämä ei haittaisi,

jos välissä kurmotettaisiin muitakin isoja mörköjä, mutta

parhaat ja toisistaan poikkeavat korstot on säästetty reilun

kymmentuntisen tarinan loppuhuipennuksiksi. Vaikeusaste

on sopivan haastava.

Useimmat pomovastustajat kestävät tulitusta hyvin, ja iskukaavojen

opettelu palkitaan. Peli myös tallentuu fiksusti pomojen

oviaukkojen kohdalla. Kampanjan keskivaiheilla saisi

vain olla enemmän yllätysmomentteja, sillä uusilla alueilla

toistuu sama “tapa kaikki metroidit, jotta pääset seuraavalle

sektorille” -kaava. Oliot voi nitistää haluamassaan järjestyksessä,

mutta koska lukumäärä on kiveen hakattu, etenee

seikkailu hallitusti raiteilla. Myöhemmin avautuville alueille

ei siis pääse harhailemaan, mutta tuttuihin maailmankolkkiin

voi palata keräämättömien energia- ja ohjustankkien vuoksi.

40 – Fintendo.fi

Ovien avaaminen vaatii välillä järeää voimaa.

Ulkoasultaan Return of Samus ja Samus Returns ovat täysin

eri pelejä. Game Boy -peli on nykypäivän standardeilla ruma,

mutta pikselit kolmiulotteisiin malleihin vaihtanut Samus

Returns on yksi 3DS:n komeimmista peleistä, etenkin 3Defekti

päällä pelattuna. Salaisuus piilee luultavasti useista eri

paneeleista koostuvissa ympäristöjen taustoissa. Musiikillisesti

kehittäjät ovat valinneet turvallisen linjan ja tyytyneet

lähinnä miksaamaan uudelleen vanhoja klassikkokappaleita.

Erikoispisteet synkästä ja mysteerisestä Metroid-kaavasta

poikkeavalle, jo originaalissa hurmanneelle ykkösalueen

hilpeälle rallille.

Yhteenveto

Metroid: Samus Returns oiva malliesimerkki ikävästi vanhentuneen

Game Boy -pelin päivittämisestä nykyaikaan. Ulkoisesti

pelit eroavat toisistaan kuin yö ja päivä, ja 3DS-peliin

on saatu lisää pituutta opettamalla palkkionmetsästäjälle

uusia temppuja. Alkuperäisen version kunnioitus ja peliä aikanaan

rajoittaneet Game Boyn tehot näkyvät hieman Samus

Returnsinkin karttasuunnittelussa, mutta MercurySteam onnistui

silti loihtimaan pätevän toimintaseikkailun. Seuraavaksi

sitten täysin uuden tarinan kimppuun?

• Ville Polvela

Samus palaa kaidalle polulle.

Fintendo.fi – 41

Artikkeli

Metroidin historia

Länsimetro..id?

Tätä kirjoittaessa tiistaina 15.7.2017 on päässyt kulumaan

tarkalleen ottaen tasan kolmekymmentä vuotta siitä, kun

meillä täällä länsimaissa (Jenkkilässä tarkalleen ottaen, sillä

vanhan mantereen asukkaat saivat taas odottaa) sai julkaisunsa

peli, josta tuli yllättävän tärkeä palanen pelialan tulevaisuutta.

Peli oli maailmanvalloituksensa nappiaikaan ajoittaneen

Nintendon käsialaa, ja sen pääkehittäjänä hääri mm.

D-padin ja myöhemmin Game Boy -konsolin kehittänyt

herrasmies nimeltä Gunpei Yokoi.

kuin esimerkiksi Mario- ja Zelda-virkaveljet, joten mikä meni

”vikaan” megamenestyksen avaimia hypistelleen pelisarjan

kanssa?

“Metroid ei ole kuitenkaan paistatatellut yhtä

ahkerasti parrasvaloissa kuin esimerkiksi Mario-

ja Zelda-virkaveljet.”

Yokoi otti pelin vastaan tilaustyönä, sillä Nintendon pukupäällystö

halusi jostain pelin, joka poikkeaisi täysin mainetta

niittäneiden Marion ja Zeldan menosta. Tavoitteena oli saada

pelattavaa myös hieman ”aikuisempaan” makuun. Keskeiset

teemat olivat avaruusoliot sekä tieteisympäristö. Isona inspiraation

suihkulähteenä kehittäjätiimille toimi Ridley Scottin

vuoden 1979 kauhuklassikko Alien.

Alienista kehitystiimi nappasi pelin keskeisen teeman, eli

nimikkohirviön virkaa toimittavan symbioottimaisen otuksen

sekä asian, johon ei vielä oltu videopelimarkkinoilla millään

lailla totuttu, eli naispuolisen päähahmon. Tyttöpöpöjä välttelevien

videopelaajien ällötystä välttääkseen Nintendo päätti

piilottaa päähenkilö Samus Aranin sukupuoliviitteet raskaan

avaruuspuvun sisälle. Salaisuus paljastui vain nopeimmin pelin

läpäiseville pelaajille.

Pelin nimeksi päätyi pienen sanaleikin (sanojen ”metro” ja

”android” yhdistelmä) myötä Metroid, ja peli oli valmis

julkaisuunsa loppuvuodesta 1986. Kuten lähes kaikista Nintendon

tuolloin julkaisemista nimikkeistä, tuli myös Metroidista

menestys, jolle povattiin välittömästi jatko-osia. Metroid

ei ole kuitenkaan paistatatellut yhtä ahkerasti parrasvaloissa

42 – Fintendo.fi

Chozo-heimo on suunnitellut Samuksen asun teknologian. SNES:n Super Metroidissa kaikkia puvun päivityksiä ei ole pakko hakea tietyssä

järjestyksessä.

Metroidin jatko-osa, lisänimeltään Return Of Samus, oli pitkän

ja hartaan kehitystyön takana. Kun Nintendon muista supernimikkeistä

tykitettiin jatko-osia tiheällä tahdilla, saatiin toista

Metroidia odottaa peräti viisi vuotta. Iso syy pitkään kehitystyöhön

oli tuottajan valtaistuimella kakkososankin parissa

istunut Yokoi, joka halusi tuoda pelin nimenomaan miehen

omalle elämäntyöalustalle, eli Game Boy -käsikonsolille.

Jatko-osan statuksesta huolimatta peliä pystyi kuvittelemaan

askeleeksi väärään suuntaan, sillä ”pelipojan” sisuskalut eivät

olleet aivan harmaan matolaatikon tasolla, jos tehoja lähdetään

suoraan vertailemaan keskenään. Yokoi ydintiimeineen

(säveltäjä oli ainoa merkittävä vaihdos alkuperäisestä pelistä)

kuitenkin suoriutui tehtävästä erinomaisesti. Jos värejä

ei lasketa mukaan, ei Return Of Samusin tarvinnut missään

tapauksessa kumarrella kenenkään, etenkään alkuperäisen

Metroidin suuntaan. Kaivatun värimaailmankin pystyi lopulta

hankkimaan SNES:n Super Game Boy -lisälaitteen avulla.

Todellinen Metroid-jättipotti osui SNES-konsolille Super

Metroidin myötä. 16-bittinen ihmelaite mahdollisti ennennäkemättömän

laajan Metroid-kokemuksen, ja audiovisuaalisesti

peli edusti alustansa terävintä kärkeä. Super Metroid

ei timanttisesta laadustaan huolimatta noussut kovinkaan

suureksi myyntimenestykseksi, mutta se loi kehykset niin

Metroid-sarjalle itselleen kuin myös lukuisille muille sivukuvakulmasta

kuvatuille massiivisille ja vapaasti tutkittaville

seikkailuille, joita kutsutaan nykyään metroidvanioiksi.

Super Metroid nauttii suursuosiota vielä tänäkin päivänä

ja on yleinen näky parhaiden kaikkien aikojen pelien TOP

10 -listoilla. Se oli samalla viimeinen Metroid-peli useaan vuoteen.

Peliala otti kehitysaskeleita kohti kolmiulotteisia pelimaailmoja.

Vaikka maaginen tehokone Nintendo 64 olikin

monien 3D-seikkailujen synnyinpesä, loisti Metroid-peli konsolin

valikoimassa poissaolollaan. Konseptikuvia saatiin äärimmäisen

varhaisessa vaiheessa olevasta Metroid-pelistä, mutta

niin vain silti kuusnepa jäi tyystin ilman Metroidia. Ainoa

näköhavainto sarjasta olikin Super Smash Bros-pelissä pelattavana

hahmona esiintynyt Samus Aran sekä tämän tähdittämä

Metroid-aiheinen kenttä.

Fintendo.fi – 43

Retro Studiosin kykyjä epäiltiin ja kolmitulotteiseen Metroidiin suhtauduttiin epäluuloisesti, mutta lopputuloksena oli yksi 2000-luvun

laadukkaimmista videopelitrilogioista.

Kulisseissa kuitenkin kuhisi. Nintendo oli tykästynyt Texasista

ponnistaneen Iguana-pelistudion tekemisiin, ja kun mm.

Turok-peleistä tutun pelistudion nokkamies Jeff Spangenberg

siirtyi tehtävästään sivuun perustamaan Retro Studios -nimeä

tottelevaa pelifirmaa, oli Nintendo kärppänä paikalla ja otti

tämän vauva-askeleita ottaneen pelitalon alaisekseen. Tuolloin

Metroidia ei ollut vielä tarkoitus kehittää jenkkistudion

toimesta, vaan firmalle annettiin tehtäväksi suunnitella pelejä

tuolloin vielä Dolphin-työnimellä tunnetulle GameCubelle.

Projektit eivät ottaneet heti tuulta alleen, eikä Nintendon

puoleltakaan tullut peukkuja Retron kokeiluille. Kerran paikan

päällä esittelytilaisuudessa vieraillut Shigeru Miyamoto pudisteli

päätään kaikkien muiden paitsi yhden näyttävän konseptin

edessä. Tämä projekti kulki tiedostonimellä Action-Adventure

ja Miyamoto innostui näkemästään niin paljon, että halusi demon

tekniikan osaksi seuraavaa Metroid-peliä. Pelin nimeksi

muodostui lopulta Metroid Prime, ja Retron parisataa henkeä

sisältävä henkilökunta tiputti pois kaikki muut työstämänsä

projektit panostuksen siirtyessä pelkästään Metroid Primeen.

Panostus ei suinkaan ollut turhaa, vaikka ensin näyttikin hieman

huolestuttavalta.

GameCuben Metroid Prime oli ennen julkaisuaan suuren kohun

silmässä. Ei voi kuin kuvitella, miten suurta valitus olisi

ollut, jos kyseinen ”skandaalipeli” olisi paljastettu näin somen

ja mielensäpahoittamisen kultakautena. Ensinnäkin tieto siitä,

ettei Metroidin parissa loistavaa työtä tehnyt Nintendon

oma tiimi ollut projektissa mitenkään mukana, sai aikaan

paljon porua. Jos se pelaajien raivo oltaisiin saatu valjastettua

sähköksi, olisi maailma ollut valaistuna seuraavan vuosisadan.

Tosiasiassa Gunpei Yokoi oli menehtynyt traagisessa

onnettomuudessa 90-luvun lopulla. Muut Metroid-sarjan

avainnimet (mm. pääsuunnittelija ja ohjaaja Yoshio Sakamoto)

kokivat jotenkin kiusalliseksi tehdä uudenlaista Metroid-peliä

ilman sarjan varsinaista luojaa.

Metroid-sarja oli elänyt kultaiset päivänsä kaksiulotteisuuden

ollessa vielä se pelimaailman A ja O. Sarja skippasi täysin varhaisten

kolmiulotteisten pelien hullut päivät. Kun peliala oli

omaksunut kolmannen ulottuvuuden standardikseen, teki

Retro Studios jotain täysin odottamatonta ja siirsi Metroid

Primen kuvakulman trendikkäästä kolmannesta persoonasta

enemmänkin räiskintäpeleistä tuttuun ensimmäiseen persoonaan.

Jumalanpilkkaan alettiin vetämään pelaajien toimesta

vertauksia hyvinkin nopeasti ensimmäisten kuvamateriaalien

tullessa julki, sillä olihan nyt tunnelmalliseen tutkiskeluun

aiemmin nojannut pelisarja aivan eri muotista veistetty kuin

machoilevat ja aivottomat räiskintäpelit.

“Metroid Primessa onnistui likimain kaikki

mahdollinen.”

Texasisilainen Retro Studios piti paineesta huolimatta päänsä,

käänsi kaiken kritiikin kehuiksi. Lopputuloksena oli yksi

pelihistorian merkkiteoksista ja vuosia Metacritic-sivuston

arviokeskiarvojen ykköstilaa hallinnut peli. Metroid Primessa

onnistui likimain kaikki mahdollinen, Retro Studios muuttui

pelaajien sylkykupista juhlituksi sankariksi, ja jopa itse Sakamoto

antoi pelille hyväksyntänsä. Mies ei kuitenkaan ollut

lepäillyt vuosia laakereillaan Yokoin kohtaloa surren, vaan oli

työstänyt omia ideoitaan Retro Studiosin työntekoa seuratessaan.

Nämä ideat jalostuisivat Metroid Fusion -nimiseksi

2D-Metroidiksi tuolloin vielä uudenkarhealle Game Boy

Advance -käsikonsolille.

44 – Fintendo.fi

Metroid Fusionin pystyi yhdistämään GameCuben Metroid Primeen Game Boy Advancen linkkikaapelilla, jolloin Primen puolella avautui

alkuperäinen Metroid kokonaisuudessaan.

Metroid Fusion ilmestyi kauppoihin lähes samoihin aikoihin

Metroid Primen kanssa, ja se oli lähes GameCube-isoveljensä

veroinen menestys. Fusion ei ehkä paistatellut Retro Studiosin

tekeleen veroisissa parrasvaloissa, mutta se oli ennen kaikkea

Sakamotolle erittäin toimiva terapiaistunto, tulihan mentori-

Yokoi aikoinaan tunnetuksi myös käsikonsoli-Metroidista.

Laadukkaat menestysnimikkeet poikivat tukun uusia Metroidnimikkeitä,

joista toinen oli Zero Mission -niminen uusioversiointi

ensimmäisestä Metroidista, ja toinen jatko-osa Primelle.

tarinan mitä mainioimmalla tavalla, ollen samalla ehkä se ensimmäinen

kiitettävästi Wiin liikkeentunnistustekniikkaa hyödyntävä

ison budjetin peli kuin myös huippulaadukas toimintaseikkailu.

Retro Studios jatkoi itseoikeutetusti Prime-sarjan parissa erinomaiseksi

havaitulla kaavalla, kun taas Sakamoto jatkoi kaksiulotteisten

Metroid-pelien parissa GBA:lla. Metroid Prime 2:

Echoes ja Metroid: Zero Mission olivat jälleen täyttä timanttia,

ja vaikka myyntilukemat eivät edelleenkään olleet tähtitieteellisiä,

saivat pelit silti suurta ylistystä medialta sekä pelaajilta

ympäri planeettaa. Nintendon palaverimuistioissa näkyi

kuitenkin uusien konsolien kuvia, joten Metroidin tulevaisuus

nähtäisiin jatkossa Wiillä ja DS:llä.

Nintendo yritti kaikin tavoin saada Metroidista salonkikelpoista

pelisarjaa tykittämällä Metroid-pelejä ulos melkein

sarjatulella. Uudelle kosketusnäytön omaavalle käsikonsolille,

DS:lle, saatiin jo aika varhaisessa vaiheessa Metroid

Prime Pinball, joka on, ylläripylläri, flipperipeli Metroid Primen

tematiikalla höystettynä. DS:llä nähtiin myös Prime-sarjan sivutarina

Metroid Prime Hunters, jota markkinoitiin lähinnä

DS:n moninpelitoimintojen mainoskasvona. Kumpikaan peli ei

oikein vastannut odotuksiin huippulaadukkaiden nimikkeiden

jälkeen, mutta se kovin jytky oli tulossa vasta Wii-konsolille

Prime-trilogian päättävän pelin muodossa.

Metroid Prime 3: Corruption päätti eeppisen Prime-saagan

Fintendo.fi – 45

Wiin Other M:ssä kokeiltiin elokuvamaisempaa kerrontaa ja kuvakulmia. Toimintaosuudet olivat parhaimmillaan ihan viihdyttäviä, mutta

b-luokan käsikirjoitus teki pelille hallaa.

Kolmas Prime-seikkailu ei kuitenkaan tarkoittanut Metroidsarjan

päättymistä, ei suinkaan. Prime-trilogia sijoittuu ajallisesti

Metroid-jatkumon alkupäähän, joten fanit kaipasivat hieman

täytettä myös pelisarjan muiden osien välissä tapahtuviin

asioihin.

Nintendo vastasi fanien toiveisiin (mahdollisesti tiedostomatta)

julkistamalla Metroid: Other M -pelin, jonka kehittäjäksi

määrättiin jälleen uusi taho Retro Studiosin saadessa

tehtävän palauttaa eräs solmiota käyttävä kädellinen takaisin

takavuosien loistoonsa. Uudeksi Metroid-studioksi valikoitui

tällä kertaa toimintapelien mestari Team Ninja, joka oli tehnyt

kovaa jälkeä uuden kevään kokeneen Ninja Gaiden -sarjansa

kanssa. Tällä kertaa pelaajat eivät heti raapustelleet vihapostia,

koska olihan Nintendo viimeksikin osoittanut pelisilmää Retro

Studiosin valinnan kanssa. Uusi ja uljas näkemys Metroidista

sisältäisi häkellyttävän sulavaa toimintaa ja prameita audiovisuaalisia

efektejä, mutta lopulta kaikki ei käynytkään kuten

suomenruotsalaisten saaristolaisten suosikkiohjelmassa.

olikin aiempia sarjan pelejä monisäkeisempi, koettiin kyseenalainen

käsikirjoitus ja lukuisat muut ratkaisut vapautta

rajoittavana. Other M oli kaikin puolin jättimäinen floppi,

vaikka sillä olikin kaikki eväät nousta kaikkien aikojen eniten

myyneeksi Metroid-peliksi suositulla alustalla. Team Ninjalle

toivotettiin Nintendon toimesta pian pelin julkaisun jälkeen

turvallista matkaa kohti uusia tehtäviä. Mitä tapahtuisi Metroid-sarjalle

seuraavaksi? Seuraavaa episodia eivät monet

haluaisi muistaa…

Metroid: Other M oli uusi askel Metroid-pelisarjassa, kun

aiempien osien hämyinen isolaatiotutkiskelu (Prime 3 toki

oli jo aika paljon toimintaa ja NPC-hahmoja pullollaan) vaihtui

ennenäkemättömän laajaan narratiiviin ja minuuttitolkulla

jatkuneisiin tarinallisiin välianimaatioihin. Samukselle haluttiin

selkeästi antaa enemmän kasvuvaraa nimenomaan hahmona

ja luoda syvällisempää persoonaa avaruuspiraatteja persuksille

potkivan vähäsanaisen palkkionmetsästäjän statuksen

sijaan.

Yrityksessä kävi kuin kehnolle rallikuskille konsanaan, eikä

pöpeliköstä noustu ylös hetkeen. Pelaajien saama kuva

Samuksesta käännettiin täysin ympäri, ja vaikka pelin tarina

46 – Fintendo.fi

Metroid Prime 4:stä ei ole näytetty muuta kuin logo. Retro Studios otti pelin kehityksen vastuulleen alkuperäisen mysteeritiimin ajauduttua

vaikeuksiin, joista ei ole kerrottu julkisuudessa tarkemmin.

Other M:n fiaskon jälkeen Nintendo oli piakkoin jälleen puskemassa

uutta pelikonsolia markkinoille kahdeltakin rintamalta.

Wiin äkkijyrkkään syöksyyn kääntynyt myyntikäyrä pakotti

japanilaisjätin julkaisemaan hittilaitteelle tehokkaamman

seuraajan, ja käsikonsolipuolella DS-perheelle suunniteltiin

3DS-nimistä päivitystä. Wii U:n ja 3DS:n taival ei lähtenyt käyntiin

tarmokkaasti, tosin 3DS nousi suosta vielä kukoistukseen.

Nintendo rukkasi julkaisuideologiaansa uuteen uskoon. Fokus

laitettiin talon omiin pelituotoksiin, ja tämä sai tietysti pelaajat

odottamaan vesi kielellä Metroidin uutta paluuta uusien Mario-,

Zelda- ja Star Fox -pelien vanavedessä.

Huhumyllyt jauhoivat kaikkea maan ja taivaan väliltä. Sarjaa

vietiin takaisin kaksiulotteisille juurille ja Retron seuraavalla

Prime-pelillä spekuloitiin kyllästymiseen asti. Vuodet kuitenkin

vierivät, eikä uutta Metroidia näkynyt. Vuoden 2015 E3-

messuilla pitkä ja piinaava odotus vihdoin päättyi upouuden

Metroid Prime -pelin paljastuessa 3DS:lle. Iloiset kiljahdukset

vaihtuivat ennätysnopeasti kyyneleiksi, sillä keskiössä ei

ollut Samus, vaan Prime-peleissä esiintyneen galaktisen pataljoonan

edesottamukset. Jo julkistushetkellä lytätyn, coop-moninpeliin

keskittyneen Metroid Prime: Federation Forcen

kehitysvastuudessa oli Next Level Games, joka oli tehnyt

aiemmin hyvää työtä mm. Punch-Out Wiin ja Luigi’s Mansion

2:n parissa.

Lyhyessä mutta ytimekkäässä E3-tilaisuudessa esitettiin

valmiilta näyttänyttä pelikuvaa useista tulevista peleistä.

Suurimmat takapuolen repeämiset ikään, siviilisäätyyn tai sukupuoleen

katsomatta aiheutti kuitenkin vain puolen minuutin

mittainen ambienttinen animaatiopätkä, sanat ”Metroid

Prime” ja numero ”4”. Mitään muuta ei tarvittu, Nintendo oli

palannut kaidalle polulle Other M:n ja Federation Forcen harharetkien

jälkeen. Uuden Primen kehittäjä ei ole vieläkään tiedossa,

mutta on selvää sen olevan Super Mario Odysseyn ja

tulevan Pokémonin jälkeen Nintendon arvokkain jokerikortti,

jota vilauttamalla saadaan osakekurssit nousuun ja pelaajat

kumartamaan Japaniin päin.

Kun pelaajat vielä haukkoivat henkeään E3-show’n jälkeen,

tiputti Nintendo melkein heti perään toisen pommin Treehouse-nettilähetyksessään.

3DS saisi oman kaksiulotteisen

Metroidinsa, joka olisi Game Boyn Return Of Samusin täysimittainein

uusioversiointi. Mielikuvituksellisesti nimetty Samus

Returns luvattiin tulevalle syksylle, ja sen takana olisi

vaihtelevan laatuisia Castlevanioita tuottanut espanjalainen

MercurySteam. Mutta se puristeltavana stressilelunakin toimiva

Metroid-amiibo…

Peli julkaistiin hieman yli vuotta myöhemmin erittäin vähin

fanfaarein, ja aniharvat pelin läpi pelanneet taistelijat saivat

katsella loppuanimaatiota, jossa yllättäen annettiin pientä

toivonkipinää Samus Aranin paluusta. Federation Force pyyhittiin

pian mielistä tämän vuoden E3-messuilla pudotetuilla

megaton-tason uutispommeilla, Nintendo julkisti nimittäin

peräti kaksi uutta Metroid-nimikettä.

Fintendo.fi – 47

Viimeinkin tyylikäs Metroid-teemainen erikoisväri! Metroid: Samus Returns -pelin julkaisua juhlistettiin amiibojen lisäksi myös Samuskuosisella

New 3DS XL -käsikonsolilla.

Metroid on siis palannut ryminällä pelaajien maiskutteleville

huulille, ja mikäs sen sopivampaa kuin näin sarjan länsijulkaisun

juhlavuotena. Aika näyttää, saammeko kokea kahden

edellisen Metroid-pelin tapaan karvaan kalkin maun, vai

onko luvassa Super Metroidin ja ensimmäisen Metroid Primen

kaltaista klassikkomateriaalia. Vaikka Metroid jääkin yhä Nintendon

muiden jättinimikkeiden (Zelda, Mario, nykyään myös

Pokémon) varjoon, on avaruusolioiden kasvattaman palkkiometsästäjättären

merkitys pelialalle suurempi kuin moni

osaa aavistaakaan.

Metroidvania-genren mainstreamiin tuominen on saavutuksena

myös hieman Castlevania: Symphony Of The Nightin ansiota,

joten kunniaa ei voi yksinään antaa Super Metroidille.

Metroidia ja Gunpei Yokoin päähänpistoja on kuitenkin kiittäminen

NES-aikakauden alussa esiintyneiden pitkien salasanarimpsujen

päivittäminen mahdollisuuteen jatkaa kesken

jäänyttä peliä vain lyhyen kirjainyhdistelmän kirjoittamalla.

Malkovich, joka vasta tarinan edetessä ymmärtää Samuksen

olevan oikeasti paljon vahvempi kuin kaunis ja korea ulkonäkö

antaa olettaa.

Nykypäivänä naishahmojen asema peleissä on oikean elämän

lailla huomattavasti tasapuolisempi ja neutraalimpi, joten siltä

osin ei Samus kykene enää uudistamaan maailmaa tulevien

Metroid-pelien myötä. Täytyy siis vain toivoa pelaajana, että

maailmaa ravisteltaisiin jälleen korkean laadun muodossa.

Voiko Metroid Prime 4 nousta isoisoisänsä lailla vuosikausiksi

Metacritic-ykköseksi? Sitä ennen voimme kuitenkin uppoutua

sarjan hienon ja vaiherikkaan historian pariin pelaamalla

sarjan pelejä ja jännittämällä seuraavan seikkailun, Samus Returnsin

parissa.

• Miikka Lehtonen

Yksi Metroid-sarjan suurimpia saavutuksia on kuitenkin naisten

aseman muuttaminen videopeleissä. Koko 80-luku (ja

90-luvun alkukin ennen Tomb Raideria) ohjattiin miehekkäitä,

prinsessoja pelastavia miehiä, mutta Samus Aran oli

aivan toisenlainen päähenkilö. Samus, siro nainen, myllytti

massii-visia hirviöitä tavalla, johon vain karskit avaruusmariinimörssärit

olivat siihen mennessä pystyneet. Samus oli vakavasti

otettava sankari ja nimenomaan naispuolinen sellainen,

eikä tästä ole tehty suurempaa tabua yhdessäkään Metroidissa.

Jopa paljon parjatussa Other M:ssä Samuksen haavoittuvainen

rooli on kuitenkin täynnä kasvua ja kehitystä. Maskuliiniset

NPC-sotilashahmot kohte-levat palkkionmetsästäjää

ihan kuin ketä tahansa kollegaansa, poikkeuksena pelisarjan

yksi tärkeimmistä hahmoista, Samuksen oppi-isä Adam

48 – Fintendo.fi

Teema

Suomalaiset pelit

Suomalaiset pelit

Torilla tavataan!

Fintendo.fi – 49

Artikkeli

Suomalaiset Nintendo-pelit

Suomalaiset

Nintendo-pelit

Sinivalkoiset konsolisotaveteraanit

Suomessa kehitettyjen Nintendo-alustoille julkaistujen

pelien lista ei ole kovin pitkä. Jos jätetään kotikutoiset

kasetit ja modit pois laskuista, niin ensimmäiset täysin

suomalaiset Official Nintendo Seal of Quality -leiman

saaneet teokset löytyvät todennäköisesti Wiin kirjastosta.

Rovaniemeläisen Lapland Studion Pikmin-henkinen mangustipeli

Lead the Meerkats ilmestyi ladattavaksi Wii Shop

Channelin WiiWare-osioon kesällä 2010. Perässä seurasi silloisen

oululaisen Gamelotin eli nykyisen Gamelion Studiosin

Furry Legends (myöhemmin myös DSiWare), jossa pomputeltiin

pyöreää karvaturria ympäri tasoloikkakenttiä.

WiiWaressa ei kuitenkaan ilmestynyt pelkkää tauhkaa. Red-

Lynx julkaisi 2011 kaksiulotteisen MotoHeroz-rallipelin, jota

pidetään yhtenä WiiWaren helmistä. Pelissä ajeltiin erilaisia

temppuratoja pitkin saman firman maineikkaiden Trialspelien

tyyliin, joskin sillä erotuksella, etteivät MotoHerozin

kinkkisimmät haasteet ajaneet pelaajaa raivon partaalle.

Trialsin tapaan myös MotoHeroz laittoi pelaajat kilpailemaan

keskenään Time Trial -listojen ykköspaikoista. Moni muistelee

lämmöllä etenkin turnajaismaista paikallista moninpeliä,

jossa samalla radalla saattoi paahtaa yhtä aikaa maksimissaan

neljä pelaajaa.

WiiWare muistetaan legendaarisen pienestä 40 megatavun

kokorajoituksesta, joka vaikutti suoraan indietuotosten

laatuun. Kumpaakaan Suomi-peliä ei muistella kovinkaan

häikäisevänä tapauksena, eivätkä Nintendon tallennustilaratkaisut

kannustaneet erityisemmin lataamaan pelejä. Lappilaisyhtiö

ajautui pian pelin julkaisun jälkeen selvitystilaan,

mutta Gamelion julkaisee edelleen aktiivisesti mobiilipelejä.

Wiin kauppapaikka suljetaan vuoden 2019 tammikuussa,

joten nämä suomalaiset pioneerit ehtii vielä napata talteen.

50 – Fintendo.fi

Rovion vihaiset linnut ovat eksyneet myös Nintendo-laitteille.

Rovio julkaisi kovimman Angry Birds

-huuman jälkimainingeissa Wiille, Wii

U:lle ja 3DS:lle Angry Birds Trilogyn ja

Angry Birds Star Warsin yhteistyössä

Housemarquen kanssa. Pelit toimivat

hyvin myös Wii U:n ja 3DS:n resistiivisillä

kosketusnäytöillä, vaikka Rovio

saikin hieman kritiikkiä tyyriimpien

porttausten julkaisusta puoli-ilmaisten

mobiiliversioiden jälkeen.

Wii U:n kauppapaikalla onneaan kokeilivat

myös helsinkiläiset Frogmind Games

ja Frozenbyte. Frogmindin visuaalisesti

kiinnostavassa Badlandissa sinkoiltiin

pyöreiden otusten muodossa pitkin sivuttain

rullaavia kenttiä ja ratkaistiin fysiikkapohjaisia

puzzleja. Frozenbyte toi

taas alustalle kaksi ensimmäistä Trinepulmaloikintaa.

Kummankin studion

pelit olivat keränneet kehuja aiemmin

muilla alustoilla, ja ne menestyivät Wii

U:lla kelvollisesti ottaen huomioon konsolin

vaatimattomat myyntimäärät ja

lyhyen eliniän.

Switchistä on tulossa indiedevaajien

uusi suosikkialusta, sillä ohjelmistoympäristö

on aiempia Nintendolaitteita

kehittäjäystävällisempi, eikä

eShopia ole ainakaan vielä kyllästetty

sadoilla viikoittaisilla julkaisuilla, joten

jokainen laadukas peli saa helposti

huomiota. Kannettavuus on myös

tärkeä myyntivaltti, jonka voimin muu

tamat pelit ovat myyneet Switchillä

kymmenkertaisia määriä esimerkiksi

Steam-versioihin verrattuna. Frozenbyte

oli liikkeillä Wii U:n tapaan heti

Switchin julkaisussa sarjakuvamaisen

Has-Been Heroesin kanssa. Peli on

sekoitus reaaliaikaista ja vuoropohjaista

strategiaa roguelike-elementeillä. Näillä

näppäimillä on ilmestymässä myös Nine

Parchments. Kyseessä on Trine-universumiin

sijoittuva yhteistyövetoinen

roolipeli, jossa keskitytään vihollisten

käristämiseen loitsuilla.

“Kannettavuus on myös

tärkeä myyntivaltti, jonka

voimin muutamat pelit ovat

myyneet Switchillä.”

Fintendo.fi – 51

Oceanhorn on hyvin zeldamainen seikkailu.

Helsinkiläinen Cornfox & Brothers on tuonut Switchille

erittäin paljon The Legend of Zelda: Wind Wakerin kanssa

samankaltaisuuksia sisältävän Oceanhorn: Monster of the

Uncharted Seasin. Peli on myynyt kaikki julkaisualustat

huomioiden jo kunnioitettavat miljoona kappaletta, eikä

kyseessä ole suinkaan graafisesti tai sisällöllisesti hölmömpi

tapaus. Zeldoista mallin ottaminen on jatkumassa myös tulevaisuudessa,

sillä työn alla on jo astetta kunnianhimoisempi

Oceanhorn 2: Knights of the Lost Realm, joka taas näyttää

ottaneen vaikutteita Wiin Skyward Swordin ulkoasusta. Saa

nähdä, menestyykö suomalainen “3D-Zelda” vielä paremmin.

Toistaiseksi ahkerin suomalainen Nintendon tukija on kuitenkin

tamperelainen 10tons, joka on kääntänyt Switchille pelejä

kiihtyvällä tahdilla, eikä syyttä, sillä yhtiön mukaan pelit ovat

kelvanneet Switch-yleisölle mainiosti. 10tonsin erikoisalaa

ovat ylhäältä kuvatut kahden tikun räiskyttelyt, joihin kuuluvat

muun muassa Neon Chrome, Crimsonland, Time Recoil ja

JYDGE. Lisäksi Switchille on ilmestynyt muun muassa avaruusräiskintä

Xenoraid sekä Spellspire– ja Sparkle 2 -älypelit.

Oletettavasti Frozenbyte ja 10tons saavat Switchillä pian

seuraa myös muista suomalaisista tekijöistä.

Annetaan itsenäisyyspäivän kunniaksi erikoismaininta vielä

yhdelle epävirallisesti tänä vuonna julkaistulle NES-pelille.

Perkele! Suomi 100 vuotta -pelissä päästään ottamaan osaa

talvisotaan ja kansallisurheilu nakkikioskitappeluun, eikä

saimaannorppien suojeluakaan ole unohdettu. Joten ei muuta

kuin suklaakonvehdit poskeen ja muutama sinivalkoinen

peli ostoskoriin Suomen 100-vuotispäivän kunniaksi.

• Ville Polvela

52 – Fintendo.fi

Arvostelu

JYDGE

Työmiöpäivä tulee

Alusta: Switch (PC, PS4, XOne) Ilmestynyt: 19.10.2017

Kehittäjä: 10tons

Julkaisija: 10tons

Rikosaalto runtelee Edenbyrgin urbaania paratiisia –

Kobra-jengi on kiristänyt otettaan kaupungista, ja

kaupunki on ajautumassa kaaokseen. Onneksi lainvalvonnalla

on ässä hihassaan: kyberneettiset JYDGE-joukot, jotka lähetetään

kaduille lahtaamaan rikollisia. Kokeelliset JYDGEt eivät

kuitenkaan ole kaikkien mieleen, ja monet pelkäävätkin siviiliuhrien

puolesta. Miten metropolille käy?

Suomalaisen 10tonsin kehittämä JYDGE on ylhäältäpäin kuvattu

räiskintäpeli, jossa pelaaja ohjastaa yhtä JYDGEä, kyberneettistä

lain kouraa, jonka tehtävänä on puhdistaa kaupunki

Kobra-jengin kätyreistä vaihtelevissa skenaarioissa. Peli koostuu

muutaman minuutin mittaisista kentistä, joissa tavoitteena

voi olla muun muassa panttivankien pelastaminen,

pommien purkaminen ja tärkeiden jengiläisten eliminointi.

Tiettyjen läpäisyvaatimusten lisäksi jokaisessa kentässä on

lisätavoitteita, kuten vahingoittumatta selviäminen tai raskauttavan

todistusaineiston kerääminen. Pää- ja sivumissioita

suorittamalla pelaaja ansaitsee mitaleita, joilla avataan uusia

tasoja ja päivityksiä. Kentistä löytyy myös keräiltäviä palkintoja

sisältäviä salahuoneita.

JYDGE-tuomarin vakiovaruste on Gavel-vasarapyssy, joka toimii

niin kauko- kuin lähitaisteluaseena. Pelin edetessä sekä

Gaveliin että JYDGEn perusvarusteisiin aukeaa päivityksiä,

jotka mahdollistavat muun muassa nopeamman liikkuvuuden,

hiippailua helpottavan varjoihinkatoamiskyvyn sekä panoslippaan

koon kasvamisen.

“Peli koostuu muutaman minuutin mittaisista

kentistä, joissa tavoitteena voi olla muun

muassa panttivankien pelastaminen, pommien

purkaminen ja tärkeiden jengiläisten

eliminointi.”

Myös erilaisia panos- ja erikoisasetyyppejä aukeaa tasaiseen

tahtiin, ja alun hernepyssyn voikin pian muuttaa vaikkapa raketteja

ampuvaksi plasmahaulikoksi tai robottihämähäkkejä

synnyttäväksi ionikivääriksi. Päivityksiin vaadittavaa rahaa

jaellaan anteliaasti vihollisia tappamalla tai kentistä löytyvien

raha-arkkujen sisältöä ”takavarikoimalla”. Moneen pelityyliin

sopivilla pyssyillä on mukavaa niittailla pahiksia kanveesiin.

“Moneen pelityyliin sopivilla pyssyillä on mukavaa

niittailla pahiksia kanveesiin.”

Fintendo.fi – 53

Pankkiryöstöjä järjestetään tulevaisuudessakin.

Pelimekaniikat ovat siis kustomoinnin suhteen kunnossa, mutta

entäpä se räiskiminen? Kontrollit ovat yksinkertaiset: yhdellä

tikulla ohjataan JYDGEä, toisella tähdätään ja liipaisimista

ammutaan ja käytetään spessuja. Kontrollit ajavat asiansa,

vaikkakin paikoin tähtäyksen hienosäädössä on ongelmia. Lippaan

tyhjetessä lataaminen kestää juuri niin tuskallisen kauan,

että on pakko paeta taistelusta kauemmas, jottei harhaluoti

päätä lainvalvojan matkaa.

Parin minuutin pituisia kenttiä on vain 18, mutta jokaiseen tasoon

aukeaa ajan myötä uusia skenaarioita, joissa on vaikeampia

tehtäviä sekä haastavampia vihollisia. Samojen maisemien

ja tavoitteiden kierrättäminen alkaa varsinkin tiettyjen tasojen

kohdalla hieman ärsyttää, sillä kuolema korjaa hauraan perustason

JYDGEn helposti. Pelisuunnittelu nojaakin pidemmän

päälle suunnitteluun, yritykseen ja erehdykseen. Lukitut ovet

ovat avaamisen jälkeen auki kaikissa myöhemmissä yrityksissä,

eivätkä vahvemmat viholliset palaa tasoihin kuoltuaan.

Nämä ratkaisut toisaalta lisäävät uudelleenpeluuarvoa, mikä

on alle 10 tunnin pelille suotavaa, mutta toisella kierroksella

valmiiksi avatut reitit ovat vielä helpompia. Kenttäsuunnittelu

on kuitenkin kautta linjan hyvää, ja myöhemmät päivitysosat

voivat tuoda esiin uusia tapoja tavoitteiden suorittamiseen.

Tarinapuolelta ei sen sijaan kannata odottaa ihmeitä. Juonta

kerrotaan pääosin tehtävien kuvauksissa sekä vähäisissä

välinäytöksissä, jotka koostuvat pääasiassa vain ääninäyttelystä.

Audiovisuaalinen puoli on hoidettu melko onnistuneesti.

Futuristinen soundtrack on mukavan kuuloista, mutta geneeristä

taustajumputusta, jossa on tarpeeksi vaihtelua koko

pelin kestolle. Indiepelin grafiikka ei häikäise, mutta hahmot

ovat tunnistettavia, ja erilaiset vihollistyypit sekä ovet erottaa

toisistaan heti. Ammukset ovat selkeästi nähtävissä ja

väistettävissä, mikä on erittäin hyödyllinen juttu varsinkin loppupään

luotihelvettikentissä.

Yhteenveto

JYDGE on lyhyehkö kahden tikun räiskintä hyvillä kontrolleilla

sekä mahtavalla päivitysjärjestelmällä. Kiinnostavia kenttiä on

tarpeeksi, mutta kierrättäminen alkaa painaa loppupuolella.

Erilaiset tavoitteet tuovat tarpeeksi haastetta mielenkiinnon

ylläpitämiseksi, vaikkakin loppua kohden haasteet helpottuvat

huomattavasti päivitysten ansiosta. JYDGE on kuitenkin

hyvä, kevyt arcademainen räiskintä, jota on mukava pelata.

Kannettavuus sopii pelille kuin nenä päähän: lyhyet kentät

soveltuvat erinomaisesti esimerkiksi bussipelattavaksi.

• Veeti Kainulainen

Oikeus tapahtyi!

54 – Fintendo.fi

Arvostelu

Time Recoil

Ei aivan ajaton klassikko

Alusta: Switch, (PC, PS4, XOne, iOS )

Ilmestynyt: 20.10.2017

Kehittäjä: 10tons Julkaisija: 10tons

Oletko koskaan miettinyt, miten menneisyyden muuttaminen

aikamatkustuksella voisi muuttaa nykyisyyttä

ja tulevaa? Suomalaisen 10tonsin julkaisema Time Recoil käsittelee

tätä ongelmaa, mutta ei koskaan mene kovin paljoa

pintaa syvemmälle aiheen pohdinnassa. Kyseessä on yksi monista

studion Switchille hiljattain julkaisemista ylhäältä päin

kuvatuista kahden tikun räiskinnöistä. Näkyykö kehittäjien

kokemus genrestä kuitenkaan Time Recoilin laadussa?

Time Recoil seuraa Recoilers-nimisen organisaation kanssa

yhteistyötä tekevän Alexan tarinaa. Tämän kapinallisporukan

avulla Alexa matkustaa madonreikien välityksellä menneisyyteen

ja takaisin tavoitteenaan pysäyttää hämmentävän paljon

Urho Kekkoselta näyttävä julma tiedemies Mr. Time. Menneisyyden

sorkkiminen muuttaa pelin maailmassa nykyisyyttä,

mutta tarina ei koskaan mene kovin syvälliseksi. Toisaalta

pelin paino on enemmän nopeatempoisen toiminnan puolella,

joten juonen puutteet eivät juuri häiritse kokemusta.

Alexalla on erikoinen kyky hidastaa aikaa tappamalla vastustajia.

Tämä tekee pelin taisteluista näyttäviä, mutta lisäksi

melko strategisia. Vihollisten hoiteleminen sarjassa aktivoi

erikoisvoimia, jotka mahdollistavat muun muassa seinien läpi

syöksymisen. Hidastetun ajan ylläpitäminen ja kaiken mahdollisen

räjäyttäminen on yllättävän hupaisaa puuhaa. Yksi

osuma on sankarille kuitenkin liikaa, joten virheisiin ei ole

varaa. Time Recoil ei ole muutamia loppupuolen tehtäviä lukuun

ottamatta kovin haastava normaalilla vaikeusasteella,

mutta kaksi korkeampaa vaikeustasoa tarjoavat enemmän

tyydytystä.

Fintendo.fi – 55

Nyt on kyllä tutun näköinen kaveri...

Pelin suurimmat ongelmat alkavat ilmetä alun jälkeen. Viholliset

ovat suoraan sanottuna tyhmiä, vaikka ne karjahtelevatkin

koomisen kuuloisesti pelaajan huomatessaan. Tekemistä riittää

peräti 50 kentän verran, mutta niiden välillä on harmillisen

vähän vaihtelua. Tehtävätyyppejä on vain muutama, kuten

kaiken liikkuvan tappaminen tai informaation varastaminen.

Pelin alueet näyttävät lähes identtisiltä – siitäkin huolimatta,

että kentät sijaitsevat useimmiten eri paikoissa ja eri ajoissa.

Tasojen välillä liikkuminen on lineaarista, eivätkä tehtävien

väliset tarina-osuudet keskeytä toimintaa liikaa.

Tarinatilan lisäksi tarjolla on suoritettavia saavutuksia sekä

Time Attack -pelimuoto, jossa kampanjasta tuttuja tehtäviä on

tarkoitus suorittaa mahdollisimman nopeasti. Aikahaasteilla

on onneksi myös verkon kautta toimivat huipputuloslistansa.

Näiden ohella Time Recoil ei tarjoa kovin paljoa jälleenpeluuarvoa,

sillä kentissä ei ole esimerkiksi piilotettuja keräilyesineitä.

Jos Time Attack, eri vaikeustasot ja saavutukset eivät

kiinnosta, ei pelissä riitä tahkottavaa kuin muutaman tunnin

verran.

“Nintendo Switchillä on nähty lukuisia visuaalisesti

kiinnostavia indiepelejä, mutta Time

Recoil ei ole yksi niistä.”

Nintendo Switchillä on nähty lukuisia visuaalisesti kiinnostavia

indiepelejä, mutta Time Recoil ei ole yksi niistä. Peli ei ole

varsinaisesti ruma, mutta hahmomallit ja ympäristöt ovat

hyvin yksinkertaisia. Alueiden samankaltaisuus korostaa tätä

ongelmaa entisestään. Ruudunpäivitys on pääsääntöisesti

melko sulavaa, mutta erityisesti näyttävien räjähdyksien ja

erikoisefektien aikana peli takkuilee hieman. Musiikkiraita on

geneeristä elektronista jumputusta, mutta se toimii riittävän

hyvin ammuskelun taustamusiikkina.

Yhteenveto

Time Recoil ei ole huono peli, mutta se jättää monilla osaalueilla

kylmäksi. Toiminta on räväkkää ja viihdyttävää, variaatiota

ei vain ole tarjolla riittävästi. Ajan hidastaminen on

pelimekaniikkana kiinnostava, ja se tekee toiminnasta viihdyttävää.

Time Recoil ei ole kovin näyttävä eikä sen musiikki ole

mieleenpainuvaa. Pohjimmiltaan kyseessä on vain kelvollinen

ylhäältäpäin kuvattu räiskintä, joka häviää esimerkiksi saman

studion Jydgelle ja Neon Chromelle.

• Ville Kovanen

Kelvollista ja itseään toistavaa räiskintää.

56 – Fintendo.fi

Arvostelu

Spellspire

Sana on

miekkaa mahtavampi

Alusta: Switch, (iOS, PC, PS4, Vita, XOne)

Ilmestynyt: 9.10.2017

Kehittäjä: 10tons Julkaisija: 10tons

Oletko kyllästynyt roolipelien monimutkaisiin hahmonluonti-

ja kustomointijärjestelmiin? Oletko aina ollut

maagi mieluummin kuin ritari? Onko englannin kielen sanavarastosi

isompi kuin naapurin Villellä? Jos vastasit “kyllä” johonkin

edellisistä kysymyksistä, voi Spellspire olla oikea peli

sinulle!

Suomalaisen 10tonsin kehittämässä toimintaroolipelin ja

sanapelin sekoituksessa pelaaja ohjastaa nuorta velhoa, joka

suuntaa kulkunsa kohti hirviöiden asuttamaa tornia. Tornin

huipulla sadannessa kerroksessa velhoa odottaa… prinsessa?

Mainetta ja kunniaa? Oxfordin sanakirja? Pelihahmon motivaatio

tornin kiipeämiseen jää epäselväksi, mutta tarinan

onkin tarkoitus olla pelkkää sanahelinää pelattavuuden ohella.

Jokaisen kerroksen alussa pelaaja saa eteensä kymmenen

kirjainta, joista on tarkoitus muodostaa vähintään kolmen kirjaimen

pituisia sanoja. ”Taikasanojen” avulla velho laukoo vihulaisia

kohti loitsuja, joiden voima riippuu sanan pituudesta.

Hirviöt hyökkäävät tasaisin väliajoin ja tiputtavat kuollessaan

kultaa sekä esineitä, jotka esimerkiksi parantavat maagia tai

ampuvat tietyntyyppistä magiaa.

Kymmenen kirjaimen rajoitus on melko sopiva, sillä pelaajalle

jää tilaa muodostaa lihasmuistiin iskostuvia kolmikirjaimisia

sanoja pidempiä sanoja hahmotellessaan. Uusien sanojen

muodostamisessa selkärankaan uppoavat muun muassa s-kirjaimella

muodostettava monikkomuoto sekä englanninkielisten

verbien -ed-imperfektipääte. Tietyn pisteen jälkeen sanojen

muodostaminen käy helposti, jolloin vihollisetkin kaatuvat

kohtuullisen vaivattomasti. Peli esittelee uusia hirviöitä tasaisin

väliajoin, ja pomoviholliset ovat ensimmäisillä kerroilla

haastavia pirulaisia.

Fintendo.fi – 57

Mobiilijuuret näkyvät muun muassa pelin valikoissa.

Valitettavasti haastetta ei ole muuten kauheasti. Vihollisten

voimakkuus ja elinvoima kasvavat tasaisesti, mutta samaan

aikaan pelaajalle aukeaa parempia taikasauvoja, hattuja ja

kaapuja. Taikasauvoissa on ensimmäisen kepin jälkeen aina

joku neljästä elementistä, joista voimakkain on ehdottomasti

kuolemamagia. Kalmataiat nimittäin varastavat vihollisilta

elinvoimaa, ja hyökkäysanimaation pituuden ansiosta pelaajalle

jää rikollisen paljon aikaa keksiä uusi sana ja kombottaa

vastukset manan majoille antamatta niille mahdollisuutta

vastahyökkäykseen. Pomojen ulkopuolella en tuntenut oloani

juuri koskaan tukalaksi. Pelin vaikeusaste riippuu kuitenkin

laajalti pelaajan sanavarastosta. Keskinkertaisella tietämyksellä

pääsee jo pitkälle. 10 kirjaimesta saa valikoimasta riippuen

150–400 eri sanaa, ja peli näyttää pisimmän sanan kentän

lopussa.

“Piirrosmainen grafiikka ajaa asiansa indiepelissä,

mutta ei niinkään loista. Sama toteutuu

musiikissa: soundtrack sopii peliin, muttei

herätä halua kuunnella sitä pelin ulkopuolella.“

Peli alkaa toistaa itseään nopeahkosti, sillä vihollisia ei loppujen

lopuksi ole kovin montaa erilaista, ja vastukset ovat sangen

perinteisiä ritareita, zombeja, luurankoja ja limahirviöitä.

Perusmekaniikka ei myöskään laajene juurikaan tarinan edetessä

lukuun ottamatta varusteiden uusia bonuksia, elementtityyppejä

sekä uusia esineitä. Tämä ei kuitenkaan haittaa liikaa,

sillä Spellspiren sanojen muodostamiseen perustuva taistelu

ja kevyt varusteiden päivittely on mukavaa ja kevyttä puuhastelua

isompien pelien rinnalle.

10% nopeammin. Tähdillä aukeaa uusia varustevaihtoehtoja,

joten tasojen pelaaminen uudelleen on ihan mielekästä.

Teknisellä puolella Spellspire ei varsinaisesti häikäise. Piirrosmainen

grafiikka ajaa asiansa indiepelissä, mutta ei niinkään

loista. Sama toteutuu musiikissa: soundtrack sopii peliin, muttei

herätä halua kuunnella sitä pelin ulkopuolella. Peli pyörii

tasaisesti niin käsikonsoli- kuin TV-tilassa, eikä jäätymisiä

tai bugeja ilmennyt lainkaan. Spellspiren mobiilipelijuuret

näkyvät 8 tunnin välein aukeavassa palkintoarkussa ja selvästi

kosketusnäytölle optimoiduissa kontrolleissa. Switchin kannettavuus

ja Spellspire sopivat yhteen mainiosti, ja bussimatkoilla

on mukava pistää muutama zombi matalaksi sanojen

voimalla.

Yhteenveto

Spellspire on hyvin kevyt sanapeli, joka tarjoaa toistakymmentä

tuntia rentoa pelattavaa. Sanoilla leikkiminen on hauskaa,

ja kevyen roolipelikuorrutuksen ansiosta mielenkiinto pysyy

yllä paremmin kuin vaikkapa Sanajahti-mobiilipelissä. Peli

ei kuitenkaan pärjää aivan saman genren Scribblenautsille, sillä

samanlaiset käytävät ja viholliset tulevat hyvin nopeasti tutuiksi.

Päällimmäiseksi tunteeksi jää kuitenkin ilo, eikä sanojen

takomiseen tarvita kymmensormijärjestelmää. Spellspire on

myös huumoripitoinen peli, eikä puujalkavitseiltä voi säästyä.


Grindausta on hyvin vähän, ja siihen on keksitty miellyttävä

koukku: kerroksen päihitettyään pelaaja voi palata siihen

jahtaamaan tähteä. Tähden saadakseen pelaajan on selvittävä

tason loppuun täysillä elämäpisteillä, ja viholliset hyökkäävät

Ai että “tuomiopäivä” ei ole validi sana?

58 – Fintendo.fi

Arvostelu

Nine Parchments

Loitsukirjan jäljillä

Alusta: Switch, (PC, PS4, XOne) Ilmestynyt: 5.12.2017

Kehittäjä: Frozenbyte Julkaisija: Frozenbyte

Astraaliakatemiassa opiskelee monia loitsujen käyttöä

harjoittelevia velhokokelaita. Hallitessaan edelliset loitsunsa

oppilas saa uuden loitsukirjan sivun, kunnes kasassa on

yhdeksän loitsupergamenttia, ja velho valmistuu. Nykyisen

vuosikurssin opiskelijoilla ei mene hyvin, sillä valmistuminen

on iäisyyden päässä, ja jokaisella on vain kolme loitsua. Akatemian

maaginen kirjasto räjähtää kuitenkin taivaan tuuliin levittäen

kallisarvoiset loitsut pitkin maita ja mantuja. ”Tämähän

on loistava tilaisuus!” tuumaavat velho-oppilaat, ja lähtevät

maailmalle metsästämään kadonneita taikoja haaveenaan

täyttää loitsukirjansa.

räiskinnässä, eli vasen tikku liikuttaa pelihahmoa, oikealla tähdätään

ja olkanäppäinten avulla valitaan ja lauotaan taikoja.

Myös teleportaation salat taitavat velhot tuntuvat olevan aina

pelaajan kontrollissa.

Loitsuja on kuutta eri elementtiä, jotka toimivat heikkouspareina:

tuli ja jää, sähkö ja höyry sekä elämä ja kuolema.

Jokaisesta elementistä on ammus-, säde- ja elementtivirtaversiot,

ja niillä on myös omia yksittäisiä erikoistemppuja,

kuten liekkitoteemit tai räjähtävät boostikehät. Taiat eroavat

toisistaan riittävästi ja tuovat sopivasti vaihtelua jokaiselle

pelikerralle.

Nine Parchments on suomalaisen Trine-peleistä tunnetun Frozenbyte-studion

uusi toimintapeli, joka yhdistää elementtejä

RPG-seikkailuista, kahden tikun räiskinnöistä sekä varsinkin

PC:llä suosituista co-op-peleistä. Pelin idea on varsin yksinkertainen:

1–4 pelaajaa kulkee läpi vaihtuvien ympäristöjen

tuhoten eteen sattuvia vihollisaaltoja erilaisten loitsujen voimalla.

Yhteensä kenttiä on 30 kappaletta. Tasaisin väliajoin

eteen ilmestyy pomovastuksia, jotka päihittämällä avautuu

uusia loitsukirjoja. Ohjaus toimii pääosin kuin kahden tikun

Fintendo.fi – 59

Pelattavia hahmoja on kahdeksan, joista

jokaisesta on vielä kolme eri variaatiota

sekä vaikeinta vaikeusastetta pelaamalla

avattava Gilded-versio. Jokainen

hahmo aloittaa pelin kolmella eri taialla,

ja hahmolle aukeaa jokaisen version

myötä uusi kykypuu. Kykypuista poimitaan

hahmoille bonuksia, joiden avulla

pelaaja voi roolipelimäisesti vaikuttaa

sankareiden vahvuuksiin.

Esimerkiksi parannusvoimiin painottuvalle

Giselanille voi valita parannettujen

kavereiden buffaamista tai omaa

puolustusta parantavia erikoiskykyjä.

Kyvyt aukeavat pelaamalla karttuvilla

kokemuspisteillä; yksi taso vastaa yhtä

kokemuspistettä. Tavallisten hahmojen

tasorajoitus on 40, mutta Gilded-hahmoilla

katto nousee kuuteenkymmeneen,

mikä mahdollistaa monipuolisemman

sankarin kehittämisen.

“Vaikka eri velhot painottuvat

selvästi tiettyihin elementteihin

aloitusloitsujen ja

kykypuiden kautta, voi mitä

tahansa hahmoa pelata silti

haluamallaan tavalla.”

Vaikka eri velhot painottuvat selvästi

tiettyihin elementteihin aloitusloitsujen

ja kykypuiden kautta, voi mitä tahansa

hahmoa pelata silti haluamallaan tavalla.

Uudet taikavoimat valitaan aina

kolmesta vaihtoehdosta, ja moninpelissä

on mahdollista myös arpoa itselleen

loitsuja kavereilta, jos omat vaihtoehdot

eivät miellytä.

Maageille on tarjolla myös erilaisia taikasauvoja,

jotka parantavat tiettyjä

ominaisuuksia. Taikurinhatuilla on taas

pelkästään kosmeettinen merkitys.

Jokaisella noitakokelaalla on oma pieni

taustatarinansa, ja hahmosuunnittelun

omaperäisyys näkyy aina mekaanisesta

pöllöstä kuolemanmagiaa harjoittavaan

kissaan. Jokainen pelikerta tuntuu hahmosta

ja muokkauksista johtuen tuoreelta.

Loitsujen vaihtuvuus pakottaa

pelaajan miettimään jatkuvasti uusia

strategioita.

“Kenttiin on piilotettu

aarrearkkuja.Mielekästä

keräiltävää on kenttäsuunnittelun

puitteissa tarpeeksi.”

Tasojen ympäristöt vaihtelevat kauniisti

viidakoista jäätiköihin ja raunioista

kaivoksiin. Perinteisten teemojen joukosta

erottuu edukseen vain kauniiden

vesistöjen täplittämä Spring Valley. Kartat

muodostuvat itsessään muutamista

avoimista alueista ja vihollisaaltojen

täyttämistä kapeista käytävistä.

Kenttiin on piilotettu aarrearkkuja,

joiden sisältä voi löytää satunnaisia hattuja,

kokemuspisteitä sekä sulkia, joita

keräilemällä avataan uusia taikasauvoja.

Mielekästä keräiltävää on kenttäsuunnittelun

puitteissa tarpeeksi.

Velhon kykyjä voi myös päivittää.

60 – Fintendo.fi

Taiat ja ympäristöt tarjoavat hienoa väriloistoa.

Erilaisia mielenkiinnon yllä pitäviä vihollisia on tarpeeksi paljon.

Vaihtelua taktiikoihin tuovat tietyiltä elementeiltä suojaavat

kilvet sekä laajemmat aurat, jotka joko suojelevat kaikkia

auran piirissä olevia tai tuottavat elementaalivahinkoa tasaisin

väliajoin. Tyyppisuojaukset ovat varsinkin alussa haastavia

rajallisen loitsuvalikoiman takia, mutta loppupäätä kohden

arsenaalin kasvaessa kaoottisimpiakin tilanteita on helpompi

hallita. Korkeammilla vaikeustasoilla vihollisten sikiäminen

muuttuu satunnaiseksi, ja jotkin hirviöt saavat eliittistatuksen

myötä lisää elämäpisteitä ja suojia tiettyjä elementtejä vastaan.

“Latausvalikko ei aina näytä oikeaa edistymistä,

kuollessa hahmon haamu sinkoilee

ympäri kenttää ja yhdessä loppupään kentässä

viholliset ilmestyivät seinän sisälle estäen

etenemisen.”

Hieman harmillisesti hyvään peliin on uinut liuta bugeja.

Latausvalikko ei aina näytä oikeaa edistymistä, kuollessa hahmon

haamu sinkoilee ympäri kenttää ja yhdessä loppupään

kentässä viholliset ilmestyivät seinän sisälle estäen etenemisen.

Keräilijänä harmittamaan jää myös se, että erään bugin

takia Gilded-hahmot aukeavat jo Harder-vaikeusasteella vaikeimman

Hardcore-tason sijaan.

Yhteenveto

Nine Parchments on peli, josta haluaisin pitää kovasti, ja

melkein pidänkin. Frozenbyten velhomaailma on mukaansatempaava,

ja varsinkin kaveriporukalla pelaaminen on huikeaa

kaaosta. Yksinpelaajakin saa pelistä hyvin irti. Pelattavaa riittää

laajan hahmokustomisaation myötä pidemmäksikin aikaa,

varsinkin Hardcore-vaikeustasolla. Kokemusta varjostavat

kuitenkin merkittävästi tekniset ongelmat. Nykyisessä tilassaan

Nine Parchments on paikoin karuhko, joten pelin pariin

on syytä palata uudelleen myöhemmin.


Myös nettimoninpelin pelinhaussa on ongelmia, sillä toisen

peliin liittyminen ja pelaajahaku toimivat Switchillä todella

heikosti. Nettipeliin päästessä kokemus on kuitenkin saumaton,

esimerkiksi pelihahmot liikkuvat ruudulla yhtä pehmeästi

ja sulavasti kuin yksinpelissä. Frozenbyte on kertonut pelaajille

tiedostavansa ongelman, ja joulu-tammikuun aikana on

tulossa kaksi isompaa korjauspäivitystä. Nine Parchments

tukee myös yhden tai useamman konsolin paikallista moninpeliä.

Parhain tapa nauttia pelistä onkin lokaali kaaos kavereiden

kanssa.

Magian mestaria etsimässä.

Fintendo.fi – 61

Lisää verkossa!

Lisää Suomi-pelejä

Tesla vs Lovecraft

10tons

Tesla vs Lovecraft on nautinnollinen kahden tikun

räiskintä, joka tarjoaa paljon intensiivistä toimintaa ja

kiinnostavan hahmonkehitysjärjestelmän.

Grab the Bottle

Kamina Dimension, Sometimes You

Vain viitosen kustantava pulmapeli on rakennettu

yksinkertaisen idean ympärille, mutta se tarjoaa silti

kinkkisiä pulmia sekä sorminäppäryyttä vaativaa sokkeloiden

selvittämistä muutamaksi tunniksi.

Shadowbug

Muro Studios

Shadow Bug erottuu ohjauksensa ja toiminnan luonteensa

perusteella muista tasohyppelyistä. Jos epätavallisen

ohjauksen ja lyhyen keston kanssa pystyy elämään,

voi alle kympin hintaista hauskaa ja nopeatempoista

peliä suositella.

62 – Fintendo.fi

Fintendon some

Facebook

facebook.com/fintendofi

Seuraa tiliä, niin pysyt perillä Fintendo-blogin uusimmista

päivityksistä ja yhteisön järjestämistä tapahtumista.

Twitter

twitter.com/fintendofi

@Fintendofi-tili jakaa lähes päivittäin Nintendo-aiheisia

uutisia ja linkkejä blogin sisältöön.

Discord

fintendo.fi/discord

Fintendon aktiivinen Discord-kanava on paras paikka

Nintendo-peliseuran hakemiseen ja yleiseen lurpatteluun.

Voit ottaa kanavalla itsellesi mm. Fortnite- ja

Mario Kart -pelaajaroolit.

Fintendo.fi – 63

64 – Fintendo.fi

“I’m really feeling it!”

Fintendo Magazine 2

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

Delete template?

Save as template?