01.12.2022 Views

Fintendo Magazine 2

Fintendo.fi

Fintendo.fi

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Retro Studiosin kykyjä epäiltiin ja kolmitulotteiseen Metroidiin suhtauduttiin epäluuloisesti, mutta lopputuloksena oli yksi 2000-luvun

laadukkaimmista videopelitrilogioista.

Kulisseissa kuitenkin kuhisi. Nintendo oli tykästynyt Texasista

ponnistaneen Iguana-pelistudion tekemisiin, ja kun mm.

Turok-peleistä tutun pelistudion nokkamies Jeff Spangenberg

siirtyi tehtävästään sivuun perustamaan Retro Studios -nimeä

tottelevaa pelifirmaa, oli Nintendo kärppänä paikalla ja otti

tämän vauva-askeleita ottaneen pelitalon alaisekseen. Tuolloin

Metroidia ei ollut vielä tarkoitus kehittää jenkkistudion

toimesta, vaan firmalle annettiin tehtäväksi suunnitella pelejä

tuolloin vielä Dolphin-työnimellä tunnetulle GameCubelle.

Projektit eivät ottaneet heti tuulta alleen, eikä Nintendon

puoleltakaan tullut peukkuja Retron kokeiluille. Kerran paikan

päällä esittelytilaisuudessa vieraillut Shigeru Miyamoto pudisteli

päätään kaikkien muiden paitsi yhden näyttävän konseptin

edessä. Tämä projekti kulki tiedostonimellä Action-Adventure

ja Miyamoto innostui näkemästään niin paljon, että halusi demon

tekniikan osaksi seuraavaa Metroid-peliä. Pelin nimeksi

muodostui lopulta Metroid Prime, ja Retron parisataa henkeä

sisältävä henkilökunta tiputti pois kaikki muut työstämänsä

projektit panostuksen siirtyessä pelkästään Metroid Primeen.

Panostus ei suinkaan ollut turhaa, vaikka ensin näyttikin hieman

huolestuttavalta.

GameCuben Metroid Prime oli ennen julkaisuaan suuren kohun

silmässä. Ei voi kuin kuvitella, miten suurta valitus olisi

ollut, jos kyseinen ”skandaalipeli” olisi paljastettu näin somen

ja mielensäpahoittamisen kultakautena. Ensinnäkin tieto siitä,

ettei Metroidin parissa loistavaa työtä tehnyt Nintendon

oma tiimi ollut projektissa mitenkään mukana, sai aikaan

paljon porua. Jos se pelaajien raivo oltaisiin saatu valjastettua

sähköksi, olisi maailma ollut valaistuna seuraavan vuosisadan.

Tosiasiassa Gunpei Yokoi oli menehtynyt traagisessa

onnettomuudessa 90-luvun lopulla. Muut Metroid-sarjan

avainnimet (mm. pääsuunnittelija ja ohjaaja Yoshio Sakamoto)

kokivat jotenkin kiusalliseksi tehdä uudenlaista Metroid-peliä

ilman sarjan varsinaista luojaa.

Metroid-sarja oli elänyt kultaiset päivänsä kaksiulotteisuuden

ollessa vielä se pelimaailman A ja O. Sarja skippasi täysin varhaisten

kolmiulotteisten pelien hullut päivät. Kun peliala oli

omaksunut kolmannen ulottuvuuden standardikseen, teki

Retro Studios jotain täysin odottamatonta ja siirsi Metroid

Primen kuvakulman trendikkäästä kolmannesta persoonasta

enemmänkin räiskintäpeleistä tuttuun ensimmäiseen persoonaan.

Jumalanpilkkaan alettiin vetämään pelaajien toimesta

vertauksia hyvinkin nopeasti ensimmäisten kuvamateriaalien

tullessa julki, sillä olihan nyt tunnelmalliseen tutkiskeluun

aiemmin nojannut pelisarja aivan eri muotista veistetty kuin

machoilevat ja aivottomat räiskintäpelit.

“Metroid Primessa onnistui likimain kaikki

mahdollinen.”

Texasisilainen Retro Studios piti paineesta huolimatta päänsä,

käänsi kaiken kritiikin kehuiksi. Lopputuloksena oli yksi

pelihistorian merkkiteoksista ja vuosia Metacritic-sivuston

arviokeskiarvojen ykköstilaa hallinnut peli. Metroid Primessa

onnistui likimain kaikki mahdollinen, Retro Studios muuttui

pelaajien sylkykupista juhlituksi sankariksi, ja jopa itse Sakamoto

antoi pelille hyväksyntänsä. Mies ei kuitenkaan ollut

lepäillyt vuosia laakereillaan Yokoin kohtaloa surren, vaan oli

työstänyt omia ideoitaan Retro Studiosin työntekoa seuratessaan.

Nämä ideat jalostuisivat Metroid Fusion -nimiseksi

2D-Metroidiksi tuolloin vielä uudenkarhealle Game Boy

Advance -käsikonsolille.

44 – Fintendo.fi

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!