Fintendo Magazine 2

Plesiothilla on liukkaat liikkeet.
Monster Hunterin viehätystä on hankalaa
selittää totaaliselle ummikolle. Nimensä
mukaisesti peleissä metsästetään
hirviöitä, mutta ei aivan meille tutulla
perinteisellä tavalla kivääreillä. Tarina on
pelisarjassa pelkkä ohut kehys gameplaylle,
joka puolestaan koostuu loputtomasta
määrästä grindaamista ja toistoa.
“Tehtäviä suoritetaan joko
yksin tai parhaassa tapauksessa
yhdessä muiden ihmispelaajien
kanssa. Aseluokkia
on viimeisimmissä osissa
reilusti yli kymmenen.”
Vaikka peleissä onkin löyhää juonenkuljetusta,
on päätarkoitus oman hahmon
kehittäminen mahdollisimman voimakkaaksi
tappokoneeksi. Hahmo aloittaa
täysin tusinavarusteilla, mutta kaikesta
pelimaailmasta löytyvästä krääsästä on
apua parempien välineiden takomisessa.
Pelimaailma ei suinkaan ole mikään
täysin avoin hiekkalaatikko, vaan hyvin
pelkistetty tukikohdalla varustettu
leikkikenttä. Rajatuilla, numeroiduilla
alueilla kohdataan niin isoja kuin pieniäkin
hirviöitä.
Tehtäviä suoritetaan joko yksin tai parhaassa
tapauksessa yhdessä muiden
ihmispelaajien kanssa. Aseluokkia on
viimeisimmissä osissa reilusti yli kymmenen,
kuten perinteikäs miekalla ja
kilvellä varustautunut soturi, jousipyssyllä
roiskiva oman elämän Legolas ja valtavia
lyömäaseita heiluttavat mörssärit.
Itse olen suosinut aina lähitaisteluun ja
iskukomboihin nojaavia kaksoisteriä,
joiden käyttö tarjoaa sopivan sekoituksen
hallittua kaaosta ja taitoa. Pelin
kovimmat ja pahimmat monsterit ovat
hankalia kukistaa yksin, mutta neljän
osaavan pelaajan voimin ja useilla eri
hahmoluokilla touhu helpompaa ja
huomattavasti hauskempaa.
“Mikä sitten tässä samojen
monstereiden hakkaamiseen
ja loputtomaan toistoon nojaavassa,
hieman karultakin
käsikonsolin ruudulla näyttävässä
pelisarjassa viehättää?
”
Kaikki tämä on kuitenkin vain jäävuoren
huippu tässä sisältöä tulvillaan olevassa
pelisarjassa. Pelit sisältävät nykyisin niin
paljon erilaista tehtävää ja ihmeteltävää,
että on hämmentävää kuunnella sitä,
miten jotkut pelaajat voivat sanoa
keränneensä pelissä kaiken mahdollisen,
etenkin kun kehittäjätalo Capcom tukee
aina sarjan uusinta peliä säännöllisesti
ilmestyvällä, ilmaisella DLC:llä.
Mikä sitten tässä samojen monstereiden
hakkaamiseen ja loputtomaan toistoon
nojaavassa, hieman karultakin käsikonsolin
ruudulla näyttävässä pelisarjassa
viehättää? Listaan tähän syyt sille, miten
itse onnistun kerryttämään muutamassa
päivässä sarjan uusimmille osille reippaita
kaksinumeroisia pelitunteja.
Fintendo.fi – 33