Tule,tule-hyvä-ero-Erokirja-lasten-vanhemmille-Elatusvelvollisten-liitto-ry

Tule, tule hyvä ero - Erokirja lasten vanhemmille Elatusvelvollisten Liitto ry

Elatusvelvollisten Liitto ry

1

1

Julkaisija ja kustantaja:


ISBN 978-951-96605-4-7 (pehmeäkantinen)

ISBN 978-951-96605-5-4 (PDF)

Päätoimittaja: Heli Koivunen

Toimittaja: Nina Linnovaara

Kirjatyöryhmä:

Ahti Hurmalainen, Janne Kangas, Pirjo Toivonen, Antti Tuppurainen, Ina Virkki-Ukeleghe

Kukin kirjoittaja vastaa itse omista teksteistään.

Copyright

Kirjoittajat ja Elatusvelvollisten Liitto ry

Kansi ja taitto

Luova Ratkaisu Oy

Painopaikka

Newprint Oy, Raisio 2022

Tämä kirja on julkaistu Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA)

rahoituksen turvin.

2

Tule, tule hyvä ero

– Erokirja lasten vanhemmille

3

Lukijalle

Luet kirjaa nimeltä Tule, tule hyvä ero, joka on syntynyt yhteistyössä Elatusvelvollisten Liiton ja

useiden yhteistyökumppaneidemme kanssa. Tämä teos on tarkoitettu Sinun tueksesi, eroa pohtiva

tai eronnut vanhempi, joka etsit lapsiperheen eroon liittyvää tietoa. Kirja soveltuu myös eron

kohdanneen perheen läheisille sekä eroperheen kanssa työskenteleville ammattilaisille.

Teoksen julkaisijan, Elatusvelvollisten Liitto ry:n, tavoitteena on edistää lapsen oikeutta säilyttää

hyvät suhteet vanhempiinsa myös silloin, kun vanhemmat asuvat toisistaan erillään. Liitto

tarjoaa tukea ja neuvoa erityisesti lapsen huoltoon, elatukseen ja tapaamisiin liittyvissä asioissa.

Merkittävä osa liiton toimintaa ovat sen ylläpitämä neuvontapuhelin ja neljä kertaa vuodessa

ilmestyvä jäsenlehti. Työmme kautta haluamme vähentää riitaisia eroja ja edesauttaa vanhempia

kohti yhteistyövanhemmuutta, jotta lasten arki jatkuisi mahdollisimman tasaisena ja hyvänä vanhempien

eron jälkeen.

Kirjan alkutaipaleella hanketta varten koottiin työryhmä, johon kuuluivat päätoimittajan

lisäksi Nina Linnovaara, Pirjo Toivonen, Ahti Hurmalainen, Janne Kangas, Ina Virkki-Ukeleghe ja

Antti Tuppurainen. Työryhmän jäsenet kokosivat yhteen ideansa, suunnittelivat kirjan aihepiirit ja

osallistuivat omalla asiantuntemuksellaan hankkeen sisällön tuottamiseen. Matkan varrella hankkeen

ympärille rakentui myös Lapsiperheen eropodi -niminen podcast sekä ajatus äänikirjasta.

Ajatus teokseemme lähti siitä valtavasta määrästä yhteydenottoja, joita vuosittain saamme

eroihin ja lasten asioiden järjestämiseen liittyen. Kirja toimii näin ollen vastauksena eronneiden

vanhempien tarpeisiin ja heidän mieltään askarruttaviin kysymyksiin. Tarkoituksena on myös

auttaa vanhempia käsittelemään omaa erokokemustaan ja samalla tukea vanhemmuutta. Kokemuksemme

mukaan tarve puolueettomalle ja yleistajuiselle teokselle onkin suuri. Tämä teos on

liiton suurin hanke tähän mennessä, ja sitä avustaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus

(STEA).

Ero on kriisi, joka vaikuttaa jokaiseen perheenjäseneen, heijastuen myös perheen lähipiiriin.

Vanhempien ero koskettaa Suomessa vuosittain yli 30 000 lasta ja nuorta. Yhä yleisempiä ovat

myös pienten lasten vanhempien erot. Vuosittain eroon johtaa noin 13 000–14 000 avioliittoa,

mikä tekee maastamme Euroopan erotilastojen kärkimaita. Toki on myös paljon vanhempia, jotka

eivät ole olleet naimisissa keskenään. Vaikka erosta ei olisikaan omaa kokemusta, niin lähes jokainen

tuntee jonkun, joka on eronnut tai jonka kohdalle omien vanhempien ero on sattunut.

Eroon liittyy monenlaista tunteiden kirjoa aina surusta vihaan ja pettymyksestä syyllisyyden

tunteeseen. Toisaalta ero voi tuoda myös helpotusta ja antaa toivoa tulevaan. Omien tunteiden

myllertäessä vanhempien tärkeä tehtävä on huolehtia lapsen hyvinvoinnista. Miten ero tulisi käsitellä

ja hoitaa? Miten yhteisten lasten asiat järjestyvät? Muun muassa näitä kysymyksiä pohditaan

tässä kirjassa.

Eron keskellä vanhemmat tarvitsevatkin kuunteluavun lisäksi myös käytännön neuvoja lasten

asioiden hoitamiseen. Monet asiat, kuten lapsen huollon, elatuksen ja tapaamisoikeuden järjestäminen,

vaativat usein käyntiä lastenvalvojalla ja sopimusten tekemistä. Ennen eroa lasten asiat

ovat hoituneet yhteisen arjen keskellä, mutta eron myötä järjestelyt on laitettava uusiksi. Konkreettisten

neuvojen lisäksi monet eronneet kaipaavat myös vertaistukea muilta saman kokeneilta

vanhemmilta. Siksi halusimme rakentaa teoksen, joka sekä opastaa että tarjoaa tukea yhdessä

elämän isoimmista tienhaaroista.

Erojen ohella myös yhteiskunnan muuttuminen ja perhemallien monipuolistuminen asettavat

perhepolitiikalle haasteen pysyä kehityksen perässä. Suomessa joka kolmas perhe ei vastaa kuvaa

perinteisestä ydinperhemallista. Samalla kun kahden huoltajan ydinperheiden määrä on vähentynyt,

ovat esimerkiksi uusperheiden, yksinhuoltajaperheiden ja yhteishuoltajaperheiden määrät

kasvaneet. Ympäröivän yhteiskunnan muuttuessa vauhdikkaasti myös lainsäädännön tulisi muuttua,

jotta se vastaisi paremmin perheiden tarpeisiin.

4

Myös vanhemmuuden tasa-arvoistuminen asettaa omat vaatimuksensa perhepolitiikan ja

lainsäädännön kehitykselle. Nykyään isät haluavat ottaa entistä enemmän osaa perhe-elämään

myös eron jälkeen, mikä yhteiskunnan tulisi huomioida paremmin. Lisäksi lasten vuoroasuminen

on nykyään yleisempää, ja joka kolmas eroperheiden lapsista vuoroasuu. Usein vuoroasuminen on

lapsen edun kannalta hyvä vaihtoehto, mistä syystä siihen tulisi kannustaa ja yhteiskunnan tukea

sen toteuttamista entistä laajemmin. Sekä vuoroasuminen että muuttuvat perheet ovat huomioituina

tässä teoksessa.

Tämän teoksen asiantuntija-artikkeleiden kirjoittajat tarjoavat teksteillään omaan ammattitaitoonsa

pohjautuvaa ajankohtaista tietoa. Kirjan työryhmä tarjosi kirjoittajille aiheet, mutta antoi

vapauden käyttää teksteissä omia näkökulmiaan. Kirjoitusten käytännönläheiset vinkit tarjoavat

lukijalle ehdotuksia siitä, miten toimia eron sattuessa omalle kohdalle sekä miten lapset tulisi

huomioida. Monipuolinen sisältö kattaa niin eroon ja eroprosessiin liittyviä kirjoituksia, eroavan

aikuisen omaa jaksamista käsitteleviä kirjoituksia, lapsen asioiden hoitamiseen liittyviä juridisia

kirjoituksia kuin myös tutkimuksellisia artikkeleita. Lisäksi kirja sisältää eron kokeneiden yksityishenkilöiden

tarinoita, jotka edustavat kirjan vertaistuellista ulottuvuutta.

Eroavia vanhempia askarruttavat usein lasten asioihin liittyvät juridiset kysymykset, joihin

Elatusvelvollisten Liitto tarjoaa lakineuvontaa jäsenetuna. Vaikka perhejuridiset kysymykset

koskevatkin meistä jokaista elämämme eri vaiheissa, on ihmisillä suhteellisen vähän tietoa perhejuridiikasta.

Uskomme, että ajoissa annettu ajankohtainen apu vähentää viranomaispalveluiden

tarvetta ja tuo helpotusta perheiden elämään. Lainsäädäntö myös koetaan usein vaikeasti tulkittavaksi,

mistä syystä selväsanainen ja käytännönläheinen tietopaketti on monille eronneille vanhemmille

tarpeen. Siksi tavoitteenamme oli tehdä tästä teoksesta mahdollisimman selkeä ja helposti

lähestyttävä.

Lapsioikeus osana perheoikeutta sisältää säännökset lapsen oikeudellisesta asemasta. Lapsioikeudessa

vanhemmuuteen, lapsen huoltoon, tapaamisiin ja elatukseen liittyvien säännösten

keskeisimpinä tavoitteina on lapsen edun toteutuminen. Lapsiin liittyvät juridiset asiat sovitaan

tai ratkaistaan säädettyyn lakiin ja oikeuskäytäntöön nojaten. Silti on hyvä muistaa, että kaiken

juridiikan ja käytännön takana ovat ihmiset ja tunteet. Tämän olemme halunneet muistaa kirjan

sisältöä suunnitellessa.

Eron jälkeen tehdyt juridiset sopimukset muuttuvat arkipäivän käytännöiksi. Vanhemman arki

on lapsen lapsuus, ja lapselle kaikista parasta on tavallinen arki vanhemman kanssa. Suhde omaan

vanhempaan on lapsen tärkein ihmissuhde, joka luo pohjan kasvulle ja tulevalle aikuisuudelle.

Siksi aikuisten tulisi tukea lapsen suhdetta omiin vanhempiinsa parhain mahdollisin tavoin. Eron

jälkeen yhteistyövanhemmuuden rakentaminen ja toimivan kommunikaation ylläpitäminen vaativat

toki työtä, mutta ovat loppujen lopuksi sen arvoisia. Tällöin lapselle mahdollistetaan turvallinen

ja hyvä kasvualusta.

Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa olla vanhempi, vaan myös eron jälkeen hyvää vanhemmuutta

on monenlaista. Jokainen vanhempi myös toimii omalla tavallaan ja niillä tiedoilla ja

taidoilla, jotka itseltä kunakin hetkenä löytyvät. Vanhemmuus on matka, johon kasvetaan ja jossa

kehitytään yhdessä lapsen kanssa – keskeneräisinä, mutta toivottavasti armollisina. Tämä kirja on

Sinulle, eroa pohtiva tai läpikäyvä vanhempi, joka olet utelias oppimaan vanhemmuudestasi lisää

ja kulkemaan elämässä eteenpäin lapsesi rinnalla.

Helsingissä 1.8.2022

Heli Koivunen

Päätoimittaja

Elatusvelvollisten Liitto ry:n toiminnanjohtaja

5

Sisällysluettelo

LUKIJALLE/JOHDANTO Heli Koivunen

1 LAPSI ERON KESKELLÄ .................................................... 9

Kaija Puura

LAPSI JA VANHEMPIEN ERO . ................................... 10

Hannariikka Linnavuori

MITÄ VUOROASUVA NUORI HALUAISI VANHEMPANSA TIETÄVÄN? . ... 18

Katri Hyytiä

LAPSEN ETU EDELLÄ – LAPSEN ASIOISTA SOPIMINEN

LASTENVALVOJALLA .......................................... 25

Fakta

LAPSEN ETU . ................................................ 35

Iiro Leino

ERON SUUNNITTELU LAPSEN EDUN NÄKÖKULMASTA . ............. 36

Julian tarina

MINUN PERHEENI ERO ........................................ 44

Ahti Hurmalainen

HARRASTUKSET . ............................................. 47

2 VANHEMMAN EROPROSESSI . .................................... 50

Suvi Laru ja Heli Koivunen

ERO JA TUNTEIDEN VUORISTORATA . ............................ 51

Nancyn tarina

KOMMUNIKAATIO HELPOTTUI HETI ERON JÄLKEEN . ............... 60

Ina Virkki-Ukuleghe

NEUVOTTELEMISEN TAITO . .................................... 63

Toivon tarina

IHMISSUHTEET EROPROSESSIN KESKELLÄ ...................... 70

Ina Virkki-Ukuleghe

VUOROVAIKUTUS JA ITSETUNTO . ............................... 72

3 ERON JURIDIIKKAA . ............................................ 78

Julia Huovinen

LAPSENHUOLTOLAIN UUDISTUS 1.12.2019 . ....................... 79

Janne Kangas

LAPSEN HUOLTO ............................................. 87

6

Ahti Hurmalainen

LAPSEN ELATUSAPU .......................................... 89

Janne Kangas

LAPSEN OSALLISUUS JA KUULEMINEN . .......................... 95

Janne Kangas

LAPSEN ASUMINEN ........................................... 98

Janne Kangas

PÄIVÄKODIN JA KOULUN ROOLI . ............................... 101

Janne Kangas

TAPAAMISOIKEUS . ........................................... 103

Fakta

OSITUS JA OMAISUUDEN ERITTELY . ............................ 107

Valon tarina

OIKEUSTAISTELU VUOROASUMISESTA ILMAN LAKIMIESTÄ . ........ 109

Janne Kangas

OIKEUDENKÄYNTI JA OIKEUDENKÄYNTIKULUT . ...................113

Tor Janzon

OIKEUDENKÄYNTIKULUJEN KORVAAMISVASTUU JA SEN MERKITYS

LAPSEN HUOLTOON JA TAPAAMISOIKEUTEEN LIITTYVISSÄ

PROSESSEISSA KAHDEN ESIMERKKITAPAUKSEN VALOSSA . ........116

Ahti Hurmalainen

KANSAINVÄLINEN JA MONIKULTTUURINEN ERO –

KOKEMUKSIA NEUVONTATYÖSSÄ . ............................. 126

4 UUDET JA MONIMUOTOISET PERHEET . ........................... 129

Kirsi Heikinheimo ja Elisa Jyllikoski

UUSPERHE ON UUSI PERHE . .................................. 130

HN: tarina

UUSPERHEEN ÄIDIN ARKEA JA HAASTEITA ...................... 140

Fakta

MONIMUOTOISET PERHEET . .................................. 142

5 TULEVAISUUDEN JA TOIVON NÄKÖKULMIA ....................... 145

Juhani Kaasinen

LAPSEN VANHEMMASTA VIERAANNUTTAMINEN –

TOIVONPILKAHDUKSIA

TORJUTUILLE VANHEMMILLE . ................................. 146

Hannelen tarina

ISÄKSI ISÄN PAIKALLE JÄLLEEN . ............................... 154

7

Päivi Hietanen

VERTAISTUEN MERKITYS TOIPUMISELLE . ....................... 157

Kiiran tarina

YLLÄTTÄVÄSTÄ EROSTA ETEENPÄIN ........................... 165

SANASTO ................................................... 168

8

1 LAPSI ERON KESKELLÄ

“Perhe on yksikkö, jonka hoivan

piiriin lapset aina kuuluvat.”

9

Kaija Puura

Lapsi ja vanhempien ero

Parisuhde ja vanhemmuusliitto

Parisuhteen alkaessa pariskunnat yleensä ajattelevat ja toivovat elävänsä yhdessä lopun elämäänsä

ja noin puolet pariskunnista elääkin yhdessä pitkään, toiset jopa yli 50 vuotta. Osa pariskunnista

päätyy eroon monenlaisista syistä johtuen. He, joilla on yhteisiä lapsia, ovat parisuhteen lisäksi

toisenlaisessa liitossa keskenään. Yhdysvalloissa asuva tutkija James McHale on tutkinut ja

kirjoittanut paljon käsitteestä ”coparenting alliance”, joka voidaan vapaasti suomentaa vanhemmuusliitoksi.

Vanhemmuusliitto kuvaa sitä, miten perheessä vanhempien asemassa olevat aikuiset

toimivat lasten hoidossa ja kasvatuksessa yhdessä. Hyvä parisuhde yleensä auttaa myös hyvän

vanhemmuusliiton muodostamisessa, mutta huonossakin parisuhteessa puolisot voivat olla hyvässä

vanhemmuusliitossa. Vaikka vanhempien parisuhde voi päättyä eroon, vanhemmuusliitto ei pääty

ennen kuin vanhempien yhteiset lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. Senkin jälkeen vanhemmat ovat

useimmiten ainakin jollakin tavalla läsnä toistensa elämässä yhteisiä lapsia koskevien asioiden ja

elämäntapahtumien kautta.

Vanhemman ja lapsen välisen suhteen ja parisuhteen erot

Tavanomaisessa kehityksessä lapset kiintyvät kumpaankin vanhempaansa ja haluavat olla kummankin

kanssa läheisiä. Lapsen ja vanhemman välinen suhde, kiintymyssuhde, muodostuu kummankin

ominaisuuksien muokkaamana ainutlaatuiseksi ja on tärkeä tekijä lapsen tasapainoiselle

kehitykselle. Hyvä kiintymyssuhde kumpaankin vanhempaan on tutkimusten perusteella lapsen

kehitystä ja hyvinvointia suojaava tekijä. Kiintymyssuhde lapsen ja vanhemman välillä on luonteeltaan

erilainen kuin kahden aikuisen välinen suhde. Kiintymyssuhteessa aikuisen tehtävänä on

huolehtia lapsen tarpeista ja turvallisuudesta ja mahdollistaa lapsen kehitys. Lapsella puolestaan

on oikeus odottaa vanhemmalta rakkautta, tukea ja turvaa kaikissa olosuhteissa, mutta lapselta ei

odoteta eikä hänen tehtävänsä ole huolehtia vanhemman tarpeista. Vanhemmat ovat lastensa kanssa

myös erilaisia kuin keskenään. Ne asiat, jotka aiheuttavat parisuhteessa ristiriitoja aikuisten välillä,

eivät välttämättä estä vanhempaa olemasta lapsen kokemana rakas ja huolehtiva vanhempi. Lap-

10

si ei sen vuoksi samalla tavoin näe tai koe vanhemmissaan niitä puutteita tai harmittavia asioita,

joita vanhemmat saattavat nähdä toisissaan. Lapset ovat tavallisesti hyvin lojaaleja kummallekin

vanhemmalleen ja haluavat pitää lämpimän suhteen kumpaankin. Vanhempien väliset ristiriidat

asettavat lapset vaikeaan asemaan erityisesti silloin, jos vanhemmat moittivat tai puhuvat pahaa

toisistaan lapsille ja yrittävät saada heidät omalle kannalleen. Vanhempien olisi hyvä ymmärtää,

että lapsi kokee olevansa kummankin vanhemman lapsi. Toiseen vanhempaan kohdistuva moite

kohdistuu lapselle rakkaaseen henkilöön ja myös niihin piirteisiin lapsessa itsessään, joihin hän

vanhemmassa samaistuu.

Lapset ja vanhempien ristiriidat

Vanhempien välisissä parisuhteen ristiriidoissa on kyse kahden periaatteessa tasavertaisen aikuisen

ihmisen välisistä kohtaamattomista tarpeista, toiveista ja tunteista. Lapsi ei voi, eikä hänen tulekaan

ymmärtää tai jakaa vanhempiensa parisuhteeseen liittyviä asioita. Lapset voivat oma-aloitteisesti

yrittää auttaa huomatessaan vanhempiensa olevan riidoissa, mutta aikuisten ei ole hyvä antaa lasten

ottaa sovittelijan tai tuomarin roolia. Vanhempien on parempi selvitellä ristiriitansa keskenään

ja hakea apua niiden selvittelyyn muilta luottoaikuisilta tai asiantuntijoilta, jos kahdenkeskinen

keskustelu ei tuota tulosta. Asiantuntijan apua tarvitaan myös silloin, jos vanhempien riitely alkaa

pelottaa tai ahdistaa lapsia niin, että heidän hyvinvointinsa ja turvallisuuden tunteensa kärsii. Asiantuntija-apu

on ehdottomasti ja kiireesti tarpeen silloin, jos aikuisten väliset riidat uhkaavat johtaa

tai johtavat käsiksi käymiseen puolin tai toisin. Vanhempien keskinäisen väkivallan näkeminen ja

kuuleminen on aina pelottavaa ja haitallista lapsille, olivat he sitten minkä ikäisiä tahansa. Jos parisuhteen

ristiriidat ovat jatkuvia tai hyvin voimakkaita, voi sekä lasten että aikuisten hyvinvoinnin

kannalta olla parempi päätyä eroon. Jos molemmille puolisoille on selvää, että tavoitteena ei enää

ole yhdessä pariskuntana jatkaminen, seuraava tärkeä tavoite on saada lasten kannalta mahdollisimman

hyvä ero. Vanhempien eroaminen tarkoittaa kaikille perheenjäsenille erilaisten tunteiden

lisäksi satoja käytännön muutoksia, joiden miettiminen ja ratkaiseminen voi olla helpompaa yhdessä

kolmannen, tasapuolisesti asioita tarkastelevan aikuisen kanssa. Raha-asioiden ratkaisemiseen

ja omaisuuden jakamiseen eroavat puolisot voivat tarvita lakimiestä. Huoltajuussopimuksen

tekemiseen on hyvä käyttää lastenvalvojan tai lakimiehen apua, etenkin jos jommallakummalla tai

molemmilla eroavista puolisoista on paljon kielteisiä tunteita toista kohtaan.

Yleistä vanhempien erosta lapsen kannalta

Parisuhteen rikkoutuminen on yksi ihmisen elämän stressaavimmista asioista ja sitä vanhempien

ero on myös lapsille. Jos vanhemmilla on ollut hyvä parisuhde, kärsivät vanhemmat tutkimusten

mukaan erosta enemmän, jolloin sen vaikutus myös lapsiin voi olla kielteisempi. Riitaisen parisuhteen

päättyminen voi toisaalta olla myös helpotus sekä vanhemmille että lapsille. Kaikkein hankalin

tilanne lasten kannalta on, jos vanhemmat eroavat ja palaavat yhteen toistuvasti. Lapset joutuvat

näissä tilanteissa jatkuvasti käsittelemään toistuvia muutoksia, jotka lisäävät lapsen käytösongelmien

riskiä voimakkaimmin.

Vanhemmille on usein vaikeaa jaksaa selvitä omien vaikeiden tunteidensa kanssa ja samalla

olla lasten apuna ja tukena heidän tunteidensa ja ajatustensa käsittelyssä. Läheisten sukulaisten tai

11

muiden aikuisten tuki voi olla silloin lasten kannalta kullanarvoista. Lasten omat ystävät voivat olla

myös avuksi. Aikuisten olisi hyvä kuitenkin huolehtia siitä, etteivät lasten ystävät kuormitu liikaa

asialla. Lapsille viestin tulisi olla, että aikuiset pystyvät huolehtimaan omista ja lasten asioista yksin

tai muiden aikuisten tuella. Jos kuitenkin näyttää siltä, että vanhempien ero ja sen aiheuttamat tunnereaktiot

ovat kovin voimakkaita ja haittaavat lapsen jokapäiväistä elämää, on lapsi ammattiavun

tarpeessa. Lapsen psyykkinen tukeminen voi olla hyvin lyhytkin jakso, mutta olennaista on varmistaa,

että lapsi on voinut puhua tunteistaan ja ajatuksistaan jonkin luotettavan ammattilaisen kanssa.

Lapsen kannalta vanhempien ero ei ole siis helppo asia. Jos lapset eivät saa asiallista tietoa ja

pääse puhumaan vanhempien kanssa eroon liittyvistä asioista, heille saattaa syntyä erosta turhaan

pelottavia tai liian kielteisiä mielikuvia. Erosta ja siitä seuraavista muutoksista on siksi hyvä puhua

yhdessä lasten kanssa. Käytännön asioiden ratkaisemisessa keskeinen asia muistettavaksi on

lapsen tai lasten näkökulma ja etu. Vaikka lapset eivät voi päättää asioista, joista aikuiset kantavat

vastuun, heidän mielipiteensä ja ehdotuksensa heitä itseään koskevissa asioissa on hyvä kuulla. Jos

molemmat vanhemmat pystyvät näkemään ja kuulemaan eroon liittyviä asioita lapsen tai lasten näkökulmasta,

voi huoltajuutta koskevien asioiden ratkaisu yhteisesti olla helpompaa. Viimeaikaisten

tutkimusten mukaan lasten etu erotilanteessa on, että he saavat pitää yllä suhteensa kumpaankin

vanhempaansa. Linda Nielsenin vuonna 2020 ilmestyneen meta-analyysin mukaan suhde kumpaankin

vanhempaan on edullista lapselle silloinkin, kun vanhempien välillä on ristiriitoja. Poikkeuksen

tästä muodostavat tilanteet, joissa vanhempi tai vanhemmat ovat oman tilanteensa vuoksi

kyvyttömiä toimimaan lapselle turvallisina huoltajina.

Vauvat ja vanhempien ero

Lapsen iästä riippuen vanhempien eroon liittyy erilaisia huomioon otettavia asioita. Aivan kuin

myöhemmälläkin iällä, vanhempien riitaisuus varhaislapsuudessa on riski vauvan kehitykselle.

Vauvan kokeman stressin määrään vaikuttaa vanhempien puheen tunnesävy, ja erityisesti vihainen

äänensävy ja riidat aiheuttavat vauvalle ja pienille lapsille lisääntynyttä stressiä. Niinpä jos vanhemmat

riitelevät paljon yhdessä ollessaan, voi heidän eronsa helpottaa vauvan stressiä. Vauvojen

ja pienten lasten kohdalla asumisjärjestelyihin eron jälkeen liittyy paljon huomioon otettavia asioita

liittyen varhaislapsuudessa erityisen voimakkaasti etenevään kehitykseen. Tutkimustulokset vuoroasumisen

vaikutuksista vaihtelevat. Joissain tutkimuksissa alle vuoden ikäisillä useat viikoittaiset

yöpymiset toisen vanhemman luona olivat yhteydessä kiintymyssuhteiden turvattomuuteen, ja vuoroasuminen

ennusti huonompaa käyttäytymisen säätelykykyä alle yksivuotiaiden ja 2–3-vuotiaiden

lasten ryhmässä. Toisaalta Nielsenin vuonna 2004 tehdyssä meta-analyysissa ei löytynyt vahvaa

yhteyttä mihinkään lapsen ongelmiin. Tutkimusten erilaisia tuloksia saattavat selittää lasten yksilöllisiin

ominaisuuksiaan ja vanhemmilta saadun hoivan laatuun liittyvät erot. Erityisesti temperamentiltaan

kielteisemmin reagoivat, niin sanotusti helposti ärtyvät vauvat voivat herkemmin kärsiä

muutoksista ensimmäisten elinvuosien aikana.

Vauvalle hänet synnyttänyt äiti on tutuin henkilö, sillä muistikuvia äidin ominaisuuksista ja

tuoksusta syntyy jo raskauden ajalta. Toisesta vanhemmasta muistikuvia vauvalla on hänen äänestään,

mutta muut ominaisuudet tulevat tutuiksi päivittäisessä vuorovaikutuksessa. Ensimmäisen

puolen vuoden aikana vauvan ajantaju ja muisti ovat kovin lyhyet, todennäköisesti käytännössä

vain noin syöttövälin verran eli 3–4 tuntia. Vauvan kannalta elämän tulisikin siksi olla mahdollisimman

vakaata ja päivien toistua samankaltaisina. WHO suosittelee kaikille lapsille rintaruokintaa

ainakin ensimmäisen puolen vuoden ajan, ja ensimmäisen ikävuoden käytännön pulmista yksi on

12

rintaruokinnan onnistuminen, mikäli vanhemmat haluavat sitä jatkaa. Rintaruokinta ja vanhemman

kanssa nukkuminen ovat myös yhteydessä vauvan parempaan stressin säätelyyn. Ensimmäisen

puolen vuoden aikana äidin ja vauvan olisi näistä syistä hyvä asua yhdessä ja toisen vanhemman

olla vauvan kanssa vuorovaikutuksessa viikoittain erilaisissa vauvan hoitoon liittyvissä tilanteissa.

Jos toinen vanhempi haluaa vauvan luokseen yöksi, se voisi tapahtua esimerkiksi kerran viikossa,

mutta pienen vauvan kanssa ei ole hyvä vaihtaa asumista edellä mainituista syistä useammin

eikä pitkäksi aikaa. Vauvan vointia tulee seurata ja tarvittaessa muuttaa olosuhteita sen mukaan,

jos vauva alkaa vaikuttaa ärtyneemmältä, vetäytyneeltä, alakuloiselta tai jos vauvan nukkumisen

ja syömisen kanssa tulee ongelmia. Vauvan temperamentti tulee myös ottaa huomioon. Helposti

ärtyvät vauvat saattavat reagoida pieniinkin muutoksiin ja eroon äidistä voimakkaammin. Vanhempien

yhteistyökyky vauvan kannalta parhaimpien ratkaisujen löytämisessä on olennaisen tärkeää.

Ensimmäisten kuuden kuukauden jälkeen on lisäksi mietittävä, miten vauvan ja vanhempien kiintymyssuhteiden

vakiinnuttamiseksi voidaan järjestää tarpeeksi tiivis vuorovaikutus molempien

vanhempien kanssa. Vauvan temperamentista riippuen vauvan asumisen vuorottelua vanhempien

välillä voidaan mahdollisesti pidentää. Koska vauvan muisti ja ajan hahmottaminen on edelleen

lyhytkestoista, vuoroasumista ajatellessa sykli saisi mielellään olla alle viikon mittainen. Vauvan

vointia tulee seurata ja tarvittaessa muuttaa olosuhteita sen mukaan. Vauvan kannalta olennaista on

pyrkiä vähentämään vanhempien välisiä ristiriitoja mahdollisimman paljon, sillä aikuisten vihaisuus

lisää vauvan stressiä.

Leikki-ikäiset lapset

Leikki-ikäisille lapsille vanhempien jatkuva riitaisuus on yhtä lailla stressaavaa kuin vauvaikäisillekin,

ja vanhempien hyvä ero voi silloin olla lapsen kannalta parempi vaihtoehto. Ensimmäisen

ikävuoden jälkeen pikkulapsi-iässä lapsen omat tunteet ja tahto alkavat nopeasti kehittyä puheen

ja motorisen kehityksen edetessä. Tässä vaiheessa lapselle on tärkeää, että häntä hoitavat aikuiset

tukevat hänen kehitystään: ilmaisevat kiintymystään lapselle, puhuvat lapsen kanssa, rohkaisevat

liikkumaan ja toimimaan ja auttavat häntä tunteiden ja käyttäytymisen säätelyssä. Lapsen perusturvallisuuden

tunteen kehittymiselle on olennaista, että kiintymyksen osoittamisen lisäksi aikuiset

sietävät ja pärjäävät lapsen hankaliakin tunteita, kuten kiukkua, pettymystä ja surua. Vanhempien

ero tuottaa pienen lapsen elämään muutoksia, joita hänen on vaikea ymmärtää ja hahmottaa, esimerkiksi

miksi molemmat vanhemmat eivät olekaan enää yhtä aikaa hänen kanssaan. Lapsi voi

kokea ikävää ja etsiä toista vanhempaa tai kysellä missä hän on ja milloin tulee takaisin. Erityisesti

niin sanottuun tahtomisikään tulleet 2–3-vuotiaat lapset voivat ilmaista ikäväänsä, suruaan

ja turvan tarvettaan lisääntyvällä kiukuttelulla. Jo pientenkin lasten kanssa voi kuitenkin puhua

vanhempien erosta tavalla, joka heidän on mahdollista ymmärtää (esimerkiksi: “Me ei enää asuta

yhdessä koko perhe”) ja auttaa lasta sanoittamaan tunteitaan (“Harmittaako sinua, kun isi/äiti ei

ole täällä?”). Koska ero on useimmiten vanhemmillekin vaikea ja voimia vievä elämänvaihe, voi

heidän olla vaikea vastata lapsen tunteiden purkauksiin ja tarpeisiin lempeällä ja johdonmukaisella

tavalla. Vanhemman turhautuminen ja kiukustuminen lapsen käytökseen puolestaan voi lisätä lapsen

turvattomuutta. Leikki-ikäisen lapsen suurin huoli vanhempien eroon liittyen on, välittävätkö

vanhemmat edelleen hänestä. Jos vanhemmat eivät jaksa vastata lapsen tarpeisiin, turvattomuus luo

lapsessa tarvetta testata, vieläkö hänestä välitetään ja huolehditaan. Neljä-viisivuotiaat lapset voivat

jo myös miettiä ja kuvitella, että vanhempien ero on heidän syytään, ja kokea siitä syyllisyyttä.

13

Lapsen kanssa on hyvä puhua asiasta ja selittää, ettei vanhempien ero ole lapsen aiheuttama. Jos

leikki-ikäisen lapsen mieliala ja käyttäytyminen voimakkaasti muuttuvat vanhempien eron yhteydessä,

on vanhempien hyvä hakea apua lapselle ja myös itselleen. Asian voi ottaa puheeksi lastenneuvolassa

tai varhaiskasvatuksen henkilöstön kanssa ja yhdessä miettiä, miten lasta voisi auttaa ja

tukea tilanteessa.

Vanhempien eron jälkeiset pienten lasten asumisjärjestelyt mietityttävät usein vanhempia. Leikki-ikäisten

vuoroasumisen vaikutusta lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin on viime aikoina tutkittu

paljon etenkin Yhdysvalloissa ja Pohjoismaissa. Esimerkiksi ruotsalaisille eronneille vanhemmille

vuoroasuminen on enemmistölle itsestäänselvyys, jonka yleisin muoto on, että lapset asuvat kummankin

vanhemman luona yhtä paljon. Yleisin mainittu syy tasan jaettuun vanhemmuuteen ovat

kummankin vanhemman yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet suhteessa lapseen. Osa vanhemmista

ajattelee myös, että lapselle on parempi asua yhtä paljon kummankin vanhemman kanssa. Vanhemmat

ovat myös keksineet keinoja, joilla pienempien lasten siirtymistä kodista toiseen voidaan

helpottaa. Vanhemmat ovat esimerkiksi huolehtineet, että lapsen lelut löytyvät samasta kohtaa, mihin

ne jäivät lapsen lähdettyä toisen vanhemman luo. Vanhemmat ovat myös usein luoneet lapselle

tietyt rutiinit sille, mitä yhdessä tehdään, kun lapsi saapuu erossa olon jälkeen taas vanhemman luo.

Kokonaisuudessaan tutkimusten perusteella vuoroasuminen ja jaettu vanhemmuus on onnistunut

lasten kannalta hyvin leikki-ikäisten, 1–4-vuotiaiden lasten kohdalla. Vaikka vanhemmat päätyisivät

vuoroasumisen sijasta muunlaiseen ratkaisuun lasten asumisessa, on lasten edun mukaista

yrittää huolehtia siitä, että heidän suhteensa myös toiseen vanhempaansa muodostuisi ja säilyisi

varhaislapsuudesta ja leikki-iästä alkaen. Etävanhempi sitoutuu silloin tunteen ja käytännön tasolla

omalta osaltaan huolehtimaan lapsen kehityksen edellytyksistä. Tutkimuksissa on myös todettu,

että eronneiden vanhempien lapset usein toivovat myöhemmällä iällä viettäneensä enemmän aikaa

myös toisen vanhempansa kanssa, jos siihen ei ole ollut mahdollisuutta.

Esikoulu- ja kouluikäiset lapset

Esikoulu- ja kouluikäiset lapset voivat reagoida vanhempien eron uhkaan ja eron toteutumiseen

monilla erilaisilla tavoilla. Koska vanhempien ero mietityttää heitä, he voivat esikoulussa tai koulussa

vaikuttaa poissaolevilta tai keskittymättömiltä. Vanhempien ero voi aiheuttaa lapsissa myös

pelon, kiukun ja surun tunteita. Etenkin pienemmillä lapsilla kysymys ”Kuka minusta nyt huolehtii?”

on hyvin tavallinen. Kiukkua nostattaa lapsen kokemus siitä, että hänen elämänsä mullistuu,

kun vanhemmat eivät tule toimeen keskenään. Tämä voi näkyä lapsen käyttäytymisessä tavallista

suurempana ärtyisyytenä, kiukutteluna ja raivonpuuskina. Surua lapselle tuottaa sen näkeminen,

että vanhemmilla on vaikeaa ja että he surevat. Myös kouluikäiset lapset ajattelevat herkästi, että

ovat jotenkin omalla toiminnallaan aiheuttaneet vanhempien eron, ja he voivat kokea siitä suurta

syyllisyyttä. Koska vanhemmat ovat itsekin oman eroprosessinsa keskellä, heidän voi puolestaan

olla vaikea nähdä ja ottaa vastaan lasten huolia ja vaikeita tunteita. Lapset surevat usein myös sitä,

että heidän elämänsä ei ole eron jälkeen enää entisellään. Heille vanhempien ero voi merkitä hyvinkin

konkreettisia muutoksia kuten asunnon ja koulun vaihtoa, ja niihin liittyen ystävien menetystä.

Monille lapsille surua ja huolta voi aiheuttaa perheen käytössä olevien rahojen väheneminen, jolloin

esimerkiksi lapsen elintaso ja mahdollisuudet harrastaa voivat muuttua huonommiksi. Lapset

voivat muuttua olemukseltaan vetämättömiksi ja alakuloisiksi etenkin, jos heillä ei ole lähellään

luotettavia aikuisia tai ystäviä, joiden kanssa he voisivat jakaa tunteitaan ja huoliaan. Kouluikäisten

lasten kanssa vanhempien on tärkeää puhua eroon liittyvistä asioista ja käydä läpi etenkin lasten

14

omat huolet ja tunteet eroon liittyen. Keskusteluissa on tärkeää välttää toisen vanhemman syyttelyä

ja mollaamista ja muistaa, että lapsille kumpikin vanhempi on tärkeä.

Kouluikäisten lasten ja nuorten kohdalla vanhempien tulisi yhdessä ja tarvittaessa asiantuntijoiden

avulla ratkaista, onko vuoroasuminen hyvä ratkaisu lasten iät ja tarpeet huomioon ottaen, vai

pitäisikö heidän pääsääntöisesti asua toisen vanhemman luona. Tutkimustiedon perusteella vuoroasuminen

kummankin vanhemman luona on lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta suositeltava

vaihtoehto verrattuna vain toisen vanhemman luona asumiseen. Keskeinen tekijä vuoroasumisessa

on lasten näkökulmasta suhteiden säilyminen kumpaankin vanhempaan. Seuraavaksi vanhempien

pitäisi yhdessä miettiä, kuinka pitkiä aikoja lapset asuisivat kummankin vanhemman luona. Jos lapset

asuvat enimmäkseen toisen vanhemman luona, olisi hyvä yhdessä pohtia, kuinka lapset voivat

parhaiten säilyttää suhteensa myös toiseen vanhempaan. Asumiseen liittyvissä ratkaisuissa kannattaa

kuunnella, mitä lapset itse ajattelevat asumisestaan, vaikka he eivät sitä voikaan päättää. Lasten

pitäisi saada käsitys siitä, kuinka paljon vanhempien ratkaisut vaikuttavat heidän jokapäiväiseen

arkeensa, koulunkäyntiinsä ja harrastuksiinsa. Lasten kannalta vanhempien ero voi olla helpompi

kestää, jos heidän muu arkensa ja ympäristönsä säilyy mahdollisimman paljon ennallaan. Jotta eron

jälkeen ei syntyisi toistuvia riitatilanteita, vanhempien olisi hyvä sopia myös sellaisista asioista

kuin lasten elinkustannusten, loma-aikojen ja juhlapyhien jakaminen. Samoin vanhempien olisi

hyvä sopia, kuinka lapset voivat säilyttää suhteet ja yhteydet kummankin vanhemman sukuun.

Opettajien kokemusten mukaan lasten koulunkäyntiin vanhempien ero ja lasten vuoroasuminen

ei vaikuta juurikaan silloin, kun vanhemmat ovat asiallisissa tai hyvissä väleissä keskenään.

Vanhempien riitely tai heidän vaikeutensa tehdä yhteistyötä lapseen liittyvissä asioissa lisäsi lasten

levottomuutta, itkuisuutta ja haastavaa tai ahdistunutta käytöstä koulussa. Tiedollisen osaamisen

suhteen lapsen vuoroasuminen ei näkynyt lapsen koulunkäynnissä. Vuoroasumisen vaihtopäivä

saattoi näkyä negatiivisessa mielessä koulussa etenkin silloin, kun vaihtopäivä oli keskellä kouluviikkoa.

Myös uusperheeseen liittyvät asiat näyttäytyivät koulussa sekä positiivisella että negatiivisella

tavalla. Lapsella saattoi olla hyvä suhde vanhempansa uuteen kumppaniin, tai hän saattoi

kokea olevansa jollakin tavalla ulkopuolinen uusperheessä.

Murrosikäiset lapset

Suomalaisilla lapsilla murrosiän alku on nykyisin noin 11–12 vuoden iässä. Murrosikään liittyy

aivojen kehityksessä merkittävä muutosvaihe, jota nimitetään joskus ”aivomyrskyksi”. Siihen liittyy

monilla lapsilla lisääntyviä mielialavaihteluita, voimakas tarve olla itsenäinen ja näyttää se

vastustamalla vanhempien ja myös muiden aikuisten toiveita ja tahtoa. Murrosikäiset lapset, tai

toisella nimellä esiteinit, muistuttavat monella lailla tahtomisikäisiä lapsia näissä piirteissään. Esiteinit

tarvitsevat tässä kehitysvaiheessa lujaa mutta ymmärtävää vanhemmuutta. Esiteinin vanhempi

puolestaan hyötyy hyvästä huumorintajusta ja ”norsunnahasta”, jotta kestää esiteinin haastavia

ja riitatilanteissa joskus erittäin osuvia, loukkaaviakin kommentteja itsestään ja toiminnastaan

vanhempana. Vanhempien avioero voi lisätä murrosikäisen tarvetta koetella vanhempien asettamia

rajoja ja tunnemyrskyssään murrosikäinen usein moittii paikalla olevaa vanhempaa ja pitää poissaolevan

vanhempaa sillä hetkellä parempana. Jos vanhemmat eivät ymmärrä tämän johtuvan esiteininsä

kehitysvaiheesta, voi esiteinin käytös aiheuttaa ristiriitoja vanhempien välille ja vaikeuttaa

tilannetta. Toisinaan vanhempien avioero voi myös hidastaa ja pysäyttää joksikin aikaa esiteinin

itsenäistymiskehityksen, etenkin jos lapsi on huolissaan vanhempien voinnista. Tällöin sen sijaan,

että murrosikäinen hakeutuisi tavanomaisen kehityksen tapaan enemmän ystävien ja harrastusten

15

pariin, hän voikin vetäytyä kotiin ja hakeutua vanhemman läheisyyteen. Tällaisessa tilanteessa lapsi

voi myös tilapäisesti käyttäytyä ikäistään nuoremman lapsen tavoin ja toivoa esimerkiksi saavansa

nukkua vanhemman vieressä. Murrosikäisten esiteinien kanssa vanhempien eron yhteydessä on

hyvä puhua lapsen kanssa avoimesti siitä, kuinka arki erosta huolimatta jatkuu, ja että vanhemmat

huolehtivat hänestä joka tapauksessa, vaikka eivät asukaan enää yhdessä. Esiteinin haastavaa käytöstä

helpottaa, jos vanhemmat pyrkivät tahollaan kumpikin toimimaan johdonmukaisesti, eivät

moiti toisiaan ja jaksavat olla liikoja lapsen puheista loukkaantumatta. Kotiin vetäytyvää esiteiniä

voi rohkaista jatkamaan tavallista nuoren elämää kodin ulkopuolella kertomalla samoin, että vanhemmat

kyllä huolehtivat hänestä ja pystyvät myös huolehtimaan itse itsestään ilman, että lapsen

tarvitsee kantaa heistä huolta.

Vuoroasuminen haasteellisissa tilanteissa

Vuoroasuminen ei ole lasten edun mukaista silloin, jos toisen vanhemman halu tai kyky toimia

vanhempana on puutteellinen, tai jos vanhempi on kohdistanut lapseen väkivaltaa. Lasta ei tulisi

pakottaa asumaan tai vierailemaan heille pelkoa tai turvattomuutta aiheuttavan vanhemman luona.

Näissä tapauksissa tarvitaan usein lastensuojelun ja lasten mielenterveystyön ammattilaisten yhteistyötä

sen arvioimisessa, voiko ja kuinka lapselle pelottava vanhempi pitää yhteyttä lapsen kanssa.

Vanhempien keskinäinen väkivalta ei ole este jaetulle vanhemmuudelle silloin, kun vanhemmalla

on hyvä suhde lapseen tai lapsiin, eikä hän ole ollut väkivaltainen lapsiaan kohtaan. Tutkimusten

mukaan vanhemman ja lapsen välinen suhde on voimakkaammin yhteydessä lapsen hyvinvointiin

kuin vanhempien keskinäisen suhteen laatu. Pitkittäistutkimusten mukaan hyvät suhteet lasten ja

vanhempien välillä voivat vähentää vanhempien keskinäisten ristiriitojen vaikutusta lasten kehitykseen.

Johtopäätökset

Parisuhteen rikkoutuminen on yksi ihmisen elämän stressaavimmista asioista, ja sitä vanhempien

ero on myös lapsille. Vanhempien ero aiheuttaa lapsissa usein pelon, kiukun, syyllisyyden ja surun

tunteita, joita on hyvä käsitellä yhdessä lapsen kanssa. Riitaisen parisuhteen päättyminen eroon

voi olla myös helpottava asia niin vanhemmille kuin lapsillekin. Pienimmille lapsille turvallisuuden

tunteen vahvistaminen vanhempien erosta huolimatta on tärkeää. Kaikenikäisille lapsille

vanhempien eron jälkeen olennaista on saada säilyttää suhde kumpaankin vanhempaansa. Lasten

kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta vuoroasuminen ja jaettu vanhemmuus näyttävät olevan paras

vaihtoehto siinäkin tapauksessa, että vanhemmilla on keskenään ristiriitoja. Vuoroasuminen ja jaettu

vanhemmuus ei ole lapsen edun mukaista silloin, kun toisen vanhemman halu tai kyky toimia

turvallisena vanhempana on puutteellinen, tai jos vanhempi on kohdistanut lapseen väkivaltaa.

Kaija Puura on lastenpsykiatrian professori ja dosentti Tampereen yliopistossa

16

Lähteet:

Fransson E, Hjern A & Bergström M. (2018). What Can We Say Regarding Shared Parenting Arrangements

for Swedish Children?, Journal of Divorce & Remarriage; 59:5, 349-358, DOI:

10.1080/10502556.2018.1454198

Fransson E, Turunen J, Hjern A, Östberg V, Bergström M. Psychological complaints among children in

joint physical custody and other family types: Considering parental factors. Scandinavian Journal of Public

Health. 2016, 44, 2, 177–183. doi:10.1177/1403494815614463

Hjern A, Urhoj SK, Fransson E, Bergström M. Mental Health in Schoolchildren in Joint Physical Custody: A

Longitudinal Study. Children. 2021, 8,6, 473. https://doi.org/10.3390/children8060473

Lamb ME. (2021). An attachment theory approach to parental separation, divorce, and child custody. In R. A.

Thompson, J. A. Simpson, & L. J. Berlin (Eds.), Attachment: The fundamental questions (pp. 357–364). The

Guilford Press.

Linnavuori H. & Stenval E. Lasten ja nuorten aikuisten kokemuksia vuoroasumiseen liittyvästä päätöksenteosta.

Janus : sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, 2020, 28(1), 3–19. https://doi.

org/10.30668/janus.70248

Ludolph P. Safe and secure: Suggestions for sharing care of babies and toddlers. Journal of Child Custody

2018, 15, 1, 4–15.

Marjakoski K. 2020. Luokanopettajan kokemuksia vuoroasumisen merkityksestä lapsen koulunkäynnille.

Jyväskylän yliopisto.

Nielsen L. Parenting Plans for Infants, Toddlers, and Preschoolers: Research and Issues, Journal of Divorce

& Remarriage, 2014, 55, 4, 315–333, DOI:

10.1080/10502556.2014.901857

Nielsen L. Re-examining the research on parental conflict, coparenting, and custody arrangements. Psychology,

Public Policy, and Law, 2017, 23, 211–231. doi:10.1037/law0000109

17

Hannariikka Linnavuori

Mitä vuoroasuva lapsi haluaisi

vanhempansa tietävän?

Lasten vuoroasumisella tarkoitetaan asumisjärjestelyä, jossa lapsi asuu suurin piirtein yhtä paljon

vanhempien eron jälkeen kummankin luona. Usein puhutaan vuoroviikkoasumisesta, koska viikko

on tyypillisesti käytetty aikajakso, mutta vuorottelu voi tapahtua millä tahansa muullakin sovitulla

syklillä. Aikuisten vuoroasuminen taas tarkoittaa sitä, että lapsi asuu yhdessä, usein perheen alkuperäisessä

kodissa, ja vanhemmat asuvat vuorotellen hänen luonaan. Tässä artikkelissa puhutaan

nimenomaan lapsen vuoroasumisesta.

Lapsen asuminen määritellään virallisesti vuoroasumiseksi, kun hän asuu kummankin vanhemman

luona vähintään 40 prosenttia vuodessa. Lapsella voi tällöin olla väestötietojärjestelmässä kaksi

kotia, mutta vain yksi virallinen asuinpaikka, jonka perusteella määräytyy muun muassa terveydenhuolto,

päiväkoti- tai koulupaikka. Virallisen asuinpaikan mukaan maksetaan toistaiseksi myös

esimerkiksi yksinhuoltajakorotus, lapsilisä ja asumistuki.

Suomessa lastenvalvojat vahvistavat noin kolme tuhatta vuoroasumissopimusta vuosittain.

Määrä on todellisuudessa kuitenkin suurempi, koska kaikki vanhemmat eivät eron jälkeen käy lastenvalvojan

luona tekemässä virallista sopimusta lapsen elatuksesta ja huollosta. Nykyään noin

kolmannes eronneiden vanhempien lapsista vuoroasuu.

Lasten vuoroasuminen, vaikka onkin yleistynyt Suomessakin huomattavasti, herättää paljon

kysymyksiä, joita on hyvä pohtia nimenomaan lapsen kannalta. Päädytäänkö ratkaisuun siksi, että

lapsi säilyttää suhteensa kumpaankin vanhempaan, vai onko lähtökohtana aikuisten tarpeet? Mikä

on lapsen osuus päätöksenteossa? Saako lapsi vuoroasuessa kaksi kotia vai tuleeko hänestä koditon?

Miten hoituu pienten vuoroasuminen? Entä miten vuoroasumisesta voi selvitä murrosikäisen

kanssa, joka ilmoittaa muuttavansa asumaan vain toiseen taloon, jos ei saa tahtoaan läpi tässä talossa?

Sopiiko vuoroasuminen vain niille perheille, joissa vanhemmat pystyvät sopimaan asioista,

vai voidaanko sitä toteuttaa myös silloin, kun vanhemmat riitelevät tai eivät halua tavata toisiaan

lainkaan? Pitääkö sovitusta systeemistä joustaa, kuinka paljon ja kenen takia? Pohdin muun muassa

näitä kysymyksiä lasten vuoroasumiskokemuksia kartoittaneen pitkittäistutkimukseni pohjalta.

Kirjoitukseni punainen lanka on lasten ja nuoren vastauksista koostamani kirje eronneille vanhemmille.

(Aiheesta laajemmin löytyy kirjasta Kaksi kotia – selviytymisopas vuoroasumiseen.)

18

Hei, vanhemmat!

Olen surullinen, että erositte, mutta sopeudun kyllä uuteen tilanteeseen, kunhan kuuntelette mielipiteitäni

minua koskevissa asioissa. Minulla saattaa olla toiveita esimerkiksi asumisen suhteen. Kerron

mielipiteeni mielelläni, jos minulla on turvallinen olo, eikä minun tarvitse pelätä loukkaavani

ketään. Jos en halua ottaa kantaa, on parempi, ettette painosta minua siihen. Toivon myös, ettei

minun tarvitse kantaa vastuuta teidän aikuisten hyvinvoinnista.

Myös lapsenhuoltolaki korostaa lapsen kuulemista hänen asumisestaan päätettäessä. Lapsen mielipidettä

pitää kysyä ja se on otettava huomioon ikätasoisesti. Lasta ei tietenkään saa painostaa

mielipiteenilmaisuun, jos hän ei tahdo ottaa kantaa asiaan. Jossain tilanteissa lapselle voi olla mahdotonta

tehdä asumistaan koskevia päätöksiä, koska hän kokee olevansa vastuussa vanhempiensa

hyvinvoinnista tai hän pelkää pahoittavansa toisen vanhemman mielen. Lasta pitäisikin rohkaista

ajattelemaan asumistaan oman itsensä näkökulmasta ja siitä, mikä hänelle on parasta, tärkeintä ja

helpointa. Lähes kaikki tutkimukseeni osallistuneet lapset ja nuoret aikuiset kokivat, että vuoroasuminen

takasi parhaiten lapsen ja vanhemman suhteen säilymisen eron jälkeen. Lapsi voi osallistua

päätöksentekoon myös asumisperiaatetta pienemmissä asioissa, kuten kodin vaihtovälin pituuteen,

vaihtopäivään, -aikaan tai -tapaan liittyvissä kysymyksissä. Pienet asiat ovat usein merkityksellisiä

kokonaisuuden ja lapsen hyvinvoinnin kannalta.

Minusta olisi mukavaa, jos asuisitte lähekkäin, jotta minun olisi helppoa liikkua kotien välillä. Silloin

myös koulunkäynti ja kavereiden tapaaminen on helppoa. Pistäydyn mielelläni kummassakin

kodissa, jos minulla on lupa mennä ja tunnen olevani tervetullut. Asumiseen olisi kuitenkin hyvä

sopia tietty rytmi, jotta voin tehdä omia suunnitelmiani sen mukaan. Joustan tarvittaessa, jos minunkin

tarpeisiini löytyy ymmärtämystä ja joustoa.

Vuoroasumista helpottaa huomattavasti kotien lähekkäinen sijainti. Ideaali välimatka on sellainen,

jonka lapsi pystyy itsenäisesti kulkemaan. Se helpottaa tavaroiden siirtämisen vaivaa sekä lapselta

että aikuisilta, kun kaikkea ei ehkä olekaan pakko siirtää, vaan voi tarvittaessa käydä hakemassa.

Se myös estää katastrofit niissä tilanteissa – joita väistämättä tulee – kun joku oleellinen tavara

on jäänyt toiseen kotiin. Samalla se helpottaa lapselle tärkeiden ja iän myötä yhä tärkeämmiksi

muodostuvien kaverisuhteiden ylläpitoa. Yksi koulu on vuoroasumiskokemustaustaisten haastateltavieni

mielestä ainoa vaihtoehto myös vuoroasuvalle lapselle ja asetun itse tälle samalle kannalle

pohdittuani asiaa sekä vanhemman, opettajan että tutkijan näkökulmasta.

Jos kodit ovat lähekkäin, mahdollistaa se lapselle – sikäli kun aikuiset toivottavasti sen lapsen

ikätason mukaisesti sallivat – vapaan liikkumisen kotien välillä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä,

että lapsi päättäisi mielensä mukaan, missä hän kulloinkin asuu. Lapsella on hyvä olla tiedossa

rytmi, jonka mukaan hän on kummankin kodin vastuulla, kuten palaa kotiin, syö ruoan ja nukkuu.

Yhteisymmärrykseen perustuva joustavuus sekä lapsen että aikuisten tarpeiden mukaan on

tietenkin suotavaa: kaikkien elämä ja yhteistyö helpottuu, kun on tiedossa, ettei sovittuja aikoja ole

kiveen hakattu. Mikäli aikuisilla on ristiriitoja, on parasta sopia aikatauluista kirjallisesti ja mahdollisimman

tarkasti. Joustoa löytyy toivottavasti ajan myötä. Kun toinen vanhempi esittää poikkeusta

sovittuun, on hyvä asettua itse hänen asemaansa ja muistaa, että voi myös itse joskus tarvita

vastapalvelusta. Lapsen tarpeet ovat etusijalla: huolimatta siitä kumman vanhemman luona asuu

sillä hetkellä, lapsen on saatava osallistua hänelle tärkeisiin asioihin, kuten mummon synttäreille,

kaverin pyjamabileisiin ja harrastusleirille.

19

Toivon, että silloin kun asun luonasi, sinulla on aikaa olla minun kanssani. Haluaisin asua sisarusten

kanssa pääsääntöisesti samaan aikaan samassa paikassa. Aivan mahtavaa olisi, jos voisimme

joskus viettää aikaa kaikki yhdessä.

Vuoroasuminen on turhaa vaivannäköä lapselle, jos vanhemmalla ei ole aikaa lapselle silloin, kun

lapsi on hänen luonaan. Lapset toivovat vanhemmiltaan ihan tavallista arkista yhdessäoloa. Monet

vanhemmat pyrkivätkin tekemään enemmän töitä ja harrastamaan silloin, kun lapsi on toisen vanhemman

luona.

Sisarukset ovat vuoroasuvalle lapselle todella tärkeitä, koska heidän kanssaan on jaettu samankaltainen

ja toisaalta ainutkertainen lapsuuden (vuoroasumis)kokemus. Yhdessä asuvat sisarukset

ovat lapselle ne ihmiset, joiden kanssa hän on lapsuudessaan asunut eniten yhdessä. Siksi on tärkeää,

että sisarukset muuttaisivat kodista toiseen pääsääntöisesti yhtä aikaa. Välillä voi viettää aikaa

eri paikassa ja huomata sitten, että ärsyttävät sisarukset ovatkin ihan mukavia, heitä tulee jopa ikävä.

Lapsina vuoroasuneet sisarukset ovat aikuisina mitä todennäköisimmin toisilleen hyvin läheisiä

ja tärkeitä.

Lapsi nauttii tilanteista, joissa molemmat ensiperheen vanhemmat ovat läsnä, mikäli tilanteisiin

ei liity ylimääräisiä jännitteitä ja hampaiden kiristelyä. Luonnollisesti tällaisia tilanteita syntyy esimerkiksi

harrastusten tai koulun päättämisen merkeissä. Vaikka yhteiset juhlat olisivatkin vanhemmille

haasteellisia, kannustan vanhempia yrittämään parhaansa ja muistamaan, kenen vuoksi juhlaa

vietetään. Lapsi osaa varmasti arvostaa sitä, kun vanhemmat laittavat lapsen ensisijaiseksi ja ovat

yhdessä hänestä ylpeitä.

Toivoisin omaa huonetta tai ainakin omaa pysyvää tilaa kummankin teidän luona. Siitä tulee minulle

koti, kun saan sisustaa sen mieleiselläni tavalla ja säilyttää siellä minulle tärkeitä tavaroita.

Toivon, ettei minun tarvitsisi hirveästi raahata tavaraa mukanani ja voisitte auttaa tavaroiden

kuljetuksessa tarvittaessa. Toivon myös, että pystytte jakamaan kustannukset oikeudenmukaisesti.

Oma tila, joka säilyy kummankin vanhemman luona, vaikka lapsi onkin hetken poissa, on tärkeä

merkki lapselle siitä, että hänellä on koti ja paikka kummankin vanhemman luona. Oma tila helpottaa

myös vuoroasumisen suurinta ongelmaa eli tavaroiden säilyttämistä ja hallintaa. Osaa tavaroista

on pakko kuljettaa, vaikka kannattaakin hankkia tuplakappaleet niistä, joista se on taloudellisesti

mahdollista ja järkevää. Tavaroiden pakkaaminen ja kuljettaminen on tietysti ikäsidonnaista, mutta

vanhempien on hyvä kantaa osavastuu asiasta. Ison kassin raahaaminen esimerkiksi julkisilla liikennevälineillä

ei ole herkkua. Toisaalta on tärkeää, ettei ruveta riitelemään siitä, kenen syy on, jos

joku tavara on kadonnut tai unohtunut. Toistuvat muutot ja niihin liittyvä tarve kuljettaa tavaroita

vain yksinkertaisesti altistavat tilanteisiin, joissa jokunen tavara hetkeksi hukkuu ja osa katoaa lopullisestikin.

Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän hän on perillä aikuisten raha-asioista ja niihin

liittyvistä mahdollisista epäkohdista ja riidoista. Lasten ja nuorten toive on, että raha-asiat hoidettaisiin

sovussa ja oikeudenmukaisesti. Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Lapsina vuoroasuneet

nuoret aikuiset arvostivat erityisesti vanhempien kykyä tehdä yhteistyötä raha-asioissa

erityisesti silloin, kun kustannuksia ei jaettu tasan vaan heidän näkökulmastaan oikeudenmukaisesti.

Vuoroasuminen aiheuttaa molemmille vanhemmille lisäkustannuksia, joten rahankiilto silmissä

siihen on kenenkään turha ryhtyä. Muutenkin raha on huono peruste vuoroasumiselle ja ihmissuhteille

ylipäätään.

20

Olisi tosi tärkeää, että te aikuiset pystyisitte keskustelemaan ja sopimaan minua koskevista asioista

ilman riitaa. Me kaikki pääsemme helpommalla, jos pystytte sopimaan suurin piirtein samanlaiset

säännöt kumpaankin kotiin. Jos teillä on erimielisyyksiä, toivon, että hoidatte ne aikuismaisesti

ettekä sekoita minua niihin. En haluaisi joutua valitsemaan puolta teidän välillänne, koska olette

molemmat minulle rakkaita. Minusta on ikävää, jos huomaan, että teidän on vaikeaa kuulla elämästäni

toisessa kodissa ja joudun miettimään, mitä voin puhua missäkin.

Aikuisten riidat ja erityisesti lasta koskevat riidat ovat lapselle raskaita kuunnella. Jos vanhemmilla

on isoja erimielisyyksiä, tulisi ne käydä läpi siten, ettei lapsi joudu niitä kuulemaan. Vanhempien on

hyvä myös harkita, mitä asioita lapselle avataan (lähtökohtaisesti sellaisia, joihin lapsi voi vaikuttaa

tai esittää toiveita) ja mitkä erimielisyydet ovat aikuisten asioista. Olisi hyvä välttää puhumasta

lapsen kuullen pahaa toisesta vanhemmasta, koska lapsen näkökulmasta hän itse edustaa juuri tätä

parjattua vanhempaa toiselle vanhemmalle. Kummankin kodin ihmisistä ja tapahtumista pitää saada

puhua, toisaalta vanhempi ei saa lapsen kautta urkkia toisen kodin elämästä.

Kaikkien elämä on helpompaa, mikäli molemmissa kodeissa on suurin piirtein samanlaiset

kasvatusperiaatteet. Lapset kyllä sopeutuvat eri sääntöihinkin, mutta tulevat käyttämään tilannetta

hyväkseen ennemmin tai myöhemmin. Viimeistään siinä kohtaa eri säännöistä kärsivät aikuiset.

Mikäli ideaali yhteistyövanhemmuus tuntuu vain kaukaiselta haaveelta, voi lähtökohdaksi ottaa

työsuhdevanhemmuuden, jossa vanhemmuutta lähestytään ikään kuin työsuhteena, jossa kontakti

toiseen vanhempaan pidetään muodollisena: Hänestä ei ole pakko pitää, mutta hänen kanssaan on

pystyttävä tekemään sen verran yhteistyötä, että vuoroasuminen saadaan toimimaan. Tavoitteena

on tehdä vain välttämätön yhteistyö kontakteja välttämällä ja samalla välttyä myös konflikteilta.

Riitelevien vanhempien kannattaa kommunikoida lähtökohtaisesti keskenään vaikka viestein eikä

missään tapauksessa lapsen välityksellä. Jos lapsen kautta välitetään viestejä, niiden pitää olla sävyltään

neutraaleja. Tutkimusten mukaan vanhempien riitely vähentää vuoroasumisen hyötyjä lapselle.

Minua ei haittaa, pikemminkin päinvastoin, jos te löydätte uudet puolisot. Tarvitsen kuitenkin aikaa

sopeutua tilanteeseen ja tutustua uuteen aikuiseen. Riippuu paljon iästäni ja kehitysvaiheestani

sekä tietysti tästä toisesta osapuolesta, millaiseksi suhteemme hänen kanssaan muodostuu. Toivon,

että hän pitää minusta. Lupaan kunnioittaa häntä perheen aikuisena, jos hän mielestäni ansaitsee

tämän kunnioituksen ja jos myös te lupaatte kunnioittaa ex-puolisoanne ja hänen nykyistä puolisoaan.

Jos perheeseen tulee tätä kautta lisää lapsia, on se ok, kunhan kaikille riittää tilaa ja kaikkia

kohdellaan tasapuolisesti.

Vanhemman uusi puoliso on lapselle iso asia. Se voi olla positiivinen muutos, jos lapsi saa sitä kautta

elämäänsä uuden turvallisen aikuisen; toisaalta vanhemman uusi suhde voi aiheuttaa mustasukkaisuutta,

vanhemman huomion vähenemistä sekä vahvistaa lapselle hänen vanhempiensa suhteen

päättymisen lopullisuuden, mikä ei aina tunnu hyvältä. Vaikka uusvanhempisuhteisiin liittyykin

paljon haasteita, ovat tutkimukset osoittaneet, että vanhemman uusi puoliso myös vapauttaa lapsen

vastuusta, jota hän kantaa yksin elävästä vanhemmastaan. Se, millaiseksi lapsen ja uusvanhemman

suhde muodostuu, riippuu paljon paitsi lapsesta ja hänen iästään, myös aikuisesta ja hänen ottamastaan

roolista perheessä. Toisaalta siihen vaikuttaa myös se, kuinka ensiperheiden vanhemmat suhtautuvat

uuteen aikuiseen ja mikä rooli hänelle uudessa jakautuneessa perheessä annetaan. Tähän

puolestaan vaikuttaa paljon vanhempien keskinäinen suhde ja se, kuinka he suhtautuvat toistensa

uusiin puolisoihin. Tässäkin olisi hyvä nähdä asia lapsen näkökulmasta: uusi turvallinen aikuinen

21

lisää lapsen sosiaalista pääomaa eikä ole uhka vanhemman ja lapsen suhteelle.

Jos vanhemman uusi puoliso on lapselle merkittävä asia, on uusi sisarus vähintään yhtä merkittävä.

Se voi olla lapsen elämän ihanin tai kamalin asia tai jotakin siltä väliltä. Uusi sisarussuhde

voi merkitä lapselle oman ainutlaatuisen aseman menettämistä tai ainakin sen jakamista, mutta

toisaalta se voi tuoda tullessaan läpi elämän kestävän merkityksellisen ihmissuhteen. Siksi ei ole

vähäpätöistä, että perheen lapsia kohdellaan tasaveroisesti, ja että aikuiset edistävät heidän suhteensa

vahvistumista.

Minulta kannattaa aina välillä kysyä, miten menee ja onko minulla toiveita asumisjärjestelyjen

suhteen. Silloin tunnen, että olen tärkeä ja mielipidettäni arvostetaan. Toiveeni saattavat erityisesti

teini-iässä muuttua ja haluan ehkä muuttaa aiemmin sovittua järjestelyä. Toivon, että ymmärrätte,

ettei se ole kritiikkiä tai merkki epäonnistumisesta ja suhtaudutte ehdotuksiini avoimin mielin. Olette

molemmat minulle tosi tärkeitä; olen kiitollinen, jos te pystytte asettamaan minut ja hyvinvointini

ensisijaiseksi!

Lapsi rakastaa lähtökohtaisesti kumpaakin vanhempaansa ja vanhemmat lastaan. Lapsen asumisratkaisu

ei kuitenkaan ole eikä saa olla osoitus rakkauden määrästä. Asumisessa voidaan tehdä

erityisesti murrosiässä myös muutoksia lapsilähtöisesti, eivätkä ne ole osoitus epäonnistumisesta;

tilanteet muuttuvat ja sitä kautta optimaaliset ratkaisut voivat muuttua. Jos lapsi tekee päätöksiä, ei

hänelle pidä sälyttää niistä huonoa omaatuntoa tai huolta vanhemman pärjäämisestä.

Aikuisten kannattaa pitää mielessä, että eron jälkeisissä asumisjärjestelyissä tavoitteena on

tehdä lapsen elämästä mahdollisimman hyvää ja säilyttää hänelle tärkeitä ihmissuhteita. Siksi on

tärkeää kysyä ja kuunnella, mitä lapsella on sanottavaa asiasta. Lapsen toiveet voivat olla suuria

tai pieniä, mutta yhtä kaikki, niiden toteuttamista kannattaa pohtia, vaikka ei olekaan tarkoitus,

että lapsi yksin päättää asioista. Iän myötä päätöksentekoon osallistuminen tulee lapselle entistäkin

tärkeämmäksi. Se ei tarkoita, että suutuspäissään muutetaan toiselle vanhemmalle, vaan että yhdessä

voidaan keskustella kenties muuttuneista tilanteista ja toiveista. Silloin aikuisten on pystyttävä

näkemään kirkkaasti se, että tavoitteena on lapsen etu, ei vanhempien tarpeet.

Lopuksi

Lapset hyötyvät selkeästi vuoroasumisesta, jossa aikuiset tekevät yhteistyötä ja toimivat perhe

edellä. Vuoroasuvien lasten hyvinvointi asettuukin tutkimuksissa ydinperheessä elävien ja muiden

vanhempien eron kokeiden väliin. Toisaalta vanhempien yhteistyöllä ja herkkyydellä lapsen tarpeille

on suurempi vaikutus lapsen hyvinvoinnille kuin sillä missä nukutaan, eli vuoroasuminen voi

olla yhtä hyvä tai huono kuin mikä tahansa muukin asumisjärjestely. Mitä nuorempi lapsi on, sitä

tärkeämpää kuitenkin on suhde kumpaankin vanhempaan, sillä mikäli suhdetta ei synny varhaislapsuudessa,

on sen syntyminen myöhemmin haastavampaa. Pienillä lapsilla, jotka eivät voi vielä olla

pitkää aikaa erossa ensisijaisesta hoivaajasta, yövierailut ja hoiva vahvistavat kiintymyssuhdetta

kumpaankin vanhempaan.

Vuoroasuminen ei ole hyvä vaihtoehto, jos järjestely perustuu aikuisten oikeuksille eikä lapsen

tarpeille, lasta ei kuulla tai hän ei uskalla kertoa mielipidettään. Jos lapsi ei saa käydä toisessa kodissaan

asuessaan toisessa eikä järjestelyssä jousteta lapsen tarpeiden mukaan tai systeemiä muuteta,

vaikka lapsi ilmaisisi siihen tarvetta, mennään liikaa aikuiset edellä. Toisaalta, jos lapsi ei tiedä

ennalta, missä on tarkoitus asua milloinkin, aiheuttaa se turvattomuutta. Haitallista lapselle on, jos

22

vanhemmat eivät tee yhteistyötä, haukkuvat toisiaan lapselle tai riitelevät jatkuvasti lapsen kuullen.

Erityisen haitallista on, jos lasta käytetään negatiivisten viestien välittäjänä tai tietojen urkkijana tai

toisaalta, jos lapsi ei voi puhua toisen kodin tapahtumista ikään kuin tätä toista kotia ja todellisuutta

ei olisi olemassakaan. Jos kodit ovat kaukana toisistaan, kavereiden tapaaminen ja koulunkäynti

on hankalaa pitkän välimatkan vuoksi. Lapselle jää liikaa taakkaa vuoroasumisen käytännön toteutuksesta,

jos hän joutuu vastaamaan muuttamisesta itsenäisesti ja kuljettamaan paljon tavaroita

esimerkiksi julkisilla liikennevälineillä. Kaiken kaikkiaan ei ole hyvä lähtökohta, jos ajan tai kustannusten

puolittaminen on vanhemmille tärkeämpää kuin lapsen hyvinvointi tai hänen kanssaan

vietetty aika.

Keskeistä vuoroasumisen – kuten minkä tahansa muun eron jälkeisen asumisjärjestelyn – onnistumiseksi

on vanhempien kyky luoda fyysiset ja psyykkiset olosuhteet, joissa lapsi tuntee olonsa

turvalliseksi ja rakastetuksi. Hän kokee, että hänellä on mahdollisuus tulla kuulluksi, ja että järjestely

on luotu vastaamaan ensisijaisesti hänen tarpeitaan. Kodista toiseen on lyhyt matka, joten lapsi

voi helposti ja vapaasti tavata kumpaakin vanhempaansa, jotka tekevät yhteistyötä hänen parhaakseen.

Aina tilanne ei ole näin ihanteellinen, mutta se on hyvä pitää mielessä kirkkaana tavoitteena.

Onhan kysymys kuitenkin oman, mutta yhteisen, lapsen parhaasta.

Hannariikka Linnavuori on vuoroasumistutkija ja kasvatustieteen tohtori

Lähteet:

Bergström, Malin & Fransson, Emma & Modin, Bitte & Berlin, Marie & Gustafsson, Per A. & Hjern, Anders

2015. Fifty moves a year: is there an association between joint physical custody and psychosomatic problems

in children? Journal of Epidemiology and Community Health 69: 769–774

Bergström, Malin & Fransson, Emma & Wells, Michael B., Köhler, Lennart, Hjern Anders 2019. Children

with two homes: Psychological problems in relation to living arrangements in Nordic 2- to 9-year-olds.

Scandinavian Journal of Public Health 47: 137–145 . DOI:10.1177/1403494818769173

Cashmore, Judy & Parkinson, Patrick & Weston, Ruth & Patulny, Roger & Redmond, Gerry & Qu, Lixia &

Baxter, Jennifer & Rajkovic, Marianne & Sitek, Tomasz & Katz, Ilan 2010. Shared Care Parenting Arrangements

since the 2006 Family Law Reforms: Report to the Australian Government Attorney-General’s Department.

Social Policy Research Centre, University of New South Wales: Sydney. Viitattu 9.9.2016. https://

www.ag.gov.au/FamiliesAndMarriage/Families/FamilyLawSystem/Documents/SharedCareParentingArrangementssincethe2006FamilyLawreformsreport.PDF

Fransson, Emma & Turunen Jani & Hjern Anders & Östberg, Viveca & Bergström, Malin 2015. Psychological

complaints among children in joint physical custody and other family types: Considering parental factors.

Scandinavian Journal of Public Health, 9: 1–7.

Lamb, Michael E. & Kelly, Joan B. 2009. Improving the quality of parent-child contact in separating families

with infants and young children: Empirical research foundations. Teoksessa R. M. Galazter-Levy, J. Kraus,

& J. Galatzer-Levy. 2009. The scientific basis of child custody decisions. (Second edition). Hoboken, NJ:

Wiley. (s. 187–214)

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 2019/190. Viitattu 11.7.2021. https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2019/20190190

Linnavuori, H. 2007. Lasten kokemuksia vuoroasumisesta. Jyväskylä studies in education, psychology and

social research 313. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Viitattu 11.7.2021. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/13389/9789513929404.pdf

Linnavuori, Hannariikka & Murtorinne-Lahtinen, Minna & Heikinheimo, Kirsi 2021. Kaksi kotia. Selviytymisopas

vuoroasumiseen. Tampere: Vastapaino.

Linnavuori, Hannariikka Linnavuori & Stenvall Elina 2020. Lasten ja nuorten aikuisten kokemuksia vuoroasumiseen

liittyvästä päätöksenteosta. Janus. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, 28:

23

3–19. https://doi.org/10.30668/janus.70248

Nielsen, Linda 2013. Shared Residential Custody: Review of the Research (Part I of II). American Journal of

Family Law, 27: 61–71.

Nielsen, Linda 2015. Shared Physical Custody: Does It Benefit Most Children? Journal of the American

Academy of Matrimonial Lawyers, 28: 79–138.

Nielsen, Linda 2018. Joint versus sole physical custody: Outcomes for children independent of family income

or parental conflict. Journal of Child Custody, 15: 1–20. DOI 10.1080/15379418.2017.1422414.

Pruett, Marsha Kline & DiFonzo, J. Herbie 2014. Closing the gap: research, policy, practice, and shared

parenting. AFCC think tank final report. Family Court Report, 52: 152–174.

Rissanen, Antti 2016. Perhemuodon yhteys nuorten hyvin vointiin ja riskikäyttäytymiseen. Erityistarkastelussa

vuoroasuminen. Yhteiskuntapolittiikka, 3: 247-258.

Sadowski, Christina & McIntosh, Jennifer 2015. A Phenomenological Analysis of the Experience of Security

and Contentment for Latency Aged Children in Shared-time Parenting Arrangements. Journal of Phenomenological

Psychology, 46: 69–104.

Turunen, Jani 2017. Shared Physical Custody and Children’s Experience of

Stress. Journal of Divorce & Remarriage, 58: 371–392, DOI: 10.1080/10502556.2017.1325648

Vanassche, Sofie & Sodermans, An Katrien & Matthijs, Koen & Swicegood, Gray 2013. Commuting

between two parental households: The association between joint physical custody and adolescent wellbeing

following divorce. Journal of family Studies, 19: 139–158.

Vanassche, Sofie & Sodermans, An Katrien & Declerck, Charlotte & Koen Matthijs 2017. Alternating

residence for children after parental separation: recent findings from Belgium. Family court review, 55:

545–555.

24

Katri Hyytiä

Lapsen etu edellä – lapsen asioista sopiminen

lastenvalvojalla

Eron yhteydessä vanhemmat ovat uudessa ja haastavassa tilanteessa: miten uusi elämänvaihe järjestyy,

miten lapsen asiat järjestyvät? Samalla, kun parisuhde toisen vanhemman kanssa päättyy,

yhteisen tai rinnakkaisen vanhemmuuden tulisi kuitenkin jatkua – mutta miten, miettii moni. Tietoa

ja apua hakiessaan moni törmää viranomaistahon nimeen, josta ei ole ehkä ennen kuullutkaan:

lastenvalvoja? Ammattinimike herättää monessa hämmennystä: mitähän ne oikein tekevät, miten

ne valvovat lapsia?

Nimike ”lastenvalvoja” juontaa juurensa 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä. Lastenvalvojien

ammattikunta syntyi tuolloin kirjaimellisesti valvomaan lapsia: tehtävät liittyivät pääasiassa avioliiton

ulkopuolella syntyneiden lasten isyyden tunnustamiseen, avioliiton ulkopuolella syntyneiden

lasten saaman hoidon ja kasvatuksen valvomiseen sekä lapsen uskottuna miehenä elatusasiassa

toimimiseen. Vaikka lastenvalvojien toimenkuva on muuttunut huomattavasti vuosikymmenten aikana,

voi lastenvalvojan työssä nähdä alati jatkuneena piirteenä lapsen edun toteutumisen tukemisen.

Nykyisin lastenvalvojan tärkeimmäksi tehtäväksi voisi nähdä sen, että hän edistää lapsen edun

toteutumista auttamalla lapsen vanhempia pohtimaan oman lapsensa etua.

Kirjoituksessani kuvaan lastenvalvojan tehtäviä ja roolia eropalveluiden kentällä. Kuvaan myös

lastenvalvoja-asiointiin ja lapsia koskeviin sopimuksiin liittyen lapsen edun arvioimiseen ja lapsen

osallisuuteen liittyviä teemoja. Lapsen etua on mahdotonta määritellä tyhjentävästi, mutta toivon,

että kirjoitukseni auttaa lukijoita pohtimaan sen määrittelyä ja toteutumista oman lapsensa tai lastensa

kohdalla.

Lastenvalvojan tehtävät

Lastenvalvoja on kunnallinen viranhaltija, jonka tehtävistä on määritelty lainsäädännössä. Vanhemmuuslaissa

säädetään lastenvalvojan tehtävistä vanhemmuuden selvittämiseen liittyen. Laissa

lapsen elatuksesta, laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (myöhemmin lapsenhuoltolaki) ja

sosiaalihuoltolaissa puolestaan säädellään lastenvalvojan (sosiaalilautakunnan) asemasta elatus-,

25

huolto- ja tapaamissopimusten vahvistajana sekä toimintavelvollisuuksista tuettuihin ja valvottuihin

tapaamisiin liittyen. Toki myös monet erityislait ja kansainväliset sopimukset on otettava huomioon

lastenvalvojatoiminnassa.

Lastenvalvojapalvelut luetaan perheoikeudellisiin palveluihin perheasioiden sovittelun, tapaamisten

valvonnan ja adoptioneuvonnan ohella. Suurimmissa yksiköissä lastenvalvojat hoitavat

pelkästään vanhemmuuden selvittämiseen sekä lapsia koskevien sopimusten laatimiseen kuuluvia

tehtäviä, mutta erityisesti pienemmissä yksiköissä lastenvalvoja saattaa vastata myös olosuhdeselvitysten

laatimisesta käräjäoikeudelle sekä tapaamisten valvonnan järjestämisestä.

Lastenvalvojien rooli eropalveluiden kentällä

Perheoikeudellisten palveluiden järjestäminen on kuntien ja jatkossa hyvinvointialueiden vastuulla.

Eri kunnissa lastenvalvojien työ- ja toimintaympäristö sekä työtehtävät ja -käytännöt vaihtelevat,

vaikka lainsäädännöllinen tausta työlle on sama. Lapsia koskeviin sopimuksiin liittyen joissain

kunnissa lastenvalvojan työ voi olla hyvin juridis- tai sopimuspainotteista, kun taas joissain kunnissa

työ voi sisältää pitkälle meneviä sovittelun kaltaisen työn elementtejä. Lastenvalvojien osaamisen

ja tehtävänkuvan yhtenäistämistä ja lastenvalvojille suunnattua lisäkoulutusta onkin pidetty

tärkeänä. Lastenvalvojien osaamiseen tulisi kuulua niin juridista kuin sovittelullista osaamista sekä

lisäksi lapsen kasvuun, kehitykseen ja eroauttamiseen liittyvää tietämystä.

Valtakunnallisesti lastenvalvojien roolia sosiaalipalveluiden kentällä on pohdittu Lapsi- ja perhepalveluiden

muutosohjelmaan (LAPE) liittyvässä kehittämistyössä. Lapsi- ja perhepalveluiden

muutosohjelman tavoitteina on lasten, nuorten ja perheiden varhainen tukeminen ja hyvinvoinnin

vahvistaminen, eriarvoistumiskehityksen pysäyttäminen sekä ennaltaehkäisevien ja korjaavien sote-palveluiden

korkea laatu, oikea-aikaisuus ja saatavuus. Kaikki nämä tavoitteet ovat sellaisia,

joiden toteutumisessa myös perheoikeudellisten palveluiden merkitys on suuri. LAPE-kehittämistyössä

perheoikeudelliset palvelut ovat erityisesti mukana perhekeskusmallin kehittämistyössä, jossa

korostuu yhteistyö paitsi eri sote-palveluiden myös järjestöjen kanssa. Perhekeskusmallin kautta

pyritään kehittämään erityisesti varhaisen vaiheen ja matalan kynnyksen eropalveluita. Toisaalta

kehittämistyössä pyritään löytämään keinoja myös erityisen vaativiin ja pitkittyneisiin erotilanteisiin:

Lasten ja nuorten vaativimpien palvelujen osaamis- ja tukikeskusten (ns. OT-keskusten)

kehittämistyössä yritetään löytää keinoja tukea myös vakavissa ja pitkittyneissä huolto- ja tapaamisriidoissa

olevia lapsia ja perheitä, joiden eroauttamisessa perustason tuki ei riitä.

Tällä hetkellä lastenvalvojien rooli eroauttamisen kentällä vaihtelee paljon kunnittain. Joissain

kunnissa lastenvalvojatoiminta nivoutuu vain heikosti eroauttamisen kokonaisuuteen, joissain kunnissa

lastenvalvojapalvelut ja muut perheoikeudelliset palvelut ovat aktiivisesti mukana eropalveluiden

kehittämisessä ja tarjoamisessa. Yhtenä esimerkkinä varhaisen tuen kehittämisestä voi

nostaa esiin Rovaniemen, jossa on kehitetty uusiin erotilanteisiin työmallia, jonka avulla pyritään

heti eron alkuvaiheessa tarjoamaan vanhemmille tukea sekä kartoittamaan perheen tuen tarpeita.

Työmallissa vanhemmat tapaavat ensin erikseen ja sitten yhdessä perheoikeudellisten palveluiden

sosiaalityöntekijän. Tapaamisten tavoitteena on mm. kartoittaa mahdollisia palvelutarpeita ja haasteita,

ohjata lapsen mielipiteen selvittämisessä sekä käydä läpi ns. vanhemmuussuunnitelmaa, joka

on pohjana lastenvalvoja-ajalla käytävässä sopimusneuvottelussa. Vasta siis yhden erillistapaamisen

ja yhden yhteisen tapaamisen jälkeen vanhemmat asioivat yhdessä lastenvalvojalla.

Lastenvalvojien rooliin eroauttamisen kentällä vaikuttaa valitettavan suuresti lastenvalvojatyön

resursointi. Monessa kunnassa jonot lastenvalvojalle voivat olla useita kuukausia pitkät, mikä per-

26

heiden kannalta hidastaa palveluun pääsyä ja voi toisaalta pahentaa ja pitkittää ongelmia. Onkin

toivottavaa, että sote-uudistuksen kautta toisaalta edelleen pyritään kehittämään ja yhtenäistämään

perheoikeudellisten palveluiden laatua ja sisältöä ja toisaalta parantamaan varhaisen tuen saatavuutta.

Siten voidaan vahvistaa perheoikeudellisten palveluiden roolia eroauttamisen kentällä ja

ennen kaikkea perheiden hyvinvointia.

Lapsen asioista sopimassa lastenvalvojalla

Lastenvalvojalla vanhemmat voivat tehdä viralliset lastaan koskevat sopimukset tai muuttaa jo

aiemmin tehtyjä sopimuksia tai oikeuden päätöksiä. Vanhemmat voivat sopia lapsen huollosta (vanhempien

yhteishuolto, toisen vanhemman yksinhuolto tai huoltajien tehtävänjako) ja asumisesta

(asuminen jommankumman vanhemman luona tai vuoroasuminen molempien vanhempien luona).

Lisäksi vanhemmat voivat sopia lapsen tapaamisoikeudesta eli siitä, miten lapsi tapaa sitä vanhempaansa,

jonka luona lapsi ei virallisesti asu, sekä elatusavusta. Lastenvalvojalla voidaan sopia myös

oheishuoltoon ja vanhemman tai muun henkilön tiedonsaantioikeuteen liittyvistä asioista.

Lastenvalvojalle ei tarvitse tulla valmiin sopimuksen kanssa, sillä erotilanteessa lastenvalvojan

tehtävänä on auttaa vanhempia sopimaan lastensa asioista. Samalla lastenvalvoja myös pyrkii auttamaan

vanhempia sovinnollisuuden ja yhteis- tai rinnakkaisvanhemmuuden vahvistamisessa. Näihin

tavoitteisiin lastenvalvoja pyrkii neuvomalla ja ohjaamalla vanhempia käyttäen sovittelun kaltaisia

työmenetelmiä. Sovittelullinen elementti onkin erottamaton osa lastenvalvojien työtä, vaikkakin on

tärkeää erottaa sovitteleva työote varsinaisesta perheasioiden sovittelusta. Lastenvalvojan tärkeänä

tehtävänä on myös antaa osapuolille riittävästi tietoa sopimusten vaikutuksista ja oikeudellisesta

merkityksestä. Arkikielessä montaa perheoikeudellista termiä – esimerkiksi yhteishuoltajuus – käytetään

usein eri merkityksessä kuin mitä ne juridisesti tarkoittavat, joten lastenvalvojan on tärkeää

kertoa vanhemmille termien oikeudellisesta merkityksestä. Mikäli vanhemmat laativat sopimuksen

lastenvalvojalla, lastenvalvoja voi joko vahvistaa sopimuksen tai tehdä valituskelpoisen päätöksen

sopimuksen vahvistamatta jättämisestä.

Lastenvalvojan tulee olla toiminnassaan puolueeton ja neutraali. Toisaalta perheasioiden sovitteluun

liittyen on kuvattu, että sovittelussa sovittelijat ja vanhemmat kuuluvat yhdessä ”lapsen

puolueeseen”. Tällöin huomiota kiinnitetään siihen, että sovittelussa kukaan ei ole puolueeton, vaan

lapsi ja hänen hyvinvointinsa on kaikkien yhteinen intressi, jota sovittelussa yhdessä edistetään ja

jonka mukaisia ratkaisuja etsitään käytännön ongelmiin. Ajatuksen ”lapsen puolueeseen” kuulumisesta

voisi hyvin lainata myös lastenvalvojien sopimusneuvotteluihin.

Lastenvalvojan tapaamisen sisältö noudattaa monesti samankaltaista rakennetta johtuen siitä,

että neuvottelun aiheena ovat tietyt lapseen liittyvät asiat. Kuitenkin keskustelun edetessä perheen

tilanne vaikuttaa hyvin paljon neuvottelun kulkuun ja siihen, kuinka laajasti mihinkin teemaan

syvennytään. Mikäli vanhemmilla on eri näkemykset siitä, miten lapsen asioista tulisi sopia, lastenvalvoja

voi kysymyksillä pyrkiä ohjaamaan keskustelua ja auttaa vanhempia jäsentämään tilannetta,

tarkastelemaan sitä eri näkökulmista ja löytämään erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Lastenvalvojan

on erityisen tärkeää auttaa vanhempia pitämään lapsen näkökulma mielessä. Pääsääntöisesti

vanhemmat tekevät sopimukset ensimmäisen lastenvalvojatapaamisen aikana, mutta neuvotteluja

voidaan jatkaa tarvittaessa myös useammalla tapaamisella.

27

Lastenvalvoja vanhempien sopimuksen vahvistajana – moniulotteinen

lapsen etu etusijalla

Lapsenhuoltolaki määrittää sosiaalilautakunnan (lastenvalvojan) tehtäviä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta

koskeviin sopimuksiin liittyen. Lain mukaan sosiaalilautakunta voi vahvistaa vanhempien

tekemän sopimuksen ja laissa säädetään niin sopimusten vahvistamisen edellytyksistä kuin

lapsen mielipiteen selvittämisestä.

Hallituksen esityksessä laiksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain muuttamisesta

(HE 88/2018) käytetään termiä ”lapsen etu” noin 110 kertaa – siis lähes kerran joka sivulla!

Lapsen etu onkin käsite, joka on olennainen niin lapsenhuoltolaissa kuin muussa lapsia koskevassa

säännöstössä, olipa kyseessä kansallinen lainsäädäntömme tai kansainväliset sopimukset. Vuonna

2019 voimaan tulleen lapsenhuoltolain uudistuksen (190/2019) keskeisimmän tavoitteen todettiin

olevan juuri lapsen edun toteutumisen parantaminen lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevissa

asioissa. Kuitenkin käsitteen ”lapsen etu” on todettu olevan varsin avoin ja joustava, mikä lisää

käsitteen tulkinnanvaraisuutta. Toisaalta on pidetty tärkeänä lapsen edun tapauskohtaista arviointia,

jolloin jäykät arviointiperusteet eivät edes ole mahdollisia.

Lapsenhuoltolaissa painotetaan lapsen edun yksilöllistä tapauskohtaista harkintaa. Samalla

lain perusteluteksteissä on muistutettu, että lapsen etu saattaa olla ristiriidassa muiden henkilöiden

etujen tai oikeuksien kanssa, jolloin asian ratkaisussa on punnittava kaikkien asiaan osallisten oikeuksia

kuitenkin siten, että viime kädessä lasta parhaiten palvelevalle näkökulmalle on annettava

eniten painoarvoa. Lasta koskevia sopimuksia laadittaessa ollaankin usein tilanteessa, jossa punnintaa

tehdään lapsen edun ja oikeuksien sekä vanhempien oikeuksien ja toiveiden välillä. Tällöin

lastenvalvoja voi auttaa vanhempia pohtimaan tilannetta ja ratkaisua erityisesti lapsen edun kannalta.

Tärkeää on myös huomata, että monilapsisessa perheessä tulisi pohtia jokaisen lapsen etua

erikseen. Lapsen etu voi myös muuttua ajan kuluessa, jolloin vanhemmilta vaaditaan valmiutta

tarkastella lasta koskevia sopimuksia uudelleen.

Lapsenhuoltolaissa on jonkin verran pyritty konkretisoimaan lapsen etuun vaikuttavia tekijöitä:

Lain mukaan tehtäessä ratkaisua lapsen asumisesta ja tapaamisoikeudesta tulee kiinnittää huomiota

siihen, miten laissa säädetyt huollon ja tapaamisoikeuden tavoitteet toteutuvat vastaisuudessa

parhaiten. Tällöin huomiota on kiinnitettävä esimerkiksi lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin turvaamiseen

yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti. Tärkeää on myös muun muassa turvata

lapselle läheisiä ihmissuhteita ja suojella lasta kaltoinkohtelulta ja väkivallalta. Samoin on huomioitava

lapsen ikä ja kehitystaso, lapsen luonne ja taipumukset, lapsen mahdolliset erityistarpeet,

vanhempien asuinpaikkojen välinen etäisyys sekä vanhempien kyky ottaa yhdessä vastuu lasta

koskevista asioista.

Monta näkökulmaa lapsen etuun

Käsitteen ”lapsen etu” moniulotteisuutta lisää se, että lapsen etua voidaan tarkastella monesta eri

näkökulmasta, ja että eri aloilla on omat painotuksensa sen tulkintaan. Lapsen etua voidaan arvioida

esimerkiksi oikeudellisesta, psykologisesta, kasvatustieteellisestä tai sosiologisesta näkökulmasta.

Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin korostettu eri tekijöiden monipuolista huomioimista lapsen

edun arvioinnissa. Lisäksi lapsen etua voidaan tarkastella erilaisin painotuksin. Voidaan tarkastella

yleistä lasten etua, jolloin lapsia tarkastellaan väestöryhmänä, tai yksilöllistä lapsen etua, jolloin

lapsen etu tarkoittaa tietyn lapsen kannalta ihanteellista järjestelyä. Lapsen etua voidaan tarkastella

28

myös erottelun lapsen subjektiivinen vs. objektiivinen etu kautta. Lapsen subjektiivista näkökulmaa

painottaessa korostuu lapsen oma panos etunsa sisällöllisessä määrittelyssä, kun taas objektiivisessa

näkökulmassa voi painottua lapsen edun määritteleminen hyödyntäen esimerkiksi tutkimustietoa.

Toisaalta lapsen etua voidaan tarkastella oikeusperustaisesta tai hyvinvointiperustaisesta

näkökulmasta. Hyvinvointiperustaisessa lähestymistavassa on painotettu lapsen suojaamista, kun

taas oikeusperustaisessa lähestymistavassa on painotettu lapsen oikeuksia. Osittain hyvinvointiperustainen

ja oikeusperustainen lähestymistapa on nähty toistensa vastinpareina, vaikka ne toisaalta

limittyvät toisiinsa ja molemmissa lähestymistavoissa on esillä pitkälti samantyyppisiä elementtejä

lapsen edun arvioimisessa.

Lapsen etuun viitatessa tarkoitetaan yleisimmin sitä, että etsitään lapsen edun kannalta ihanteellista

ratkaisua. Lapsenhuoltolaissa esimerkiksi säädetään, että lapsen huoltoa koskeva asia on

ratkaistava ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti. Toisaalta voidaan myös pyrkiä torjumaan ratkaisuja,

joiden katsotaan olevan vastoin lapsen etua. Lapsenhuoltolain mukaan lastenvalvojan (sosiaalilautakunnan)

onkin vahvistettava vanhempien tekemä sopimus, ellei ole aihetta olettaa, että

ratkaisu olisi vastoin lapsen etua. Siten ns. ”vanhemmat tietävät parhaiten” -olettama on edelleen

lapsenhuoltolaissa keskeinen ja vanhempien sopimusvapaus on laaja. Kuitenkin sopimuksen vahvistajan

tutkimismahdollisuudet lapsen edun osalta ovat varsin vapaat, ja tapauskohtaisesti saattaakin

ilmetä aihetta lapsen edun tarkemmalle tutkimiselle. Käytännön lastenvalvojatyössä näissä

tilanteissa lapsen edun arvioimisessa korostuu lastenvalvojan yhteistyö muiden viranomaisten, erityisesti

lastensuojelun kanssa.

Käytännössä päätöksiä vanhempien tekemän sopimuksen vahvistamatta jättämisestä tehdään

hyvin harvoin. Tilanteet, joissa lastenvalvoja pohtii sopimuksen vahvistamatta jättämistä liittyvät

useimmiten siihen, että vanhemmilla on eri näkemys esimerkiksi lapsen turvallisuudesta tai hyvinvoinnista

kuin mitä lastensuojelusta on lastenvalvojalle välittynyt. Välillä kyse voi olla myös

tilanteista, joissa vanhempien sopimista ohjaa voimakkaasti pyrkimys saada vanhempien kannalta

tasa-arvoinen sopimus, jolloin lapsen edun toteutuminen voi olla vaarassa jäädä sivuun. Mikäli lastenvalvoja

epäröi, voisiko vanhempien pohtima sopimus olla lapsen edun vastainen, pyritään asiaa

selvittämään jo neuvottelussa. Tarvittaessa varataan uusi neuvotteluaika ja vanhemmat kokeilevat

jonkin aikaa pohtimansa ratkaisun toimivuutta, tai lapsen edun toteutumista selvitetään tarkemmin

esimerkiksi yhteistyössä lastensuojelun kanssa ennen kuin virallinen sopimus laaditaan.

Lapsen oikeus osallisuuteen

Lapsen edun parantamisen lisäksi lapsenhuoltolain uudistuksen tavoitteena oli vahvistaa lapsen

osallisuutta häntä koskevien asioiden käsittelyssä. Laissa pyrittiin täsmentämään vanhempien velvollisuutta

ottaa lapsen mielipide huomioon sekä lapsen oikeutta tulla kuulluksi kaikissa lapsen

huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevissa viranomaismenettelyissä.

Lapsen osallisuutta pyrittiin lisäämään myös lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevien

sopimusten laatimisessa. Lapsenhuoltolaissa säädetään, että sosiaalilautakunnan on harkitessaan,

voidaanko sopimus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta vahvistaa, otettava huomioon lapsen

29

etu sekä lapsen omat toivomukset ja mielipide. Lapsenhuoltolain esitöiden mukaan on nähty tarkoituksenmukaiseksi,

että vanhemmat selvittävät lapsen omat toivomukset ja mielipiteet keskustelemalla

asiasta lapsen kanssa ennen sopimuksen laatimista. Sopimusta laadittaessa lastenvalvojan

on varmistuttava, että vanhemmat ovat keskustelleet lapsen kanssa, ja harkittava, miten mielipide

voidaan ottaa huomioon. Käytännössä monessa kunnassa vanhempia ohjeistetaan keskustelemaan

lapsen kanssa ennen lastenvalvojan tapaamista. Esimerkiksi Jyväskylässä on myös laadittu lapselle

suunnattu esite lapsen mielipiteen selvittämiseen liittyen.

Lapsen kanssa keskusteltaessa vanhempien on hyvä muistaa ikätasoisuus, hienovaraisuus ja

johdattelemattomuus sekä myös se, että lapsella on paitsi oikeus kertoa mielipiteensä myös oikeus

olla kertomatta siitä. Lapsen kanssa keskustellessaan vanhempien on hyvä muistaa lasten yleinen

pyrkimys olla lojaaleja molemmille vanhemmilleen. Vanhemmat voivat oman lapsensa kanssa keskustellessaan

ja oman lapsensa etua pohtiessaan hyödyntää myös erilaisissa hankkeissa tuotettua

materiaalia. Esimerkiksi tamperelaisten nuorten kirjoittama ero-opas vanhemmille tai Kasvatus ja

perheneuvonta ry:n (Kasper ry:n) koostama tieto lasten kokemuksista ja oikeuksista erotilanteessa

voivat auttaa vanhempia tai lapsia pohtimaan lapsen toiveita ja niiden ilmaisemiseen vaikuttavia

seikkoja.

Lastenvalvoja lapsen mielipiteen selvittäjänä

Lastenvalvojat ovat perinteisesti varsin harvoin keskustelleet henkilökohtaisesti lapsen kanssa.

Tämä juontaa pitkälti juurensa varmastikin siitä jännitteestä, mikä on nähty lapsen osallisuuden ja

lapsen suojelun välillä. On ajateltu, että mikäli vanhemmat pääsevät sopimukseen lapsen asioista,

ovat he myös keskustelleet asiasta lapsen kanssa ja jakavat yhteisen näkemyksen lapsen edun mukaisesta

ratkaisusta. Lapsen kuulemiseen on suhtauduttu varovasti, koska on haluttu välttää lapsen

asettamista asiassa ratkaisijan rooliin. Lapsenhuoltolain mukaan lastenvalvojan tulee kuitenkin itse

keskustella lapsen kanssa, mikäli se on tarpeen. Lapsen kanssa käytävän keskustelun on katsottu

voivan olla tarpeen esimerkiksi tilanteissa, joissa vanhemmat eivät syystä tai toisesta halua itse

keskustella asiasta lapsen kanssa tai vanhemmat antavat ristiriitaisia tietoja lapsen mielipiteestä.

Kasper ry selvitti lastenvalvojien käytäntöjä lapsen mielipiteen selvittämisen suhteen alkuvuodesta

2020 tehdyllä kyselyllä. Huomattavaa on, että 62 % kyselyyn vastanneista lastenvalvojista

arvioi vanhempien tarvitsevan tukea lapsen mielipiteen selvittämiseen. Vastausten mukaan vanhempien

ohjeistaminen on ollut pääasiallisesti lastenvalvojien tehtävänä. Tarve sille, että lastenvalvoja

selvittää lapsen mielipiteen keskustelemalla henkilökohtaisesti lapsen kanssa, nähtiin kuitenkin

hyvin tilannekohtaisena ja niin vanhemmille kuin lastenvalvojille toivottiin lisäohjeistusta ja

-koulutusta lapsen mielipiteen selvittämiseen liittyen.

Ensi- ja turvakotien liiton 2019–2020 toteuttamassa kyselyssä puolestaan selvitettiin vanhempien

näkemyksiä 2019 uudistetun lapsenhuoltolain toimivuudesta. Kyselyssä kartoitettiin myös

näkemyksiä lapsen mielipiteen selvittämisestä. Huomattava on, että kyselyn vastaajista 70 % piti

hyvänä, että lastenvalvoja kuulisi aina lasta vanhempien erotessa. Vastausten mukaan vanhemmat

toivat esiin, etteivät he kykene välttämättä itse selvittämään lapsen aitoa mielipidettä. Lisäksi esiin

nostettiin ajatus, että lapsen voisi olla myös helpompi puhua ulkopuolisen kanssa, varsinkin jos

lapsi pelkää pahoittavansa vanhemman mielen, hänen toiveensa on ristiriidassa vanhemman omien

toiveiden kanssa tai lapsi ei uskalla ilmaista mielipiteitään. Vastausten mukaan ulkopuolisesta lapsen

mielipiteen selvittäjästä voisi olla apua myös silloin, kun vanhemmilla on hyvin erilaiset käsitykset

siitä, voiko lapsi ilmaista ajatuksiaan vapaasti. Kyselyyn vastaajat toivoivat siis lapsen

30

kuulemista huomattavasti useammin kuin mitä nykyisin toteutuu. Lasten osallisuuden lisääminen

ja sen pohtiminen, miten vanhempia voidaan tukea lapsen mielipiteen selvittämisessä ja onko lasten

henkilökohtaista kuulemista lastenvalvojan toimesta tarpeen lisätä, ovatkin varmasti yksi tärkeistä

lastenvalvojatyön kehittämiskohteista.

Lapsen mielipiteen ja toivomusten merkitys

Lapsenhuoltolaissa säädetään, että lapsen mielipiteet ja toivomukset on otettava huomioon tehtäessä

lasta koskevaa päätöstä. On erittäin tärkeää huomata säännöksen sanamuoto ”otettava huomioon”.

Lapsenhuoltolain esitöissä painotetaankin, että huoltaja ei päätöstä tehdessään ole sidottu lapsen

mielipiteeseen tai toivomukseen. Toisaalta lain esitöissä on painotettu myös sitä, ettei huoltaja saa

myöskään sälyttää päätöksentekoa lapselle eikä lapsi ole velvollinen ottamaan kantaa asiaan.Lastenvalvojat

kohtaavat usein kysymyksen, milloin ja missä iässä lapsi voi itse päättää asioistaan.

Kuitenkin päätäntävallan antaminen lapselle on eri asia kuin lapsen mielipiteen huomioon ottaminen.

Vanhempien tuleekin lasta koskevaa sopimusta tehdessään pohtia, miten lapsen mielipide ja

toivomukset voidaan ottaa huomioon ja mistä lapsen toiveet kumpuavat. Esimerkiksi tilanteissa,

joissa lapsi viestittää haluavansa vähentää tapaamisia toisen vanhemman kanssa, vanhempien on

tärkeää pohtia ja keskustella, mistä toive kumpuaa ja onko tehtävissä jotain lapsen ja vanhemman

suhteen tukemiseksi. Tarkemman selvittelyn avulla tilanteen taustat ja siten ratkaisumahdollisuudet

voivat näyttää hyvin erilaisilta eri tilanteissa – jossain tilanteessa lapsen toiveen taustalla voi olla

löysemmät rajat toisen luona, jossain taas suurempi peliaika, jossain lapsen kaltoinkohtelu. Näissä

pohdinnoissa myös lastenvalvoja voi auttaa vanhempia selkeyttämään tilannetta ja löytämään yhtenäisen

näkemyksen lapsen edun mukaisesta ratkaisusta.

Lapsen etu ja elatus

Molempien vanhempien vastuu lapsen elatuksesta jatkuu myös eron jälkeen. Elatusavun tarkoituksena

on toisaalta toteuttaa molempien vanhempien vastuuta lapsen elatuksesta ja toisaalta turvata

lapsen riittävä elatus. Ero on aina merkittävä muutos perheen taloudelliseen tilanteeseen, ja

taloudelliset vaikutukset näkyvät molempien vanhempien mutta myös lasten tilanteessa. Lapsen

kannalta on merkittävää, että köyhyysriski on suurentunut niissä kotitalouksissa, joissa on vain yksi

aikuinen.

Laissa lapsen elatuksesta ei lapsenhuoltolaista poiketen mainita lapsen etua. Lapsen edusta

huolehtiminen elatusasioissa on liitetty elatusavun edellytysten ja elatusavun riittävyyden selvittämiseen.

Lapsen oikeuksien näkökulmasta myös elatuskysymykset ovat kuitenkin lapsia koskevia

asioita, joihin voi kytkeytyä lapsen perus- ja ihmisoikeudet. Elatusasioissakaan ei ole kyse pelkästään

rahasta, vaan niihin voi kytkeytyä monimutkainen vyyhti seikkoja, jotka heijastuvat lapsen elämään

ja oikeuksiin. Tämä monimutkaisuus näkyy usein lastenvalvojalla vanhempien neuvotellessa

elatusavusta. Lastenvalvoja pyrkii auttamaan vanhempia erottamaan, mitkä kaikki asiat vaikuttavat

mahdollisiin erimielisyyksiin.

Vanhempien neuvotellessa elatusavusta lastenvalvojat käyttävät pääsääntöisesti työvälineenä

oikeusministeriön ohjetta lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi (OM 2007:2). On kuitenkin

huomioitava, että ohje on luonteeltaan suositus ja elatusapulaskelmaa tehtäessä laskelmassa on

käytännössä monia kohtia, joiden tulkinnasta lastenvalvojan tulee keskustella vanhempien kanssa.

31

Esimerkiksi muuttuvien tulojen tai kohtuullisten asumiskulujen huomioiminen ei ole aina yksiselitteistä.

Tällöin elatusavusta neuvoteltaessa on mahdollista tehdä esimerkiksi useita erilaisia laskelmia,

jotta vanhemmat näkevät päätöksenteon tueksi, mikä vaikutus laskennalliseen elatusapuun

erilaisilla laskentatavoilla on.

Lastenvalvojan näkökulmasta elatusavun on tärkeää turvata lapselle riittävä elatus. Toisaalta

tärkeää on myös, että elatussopimusta tehdessään vanhemmat ymmärtävät elatusavun perusteet ja

pääsevät yhdessä sopimukseen elatusavun määrästä. Tällöin vähennetään riskiä siitä, että lapsen

elatuksen jakautuminen aiheuttaisi ristiriitoja vanhempien välille ja heijastuisi vanhempien muuhun

yhteistyöhön ja lapsen asioihin niitä hankaloittaen.

Tukea sovinnolliseen yhteisvanhemmuuteen

Vanhempien sovinnollisuuden on usein nähty olevan tärkeä lapsen hyvinvointiin ja etuun vaikuttava

tekijä. Sovinnollisuus ja kohtuullisesti toimiva yhteistyö ovatkin tavoitteita, joiden kautta voi

edesauttaa lapsen edun toteutumista. Sovinnolliseen yhteistyövanhemmuuteen pyrkiessään vanhemmat

voivat hyödyntää esimerkiksi Lape-hankkeen yhteydessä kehitettyä vanhemmuussuunnitelmaa.

Lastenvalvoja voi puolestaan neuvottelussa auttaa vanhempia pohtimaan lapsen etuun

liittyviä tekijöitä nostamalla esiin esimerkiksi vanhemmuussuunnitelman teemoja.

Vanhemmuussuunnitelmassa nostetaan esiin lapsen arkeen, hyvinvointiin ja kasvuun liittyviä

kysymyksiä, joita vanhemmat mahdollisesti haluavat pohtia yhdessä. Vanhemmat voivat kirjata

vanhemmuussuunnitelmaan hyviksi katsomansa toimintatavat sellaisissa käytännön asioissa, joissa

heidän mielestään on tärkeää noudattaa yhdessä mietittyjä linjauksia ja joista sopiminen auttaa heitä

estämään epäselvyyksiä tulevaisuudessa. Vanhemmuussuunnitelma pyrkii viestimään vanhemmille

pari- ja vanhemmuussuhteen erottamisen tärkeydestä lasta hyödyttävän yhteistyön aikaansaamiseksi

ja ohjaamaan vanhempia lähtemään liikkeelle lapsen tarpeista.

Lapsen asioista sopiminen on harvoin helppoa. Vanhemmilla saattaa olla erilaiset toiveet sen

suhteen, miten lapsen asiat tulisi järjestää tai näkemys siitä, miten lapsen etu voisi toteutua parhaiten.

Toinen vanhemmista voi toivoa vuoroasumista ja molemmille vahvaa roolia lapsen arjessa

jatkossakin, toinen saattaa toivoa lapsen olevan pääasiallisesti vain hänen luonaan. Toinen saattaa

toivoa lapsen elinpiirin säilymistä ennallaan, toinen haaveilla muutosta lähemmäksi omaa tukiverkostoa.

Oman haasteensa sopimiseen tuo ristiriitainen tilanne, jossa samanaikaisesti tehdään eroa

päättyneen parisuhteen jälkeen ja jatketaan vanhemmuussuhdetta entisen kumppanin kanssa. Lastenvalvoja

voi auttaa vanhempia pääsemään sopimukseen ja alkuun eron jälkeisessä yhteistyö- tai

rinnakkaisvanhemmuudessa, mutta aina lastenvalvojan tuki ei ole riittävää. On myös toki huomattava,

että aina sovinnollinen yhteistyövanhemmuus ei ole mahdollista - näin voi olla esimerkiksi

tilanteissa, joihin liittyy väkivaltaa tai vainoa. Tällöin tärkeää on pyrkiä takaamaan niin lasten kuin

aikuisten turvallisuus.

Onneksi erotilanteeseen on saatavilla paljon tukea. Perheasioiden sovittelu voi tarjota vanhemmille

yhteisen mahdollisuuden sovitella erimielisyyksiä. Toisaalta moni vanhempi voi hyötyä myös

henkilökohtaisesta ammattilaisen tuesta tilanteeseensa. Järjestöt tarjoavat lukuisia erilaisia palveluja

niin vanhemmille kuin lapsille erotilanteeseen. On tavallista, että eron jälkeen lapsen asioista

sopiminen on varsinkin alkuvaiheessa hankalaa. Apua kannattaa kuitenkin hakea ja ottaa vastaan

mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta tilanteen kärjistymiseltä ja pitkittymiseltä vältytään.

32

Mikä edesauttaa lapsen edun toteutumista?

Lasta koskeviin sopimuksiin liittyy suuri kysymys: onko olemassa sopimusta tai mallia, joka voi

taata lapsen edun? Kysymys on aiheellinen sopimusten konkreettisuuden ja yleispiirteisyyden

vuoksi: vanhemmat voivat sopia siitä, kumman vanhemman luona lapsi asuu tai siitä, miten lapsi

tapaa toista vanhempaansa. Sopimukseen voidaan kirjata esimerkiksi tarkatkin kellonajat siitä, milloin

lapsi on missäkin ja määritellä huoltajien tehtävänjakoa lapsen virallisissa asioissa. Kuitenkin

on hyvä muistaa, että mikään yksittäinen malli ei takaa lapsen etua tai toisaalta ole lapsen edun

vastainen.

Esimerkiksi vuoroasumistutkimuksissa on todettu vuoroasuvien lasten hyvinvointi monella

mittarilla paremmaksi kuin niiden lasten, jotka asuvat pääasiassa yhden vanhemman kanssa. Kuitenkin

tutkimusasetelmiin liittyy epävarmuustekijöitä, joiden vuoksi hyvinvointia selittävät tekijät

ovat osin epäselviä ja vaativat lisätutkimuksia. Lisätutkimusten aiheita ovat esimerkiksi pitkittäistutkimusten

tarve sekä sen selvittäminen, selittääkö hyvinvointieroja eron jälkeisen asumismuodon

valintaan johtaneet seikat kuten vanhempien riitaisuus ennen eroa tai lapsen erityistarpeet. Tutkimustulokset

ovat myös osittain ristiriitaisia esimerkiksi sen osalta, miten vanhempien riitaisuus

vaikuttaa vuoroasuvien lasten hyvinvointiin. Vuoroasumisen osalta onkin todettu, etteivät tutkimustulokset

todista, että vuoroasuminen olisi paras vanhempien eron jälkeinen vaihtoehto kaikille

lapsille eivätkä tutkimukset toisaalta todista, että vuoroasuminen olisi haitallista pienille lapsille.

Sen sijaan tutkimustuloksista voidaan päätellä, että vuoroasuminen on hyvä vaihtoehto monelle

lapselle, kun tietyt olosuhteet toteutuvat ja ratkaisu on tehty lapsen tarpeet huomioon ottaen. Lapsen

edun mukaista ratkaisua etsiessä tärkeäksi nouseekin jälleen kunkin lapsen yksilölliset tarpeet ja

perheen yksilöllinen tilanne.

Lopuksi – lapsen arki lapsen etua turvaamassa

Välillä vanhemmat toivovat, että kun sopimus on vahvistettu, homma on paketissa eikä toisen vanhemman

kanssa tarvitse enää olla juurikaan tekemisissä. Valitettavasti näin ei ole, sillä sopimus

parhaimmillaankin vain luo raamit arjelle ja yhteinen vanhemmuus, jonka merkitys lapselle on

suuri, jatkuu pitkälle tulevaisuuteen. Viralliset sopimukset voivat auttaa vanhempia selkeyttämään

esimerkiksi lapsen tapaamiskäytäntöjä. Kuitenkin yhteisessä vanhemmuudessa on paljon sellaista,

jota ei voi virallisin sopimuksin sopia ja joka vaikuttaa arkielämässä lapsen edun toteutumiseen.

Nämä seikat liittyvät usein vanhempien yhteistyöhön ja kommunikaatioon sekä myös lapsen ja vanhemman

väliseen ihmissuhteeseen. Lapsen edun toteutumista edistettäessä onkin tärkeää kiinnittää

huomiota paitsi konkreettisiin sopimusratkaisuihin myös siihen, miten niiden soveltaminen lapsen

arjessa näyttäytyy. ”Sinun arkesi on jonkun lapsuus”, todetaan vanhassa seinäjulisteessa.

Vanhempien työnä eronkin jälkeen on turvata lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin toteutumista.

Siinä työssä lastenvalvoja ja muut eropalvelut voivat olla tukena, mutta suurimman työn tekevät

vanhemmat yhdessä. Vanhemmuus ei pääty eroon, vaikka se ehkä muuttaa osaksi muotoaan. Myöskään

lapsuuden ei tule päättyä eroon, vaan eron jälkeen lapsella on oikeus yhä lapsi, molempien

vanhempiensa lapsi.

Katri Hyytiä (YTM) on lastenvalvoja ja työskentelee Vantaan kaupungin perheoikeudellisten

asioiden yksikössä

33

Lähteet:

Bergström, Malin, Fransson, Emma & Hjern, Anders (2018). What Can We Say Regarding Shared Parenting

Arrangements for Swedish Children? Journal of Divorce and Remarriage, Volume 59.

Berman, Rakel & Daneback, Kristian (2020). Children in dual-residence arrangements: a literature review.

Journa of Family Studies.

Bildjuschkin, Katriina (toim.) (2018). Perheoikeudelliset palvelut. Lastenvalvojien ja olosuhdeselvittäjien

työnsisältöjen, työtehtävien, tavoitteiden ja työmenetelmien määrittely. Työpaperi 39/2018, Terveyden ja

hyvinvoinnin laitos.

Ero-opas nuorilta vanhemmille. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tampereen osasto ry 2014.

Haavisto, Vaula: Vanhemmuussuunnitelma sovinnollista eroa tukemassa. Teoksessa Hakulinen, Tuovi, Laajasalo,

Taina & Mäkelä, Jukka (toim.): Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen. Teoriasta käytäntöön.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisuja 9/2019.

Haavisto, Vaula & Kekäle, Jari (2017). Perheasioiden sovittelu vanhemmuuden tukena erotilanteessa. Teoksessa

Pruuki, Heli & Sinkkonen, Jari: Lapsi ja ero – eväitä eteenpäin. Kirjapaja.

Halila Ritva, Hoikkala Susanna, Malja Marjo, Tapiola Mia (toim.): Lasten ja nuorten vaativimpien palvelujen

osaamis- ja tukikeskuksia valmistelevan työryhmän raportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja

muistioita 2021:18.

Hannus, Arno & Setkänen, Heikki (toim.) (1955). Lastenvalvojan käsikirja. Maalaiskuntien liitto ry.

HE 88/2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain muuttamisesta

ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Hietanen, Päivi: Kysely: Lapsenhuoltolaki ei estä haitantekoa lapsen ja vanhemman suhteelle. Internet-julkaisu

23.9.2020 https://ensijaturvakotienliitto.fi/enska-lehti/

Kasper - Kasvatus ja perheneuvonta ry: Lapsen mielipide on tärkeä. Lastenvalvojien kokemuksia lapsen

mielipiteen selvittämisestä. Koulutusdiat 2021. https://suomenkasper.fi/eroauttaminen/koulutukset/

Lapsiasiavaltuutetun vuosikirja 2018: Köyhyydellä ei leikitä. Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja

2018:3.

Linnamäki, Kirsikka (2019). Lapsen etu huoltoriidan tuomioistuinsovittelussa. Alma Talent oy.

Linnanmäki, Kirsikka & Tolonen, Hannele (2020). Uudistunut lapsenhuoltolaki. Alma Talent Oy.

Ohje lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi. Oikeusministeriön julkaisu 2007:2.

34

Fakta

Lapsen etu

Lapsen etu on termi, joka toistuu tämän kirjan artikkeleissa. Mitä tämä termi tarkoittaa ja pitää

sisällään?

Lapsen etu on lapsen oikeus siihen, että häntä koskevissa päätöksissä hänen etunsa on päätösten

ensisijainen arviointiperuste. Näin halutaan varmistaa lapsen ihmisoikeuksien toteutuminen, mikä

on määritelty YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa.

Lapsen edun arvioiminen on paitsi viranomaisen lakisääteinen velvollisuus ja menettelysääntö,

myös pätevä ohjenuora esimerkiksi vanhemmille, jotka sopivat lapsia koskevista käytännöistä eron

jälkeen.

Lapsen etua voidaan tarkastella sekä yksilön että ryhmän näkökulmasta. Yhteiskunnallisessa

päätöksenteossa puhutaan usein myös lapsivaikutusten arvioinnista esimerkiksi lainsäädäntöä koskevissa

kysymyksissä. Lapsen etuun sisältyy siis yleisperiaatteita, mistä huolimatta yksittäisen lapsen

edun arviointi on aina tapaus- ja tilannekohtaista.

Lapsen edun arviointi ei ole aina niin helppoa kuin haluaisimme, sillä lapsen etu ei ole erillinen

saareke yhteiskunnallisessa – tai edes perheen sisäisessä päätöksenteossa – vaan on yhteydessä

esimerkiksi aikuisten oikeuksiin ja taloudellisiin kysymyksiin. Joskus valittavana ei ole selkeästi

pelkästään hyviä tai huonoja vaihtoehtoja.

Oman haasteensa luo myös se, että lapsi ei välttämättä pysty itse arvioimaan omaan etuaan.

Tästä syystä lapsen etu ei välttämättä selviä vain kysymällä lapsen omaa mielipidettä. Lapsen etu

voikin olla myös se, että alaikäisen ei tarvitse ottaa hänelle liian painavaa vastuuta suurista päätöksistä.

Aikuisen joskus epämiellyttävänä tehtävänä saattaa olla sen toteaminen, että lapsen oma toive

on ristiriidassa hänen etunsa toteutumisen kannalta.

Lähteet:

https://www.mll.fi/lapsemme-lehti/mika-lapsen-etu/

https://www.lapsiystavallinenkunta.fi/lapsen-oikeuksien-teemapaketit/aluksi-lapsen-etu-on-ensisijainen/mita-lapsen-edun-ensisijaisuus-tarkoittaa

https://www.lapsenoikeudet.fi/lapsen-oikeuksien-sopimus-turvaa-lasten-ihmisoikeudet/sopimuksen-yleisperiaatteet/lapsen-etu/

35

Iiro Leino

Eron suunnittelu lapsen edun näkökulmasta

Miten huomioida lapsi erotilanteessa sekä eron jälkeen? Miten varmistaa, että lapsi ei joudu väärään

rooliin suhteessa vanhempiinsa eroprosessissa? Miten perheitä voidaan käytännössä auttaa ja

tukea viemään eroprosessi hallitusti mahdollisimman myönteiseen lopputulokseen?

Ero on vakava ja mahdollisesti jopa traumaattinen kokemus kaikille, joita se koskettaa. Ero

synnyttää usein häpeään, syyllisyyteen ja suruun liittyviä tunteita. Se on myös prosessi, jonka vastuullinen

ja järkevä hoitaminen mahdollistaa kaikille osapuolille elämän jatkumisen muutoksista

huolimatta mielekkäänä, tulevaisuuteen turvallisesti suuntautuvana mahdollisuutena.

Tässä artikkelissa käsitellään eroa lapsen kokemuksena perheterapeuttisesta näkökulmasta. Ero

vaikuttaa peruuttamattomasti kaikkien perheenjäsenten elämään. Perheterapiassa pyritään ymmärtämään

yksittäisten perheenjäsenten kokemuksia ja tunteita sekä perhesysteemissä vallitsevia vuorovaikutussuhteita.

Tavoitteena on luoda turvallinen vuorovaikutustilanne, jossa jokainen perheenjäsen

uskaltaa jakaa tunteitaan ja kokemuksiaan yhteisesti. Tämä synnyttää erotilanteessa aidon

uskon muutoksen mahdollisuuteen, joka taas motivoi kohti hyvää eron jälkeistä aikaa. Seuraamalla

vanhempiensa toimintaa erossa lapset oppivat ratkaisemaan ongelmatilanteita ja kriisejä, joita elämä

väistämättä tuo tullessaan. Vaikeissa erotilanteissa ulkopuolinen ammattiapu voi olla hyödyllinen

ja tarpeellinen mahdollisuus.

Miten huomioida lapsi erotilanteessa sekä eron jälkeen?

On tärkeää, että vanhemmat sopivat aina keskenään etukäteen erosta ja siihen liittyvistä käytännön

järjestelyistä ja vasta sitten kertovat yhdessä lapselle turvallisessa ja rauhallisessa tilanteessa, kuinka

tullaan toimimaan ja miten muutokset tulevat näkymään lapsen elämässä.

Verrattain uusi ja vakava ilmiö on erojen lisääntynyt määrä silloin, kun perheessä on pieniä

lapsia. Nämä arvokkaat ja ainutlaatuiset vuodet ovat usein myös kaoottista selviytymistä pienillä

yöunilla perhe- ja työelämän paineissa. Toimintakyky saattaa paineen ja liiallisen työmäärän alla

vähentyä ja ero tuntua ratkaisulta mahdottomalta tuntuvassa tilanteessa. Hyvä, yhdessä kumppanin

kanssa sovittu tavoite voisi olla yrittää selvitä tästä ajanjaksosta eroamatta ja niin, että suhteessa

säilyy myös parisuhteen elementit läpi ruuhkavuosien.

36

Kun eron uhka realisoituu parisuhteen kannalta ristiriitaisessa tilanteessa, kannattaa rauhassa

yrittää selvittää suhteen ongelmia ja vakavasti miettiä, mitä ero tulee konkreettisesti merkitsemään

kaikille osapuolille. Akuutin eron uhan läsnä ollessa kannattaa käyttää kaikki mahdollisuudet ongelmien

selvittämiseksi. Tällä on myönteinen merkitys myös jatkon suhteen sovittaessa jaettuun

vanhemmuuteen liittyvistä järjestelyistä. Jos molemmilla osapuolilla on kokemus eron jälkeen siitä,

että asioita on yritetty selvittää viimeiseen asti, vähentää tämä riitaisuutta ja katkeruutta tulevaisuudessa

eron jälkeen.

Tilanteessa, jossa elämässä on vakavia ja ratkaisemattomia ristiriitoja, jotka näyttäytyvät perhe-elämässä

kaikkia vahingoittavina tilanteina, voi ero olla kaikkien hyvinvoinnin kannalta vastuullinen

ja viisain ratkaisu. Lapset ovat paras syy tehdä kaikki mahdollinen ristiriitojen selvittämiseksi,

mutta lapset eivät voi olla ainoa syy jatkaa parisuhdetta ja perhe-elämää, joka on mahdotonta

ylivoimaisten ristiriitojen läsnä ollessa.

Lapset kuulevat ja tietävät usein enemmän perheen tilanteesta kuin mitä vanhemmat luulevat

lasten tietävän. On tärkeää pyrkiä välttämään eroon liittyviä riitoja lapsen nähden, sillä lapsi syyllistää

usein itseään ja ajattelee olevansa riitojen ja jopa itse eron aiheuttaja. On hyvä puhua toisesta

vanhemmasta myönteiseen sävyyn ja välttää hänen haukkumistaan, sillä lapselle molemmat vanhemmat

ovat tärkeitä ja lapsi on lojaali molemmille vanhemmilleen. Kun puhuu lapselle, on hyvä

muistaa, että myös se puoli lapsen mielessä, joka puolustaa toista vanhempaa, kuuntelee tarkasti.

Lapselle on hyvä puhua toisen vanhemman teoista eikä hänestä ihmisenä. On rakentavampaa sanoa

esimerkiksi: ”En voi hyväksyä tätä isäsi tekoa” kuin ” Isäsi on törkeä tyyppi”. Tällöin kritiikki kohdistuu

toisen vanhemman määrättyyn tekoon eikä hänen koko persoonaansa.

Usein eron hetkellä vanhempien riidat aiheuttavat vaikeuksia liittyen kommunikaatioon ja tällöin

on olemassa vaara, että lapsesta tulee viestinviejä ja tiedonvälittäjä vanhempien välillä. Tämä

on kuormittavaa sekä tunteisiin että usein myös lapsen kognitiivisiin kykyihin ja muistiin liittyen.

On myös olemassa vaara, että lapsesta tulee salaisuuksien kantaja eli lapsi tietää toisesta vanhemmasta

asioita, joita toinen vanhempi ei tiedä. Tämä on henkisesti kuormittavaa lapselle aiheuttaen

usein myös syyllisyyttä.

Uusia kumppaneita ei kannata esitellä omalle lapselleen ennen kuin suhde on vakava ja oletetusti

tulee jatkumaan pidempään. Silloinkin on tärkeää, että vanhempi kertoo ensin ex-kumppanilleen

tavanneen uuden ihmisen ja toinen vanhempi voi kertoa tästä lapselleen etukäteen. Esimerkiksi:

”Äitisi kertoi minulle tavanneensa miehen, Mikon, joka on kuulemma mukava. Kun menet äidin

luo, niin tapaat jossakin vaiheessa tämän Mikon itsekin. Voit sitten kertoa minulle millainen tämä

Mikko on, ja minäkin varmasti tapaan hänet jossakin vaiheessa”.

Lapsi on aina lojaali ja kuuliainen vanhemmilleen myös tilanteissa, joissa lapsen oma hyvinvointi

vaarantuu. Tällä on biologinen taustansa, joka näyttää korostuvan erityisesti nisäkkäillä. Kun

lapsi vaistoaa ja tulee tietoiseksi perhettä ja vanhempia kohdanneista kriiseistä, hän usein kokee,

että hänen tehtävänsä on kuunnella ja auttaa vanhempaansa vaikeassa tilanteessa. Kun lapsi tarjoaa

apuaan, on tärkeää sanoa hänelle, että ”On hienoa, että haluat auttaa ja ajattelet muiden hyvinvointia,

mutta tämä on aikuisten asia, jonka me aikuiset ratkaisemme. Nämä ovat asioita, joita ei

voi kertoa lapselle, sillä lapsi ei niitä voi vielä ymmärtää ja osata käsitellä.” Tämä ottaa vastuuta

konkreettisesti pois lapselta.

Lapsen mielikuvitus toimii hyvin aktiivisesti. Vanhemmat saattavat mennä toiseen huoneeseen

selvittämään asioita tai sanoa, että puhutaan tästä myöhemmin. Tämä herättää lapsen mielikuvituksessa

vielä ahdistavimpia mielikuvia kuin mitä todellinen tilanne on. On myös tärkeää, että lapselle

kerrotaan totuus perheen tilanteesta lapsen ikä, kognitiiviset kyvyt ja kehitysvaihe huomioiden.

Tähän tarinaan voi lisätä yksityiskohtia lapsen kasvaessa, mutta niin, että tarina ei itsessään muutu.

37

Pienelle lapselle kerrotaan, että ero johtuu riidoista, joita ei lopultakaan pystytty ratkaisemaan.

Myöhemmin aikuiselle lapselle voidaan mahdollisesti kertoa, että eron syy oli esimerkiksi parisuhteen

ulkopuolinen suhde.

Lapselle kerrotaan ja käytännössä osoitetaan, että molemmat vanhemmat säilyvät lapsen elämässä

eron aikana ja eron jälkeen. Lapselle kerrotaan myös etukäteen esimerkiksi tapaamisten

ajankohdat ja pidetään huoli, että tapaamiset toteutuvat suunnitelmien ja lupausten mukaisesti.

Tämä mahdollistaa pikkuhiljaa turvallisuuden tunteen syntymisen uudessa tilanteessa.

Yhdessä kaikkien osapuolten läsnä ollessa on myös hyvä puhua siitä, mitä eron aikana tulee

tapahtumaan ja millaiseksi elämä muuttuu käytännössä eron jälkeen: ”Sinulla tulee olemaan kaksi

kotia, ja tulet viettämään aikaa enemmän äidin/isän luona ja me molemmat pidämme sinusta huolta.”

Lapselle on tärkeää, että hän voi itse viedä uuteen kotiin omia tavaroitaan ja tuttuja lempilelujaan,

jolloin hänelle tulee kokemus siitä, että jotakin hänen omaansa siirtyy uuteen paikkaan. Tämä

tekee myös uudesta paikasta hänen toisen kotinsa.

Lapsen maailma ja tulkinta tapahtumista on usein hyvin erilainen kuin aikuisen. Lapset kätkevät

tunteensa ja huolensa suojellakseen vanhempiaan ja yrittävät olla kuormittamatta heitä vielä lisää

vaikeassa tilanteessa. Lapsen maailma on hyvin konkreettinen ja mustavalkoinen. Lapsi ymmärtää

ja tulkitsee tilanteita omasta näkökulmastaan esimerkiksi ajatellen, että jos olisin parempi lapsi, niin

vanhempani eivät olisi eronneet. Tällainen ajatus herättää lapsessa häpeän ja syyllisyyden tunteita

ja lapsi voi alkaa pelätä tällaisen totuuden paljastumista. Mitä minulle tapahtuu, jos muut saavat

selville, että koska olin huono lapsi, niin vanhempani erosivat? Ajatus siitä, että lapsi syyttää itseään

vanhempiensa erosta, tulee usein vanhemmille täytenä yllätyksenä.

Lapsen on usein vaikea löytää tunteilleen ja ajatuksilleen sanoja ja nimiä. Jos kysyy lapselta:

”Miten voit? ” niin lapsi vastaa lähes poikkeuksetta: ”Ihan hyvin”. On hyvä kertoa lapselle millaisia

tunteita tilanne itsessä herättää. Esimerkiksi: ”Kun olin sinun ikäisesi, muistan että olin tällaisissa

tilanteissa surullinen. Oletko sinä joskus surullinen?”

Lasta voi myös auttaa löytämään sanoja tunteilleen. Luonteva keskusteluyhteys mahdollistuu

usein tilanteessa, jossa lapsen kanssa leikitään tai tehdään arjen askareita. Ajatus siitä, että istutaan

alas ja puhutaan asioista, tuntuu usein lapsesta vieraalta. Usein lapset käsittelevät asioita leikin

avulla ja seuraamalla lasten leikkejä voi ymmärtää, kuinka he käsittelevät esimerkiksi erotilannetta.

On hyvä myös kertoa lapselle, että ”Nyt puhutaan pieni hetki eli nyt kerron muutamalla lauseella

yhden tärkeän asian, ja sitten voit jatkaa leikkejäsi”. On tärkeää varmistaa, että lapsi on kuunnellut

ja ymmärtänyt asian pyytämällä häntä toistamaan kuulleensa omin sanoin.

Lapset reagoivat eroon eri tavoin. Univaikeudet, masentuneisuus, pienillä lapsilla taantuminen

aiempaan kehitysvaiheeseen, ruokahaluttomuus, keskittymisvaikeudet ja vetäytyminen ystävien ja

harrastusten parista ovat yleisiä ja luonnollisia reaktioita, joihin täytyy puuttua, jos ne esiintyvät

korostuneina tai pitkittyvät. Vakavammat ongelmat voivat liittyä seksuaaliseen tai väkivaltaiseen

käyttäytymiseen, päihteisiin ja itsensä vahingoittamiseen, jotka edellyttävät aina välitöntä ammatillista

puuttumista tilanteeseen.

Tutkimuksissa on todettu, että keskimäärin eron jälkeen lapset kokevat etääntyvänsä isistään

liittyen usein vähäisempään yhdessä vietettyyn aikaan. Äidit taas kokevat enemmän rasitusta ja

kuormitusta eron jälkeen liittyen usein suurempaan käytännön vastuuseen. Myös taloudellinen tilanne

muuttuu usein haastavammaksi eron myötä kaikille osapuolille.

Vieraannuttamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa toinen vanhempi etäännyttää lasta toisesta

vanhemmastaan esimerkiksi kertoen asioita, jotka eivät pidä paikkaansa tai estämällä lasta tapaamasta

toista vanhempaansa. Tällä on vakavat seuraukset tulevaisuuden kannalta ja tällaista toimin-

38

taa tulisi ehdottomasti välttää kaikissa tilanteissa.

Parentifikaatio – kun roolit perheessä vääristyvät

Lapsi voi joutua omaksumaan väärän roolin vallitsevassa tilanteessa ja suhteessa vanhempiinsa.

Hän kokee olevansa tärkeässä roolissa ja saaneensa tehtävän, jossa onnistuessaan hän pystyy konkreettisesti

ehkä jopa pelastamaan tilanteen. Väistämätön epäonnistuminen tällaisessa tehtävässä on

aina lapselle henkisesti hyvin raskas kokemus. Tällaisessa tilanteessa puhutaan parentifikaatiosta,

jolla tarkoitetaan perhetilannetta, jossa perheenjäsenten väliset rajat ovat häiriintyneet ja vanhempien

ja lasten roolit perheessä vääristyneet.

Erotilanteessa lapsi usein kokee olevansa itsekin vastuussa asian ratkaisemisesta ja hän saattaa

kokea jopa pakottavaa tarvetta tarjota apuaan ja ymmärrystään vanhemmilleen. Tällaisessa tilanteessa

on tärkeää, että vanhemmat sanovat lapselle esimerkiksi näin: ”On hienoa, että haluat auttaa

ja olet myötätuntoinen, mutta me emme kerro tästä asiasta sinulle yksityiskohtaisesti, sillä kyseessä

on aikuisten asia. Asia, jonka me pystymme ja tulemme selvittämään ja jonka lopputuloksena

syntyy muuttunut, mutta turvallinen elämä meille kaikille”. Tämä ottaa vastuuta pois lapselta ja

vapauttaa häntä velvollisuudentunnosta. Parentifikaatio-käsite on monivivahteinen ja laaja. Parentifikaatiossa

vanhempi/vanhemmat luopuvat vanhemmuuden merkityksellisimmistä ja tärkeimmistä

rooleista ja luovuttavat ne lapselle samalla kieltäytyen omaksumasta roolia perheen henkisenä ja

fyysisenä huolehtijana. Parentifikaatio voi merkitä perheessä sekä toiminnallista että emotionaalista

roolien kääntymistä, minkä seurauksena lapsi uhraa omat tarpeensa koskien huomiota, huolenpitoa

ja kasvattavaa ohjaamista. Tämän tarkoituksena on luoda tilaa vanhemman emotionaaliselle tarvitsevuudelle.

Parentifikaatiossa perheen lapsi omaksuu ja ottaa kantaakseen perheen vanhemman roolin, mikä

merkitsee monivivahteista huolenpitoa joko hänen toisesta tai molemmista vanhemmistaan. Tämä

huolenpito ja vastuunkanto voi olla luonteeltaan ruumiillista, henkistä tai taloudellista. Lapsesta

tulee muiden perheenjäsenten hyvinvoinnista huolehtiva henkilö, jonka oma hyvinvointi sekä huolehdituksi

että huomatuksi tuleminen voivat jäädä toteutumatta.

Parentifikaatio voi olla luonteeltaan instrumentaalista tai emotionaalista. Instrumentaalisella

parentifikaatiolla tarkoitetaan tilannetta, jossa lapsella on korostuneesti konkreettisia velvollisuuksia

perheessään. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi muista perheenjäsenistä huolehtimista, kaupassa

käymistä ja perheen nuorempien lasten hoitamista. Emotionaalisella parentifikaatiolla tarkoitetaan

lapsen henkisesti vääristynyttä roolia suhteessa vanhempaansa. Lapsi ei ole suhteessa vanhempaansa

lapsen positiossa, vaan hänestä voi tulla esimerkiksi oman vanhempansa uskottu kuuntelija,

salaisuuksien kantaja tai esimerkiksi erotilanteessa perheenjäsenten välisten riitojen ja konfliktien

sovittelija ja ratkaisija. Yleisesti ottaen emotionaalista parentifikaatiota pidetään instrumentaalista

parentifikaatiota lapselle haitallisempana ja vaarallisempana.

Parentifikaatio voi olla luonteeltaan myös sopeutumistumiskykyistä (adaptiivista) tai tuhoavaa.

Sopeutumiskykyinen parentifikaatio on luonteeltaan ohimenevää, lapsi kokee saavansa tilanteessaan

jonkin verran tukea perheeltään, eikä hän koe olevansa elämässään täysin roolinsa vanki. Tuhoava

parentifikaatio on nimensä mukaisesti vahingollista ja kohtuutonta vaarantaen lapsen henkisen

hyvinvoinnin.

Parentifikaation ilmeneminen ja tunnistaminen saattaa olla haasteellista. Erotilanteessa lapseen

kohdistunut liiallinen työmäärä, vastuu tai väärä hierarkinen ja henkinen rooli suhteessa vanhempiin

ovat mahdollisia merkkejä parentifikaatiosta.

39

Parentifikaatiossa vanhempi ei ota vastaan lapsen lohdutuksen ja tunteiden peilauksen tarpeita,

mikä estää lasta ilmaisemasta tunteitaan. Tämän seurauksena lapsi ei pysty muodostamaan tunnetta

autonomisesta itsestään, mutta sitä vastoin hän oppii hyvin tarkasti tunnistamaan ja ennakoimaan

vanhemman tunnetiloja ja tarpeita.

Parentifikaation mallit saattavat siirtyä myös työelämään. Työntekijä saattaa asettaa esimerkiksi

yrityksen, esimiehen ja työtovereiden hyvinvoinnin ja toiveet korostetusti etusijalle laiminlyöden

omaa työssä jaksamistaan. Oman väsymyksen huomioiminen saattaa olla vaikeaa ja kiellettyä. Pahimmassa

tapauksessa tämä voi johtaa henkiseen uupumiseen ja lopulta romahdukseen. Sinnikkyys

asioiden ratkaisemisen suhteen on hyvä asia, mutta liiallisen korostuneesti se voi johtaa ongelmiin.

Jos työntekijä kokee, että työhön liittyvien asioiden onnistuminen on ainoastaan hänen omasta kyvykkyydestään

kiinni, voi mahdottomiksi osoittautuvista projekteista luopuminen tuntua vaikealta

henkilökohtaiselta epäonnistumiselta: “Minun takiani emme saavuttaneet kaikille tärkeää tavoitetta”.

Vaativa sisäinen ääni itseä kohtaan ei katoa, mutta sen tiedostaminen ja ymmärtäminen usein

mahdollistaa lisääntyneen armollisuuden suhteessa omiin sisäisiin vaatimuksiin.

Parentifikaatiolla voi olla myös monia myönteisiä vaikutuksia. Se voi lisätä ihmisen individuaatiota,

ja kokemus itsellisesti selviämisestä lisää itseluottamusta suhteessa omiin kykyihin. Nuorena

vastuunkantajiksi joutuneet lapset ovat aikuisena kekseliäitä, itsenäisiä, sinnikkäitä ”selviytyjiä”,

jotka haasteellisissa tilanteissa pohtivat aktiivisesti erilaisia selviytymismahdollisuuksia ja toimivat

itsenäisesti saavuttaakseen päämääränsä. Merkityksellistä on parentifikaation ajallinen kesto. Parentifikaatioon

liittyvät myönteiset piirteet edellyttävät aina lyhytkestoista parentifikaatiota. Pitkään

jatkuva parentifikaatio on aina luonteeltaan vahingoittavaa.

Miten perheitä voidaan käytännössä auttaa?

Alkulähtökohta on saattaa perheen tietoisuuteen se tosiasia, että perheen vanhemmat eivät saa hakea

erotilanteessa turvaa lapsistaan, vaan heidän täytyy hakea turvaa suhteestaan puolisoonsa ja

mahdollisiin ulkopuolisiin auttajatahoihin.

Eroa on hyvä käsitellä perheen yhteisenä jaettuna kokemuksena tarkastelemalla ja etsimällä

moniäänisesti erilaisia merkityssisältöjä erolle ja sille, mitä tulee tapahtumaan eron jälkeen. Miten

eri perheenjäsenet ymmärtävät eron suhteessa omaan itseensä, muihin perheenjäseniin ja tulevaisuuteen?

Tällaisessa prosessissa voidaan löytää yhdessä luotuja kokemuksia ja merkityksiä,

jotka helpottavat perheenjäsenten kykyä ymmärtää toinen toistaan paremmin ja suuntautua eron

jälkeiseen aikaan. On tärkeää voimauttaa vanhempien toimijuutta ja vahvistaa heidän uskoaan vanhemmuuteen

vastuullisina toimijoina, jotka pystyvät toimimaan ja neuvottelemaan vaikeissakin

tilanteissa rakentavalla tavalla.

Tämän jälkeen voidaan:

1) Luoda yhdessä koherentimpi kertomus erosta ja myös lasten asemasta erotilanteessa. Vanhemmat

alkavat usein ymmärtää vielä tarkemmin, että heidän mahdollinen negatiivinen toimintansa

laukaisee myös lapsissa määrättyä toimintaa. Välttämällä tällaista toimintaa voidaan negatiivinen

kierre katkaista.

2) Ratkaista mahdollisia vanhemmuuden ongelmia ja vahvistaa vanhempien kykyä toimia erotilanteessa

yhteistyössä ilman, että vanhemmat aliarvioivat tai loukkaavat toinen toistaan.

40

Perheessä asiat vaikuttavat usein kausaalisesti toinen toisiinsa. Vanhempien mahdollinen psykopatologia,

päihteiden väärinkäyttö, parisuhteen ristiriitaisuus ja mielenterveyden häiriöt vaikuttavat

siihen, miten eroprosessi pystytään viemään läpi ja millainen vanhemmuus on heille eron jälkeen

mahdollista. Vanhempien kyky luoda lapselle turvallinen elinympäristö näkyy lapsen kehityksessä

ja myös aikuisuuden psykopatologiassa.

Lapsen näkökulmasta kriisitilanteissa syntyvä yksinäisyys tunnetasolla suhteessa vanhempiin,

laiminlyönnin ajallinen kesto, itsetunto ja älyllinen kehitystaso vaikuttavat hänen kykyynsä olla

suhteessa muihin ihmisiin myöhemmin elämässä. Myös ihmisen persoonallisuuteen liittyvillä

seikoilla, kuten esimerkiksi temperamentilla ja sisäistetyillä toimintamalleilla, on suuri merkitys

lapsen hyvinvoinnin ja selviytymisen kannalta erotilanteessa. Usein pienikin turvallinen tunnekokemus

varhaisissa kiintymyssuhteissa saattaa riittää luomaan henkilökohtaisen kokemuksen turvallisuuden

mahdollisuudesta.

Perheterapiassa korostetaan ihmisten välisten suhteiden merkityksiä – eheyttävää on asiakkaan

ja terapeutin välille syntyvä suhde, tunne kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisesta, joka voi olla varhaisiin

myönteisiin kiintymyssuhdekokemuksiin verrattava voimauttava ja eheyttävä kokemus.

Tämä auttaa meitä uskomaan, että ihmissuhteemme voivat olla vastavuoroisia ja turvallisia myös

eron jälkeen sekä uusissa mahdollisissa ihmissuhteissamme että suhteessa ex-puolisoomme.

Sisäiset toimintamallit (Internal Working Models) -teoria on yksi tapa hahmottaa kiintymyssuhdeteorian

mekanismia ja aktivoitumista esimerkiksi erotilanteissa eri osapuolten kannalta. Keskeistä

kiintymyssuhdeteoriassa on se metodi, jonka avulla lapsi sisäistää sisäiset toimintamallit sekä

suhteessa olemiseen että suhteessa omaan itseensä. Nämä mallit luovat ne rajat ja säännöt, jotka

toimivat ja tulevat näkyviksi siinä tavassa, miten me näemme ja koemme itsemme ja lähimmäisemme

sekä myönteisessä että kielteisessä mielessä.

Sisäiset toimintamallit palvelevat meitä kolmella tavalla:

1) Ne auttavat meitä tulkitsemaan toisten ihmisten toiminnan merkityksiä.

2) Ne auttavat meitä muodostamaan oletuksen siitä, miten toiset ihmiset tulevat toimimaan tulevaisuuden

tilanteissa.

3) Ne auttavat meitä järjestelemään mielessämme mielemme sisäisiä ja toisten ihmisten meille

näyttäytyviä tapoja reagoida vuorovaikutussuhteissa. Nämä seikat auttavat ennakoimaan, ymmärtämään

ja orientoitumaan muuttuvaan elämään koko eroon liittyvän prosessin aikana.

Ihmisen yksilöllinen tapa olla ihmissuhteessa syntyy pienen lapsen ja hänen vanhempansa välillä,

ja tämä suhde sisäistyy ihmisen mieleen mielensisäiseksi representaatioksi ihmissuhteista. Kiintymyssuhdeteorian

avulla voidaan ymmärtää ihmisen tapaa toimia hänen ihmissuhteissaan. Tämän

ymmärryksen kautta voidaan myös tulla tietoisiksi ja vaikuttaa siihen tapaan, jolla hän on läsnä esimerkiksi

suhteessa omiin lapsiinsa erotilanteessa ja eron jälkeen. Vanhempana oman toiminnan ja

motiivien ymmärtäminen auttaa ymmärtämään omia tunteitaan ja sitä kautta samaistumaan lapsen

tunteisiin ja ajatusmaailmaan ja toimimaan lapsen etu huomioiden.

Jos me emme tunne itseämme, on olemassa vaara, että me olemme sokeita lapsemme tarpeille

tai hänen tarvitsevuutensa aiheuttaa meissä torjuntaa ja vihan tunteita jättäen lapsen yksin vaikeassa

tilanteessa. Vain aikuinen, jolla on turvallinen oma kokemus avun saamisesta vaikeassa tilanteessa,

tunnistaa ja tietää kuinka toimia, kun tällainen tilanne kohtaa omaa lasta. Jos tällainen kokemus on

41

jäänyt saavuttamatta omassa lapsuudessa, voi kokemuksen saada aikuisena esimerkiksi onnistuneessa

psykoterapiasuhteessa.

Lapsuuden kiintymyssuhteilla on tärkeä merkitys aikuisuuden ihmissuhteissa esimerkiksi sisäistyneinä

ajattelumalleina ja ennakko-odotuksina, joiden avulla ihminen luo ennakkokäsityksen

esimerkiksi parisuhteen muodostumisesta ja sen tulevaisuudesta.

Turvattomassa kiintymyssuhteessa lapsi saa kontaktin vanhempaansa ainoastaan käyttäytymällä

hyvin vaativasti tai päinvastoin eli korostuneen lapsellisesti suhteessa ikäänsä. Lapsen kiinnittyminen

vanhempaansa on aktiivista, sillä hän pyrkii estämään eron vanhemmasta. Stressitilanteissa

kuten erotilanteissa vanhemman oma kiintymyskäyttäytyminen aktivoituu ja vanhempi voi hakea

lapsestaan turvallista aikuista, joka tuo turvaa ja kannustusta. Lapsi ymmärtää, että jos hän on korvaamaton

vanhemmalleen, vanhempi ei hylkää häntä, vaikka hän käyttäytyykin arvaamattomasti.

Perheterapiassa tällaiset lapset näyttäytyvät ikäänsä nähden korostuneen lapsellisina tai vaativina

tai ikään kuin pieninä isovanhempina, sillä he ovat omaksuneet parentifikaation vaikutuksesta roolin,

jonka mukaan he ovat omien vanhempiensa vanhempia eli ikään kuin omia isovanhempiaan.

Jälkeenpäin vanhempi muistaa lapsensa hyvin vaativana, ja lapsi taas muistaa vanhempansa poissaolevana

aikuisena, josta lapsi oli huolissaan hukkuessaan samalla lapsuuden perheessään liialliseen

vastuuseen. Lapset myös muistavat epäoikeudenmukaisuuden, joka syntyi tilanteessa, jossa lapsi

joutui huolehtimaan vanhemmastaan, vaikka hän olisi lapsena itse kaivannut vaikeassa erotilanteessa

huolenpitoa ja hoivaa.

Vanhemman on tärkeää pitää huolta itsestään eroprosessin aikana ja uudessa elämänvaiheessa.

Vanhemman ei tarvitse teeskennellä, että asiat olisivat paremmin kuin todellisuudessa ovat. Perheen

lapsi voi olla se henkilö, joka huomaa ja sanoo ääneen, jos asiat eivät ole niin kuin niiden pitäisi

olla. Tällaisessa tilanteessa on tärkeää, että vanhempi myöntää tilanteen ja toimii niin, että tilanne

muuttuu myönteisesti. Vastuu siirtyy takaisin vanhemmalle, ja lapsen kyky huomata ongelmat saa

arvokkaan merkityksen vahvistaen perheen yhteenkuuluvuudentunnetta.

Lopuksi

Perhe on yksikkö, jonka hoivan piiriin lapset aina kuuluvat. Tämä näkökulma on hyvä ottaa esille,

sillä se luo monia keskustelumahdollisuuksia, kun taas aihepiirin sanoittamatta jättäminen lisää

turvattomuuden tunnetta erotilanteessa. Lapsen ajatusten kuuleminen edellyttää aina turvallisen ja

rauhallisen ilmapiirin. Tämän syntyminen mahdollistaa aidon moniäänisyyden ja uudelleen muotoutumisen

perheenä. Ero on surullinen ja raskas kokemus, mutta elämä jatkuu eron jälkeen. Muuttuneena

ja toivottavasti myös mielekkäänä.

Usein parisuhteeseen liittyneet ristiriitaisuudet katoavat luonnollisesti eron myötä. Entiset puolisot

saattavat yllättyä, kuinka hyvin he tulevat toimeen uudessa tilanteessa, jossa he eivät ole enää

kumppaneita, mutta edelleen jakavat vanhemmuuden. Tämä mahdollistuu tilanteessa, jossa kaikille

osallisille muodostuu yhteinen kertomus eroon johtaneista syistä, eroprosessista ja eron jälkeisestä

ajasta.

Elämän uudelleen muotoutuminen eron jälkeen on aina myös mahdollisuus valoisampien sävyjen

ja yksityiskohtien ilmestymiselle kaikkien yhteiseen elämäntarinaan, joka jatkuu päivä kerrallaan

sukupolvesta toiseen.

42

Iiro Leino on kouluttajapsykoterapeutti

Lähteet:

Andersson, J. (2014). The impact of family structure on the health of children: Effects of the divorce. Linacre

Q, 2014: 81 (4): 378–387.

Byng – Hall J. (2002). Relieving Parentified Children`s Burdens in Families with Insecure Attachment Patterns.

Family Process, Vol. 41 (3), 375–388.

Castro, D. M, Jones, R.A & Mirsalimi, H. (2004). Parentification and the impostor phenomenon. American

Journal of Family Therapy, 32 (3), 205–216.

Chase, N. (1999). Burdened children. New York, Guilford, 3–33.

DiCaccavo A. (2002). Investigating Individuals` Motivations to Become Counselling Psychologists: The

Influence of Early Caretaking Roles within the Family. Psychology and Psychotherapy ,75, 463–472.

Earley, L., & Cushway, D.J. (2002). The parentified child. Clinical Child Psychology and Psychiatry, 7, 170.

Hooper, L.M., (2008). Defining and understanding parentification: implications for all counselors. The Alabama

Counseling Association Journal., 34, 34–43.

Hooper, L.M., (2007). The Application of Attachment Theory and Family Systems Theory to the Phenomena

of Parentification. The Family Journal: Counseling and Therapy for couples and families, 15, 217–223.

Hooper, Lisa, De Coster, Jamie, White, Nyshetiac and Mukes, L., (2011). Characterizing the Magnitude of

the relation between self-reported childhood parentification and adult psychopathology. Journal of clinical

psychology, vol. 67, 1–16.

Micucci, Joseph. A (1998). The adolescent in Family therapy. The Guilford Press, New York, London,

147–48.

Minuchin, S., Montalvo, B., Guerney, B., Rosman, B., & Schumer, F. (1967). Families of the slums. New

York:Basic Books.

Wallenstein, J., Lewis, J., Rosenthal, S.P. (2013). Mothers and their children after divorce.

Psychoanalytic Psychology, 2013. 30: 167–184.

Wells, M & Jones, R, (2000). Childhood Parentification and Shame-proneness: A Preliminary Study. American

Journal Of Family therapy, 28 (1), 19–28.

43

Kokemustarina

Julian tarina: Minun perheeni ero

Olin vanhempieni eron aikaan 15-vuotias ja kävin peruskoulun viimeistä luokkaa. Äitini kokosi minut

ja sisarukseni huoneeseen ja paljasti, että hän ja isämme hakevat avioeroa. Huokaisin melkein

helpotuksesta, kun sain kuulla tämän. Olimme sisarusteni kanssa odottaneet vuosia vanhempiemme

erouutisia. Jokaisen vanhempien välisen riidan ja mykkäkoulun jälkeen jännitimme, että joko

nyt olisi aika allekirjoittaa nimet erohakemukseen, mutta asiaa lykättiin tai se haluttiin unohtaa.

Vanhempani yrittivät liki vuosikymmenen parannella ja korjata liittoaan. Yrityksistä huolimatta he

vihdoin ymmärsivät, ettei jokaista avioliittoa ole mahdollista tai edes kannattavaa korjata.

Äitimme kertoi minulle ja sisaruksilleni ajattelevansa avioeroa ennen kuin hän puhui asiasta

isällemme. Äitini halusi, että me julkaisemme omat mielipiteemme asiasta ensimmäisenä. Jokainen

meistä lapsista kertoi kannattavansa eroa. Vanhempamme olivat helpottuneita, kun otimme asian

hyvin vastaan. Lopulta vanhempamme päätyivät yhteisymmärryksessä avioeron hakemiseen, joka

helpotti ja vauhditti itse eroprosessia. Eron sattuessa asuimme omistusasunnossa, eikä siihen ollut

mahdollista jäädä, jos toinen vanhemmista lähtee. Asunto meni odotettua nopeammin kaupaksi, ja

jouduimme muuttamaan ensimmäiseen mahdolliseen asuntoon. Päätimme, että jäämme asumaan

äitimme kanssa, koska emme halunneet vaihtaa kouluja kesken kevään, ja olin jo hakenut samaan

lukioon kavereideni kanssa. Isäni muutti eropäätöksen jälkeen noin 300 kilometrin päähän, jossa

hänen työpaikkansa oli. Hän oli jo ennen eroa viettänyt viikot kyseisellä paikkakunnalla töissä ja

tullut viikonlopuiksi kotiin. Sovimme, että isä tulee käymään luonamme joka toinen viikonloppu ja

juhlapyhät saimme viettää missä halusimme. Olen myös onnellinen, ettei kumpikaan vanhemmista

ole yrittänyt estää tai kieltää meitä näkemästä toista vanhempaa. Olemme aina saaneet nähdä vanhempiamme

silloin kun haluamme.

Vuokra-asuntoon muuton jälkeen huomasin muutoksia taloudessamme. Ennen molemmat vanhemmat

osallistuivat arjen pyörittämiseen rahallisesti, mutta nyt tilanne muuttui. Aloin pohtia omaa

rahankäyttöäni ja pyrin säästämään mahdollisimman paljon turhista menoista. Olin ennen eroa

aloittanut mainosten jakamisen sisareni kanssa, jolla ansaitsimme hieman omaa rahaa. Jatkoimme

mainosten jakoa uudessa osoitteessa, jotta vanhempiemme ei tarvitsisi kustantaa kaikkea. Isälläm-

44

me oli huomattavasti suuremmat tulot kuin äidillämme. Toki isämme maksoi elatusapua, mutta

välillä sekään ei tuonut paljoa apua rahalliseen tilanteeseemme. Huomasin vanhempieni tuloerot

vasta eron jälkeen. Kun isämme tuli näkemään meitä, yövyimme hotelleissa, kävimme keilaamassa

tai elokuvissa ja söimme ravintoloissa. Välillä koin eläväni melkein kaksoiselämää suurten tuloerojen

ja elämäntyylin takia. Vaikka välillä oli taloudellisesti tiukkaa, niin en silti koe jääneeni paitsi

mistään ja sain kaiken tarpeellisen.

Vaikka vanhempieni ero oli odotettavissa ja helposti ymmärrettävissä, sen seuraukset tulivat

yllätyksenä. Riitatilanteilta ei vältytty ja välillä tuntui kuin vanhempani olisivat vajonneet uhmaikäisten

tasolle henkisesti. Ero oli yhteinen päätös, mutta silti katkeruus ja muut negatiiviset tunteet

leijailivat ilmassa, kun toisen vanhemman erehtyi mainitsemaan. Vanhemmat menivät nopeasti sopuisasta

erosta tilanteeseen, jossa he eivät pystyneet keskustelemaan kuin asianajajien välityksellä.

Olin sisaruksieni kanssa järkyttynyt tilanteen nopeasta eskaloitumisesta. Asianajajien lisäksi minä

jouduin toimimaan ikään kuin viestinviejänä. Kyseinen rooli oli raskas, koska jouduin haluamattani

mukaan keskusteluihin omaisuudesta, rahasta ja jopa lasten huoltajuudesta. Olen nyt vanhempana

pohtinut tapahtunutta ja tajunnut, ettei minun olisi tarvinnut tai edes pitänyt olla osallinen vastaavissa

keskusteluissa. Olisin voinut jättää tuon raskaan taakan aikaisemmin, jos olisin sanonut asian

haittaavan minua. En riitatilanteissa halunnut lisätä vanhempien stressiä ja pahaa oloa omilla mietteilläni.

Olen nyt aikuisena kertonut omista tunteistani ja vanhoista huolistani vanhemmilleni, ja he

kokevat syyllisyyttä epäaikuismaisesta käytöksestään. Toivon, että muut samassa tilanteessa olevat

nuoret uskaltavat sanoa vanhemmilleen, jos he ovat väsyneitä toimimaan kirjekyyhkyinä tai heitä

huolettaa aikuisten lapsellinen kinastelu.

Olen keskustellut sisarusteni ja kavereideni kanssa vanhempien eron vaikutuksista elämään ja

omiin ihmissuhteisiin. Keskustellessamme huomasin, ettei vanhempien liitto tai sen loppuminen

vaikuta heidän suhtautumiseensa tai käsitykseensä ihmissuhteisista tai rakkaudesta. Olen tosin varma,

että ero voi vaikuttaa nuoriin lapsiin kielteisesti tai positiivisesti riippuen siitä, miten se hoidetaan

ja miten lapsen tunteet otetaan huomioon erossa. Olin sisarusteni kanssa tarpeeksi vanha

käsittämään, ettei ero johtunut meistä. Vanhempamme myös halusivat varmistaa, että me lapset

emme syyttäneet itseämme tai kokeneet huonoa omatuntoa tapahtuneesta. Olen sitä mieltä, että

jokaisen vanhemman tulisi selittää lapsilleen, mitä erossa tapahtuu ja miten se ei ole lapsen syy.

Tietämättömyys luo turvattoman ja epävakaan olon uusissa tilanteissa ja tätä tulisi välttää. Eräs

kaverini kertoi, miten hänen vanhempansa eivät avanneet erotilannetta tai tulevia elämänmuutoksia

hänelle, koska kaverini oli lapsi silloin. Hän muistaa, miten tietämättömyys varjosti elämää monta

vuotta vielä eron jälkeen. Häntä pelotti, milloin arki taas muuttuisi radikaalisti.

Vanhempieni erossa yllättivät myös sukulaisten eriävät reaktiot. Lähimmille sukulaisille ero ei

tullut ihan puskista, mutta silti osalle oli vaikea pala niellä uutinen. Isovanhempani olivat melkein

vihaisia, että vanhempieni yli 20 vuoden liitto päättyy. Muistan, miten sukulaisteni mielipiteet ihmetyttivät

minua. Miksi heillä on sanottavaa asiaan, johon he eivät ole osallisia? Äitini oli eronkin

jälkeen tekemisissä isäni vanhempiin, eikä se onneksi haitannut ketään. Lähipiirimme sääli minua

ja sisariani, koska emme kasva aikuiseksi ydinperheessä. Jouduin selittämään, että ydinperhe ei ole

jokaisessa tapauksessa ainut ja oikea vaihtoehto. Eron jälkeen huomasin, miten vanhempani olivat

rennompia ja iloisempia, kun heidän ei tarvinnut enää heti kotiin tullessa ruveta riitelemään.

Vasta muutama vuosi eron jälkeen vanhempani pystyivät keskustelemaan aikuismaisesti eikä

asianajajia tarvinnut enää käyttää kommunikoinnissa. He pikkuhiljaa rupesivat keskustelemaan ilman

kolmatta osapuolta, mikä teki minut helpottuneeksi. Heti eron jälkeen he vain nimittelivät ja

juoruilivat toisistaan minulle ja sisaruksilleni, mutta sekin loppui ajan myötä. Jouduin tosin useaan

kertaan muistuttamaan vanhempiani, etten ole ”kummankaan puolella” heidän erossaan. Pystyim-

45

me järjestämään pikkuveljeni rippijuhlat niin, että molemmat vanhemmat ja heidän molempien

sukunsa oli paikalla. Myös minun ylioppilasjuhlani onnistuivat samalla tavalla. Uskon, että tulevaisuudessa

vanhempieni välit leppyvät entisestään, ja voimme jatkaa yhteisten sukujuhlien ja

valmistujaisten viettämistä.

Olen pohtinut useasti, olisimmeko selvinneet monelta vastoinkäymiseltä, jos vanhempani olisivat

eronneet aikaisemmin. Monessa tapauksessa vanhemmat pitkittävät avioliittoaan lapsien takia.

Useasti väkinäisesti liitossa oleminen johtaa kylmään kotiin ja perheeseen. Lapset aistivat aikuisten

väliset eripurat ja viileät katseet, vaikka yleensä ajatellaan, ettei lapsi niitä huomaa. Omasta kokemuksesta

sanoisin, että onnettomaan avioliittoon ei kannata jumittua lasten takia. Jos huoltajat

voivat huonosti, niin ajan myötä negatiiviset tunteet tarttuvat lapsiin. Ydinperhe ei ole mikään taikasana,

joka toisi onnea ja iloa. Avioero ei ole pelkästään negatiivinen asia.

46

Ahti Hurmalainen

Harrastukset

Yleistä

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 4§; ”Huoltajan tehtävät. Lapsen huoltajan on turvattava

lapsen kehitys ja hyvinvointi siten kuin 1 §:ssä säädetään. Tässä tarkoituksessa huoltajalla on

oikeus päättää lapsen hoidosta, kasvatuksesta, asuinpaikasta sekä muista henkilökohtaisista asioista.

Ennen kuin huoltaja tekee päätöksen lapsen henkilökohtaisessa asiassa, hänen tulee keskustella

asiasta lapsen kanssa, jos se lapsen ikään ja kehitystasoon sekä asian laatuun nähden on

mahdollista. Päätöstä tehdessään hänen on kiinnitettävä huomiota lapsen mielipiteeseen ja

toivomuksiin”.

Uudistuneessa lapsenhuoltolaissa (HE88/2018), joka astui voimaan 1.12.2019, täydennettiin

huoltajan päätösvallan piiriin kuuluvia asioita. Tällaisia asioita ovat olleet ja ovat edelleen: päiväkoti,

terveydenhuolto, passi, uskonto ja nimi. Uudistuksessa tarkennettiin huoltajan päätösvallan

piiriin kuuluvia asioita koskevia säännöksiä lisäämällä maininta lapsen koulutuksesta ja harrastuksista

päättäminen. Uudistuksella on lähinnä selkiyttävä merkitys.

Lapsilla on paljon ja usein vaihtuvia harrastuksia, jotka usein kuuluvat hänen omaan päätösvaltaansa.

Kustannukset näistä pienimuotoisista harrastuksista kuuluvat yleensä lapsen iän perusteella

määriteltävään yleisiin tarpeisiin (7–12-v 399,00 €/kk, 13–17-v 537,00 €/kk). Yleensä tällaiset

harrastukset ovat jalkapallon pomputtelua, pyöräilyä, skeittailua tai muuta sellaista, josta ei tule

olennaisia kustannuksia.

Jos lapsi tai nuori on jossain säännöllisissä sitoutumista vaativassa harrastuksessa, josta aiheutuu

vähäistä suurempia kustannuksia, tulee molemman vanhemman hyväksyä nämä harrastukset,

jos tavoitteena on, että ne sisällytetään elatusavun määrään. Luonnollisesti ennen eroa tai erilleen

muuttoa olemassa olevat harrastukset kuuluvat kummankin vanhemman kustannettaviksi.

Vuoroasumistilanteessa eli kun lapsi viettää kummankin vanhempansa luona vähintään 40 prosenttia

kalenterivuodesta on hyväksi havaittu käytäntö, että jos vanhemmat eivät maksa vuoroasu-

47

misen takia elatusapua, niin kumpikin vanhempi suorittaa erikseen lapselle avatulle tilille yhdessä

sovitun kuukausittaisen rahamäärän, josta maksetaan yhteisesti sovitut kalliimmat harrastukset ja

vaatteet.

Eron jälkeen tulee usein ongelmia lasten harrastuksista, jos nuori / lapsi on jonkin lajin valmennuksessa.

mikä vaatii aikaa niin lapselta kuin vanhemmaltakin. Usein se vaatii nuoren kuljettamista

harrastuspaikalle esim. jääkiekkohallille. Tällöin vanhempien pitää pystyä sopimaan kuljetuksista

tasapuolisesti ja jatkossa nuoren etua ajatellen kummankin pitää hyväksyä nuoren ehkä kovakin

valmentautuminen ja usein hinnakkaat harrastusmaksut kausimaksuineen, vakuutuksineen ja kaikkeen

siihen sisältyvät.

Harrastusten kustannuksia nostavat myös kuntien perimät yhä kasvavat liikuntatilojen vuokrat

ja maksut. Usein kunnat perivät ns. sisäistä vuokraa ja tällöin tiloissa pitää olla vahtimestari, joka

osaltaan lisää kustannuksia. Lapsille / nuorille on usein vaarana, että harjoittelu menee liian ammattimaiseksi

ja yksipuoliseksi. Nuori ei saa olla nuori ja kokeilla useampaa lajia, että löytäisi itselleen

sen oikean. Useasti tulee kuva, että vanhemmat yrittävät päteä lasten kautta omaa ehkä omasta

mielestään epäonnistunutta urheilu-uraa.

Kaukana ovat ne ajat, jolloin itse olin valmennuksessa ja valmentaja tuli hakemaan kotoa kilpailuihin.

Syksyllä sai stipendejä, joilla voi ostaa urheiluvarusteita. Asuinpaikkakunnallani oli täysimittainen

yleisurheilukenttä, jossa sai vapaasti ottaa välineitä ja tehdä omaa ohjelmaansa. Samoin

kunnassa olivat palloiluhalli, jäähalli, painonnosto- ja voimailupaikat.

Nykyään erot aiheuttavat liian monien lahjakkaiden lasten syrjäytymisen urheilun piiristä toisen

vanhemman suhtautuessa kielteisesti kyseiseen lajiin tai tehdäkseen lasten kautta kiusaa toiselle

vanhemmalleen.

Lasten harrastukset voivat loppua vanhempien eroon

Lasten harrastukset otetaan huomioon, kun vanhempien elatusvelvollisuus arvioidaan avioerotilanteissa.

On tosiasia, että avioerossa / avoerossa kummankin vanhemman kulut kasvavat, joten lasten

kalliisiin harrastuksiin ei aina riitä rahaa.

Harrastusmahdollisuudet voivat loppua etävanhemman työttömyydestä johtuvaan maksukyvyttömyyteen,

koska Kelan maksama elatustuki 186,97 €/kk/lapsi voi muodostua ainoaksi elatusavun

korvaavaksi rahamääräksi. Etävanhempi ei saa samalla tavalla yhteiskunnan tukea kuin työtön lähivanhempi,

vaikka lapsi asuisi puolet ajasta hänen luonaan. Kuntien antama subventiot perustuvat

liian usein lapsen asuinpaikkaan.

Käytännön seikat kuten lasten kuljettaminen harrastuksiin voivat hankaloitua, jos lapsi asuu

vuoroin molempien vanhempien luona, vaikka rahaa harrastamiseen olisikin.

Vanhemmat eivät aina pääse sopuun siitä, kuka kuljettaa lapsia. Ongelmia syntyy erityisesti

silloin, kun harrastus on lähellä toisen vanhemman sydäntä. Joskus kaikki leirit ja muut menot

kasaantuvat etävanhemman viikolle, jolloin tämä ei paljon ehdi olla lapsen kanssa. Tämä on usein

jopa tarkoituksellista.

Rahasta on pulaa myös kahden vanhemman taloudessa, ja lasten harrastukset voivat loppua

vanhempien työttömyyteen tai maksukyvyttömyyteen jatkuvien hintojen ja veronkiristysten takia.

Enemmän talkoohenkeä

Keskimäärin 300 euroa kuukaudessa menee aika usein yhden lapsen harrastamiseen, kun kyse on

muotiharrastuksista; jääkiekko, ratsastus jne. Urheiluseurojen toiminnat ovat muuttuneet liian bis-

48

neshenkisiksi. Varusteita ei enää hankita yhteisostoina, vaan seurat myyvät niitä hyvällä katteella.

Se, mitä vanhemmat ennen tekivät talkoilla, on nykyään palkkatyötä, mikä rasittaa seurojen taloutta

ja näkyy harrastusmaksuissa.

Lasten harrastamiset pitäisi kytkeä kouluun. Näin lahjakkailla, vähävaraisilla lapsilla olisi mahdollisuus

kokeilla monipuolisesti eri lajeja. Liian usein urheilukentät on ulkoistettu seuroille, jotka

ovat varanneet ne jo hyvissä ajoin. Jos niille joskus pääisikin, välineet pitäisi silloin olla omasta

takaa.

Olisi varmaan hyvä palata näissä asioissa 1980–1990-luvulle, kun urheilupaikat olivat nuorten

käytössä ilman kustannuksia ja aktiiviset urheilevat vanhemmat vastasivat talkoilla valmennuksesta

ja kilpailuista.

49

2 VANHEMMAN

EROPROSESSI

“Aitous on avainsana, ja armollisuus

itselle merkittävä tekijä.”

50

Suvi Laru ja Heli Koivunen

Ero ja tunteiden vuoristorata

Johdanto

Parisuhteisiin sisältyy eri vaiheita: suhteen alku, sitoutuminen ja mahdollinen kumppanuus. Suhteen

alun symbioottista rakastumisvaihetta seuraa yleensä itsenäistymisen vaihe, jolloin kumppanit

tiedostavat oman erillisyytensä. Mikäli pariskunta löytää keinot tasapainotella etäisyyden ja

läheisyyden välillä, voi yhteinen matka jatkua tasaisempaan rakkauden vaiheeseen, joskus jopa

elinikäiseksi kumppanuudeksi.

Jokaisella parisuhteella on myös oma ainutlaatuinen tarinansa. Kuten suhteen osapuolet, myös

jokainen parisuhde on erilainen. On tärkeää muistaa, ettei suhteen tarvitse noudattaa tiettyä mallia

tai kaavaa ollakseen hyvä tai toimiva. Yksilöt itse määrittävät, mikä heistä tuntuu sopivalta ja ominaisimmalta

tavalta toteuttaa omaa rakkauselämää. Oma suhde tulee siis rakentaa omannäköiseksi

– ei muiden odotusten tai normien mukaiseksi.

Aina parisuhteet eivät kuitenkaan jatku ikuisesti, ja erot ovat hyvin tavallisia. Aiemmin yhteiskunnassamme

avioliitto lievensi taloudellisia huolia ja antoi sosiaalista hyväksyttävyyttä. Lisäksi

ennen avioero oli mahdollista vain, mikäli toinen puoliso voitiin todeta syylliseksi avioliiton hajoamiseen.

Syyllinen osapuoli nähtiin lisäksi huonona huoltajana, joka erotettiin myös yhteisen lapsen

huollosta. Muutoksen asiaan toi lapsenhuoltolain voimaantulo vuonna 1984, jolloin lapsen yhteishuollosta

avioeron jälkeen tuli pääsääntö. Neljä vuotta myöhemmin syyllisyys jätettiin pois myös

uudistetun avioliittolain avioerosäännöksistä. Näin syyllisyys menetti merkityksensä avioeroissa.

Nykyisin länsimaisissa yhteiskunnissa niin avioliiton kuin myös parisuhteen solmimiseen ja

purkamiseen riittää oma tahto. Taloudellisen turvan ja ympäristön hyväksynnän sijaan parisuhteilta

haetaan syvempää merkitystä. Parisuhteilta kaivataan onnea ja rakkautta – kokemusta tulla rakastetuksi

ja antaa rakkautta. Rakastamiseen liittyy tunne siitä, että toisen kanssa viihtyy ja halutaan jakaa

yhteinen arki. Toisen ihmisen kanssa voidaan kokea suurten tunteiden kirjoa: onnea, ystävyyttä,

hellyyttä ja yhteenkuuluvuutta.

Kumppanin myös odotetaan usein täyttävän monenlaiset emotionaaliset tarpeemme. On kuitenkin

muistettava, ettei toinen ihminen voi olla vastuussa kaikista tarpeistamme. Liian isot odotukset

tuottavat helposti pettymyksen. Onnen etsiminen toisesta ihmisestä voi herkistää erolle ja lisääntyvään

parisuhteen vaihtamiseen. Siksi onnea ei pidä perustaa toiseen ihmiseen vaan löytää se omasta

51

itsestä ja itselle merkityksellisistä asioista. Tällöin oma onni tai onnettomuus ei ole parisuhteesta

riippuvainen.

Siinä missä jokainen parisuhde on omanlaisensa, on myös jokainen ero erilainen. Yleisesti eroja

voisi kuitenkin kuvata mullistaviksi elämäntilanteiksi, joissa ihminen joutuu hetkeksi pysähtymään

syvien tunteiden ja kysymysten äärelle. Ero voi kääntää hetkeksi koko elämän päälaelleen, kun

tunne-elämän lisäksi myös talous ja ihmissuhteet kokevat suuren muutoksen.

Tässä artikkelissa käsittelemme eroa ja siihen liittyvien tunteiden vuoristorataa. Kuvaamme

sitä, miten eron osapuolet voivat päästä erosta eteenpäin – joko yhdessä tai erikseen. Annamme

vinkkejä eron kohtaamiseen, käsittelyyn ja hyväksymiseen. Tärkeintä on pitää huolta niin omasta

kuin lastenkin hyvinvoinnista siten, että myös entisellä kumppanilla on mahdollisuus samaan.

Ero on prosessi

Parisuhteessa yhteistä matkaa on voitu kulkea jo pitkän aikaa, kun ero tulee suhteessa esiin eräänä

tulevaisuuden vaihtoehtona. Toinen haluaakin jatkaa taivalta mieluummin erikseen kuin yhdessä.

Suhteen jättäjä on saattanut pohtia eroa jo pidemmän aikaa mielessään. Toiselle osapuolelle ajatus

erosta saattaa taas tulla täysin yllätyksenä, jos asiaa ei ole aiemmin nostettu esille. Puhuminen on

väline, jonka avulla toista voi auttaa pysymään kartalla omista ajatuksista. Aina puhuminen ei kuitenkaan

onnistu tai sitä ei ole tapahtunut lainkaan. Omien ajatusten aito jakaminen vaikuttaa siihen,

tuleeko eropohdinta toiselle odotettuna vai kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Kumppaneista toinen on voinut ottaa puheeksi omia ajatuksiaan ja tyytymättömyyttään, mutta

toinen puoliso ei jostain syystä ole osannut ottaa puheita tarpeeksi tosissaan. Kun eropohdinta ja

siihen vaikuttaneet asiat lopulta sanoitetaan, voi asia tulla aidosti yllätyksenä toiselle. ”En yhtään

tiennyt, että nämä asiat oikeasti painoivat hänen mieltään niin paljon”, kumppani voi ihmetellä.

Joissain tapauksissa ero on voitu ottaa esille montakin kertaa esimerkiksi erimielisyyksien keskellä.

Erosta puhumista on voitu pitää jopa pelikorttina, jolla tarkoituksenmukaisesti uhataan toista

riidan aikana. Jos erolla uhkailusta on tullut tapa, ei toinen kykene ottamaan toistuvia uhkauksia

enää tosissaan. Erolla uhkaileva ei välttämättä oikeasti halua erota, mutta pyrkii käytöksellään kontrolloimaan

toista joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Hän saattaa myös käyttää asian esiin nostamista

hätähuutona suhteen haasteille. Erolla uhkaaminen ei ole reilua ja se voi aiheuttaa kumppanissa

suurtakin stressiä ja pelkoa. Usein uhkailujen takana on oma tyytymättömyys tai pahoinvointi, joiden

perimmäinen syy on tarpeen selvittää.

Toisen eropohdinnan ennakoitavuus vaikuttaa siis paljon siihen, miten oma ja yhteinen eroprosessi

alkaa edetä. Eroajatusten sanoittaminen voi myös laittaa alulle aidon ja rehellisen keskustelun

kumppaneiden välillä: Miksi olemme tässä tilanteessa? Haluammeko todella erota, vai ryhtyä korjaamaan

asioita yhdessä?

Kriisi kasvun paikkana

Ero on aina kriisi suhteen molemmille osapuolille ja mahdollisille muille perheenjäsenille. Elämänkriisinä

ero on yksi elämän merkittävimmistä muutoksista ja suurimmista stressitekijöistä. Kumppanista

luopuminen ja yhteisen arjen päättyminen ovat kipeitä kokemuksia, jotka tuovat mukanaan

myös suuria muutoksia. Ei siis ole ihme, että ero vaikuttaa tunteisiimme ja kokemuksiimme sekä

52

itsestä että muista ihmisistä. Ero voi tunnetasolla viedä ihmisen joksikin aikaa pohjalle.

Kriisin käsittelyllä on erilaisia vaiheita. Ne voidaan jakaa neljään eri vaiheeseen, jotka etenevät

yksilöllisesti. Sokkivaihe alkaa kriisin laukaisseesta tilanteesta, kestäen parista tunnista muutamaan

päivään, ajoittain pidempäänkin. Tällöin ihminen ei vielä pysty sisäistämään tapahtunutta, vaan

saattaa jopa kieltää sen. Reagointitavat ovat yksilöllisiä ja saattavat vaihdella paljonkin ihmisten

välillä.

Reaktiovaiheessa ihminen alkaa hiljalleen käsittää järkyttävän tapahtuman ja etsiä sille merkityksiä.

Tunnekuohut voivat olla voimakkaita ja mieliala vaihdella äkillisesti toivottomuudesta

pieniin helpotuksen hetkiin. Ihminen voi yrittää etsiä syyllistä tapahtuneelle joko itsestä tai muista.

Reaktiovaihe saattaa kestää jopa kuukausia.

Kriisin käsittelyvaiheessa ihminen alkaa ymmärtää ja hyväksyä tapahtunutta. Kokemusta ja

omia tunteita halutaan pukea sanoiksi. Kriisin konkreettinen pohtiminen ja kuvailu usein edesauttavat

omaa toipumista. Puhumisen lisäksi tapahtunutta voidaan työstää muillakin tavoin, kuten

kirjoittamalla, musiikin kuuntelulla, muistelulla tai taiteen tai liikunnan kautta prosessoimalla.

Kriisin uudelleen suuntautumisen vaiheessa tapahtunut hyväksytään osaksi omaa elämää. Vaikka

kipeä kokemus ei unohdu, ihminen ei kanna sitä jatkuvasti mielessään. Elämään mahtuu iloa ja

kiinnostuksen kohteita ja vaikkapa uusi kumppani. Lopulta ihminen voi nähdä myös kriisin hyvät

puolet. Usein merkittävät elämänkokemukset opettavat uusia asioita itsestä, omista tunteista, vahvuuksista

ja heikkouksista. Vahvistunut itsetuntemus antaa oivallisia työkaluja myös tulevaisuuden

ihmissuhteita varten.

Kun ollaan eri vaiheissa

Eron sanoittaminen on hetki, joka nostaa molemmille eron osapuolille pintaan hyvin voimakkaita

tunteita. Erityisen vaikea tilanne voi kuitenkin olla, mikäli ero tulee toiselle yllätyksenä. Eroa yksin

pohtinut osapuoli on voinut käydä läpi ja suunnitella eroa jo hyvinkin pitkään. Hän on kenties jo

prosessoinut eroon liittyviä vaikeita asioita ja tunteita kuten surua, menetystä ja toivottomuutta.

Hän on myös punninnut mielessään erilaisia vaihtoehtoja yksin tai luotettavan ystävän kanssa. Toisella

kumppanilla asian prosessointi taas alkaa vasta siitä hetkestä, kun ero sanoitetaan.

Kun ero otetaan puheeksi ensimmäistä kertaa kumppanin kanssa, on olennaista antaa tilanteen

käsittelylle tilaa ja aikaa. Vaikka aihe ei ole helppo kummallekaan, tulisi avoimelle ja kiireettömälle

kommunikaatiolle antaa mahdollisuus. Tällä tavoin voi osoittaa arvostavansa kumppania ja yhteistä

suhdetta vaikeuksista huolimatta. Kannattaa myös muistaa, että avoin kommunikaatio jo parisuhteen

aikana luo pohjan myös mahdolliselle eron jälkeiselle yhteistyövanhemmuudelle.

Aikamme ominaispiirteisiin kuuluu nopean toiminnan ja tulosten tavoittelu. Jos ihminen on

pohtinut eroa mielessään jo pitkään, voi eron hoitaminen mahdollisimman nopeasti tuntua itselle

helpoimmalta vaihtoehdolta. Kun erossa ollaan hyvin eri vaiheissa, saattaa erotilanteen aloitteentekijä

jopa ärsyyntyä, kun toisella osapuolella eron prosessointi ei etenekään samaan tahtiin. On

kuitenkin muistettava, että emme voi pikakelata tunteitamme. Eropohdinnan keskellä molempien

osapuolten reaktiot ja omien näkökantojen etsiminen vaativat oman aikansa. Erityisen tärkeää on

antaa asian käsittelylle tilaa silloin, kun perheessä on lapsia. Tällöin kannattaa nopean toiminnan

sijaan painaa jarrua ja antaa kumppanille ja lapsille tarvittava aika sopeutua uuteen tilanteeseen.

53

Yllätyksenä tulleen eron käsittely

Yllätyksenä tullut eropohdinta pakottaa hetkeksi pysähtymään. Omille tunteille on annettava tilaa

ja ne on hyväksyttävä sellaisina kuin ne tulevat. Erouutinen aiheuttaa kriisin, jonka käsittely vie

aikaa ja kuluttaa niin henkisiä kuin fyysisiäkin resursseja. Sokkivaiheessa ihminen voi mennä paniikkiin

ja tuntea tilanteen epätodelliseksi. Jotkut voivat myös lamaantua täysin tai torjua kaikki

tunteensa. On tärkeää hyväksyä erilaiset tunnereaktiot itsessä niin sokkivaiheessa kuin erokriisin

myöhemmissäkin vaiheissa.

Erosta yllättyneelle on annettava mahdollisuus kysyä ne kysymykset, jotka auttavat häntä sisäistämään

tilanteen: Miksi haluat erota? Miksi et ole puhunut asiasta aiemmin? Voimmeko antaa

suhteelle uuden mahdollisuuden? Toisinaan eroa haluavalla ei välttämättä ole antaa kaikkia vastauksia

eron syille. Syyt ovat voineet muodostua pitkällä aikavälillä tehden ihmisen onnettomaksi.

Tällöin ero tuntuu ainoalta selviytymiskeinolta.

Jätetty osapuoli haluaa luonnollisesti kuulla syitä erolle, jotta voisi löytää keinoja suhteen korjaamiseksi.

Kumppani ei kuitenkaan enää välttämättä näe syitä suhteen pelastamiselle. Jätetystä

tämä voi tuntua täysin käsittämättömältä. Epäusko valtaa mielen – eihän meille voi käydä näin! Ihminen

on itse voinut kokea suhteen onnellisena ja siihen liittyvät ongelmat parisuhteelle tyypillisinä

ja arkipäiväisinä ja siten myös selätettävissä olevina. Pettymys, viha ja syytökset ottavat tilanteessa

helposti roolin: Minkä takia haluat pilata kaiken sen hyvän, mitä meillä on?

Eroa toivovan osapuolen olisikin hyvä kyetä edes jollain tavalla sanoittamaan tilannetta ja antaa

ainakin jonkinlainen syy erolle. Vaikka jätetyn olisikin vaikea ymmärtää toisen valintaa, ei hän

ainakaan jää täysin vaille tietoa. Avoimen keskustelun kautta syyt voivat aueta myös molemmille

osapuolille selkeämmin.

Joskus voi kuitenkin myös käydä niin, että suhteen toinen osapuoli niin sanotusti vain ottaa

ja lähtee. Pahimmassa tapauksessa kumppani on voinut yhtäkkiä vain kadota ja muuttaa muualle

viestiäkään jättämättä. Kun toinen lähtee suhteesta ilman keskustelua, jää jäljelle vain joukko kysymyksiä

ilman vastauksia. Tilanne on ristiriitainen jättäen jätetyn osapuolen hyvin epävarmaan

tilanteeseen. Parisuhteen päättymisestä olisikin kohtuullista edes kertoa toiselle. Jos suhde päättyy

ilman keskustelua, on eron käsittely ja surusta ylipääseminen jätetylle huomattavasti vaikeampaa.

Myöhemmin tällainen ratkaisu voi alkaa kalvamaan myös lähtijääkin.

Erotilanne vaatii yleensä aina jonkinlaista prosessointia. Mikäli jostain syystä erotilanteessa

toinen kumppani ei kykene tai halua keskustella eroon liittyvistä asioista, kannattaa kuitenkin hakeutua

itse keskustelemaan ulkopuolisen avun kanssa tilanteen aiheuttamista tunteista. Tämä auttaa

eteenpäin omassa erotyöskentelyssä. Saatavilla on myös eroryhmiä, jotka on tarkoitettu yksilöiden

omaan selviytymiseen ja sen tukemiseen erotilanteessa.

Eroajatuksista uuteen yhteyteen?

Eroajatusten sanoittaminen voi avata mahdollisuuden aidolle ja rehelliselle keskustelulle kumppaneiden

välillä. Keskustelun tuloksena puolisot saattavat myös päättää, että eron sijaan ryhtyvätkin

korjaamaan suhdetta. Erouhka ei siis välttämättä johda eroon, vaan aina voi olla mahdollisuus luoda

uutta. Mikäli pariskunta on halukas ja sitoutunut työskentelemään toistensa eteen, voi jo vuosiakin

yhdessä ollut pari luoda keskenään aivan uuden suhteen.

Joskus ero toisesta nähdään ratkaisuna oman elämän ongelmiin. On tavallista, että haasteellisia

asioita kokiessa ihminen alkaa nähdä oman parisuhteen syynä vaikeuksilleen. Omien vaikeiden

54

asioiden käsittely voikin poistaa halun erota, vaikka suhteessa olisikin epäkohtia. Omia tunteitaan

kannattaa siis oppia tunnistamaan.

Ihmisellä saattaa olla takanaan useita parisuhteita, joissa kokee samojen haasteiden toistuvan.

Tällöin on helppo sortua syyttämään parisuhdetta ja omaa taipumusta langeta vääränlaisiin ihmisiin.

Jos samat ongelmat kuitenkin seuraavat suhteesta toiseen, kannattaa hetkeksi pysähtyä, katsoa

itseen ja miettiä omaa rooliaan suhteissa. Taustalla on monesti käsittelemättömiä asioita, jotka vaikuttavat

omaan käytökseen ja dynamiikkaan suhteissa.

Erokriisin keskellä pariskunta voi ryhtyä työstämään suhteen haasteita yhdessä tai ammattilaisen

kanssa. Jossain vaiheessa on kuitenkin tehtävä konkreettinen päätös siitä, yritetäänkö suhdetta

vielä rakentaa vai jatketaanko mieluummin eri teillä. Kumppaneiden tulee erokeskusteluissa antaa

tilaa toisilleen ja ehkä myös uusi mahdollisuus suhteelle. Toista ei kuitenkaan saa johtaa harhaan.

Esimerkiksi pariterapiassa molempien on tärkeää olla perillä siitä, miksi täällä ollaan; keskustellaanko

mahdollisesta tulevasta erosta vai yritetäänkö luoda uudenlaista toimivampaa suhdetta pariskunnan

välille.

Joskus ero on ainoa vaihtoehto

Mikäli parisuhteessa on vakava ja ratkaisematon luottamuspula tai kokemus fyysisestä, psyykkisestä,

hengellisestä tai taloudellisesta väkivallasta, on tärkeää pohtia suhteen jatkoa sellaisenaan. On

huono merkki, jos suhde tuntuu vain kuluttavan omaa hyvinvointia, ahdistaa jatkuvasti ja vie kaikki

voimat jaksaa arjessa. Tällöin asialle olisi tehtävä jotain jo oman terveyden kannalta.

Monet myös kärvistelevät huonossa vuorovaikutussuhteessa vuosikausia esimerkiksi lasten takia.

Ero voi kuitenkin olla lastenkin kannalta paras vaihtoehto, mikäli vanhempien välillä on suuria

ristiriitoja ja esimerkiksi vanhempien riitely vähenee eron myötä. Yhteiset lapset eivät saisi olla

pääsyy pitää parisuhde koossa. Syy parisuhteen ylläpitoon ja perheen yhdessäoloon tulisi pääsääntöisesti

tulla halusta olla kumppanin kanssa.

Loppujen lopuksi toista ei voi omistaa. Myös irti päästäminen voi olla rakkauden osoitus niin

itselle kuin toisellekin. Irrottautuminen esimerkiksi itseä vahingoittavasta suhteesta voi olla pitkä

prosessi, jonka käsittely vaatii usein ammattiapuun hakeutumista. Suhteen käsittely ammattiauttajan

kanssa voi kuitenkin auttaa oivaltamaan jotain olennaista esimerkiksi suhteen rooleista. Tästä

on apua myös tulevissa mahdollisissa ihmissuhteissa ja samojen karikkojen välttämisessä. Ymmärrys

eroon johtaneista syistä auttaa hyväksymään ja päästämään irti suhteesta.

On myös tärkeää muistaa, ettei erolle tarvitse löytää ”tarpeeksi hyvää syytä”, eikä eroa myöskään

tarvitse hyväksyttää muilla ihmisillä. Huonoksi koettuun suhteeseen ei ole pakko jäädä, vaan

jokaisella meistä on vapaus päättää ihmissuhteistamme.

Katkeruus on merkki

Ero vaatii aina käsittelyä. On tavallista, että eron tuottamat haastavat tunteet saattavat vaikuttaa

siihen, että pian eron jälkeen päädytään uuteen suhteeseen. Eron jälkeen on kuitenkin hyvä antaa

itselleen aikaa käsitellä suhteen ongelmakohdat ja oma osuus niihin. Jos mennyttä ei käsittele kunnolla,

seuraavat samat vaikeudet helposti ihmissuhteesta toiseen.

Suhde on ihmisten välinen kauppa, johon yksilölliset ominaisuudet ja tilanteet vaikuttavat. Jos

suhteen näkee hyvin mustavalkoisena ja ongelmien syyt vain toisessa, on vaikea ymmärtää, että

55

parisuhteen haasteisiin on vaikuttanut kumppaneiden vuorovaikutus.

Jos erotilanteen jälkeen ei pysty hyväksymään tilannetta ja entisen suhteen aikaisiin tapahtumiin

jää kiinni, voi tästä seurata katkeruutta. Katkeroituminen johtuu usein myös epäoikeudenmukaisuuden

kokemuksesta, jota esimerkiksi yllätyksenä tullut ero voi aiheuttaa. Katkeruus poikkeaa

vihasta, jota yleensä tarvitaan eron käsittelyssä. Terve aggressio tukee yksilön itsenäisyyttä, antaa

voimaa ja antaa uskoa itseen. Se voi toimia muutosvoimana, joka auttaa huolehtimaan omista rajoista,

korjaamaan erossa heikentynyttä itsetuntoa ja lopulta myös irrottautumaan toisesta.

Katkeruus lamaannuttaa ja kapeuttaa ihmisen tunne-elämää tavalla, joka voi poistaa elämästä

mielekkyyden kokemuksen. Myös jatkuva entisen kumppanin ajattelu voi olla merkki siitä, ettei ole

pystynyt irrottautumaan entisestä parisuhteesta.

Katkeruudesta kärsivä voi nähdä itsensä uhrina, jota elämä on kolhinut ja jolle muut ovat hyvityksen

velkaa. Katkeruus voi näkyä myös kehon reaktioina ja reagointina. Muiden hyvät kokemukset

ja onnistumiset koetaan olevan itseltä pois, mikä voi purkautua ulos vahingonilona tai pistävinä

kommentteina. Muut ihmiset voivat siksi kokea olonsa tukalaksi katkeroituneen henkilön lähellä.

Eniten katkeruudesta kärsii kuitenkin katkera itse.

Jos suhteen päättymistä ei ole pystynyt hyväksymään, voi ihminen käyttää katkeruutta tapana

pitää kiinni menneestä parisuhteesta. Seurauksena syntyy katkeruuden kehä, joka vaikeuttaa molempien

osapuolten elämän jatkumista. Pahimmillaan tällainen tuhoaa myös mahdollisten lasten

elinpiirin. Yhtenä esimerkkinä tästä ovat pitkittyneet huoltoriidat. Huoltoriidoissa yleensä esiintyy

osapuolten välistä katkeruutta, vaikeutta sopeutua tilanteeseen sekä halua kontrolloida entistä

kumppania ja tämän elämää.

Syyllisen etsiminen erolle on turhaa. Eron musertamana voi tuntua helpottavalta syyttää toista ja

ruotia tämän puutteellisuutta. Ihmissuhteet ovat kuitenkin moninaisia, ja parisuhteiden tapahtumia

voidaan arvioida useista eri näkökulmista. Parisuhteissa osapuolet eivät ole yksin vastuussa kaikesta,

eivätkä myöskään eroissa. Ihmissuhteissa olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa toisiimme.

Omat valintamme, sanomisemme ja sanomatta jättämisemme vaikuttavat myös toiseen ihmiseen

tavoilla, joita on itse mahdotonta jatkuvasti tiedostaa.

Voisi sanoa, että kaikki mitä parisuhteissa tapahtuu, on kumppaneiden yhdessä rakentamaa.

Parisuhteissa puolisoiden välinen dynamiikka lähtee muodostumaan jo suhteen alkutaipaleella.

Parisuhteen dynamiikka muodostuu niin parin yhteisistä kokemuksista, säännöistä ja toimintamalleista

kuin myös jaetusta huumorista, harrastuksista ja unelmista. Dynamiikka on vahva voima,

joka vaikuttaa osapuolten käyttäytymiseen, toisen huomioimiseen ja koko suhteen toimivuuteen.

Jo alussa muotoutunutta dynamiikkaa voi myöhemmin olla hankala muuttaa, mutta mahdotonta

se ei ole. Olennaista on kiinnittää huomiota omaan toimintaan eli siihen, millä tavoin itse ylläpitää

suhteen toimivuutta.

Suhteen jälkeen voi siis tuntea vihaa ja pettymystä kumppania kohtaan. Hänen mollaamisensa

omassa mielessä tai konkreettisesti mustamaalaaminen eivät kuitenkaan vie eteenpäin omassa

eroprosessissa, vaan sen sijaan pitävät kiinni katkeruudessa entistä lujemmin.

Katkeruudesta on mahdollista päästä eroon, kunhan ihminen on valmis työstämään ja muuttamaan

ajatus- ja toimintamallejaan. Tukena tähän voi käyttää ammatillista apua. Aito halu työstää

mahdollisia katkeruuden tunteita toimii avaimena elämän mielekkyyden jatkumiselle erotilanteen

jälkeen.

Myös armollisuudesta voi olla apua. Kun muistaa, että toinenkin on vain ihminen omine vikoineen

ja puutteineen, voi se jo viedä pitkälle omassa eroprosessissa. Hyvän näkeminen toisessa

vähentää lisäksi omaa tyytymättömyyttä ja auttaa pois negatiivisuuden kehästä. Omalla asenteella

on siis iso merkitys eron käsittelyssä ja katkeruuden välttämisessä.

56

Omat rajat ja tarpeet

Oman hyvinvoinnin kannalta on tärkeää ottaa vastuu omista tarpeista. Omat rajat auttavat ihmistä

pitämään puolensa ja suojaavat hyvinvointia. Terveet rajat ovat tarpeen lähisuhteissa, mutta myös

työelämässä ja muissa ihmissuhteissa. Rajat ovat osa oman itsen arvostamista, toimien viestinä

myös muille: ”Tässä ovat rajani, eikä niiden yli kävellä”.

Erossa itsetunto voi saada kolhaisun. Omat rajat ja oman itsen arvostaminen auttavat kuitenkin

itsetunnon korjaamisessa. Eronnut saattaa syyttää itseään ja potea epäonnistumisen tunnetta

pitkäänkin eron jälkeen. Tämäkin vaihe päättyy aikanaan, kunhan muistaa käsitellä eron vaiheet

ja niihin liittyvät tunteet. Tunteiden käsittelyyn tarvitsemme kaikki erilaisia tapoja. Monia auttaa

asioiden avaaminen ääneen ja puhuminen niin paljon kuin on tarpeen. Toiset tarvitsevat luovia keinoja

käsitellä tunteitaan, kuten liikettä, kirjoittamista tai maalaamista.

Tärkeää on, että emme jää yksin tunteidemme kanssa ja patoa niitä sisällemme. Omia tunteita

voi purkaa ystäville, hakea tukea vertaisilta tai ammattiauttajalta. On olemassa monenlaisia kanavia

ja tapoja purkaa eroon liittyviä tunteita ja kokemuksia, esimerkiksi erilaisten eroryhmien kautta.

Monet järjestöt ja muut toimijat tarjoavat myös erilaisia verkkovälitteisiä, matalan kynnyksen tuen

palveluita. Oleellista on nähdä itsensä niin arvokkaana, että on ansainnut tukea haastavaan elämäntilanteeseen

ja uskaltautua hakemaan apua tunteiden ja kokemusten käsittelyyn.

Entisen kumppanin uusi parisuhde

Entisen kumppanin uusi oma elämä ja mahdollinen uusi parisuhde herättävät usein monenlaisia

tunteita. Tilanne voi tulla itselle aluksi sokkina. Jos eroa ei ole käsitellyt kunnolla, voi entisen

kumppanin elämänmuutos aiheuttaa paljonkin surua ja vihaa, jopa katkeruutta. Joskus tällaisina

hetkinä myös huoltajuusriidoilla on riski käynnistyä uudelleen.

On luonnollista kokea haikeutta ja suruakin, kun huomaa entisen puolison siirtyneen elämässä

eteenpäin. Entisillä kumppaneilla on kuitenkin molemmilla täysi oikeus parisuhteeseen. Tätä tulee

pystyä kunnioittamaan sen sijaan että pyrkisi kontrolloimaan toisen elämää esimerkiksi yhteisten

lasten kautta. Tilanne vaikuttaa tällöin aina eniten lapsiin ja heihin liittyviin käytännön järjestelyihin,

kuten sovittuihin lasten tapaamisiin, lapselle tehtäviin hankintoihin ja loma-aikojen suunnitteluun.

Lasta ei tulisi koskaan käyttää vanhempien eroriidan välikappaleena.

Suhde entisen puolison perheeseen ja muihin läheisiin

Parisuhteen myötä elämään on voinut tulla muitakin tärkeitä ihmissuhteita, kuten puolison suku ja

yhteiset ystävät. Kun suhde päättyy eroon, voi myös muiden ihmissuhteiden jatkuminen mietityttää.

Ero vaikuttaa aina jollain tapaa suhteisiin entisen puolison perheenjäsenten ja suvun tai ystävien

kanssa. Silti ero ei tarkoita sitä, että entisen kumppanin sukuun ei enää voisi olla yhteydessä. Parisuhteen

aikana nämä muut ihmissuhteet ovat voineet muodostua hyvinkin vahvoiksi ja tärkeiksi.

Monille myös appivanhemmat voivat tuntua lähes yhtä tärkeiltä tai jopa läheisimmiltä kuin omat

vanhemmat. Eroon liittyvästä surusta saavat siksi osansa myös entisten puolisoiden läheiset ja sukulaiset.

On luonnollista, että eron jälkeen yhteydenpito entisen kumppanin läheisiin voi tuntua ajoittain

hankalalta. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei entisen puolison kanssa tarvitse olla parhaita ystäviä

57

– ei edes kavereita. Toimeen olisi kuitenkin tultava mahdollisten yhteisten lasten vuoksi. Tällöin

voi säilyttää myös luontevat välit entisen puolison sukuun. Lapselle on etu ja rikkaus saada pitää

useita turvallisia aikuisia elämässään. Isovanhemmat, serkut ja muut sukulaiset ovat lapselle korvaamattoman

tärkeitä.

Hyvien välien säilyttäminen vaatii aktiivisuutta ja aikuisuutta. Eronneen kannattaa pitää säännöllisesti

yhteyttä lapsen isovanhempiin ja muihin läheisiin ja kannustaa myös lasta tähän. Hyvien

välien säilyttäminen vaatii vastavuoroisuutta, toisten huomioimista ja myös uusien elämänvaiheiden

kunnioittamista. Sukulaisten ja ystävien tulee siis myös kunnioittaa eronneen parin valintaa ja

heidän mahdollisia tulevia ihmissuhteitaan. Käytännössä tämä voi näkyä siinä, että uudet puolisot

otetaan vastaan ystävällisesti ja ilman vertailua entisiin puolisoihin.

Eron tuoman tunnemyrskyn keskellä omista läheisistä voi tuntea myös mustasukkaisuutta.

Omilta perheenjäseniltä ja ystäviltä voidaan jopa vaatia yhteydenpidon katkaisemista entiseen puolisoon.

Pariskunnan yhteisille ystäville muodostuu herkästi paine valita puolensa. On kuitenkin

muistettava, ettei läheisiään voi omistaa, vaan heillä on oikeus vaalia itselleen merkittäviä ihmissuhteita.

Oma hyvinvointi eron jälkeen

Eron keskellä ja sen jälkeen on syytä kiinnittää erityistä huomiota omaan hyvinvointiinsa. Näin

voi huolehtia omasta jaksamisesta myös vanhempana lapselleen. Erosta selviytymiseen vaikuttaa

menneen parisuhteen tilan lisäksi henkilön oma persoona ja temperamentti, kyky ja halu käsitellä

eroa ja siihen liittyviä tunteita ja tarpeita.

Omat tukiverkostot, keskusteluapu, erilaiset harrastukset ja terveet elämäntavat ovat omaa hyvinvointia

tukevia tekijöitä. Oman hyvinvoinnin edistäminen on äärimmäisen tärkeää sekä fyysisen

että psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi. Aikuisena meidän täytyy keskittyä muistamaan ja huoltamaan

omia tunteitamme ja hyvinvointiamme, jotta jaksamme eron jälkeen ottaa vastaan myös

mahdollisten lasten ja nuorten kokemuksia ja tunteita.

Ero voi horjuttaa ihmisen uskoa tulevaan. Eronnut voi pelätä mielessään, ettei löydä enää uutta

kumppania. Varsinkin pitkään jatkuneen ihmissuhteen jälkeen uusien ihmisten tapaaminen voi

myös pelottaa. Uutta suhdetta ei välttämättä osaa kuvitella omalle kohdalleen vielä pitkään aikaan.

Pitkän parisuhteen päättymisen jälkeen ihminen voi pohtia, uskaltaako hän vielä luottaa tulevaan ja

uusiin ihmissuhteisiin. Nämä kaikki tunteet, kokemukset ja pohdinnat ovat normaaleja. Oleellista

on muistaa antaa itselleen aikaa käsitellä kaikkia erilaisia tunteita ja kokemuksia. Tähän kaikkeen ja

eteenpäin pääsemiseen eron jälkeen tarvitaan myös halua ja uskallusta elää ja kokea uutta, kaikkine

elämänkokemuksinemme!

Suvi Laru (PsM) on laillistettu psykologi, erityistason paripsykoterapeutti, EMDR-terapeutti,

opettaja ja Parisuhdekeskus Kataja ry:n toiminnanjohtaja

Heli Koivunen (TM) on Elatusvelvollisten Liitto ry:n toiminnanjohtaja

Lähteet:

Kiianmaa, Kari (2008). Hyvä ero, uusi elämä. Porvoo: Multikustannus Oy.

58

Mahkonen, Sami (1978). Johdatus perheoikeuden historiaan. Suomen lakimiesliiton Kustannus Oy, Helsinki

Parisuhdekeskus Kataja ry (2018). Rikasta minua – Pieni opas parisuhteen hyvinvointiin.

Terveyskylä.fi: Kriisin vaiheet (Päivitetty 10.3.2021).

Apuaeroon.fi -sivusto

Mielenterveystalo: Mitä on aggressio? https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/aggression_tunteen_omahoito/Pages/mita_on_aggressio.aspx

59

Nancyn tarina: Kommunikaatio-ongelmat helpottuivat

heti eron jälkeen

Minä ja ex-kumppanini Daniel olimme parikymppisiä, kun tapasimme ja aloimme seurustella. Hän

tuntui alusta lähtien “tutulta” – ehkä siksi, että olimme kumpikin vähän kummajaisia omissa kaveriporukoissamme

ja meidän oli helppo tuntea yhteenkuuluvuutta.

Suhteemme oli kuitenkin alusta saakka myrskyisä. Meillä oli joko aivan ihanaa ja taivaallista tai

sitten paljon riitoja ja pohjattoman yksinäisyyden kokemista minun puoleltani. Minusta tuntui, että

en saa kontaktia Danieliin. Klassinen on-off-lähelle-kauas -asetelma siis. Läheisriippuvuus ilmoitteli

itsestään jo tuolloin: Vaikka sisimmässäni tiesin, että tämä parisuhde ei tule kestämään, olisin

mennyt Danielin kanssa naimisiin, jos hän olisi kosinut.

Suuri parisuhteemme ongelma liittyi kommunikointiin. Tänään voin jo todeta huumorilla, että

minä yksinkertaisesti puhuin liikaa ja Daniel liian vähän. Minulla on ylivilkkausoireena sanoa kaikki

mitä ajattelen, mutta en tajunnut, miten stressaavaa se on toisen mielestä. En myöskään osannut

pysähtyä kuuntelemaan. Daniel taas patosi asioita sisälleen niin kauan, että lopulta räjähti ja minä

menin siitä paniikkiin. Nykyisen kumppanini kanssa minulla on turvasana, jolla hän voi ilmaista,

jos puhun liikaa! Mutta oikeasti ongelmamme olivat tietenkin paljon monimutkaisempia eivätkä ne

todellakaan naurattaneet.

Vaikka tahtotilamme eivät kohdanneet avioliittoasiassa, halusimme saada yhteisen lapsen. Koska

tiedostimme hyvin suhteemme ongelmat, otin yhteyttä seurakunnan perheasiain neuvottelukeskukseen

heti sen jälkeen, kun raskaustesti näytti plussaa. Pääsimme sitten pariterapiaan vähän ennen

lapsen syntymää.

Vanhemmuus lisäsi motivaatiota opetella kommunikoimaan paremmin. Väsymys ja valvominen

kuitenkin pahensivat riitoja, ja riitelimme tosi paljon vauvavuoden aikana. Aloimme myös puhua

erosta lähes heti lapsen syntymän jälkeen. Kummallakaan ei kuitenkaan riittänyt vielä rohkeutta ja

voimia eropäätöksen tekemiseen.

Nyt ymmärrän, että meidän suhteessamme vaikutti traumakemia aivan liian syvällä siinä vaiheessa.

Tajusin, että en odottanut Danielin kosintaa romanttisesta rakkaudesta vaan läheisriippuvuudesta

käsin. Meillä oli myös addiktioita, jotka olivat emotionaalisen läheisyyden tiellä. Tietenkin

suhteessa oli myös paljon hyvää, kuten ystävyyttä ja huumorintajua, mutta lopulta kiintymyssuhdemallimme

eivät vain sopineet yhteen. Kun Daniel halusi enemmän vapautta ja minä läheisyyttä,

60

odotimme koko ajan, että toinen muuttuisi toisenlaiseksi.

Osallistuin läheisriippuvuudesta kärsivien vertaistukiryhmään samoihin aikoihin, kun lapsemme

oli puolitoistavuotias. Ryhmästä tuli käännekohta minulle ja koko perheelle. Tajusin, että minun

täytyy opetella rakastamaan itseäni siten, että olen mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa.

Tajusin, että minä todella voin erota, että se on mahdollista.

Eron jälkeen

Eropäätös oli meille kummallekin helpotus. Muistan vieläkin päätöstä seuraavan päivän: olin helpotuksesta

niin euforinen, että pelästyin olevani maaninen. Olin kuitenkin ihan vain onnellinen.

Olin vuosien varrella unohtanut, miltä onnellisuus tuntuu.

Kun minun ja Danielin suhteesta poistui paine onnistua ja pysyä yhdessä, meidän oli heti helpompi

kommunikoida. Fokus siirtyi meistä kahdesta ja meidän ongelmistamme vanhemmuuteen

ja lapsen asioista sopimiseen. Lapsen asioista kommunikointi on ollut meille aina helppoa, ja vanhempina

olemme hyvä työpari.

Vaikka minä ja Daniel päädyimme eroon, uskon, että hyvin vaikeatkin ihmissuhteet ovat pelastettavissa.

Meilläkin säilyi ihmissuhde, vaikka parisuhde kariutui. Kaikkine haasteineen meillä on

vahva tahtotila olla hyviä vanhempia, ja olen ylpeä siitä, miten paljon teimme töitä parisuhteemme

eteen. Käänsimme jokaisen kiven, eikä meidän tarvitse jossitella. Tulimme eroprosessista ulos kiitollisina

emmekä katkerina.

Tarpeeksi hyvän kommunikaation avaimia

Rakentavaa kommunikointia on mahdollista oppia. Minulle terapiasta on ollut hyötyä. Lähes yhtä

suurta apua olen saanut Tunnetaitoja kaikille ry:n itsemyötätuntokursseilta. Voi kuulostaa kliseiseltä,

mutta kun opettelee arvostamaan itseään ja keskittyy omaan hyvinvointiin, sisäinen turvallisuuden

tunne kasvaa. Olen oppinut esimerkiksi ottamaan vastaan negatiivista palautetta ilman tunnetta

siitä, että hajoan ja olen paha ihminen. Tämä oli minulle merkittävä oivallus. Riitelykin voi olla

hyvää kommunikaatiota, jos sen saa tehdä turvassa.

Olen myös ymmärtänyt, että kommunikointi menee helposti pieleen, jos syyttää toista omista

tunteistaan ja on kyvytön ymmärtämään toisen erilaista tapaa hahmottaa asiat. Toista kunnioittamalla

pääsee jo pitkälle: voi päättää kunnioittaa vastapuolen näkemyksiä, vaikka ne olisivat ristiriidassa

omien näkemysten kanssa.

Kommunikaatio jatkuu

Minä ja Daniel käymme edelleen kerran kuukaudessa pariterapiassa. Joku saattaa ihmetellä tätä,

mutta mielestäni merkityksellinen ihmissuhde on säilyttämisen arvoinen, ja haluamme käydä vaikeat

jutut läpi. Ja sitähän Daniel minulle on, merkityksellinen. Olemme tunteneet 13 vuotta, hän on

lapseni isä ja minulle nykyään kuin ystävä ja veli. Sitä paitsi meillä kummallakin on suuri tarve olla

parempia vanhempia kuin mitä itse saimme kokea lapsina. Sanoisin, että meillä on nykyään enimmäkseen

turvalliset välit vanhempina. Voimme viettää luontevasti aikaa yhdessä, saatan esimerkiksi

yöpyä Danielin luona lasta hakiessani. Ja kun minä ja nykyinen kumppanini suunnittelemme nyt

61

paraikaa häitä, Daniel on kutsuvieraslistalla, tietenkin.

62

Ina Virkki-Ukeleghe

Neuvottelemisen taito – sovi neuvotellen arvostavassa

vuorovaikutuksessa tärkeistä yhteisistä

asioista

Henkilökohtaiset viestintävalmiudet kehittyvät jatkuvasti elämän aikana. Yksilön oma osaaminen

monipuolistuu tehokkaimmin tietoisesti ja ammattilaisen valmennuksessa. Tiedostava ja kiinnostunut

ihminen kehittää osaamistaan tavoitteellisesti. Rutiinit ja aiemmat kokemukset saattavat hidastaa

ja kaventaa omaa osaamista. Neuvottelemisen taito voi osoittautua erotilanteessa tärkeäksi

taidoksi etenkin, kun suhteessa on lapsia. Sillä vaikka eron saa lopulliseksi, niin yhteistyö ei lapsiperheessä

pääty. Tämän takia neuvottelujen aikana ilmapiiri ja arvostus kannattaa kaikin keinoin

pyrkiä säilyttämään. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö henkilö pitäisi omia puoliaan ja edistäisi lastensa

etuja ja oikeuksia. Siksi olen laatinut lyhyen kokonaisuuden onnistuneen neuvottelutilanteen

tukemiseksi.

Mikä on neuvottelu?

Neuvottelutaito on arkinen taito, vaikka sana voi kuulostaa hienolta ja etäiseltä. Jokainen meistä

neuvottelee monta kertaa päivässä arkisista asioista: sovimme ja jaamme tehtäviä/asioita. Neuvotteluun

liittyy aina vastakkaisia tai eri suuntiin meneviä tavoitteita. Neuvottelu on vuorovaikutustilanne,

joka voi muistuttaa keskustelua. Neuvottelu on aina tavoitteellista toimintaa, kun

taas keskustelulle ei useinkaan aseteta tavoitteita. Neuvottelu voi syntyä, kun on olemassa halu

ratkaista ongelmia tai jakaa/sopia asioista. Neuvottelu on eri asia kuin riita. Se ei myöskään ole

väittely, vaikka perustelujen vaihtaminen eli argumentointi voi saada väittelyn piirteitä. Neuvotteluprosessi

voi pitää sisällään useampia neuvotteluja. Neuvottelu voi olla myös vain yksi

tapaaminen. Neuvottelu vaatii onnistuakseen osapuolten halukkuutta neuvotteluun. Sanotaan, että

jos halukkuutta ei ole, ei neuvottelu voi syntyä – toisin sanoen silloin ei ole kyse neuvottelusta.

Kun neuvotteluosapuolten tavoitteet ovat ristiriidassa toistensa kanssa, ja neuvotteluhalukkuus on

olemassa, voi neuvottelu toteutua.

63

Neuvottelun luonne ja neuvotteluasenne

Neuvotteleminen tarkoittaa yhteistä toimintaa, jossa sovitaan, mitä joku ottaa/antaa tai miten jotain

jaetaan. Pyrkimyksenä on, että molempien osapuolten tavoitteet toteutuisivat mahdollisimman

hyvin. Silloin on kysymys onnistuneesta yhteistyöstä, ja neuvottelu on ollut yhteistyöhakuinen.

Jos hyvässä yhteistyössä ja arvostavassa vuorovaikutuksessa löydetään ratkaisuja, jotka vastaavat

osapuolten asettamiin tavoitteisiin, on neuvottelu onnistunut loistavasti.

Neuvottelua kutsutaan kilpailuhenkiseksi silloin, kun pyritään jakamaan ns. kakkua ja voittamaan

itse. Toisesta tulee silloin ikään kuin häviäjä. Usein ajatellaan, että tiukin neuvottelu on

nimenomaan kilpailuhenkinen; pidän kiinni tavoitteistani enkä anna periksi. Yhteistyöhakuinen

toimintatapa kuulostaa pehmeämmältä, sillä silloin etsitään ja muokataan ratkaisuvaihtoehtoja

kummankin osapuolen tavoitteiden suuntaan ja niitä tyydyttämään. Käytännössä tämä vaatii valmistelua

ja taitavuutta havaita yhteistä pohjaa sekä rakentaa ratkaisuvaihtoehtoja. Kilpailuhenkisen

toimintatavan valinnut neuvottelija ottaa riskin, sillä sellaisen neuvottelun negatiivisin piirre on

se, että ilmapiiri saattaa olla neuvottelun jälkeen menetetty. Toisin sanoen yhteistyö ei ole tuntunut

hyvältä, eivätkä osapuolet ole kokeneet yhteistyötä mielekkääksi tai itseään arvostetuksi. Halu

jatkaa yhteistyötä on todennäköisesti laskenut. Siksi onkin tärkeää ottaa huomioon, onko tarkoitus

neuvotella myös myöhemmin. Ilmapiirin menettäminen on aina iso asia tulevan yhteistyön kannalta.

Häviäjän rooliin joutunut osapuoli on todennäköisesti myös kokenut olonsa epäarvostetuksi ja

mahdollisesti myös vähemmän turvalliseksi. Psykologisen turvallisuuden kokemus mahdollistaa

monipuolisemman keskustelun, ja ratkaisuvaihtoehtoja etsitään avoimemmin ja halukkaammin.

Suosittelen neuvotteluasenteeksi yhteistyöhakuista neuvotteluasennetta. Se mahdollistaa ilmapiirin

säilymisen ja tukee paremmin tulevaa yhteistyötä. Kilpailuhenkisellä asenteella saadaan kyllä

hyvällä tuurilla voittoja aikaiseksi, mutta pahimmillaan menetetään yhteistyön sujumisen mahdollisuus

jatkossa. Ja yhteistyötä tullaan tarvitsemaan, kun eroparilla on yhteisiä lapsia. Heidän asiansa

eivät pääty kyseisen kerran neuvottelutulokseen.

Neuvottelu on prosessi

Kun on syntynyt tarve neuvotella, alkaa kokonaisuuden rakentuminen. Sovitaan ajankohta ja paikka,

minkä jälkeen osapuolet voivat aloittaa valmistautumisensa neuvottelevaan vuorovaikutustilanteeseen.

Alkuvaihetta seuraa varsinainen neuvottelu ja sitten sen jälkitoimet.

Alkuvaihe – Neuvottelu – Jälkitoimet

Neuvottelun tavoitteita voi asettaa, kun ollaan selkeästi selvillä siitä, mistä aiotaan neuvotella ja

miksi se on tarpeen. Pohdi siis tarkkaan ennen varsinaista valmistautumista, mitkä ovat asioita, jotka

tulevassa neuvottelussa otat esiin. Jos asioita on monia, niin kannattaa rajata aiheita ja neuvotella

vaikka useamman kerran, sillä kriisin keskellä voimavarat ovat rajallisia. Se, että neuvottelu tuo

yhteisymmärrystä ja molemmille osapuolille onnistumisen kokemuksia, lisää halukkuutta jatkaa

neuvottelemista.

Tavoitteiden rakentaminen alkaa helpoimmin esimerkiksi miellekartan avulla eli mind map-mallisena,

jossa neuvottelun ydintavoitealueet kirjataan ensin muistiin. Seuraavassa vaiheessa valmistelua

on hyvä jakaa ydinalueita niihin kuuluviin alakohtiin. Näin saa tarkemman kuvan siitä, mikä

vaikuttaa mihinkin ja mitkä asiat ovat tärkeimpiä itselle. Erinomaista valmistautumista on myös

64

se, että pohtii ikään kuin toisen saappaissa, mitkä ydinkohdat ja niiden alakohdat ovat neuvottelukumppanille

tärkeitä ja mitkä oleellisia.

Neuvotteluprosessi etenee varsinaiseen vuorovaikutustilanteeseen, jossa käydään keskustellen

ja neuvotellen, sisällöstä riippuen, yksi tai useampia keskusteluja. Onnistuneessa neuvottelussa tai

ongelmanratkaisukeskustelussa nimetään tavoitteet yhdessä ja tarkastellaan ratkaisuvaihtoehtojen

sopivuus ennen varsinaista valintaa. Tulokset kerrataan ja sovitaan, miten ne laitetaan käytäntöön ja

miten niitä seurataan. Tämä ns. jälkihoito on yhtä tärkeää kuin valmistautuminen.

Ongelmanratkaisukeskustelun eteneminen

1. Ongelman määrittely ja rajaaminen (mihin tällä kerralla haetaan ratkaisua)

2. Ongelman käsittely ja tutkiminen (mikä, millainen, mistä koostuu, jne.)

3. Ratkaisumahdollisuuksien esittäminen ja tutkiminen (mikä ratkaisee ja palvelee parhaiten)

4. Ratkaisun valinta

5. Ratkaisun hyväksyminen ja täytäntöönpanon suunnitteleminen

Tunnekuorma ja vireystila

Kun neuvottelutilanteessa on vahvoja tunteita läsnä, on neuvotteleminen vaativampaa ja siihen

valmistautuminen raskaampaa. Näin on usein erotilanteessa. Päädyttiinpä eroon yhteisestä tai toisen

vanhemman aloitteesta, neuvottelutilanteen neuvotteluhalukkuus vaihtelee osapuolten välillä.

Tunneprosessi, jota käydään läpi, vääristää myös neuvottelutilanteen vuorovaikutusta ja osapuolten

viestintätaitavuutta. Kun tunteet ovat vielä kiihkeitä, niin ihmisen aistit ja ymmärrys kaventuvat.

Näemme vain sellaisia asioita, toimia ja sanattomia vinkkejä, joita odotamme näkevämme. Kuulemme

vain niitä asioita, joita odotamme kuulevamme tai jotka provosoivat ennakkoajatuksiamme.

Ymmärrämme omiin tavoitteisiin ja päällimmäisiin tarpeisiin liittyviä viestejä. Kokonaiskuva on

piilossa, ja toisen näkökulma mahdoton havaita.

Sinä neuvottelijana

Oletko pohtinut, millainen neuvottelija olet? Oletko tottunut neuvottelemaan asioista? Teetkö työksesi

myyntityötä? Jos neuvotteleminen ei ole sinulle tavallista työelämässä, sinua saattaa jännittää

neuvottelutilanteeseen meneminen. Neuvottelumahdollisuuksiasi parantaa huomattavasti se, että

valmistaudut neuvotteluun huolella. Valmistautumisessa sinua voi auttaa hyvä ystävä tai vaikka

ammattiasiantuntija, esimerkiksi lakimies. Ystävän auttaessa on hyvä asettaa realistisia tavoitteita,

jotka palvelevat sekä lapsen etua että arkista elämää ja ovat mahdollisia toteuttaa. Neuvotteluun

lähtiessä suuret korkeat tavoitteet, jotka ovat epärealistisia, voivat vähentää keskustelukumppanin

neuvotteluhalukkuutta. Siksi on parempi pyrkiä realistisiin ja toteuttamiskelpoisin tavoitteisiin.

Voit myös rakentaa neuvottelusuunnitelman useammalle neuvottelulle ja siten edistää kokonaistavoitetta

parhaiten.

Vaikka sana neuvottelu ei olisi sinulle ennestään tuttu, vaan herättäisi jopa pelkoja tai epävarmuutta,

niin tulevaan sopimisen tilanteeseen kannattaa kuitenkin valmistautua. Eropariskunta käy

läpi paljon erilaisia asioita. Omat tunteet vaihtelevat järkevästä ihan järjettömyyksiin ja puoliso,

65

joka aikaisemmin oli tärkeä ja rakas, voi tuntua nyt pahimmalta vihamieheltä. Omat tarpeet voivat

olla jopa sivussa, etenkin jos eroparilla on lapsia. Sinusta voi tuntua helpommalta antaa vain kaiken

olla ja päästä lähtemään tai saada toinen lähtemään mahdollisimman helposti pienellä vaivalla.

Joka tapauksessa on parempi miettiä, että mitä jaatte, mistä teidän tulee sopia ja mitkä asiat ovat

tärkeitä. Kannattaa myös katsoa pidemmälle ja varmistaa, että asiat hoituvat myös tulevaisuudessa.

Ehdottomasti tärkeimpiä asioita on se, miten olette lastenne huoltajia ja vanhempia tästäkin

eteenpäin. Vanhemmuushan ei lopu, ei edes silloin, kun lapsesta tulee aikuinen. Entinen pariskunta

on kuitenkin edelleen oman lapsensa vanhemmat. Elämänkaaressa on tilanteita, joissa tuetaan ja

juhlitaan yhdessä omia lapsia, ja vielä myöhemmin jopa mahdollisesti lapsenlapsia. Tulevaisuuden

yhteiset toimintaedellytykset alkavat rakentua yhdessä sopimisen hetkissä. Eropariskunta luo siis

samalla pitkälle tulevaisuuteen edellytyksiä yhteiselle elämälle, joka on parhaimmillaan arvokasta

ja mielekästä arkea kaikille osapuolille.

Valmistaudu monipuolisesti neuvotteluun

Tee ennen neuvottelutavoitteiden asettamista toiveidesi yleiskartoitus tulevasta tavastasi elää. Pohdi

omista lähtökohdistasi aluksi: Mieti, mikä on sinulle tärkeää ja mitkä asiat, tavarat, paikat, tilanteet

ovat sinulle tärkeitä ja merkityksellisiä. Käy läpi yhteisten unelmien muuttuminen ja mitä

niistä haluaisit vielä jotenkin jatkaa. Liittyykö niihin esimerkiksi yhteistä mökkiä/venettä/autoa/

jotain muuta tavaraa? Harrastaako perheenne jotain, johon tulee menemään aikaa ja varoja ja jossa

tarvitaan välineitä? Ja onko niiden harrastusten jatkuminen sitä yhteistä laatuaikaa sinun ja lastesi

kanssa myös tulevaisuudessa? Millaista arkea olette tottuneet elämään? Millaisia arjen olosuhteita

tulette tarvitsemaan? Onko oleellista, että nukkuminen tapahtuu tietyllä lapselle tutulla tavalla, voiko

oma asunto ja sen sijainti olla eri paikassa kuin ennen? Missä käyt töissä, voitko järjestää työn

tekemisen toisella tavalla? Missä päin asuvat lasten muut läheiset tärkeät aikuiset? Onko tärkeää,

että sinulla on auto tai oletko tottunut liikkumaan julkisilla? Omasta lähtökohdasta ja omista tarpeista

tulisi huolehtia ja tärkeää on, että omat arvot voivat toteutua myös eron jälkeen. Kaikella valmistautumisella

valmistelet itsellesi niin sanotusti neuvotteluvaraa. Neuvotteluvara tarvitaan, jotta

tiedät, mistä voit tai et voi luopua. Parhaat neuvottelutulokset syntyvät silloin, kun neuvotteluvara

ei tallo kummankaan ydintarpeiden päälle.

Voit myös tarkentaa omaa neuvotteluvaraasi käyttämällä tuttuja määrään liittyviä termejä maksimi

ja minimi. Maksimitavoitteita ovat ne enimmät mahdolliset toiveet tavoitteista, jotka ylittävät

jo odotuksesi. Vähin mihin voit tyytyä, ovat minimitavoitteita. Väliin jää neuvotteluvara, mutta

myös se varsinainen optimitavoite, joka palvelee tarkoitustaan ja täyttää siis asetettuja tavoitteita.

Haluan uskoa, että onnistuneet optimitavoitteet, hyvin valmisteltuina, täyttävät kaikkien osapuolten

tarpeita parhaiten – mukaan lukien lapset.

Elämisen kuluille ja yhteisten lasten elatuksen määrittämiselle on olemassa kaavat. Ja ns. rahaprosessi

on vain yksi osa-alue tulevan uuden elämisen ja vanhemmuuden muotoa. Se kannattaa

aluksi pitää erillään pohdinnasta. Varsinaisessa neuvottelussa toki elatuksen jakaminen tarkoituksenmukaisesti

kuuluu osaksi neuvottelua.

66

Neuvotteluun valmistautuessa voi olla hedelmällistä leikkiä ajatuksilla ja vaihtaa perspektiiviä.

Esimerkiksi siten, että ikään kuin muistelisit taaksepäin, kuinka viisi vuotta

sitten olit neuvottelemassa entisen puolisosi kanssa tulevasta arjesta ja lasten asioista.

Elä ajatusleikki ehjäksi. Se rauhoittaa mieltäsi, ja saatat löytää uusia näkökulmia ratkaisuvaihtoehdoiksi.

Viestintätyyli ja vaikuttavuus

Jokaisella on oma tapansa viestiä ja olla vuorovaikutuksessa. Osa ihmisistä on tunnepitoisia ja

innostuneita, osa rauhallisia sekä harkitsevaisia rytmiltään. Jos tunnistat omaa tapaasi viestiä pienryhmässä,

niin voit tehdä valintoja ja jopa suunnitella tapaasi toimia. Tunnereaktiot saattavat hämmentää

tai lisätä hermostuneisuutta jo etukäteen, ja siksi onkin järkevää rakentaa sanottavaansa

sisältö- ja toimintapohjaiseksi asiapuheeksi. Havainnollistaminen esimerkiksi piirroksella, listoilla

ja kaavioilla siirtää tarkastelun kohteen paperille tai näytölle, ei henkilöihin. Asioita on silloin helpompi

käsitellä.

Lakialaan ja virastokieleen ovat kuuluneet pitkät lauseet, joissa asiat perustellaan tarkasti. Kulttuurimme

on kehittynyt ja kehittyy jatkuvasti ja tiedämme, että tunteissa on vaikutusvoimaa. Kuitenkin

asiapohjainen puhuminen on edelleen arvossaan, ja helpointa on puhua ja pysyä asiassa

lyhyemmillä lauseilla. Valmistautuessa on hyvä ajatella erilaisia ja monipuolisia perusteluja, mutta

niitä kuitenkin on järkevää käyttää harkitusti ja säästää seuraavaankin hetkeen. Tyypillinen ajatteluvirhe

paineisessa tilanteessa ja/tai vähemmän harjaantuneella neuvottelijalla on, että hän kasaa

liikaa perusteluja ja lataa ne kaikki alussa kerrallaan.

Neuvottelun onnistumisen tunteeseen liittyy vuorovaikutuksen kokemus ja keskustelun piirteitä,

joissa oleellista on vastavuoroisuus. Omien tärkeiden sisältöjen tuki ja perustelut ovat tehokkaimpia,

kun ne annostellaan ymmärrettävinä ja jopa oivallettavina annoksina keskustelun edetessä.

Myös sana suostuttelu tarkoittaa argumenttien ketjua, jolla on tavoite. Suostuttelu on luonnollista ja

tavallista arjessa, vaikka sillä neuvottelun sanastossa on negatiivinen kaiku.

Kaikilla on oikeuksia ja velvollisuuksia. Jotkut ihmiset viestivät epäsuorasti ja varovasti myös

omista tarpeistaan ja vaatimuksistaan. Harvinaisessa ja tunnepitoisessa neuvottelussa, jollainen erotilanteen

neuvottelu usein on, on tyypillistä, että pyritään voimakkaaseen ja vahvaan ilmaisuun.

Niinpä ei ole epätavallista, että yleensä kohtelias ja vetäytyvämpi puhuja voi vaikuttaa yllättäen

hyvin vieraalta ja hyökkäävältä, kun hän voimakkaasti ja energisesti (painokas/ponnekas puhe)

ilmaisee mielipiteensä ja tarpeensa. Silloin viestintä on muuttunut ns. aggressiiviseksi. Ja tällainen

puhetapa ei rakenna yhteistyötä, vaan horjuttaa turvallisuuden tunnetta sekä saa usein myös vastaansa

ns. hyökkäävää puhetta. Hyökkäys saa aikaan hyökkäämistä. Kuunteleminen ja aktiivinen

kysyminen jää silloin pois. Pahimmillaan hyökkäävä tyyli voi nujertaa toisen viestintähalukkuuden

lähes kokonaan.

Toisaalta varovainen ja epävarma ”uhriutuva vaatiminen” on viestintämuotona usein ärsyyntymistä

herättävä. Tämä epäassertiivinen viestintä ei edistä puhujan omiakaan tavoitteita tehokkaasti.

Tosin osa ihmisistä reagoi vaativissa viestintähetkissä tyypillisesti näin eli ilmaisevat epäsuorasti

omia tarpeitaan, eivätkä puolusta tai tuo esiin oikeuksiaan. Viestintä kuulostaa anteeksipyytävältä

ja itseä väheksyvältä.

Jämäkkä, mutta hyökkäämätön viestintä eli ns. assertiivinen toimintatapa pitää sisällään oikeu-

67

den ilmaista itseään joutumatta selittelemään vastaustaan. Se myös tarkoittaa sitä, että kantaa itse

vastuun päätöksistään sekä omista tunteistaan ja niiden ilmaisuista. Asioihin ja tunteisiin ei haeta

silloin ulkopuolista ns. syyllistä. Tämän toimintatavan voi ajatella koskevan myös keskustelukumppaneitaan.

Suora kiertelemätön asian ilmaisu on kaikkien oikeus.

Assertion oikeudet (Pirkko Huhtinen)

• Oikeus ilmaista omia mielipiteitä ja ajatuksia

• Oikeus tulla kuulluksi ja arvostetuksi

• Oikeus omiin tarpeisiin ja haluihin sekä oikeus siihen, että ne huomioidaan

• Oikeus evätä pyyntö ilman syyllisyyttä

• Oikeus tunteisiin ja niiden assertiiviseen ilmaisuun

• Oikeus joskus erehtyä

• Oikeus olla oma itsesi

• Oikeus siihen, että muut kunnioittavat sinun oikeuksiasi

Suora asian ilmaiseminen ja tarpeen avoin nimeäminen ilman liikaa ponnekkuutta tukevat yhdessä

ajattelemisen mahdollisuutta. Ja jos molemmat osapuolet ilmaisevat ja esittävät toiveensa sekä

tarpeensa näin, on niistä helpoin myös keskustella ja tutkia mahdollisuutta etsiä yhteistyöhakuisia

ratkaisuvaihtoehtoja. Silloin pohditaan esimerkiksi sellaisilla näkökulmilla, että voisiko toiveita

yhdistellä tai löytyisikö jokin uusi vaihtoehto, joka palvelisi molempia.

Sovittelu, riita ja neuvotteleminen – erilainen viestinnän muoto palvelee

eri tilannetta

Jos tilanne on riitaisa ja tunteet häiritsevät yhteistyötä, on sovittelu sopiva viestimisen ja toiminnan

muoto. Sovittelussa kuunnellaan kaikkia osapuolia, ja ulkopuoliset avustajat tai avustaja toimivat

keskustelun puheenjohtajana. Taitava sovittelija on tarkka ja monipuolinen kuuntelija, hänellä on

rohkeus katkaista keskustelu sekä kykyä sanottaa tilannetta. Puheenjohtajan kaltaisesti hän pitää

mielessään myös suunnitellut yhteiset tavoitteet, vaikka kuunteleekin myös uusien ajatusten mahdollisuuksia.

Hän tekee näkyväksi ratkaisuun liittyvät tekijät, jotka luovat yhteistä pohjaa ratkaisulle,

ja hän tukee myös kaikkien osallistujien arvostusta ja oikeutta tulla kuulluksi ja nähdyksi omine

tarpeineen ja oikeuksineen. Jos sovittelija käyttää myös yhteiseen toimintaan aktivoivia menetelmiä,

hän voi auttaa hahmottamaan neuvotteluvaran sekä yhteiset intressit ja muokata neuvottelutulosta

yhdessä osallistujien kanssa.

Sovitteluprosessi voi alkaa myös erillisillä kahdenkeskisillä tapaamisilla ennen kuin yhdessä

kohdataan osapuolten välillä. Tämä kasvattaa luottamusta yhteistyöhön.

Lopuksi: Asiat ja tavoitteet ovat ristiriidassa, eivät ihmiset

Neuvottelun etenemiseen kuuluu ratkaiseminen. Siihen valmistaudutaan tavoitteilla ja siinä ratkotaan

yhteistyössä avoimia kohtia ja mahdollisia ongelmia sekä ideoidaan ratkaisuvaihtoehtoja.

Neuvottelu on siis kuuntelua, kysymistä, etsimistä ja rakentavaa puhumista, havainnollista kerron-

68

taa ja tarkkaa yhteenvetämistä. Jokainen on viime kädessä itse vastuussa siitä, mitä otti tai ei ottanut

esille. Osallistujat myös ovat itse vastuussa siitä, miten he purkavat tunnekuormaa, jota on syntynyt

tai syntyy. Neuvottelu ei ole piinapenkki eikä rangaistus. Se on mahdollisuus.

Tiedämme, että tunteet vaikuttavat. Eroprosessin eri vaiheissa niillä on myös ikään kuin valtaa,

joka vaikuttaa henkilön kykyyn kuunnella ja puhua sekä keskittyä ratkaisuihin. Tämä on hyvä

tiedostaa. Neuvotteluun valmistautuessa ja sen aikana onkin merkityksellistä muistaa, että asiat

ovat niitä, joiden välisestä ristiriidasta tai eriäväisyyksistä puhutaan, ei henkilöistä eikä ihmisten

suhteista toisiinsa. Erota siis ihmiset ja asiat. Erotilanteen neuvotteluissa päätetään oman elämän

tärkeimpien ihmisten – omien lasten – asioista ja heidän vanhempiensa mahdollisuudesta onnistua

tehtävässään vanhempina.

Ina Virkki-Ukeleghe on puheviestinnän ja neuvottelutaidon valmentaja,

työnohjaaja ja yrittäjä

Kirjallisuutta:

Huhtinen, Pirkko (2005). Neuvottelijan vuorovaikutustaidot, Monivire.

Miettinen, Sami ja Torkki, Juhana (2019). Neuvotteluvalta. WSOY.

69

Toivon tarina

Ihmissuhteet eroprosessin keskellä

Minulla on takana kaksi lapsiperheen eroa. Eroista on jo kauan – vanhimmat lapseni ovat aikuisia

– joten minulla on ollut mahdollisuus prosessoida eroa koskevia asioita pitkään ja huolellisesti.

Matkan varrella on tullut opittua asia jos toinenkin ihmissuhteista ja siitä, mitä kriisit voivat aiheuttaa

niille.

Oman kokemukseni mukaan ei kannata edes kuvitella, etteikö ero vaikuttaisi ihmissuhteisiin.

Itse olen kokenut reaktioiden koko kirjon ja olen joutunut yllättymään sekä negatiivisesti että positiivisesti.

Ensimmäinen eroni oli erityisen rankka, sillä suhde kesti 12 vuotta ja luulin solmineeni koko

elämän kestävän avioliiton, mutta tulinkin petetyksi. Lähiperheeni jätti minut silloin yksin. Vanhempani

eivät oikeastaan ottaneet lainkaan kantaa ja veljeni kirjaimellisesti sulki oven edestäni,

kun kerroin tarvitsevani tukea. Vuosia myöhemmin toisen eroni jälkeen kykenin ammattiauttajan

avulla hyväksymään sen, että näissäkin asioissa ihmiset tekevät omat päätöksensä.

Olen kohdannut erojen yhteydessä myös tuomitsemista ja syyllistämistä. Minulta on kysytty

suoraan, että mikä vika minussa on, kun olen kaksi kertaa eronnut. Totta kai se sattuu siinä hetkessä,

mutta joskushan ihmiset vain purkavat omaa pahaa oloaan tuollaiseen kommentointiin. Niinkin on

käynyt, että ihmisten mielipiteet ovat avartuneet ajan kuluessa, kun ovat ymmärtäneet jälkikäteen,

mistä kaikesta erossa on ollut kyse.

Olen myös kokenut sen, että yhteiset tutut jakautuvat niin sanotusti kahtia. Ihmiset ovat halunneet

valita puolensa ja on ollut vaikea pysyä neutraalina. Oma lukunsa ovat tietenkin sukulaiset.

Ensimmäisen eroni jälkeen anoppini ilmoitti, että hänen on valittava olla tyttärensä puolella. Ex-appiukon

kanssa meille jäi onneksi tuttavalliset ja kunnioittavat välit, vaikka emme varsinaisia ystäviä

olekaan.

Ne ystävät, jotka ovat pysyneet rinnalla, ovatkin sitten olleet varsinaisia hengenpelastajia. Muutama

vuosi toisen eroni jälkeen voin todella huonosti. Olin niin syvässä kuopassa, etten nähnyt

sieltä enää valoa. Silloin hyvä ystävä tuli käymään ja sanoi yksinkertaisesti, että “olen tässä”. En

ollut edes kertonut hänelle kovin paljon tilanteestani, mutta hän tuli silti, veti kuopasta ulos tuulettumaan,

kuunteli ja antoi tilaa. Hän uskalsi myös olla suorapuheinen ja sanoa, että pää pois

pensaasta, kun olin heikossa kunnossa ajautumassa syvemmälle huonossa ihmissuhteessa. Hän oli

70

empaattinen ja rohkaisi samalla asettamaan tavoitteita ratkaisukeskeisesti, jotta minulle ei niin sanotusti

jäisi sama levy soimaan päähän.

Joitakin vuosia tämän jälkeen sama ystävä oli itse samassa tilanteessa. Oli sanomattakin selvää,

että silloin oli minun vuoroni olla hänen tukemaan.

Eroprosessin keskellä oleville voisin antaa muutaman vinkin:

• Muista, että parhaimpienkin ystävien antamalla tuella voi olla

rajansa ja niin kuuluukin olla. Ei kannata epäröidä

ammattiauttajien puoleen kääntymistä, heidät on koulutettu tuen

antamista varten.

• Erosta ei tarvitse tai kannata puhua liian monelle

ihmiselle. Tämä voi ensinnäkin käydä liianraskaaksi sinulle ja

toiseksi aiheuttaa tunteen siitä, että olet tilivelvollinen monelle ihmiselle.

• Suojele itseäsi myös siten, että puhu ystävien kanssa välillä myös muista

asioista kuin erosta. Sinun täytyy saada myös muuta ajateltavaa, jotta et joudu

ylikierroksille. Jatkuva erosta puhuminen voi

pahimmillaan aiheuttaa psykosomaattisia oireita.

• Älä tukahduta lähipiiriä! Älä muserra muita nurkkaan omilla

ongelmillasi. Kysy myös ystävältä, että mitä hänelle kuuluu. Muista vastavuoroisuus.

• Uusiin ihmisiin tutustuminen voi auttaa, vaikka ihan toisten

aikuisten kanssa jutusteleminenleikkipuistossa. Heille et ole se

eronnut tyyppi, vaan voitte puhua muista asioista, ja se voi tehdä hyvää.

• Jos ihmissuhteesi tulehtuvat, älä tee heti liian nopeita johtopäätöksiä. Muista, että

kriisin keskellä olet altis loukkaantumaan ja lokeroimaan ja kertomaan

asioistasi enemmän kuinjoskus kannattaisi. Saatat loukkaantua

asioista, joista et loukkaantuisi, ellet olisi keskelläkriisiä avoimen henkisen

haavan kanssa. Ole armollinen itsellesi ja muille, te kaikki olettevain ihmisiä.

Jos eroista voi koitua mitään hyvää, niin ainakin olen oppinut paljon ihmissuhteista ja itsestäni ja

voin soveltaa kokemustietoa omassa työssäni. Minulla on nyt seesteinen parisuhde, ja kaikki on

hyvin. Elämä on alkanut sitkeästi voittaa.

71

Ina Virkki-Ukeleghe

Vuorovaikutus ja itsetunto elämän

muutoksissa

Ihmiset elävät yhdessä. Kanssakäyminen on välttämätöntä. Yhteiseloon on sovittu erilaisia sääntöjä

ja kirjoittamattomia sääntöjä eli normeja. Nämä vaihtelevat alueittain ja kulttuureittain. Aikakaudet

tuovat uusia mahdollisuuksia ja muotoja sekä välineitä kanssakäymiseen, mutta vuorovaikutuksen

ja viestimisen merkitys sekä perustehtävä eivät poistu. Elämänkaaren eri vaiheissa tarvitsemme

kykyä kohdata ja viestiä, vaikka se ei aina tuntuisi helpolta eikä edes mielekkäältä. Ympäröivät

ihmissuhteemme tarvitsevat yhteydenpitoa ja myös omien tarpeiden ja oikeuksien takia on kyettävä

viestimään. Vaikka usko itseen ja omiin kykyihin vaihtelee elämän tyynessä ja myrskyissä, on henkilön

itsetunnolla suuri merkitys hänen mahdollisuuksiinsa vaikuttaa. Ja kun yhdessä suunniteltu

elämä muuttuukin erillään elämiseksi, ovat taitomme koetuksella.

Kanssakäyminen yleensä

Vuorovaikutus on vuoroin vaikuttamista. Ihmiset vaikuttavat aina toisiinsa. Kun olemme hiljaa,

vaikutamme toisiimme, kun keskustelemme, vaikutamme toisiimme. Jos joku on ryhmässä pitkään

hiljaa, myös hänen vaikutuksensa tuntuu yhteisessä ryhmässä. Vuorovaikutus on siis aina kokemus,

joka ei synny yksin, vaan siihen tarvitaan toisia osapuolia.

Keskustelu on vuorovaikutustilanne. Tämä tarkoittaa sitä, että keskusteluun osallistujat puhuvat

vuorotellen ja kuuntelevat vuorotellen. He myös samalla vaikuttavat toisiinsa. Vaikutamme

toisiimme kaikissa kanssakäymisen tilanteissa, halusimme tai emme. Kun henkilö ei puhu vaan

kuuntelee, hän vaikuttaa sillä, miten hän kuuntelee. Jos hän kuuntelee innostuneesti, empaattisesti

ja keskittyneesti, näkyy se hänen sanattomasta viestinnästään. Keskustelukumppani tulkitsee hänen

suhtautumistaan ja asennettaan puhujaa kohtaan. Samoin, jos ihminen kuuntelee ilmeettömästi tai

jopa vihamielisesti, aivan samalla tavalla vastaanottaja lukee hänen sanatonta viestintäänsä ja päät-

72

telee sekä tulkitsee hänen suhtautumistapaansa puhujaa kohtaan. Se, miten vaikutamme toiseen, on

kiinni sekä itsestämme että toisen tavasta ja kyvystä ns. lukea viestintää ja vuorovaikutustilanteen

elementtejä. Keskusteluun vaikuttaa osallistujien taito mukauttaa omaa toimintatapaansa havaitun

ja tulkitun perusteella. Vaikuttaisiko keskustelu aidolta vuorovaikutukselta, jos sitä seuraisi sivusta?

Moni keskustelutilanne näyttää vuorovaikutustilanteelta, mutta voi vaikuttaa myös siltä, että toinen

on enemmän äänessä kuin toinen, ja silti osallistujat voivat kokea keskustelun täysin tasavertaiseksi

ja tasapainoiseksi. Vuorovaikutus ei ole mekaaninen suoritus. Puheenvuorojen kestot eivät ole ennalta

määrättyjä, eikä niiden pituus suhteessa toiseen keskustelijaan ole oleellinen. Vuorovaikutusta

ei voi suorittaa. Ihmisellä on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Aito vuorovaikutus on tunnekokemus

– ja yhteinen kokemus ennen kaikkea.

Viestintäkulttuuri ja sen ihanteet elävät

Monet läheiset ystävät puhuvat nykyään jo paljon toistensa puheenvuorojen päälle. He tekevät

tarkennuskysymyksiä ja vauhdittavia tai vahvistavia lausahduksia ja saattavat huudahtaa (niinpä,

tosiaan, aivan jne.) sopivissa väleissä. Tämä ei ole perinteistä suomalaista puhekulttuuria. Me, kun

olemme täällä pohjolassa tottuneet vaihtamaan puheenvuoroja siten, että puhejaksojen välissä on

pieni pätkä hiljaisuutta. Tauoilla on ollut puheenvuorojen säätelyssä selkeä tehtävä. Tauosta toinen

tietää, että oma vuoro voi alkaa. Elämme edelleen murrosvaiheessa, jossa puhekulttuurin uudet

ja vanhat tottumukset ovat ristikkäin käytössä. Mikä onkaan se kohtelias tapa puhua ja kohtelias

tapa kuunnella, vaihtelee siis keskustelukumppaneiden välillä. Monipuolinen ja taitava keskustelija

osaa lukea tilanteen normistoa eli kirjoittamattomia sääntöjä ja mukauttaa omaa toimintatapaansa

keskustelevan ryhmän tai keskustelukumppanin tapaa lähemmäksi, silti säilyttäen kohteliaan käytöksen

ja keskustelua innostavan ilmapiirin.

Olemme oppineet jo kotoa keskustelun normiston. Vanhemmat ovat varhaisen vuorovaikutuksen

vaiheessa opettaneet lapselle vuorovaikutuksen merkityksellisyyttä ja toiminnan rooliodotuksia.

Vauvan tarpeita täytettiin ja hänen reaktioihinsa vastattiin. Se, millainen keskustelija sinusta on

kehittynyt, riippuu paljon siitä, millaisessa vuorovaikutuksen ympäristössä olet kasvanut. Millaista

aktiivisuutta arvostettiin, millaista hiljaisuutta arvostettiin? Kannustettiinko osallistumaan vai

kannustettiinko vaikka kuuntelemaan? Kuuluiko keskustelu aikuisille vai tulitko kuulluksi omana

itsenäsi myös aikuisten ja vieraampien aikuisten silmissä? Kaikki kokemukset ovat rakentaneet

sinun omaa käsitystäsi itsestäsi keskustelijana ja keskusteluun osallistujana. Tästä on syntynyt perusoivalluksesi

siitä, millaista on vuorovaikutus ja kanssakäyminen sosiaalisissa tilanteissa. Tämän

perusteella jokainen meistä on valinnut oman tavan selviytyä ja osallistua, tulla kuulluksi ja nähdyksi

ryhmätilanteissa.

Millainen olet vuorovaikutuksessa?

Omat vahvuudet vuorovaikutuksessa ovat muovaantuneet elämämme aikana. Oletko halunnut olla

näkyvä persoonallisuus tai vetäytyvä tarkkailija? Jos valitsit näkyvämmän roolin, sait automaattisesti

enemmän harjoitustilanteita jo lapsena ja nuorena. Olet todennäköisesti kehittynyt vaikuttavaksi

puhujaksi. Jos taas pysyit tarkkailevassa roolissa, olet kerryttänyt paljon informaatiota itsellesi

ihmisten käyttäytymisestä ja tavasta keskustella sekä olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

Todennäköisesti myös kuuntelutaitosi ovat keskimääräistä paremmat. Valitsit luonteellesi ominai-

73

sen tavan osallistua ja sen tuella sinulle on rakentunut suhteellisen pysyvä minäkäsitys eli ikään

kuin identiteetti itsestäsi puhujana ja kuuntelijana. Vaikka näitä pidetään melko pysyvinä ominaisuuksina,

on silti mahdollista kehittää omaa taitavuuttaan läpi koko elämän. Saatatkin huomata

elämänkaaren edetessä, että olet tullut paremmaksi jossakin vuorovaikutuksen osa-alueessa, jossa

olet kokenut olevasi vähän taitamattomampi. Monipuoliset viestintä- ja vuorovaikutusvalmiudet

ovat kaikkien saavutettavissa, vaikka ne saattavatkin vaatia tavoitteellista harjoittelua.

Itsetunto vuorovaikutuksen taustalla

Itsetunto on käsitys omasta itsestä. Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan jokaisella

meistä on sisäinen ja ulkoinen itsetunto. Sisäisen itsetunnon mittaaminen ja havaitseminen

on vaikeaa, sillä useimmiten käytämme ja näytämme ulkoista eli julkista itsetuntoamme enemmän.

Se on siis käsitys, jonka toinen ihminen meistä tekee sen perusteella, mitä olemme itsestämme halunneet

hänelle näyttää. Sisäinen itsetunto, yksityinen itsetunto, on oma käsityksemme itsestämme,

jota ruokimme omalla sisäisellä puheella. Aika monella meistä sisäinen itsetunto on paljon ankarampi

kuin ulkoinen itsetunto. Se voi olla jopa yltiöankara, ikään kuin ruoskiva, ja pyrkii parempiin

ja parempiin suorituksiin jatkuvasti. Näiden kahden itsetunnon keskinäinen suhde vaikuttaa siihen,

miten uskallat ottaa käyttöön omia voimavarojasi. Elämän muutostilanteissa ja kriisivaiheissa, mitä

erotilannekin on, saattaa siis oma varmuuden kokemus vaihtua. Siihen vaikuttaa se, miten sinua on

aiemmin elämässäsi kohdeltu ja miten itse kohtelet itseäsi. Kyky joustaa ja mukautua on yksilöllinen

ja jatkuvasti onneksi myös kehittyvä.

Nykyään arvostetaan paljon itsetuntemusta. Henkilö, joka tuntee itsensä hyvin, on varmempi ja

vakaampi uusissa tilanteissa. Nuorena ei voi tuntea itseään yhtä hyvin kuin pidempään eläneenä.

Tämä totta kai vaikuttaa meidän toimintaamme ja tekemiseemme. Itsetuntemus ei kuitenkaan tarkoita

samaa kuin itsetunto. Itsetunto on sisäinen käsitys omasta minästä, se on ikään kuin oivallus

siitä, kuka minä itse olen. Itsetunto voi olla heikko tai voi olla niin sanottu huono itsetunto. Itsetunnon

rakennusainekset ovat syntyneet jo lapsesta alkaen siitä käsityksestä, miten meitä on vuorovaikutustilanteissa

kohdeltu ja millaista vaikutusta meillä on vuorovaikutustilanteissa ja lähisuhteissa

ollut. Toki persoonalliset tarpeet ovat erilaisia ja kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia. Yksin viihtyvä

ihminen voi olla hyvinkin hyväitsetuntoinen ja onnellinen. Ja seurassa puhelias ulospäinsuuntautunut,

jopa riehakaskin keskustelukumppani, saattaa myös olla hyväitsetuntoinen ja onnellinen,

vaikka he ovat aivan erilaisia persoonallisuuksia ja käyttäytyvät toisilleen vastakkaisella tavalla.

Hyvä ja terve itsetunto on riippumaton persoonallisuuden piirteistä ja ns. temperamenteista.

Terve itsetunto kestää elämässä eteen tulevia muutoksia eikä heikkene kuin tilapäisesti uusissa

elämänvaiheissa. Sanotaan kuitenkin, että itsetuntoon voi tulla notkahdus, kun elämässä on tilanteita,

joissa yksilö kokee häpeää tai epäonnistumista. Tällainen tilanne voi olla mm. erotilanne. Niinpä

siis henkilö, jolla on normaalisti ns. terve itsetunto eli hän on hyväitsetuntoinen, voi muuttua epävarmemmaksi

uudessa tilanteessa. Hän saattaa kokea, ettei ole sopiva tai riittävä. Hänen arvonsa

ovat todennäköisesti saaneet kolauksen, ja hänen voi olla vaikeaa vielä itse arvostaa itseään. Hän

saattaa myös miettiä, miten ympäristö häneen suhtautuu. Uudessa tilanteessa on aloitettava moni

asia alusta. Oma-aloitteisuus on usein myös erilainen muuttuneessa tilanteessa kuin aiemmin. Osa

kokee vaikeammaksi tehdä päätöksiä ja ryhtyä toimeen. Toiset rohkaistuvat jopa nopeisiin ja ronskeihin

ratkaisuihin. Nämä muutokset vaikuttavat siihen, miten valitsemme käyttäytyä ja osallistua

vuorovaikutustilanteissa. Aiemmin varma henkilö, joka on sopivasti rohkea osallistumaan, saattaakin

olla uudessa tilanteessaan jotain aivan muuta. Toiset valitsevat siinä tilanteessa hyökkäävän

74

tavan osallistua ja toiset taas vetäytyvämmän. Valinta ei kuitenkaan ole läheskään aina tietoista.

Kaiken kaikkiaan oma sisäinen varmuus ja rohkeus seistä omilla jaloillaan, puolustaa itseään sekä

osallistua vaikuttamiseen, saa tukea hyvästä itsetunnosta.

Vuorovaikutus ja tunteet erotilanteessa

Kun elämään tulee kriisi, jokainen reagoi tilanteeseen. Kriisi on muutos. Paluuta täysin samaan

ei enää ole. Jokaisella on oma rytminsä lähteä mukaan muutokseen. Jos ero on sinun aloitteestasi

edessä, olet työstänyt muutosta jo mahdollisesti pitkään. Toiselle osapuolelle voi uusi tilanne

viedä kauan ennen kuin hän on valmis aloittamaan sopeutumisensa sen vaatimaan muutokseen.

Jos päätös on yhteinen, olette silti todennäköisesti eri rytmisiä mm. toiminnassa ja tulevien arjen

päätöksien teossa.

Tunnistatko omaa tapaasi ja kykyäsi suhtautua muutokseen? Oletko tuttu oma itsesi vai löytyykö

sinusta uusia voimavaroja ja toimintatapoja? Vai lamaannutko pohtimaan ja hahmottamaan

tilannetta aluksi? Jos koet muutokset mahdollisuuksina ja uuden oppimisen paikkoina normaalisti,

niin todennäköisesti löydät nopeammin jonkin positiivisten piirteiden punaisen langan, jolla pääset

etenemään. Jos taas havaitset riskejä ja eteen tulevia hidasteita, niin tarvinnet aikaa työstää niihin

suhtautumista ja etsiä ratkaisuja, jotka sopivat sinulle. Työelämässä puhutaan kyvystä suhtautua

muutokseen ja joustaa, olla kimmoisa, uudessa tilanteessa. Psykologian termi resilienssi kuvaa tätä

tarpeellista osaamista. On hyvä pysähtyä pohtimaan, miten kestät ja kykenet toimimaan muutostilanteissa.

Millaisia toimintatapoja olet opetellut vuosien saatossa? Millaisia ikään kuin automaattisia

selviytymis- ja puolustautumiskeinoja persoonasi on alitajuisesti valinnut? Ovatko nämä ns.

defenssit nopeita vai ehditkö itse tiedostaa ja jopa valita omaa käyttäytymistä? Se, kuinka suurena

asiana koet muutoksen käytännössä, saattaa vaihdella koko tapahtumaketjun aikana.

Mitkä asiat tuovat sinulle varmuutta ja mitkä ylläpitävät toimintakykyäsi? Millaiset tilanteet ja

tekijät lisäävät epävarmuuttasi? Kun löydät vastauksia, tiedät, mitä tarvitset. Suhde omaan minään

ja omiin tarpeisiin käy tunteiden kautta. Tunteet ovat tärkeitä viestejä. Perustunteiksi on nimetty seuraavat

tunteet: rakkaus, ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Joissain malleissa häpeä ei ole mukana

ja joissain on myös sana hämmästys. Joka tapauksessa suurin osa näistä tunteista on voimakkaita ja

ei niin mukavia tuntea. Jokaisella tunteella on kuitenkin viesti mukanaan, ja se on arvokas. Surua

koemme esimerkiksi irtipäästämisessä, menetyksissä ja uloskasvamisessa. Jos keskityt puuhailuun

ja patistat itseäsi reippauteen, ei sureminen etene, vaan ikään kuin juokset pakoon surua. Surematon

suru odottaa aikansa ja alkaa sitten vääristää tunne-elämää ja mielialaa. Surua työstää myös surusta

puhuminen. Vihan viesti on puolustaa minää ja pitää puolia. Jos vihan viesti jää kuulematta ja ilmaisematta,

se voi myös kasvaa ja tulla ulos suurempana kuin alun perin olisi tullut. Ilmaisematon

tai purkamaton vihaisuus hakee ulospääsynsä – vaikka psykosomaattisesti. Padotut ja tukahdetut

tunteet purkautuvat usein vuorovaikutustilanteissa itsellekin odottamattomalla voimalla. Ja monesti

näin tapahtuu niin sanotusti väärään osoitteeseen. Ei ole epätavallista, että mm. asiakaspalvelijat,

päiväkodin työntekijät tai muutkin arkiset rutiinikontaktit ovat tunnekriisien yllätyspurkauksien

kohteina. Tunteiden tunteminen on siis tärkeää. Eron vaiheisiin saattaa kuulua myös ns. turtavaihe,

jolloin mikään ei tunnu miltään. Silloin tunteiden akku on jumissa tai tyhjentynyt.

75

Etsi itsellesi tukea ja tekoja, jotka auttavat sinua

Työtehtävien kuormittavuuden purkuun on olemassa työnohjausta. Sen käyttämiseen velvoitetaankin

monia ammattikuntia, joissa kohdataan kriiseissä olevia ihmisiä. Työnohjaus toimisi kuitenkin

myös erotilanteen ylimääräisen kuormituksen vaikutuksen jäsentämisessä – ihminen saisi itseltään

työrauhan, sillä tunteet saattavat ottaa valtaa ja velloa asioita pitkin päivää. Kun ajattelu saadaan

takaisin raiteille, niin tekemisen imu imaisee mukaansa helpommin. Onnistuminen tuottaa positiivisia

tunteita, mikä on todistetusti ihan kemiaa kehossamme myös. Purkaako sinun tunnetilojasi

parhaiten fyysinen rasitus vai henkinen keveneminen ja vaikka rentoutus tai retriitti? Miten saat

parhaiten yhteyden itseesi? Luonnossa liikkuminen ja oleminen on monille voimaannuttavaa. Veden

äänet ja metsän vaikutus jo tunnistetaankin laajalti parantavina. Erotilanteessa elävän henkilön

ohjeeksi myös erilaiset kosketushoidot sekä hieronnat ovat tehokkaita, sillä etenkin pienten lasten

lapsiperheissä vanhemmat antavat hellyyttä ja turvaa, mutta eivät sitä itse saa samalla tavalla kuin

ehkä aiemmin. Oman kehon ylitilaa, stressiä, kannattaa pyrkiä purkamaan ja vaimentamaan. Tie

tunteisiin voi myös käydä kehon sekä aistien kautta.

Jos omat akut ovat tyhjiä ja mieli kuormittunut, ei ole helppoa antautua avoimesti vuorovaikutukseen

ja altistua sen kontaktin tuomille tunteille ja kokemuksille. Tasapainoinen ihminen on

laadukkaan kohtaamisen vahvin mahdollisuus. Jos työsi on vuorovaikutusta ja asiakassuhdetyötä,

vaikuttaa oma jaksamisesi ja olotilasi myös työsi laatuun. Ja vaikka jaksaisit työssäsi, niin hallinnan

kokemuksen säilyttäminen muutostilanteessa on työlästä ja sen kontrolli lipsuu helpoimmin läheisiin

ihmisiin, esimerkiksi lapsiisi. Pyri siis löytämään aikaa ja mahdollisuutta puhtaaseen lepoon.

Itsemyötätunto osaksi arkea

Erotilanne on yhtä muutosta, ja sen pyörityksessä voi olla rankkaa elää. Vaikka asioiden järjestäminen

ja järjestyminen helpottaakin oloa, niin on tärkeää myös antaa aikaa itselle ja opetella kuuntelemaan

omaa itseään. Mitä minulle kuuluu nyt? Voit ottaa tavaksi tai jopa kirjoittaa kalenteriisi hetken,

jolloin kuuntelet itseäsi ja omia tarpeitasi. Tähän voi liittää rentoutusharjoituksen luontevasti.

Paranna myös tapaasi kohdella itse itseäsi. Harjoittele arvostava sisäinen puhe tavaksesi. Itsensä

solvaamisella ja väheksynnällä viet voimavarojasi ja estät onnistumista. Eron jälkeinen aika on

kuin toipilasaika. Silloin ei vielä vaadita huippusuoritteita, mutta harjoitellaan toiminnanmuotoja

ja luodaan uusia tapoja. Merkittäväksi voi tulla myös omien tunnetaitojen kehittäminen. Itsemyötätuntoa

voi tukea erilaisilla läsnäoloharjoituksilla. Kävely rauhassa haahuillen, kupponen termoksesta

auringossa, tuuli vuoren harjanteella tai aukealla. Aistikokemuksia sekä tavoitteetonta olemista,

niin kuin sinulle itsellesi sopii. Sinä riität!

Lopuksi: Vuorovaikutus on ainutkertaista

Ilman erotilannettakin aika, jossa elämme, on koetellut vahvasti sietokykyämme ja ihmisten tarve

kokea turvallista vuorovaikutusta on kasvanut. Vanhemmuus on matka erilaisten tunteiden monipuoliseen

käsittelyyn yhdessä lapsen sekä oman itsensä kanssa, joten tunteiden tunnistaminen,

nimeäminen ja niiden viestien kuunteleminen kannattaa aloittaa heti.

Vuorovaikutus edellyttää läsnäoloa ja tilanneherkkyyttä. Kykyä kuunnella ja kysyä, mahdollisuutta

elää hetki palautteellisena ja osoittaa se toiselle. Kokea yhdessä ja osoittaa empatiaa. Puhua

76

tavoitteellisesti ja vaikuttavasti. Tosin on perin inhimillistä, ettemme aina ja joka paikassa ole parhaimmillamme.

Välillä tuomme vuorovaikutukseen oman vaillinaisen itsemme itsetuntonotkahduksinemme

ja vähäenergisinä, ja silti kohtaaminen on mahdollinen ja vuorovaikutus toteutuu.

Aitous on avainsana, ja armollisuus itselle merkittävä tekijä.

Ina Virkki-Ukeleghe on henkilökohtaisten viestintävalmiuksien valmentaja, työnohjaaja ja yrittäjä

Kirjallisuutta:

Kalliopuska, Mirja (1983). Empatia tie Ihmisyyteen. Kirjayhtymä.

Keltikangas-Järvinen, Liisa (2017). Hyvä itsetunto. WSOY.

Saarinen, Mikael (2002). Tunneälyn ja itsetuntemuksen työkirja. WSOY.

Saarinen, Mikael ja Kokkonen, Marja (2003). Tunneäly: kohti KOKOnaista elämää. WSOY

77

3 ERON JURIDIIKKAA

“Ainahan sanotaan, että oikeussalissa

kannattaa pitää pää kylmänä. Varmasti totta,

mutta helpommin sanottu kuin tehty.”

78

Julia Huovinen

Lapsenhuoltolain uudistus 1.12.2019

- Mikä uudistui, minkä vuoksi, ja mitä vaikutuksia uudistuksilla on?

Johdanto

Uudistunut lapsenhuoltolaki tuli voimaan 1.12.2019. Toteutin opinnäytetyöni yhteydessä tutkimuksen,

jossa selvitettiin lakimuutosten vaikutuksia käräjätuomareiden näkökulmasta. Työn toimeksiantajana

toimi Elatusvelvollisten Liitto ry. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään käräjätuomareiden

ensikokemuksia uudistuneesta laista. Käräjätuomareita haastateltiin yhteensä seitsemän, ja haastateltavat

tulivat kahdesta eri käräjäoikeudesta. Haastattelut toteutettiin anonyymisti teemahaastatteluina.

Lakiuudistuksen tarkoituksena on ollut parantaa lapsen etua, parantaa lapsen osallisuutta

häntä koskevien asioiden käsittelyssä, tehostaa oikeudenkäyntimenettelyä sekä saattaa laki ajantasaiseksi

vastaamaan yhteiskunnan muutoksia ja jo voimassa olevaa oikeuskäytäntöä. Artikkelissa

käydään läpi lapsenhuoltolakiin tehtyjä uudistuksia. Pohdinnan kohteena on uudistusten vaikutukset:

Miten laki uudistui ja mitä uudistukset tarkoittavat käytännössä? Onko uudistuksiin liittyen

noussut esiin ongelmakohtia tai kehittämistarpeita?

Olennaisimmat uudistukset

Olennaisimmat lapsenhuoltolakiin tehdyt uudistukset koskivat tapaamisoikeutta ja vuoroasumista,

oikeudenkäyntien nopeuttamista, lapsen osallisuuden vahvistamista, sopimusten alan laajenemista

sekä huoltajien velvollisuuksia ja oikeuksia. Tutkimusta varten uudistukset pilkottiin edellä mainittuihin

viiteen teemaan, jonka lisäksi kuudentena teemana oli uudistus kokonaisuutena.

79

Muuttuneet lainkohdat suhteessa tavoitteisiin

Lapsen edun parantaminen lapsen huoltoa ja

tapaamisoikeutta koskevassa asiassa

Lapsen huoltoon ja

tapaamisoikeuteen

liittyvien asioiden

oikeuskäsittelyn

tehostaminen

Lapsenhuoltolain

saattaminen

ajan tasalle vastaamaan

yhteiskunnassa

tapahtuneita

muutoksia ja

oikeuskäytäntöä

Lapsen osallisuuden vahvistaminen häntä

koskevien asioiden käsittelyssä

Kuva 1: Muuttuneet lainkohdat suhteessa uudistuksen tavoitteisiin

Yllä olevassa kuvassa on hahmoteltu, miten lakiuudistuksen tavoitteet ovat toteutuneet suhteessa

toisiinsa. Lapsen edun parantaminen näkyy useissa uusituissa lainkohdissa, kuten vanhemman

velvollisuudessa vaalia lapsen läheisiä ihmissuhteita sekä mahdollisuudessa vahvistaa lapselle tapaamisoikeus

erityisen läheisen henkilön kanssa. Laki uudistuneena tuo paremmin esille sen, että

tarkoituksena on nimenomaan lapsen asioiden järjestäminen lapselle parhaalla tavalla, eikä kyse ole

ensisijaisesti vanhempien välisistä ristiriidoista taikka niiden ratkaisemisesta. Lapsen osallisuutta

on pyritty parantamaan mm. velvollisuudella selvittää lapsen mielipide häntä koskevassa asiassa.

Oikeudenkäyntimenettelyä on lähdetty tehostamaan mm. lisäämällä lakiin mahdollisuus hylätä

muutoshakemus kirjallisessa menettelyssä ja lisäämällä lakiin velvoite käsitellä lapsen huoltoa ja

tapaamisoikeutta koskeva asia joutuisasti. Lain ajantasaistamisella tarkoitetaan jo vakiintuneiden

oikeuskäytäntöjen kirjaamista lakiin ja muuttuneiden perhesuhteiden huomioimista laissa, kuten

mm. nimenomainen vuoroasuminen sekä tuetut ja valvotut tapaamiset. Seuraavassa osiossa käydään

uudistukset pääpiirteittäin läpi.

Tapaamisoikeus ja vuoroasuminen

Tapaamisoikeuteen ja vuoroasumiseen liittyviä uudistuksia ovat valvottujen ja tuettujen tapaamis-

80

Tilanne, jossa tosiasiassa asutaan

molempia vanhempien luona lähes

puolet ajasta, vahvistetaan toiselle

vanhemmalle lapsen tapaamisoikeus

laajana.

Voidaan vahvistaa nimenomainen

vuoroasuminen, jolloin lapsen virallinen

kotipaikka määrätään erikseen.

Tapaamisoikeus voidaan vahvistaa

vain vanhemmalle.

Tapaamisoikeus voidaan vahvistaa

vanhempien lisäksi myös lapselle

erityisen läheiselle henkilölle.

Tapaamisoikeuspäätöksen

täytäntöönpano, jonka yhteydessä

mahdollinen uhkasakkomääräys.

Mahdollista määrätä uhkasakko

jo perustepäätöksessä.

Tuettujen ja valvottujen tapaamisten

käyttö osa noudatettavaa

oikeuskäytäntöä.

Laissa ja sen esitöissä määritelty

tarkemmin tuettujen ja valvottujen

tapaamisten käytön edellytykset.

Kuva 2: Tapaamisoikeuteen ja vuoroasumiseen liittyvät uudistukset:

Vasemmalla tilanne ennen lakiuudistusta ja oikealla uudistuksen jälkeen.

ten kirjaaminen lakiin, nimenomaisen vuoroasumisen tunnustaminen laissa, mahdollisuus vahvistaa

tapaamisoikeus lapselle erityisen läheiselle henkilölle, ja mahdollisuus asettaa uhkasakko tapaa

misoikeuden tueksi.

Vuoroasumisen kaltainen tilanne, jossa lapsi tosiasiassa asuu lähes puolet ajastansa molempien

vanhempiensa luona, on ennen lakiuudistusta vahvistettu tapaamissopimuksella, jolla toiselle vanhemmalle

määrätään laaja tapaamisoikeus. Uudistukseen jälkeen tapaamisoikeuksen sijasta voidaan

vahvistaa nimenomainen vuoroasuminen. Siitä huolimatta, että lapsen vuoroasumisesta voidaan sopia,

tulee lapsen kotipaikka määrätä jommankumman vanhemman luokse. Tästä johtuen tietyt etuudet

ja mm. koulukyydit määräytyvät sen mukaisesti, kumman vanhemman koti on merkitty lapsen

pääasialliseksi kotiosoitteeksi. Tästä syystä vuoroasumista voidaan edelleen pitää etävanhemman

näkökulmasta varsin epätasa-arvoisena, ja muutos voidaan arvioida jokseenkin keskeneräiseksi.

Opinnäytetyötutkimukseni haastatteluissa osa haastateltavista totesi, että periaatteellinen muutos

on tapahtunut siinä, että nimenomaista vuoroasumis-sanaa voidaan käyttää, eikä välttämättä

tarvitse puhua tapaamisoikeudesta. Vuoroasumis-sanan käyttämisellä voisi olla suurempaa merkitystä

vanhemmille asiasta lastenvalvojan luona sovittaessa. Vuoroasuminen saattaa vanhempien

näkökulmasta tuntua tasavertaisemmalta verrattuna tilanteeseen, jossa toinen vanhemmista saa lapsen

tapaamisoikeuden laajana. Kun toisella vanhemmalla on lapsen tapaamisoikeus, lapsi määrätään

asumaan toisen vanhempansa luokse. Vuoroasumisessa lapsi määrätään asumaan molempien

81

vanhempiensa luokse siten, että hän viettää molempien luona lähes puolet ajastaan. Tällöin lapsen

virallinen kotipaikka määrätään jommankumman luokse. Vaikka periaatteellinen ero on havaittavissa,

edellä mainitusta mahdollisesta tasavertaisuuden tunteesta huolimatta erimielisten vanhempien

riidan aihe saattaa siirtyä lapsen asumisesta siihen, että kumman luokse lapsen kirjat laitetaan,

vaikka vuoroasumisesta oltaisiinkin yksimielisiä.

Tapaamisoikeus voidaan vahvistaa uudistuksen jälkeen myös lapselle erityisen läheiselle henkilölle.

Lapselle erityisen läheisellä henkilöllä tarkoitetaan sellaista henkilöä, jolla on lapseen erityinen

ja vakiintunut, vanhemman ja lapsen suhteeseen verrattavissa oleva suhde. Kynnys tapaamisoikeuden

myöntämiseksi muulle kuin vanhemmalle on siis korkea. Voidaanko tapaamisoikeus

tällaiselle erityisen läheiselle henkilölle vahvistaa samanaikaisesti toisen vanhemman kanssa? Saattaako

tapaamisten järjestämisestä tulla hankalaa? Kysymyksiä herättää myös se, että voidaanko lapsen

vanhempi velvoittaa kustantamaan osansa oikeudenkäyntikuluista ja mahdollisista tapaamisista

aiheutuvista kustannuksista tilanteessa, jossa tapaamisoikeutta hakee, tai sellainen on jo myönnetty

jollekin muulle kuin toiselle lapsen vanhemmista. Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa

asiassa vakiintuneen käytännön mukaisesti asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan,

ellei ole erityisestä syytä määrätä kulujen jakautumisesta toisin.

Tapaamisoikeuden toteutumisen tueksi tuomioistuin voi määrätä uhkasakon jo perustepäätöksessä

eli tapaamisoikeutta koskevassa ratkaisussa. Tässä nousee esiin sellainen seikka, että riitaisat

vanhemmat saattavat vaatia uhkasakon asettamista perusteetta kiusatakseen toista vanhempaa. Uhkasakko

voidaan määrätä kuitenkin ainoastaan, mikäli vanhemman aikaisempi käytös antaa aihetta

epäillä, että hän ei tulisi noudattamaan päätöstä. Säännös on tarkoitettu vieraannuttamisen estämiseen

ja sen käyttö on perusteltua, jos asiaa ratkaistaessa vaikuttaa siltä, että toisella osapuolella on

todennäköisesti hankaluuksia noudattaa annettuja määräyksiä.

Valvottuja ja tuettuja tapaamisia on käytetty jo ennen lakiuudistusta, mutta nyt laissa määritellään

tarkemmin, millaisilla perusteilla lapsen ja vanhemman tapaamisia voidaan rajoittaa, ja kuinka

suuren puuttumisen lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen voidaan katsoa olevan tarpeellista.

Uudistus on tärkeä, sillä sen voidaan arvioida yhtenäistävän ratkaisukäytäntöä. Lisäksi lapsen ja

vanhemman välisiin tapaamisiin ei enää voida puuttua turhan voimakkaasti kuten aiemmin on todettu

tapahtuneen. Tämä on näkynyt siten, että valvottuja tapaamisia on määrätty, vaikka tuetut

tapaamiset olisivat sopineet tilanteeseen paremmin.

Oikeudenkäyntien nopeuttaminen

Toistuvat huoltoriidat ja oikeuskäsittelyt

käytännössä mahdollisia.

Mahdollista hylätä selvästi

perusteeton hakemus

kirjallisessa menettelyssä.

Olosuhdeselvitys tilattava, mikäli ei

ole ilmeistä, että se ei ole tarpeellinen

asian ratkaisemisen kannalta.

Olosuhdeselvitys tilataan tarvittaessa,

selvitykselle on asetettava määräaika ja

selvityspyynnössä on yksilöitävä, mistä

seikoista selvitystä eritysesti tarvitaan.

Kuva 3: Oikeudenkäyntien tehostamiseen liittyvät uudistukset

82

Lakiin kirjattiin viranomaisille suunnattu velvollisuus käsitellä lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta

koskeva asia joutuisasti, ja ensimmäinen istunto on pidettävä ilman aiheetonta viivytystä. Tämän

lisäksi lakiin kirjattiin mahdollisuus ratkaista lapsen huoltoa ja tapaamista koskeva asia kirjallisessa

menettelyssä, mikäli on ilmeistä, että edellytyksiä päätöksen muuttamiselle ei ole.

Käräjätuomareiden haastatteluista ilmeni, että kirjalliseen menettelyyn sopiva asia saattaa olla

hankalasti tunnistettavissa. Pohdittavaksi tulee ensisijaisesti lapsen edun toteutuminen, mikäli asiaa

harkitaan hylättäväksi kirjallisessa menettelyssä. Ilman suullista käsittelyä kirjallisen aineiston perusteella

saattaa olla hankala arvioida, onko edellytykset päätöksen muuttamiselle olemassa vai ei.

Vanhemmat saattavat olla hyvin taitavia esittämään hakemuksissaan sellaisia syitä, joiden vuoksi

asia heidän mielestään tulisi käsitellä uudestaan. Kirjallinen menettely kuitenkin on tarkoitettu

kroonisesti riitelevien vanhempien toiminnan keskeyttämiseen, eli lähes säännönmukaisesti toistuvien

oikeudenkäyntien estämiseen. Tähän tarkoitukseen kirjallinen menettely on todettu hyväksi

keinoksi.

Lapsen osallisuuden vahvistaminen

Lakiin lisättiin tarkemmat määräykset koskien lapsen kuulemista tuomioistuimessa sekä velvollisuus

selvittää lapsen mielipide. Lapsen mielipide tulee selvittää ja ottaa huomioon, kun kyse on

häntä koskevista päätöksistä, mikäli se on lapsen ikä ja kehitystaso huomioon ottaen mahdollista.

Lapsen mielipide on siis pääasiallisesti selvitettävä ennen kuin lapsen huollosta tai tapaamisista

päätetään.

Lapsen mielipide on selvitettävä,

mikäli vanhemmat ovat asiasta

erimieliset, lapsi on muun kuin

huoltajansa hoidettavana, tai sitä

on muutoin lapsen edun kannalta

pidettävä tarpeellisena.

Lapsen mielipide ja toiveet on selvitettävä

ja otettava huomioon silloin,

kun se on lapen ikään ja kehitystasoon

nähden mahdollista. Lapselle

on myös selitettävä mielipiteen

selvittämisen tarkoitus.

Lasta voidaan kuulla oikeudessa

henkilökohtaisesti, mikäli se on

painavasta syystä välttämätöntä

asian ratkaisemisen kannalta. Lasta

voidaan kuulla ainoastaan, jos lapsi

siihen suostuu ja on ilmeistä, että

kuulemisesta ei aiheudu lapselle

haittaa.

Lasta voidaan kuulla oikeudessa, jos

se on tarpeen asian ratkaisemiseksi,

ja lapsi siihen suostuu tai sitä pyytää.

Alle 12-vuotiasta lasta voidaan kuulla

vain, jos kuuleminen on välttämätöntä

asian ratkaisemiseksi ja siitä ei

arvioida aiheutuvan merkittävästi

haittaa lapselle.

Kuva 4: Lapsen osallisuuden vahvistamiseen liittyvät uudistukset

Ensisijainen velvollisuus selvittää lapsen mielipide on lapsen vanhemmilla. Lastenvalvojan tulee

varmistua siitä, että lapsen mielipide on selvitetty. Mikäli vanhemmilla on sopimusta tehtäessä

83

erimielisyyksiä lapsen mielipiteestä tai vanhemmat eivät halua kysyä lapsen mielipidettä, tulee

lastenvalvojan selvittää lapsen mielipide keskustelemalla tämän kanssa.

Suhtautuminen lapsen kuulemiseen oikeudessa on uudistetussa laissa muuttunut suopeammaksi

verrattuna aiempaan. Ennen lain uudistusta yhtenä kriteerinä lapsen kuulemiseen oikeudessa oli se,

että oli ilmeistä, että kuulemisesta ei aiheudu lapselle haittaa. Alle 12-vuotiaiden kuulemisen osalta

linja on edelleen tiukka, ja yhtenä kriteerinä on, että kuulemisesta ei arvioida aiheutuvan lapselle

merkittävää haittaa. Haitan arvioinnissa huomioitavia seikkoja ovat mm. lapsen ikä, riidan kohde

ja laajuus, vanhempien erimielisyyksien vaikutus lapseen sekä vanhempien näkemys lapsen kuulemisesta

oikeudessa. Koska merkittävän haitan rajaa ei ole määritetty, jää se tuomarin harkittavaksi

tapauskohtaisesti. Mahdollinen haitta tulee ottaa huomioon myös yli 12-vuotiaiden kuulemista arvioitaessa,

vaikkei se itse laissa enää luekaan. Lapsen henkilökohtaisen kuulemisen tarkoituksenmukaisuus

ratkaistaan aina tapauskohtaisesti, ja tarvittaessa kuulemisessa voidaan käyttää apuna

asiantuntija-avustajaa.

Siitä huolimatta, että kynnys lapsen kuulemiseen oikeudessa ei ole lainkaan niin korkealla kuin

aikaisemmin, kuullaan lapsen mielipide ja toiveet useimmiten olosuhdeselvityksen tekemisen yhteydessä.

Lapsen kuulemista olosuhdeselvityksen yhteydessä voidaan perustella sillä, että lastenvalvojilla

saattaa olla koulutuksestaan ja työkokemuksestaan johtuen paremmat taidot ja kyky kohdata

lapsi sekä huomioida lapsen kehitystaso ja ottaa nämä asiat huomioon selvitystä tehdessään.

Selvityksen tekijää voidaan myös kuulla oikeudessa henkilökohtaisesti selvityksensä pohjalta. Näkemyksiä

liittyen lapsen kuulemiseen oikeudessa on monia. Osa suhtautuu lapsen kuulemiseen

oikeudessa kriittisesti, kun taas toiset kertovat suhtautuvansa siihen melko myönteisesti.

Sopimusten alan laajeneminen

Vanhemmat voivat sopia lapsen

huollosta molemmille vanhemmille

yhteisesti tai toiselle vanhemmista

yksin, lapsen asumisesta toisen vanhemman

luona ja lapsen oikeudesta

tavata toista vanhempaansa, jonka

luona hän ei asu.

Vanhemmat voivat sopia lapsen

huollon uskomisesta molemmille

vanhemmille tai toiselle vanhemmalle,

oheishuoltajasta, tietojensaantioikeudesta,

lapsen asumisesta,

lapsen ja vanhemman välisestä

tapaamisoikeudesta ja huoltajien

välisestä tehtävänjaosta.

Kuva 5: Sopimusten alan laajeneminen

Uudistuksen jälkeen vanhempien on mahdollista sopia lastenvalvojan luona lapsen tapaamisoikeudesta,

tietojensaantioikeudesta, vuoroasumisesta, oheishuoltajasta sekä vanhempien välisestä tehtävänjaosta.

Sopimus on täytäntöönpantavissa samoin kuin tuomioistuimen antama ratkaisu. Ennen

lakiuudistusta oli mahdollista sopia vain yhteishuollosta tai toisen vanhemman yksinhuollosta, lapsen

asumisesta toisen vanhemman luona sekä lapsen tapaamisoikeudesta.

Tehtävienjaosta ei siis ennen uudistusta voinut sopia lastenvalvojan vahvistamalla sopimuksella,

vaan tuomioistuimen tuli antaa asiasta ratkaisu. Nykyisin käräjäoikeus ratkaisee asian lähinnä

vain silloin, kun vanhemmat eivät pääse tehtävienjaosta yhteisymmärrykseen. Riidattomien asioi-

84

den viemistä tuomioistuimen ratkaistavaksi on pidetty turhana. Tehtävänjakosopimusten osalta on

noussut esiin, että osa vanhemmista haluaa hyvin yksityiskohtaisia ja pitkiä tehtävänjakosopimuksia.

Yksityiskohtaisten ja tarkkojen sopimusten laatiminen saattaa aiheuttaa sen, että sopimuksia

halutaan muuttaa pienellä kynnyksellä, jotta se pysyy ajantasaisena, kun olosuhteet muuttuvat. Toisaalta

on hyvä asia, että mikäli halutaan täytäntöönpanokelpoinen sopimus, ei se edellytä enää asian

saattamista tuomioistuimeen ratkaistavaksi. Sopimuksen vahvistaminen sosiaalilautakunnassa on

myös ilmainen ja kevyempi prosessi verrattuna oikeudenkäyntiprosessiin.

Oheishuoltajuutta ei ole ennen lakiuudistusta myönnetty kovin kepein perustein. Uudistuksen

jälkeen on herännyt kysymys siitä, että saako sosiaalilautakunnassa vahvistettua päätöksen oheishuoltajuudesta

kepeimmin perustein kuin ennen uudistusta, jolloin oheishuoltajuudesta päätettiin

vain tuomioistuimissa. Oheishuoltajuuksien purkamiset käsitellään edelleen tuomioistuimissa, ja

huolen mahdollisesti liian kepein perustein myönnetyistä oheishuoltajuuksista voidaan katsoa heijastuvan

osaltaan siihen, että alkaako purkuhakemuksia ajan kuluessa saapua tuomioistuimiin aiempaa

enemmän.

Huoltajien velvollisuudet ja oikeudet

Lapsen vanhemmuus voidaan

tunnustaa ennen lapsen syntymää,

ja samalla voidaan sopia lapsen

huoltajuudesta.

Vanhemmasta, joka on tunnustanut

lapsen omakseen ennen lapsen syntymää,

tulee automaattisesti lapsen

huoltaja.

Vanhemmalla ei ole ollut

velvollisuutta ilmoittaa muutostaan

toiselle vanhemmalle.

Vanhemman on ilmoitettava toiselle

vanhemmalle tai sille henkilölle, jolle

lapsen huolto on uskottu, aikomuksestaan

muuttaa, jos muutto vaikuttaisi

lapsen huollon tai tapaamisoikeuden

toteutumiseen.

Kuva 6: Huoltajien velvollisuuksiin ja oikeuksiin liittyvät uudistukset

Uudistuksessa lakiin kirjattiin myös vanhemmille kohdistuvia oikeuksia ja velvollisuuksia. Tällaisia

muutoksia ovat mm. velvollisuus ilmoittaa aiotusta muutosta, velvollisuus myötävaikuttaa tapaamisoikeuden

toteutumiseen sekä velvollisuus turvata lapsen myönteiset ja läheiset ihmissuhteet.

Vanhempien tulee lisäksi suojella lasta kaikelta henkiseltä ja ruumiilliselta väkivallalta, huonolta

kohtelulta sekä hyväksikäytöltä.

Vanhempien velvollisuudet lapsenhuoltolaissa ovat ns. ohjaavia, eikä niihin liity sanktion mahdollisuutta

kuten sakon uhkaa. Aiempi säännösten noudattaminen tai noudattamattomuus saattaa

kuitenkin vaikuttaa asian ratkaisemiseen, kun arvioidaan, että kummalla vanhemmalla on paremmat

edellytykset ja kyky huolehtia lapsesta ja toimia lapsen edun mukaisesti. Lähivanhemmilla on

85

aiemmin saattanut olla sellainen käsitys, että he voivat muuttaa lapsen kanssa toiselle paikkakunnalle

ilmoittamatta etävanhemmalle aikeestaan muuttaa. Tämän kaltaisia tapauksia on kutsuttu jopa

eräänlaiseksi perusjuttutyypiksi. Tutkimushaastattelujeni perusteella edellä kuvatut tapaukset, joissa

toinen vanhemmista saattaa asian vireille tuomioistuimeen sen vuoksi, että toinen vanhemmista

on yllättäen muuttamassa lapsen kanssa, ovat ennen uudistusta olleet suhteellisen yleisiä. Pykälän

toivotaan pitkällä aikavälillä ohjaavan vanhempien käytöstä ja arvioimaan muuton vaikutusta lapsen

huollon ja tapaamisoikeuden toteutumisen kannalta.

Lopuksi

Oikeuskäytännön kirjaaminen lakiin on selkeyttänyt lapsenhuoltolakia ja se helpottaa ratkaisun

perustelua. Lapsen etua on pyritty parantamaan lapsenhuoltolaissa esimerkiksi pyrkimällä estämään

vieraannuttamista usein eri keinoin, sujuvoittamalla oikeusprosessia ja tunnistamalla erilaiset

perhemuodot lain tasolla. Lapsen edun parantaminen heijastuukin lähes jokaisessa uusitussa

lainkohdassa. Sopimusten alan laajenemisella on mahdollistettu vanhemmille yksinkertaistetumpi

menettely oikeudenkäyntiprosessiin verrattuna, joka voi edistää sovintoon pääsemistä ja täten sopimuksen

syntymisen mahdollisuutta. Lapsen osallisuuden vahvistamisen johdosta laista heijastuu

entistä enemmän se, että lapsi ja lapsen etu on asian käsittelyn keskiössä. Nähtäväksi jää, miten

sekä lapsen edun parantaminen että uudistus kokonaisuudessaan vaikuttaa pidemmän ajan saatossa

esimerkiksi eroperheiden lasten hyvinvointiin.

Uudistuksien jatkojalostamista voitaisiin tutkimushaastattelujen perusteella harkita ainakin liittyen

prosessin sujuvoittamiseen entisestään sekä vuoroasumisen tasavertaisuuskysymyksiin.

Julia Huovinen on tradenomi

Lähteet:

Aaltonen, A-K (2020). Lapsioikeus ja lapsen oikeus tuomioistuimissa – Lapsen huolto, tapaamisoikeus ja

elatus. Digikirja.

HE 88/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain

muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Helevä-Vuoti, K. (toim.) & Leikas, M. (toim.) (2016). Rovaniemen hovioikeuspiirin tuomioistuinten laatuhanke.

Oikeudenkäynti lapsiasioissa – Käsittelijän opas. Laatutyöryhmän 1/2014 raportti lapsiasioiden

työprosessien yhtenäistämiseksi ja kehittämiseksi. Meedia Zone.

Huovinen, J. (2021). Lapsenhuoltolain uudistus 1.12.2019 ja lakimuutosten vaikutukset käräjätuomareiden

näkökulmasta. Opinnäytetyö, Laurea ammattikorkeakoulu.

Koulu, S. (2019). Lapsenhuoltolain uudistus ja ymmärrys perheestä.

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 1983/361

Tolonen, H. & Linnanmäki, K. (2020). Uudistunut lapsenhuoltolaki. Alma Talent, Helsinki.

86

Janne Kangas

Lapsen huolto

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 6 §:n mukaan vanhemmat ovat kumpikin lapsensa

huoltajia, jos he lapsen syntyessä ovat avioliitossa keskenään. Jos vanhemmat eivät lapsen

syntyessä ole avioliitossa keskenään, on huoltaja tällöin äiti, joka on synnyttänyt lapsen. Jos toinen

vanhemmista on yksin lapsensa huoltaja ja vanhemmat menevät keskenään avioliittoon, tulee toisestakin

vanhemmasta lapsensa huoltaja.

Lapsen huollosta voidaan sopia lastenvalvojan vahvistamalla sopimuksella. Lisäksi käräjäoikeus

voi antaa huoltoa koskevia määräyksiä. Jos vanhemmuus on tunnustettu ennen lapsen syntymää

isyyslain tai äitiyslain mukaisesti, myös tunnustajasta tulee lapsen huoltaja vanhemmuuden

vahvistamisen jälkeen.

Vanhemmat voivat sopia muun henkilön kanssa, että lapsen huolto uskotaan vanhempien tai

toisen vanhemman ohella kyseiselle henkilölle. Tuomioistuin voi myös määrätä, että lapsen huolto

uskotaan vanhemman tai vanhempien ohella tai sijasta yhdelle tai useammalle henkilölle. Pääsääntönä

on, että lapsella on enintään kaksi huoltajaa.

Lain mukaan huoltajalla on oikeus päättää lapsen hoidosta, kasvatuksesta, asuinpaikasta sekä muista

henkilökohtaisista asioista. Tällaisia asioita ovat mm.:

• terveydenhuolto

• koulutus

• passi

• uskonto

• nimi

• omaisuuden hoito

• harrastukset

Lapsen huoltajat vastaavat yhdessä lapsen huoltoon kuuluvista tehtävistä ja tekevät yhdessä lasta

koskevat päätökset. Lapsenhuoltolain mukaan kiireellisessä asiassa vain toinen huoltaja voi tehdä

87

päätöksen. Jos asialla on huomattava merkitys lapsen tulevaisuuden kannalta, tulee huoltajien pääsääntöisesti

päättää asiasta yhdessä.

Käytännössä lähivanhempi voi lapsen kanssa Suomessa muuttaa toiselle paikkakunnalle ilman

toisen huoltajan suostumusta. Huoltolain mukaan muutosta tulisi kuitenkin ilmoittaa toiselle vanhemmalle

etukäteen. Lapsen muuttoon ulkomaille tarvitaan myös toisen huoltajan suostumus.

Yhteishuolto on tänä päivänä sekä lain että oikeuskäytännön mukainen pääsääntö. Esimerkiksi

THL:n tilastojen mukaan n. 87 % vuonna 2020 lastenvalvojan vahvistamista huoltajuussopimuksista

oli yhteishuoltoratkaisuja. Yhteishuolto on omiaan korostamaan lapsesta erillään asuvan vanhemman

vastuuta lapsesta ja vahvistamaan hänen sitoutumistaan lapsen elämään.

Yhteishuollon toimivuuteen vaikuttaa erityisesti vanhempien keskusteluyhteys. Lisäksi merkitystä

on sillä, onko vanhemmilla periaatteellisia erimielisyyksiä huoltajan tehtäväpiiriin kuuluvissa

asioissa. Myös pitkäaikaiset riitaisuudet, vakava väkivalta vanhempien välillä, mielenterveysongelmat,

päihteiden väärinkäyttö sekä kommunikoinnin puute voivat aiheuttaa sen, ettei yhteishuollolle

ole edellytyksiä.

Viime vuosina tuomioistuinkäytännössä on yleistynyt tapa antaa ns. työnjakoyhteishuoltoa koskeva

määräys, mikäli oikeus katsoo, että normaali yhteishuolto ei ole mahdollista. Tällöin tuomioistuin

voi päättää tehtävien jaosta huoltajien kesken esimerkiksi siten, että lähihuoltaja päättää

yksin lapsen koulunkäynnistä huoltajien tehdessä muut päätökset yhdessä. Tehtävien jaosta huoltajien

välillä voidaan myös sopia lastenvalvojan luona.

Alaikäisen lapsen omaisuuden hoidosta huolehtii edunvalvoja, jona toimii huoltaja. Yhteishuoltajat

toimivat yhdessä edunvalvojina. Lapsen taloudellisten asioiden edunvalvontaan liittyen

tehtävien jakamisesta ei voida päättää lapsenhuoltolakiin perustavalla työnjakomääräyksellä, vaan

tehtävien jaosta huoltajien kesken tulee määrätä holhoustoimilain perusteella.

Huoltaja ei saa edustaa lasta, jos huoltajan ja lapsen edut saattavat joutua ristiriitaan keskenään.

Tällainen tilanne on mahdollinen esimerkiksi perintö- tai rikosasioissa. Tällöin lapselle voidaan

määrätä edunvalvoja.

Mikäli vanhempi ei ole lapsen huoltaja, hänellä on hankalaa saada lasta koskevia tietoja viranomaisilta.

Vanhemmat voivat sopia, että vanhemmalla, joka ei ole lapsen huoltaja tai muulla henkilöllä,

on sama oikeus kuin huoltajalla saada lasta koskevia salassa pidettäviä tietoja viranomaisilta

ja yksityisiltä palveluntuottajilta joko kaikissa tai sopimuksessa määrätyissä asioissa. Myös tuomioistuin

voi antaa em. sisältöisen määräyksen.

Tietojensaantioikeus voidaan rajata koskemaan vain tiettyjä tahoja kuten esimerkiksi päiväkotia.

Toisaalta voidaan sopia myös siitä, että vanhemmalla lähtökohtaisesti on yleinen tietojensaantioikeus,

mutta se ei kuitenkaan koske tiettyjä asioita, esimerkiksi terveyden- ja sairaanhoitoa.

Tietojensaantioikeus voidaan evätä, jos oikeutta pyritään käyttämään kiusantekoon.

Janne Kangas, asianajaja, varatuomari, LL.M. Pitkäaikainen käytännön kokemus perheoikeudellisissa

asioissa.

88

Ahti Hurmalainen

Lapsen elatusapu

Yleistä

Lasten elatuksesta säädetään laissa lapsen elatuksesta (1975/704). Pääsääntöisesti lastenvalvojat

ja tuomioistuimet nojaavat päätöksissään oikeusministeriön ohjeeseen 2007:2, joka päivitetään alkavan

vuoden 1. päivänä elinkustannusindeksin perusteella. Oikeusministeriön ohje jakaa lasten

tarpeet yleisiin ja erityisiin tarpeisiin. Laki lapsen elatuksesta on kohtuullisen niukka eikä se lähdekään

määrittelemään euromääräisesti lapsen menoja tai määrittelemään elatusapuja. Lain mukaan

vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta kykynsä mukaan. Vanhempien elatuskykyä arvioitaessa

otetaan huomioon heidän ikänsä, työkykynsä ja mahdollisuutensa ansiotyöhön, käytettävissä olevien

varojen määrä sekä heidän lakiin perustuva muu elatusvastuunsa. Elatusapu on ankaroitettua

vastuuta eikä vanhempi lain mukaan saa jättäytyä työttömäksi tai vähätöiseksi elatusavun nimissä.

Käytännössä tämä on kuollut kirjain, ja sitä sovelletaan äärimmäisen harvoin – vaikkakin jättäytymistä

ainakin osa-aikaiseksi tai kokonaan työttömäksi esiintyy käsitykseni mukaan aika paljon.

Lisäksi elatuskyvyssä huomioidaan lapsen kyky ja mahdollisuudet itse vastata elatuksestaan

sekä seikat, joiden takia vanhemmille ei aiheudu lasten elatuksesta kustannuksia tai ne ovat vähäiset.

Lapsen omia mahdollisuuksia vastata omasta elatuksestaan huomioidaan erittäin harvoin.

Elatusavun laskeminen: Lapsen elatuksen tarve

Oikeusministeriön ohjeen mukaan elatusapu lasketaan siten, että lasten elatustarpeet jaetaan vanhempien

maksukykyjen suhteessa. Lapsen elatustarpeet jaetaan yleisiin tarpeisiin lasten iän (0–17)

perusteella. Nämä jakaantuvat kolmeen luokkaan:

89

• 0–6 v. 342,00 €

• 7–12 v. 399,00 €

• 13–17 v. 537,00 €

Elatustarpeessa huomioidaan myös osuus lähivanhemman nettoasumiskuluista (yhden lapsen perhe

23 prosenttia, kahden lapsen perhe 19 prosenttia ja niin edelleen) sekä erityisiin tarpeisiin (päivähoito,

iltapäiväkerho, vakuutus, terveydenhoito ja harrastuskustannukset). Näistä lapsen yhteenlasketuista

tarpeista vähennetään lapsilisät (2022): yhdestä lapsesta 94,88, kahdesta lapsesta 104,84,

kolmesta lapsesta 133,79, neljästä lapsesta 163,24 ja viidennestä ja seuraavista 182,69 euroa.

Yleisiin tarpeisiin sisältyvät ravinto, vaatteet, hygienia ja pienimuotoiset harrastukset sekä prosenttiosuus

lähivanhemman asumiskuluista (yhden lapsen perheessä 23, kahden lapsen perheessä

19, kolmen lapsen perheessä 16 ja neljän lapsen perheessä 14 prosenttia). Asumiskuluihin luetaan

kaikki asumisesta aiheutuvat kulut: pääoman lyhennys, korot, vastike, vuokra, jäte, sähkö, vakuutus

ja lämmitys.

Jos vanhemmat asuvat kahden aikuisen taloudessa avo- tai avioliitossa, jaetaan asumiskulut

puoliksi, jolloin vanhemmalla huomioidaan puolet perheen asumiskuluista. Asumiskulujen pitää

olla kohtuullisia ja vertailukelpoisia paikkakunnan hintatasoon nähden. Erityisiin tarpeisiin kuuluvat

erityiset harrastukset, jolloin lapsi on usein valmennuksessa ja harrastus on pitkäkestoista.

Hyväksyttävissä harrastuksissa pääsääntöisesti molemmat vanhemmat ovat olleet päättämässä niistä

tai lapsi on alkanut harrastamaan jo ennen eroa.Lasten elatuksen tarve voidaan laskea jokaiselle

lapselle erikseen tai sitten laskea useamman lapsen ollessa kyseessä jokaiselle sama.

Vanhempien elatuskyky

Vanhempien tuloksi huomioidaan kaikki ansiotulot, lapsilisän yksinhuoltajakorotus 63,30 euroa/

lapsi lähivanhemmalle, säännölliset pääoma- ja vuokratulot, metsätulot ja niin edelleen. Huomautettakoon,

että omasta mielestäni ylityökorvauksia ei tulisi huomioida, koska on kohtuutonta

velvoittaa vanhempia tekemään useaa työtä tullakseen toimeen ja pystyäkseen suoriutumaan elatusavuista.

Vanhempien tuloista vähennetään asumiskulut yllä kerrotun mukaisesti. Samoin huomioidaan

yleiset tarpeet (kahden vanhemman perheessä 578, yhden vanhemman perheessä 687

euroa), opintolainat, terveydenhoitomenot, muut elatusvastuut ja niin edelleen. Jos vanhempi asuu

uuden kumppanin kanssa ja heillä on yhteinen lapsi tai lapsia, niin näiden osalta voidaan vähentää

puolet lapsen yleisestä tarpeesta. Kyseisen yhteisen lapsen harrastus- tai muita kuluja ei kuitenkaan

voi vähentää.

Vuoroasuminen

Kun lapsi oleskelee ja tapaa vanhempiaan vähintään 40 prosenttia koko ajasta, vanhemmat vastaavat

lapsen elatuksesta lain tarkoittamalla luonapidolla. Vuoroasumisesta on tehtävä tarkka sopimus

tapaamisten ja luonapidon ehdoista. Samoin on päätettävä, mitä lapsen isompia kuluja kukin vanhempi

suorittaa. Vuoroasumisessa pitää myös sopia, kumman luona lapsi on kirjoilla. Jos vanhemmat

eivät pääse sopimukseen lapsilisien maksamisesta, ne maksetaan sen vanhemman osoittamalle

tilille, jonka luona lapsi on kirjoilla. Suomessa ei voi olla kirjoilla kuin toisen vanhemman luona.

90

Vuoroasumisessa elatusavun määräksi voidaan vahvistaa nolla euroa, jos elatuskyvyt ovat yhtäläisiä,

tai velvoittaa etävanhempi tai lähivanhempi maksamaan elatusapua. 1.6.2023 tuli voimaan

oikeusministeriön ohje lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi vuoroasumistilanteessa (julkaisu

2023:24). Vuoroasumisesta tuli yksi mahdollinen lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa

laissa (361/1983) tarkoitettu lapsen asumisjärjestely. Tällä julkaisulla täydennetään oikeusministeriön

vuonna 2007 antamaa ohjetta lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi.

OM:n ohjeessa 2007:2 ei ole huomioitu vuoroasumista lainkaan, mitä järjestelyä nykyisin toteutetaan

yli 33 %:ssa eroperheistä. Kummallakin vanhemmalla on oltava lapsen asumiseen riittävät

tilat ja arkeen soveltuvat varusteet. Molemmat vanhemmat osallistuvat vuoroasuvan lapsen

kustannuksiin vaate- ja harrastusmaksujen osalta. Eli vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta lain

tarkoittamalla muulla tavoin eli luonapidolla.

Vuoroasumista koskevaan sopimukseen tai päätökseen on merkittävä tieto siitä, kumpi koti

ilmoitetaan lapsenviralliseksi asuinpaikaksi väestötietojärjestelmään. Lapsella voi olla vain yksikotikunta

ja siellä oleva asuinpaikka. Vuoroasuminen ei tarkoita samaa kuin yhteishuolto, vaikka

vuoroasuva lapsi yleensä onkin vanhempien yhteisessä huollossa.

Vuoroasuminen ei automaattisesti poista velvollisuutta maksaa elatusapua. Lapsen elatuksesta

annetun lain mukaan vanhempi voidaan velvoittaa suorittamaan elatusapua, jos lapsi asuu vuorotellen

hänen ja toisen vanhempansa luona tai muun huoltajan luona. Vuoroasumisessa kumpi tahansa

vanhemmista voidaan velvoittaa suorittamaan elatusapua.

Oikeusministeriön ohjetta vuodelta 2007 ei voida sellaisenaan käyttää laskettaessa elatusapua

vuoroasumistilanteessa. On huomioitava, että vuoroasuvan lapsen elatuslaskelmassa ei tehdä luonapitovähennystä.

Vuoroasumistilanteessa vanhemmat voivat jakaa lapsen yleiset ja erityiset kustannukset

maksukykyjensä suhteessa. Vuoroasumistilanteessa lapsen erityiset kustannukset huomioidaan

lapsen elatuksen tarvetta laskettaessa vuoden 2007 elatusapuohjeessa mainituin edellytyksin

sen vanhemman kuluina, joka ne maksaa.

Vuoroasumistilanteessa lapsen asumiskustannuksiin jyvitetään lapsen osuus molempien vanhempien

asumiskustannuksista. Lapsen osuutena huomioidaan vain puolet vuoden 2007 elatusapuohjeen

taulukon mukaisista prosenttiosuuksista kummankin vanhemman osalta.

Lapsen kustannuksiin siirretty lapsen osuus vanhempansa asumiskustannuksista vähennetäänkyseisen

vanhemman asumiskustannuksista, mikä vaikuttaa vanhemman elatuskykyä lisäävästi.

Vuoden 2007 elatusapuohjeen mukaan asumiskustannukset huomioidaan sen suuruisina kuinvanhemmat

niitä maksavat. Asumismenojen on kuitenkin oltava kohtuulliset. Vuoden 2007 elatusapuohjeen

mukaiset periaatteet soveltuvat myös vuoroasumistilanteeseen.

Lapsilisä maksetaan vain toiselle vanhemmista ja se vähennetään lapsen elatuksen tarpeesta.

Yksinhuoltajakorotus huomioidaan edelleenkin sen vanhemman tulona, jolle se maksetaan.

Vuoden 2007 elatusapuohjeen mukaisesti huomioidaan vanhemman muut elatusvastuut elatuskykyä

arvioitaessa. Vuoden 2023 elatusapuohjeessa on erityissäännökset niiden tilanteiden osalta,

joissa vanhemman luona asuu muita vuoroasuvia lapsia.

Lapsen kuljettamisesta aiheutuvat matkakustannukset huomioidaan myös vuoden 2007 elatusapuohjeen

mukaisesti. Vähennyksen saa tehdä vain siltä osin, kun kustannusten määrä lasta kohden

ylittää 139 euroa kuukaudessa. Vähennyksen enimmäismäärä on 139 euroa kuukaudessa lasta

kohden.

91

Elatusavun muuttaminen

Elatusapua voidaan muuttaa alkuperäisen kohtuuttomuuden ja olosuhteiden olennaisen muuttumisen

perusteella. Oikeusministeriön elatusapuohjeen mukaan elatusavun määrää voidaan muuttaa,

jos sen suuruuteen vaikuttavat olosuhteet ovat sen vahvistamisen jälkeen muuttuneet siten, että

uusien olosuhteiden perusteella lasketun elatusavun määrä poikkeaa vähintään 15 prosenttia vahvistetun

elatusavun määrästä ja muutos ei ole lyhytaikainen.

Muutoksen on oltava kohtuullinen sekä lapsen ja elatusapua suorittavan vanhemman olosuhteet

huomioiden.Tämän osalta korostan sitä, että vaikka muualla asuva vanhempi olisi täysin tuloton ja

varaton, niin tuomioistuin käsittelee asian joka tapauksessa. Näissä tapauksissa olisi oltava mahdollisuus

hylätä suoraan hakemus.

Indeksikorotus

Vuotuinen indeksikorotus lasketaan kuluvan vuoden lokakuun ja edellisen vuoden lokakuun elinkustannusindeksin

pistelukujen mukaan. Lain tarkoittamia korvauksia ovat avioliittolain, lapsen

elatuksesta annetun lain ja vahingonkorvauslain mukaiset indeksikorotukset. Kuukausittain suoritettava

elatusapu ja sille laskettava viivästyskorko, samoin kuin indeksikorotus, on perittävä viiden

vuoden kuluessa erääntymisestään seuraavan vuoden alussa. Vuoden 2023 tammikuun 1. päivänä

elatusapujen indeksikorotus oli 8,33 %

Elatusavut ja sen liitännäiset aiheuttavat luottohäiriömerkinnän vasta sitten, kun ovat pitkäkestoisina

olleet perinnässä vähintään 18 kuukautta. Maassamme oli edellisenä vuonna 2022 n. 570

070 ihmistä ulosotossa, ja määrä kasvaa koko ajan. Elatusapuvelalliset ovat sellainen ryhmä, joita

ulosotossa on paljon.

Kehitysehdotuksia

Olen edellä esitellyt elatusavun maksamisen käytäntöjä ja lainsäädäntöä. Vuosikymmenten kokemukseni

perheoikeudellisten asioiden neuvonantajana sekä lakitoimiston toimitusjohtajana on tuonut

esiin myös kohtia, joissa lainsäädäntöä voisi mielestäni tarkastella kriittisesti.

Ensimmäisenä tahdon nostaa esiin oikeusministeriön ohjeen (2007:2), joka on toiminut perusteena

ja ohjeena elatusapujen määräytymiselle siinä olevista epäkohdista ja virheistä huolimatta.

Mielestäni ohje elatusavun määrittämiseksi tulisi päivittää pitäen pohjana uudistuneeseen lapsenhuoltolakiin

(190/2019) sisältyvän vuoroasumisen elatusavun perusteita. Jos lapsi tapaa vanhempiaan

vähintään 40 prosenttia koko ajasta, ja vanhempien elatuskyvyt ovat lähes samansuuruisia,

ei ole perusteita määrätä/vahvistaa elatusapua. Kun tätä verrataan oikeusministeriön ohjeeseen,

niin esimerkiksi 13–17-vuotiaan lapsen suurin luonapitovähennys 13–15 yön takia on 73,50 euroa

kuukaudessa. Tämä ei ole missään suhteessa todellisuuden ja oikeiden luonapidosta aiheutuneiden

kustannusten kanssa.

Saadaksemme oikeudenmukaisen laskukaavan elatusapujen määrittämiseksi meidän tulee kiireesti

luoda uusi laskukaava ja luopua tästä oikeusministeriön 2007:2 ohjeesta, joka sinällään perustuu

lasten iän, asumiskulujen nousun, lapsilisien poisjäämisen ja muiden lasten ja vanhempien

olosuhteissa tapahtuvien muutosten huomioimiseen elatusapujen määrässä. Eli käytännössä OM:n

92

ohje kehottaa lähivanhempaa ja joskus etävanhempaakin tarkistamaan elatusavun määrää erityisesti

silloin, kun on tapahtunut joku muutos olosuhteissa, esimerkiksi lapsilisien poisjääminen 17-vuotiaana,

tai kun yleinen tarve nousee 399 eurosta 537 euroon lapsen täyttäessä 13 vuotta. Oikeusministeriön

ohje kehottaa hakemaan muutosta (sivu 70, kohta 6.1): ”jos elatusavun suuruuteen vaikuttavat

olosuhteet ovat elatusavun vahvistamisen jälkeen muuttuneet siten, että uusien olosuhteiden

perusteella 5.1 tai 5.2 kohdan mukaisesti lasketun elatusavun määrä poikkeaa vähintään 15 %

vahvistetun elatusavun määrästä, eikä muutos ole lyhytaikainen.”

Mielestäni on vähintäänkin kyseenalaista kehottaa OM:n ohjeessa lähteä tarkastamaan

elatusapuja, kun se tarkoittaa useita tarkistuksia lasten alaikäisyyden aikana, eikä lähivanhemmalle

tule lapsen ollessa kantajana mitään oikeudenkäyntikuluja. Etävanhempi joutuu vastaamaan

kuluistaan itse, ellei hänellä ole vakuutusta tai hän ei saa taloudellisen tilanteensa takia oikeusapua.

Kohtuuttomia elatusapuvaatimuksia ja kanteita

Vastaani tulee enenevässä määrin tilanteita ja avunpyyntöjä tilanteissa, joissa etävanhemmalta vaaditaan

täysin kohtuuttomia elatusapuja, jotka eivät perustu mihinkään. Työttömyys ja pienipalkkaisuus

ovat lisääntyneet eikä ole mitenkään harvinaista, että matalapalkkaiselta tai työttömältä

etävanhemmalta, jonka nettotulot ovat noin 1000 euroa kuukaudessa, vaaditaan elatusapua jopa

250–350 euroa/lapsi kuukaudessa. Kaikkein oudointa on, että tuomioistuin hylkää tällaisessa tapauksessa

kanteen elatusapujen alentamisesta ja antaa yksiselitteisen hylätyn päätöksen perusteenaan

etävanhemman potentiaalinen kyky työllistyä. Tässäkin esimerkkitilanteessa etävanhempi on

ollut matalapalkka-alalla töissä kutsusta, eivätkä tulot kasva hänen työllistyessäänkään kovinkaan

paljon tuon 1000 euron päälle. Kun tuosta vielä vähennetään asumiskulut asumistuella huomioituna

ja oma yleinen tarve(687 euroa yksin asuvan osalta), niin eipä paljon jää elatuskyvyksi. Lapsia

pitäisi vielä tavatakin, ja välimatkaa voi olla useita satoja kilometrejä. Pahimmillaan matkakulut

jäävät 139 euron omavastuun rajan alle lasta kohden, joten sitäkään ei voi huomioida.

Tilanne voi ajautua siihen, että etävanhempi ei pysty taloudellisesti tapaamaan lapsiaan, ajautuu

elatusavun takia ulosottoon ja motivaatio työhön heikkenee. Samanaikaisesti lähivanhemmalla voi

olla huomattavat palkka- ja pääomatulot ja hän asuu yhdessä uuden kumppaninsa kanssa jakaen

asumiskulut. Tämä tilanne ei varmasti ole lapsen eikä etävanhemman etu. Pahimmillaan lapsille

syntyy etävanhemman heikosta elatuskyvystä mielikuva, että vain lähivanhempi kustantaa heidän

tarpeensa.

Sikälikin tällaiset tilanteet ovat käsittämättömiä, että niitä hoidetaan vuosittain oikeudessa veronmaksajien

varoilla, kun lähivanhempi voi nostaa, vaikka joka vuosi etävanhempaa vastaan elatusapukanteen

ilman oikeudenkäyntiriskiä. Tämä siitä huolimatta, että tilanne voi olla yllä mainitun

tavoin täysin kohtuuton eikä etävanhemman elatuskyky siitä parane. Kaikkien kannalta selvintä

tällaisissa tilanteissa olisi elatusavun vahvistaminen nollaan euroon heikon elatuskyvyn perusteella.

Tällöin KELA maksaisi lapsille elatustukea. Näin säästettäisiin vanhempien resursseja, vähennettäisiin

riitoja ja veronmaksajien rahat säästyisivät oikeudenkäyntien osalta.

Vastaani on tullut myös tilanteita, joissa lähivanhemman tulot ovat olleet useita satoja tuhansia

euroja vuodessa ja etävanhempi on pieni- tai keskituloinen. Silti vaatimukset elatusavun osalta

voivat olla jopa 300–500 euroa/kk/lapsi. Oikeudessa tällaisessa kanteessa lähivanhemmalla ei ole

oikeudenkäyntikuluriskiä lainkaan eikä lopputulema tule olemaan nuo vaaditut euromäärät, vaan

elatuskyvyt pitää huomioida tässäkin.

93

Kokemukseni mukaan seuraavat asiat ovat epäoikeudenmukaisia elatusapujen osalta, ja ne pitäisi

korjata niin lapsen kuin vanhempiensa oikeudenmukaisen kohtelun vuoksi:

• Kantajina lasten elatukseen liittyvissä oikeudenkäynneisä on oltava aina vanhemmat, ei

koskaan lapsi.

• Kun haetaan muutosta elatusapuihin, niin asian käsittely kestää liian kauan ja velallinen

saattaa ajautua ulosottoon.

• Täysin turhat ja perusteettomat kanteet pois tulisi saada pois käsittelystä.

• Lapsilisät on maksettava lapsen 18 vuoden ikään saakka.

• Matkat lasten tapaamiselle on korvattava oikeudenmukaisesti.

• Vanhan omakotitalon ylläpitokulut on huomioitava elatusavun laskennassa.

• Jos auto on välttämätön, niin auton ylläpitokulut on huomioitava.

• On korostettava tuomioistuinsovittelussa sovittelun merkitystä eikä rohkaista kieltäytymään

sovinnosta, jos se on järkevä.

• Toinen vanhempi ei saa estää lapsen valmennusta eikä pitkälle menevää harrastusta.

• Lasten tapaamisten osalta lähtökohtana on oltava vuoroasuminen, ellei ole perusteita muul-

le.

• Jos etävanhemmalla on heikko elatuskyky ja on perusteet nollasopimukseen, niin se on

vahvistettava perustuen heikkoon elatuskykyyn, ja KELA suorittaa silloin elatustukea lapselle.

Lopuksi

Olen esitellyt tässä artikkelissa elatusta koskevia käytäntöjä sekä lainsäädäntöä sekä niitä lainkohtia,

joita mielestäni tulisi tarkastella uudelleen. Lapsen elatusta koskevien sopimusten tavoitteena

on, että lain kirjain muuttuisi lapsen arjessa käytännöiksi, jotka takaavat hänelle parhaan mahdollisen

arjen eron jälkeen. Tämä edellyttää vanhempien kykyä ja tahtoa päätöksiin, joissa aikuisten on

oltava valmiita kompromisseihin siitäkin huolimatta, että omastakin mielestäni lainsäädännössä on

korjattavaa. Lapsen elämä ja arki saattavat mullistua sen jälkeen, kun hänen vanhempansa eroavat.

On myös hyväksyttävä se seikka, että erossa kaikkien elintaso pääsääntöisesti laskee ja siihen on

sopeuduttava. Laki on kaikille sama, vaikka kohtuuttomuuksia esiintyykin liikaa. Oikeuskäytäntö

on saatava oikeudenmukaiseksi. Kaiken kaikkiaan elämäntilanteen muutosten keskellä on tärkeää

pitää tavoitteena lapsen edun toteutuminen. Se ei saa hukkua riitojen ja oikeusprosessien alle.

Ahti Hurmalainen on Elatusvelvollisten Liitto ry:n puheenjohtaja ja lakitoimisto Orasmus Oy:n

toimitusjohtaja.

94

Janne Kangas

Lapsen osallisuus ja kuuleminen

Lapsen tapaamisoikeudesta ja asuinpaikasta päätettäessä tulee huomioida lapsen oma mielipide

ikätaso huomioiden. Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan täytäntöönpanolain mukaan täytäntöönpanoon

ei saa ryhtyä vastoin 12 vuotta täyttäneen lapsen mielipidettä. Myös tätä nuoremman

lapsen mielipiteellä saattaa olla merkitystä, mikäli lapsi on riittävän kehittynyt. Pääsääntöisesti

siis yli 12-vuotiaalla lapsella on yleensä käytännössä oikeus päättää esimerkiksi siitä, kumman

vanhemman luona hän haluaa asua.

Lapsenhuoltolain (LHL) mukaan huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa asiassa on selvitettävä

ja otettava huomioon lapsen omat toivomukset ja mielipide sikäli kuin se on lapsen ikään ja kehitystasoon

nähden mahdollista. Lapsen mielipide on selvitettävä hienovaraisesti ja ottaen huomioon

lapsen kehitystaso sekä siten, ettei siitä aiheudu haittaa lapsen ja hänen vanhempiensa välisille suhteille.

Lisäksi lapselle on selostettava mielipiteen selvittämisen tarkoitus ja selvittämiseen liittyvä

menettely.

Vuoden 2019 uudistuksen yhteydessä lapsenhuoltolakiin sisällytettiin useita muutoksia, joiden

tavoitteena oli vahvistaa lapsen oikeutta saada äänensä kuuluville ja osallistua häntä koskevien

asioiden käsittelyyn. Laissa säädetään myös aiempaa yksityiskohtaisemmin lapsen kuulemisesta eri

menettelyissä. Uudistuksessa otettiin huomioon YK:n lapsen oikeuksien sopimus, Euroopan neuvoston

lapsiystävällisen oikeuden suuntaviivat sekä Euroopan neuvoston lapsen oikeuksien käyttöä

koskeva sopimus.

Pääsääntöisesti lapsen mielipide selvitetään olosuhdeselvityksen yhteydessä. LHL 16 §:n mukaan

selvitystä tehtäessä on keskusteltava lapsen kanssa henkilökohtaisesti, jos se lapsen ikä ja

kehitystaso huomioon ottaen on mahdollista ja lapsi siihen suostuu, jollei se ole selvästi tarpeetonta.

Lapsen toivomusten ja mielipiteen selvittämiseksi häntä voidaan kuulla henkilökohtaisesti tuomioistuimessa,

jos se on asian ratkaisemisen kannalta tarpeen ja lapsi sitä pyytää tai siihen suostuu.

Alle 12-vuotiasta lasta voidaan kuulla henkilökohtaisesti vain, jos kuuleminen on välttämätöntä

asian ratkaisemiseksi ja siitä ei arvioida aiheutuvan lapselle merkittävää haittaa (LHL 15a §). Lain

esitöiden mukaan alle 12-vuotiaan lapsen henkilökohtainen kuuleminen tuomioistuimessa voi olla

perusteltua esimerkiksi silloin, kun asia koskee sisaruksia, joista osa on yli ja osa alle 12-vuotiaita.

Lapsen henkilökohtainen kuuleminen tuomioistuimessa voi tapahtua pääkäsittelyssä tai muulla

tuomioistuimen sopivaksi harkitsemalla tavalla. Tuomioistuin voi käyttää lapsen kuulemisessa apu-

95

na asiantuntija-avustajaa. Jos lapsen suojaamiseksi tai hänen itsenäisen mielipiteensä selvittämiseksi

on tarpeen, lasta voidaan kuulla henkilökohtaisesti siten, että hänen lisäkseen läsnä on vain yksi

tai useampi tuomioistuimen jäsen. Lapsen kuuleminen voidaan tallentaa äänitallenteeseen.

Jos lasta kuullaan ilman, että asiaan osalliset ovat läsnä, asiaan osallisille on varattava tilaisuus

kuunnella lapsen kuulemisesta tehty äänitallenne tai heille on selostettava lapsen kuulemisessa

esiin tulleet seikat niiltä osin kuin niillä voi olla vaikutusta asian ratkaisemiseen. Heille on myös

varattava tilaisuus lausua käsityksensä lapsen kuulemisessa esiin tulleista seikoista.

Oikeuskäytännössä tuomioistuin on kuullut 14–15 vuotta täyttäneitä lapsia. Kuuleminen tapahtuu

yleensä pääkäsittelyn ulkopuolella esimerkiksi puheenjohtajan työhuoneessa siten, että vanhemmat

eivät ole läsnä. Lain esitöiden (HE 88/2018) mukaan lapsen kuuleminen tuomioistuimessa

voi olla tarkoituksenmukaista esimerkiksi silloin, kun lapsen kuulemisesta sosiaalitoimessa on kulunut

aikaa tai kun olosuhteet ovat sen jälkeen muuttuneet. Joskus selvitys on tarpeen vain lapsen

kuulemista varten. Tällöin lapsen kuuleminen tuomioistuimessa voi olla selvityksen pyytämistä

sopivampi järjestely lapsen mielipiteen selvittämiseksi.

Uudistuneen lapsenhuoltolain mukaan myös lastenvalvojan tulisi selvittää lapsen mielipide ennen

sopimuksen vahvistamista. Käytännössä lastenvalvoja kuitenkin kuulee lasta vain poikkeustilanteissa.

Huomattakoon, että lasta ei tule kuitenkaan asettaa sellaiseen asemaan, jossa hän joutuisi itse

päättämään asuinpaikastaan tai tapaamisoikeuden sisällöstä. Joissain tapauksissa lapsen etu vaatii,

että määräys poikkeaa lapsen ilmaisemasta tahdosta. Tämä koskee myös 12 vuotta täyttäneitä lapsia.

Korkein oikeus on todennut ratkaisussaan KKO:2004:118, että tuomioistuimen ratkaisu, jossa

vastuu tapaamisista ja niiden toteutumisesta jää vanhempien välisten ristiriitojen seurauksena lapselle,

ei yleensäkään ole lapsen edun mukainen, koska lasta ei tule asettaa sellaiseen tilanteeseen,

jossa hänen tulisi itse päättää asemastaan vanhempien välisissä riitaisuuksissa. Edellä mainitussa

tapauksessa korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen, jonka mukaan nelivuotias lapsi sai

tavata isäänsä, mikäli lapsi niin tahtoi.

Olennaista olisi saada selville lapsen aito mielipide. Lapset haluavat olla lojaaleja molemmille

vanhemmilleen (ns. lojaliteettikonflikti). Sen vuoksi lapsi usein välttää ilmaisemasta selkeää mielipidettään,

jottei hän loukkaisi toista vanhempaa.

Huoltoriidoissa vanhemmat pyrkivät usein myös manipuloimaan ja vaikuttamaan lapsen mielipiteeseen.

Manipulointi voi ilmetä monin eri tavoin suoranaisesta uhkailusta sanattomaan viestintään

(esimerkiksi ilmeet ja eleet). Joissain tapauksessa lapsen todellisen mielipiteen selvittäminen

saattaa vaatia perheneuvolan lapsipsykologin tutkimusta.

Lapsen itsemääräämisoikeus terveydenhuoltoon liittyen

Potilaslain 7 §:n mukaan alaikäisen potilaan mielipide hoitotoimenpiteeseen on selvitettävä silloin,

kun se on hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden mahdollista. Jos alaikäinen ikänsä ja kehitystasonsa

perusteella kykenee päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen

kanssaan. Jos alaikäinen ei kykene päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä

hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa kanssa. Lain 9 §:ssä säädetään, että alaikäisen

potilaan huoltajalla tai muulla laillisella edustajalla ei ole oikeutta kieltää potilaan henkeä tai

terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi annettavaa tarpeellista hoitoa.

Potilaslaissa ei ole asetettu selkeitä ikärajoja lapsen itsemääräämisoikeudelle. Käytännössä

96

15-vuotias lapsi saa itse päättää hoidostaan. 12 vuotta täyttäneen lapsen mielipide tulee huomioida

päätöksiä tehtäessä. Todettakoon, että mielenterveyslain 24 §:n mukaan 12 vuotta täyttänyt alaikäinen

voi itse hakea muutosta hoitoon määräämistä koskevaan päätökseen.

Alaikäisellä on mahdollisuus vaikuttaa tietojensa näkymiseen huoltajalle Omakanta-verkkopalvelussa.

Mikäli terveydenhuollon ammattilainen arvioi alaikäisen kyvykkääksi päättämään hoidostaan,

alaikäisellä on oikeus kieltää käyntiin liittyvien tietojensa näkyminen huoltajalle. Alaikäisellä

lapsella on oikeus päättää tietojensa näyttämisestä huoltajilleen, jos hänet on terveydenhuollossa

arvioitu kypsäksi päättämään omasta hoidostaan. Tietojen näkyminen Omakannasta huoltajalle voidaan

tällöin estää terveydenhuollossa. Omakannassa huoltajalle näkyvät lapsen vanhoista tiedoista

ainoastaan ne tiedot, jotka on kirjattu alaikäisestä ennen 10 vuoden ikää (1.8.2016 alkaen).

97

Janne Kangas

Lapsen asuminen

Erotilanteissa tulisi ensin päättää siitä, kumman vanhemman luona lapsi asuu. Vuoroasumista koskevaan

sopimukseen tulee kirjata, kumpi koti ilmoitetaan lapsen viralliseksi asuinpaikaksi.

Asuinpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa lapsi on kirjoilla. Lapsi voi olla kirjoilla vain yhdessä

osoitteessa. Kirjoillaolo-osoitteen tulisi vastata tosiasiallista asuinpaikkaa. Kotikuntalain 15 §:n

mukaan Digi- ja väestötietoviraston on varattava tarvittaessa lapsen huoltajille tilaisuus antaa määräajassa

selvitys muuttoilmoituksen johdosta. Virasto ratkaisee yleensä asian lapsen tosiasiallisen

asuinpaikan mukaisesti.

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (LHL) mukaan huoltajat päättävät lapsen

asuinpaikasta. Laki lähtee siitä, että asuinpaikkaa määrättäessä on lapsen etu ratkaisevin näkökohta.

Lapsen etua on punnittava kokonaisharkintana ja yksilöllisesti kunkin kysymyksessä olevan lapsen

kannalta. Olennaista on se, millä tavalla lapsen etu parhaiten toteutuu vastaisuudessa.

Kirjoillaolo-osoite vaikuttaa mm. elatusapujen ja sosiaalisten etujen (esim. lapsilisä, asumistuki)

maksamiseen. Lapsen virallinen osoite ratkaisee sen, mikä kunta tai palveluyksikkö on velvollinen

tarjoamaan palvelut. Eri kunnassa asuvalla etävanhemmalla ei välttämättä ole mahdollisuutta

saada esimerkiksi lapseen kytkeytyviä perhe- tai lastensuojelun palveluja omasta kunnastaan.

Lapsilisälain mukaan oikeus lapsilisän nostamiseen on nostajaksi ilmoitetulla lapsen vanhemmalla

tai huoltajalla, jonka huollossa lapsi on. Jos lapsilisän nostamiseen oikeutetusta henkilöstä

syntyy epäselvyyttä, kuuluu oikeus lapsilisän nostamiseen sille henkilölle, joka pääasiassa huolehtii

lapsen hoidosta ja kasvatuksesta. Lähtökohtaisesti lapsilisää maksetaan sille vanhemmalle, jonka

luona lapsi on kirjoilla.

Yleisestä asumistuesta annetun lain mukaan samaan ruokakuntaan kuuluvat aina samassa asunnossa

asuvat aviopuolisot tai avopuolisot, heidän alaikäiset lapsensa sekä keskenään suoraan etenevässä

tai takenevassa polvessa olevat sukulaiset. Asuinpaikalla on myös vaikutusta lapsen päivähoito-

ja koulupaikkaan. Perusopetuslain mukaan kunta osoittaa oppivelvolliselle ja muulle tässä laissa

tarkoitettua opetusta saavalle lähikoulun.

Käytännössä virallisella asuinpaikalla on merkitystä myös elatusapua ratkaistaessa. Yleensä se

vanhempi, jonka luokse lapsi on määrätty asumaan, voi lapsen edustajana vaatia toiselta vanhem-

98

malta elatusapujen suorittamista.

Vanhemmat voivat sopia tai tuomioistuin voi päättää, että lapsi asuu vuorotellen kummankin

vanhempansa luona. Vuoroasumisesta on kyse, mikäli lapsi on vähintään 40 prosenttia kalenterivuodesta

kummankin vanhempansa luona lomakaudet ja juhlapyhät mukaan lukien. Vuoroasumista

harkittaessa on otettava huomioon mm. lapsen ikä, vanhempien asuinpaikkojen etäisyys sekä vanhempien

yhteistyökyky.

Lapsenhuoltolain (LHL) 5a §:n mukaan lapsen vanhemman ja muun huoltajan on ilmoitettava

toiselle vanhemmalle aikomuksestaan muuttaa asuinpaikkaansa, jos muutolla olisi vaikutusta lapsen

huollon tai tapaamisoikeuden toteutumiseen. Ilmoitus on tehtävä hyvissä ajoin ja – jos mahdollista

– vähintään kolme kuukautta ennen aiottua muuttoa. Ilmoitusvelvollisuuden tarkoituksena on

korostaa sitä, että vanhemman suunnitellessa muuttoa on otettava huomioon mahdollisen muuton

vaikutus lapsen oikeuteen tavata toista vanhempaansa ja muiden lapselle tärkeiden ihmissuhteiden

turvaamiseen. Säännöksellä pyritään kannustamaan vanhempia etukäteiseen keskusteluun muuton

mahdollisista vaikutuksista ja sen edellyttämistä tulevista järjestelyistä.

Lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten

tarpeiden ja toivomusten mukaisesti. LHL:n mukaan huollon tulee turvata myönteiset ja

läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä. Lapselle tulee turvata hyvä

hoito ja kasvatus sekä lapsen ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito.

Edelleen lapselle on pyrittävä antamaan turvallinen ja virikkeitä antava kasvuympäristö sekä lapsen

taipumuksia ja toivomuksia vastaava koulutus.

Erityisesti pienten lasten osalta olennaista on se, miten vanhemmat kykenevät huolehtimaan

lapsen perushuollosta kuten esimerkiksi ravinnon saannista, riittävästä unen saannista, hygieniasta

sekä vaatetuksesta. Varttuneempien lasten osalta merkitystä on myös sillä, miten vanhemmat

kykenevät huolehtimaan koulunkäynnistä, harrastuksista ja kaverisuhteista. Kasvatukseen sisältyy

rajojen asettaminen esim. kotiintuloaikojen sekä television katselun ja konsolipelaamisen osalta.

Käytännössä tärkeimpiä kriteerejä asuinpaikasta päätettäessä on vanhempien yleinen kelpoisuus

huoltajaksi sekä lapsen ja vanhemman välinen tunneside.

Tällöin tulee ottaa huomioon lapsen tarve saada osakseen kiintymystä ja ymmärtämystä.

Merkitystä on myös esim. vanhemman työajoilla ja mahdollisilla työmatkoilla. Lisäksi arvioinnissa

tulee selvittää, onko vanhemmalla käytettävissä tukiverkosto esimerkiksi vanhemman sairastuttua.

Mikäli vanhemmat tarvitsevat lastensuojelun tukitoimia, merkitystä on myös sillä kykenevätkö

vanhemmat toimimaan yhteistyössä viranomaisten kanssa. Perinteisesti on katsottu edelleen,

ettei sisaruksia lähtökohtaisesti tulisi erottaa toisistaan. Mikään ei kuitenkaan estä sitä, että lasten

kirjoillaolo-osoite on eri vanhemmalla.

Olennainen kysymys on myös se, kumpi vanhemmista kykenee parhaiten turvaamaan lapsen

läheiset suhteet toiseen vanhempaan ja muihin läheisiin ihmisiin. Siten esimerkiksi tapaamisten

estäminen ja vaikeuttaminen sekä toisen vanhemman mustamaalaaminen voi olla perusteena asuinpaikkaa

koskevan päätöksen muuttamiselle. Mitä varttuneemmasta lapsesta on kyse, sitä tärkeämmäksi

muodostuvat lapsen muut sosiaaliset suhteet (sukulaiset, kaverit, koulu).

Asuinpaikkaa arvioitaessa tulee ottaa myös huomioon kykenevätkö vanhemmat tarjoamaan lapselle

turvallisen ja virikkeitä antavan kasvuympäristön. Edelleen merkitystä on sillä, pystytäänkö

lapselle antamaan lapsen taipumuksia ja toivomuksia vastaava koulutus.

Vanhemman soveliaisuutta lähivanhemmaksi heikentää erityisesti vaikeat psyykkiset ongelmat

sekä päihdeongelmat. Selvää on myös, että lapseen kohdistuva väkivalta ja muu kaltoinkohtelu

asettaa kyseenalaiseksi vanhemman sopivuuden lähivanhemmaksi. Lapsenhuoltolain 1 §:n mukaan

lasta on suojeltava kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, huonolta kohtelulta ja

99

hyväksikäytöltä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastojen mukaan vuonna 2020 sosiaaliviranomaisten

vahvistamissa sopimuksissa asuminen vahvistettiin äidin luokse n. 81 % ja isän luokse n.

19 % tapauksista. Jo biologisten syiden vuoksi pienen vauvan kohdalla vaaditaan erityisen painavia

perusteita sille, että lapsi määrättäisiin asumaan isän luokse. Noin kolme vuotta täyttäneiden lasten

osalta vanhemman sukupuolen merkitys asiantuntijoiden mukaan vähenee olennaisesti.

Status quo-periaate tarkoittaa näkemystä, jonka mukaan lapsen vakiintuneet hoito- ja huoltosuhteet

säilyttämällä saavutetaan parhaiten lapsen etu. Edelleen on huomioitava, että status quo

koskee sekä asuinpaikkakuntaa että vanhempaa.

Status quo-periaatteen vuoksi lapsen asuinpaikan muuttaminen vastoin lähihuoltajan suostumusta

on varsin hankalaa. Jotta hakemus menestyisi, tulee yleensä osoittaa, että olot lähihuoltajan

luona ovat lapselle epäedulliset esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmien tai hoidon laiminlyöntien

takia. Koska tuomioistuin pääsääntöisesti tällaisissa tapauksissa pyytää sosiaalitoimelta

selvityksen, on myös sosiaalityöntekijöiden näkemyksellä tärkeä merkitys.

Lopuksi

Erotilanteissa tulisi ensin päättää siitä, kumman vanhemman luona lapsi asuu. Huomattakoon, että

lapsi voi olla kirjoilla vain yhdessä osoitteessa. Kirjoillaolo-osoite vaikuttaa mm. elatusapujen ja sosiaalisten

etujen määräytymiseen. Pääsääntöisesti elatusapu (ja elatustuki) sekä sosiaaliset etuudet

(esimerkiksi lapsilisä) maksetaan sille vanhemmalle, jonka luona on lapsen virallinen asuinpaikka.

Riitaisessa asiassa tuomioistuimen tulee kokonaisharkinnan perusteella päättää siitä, kumman

vanhemman luona lapsen on parasta asua. Harkinnassa on otettava mm. huomioon se, kumpi vanhemmista

kykenee parhaiten turvaamaan lapsen läheiset suhteet toiseen vanhempaan ja muihin

läheisiin ihmisiin. Vuoroasumista harkittaessa on otettava huomioon mm. lapsen ikä, vanhempien

asuinpaikkojen etäisyys sekä vanhempien yhteistyökyky.

100

Janne Kangas

Päiväkodin ja koulun rooli eroperheissä

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 4 §:n mukaan huoltajalla on oikeus päättää

mm. lapsen hoidosta ja koulutuksesta. Pääsääntöisesti lapsen huoltajat vastaavat yhdessä lapsen

huoltoon kuuluvista tehtävistä ja tekevät yhdessä lasta koskevat päätökset.

Varhaiskasvatuslain 20 §:n mukaan lapsen vanhemmille tai muille huoltajille on annettava mahdollisuus

osallistua ja vaikuttaa lapsensa varhaiskasvatuksen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin.

Yhteistyön muotoja varhaiskasvatuksessa ovat mm.:

• varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen, toteutumisen arviointi ja päivittäminen

• varhaiskasvatuskeskustelut

• erilaiset tapahtumat, juhlat ja retket

• vanhempainillat tai -vartit

Käytännössä varhaiskasvatuksen osalta eniten riitoja eroperheissä aiheuttaa päivähoitopaikan valinta

ja lapsen hakujärjestelyt. Lasten tuomisesta ja hakemisesta varhaiskasvatukseen vastaavat

pääsääntöisesti lapsen huoltajat. Kunnat ohjeistavat, että huoltajien lisäksi lapsella tulisi olla kirjattuna

yksi tai useampi varahakija.

Uudistetun lapsenhuoltolain esitöissä on erikseen todettu, että huoltajien tulee yhdessä tehdä

päivähoitopaikan valintaa koskevat päätökset (HE 88/2018, s. 37).

Huoltaja päättää perusopetuslain säännösten perusteella mm. lapsen koulupaikasta ja valinnaisaineista.

Lisäksi huoltajalla on oikeus osallistua erityisopetuksesta ja oppilashuollosta päättämiseen.

Koulun osalta suurimmat ongelmat erimielisten huoltajien osalta liittyvät koulun valintaan ja

tiedonkulkuun koulun ja kodin välillä. Ristiriitoja voi syntyä myös uskonnon opetuksen osalta.

Eduskunnan oikeusasiamies on pitänyt ongelmallisena sitä, ettei lainsäädäntö ohjaa, miten tällaisissa

ristiriitatilanteissa toimitaan.

Koulun pitäisi huolehtia siitä, että tiedot koulusta menevät myös etähuoltajille. Tiedonkulun

101

ongelmat ovat viime vuosina helpottuneet sähköisten oppilashallintojärjestelmien käytön (esimerkiksi

Wilma) myötä. Wilma-järjestelmän avulla huoltaja voi kommunikoida opettajien kanssa sekä

seurata lapsen koulumenestystä ja poissaoloja. Nykyään Wilma-tunnukset on mahdollista saada

molemmille huoltajille.

Huoltajien tulee yhdessä päättää koulun valinnasta ja muista koulutukseen liittyvistä asioista.

Mikäli yhteisymmärrykseen ei päästä, tuomioistuin voi määrätä esimerkiksi tehtävien jaosta siten,

että toisella huoltajalla on yksin oikeus tehdä koulutusta koskevat päätökset. Sen sijaan tuomioistuin

ei voi antaa päätöstä esim. lapsen koulupaikasta vaan ko. seikasta päättäminen kuuluu huoltajalle.

102

Janne Kangas

Tapaamisoikeus

Yleistä

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lain 2 §:n mukaan tapaamisoikeuden tarkoituksena

on turvata lapselle oikeus luoda ja säilyttää myönteinen ja läheinen suhde vanhempaansa, jonka

luona lapsi ei asu. Tapaamisoikeuteen kuuluu, että lapsi saa ajoittain olla tämän vanhemman luona

tai tavata tätä muualla taikka pitää tähän yhteyttä muulla tavoin. Lapsen kummankin vanhemman

on omalta osaltaan myötävaikutettava tapaamisoikeuden toteutumiseen. Vanhemman on kasvatustehtävässään

vältettävä kaikkea, mikä on omiaan aiheuttamaan haittaa lapsen ja toisen vanhemman

väliselle suhteelle.

Vaikka lapsen ja vanhemman välisillä suhteilla on suuri merkitys myös vanhemmalle, on kyse

aina ensisijaisesti lapsen oikeudesta ja sen toteutumista tarkastellaan lapsen edun näkökulmasta.

Lisäksi lapsen oikeus pitää yhteyttä erillään asuvaan vanhempaansa on turvattu kansainvälisissä

sopimuksissa. Tällaisia sopimuksia ovat esim. yleissopimus lapsen oikeuksista (9 artikla) sekä Euroopan

neuvoston ihmisoikeussopimus (4 artikla).

Käytännössä kysymys lapsen oikeudesta ylläpitää suhteita vanhempaansa ajankohtaistuu lapsen

ja vanhemman asuessa eri talouksissa. Lapsen oikeus pitää yhteyttä ns. etävanhempaansa voidaan

tällöin toteuttaa määrittelemällä lapselle tapaamisoikeus joko vanhempien välisellä sopimuksella

tai tuomioistuimen päätöksellä.

Lain mukaan lapsen oikeus tavata vanhempaansa tulisi ensisijaisesti pyrkiä toteuttamaan yhteisymmärryksessä

vanhempien välillä. Vanhemmat voivatkin sopia tapaamisoikeuden laajuudesta

vapaamuotoisesti ja haluamallaan tavalla. Mikäli halutaan varmistua siitä, että molemmat osapuolet

todella noudattavat sovittua, voidaan sopimus myös vahvistaa kunnan sosiaalitoimessa. Ennen vahvistamista

sosiaalitoimi arvioi, onko sopimus lapsen edun ja tämän omien toivomusten mukainen.

Tapaamisoikeuteen kuuluu myös yhteydenpito puhelimitse taikka videopuheluiden välityksellä.

Tarvittaessa voidaan kirjata erilliset soittoajat esimerkiksi siten, että lapsella on oikeus olla puhelinyhteydessä

muualla olevan vanhemman kanssa joka päivä kello 18–19 välisenä aikana.

Mikäli tapaamisoikeuden laajuudesta ei päästä sopimukseen, voivat vanhemmat hakea asiassa

tuomioistuimen ratkaisua. Tuomioistuin voi tarvittaessa antaa yksityiskohtaisiakin määräyksiä siitä,

miten lapsi tapaa etävanhempaansa. Myös tuomioistuimen tulee huomioida ratkaisussaan lapsen

103

omat toiveet riippuen tämän iästä ja kehitysasteesta.

Lainsäädäntö ei tarkemmin määrittele sitä, kuinka laajaa tapaamisoikeuden ja luonapidon tulisi

olla. Tapaamisoikeus tulisi siten määrätä tapauskohtaisesti lapsen edun mukaisella tavalla. Käytännössä

tapaamisoikeuden sisältöön vaikuttavat eniten lasten ikä ja vanhempien asuinpaikkojen

etäisyys.

Myös vanhemman epäsäännölliset työajat ja lapsen harrastukset saattavat aiheuttaa haasteita

tapaamisista sovittaessa. Tapaamisaikojen tarkka määrittely on usein vaikeaa tapaavan vanhemman

tehdessä vuorotyötä. Tällöin voidaan esimerkiksi sopia, että tapaaja toimittaa työvuorolistat saatuaan

lähivanhemmalle kirjallisen ilmoituksen tarkoista tapaamisajankohdista.

Pienten lasten (alle yksivuotiaat) osalta on katsottu, että tapaamisten tulisi olla lyhytkestoisia ja

usein toistuvia. Tutkimusten mukaan lapsi tarvitsee pysyvää hoivaa kahden ensimmäisen elinvuoden

aikana. Kuusi vuotta täyttäneiden lasten osalta tulee ottaa huomioon esikoulun ja peruskoulun

työjärjestys. Teini-iässä olevien lasten osalta tapaamiset toteutetaan käytännössä lapsen oman tahdon

mukaisesti.

Jotta tapaamisoikeus olisi täytäntöönpanokelpoinen, tulisi tapaamisaikojen olla riittävän tarkasti

määriteltyjä. Käräjäoikeuden tulisi pelkästään asiakirjojen perusteella saada selko siitä, minä ajankohtina

tapaamiset toteutetaan. Esimerkiksi viikonlopputapaamisia koskeva lauseke tulisi kirjoittaa

seuraavasti: ”Jerellä on oikeus tavata isäänsä vuoden parillisten viikkojen viikonloppuina perjantaista

klo 18 sunnuntaihin klo 18 siten, että isä hakee lapsen äidin luota ja palauttaa hänet sinne.”

Sopimukseen olisi myös syytä kirjata juhlapyhiä ja lomatapaamisia koskevat määräykset. Yleisin

käytäntö on se, että lapsi viettää juhlapyhät ja koulun loma-ajat vuorovuosina vanhempien luona.

Lisäksi tapaamissopimukseen olisi hyvä kirjata sairastumisia koskevat ehdot. Normaalisti lievä

nuha tai yskä ei estä tapaamista. Vanhemmat voivat sopia korvaavista tapaamisista, jos säännönmukainen

tapaaminen on peruuntunut lapsen sairastumisen vuoksi. Edelleen olisi hyvä sopia siitä,

onko lapsella oikeus matkustaa ulkomaille vanhemman kanssa. Tällöin sopimuksessa tulisi määritellä

ehdot passin ja muiden matkustusasiakirjojen luovutuksen osalta sekä etukäteisilmoitukset

matkan kestosta ja kohteesta.

Tapaamisoikeus on ensisijaisesti lapsen oikeus. Toisinaan lähihuoltaja pyrkii estämään tai vaikeuttamaan

tapaamisia johtuen omasta katkeruudesta etävanhempaa kohtaan. Mikäli lähihuoltaja ei

anna tavata lasta eivätkä keskinäiset neuvottelut auta, kannattaa ensin ottaa yhteyttä lapsen asuinpaikkakunnan

lastenvalvojaan. Hänen tulisi edesauttaa sitä, että tapaamiset toimisivat päätöksen tai

sopimuksen mukaisesti. Tarvittaessa käräjäoikeudelle voi tehdä täytäntöönpanohakemuksen.

Uudistuneen lapsenhuoltolain mukaan lapselle voidaan tuomioistuimessa vahvistaa oikeus tavata

hänelle erityisen läheistä henkilöä, jonka kanssa hänellä on lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen

verrattava vakiintunut suhde. Tällainen henkilö voi olla esim. isovanhempi tai vanhemman

entinen kumppani. Hallituksen esityksen (HE 88/2018 vp, s. 54) mukaan em. suhteen syntyminen

edellyttää pitkäaikaista ja läheistä kanssakäymistä, tyypillisesti asumista samassa taloudessa lapsen

kanssa ja päivittäistä osallistumista lapsen hoitoon ja kasvatukseen tuona aikana.

Valvotut ja tuetut tapaamiset

Joissain tapauksissa on tarpeen toteuttaa tapaamiset valvottuna. Syynä on esimerkiksi lapsen nuori

ikä, lapsikaappausuhka, lapseen kohdistunut rikosepäily tai tapaavan vanhemman päihdeongelmat.

Tapaamiset käynnistetään valvottuna usein myös silloin, kun lapsen ja vanhemman tapaamisissa on

ollut pidempi tauko. Valvotut tapaamiset ovat yleensä väliaikaisratkaisu, joka tulisi määrätä vain

104

tietylle rajoitetulle ajanjaksolle. Lapsenhuoltolain mukaan tapaamiset voidaan vahvistaa valvotuiksi

vain, jos tapaamisten tukeminen tai valvotut vaihdot eivät riitä turvaamaan lapsen etua.

Valvotuissa tapaamisissa on kyse tapaamisista, jotka järjestetään erityisessä tapaamispaikassa

yleensä kahden tunnin mittaisena. Valvoja on koko ajan läsnä tapaamisessa samassa huoneessa

näkö- ja kuuloyhteyden päässä. Valvotuista tapaamisista laaditaan raportit, joita voidaan käyttää

esim. oikeudenkäynneissä päätettäessä tapaamisoikeuden sisällöstä.

Tuetut tapaamiset ovat vapaamuotoisempia. Tapaaminen tapahtuu erityisessä tapaamispaikassa

ja työntekijä on tarvittaessa saatavilla.

Valvotut vaihdot ovat tarpeen silloin, kun vanhempien kohtaamisessa on ongelmia. Yleensä

myös valvotut ja tuetut tapaamiset voidaan toteuttaa ilman vanhempien keskinäistä kohtaamista.

Täytäntöönpano

Toisinaan lapsen ja etävanhemman tapaamiset eivät toteudu lähivanhemmasta johtuen. Mikäli neuvottelut

eivät auta ja vanhempi estää tapaamisia ilman hyväksyttävää syytä, voidaan käräjäoikeudessa

panna vireille täytäntöönpanohakemus. Yleensä hyväksyttävänä syynä voidaan pitää esim.

lapsen sairautta. Jotta tapaamisoikeus olisi täytäntöönpantavissa, tulee sen perustua joko sosiaaliviranomaisen

vahvistamaan sopimukseen tai tuomioistuimen päätökseen.

Huomattakoon, että lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta annetun

lain 2 §:n mukaan täytäntöönpanoon ei saa ryhtyä vastoin 12 vuotta täyttäneen lapsen tahtoa.

Täytäntöönpanoon ei myöskään saa ryhtyä vastoin 12 vuotta nuoremman lapsen tahtoa, jos lapsi on

niin kehittynyt, että hänen tahtoonsa voidaan kiinnittää huomiota.

Lapsenhuoltolain uudistuksen yhteydessä uudistettiin myös lakia täytäntöönpanosta. Lakia täydennettiin

mm. vuoroasumista ja lapsen tahdon huomioon ottamista koskevilta osin. Uudistetun täytäntöönpanolain

2 §:n mukaan lapsen vastustuksen merkitystä arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota

erityisesti lapsen esittämiin perusteisiin vastustukselleen sekä siihen, voidaanko lapsen vastustuksen

asiassa esille tulleet seikat huomioon ottaen katsoa perustuvan hänen itsenäiseen tahtoonsa.

Täytäntöönpanoa haetaan lapsen kotipaikan käräjäoikeudelta. Pääsääntöisesti asiassa toimitetaan

täytäntöönpanosovittelu ennen istuntokäsittelyä. Lain mukaan sovittelun tarkoituksena on

edistää asianosaisten yhteistoimintaa lapsen hyvinvoinnin toteuttamiseksi täytäntöönpantavana olevan

päätöksen edellyttämällä tavalla. Sovittelija tapaa vanhemmat ja mahdollisesti lapsen. Sovittelun

päätyttyä sovittelija laatii tuomioistuinta varten sovittelukertomuksen. Sovittelukertomukseen

sisältyy mm. sovittelijan arvio mahdollisesta olosuhteiden muutoksesta sekä siitä, tuleeko lähivanhempi

vastaisuudessa sallimaan tapaamisten toteutumisen.

Täytäntöönpanokeinoina ovat uhkasakko ja ulosottomiehen toteuttama nouto. Nouto on mahdollista

määrätä koskemaan vain yhtä tapaamista. Uhkasakko voidaan määrätä myös juoksevaksi.

Juokseva uhkasakko asetetaan määräämällä uhkasakolle kiinteä peruserä sekä lisäerä jokaista sellaista

ajanjaksoa tai tapaamiskertaa kohti, jonka kuluessa päätöstä ei ole noudatettu. Kertauhkasakon

suuruus on yleensä muutama tuhat euroa ja lisäerän suuruus muutama sata euroa.

Uudistetun lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 9d §:n mukaan tuomioistuin

voi tapaamisoikeudesta päättäessään velvoittaa vanhemman tai huoltajan, jonka luona lapsi asuu,

sakon uhalla sallimaan tapaamiset sekä ryhtymään muihin tapaamisten toteuttamiseksi tarvittaviin

toimiin siten kuin päätöksessä määrätään, jos tämän vanhemman tai huoltajan aikaisemman toiminnan

perusteella on aihetta epäillä, että hän ei tulisi vapaaehtoisesti noudattamaan tapaamisoikeutta

koskevaa päätöstä.

105

Täytäntöönpanoprosessissa tapaamisoikeuden ehtoja voidaan muuttaa. Korkeimman oikeuden

linjauksen mukaan pääsääntönä on täytäntöönpanoasioissa, että asian hävinneen osapuolen on korvattava

vastapuolen oikeudenkäyntikulut (KKO:2005:59).

Mikäli lähivanhempi ei uhkasakon asettamisen jälkeenkään noudata tapaamispäätöstä, voidaan

käräjäoikeudelle tehdä hakemus uhkasakon määräämisestä maksettavaksi. Täytäntöönpanolain 19

§:n mukaan uhkasakkoa ei voida tuomita maksettavaksi, jos asianosainen näyttää, että hänellä on

ollut velvoitteen noudattamatta jättämiseen hyväksyttävä syy, tai jos velvoite on täytetty ennen

tuomitsemispäätöksen antamista.

Myös etävanhemmalla on velvollisuus myötävaikuttaa tapaamisoikeuden toteutumiseen. Jos

vanhempi laiminlyö tämän velvollisuutensa, häntä vastaan ei kuitenkaan voida ryhtyä täytäntöönpanotoimiin.

Jos toinen vanhemmista jättää toistuvasti noudattamatta tapaamisia sekä kuljetus- tai

kuluvastuuta koskevaa sopimusta, se saattaa antaa aiheen muuttaa vuoroasumista tai tapaamisoikeutta

koskevaa päätöstä tai sopimusta.

Tapaamiskustannukset

Koska tapaamisoikeus on ensisijaisesti lapsen oikeus, on kohtuullista, että molemmat vanhemmat

osallistuvat tapaamiskuljetusten hoitamiseen tai tapaamismatkoista aiheutuviin kustannuksiin.

Lapsenhuoltolain 9 a §:n mukaan tuomioistuin voi tarvittaessa määrätä, miten vastuu tapaamisoikeuden

toteuttamisesta aiheutuvista kuljetuksista tai matkakuluista jakautuu vanhempien kesken.

Vastuun jakamista harkittaessa on otettava huomioon vanhempien kyky vastata kuljettamisesta tai

kustannuksista sekä muut olosuhteet. Hallituksen esityksen mukaan muut olosuhteet voitaisiin ottaa

harkinnassa huomioon esimerkiksi sillä tavoin, että suurentuneista matkakustannuksista vastaisi

ensisijaisesti se, jonka tekemän päätöksen seurauksena tapaamisten kustannukset ovat kasvaneet.

Jos esimerkiksi toinen vanhempi muuttaisi kauaksi lapsen asuinpaikasta, voidaan lähtökohtaisesti

pitää kohtuullisena, että hänen vastuulleen jäisi suurempi osa tästä aiheutuneista lisäkustannuksista.

Kuljetusvastuu voidaan esimerkiksi jakaa siten, että etävanhempi noutaa lapsen lähivanhemman

kotoa tapaamisen alkamisajankohtana, ja lähivanhempi hakee lapsen etävanhemman kodista tapaamisen

päättymisajankohtana.

Mikäli etäisyys on pitkä, tulee ottaa huomioon, että yleensä alle kouluikäisen lapsen edun mukaista

ei ole matkustaa yksin julkisella kulkuneuvolla. Tällöin voidaan sopia esimerkiksi, että lapsen

vaihto tapahtuu puolimatkassa.

Tapaamiskustannukset voidaan jakaa esimerkiksi vanhempien elatuskykyjen mukaisessa suhteessa.

Jos kustannusten määrä on vähäinen, erillinen sopimus niistä ei yleensä ole tarpeen.

106

Fakta

Ositus ja omaisuuden erittely

Avioero

Kun avioliitto päättyy eroon ja aviopari ei ole laatinut avioehtoa, avioparin omaisuudelle toimitetaan

ositus. Tämä tarkoittaa lähtökohtaisesti sitä, että puolisoiden avio-oikeuden alainen omaisuus

jaetaan puoliksi kummallekin osapuolelle. Avio-oikeudella tarkoitetaan puolison oikeutta toisen

puolison omaisuuteen, ja lähtökohtaisesti kaikki puolisoilla oleva omaisuus on avio-oikeuden

alaista. Osituksen voi suorittaa jo silloin, kun avioerohakemus on tullut vireille.

Jos puolisot onnistuvat sopimaan osituksen ilman tuomioistuinta, omaisuus voidaan jakaa heidän

sopimallaan tavalla myös siten, että sitä ei jaeta tasan puoliksi. Jos ositus ei onnistu keskinäisesti

sopimalla, tehdään käräjäoikeuteen hakemus pesänjakajan määräämiseksi.

Laskennallinen ositus tarkoittaa sitä, että puolisoiden avio-oikeuden alaisista varoista vähennetään

velat, minkä jälkeen omaisuudet lasketaan yhteen ja ne jaetaan puolisoiden kesken. Puolison

omaisuutta on kaikki hänen nimissään oleva omaisuus.

Suullinen sopimus omaisuuden jakamisesta ei vielä ole ositus, vaan ositus tarkoittaa juridista ja

kirjallista sopimusta. Ilman ositussopimuksen tekemistä puolisoiden oikeus avio-oikeuden alaisuuteen

kuuluvaan omaisuuteen jää voimaan. Sopimus on tärkeä tehdä, vaikka puolisot eivät vaatisi

toisiltaan mitään eron jälkeen. Kirjallista ositusta ei ole lain mukaan pakko tehdä, mutta on hyvä

tiedostaa, että jos se jää tekemättä, se tulee perillisten hoidettavaksi viimeistään kuolinpesässä.

Jos puolisot ovat laatineet avioehdon, osituksen sijaan laaditaan omaisuuden erottelu.

Avioehto

Avio-oikeuden voi sulkea pois avioehdolla. Avioehdon voi tehdä ennen avioliittoa tai sen aikana,

mutta osituksen tullessa ajankohtaiseksi tulee muistaa, että avioehdon täytyy olla rekisteröity ennen

eroprosessin aloittamista. Avioehdolla avio-oikeuden ulkopuolelle voi sulkea esimerkiksi perinnön

tai kiinteistöjä.

Velat ja tasinko

Osituksen yhteydessä eron osapuolet vastaavat vain omista veloistaan, ellei kyseessä ole yhdessä

otettu velka.

Osituksen yhteydessä enemmän avio-oikeuden alaista omaisuutta omistava puoliso

suorittaa tasinkoa vähemmän omistavalle puolisolle. Tasingon suorittaja päättää itse,

onko tasinko rahaa vai muuta omaisuutta.

107

Avoero

Avoliiton päättyessä eroon ei puhuta osituksesta, vaan omaisuuden erottelusta. Erottelussa omaisuutta

ei lähtökohtaisesti jaeta puoliksi, vaan eron osapuolet pitävät oman omaisuutensa. Jos avopuolisoilla

on yhdessä hankittua omaisuutta, omaisuus jaetaan puoliksi. Erottelua säätelee avoliittolaki,

jota sovelletaan erotilanteessa, jos avoliitto on kestänyt vähintään viisi vuotta tai avoparilla on

yhteinen tai yhteishuollossa oleva lapsi. Avoeroon voi varautua tekemällä sopimuksen siitä, miten

omaisuus jaetaan eron yhteydessä.

Erottelu voidaan tehdä sopimalla ja laatimalla erottelukirja. Jos omaisuuden jako aiheuttaa riitaa,

erottelu voidaan toteuttaa pesänjakajan avulla käräjäoikeudessa.

Erotilanteessa aviopuolison oikeudet on turvattu lainsäädännöllä huomattavasti paremmin kuin

avopuolison.

108

Valon tarina:Oikeustaistelu vuoroasumisesta

ilman lakimiestä

Poikani on nyt kouluikäinen, erosimme hänen äitinsä kanssa avoliitosta, kun poika oli vasta vuoden.

Alkuun kävimme tekemässä lastenvalvojalla eri mittaisia sopimuksia tapaamisista ja elatuksesta.

Ensimmäisten vuosien ajan poikani ollessa pieni vietin hänen kanssaan lyhyitä aikoja säännöllisesti

viikoittain. Lapsen lähestyessä päiväkoti-ikää ajattelin, että pojan olisi jo hyvä olla enemmänkin

isällään, varsinkin kun hän viihtyi luonani ja meillä oli kivaa yhdessä.

Sovittelu

Asuimme myös suhteellisen lähekkäin lapsen äidin kanssa samassa kaupungissa (muutaman kilometrin

välimatka). Tapaamiset olivat tässä vaiheessa joka toinen viikonloppu sekä lisäksi yksi

arki-ilta viikolla. Ehdotin aluksi viikonlopputapaamisten laajentamista maanantaiaamuun saakka ja

lisäksi, että tapaamisia laajennettaisiin asteittain kohti vuoroasumista. Äiti ei kuitenkaan suostunut

tähän, joten vein asian käräjäoikeuden ns. Follo-sovitteluun. Follo-sovittelussa kävimme useamman

kerran, aluksi saimme aikaiseksi muutamia määräaikaisia sopimuksia, mutta lopulta asia kaatui

aina siihen, ettei äiti halunnut edetä vuoroasumiseen yli 40 prosentin rajan isän luonapidon

tasolle. Syyt tähän olivat selkeästi taloudellisia (vuoroasumisessahan pääsääntöisesti lapsen osuutta

asumiskuluista ei lasketa elatusapuun, ja yleensäkin tulojen ollessa suurin piirtein samalla tasolla

molemmat vanhemmat vastaavat elatuksesta yleensä luonapidon kautta). Äidillä oli asianajaja mukana

viimeisessä sovittelussa. En pitänyt ajatuksesta, mutta vaihtoehtoja ei juuri ollut. Toki olisin

voinut kieltäytyä sovittelusta, mutta ajattelin vielä yrittää sitä kautta saada sopimusta aikaan.

Koska sovittelut eivät lopulta enää edenneet, ne lopetettiin käräjäoikeuden toimesta, ja jäimme

sopimuksettomaan tilaan. Yritin vielä ehdottaa sopimusta vuoroasumisesta, jonka lastenvalvoja

vahvistaisi, mutta lapsen äiti ei sitä halunnut. Vaihtoehdoksi jäi siis vain viedä asia käräjäoikeuteen.

109

Käräjäoikeus ja valmisteluistunto

Oikeusturvavakuutukseni ehtoihin kuului, että vakuutus korvaa kulut vain muutoksenhaussa jo olemassa

olevaan sopimukseen liittyen (eli esimerkiksi valitusprosessi hovioikeuteen). Olimme sopimuksettomassa

tilassa, joten tässä tapauksessa vakuutusta ei voinut käyttää. Kulujen rajoittamiseksi

päätin hoitaa asiaa itse. Haastehakemuksen mallin taisin löytää ihan googlaamalla. Tukimateriaalina

käytin myös Anna-Kaisa Aaltosen kirjaa Lapsioikeus ja lapsen oikeus tuomioistuimissa.

Vastapuolella oli asianajaja mukana oikeusprosessissa alusta alkaen. Heidän vastineensa haastehakemukseeni

oli suurimmalta osin täyttä valehtelua. Lapsesta yritettiin maalata erityislasta terveystietojen

ja koulun Wilma-merkintöjen kautta. Lisäksi äiti syytti vastineessa minua jopa uhkailusta

ja kiristämisestä. Tein asiasta rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta, mutta se ei johtanut esitutkintaa

pidemmälle. Soitin asiaa tutkineelle poliisille. Poliisi ei katsonut siinä tapahtuneen rikosta.

Mielestäni oli outoa, ettei hän ei ollut edes pyytänyt vastapuolta esittämään todisteita asiasta (eli

uhkailusta ja kiristyksestä). Ilmeisesti nykyään saa sanoa melkein mitä vaan jopa virallisissa asiakirjoissa.

Luulen, ettei poliisilla ole resursseja tutkia näitä asioita.

Haastehakemuksesta meni noin puoli vuotta valmisteluistuntoon. Siellä käsiteltiin väliaikaismääräys

tapaamisista ja elatusavusta oikeudenkäyntiin saakka. Lähtökohtaisesti asiasta yritetään

sopia osapuolten kesken, mutta jos asiasta ei saada yhteisymmärrystä, on myös mahdollista, että

valmisteluistunnossa järjestetään tuomarin toimesta lyhyt pääkäsittely, jossa tapaamiset ja elatusasia

käsitellään – myös todistelua on mahdollista esittää.

Olin varautunut esittämään todistelua, mutta siihen ei lopulta ollut tarvetta vielä tässä vaiheessa

– sain viikonlopputapaamisia kuitenkin pidennettyä maanantaiaamuun asti sekä kesälle neljä

kokonaista lomaviikkoa. Elatusta maksoin virallisen KELA:n elatusavun verran oikeudenkäyntiin

saakka – tämä vastasi myös tekemiäni laskelmia tulomme ja menomme huomioiden. Todisteeni

tässä vaiheessa olisi ollut äidin puolelta lapsen vieraannuttamiseen liittyvää materiaalia, jonka perusteella

olisin voinut vaatia tapaamisia laajemmiksi jo oikeudenkäynnin ajaksi. Vastapuolella oli

asianajaja mukana valmisteluistunnossa. Valmisteluistunnossa kävi myös ilmi, että vastapuoli oli

yrittänyt esittää tulonsa liian pieninä haastehakemuksen vastineessa – tässä kannattaa olla ehdottoman

tarkkana. Kannattaa pyytää ennen sopimuksen tekemistä valmisteluistunnossa vastapuolelta

ajantasainen palkkakuitti ja mieluiten niin, että siitä näkee myös edellisen vuoden kertymän. Toinen

vaihtoehto on antaa laskelmat tuomarin tehtäväksi, jos asiassa on ongelmia. Yllätyin siitä, miten

törkeää toiminta voi olla vastapuolen asianajajan puolelta. Tuomari pyysi toimittamaan uudet tositteet

menoista ja tuloista, aikaa tälle oli muistaakseni noin kuukausi.

Olosuhdeselvitys

Seuraavana oli vuorossa olosuhdeselvitys. Sosiaalityöntekijöiden kanssa ensin muutama palaveri,

yhdessä äidin kanssa ja erikseen. He tekivät vierailut molempien vanhempien luo pojan läsnä ollessa.

Tämän jälkeen oli lapsen kuuleminen. Äiti oli yrittänyt manipuloida poikaa ennen kuulemista…pojan

tulisi kertoa sosiaalityöntekijöille, että haluaisi tapaamisten jatkuvan kuten ennenkin…

Onneksi sosiaalityöntekijät tajusivat tämän, ja lopputulos selvityksessä oli, ettei lapsen mielipidettä

voitu selvittää luotettavasti (lapsi oli siis tässä vaiheessa 9-vuotias). Olosuhdeselvityksen lopputulema/ehdotus

oli, että tapaamisia tulisi laajentaa asteittain kohti vuoroasumista (eli sama lopputulos

mitä olin jo vuosia hakenut sovittelussa.) Tässä saattoi auttaa myös se, että olin muuttanut juuri

isompaan asuntoon aivan pojan koulun viereen. Jos vain mahdollista, kannattaa ehdottomasti sopia,

110

että molemmat vanhemmat ovat mukana viemässä lasta yhdessä kuulemiseen. Tällä voi ehkäistä

manipuloinnin. Lapseni äiti ei tähän suostunut, ja niinpä lapsen mielipiteeseen yritettiin vaikuttaa.

Otin tässä vaiheessa pääkäsittelyn lähestyessä muutaman tunnin konsultointia Elatusvelvollisten

Liiton lakineuvonnasta. Olin jo sinne soitellut ennen tätäkin muutamia kertoja lyhyesti joitakin

asioita miettiessäni.

Pääkäsittely

Pääkäsittely seurasi noin kahdeksan kuukautta valmisteluistunnon jälkeen…pitkä aika odotella.

Pääkäsittelyssäkin olin yksin ilman lakimiestä. Istunnossa käytiin aluksi läpi todisteet. Yllätyksenä

tuli, ettei esimerkiksi nauhoitettuja puheluita ja keskusteluja katsottu hyvällä, vaikka ne selvästi

osoittivat äidin manipuloineen lasta esimerkiksi puhumalla pahaa minusta. Niiden katsottiin olevan

siinä rajoilla, että ovatko ne yksityisyyden suojan sisällä, vaikka omat keskustelunsa saa nauhoittaakin.

Muuten vastapuoli jatkoi pitkälti samaa valehtelulinjaansa. Mitään todisteita esimerkiksi

kiristyksestä ja uhkailusta ei tietenkään löytynyt, koska en ollut sellaista harrastanut. Samoin palkkatulot

olivat tositteiden mukaan paljon korkeammat kuin alun perin valmisteluistunnossa esitetyt.

Yllätyin siitä, miten vastapuolen asianajaja käsitteli asiaa. Kyllähän hän varmasti tiesi, että nämä

asiat tullaan tarkastamaan kuitenkin pääkäsittelyssä. Asumiskulut, esimerkiksi mahdollinen asuntolainan

lyhennys, ainakin kannattaa mitoittaa mahdollisimman korkealle, koska näillä on vaikutusta

laskelmissa. Toki tuomari voi leikata liian suuria kuluja kohtuullisemmiksi, mutta parempi on

näyttää menot suurina kuin pieninä. Vastapuolen vaatimukset olivat ihan kohtuuttomia elatusavun

suhteen, ei millään laskurilla olisi saanut edes puolia siitä tulokseksi. Ehkä taktiikka oli vain pyytää

mahdollisimman paljon, että saisi edes sitten vähän ylimääräistä? Outoa kyllä, koska elatusavunhan

pitäisi pohjautua aika lailla kuitenkin todistettavissa oleviin tuloihin ja menoihin, ja siinä on selkeä

laskentakaava. Suosittelen myös laittamaan todisteiksi esimerkiksi mahdolliset kuitit lapsen harrastuskuluista

ja -välineistä ja muista isommista hankinnoista. Niillä voi osoittaa, että on osallistunut

muuhunkin kuin välttämättömiin elatuskustannuksiin.

Lopulta päätös käräjäoikeudesta tuli kahden viikon päästä. Lopputulos oli hyvä minun ja poikani

kannalta eli reilun puolen vuoden siirtymäajalla siirtyminen vuoroviikkoasumiseen. Kumpikin

vanhemmista huolehtii elatuksesta luonapidon kautta. Asuminen jäi edelleen virallisesti äidille. Ikävä

kyllä käräjäoikeuden päätös ei ollut vastapuolelle mieluinen, vaan he valittivat siitä hovioikeuteen.

Prosessi siis jatkuu todennäköisesti vielä sielläkin.

Ikävää oli, että prosessissa sallitaan yllättävän paljon jopa suoranaista valehtelua matkan varrella,

eikä siitä tule edes oikein mitään seuraamuksia. Esimerkiksi lapsen vieraannuttamista on oikeastaan

aika mahdotonta todistaa, jos ääninauhoja ei saa käyttää todisteena. Tässä tapauksessa ne

hyväksyttiin todisteeksi, mutta päätöksestä ei käynyt ilmi, olivatko ne asiaan vaikuttaneet – toki se

on mahdollista, että ne kuitenkin toimivat minun ja poikani eduksi.

Miten jaksoin sen kaiken

Itse koin prosessin raskaaksi. Elatusvelvollisten Liiton lakineuvonta auttoi asiassa, ja lisäksi minulla

oli pääsy työpaikan kautta Edilex/Finlex -sivustolle, josta hain vastaavia oikeustapauksia. Myös

kavereillani oli ollut samanlaisia juttuja itsellään oikeudessa, heidän kanssaan asiasta keskustelu

auttoi sekä asiaan perehtymisessä että myös vertaistukena. Huoltajat.fi -keskustelupalsta oli myös

111

minulle hyödyllinen.

Kirjoittamisen eli muistiinpanojen pitämisen koin myös auttavan asian hahmottelussa erittäin

paljon. Prosessi oli varmaankin taustalla alitajunnassa melkein jatkuvasti, ja usein tuli asioita mieleen

ihan sitten esimerkiksi lenkillä tai muuten iltaisin kotona ollessa. Kirjoittelin niitä ylös itselleni.

Mietin jälkeenpäin, että myös jonkinlainen nauhuri olisi voinut olla kätevä muistiinpanojen

tallentamisessa.

Nyt hovioikeuden prosessissa pääsen henkisesti ja myös ajankäytöllisesti helpommalla, koska

oikeusturvavakuutus kattaa suurimman osan asianajokuluista tällä kertaa. En pitänyt kirjaa, mutta

uskoisin käyttäneeni ainakin 100 tuntia omaa aikaani asian parissa käräjäoikeuden prosessissa.

Kustannuspuolesta selvisin kuitenkin käräjäoikeuden hakemusmaksulla sekä lakimiehen muutaman

tunnin laskulla. Vastapuolen kulut olivat kahdeksan tonnin paikkeilla. Molemmat siis tuomittiin

maksamaan omat kulunsa itse.

Ihmetyttää, että vuoroasumisessa vanhempien hyviä välejä pidetään niin tärkeänä. Tässä meidän

tapauksessamme juuri huonoihin väleihin vetoaminen oli hyvin keskeinen vastapuolen perustelu

sille, että tapaamiset pitäisi säilyttää edelleen vuoroviikonloppumallissa. Ja tästä syystä äiti pyrki

tietysti myös olemaan mahdollisimman hankala ja kieltäytyi kaikesta yhteistyöstä. Epäilen, että

myös hänen asianajajansa kannusti siihen. Jotenkin ajattelin etukäteen, että lapsiasioissa juristitkin

miettisivät asiaa myös lapsen näkökulmasta. Ainakaan tämä asianajaja ei valitettavasti ajatellut

muuta kuin omaa palkkiotaan ja äidin taloudellista etua. Onhan se uskomatonta, jos tällainen toiminta

palkitaan lähivanhemmuutena riitaa ylläpitävälle vanhemmalle. Onneksi tässä tapauksessa

niin ei käynyt, vaan tuomari kuitenkin ratkaisi asian lapsen edun mukaisesti. Luulen, että tuolla

”hyvät välit” -argumentilla on käytännössä pilattu monen lapsen elämä, sehän suorastaan kannustaa

(käytännössä lähivanhempaa) olemaan niin hankala kuin mahdollista, ettei vuoroasumista määrättäisi.

Ja useimmiten tähän tietenkin liittyy taloudellisen edun saavuttaminen mm. pyrkimyksenä

saada lapsen osuus asumiskuluista lisättyä elatusapuun. Jokainen asiaan perehtynyt myös ymmärtää,

ettei nykyisillä ns. luonapitovähennyksillä kustanneta edes lapsen välttämätöntä elatusta etävanhemman

luonapidon aikana. Vuoroasuminen tasaa elatuskustannuksia ja sitäkin kautta rauhoittaa

tilannetta, kun rahasta ei tarvitse riidellä vanhempien kesken.

Prosessi oli henkisesti hyvin stressaava, ja sen vuoksi on tärkeää saada sitä jotenkin purettua.

Itse olen aina harrastanut liikuntaa aktiivisesti, ja se oli erittäin tärkeää tämänkin prosessin aikana

stressin hallinnassa. Tunteita on vaikea saada pidettyä kurissa matkan varrella, koska kyse on itselle

ja lapselle elämän tärkeimmistä asioista. Sovitteluissa kyllä tuli usein kyllä ääntä korotettua. Tässä

asiaa hankaloitti se, ettei vastapuolella ollut edes aikomuksia tosissaan sopia asiaa. Itse pääkäsittelyssä

yritin pitää mielessä koko ajan olla provosoitumatta mihinkään, ehkä voisin sanoa onnistuneeni

70-prosenttisesti. Ainahan sanotaan, että oikeussalissa kannattaa pitää pää kylmänä. Varmasti

totta, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Ehkä jonkinlainen mielikuvaharjoittelu auttaisi siinäkin,

nykyäänhän on trendinä mindfulness ja muut sen tyyliset mielenhallintakeinot. Lopulta kai jokaisen

pitää jollain tavalla miettiä itselleen ja omalle toimintatyylilleen parasta tapaa pysyä rauhallisena.

112

Janne Kangas

Oikeudenkäynti ja oikeudenkäyntikulut huoltoa

koskevissa asioissa

Tuomioistuinprosessi

Mikäli lasta koskevassa asiassa ei päästä sopimukseen, vanhempi voi saattaa asian käräjäoikeuden

käsiteltäväksi. Oikeuspaikka on pääsääntöisesti lapsen asuinpaikan käräjäoikeus.

Lapsiasian käsittely tuomioistuimessa käynnistyy oikeudelle toimitettavassa kirjallisessa hakemuksessa,

joka sisältää vaatimukset ja perustelut. Yleensä hakemuksen laatii lakimies. Käräjäoikeus

pyytää tämän jälkeen vastapuolelta kirjallisen lausuman. Kirjallisen vaiheen jälkeen asiassa

järjestetään suullinen istunto. Valmisteluistunnossa selvitetään riitaiset seikat ja edellytykset sovinnolle.

Pääkäsittelyssä kuullaan asiassa nimetyt todistajat. Pääsääntöisesti kirjalliset todisteet ja

todistajat tulee ilmoittaa oikeudelle ja vastapuolelle ennen pääkäsittelyä. Valmisteluistunto ja pääkäsittely

voidaan pitää myös samana päivänä.

Kun lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskeva asia on vireillä tuomioistuimessa, tuomioistuin

voi antaa väliaikaisen määräyksen lapsen asumisesta ja tapaamisoikeudesta sekä elatusavusta.

Pääkäsittelyn jälkeen käräjäoikeus antaa asiassa päätöksen. Päätös annetaan yleensä kansliassa

noin 1–2 viikon kuluessa istunnosta.

Tuomioistuin voi myös hylätä hakemuksen kirjallisessa menettelyssä, jos hakemuksen ja sen

johdosta mahdollisesti annetun kirjallisen lausuman sekä aikaisempien ratkaisujen perusteella on

ilmeistä, että edellytyksiä sopimuksen tai päätöksen muuttamiseen ei ole.

Lapsen huoltoa ja elatusapua koskevissa asioissa asianosaisilla on mahdollisuus valittaa käräjäoikeuden

ratkaisusta hovioikeuteen. Jotta asia voitaisiin käsitellä hovioikeudessa, valittajan täytyy

saada jatkokäsittelylupa. Tällöin käräjäoikeudelle tulee toimittaa tyytymättömyyden ilmoitus

seitsemän päivän kuluessa ratkaisun antopäivästä. Valituskirjelmä tulee toimittaa käräjäoikeuden

kansliaan 30 päivän kuluessa ratkaisun antopäivästä.

113

Valittajan vastapuolella on mahdollisuus tehdä vastavalitus 14 päivän kuluessa valituksen määräpäivän

päättymisestä, vaikka hän ei olisikaan ilmoittanut tyytymättömyyttä.

Pääsääntöisesti käräjäoikeuden ratkaisu lapsen huoltoa ja elatusapua koskevissa asioissa on

pantavissa täytäntöön heti päätöksen antamisen jälkeen. Tämän vuoksi hovioikeudelta kannattaa

tarvittaessa hakea täytäntöönpanon keskeyttämistä.

Hovioikeuden on toimitettava suullinen käsittely eli pääkäsittely, jos asianosainen sitä vaatii.

Hovioikeus voi myös omasta aloitteestaan toimittaa pääkäsittelyn katsoessaan sen tarpeelliseksi.

Pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa mm., jos asiassa ei tarvitse ottaa vastaan suullista

todistelua ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta, huomioon ottaen erityisesti

asian laatu ja merkitys asianosaiselle. Useimmiten pääkäsittely järjestetään lapsen huoltoa

ja tapaamisoikeutta koskevissa asioissa.

Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n mukaan valittaja ei saa hovioikeudessa riita-asiassa vedota

muihin seikkoihin tai todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty käräjäoikeudessa, paitsi jos hän

saattaa todennäköiseksi, ettei ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen käräjäoikeudessa, tai että

hänellä on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Tähän ns. prekluusiosääntöön suhtaudutaan hakemusasioissa

(mm. lapsen huolto, asuinpaikka ja tapaamisoikeus) joustavammin kuin riita-asioissa

(esimerkiksi lapsen elatus).

Hovioikeuden ratkaisuun voidaan hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta. Tämä edellyttää

yleensä ennakkotapausperusteen olemassaoloa. Asiassa pitäisi olla lain tulkintaa vaativa oikeudellinen

kysymys, johon tulisi saada korkeimman oikeuden ratkaisu alempien oikeuksien ratkaisukäytännön

ohjaamiseksi. Korkein oikeus antaa siis ohjeen siitä, miten lakia jatkossa tulisi soveltaa.

Valituslupa myönnetään noin kolmeen prosenttiin hakemuksista.

Lapsiasioissa vanhemmilla on mahdollisuus pyytää käräjäoikeudelta asiantuntija-avusteisen

sovittelun (ns. Follo-sovittelu) järjestämistä. Nimi tulee Norjassa sijaitsevasta Follo-nimisestä käräjäoikeudesta,

jossa kokeiltiin uudentyyppistä riidanratkaisumenettelyä.

Huoltoriidan sovittelussa sovittelijana toimii tuomari. Häntä avustaa asiantuntija, jonka keskeinen

tehtävä on tuoda sovittelussa esiin lapsen edun kannalta keskeiset seikat ja edistää vanhempien

välistä vuorovaikutusta. Asiantuntija-avustajalta edellytetään psykologin, sosiaalityöntekijän tai

lastenpsykiatrin koulutusta. Osapuolilla on tuomioistuinsovittelussa oikeus käyttää myös lakimiesavustajaa.

Sovittelu edellyttää kummankin osapuolen suostumusta. Sovittelutuomari voi vahvistaa vanhempien

tekemän sopimuksen, joka on täytäntöönpanokelpoinen.

Follo-sovittelu on normaalia oikeudenkäyntiä nopeampi ja edullisempi tapa ratkaista lasta koskevia

riitaisuuksia. Toisin kuin oikeudenkäynnissä, sovittelussa pääpaino on vanhempien omilla

mielipiteillä ja keskustelulla. Arviolta noin kolmessa neljästä sovittelusta saavutetaan joko toistaiseksi

voimassa oleva tai määräaikainen sovinto.

Oikeudenkäyntikulut huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevissa asioissa

Oikeudenkäyntikuluja ovat mm. avustajan palkkiot, tuomioistuinmaksut sekä todistelukustannukset.

Myös asianosainen voi vaatia vastapuolelta korvausta oikeudenkäynnin aiheuttamista tulonmenetyksistä.

Suurin kuluerä on juristin palkkio, joka voi olla useita tuhansia euroja.

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevissa asioissa oikeudenkäyntikulujen korvausvastuun

osalta pääsääntönä on, että kumpikin asianosainen vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan. Oikeudenkäymiskaaren

21 luvun 2 §:n mukaan asianosainen voidaan kuitenkin velvoittaa korvaamaan

114

osaksi tai kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut, jos siihen on erityinen syy.

Ratkaisussa KKO:2014:96 korkein oikeus katsoi, että asiassa oli oikeudenkäymiskaaren 21

luvun 2 §:ssä tarkoitettu erityinen syy velvoittaa asianosainen (A) korvaamaan vastapuolen (B)

oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa. Korkein oikeus toteaa ratkaisussaan, että

lähihuoltaja A on vaatinut lasten huollon ja tapaamisoikeuden osalta poikkeuksellista järjestelyä.

A:n vaatimustensa perusteeksi esittämät seikat ovat jääneet joko näyttämättä tai niiden ei ole katsottu

olevan sillä tavoin merkityksellisiä, että A:n vaatimiin ratkaisuihin olisi ollut minkäänlaisia

perusteita.

Tapauksessa KKO:2005:41 korkein oikeus katsoi, että muutoksen hakeminen oli ollut sillä tavoin

aiheeton, että on ollut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:ssä tarkoitettu erityinen syy velvoittaa

A (etävanhempi) korvaamaan B:n (lähihuoltaja) oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa.

Lapsen huollon ja tapaamisoikeuden täytäntöönpanoa koskevissa asioissa pääsääntönä on se,

että asian hävinnyt osapuoli velvoitetaan korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut oikeudenkäymiskaaren

21 luvun 1 §:n mukaisesti. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO:2005:59 todennut,

että kysymyksessä oleva hakemus on koskenut tuomioistuimen päätöksen täytäntöönpanoa, mikä

on mahdollista ilman viranomaisen myötävaikutusta. KKO:n mukaan se, että lapsen tapaamisoikeutta

koskevan päätöksen täytäntöönpanohakemus tulee viime kädessä tuomioistuimen käsiteltäväksi,

ei muuta asian tahdonvaltaista luonnetta. Sen vuoksi korkein oikeus katsoi, että asia ei ole

oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:ssä tarkoitettu asia, jossa sovinto ei ole sallittu.

Oikeudenkäyntikulut elatusapuasioissa

Korkeimman oikeuden vuonna 2003 antamien ratkaisujen (KKO:2003:104 ja KKO:2003:105) perusteella

lapsen elatusapuasioissa korvausvelvollisuus määräytyy elatusvelvollisen osalta oikeudenkäymiskaaren

(OK) 21 luvun 1 §:n mukaan ja lapsen osalta sanotun luvun 2 §:n mukaan. Tämä

tarkoittaa sitä, että hävitessään jutun on elatusvelvollisen korvattava vastapuolen kulut täysimääräisesti.

Mikäli taas lapsi häviää jutun, on hänen korvattava vastapuolen kulut vain, mikäli tähän

on olemassa erityisiä syitä. KKO katsoi, että mitään perusteltua syytä sille, että elatusvelvollinen

ei elatusapuasian hävitessään joutuisi kuluvastuuseen, ei ole. Sen sijaan painavat syyt puhuvat tuomioistuimen

mukaan sellaisen pääsäännön puolesta, että lapselle ei hänen elatustaan koskevassa

asiassa tuomita kulukorvausvelvollisuutta.

Korkeimman oikeuden ratkaisut luovat tilanteen, jossa käytännössä vain toisella osapuolella on

olemassa kuluriski ja vain toisella osapuolella mahdollisuus saada vastapuolelta korvaus kuluistaan.

115

Tor Janzon

Oikeudenkäyntikulujen korvaamisvastuu

ja sen merkitys lapsen huoltoon ja tapaamisoikeuteen

liittyvissä prosesseissa kahden esimerkkitapauksen

valossa

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevissa oikeudenkäynneissä päähuomio kiinnitetään lain

ensisijaiseen tavoitteeseen, jonka mukaan asiassa annettavalla ratkaisulla on pyrittävä parhaimmalla

mahdollisella tavalla toteuttamaan lapsen etua tulevaisuudessa. Siksi saattaa välillä käydä niin,

ettei oikeudenkäyntikuluvastuun määräytymistä koskeviin säännöksiin ja niiden sovellettavuuden

edellytyksiin kiinnitetä yksittäisessä tapauksessa riittävästi huomiota sen enempää asiamiesten kuin

tuomioistuimenkaan toimesta. Oikeudenkäyntikulujen oletetaan ratkeavan siinä sivussa lähes automaattisesti,

viittaamalla vain asian laatuun soveltuvaan oikeudenkäyntikuluja koskevaan pääsääntöön.

Artikkelini aluksi on syytä esittää ne oikeudenkäyntikuluja koskevat säännökset, jotka tulevat

sovellettavaksi lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa oikeudenkäynnissä ja toisaalta lapsen

huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun päätöksen täytäntöönpanoa koskevassa prosessissa.

Säännösten ja niiden säätämisen tavoitteiden läpikäymisen jälkeen esitän kaksi tosielämän oikeustapausta.

Ensimmäisessä oli kyse lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevasta asiasta ja jälkimmäisessä

samojen asianosaisten välisestä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun päätöksen

täytäntöönpanoprosessista sekä siitä, miten kyseisissä tapauksissa on oikeudenkäyntikulut

ratkaistu. Tarkoituksena on pohtia sitä, onko kyseisillä ratkaisuilla saavutettu tai noudatettu niiden

säätämisen tarkoitusta ja tavoitteita.

Oikeudenkäyntikuluja koskevat säännökset ja niiden tavoitteet

Oikeudenkäyntikuluilla tarkoitetaan niitä kustannuksia, jotka aiheutuvat oikeudenkäynnistä. Tällai-

116

sia kuluja ovat mm. oikeudenkäyntimaksut sekä oikeudenkäyntiasiamiehelle tai -avustajalle, todistajille

tai asiantuntijoille suoritettavat erinäiset palkkiot ja korvaukset. Oikeudenkäyntikuluista annetut

säännökset ovat nykyisen oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa. Lain esitöistä (HE 107/1998) on

todettavissa, että kulusäännösten perusperiaatteena on, että asian voittanut asianosainen saa täyden

korvauksen oikeudenkäyntikuluistaan. Hävinnyt osapuoli on velvollinen korvaamaan vastapuolelle

kuitenkin vain sellaiset kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jotka ovat aiheutuneet tarpeellisiksi katsotuista

toimenpiteistä.

Tuomioistuimelle on jätetty harkintavaltaa oikeudenkäyntikuluvaatimuksen alentamisen suhteen

tapauksessa, jossa käsiteltävä asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että oikeudenkäyntiin

on ollut perusteltu aihe. Samoin on toimittu silloin, jos kulujen tuomitseminen täysimääräisenä

muodostuisi ilmeisen kohtuuttomaksi ottaen huomioon oikeudenkäyntiin johtaneet seikat,

asianosaisten aseman sekä asian merkityksen.

Oikeudenkäynnin hävinneen asianosaisen täydestä korvausvelvollisuudesta on kuitenkin poikkeuksia.

Asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan esimerkiksi silloin, kun asia

koskee sellaista oikeussuhdetta, josta lain mukaan ei voida määrätä muutoin kuin tuomioistuimen

ratkaisulla – jollei asiassa ole erityistä syytä velvoittaa toista asianosaista korvaamaan osaksi tai

kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut.

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevissa asioissa on käytäntö oikeudenkäyntikulusäännösten

soveltamisen osalta selkiintynyt ja vakiintunut sen jälkeen, kun säännöksiä uudistettiin

vuonna 1999. Lapsen oikeuksia ja asemaa (lapsen huolto, asuminen, tapaamisoikeus ja elatus)

koskevissa asioissa on aina huomioitava ensisijaisesti lapsen etu. Tuomioistuimen tehtävä on aina

huolehtia siitä, että asiassa annettava ratkaisu toteuttaa vastaisuudessa parhaimmalla mahdollisella

tavalla lapsen etua. Tuomioistuin ei ole sidottu edes vanhempien yksimielisyyteen, jos lapsen etu

muuta vaatii. Juuri tämän vanhempien ja tuomioistuimen välisen erityisen valvonta- ja päätäntävallan

jakautumisen suhteen on katsottu, että lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevat asiat

ovat oikeudenkäyntikulujen määräytymisen osalta sellaisia asioita, joissa sovinto ei ole sallittu, eli

asianosaiset eivät voi keskenään sopia oikeudenkäynnin kohteena olevasta asiasta.

Nykyisten oikeudenkäyntikulusäännösten tavoitteena on, että niillä osaltaan kyettäisiin ennakolta

ohjaamaan inhimillistä käyttäytymistä. Toisaalta säännöksillä on tavoiteltu myös jälkikäteistä

korjaavaa vaikutusta.

Inhimillistä käyttäytymistä ohjaavalla vaikutuksella on tarkoitettu sitä, että henkilö, joka vaadittaessa

on velvollinen johonkin suoritukseen, täyttäisi tuon velvoitteensa vapaaehtoisesti eikä suoritukseen

oikeutettu joutuisi turvautumaan oikeudenkäyntiin. Käyttäytymisen ohjaavalla vaikutuksella

on tavoiteltu myös sitä, ettei kukaan käynnistäisi oikeudenkäyntejä perusteettomasti.

Korjaavalla vaikutuksella tarkoitetaan sitä, että se, joka päästäkseen oikeuksiinsa on joutunut

käynnistämään oikeudenkäynnin, saa korvauksen oikeudenkäyntikuluistaan. Toisaalta korjaavalla

vaikutuksella tarkoitetaan myös sitä, että se asianosainen, jota vastaan on vailla asianmukaista perustetta

oikeudenkäyntiin ryhdytty, saa korvauksen oikeudenkäyntikuluistaan.

Vaikka artikkelini esimerkkitapaukset koskevat lapsen huoltoon ja tapaamisoikeuteen liittyvää

oikeudenkäyntiä, viittaan nyt lyhyesti lapsen elatusta koskevaan korkeimman oikeuden antamiin

ennakkopäätöksiin KKO 2003:104 ja KKO 2003:105. Nämä päätökset ovat (oikeusministeriön lapsen

elatuksen suuruuden arvioimisesta antaman ja elatusapuriitoihin yleisesti sovellettavan ohjeen

lisäksi) omiaan madaltamaan kynnystä sellaiseen asianosaisena olevan lapsen edustajan epätoivottuun

inhimilliseen käyttäytymiseen, jossa edustaja vailla oikeudenkäyntikuluriskiä toistuvasti

laittaa vireille uuden elatusapuasian ikään kuin kokeillakseen kepillä jäätä tai jopa suoranaisessa

kiusantekomielessä.

117

Vaikka tällaisen tahallisesti tai huolimattomuudella oikeudenkäynnin vireille laittanut lapsen

edustaja voidaan velvoittaa yhteisvastuullisesti asianosaisen eli lapsen kanssa korvaamaan toiselle

asianosaiselle aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja, en ainakaan itse omakohtaisesti ole havainnut,

että tuomioistuin kyseistä lainkohtaa kovin herkästi soveltaisi. Tällaisessa tapauksessa tuo yhteisvastuullisuus

todennäköisesti tarkoittaisi sitä, ettei lasta kuitenkaan asianosaisena velvoitettaisi

korvaamaan kenenkään oikeudenkäyntikuluja osaksikaan, vaan yhteisvastuullinen kuluvastuu lankeaisi

määrällisesti kokonaan lapsen edustajalle.

Perustelujen merkityksestä

Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusedellytyksiin on katsottu sisältyvän se, että asianosainen

saa asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä. Asianmukaiseen käsittelyyn

kuuluu olennaisena ainesosana se, että asiassa annettava ratkaisu on perusteltu oleellisilta osiltaan

yksityiskohtaisesti ja huolellisesti. Vain perusteluista on mahdollista todeta se, miten ja miksi tuomioistuin

on tietyssä asiassa päätynyt antamaansa ratkaisuun. Perustelujen tehtävänä on vakuuttaa

asianosainen siitä, että vaatimusten ja väitteiden tueksi asiassa esitetty näyttö on otettu huomioon

sekä arvioitu hyväksyttävällä tavalla ja että asiaan soveltuvia säännöksiä on sovellettu oikein. Molempiin

edellä mainittuihin seikkoihin liittyy useimmiten päätöksentekijän harkintavallan käyttö.

Harkintavallan käyttöön sisältyy luonnollisesti päätöksentekijän oma arvo- ja asennemaailma.

Kuka on vastuussa oikeudenkäyntikuluista?

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n mukaan asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu (kuten lapsen

huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevat asiat), asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan,

jollei ole erityistä syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan osaksi tai kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut.

Kyseistä lainkohtaa on nykyään vakiintuneesti sovellettu lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta

koskeviin hakemusasioihin. Näin on todettu myös lain esitöissä (HE 107/1998 vp)

ja muun muassa korkeimman oikeuden ratkaisussa 2005:41, jossa oli kysymys lapsen asumisesta.

Kuitenkin, kun kyseessä on ollut lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanoasia

ja sen oikeudenkäyntikulujen korvaamisvelvollisuus, täytyy tarkasteluun ottaa

korkeimman oikeuden ennakkoratkaisut 2005:59 ja 2017:68. Korkein oikeus on näissä ratkaisuissa

katsonut, ettei lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanoasia ole oikeudenkäymiskaaren

21 luvun 2 §:n mukainen, vaan asia on luonteeltaan tahdonvaltainen (asia, jossa

sovinto on sallittu). Tämän vuoksi oikeudenkäyntikuluvastuu täytäntöönpanoasiassa määräytyy

(oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaisesti) toisin kuin lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta

koskevassa asiassa. Näin ollen asianosainen, joka häviää täytäntöönpanoasian, on velvollinen

korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut, jollei muuta ole säädetty. Tämä tahdonvaltaisia

riita-asioita koskeva säännös on oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden pääsääntö.

Esimerkkitapaus 1: Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia

Vanhemmilla oli kaksi yhteistä yhteishuollossa olevaa lasta (n. 5 v. ja n. 7 v.), joiden tapaamisoikeudesta

he olivat sopineet, että lapset asuivat äitinsä luona ja viettivät aikaansa vuoroviikoin per-

118

jantaista seuraavaan perjantaihin isänsä luona. Lasten siirtyminen vanhemmalta toiselle toteutettiin

joka perjantai siten, että se vanhempi, jonka luota lapset toiselle siirtyivät, vei lapset toisen vanhemman

luokse. Vanhemmat asuivat erilleen muuttamisensa jälkeen hyvin lähellä toisiaan, joten

vuoroasumisjärjestelylle ollut mitään estettä. Vanhemmat eivät kuitenkaan vahvistaneet keskinäistä

sopimustaan lastenvalvojan tai käräjäoikeuden päätöksellä. Toisin sanottuna tuo vanhempien keskinäinen

sopimus ei ollut täytäntöönpanokelpoinen.

Useita kuukausia jatkuneen vuoroasumisen ja vanhempien keskinäisen suullisen sopimisen jälkeen

lasten äiti laittoi käräjäoikeuteen vireille lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan prosessin.

Äiti vaati lasten asumisen määräämistä luokseen ja sitä, että lasten tapaamisoikeus isäänsä

vahvistettaisiin suppeana joka toinen viikonloppu toteutettavana tapaamisoikeutena. Lasten isä

vaati vakiintuneeksi ja lasten edun mukaiseksi katsomansa vuoroasumisjärjestelyn pysyttämistä ja

suostui lasten asumiseen äidin luona.

Käräjäoikeus antoi ensimmäisessä valmisteluistunnossa isän esittämän väliaikaismääräysvaatimuksen

mukaisesti väliaikaismääräyksen, jolla käräjäoikeus pysytti asian käsittelyn ajaksi lasten

vuoroasumisratkaisun, josta vanhemmat olivat keskenään aiemmin sopineet. Vuoroasumisratkaisua

oli myös pääsääntöisesti noudatettu oikeudenkäyntiin saakka lukuun ottamatta joitakin kertoja, jolloin

äiti oli estänyt ja rajoittanut vuoroasumista omien ratkaisujensa myötä. Käräjäoikeus hankki

lasten edun selvittämiseksi olosuhdeselvityksen, eikä asian pääkäsittelyn jälkeen antamassaan päätöksessä

muuttanut lasten vuoroasumista, vaan pysytti sen lasten edun mukaisena ratkaisuna.

Päätökseen pettynyt äiti valitti käräjäoikeuden lokakuussa 2015 antamasta päätöksestä hovioikeuteen,

joka ei kuitenkaan muuttanut lasten vuoroasumisesta annettua päätöstä.

Noin viiden kuukauden kuluttua yllä mainitun hovioikeuden ratkaisun jälkeen, kun lasten oli

määrä perjantaina siirtyä isänsä luokse tapaamiseen, ei lapsia kuulunutkaan. Isä yritti tavoittaa äitiä

ja lapsia puhelimitse, mutta ei onnistunut saamaan heihin yhteyttä. Lopulta isä otti yhteyttä aiemmin

asiaansa hoitaneeseen juristiin ja kertoi yllättävästä tilanteesta, minkä jälkeen otettiin yhteyttä

paikalliseen sosiaalija kriisipäivystykseen. Päivystyksestä ilmoitettiin isälle joitakin tunteja myöhemmin,

että lasten äitiin oli saatu yhteyttä, eikä äidillä ja lapsilla ollut äidin kertoman mukaan

mitään hätää. Sitä, missä äiti ja lapset fyysisesti olivat, ei äiti ilmeisesti ollut kuitenkaan suostunut

kertomaan. Kyseisen viikonlopun aikana yritti isä edelleen tavoitella äitiä ja lapsia. Maanantaina

lastensuojelusta otettiin yhteyttä isään, mutta sosiaalityöntekijä ei suostunut paljastamaan äidin tai

lasten olinpaikkaa todeten ainoastaan sen, että hänen näkemyksensä mukaan lapsilla ei ollut mitään

akuuttia hätää äitinsä luona. Puhelinkeskustelun sisällöstä isälle selvisi kuitenkin, että kyseinen

sosiaalityöntekijä oli erittäin todennäköisesti tietoinen äidin ja lasten olinpaikasta, vaikkei suostunutkaan

asiaa paljastamaan. Isä pyysi, että äitiä joka tapauksessa ohjeistettaisiin palauttamaan

lapset takaisin isän luokse, mutta mitään lasten palauttamista ei tapahtunut. Lopulta muutamia päiviä

myöhemmin isä sai itse selvitettyä, että äiti oli salaa muuttanut noin 400 kilometrin päähän

aikaisemmasta asuinpaikastaan ja vienyt lapset mukanaan.

Saatuaan tietää salamuutosta, ja kun äiti vastasi viimein viesteihin ja kieltäytyi palauttamasta lapsia

isän luokse, laittoi isä lokakuussa 2016 vireille lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan hakemuksen

käräjäoikeuteen. Isä vaati, että aiempi päätös lasten asumisesta äidin luona muutetaan siten,

että lasten asuminen määrätään isän luokse eli että lasten lähivanhempi vaihtuu. Isä vaati myös,

että äiti velvoitetaan korvaamaan isälle asian hoitamisesta aiheutuvat oikeudenkäyntikulut laillisine

viivästyskorkoineen.

Äiti luonnollisesti vastusti isän hakemusta ja esitti perusteluinaan muun muassa, että lasten henkinen

ja fyysinen koti on äidin luona. Äiti väitti myös, ettei isä kyennyt vastaamaan lasten tasapai-

119

noisesta kasvusta ja kehityksestä niin hyvin kuin äiti. Isä puolestaan esitti vaatimuksen, että lasten

asumisesta isänsä luokse annettaisiin kiireellisesti väliaikaismääräys mm. äidin omavaltaisen, yhteishuollon

ja lasten edun vastaisen menettelyn seurauksena.

Käräjäoikeus antoikin valmisteluistunnossa isän vaatimuksen mukaisesti väliaikaismääräyksen,

jolla lapset määrättiin asumaan isänsä luokse aiemmalle asuinpaikkakunnalleen ennen asian lopullista

ratkaisua. Lasten tapaamisoikeudesta annettiin samassa yhteydessä väliaikaismääräys, jonka

mukaan lapset tapasivat äitiään jatkossa kerran kuukaudessa äidin luona. Asiassa hankittiin jälleen

olosuhdeselvitys, jonka valmistuttua käräjäoikeus päätyi lopulta helmikuussa 2018 siihen, että lapset

määrättiin asumaan isänsä luokse ja tapaamaan äitiä kerran kuukaudessa viikonlopputapaamisina

sekä vuorovuosin tiettyinä juhlapyhinä ja koulujen loma-ajankohtina.

Isän vaatimus äidin velvoittamiseksi korvaamaan isän oikeudenkäyntikulut (n. 20000 euroa)

asiassa hylättiin. Perusteluja ratkaisulle ei esitetty lainkaan, vain sovelletut lainkohdat eli oikeudenkäymiskaaren

21 luvun 2 §: Asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu, asianosaiset vastaavat itse

oikeudenkäyntikuluistaan, jollei ole erityistä syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan osaksi tai

kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut. Kyseistä lainkohtaa on nykyään vakiintuneesti sovellettu

lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeviin hakemusasioihin. Näin on todettu myös lain

esitöissä (HE 107/1998 vp, s. 17) ja mm. korkeimman oikeuden ratkaisussa 2005:41, jossa oli

kysymys lapsen asumisesta.

Isä esitti oikeudenkäyntikuluvaatimuksensa lain tarkoittamaksi erityiseksi syyksi äidin yhteishuollon

vastaisen ja omavaltaiseen huostaanottoon verrattavissa olevan oman käden oikeuden käyttämisen

sekä lasten oikeuksien ja edun vastaisen menettelyn. Kaikki tämä jätti isän ainoaksi vaihtoehdoksi

kyseisen oikeudenkäyntimenettelyn käynnistämisen. Isän perusteluina oli myös se, että

äidin käyttäytyminen osoitti selkeää piittaamattomuutta voimassa olevaan oikeuden päätökseen,

jonka mukaan lapset olivat ns. vuoroasumisessa. Äiti ei ollut myöskään millään tavoin ennakolta

ilmoittanut muuttoaikeistaan isälle, vaan muutto satojen kilometrien päähän lasten vakiintuneista

olosuhteista oli tehty täysin salaa. Äiti kiisti isän oikeudenkäyntikuluvaatimuksen sillä perusteella,

etteivät isän esittämät perusteet olleet laissa tarkoitettu erityinen syy poiketa siitä oikeudenkäymiskaaren

21 luvun 2 §:n kohdasta, jonka perusteella asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan

(ns. kulut kuittiin).

Erityisenä syynä poiketa lainkohdan pääsäännöstä on lain esitöissä mainittu asian riitaisuus

tai mahdolliset oikeudenkäynnin väärinkäyttötilanteet (HE 191/1993 vp. s. 11–12 ja HE 107/1998

vp s. 17–18). Lapsen huoltoa, tapaamisoikeutta ja elatusta koskevassa Helsingin hovioikeuspiirin

laatuhankkeessa 2007 (päivitetty 6.11.2009) on erityisen syyn olemassaolon osalta todettu, että

tällaisena lain tarkoittamana erityisenä syynä voidaan yleensä pitää ainakin seuraavia tilanteita:

a) Asianosainen esittää ilmeisen perusteettomia vaatimuksia.

b) Asianosainen vaatii toistuvasti aiempien päätösten muuttamista ilman, että hänen

vaatimuksensa menestyisivät.

c) Asianosaisen shikaaninomainen menettely oikeudenkäynnissä.

d) Oikeudenkäynnin perusteeton pitkittäminen tai paisuttaminen.

Lisäksi kyseisessä laatuhankeraportissa on todettu:

”Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudella on ihmisten käyttäytymistä ohjaava vaikutus. Se,

ettei asianosaisella ole todellista riskiä korvausvelvollisuudesta, alentaa kynnystä tehdä uusia perusteettomia

hakemuksia. Sen vuoksi huoltoriidoissa tulisi nykyistä tarkemmin harkita oikeudenkäyntikulujen

korvausvastuuta ottaen huomioon osapuolten vaatimusten perusteet, vaatimusten

120

menestyminen ja osapuolten menettely oikeudenkäynnissä.”

Anna-Kaisa Aaltonen (Lapsioikeus ja lapsen oikeus tuomioistuimessa s. 303–305) pitää perusteltuna

laukaista korvausvastuu muun muassa tilanteissa, joissa osapuolen vaatimukset ovat alun

perin olleet epärealistiset tai kun ratkaisuun ei tyydytä. Päätös olisi perusteltu myös silloin, jos

vanhempi saattaa välittömästi vireille uuden muutoshakemuksen tai jos huoltoriita muutoin tarpeettomasti

pitkittyy tai paisuu toisen vanhemman syystä.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2005:41 todennut, että erityisten syiden olemassaolon

harkinnassa on huomiota kiinnitettävä siihen, millaiset perusteet asianosaisilla on ollut asian riitauttamiseen,

ja miten asia on noihin asianosaisten esiin tuomiin perusteisiin nähden ratkaistu.

Helsingin hovioikeuspiirin oikeudenkäyntikuluja koskevassa laatuhankkeessa on puolestaan todettu,

että ”erityisen syyn olemassaolo viittaa enemmänkin kuittaussäännön murtamiseen itsessään,

jopa täysimääräisesti siten, että lopputulos vastaa tavanomaista ”hävinneen” kuluvastuuta.”

Käräjäoikeus ei esimerkkitapauksen oikeudenkäyntikuluratkaisun osalta miltään osin ottanut

kantaa isän esittämiin erityisen syyn olemassaolon argumentaatioon, koska käräjäoikeus ei edes

perustellut ratkaisuaan muutoin kuin viittaamalla sovellettuun lain kohtaan. Tällaista ylimalkaista

tuomioistuimen toteamusta kuluvastuun osalta siitä, että ”isän oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään”

ei voida yleisen oikeustajun mukaan pitää lainkaan hyväksyttävänä.

Jos oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevien säännösten rationa on inhimilliseen käyttäytymiseen

vaikuttaminen ja vahingonkorvaukseen rinnastettava kulujen hyvittäminen sille, joka

oikeuksiin päästäkseen joutuu käynnistämään ainoana käytettävissä olevana laillisena keinonaan

oikeudenkäynnin ja tuon oikeudenkäynnin myös vaatimuksiltaan voittaa, on hänen saatava hyvitys

niistä tarpeellisista kuluista, joita hänelle oikeudenkäynnistä aiheutuu. Isän oikeudenkäyntikuluvaatimuksen

hylkääminen olisi ainakin tullut perustella asianmukaisesti. Vain perustelujen kautta

olisi ollut mahdollista todeta, onko tuomioistuin käyttänyt sille kuuluvaa toimivaltaa lain tarkoittaman

kuluvaatimuksesta esitetyn erityisen syyn eksistenssin kannalta oikealla tavalla, kohtuullisesti

ja oikeudenmukaisesti. Isän oikeusturvan kannalta oli käräjäoikeuden perustelematon päätös selkeästi

epäasianmukainen ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vastainen.

Lapsioikeudellisissa asioissa (lapsen huolto ja tapaamisoikeusriidat) kuulee usein sanottavan,

ettei näissä asioissa ole voittajia tai häviäjiä. Asian ratkaisijan olisi kuitenkin aina muistettava kiinnittää

pääasian ratkaisun ohella riittävästi huomiotaan myös oikeudenkäyntikuluratkaisun perusteluihin,

jotta selviää, miten ja miksi tuomioistuin on päätynyt ratkaisuunsa kussakin yksittäisessä

tapauksessa. Erityisen tärkeää kuluratkaisun perusteleminen on silloin, kun asiassa on esitetty lain

kuluvastuun pääsäännöstä poikkeamiseen liittyvä vaatimus perusteluineen. Vain esittämällä huolelliset

ja yksityiskohtaiset perustelut, voi oikeudenkäyntikuluratkaisu todennäköisesti osaltaan vaikuttaa

inhimilliseen käyttäytymiseen. Oikeudenmukaisella päätöksellä ja huolellisilla perusteluilla

on mahdollista myös paikata sitä taloudellista menetystä ja henkistä rasitetta, jonka oikeudenkäyntiin

”syyttään” joutunut väistämättä tällaisessa lapsioikeudellisessa asiassa kohtaa.

Esimerkkitapauksessa lasten isä tyytyi tuomioistuimen ratkaisuun oikeudenkäyntikulujen kuittaamisen

osalta, vaikka oli selvästi voittanut asian. Isä ei, voitettuaan pääasian ja saatuaan lapset

luokseen asumaan, yksinkertaisesti enää jaksanut jatkaa oikeudenkäyntiä valittamalla kuluratkaisusta

hovioikeuteen.

Esimerkkitapaus 2: Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun päätöksen

täytäntöönpano

Tällä artikkelia kirjoitettaessa kevättalvella 2022 on samojen lasten vanhempien välillä ollut kärä-

121

jäoikeudessa vireillä jälleen uusi prosessi, jossa on ollut kysymys lapsen asumisesta helmikuussa

2018 annetun aiemmin mainitun käräjäoikeuden päätöksen (esimerkkitapaus 1) täytäntöönpano. Isä

joutui käynnistämään oikeusprosessin maaliskuun 2021 alussa, koska lasten äiti jätti lapset täysin

yllättäen palauttamatta isän (nykyinen lähivanhempi) luokse voimassa olevan päätöksen mukaiselta

koulun hiihtolomatapaamiselta, jonka lapset olivat viettäneen äitinsä luona.

Täytäntöönpanoasiaa käsiteltiin maaliskuun lopulla 2021 pidetyssä käräjäoikeuden istunnossa.

Istunnossa päädyttiin lopulta sovinnolliseen väliaikaisratkaisuun, jossa lapset palautuvat kotiinsa

isän luokse ja tapaavat jatkossa äitiä vuoroasumismallin mukaisesti. Lasten tapaamisoikeutta 1 krt/

kk muutettiin väliaikaisesti asian käsittelyn ajaksi vuoroasumismallin mukaiseksi, jossa lapset olisivat

olleet aina kaksi viikkoa isällä ja sitten kaksi viikkoa äidillä. Tämän järjestelyn oletettiin

olevan toteutettavissa, koska vallitsevan covid-19 tilanteen takia oli lasten koulussa oltu ajoittain

etäopetuksessa. Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanoprosessissa

on mahdollista tehdä voimassa olevaan huolto- ja tapaamisoikeuspäätökseen (ns. perustepäätökseen)

väliaikaisesti sisällöltään merkittäviäkin muutoksia.

Lapset palasivat käräjäoikeuden istunnon jälkeen isänsä luokse huhtikuussa lähes kuukauden

kuluttua siitä ajankohdasta, jona heidän olisi alun perin pitänyt kotiinsa palata. Vuoroasumismalliksi

sovittu ja muutettu tapaamisoikeus ei kuitenkaan jatkossa toteutunut, koska lasten opetuksesta

vastaavat isän ja lasten asuinpaikkakunnan opetusviranomaiset eivät hyväksyneet järjestelyä, jossa

lapset olisivat jatkossa ”olleet poissa” asunpaikkakuntansa järjestämästä opetuksesta ja valvonnasta

puolet koulunkäyntiajastaan.

Lapset palasivat asumaan isänsä luokse, ja täytäntöönpanoasian jatkokäsittelyä varten nimitettiin

sovittelija kuten täytäntöönpanolaki edellyttää. Koulun kesälomien alettua salli isä kaikesta

huolimatta lasten viettää noin puolet koulun loma-ajasta äitinsä luona. Isä piti tärkeänä sitä, että

lasten ja äidin yhteys ja tapaamiset toteutuisivat. Lapset palasivat äitinsä luona viettämältään loma-ajalta

sovitusti takaisin isälle ja jatkoivat sitten koulunkäyntiä isän luona.

Täytäntöönpanoasian jatkokäsittely viivästyi asianosaisista riippumattomista syistä alkuvuoteen

2022 saakka. Sitä ennen oli joulukuussa 2021 jälleen jouduttu tilanteeseen, jossa äiti ilmoitti

isälle ennen koulun joululoman alkamista, ettei aikoisi palauttaa lapsia isän luokse loman aikaisen

tapaamisen päättymisajankohtana, vaan vasta helmikuun 2022 lopulla. Äidin perusteluina oli se,

ettei aiemmin maaliskuussa 2021 käräjäoikeudessa sovittu lasten tapaamisoikeus (2 vko/2 vko)

ollut toteutunut, minkä takia äiti katsoi oikeudekseen pitää lapsia nyt luonaan yhtäjaksoisesti noin

kahden kuukauden ajan. Koska äiti ei lukuisista isän ja asianosaisten asiamiesten kesken vaihdetuista

viesteistä huolimatta suostunut ilmoittamaan mitään muuta vaihtoehtoa tai ajankohtaa lasten

palauttamiselle, jäi lasten tapaaminen äidin kanssa lopulta toteutumatta kokonaan. Isä ei uskaltanut

enää ottaa riskiä siitä, että lapset jäisivät palautumatta isälleen.

Sovittelijan kertomuksen valmistuttua jo aiemmin ja osapuolten asiamiesten keskinäisten neuvottelujen

jälkeen päädyttiin alkuvuonna 2022 ratkaisuun, jossa isä päätti peruuttaa täytäntöönpanohakemuksensa,

koska lapset olivat palanneet isänsä luokse asumaan isän vaatimuksen ja käräjäoikeudessa

jo maaliskuussa 2021 tehdyn sovinnon mukaisesti. Jäljelle jäi kuitenkin vielä kysymys

oikeudenkäyntikulujen korvaamisvelvollisuudesta.

Oikeudenkäyntikulujen korvaamisvelvollisuudesta lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan

päätöksen täytäntöönpanoasian osalta on korkein oikeus ennakkoratkaisuissaan 2005:59 ja

2017:68 katsonut, ettei asia ole oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n mukainen, vaan luonteeltaan

tahdonvaltainen. Tämän vuoksi oikeudenkäyntikuluvastuu määräytyykin oikeudenkäymiskaaren

21 luvun 1 §:n mukaisesti eli toisin kuin lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa asiassa.

Toisin sanoen ”Asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa

122

tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin

säädetä.”

Koska isä peruutti täytäntöönpanohakemuksensa, on oikeudenkäyntikulujen korvaamisvelvollisuuden

ratkaisun kannalta otettava huomioon oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n viittaus siihen,

mitä muualla laissa on toisin säädetty. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan

”Jos asian käsittely jätetään sillensä sen vuoksi, että asianosainen on peruuttanut kanteensa tai

jäänyt saapumatta tuomioistuimeen, hänen on korvattava vastapuolensa kulut, jollei ole erityistä

syytä määrätä korvausvelvollisuudesta toisin.”

Isän täytäntöönpanohakemuksen peruuttamisen perimmäinen syy oli luonnollisesti se, että lapset

olivat palanneet jo maaliskuussa 2021 käräjäoikeudessa tehdyn sovinnon mukaisesti isänsä luokse

takaisin oltuaan sitä ennen äidin omavaltaisen menettelyn seurauksena äidin luona. Toisin sanoen

isän täytäntöönpanohakemus lasten asumisen palauttamiseksi isän luokse johti siihen tosiasialliseen

tilanteeseen, että vaatimuksen mukainen velvoite palauttaa lapset isälle oli äidin toimesta täytetty.

Isä yksiselitteisesti voitti asiansa eikä häntä voi hakemuksen peruuttamisesta huolimatta mitenkään

pitää ainakaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:ssä tarkoitettuna asian hävinneenä osapuolena.

Äiti vastusti aluksi isän täytäntöönpanohakemusta lasten asumisen palauttamisesta, mutta sitten

oikeuden istunnossa maaliskuussa 2021 tehdyssä väliaikaisessa sovinnossa suostui palauttamaan

lapset isälle. Tuossa istunnossa tehdyssä väliaikaisessa sovinnossa, jonka käräjäoikeus siis väliaikaismääräyksellä

vahvisti, muutettiin samalla väliaikaisesti myös lasten tapaamisoikeuden sisältöä

vuoroasumismalliksi. Tapaamisoikeudesta tehty väliaikainen sovinto ei kuitenkaan anna aihetta

arvioida isän vaatiman lasten palauttamisvaatimuksen menestymistä muulla tavalla kuin sillä, että

isän vaatimus on menestynyt, ja äiti on isän vaatiman suorituksen lasten palauttamisesta täyttänyt.

Korkein oikeus on ratkaisussaan 2005:59 todennut, että

”Pääsääntöisesti kulujen korvaaminen kanteen peruuttamistilanteessa rinnastuu oikeudenkäymiskaaren

21 luvun 7 §:n 1 momentin mukaiseen kanteen tutkimatta jättämiseen. Kanteen peruuttaminen

merkitsee lähtökohtaisesti sitä, että asianosainen on hävinnyt asian. Kuten säännöksen esitöissä

(HE 191/1993 vp, s.15) on todettu, erityinen syy pääsäännöstä poikkeamiseen on varsinkin

tilanteessa, jossa peruuttaminen on tapahtunut sen vuoksi, että vastaaja vireillepanon jälkeen on

täyttänyt vaaditun suorituksen. Kantaja on silloin asiallisesti voittanut asian, jolloin hänen tulee

saada kulunsa korvattua.”

Sen lisäksi, että esimerkkitapauksessa isä selkeästi voitti asian, esitti hän täytäntöönpanoasiassa

oikeudenkäyntikuluvaatimuksensa näyttönä (erityisen syyn olemassaolosta) muun muassa vuonna

2018 annetun käräjäoikeuden päätöksen, jolla lapset määrättiin asumaan isänsä luokse. Päätöksessä

oli selkeästi kohdassa ”Taustatiedot” kirjattu, että lasten äiti oli lokakuussa 2016 muuttanut lasten

kanssa toiselle paikkakunnalle ilman yhteishuoltajana olleen isän suostumusta (esimerkkitapaus 1).

Lisäksi isä esitti lasten vuoden 2021 koulun joululoma-aikaa edeltävät asianosaisten ja asianosaisten

asiamiesten väliset viestit, joista kävi selkeästi ilmi, että äiti oli jälleen ennen joululomaa ilmoittanut

ja uhannut isälle palauttavansa lapset joululomalta vasta helmikuun 2022 lopussa.

Asiassa oli prosessin aikana (hakemus ja lausumat) sekä maaliskuussa 2021 pidetyssä istunnossa

esitetty käräjäoikeudelle sekä suullista että kirjallista aineistoa, jonka perusteella mm. tapah-

123

tumainkulku ja tosiseikasto oli riidaton ja tuomarilla kattavasti tiedossa ratkaistessaan asian nyt

kirjallisessa menettelyssä. Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 27 a §:ssä on säädetty, että riitainen asia

voidaan ratkaista jopa yksin kirjallisen valmistelun perusteella, jos asia on laadultaan sellainen, ettei

sen ratkaiseminen edellytä pääkäsittelyn toimittamista, eikä kukaan asianosaisista vastusta asian

ratkaisemista kirjallisessa menettelyssä. Pääkäsittelyn järjestäminen ei siis ole mikään itseisarvo,

vaan tarkoituksenmukaisuus ja prosessiekonomiset näkökohdat huomioiden asia voidaan jättää asia

ratkaistavaksi kirjallisessa menettelyssä. Nyt esillä olevassa asiassa täytäntöönpanohakemuksen

peruuttamiselle oli isän kannalta selkeä peruste, koska äiti oli täyttänyt isän vaatiman suorituksen

palauttamalla lapset isän luokse. Kysymys oli enää siitä, onko asiassa erityistä syytä velvoittaa äiti

korvaamaan isän oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osittain.

Käräjäoikeus totesi oikeudenkäyntikuluja koskevassa päätöksessään, että kysymys on siitä,

onko erityistä velvollisuutta määrätä korvausvelvollisuudesta toisin kuin oikeudenkäymiskaaren

21 luvun 7 §:n 2 momentissa on todettu (Jos asian käsittely jätetään sillensä sen vuoksi, että

asianosainen on peruuttanut kanteensa tai jäänyt saapumatta tuomioistuimeen, hänen on korvattava

vastapuolensa kulut, jollei ole erityistä syytä määrätä korvausvelvollisuudesta toisin), ja ettei isän

hakemus ole ollut perusteeton, koska hän on saavuttanut halutun tuloksen maaliskuussa 2021 pidetyssä

istunnossa. Lisäksi käräjäoikeus totesi, että näissä olosuhteissa ja kun asiassa ei ole esitetty

muita erityisiä syitä, asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa kokonaan omana vahinkonaan

(kulut kuittiin).

Käräjäoikeuden päätös oikeudenkäyntikuluista on täysin käsittämätön. Siinä todetaan, että isä

on voittanut asiansa (saavuttanut halutun tuloksen) ja että isän vaatima velvoite palauttaa lapset

isälle on äidin toimesta täytetty. Käräjäoikeus on ollut päätöstä tehdessään täysin tietoinen siitä,

ettei äidin oikeuden päätöksistä piittaamaton omavaltainen ja lasten edun sekä yhteishuollon vastainen

käyttäytyminen ole ensimmäistä kertaa tuomioistuimen ratkaistavana. Täysin tietoisena äidin

aiemmasta ja tämän prosessin yhteydessä noudattamasta lasten edun vastaisesta menettelystä on

käräjäoikeus kuitenkin jättänyt tuomitsematta äitiä vastuuseen isän oikeudenkäyntikuluista. On aiheellista

kysyä, miten käräjäoikeuden kuluratkaisu tässä ohjaa inhimillistä käyttäytymistä tai korjaa

sitä taloudellista vahinkoa, jonka isä jälleen joutui kärsimään ollessaan pakotettu käynnistämään

lasten palauttamiseksi täytäntöönpanoasian käräjäoikeudessa. Vastaus on helppo: ei mitenkään,

ainakaan haluttuun suuntaan. Käräjäoikeuden implisiittinen signaali äidille lieneekin se, että teet

lasten ja heitä koskevien oikeuden päätösten noudattamisen suhteen lähes mitä tahansa, niin et

ainakaan joudu vastuuseen isän oikeudenkäyntikuluista.

Käräjäoikeuden oikeudenkäyntikuluja koskevasta päätöksestä haettiin jatkokäsittelylupaa hovioikeudelta,

mikä myös saatiinkin. Yleistymässä on kuitenkin usein muutoksenhakijan oikeusturvaa

vaarantava tilanne, jossa hovioikeudesta saapuu jatkokäsittelyluvan epäävä päätös, jossa on lyhyesti

vain todettu, että hovioikeus on tutkinut perusteet jatkokäsittelyluvan myöntämiselle eikä aihetta

luvan myöntämiselle ole.

Lopuksi

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevat vanhempien väliset riita-asiat ovat luonteeltaan useimmiten

henkisesti erittäin kuormittavia sekä asianosaisille että jopa heidän asiamiehilleen. Olenkin

kuullut asianajajan sanovan, että hän hoitaa huomattavasti mieluummin esimerkiksi murhajuttuja

kuin lapsen huolto- ja tapaamisoikeusasioita.

Yhä useammin törmää eri tietolähteissä siihen tosiasiaan, että oikeudellisten asioiden käsittely

124

tuomioistuinlaitoksessamme on pahoin ruuhkautunut, ja että osittain juuri sen takia ovat yksittäisten

asioiden käsittelyajat myös pidentyneet. Kun lastensa vanhemmat syystä tai toisesta ajautuvat

lapsen huoltoa, asumista, tapaamisoikeutta tai elatusta koskevassa asiassa oikeudelliseen prosessiin,

on selvää, että he jo asian merkittävyyden kannalta turvautuvat alan ammattilaisiin. Viimeistään

tässä vaiheessa on vanhemman oltava erityisen tarkkana ja muistettava, että lapsiin liittyvissä

asioissa on aina etusijalla nimenomaan lapsen etu, ei jommankumman vanhemman etu. Niin kuin

muillakin oikeudellisten asioiden toimintakentillä, on oleellista kiinnittää asianajajaa tai lakimiestä

valitessa erityistä huomiota siihen, onko kyseinen juristi erikoistunut hoitamaan juuri lapsioikeudellisia

asioita. Valitettavan usein kohtaa pettyneen ja katkeroituneen vanhemman, joka on antanut

asiansa sellaiselle yleisjuristille, joka ei ole lapseen liittyviä asioita riittävästi tai lainkaan hoitanut.

Toinen valitettava virhe, jonka vanhempi saattaa tehdä on se, että kääntyy juristin puoleen liian

myöhään. Toinen vanhempi on saattanut jo tehdä lapsen elämään merkittävällä tavalla vaikuttavia

ratkaisuja toisen vielä luottaessa siihen, että eiköhän asiat tässä järjesty.

Vanhempien erotessa ja muuttaessa erilleen on inhimillistä, että suuret tunteet jylläävät ja hämärtävät

muutostilanteen edellyttämää järkevää lapsen edun mukaista ajattelua, jolla lasten etu ja

oikeudet tulisivat mahdollisimman täysmääräisesti otetuksi huomioon. Onneksi kuitenkin suurin

osa vanhemmista kykenee sopimaan eroonsa liittyvät asiat olosuhteisiin nähden hyvässä hengessä

ja lastensa etua sekä oikeuksia toteuttavalla tavalla.

On merkille pantavaa, että monet niistä vanhemmista, jotka hakevat lapsensa asumista, huoltoa,

tapaamisoikeutta ja elatusta koskevissa asioissa apua juristien ja oikeuslaitoksemme kautta eivätkä

kykene sopimaan asioista esimerkiksi lastenvalvojan, perheneuvonnan tai muun välittäjän avulla,

löytävät itsensä tuomioistuimesta yhä uudestaan ja uudestaan. Tämä toistuu siihen saakka, kunnes

lapsi on tullut täysi-ikäiseksi – koulutusavustusasioissa vielä sen jälkeenkin, mikäli prosessi on

käynnistetty vanhemman toimesta ennen lapsen 18 vuoden ikää. Jos tällaista inhimillistä käyttäytymistä

halutaan aidosti pyrkiä ohjaamaan siihen suuntaan, ettei toistuvaan tuomioistuinkierteeseen

jouduttaisi, olisi asiaa hoitavien juristien ja tuomioistuimen kiinnitettävä aikaisempaa enemmän ja

painokkaammin huomiota oikeudenkäyntikulusäännösten säätämisen tavoitteisiin ja tarkoituksiin

inhimillistä käyttäytymistä ohjaavina normeina. Lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskevissa

oikeudenkäynneissä tämä edellyttää lapsen edun ensisijaisuuden selvittämisen lisäksi sitä,

että oikeudenkäyntikuluja vaaditaan ja vaatimus perustellaan huolellisesti. Samoin edellytyksenä

on, että niitä myös tuomitaan asiassa esitettyjen faktojen ja tapaukseen sovellettavien normien

(asiaan soveltuvien lain säännösten) sellaisella tulkinnalla, että lainsäätäjän tarkoitus toteutuu.

Tor Janzon (OTM) on lakimies

Lähteet:

Aaltonen, Anna-Kaisa (2009). Lapsioikeus ja lapsen oikeus tuomioistuimessa. Edita.

Helsingin hovioikeuspiirin laatuhanke (Lapsen huolto, tapaamisoikeus ja elatus) 2007, päivitetty 6.11.2009.

Helsingin hovioikeuspiirin laatuhanke (Oikeudenkäyntikulut) 2011.

125

Ahti Hurmalainen

Kansainvälinen ja monilulttuurinen ero – kokemuksia

neuvontatyössä

Vuonna 2021 ulkomaalaistaustaisten henkilöiden määrä oli Suomessa 469 633 henkilöä, ja määrä

kasvaa koko ajan. Suurimpina ryhminä ovat entisen Neuvostoliiton alueilta tulleet, virolaiset, irakilaiset

ja somalialaiset. Tilastokeskuksen mukaan suomalaistaustaisten ja ulkomaalaistaustaisten

välisten avioerojen määrä on kasvanut tasaisesti 1990-luvun alusta: Suomessa tapahtuvista avioeroista

noin 14 prosenttia koskee liittoja, joissa suomalaisen henkilön puoliso ei ole kantasuomalainen

(vuoden 2014 tilastojen mukaan). Erossa noudatetaan suomalaista oikeuskäytäntöä, joka

kummankin puolison on oikeusturvan vuoksi hyvä tuntea. Jos ero tapahtuu muualla kuin Suomessa,

osapuolten tulee luonnollisesti tutustua kyseisen valtion käytäntöihin.

Kerron tässä kirjoituksessa yleisiä neuvoja kansainvälisiä ja monikulttuurisia eroja koskien sekä

joitakin esimerkkejä tilanteista, jotka ovat tulleet vastaan omassa neuvontatyössäni. Valtioita, kansallisuuksia,

kulttuureja ja eri lainsäädäntöjä on niin paljon, että yhden kirjoituksen puitteissa on

mahdotonta käsitellä niitä kaikkia.

Ero ulkomailla tai monikulttuurisen vanhemman kanssa

Jos olet Suomen kansalainen, mutta haet eroa ulkomailla, tutustu tarkkaan asuinmaasi lainsäädäntöön,

oikeuskäytäntöön ja oikeudenkäynnin kustannuksiin. Ja jos olet suomalainen ja asut Suomessa,

tutustu silloin tarkkaan lapsesi asuinmaan lakiin ja oikeuskäytäntöön. Avioeron myöntämistä,

omaisuuden ositusta sekä lasten huoltoon liittyviä asioita koskevat käytännöt saattavat olla hyvinkin

erilaisia kuin Suomessa. Myös lasten asioita koskevat päätökset tehdään heidän asuinpaikkansa

lainsäädännön perusteella. Jos vanhemmat eivät pääse asioista sopimukseen, ne käsitellään niin

ikään pääsääntöisesti lasten asuinpaikan tuomioistuimessa.

Lapsen asuinpaikka määrää lapsen elatuksen tarpeen määrän, vaikka elatusapua maksava vanhempi

asuisi jossain toisessa maassa. Lapsen elatuksen tarve esimerkiksi Baltian maissa tai Venäjällä

on paljon pienempi kuin Suomessa. Elämisen kustannusrakenne rakentuu eri maissa eri tavoin.

Lapsen asuinpaikka eron jälkeen

Jos asut ja eroat ulkomailla ja lapsesi on Suomen kansalainen, se ei automaattisesti takaa sinulle

oikeutta muuttaa lapsesi kanssa takaisin Suomeen. Jos sinulla ja ex-puolisollasi on yhteishuoltajuus

tai huoltajuussopimuksessa on määritelty lapsen asuinmaa, tarvitset muuttoa varten toisen huoltajan

tai tuomioistuimen suostumuksen. Suostumusta ei tarvita, jos toinen huoltaja ei ole pitänyt

lapseen yhteyttä noin kahteen vuoteen.

Lapsikaappaus

Jos vanhemmilla on yhteishuoltajuus tai huoltajuussopimuksessa on määritelty lapsen asuinmaa,

alle 16-vuotiaan lapsen muuttaminen toiseen maahan ilman toisen huoltajan suostumusta määritel-

126

lään lapsikaappaukseksi.

Lapsikaappausten käsittelyä varten on olemassa Haagin kansainvälinen lapsikaappaussopimus.

Toinen huoltaja voi hakea lapsen palautusta, mikäli sekä lapsen kaappausta edeltänyt asuinvaltio

että valtio johon hänet on viety, ovat Haagin sopimukseen sitoutuneita.

Mikäli molemmat maat eivät ole sopimuksen jäsenvaltioita, ulkoministeriö avustaa lapsikaappauksen

selvittämisessä. Lisäksi asialle voi yrittää löytää ratkaisua ulkomaisessa tai suomalaisessa

tuomioistuimessa.

Jos lähtömaan tuomioistuin tekee lasta koskevia päätöksiä, päättää suomalainen tuomioistuin,

onko päätös voimassa myös Suomessa. Useimmat ulkomailla tehdyt ratkaisut tunnustetaan Suomessa.

Kulttuurierojen ja eri maiden käytäntöjen huomioiminen

Vaikka lapsen elatuksen tarve esimerkiksi Baltian maissa ja Venäjällä on pienempi kuin Suomessa,

niin käytännössä, jos asut esimerkiksi Venäjällä, elatusapu on tavanomaisesti 25 prosenttia nettopalkasta

tai muusta toimeentulosta. Kaikissa maissa ei ole itsestään selvää vielä, että elatusapua

suoritetaan tai että lapsen ja etävanhemman tapaaminen toteutuu myös eron jälkeen. Tarinat kertovat,

miten monet suomalaismiehet ovat kokeneet yllätyksen, kun ulkomaan reissun jälkeen tulee

kanne venäläiseltä tuomioistuimelta. Usein vastaaja ei ymmärrä edes kieltä, toisen maan oikeuskäytänteistä

puhumattakaan.

Poikkeavien kulttuurien huomioiminen lapseen liittyvien asioiden sopimisessa voi osoittautua

haastavaksi. Erilaiset uskontokunnat ja kulttuurit aiheuttavat perusteen luoda erilaisia tapaamissopimuksia.

Jos esimerkiksi toinen vanhempi on muslimi ja toinen kristitty, voi lapsille tulla kaksinkertaiset

juhlapyhät, kun huomioidaan Id al-Fitr-juhla, joulu ja niin edelleen. Venäläistaustaisilla

henkilöillä taas uusi vuosi ajoittuu Suomessa joulun pyhiin.

Joissain maissa (esimerkiksi Belgiassa ja Sveitsissä) on lapsilla lakisääteinen velvollisuus vastata

vanhempien elatuksesta silloin, kun vanhemmat eivät siihen itse pysty.

Elatusavun määräytymisen osalta Saksassa on käytössä ns. Dûsseldorfin taulukko (Dûsseldorfer

Tabelle), jonka mukaan määritetään elatusavun määrä perustuen muualla asuvan vanhemman tuloihin

sekä lapsen ikään. Esimerkiksi jos etävanhemman tulot ovat 3000 euroa/kk ja lapsi 14-vuotias,

muodostuu elatusavun määräksi 597 euroa. Tässä ei huomioida juurikaan lähivanhemman tuloja

eikä menoja.

Joissakin kulttuureissa erilaiset lasten huoltoon ja asumiseen liittyvät päätökset jäävät heti tai

jo muutaman vuoden ikäisenä enemmän isän vastuulle, erityisesti muualla kuin eurooppalaisissa

kulttuureissa. Tämä tarkoittaa sitä, että isä tai isän suku vastaa lapsista ja heidän elannostaan. Äidin

asema voi jäädä pienemmäksi.

Ahti Hurmalainen on Elatusvelvollisten Liitto ry: n puheenjohtaja ja lakitoimisto Orasmus Oy:n

toimitusjohtaja

Lisätietoa (myös englanniksi):

Ensi– ja turvakotien liitto, ensijaturvakotienliitto.fi

Familia ry, valtakunnallinen kahden kulttuurin perheiden asiantuntijajärjestö, familiary.fi

127

Kaapatut lapset ry, ensijaturvakotienliitto.fi/kaapatutlapset/

128

4 UUDET JA

MONIMUOTOISET

PERHEET

“Tunne siitä, että kuuluu itselle merkitykselliseen

yhteisöön vahvistaa toivoa, merkityksellisyyden

kokemusta ja luottamusta elämän kantavaan

voimaan.”

129

Kirsi Heikinheimo, Elisa Jyllikoski

Uusperhe on uusi perhe

Uusperheitä on ollut niin kauan kuin on ollut perheitäkin. Jokainen uusperhe on ainutlaatuinen,

vaikka uusperhedynamiikan haasteet ja ilot heitä yhdistävätkin. Tutkimustiedon valossa suurin osa

uusperheistä kohtaa kehityskaarensa aikana samankaltaisia vaiheita ja ilmiöitä. Perheen aikuisia

pohdituttaa usein bio- ja bonusvanhemmuuteen, parisuhteeseen, perheenjäsenten välisiin suhteisiin,

lasten sopeutumiseen ja menneisyyteen liittyvät kysymykset.

Tässä artikkelissa pyrimme avaamaan sekä tutkimuksen että kliinisen työn näkökulmasta uusperheille

tyypillisiä kehityspolkuja ja antamaan vinkkejä uusperheen arjen tilanteisiin. Pohdimme

myös uusperheen hyvinvointia lapsen ja parisuhteen näkökulmasta sekä tilannetta, jossa unelma

toisiaan rakastavasta uusperheestä ei onnistukaan.

Mikä on uusperhe?

Kun kaksi aikuista, joista toisella tai molemmilla on lapsi tai lapsia ennestään perustaa uuden perheen,

puhutaan uusperheestä. Uusperheen aikuisilla voi olla hyvinkin erilaisia kokemuksia ja käsityksiä

perheestä ja vanhemmuudesta uusperheen muodostuessa. Uusperheen taustalla voi olla

kokemus erosta, leskeydestä, yksinhuoltajana olemisesta, tahattomasta tai vapaaehtoisesta lapsettomuudesta.

Koska uusperhe eroaa historialtaan, rakenteeltaan, suhteiltaan ja toiminnaltaan ensiperheestä,

on uusperheen aikuisen hyvä olla tietoinen siitä, millaisia erilaisia vaiheita uusperheen

muodostaminen tavallisimmin sisältää. Yleisesti ajatellaan, että toimiakseen uusperhe tarvitsee aikaa,

riittävästi vuorovaikutus- ja tunnetaitoja, hieman kärsivällisyyttä sekä kykyä tarkastella omaa

perhettä sen rakenteesta ja suhteista käsin.

Uusperheissä joudutaan/päästään harjoittelemaan taitoja toimia perheyhteisössä, tähdätään

arjen toimivuuteen ja perheenjäsenten suhteiden muodostumiseen riittävän hyväksi. Opettelu vie

oman aikansa ja aina se ei myöskään onnistu. Vakiintuneessa uusperheessä kunkin perheenjäsenen

oma rooli on selkeytynyt, ja kaikilla on riittävän yhtenäinen käsitys yhteisestä perhekulttuurista,

perheen pelisäännöistä sekä tavoista toimia perheenä.

130

Mistä uusperheessä on kyse?

- Perhe, jossa on kirjoilla alle 18-vuotias

vain toisen vanhemman lapsi.

- Tilastoissa ei huomioida vuoroasuvan

lapsen etävanhemman uusperhettä

eikä sateenkaariuusperheitä.

- Tilastokeskuksen (2021) mukaan 9 %

lapsiperheistä on uusperheitä.

- Uusperheitä on ollut niin kauan kuin

on ollut perheitä.

- Uusperheen muodostumisen taustalla

voi olla ero, leskeys tai itsenäinen

vanhemmuus.

Uusperheessä kaikilla perheenjäsenillä ei ole

biologisia siteitä tai yhdessä elettyä historiaa, joten

perheenjäsenten suhteiden muodostumiseen

ja tutustumiseen on hyvä varata aikaa. Alkuvaiheessa

uusperheen kehityskaarta voi tuntua jopa

siltä, että perheessä on kaksi eri tavalla toimivaa

ja kommunikoivaa perhettä.

Uusparin ja koko perheen hyvinvointia voi

edistää pyrkimällä tulemaan tietoiseksi kaikille

uusperheille tyypillisistä ilmiöistä ja niistä

osa-alueista, joihin perheen aikuiset voivat

omalla toiminnallaan ja suhtautumisellaan

vaikuttaa. On myös tärkeää hyväksyä tosiasiat,

joita uusperhe-elämä tuo tullessaan, ja

oppia elämään niiden asioiden kanssa, joihin

vaikutusmahdollisuudet ovat pienemmät.

Uusperheen rakentuminen

Perheytymisen alkuvaiheessa vanhempien tietämys esimerkiksi lasten historiasta, ominaisuuksista,

käyttäytymisestä ja mieltymysten kohteista on vielä jakautunut epätasaisesti. Siinä missä biologinen

vanhempi luonnollisesti tuntee lapsensa tavat toimia ja reagoida erilaisissa tilanteissa, bonusvanhempi

vasta opettelee tuntemaan ja tulkitsemaan kumppaninsa lapsia. Uusperheessä bonusvanhemman

rooli koetaankin useimmin kuormittavammaksi kuin biovanhemman rooli.

Biovanhempi saattaa ikävöidä toisen vanhemman luona olevia lapsiaan ja kokea surua siitä, ettei

näe heitä niin usein kuin haluaisi. Joskus ikävä ja syyllisyys haastavat myös uusperheen yhteistä

aikaa. Jos biovanhemman ja lapsen välinen suhde on erityisen sitoutunut tai lapsi tarvitsee erityistä

huomiota, voi biovanhempi kokea uusperheen sisällä jopa suojelun tarvetta lastaan kohtaan. Etenkin

uusperheen jäsentymisvaiheelle tyypillinen ilmiö vahvistaa perheessä biologisia linjoja. Arjen

laskeutuessa ja vieraskoreuden haihtuessa perheen arjessa olevia puhumattomia teemoja alkaa

nousta käsittelyyn. Tällöin saattaa syntyä ikään kuin kaksi leiriä, joissa korostuu ”minä ja minun

lapseni” sekä ”sinä ja sinun lapsesi”-asetelma. Kahtia jakautunut tilanne saattaa aiheuttaa epävarmuutta

ja ulkopuolisuuden kokemusta etenkin lapsettomalla bonusvanhemmalla.

Uusperheen jäsenten välisiä suhteita saattaa kuormittaa myös lasten läpikäymät menetykset,

jotka voivat vaikeuttaa sopeutumista uusiin ihmisiin. Lapsi kohtaa uusperheen myötä paljon muutoksia

eikä uuden vanhemman tai uusien sisarusten erilaisen kielen, rytmin, tunteiden ilmaisun tai

toimintamallin hyväksyminen ole aina helppoa.

Myös perheen ulkopuolelta tulevat paineet voivat hankaloittaa vanhemmuuden roolien löytymistä

perheessä. Toisinaan ex-puolisot, sukulaiset ja ystävät saattavat toiminnallaan sekä asenteillaan

aiheuttaa bonusvanhemmassa riittämättömyyden tunteita. Ikävä kyllä myös yhteiskunnan

perheitä koskettavien lakien sekä perheiden palveluiden perhekäsitys on yhä hyvin ensiperhekeskeinen.

Uusperheen arjessa tyypillisiä kehityshaasteita ovat erilaisten kasvatuskäytäntöjen yhteensovittaminen.

Parhaimmillaan uusperheen aikuiset toimivat yhdessä vanhemmuustiiminä tehden töitä

131

yhteisen vanhemmuuden eteen. Uusperheen yhtenäisistä kasvatuskäytännöistä olisikin hyvä keskustella

hyvissä ajoin. Kahden perheen toimintamallien ja kasvatuskäytäntöjen yhdistäminen vaatii

osaltaan aikuisten huomiota sekä aikaa. Riittävän hyvät vuorovaikutus- ja vanhemmuustaidot vähentävät

konflikteja perheessä sekä vahvistavat me-henkeä pariskunnan välillä.

Perhe-elämä on elämän mittainen seikkailu,

jossa ihmissuhteet rakennetaan

”kussakin hetkessä.

Miten jakaa pelimerkit reilusti

Uusperheissä kuten ensiperheissäkin on olemassa monenlaisia taloudenhoidon sekä kuluvastuun

malleja. Joissain uusperheissä kaikki kulut maksetaan yhdessä sillä ajatuksella, että se maksaa,

jolla juuri nyt on rahaa. Toisissa perheissä lapsen biologinen vanhempi maksaa esimerkiksi asumisesta

enemmän kuin lapseton puoliso. Tapoja hoitaa raha-asioita on monenlaisia. Yhteisen perheen

taloudesta päätettäessä keskustelun lähtökohtana tulisi olla reiluuden kokemus niin aikuiselle kuin

lapsellekin.

Uusperheet muodostuvat pääsääntöisesti ensiperheitä vanhemmalla iällä, jolloin aikuiset ovat

saattaneet tottua hoitamaan talousasioitaan omalla tavallaan, hyvinkin itsenäisesti. Uusperheissä

keskustelua kuitenkin tarvitaan, sillä usein talouteen vaikuttavat myös entiset puolisot, lasten toiset

vanhemmat ja se, mitä kuluja he maksavat. Miten perheen sisäiset menot jaetaan, onkin toinen juttu.

Menojen jakamisesta ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa.

Perheen aikuisilla voi olla myös keskenään hyvin erilaiset sosioekonomiset, taloudelliset tilanteet.

Toisen vanhemman tulot voivat olla moninkertaiset tai toisen omaisuus voi olla paljon

suurempi kuin puolisolla. Vaaleanpunaisten rakkauden huurujen keskellä ei tule kehdanneeksi tai

muistaneeksi puhua rahasta. Hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin tärkeää opetella puhumaan myös

perheen taloudesta, rahankäyttötavoista ja siitä, miten mahdollistaa riittävä perheen sisäinen taloudellinen

tasapaino.

Uusperheen sisällä on tärkeää, että käytössä on avoimet ja mahdollisimman reilut toimintamallit.

Muussa tapauksessa perheeseen tuotetaan tahtomattakin eriarvoisuuden, ulkopuolisuuden

ja katkeruuden siemeniä. Joskus perheen ulkopuoliset ihmiset saattavat hyväntahtoisellakin toiminnalla

aiheuttaa lapsille epätasa-arvoisen tilanteen. Etenkin kalenterijuhlat ja loma-ajat voivat

haastaa reiluuden kokemuksia lapsissa ja nuorissa, mikäli toiset perheen lapsista saavat enemmän

etuuksia kuin toiset. Voidaan olla esimerkiksi tilanteessa, jossa osa perheen lapsista pääsee toisen

biologisen vanhemman tai isovanhempien matkassa ulkomaille lomamatkalle, tai jouluna lahjojen

määrä ja laatu voi olla jakautunut epätasaisesti. Tällöin on hyvä selvittää tilannetta ja puhua yhdessä

asiasta lasten kanssa. On tärkeää auttaa lasta selviämään epäreiluuden tunteen keskellä. Perheessä

voidaan esimerkiksi päättää, että jos isovanhemmat säästävät yhdelle, niin perheen sisällä säästetään

toiselle lapselle.

Kaiken ei tarvitse olla tasapäistä. On kuitenkin hyvä yhdessä avata, mitä lapsen näkökulmasta

eriarvoisen kohtelun takana on. Lapsen on tärkeä kuulla, että kyseessä ei ole ”parempi lapsi”–”huonompi

lapsi ”-asetelma, vaan aikuisten erilaiset valinnat. Tavallisesti lapsen biologinen vanhempi

tuntee ja tietää parhaiten oman lapsensa tavat selviytyä hankalista tunteista ja tilanteista. On hyvä,

jos uusperheen vanhemmat käyvät keskustelua myös siitä, millaisia perheen lapset ovat tempera-

132

”Puhu, älä oleta.

mentiltaan ja millaisia selviytymisen keinoja kullakin lapsella aikuisten havaintojen mukaan on aikaisemmin

ollut. Oppiessaan tuntemaan kumppanin lapsen tavat käsitellä mielipahaa, pariskunnan

on helpompaa tukea yhdessä lapsia, mikäli epäreiluuden kokemuksia ilmenee.

Vertaisuuden voima

Uusperheessä on tyypillistä, että perheen aikuisten kokemukset vanhemmuudesta ovat erilaiset ja

eriaikaiset, vaikka molemmilla olisikin samanikäisiä lapsia. Uusperheen aikuinen voi olla taaperon,

kouluikäisen, murrosikäisen tai aikuisten lasten vanhempi. Uusperheessä toinen aikuinen voi olla

erityislapsen vanhempi tai myös lapseton, jolloin hänellä ei ole lainkaan kokemusta biologisesta

vanhemmuudesta. Erilaiset matkat vanhempana aiheuttavat uusperheessä sen, että etenkin kasvatusasioissa

saatetaan olla eri linjoilla.

Voi olla lohdullista tietää, että uusperheessä ihmissuhteet muuttuvat ja kehittyvät kaiken aikaa.

Yhteydenpito ex-puolisoiden välillä useimmiten muuttuu ja mukautuu uusperheen/uusperheiden

kiinteytyessä. Toki lasten itsenäistymisen ja oman paikan löytymisen myötä myös tarve ex-puolisoiden

väliselle vuorovaikutukselle pääsääntöisesti vähenee ja neutralisoituu.

Uusperheessä tulisi hyväksyä se, että perheen aikuiset harvemmin voivat olla täysin vertaisia

toisilleen vanhemmuudessa. Tästä syystä hakeutuminen muiden uusperheen aikuisten, vertaisten,

seuraan on usein hyödyllistä. Omaa oloa ja ymmärrystä helpottaa usein se, kun saa peilata omia kokemuksia

ja ajatuksia toisen, samassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa. On vapauttavaa huomata,

ettei ole mietteineen, kysymyksineen ja pulmineen yksin. Muut pohtivat ihan niitä samoja asioita.

Samanlaisessa elämäntilanteessa olevien kanssa voi nauraa turvallisesti yhdessä asioille, joita muut

eivät välttämättä ymmärrä lainkaan.

On vapauttavaa huomata,

että ei olekaan yksin omien

”ajatustensa kanssa.

Lapsen silmin

Vanhempien ero ja uusperhe-elämän alku voivat tarkoittaa lapselle isoja muutoksia, kuten muuttamista,

asumista kahdessa kodissa, uutta koulua tai päiväkotia ja uusiin ihmisiin tutustumista. Lasten

elämään voi tulla uusperheen myötä uusia ihmissuhteita, kuten bonusvanhempia, bonusisovanhempia

ja bonussisaruksia. Jos lapsi saa bonussisaruksia, hänen roolinsa osana uusperheen sisarusparvea

saattaa muuttua radikaalistikin siitä, mikä hänen roolinsa on ollut ensiperheessä. Ensiperheessä

sisarusparven nuorimmainen voikin olla uusperheessä keskimmäinen lapsi tai perheen ainoa lapsi

133

saakin uusperheessä sisaruksia seurakseen.

Vaikka lasten sopeutuminen uusperheeseen voikin sujua täysin ongelmitta, useimmilla lapsilla

ilmenee uusperheen alkuvaiheessa jonkinlaisia oman paikan löytymiseen liittyviä haasteita. On tärkeää

muistaa, että uusperheessä kasvaminen ei itsessään altista lasta käytöshäiriöille tai psyykkisille

ongelmille. Tutkimusten mukaan perheen huono ilmapiiri, selvittämättömät konfliktit tai pitkittynyt

erokriisi ovat sen sijaan, perhemuodosta riippumatta, lapsen kehitykselle selkeästi haitallisempia

kuin uusperheellisyys. Perhe-elämän muutoksissa ja uusperheeseen sopeutumisessa lapsi tarvitsee

aikaa sekä aikuisten tukea ja turvaa. On hyvä, jos lapsen ympärillä olevat aikuiset tiedostavat, mitä

muutoksia vanhempien ero ja uusperhe-elämän alku tarkoittavat lasten ja nuorten näkökulmasta.

Lapset liittyvät uusperheeseen omien iänmukaisten ja luontaisten kehitystehtävien kera. Uusperhetutkimukset

osoittavat, että ainakin lapsen temperamentti, ikä ja sukupuoli vaikuttavat sopeutumisprosessiin.

Pieni lapsi solahtaa uusperheeseen usein helpommin, kun taas teini-ikäinen

ei välttämättä sitoudu uuteen perheeseen lainkaan tai liittyy perheeseen vain hyvin löyhästi. Yli

12-vuotiaan lapsen kehitystehtävänä onkin vähitellen irtaantua taustaperheestään ja suunnata ajatuksiaan

kohti itsenäistymisen polkuja. Myös lapsen persoona ja elämäntilanne voivat osaltaan vaikuttaa

lapsen tai nuoren valmiuteen sopeutua uuteen perheeseen. Osa lapsista suhtautuu muutoksiin

luontevasti, kun toinen voi tarvita enemmän aikaa ja tukea muutosten käsittelyyn. Usein murrosiässä

esimerkiksi kaveripiirissä ja harrastuksissa tapahtuvat asiat voivat kiinnostaa nuorta enemmän

kuin perheen sisäisten suhteiden tai perheyhteyden vaaliminen.

Lapsen sopeutumista uuteen tilanteeseen voi haastaa erityisesti aikuisten tekemät ratkaisut ja

nopeasti muuttuvat tilanteet, jolloin lapsi ei ole ehtinyt käsitellä muutoksia riittävästi. On hyvä, jos

lapselle kerrotaan muutoksista riittävän ajoissa ja otetaan hänet mukaan kertomaan omia toiveitaan.

Luonnollisesti lapsen ikätaso sekä persoona huomioiden. Lapselle on kuitenkin tärkeää kuulla

muutoksista, jotka vaikuttavat suoraan hänen elämäänsä. Lapsi voi pohtia mielessään esimerkiksi

sitä, mitä ensiperheeseen hankitulle lemmikille tapahtuu, miten uusperhe-elämä vaikuttaa hänen

kaverisuhteisiinsa tai missä hänen sänkynsä uudessa kodissa sijaitsee. Lapsi kokee usein myös

surua siitä, että menettää toisen biologisen vanhempansa läsnäolon arjessa. Aikuisen tehtävänä on

kuulla ja kohdata lapsen suru ja ikävä.

Mikäli lasten biologisten vanhempien välit ovat kovin riitaisat, on riski, että lapsi tai nuori

siirtää omat tarpeensa sivuun ja alkaa huolehtia biologisten vanhempiensa hyvinvoinnista. Ammattilaiset

puhuvat tällöin parentifikaatiosta, jolla tarkoitetaan lapsen ja vanhemman roolien vääristymistä.

Pahimmassa tapauksessa lapsi tai nuori toimii viestinviejänä vanhempien välillä tai joutuu

kuuntelemaan toisen vanhemman mustamaalausta. Kummassakin tapauksessa lapsen ikätasoinen

kehitystehtävä kärsii ja lapsen kokema turvallisuuden tunne heikkenee. Lasten ja nuorten sopeutumisongelmat

ovatkin suurimmalta osin yrityksiä sopeutua ympärillä tapahtuviin muutoksiin. Las-

Tavanomaisia vanhempien riitojen vaikutuksia lapsiin ja nuoriin:

• sisäinen, kasvava ahdistus ja tunne-elämän muutokset

• emotionaalisen turvallisuuden tunteen väheneminen

• ulkoiset käyttäytymisongelmat, epäsosiaalinen käyttäytyminen

• mallin ottaminen vanhempien ongelmakäyttäytymisestä ja ongelmien ratkaisutavoista

• kognitiivisen suoritustason lasku

• fysiologiset reaktiot ja selittämättömät kivut

• ongelmalliset kaverisuhteet

134

ten tai nuorten diagnosoinnin sijaan viisaampaa olisikin tarkastella haastetilanteita perhemuutosten

ja siihen liittyvien tunne- ja vuorovaikutusmallien kautta.

Lapset, joilla on hyvät suhteet sekä bio- että bonusvanhempiin, voivat tutkimusten mukaan

parhaiten. Bonusvanhempi voi tuoda lapsen elämään turvaa, iloa ja uusia näkökulmia elämään.

Ideaalitilanteessa lapsen kaikkien vanhempien välit ovat riittävän hyvät, ja lasten ja nuorten asioista

voidaan keskustella rationaalisesti. Tosiasia kuitenkin on, että lapsen biologiset vanhemmat eivät

välttämättä kommunikoi keskenään, eivätkä näin ole riittävästi perillä lapsen tai nuoren tilanteesta.

Ne lapset, joilla syystä tai toisesta on ohuemmat, ristiriitaiset tai jopa katkenneet suhteet joko biotai

bonusvanhempiin, tarvitsevat todennäköisemmin enemmän tukea ja voivat oireilla uusperheessäkin

vahvemmin.

Keskeistä lasten ja nuorten tukemisessa on, että heitä ei jätetä asioiden kanssa yksin, vaan pyritään

havainnoimaan ja ymmärtämään kaikenlaisia tunteita, huolenaiheita sekä mahdollisia sopeutumisvaikeuksia

uudessa perheyhteisössä. Kaikenikäisten lasten kanssa on hyvä keskustella

uusperhe-elämän herättämistä tuntemuksista. Usein keskustelut on hyvä ajoittaa lapselle luontevan

tekemisen, kuten leikin, yhteisen ruuanlaiton tai harrastuskuljetusten yhteyteen. Lapsen tai nuoren

valmiutta ja halua käsitellä hankalia tunteita tulee kuitenkin kunnioittaa ja pyrkiä lähestymään lasta

sensitiivisesti ajoittamalla keskusteluja oikeisiin tilanteisiin. On hyvä muistaa, että itsenäistymisvaiheessa

oleva nuori ei lähtökohtaisesti kaipaa uutta perhettä ympärilleen. Hän on jo levittämässä

siipiään ulos maailmaan.

Vaikka uusperheen alkuvaiheessa lapset kokisivatkin sopeutumisvaikeuksia, uusperhe on usein

lapsille ihanteellinen kasvualusta. Tutkimukset osoittavat, että yksikin turvallinen ihmissuhde ja

yhteisöön kuulumisen tunne ovat lapsen kannalta merkityksellisen suojaavia. Uusperhe-elämän

myötä lapsi voi saada kasvualustakseen turvallisen ympäristön, jossa ilmapiiri on lämmin. Lapsi

voi uusperheen myötä saada myös mallin toimivasta, tasa-arvoisesta ja kunnioittavasta parisuhteesta

uusperheen vanhempien rakkauden ja hyvän parisuhteen myötä. Uusperheessä elävät lapset

ja nuoret saavat parhaimmillaan uusperheestä kasvuaan tukevan perhemallin, uusia sisaruksia ja

onnellisen äidin tai isän uuden kumppanin kera. Uusperhe voi tarjota lapsille sitä kiintymystä ja

hoivaa, mitä vaille he ehkä ovat jääneet aiemmassa, riitaisassa perheessä.

”Lapsen tulisi saada luvan kanssa

rakastaa kaikkia vanhempiansa.

Entä jos kaikki ei sujukaan

Suurin osa uusperheistä voi hyvin, mutta uusperhe voi tarvita myös tukea perheytymiseensä. Uusparien

eroriski on 5–10 prosenttia suurempi kuin ensiparien. Ympäristötekijät ja ajoitus kuten se,

miten nopeasti eron jälkeen uusperhe muodostetaan, voi selittää, miksi joillain uusperheillä on

vaikeampaa kuin toisilla. Uusperhe syntyy usein tilanteeseen, jossa perheenjäsenillä on käynnissä

monta sopeutumisvaihetta samanaikaisesti. Rakastumisen huuma, käsittelemättömät tai keskeneräiset

eroprosessit ja lasten omat sopeutumisprosessit voivat kietoutua uusperheessä toisiinsa aiheuttaen

hämmennystä ja epävakauden tunnetta.

Uusparin historia on läsnä niin parisuhteen kuin perheen arjessa. Aikuisten aikaisemmat parisuhdekokemukset

ja -haavat, unelmat ja pelot ohjaavat molempien toimintaa. Se, kuinka valmiita

molemmat ovat puhumaan, kuuntelemaan, tekemään kompromisseja, säätelemään omia tunteitaan

135

ja ottamaan tarvittaessa apua vastaan, ratkaisee paljon. Uusparit tunnistavat parisuhteessa olevat

kipukohtansa ensipareja nopeammin. Uusparit myös eroavat ensipareja herkemmin. Kenties syynä

on kokemus siitä, että erosta ja sen jälkeisestä elämästä voi selvitä.

Suurin osa uusperheen lapsista muodostaa ajan kuluessa hyvän suhteen myös bonusvanhempaansa.

Toisinaan voi kuitenkin käydä niin, että suhteet kumppanin lapsiin eivät muodostu bonusvanhemman

toiveiden mukaisesti tai toivottu suhde muodostuu vain osaan kumppanin lapsista,

toisten jäädessä etäisemmiksi. Onkin hyvä muistaa, että uudet ihmissuhteet vaativat aikaa, tahtoa ja

riittävästi yhteistä kosketuspintaa muodostuakseen. Bonusvanhemman on hyvä vaalia kiinnostusta

lapsen ajatuksista ja arjesta, missä lapsi aikaansa viettää. On hienoa, jos löydetään jokin yhteinen

asia tai tekeminen, jonka äärelle voi pysähtyä ihan kahdestaan, vaikka hetkeksikin. Yhteiset, parhaimmillaan

kahdenkeskiset hetket ja kiinnostuksen kohteet voivat vahvistaa suhdetta myönteisempään

suuntaan. Usein onnistumiset vuorovaikutuksessa ja arjessa ovat aivan pieniä askelia, jotka

auttavat myönteisempien suhteiden muodostumisessa. Lapsen tai nuoren biologinen vanhempi on

usein avainasemassa kuvaamaan lapsensa kiinnostuksen kohteita ja voi auttaa merkittävästi kumppaniaan

ymmärtämään paremmin lasta.

On hyvä muistaa, että lapsen ja vanhemman välit voivat olla haastavat ensiperheessäkin. Temperamentti,

kiinnostuksen kohteet ja persoonalliset ominaisuudet eivät välttämättä kohtaa vain

biologisen perimän perusteella. Tällöin ”turhat riidat” voivat kuormittaa koko perhettä. Myös bonusvanhemman

ja bonuslapsen välit voivat olla hankalat tai jopa riitaisat, jolloin se vaikuttaa luonnollisesti

koko uusperheen ilmapiiriin. Pienikin askel kohti toimivampaa vuorovaikutusta ansaitsee

huomiota. Hankalissa suhteissa jo se, että tervehditään tavatessa voi olla merkittävä askel sekä

bonusvanhemmalle että -lapselle.

Joskus bonusvanhemman voi olla myös hyödyllistä pohtia, mistä oma hankala tunne kumppanin

lasta kohtaan johtuu. Onko lapsen tavassa olla ja käyttäytyä jotain itselle hyvin vierasta, johon

on vaikea siksi suhtautua? Tuoko lapsi uusperheeseen toimintatapoja ja puhekulttuuria kumppanin

ex-elämästä ja sitä on vaikea sietää? Tai toisaalta, onko lapsi persoonaltaan hyvin samankaltainen

kuin itse, ja siksi ajaudutaan usein törmäyskurssille? Kun bonusvanhempi tulee tietoiseksi siitä,

mistä omat hankalat tunteet johtuvat ja millaisen lapsen kanssa ollaan tekemisissä, voidaan lähteä

etsimään ratkaisuja kohti myönteisempää vuorovaikutusta.

Toisinaan uusperheissä suhteet ajautuvat niin tulehtuneeseen tilanteeseen, että päätetään muuttaa

erilleen asumaan ja jatkaa uusparisuhdetta erillään asuen. Pariskunnan kyvyt ratkaista erillään

asumisen haasteet voivat vaatia silloin aivan erityistä huomiota. Todella hankalien tunteiden ja

suhteiden käsittelyyn voi olla hyvä hakea apua uusperhetyöhön erikoistuneelta ammattilaiselta.

Uusperheen vanhempien ero muuttaa myös lapsen ja bonusvanhemman suhdetta. Juridinen

vanhemmuus ei kosketa bonusvanhempaa. Hänellä ei ole oikeuksia eikä velvollisuuksia bonuslastaan

kohtaan. Uudessa tapaamis- ja huoltolaissa huomioidaan kuitenkin lapsen oikeus tavata eron

jälkeen tunnesuhteiltaan merkityksellisiä ihmisiä, kuten bonusvanhempaansa.

Rohkeus on merkillinen voimavara.

Se tuntuu kasvavan,

”mitä enemmän sitä käyttää.

136

Parisuhde uusperheen kantavana voimana

Uusparin rakastuminen ja parisuhde noudattelevat minkä tahansa parisuhteen kehitysvaiheita rakastumisen

huumasta rakastamiseen, eriytymiseen ja romanttiseen kumppanuuteen. Rakastuneet

aikuiset kaipaavat luonnollisesti kahdenkeskistä aikaa, mutta uusperheessä aikaa ja tilaisuuksia parisuhteen

vaalimiselle ei välttämättä ole helppoa löytää.

Parisuhteessa on alusta lähtien mukana jommankumman tai molempien lapsi tai lapsia edellisistä

suhteista. Erityistä uusparisuhteelle onkin se, että bonuslasten läsnäolo muistuttaa tavalla tai

toisella aina kumppanin menneisyydestä. Menneisyyttä ei voi ohittaa, jolloin se pakottaa ennen

pitkään uusparin kohtaamaan aikaisemmat toimintakulttuurit ja tavat. Ainakin toisella tai kummallakin

parisuhteen osapuolella on todennäköisesti takana ero tai leskeys ja siihen liittyvät tunteet. Se,

miten pitkä aika tapahtumasta on tai miten siihen liittyvät kokemukset on käsitelty, heijastuu myös

uuteen parisuhteeseen ja sitä kautta koko uusperheen hyvinvointiin.

Uusparisuhteelle on tyypillistä, että siihen voi kohdistua parisuhteen ulkopuolelta paineita ja

odotuksia. Myös pariskunta voi itse asettaa parisuhteelle ylimitoitettuja odotuksia. Toisinaan ex-elämän

henkilöiden vahva läsnäolo tai jopa puuttuminen uusperheen sisäisiin asioihin voi aiheuttaa

uusparisuhteessa ristiriitoja. Pariskunnan voi olla hyvä pohtia sitä, miten parisuhteen ulkopuolelta

tulevat tekijät saadaan rajattua siten, että pariskunta kokee olevansa suhteessa turvassa ja yhteisessä

rintamassa. Turvallisuutta voi lisätä pienillä keinoilla, joilla voi vähentää myös parisuhteen stressiä

merkittävästi. Ex-elämän vaikutusta parisuhteessa voi kokeilla rajata siirtämällä lapsiin liittyvien

asioiden käsittely ex-kumppanin kanssa sähköpostiviesteihin jatkuvan yhteydenpidon sijaan.

Ex-elämän vaikutus uusparisuhteen hyvinvointiin vähenee tavallisesti ajan myötä, sillä yhteydenpito

ex-kumppaneihin ja muihin ex-elämän verkostoihin muuttuu usein maltillisemmaksi, kun lapset

kasvavat ja tapaamiskäytännöt asettuvat osaksi arjen rutiinia.

Kahden perheen yhdistyminen ja uudet ihmissuhteet herättävät usein pariskunnassa monenlaisia,

hankaliakin tunteita. Yhteisen parisuhdeajan järjestäminen on olennaisen tärkeää. Toisinaan

tarvitaan parisuhdeajan varaaminen kalenteriin, jotta yhteinen aika saadaan järjestettyä. Pariskunnalla

on oltava aikaa keskustella sekä parisuhdetta mahdollisesti nakertavista asioista että vaalia

läheisyyttä, intohimoa ja romanttista rakkautta. Aikuisten tarvitsemat omat hetket voivat olla hyvinkin

arkisia, kuten yhteinen saunahetki, kahdenkeskinen iltalenkki tai vaikkapa yhteinen lounas

kesken työpäivän.

Parhaimmillaan uuspari oppii yhdessä tunnistamaan sekä itsessään että kumppanissaan erilaisissa

tilanteissa syntyviä reaktiotapoja ja selviytymisstrategioita. Sekä vuorovaikutuksen että tunteiden

säätelyn toimintamallien tunnistaminen ja tiedostaminen auttaa suhtautumaan itseen sekä

kumppaniin hyväksyvämmin. Tiedostamisen ja oppimisen myötä parit voivat harjoitella ilmaisemaan

itseään rakentavammin ja kuuntelemaan kumppaniaan entistä paremmin. Ajan, oppimisen ja

yhteisen tahtotilan myötä turvallisuus uudessa parisuhteessa kasvaa.

Uusperheessäkin aikuisten toimiva parisuhde on perusta lasten turvalliselle kodille. Kun lapset

näkevät, että omalla äidillä tai isällä on kaikki hyvin, myös he voivat rauhassa asettua perheeseen

lapsen paikalle.

”Uusparisuhde on

erityisesti tahtosuhde.

137

Perheen yhteinen

juttu

Puhu ja kuuntele

Meidän perheen

säännöt

Perhekalenteri

Parisuhdeaika

Viisi vinkkiä uusperheen arkeen

Keskeistä uusperheen toimivuudelle on uusperheen aikuisten pysähtyminen tiedostamisen ja ratkaisujen

etsimisen äärelle. Uusperheessä haasteita voi ilmetä kommunikaatiossa, ex-elämän rajaamisessa

tai perheessä vallitsevien erilaisten toimintakulttuurien yhteensovittamisessa.

Tutkimuksissa on ilmennyt useita suojaavia tekijöitä, jotka selittävät hyvinvointieroja uusperheiden

välillä. Niitä ovat esimerkiksi avoimuus ja tunteiden näyttäminen perheessä. Toista arvostavat

vuorovaikutus- ja tunnetaidot ovatkin toimivan uusperheen tukipilareita. Lisäksi uusperhe hyötyy

yhdessä laadituista sopimuksista ja säännöistä, joihin perheenjäsenet kokevat voivansa liittyä.

Koska uusperheessä on usein monta liikkuvaa osaa, perheen yhteinen kalenteri sekä perhepalaverit

ovat verrattomia apuvälineitä ohjaamaan arjen sujuvuutta.

Uusperheen suhteiden muodostumista voi auttaa se, että perheellä on jokin sitoutumista vahvistava

”yhteinen juttu”, johon kaikki perheenjäsenet voivat liittyä. Sitoutumista edesauttavat esimerkiksi

yhteinen harrastus, lemmikkieläin, remonttihanke, matkustelu, yhteisen lapsen syntymä tai

vaikkapa yhteiset perhepalaverit. Yhteinen tekeminen, aika ja kiinnostus kumppanin lapsia kohtaan

vahvistavat suhteita. Toisen lasta ei tarvitse rakastaa – reilu aikuisuus riittää.

Lopuksi

Uusperheelliset kertovat usein, että samalla kun uusperhe-elämä yllättää, haastaa ja opettaa, se antaa

mahdollisuuden uuteen perheeseen, uusiin ihmissuhteisiin ja uuteen rakkauteen. Uusperheessäkin

aikuisten parisuhde muodostaa perustan perheelle, mutta toisin kuin ensisuhteessa, sen rinnalla

kulkee usein aivan uudenlaisia tunteita. Tunteiden ja sisäistettyjen toimintamallien juuret ulottuvat

pariskunnan historiaan, usein jopa pariskunnan lapsuudenkotien parisuhde- ja perhekäsityksiin asti.

Uusperheen haasteet voivat tuntua työläiltä tai toisinaan jopa ylitsepääsemättömiltä. Uusperhe

haastaa usein aiempia käsityksiä perhe-elämästä ja ikään kuin pakottaa pariskunnan kasvun ja oppimisen

äärelle. Uusperheen taustalla olevat kirjavat kokemukset erosta, selviytymisestä, omien

tarpeiden tunnistamisesta ja identiteetin uudelleen muodostumisesta antavat parhaimmillaan erinomaisen

kasvualustan uudelle rakkaudelle ja uudelle perheelle.

Ensiparisuhteissa usein ajaudutaan tilanteesta toiseen ilman sen suurempaa käsikirjoitusta. Uusperheessä

on kuitenkin enemmän liikkuvia osia, esimerkiksi vuoroasuvan lapsen tai ex-puolison

kautta. Uusperhe ei toimi, elleivät sen jäsenet opi puhumaan. Hedelmällisintä uusperhe-elämä on

siinä vaiheessa, kun perheeseen on ehtinyt rakentua riittävästi turvaa ja toisten tuntemista, erilaisuu-

138

” nauru

Uusperheen supervoimana

voikin olla yhteisen ilon löytäminen,

ja yhdessäolo.

den hyväksymistä ja armoa suhteessa itseen ja toisiin perheenjäseniin.

Uusperheen resilienssiä, sinnikkyyttä ja kykyä selvitä vaikeuksien keskellä lisäävät toimiva

kommunikaatio, turvallinen tunnesäätelykyky sekä yhteenkuuluvuuden tunne. Tunne siitä, että

kuuluu itselle merkitykselliseen yhteisöön vahvistaa toivoa, merkityksellisyyden kokemusta ja

luottamusta elämän kantavaan voimaan.

Kirsi Heikinheimo on Suomen Uusperheiden Liitto ry:n toiminnanjohtaja, tohtorikoulutettava,

psykoterapeutti ja työnohjaaja

Elisa Jyllikoski (sosionomi YAMK) on Suomen Uusperheiden Liitto ry:n asiantuntija ja StepApp

-toiminnan kehittäjä

Lähteet:

Broberg, M. (2010). Uusperheen voimavarat ja lasten hyvinvointi. Väestötutkimuslaitoksen julkaisusarja D

52/2010. Helsinki: Väestöliitto.

Ganong L & Coleman M. (2017). Stepfamily relationships- Development, dynamics and interventions. 2nd

edition. Springer.

Jensen, T. M., & Howard, M. O. (2015). Perceived stepparent–child relationship quality: A systematic review

of stepchildren’s perspectives. Marriage & Family Review, 51(2), 99–153.

Jensen, T. M., Lippold, M. A., Mills-Koonce, R. & Fosco, G.M. (2018). Stepfamily Relationship Quality and

Children´s Internalizing and Externalizing Problems. Family Process, Vol. 57, No. 2, 2018.

Papernow P. (2013). Surviving and thriving in stepfamily relationships – what works and what doesn’t.

Routledge.

Pryor J. (2008). The international handbook of stepfamilies – policy and practice in legal, research and clinical

environments. John Wiley & sons.

Salo, S. (2011). Parisuhdeongelmat ja lasten psyykkinen hyvinvointi: kaksi tutkimusnäkökulmaa. Väitöskirja.

Jyväskylän Yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-4447-6.

Taylor, A. C., Robila, M., & Fiscakerly, B. (2013). Theory use in stepfamily research. In A. M. Fine & F. D.

Fincham (Eds.), Handbook of family theories (pp. 280–297). New York: Routledge/Taylor & Francis Group.

139

HN:n tarina:

Uusperheen äidin arkea ja haasteita

Olen 42-vuotias uusioperheen äiti. Perheeseeni kuuluu oma tytär edellisestä liitosta sekä mieheni

puolelta kolme täysi-ikäistä lasta. Lisäksi meillä on kaksi yhteistä lasta. Olen siis suurperheen äiti.

Mieheni tapasin, kun oma tyttäreni oli alle kaksivuotias. Aika pian suhteemme alkuvaiheessa saimme

tietää, että yhteinen poikamme oli tuloillaan.

Alkuunsa mieheni lapset kävivät isänsä luona joka toinen viikonloppu. Tai näin ainakin oli tarkoitus,

mutta tapaamiset vaihtelivat paljon, koska mieheni ex-kumppanin kanssa tapaamiset eivät

olleetkaan niin selkeitä kuin mitä se paperilla näytti.

Tyttäreni tapasi omaa isäänsä pääsääntöisesti joka toinen viikko. Eli tyttäreni on koko pienen

ikänsä asunut kahdessa eri osoitteessa. Muistan monesti ne kyyneleet, kun tyttöni vein isänsä viikolla

päiväkotiin. Isä oli tuolloin yötyössä ja nukkui päivällä. Jouduin siis tyttäreni viemään vieraiden

ihmisten hoitoon, vaikka minun olisi kuulunut antaa hänet isänsä hoiviin. Kyllä siinä lapsi sekä

itse alkuunsa itkettiin.

Mieheni kaksi vanhinta lasta muuttivat meille, kun he olivat menossa 1. ja 2. luokalle. Yhden

lukuvuoden jälkeen kuitenkin toiseksi vanhin lapsi halusi muuttaa takaisin äidilleen, joten emme

halunneet häntä tuossa vaiheessa estää. Meille oli tuolloin syntynyt perheen kuopuskin, joten tohinaa

riitti, kun asunnossa temmelsi kaksi poikaa ja kolme tyttöä.

Haastavinta uusioperheen elämässä tuntui olevan rajojen vetäminen. Huomasin monesti, että

meillä oli mieheni kanssa hyvin erilaiset näkemykset rajoissa sekä kasvatuksessa. Toki varmasti

vaikutti myös se, että omille lapsilleen oli vaikeampi pitää samoja rajoja, kuin ns. vieraalle lapselle.

Tämän vuoksi myös avioliittomme on useasti ollut murenemispisteessä, mutta kaikesta olemme

päässeet yli.

Uusioperheen äitinä en pystynyt koskaan rakastamaan kaikkia lapsia tasavertaisesti ja koinkin

siitä monesti syyllisyyttä. Olisin halunnut antaa tasapuolisesti rakkautta kaikille, mutta en pystynyt

itseäni pakottamaan rakastamaan. Tunsin usein olevani huono äiti ja äitipuoli lapsille.

Lisäksi haasteita lisäsivät molempien edelliset kumppanit. Rajat olivat lasten toisilla vanhem-

140

milla erilaiset kuin meillä ja tämä tuotti usein päänvaivaa. Monesti jouduimmekin pohtimaan, missä

kulkee meidän arvot ja rajat, kun toisaalla rajat olivat joko löysemmät tai tiukemmat.

Myös elatusasioissa jouduttiin paljon kädenvääntöjä käymään. Onneksi oli sen verran tietoa

jo, että tiesi ettei kannata laittaa papereihin nimeä, jos jokin vaikuttaa väärältä. Siksi haluaisinkin

muistuttaa kaikkia, että älä kirjoita paperiin nimeä, jos se hiukankin epäilyttää, vaan ota yhteyttä

asiantuntijaan, joka osaa ohjata elatus- ja asumisasioissa.

Tyttöni elatuksessa tehtiin nollasopimus, koska sovimme jo tytön ollessa pieni, että tyttö tulee

asumaan vuoroviikoin, ja sen vuoksi en minä eikä tytön isä katsonut tarpeelliseksi elatussopimuksia

tehdä. Pitkään kuitenkin keskusteltiin asumiskuvioista, koska tyttöni isä olisi halunnut tytön asuvan

virallisesti hänellä ja minä taas halusin hänen asuvan minun luonani, koska pelkäsin tytön joutuvan

muuttamaan toiseen kaupunkiin.

Itselleni tuotti hankaluuksia myös yhteydenpito ex-mieheni kanssa. En pystynyt keskustelemaan

lapsen isän kanssa asioista puhelimitse enkä kasvotusten, koska hän ei suostunut puhumaan.

Myös viestittelyt olivat yksipuolisia tai vastauksia tuli hyvin lyhyesti. Koin, että lapsen isää ei

kiinnostanut lapsen asiat, vaan hän haluaa tavata lasta vain sen vuoksi, ettei tarvitse elatuksia maksaa.

Lapsen isää ei koskaan näkynyt päiväkodin juhlissa tai palavereissa, jos minä itse niihin olin

menossa.

Olisin itse kaivannut enemmän sitä, että lapsen isä olisi voinut keskustella sulassa sovussa ja

käydä juhlissa ja palavereissa, koska nämä olivat myös tytölle tärkeitä.

Mieheni puolella elatussopimuksia tehtiin noin 1-2 vuoden välein, koska mieheni teki määräaikaista

työtä, jolloin myös tilanne saattoi muuttua tuona aikana. Pääasiassa sopimukset saatiin

nollasopimuksiksi, koska mieheni tulot olivat laskennallisten rajojen alapuolella, mutta usein myös

katsottiin työttömyyskorvauksien lapsikorotussumma elatusmaksuksi.

Tänä päivänä meillä asuu vielä kotona kaksi yhteistä lasta sekä minun tyttäreni, joka parin

vuoden kuluttua varmaan lentää pesästään. Mieheni lapset käyvät säännöllisen epäsäännöllisesti

kylässä. Mieheni vanhin tyttö asuu samassa kaupungissa kuin me, mutta harvoin näemme, koska

sekä minulla että hänellä on vuorotyö. Miehen pojat käyvät muutaman kerran vuodessa ja ovat

yleensä tuolloin pidemmän jakson meillä. Mieheni vanhin poika kuitenkin pyrkii tulemaan jatkossa

useammin meille, kun opiskelee toisessa kaupungissa.

Vuosien jälkeen uusperheemme elämä asettui uomiinsa, ja haasteiden ja kompromissien jälkeen

voimme todeta, että loppujen lopuksi kaikki on nyt hyvin.

141

Fakta

Kieli- ja onnellisuusmuureja:

monimuotoiset perheet ja ero

Monimuotoinen lapsiperhe voi tarkoittaa esimerkiksi adoptio-, sijais- tai sateenkaariperhettä sekä

monikulttuurista perhettä. Tässä lyhyessä koosteessa käydään läpi muutamia erityispiirteitä, jotka

saattavat tulla vastaan monimuotoisen perheen erossa.

Monikulttuurinen perhe

Miten Suomessa erotaan? Eroava vanhempi löytää itsensä keskeltä uuden tiedon viidakkoa. Hän

kohtaa termejä kuten elatusapu, vuoroasuminen tai yhteishuoltajuus. Oikeuksia ja velvollisuuksia

koskevan lainsäädännön hahmottaminen saattaa olla haastavaa kenelle tahansa, mutta se voi olla

erityisen vaikeaa maahanmuuttajalle. Edessä voi olla paitsi kielimuuri, myös ongelmia suomalaisten

käytäntöjen ymmärtämisessä sekä palvelujen saatavuudessa. Kun toinen vanhemmista on maahanmuuttaja,

erotilannetta voi siis sävyttää vaikeus sisäistää, mitä ero ja vaikkapa elatusvelvollisuus

tarkoittavat Suomessa.

Koska ero tarkoittaa perhesiteiden purkautumista, se voi tarkoittaa myös maahanmuuttajataustaisen

vanhemman oleskeluluvan uudelleenarviointia, jos toinen vanhempi hakee yksinhuoltajuutta

ja ex-puolison huoltajuuden purkamista. Asetelmasta voi syntyä vallankäytön väline eroprosessissa

ja se saattaa kasvattaa (tosin hyvin harvinaista) lapsikaappauksen riskiä.

Sijoitetut lapset

Sijaisvanhempien ero on riski sijoituksen jatkumiselle, ja sijoitus arvioidaan aina uudelleen viranomaisen

toimesta. Olennainen kysymys erotilanteessa on se, kumpi vanhemmista on sijoitetun

lapsen pääasiallinen ja toimeksiantosuhteinen perhehoitaja. Pohdintaan saattaa tulla tämän vanhemman

kyky jatkaa sijaisvanhempana tai toimeksiannon siirtäminen toisen sijaisvanhemman

nimiin. Sijoittava kunnan sosiaalityöntekijä on keskeisessä asemassa arvioimassa eron jälkeistä

vanhemmuutta. Lapsen etua turvatessa tulee muistaa, että sijoitetuilla lapsilla on usein taustalla

traumatisoituminen.

Adoptio

Adoptioperheen perustamista edeltää usein vuosia kestävä ja monivaiheinen prosessi, joka vaatii

vanhemmilta paljon. Tämä saattaa heijastua erotilanteessa siten, että ajatus erossa olemisesta omasta

lapsestaan voi tuntua tavallista vaikeammalta. Myöskään lapsen sopeutuminen esimerkiksi vuoroasumiseen

ei ole itsestäänselvää – taustalla saattaa vaikuttaa kiintymyssuhdetrauma sekä muita

erityistarpeita. Lapsen edun huomioinnin vuoksi vanhempien on oltava valmiita joskus vaikeisiinkin

kompromisseihin esimerkiksi asumisjärjestelyissä.

142

Perheet, joiden taustalla on lapsettomuutta/hedelmöityshoitoja

Lapsettomuus on usein ns. ydinkokemus, joka jää ihmiseen ja voi vaikuttaa vanhemmuuteen. Pitkät

lapsettomuushoidot ja mahdolliset keskenmenot saattavat traumatisoida ja aiheuttaa kuormitusta

parisuhteeseen. Eron yhteydessä nämä yhteiset jaetut kokemukset voivat syventää kriisiä vaikeiden

muistojen ja tunteiden aktivoituessa. Lapsettomuuden kokemuksen myötä vanhemman voi olla vaikea

sopeutua siihen, että joutuisi olemaan lapsesta erossa.

Jos lapsi on saanut alkunsa luovutetuilla sukusoluilla, tämä voi nostaa pintaan vanhoja haavoja

erokriisin keskellä. Vanhempi, jonka geenejä lapsi ei kanna, saattaa kyseenalaistaa asemaansa, ja

myös toinen vanhempi voi tehdä niin. Jos lapsi ei vielä itse tiedä taustastaan, oikea hetki kertoa siitä

ei ole kesken vanhempien eroprosessin.

Sateenkaariperheet

Sateenkaariperheiden eroa koskevaa tietoa on saatavilla verrattain vähän, vaikka eroproblematiikkaa

on paljon. Hankalimmat tilanteet liittyvät usein juridiseen vanhemmuuteen, jos perheensisäistä

adoptiota ei ole toteutettu. Tämä vaikuttaa esimerkiksi tapaamisoikeuteen, joka lapsella on juridiseen

vanhempaan, mutta joudutaan anomaan erikseen lapselle erityisen läheiselle aikuiselle. Lapsenhuoltolaissa

on tälle edellytykset kuten myös vuoroasumiselle. On huomioitava, että tapaamisoikeus

ei automaattisesti tarkoita elatusvelvollisuutta.

Sateenkaariperheiden yleisin perhemalli on naispari, joka on saanut lapsen luovutettujen sukusolujen

avulla. Erotilanteessa painaa usein myös se, kumpi on synnyttänyt lapset. Selvitysten

mukaan sateenkaariparit jakavat vanhemmuuden hyvin tasaisesti. Tämä saattaa näkyä positiivisesti

erotilanteissa, sillä mitä enemmän vanhemmat osallistuvat tasapuolisesti lapsen kasvatukseen, sitä

paremmin eron jälkeinen vanhemmuus toteutuu ja siihen sitoutuminen on vahvalla tasolla – ainakaan

vanhemmuudesta ei tarvitse riidellä niin paljoa, vaikka muista asioista täytyisikin.

Onnellisuusmuuri ja vähemmistöstressi erotyössä

Eroauttamistyössä on tärkeä muistaa, että monimuotoinen perhe voi joutua kokemaan ennakkoluuloja

ja jopa syrjintää. Normista poikkeava perhemuoto voi aiheuttaa myös kohtuuttomia paineita

ja synnyttää parisuhteen ylle ns. onnellisuusmuurin: “Kun kerran olemme suuren vaivan kautta

saaneet perheen, meidän on pakko olla onnellisia.” Tämän paineen taakse voi piiloutua vähemmistöstressiä

ja epävarmuutta omasta vanhemmuudesta ja siitä, lasketaanko omaa perhettä perheeksi

lainkaan. Esimerkiksi ei-juridinen, mutta sosiaalinen vanhempi tai bonusvanhempi voi tuntea itsensä

ulkopuoliseksi, mikä aiheuttaa pelkoa ja vaikuttaa eron käsittelyyn. Tummaihoisen ihmisen

valkoihoinen puoliso voi kärsiä puolison kokemasta rasismista ja joutua kokemaan sitä myös itse.

Tämä seurauksena erotilanne voi aiheuttaa syyllisyyttä, koska ero lisää edelleen puolison kärsimystä.

Tällaisia taakkoja kantavat ihmiset voivat olla valmiiksi niin vereslihalla, että erokriisistä selviäminen

on tavallistakin haastavampaa. Kun perhetilanne on erityinen, ero voi aiheuttaa erityisiä

pettymyksen, häpeän ja syyllisyyden tunteita.

Koostetta varten on haastateltu Monimuotoiset perheet -verkoston asiantuntija Anna Moringia.

143

Lisätietoja:

monimuotoisetperheet.fi

144

5 TULEVAISUUDEN JA

TOIVON NÄKÖKULMIA

“Oleellista on päästää irti toisen

syyttämisestä tai syyllistämisestä.”

145

Juhani Kaasinen

Lapsen vanhemmasta vieraannuttaminen –

toivonpilkahduksia torjutuille vanhemmille

Eroavien vanhempien tulisi sopia, miten yhteisten lasten asuminen, huolto ja tapaamisoikeudet

järjestetään. Asioista ei aina kyetä sopimaan, mikä merkitsee huoltoriitaa. Pahimmillaan riidat pitkittyvät

ja niitä ratkotaan oikeudessa. Riitaisa eroprosessi ja sen pintaan nostamat, pitkään jatkuneet

vihamieliset tunteet voivat ruokkia kostonhalua toista osapuolta kohtaan. Äärimmäisissä tapauksissa

yhteisiä lapsia aletaan käyttää koston välineinä, jolloin vanhempi pyrkii heikentämään ja jopa

tuhoamaan heidän suhteensa toiseen vanhempaan. Tätä kutsutaan lapsen vanhemmasta vieraannuttamiseksi.

Vieraannuttamisprosessin suurimpia kärsijöitä ovat lapset, mutta myös kohteeksi joutuneille

vanhemmille kokemus voi olla erittäin traumaattinen. Tässä artikkelissa lapsen vanhemmasta

vieraannuttamista lähestytään sen kohteiksi joutuneiden, torjuttujen vanhempien näkökulmasta.

Artikkelin perustana on Elatusvelvollisten Liitto ry:n tilaama ja Laurea-ammattikorkeakoulussa

marraskuussa 2021 julkaistu opinnäytetyöni. Työssäni tutkin torjuttujen vanhempien kokemuksia

vieraannuttamisesta laadullisen teemahaastattelun avulla. Tässä artikkelissa kuvaan vieraannuttamisilmiötä

ja opinnäytetyöni tuloksia tiivistetysti. Niiden mukaan vieraannuttamisen ei kaikista

kielteisistä vaikutuksistaan huolimatta tarvitse merkitä vanhemman ja lapsen suhteen katkeamista,

ja joissakin tapauksissa tämä suhde voi jopa vahvistua. Tämä antaa toivoa vieraannuttamisen kohteiksi

joutuneille vanhemmille.

Huoltoriita voi johtaa vieraannuttamiseen

Erotilanteessa toisesta vanhemmasta tulee etävanhempi ja toisesta lähivanhempi. Lähivanhempi on

se, jonka luona lapset virallisesti eron jälkeen asuvat. Toinen vanhemmista on lain mukaan merkittävä

lähivanhemmaksi, vaikka lapset asuisivat vanhempiensa luona vuoroviikoin. Niin ennen

eroa kuin myös sen jälkeenkin molemmat vanhemmat ovat elatusvelvollisia lapsistaan. Eroavien

vanhempien tulisi sopia joko suullisesti tai kirjallisesti lapsen tapaamisoikeudesta, elatuksesta ja

etävanhemman elatusvelvollisuudesta. Sopimus on kuitenkin täytäntöönpanokelpoinen vain lapsen

146

kotikunnan lastenvalvojan vahvistuksella tai tuomioistuimen päätöksellä.

Jos sopua lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta ei synny, on kyse huoltoriidasta. Asiaa voidaan

ensin yrittää ratkaista kunnallisessa perheasiain sovittelussa. Mikäli sovittelukaan ei tuota

tulosta, viedään asia tuomioistuimen ratkaistavaksi. Tällöinkin tuomari pyrkii ensin siihen, että

asia sovittaisiin ilman varsinaista oikeusprosessia. Huoltoriidat ovat tuomioistuimille monesti hyvin

hankalia, sillä osapuolet tuovat oikeuteen useita keskenään ristiriitaisia asiantuntijalausuntoja

ja todisteita väitteidensä tueksi. Vaikeimmissa tapauksissa kyse voi olla pyrkimyksestä vaikeuttaa

ja jopa katkaista lapsen ja toisen vanhemman välinen suhde. Tällöin puhutaan lapsen vanhemmasta

vieraannuttamisesta.

Vieraannuttaminen ja sen vaikutukset

Lapsen vanhemmasta vieraannuttamisella tarkoitetaan toimintaa, jossa vanhempi joko tiedostaen

tai tiedostamattaan pyrkii heikentämään ja jopa tuhoamaan lapsen kiintymyssuhteen toiseen vanhempaan.

Vieraannuttaminen ajoittuu yleensä eroprosessin ympärille, mutta voi jatkua myös pitkään

sen jälkeenkin erilaisena kiusantekona, vaikka lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta olisikin

sovittu. Tyypillisiä keinoja vieraannuttaa ovat esimerkiksi lapsen ja kohdevanhemman välisten tapaamisten

vaikeuttaminen, lasta koskevan tiedon pimittäminen sekä vahingollisen mielikuvan luominen

lapselle toisesta vanhemmasta. Äärimmäisissä tapauksissa toista vanhempaa voidaan syyttää

lapsen kaltoinkohtelusta ja lapsi voidaan jopa kaapata ulkomaille. Oikeastaan vain mielikuvitus on

rajana vieraannuttamisessa käytettäville keinoille. Vieraannuttajavanhempi voi manipuloida sukulaisensa

ja jopa viranomaiset puolelleen edistämään toiseen vanhempaan kohdistuvaa mustamaalausta.

Läheinenkin suhde vanhemman ja lapsen välillä voi heikentyä tai jopa katketa kokonaan

vieraannuttamisen seurauksena. Onnistuessaan vieraannuttaminen voi saada lapsen käyttäytymään

kohdevanhempaa kohtaan vihamielisesti, ja lapsi saattaa lopulta kieltäytyä tapaamasta tai pitämästä

häneen yhteyttä.

Vieraannuttamisen motiivina on useimmiten vieraannuttajavanhemman toista osapuolta kohtaan

tuntema viha, katkeruus ja kostonhalu. Monesti kohdevanhempi on ollut eron suhteen aloitteellinen,

mikä on tullut toiselle täytenä yllätyksenä. Vieraannuttajavanhempi voi kokea tulleensa

loukatuksi ja nöyryytetyksi, jolloin hän ikään kuin haluaa tasata tilit toisen vanhemman kanssa.

Vieraannuttajavanhemmilla on todettu erilaisia, esimerkiksi narsistisen tai epävakaan persoonallisuushäiriön

piirteitä, jotka usein kumpuavat katkoksista lapsuuden kiintymyssuhteissa. Aina ei

suinkaan ole kyse persoonallisuushäiriöstä, vaan pitkittynyt parisuhdekonflikti voi joskus tuoda

sen osapuolissa esiin piirteitä, joita kumpikaan ei alun perin uskonut olevan olemassa. Merkillepantavaa

on selkeä ylireagointi sinänsä kuormittavassa tilanteessa. Pitkittyneessä huoltoriidassa

sen osapuolten psyykkinen kuormitus kasvaa. Tällöin olisikin tärkeää kiinnittää huomiota henkisen

hyvinvoinnin ylläpitoon ja tarvittaessa tarjota riidan osapuolille keskusteluapua.

Vieraannuttamisen käsitettä pidetään osittain ongelmallisena, eikä sen luotettavuudesta ole vielä

tarpeeksi empiiristä tutkimusnäyttöä. Ilmiö on joka tapauksessa tunnettu ammattilaisten keskuudessa.

Vieraannuttamista voi kuitenkin olla hankala tunnistaa huoltoriidan osapuolten toisistaan

poikkeavien näkemysten vuoksi. Toisaalta vieraannuttajaosapuoli voi pahimmillaan saada viranomaiset

uskomaan omaa tarinaansa, minkä seurauksena kohdevanhempi joutuu tekemään hänelle

epäedullisen sopimuksen lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. On arvioitu, että oikeuteen päätyvistä

huoltoriidoista 10–20 prosentissa esiintyy vieraannuttamista. Vieraannuttamisen yleisyydestä

voi kuitenkin esittää vain valistuneita arvauksia, sillä monesti sitä tapahtuu viranomaisilta piilossa.

147

Jo vanhempien ero sinänsä on lapselle kuormittava kokemus, jota vieraannuttaminen voi entisestään

pahentaa. Lapsi kokee toisen vanhemman mustamaalauksen aluksi hämmentävänä, sillä

lähtökohtaisesti hän rakastaa molempia vanhempiaan. Lapsi joutuu pahimmillaan tukahduttamaan

näitä tunteita toista vanhempaansa kohtaan miellyttääkseen vieraannuttajavanhempaa. Lapsi voi

myös tahtomattaan joutua toisiaan panettelevien vanhempiensa viestinviejäksi. Lapsi kuulee asioita,

joiden käsittelyyn hänen ymmärryksensä ja kehitystasonsa eivät vielä riitä. Pitkä ja systemaattinen

lapsen manipulointi voi lopulta saada hänet hylkäämään toisen vanhempansa. Tutkijat ovat

varsin yksimielisiä siitä, että vieraannuttaminen muodostaa merkittävän uhan lapsen psyykkiselle

kehitykselle. Yhdysvaltalaisissa tutkimuksissa esiin tulleita, lasten ja nuorten tyypillisimpiä vieraannuttamisesta

johtuvia oireita ovat olleet esimerkiksi ahdistuneisuus, masentuneisuus, jäsentymätön

viha toista vanhempaa kohtaan, käytöshäiriöt, empatiakyvyn puute, univaikeudet, syömishäiriöt

ja oppimisen vaikeudet. Vieraannuttamista kokeneilla lapsilla oli myös vanhemmalla iällä

vaikeuksia muodostaa toimivia sosiaalisia suhteita, ja heidän riskinsä erota kumppanista aikuisiällä

oli kasvanut heikoksi jääneen perusluottamuksen vuoksi.

Vieraannuttaminen on erittäin kuormittavaa myös sen kohteeksi joutuneelle vanhemmalle. Pahimmillaan

kohdevanhempi tuntee samantyyppistä tuskaa kuin tilanteessa, jossa oma lapsi olisi

kadonnut tai menehtynyt jonkin onnettomuuden seurauksena. Syynä on paitsi kontaktin puute,

myös epätietoisuus ja huoli lapsen elämäntapahtumista ja siitä, mitä lapsi torjutusta vanhemmasta

ajattelee. Torjuttu vanhempi joutuu monesti jopa vuosien ajan seuraamaan lapsensa kaltoinkohtelua

sivusta vailla keinoja puuttua tilanteeseen, mikä voi aiheuttaa pitkäkestoisen trauman. Suomessa

tehtyjen tutkimusten mukaan vieraannuttamisen kohteiksi joutuneilla vanhemmilla on todettu

muun muassa traumaperäisen stressin oireita, masennusta, riittämättömyyden tunnetta ja itsetunnon

heikentymistä, minkä lisäksi osa heistä oli pohtinut ja jopa yrittänyt itsemurhaa.

Torjuttujen vanhempien kokemuksia vieraannuttamisesta

Opinnäytetyötäni varten haastattelin etäyhteyden avulla kuutta vanhempaa, jotka olivat kokeneet

joutuneensa vieraannuttamisen kohteiksi. Haastattelu toteutettiin laadullisena teemahaastatteluna.

Haastattelun kolme teema-aluetta olivat eroprosessi ja vieraannuttaminen, vieraannuttaminen ja

vanhemmuus sekä vieraannuttamisen käsittely. Haastateltavista kolme oli naisia ja kolme miehiä.

Kaksi haastateltavista oli lähivanhempia ja neljä etävanhempia. Haastattelut nauhoitettiin ja

niiden analysoinnissa käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Analyysillä haettiin vastausta

tutkimuskysymykseen, miten torjutut vanhemmat kokivat heihin kohdistuneen vieraannuttamisen.

Tulosten mukaan vanhemmat kokivat joutuneensa kiusaamisen, kuten mustamaalauksen,

huoltokiusaamisen ja vainoamisen kohteeksi. Mustamaalaukseen ottivat osaa myös

vieraannuttajavanhemman lähipiiri. Lasta koskevaa tietoa myös pimitettiin ja tapaamisia

hankaloitettiin. Haastateltavat kokivat myös vieraannuttamisen vaikuttaneen heidän koettuun

hyvinvointiinsa. Negatiiviset vaikutukset ilmenivät muun muassa unettomuutena, masennuksena,

uupumuksena ja heikentyneenä perusluottamuksena, minkä lisäksi sosiaalinen elämä kärsi joidenkin

ystävyyssuhteiden katkettua. Vieraannuttaminen vaikeutti eron jälkeistä uutta perhe-elämää ja

uuden parisuhteen solmimista. Toisaalta vieraannuttamisprosessi toi mukanaan myös tarpeen ja

mahdollisuuden omalle henkiselle kasvulle ja paransi monen haastateltavan itsetuntemusta. Saadun

vertaistuen myötä moni haastateltava solmi myös uusia ystävyyssuhteita.

Siinä on vielä mukana ne isän vanhemmat lapset ja sitten isän suku ja ne on luonu sen kuvan että

mä oon niinku se hullu (Haastateltava 1)

148

Pyysin sitten, että voisiko puoliso tuoda, tuota noin tännepäin niitä (lapsia) niin vastaus oli,

että hän ei aja metriäkään tännepäin. (Haastateltava 3)

Ei vaan niinku voi uskoa, että se on niinku pahinta painajaisunta, mutta se on sillä erolla

vaan että sä elät koko ajan sitä. (Haastateltava 5)

Haastateltavat kokivat vieraannuttamisen myös koetelleen heidän ja lastensa välisiä suhteita.

Suhteiden lapsiin kuvattiin joko heikentyneen, pysyneen ennallaan sekä joissakin tapauksissa jopa

vahvistuneen vieraannuttamisen seurauksena tai siitä huolimatta. Vanhempien ja lasten välillä

ilmeni joissakin tapauksissa kitkaa heidän palattuaan vieraannuttajavanhemman luota. Suurin

osa kuitenkin koki, ettei vieraannuttaminen ollut heikentänyt heidän ja lasten välistä suhdetta.

Kiinnostavaa oli, että osa haastateltavista kertoi lasten jopa kyseenalaistaneen väitteet, joita

vieraannuttajavanhempi oli heistä esittänyt.

Kaikki haastateltavat kokivat vieraannuttamisen myös viranomaisilta saatuna huonona kohteluna,

joka ilmeni erityisesti sosiaaliviranomaisten ymmärryksen puutteena heidän tilannettaan

kohtaan. Haastateltavien mukaan heidän näkemyksilleen ei annettu riittävästi painoarvoa, minkä

lisäksi he pitivät monia päätöksiä lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta oikeustajun vastaisina.

Kokemukset heikensivät haastateltavien luottamusta viranomaisia kohtaan.

Vieraannuttamisen alussa suhde tuota noin siihen vanhempaan poikaan niin se lähti pikkuhiljaa

etääntymään ja on etääntynyt edelleen. (Haastateltava 3)

Esikoinen on nyt tällä hetkellä tottunut tai oppinut siihen, että että jos tuota äitee kysyy,

sanoo minusta jotain, niin se sitten ei ota sitä todellisena enää tällä hetkellä vaan se sitten

varmistaa, että pitääkö paikkansa. (Haastateltava 6)

Heidän ammattitaitoonsa on hiukan tässä yhdeksän vuoden aikana mennyt usko. (Haastateltava

4)

Voiko vieraannuttamisesta seurata mitään hyvää?

Vieraannuttamisen näyttäytyminen torjutuille vanhemmille, kielteiset vaikutukset heidän kokemaansa

hyvinvointiin sekä huonoksi koettu kohtelu viranomaisilta vastasivat pitkälti aiheesta jo

löytyvää tutkimustietoa. Aiemmissa tutkimuksissa on myös selkeästi tullut esiin, että vieraannuttaminen

muodostaa uhan torjutun vanhemman ja lapsen väliselle suhteelle. Vieraannuttamisen aikaisista

positiivisista vaikutuksista torjuttujen vanhempien kokemaan hyvinvointiin ei sen sijaan

mainita aikaisemmissa tutkimuksissa.

Kaikki vanhemmat hyötyivät saadusta vertaistuesta. Kokonaisvaltainen omasta hyvinvoinnista

huolehtiminen ja esimerkiksi pyrkimys riittävään yöuneen auttoivat vanhempien selviämistä kuormittavasta

tilanteesta. Myös oman tilan ja oman ajan tärkeys koettiin merkittäväksi hyvinvointia

edistäväksi tekijäksi.

Monelle haastateltavalle vieraannuttamisprosessi antoi tilaisuuden itsetutkiskeluun sekä uudelle

henkiselle kasvulle ja merkityksellisemmälle elämälle. Asiaa oli saatu käsiteltyä rauhassa niin

ammattiauttajien, läheisten kuin vertaistenkin tuella. Vieraannuttaminen oli kriisi, joka loppujen

lopuksi muotoutui osaksi elettyä elämää. Asian käsittelyä helpotti sen tosiasian tunnustaminen, että

149

kaikkeen ei pysty itse vaikuttamaan. Vieraannuttaminen antoi vanhemmille hyviä toimintamalleja

vastaavien tilanteiden varalta. Esimerkkejä tällaisista olivat kaiken tiedon kirjaaminen ylös ja vaatimus

yhteydenpidosta kirjallisessa muodossa toisen osapuolen kanssa.

Kaikki vanhemmat olivat onnistuneet säilyttämään suhteet lapsiinsa, vaikka osa haastatelluista

kuvasikin vieraannuttamisen aiheuttaneen lapsissa hämmennystä. Paluu vieraannuttajavanhemman

luota oli eräissä tapauksissa muuttanut hetkellisesti lasten käytöstä niin, että he saattoivat kyseenalaistaa

torjuttua vanhempaa ja hänen kotinsa sääntöjä. Nämä seikat ovat tulleet ilmi myös aikaisemmissa

tutkimuksissa. Tilanne meni kuitenkin muutamassa päivässä ohi lasten asetuttua ja tuttujen

rutiinien löydyttyä. Lasten ja torjutun vanhemman väliset ristiriidat tällaisissa vaihtotilanteissa

ovat hyvin ymmärrettäviä, sillä he saavat vieraannuttajavanhemman luona kuulla toistuvaa toiseen

vanhempaan kohdistuvaa mustamaalausta. Säännöt eri kodeissa saattavat myös poiketa toisistaan.

Lapset eivät kuitenkaan suhtautuneet torjuttuihin vanhempiin vihamielisesti tai esimerkiksi pitäneet

mykkäkoulua.

On erittäin merkittävää, että suurin osa haastatelluista koki suhteen lapsiinsa pysyneen ennallaan,

ja osa koki suhteen jopa vahvistuneen vieraannuttamisen seurauksena tai siitä huolimatta.

Vieraannutettu lapsi saattaa toistaa vieraannuttajavanhemman sanomiset sellaisenaan, mutta näissä

tapauksissa lapset tekivät niin vain raportoidessaan vieraannuttamisesta ja osoittaen näin lojaalisuuttaan

torjutulle vanhemmalleen.

Eräässä tapauksessa haastateltava kuvasi lapsensa kyseenalaistavan vieraannuttajaosapuolen

näkemykset toisesta vanhemmastaan. Yksi syy lasten torjuttua vanhempaa kohtaan osoittamalle

uskollisuudelle voi olla esimerkiksi kaikkien haastateltavien kertomat häiriöt vieraannuttajavanhemman

mielenterveydessä. Lapset oletettavasti kokivat ilmapiirin ja olosuhteet vieraannuttajavanhemman

luona myrkyllisiksi. Haastattelujen perusteella vanhemmat ovat näyttäytyneet lapsilleen

vakaina, johdonmukaisina, turvallisina ja heistä hyvää huolta pitävinä vanhempina. Lapsia ei

myöskään ole syytä aliarvioida, sillä monet heistä kykenevät jo varhain muodostamaan asioista

yllättävän realistisen käsityksen ja “ajattelemaan omilla aivoillaan”.

Vertaistuki, asioiden käsittely ja lisääntynyt tieto vieraannuttamisilmiöstä auttoivat myös osittain

torjuttuja vanhempia pysymään olosuhteisiin nähden rauhallisina ja johdonmukaisina. Nämä

tekijät auttoivat ylläpitämään ja parantamaan suhteita lapsiin. Riitaisan eroprosessin jälkeen monen

haastateltavan elämä oli rauhoittunut ja vakiintunut. Uusi elämä, kokemusten käsittelyn tuoma parempi

henkinen tasapaino sekä taakse jäänyt eroprosessi edistivät vieraannuttamisesta huolimatta

torjuttujen vanhempien hyvinvointia, mikä näyttäytyi positiivisena myös lapsille. Osa haastateltavista

kertoi ennen eroa olleensa vähemmän läsnä lastensa elämässä, sillä he kävivät töissä ja

joutuivat hoitamaan enemmän perheen käytännön asioita, kuten kaupassakäyntiä. Lisäksi myrkyllinen

ilmapiiri sai välttelemään kotia. Etäisempi suhde lapsiin voi olla huomattavasti alttiimpi

vieraannuttamiselle. Näissä tapauksissa vaikuttaisi kuitenkin käyneen päinvastoin. Mahdollisesti

lapset saivat eron ja erilleen muuton jälkeen tilaisuuden toden teolla tutustua aiemmin etäällä olleisiin

vanhempiinsa. Haastateltavien mukaan olosuhteet heidän luonaan ovat eron jälkeen myös

lapsille mieluisia, jolloin heillä on enemmän mahdollisuuksia esimerkiksi harrastuksille ja muille

vapaa-ajan aktiviteeteille.

Voiko vieraannuttamisesta siis seurata jotain hyvääkin? Vaikka kaikki haastattelemani vanhemmat

kuvailivat kokemaansa rankaksi, oli myös merkillepantavaa heidän positiivisemmat kokemuksensa

uudesta elämänvaiheesta, parantuneesta hyvinvoinnista, uusista ystävyyssuhteista sekä ennen

kaikkea säilyneistä ja jopa parantuneista suhteista lapsiin. Vanhempien löytämät keinot selviytyä

vieraannuttamisesta olivat merkittäviä tietoja, ja niistä voi olla apua muille samassa tilanteessa

oleville vanhemmille.

150

Vieraannuttaminen ilmiönä monipuolistuu

Vieraannuttaminen on ilmiönä ajaton. Kaikeksi onneksi siihen on viime vuosina alettu kiinnittää

entistä enemmän huomiota, mistä kertovat esimerkiksi muutokset lainsäädännössä. Uudistuneessa

laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta korostetaan entistä enemmän molempien vanhempien

oikeutta tavata lastaan eron jälkeen. Hyvä kehitys ei poista sitä tosiseikkaa, että vieraannuttamisen

tunnistaminen ja siihen puuttuminen tuottavat edelleen päänvaivaa niin sosiaaliviranomaisille kuin

oikeusistuimillekin, mikä tuli erittäin selkeästi esiin myös opinnäytetyössäni. Vieraannuttamiseen

tulisi voida puuttua ajoissa, ja sitä olisi myös ennaltaehkäistävä nykyistä tehokkaammin. Sosiaalija

terveysalan koulutuksessa vieraannuttamisilmiötä tulisi käsitellä nykyistä enemmän, ja tietoa

ilmiöstä tulisi entistä tehokkaammin levittää myös työpaikoille, joissa ollaan tekemisissä vanhempien

ja perheiden kanssa. Kaikessa toiminnassa ja päätöksenteossa olisi aina huomioitava lapsen

etu, sillä he ovat vieraannuttamisilmiön suurimpia kärsijöitä.

Entä kuka sitten on tyypillinen vieraannuttaja? Kaksi opinnäytetyötäni varten haastatelluista

vanhemmista oli lähivanhempia, jolloin vieraannuttamista harjoittikin etävanhempi. Esimerkiksi

lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa (190/2019) viitataan monessa kohdin etävanhempaan

ja tämän oikeuksien turvaamiseen. Haastattelemani lähivanhemmat halusivatkin tuoda

esiin, että myös he voivat yhtä hyvin olla vieraannuttamisen kohteina. Toisaalta on myös hyvä

muistaa, että mikäli lapset asuvat kahdessa eri kodissa vuoroviikoin, lähi- ja etävanhemman välinen

raja hämärtyy.

Yhteiskunnassa ja perherakenteissa tapahtuneet muutokset sekä vallitsevien sukupuoliroolien

sekoittuminen haastavat tulevaisuudessa perinteistä käsitystä siitä, mikä on torjutun vanhemman

arkkityyppi. Myöskään sateenkaariperheet eivät ole turvassa eroilta saati vieraannuttamiselta. Monikulttuurisia

perheitä on huomattavasti enemmän kuin vaikkapa 30 vuotta sitten. Näin ollen vieraannuttamista

tulisikin jatkossa käsitellä ilmiönä, joka ei ole riippuvainen vanhemman sukupuolesta

tai siitä, onko hän lähi- vai etävanhempi.

Perinteisesti on myös ajateltu, että miehet joutuvat useammin vieraannuttamisen uhreiksi. Tätä

voisi tukea myös se, että haastattelua varten yhteyttä ottaneista enemmistö oli miehiä. Isien rooli

kasvattajana on viime vuosina selvästi lisääntynyt, mitä tänä vuonna voimaan astunut perhevapaauudistuskin

osaltaan tukee. Kun isät ovat aikaisempaa enemmän läsnä lastensa elämässä, on heillä

paremmat mahdollisuudet muodostaa läheiset suhteet lapsiinsa ja samalla jakaa enemmän perhearjen

taakkaa. Isien kasvanut rooli lasten elämässä auttaa heitä myös aiempaa paremmin vaatimaan

oikeuksiaan mahdollisissa erotilanteissa.

Tänä päivänä vieraannuttamisen kohteeksi joutuneen vanhemman ei tarvitse jäädä yksin, sillä

tarjolla on onneksi paljon vertaistukea. Esimerkiksi Elatusvelvollisten Liitto ry tarjoaa tietoa

vieraannuttamisesta, lakineuvontaa ja erilaisia vertaisverkostoja sosiaalisessa mediassa. Myös Isät

lasten asialla ry tarjoaa paljon tietoa vieraannuttamisen kohteiksi joutuneille vanhemmille. Vieraannuttaminen

yhdistää monia, ja eräs haastateltavistanikin kertoi olevansa mukana ryhmissä myös

tarjoten muille apua vastaavassa tilanteessa. Vertaistuki ja verkostoituminen asian ympärille tuo

ihmisille toivoa ja myös lisää tietoa heidän oikeuksistaan. Taustatuki antaa voimaa jatkaa eteenpäin,

vaikka tilanne aika ajoin tuntuisikin mahdottomalta.

Opinnäytetyöni tulokset kertovat, että vieraannuttamisen haitallisia vaikutuksia on mahdollista

vähentää ja jopa estää. Vanhemmasta vieraantumista vaikuttaisi opinnäytetyöni perusteella ehkäisevän

paitsi lämpimät suhteet lapsiin, myös kohteeksi joutuneen vanhemman pyrkimys kaiken keskellä

ylläpitää omaa hyvinvointiaan ja saada riittävästi erilaista tukea niin ammattilaisilta, läheisiltä

kuin vertaisiltakin. Ensiarvoisen tärkeää on myös yrittää olla provosoitumatta, olla mahdollisim-

151

man rauhallinen ja johdonmukainen niin toisen osapuolen kanssa toimiessa kuin myös vietettäessä

aikaa lasten kanssa. Tarjoamalla lapsille vakautta, rauhaa ja mielekästä yhdessäoloa on mahdollista

torjua vieraannuttajavanhemman pyrkimyksiä iskostaa lapseen kielteisiä mielikuvia toisesta vanhemmasta.

Juhani Kaasinen on sosionomi

Lähteet:

Baker, A. (2005a). The long-term affects of parental alienation on adult children. A qualitive researh study.

The American Journal of Family Therapy. 33(4):289-302.

Baker, A. (2005b). Parental alienation strategiers. A qualitive study adults who experienced parental alienation

as a child. American Journal of Forensic Psychology 23 (4).

Baker, A. (2006). Patterns of Parental Alienation Syndrome: A Qualitative Study of Adults Who were Alienated

from a Parent as a Child. The American Journal of Family Therapy. 34:63–78.

Childress, C. A. (2015). Coping with the Trauma of ”Parental Alienation”. Dr. Craig Childress Blog. https://

drcachildress.org/wp-content/uploads/2019/11/Parents-Coping-with-the-Trauma-of-Parental-Alienation-Childress-2015.pdf

Gardner, A. R. (1998). The Parental Alienation Syndrome: A Guide for Legal and Mental Health Professionals.

Cresskill, New Jersey: Creative Therapeutics.

Häkkänen-Nyholm, H. (2010). Lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta erotilan-teessa. Duodecim

2010:126, 499–505. https://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo98659.pdf

Häkkänen-Nyholm, H. Laajasalo, T. & Tuuri, T. (2013). Lapsen vieraannuttaminen vanhemmasta: toimintatavat

ja niiden vaikutus lapsen ja vanhemman hyvinvointiin. Helsinki. Psyjuridica.

Isät lasten asialla (2020). Mitä on ja miten tunnistaa vieraannuttaminen -opas. http://www.isatlastenasialla.fi/

wp-content/uploads/2020/10/Mit%C3%A4-on-ja-miten-tunnistaa-vieraannuttaminen_Opas_ILA-1.10.2020.

pdf

Johnston, J. Walters, M. & Olesen, N. (2005). The psychological functioning of alienated chil-dren in custody

disputing families: An exploratory study. The American Journal of forensic Psychology. 23(3).

Kaasinen, J. (2021). ”Sä et niitä vie minnekään” – Torjuttujen vanhempien kokemuksia vieraannuttamisesta

Opinnäytetyö. Laurea-ammattikorkeakoulu.

Kananen, J. (2008). Kvali – kvalitatiivisen tutkimuksen teoria ja käytänteet. Jyväskylän am-mattikorkeakoulu.

Jyväskylä.

Kruk, E. (2017). The life of the Alienated Parent. Psychology today. https://www.psychologytoday.com/us/

blog/co-parenting-after-divorce/201711/the-life-the-alienated-par-ent#:~:text=Enduring%20the%20experience%20of%20parental%20alienation%20is%20also,of%20domestic%20violence%20directed%20at%20

the%20target%20parent.

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (190/2019). https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2019/20190190

Mikkola, I. A. (2017). Lapsen vieraannuttaminen ja torjutun vanhemman psyykkinen hyvinvointi. Pro gradu

-tutkielma. Helsingin yliopisto. Lääketieteen tiedekunta. Helsinki.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto (2018). Vanhempien ero. https://www.mll.fi/vanhemmille/tukea-perheen-huoliin-ja-kriiseihin/vanhempien-ero/

Pruuki, H. & Sinkkonen, J. (2017). Lapsi ja ero – eväitä eteenpäin. E-kirja. Helsinki. Kirjapaja. aki lapsen

Sinkkonen, J. (2017). Toisesta vanhemmasta vieraannuttaminen. Teoksessa Pruuki, H. & Sinkkonen, J. 2017.

Lapsi ja ero – eväitä eteenpäin. E-kirja. Helsinki: Kirjapaja, 23–31.

Sinkkonen, J. (2018). Lapsen vieraannuttamisella toisesta vanhemmasta on kauaskantoiset seuraukset. Duodecim

2018:134, 465–470. https://www.duodecimlehti.fi/duo14203

152

153

Hannelen tarina:

Isäksi isän paikalle jälleen

Istuimme esikoisen kanssa sohvalla katsellen telkkaria, kun juuri täysi-ikäisyyden saavuttanut tyttäreni

aloitti keskustelun lapsuusajoilta. “Äiti, mä en muista oikein mitään siitä ajasta, kun isi asui

vielä meidän kanssa.” “Ei kyllä isikään”, vastasin ja hörähdimme nauramaan.

Eihän asia tietenkään silloin aikoinaan ollut naurun asia, mutta tähän tilanteeseen se sopi. Nauru

ja musta huumori ovat olleet meidän tapa selviytyä tilanteesta kuin tilanteesta. Lasteni isä on ollut

tätä kirjoittaessa jo useamman vuoden täysin raitis. Uskoin hänen vielä raitistuvan, vaikka olimmekin

eronneet. Uskoin, että yhteys lapsiin löytyy, vaikkei kukaan muu siihen uskonut.

Kiinnostus lasteni isään alkoi opiskelujen ohella, ja rakkaustarinaksi se kypsyi molempien vapauduttua

entisistä suhteista. Muutimme varsin huuruisen opiskeluajan ja yhdessä asumisen jälkeen

toiseen kaupunkiin hänen vakituisen työpaikkansa perässä. Itse sain media-alalta erilaisia pätkätöitä

ja projekteja. Miehen työ markkinointialalta sekä myös bändiharrastus vei alituiseen viihteelle.

Töiden jälkeen kutsui baari, ja se jatkui vaikka perheemme kasvoi. Lopulta oli pakko pelastaa

itsensä. Ja nimenomaan ensin itsensä, ja samalla lapset.

Jätin taakseni ne hetket, jolloin odotin miestä kotiin, kun ei uni tullut. Tein valmiiksi yöpalaa,

jotta hän ei polttaisi kotiamme yöllisillä kokkailuillaan. Valvoin, ettei hän nukahda ulos talvipakkasella.

Houkuttelin hänet seksin avulla sänkyyn, jottei lapset tai naapurit häiriintyisi tai heräisi.

Huokaisin helpotuksesta hänen sammuessaan vaatteet päällä sänkyyn. Jätin taakseni hetket, ne vähäiset

hyvätkin. Niiden hetkien, joiden avulla jaksoin uskoa vielä kaiken muuttuvan. Niin, ja jätin

taakseni myös hetket, jolloin olin juovinani itsekin. Avasin oluen jos toisenkin ja kaadoin viemäriin

sillä aikaa, kun mies oli ulkona tupakalla. Jäin tietenkin kiinni, ja siitä pillastuneena mies kaatoi

mehut, maidot ja limut myös viemäriin.

Eron jälkeen itkin helpotuksesta ja pettymyksestä ja yritin alkuun vain selvitä päivästä toiseen

lasten kanssa. Meni pitkä aika kuin sumussa oman terveyden samalla romahtaessa. Oli lupa olla

heikko eikä tarvinnut esittää mitään. Onneksi oli ystäviä ja läheisiä, jotka auttoivat. Toivat ruoka-apua,

siivosivat ja olivat henkisesti tukena. Ystävyyssuhteita meni, koska syy eroon oli monen

mielestä minussa. Naapurit käänsivät katseensa pois, eivät tervehtineet kohdatessa. Mies oli saanut

154

heidätkin puolelleen.

Vetäydyin kuoreeni, aloin tutkiskelemaan itseäni ja tilannetta. Annoin anteeksi monen monta

kertaa. Annoin anteeksi itselleni ja lasteni isälle. Pyysin anteeksi hiljaa mielessäni kaikilta osapuolilta,

annoin anteeksi ex-anopille, joka toi oman osansa ennestäänkin vaikeaan tilanteeseen. Vaihdoimme

kotia ja päätin, etten ihan heti tahdo tutustua naapureihin.

Mies löysi uuden ihmissuhteen, jonka myötä myös lapset alkoivat säännöllisesti käydä isänsä

luona. Onneksi siellä oli äitipuoli, joka huolehti ja välitti. Asiat sujuivat jonkin aikaa varsin hyvin,

kunnes samanlainen tilanne alkoholin kanssa alkoi sielläkin toistua. Mies yritti lopettaa juomista,

mutta keho ei ymmärtänyt sitä. Ambulanssikyydit osuivat juuri niille viikonlopuille, kun lapset

eivät olleet isällään. Seurauksena kuitenkin lastensuojeluilmoitukset kerta toisensa jälkeen. Lapset

eivät enää tahtoneet vierailla valtavien riitojen ja veristenkin tappeluiden takia. Tiesin, etten voisi

lapsia sinne enää antaakaan. Isä meni todella pohjalle ja erosi. Hän jäi asunnottomaksi, jatkoi alkoholinhuuruista

elämäänsä. Silloin päätin luovuttaa, oli saatava taukoa koko asiasta.

Isä ei kyennyt olemaan isä pitkään aikaan lapsilleen, jos oli sitä edes alkuun ollutkaan. Olin

siitä tosi surullinen. Samaan aikaan olin myös helpottunut. Ei tarvitsisi omaa lapsivapaata viikonloppuaan

uhrata pelolle, että meneekö siellä kaikki hyvin vai tapahtuuko jotain. Oma keho reagoi

muutokseen ja jouduin muutamaksi päiväksi sairaalaan. Lasten isä ei tajunnut koko tilanteesta mitään,

mutta onneksi oli jälleen apua saatavilla. Saimme tukiperheen, joka ei loppujen lopuksi toiminutkaan

meidän kohdalla. Lapset tahtoivat olla kanssani ja totesin, että näin on hyvä.

Käänteentekevä muutos oli lasteni papan, exäni isän kuolema. Samaan aikaan oli se viimeinen

sairaalareissu, jossa lääkäri totesi exälleni, että pisarakin alkoholia ja tulet kuolemaan. Päihdeklinikan

apu ja vieroitukset tulivat tutuiksi. Kului kuukausia, ja odotin ihmettä. Isä alkoi vierailla pieniä

ajanjaksoja meidän luona. Samat ihmiset, jotka olivat syyttäneet minua erosta, haukkuivatkin nyt

minun toimintatapani täysin. Oli vaikea saada hyväksyntää omalle anteeksiannolle ja uuden mahdollisuuden

antamiselle. Olin kuitenkin päättänyt antaa sen mahdollisuuden. Annoin myös lasten

ja minun uuden kotini isän paikaksi tavata lapsiaan. Kävin viikonloppuisin ystävien luona, tein

työmatkoja ja lomareissuja, ja tunsin syvää kiitollisuutta. Vapautta, jossa alkoi olla luottamus lasten

isää kohtaan.

Lasten isä löysi jälleen uuden kumppanin, joka sai miehen löytämään oman vahvuutensa, löytämään

uuden alan. Soittoharrastuskin löytyi, mutta tällä kertaa ilman alkoholia. Raitistuminen

oli totta. Uusi kumppani halusi omat asunnot kummallekin, jotta näkisi miten toinen osaa ottaa

vastuuta elämästään. Ja se kannatti. Lasten isä sai asunnon, monen vuoden asunnottomuuden jälkeen.

Yksin asuvan miehen oli vaikea saada asuntoa työttömänä ja luottotiedottomana. Hän pääsi

opintojen kautta saadun työharjoittelupaikan myötä kiinni vakituiseen työhön. Hän osti lapsille

vaatteita ja tavaroita ja alkoi maksella rästissä olevia elatusmaksuja ulosottoon. Hän oli päättänyt

ottaa elämän haltuun.

Pikkuhiljaa jo teini-ikäiseksi ehtineet lapset alkoivat olla yökylässä isänsä luona. Alkuun nuorempi

lapsi karkasi pois isän luota, ja käännyin vartin päästä takaisin hakemaan hänet. Isän kärsivällisyys

oli niin upeaa, etten meinannut uskoa sitä todeksi. “Mennään lasten ehdoilla, jos eivät halua

tulla, niin ei voi pakottaa”, hän totesi minulle. Meni useampi viikko ja viikonloppu ennen kuin

ensimmäinen yökyläily onnistui. Sitä ennen lapset tekivät muutaman tunnin vierailuja. Esikoisen

tuki kuopukselle oli tärkeää.

Saadessani lapsiasiat kuntoon löysin itsekin elämänkumppanin, jonka kanssa on turvallista olla

ja johon voi luottaa. Uskalsin heittäytyä ja muuttaa yhteen, vaikka en ollut ajatellut ikinä ryhtyväni

äitipuoleksi. Keskinäinen luottamus näkyy arjessamme. Hyvä olo heijastuu myös uusioperheeseemme

lapsiin, joille on annettu tilaa kasvaa tilanteeseen. Myös meille aikuisille on tilaa. Lapsilla

155

on monta aikuista lähellä. Molempien vanhempien luona voi nähdä normaalia parisuhdemallia,

hellyyttä ja huolenpitoa. Peitetyt kyyneleet, suru, katkeruus, viha ja pettymys ovat vaihtuneet onnellisuuteen

ja iloon.

Tätä kirjoittaessani kiitollisuuden kyyneleet valuvat. Ero on aina tuskallista, mutta sen yli voi

päästä. Yhtä hyvin kuin voi olla huonot välit lasten toiseen vanhempaan, ne voivat olla myös hyvät

tai ne voi rakentaa sellaiseksi. Niille täytyy vaan antaa juuri se aika kuin kullekin eroperheelle ja

sen jokaiselle jäsenelle on tarpeellista. Kaikenlaiset tunteet kuuluvat asiaan, se on sallittua. On vain

osattava päästää irti niistä negatiivisina pidettävistä tunteista. On osattava päästää myös irti menneestä,

osattava antaa anteeksi muille ja erityisesti itselleen.

156

Päivi Hietanen

Vertaistuen merkitys toipumiselle

Johdanto

Vanhemmat voivat ennen eroaan tai eron jälkeen hakea selviytymiseensä ja eron jälkeiseen vanhemmuuteen

tukea erilaisista info- ja tukitilaisuuksista, ryhmistä, tukihenkilötoiminnasta, somesta

sekä chat- ja puhelinavusta. Näissä tuen muodoissa voivat toteutua myös vertaisuus ja vertaistuki.

Vertaistuki auttaa sopeutumaan eron mukanaan tuomaan elämäntilanteen muutokseen. Vertaiskeskusteluissa

jaamme henkilökohtaisen elämään liittyviä kokemuksia sekä ajatuksia, iloja ja huolia,

joihin toinen voi oman kokemuksensa tai elämäntilanteensa kautta liittyä. Vertaistuki on sosiaaliseen

ja vuorovaikutukselliseen tukeen perustuvaan ajatusten, tunteiden ja kokemusten käsittelyä

yhdessä toisten samaa kokeneiden tai samankaltaisessa elämäntilanteessa olleiden kanssa.

Vertaisuuden erilaiset ulottuvuudet

Vertaisuus on käsitteenä laaja eikä välttämättä tarkoita aina tavoitteellista tukemista tai autetuksi

tulemista. Vertaisuus voi olla muodoltaan vapaamuotoista keskustelua ihmisiä yhdistävien kokemusten

ja teemojen äärellä. Vertaisuus toteutuu tällöin ihmisten välillä luonnollisesti, ilman järjestettyjä

puitteita tai ohjausta. Vertaisuus voi olla läsnä eroavan verkostoon kuuluvien jäsenten,

kuten ystävien, työkavereiden ja läheisten kanssa toteutuvissa keskusteluissa. Vertaisuutta voi ilmetä

myös erilaisissa epävirallisissa, eronneiden vanhempien perustamissa vertais- ja someryhmissä

sekä verkkokeskusteluissa erilaisilla sivustoilla.

Vertaistuki on ohjatusti toteutuvaa auttamista erona satunnaiseen tai ei-ohjattuun keskusteluun.

Vertaistuki on tavoitteellista toimintaa, jolla tähdätään tuettavan hyvinvoinnin sekä elämäntilanteen

positiivisiin ja voimavaraistaviin muutoksiin.

Kääriäinen (2009) on jaotellut eroauttamisen vertaistuen muotoja kolmeen eri osa-alueeseen: 1)

157

osallistujien keskinäinen vertaisuus 2) vapaaehtoisen vertaistukijan ja osallistujan välinen vertaistuki

ja 3) ammattilaisten ohjaama vertaistuki.

Vertaisuuden ja vertaistuen toteutumista voidaan tarkastella asiakkaiden/osallistujien keskinäisenä

vertaisuutena. Kyseessä voi olla itseohjautuva vertaisryhmä, jossa jäsenet saavat toisiltaan tietoa

ja tukea. Ryhmässä ei ole varsinaista ohjaajaa tai ketään auttajan tai tukijan roolissa. Osallistujat

ovat vertaissuhteessa toisiinsa jakaen ajatuksiaan ja kokemuksiaan, mutta näkökulma ei välttämättä

ole aina tavoitteellinen tukeminen.

Vapaaehtoisen vertaistukijan ja osallistujan välinen vertaistukisuhde toteutuu ohjatusti ja tavoitteellisesti.

Vapaaehtoinen toimii ryhmän ohjaajana yksin tai ammattilaisen työparina. Vertaistukija

voi toimia myös kahdenkeskisessä tukisuhteessa tukihenkilönä. Oleellista on, että tukijana toimiva

on käsitellyt oman erokriisinsä, ja hänellä on voimavaroja toimia toisten tukena. Vapaaehtoinen toimii

maallikkoauttajan tehtävässä. Hän on vertaisen asemassa suhteessa osallistujiin, mutta samalla

hänen roolinsa ryhmän jäsenenä on vastuullisempi.

Ammattilaisten ohjaamissa vertaistukiryhmissä ohjaajalla itsellään ei välttämättä ole erosta tai

eron jälkeisestä vanhemmuudesta kokemusta. Ryhmässä vertaistuki toteutuu osallistujien keskinäisissä

keskusteluissa. Ohjaajalla on hyvä olla tiedollista ymmärrystä käsillä olevasta sisällöllisestä

teemasta sekä perehtymistä ryhmien ohjaamiseen ja ryhmässä vaikuttaviin rooleihin ja ryhmädynamiikkaan.

Ryhmissä voi olla jokin tietty toistuva rakenne ja sisällölliset teemat, joiden mukaan

edetään. Ryhmän ohjaajan tärkeänä roolina on huolehtia, että osallistuminen on kaikille turvallista,

ja ryhmä tukee osallistujia tavoitteen saavuttamisessa.

Yhtenä ulottuvuutena on vapaaehtoisten vertaistukijoiden kesken toteutuva vertaisuus ja vertaistuki.

Vertaistukijat oppivat toisiltaan, ja heidän välilleen voi syntyä esimerkiksi ystävyys- ja

tukisuhteita.

Vertaistukijuus voi olla myös vapaaehtoistehtävä

Vapaaehtoinen vertaistukija täydentää ammattilaisen välittämää asiatietoa omalla kokemuksellisella

ymmärryksellään eli kokemustiedolla. Vapaaehtoisena vertaistukijana toimiessa voi oman, vaikeankin

kokemuksen, kääntää muiden eroavien tai eronneiden hyödyksi. Omakohtainen kokemus

luo perustan eroauttamisen vertaistukijan tehtävälle.

Erostaan jo toipuneiden vertaistukijoiden läsnäolo voi olla lohduttavaa ja rohkaisevaa parhaillaan

erokriisiään läpikäyvälle vanhemmalle. Vertaistukija voi oman kokemuksensa kautta edustaa

roolimallia tai ”esikuvaa” siitä, millä tavoin toimien erosta toipuu tai millaiselta toiminnalta erotilanteessa

kannattaisi välttyä. Vertaistukija voi rohkaista ja kannustaa avun hakemiseen sekä kertoa

omista positiivista avunsaamisen kokemuksista. Jo toipunut vanhempi voi nostaa esille positiivisia

huomioita kuulemistaan kokemustarinoista, joita parhaillaan eroaa käsittelevät eivät vielä omassa

tilanteessaan huomaa.

Tuettavien ja vertaistukijoiden yhteisissä keskusteluissa syntyy ymmärrystä erosta toipumisen

prosessista. Vertaistukijat voivat oman kokemuksensa kautta puhua uskottavalla tavalla siitä, millä

tavoin ja mitkä asiat huomioiden vanhempien välinen yhteistyö on eron jälkeen mahdollistunut,

ja mikä on auttanut aikuista selviämään omasta erokriisistään. Vertaistukijat voivat kertoa, millä

tavoin ovat itse toimineet lapsen asioissa, puhuneet erosta lapsen kanssa ja miten lapset ovat ajan

oloon sopeutuneet kahden kodin arkeen.

Asetetut vertaistukitoiminnan tavoitteet ryhmän toiminnalle tai tukisuhteelle määrittelevät sen,

millaiseen tehtävään vapaaehtoisia kutsutaan mukaan. Eroauttamisen vertaistukijatoiminta sovel-

158

tuu hyvin aikuiselle, jolla on halua toimia toisten eronneiden tukena. Eron jälkeistä vanhemmuutta

käsittelevään vertaistoimintaan on hyvä olla kokemusta vanhemmuudesta ja siitä, miten lasten

asioista on sovittu ja toteutettu eron jälkeen.

Vertaistukijan tehtävään vanhempi motivoituu yleensä auttamisen halusta. Aikuisella on tahto

antaa takaisin siitä hyvästä tuesta, jota itse on saanut erotessaan. Motivaattorina voi olla myös

kokemus siitä, ettei itse ole saanut tukea tai ainakaan sellaista tukea, jonka olisi kokenut itselleen

hyväksi.

Vertaistukijana toimimisessa oleellista on ajallinen perspektiivi eli etäisyys omaan erokokemukseen

sekä omien motiivien tarkastelu – miksi haluan toimia toisten tukena. Vertaistukijana

toimivan on oltava itse erostaan siinä määrin toipunut ja selvinnyt, että toisen tukena toimiminen on

mahdollista, ja vapaaehtoisella on voimavaroja toisten auttamiseen. Vapaaehtoisen on tunnistettava

oma roolinsa nimenomaan toisten tukijana, ei enää tuen vastaanottajana.

Vertaistukijalta edellytetään halua ja taitoja kuunnella muita. On tarvittaessa oltava valmis kertomaan

omista kokemuksistaan. Vertaistukijan on hyvä pystyä paikantamaan, mitä on itse erostaan

oppinut, sillä eroaminen ja siitä toipuminen on usein henkilökohtaisen kasvun mahdollisuus. Vertaistukija

tarvitsee kykyä ja tahtoa tarkastella omia ajattelu- ja toimintatapojaan ja niiden muutoksia

eroprosessin eri vaiheissa. Toimintaan osallistuminen tarjoaa mahdollisuuden tutustua itseen, vahvistaa

rakentavia vuorovaikutustaitoja sekä itsetuntemusta ja omien tunteiden tunnistamista.

Vertaistukijana toimimisen edellytyksiä ovat puolueettomuus ja neutraali asennoituminen, sillä

usein hän kuulee vain eron toisen osapuolen tarinan. Vapaaehtoisen on osattava tunnistaa omien

ja toisten kokemusten erillisyys ja eroavaisuus, vaikka koetut tunteet usein yhdistävät ja luovat

tuttuuden ja samaistumisen tunteen avun hakijan ja tukijan välille. Tuettavan samaistuminen tukijan

tarinaan tai kokemukseen voi edistää yhteyden syntymisen kokemusta. Samaistuminen luo yhteenkuuluvuutta

ja vahvistaa vertaisuuden kokemusta. Samalla samaistumisen kokemukseen puute

voi vaikeuttaa avun antamista tai sen vastaanottamista. Huomio on hyvä kiinnittää tilanteisiin ja

kohtaamisiin, joissa vertaisen tai vertaistukijan kokemus on hyvin erilainen. Vaikka vertaistukija

ei kokisi tunnetasolla samaistumista tuettavan kokemukseen, on oleellisempaa olla kuuntelijana ja

näkökulmien tarjoajana tukitilanteessa.

Vertaistukijalle on hyvä tarjota koulutus tehtäväänsä. Koulutuksessa käsitellään vapaaehtoisja

vertaistoiminnan periaatteita, vertaistukijoiden roolia, tehtävänkuvaa ja toiminnan tavoitteita.

Koulutuksen yhteydessä tarkastellaan maallikkoauttamisen mahdollisuuksia ja reunaehtoja. Koulutus

antaa vapaaehtoiselle selkeän kuvan sitä, millaiseen tehtävään hän on tulossa mukaan ja mitä

häneltä odotetaan, mitkä asiat ovat työntekijän ja mitkä asiat vapaaehtoisen vastuulla. Koulutuksen

yhteydessä on hyvä harjoitella omasta erosta ja eron jälkeisestä vanhemmuudesta puhumista sekä

kiinnittää huomiota lapsen näkökulmaan ja asemaan vanhempien erossa. Vapaaehtoisen itsetuntemustaitoja

ja aktiivisen kuuntelemisen osaamista voi harjoitella erilaisten tehtävien ja harjoitusten

avulla.

Vapaaehtoiset vertaistukijat tarvitsevat tukea tehtävässä toimimiseen. Tukena voivat olla säännöllinen

yhteydenpito vapaaehtoisten kanssa, lisäkoulutukset, yhteinen toiminnan suunnittelu ja arviointi

sekä vapaaehtoisille annettava palaute ja kannustus. Oleellinen osa huolenpitoa ovat toimintaan

sisältyvät ohjaukselliset keskustelut, joissa jaetaan kokemuksia toiminnasta, sen herättämistä

tunteista ja asiakkaiden kohtaamisista. Tuki on vapaaehtoiselle tärkeää motivaation ja sitoutumisen

ylläpitämiseksi. Tuki mahdollistaa toiminnan yhteisen kehittämisen sekä vapaaehtoisen oman kehittymisen

ja kasvun tehtävässään. Tuen avulla ennaltaehkäistään vapaaehtoisten myötätuntouupumusta

ja huolehditaan, että toiminta vastaa tarkoitustaan ja tavoitteitaan.

159

Eronnutta auttaa kokemusten jakaminen

On luonnollista, että eron alkumetreihin ja eroprosessin läpikäymiseen sisältyy moninaisia tunteita,

myös vihaa, pettymystä, katkeruutta, syyllistämistä ja kostonhalua. Tunteiden läpikäymisessä auttaa

niistä puhuminen toisten kanssa ja etenkin sen tunnistaminen, mistä omat tunteet johtuvat. On

eri asia puhua tunteistaan ja kokemuksestaan kuin toimia tunteidensa tai kokemuksensa ohjaamana.

Vertaistuen iso merkitys on toisten samaa kokeneiden tai samassa elämäntilanteessa olevien

kohtaamisessa. Kokemustieto synnyttää luonnostaan ihmisten välille yhteyden, jota ei tarvitse selitellä

ja jota voi olla vaikea kuvailla. Vertaistuen syvempi merkitys löytyykin ihmisyyden luonteesta.

Pohjimmiltaan ihminen sosiaalinen olento, jolle yhteisöön kuuluminen, sosiaalisen liittymisen

mahdollisuus on syvä tarve. Yhteys toisiin ihmisiin, erityisesti hädän hetkellä tai elämänkriisin

kohdatessa, on tärkeää.

Oma kokemus yksin pohdittuna ei riitä toipumisen avuksi. Liittyminen muiden eronneiden

joukkoon auttaa ymmärtämään, että monien parisuhteet päättyvät. ”En olekaan ainut, muut kokevat

samoja tunteita kuin itse”, on lohduttavaa. Tuettava tarvitsee kuuntelijaa, jonka kanssa voi puhua

eroon liittyvistä tunteista ja jolla on ymmärrystä siitä, mitkä ovat tunteiden käsittelemisen rakentavia

tapoja.

Kun yksityiset tunteet, ajatukset ja kokemukset jaetaan ja niitä käsitellään toisten kanssa, niin

näkökulma omaan kokemukseen laajenee. Oleellista on muiden kokemuksellisten tarinoiden kuuleminen.

Aino Kääriäisen (2009) mukaan tuettavat saavat mahdollisuuden löytää uudenlaisia jäsennyksiä

itselleen ja omaan ajatteluun ja kokemukseen kuuntelemalla muiden tarinoita. Jaetussa

keskustelussa mahdollistuu tapa käsitellä ja tarkastella omaan kokemusta suhteutettuna muiden kokemuksiin

sekä muiden kokemuksista oppiminen. Keskustelu auttaa löytämään merkityksiä omille

kokemuksille sekä vaihtoehtoisia tulkintoja. Puhuminen ja kuunteleminen ovat tärkeä osa erosta

toipumista.

Dialoginen vuoropuhelu on vertaistuen ydin

Yhteys ihmisten välillä synnyttää empaattisen läsnäolon mahdollisuuden. Empaattisessa kohtaamisessa

ei mennä toisen ”nahkoihin”, vaan pikemminkin myötäeläen kuunnellaan toisen tarinaa ja kokemusta.

On myös hyväksyttävä se, ettei toinen samaa kokenut voi koskaan täysin ymmärtää toisen

kokemusta, joka on aina yksilöllinen. Erosta selviämiseen vaikuttavat eroavan aiemmat elämänkokemukset,

erilaisista elämänkriiseistä selviämisen tavat sekä päättyneen pari- ja erosuhteen laatu.

Vertaisuudessa onkin läsnä erilaisuuden hyväksyminen ja jokaisen kokemuksen ainutkertaisuus.

Dialoginen lähestymistapa vertaistuessa tarkoittaa vuoropuhelua; ajatusten ja kokemusten vaihtoa,

jossa ei tarvitse valita puolia, saavuttaa päämääriä tai pyrkiä sopimukseen. Dialoginen vuoropuhelu

on toista kunnioittavaa sekä arvostavaa. Dialogisessa kohtaamisessa ei pyritä muuttamaan

toisen ajatuksia, ohjeistamaan tai antamaan neuvoja tai puhua toisen kokemusta toiseksi. Keskustelussa

ei aseteta vastakkain erilaisia mielipiteitä tai kokemuksia. Tärkeintä on keskustelu itsessään

ja sen myötä saavutettavat erilaiset näkökulmat.

Dialogisen keskustelun ja empaattisen kohtaamisen tueksi tarvitaan luottamuksellinen ja turvallinen

ilmapiiri sekä psykologisen turvan kokemus. Tämä tarkoittaa yhteenkuuluvuuden kokemusta,

jossa sinut hyväksytään eikä tapaasi ajatella tai toimia arvostella, arvioida tai ohiteta. Levollinen

ja rauhallinen lähestymistapa mahdollistavat turvallisen ilmapiirin syntymisen, jolloin vaikeista ja

koskettavista asioista puhuminen mahdollistuu. Vasta turvassa ollessaan aikuinen pystyy ottamaan

160

tietoa ja tukea vastaan, ajattelemaan ja tarkastelemaan myös omia ajattelu- ja toimintatapoja reflektoivasti.

Ohjattu vertaistuki mahdollistaa ajattelu- ja toimintatapojen muutoksen

Vastaanotettu vertaistuki voi auttaa ymmärtämään, että oma tilanne voi ajan myötä helpottua ja

elämäntilanne voi muuttua kohti parempaa, vaikka juuri nyt ei siltä tunnukaan. Tämä vahvistaa

vanhemman kokemusta toivosta, joka on elämään sisältyvien kriisien ja muutosvaiheiden kohdatessa

tärkeä tunne. Ilman toivoa ihminen ei luota omaan selviytymiseensä tai mahdollisuuksiinsa

vaikuttaa hyvinvointiinsa tai elämän kulkuun. Ymmärryksen lisääntyminen tarkoittaa ymmärrystä

itseä ja omaa toimintaa kohtaan.

Aikuisen oma erosta toipuminen on sidoksissa yhteistyövanhemmuuden toteutumiseen. Jotta

yhteistyö toisen vanhemman kanssa lapsen asioissa voi mahdollistua, on katse käännettävä omiin

toimintatapoihin, käyttäytymiseen ja asennoitumiseen toista vanhempaa kohtaan. Laajentamalla

omaa ymmärrystä erilaisten näkökulmien ja huomioiden avulla, on mahdollisuus muuttaa omia

toimintatapoja ja ajattelumalleja. Tällöin erosta toipuvalle mahdollistuvat vaihtoehtoiset ratkaisumallit,

joiden avulla voi suunnata omaa elämää kohti tulevaisuutta sekä pohtia tilannetta lapsen ja

jopa toisen vanhemman näkökulmasta.

Ajattelutapojen muutokset heijastuvat toimintatapoihin ja käytökseen toista vanhempaa kohtaan.

Toimintatapojen muutokset voivat näkyä arjessa esimerkiksi lapsen luonapidon ja tapaamisten

sujuvina toteutumisina tai lapsen mahdollisuudessa pitää yhteyttä isovanhempiin tai muihin hänelle

tärkeisiin ihmisiin. Lapsen elämään liittyvistä asioista ja ratkaisuista on helpompi keskustella ja

sopia hyvässä yhteistyössä. Vanhemmat ymmärtävät toistensa merkityksen lapsen elämässä.

Muutoksia toiminnassa voidaan saada aikaan huomion kiinnittämisellä vuorovaikutustaitoihin,

erityisesti omaan viestintään toisen vanhemman kanssa. Vuorovaikutus vanhempien välillä

tarkoittaa tapaa keskustella, ilmaista omia ajatuksia, toiveita ja tunteita toiselle ja toisen kanssa.

Vuorovaikutus on viestintää – paitsi sanallista, myös kehollista muun muassa ilmeiden, eleiden,

äänenpainojen kautta.

Ero itsessään ei ratkaise pari- ja perhe-elämässä olleita pulmia tai haasteita, ja siten vuorovaikutus

ja kommunikointikaan eivät automaattisesti parane. Erotilanteessa ja eron jälkeen vanhempien

viestintään heijastuvat jo yhdessäolon aikana koetut tapahtumat ja tunteet sekä eroamisen tapa ja

se, millaiseksi vanhemman oman eron jälkeinen arki muodostuu. Eron alkumetrit voivat altistaa

vuorovaikutuksen tulkinnoille ja väärinymmärryksille, jolloin yhteistyön tekeminen lapsen asioissa

voi hankaloitua. Vähäinen viestintä tai suoran viestinnän puuttuminen vanhempien välillä voi entisestään

lisätä omien virhetulkintojen määrää.

Muutoksen tueksi tarvitaan omien kommunikointi- ja viestintätapojen tarkastelua. Vertaistuessa

voi luottamuksellisesti jakaa muiden kanssa vuorovaikutukseen liittyviä tilanteita. Muilta voi saada

vinkkejä, miten muut toimivat tai toimisivat erilaisissa neuvottelutilanteissa ja vanhempien välisessä

kommunikaatiossa. Iso muutos on jo pelkästään näkökulman vaihtaminen, jossa ei enää puhuta

ex-puolisosta vaan lapsen toisesta vanhemmasta. Tähän linkittyvät myös asenteet toista vanhempaa

kohtaan ja se, näkeekö toisessa edes jotakin hyvää vanhempana – hyväksynkö toisen vanhemman

osaksi lapsen elämää eron jälkeen.

Toinen eronnut toimii vertaistuessa peilinä omalle kokemukselle. Voin oppia toisten sekä hyvistä

että huonoista kokemuksista ja välttyä mahdollisesti samoilta karikoilta. Vertaisuus toimii tällöin

käänteisenä eli apua hakeva pyrkii omassa toiminnassaan välttämään niitä tekoja, käyttäytymistä tai

161

puheita, joista kuulee muiden kertovan.

Oleellista on päästää irti toisen syyttämisestä tai syyllistämisestä. On opeteltava puhumaan selkein

minä-viestein sekä tarvittaessa tarkentavin kysymyksin, joilla varmistaa, että on itse ymmärtänyt

asian oikein tai toisen tarkoittamalla tavalla. Vanhempien välisessä vuorovaikutuksessa tapahtuvat

positiiviset muutokset heijastuvat myös vanhempien mahdollisuuksiin toimia yhteistyössä

keskenään ja huolehtia lapseen liittyvästä yhteisestä kasvatus- ja huolenpitovastuusta. Turvassa

1 -hankkeessa vaativien erotilanteiden auttamistyössä on erityisesti kiinnitetty huomiota kaikkien

perheenjäsenten kuulluksi tulemiseen. Vanhempia on autettu lukemaan toiselta saapuvia viestejä

ilman tulkintoja ja tunnekuohuja sekä autettu vastaamaan viesteihin neutraalisti.

Vertaistukiryhmissä muiden kanssa keskustelu voi realisoida tilannetta eroavalle itselleen, kun

kyseessä on vuorovaikutuksen pulma, jolloin muutoksia voi saada aikaan muutamalla omia toimintatapoja.

On hyvä tunnistaa tilanteet (erot, joiden syinä ovat väkivallan eri muodot, vanhemman

päihteiden käytön ongelmat tai mielenterveyden pulmat), joissa oleellisempaa on saada itselle apua

ja aikaa toipumiseen, eikä ponnistelu yhteistyövanhemmuuden eteen ole turvallista kaikille eron

osapuolille. Näissä tilanteissa vertaistuen lisäksi vanhempi voi hyötyä myös ammatillisesta avusta

ja neuvonnasta sekä vertaistuesta, joissa kaikilla osallistujilla on kokemusta vastaavanlaisista erotilanteista

ja eroon johtaneista syistä.

Esimerkkejä eroauttamisen vertaistoiminnasta

Vanhemman neuvo 2 -vertaistukiryhmä on ammatillisesti ohjattu kahdeksan (8) tapaamiskerran

ryhmä eronneille ja eropäätöksen tehneille vanhemmille. Ryhmä tukee eron jälkeistä yhteistyövanhemmuutta

sekä auttaa vanhempia huomioimaan lapsen tarpeet erotilanteessa. Ryhmässä vanhemmat

löytävät käytännön toimintatapoja, jotka helpottavat lapsen arkea ja vanhempien välistä

yhteistyötä.

Huomiota kiinnitetään erityisesti omien vuorovaikutustaitojen tarkasteluun, sillä vanhempien

välisellä vuorovaikutustyylillä on iso merkitys vanhempien välisessä yhteistoiminnassa.

Osallistujien antaman palautteen mukaan ryhmässä antoisinta ja tärkeintä on vanhempien välinen

keskinäinen vertaisuus ja sitä kautta toteutuva kokemusten jakaminen. Vertaiskeskustelut antavat

osallistujille erilaisia näkökulmia omaan tilanteeseen ja mahdollistavat uudenlaisten toimintatapojen

kokeilun omassa yhteistyösuhteessa toisen vanhemman kanssa.

Ero lapsiperheessä-tilaisuus on tuki- ja inforyhmä eronneille tai eroa pohtiville vanhemmille.

Ryhmään osallistutaan yleensä kerran eikä etukäteisilmoittautumista tarvita. Tilaisuudessa osallistujat

saavat ammattilaisen alustuksen myötä tietoa erokriisin läpikäymisestä ja toipumista edistävistä

tekijöistä, lapsen tarpeista ja tukemisesta erotilanteessa sekä yhteistyövanhemmuudesta. Tilaisuudessa

osallistujat käyvät vertaistukijoiden ohjaamia vertaiskeskusteluita pienryhmissä.

1 Ensi- ja turvakotien liiton Turvassa-hankkeessa (2019–2022) kehitettiin työkäytäntöjä, eri tahojen yhteistyötä

sekä riskien arviointimenetelmiä vaativiin erotilanteisiin ja huoltoriitoihin.

2 Vanhemman neuvo-vertaistukiryhmä ja Ero lapsiperheessä-tilaisuuksia koordinoi ja ohjaajia kouluttaa

Ensi- ja turvakotien liitto. Toimintamuodot on kehitetty moniammatillisena yhteistyönä Lastensuojelun

Keskusliiton Neuvo-projektissa vuosien 2005–2009 aikana. Palaute osallistujilta on koottu systemaattisesti

vuodesta 2006 alkaen. Vuonna 2012 toimintamuodot siirtyivät ETKL:n alaisuuteen.

162

Osallistujapalautteen mukaan merkityksellisintä osallistujille on vapaaehtoisten vertaistukijoiden

osallisuus tilaisuuksissa sekä vertaistuki. Ammattilaisen antamaa asiatietoa ja vertaistukijoiden

kokemustietoa yhdistetään toiminnassa erovanhempien tueksi. Jo yhden kerran tilaisuuteen

osallistuminen on asiakaspalautteen mukaan hyödyksi ja helpottaa omaa oloa. Toisten kokemusten

kuuleminen on tärkeää ja antaa toivoa omaan toipumiseen erokriisistä.

Erotukihenkilötoiminnassa 3 on kyseessä tuettavan ja tukijan välinen vertaissuhde, jossa vapaaehtoisena

toimiva erotukihenkilö tapaa ja keskustelee erotilanteeseen tukea tarvitsevan vanhemman

kanssa. Tukihenkilö kuuntelee, neuvoo käytännön asioissa omaan kokemukseen pohjautuen ja antaa

vertaistukea erotilanteen tuomassa muuttuneessa elämäntilanteessa.

Palautteen mukaan tuettavat ovat kokeneet hyvänä, kun on voinut keskustella omista kokemuksistaan.

Tukisuhde on antanut näkökulmia eron jälkeiseen vanhemmuuteen. Tukihenkilöt ovat

kokeneet tukisuhteet hyödyllisenä tuettavalle ja vapaaehtoiselle palkitsevana auttamisen muotona.

Lopuksi

Vertaisuus tai vertaistuki ei ole toimivaa silloin, jos se vahvistaa stereotyyppisiä ajattelumalleja

esimerkiksi miesten tai naisten selviämisen tavoista, vahvistaa ennakkoluuloja ammattilaisten toimintaa

kohtaan tai ylläpitää kielteistä suhtautumista lapsen toista vanhempaa tai hänen sukuaan

kohtaan.

Vertaisuus ei ole hyvää silloin, jos osallistujat tuntevat ulkopuolisuutta, jäävät omien kokemustensa

kanssa keskusteluissa paitsioon tai osallistujien kokemuksia vähätellään tai ei hyväksytä.

Huonosti toteutuvassa vertaistuessa ryhmän sisälle saattaa muodostua klikkejä tai vahvoja äänenpainoja

siitä, mistä asioista ja miten vertaisryhmässä keskustellaan. Tällöin erilaiset kokemukset

tai näkökulmat eivät mahdu keskusteluun mukaan. Vertaisryhmästä tai tukisuhteesta voi tällöin

muodostua yksilön erosta toipumisen este.

Avun hakijan on hyvä tunnistaa, tuottaako vertaisryhmään kuuluminen ja keskusteluun osallistuminen

itselle hyvinvointia. Saanko voimavaroja omaan toipumisen tueksi ja koenko tulevani

kuulluksi ja ymmärretyksi. Hyvinvointia tukevassa vertaisuudessa ja vertaistuessa autetaan yksilöä

käsittelemään tunteitaan, löytämään erilaisia näkökulmia omaan tilanteeseen sekä luodaan toivoa

oman toipumisen tueksi.

Parhaimmillaan vertaistuen tuloksina ovat tuettavan elämässä toteutuvat ajattelu- ja toimintatapojen

muutokset. Ajattelutapojen muutoksen tueksi tarvitaan yleensä asiatiedon lisäksi kokemuksellista

ymmärrystä siitä, mitä vanhempien väliseen yhteistyöhön tarvitaan ja miten eronnut

vanhempi voi itse omalla toiminnallaan vaikuttaa erosta toipumiseen. Ajattelu- ja toimintatapojen

muutoksen tueksi tarvitaan myös tietoista päätöstä yhteistyösuhteen tavoittelemiseksi toisen vanhemman

kanssa sekä lapsen edun etusijalle laittamista.

Päivi Hietanen on Ensi- ja turvakotien liiton asiantuntija Ero lapsiperheessä -tiimissä

3 Erotukihenkilötoimintaa on toteutettu Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksissä vuodesta 2019 alkaen.

163

Lähteet:

Erossa neuvon keksii. Neuvo-projekti tukemassa eronneita vanhempia vuosina 2005–2009. (2009). Lastensuojelun

Keskusliitto / Neuvo-projekti. Helsinki: Hakapaino.

Hietanen, Päivi (2020). Ero lapsiperheessä -tilaisuuden ja Erovertaiskahvila toiminnan ohjaajan käsikirja.

Ensi- ja turvakotien liitto.

Hietanen, Päivi & Kettunen, Maarita & Keinonen, Vesa (toim.) (2019). Yhteistyövanhemmuuden käsikirja.

Ensi- ja turvakotien liitto.

Kaakkurivaara, Anne-Maiju (2015). Yhden päivän juttu. Eroneuvo interventiona eron jälkeiseen vanhemmuuteen.

Pro gradu -tutkielma. Sosiaalityö. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta.

Kangasmaa, Mari (2019). Lapset pois eroriidoista-ryhmä. Ohjaajien ja osallistujien odotuksia ja kokemuksia.

Sosiaalityö. Käytäntötutkimuksen kurssi. Helsingin yliopisto.

Mykkänen-Hänninen, Riitta (2017). Vanhemman neuvo-vertaistukiryhmän ohjaajan käsikirja. Päivitetty

versio. Ensi- ja turvakotien liitto.

Mykkänen-Hänninen, Riitta & Kääriäinen, Aino (2009). Vertaisuus ja vertaistuki eroauttamisessa. Lastensuojelun

Keskusliitto/Neuvo-projekti. Helsinki: Hakapaino.

Nylund, Marianne & Yeung, Anne Birgitta (toim.) (2005). Vapaaehtoistoiminta: anti, arvot ja osallisuus.

Vastapaino.

Vaitomaa, Johanna & Muukkonen, Tiina & Rautio, Susanna (toim.) (2021). Vaativan erotyön käsikirja. Ensija

turvakotien liitto.

Vilén, Marika & Leppämäki, Päivi & Ekström, Leena (2002). Vuorovaikutuksellinen tukeminen sosiaalija

terveysalalla. WSOY.

Nieminen, Pinja & Lahikainen, Eve (toim.) (2021). Vertaistuen moninaisuus. Kansalaisareenan julkaisuja

1/2021.

Rouhiainen, Elena (2016). Tutkimus vapaaehtoisten vertaistukijoiden ajatuksista ja kokemuksista koskien

yhteistyövanhemmuutta. Opinnäytetyö. Sosiaalialan koulutusohjelma. Laurea ammattikorkeakoulu, Hyvinkää.

Ruisma, Teresa (2018). Erosta selviytyminen ja eron jälkeinen yhteistyövanhemmuus. Pro gradu -tutkielma.

Sosiaalityö. Tampereen yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta.

Sorro, Anna (2014). Erosta yhteistyövanhemmuuteen. Kokemuksia Vanhemman neuvo-vertasitukiryhmästä.

Pro gradu -tutkielma. Sosiaalityö. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta.

Painamattomat lähteet:

Ero lapsiperheessä-tilaisuuden ja Erovertaiskahvila-toiminnan asiakaspalautteet vuosilta 2018–2021. Ensi- ja

turvakotien liitto.

Vanhemman neuvo-vertaistukiryhmän asiakaspalautteet vuosilta 2020–2021. Ensi- ja turvakotien liitto.

164

Kiiran tarina: Yllättävästä erosta eteenpäin

Sinä kysyt: ”Oletko sä onnellinen?”

”Tottakai olen, miten niin?” minä vastasin hämilläni.

”No kun mä en ole.”

Ja siihen mun maailmani romahti.

Olin juuri vienyt muutaman viikon ikäisen vauvamme päiväunille ulos, ja kaksivuotias esikoisemme

oli päivähoidossa, kun mieheni ilmoitti, että hän ei ole enää onnellinen suhteessamme ja haluaa

erota. Seuraavat päivät ja viikot elin sumussa. Olin shokissa, hämmentynyt ja epätoivoinen. Tunteeni

seilasivat laidasta laitaan. Tästä alkuvaiheen shokista on vain vähän muistikuvia, ihan yksittäisiä

kuvien avulla olevia tilannemuistoja. Kävimme mieheni kanssa kriisikeskuksessa juttelemassa, ja

siellä päädyttiin vielä siihen, että mies lupasi yrittää jatkaa. Hän sanoi syiksi muun muassa, että

meillä ei ole kahdenkeskeistä aikaa, ja lupasin sitä yrittää järjestää. Hän kuitenkin samaan aikaan

jutteli uuden naisystävänsä kanssa, eikä mennyt montaa päivää, kun hän päättikin, että ei halunnutkaan

yrittää. Tämä kaikki tapahtui todella nopeasti, ja nämä edestakaiset tilanteet hämmensivät

minua entisestään. Mies ryhtyi etsimään itselleen asuntoa ja löysi sellaisen seuraavan kuukauden

alusta. Pyysin häntä muuttamaan saman tien pois, sillä en kestänyt sitä, että mies eli perhe-elämää

normaaliin tapaan aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, kun minä olin sisältä palasina ja yritin

samalla olla ehjä ja vahva.

Hain aika nopeasti ensimmäisen erokeskustelun jälkeen apua itselleni neuvolan kautta. Siskoni

sanoi pari vuotta myöhemmin, että hän on minusta ylpeä, kun olin shokista huolimatta osannut

hakea ja pyytää apua. Tätä olen itsekin jälkikäteen miettinyt omaksi vahvuudekseni ja ilman sitä

tuskin olisin selvinnyt. Kävin juttelemassa psykologin luona ja sain sosiaalipalveluista perhetyötä

sekä lapsiperheiden kotipalvelua. Kun mies oli muuttanut pois, ja ero oli sen puolesta lopullista,

aloin käsitellä luopumista.

165

Luopumisesta

Se kamala ajatus, joka saa

Joka kerta kyyneleet silmiin.

Luovun sinusta rakas.

Luovun meidän elämästä, perheestä.

Yhteisistä unelmista ja haaveista.

Yhteisistä tulevaisuuden suunnitelmista.

Joudun luopumaan osasta meidän lapsia.

Luovun, suren ja pian luovutan.

Olin unelmoinut, että eläisimme pitkään ihanassa omakotitalossamme, joka oli varusteltu vehreällä

puutarhalla. Minä jäin kuitenkin yksin kotiimme, joka ei enää tuntunut kodilta. Jouduin laittamaan

unelmakotini myyntiin. Meillä oli kolme koiraa, joista kahdesta luovuin, sillä en olisi pärjännyt

yksin heidän kaikkien kanssa. Luopuminen lapsista tarkoittaa sitä, että lapseni eivät jonain päivänä

olekaan kanssani koko aikaa, vaan he asuvat osan ajastaan isänsä luona. Tämä sai minut valtavan

surulliseksi ja koin luopumisen tuskaa pitkään.

Käsittelin vihaa, luopumista, surua ja epätoivoa kaiken arjen pyörityksen keskellä. Ja silti, silti

kaikista ikävistä teoista, mitä mies minulle teki tai jätti tekemättä tai sanoi minulle, kaikesta siitä

huolimatta minä elättelin toiveita, paluuta yhteen ja rakastin häntä. Elin raskasta aikaa. Kaikesta

shokista ja tuskasta huolimatta minun kuitenkin täytyi pitää huolta kahdesta pienestä lapsestani ja

samalla hoitaa käytännön järjestelyitä. Asuntoa piti siivota ja järjestellä asuntonäyttöjä varten. Uusi

asunto piti löytää. Irtaimistoa piti myydä, kun ne eivät mahtuisi uuteen asuntoon.

Toivoin usein kuolemaa ja toivoin tuskan loppuvan. Synkkiä tunteita ja ajatuksia minulle tuli

aika ajoin, ja ne jatkuivat pitkään. En miettinyt enää pelkästään omaa kuolemaa vaan ajatukseni ylsivät

myös lapsiini. Alkuun näitä oli vaikea myöntää edes itselleen, enkä toisaalta edes ymmärtänyt

ajattelevani niin synkästi, kunnes reilun puolen vuoden päästä ymmärsin tilanteeni vakavuuden ja

hakeuduin terveyskeskukseen lääkärille, joka diagnosoi minulle masennuksen ja sain lääkityksen

sekä säännöllisen keskusteluavun.

Se hetki, kun jään yksin.

Kotona ei hengitä kukaan. Ei ota kädestä

Ei halua syliin. Ei nuku vieressä.

Se valtava yksinäisyys. Se ääretön tyhjyys.

Olen yksin. Ajatusteni, itseni, mieleni kanssa.

Se tunne joka puristaa sisintäni.

Yksinäisyys, älä vie minua.

Ensimmäisiä yksittäisiä elämän valon pilkahduksia nousi esiin, mutta yksinäisyys oli käsin kosketeltavissa,

väsymys ja jaksaminen olivat todella vähissä. Elämänilo ja nautinto puuttuivat. Olin

itseni kanssa hukassa, kuka minä olen, mikä minä haluan olla ja mitä minä haluan tehdä. Olin elänyt

vuosia vain miehelleni ja lapsilleni. Omat tarpeeni, tunteeni ja toiveeni olin sysännyt syrjään. Nyt

jouduin opettelemaan elämääni uudelleen. Pelko tulevaisuudesta. Pelkäsin, että en selviä, ja pelkäsin,

mitä tulevaisuus minulle tuo. Pelkäsin, että yksinäisyys vie minut. Kaipasin vieläkin miestäni,

rakastin ja toivoin, että hän palasi. Erosta oli jo kuukausia, mutta silti elättelin toiveita. Halusin

166

palata yhteen lasten takia. Ehjästä perheestä luopuminen oli minulle vaikeaa. Kuitenkin koin miestä

kohtaan myös vihaa. Hän hoiti eron mielestäni myös lasten näkökulmasta huonosti.

Kaikki toivo yhteen paluusta päättyi siihen hetkeen, kun näin, että miehen uusi avovaimo oli

raskaana. Meidän erosta oli kulunut kahdeksan kuukautta. Ensimmäinen ajatukseni oli, että en halua

tuhota heidän tulevan lapsen elämää sillä, että he eroaisivat. Tämän myötä ymmärsin, että minun on

aika luopua toivosta. Rakkauden loppuminen tapahtui pikkuhiljaa. Se sekoittui vahvasti vihan ja

surun kanssa. Osallistuin eroseminaariin hieman vajaa vuoden jälkeen erosta. Seminaari oli selviytymiseni

avainkortteja. Koko kevään kestävä ohjattu ryhmä, ne ystävät mitkä sieltä sain, vertaistuki

ja ammattilaisen ohjaus auttoivat minua selviytymään ja luopumaan lopullisesti parisuhteesta.

Viimeisen runon liittyen eroon kirjoitin puolentoista vuoden jälkeen. Se meni näin:

On rakkautta päästää irti.

Sä et ollut kanssani onnellinen.

Nyt sä voit hengittää ja olla vapaa.

Välitän sinusta ja siksi päästän sinusta irti.

167

Sanasto

Asuinpaikka

Lapsen asuinpaikka määrätään jommankumman vanhemman luokse. Useimmiten myös kotikuntalain mukainen

kirjoillaolo-osoite.

Avioehtosopimus

Avioehtosopimuksella voidaan sulkea avio-oikeus pois kaikkeen tai osaan puolisoiden omaisuudesta.

Avio-oikeus

Tarkoittaa oikeutta toisen puolison omaisuuteen. Avio-oikeuden alainen omaisuus otetaan huomioon osituslaskelmassa.

Avio-oikeus on eri asia kuin omistusoikeus.

Avoliitto

Avioliiton omainen suhde, jossa puolisot ovat kirjoilla samassa asunnossa, mutta he eivät ole solmineet

avioliittoa.

Edunvalvoja

Henkilö, joka vastaa lapsen omaisuuden hoidosta. Pääsääntöisesti huoltaja. Lapselle voidaan määrätä edunvalvoja

myös rikosprosessissa ja lastensuojeluasiassa, mikäli huoltaja ei puolueettomasti pysty valvomaan

lapsen etua.

Elatusapu

Toisen vanhemman lapselle maksama rahamääräinen elatusapu. Elatusapu suoritetaan pääsääntöisesti lähivanhemman

pankkitilille. Joissain tapauksissa elatusapua voidaan maksaa myös aviopuolisolle.

Elatuskyky

Vanhemman elatuskyky lasketaan pääsääntöisesti siten, että kuukausittaisista nettotuloista vähennetään yleiset

elinkustannukset, asumiskustannukset, erityiset terveydenhoitokustannukset sekä työmatkakustannukset.

Elatustuki

Kelan lapselle maksama etuus, jolla korvataan tai katetaan toisen vanhemman maksama elatusapu.

Elatusvelvollinen

Vanhempi, joka maksaa lapselle elatusapua.

Erityiset kustannukset

Lapsen elatustarpeen laskennassa huomioidaan erityisinä kustannuksina mm. lapsen osuus asumiskustannuksista,

päivähoitokulut, erityisen harrastuksen kustannukset sekä erityiset terveydenhoitokustannukset.

Etävanhempi / Tapaava vanhempi

Vanhempi, joka ei asu lapsen kanssa samassa osoitteessa.

Follo-sovittelu

Käräjäoikeudessa toimitettava asiantuntija-avusteinen sovittelumenettely.

Huolto

Tarkoittaa erityisesti oikeutta päättää lapsen asioista.

Huoltaja

Se vanhempi tai muu henkilö, jolle on uskottu lapsen huolto.

Lapsella voi olla yksi tai useampi huoltaja.

168

Indeksikorotus

Elinkustannusindeksiin perustuva vuosittainen muutos elatusapuihin ja -tukiin.

Isä

Miespuolinen henkilö, jonka isyys on vahvistettu isyyslain säännösten perusteella.

Isyyden vahvistaminen

Mikäli lapsi syntyy äidin ollessa avioliitossa, on aviomies automaattisesti lapsen isä. Jos lapsi syntyy avioliiton

ulkopuolella, on lapsen isyys aina erikseen vahvistettava joko tunnustamalla tai tuomioistuimen päätöksellä.

Lastenvalvoja hoitaa vapaaehtoisen isyyden tunnustamis- ja selvittämismenettelyn. Isyys voidaan

tunnustaa myös ennen lapsen syntymää. Tällöin maistraatti vahvistaa isyyden.

Kela

Kansaneläkelaitos. Huolehtii mm. lapsilisien ja elatustukien maksamisesta.

Koulutusavustus

18-vuotta täyttäneelle opiskelijalle vanhemman suorittama avustus.

Lapsi

Alle 18-vuotias henkilö.

Lapsilisä

Kelan suorittama etuus alle 17-vuotiaalle lapselle. Määrä kasvaa perheen lapsiluvun mukaan.

Lastensuojelu

Kunnan sosiaalitoimen elin, joka huolehtii lasten hyvinvoinnista ja suorittaa tarvittaessa mm. huostaanoton.

Lastenvalvoja

Kunnan viranhaltija, joka vahvistaa lasten huoltoa ja elatusapuja koskevat sopimukset.

Luonapitovähennys

Oikeusministeriön elatusapuohjeen mukainen luonapitoon perustuva vähennys elatusapulaskelmassa.

Lähestymiskielto

Käräjäoikeus tai poliisi voi määrätä lähestymiskiellon. Kielto tarkoittaa, että henkilön hengen, terveyden,

vapauden tai rauhan suojaamiseksi voidaan jotakuta toista kieltää ottamasta häneen yhteyttä.

Lähivanhempi

Se vanhempi, jonka luona lapsi asuu.

Maksuvapautus

Elatusvelvolliselle myönnetty vapautus elatustukien takaisinmaksusta Kelalle. Edellyttää, että elatusvelvollisen

bruttotulot alittavat elatustukilaissa määritellyn tulorajan.

Muuttoilmoitus

Kotikuntalain mukainen ilmoitus muutosta Digi- ja väestötietovirastolle.

Oheishuoltaja

Vanhempien ohella huoltajana toimiva henkilö.

Olosuhdeselvitys

Tuomioistuin hankkii tarvittaessa lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskevassa asiassa selvityksen mm.

perheen tilanteesta, lapsen elinolosuhteista ja toivomuksista lapsen asuinpaikkakunnan sosiaaliviranomaiselta.

169

Omaisuuden erottelu

Menettely, jossa aviopuolisoiden omaisuus jaetaan avioeron tai toisen puolison kuoleman jälkeen siinä

tapauksessa, että avio-oikeutta ei ole. Joissain tapauksissa omaisuuden erottelu suoritetaan myös avoliiton

päättymisen jälkeen.

Ositus

Menettely, jossa aviopuolisoiden omaisuus jaetaan avioeron vireille tulon tai puolison kuoleman jälkeen.

Perheasioiden sovittelu

Kunnan sosiaalitoimi tai seurakunta tarjoavat perheasioiden sovittelua. Myös muut aluehallintoviraston hyväksymät

toimijat voivat tarjota sovittelua. Perheasioiden sovittelu on tarpeen silloin, kun avio- tai avopuolisot

miettivät eroa tai pohtivat eron jälkeistä tilannetta.

Tapaamisoikeus

Lapsen oikeus tavata muualla asuvaa vanhempaa tai muuta erityisen läheistä henkilöä.

Tehtävienjakoyhteishuolto

Päätösvaltaa lapsen asioista on jaettu huoltajien kesken.

Tietojensaantioikeus

Huollosta erotetun vanhemman oikeus saada lasta koskevia tietoja viranomaisilta ja yksityisiltä palveluntuottajilta.

Tuettu tapaaminen

Tuetussa tapaamisessa valvoja on käytettävissä tapaamisen ajan ja tukee lasta ja vanhempaa tarpeen mukaan,

mutta valvojan ei tarvitse koko ajan olla samassa tilassa lapsen ja vanhemman kanssa.

Täytäntöönpano

Huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevien sopimusten täytäntöönpanosta huolehtii käräjäoikeus määräämällä

lähivanhemmalle uhkasakon tai lapsen noudettavaksi. Elatusavun täytäntöönpanosta eli perinnästä huolehtii

ulosottomies.

Valvottu tapaaminen

Valvottu tapaaminen järjestetään kunnan osoittamassa paikassa. Tapaamisessa valvoja on koko ajan samassa

tilassa lapsen ja vanhemman kanssa.

Valvottu vaihto

Valvotuissa vaihdoissa tapaamiset aloitetaan ja lopetetaan valvotusti. Tapaaminen toteutetaan normaalisti

tapaavan vanhemman luona.

Vieraannuttaminen

Vanhemman pyrkimys estää ja häiritä lapsen tapaamisia ja yhteydenpitoa toisen vanhemman kanssa.

Vuoroasuminen

Lapsi on vähintään 40 prosenttia kalenterivuodesta kummankin vanhempansa luona lomakaudet ja juhlapyhät

mukaan lukien.

Yhteiselämän lopettaminen

Tuomioistuimen avioeron yhteydessä antama päätös oikeudesta asua yhteisessä kodissa.

Yhteishuolto

Molemmat vanhemmat toimivat lapsen huoltajina.

170

Yksinhuoltaja

Puhekielessä yksinhuoltajalla tarkoitetaan henkilöä, joka ei ole avio- tai avoliitossa. Yksinhuoltajalla voidaan

tarkoittaa myös henkilöä, jolle lapsen huolto on yksin uskottu.

Yleiset kustannukset

Lapsen elatustarpeeseen kuuluva laskennallinen erä, joka kattaa mm. ravinnosta, vaatetuksesta sekä henkilökohtaisesta

hygieniasta aiheutuvat kustannukset.

Yksinhuoltajakorotus

Lapsilisään tuleva korotus, mikäli vanhempi ei ole avio- tai avoliitossa.

Vähävaraisuusklausuuli

Elatustuen maksaminen edellyttää, että elatusapua koskevaan sopimukseen tai tuomioistuimen ratkaisuun

nimenomaisesti kirjataan, että elatusapu on vahvistettu elatustuen määrää alhaisemmaksi elatusvelvollisen

puutteellisen elatuskyvyn takia.

Väliaikainen määräys

Tuomioistuin voi ennen lopullista päätöstä antaa väliaikaismääräyksen lapsen asuinpaikasta, tapaamisoikeudesta

ja elatusavusta. Erityistapauksessa väliaikaismääräys voidaan antaa myös huollosta.

Äiti

Lapsen äiti on se (naispuolinen henkilö), joka on synnyttänyt lapsen. Lapsen synnyttäneen henkilön ohella

lapsen äidiksi voidaan vahvistaa nainen, joka yhteisymmärryksessä lapsen synnyttäneen kanssa antoi suostumuksen

hedelmöityshoitoon.

171

Tule, tule hyvä ero

“Toivon, että silloin kun asun luonasi, sinulla on aikaa olla minun kanssani.”

Lainaus on artikkelista Mitä vuoroasuva nuori haluaisi vanhempansa tietävän?

Arviolta 30 000–40 000 lasta kokee vuosittain vanhempiensa eron Suomessa. Eron

jälkeen vanhempien parisuhde päättyy, mutta vanhemmuus jatkuu.

Elatusvelvollisten liiton työn yhtenä tavoitteena on edistää lapsen oikeutta säilyttää hyvät

suhteet molempiin vanhempiin myös eron jälkeen. Liiton neuvonantajat vastaavat

viikoittain useisiin yhteydenottoihin eroa koskien. Tämän kirjan tarkoitus onkin tarjota

tietoa ja tukea eroaville vanhemmille ja tuoda uusia näkökulmia kaikille, jotka kohtaavat

eroon liittyviä asioita omassa työssään.

Tässä kirjassa eri alojen asiantuntijat kirjoittavat eroa koskevista aiheista, kuten vuoroasuminen,

lapsen edun toteutuminen, vanhempien välinen kommunikaatio, vieraannuttaminen,

oikeudenkäynnit ja elatusapu. Ääneen pääsevät myös eron kokeneet vanhemmat

ja lapset sekä heidän tarinansa.

Elatusvelvollisten liitto

@elatusvelvollistenliitto

@EVliitto

Neuvontapuhelin +358 50 514 68 96


Helsinki

www.elatusvelvolliset.fi

ISBN 978-951-96605-4-7

Tule,tule-hyvä-ero-Erokirja-lasten-vanhemmille-Elatusvelvollisten-liitto-ry

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

Delete template?

Save as template?