Sulho Rannan 1920-luvun itämais-eksoottiset ... - Helda

tonaliteetista, pentatoniikka, ohuempi tekstuuri (esimerkiksi unisono), rinnakkaiset
kvintit, oktaavit ja kvartit, erottuvat ja toistuvat melodia- tai rytmikuviot, epätavalliset
instrumentit (erityisesti perkussiot) ja erikoisemmat esitystavat, esimerkiksi pizzicato.
Saint-Saënsin Samson et Dalila -oopperaa analysoidessaan Locke (1991, 266) mainitsee
myös vähennetyn septimisoinnun käytön muukalaisuutta korostavissa musiikillisissa
jaksoissa.
Itämaisia vaikutteita sisältävien teosten analyyseissä käsitellään melko usein
myös poliittista kontekstia, toisin sanoen analysoidaan länsimaisen imperialismin
ideologian ilmenemistä musiikissa. Locke (1991 ja 2000) käsittelee imperialismin ja
kolonialismin ideologian ilmenemistä analyysissään Saint-Saënsin Samson et Dalilasta.
Locke (1991, 265–266) analysoi Saint-Saënsin toteuttamia orientalismin keinoja
esimerkiksi esittelemällä, miten toiseus esiintyy teoksen libretossa, musiikissa ja
oopperan hahmoissa. Locke problematisoi orientalismin musiikkianalyysiä pohtimalla,
miten orientalismia voidaan analysoida, jos yleiset itämaiset tyyliviittaukset
(esimerkiksi maantieteelliset paikat) eivät ole tarkkoja, melodiat on muokattu
länsimaisen musiikin malleihin ja teoksen sävelkieli on ylipäätänsä hyvin länsimainen
(emt., 266). Analysoimalla Saint-Saënsin oopperateosta monelta näkökannalta,
esimerkiksi tarjoamalla neljä eri orientalismiin kytkeytyvään tulkintamallia oopperan
Hymn to Dagon -kohtaukselle, Locke (2000, 107–109) pyrkii etsimään uusia keinoja
musiikin orientalismin analysointiin ja antaa pohdittavaa myös suomalaisen
taidemusiikin orientalismin tutkimukseen. Locken analyysi Samson et Dalila -
oopperasta osoittaa hyvin kontekstin keskeisen roolin orientalismin
musiikkianalyysissä. Artikkeli on oopperan orientalismin kannalta keskeinen, ja muun
muassa Locken (1991, 262–263) esittelemää näkemystä orientalismi-oopperan
perusjuonesta5 olisi mielenkiintoista verrata suomalaisiin oopperateoksiin (esim. Raitio:
Jeftan tytär, Launis: Jenudith).
Imperialistisen ja kolonialistisen kontekstin huomiointia musiikissa on
edesauttanut myös Saidin (1978) orientalismiteoria, joka, kuten aiemmin todettiin, on
5 ”Nuori, avarakatseinen, urhea ja mahdollisesti naiivi, valkoinen eurooppalainen tenorisankari uhkaa lojaaliuttaan
omaan kansaansa ja siirtomaaetikkaan sekaantuessaan vallattuun, mystiseen, tummaihoisten alueeseen, jota edustavat
viekoittelevat tanssijat ja tunteikas, herkkä lyyrinen sopraano. Valkoinen tenori saattaa toimillaan julman
heimopäällikön (basso tai bassobaritoni) ja häntä sokeasti tottelevan villimieskuoron brutaalin raivon valtaan.”
(Locke 1991, 263, käännös kirjoittajan oma.)
20