JÄLJILLÄ 10 - Inkeri-tiedon portaali
01.02.2013 • Views
Share Embed Flag

JÄLJILLÄ 10 - Inkeri-tiedon portaali

JÄLJILLÄ 10 - Inkeri-tiedon portaali

JÄLJILLÄ 10 - Inkeri-tiedon portaali

SHOW MORE
SHOW LESS
ePAPER READ
DOWNLOAD ePAPER
inkeri.fi

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

START NOW

VÄHEMMISTÖKIELIEN JA KULTTUURIEN<br />

TUKIPROJEKTI KANTOI SATOA 8<br />

PUTRONNIEMEN REMONTTIA<br />

VAUHDITETTIIN LAULAMALLA 21<br />

VIIMEISTEN INKERILÄISTEN<br />

<strong>JÄLJILLÄ</strong> <strong>10</strong><br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseura<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuurin edistäjä ja elvyttäjä<br />

vuodesta 1993<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseuran jäsenlehti 2/2011<br />

1<br />

INKERIN KIRKKO 400-VUOTTA<br />

JA KIRKOLTA KIRKOLLE MATKA

Syyskuu<br />

22.9.2011 Kulttuurikahvila klo 16–<br />

18. Juhani Jääskeläinen kertoo isästään<br />

teol. tri. Juhani Jääskeläisestä,<br />

jonka panos sodanaikaisten inkeriläissiirtojen<br />

aikana oli huomattava.<br />

Lokakuu<br />

8.<strong>10</strong>. klo 18 Stalinin vainojen muistojuhla<br />

Tuomiokirkossa. Puhe Arto<br />

Luukkanen, liturgi Hannu Varkki ja<br />

kuorolaulua Kannel-kuoro.<br />

27.<strong>10</strong>. Kulttuurikahvila 16–18. Vieraina<br />

taidekriitikko Otso Kantokorpi<br />

ja inkeriläisiä kuvataiteilijoita.<br />

Marraskuu<br />

24.11. Kulttuurikahvila 16–18. Matti<br />

Kurikan elämänmatka Tuutarista<br />

Malcom Islandille Sointulaan. Juhani<br />

Kurikan luotsaamana tutustumme<br />

1900-luvun alun tunnettuun kirjailijaan<br />

ja utopistiin sanoin ja kuvin.<br />

SISÄLTÖ<br />

TULOSSA<br />

Vapaaehtoisten vuonna 3<br />

Uudet konstit vauhdittivat vatjan<br />

kurssia 4<br />

Uusi elämä -kuntoutuskeskus auttaa<br />

vapautumaan huumeista 6<br />

Yhdessä tekemisenj a auttamisen iloa 8<br />

Ilmoittaudu UPS-koulutukseen 9<br />

Tutustumismatka EU-parlamenttiin <strong>10</strong><br />

Viimeiset inkeriäiset <strong>10</strong><br />

Larin parasken maisemissa 11<br />

Uusi lähialueyhteistyöprojekti 14<br />

<strong>Inkeri</strong>n kirkko juhli 400 vuottaan 15<br />

Kirkolta kirkolle 16<br />

Hyvän vaikutus 17<br />

Ruosteinen naula ja vanhoja tiiliskiviä 18<br />

<strong>Inkeri</strong>n pihoissa ja kasvimailla 19<br />

Soitto soi ja laulu helisi taipalsaarella 21<br />

Putronniemi mooses putron muistoa<br />

vaaliva kulttuurikeskus 22<br />

Mooses putron sävellykset tulee luetteloida<br />

22<br />

Avoimien ovien päivä kiinnosti 23<br />

SUKUTUTKIMUSRETKI<br />

MIKKELIN<br />

MAAKUNTA-<br />

ARKISTOON<br />

20.<strong>10</strong>.2011<br />

Syksyn sukututkimusjaoston<br />

tutkimusmatkan kohteena on<br />

Mikkelin maakunta-arkisto, jossa<br />

on <strong>Inkeri</strong>n pakolaisseurakunnan<br />

asiakirjat. Matka tehdään junalla.<br />

Lähtö Helsingistä klo 8.12.<br />

Perushinta on 41,30 €, eläkeläisiltä<br />

20,70. Paluu Mikkelistä klo 15.30,<br />

perillä Helsingissä klo 17.55.<br />

Aluksi saamme noin<br />

tunnin mittaisen <strong>Inkeri</strong>painotteisen<br />

esittelyn aineistosta.<br />

Ilmoittautumiset 12.<strong>10</strong>. mennessä<br />

toimistoon 09 -2733 225 tai email@<br />

INKERILÄISTAITEILIJOIDEN<br />

NÄYTTELYJÄ<br />

Gennadi Leontjevin Käpylä-aiheisia<br />

akvarelleja ja muitakin kuvia on<br />

esillä Käpylässä sijaitsevassa Galleria<br />

Suutarissa, Koskelantie 46:ssa.<br />

Näyttely on avoinna 7.9. saakka ma<br />

12-16, ti-ke 15-19 ja la-su 12-16.<br />

To-pe suljettu.<br />

Valeri Nuijan näyttely Värejä<br />

kivillä on esillä Kallion kirjastossa<br />

11.<strong>10</strong>. - 30.<strong>10</strong>.<br />

YLIMÄÄRÄINEN<br />

YHDISTYKSEN KOKOUS<br />

Ylimääräinen yhdistyksen kokous<br />

pidetään 22.9.2011 klo 18 <strong>Inkeri</strong>n<br />

kulttuuriseuran toimitilassa Wallininkatu<br />

7, 00530 Helsinki.<br />

Päätetään Mooses Putro -säätiön<br />

perustamisesta.<br />

INKERIN KULTTUURIKANAVA<br />

Päätoimittaja: Helena Miettinen.email: helena.miettinen@inkeri.com.<br />

Jakelu, jäsenasiat: Koivu ja tähti. Walllininkatu 7, 00530 Helsinki. Auki mape<br />

<strong>10</strong>–16. Puhelin 09-2733 225 email: koivujatahti@inkeri.com<br />

Pankkiyhteys: Lammin säästöpankki 426014-253741. www.inkeri.om<br />

2<br />

Hallitus<br />

OPI VALOKUVAAMAAN<br />

Syyskuussa alkaa uusi projekti, jonka<br />

tavoitteena on oman hyvinvoinnin<br />

lisääminen valokuvien avulla.<br />

Tällä kertaa emme työstä vanhoja<br />

valokuvia, vaan opettelemme<br />

katsomaan omaa ympäristöämme<br />

kameran linssin kautta. Kurssilaiset<br />

valokuvaavat omaa arkeaan ja<br />

erityisesti mielialaa nostavia hetkiä<br />

ja kohteita.<br />

Ilman valmennusta ei kameraa<br />

tarvitse käyttää. Kameratyöskentelyä<br />

ohjaamaan olemme saaneet<br />

palkitun ammattikuvaajan Pinja<br />

Sormusen, jonka otoksia nähtiin<br />

keväällä Rakkaudella <strong>Inkeri</strong>-näyttelyssä.<br />

Kameran puute ei ole este. Pyrimme<br />

löytämään jokaiselle halukkaalle<br />

kuvauslaitteen.<br />

Kurssilaiset sitoutuvat siihen, että<br />

heidän kuvistaan tehdään näyttely ja<br />

kuva-albumi.<br />

Ensimmäinen tapaaminen<br />

12.9. klo 14 Koivussa ja tähdessä.<br />

Ilmoittautumiset 9.9. mennessä sähköpostitse<br />

koivujatahti@inkeri.com<br />

tai puhelimitse toimistoon 09 -2733<br />

225/Reino Tupin.<br />

SYYSKOKOUS<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseuran sääntömääräinen<br />

syyskokous pidetään<br />

3.11..2011 klo 17 <strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseuran<br />

toimitilassa Wallininkatu 7,<br />

00530 Helsinki. Käsitellään sääntöjen<br />

9 §:n mukaiset asiat. Hallitus

Vuosi 2011 on nimitetty Euroopan<br />

Unionin vapaaehtoistoiminnan teemavuodeksi.<br />

Rahoituksen kannalta<br />

vapaaehtoisten vuosi toteutuu otsikon<br />

hengessä, sillä teemavuoden<br />

rahoitus on niukka ja kaikki toteutuu<br />

pitkälti vapaaehtoisvoimin. Teemavuoden<br />

tapahtumia koordinoivat<br />

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi<br />

ja Kansalaisyhteiskuntapolitiikan<br />

neuvottelukunta KANE. Myös<br />

Raha-automaattiyhdistys on tukenut<br />

vapaaehtoisvuotta jakamalla 1<br />

000–3 000 euron suuruisia avustuksia<br />

paikallisiin Juhlaparaati-tapahtumiin.<br />

Vapaaehtoistyön ja sen rahallisen<br />

tukemisen välillä on ilmeinen<br />

looginen ristiriita: eihän vapaaehtoistyöstä<br />

pidä maksaa palkkaa. Tarkempi<br />

tarkastelu paljastaa, että myös<br />

vapaaehtoistyön toteuttaminen tarvitsee<br />

rahaa.<br />

Vapaaehtoistyötä tekee Taloustutkimuksen<br />

selvityksen mukaan yli<br />

kolmannes suomalaisista! Ja toinen<br />

kolmannes osallistuisi vapaaehtoistyöhön,<br />

jos vain joku kysyisi mukaan.<br />

Nykyinen yleinen ilmapiiri ei<br />

välttämättä suosi vapaaehtoistyötä.<br />

Nykymaailmassa kaikki mitataan<br />

rahassa ja jopa viranomaisetkin suhtautuvat<br />

vapaaehtoistyöhön omituisesti.<br />

Verottaja saattaa katsoa vapaaehtoistyön<br />

arvon verotettavaksi<br />

tuloksi ja talkootyöntekijät työsuhteessa<br />

oleviksi.<br />

Ilmeistä on, että "ennen vanhaa"<br />

talkootyö oli arvossaan. Viimeisen<br />

sodan jälkeen sotaleskille ja evakoille<br />

nousi uudet talot kylän yhteisin<br />

voimin. Jopa rakennuspuut saatettiin<br />

lahjoittaa kyläläisten metsistä. Vaikeaan<br />

asemaan joutunutta naapuria<br />

haluttiin auttaa ja tasoittaa pahimpia<br />

kuoppia.<br />

Myös nykyisin tehdään vapaaehtoistyötä,<br />

mutta jotain on muuttunut.<br />

Vapaaehtoistoiminnassa mukana<br />

olevat toimivat usein lähinnä oman<br />

edun näkökulmasta. Mukana ollaan<br />

oman hyödyn takia, ei pyyteettömästi<br />

yleistä hyvää edistäen. Erityisesti<br />

entisessä Neuvostoliitossa<br />

eläneille ihmisille vapaaehtoistyön<br />

idean omaksuminen saattaa kestää.<br />

Vapaaehtoistyötä vieroksutaan, kun<br />

omassa kokemusmaailmassa vapaaehtoistyö<br />

oli tosiasiassa pakollinen<br />

palkaton työpäivä. Suomalaisen<br />

järjestötyön kaltaista vapaaehtoistoimintaa<br />

ei Neuvostoliitossa ollut.<br />

Toissa vuonna paluumuuttajien parissa<br />

tehty kysely vahvisti, että entisen<br />

Neuvostoliiton alueelta tulleet<br />

muuttajat suhtautuvat nihkeästi vapaaehtoistyöhön.<br />

Moni ilmoitti, että<br />

ei aio Suomessa osallistua mihinkään<br />

järjestötoimintaan.<br />

<strong>Inkeri</strong>-rintamalla vapaaehtoistyö<br />

on osoittanut voimansa. <strong>Inkeri</strong>in on<br />

noussut sekä kirkkoja että vanhusten<br />

palvelutaloja suomalaisten talkootyöllä.<br />

Yhä edelleenkin talkooporukoita<br />

vierailee rajan takana.<br />

Ilman vapaaehtoistyötä Suomi ei<br />

kuitenkaan toimisi. Myös maahanmuuttajien<br />

kohdalla tarvitaan siis<br />

asennemuutosta. Yksi mahdollisuus<br />

on osallistua ensi maalis-huhtikuussa<br />

järjestettävään Kaveria ei jätetä<br />

koulutukseen, joka antaa valmiuksia<br />

toimia vapaaehtoistyössä ja ohjata<br />

muitakin eri toimintojen piiriin.<br />

3<br />

Talkootyön tarvetta on ollut <strong>Inkeri</strong>n<br />

kulttuuriseuralla kuluvana kesänä<br />

erityisen runsaasti. <strong>Inkeri</strong>läissäveltäjä<br />

Mooses Putron huvila on testamentattu<br />

museokäyttöön, mutta kunnostaminen<br />

vaatisi joko rahaa - jota<br />

ei ole tarpeeksi tai talkooväkeä. On<br />

ollut upeaa huomata, että auttamisen<br />

halua on riittänyt myös Putronniemen<br />

remontoimiseen. Putronniemen<br />

hoitokunnan lisäksi talkoolaisia on<br />

saatu Lahden <strong>Inkeri</strong>-kerhosta. Myös<br />

Taipalsaaren kotiseutuyhdistys tarjosi<br />

auttavan kätensä pyytämättä ja<br />

yllättäen. Saatuaan Taipalsaaren kotiseutumuseon<br />

pärekaton valmiiksi<br />

yhdistyksen aktivistit tarjoutuivat<br />

maalaamaan Putronniemen seiniä<br />

puhtaasta auttamisen halusta ja vanhaa<br />

suomalaista talkoo- ja naapuriavun<br />

periaatetta noudattaen.<br />

Unohtaa ei sovi myöskään taiteilijoiden<br />

pyyteetöntä apua: laulajatar<br />

Raita Karpo, pastori Arvo<br />

Survo, pianisti Timo Koskinen sekä<br />

teatteriohjaaja Raija Mäkelä-Eskola<br />

Omenapuutarhan teatterin kanssa<br />

ovat luvanneet antaa taiteellisen<br />

panoksensa Putronniemen hyväksi.<br />

Vieraaksi saamme myös kokonaisen<br />

Tuutarin Kuoron.<br />

Putronniemi-projektin talkoissa<br />

voi olla mukana monella tavalla,<br />

vaikka talkoopäivänä ei ehtisikään<br />

mukaan paikan päälle, aina voi lahjoittaa<br />

arpajaisvoittoja, sponsoroida<br />

purkin maalia tai kaivaa puutarhastaan<br />

perennojen taimia. Mahdollisuuksia<br />

on monia, myös rahalliset<br />

lahjoitukset otetaan mielellään vastaan.<br />

Vanhan rakennuksen korjaaminen<br />

nielee aikaa ja rahaa. Ja Putronniemen<br />

käyttömahdollisuudet<br />

esimerkiksi työpajatoimintaan ja<br />

ryhmien virkistyskäyttöön edellyttävät<br />

muutaman yöpymispaikan<br />

rakentamista. Joten talkoita ja tapahtumia<br />

tarvitaan vielä tulevinakin<br />

vuosina.<br />

Helena Miettinen<br />

Puheenjohtaja<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseura

Kun <strong>Inkeri</strong>n Kulttuuriseura kesällä<br />

20<strong>10</strong> järjesti Joenperän koululla<br />

Laukaansuulla kaikkien aikojen ensimmäisen<br />

vatjan kielen ja kulttuurin<br />

kurssin, oli moni asia hakusessa.<br />

Yksi aikamme harvoista vatjan tutkijoista<br />

ja puhujista, dosentti Heinike<br />

Heinsoo Tarton yliopistosta tuli<br />

mielellään kokeilemaan vatjan opetusta<br />

käytännössä. Laukaansuun vatjalaiskylät<br />

olivat hänelle tuttuja aina<br />

siitä lähtien, kun hän professorinsa<br />

Paul Aristen innostamana oli ruvennut<br />

tutkimaan tätä kieltä (hänen<br />

päätyönsä on suomen kielen opettaminen).<br />

Monina kesinä oli viikkoja<br />

vierähtänyt kenttätöissä kielen viimeisiä<br />

puhujia, informantteja haastatellessa.<br />

Näitä iäkkäitä mummoja<br />

on vuosi vuodelta vähemmän. On<br />

ollut asiaa hautuumaalle heitä tervehtimään.<br />

Vatjan kielen ongelmiin kuuluu<br />

– paitsi puhujien vähäisyys – myös<br />

aapisen ja muiden oppikirjojen sekä<br />

yhtenäisen kirjakielen puuttuminen.<br />

Viereisissä kylissä voi murre olla erilainen.<br />

Edellisen kesän kurssille tuli<br />

sekä ikäihmisiä että koululaisia ja<br />

joitakin keski-ikäisiäkin. Koululaisille<br />

kurssi osoittautui liian vaikeaksi<br />

ja kaikille liian teoreettiseksi. Kielen<br />

harjoittelua tosin kevensivät iltapäivisin<br />

laulu- ja tanssiharjoitukset.<br />

Yllättäväksi ongelmaksi osoittautui<br />

se, että latinalaisin kirjoitettujen<br />

tekstien lukeminen tuotti vaikeuksia<br />

etenkin ikäihmisille. Lapsilla näitä<br />

vaikeuksia oli vähemmän, sillä he<br />

olivat tottuneet latinalaisiin aakkosiin<br />

vieraiden kielten kuten englannin<br />

kouluopetuksessa.<br />

Oli keksittävä parempia menetelmiä,<br />

jotta opiskelu olisi ollut<br />

kiinnostavaa – ja myös hauskaa, olihan<br />

se vapaaehtoista. Tähän asiaan<br />

Heinike syventyi Tarton yliopiston<br />

fennougristiikan opiskelijaryhmänsä<br />

kanssa. Vatjasta kiinnostuneita<br />

oli tietenkin vain pieni ryhmä. Kielitieteilijät<br />

ovat usein naisia, mutta<br />

tässä ryhmässä oli puoli kymmentä<br />

nuorta miestä. Heiniken kokemus<br />

oli, että perinteinen kielen opetus<br />

teorioineen ja kielioppeineen ei täs-<br />

Aune Kämäräinen<br />

Heinike Heinsoo löysi muistipelin hahmot Suomesta kirpputorilta.<br />

sä tapauksessa toiminut. Oli otettava<br />

käyttöön esim. suggestopedisesta<br />

opetuksesta tuttuja, epätavallisiakin<br />

keinoja – ja keksittävä uusia. Ryhmä<br />

innostui asiaan ja koki sen haasteena.<br />

Monet illat se istui Tartossa Heiniken<br />

kotona varsinaisten luentojen<br />

ulkopuolella uudenlaisia oppimateriaaleja<br />

laatien.<br />

Rohkeasti puhumaan<br />

Vuoden 2011 kesäkuun lopulla kurssi<br />

järjestettiin toisen kerran. Paikkana<br />

oli edelleen Joenperän koulu,<br />

jonka apulaisrehtori Marina Petrova<br />

on kaiken aikaa ollut vatjan suhteen<br />

myötämielinen järjestämällä kurssille<br />

luokkatilat ja osallistumalla<br />

itsekin mahdollisuuksien mukaan<br />

kurssille. Luokassa keitettiin väliaikateet<br />

ja syömään päästiin viereiseen<br />

ruokalaan, joka oli auki koulun<br />

lomienkin aikaan, koska läheisen<br />

Ust-Lugan sataman työntekijätkin<br />

käyttivät sitä. Kurssista tiedottaminen<br />

oli hoidettu paikallislehden ja<br />

kylälle jaettujen ilmoitusten avulla.<br />

Paikallislehti Ust-Luga noteerasi<br />

edelliskesänäkin kurssin.<br />

Viimekesäisiä tuttuja tuli mukaan<br />

ja ilahduttavasti myös uutta<br />

väkeä. Kurssilaisten määrä vaihteli<br />

päivittäin, sillä kesäloman aikana<br />

monilla mummoilla oli hoidossaan<br />

maalle loma-ajaksi tulleita ”vunu-<br />

4<br />

koita”. Enimmillään ryhmässä oli<br />

parikymmentä henkeä. Kurssi ei<br />

sovellu aivan nuorille lapsille, mutta<br />

koululaisille kyllä – ainakin jos<br />

heillä on omaa innostusta kuten<br />

niillä kahdella tytöllä, jotka uskollisesti<br />

ilmaantuivat paikalle joka<br />

päivä. Myös Vistinon <strong>Inkeri</strong>kkomuseon<br />

hoitaja Nikita Djatshkov, joka<br />

asuu Luuditsassa, oli tullut mukaan.<br />

Inkeroiskieli ja vatja ovat likeisiä –<br />

voi kuvitella, että on vaikeaa yrittää<br />

oppia kumpaakin samanaikaisesti.<br />

”Rankkaa on”, todisti Nikita.<br />

Uudet keinot tarkoittivat sitä,<br />

että kurssilaisia rohkaistiin heti puhumaan.<br />

Puhuttu kieli oli pääosassa,<br />

kirjoitettua kieltä oli esillä peleissä<br />

ym., mutta sen kirjoittamista oli<br />

mahdollisimman vähän. Uusia oppimateriaaleja<br />

oli tehty monia. Oli<br />

vatjankielisiä sanaristikkoja täytettäväksi.<br />

Oli ”muistikortteja”, tavuista<br />

koostuvia ”dominopelejä” ja palikoita,<br />

joista piti koota vatjan sanoja<br />

ja lauseita. Oli monistettuja teemakuvia,<br />

joihin merkittiin esim. vaatteiden,<br />

ruumiinosien, esineiden yms.<br />

nimiä. Lapsille tarkoitettuja, venäjän<br />

äidinkielen opetukseen tarkoitettuja<br />

kirjoja voitiin soveltaa aikuisillekin.<br />

Iltapäivät kuluivat lauluja ja tansseja<br />

opetellen, opettajina viime kesältä<br />

tutut virolaiset Leanne Barbo ja<br />

Jaanika Oras. Tanssitilana käytettiin

Tarton yliopistosta valmistunut<br />

fennougristi Eva Saar oli mukana<br />

vatjan kielen ja kulttuurin kurssilla,<br />

sillä hänestä toivotaan opettajaa<br />

tuleville inkeroiskielen kursseille.<br />

Vatjan kielen uusia oppimateriaaleja<br />

oli mm. ”dominopeli”, jossa piti<br />

lisätä kuviin oikeat nimet. Kortteja<br />

miettimässä Marina Petrova ja Nikita<br />

Djatshkov.<br />

koulun tilavaa aulaa.<br />

Opettajien majoittamisessa meinasi<br />

olla vaikeuksia, sillä majapaikat<br />

täyttyvät usein satamatyömiehistä.<br />

Marina muisti onneksi läheisessä<br />

Preobresenkan kylässä sijaitsevan<br />

Uusi Elämä –kuntoutuskeskuksen,<br />

jossa viime vuoden syksyisen muistotyynypajan<br />

suomalaiset vetäjätkin<br />

olivat saaneet yösijan. Siellä olevasta<br />

vaatimattomasta vierastalosta<br />

puuttui mm. suihku, ja kuljetus<br />

parinkymmenen kilometrin päähän<br />

Joenperälle piti hoitaa taksilla. Mutta<br />

mitäs pienistä – innokas vatjan harrastajien<br />

joukko auttoi kestämään<br />

kaikki vaivat.<br />

- Joenperän koululla olisi hyvä<br />

järjestää koko kouluvuoden kestävä,<br />

kerran viikossa kokoontuva vatjan<br />

kurssi koululaisille, pohti Marina<br />

Petrova. Sellaisen toteuttaminen on<br />

tähänastisessa toiminnassa mukana<br />

olleiden mielestä mainio idea.<br />

Mutta voidaanko vatjan kieltä todella<br />

elvyttää? Se jää tulevien sukupolvien<br />

nähtäväksi.<br />

Tämän tanssin käsiotteissa on oltava tarkkana.<br />

Joenperän koulun aula toimi tanssien harjoituspaikkana. Leanne Barbo<br />

säesti tansseja haitarillaan. Hänellä oli lisäksi mukanaan muitakin soittimia:<br />

kantele, rakkopilli ja ruokopillejä.<br />

Tuntemattomien inkeriläissotilaiden muistolaatta<br />

paljastettiin Tallinnan kesäjuhlilla 11.6.2011<br />

<strong>Inkeri</strong>n rykmentin riveissä 1919–1920 kaatuneet saivat oman muistomerkkinsä<br />

Tallinnan Mikaelin kirkon seinälle 11.6. Muistosanoiksi laattaan<br />

valikoitui lopulta Jaakko Juteinin runon Täällä Pohjantähden alla on nyt<br />

kotomaamme alkusäkeet.<br />

5

”UUSI ELÄMÄ” -KUNTOUTUSKESKUS AUTTAA VAPAUTUMAAN<br />

HUUMEISTA<br />

<strong>Inkeri</strong>n Kulttuuriseuran ihmiset ovat<br />

viime vuosina vierailleet erilaisissa<br />

kurssi- ym. asioissa Länsi-<strong>Inkeri</strong>ssä,<br />

ja koska emme aina halua rasittaa<br />

yksityiskoteja majoituksellamme<br />

olemme etsineet muita majapaikkoja.<br />

Niitäkään ei ole kosolti tarjolla,<br />

sillä Ust-Lugan sataman rakentajat<br />

tarvitsevat paljon asuintiloja. Silloin<br />

meille tuli tieto, että Kurkolanniemellä<br />

Preobrezhenkan kylässä, entisen<br />

mielisairaalan tiloissa, toimii<br />

Uusi Elämä-niminen kuntoutuskeskus,<br />

joka saattaisi vuokrata yöpymistilaa<br />

ja josta voisi saada ostaa<br />

ruokaakin. Niin tutustuimme tähän<br />

laitokseen, jonka laatu ja mittasuhteet<br />

valkenivat meille vasta vähitellen.<br />

Keskus tuntui kovin suurelta ja<br />

suljetulta, kuin armeijan kasarmi tai<br />

jokin rangaistuslaitos, sillä portilla<br />

oli puomit ja vartijat ja siinä piti todistaa<br />

henkilöllisyytensä. Paikka oli<br />

tosiaan perustettu neuvostoaikaan<br />

armeijan varikoksi ja myöhemmin<br />

siinä oli toiminut mielisairaala. Tänään<br />

katseltuna alueen laajoilla tiluksilla<br />

on edelleen aika ankea leima,<br />

harmaatiiliset rakennukset ovat<br />

huonokuntoisia. Mutta samalla paikassa<br />

näkyy monenlaista toimeliaisuutta.<br />

Ympäristöä on pikkuhiljaa<br />

yritetty kohentaa nurmikoin ja kukkaistutuksin.<br />

Joenmutkaan on rakennettu<br />

tekosaari, jonka lopullinen<br />

käyttö on kuulemma ”salaisuus”.<br />

Olipa erään talon seinustalla viiniköynnöksiäkin<br />

ja niissä runsaasti<br />

rypäleitä! Vuosi vuodelta toiminta<br />

näyttää kehittyvän ja laajentuvan.<br />

On omena- ja marjatarha, kasvihuoneita,<br />

taimimyyntiä, kennel, saha ja<br />

lautatarha, kesäkahvilakin. Preobrazhenkan<br />

ja Joenperän puolivälissä<br />

sijaitseva kaukasialaistyylinen<br />

Shashlik-ravintolakin kuuluu Uudelle<br />

Elämälle, ja uusimpana kaikesta,<br />

Kurkolanniemelle rakennetaan lomakylää<br />

hirsimökkeineen. Kysyessäni,<br />

kuka mökit suunnitteli saan<br />

Aune Kämäräinen<br />

Julia ja Gleb löysivät toisensa ollessaan<br />

Uusi Elämä –keskuksessa<br />

kuntoutuksessa. Nyt 30-vuotias Gleb<br />

käytti huumeita 14 vuoden ajan. Kesäkuussa<br />

2011 pariskunnalle syntyi<br />

kaksoset hyvin pieninä keskosina.<br />

Toinen, Venjamin, jäi eloon ja joutui<br />

läpikäymään vaikeat leikkaukset.<br />

Hänen kuntonsa näyttää jo paremmalta.<br />

(Kuva: Aune Kämäräinen)<br />

nuorelta kirvesmieheltä vastauksen:<br />

”Ei kukaan – tai me itse, aloimme<br />

vain rakentaa.” Voi vain huokaista<br />

ajatellen meikäläistä rakennusluparulettia<br />

määräyksineen.<br />

Tänä kesänä saimme kuulla, että<br />

Uuden Elämän keskuksella on <strong>Inkeri</strong>ssä<br />

kaksi laitosta, joista toinen,<br />

Preobrazhenkaakin isompi, sijaitsee<br />

Kattilan (ven. Kotli) kylässä. Laitoksia<br />

rahallisesti tukevien suomalaisten<br />

mukana pääsimme tutustumaan<br />

niiden toimintaan syvemmältä.<br />

Armenialainen päätyi<br />

auttajaksi<br />

Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen<br />

on monia entisiä armeijan laitoksia<br />

suljettu. Vailla käyttöä ne rapistuvat.<br />

Niiden maa-alueet ovat suuria sotilaiden<br />

harjoituskenttiä ja rakennuk-<br />

6<br />

Uusi Elämä –keskuksen isoissa kasvihuoneissa<br />

kasvatetaan kurkkuja,<br />

tomaatteja ja kukkia. Taimimyynti<br />

on tärkeä tulolähde.<br />

(Kuva: Aune Kämäräinen)<br />

set hyvin karuja. Niille oli mahdotonta<br />

löytää ostajia tai käyttäjiä.<br />

Armenialaista syntyperää oleva<br />

Sergei Matevosjan ajautui huumeiden<br />

pariin ja muutenkin pois ”kaidalta<br />

tieltä” jo tultuaan Moskovaan<br />

ja sieltä Pietariin. Hän näki kaupungin<br />

valtavan huumeongelman, tapasi<br />

toisia samojen kysymysten kanssa<br />

kamppailevia. Hän näki huonoon<br />

kuntoon joutuneita asunnottomia<br />

nuoria ihmisiä, joilla ei elämässään<br />

ollut lainkaan toivoa. Monet kuolivat.<br />

Hän, kuten kaikki Uuden Elämän<br />

nykyiset työntekijät, on päässyt<br />

irti huumeista uskonnon avulla. Näin<br />

muodostunut ydinryhmä päätti tehdä<br />

jotakin auttaakseen toisia. Nykyisin

Matevosjan on Uusi Elämä –keskuksen<br />

johtaja.<br />

Hyvän, varakkaan perheen tytär<br />

Olga Melnitsuk oli lupaava urheilija<br />

ja lahjakas musiikinopiskelija. Hän<br />

ajautui huumeriippuvaiseksi kokeiltuaan<br />

aluksi ”harmittomia” marihuanasavukkeita.<br />

Vuosien ankaran<br />

piikityksen jälkeen hänellä todettiin<br />

verisyöpä, paino oli pudonnut 42 kiloon.<br />

Hän sanoo parantuneensa äitinsä<br />

ja ystävien rukousten avulla. Nyt<br />

Olga on terve, energinen 35-vuotias<br />

nainen, joka on mennyt naimisiin ja<br />

on kolmen lapsen äiti. Hän toimii<br />

Preobrazhenkan kuntoutuslaitoksen<br />

johtajana. Vain käsivarsissa näkyvät<br />

syvät piikitysarvet kertovat menneisyydestä.<br />

Rahaa ei alussa ollut. Kingiseppin<br />

aluehallinto antoi Preobrazhenkan<br />

alueen ryhmän käyttöön korvauksetta.<br />

Aloitettiin raivaamalla erääseen<br />

rakennukseen asumiskelpoinen<br />

nurkka. Kun väkeä tuli enemmän,<br />

jatkettiin talkootyötä. Kaikki tehtiin<br />

omin käsin. Kuvattiin Pietarin<br />

huumeiden käyttäjistä videofi lmi,<br />

jonka näyttäminen eri puolilla avasi<br />

ihmisten silmiä. Tukijoita alkoi löytyä<br />

kotimaasta ja ulkomailta. Nyt, 17<br />

vuoden kuluttua alkuajoista, keskus<br />

on kehittynyt suurimittaiseksi, sillä<br />

on toimipisteitä useissa Venäjän<br />

kaupungeissa. Se on 70-prosenttisesti<br />

omavarainen. Loput tulot saadaan<br />

tukijoilta. Periaatteessa laitos<br />

toimii kommuunin tai kibbutsin tavoin.<br />

Kaikki saavat ylöspidon mutta<br />

eivät palkkaa. Hoitoon hakeudutaan<br />

vapaaehtoisesti, sitä varten on Pietarissa<br />

vastaanottopiste. Haastattelun<br />

ja lääkärintarkastuksen jälkeen<br />

tulija voidaan ottaa kuntoutukseen,<br />

joka normaalisti kestää puolitoista<br />

vuotta. Hoidon sisällöstä ei ole tarkempaa<br />

tietoa, mutta toipilasaikana<br />

säännöt ovat tarkat: miehet ja naiset<br />

asuvat eri taloissa, tupakan, alkoholin<br />

ja huumeiden käyttö on kielletty,<br />

ja toipumisen alettua työskennellään<br />

keskuksen eri töissä. Monet ovat<br />

halunneet jäädä keskuksen työntekijöiksi<br />

toipilasajan päätyttyä. Koneita,<br />

laitteita ja materiaaleja saadaan<br />

lahjoituksina. Ulkomaisia tukijoita<br />

on mm. USA:ssa, Englannissa ja<br />

Uusi Elämä-keskuksen johtaja Sergei<br />

Matevosjan vaimonsa Natalian<br />

ja heidän kesäkuussa syntyneen<br />

tyttärensä Dianan kanssa. (Kuva:<br />

Tapani Vanhala)<br />

Suomessa. Rappiolla olleista rakennuksista<br />

on kunnostettu toimitiloja.<br />

Monenlaista yritteliäisyyttä<br />

Kattilan Uusi Elämä –keskus on<br />

Preobrazhenkaa laajempi ja monipuolisempi.<br />

Kuntoutustoiminta on<br />

samanlaista, mutta Kattilassa pyöritetään<br />

hotellia, kotieläintaloutta<br />

(lehmiä, sikoja, lampaita), maanviljelyä,<br />

mehiläistarhaa, auto- ja konekorjaamoa<br />

ja pihalaattaverstasta.<br />

Kaikki kokeilut eivät ole osoittautuneet<br />

tuottaviksi. Esim. Venäjällä<br />

nyt vallitsevan laman takia pihalaattojen<br />

kysyntä on vähentynyt ja tämä<br />

osasto (joka muuten toimii entisessä<br />

7<br />

panssarivaunujen varastossa) elää<br />

hiljaiseloa. Laattatuotanto alkoi siten,<br />

että alan yrittäjä jäädessään<br />

eläkkeelle lahjoitti muotit Uudelle<br />

Elämälle. Keskuksen henkinen pohja<br />

on uskonnollinen, mutta ei riippuvainen<br />

mistään erityisestä suunnasta<br />

tai kirkosta. Jäsenten joukossa<br />

on ortodokseja, katolisia, ateisteja,<br />

juutalaisia jne. Laitoksessa pyritään<br />

saattamaan entisten narkomaanien<br />

elämä normaaleille raiteille. Monet<br />

ovat löytäneet puolison laitoksessa<br />

ollessaan, ja vauvoja syntyy tiheään<br />

tahtiin. Koska narkomaaniäidit ovat<br />

yleensä HIV-positiivisia, he eivät<br />

voi imettää vauvojaan; äidinmaitovastikkeen<br />

hankkimiseksi tarvitaan<br />

edelleen lahjoitusvaroja.<br />

Erilaiset yhteiskunnalle ”hyödyttömät”<br />

tai ”hävettävät” laitokset<br />

ja niiden asukkien tilanne pyritään<br />

Venäjällä usein lakaisemaan maton<br />

alle – sellaisia ovat esim. vankilat,<br />

mielisairaalat ja vammaislaitokset.<br />

Työsarka Venäjällä on mittaamaton.<br />

Sanotaan, että narkomaaneja on Venäjällä<br />

50 000. Uusi Elämä –keskus<br />

ja sen 40 sivutoimipistettä onnistuu<br />

kuntouttamaan heistä noin 5000<br />

vuodessa. Mutta Venäjän yhteiskunnalliset<br />

ongelmat – mm. maaseudun<br />

toivottomuus, vaurauden epätasainen<br />

jakautuminen (on rutiköyhiä ja<br />

upporikkaita), luonnon saastuminen,<br />

perheiden hajoaminen, työttömyys,<br />

rikollisuus ja poliittiset ym. pelot<br />

tuottavat jatkuvasti lisää niitä, etenkin<br />

nuoria ihmisiä, jotka ”putoavat<br />

kelkasta” ja turvautuvat nopeaa lohdutusta<br />

tuottavaan vaaralliseen tapaan<br />

- huumeisiin.<br />

Dianalla on suomalainen kummi. Kuva Tapani Vanhala.

UPS-projektin ensimmäinen<br />

koulutuskokonaisuus pidettiin<br />

Liettuassa 30.5–8.6.2011.<br />

Koulutuksessa oli alun perin<br />

13 osallistujaa, joista <strong>Inkeri</strong>n<br />

kulttuuriseuran osuuteen<br />

osallistui 11. Kaikki kurssilaiset<br />

olivat venäjänkielisiä Siauliaissa<br />

tai sen lähellä asuvia Venäjältä<br />

tulleita maahanmuuttajia.<br />

Muuton syyt olivat yksilöllisiä,<br />

monet olivat tulleet<br />

naimisiinmenon takia. Myös<br />

kurssin ainoa mies oli vuosi<br />

sitten muuttanut Siauliaihin<br />

liettualaisen vaimonsa kanssa.<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseura on jälleen mukana<br />

merkittävässä eurooppalaisessa<br />

yhteistyöprojektissa, jonka englanninkielinen<br />

nimi on Grundtvig<br />

Multilaterale Project UPS (Unused<br />

potentials of senior migrants – experts<br />

for life). Kymmenen päivän<br />

koulutuksia on viidessä maassa, ensimmäisenä<br />

niistä vuorossa oli Liettua.<br />

Kulttuuriseuran kahden päivän<br />

moduuli rakentui jälleen muistojen<br />

tarinatyynyjen tekemiselle (englanninkielinen<br />

otsikko ”Creative Reminiscence<br />

as a Medium for Life Stories;<br />

Biographic Learning).<br />

Etukäteissuunnittelun voimaa<br />

Vaikka oman elämän muistelu tarinatyynyjen<br />

muodossa olikin jo<br />

meille kummallekin tuttu, uusi kansainvälinen<br />

koulutuskokonaisuus oli<br />

suunnitteluvaiheessa aika hahmoton:<br />

mistä kaikesta työmme pitäisi koostua,<br />

minkälaista etukäteisinformaatiota<br />

olisi annettava, miten opastaa<br />

paikalliset työntekijät kahden päivän<br />

työpajaamme, keitä ovat osallistujat,<br />

mitkä heidän valmiutensa jne. Näihin<br />

pulmiin oli vain yksi tie: riittä-<br />

Kokemuksia ensimmäisestä UPS -koulutuksesta Liettuassa 7.–9.6.2011<br />

Aili Mehiläinen – <strong>Inkeri</strong> Sava<br />

Liettuan koulutusryhmä. Edessä oikealla Pranas Benikas, seisomassa vasemmalla<br />

Aili Mehiläinen ja takana seisomassa koordinaattoriorganisaation Hannes Muller<br />

ja Gabriele Meymann-Christians välissään <strong>Inkeri</strong> Sava.<br />

vä paneutuminen koulutukseen hyvissä<br />

ajoin ennen matkaa Liettuan<br />

Siauliaihin ja sen lähistöllä olevaan<br />

koulutuspaikkaan Miego -klinikaan:<br />

UPS-ohjeiden mukainen koulutuksen<br />

ja sen taustateorian kirjoittaminen<br />

englanniksi ja venäjäksi, näin<br />

tuotetun tekstin lähettäminen liettualaisille<br />

yhteistyökumppaneille (Pranas<br />

Benikas ja Simona Litviniene)<br />

samoin kuin koko projektin kontakti/koordinointikumppanille<br />

Gabriele<br />

Meymann-Christiansille. Kirjoitimme<br />

myös kurssiin osallistuville<br />

ennakkotehtävän, jossa pyysimme<br />

heitä valmistautumaan työpajaamme<br />

valokuvin, omine kankaineen<br />

sekä ompeluvälineineen. Myös sähköpostiyhteys<br />

Pranaksen kanssa<br />

tarvittavasta laitteistosta, kuvansiirtopapereista<br />

yms. vei oman aikansa.<br />

Etukäteen tehdystä työstä huolimatta<br />

vielä Vilnaan lentomme aikana mieli<br />

oli täynnä kysymysmerkkejä ja epäröintiä<br />

mm. koulutettavien – Liettuassa<br />

asuvien venäjänkielisten seniorien<br />

– jaksamisesta; olihan heillä jo<br />

neljän muun maan (Liettua, Saksa,<br />

8<br />

Kreikka ja Italia) kahdeksan koulutuspäivää<br />

takanaan. Emmekä olleet<br />

aivan varmoja, miten liettualaiset<br />

kollegamme olivat heitä opastaneet<br />

mm. kirjoittamamme ennakkotehtävän<br />

ja työpajan esittelyn muodossa.<br />

Täydellistä yhteistyötä<br />

Ilomme oli sitäkin suurempi, kun havaitsimme,<br />

että paljon aikaa vaatinut<br />

etukäteistyö oli kannattanut! Pranas<br />

oli hoitanut kaiken erinomaisesti<br />

ja opastanut 12 osallistujaa työpajaamme<br />

täydellisesti juuri niin kuin<br />

olimme pyytäneet. Lisäksi hän toimi<br />

apunamme kuvien skannaamisessa,<br />

niiden käsittelyssä ja tulostamisessa<br />

niin, että työpajamme toisena päivänä<br />

kaikilla osallistujilla oli valmis<br />

tarinatyyny! Olimme ajatelleet etukäteen,<br />

että lyhyen koulutuksen aikana<br />

kullakin seniorilla olisi tyynyn<br />

keskustana vain yksin kuva. Mutta<br />

mitä tapahtuikaan! Pranaksen kuvankäsittelytaitojen<br />

ja vastuullisen<br />

yhteistyön ansiosta useimmilla oli<br />

tyynyn keskuskuvana useista kuvis-

ta koostuva kokonainen elämäntarina.<br />

Simona oli ostanut jokaiselle<br />

myös toivomamme kokoisen tyynyn.<br />

Hämmästyttävä, paljon iloa<br />

tuottanut oli myös kurssilaisten keskinäinen<br />

yhteistyö ja luonteva toisten<br />

auttamisen asenne. Myös meidän<br />

– Ailin ja <strong>Inkeri</strong>n – hyvin sujunut<br />

yhteistyö ja selkeä työnjako lienevät<br />

olleet tärkeä tekijä lopputuloksen<br />

onnistumisessa. Niinpä toisen<br />

päivän loppuarvioinnin tuloksena<br />

Gabriele hyväntahtoisen leikkisästi<br />

kertoi osallistujien kokemuksia<br />

kymmenen päivän koulutuskokonaisuudesta:<br />

meidän suomalaisten työpaja<br />

oli koko koulutuksen voittaja!<br />

Ja että konkreettinen tarinatyyny ja<br />

sen valmistaminen sopi erinomaisesti<br />

juuri koko koulutuksen viimeiseksi<br />

moduuliksi.<br />

Osallistujien aatoksia<br />

työn jälkeen<br />

Osallistujien kanssa käydyistä keskusteluista<br />

tuli ilmi, ettei heillä ollut<br />

UPS-PROJEKTI<br />

mitään käsitystä siitä, minkä kaltaisia<br />

tyynyjä he joutuvat tekemään<br />

suomalaiskouluttajien johdolla. Ljuba<br />

esimerkiksi kertoi, että hän mietti<br />

ensin, että kyllä hän sen tekee, kun<br />

kerran on pakko. Hän ei olisi tarvinnut<br />

enää kotiinsa yhtäkään ylimääräistä<br />

tyynyä. Mutta kun hän näki tekemänsä<br />

tyynyn lopputuloksen, hän<br />

halasi sitä ja kertoi, ettei anna sitä<br />

kenellekään. Naiset – kyllä myös ainut<br />

miespuolinen osallistuja, Nikolai<br />

- olivat niin otettuja ja innoissaan,<br />

että tyynyjen valmistelua jatkettiin<br />

UPS – Kaveria ei jätetä – projekti on suunnattu ikääntyville maahanmuuttajille.<br />

Kymmenen päivän kurssin tavoitteena on valmentaa<br />

seniori-ikäisiä maahanmuuttajia toimimaan kulttuurisina linkkeinä<br />

uusille tulijoille. Projektikumppanit ovat Saksasta, Kreikasta,<br />

Liettuasta ja Italiasta. Jokainen kumppanimaa kiertää kouluttamassa<br />

oman osuutensa eri maissa. Saksan vastuulla on kulttuurien välinen<br />

vuoropuhelu, Liettuan tunteiden käsittely vuorovaikutuksessa,<br />

Italialla vuorovaikutteinen ryhmätyöskentely, Kreikalla projektin<br />

hallinta ja <strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseuralla elämäntarinallinen työskentely.<br />

Tule mukaan<br />

Suomessa koulutus järjestetään 26.3.-4.4.2012. Mukaan mahtuu <strong>10</strong><br />

yli 45-vuotiasta maahanmuuttajaa. Koulutus pidetään yhteistyössä<br />

Riihimäen monikulttuuristen Marttojen kanssa Riihimäellä. Muualta<br />

tuleville on varattu yöpyminen Riihimäellä Scandic-hotellissa.<br />

Koulutus on osallistujille maksuton. Ruokailut ja pidemmältä tulleille<br />

myös majoituskulut maksetaan. UPS-kurssilaisilla on etusija<br />

myös Brysselin vierailulle. EU-projektin tavoitteenahan on laajentaa<br />

yhteiskunnallista tuntemusta, joten EU-parlamenttiin tutustuminen<br />

täydentää hyvin tavoitteita.<br />

Koulutukseen voi ilmoittautua jo nyt joko sähköpostitse<br />

koivujatahti@inkeri.com tai ottamalla yhteyttä Helena Miettiseen<br />

045 132 9191.<br />

9<br />

yömyöhään. Nukkumaan kuulemma<br />

oli menty vasta klo 2.00 aikoihin<br />

(vaikka kerroimme edellisenä iltana,<br />

että kyllä meillä on riittävästi aikaa<br />

seuraavanakin päivänä). Ryhmä<br />

teki työtä nimenomaan tiimityönä<br />

auttaen toisiaan. Tyynyt ja yksi seinävaate<br />

tehtiin myös poissa oleville<br />

osallistujille. Saimme naisilta suuret<br />

kiitokset toteuttamastamme työpajasta.<br />

Oli itsellämmekin hyvä mieli<br />

siitä, että teimme jotain merkityksellistä<br />

ja arvokasta.<br />

Kurssilaiset työn touhussa.<br />

Saksan Oerlinghausenissa järjestettiin<br />

Elämäntarinatyöpaja<br />

suomalaisen "moduulin" mukaan<br />

20.–21.7.2011, vetäjinä Aune Kämäräinen<br />

ja Toivo Tupin. Osanottajat<br />

olivat pääasiassa venäjänsaksalaisia<br />

paluumuuttajia. Maria<br />

Röhring ei tehnytkään tyynyä vaan<br />

topin, jonka rinnuksessa hänen<br />

lapsenlapsensa pääsevät lähelle<br />

mummon sydäntä. (Kuva: Aune<br />

Kämäräinen).

Tutustumismatka<br />

Euroopan parlamenttiin<br />

Brysseliin 5-8.3.2012<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseuran jäsenillä<br />

on mahdollisuus tutustua Europan<br />

parlamentin toimintaan 5.-<br />

8.3.2012 europarlamentaarikko<br />

Satu Hassin kutsusta. Matkan viralliseen<br />

ohjelmaan kuuluu tutustuminen<br />

Euroopan parlamentin<br />

toimintaan ja Satu Hassin emännöimä<br />

illallinen.<br />

Mukaan mahtuu 15 henkilöä.<br />

EU-parlamentti korvaa matka- ja<br />

oleskelukulut könttäsummana,<br />

joka riittää edulliseen lentolippuun<br />

ja kolmeen yöpymiseen.<br />

Tiedot ryhmän jäsenistä tarvitaan<br />

Brysseliin jo syksyllä, joten matkasta<br />

kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan<br />

mahdollisimman<br />

pian. Jos lähtijöitä on enemmän<br />

kuin mukaan mahtuu, etusija annetaan<br />

Suomessa järjestettävään<br />

UPS-projektin koulutukseen<br />

osallistuville ja loppupaikat arvotaan<br />

hakijoiden kesken. UPSprojektista<br />

kerrotaan tässä samassa<br />

lehdessä. Ilmoittautumiset<br />

15.9.2011 mennessä sähköpostitse<br />

koivujatahti@inkeri.com tai<br />

puhelimitse toimistoon 09 -2733<br />

225/Reino Tupin.<br />

TV1:n A-studio valpastui paluumuuttojonon<br />

sulkemisesta 1.7.2011<br />

tekemällä jutun ”viimeisistä inkeriläisistä”.<br />

Kesäkuun jälkeen uusia<br />

Suomeen jonottajia ei enää oteta listoille.<br />

Jonoon ilmoittautuneet voivat<br />

kuitenkin viiden vuoden siirtymäajan<br />

kuluessa muuttaa Suomeen.<br />

Muuttolupa edellytti paluumuuttovalmennusta.<br />

Jonottajille järjestettiin<br />

suomen kielen kursseja ja<br />

kielikoe ennen muuttoluvan myöntämistä.<br />

Heinäkuussa päättyi myös<br />

paluumuuttovalmennus. Viimeiset<br />

suomen kielen kokeet järjestettiin<br />

Pietarissa touko-kesäkuun vaihteessa.<br />

Kuvausryhmä piipahti tervehtimässä<br />

viimeiseen suomen kielen kokeeseen<br />

osallistuneita paluumuuttokandidaatteja.<br />

Useimmat kokelaista<br />

varmaankin läpäisivät kokeen, mutta<br />

toimittajan tekemät kysymykset kertoivat<br />

muusta kuin suomen kielen<br />

hallinnasta. Yksinkertaisiin kysymyksiin<br />

ei osattu vastata suomeksi.<br />

Opettaja vakuutti kuitenkin kurssilaisten<br />

saavuttaman kielitaidon tason<br />

riittävän selviämään jokapäiväisessä<br />

elämässä, kuten pankissa ja kaupassa<br />

asioimisessa. Vaikea uskoa. Sen<br />

verran kepeä kurssitettujen kielitai-<br />

<strong>10</strong><br />

Helena Miettinen<br />

Toimittaja Pasi Peiponen kulki <strong>Inkeri</strong>nmaalla<br />

kantaen Eeva Litmasen<br />

isoisän äidinäidin Larin Parasken<br />

kuvaa. Parasken kotikylässä Miskunmäellä<br />

(alakuva) ei näkynyt ketään,<br />

jolta olisi pystynyt testaamaan<br />

Parasken tunnettuutta. Pietarilaisille<br />

hän oli outo suuruus, mutta - yllätys,<br />

yllätys - kaukana Parasksen<br />

synnyinseudulta Soikkoalaniemellä<br />

hänet tunnistettiin.<br />

to oli, ettei ilman jatkuvaa ylläpitoa<br />

paljoakaan ole jäljellä sitten, kun<br />

muuttolupa aikanaan tulee. Katsoja<br />

jäi kuitenkin pohtimaan kielikoulutuksen<br />

tehottomuutta ja testien matalaa<br />

rimaa.<br />

Dokumentti esitettiin 27.6.2011.<br />

Ohjelmassa mukana ollut Eeva Litmanen<br />

lupautui kertomaan suhteestaan<br />

<strong>Inkeri</strong>in ja erityisesti Larin Paraskeen.

Eeva keräsi kieloja esiäitinsä haudalle. Vaikka Palkealan hautausmaa<br />

sijaitsee nykyisin keskellä ei mitään, hautaa ei ole unohdettu. Muoviseppeleen<br />

lisäksi paaden vierestä löytyi vierailijoiden tevehdyksiä.<br />

Valtaosa nykyisistä inkeriläisistä on<br />

yksikielisiä venäjänkielisiä. Kaksikielisyydestä<br />

ei voi puhua. Tuskin<br />

koskaan he pystyvät ymmärtämään<br />

ja nauttimaan kulttuurisen esi-äitinsä<br />

Larin Parasken lyyrisestä runottelusta.<br />

Lempaalassa syntynyt ja Metsäpirttiin<br />

naitu Paraske oli suomen kielen<br />

käytön taituri ja hänestä tuli yksi<br />

suomalaisuuden vahvoista peruskivistä.<br />

Parasken runokieli on rikasta<br />

ja täynnä toisiaan värikkäämpiä kielikuvia.<br />

Hänen antinsa suomalaiselle<br />

kulttuurille ei ole himmennyt, vaikka<br />

laulajan kuolemasta on kulunut jo<br />

runsaat sata vuotta.<br />

Toimittaja Pasi Peiponen pyysi<br />

mukaan tutkimusmatkalleen henkilöitä,<br />

joiden juuret ovat <strong>Inkeri</strong>ssä.<br />

Joukkueeseen valikoituivat Helena<br />

Miettinen ja näyttelijä Eeva Litmanen,<br />

lempaalalaista sukua molemmat.<br />

Eeva Litmasen isoisän äidinäiti<br />

oli Larin Paraske. Lappeenrannassa<br />

evakkoperheeseen syntynyt Litmanen<br />

on tullut tutuksi monista elokuva-<br />

ja televisiorooleistaan. Hänet<br />

muistetaan Kotikadun karjalaisena<br />

Anjana ja taitavana komediennena<br />

televisiosarjoista Velipuolikuu ja Iltalypsy.<br />

Tärkeitä elämän suuntaan<br />

vaikuttaneita töitä ovat olleet eloku-<br />

va Rakkaudella Maire (1999), josta<br />

Eeva sai Jussi-patsaan parhaasta<br />

naispääosasta sekä näytelmä Anu ja<br />

Mikko.<br />

- Mairessa näyttelin yläluokan<br />

rouvaa. Elokuvassa kaikki osui kohdalleen.<br />

Sain runsaasti palautetta.<br />

Sain Outi Nyytäjältä palautetta, että<br />

näyttelin hienosti yläluokan naista,<br />

joka oli minulle tosi mieleistä, koska<br />

minä olen itse niin kaukana yläluokasta<br />

kuin vain voin työläisten tyttärenä.<br />

Mutta yksinäisyyden surusta<br />

tiedän paljon...<br />

Anussa ja Mikossa taas sain yhtäkkiä<br />

puhua omaa murretta. Roolien<br />

ykköseksi kiipeää kuitenkin monologi<br />

Naisen 11. käsky.<br />

- Kiersin aivan uskomattomissa paikoissa<br />

ja esiinnyin erilaisille yleisöille.<br />

Se oli minun teatterikorkeakouluni.<br />

Monologi opetti keskittymään ja<br />

olemaan kriittinen itseä kohtaan.<br />

Eeva Litmasen tie näyttämölle<br />

onkin kulkenut työn kautta. Jo kaksitoistavuotiaana<br />

hän ilmoittautui<br />

avustajaksi Lappeenrannan Kaupunginteatteriin<br />

ja siellä syntyi rakkaus<br />

teatteria kohtaan. Eeva halusi näyttelijäksi.<br />

11<br />

Koivuinen risti Palkealan hautausmaalla.<br />

Vuoden 20<strong>10</strong> Asta-myrskyn<br />

jäljet näkyivät yhä Raudussa.<br />

Rautamuurahaisten<br />

sukua<br />

Parasken muisto eli suvussa vahvana.<br />

Jo pikkutyttönä Litmanen kuuli<br />

tarinoita Parasken aineellisesti köyhästä,<br />

mutta henkisesti rikkaasta<br />

elämästä Pohjois-<strong>Inkeri</strong>ssä ja Karjalan<br />

Kannaksella. Eevan kummitäti<br />

Maria Litmanen oli Larin Parasken<br />

lapsenlapsi.<br />

- Maikki-täti puhui aina, että mummo<br />

oli antavainen. Aina piti jotain<br />

kätteen antaa. Kävin haastattelemassakin<br />

Maria, mutta heräsin liian<br />

myöhään. Hän asui lähellä, mutta<br />

dementoitui.<br />

Larin Paraske oli kuitenkin<br />

enemmänkin perheen sisäinen<br />

aarre kuin sosiaalisissa suhteissa<br />

esiteltävä käyntikortti. Eeva ei<br />

joutunut esittämään koulun kevätjuhlissa<br />

Parasken runoja. Ylipäätään<br />

lausuminen ei ole hänen juttunsa.<br />

- Ensimmäinen vahva tunnekokemus<br />

suhteestani Larin Paraskeen tuli<br />

lukiessani Punalippu-lehteä, jossa<br />

oli haastattelu Neuvostoliitossa asu-

vasta isän sisarpuolesta. Ajattelin,<br />

että mitä tuo omii Larin Parasken.<br />

Onhan hän myös meidän sukulainen!<br />

Silloin jonkinlainen tietoisuuteni<br />

heräsi.<br />

Vasta varttuneemmalla iällä Eeva<br />

tarttui Parasken runoihin näyttelijänä.<br />

Päätettyään "palata juurilleen"<br />

hän valmisti tyttärensä Karoliinan<br />

kanssa legendaarisesta esiäidistään<br />

pienoisnäytelmän Larin Paraske -<br />

rautamuurahaisten sukua. Näytelmän<br />

ohjasi Ritva Holmberg ja musiikista<br />

vastasi kanteleensoittaja Vilma<br />

Timonen.<br />

”Kun käki kukahtelluoo,<br />

niin syvän pakahtelluoo,<br />

syvän syttyy tulelle,<br />

pää paloll paukahtaa.”<br />

Viimeiset inkeriläiset dokumentin<br />

kuvausaikataulu oli kiihkeä. <strong>Inkeri</strong>nmaata<br />

kuljettiin kolmessa päiväs-<br />

sä pitkin ja poikin. Toisena kuvauspäivänä<br />

kohteena oli Larin Parasken<br />

syntymäkylä Lempaalan Mäkienkylässä<br />

ja hauta Raudussa.<br />

Täsmällistä tietoa Larin Parasken<br />

syntymäkodin paikasta ei ole kenelläkään.<br />

Satunnainen kulkija ei välttämättä<br />

löydä koko Miskunmäkeä.<br />

- Oli helppoa eläytyä Miskunmäen<br />

kylän raittimaiseman rauhaan ja tuntea<br />

olo kotoisaksi. Oli kaunista. Maisema<br />

oli vehmas, ja aurinko paistoi.<br />

Sireenit kukkivat ja koivut reunustavat<br />

kujia.<br />

Aikaa kyläläisten haastatteluun ei<br />

ollut, mutta olisi ollut mielenkiintoista<br />

kuulla, mitä paikkakuntalaiset<br />

tietävät maineikkaasta asukkaastaan.<br />

Kylä ansaitsisi saada raittinsa varteen<br />

jonkinlaisen muistolaatan Larin<br />

Paraskesta ja paikan suomalaisista<br />

juurista.<br />

Larin Parasken syntymäkylä Lempaalan<br />

Mäkienkylässä on nykyisin<br />

pietarilaisten huvila-aluetta. Entisten<br />

inkeriläistalojen paikalle on<br />

noussut datsoja.<br />

Aleksi Krjukov on entisten<br />

mäkeinkyläläisten haastattelujen<br />

perusteella hahmotellut vanhan<br />

Miskunmäen talojen paikkoja. Miskunmäki<br />

ansaitsisi saada maineikkaan<br />

asukkaansa muistolaatan.<br />

12<br />

Matka Rautuun Palkealan hautausmaalle<br />

koetteli luottamusta oppaan<br />

asiantuntemukseen. Tie kohti hautamuistomerkkiä<br />

oli kuoppainen tai<br />

pikemminkin monttuja täynnä. Metsässä<br />

näkyi vuoden takaisen Astamyrskyn<br />

jäljiltä kaatuneita puita ja<br />

autiossa metsässä jyräsivät tukkirekat.<br />

Mitään asutusta ei ollut jäljellä,<br />

hautausmaa oli jäänyt keskelle<br />

umpimetsää. Parasken hautamuistomerkki<br />

oli aivan tien sivussa.<br />

- Harmittelin, ettei meillä ollut kukkia.<br />

Polvistuin poimimaan kieloja.<br />

Yrittäessäni siivota hautapaaden<br />

edustaa löysin maasta pienen ristin<br />

ja muistolauseen muoviin käärittynä<br />

joidenkin kävijöiden muistoksi jättämiä.<br />

Ja silloin kukkuu käki! Lapsuuden<br />

kesät ja Karjalan sielu tulvivat<br />

mieleeni. Helena arveli ääneen,<br />

että sieltähän se Parasken sielu tuli<br />

lintuna tervehtimään. Paaden luona<br />

seistessäni tajusin, että olen käynyt<br />

siellä ennenkin. Liikutuin. Kaksi<br />

patsasta on Paraskelle pystytetty.<br />

Merkittävä ihminen!<br />

- Paraskea on ylistetty muistineroksi<br />

ja häneltä tallennettujen säkeiden<br />

määrää on hämmästelty. Eeva Litmanen<br />

suhtautuu esiäitiinsä pragmaattisemmin.<br />

Hän muistuttaa, että<br />

osa Parasken runojen valtavasta<br />

määrästä johtuu niiden keräystavasta.<br />

Paraskehan asui Neoviuksen luona<br />

Porvoossa useita vuosia, kun taas<br />

kansanrunoudenkerääjät poikkesivat<br />

yleensä runonlaulajien luokse keräysmatkoillaan<br />

ja kirjoittivat muistiin,<br />

mitä laulaja sillä hetkellä oudolle<br />

kulkijalle tohti laulaa.<br />

Lehmäkeksejä ja<br />

suhuässiä<br />

Viimeisten inkeriläisten etsiminen<br />

jatkui kolmantena kuvauspäivänä<br />

Länsi-<strong>Inkeri</strong>ssä Soikkolanniemellä<br />

Viistinän kylässä.<br />

- Keskellä ei mitään jäi mieleen hullerrusmullerrus.<br />

Kulttuuritalossa oli<br />

vastassa iloinen kälätys. Puhe oli<br />

hauskaa suomen kieltä suhuässien<br />

kera. Naiset tarjosivat meille teetä ja

Soikulan laulu -kuoron naisilla nauru helskyi ja laulu raikui. Kuoro harjoittelee<br />

Soikkolanniemellä vanhassa kulttuuritalossa. Perinne näkyy esiintymisasuissa,<br />

nykyaika kommunikaatiovälineissä.<br />

lehmäkeksejä ennen kuin ryhtyivät<br />

pukeutumaan sini-puna-valkoisiin<br />

kansallispukuihinsa.<br />

Ihmisten välittömyys valloitti ja<br />

hämmästytti. Suomalaiset vieraat<br />

otettiin vastaan sydämellisen uteliaasti.<br />

- Uskomatonta, että se pieni mummo<br />

kylän kaupassa, kysyi meiltä selvällä<br />

suomen kielellä: ”Mistä olette kotoisin?<br />

Oletteko Haminasta?<br />

- En tunne inkeriläisten historiaa<br />

enkä ole mitenkään sisäistänyt inkeriläisten<br />

vainoja ja karkotuksia,<br />

vaikka olen tiennyt muiden vähemmistökansojen<br />

vaikeista olosuhteista<br />

Neuvostoliitossa. Enkä ole tuntenut<br />

pistosta, että minun pitäisi tehdä jotakin<br />

asian eteen. Ainoa kokemukseni<br />

oli, kun isämme sisar saapui<br />

paluumuuttajana Lappeenrantaan.<br />

Minulle jäi kuva, että hän vain halusi<br />

parempiin materiaalisiin oloihin<br />

ja sukulaisten luo. En tiennyt, että<br />

hänen oli lähdettävä. Mutta miksi,<br />

se jäi vähän epäselväksi, Eeva tunnustaa.<br />

- Matkan tärkein anti on, että haluan<br />

lukea ja tietää inkeriläisistä<br />

enemmän: On rikkaus kun tietää<br />

enemmän, vaikka ei tiedolla mitään<br />

tekisikään. Jos kotona ei saa tietoa,<br />

kiinnostus tulee usein liian myöhään.<br />

Ihmisille perinteet ovat kuitenkin<br />

tärkeitä. Teatterin tekijänä<br />

ajattelen, että Paraske-näytelmää ei<br />

enää tarvita. Sen sijaan hyvän dokumentin<br />

paikka olisi vielä olemassa.<br />

- Ja se muistolaatta. Parasken syntymäkylään.<br />

Kyllä me pystyttäisiin<br />

kasaaman rahat, Eeva uskoo.<br />

13<br />

Soikulan naisten iloisuus ja välittömyys<br />

puhutteli Eeva Litmasen karjalaista<br />

sielua. Yhteinen aaltopituus<br />

löytyi heti. Nauru yhdistää.<br />

<strong>Inkeri</strong>kkokielen taitajia on jäljellä<br />

enää muutama sata. Kielen ja kulttuurin<br />

tulevaisuus on enemmän kuin<br />

uhanalainen.<br />

7-vuotias Janika Harakan hennoilla<br />

hartioilla on osa inkeroisten<br />

tulevaisuutta. Janikalla on mahdollisuus<br />

nauttia kulttuurikylvyistä<br />

isoisän datsalla Soikkolanniemellä.<br />

Menneisyydestä kertoo oveen<br />

kiinnitetty juliste: Tule toveri, meille<br />

kolhoosiin.

Toukokuussa 6.5. pidettiin Pietarissa<br />

uuden lähialueyhteistyöprojektin<br />

käynnistystapaaminen <strong>Inkeri</strong>n liiton<br />

tiloissa. Kaksivuotisessa Suomen<br />

kielen ja kommunikaatiotaitojen<br />

kehittämisprojektissa ovat mukana<br />

<strong>Inkeri</strong>n liitto, Kelton palvelutalo ja<br />

Maria-koti. Projekti on kolmikärkinen:<br />

Tavoitteena on kehittää suomen<br />

kieltä jo osaavien kirjallista kielitaitoa<br />

sekä opettaa suomen kielen alkeita<br />

Kelton ja Tervolan vanhusten<br />

palvelutaloissa sekä edistää myös<br />

suomenkielisten vanhusten käytännön<br />

kielitaitoa.<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseurassa<br />

projektikoordinaattorina toimii Merja<br />

Nuora. Viestijöiden kouluttajina<br />

toimivat Pietarissa Wladimir Kokko<br />

ja Toivo Tupin. Vanhusten kielikylpyjen<br />

kouluttajina ovat Merja Nuora<br />

ja Marja Karhula. Kelton palvelutalon<br />

henkilökunnan kielikurssista<br />

vastaa Julia Gordina.<br />

Ensitapaamisen aikana keskusteltiin<br />

projektin päämääristä ja sovittiin<br />

aikataulut. Kelton palvelutalon<br />

henkilökunnan koulutus käynnistyi<br />

Maria Ivantsova<br />

Inkeroisten juhlat pidettiin Soikkolan<br />

Viistinän kylässä sunnuntaina<br />

<strong>10</strong>. heinäkuuta. Juhlien tunnuslause<br />

on ”Säilytetään ja elvytetään”. Järjestäjät<br />

yrittivät parhaansa, juhlissa<br />

oli kaikenlaisia kansanperinne-esityksiä,<br />

käsitöitä, perinteisiä ruokia.<br />

Esitykseen osallistui useita itämerensuomalaisia<br />

yhtyeitä. Paikalliset<br />

inkeroiset ”Soikkulan laulut”<br />

ja ”Rybachka”, vatjalainen yhtye<br />

”Linnud”, ”Korpi” ja ”Talonmer-<br />

Koulutusryhmää ja kouluttajia ensitapaamisessa. Vasemmalta Toivo Tupin,<br />

Olga Asikainen, Ludmila Plivinskjaja, Nina Nizova, Maria Keränen, Irnina<br />

Skholdina, Aune Kämäräinen, Merja Nuorja ja Helena Miettinen.<br />

jo keväällä ja Marian kirkon vanhusten<br />

kielikylvyt ja kielitunnit elokuun<br />

lopussa.<br />

Viestijöiden koulutus pyörähti<br />

käyntiin jo kesällä. Mukana on<br />

kahdeksan koulutettavaa. 15.6.<br />

koulutuksen teemana oli Journalistiikan<br />

perusteet ja Mikä on inkeriläisjuttu.<br />

Teemoista virisi innokas ja<br />

kit” Pietarista, Komien kansankuoro<br />

”Nevatas” , suomalainen ”Pieni polku”<br />

Sosnovyi Borista. Luutsaan oli<br />

saapunut vieraita jopa Virosta:Tarton<br />

inkerinsuomalainen yhtye ”Röntyskät”.<br />

Juhlissa esitettiin sekä tansseja<br />

ja lauluja sekä Zoja Konovalova<br />

esitetti inkeroisten arvoituksia. Hän<br />

14<br />

mielenkiintoinen keskustelu. 29.6.<br />

koulutuksen aiheena oli uutisjutun<br />

kirjoittaminen ja otsikko. Lisäksi<br />

koulutettavat saivat kesätehtäväksi<br />

itsenäisen jutun toimittamisen. <strong>Inkeri</strong>n<br />

kulttuurikanavan lukijat saavatkin<br />

paikallisen reportterin selostuksen<br />

inkerikkojen kesäjuhlilta.<br />

ei ehtinyt kääntää niitä venäjäksi,<br />

kun paikalliset asukkaat jo huusivat<br />

oikeat vastaukset. Onneksi on vielä<br />

Soikkolassa inkeroiskielen taitajia.<br />

Juhlissa kaikilla oli hyvä mahdollisuus<br />

uppoutua paikalliseen kulttuuriin.<br />

Inkeroisten museossa on<br />

paljon perinteisiä esineitä. Opas Nikita<br />

Djachkov järjesti kiinnostuneille<br />

museokäyntejä ja vastasi kysymyksiin.<br />

Myynnissä oli myös kirjoja<br />

inkeroisista ja inkeroiskulttuurista.<br />

Paikalliset käsityöihmiset ja emännät<br />

tekivät parhaansa. Myynnissä<br />

oli kaikenlaisia käsitöitä: vöitä, kansallisnukkeja,<br />

savi- ja puutuotteita.<br />

Mahdollista oli maistella perinteisiä<br />

inkeroisten ruokia. Kalakeittoa ja savukalaa<br />

oli tietysti tarjolla. Ovathan<br />

inkerikot aina olleet taitavia kalastajia.

<strong>Inkeri</strong>n luterilaisella kirkolla on<br />

juhlavuosi. Luterilaisuus tuli<br />

Venäjälle 1570-luvulla saksalaisten<br />

mukana. <strong>Inkeri</strong>nmaalle luterilaisuus<br />

levisi Ruotsin vallan aikana, kun<br />

väkeä muutti sinne Suomesta.<br />

Ensimmäinen luterilainen seurakunta<br />

perustettiin vuonna 1611 Karjalan<br />

Kannakselle Lempaalaan. Kirkko<br />

oli tärkeä inkeriläisiä koossapitävä<br />

voima raskaina aikoina. Nyt <strong>Inkeri</strong>n<br />

kirkolla on yli 80 seurakuntaa, joista<br />

osa toimii kaukana sisä-Venäjällä.<br />

Monenlaisia tilaisuuksia on<br />

juhlivalla kirkolla ollut pitkin vuotta.<br />

Juhlien sarjan aloitti 16.1.2011<br />

Pietarin Pyhän Marian kirkossa<br />

pidetty juhlajumalanpalvelus.<br />

1700-luvulta peräisin oleva Bolshaja<br />

Konjushnaja- katukin, jolla kirkko<br />

sijaitsee, on tänä vuonna kunnostettu.<br />

11.6. oli Skuoritsassa musiikkijuhla,<br />

ja juhlia on järjestetty lisäksi monissa<br />

paikallisseurakunnissa.<br />

Jumalanpalvelus Moloskovitsan<br />

rauniokirkossa aloitti 30.7. pääjuhlan<br />

vieton. Moloskovitsan<br />

1632 rakennettu kirkko on <strong>Inkeri</strong>n<br />

vanhimpia. Kalkkikivestä rakennettua<br />

pyhäkköä kutsuttiin ”Valkeaksi<br />

kirkoksi”. Nyt se on katoton raunio.<br />

Iltapäivällä oli pääjuhla monine<br />

puheineen, musiikkiesityksineen ja<br />

tervehdyksineen Kupanitsan kirkon<br />

pihalla. Kirkon sisätiloissa oli <strong>Inkeri</strong>n<br />

kirkon vaiheista kertova näyttely.<br />

Aune Kämäräinen<br />

<strong>Inkeri</strong>n kirkon 400-vuotisjuhlien<br />

kunniaksi <strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseura julkaisi<br />

postikortin, josta yhdessä <strong>Inkeri</strong>n<br />

kirkon kanssa painettiin kookkaampi<br />

versio. Kortissa on kaikkien<br />

<strong>Inkeri</strong>n kirkkojen kuvat.<br />

Kortteja saa <strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseurasta.<br />

Pieni postikortin kokoinen<br />

maksaa 1 € ´ja suurempi A5 -kokoinen<br />

kortti 2 €. Ilahduta ystävääsi.<br />

Parisatahenkinen yleisö seurasi jumalanpalvelusta Moloskovitsassa<br />

sateenvarjojensa alta, sillä sinnikäs sade ropisi koko aamupäivän.<br />

Jumalanpalveluksen Moloskovitsan rauniokirkossa toimittivat 30.7.2011<br />

piispa Aarre Kuukauppi ja pastorit Ivan Hutter ja Aleksei Uimanen.<br />

Hatsinan kirkkokuoro avusti.<br />

15<br />

Sää suosi pitkää pääjuhlaa<br />

Kupanitsan kirkolla. Piispa Aarre<br />

Kuukaupillekin jäi tauolla aikaa<br />

pelata palloa lasten kanssa.

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseura teki<br />

9.-12.6.2011 Kirkolta kirkolle<br />

kiertomatkan. Teema oli<br />

valittu <strong>Inkeri</strong>n kirkon 400-juhlavuoden<br />

kunniaksi. Matkalla<br />

mukana oli parisenkymmentä<br />

<strong>Inkeri</strong>n kiertäjää. Matkareitti<br />

kulki Valkeasaaressa sijaitsevan<br />

Levashovon hautausmaan<br />

kautta Tyrön kirkkoon.<br />

Toisena matkapäivänä kohteena<br />

olivat Tuutari, Venjoki,<br />

Kolppana ja Hatsina. Kolmas<br />

päivä juhlittiin Skuoritsan<br />

kirkossa ja paluumatkalla<br />

poikettiin Kelttoon, Toksovaan<br />

ja Lempaalaan. Matkaa<br />

muistelevat sanallisesti Mari<br />

Kiukas ja Anja Hänninen.<br />

Kuvamuistot ovat Marilta ja<br />

Marja Karhulalta.<br />

Anja Hänninen<br />

Ensinnäkin kiitokset <strong>Inkeri</strong>n Kulttuuriseuralle<br />

mielenkiintoisesta ja<br />

antoisasta ”kirkolta kirkolle” matkasta<br />

<strong>Inkeri</strong>nmaalle! Se oli ajankohdaltaankin<br />

sopiva, kun se liittyi<br />

<strong>Inkeri</strong>n kirkon 400-vuotisjuhlavuoteen.<br />

Alekseij Krjukovin asiantunteva<br />

ja innostava opastus oli vertaansa<br />

vailla. Häntä oli ilo kuunnella<br />

ja hämmästellä sitä tietomäärää ja<br />

kylien tuntemusta, joka hänelle on<br />

kertynyt.<br />

Ensimmäinen päivä alkoi puhuttelevasti<br />

käynnillä Levasovon hautausmaalla,<br />

jossa vihreän aidan takana<br />

oli 45 000 ihmisen joukkohauta.<br />

Mikä määrä kärsimystä ja tuskaa oli<br />

aistittavissa tuolla alueella kulkiessa!<br />

<strong>Inkeri</strong>n kansan kohtalo puhuttelee<br />

yhä uudelleen.<br />

Toisenlainen tunne oli puolestaan,<br />

kun samana iltana lähdimme<br />

kauniissa kesäillassa Tyrön kirkolta<br />

ja ajoimme Ropsun tietä, jossa<br />

inkeriläiskylissä tienvarret olivat<br />

täynnään kauniisti kukkivia sireenipensaita.<br />

Niitä olisi katsellut pidempäänkin.<br />

Muistiin jäi myös se, kun Aleksein<br />

johdolla etsimme jo hävinnyttä<br />

Punkkalan kylää heinäpellon keskeltä<br />

ja löysimme pellon reunasta kukkivat<br />

sireenit ja hävitettyjen talojen<br />

raunioita.<br />

Näkymä Tuutarin vanhan hautausmaan<br />

ja pappilan peruskivien<br />

päältä oli kuin unessa, jotain niin<br />

kaunista, että sanatkin hävisivät.<br />

Venjoen seurakunnasta olin kuullut<br />

paljon. Nyt sain nähdä ulkoapäin<br />

suuren ja mahtavan Venjoen kirkon,<br />

jossa nykyisin on Kasvitieteellinen<br />

tutkimuslaitos ja pääsy kirkkoon<br />

näin ollen mahdoton.<br />

Lauantaina Skuoritsan kirkossa<br />

pidetty konsertti oli upea ja puitteet<br />

puhuttelevat.<br />

Käydessäni siellä istumaan kirkon<br />

penkkiin ennen konsertin alkua<br />

viereeni tuli eräs inkeriläismummo.<br />

Ja tietysti siinä ruvettiin haastamaan<br />

ja kertomaan ketä ollaan ja mistä<br />

päin Suomea. Hämmästykseni oli<br />

suuri, kun vieressäni istuva inkeriläismummo<br />

oli Mari Jäppinen, joka<br />

kertoi olleensa sotavuosina 1941–42<br />

Keravalla. Hänen isänsä oli ollut<br />

töissä Keravalla Paasikiven maatilalla.<br />

He olivat asuneet jossain punaisessa<br />

mökissä radan varressa.<br />

Niin on maailma pieni.<br />

Ensi kertaa pääsin käymään nyt<br />

Kolppanan kirkossa, jossa kirkkoherra<br />

Aleksander Soittu kertoi kirkosta<br />

ja seurakunnasta. Paljon olisi<br />

tehtävää tässä tehdasalueella olevassa<br />

isossa ja ränsistyneessä kirkossa.<br />

Vaikka seurakunta kokoontuukin<br />

16<br />

Yläkuvassa rovasti Anja Hänninen<br />

ja ”Venjoen tyttö” Hertta Sirkiä<br />

jutustelemassa. Alakuvassa matkan<br />

mainio opas Aleksei Krjukov Tuutarin<br />

maisemissa.<br />

pienessä tilassa, entisessä sakastissa,<br />

niin silti jumalanpalveluksiin<br />

osallistuu sunnuntaisin vähintään <strong>10</strong><br />

% jäsenistä - srk:n jäsenmäärän ollessa<br />

yli 300 jäsentä.<br />

Kiitos myös Toivo Tupinille<br />

opastuksesta ja ryhmän hoitamisesta.<br />

Saniaisten ja rehevän aluskasvillisuuden kanssa kilpailevat hautaristit kertovat<br />

muistoja <strong>Inkeri</strong>n entisistä asukkaista.

yrön kirkon lattialla on kukista<br />

tehty <strong>Inkeri</strong>n lippu ja<br />

kirkkosalin kulmassa on parin<br />

paikallisen mummon tilapäinen<br />

yösija. Olemme viisi tuntia myöhässä<br />

tai jotain sinnepäin, mutta sitä ei<br />

vastaanottajista huomaa. Uupuneet,<br />

vähän jo hermostuneet matkaajat<br />

otetaan ystävällisesti vastaan, nämäkin<br />

Suomesta tulleet. Kahvi ja tee<br />

virkistävät. Aikataulutus menettää<br />

lopullisesti merkityksensä, kun puoli<br />

kahdeltatoista odottaa vielä illallinen<br />

Kikkerissä.<br />

Matkalainen älä kiirehdi, kaikki<br />

merkittävä sinulla on jo matkassasi<br />

mukana.<br />

Kanankaali tuoksuu kuuman peltomaiseman<br />

yllä, syreenit tervehtivät<br />

vuosikymmenten takaa.<br />

Traktori pörisee. Pellolla on kuitenkin<br />

paljon kaikenlaista roinaa ja<br />

rakennusten kiviä. Kestänevätkö<br />

laitteet ja harrastuskaan kovin pitkään,<br />

ajattelee matkalainen lähes<br />

tahtomattaan. Kovin nuorilta ja kokemattomilta<br />

näyttävät viljelijät.<br />

Skuoritsan kirkko on aivan täynnä,<br />

laulu kiirii pitkin palkkeja ylös<br />

kattoon. Uusi puukehikko yhdistyy<br />

kauniisti vanhaan kivirakenteeseen.<br />

Kirkko pitää matkan parhaimman<br />

saarnan sanomatta sanaakaan. Paikalla<br />

on myös paljon nuoria.<br />

Sattuma vai johdatusko ohjaa<br />

Kolppanan kirkkoherran tiellemme<br />

Hatsinassa. Kolppanan vanha kirkko<br />

on nimittäin tehdasalueella ja sinne<br />

tarvitaan lupa. Tehdas rakennettiin<br />

hautausmaan päälle, mutta itse<br />

kirkkorakennus säilyi. Kuulemme<br />

miten seurakuntalaiset toimivat arjen<br />

parantamiseksi.<br />

Matkalaisen mieleen nousee kerettiläisiä<br />

ajatuksia, voisiko kirkko<br />

olla <strong>Inkeri</strong>ssä lähempänä tätä maallista<br />

elämää? Voisiko seurakuntien<br />

yhteyteen perustaa esimerkiksi kaikille<br />

avoimia maamiesseuroja? Jospa<br />

<strong>Inkeri</strong>n 400-vuotinen luterilainen<br />

kirkko laittaisi hyvän kiertämään,<br />

ihan konkreettisesti ja <strong>Inkeri</strong>nmaa<br />

voisi ruokkia Pietaria niin kuin vuosisata<br />

sitten.<br />

Mahdoton haaste voisi muuttua<br />

mahdolliseksi, kuin viisi leipää ja<br />

kaksi kalaa.<br />

17<br />

Mari Kiukas<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseuran Potuskanaiset olivat valmistaneet <strong>Inkeri</strong>n kirkolle<br />

400-vuotissyntymäpäivälahjaksi tekstiiliteoksen, jossa näkyvät kaikki <strong>Inkeri</strong>n<br />

kirkot, joista valokuva on saatavilla. Teoksen ovat suunnitelleet ja toteuttaneet<br />

Marja Karhula, Jussi Haponen, Evgenia Dubinskaja, Merja Nuora ja<br />

Helena Miettinen. Kirkkopeitto luovutettiin Skuoritsan laulujuhlilla. Kuvassa<br />

Toivo Tupin, Marja Karhula, Jorma Kuortti ja peiton vastaanottanut piispa<br />

Aarre Kuukauppi. Keskellä Skuoritsan kirkon kaunismuotoiset tukipilarit<br />

ja oikealla ylellinen yksityiskohta Tyrön kirkosta. Kolppanan kirkko toimii<br />

pienessä kunnostetussa kulmauksessa enemmän kuin pientä pintaremonttia<br />

kaipaavassa kirkkorakennuksessa. Kuvat Marja Karhula ja Mari Kiukas.

Matkareitti kulki Tuutariin ja Aleksi<br />

Krjukov johdatteli myös Mooses<br />

Putron syntymäkylän paikalle.<br />

Matkalle osallistui Putron suvusta<br />

Mooseksen veljen Juuso Putron jälkeläisiä<br />

Reo Putro ja Tuija Putro-<br />

Sandström. Tuija mielestä matka oli<br />

hieno, hyvin suunniteltu.<br />

– Moni meistä pääsi ¨käymään<br />

isiensä maalla" sananmukaisesti.<br />

Minua ja Reo Putroa onnisti todella,<br />

sillä Aleksei Krjukov oli jo etukäteen<br />

käynyt katselemassa Mooses<br />

Putron syntymäkodin paikkoja ja<br />

hän osasi johdatella meidät Putrojen<br />

talon raunioiden lähelle. Paikalta<br />

löytyi noin 30 cm pituinen tosi<br />

ruosteinen naula, joka olisi pystynyt<br />

pitämään kiinni hirsiä, niin tukevaa<br />

tekoa se oli. Lisäksi paikalta löytyi<br />

pari vanhaa tiiliskiveä, joissa näkyi<br />

vanhat leimat, joiden perusteella voi<br />

määrittää valmistusajan.<br />

– En pysty kuvailemaan tunteitani,<br />

jotka koin Tuutarin mäellä. Mieleeni<br />

tuli oma isävainajani, joka olisi<br />

kerran halunnut päästä niille samoille<br />

paikoille. Ehkäpä hän ylhäältä seurasi<br />

mielenkiinnolla minun matkaani.<br />

Paljon oli nähtävää ja uutta kuultavaa<br />

inkeriläisistä. Enkä koskaan olisi<br />

voinut kuvitella millaisen jäljen<br />

isosetäni Mooses Putro on jättänyt<br />

jälkeensä. Harmi, että nämä kaikki<br />

"vanhat herrat" poistuivat luotamme<br />

liian aikaisin. Onneksi heidän taiteensa,<br />

musiikki ja maalaukset ovat<br />

jääneet meille jälkipolville.<br />

Tuija Putro-Sandström<br />

Aleksi Krjukov selittää Reo Putrolle ja Tuija Putro-Sandströmille Putrojen<br />

kotikylän historiaa. Reo sai matkamuistoksi isoisänsä syntymäkodin paikalta<br />

ruosteisen naulan ja vanhan tiilenpalasen. Keskikuva on Tuutarin entisen<br />

pappilan mäeltä. Kaikki kirkkorakennukset eivät ole säilyneet. Venjoen kirkolla<br />

toimii laboratorio. Hertta Sirkiä tunnisti lapsuutensa maisemia (alla<br />

oikealla). Jyrkkärinteisen rotkon pohjalla virtaa joki, jota kuva ei valitettavasti<br />

pysty tallentamaan. Hertta muistaa, miten kaalit lähtivät vierimään<br />

kärryistä alamäkeen, kun he olivat viemässä kolhoosin kaaleja. Rotkon nähdessään<br />

Hertta uskoi, ettei ole nähnyt unta, vaan muisto oli tosi. Kuvat Marja<br />

Karhula ja Mari Kiukas.<br />

18

Karjalan Kannas ja <strong>Inkeri</strong> ovat ilmastollisesti<br />

monenlaiselle viljelylle<br />

suotuisia. Itse asiassa <strong>Inkeri</strong> melkein<br />

vastasi Pietarin elintarvikehuollosta<br />

ja maakunta oli alueen vilja-aitta.<br />

<strong>Inkeri</strong>läiset rahtasivat tuotteitaan<br />

Pietariin myytäväksi. Neuvostoaika<br />

köyhdytti maaseudun väestöä. Pakkokollektivisointi<br />

tappoi yritteliäisyyden<br />

ja vaivutti ihmiset apatian<br />

tilaan. Viljelytaitoja unohtui. Alkoholismi<br />

oli (ja on) yleistä. Neuvostoaikaankin<br />

inkeriläiset vaalivat omavaraisuutta.<br />

Kauppojen tarjontaan ei<br />

ollut luottamista. Niinpä esimerkiksi<br />

puutarhakasvien siemeniä kasvatettiin<br />

itse.<br />

Kauneuden kaipaus<br />

<strong>Inkeri</strong>nmaan kylien yleiskuva on<br />

ensi näkemältä aika masentava.<br />

Epämääräistä rytykylää on Venäjän<br />

maaseutu muutenkin täynnä. Talot<br />

ovat vanhoja ja korjaamattomia, kallellaan<br />

sinne ja vinksallaan tuonne.<br />

Jätehuolto on sitä, että roskat heitetään<br />

minne sattuu; esim. Suomenlahden<br />

ja Laatokan kauniit hiekkarannat<br />

ovat täynnä törkykasoja. Väliin<br />

on työntynyt komeita venäläisten<br />

uusrikkaiden taloja, joita tavallisesti<br />

ympäröi jopa kolmen metrin korkuinen<br />

tiili- tai rauta-aita. Tai ne on eristetty<br />

muusta kylästä kulunvalvontalaittein,<br />

puomein ja portinvartijoin.<br />

Markkinatalouden rynniessä Venäjälle<br />

mainostauluineen, kioskeineen<br />

ja kasinoineen ovat kyläkuvat viimeistäänkin<br />

tuhoutuneet.<br />

Mutta jos kurkistaa vanhojen yksityistalojen<br />

pihoihin voi eteen avautua<br />

aivan toisenlainen todellisuus.<br />

Siellä näkyy ihmisissä edelleen elävä<br />

kaipaus kauniiseen ympäristöön.<br />

Siellä on reheviä puutarhoja ja hyvin<br />

hoidettuja kasvimaita. Monivuotisia<br />

kukkia on runsaasti, ja niitä tutkimalla<br />

voisi löytyä kiinnostavia,<br />

muualta hävinneitä perinnekasveja.<br />

Kasvihuone kuuluu kuvaan joka<br />

talossa - elämää ilman tomaatteja<br />

ja kurkkuja ei voi edes kuvitella.<br />

Pihoista näkee, että niitä on suun-<br />

Aune Kämäräinen<br />

niteltu huolella. Väri- ja lajirikkaus<br />

hämmästyttää. Harrastetaan luonnonkasveja<br />

ja jalostettuja lajeja rinnakkain.<br />

Kasvimaat ovat naisten<br />

hommaa. Tavallinen näky on hyvinkin<br />

iäkäs baabushka kyykyllään<br />

muokkaamassa, kitkemässä tai satoa<br />

korjaamassa. Nyt, kun Venäjällä eletään<br />

täysin rinnoin markkinataloudessa,<br />

on moni perinnelaji vaarassa<br />

tuhoutua. Puutarhaliikkeet ovat tulvillaan<br />

korein värikuvin varustettuja<br />

siemenpusseja, luultavasti niitä<br />

samoja Hollannista tuotuja, joita on<br />

meilläkin. Olisi viimeiset ajat ottaa<br />

talteen kasvien geneettinen perintö.<br />

Jättiputki on vallannut alaa<br />

Ei-toivottuja tulokaslajeja löytyy <strong>Inkeri</strong>stä<br />

ja koko Venäjältäkin useita.<br />

Teiden varsilla rehottaa kurttulehtiruusuja.<br />

Meillä tavallisia lupiinipöheikköjä<br />

näkee harvoin. Kaukasian<br />

jättiputki on tomerasti vallannut alaa.<br />

Jopa kolmimetriset putkikasvustot<br />

herättävät huomiota teiden varsilla<br />

heti itärajan jälkeen. Tätä kasvia kerrotaan<br />

tuodun neuvostoaikaan karjan<br />

rehuksi. Kun kolhoosit purettiin, niitä<br />

villiintyi vapaasti joutomaille ja<br />

teiden varsille. Joskus kokonainen<br />

kesantopelto on niiden vallassa. Venäjällä<br />

en ole kuullut, että jättiputkia<br />

pidettäisiin ongelmana tai että niitä<br />

yritettäisiin hävittää. Ehkä maassa<br />

on muita tähdellisempiä ongelmia<br />

ratkaistavana. Ympäristöasioihin ei<br />

aika eikä energia tunnu riittävän.<br />

19<br />

<strong>Inkeri</strong>n luonto on rikas ja runsaslajinen.<br />

Monet meillä harvinaiset<br />

lehto- ja niittykasvit ovat siellä yleisiä.<br />

Lehtoukonhattua tapaa rantojen<br />

kosteissa pöheiköissä joskus suurina<br />

kasvustoina. Mäkitervakko ja punaailakki<br />

värittävät kokonaisia niittyjä<br />

punaisiksi. Laidunnettavilla niityillä<br />

kasvaa paljon perinteisiä, ennen<br />

meilläkin tavallisia niittykukkia:<br />

päivänkakkaraa, kissan-, harakan-,<br />

kurjen- ja peurankelloa, maarianverijuurta,<br />

tummaa tulikukkaa, rohtorastia,<br />

neidonkieltä, ruiskaunokkia,<br />

ketoneilikkaa, huopaohdaketta<br />

ja lehtomaitikkaa. Lehtomaitikkaa<br />

kasvaa meillä vain harvoissa paikoissa<br />

Etelä-Karjalassa, Inkoossa<br />

ja Ahvenanmaalla. Tämä hauska<br />

kaksivärinen (keltainen ja violetti)<br />

kukka on saanut eri maissa mielikuvituksellisempia<br />

nimiä kuin meillä.<br />

Ruotsissa sitä kutsutaan isänmaallisesti<br />

nimillä Den svenska soldaten<br />

tai Den svenska fl aggan. Venäjällä se<br />

on tuonut mieleen yhdessä viihtyvät<br />

tytön ja pojan: Ivan da Maria.<br />

Länsi-<strong>Inkeri</strong>ssä on paljon autioituneita<br />

taloja. Syynä on se, että nuoriso<br />

ja työikäinen väestö pakenee<br />

kaupunkeihin. Sitä paitsi ihmisiä askarruttaa<br />

kaksi isoa elinympäristöä<br />

koskevaa ajankohtaista kysymystä.<br />

Sosnovyj Borin ydinvoimala ja<br />

Ust.Lugan satama. Laukaansuun ja<br />

Soikkolanniemen välisen Laukaanlahden<br />

rantakaistaleelle rakennetaan<br />

parhaillaan Venäjän uutta Itämeren

pääsatamaa. Sille on varattu 15 kilometriä<br />

ranta-aluetta. Rakennustyö<br />

ja sataman toiminta merkitsevät valtavaa<br />

mullistusta alueen asukkaille.<br />

Kylät ovat joutuneet eristyksiin meren<br />

rannikosta – ennen kalastus oli<br />

monelle tärkeä elinkeino. Uusia teitä<br />

rakennetaan, ja raskas liikenne jyrää<br />

kylien läpi. Kukaan ei halua korjata<br />

taloaan eikä rakentaa uutta, kun tulevaisuudessa<br />

paikka voidaan pakkolunastaa<br />

sataman tarpeisiin. Entiset<br />

marja- ja sienimaat on asvaltoitu hiili-<br />

ja öljysatamiksi tai autojen vapaavarastokentiksi.<br />

Kasviksia ja kukkia<br />

Perunamaa kuuluu asiaan joka talossa.<br />

Suurkaupungin läheisyys on tehnyt<br />

sen, että pientä kotieläintaloutta<br />

näkee enää harvoin. Perunan lisäksi<br />

keittiöpuutarhassa kuuluu olla sipulia,<br />

ruohosipulia, tilliä, persiljaa, salaattia<br />

ja pinaattia. Kaalia tai juurikkaita<br />

ei enää paljoa viljellä kotona,<br />

sillä niitä saa toreilta. Suomenlahden<br />

etelärannalla kasvaa luonnonvaraisena<br />

meillä harvinaista merikaalia,<br />

jota syödään lehtikaalin tapaan. Venäjällä<br />

on myynnissäkin säilöttyä,<br />

purkitettua merikaalia.<br />

Pihoissa on paljon monivuotisia<br />

kukkia ja jonkin verran kesäkukkia.<br />

Osa perennoista on tuttuja akileoja,<br />

särkyneitä sydämiä, palavia rakkauksia,<br />

ritarinkannuksia, malvoja<br />

(myös valkoista myskimalvaa),<br />

kultapalloja, ruskoliljoja, päivänliljoja<br />

ja iiriksiä. <strong>Inkeri</strong>ssä pidetään<br />

erityisen paljon pioneista, joita on<br />

melkein joka pihassa, myös upeita<br />

valkokukkaisia, joiden terälehtien<br />

tyvessä on häivähdys punaista. Sormustinkukasta<br />

näkee erikoisia värejä<br />

kuten kermankeltaisia ja puhtaan<br />

valkoisia. Kylissä huomaa, että jokin<br />

kasvi on kulkenut kädestä käteen<br />

siemeninä tai taimina, koska sitä on<br />

kaikkialla, esim. Itä-<strong>Inkeri</strong>nmaalla<br />

iltahelokkia ja ukonkelloa. Vatjalaisalueen<br />

”kansalliskukka” on maitohorsma.<br />

Sitä kasvatetaan joskus puutarhassakin<br />

perennojen joukossa, ja<br />

komea se onkin – tosin ihmettelen,<br />

miten tullaan toimeen sen luontaisen<br />

leviämisvimman kanssa.<br />

Koristepensaista herättävät huomiota<br />

jopa puumaiseksi kasvava<br />

sininen sireeni, juhannusruusu, valamonruusu<br />

ja kurttulehtiruusu.<br />

Lisäksi näin tienpientareilla vaaleanpunaista,<br />

pienikukkaista ja hirmuisen<br />

piikikästä ruusupensasta.<br />

Joskus talo melkein hukkuu villiviiniin.<br />

Marjapensaista useimmissa<br />

taloissa on musta- ja punaherukoita<br />

sekä koiranheisipuuta – Venäjällä<br />

sen marjat ovat arvostettuja, niistä<br />

tehdään jopa mehua ja hilloa, vaikka<br />

iso, kova siemen on vähän hankala.<br />

Omena-, luumu- ja kirsikkapuita näkee<br />

tienvarsilla myös villiintyneinä.<br />

Kesäkukista suosiossa ovat samettikukat,<br />

auringonkukat ja orvokit.<br />

<strong>Inkeri</strong>nmaan kansalliskukka on<br />

keto-orvokki. Puutarhoissa sitä ei<br />

näe, mutta luonnossa se on yleinen.<br />

Venäjällä harrastetaan edelleen<br />

kasvilääkintää. Monissa kauppahalleissa<br />

on yrttipuoteja, joista saa ostaa<br />

kuivattuja lääkeyrttejä. Myyjät eivät<br />

aina osaa antaa neuvoja niiden käytössä.<br />

En tiedä, millainen Venäjän<br />

lainsäädäntö on yrttilääkintäasioissa,<br />

mutta varmasti väljempi kuin meillä.<br />

Kalmistoja, kirkkoja ja pyhiä<br />

lähteitä<br />

Venäjällä ei hautuumailla harrasteta<br />

paljoakaan istutettuja kukkia.<br />

Haudat ovat kyllä hyvin värikkäitä<br />

ja komeita, taotuilla rauta-aidoilla<br />

ympäröityjä ja muhkein muovikukin<br />

koristeltuja. Kivessä tai ristissä<br />

on usein vainajan kuva. Ortodoksiseen<br />

tapaan kuuluu haudoilla<br />

käynti tiettyinä pyhäpäivinä (esim.<br />

helluntaina) ja yhteinen ateria vainajien<br />

kanssa. Silloin mennään eväiden<br />

kanssa hautuumaalle ”piknikille”<br />

tuntikausiksi ja istuskellaan penkeillä<br />

haudan vierelle laitettujen pöytien<br />

20<br />

äärellä eväitä nauttien. Hautuumaat<br />

näyttävät meidän silmissämme aika<br />

villiintyneiltä, lehtomaiset kalmistot<br />

ovat vuohenputken peitossa. Niitä<br />

pidetään ”jumalan maana”, johon<br />

ei ihmisen pidäkään koskea. Etenkin<br />

Länsi-<strong>Inkeri</strong>ssä on kumpumaisia<br />

metsäsaarekkeita, joita sanotaan<br />

”Ruotsin kalmoiksi”. Mitään hautoja<br />

ei näy, mutta perimä<strong>tiedon</strong> mukaan<br />

ne ovat Ruotsin vallan aikaisia sotilashautuumaita<br />

1600-1700-luvulta.<br />

Ne voivat kätkeä suomalaistenkin<br />

sotilaiden luita. Sanotaanhan Porilaisten<br />

marssissa, miten suomalainen<br />

sotilas ”Puolan, Lützin, Leipzigin ja<br />

Narvan mailla vertaan vuoti...”<br />

Kirkkojen ja rukoushuoneiden<br />

ympäristöt on kaunistettu monenmoisin<br />

kukkaistutuksin. Luostarien<br />

kasvimaat ja kukkatarhat ovat<br />

kuuluisia kauneudestaan. <strong>Inkeri</strong>ssä<br />

ei nykyään ole toimivia luostareita.<br />

Erään kylän nimi Monastirki kuitenkin<br />

vihjaa, että siellä on joskus<br />

ollut luostari, ja paikalliset ihmiset<br />

näyttävät sen paikankin. Kirkkojen<br />

ympäristöissä näkee monenlaisia<br />

perennoja kuten tiikeri- ja varjoliljoja.<br />

Kattilan kirkon vieressä työntyi<br />

ruusunpunaisen myrkkyliljan (”alaston<br />

impi”) lehdettömiä kukkavanoja<br />

maasta, vaikka oli jo lokakuu. Venäläiseen<br />

tapaan kunnioitetaan hartaasti<br />

erilaisia pyhiä paikkoja. Sellainen<br />

on esimerkiksi Pihlaalan pyhä lähde,<br />

jonka jääkylmä, ehtymätön vesi<br />

kumpuaa savisten maakerrosten välistä.<br />

Lähteen on legendan mukaan<br />

avannut enkeli, jonka jalanjäljetkin<br />

ovat vielä nähtävissä kalliolla. Lähteen<br />

viereen on rakennettu tsasouna<br />

ja allas, johon voi pulahtaa kylmään,<br />

sairauksia parantavaan (kuten uskotaan)<br />

veteen. Paikka on koristettu<br />

kukkaistutuksin, ja läheisessä katoksessa<br />

sopii levähtää ja nauttia eväitä.<br />

Martta Olavi ruokkii maatiaiskanojaan<br />

Sutelan kylässä, joka on Länsi-<br />

<strong>Inkeri</strong>ssä Laukaanjoen varressa<br />

lähellä Viron rajaa.

Mooses Putron jalanjäljllä –konsertti<br />

keräsi 24.7. Taipalsaaren kirkkoon<br />

runsaslukuisen yleisön kuuntelemaan<br />

Arvo Survon ja Raita Karpon<br />

laulua sekä Timo Koskisen taiturimaista<br />

pianonsoittoa.<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseura järjesti<br />

yhteistyössä Taipalsaaren seurakunnan<br />

kanssa tukikonsertin Mooses<br />

Putron kotimuseon kunnostamiseksi.<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseurahan sai<br />

Taipalsaaren Karhunpäässä sijaitsevan<br />

Putronniemen viime syksynä<br />

testamenttilahjoituksena Mooseksen<br />

pojantyttäreltä Hilkka Putrolta.<br />

1800-luvulla rakennettu ja 1900-luvun<br />

alkupuolella laajennettu huvila<br />

oli paikoitellen päässyt rappeutumaan<br />

ja kaipaa kunnostusta. Työtä<br />

on tehty sekä talkoilla että ammattimiesten<br />

voimin. Heinäkuun loppuun<br />

mennessä iso osa päärakennusta ja<br />

aitta on jo saanut uuden punamultapinnan.<br />

Myös sisätöitä on tehty: uusi<br />

puuliesi on asennettu, kuisti ja porstua<br />

korjattu. Mutta paljon tehtävää<br />

on myös jäljellä, jotta rakennukset<br />

pystyvät myös ulkoisesti palvelemaan<br />

testamentissa määrättyä tehtäväänsä:<br />

Mooses Putron elämäntyön<br />

tunnetuksi tekemistä ja inkeriläisen<br />

kulttuurin tunnetuksi tekemistä.<br />

Konsertissa esiintyi kolme karismaattista<br />

ja varsin erityyppistä<br />

taiteilijaa. Myös pastori Arvo Survosta<br />

voi puhua taiteilijana, vaikka<br />

hän itse vähätteleekin tätä rooliaan.<br />

Miksi muuksi voisi kutsua ihmistä,<br />

joka säveltää, sanoittaa ja tulkitsee<br />

musiikkia väkevästi laulaen ja soittaen?<br />

Mooses Putron jalanjäljillä<br />

konsertissa Survo soitti konserttikannelta<br />

ja lauloi ihmisten sydämiin<br />

myös kitaralla säestäen.<br />

Taipalsaaren kanttori Timo Koskinen<br />

on työssään kaksoisroolissa.<br />

Koskinen toimii myös Sibelius-<br />

Akatemiassa säestyksen lehtorina.<br />

Hänelle on karttunut menestystä<br />

myös soolopianistina: toinen palkinto<br />

Maj Lind –pianokilpailussa vuonna<br />

1998. Taiturimainen ote kuului<br />

soitossa. Heimo Kasken Yö meren<br />

rannalla sai ihon väreilemään.<br />

Teksti Helena Miettinen, kuvat Toivo Tupin<br />

Timo Koskinen, Raita Karpo ja<br />

Arvo Survo tarjosivat Taipalsaaren<br />

kirkossa lämpöisen ja tunteita<br />

liikuttaneen konsertin.<br />

Tunnekanavat olivat avoimia<br />

Raita Karpon astuessa lavalle. Taipalsaarella<br />

syntynyt Raita oli otettu<br />

saadessaan laulaa kotikirkossaan.<br />

Ohjelmistoonsa Raita oli valinnut<br />

inkeriläisen Mika Piiparisen lauluja.<br />

Piiparisen syntymästä on tänä vuonna<br />

kulunut <strong>10</strong>0 vuotta, minkä kunniaksi<br />

Raita julkaisi levyn Hiljaa.<br />

Moni konsertin laulu onkin kuultavissa<br />

myös levyltä.<br />

Raita Karpon ohjelmisto koostui<br />

inkeriläissäveltäjä Mika Piiparisen<br />

lauluista ja inkeriläisistä kansansävelistä.<br />

Raitan helisevän kirkas ääni<br />

ja herkkä tulkinta kostutti kuulijoiden<br />

silmänurkat. Konserttikahveilla<br />

ylimääräisenä esitetty Laps olen<br />

köyhän kauniin Karjalan, palkitsi<br />

kuulijoiden odotukset.<br />

21<br />

Musiikki palaa Putroniemeen. Konsertin<br />

jälkeen esiintyjät piipahtivat<br />

Putronniemessä. Arvo ja Krista<br />

Survo innostuivat laulamaan omia<br />

sävellyksiä ja inkeriläisiä kansanlauluja.

Teksti ja kuvat Leena Eerola<br />

Saimaan rannalla Taipalsaaren Karhunpäässä<br />

on <strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseura<br />

avannut kulttuurikeskuksen, joka<br />

keskittyy inkeriläisen ja karjalaisen<br />

kulttuurin ja perinteiden ylläpitoon.<br />

Samalla se vaalii huvilan omistajan<br />

Mooses Putron kulttuuriperintöä,<br />

jossa yhdistyvät <strong>Inkeri</strong>n, Suomen ja<br />

Pietarin kulttuurien rikkaus.<br />

Tuutarin kylän lahjakas<br />

veljessarja<br />

Mooses Putro syntyi 30.<strong>10</strong>.1848 <strong>Inkeri</strong>nmaalla<br />

Tuutarin kylässä Matti<br />

ja Maria (os. Kaipainen) Putron talonpoikaisperheeseen,<br />

johon kuului<br />

viisi poikaa.<br />

– Lapset olivat kaikki monipuolisesti<br />

lahjakkaita. Veljesten jälkipolvista<br />

löytyy muusikkoja, runoilijoita<br />

ja taidemaalareita, kertoo Mooseksen<br />

veljen Juuson pojantytär Tuija<br />

Putro-Sandström.<br />

Putro aloitti opiskelun Kolppanan<br />

suomalaisessa seminaarissa,<br />

jatkoi opiskeluaan Liivinmaalla, Jyväskylän<br />

seminaarissa ja Pietarin<br />

keisarillisessa konservatoriossa, jossa<br />

sai ohjausta myös sävellyksessä.<br />

Kolppanan seminaarin musiikin<br />

opettajana Putro toimi vuosina 1873<br />

- 1919. Samaan aikaan hän toimi<br />

urkurina ja kanttorina luterilaisessa<br />

Pietarin Pyhän Marian suomenkielisessä<br />

seurakunnassa kuolemaansa<br />

asti vuonna 1919.<br />

Yhden nait ja viisi sait<br />

Putro avioitui Nanna Juvosen kanssa<br />

vuonna 1879. ”Yhden nait ja viisi<br />

sait”, sanottiin Moosekselle, sillä<br />

vaimon 4 sisarta olivat kaikki toisilleen<br />

hyvin läheisiä. Sisarukset<br />

olivat taitavia käsityöihmisiä, joiden<br />

taidonnäytteitä on esillä Putronniemessä..<br />

Sulo-pojalla oli kolme<br />

tytärtä, jotka viimeksi viettivät kesiä<br />

Putronniemessä. Heistä Hilkka<br />

testamenttasi Putronniemen <strong>Inkeri</strong>n<br />

kulttuuriseuralle vuonna 20<strong>10</strong>.<br />

Helena Miettinen ja Tuija Putro-Sandström tulevaisuuden suunnitelmissa<br />

Putronniemen portailla. Salia vartioivat talon entiset asukkaat: Nanna<br />

Putro, Hilja Putro tyttärineen sekä Mooses Putro oikealla. Huvila virittää<br />

muistelemaan. Mahdollista on järjestää siellä tulevaisuudessa muistelutyöpajoja.<br />

Malliksi Helena Miettinen esittelee Putro-näyttelyn muistopeittoa.<br />

Kodissa oltiin tarkkoja hyvistä<br />

tavoista ja pukeutumisesta. Perheessä<br />

oli aina palvelija ja perheenjäsenet<br />

pukeutuivat kauniisti myös Putronniemessä.<br />

Huvila oli kalustettu<br />

tyylikkäillä huonekaluilla ja tekstiileillä.<br />

Siellä oli fl yygeli, joka oli ahkerassa<br />

käytössä. Putron kerrotaan<br />

kulkeneen pitkin hiekkarantoja kesäiltaisin<br />

soittaen viulua ja matkien<br />

lintujen ääniä.<br />

Musiikkielämän<br />

monitoimimies<br />

Putro oli merkittävä kulttuurivaikuttaja<br />

Pietarin suomalaisessa yhteisössä.<br />

Hän johti perustamaansa<br />

Pietarin Suomalaista lauluseuraa,<br />

jonka vuonna 1901 Gramophone<br />

Companylle tekemät levytykset ovat<br />

ensimmäisiä suomalaisia äänitteitä.<br />

22<br />

Putro oli <strong>Inkeri</strong>n laulujuhlien<br />

alulle panija. Pietariin hän perusti<br />

alustavan Kazanskin kolmiluokkaisen<br />

koulun Kazanskin kadulle samaan<br />

taloon, jossa hänen perheensä<br />

asui. Hän oli myös Sanomalehti<br />

<strong>Inkeri</strong>n toimittaja.<br />

Putro oli kysytty ja suosittu kanttori,<br />

mitä kuvaa seuraava tapaus.<br />

Toivo Kuula sävelsi häämarssinsa<br />

tulevan vaimonsa Alman sisaren<br />

Emmin ja Yrjö Putkisen häihin.<br />

Häämarssi esitettiin ensimmäisen<br />

kerran Pyhän Marian kirkossa<br />

6.5.1908. Sitä ei soittanut Kuula,<br />

vaan Mooses Putro. Kuula seisoi<br />

parvekkeella ja katsoi sieltä tiukasti<br />

alas kirkkosaliin.<br />

Hääjuhlat vietettiin Terehovin<br />

palatsin peilisalissa ja talvipuutarhassa.<br />

Palatsi sijaitsi Obvodno-

va-kanavan ja Bronnitskoi-kadun<br />

kulmassa nykyisen Teknoligitseski-<br />

metroaseman lähellä. Sinne morsiuspari<br />

saapui troikan vetämillä<br />

avovaunuilla. Juhlat jatkuivat iloisesti<br />

ja loppuillasta morsiamen vanhemmat<br />

hopeaseppä Pekka Silventoinen<br />

ja vaimonsa Hanna vaivihkaa<br />

poistuivat, mutta kellon lyödessä<br />

kaksitoista ja päivän vaihtuessa seuraavaksi<br />

päiväksi Pekka ja Hanna<br />

ilmestyivät saliin kisällien kantamissa<br />

kultatuoleissa. Oli alkanut heidän<br />

hopeahääpäivänsä. Putron kvartetti<br />

lauloi serenadin. Hää- ja hopeahääjuhla<br />

jatkui pitkälle aamun tunteihin.<br />

Pian keskiyön jälkeen morsiuspari<br />

ja hopeahääpari poistuivat ja juhlaväen<br />

pyynnöstä Toivo Kuula soitti<br />

fl yygelillä häämarssinsa hyvän yön<br />

toivotuksena hiljaa ja tunteikkaasti.<br />

Alma istahti Toivon viereen ja<br />

täydensi diskanttiakordeilla tämän<br />

soittoa. Näin kertoo Pentti Siltanen<br />

kirjassaan.<br />

Putron sävellystuotantoon ovat<br />

kuuluneet monet yksinlaulut ja kantaatit<br />

kuorolle, mutta ne eivät ole<br />

tunnettuja suurelle yleisölle. Tunnetuin<br />

lienee Rukous (Tule kanssani<br />

Herra Jeesus) Hilja Haahden sanoihin.<br />

Pietarin Pyhän Marian kirkon<br />

messumusiikki on hänen käsialaansa.<br />

Hän on säveltänyt myös <strong>Inkeri</strong>n<br />

kansallishymnin Nouse <strong>Inkeri</strong>.<br />

Putro on julkaissut Vanhaa ja<br />

uutta suomalaisen laulun harrastajille<br />

–sävelmistön ja kuusi kuorolauluvihkoa<br />

<strong>Inkeri</strong>n laulujuhlia varten.<br />

Sävellyksiä ei ole tiettävästi missään<br />

luetteloitu. Tässä olisi musiikin tutkijoille<br />

mielenkiintoinen tehtävä<br />

suoritettavana.<br />

Vallankumouksen jälkeisinä sekavina<br />

aikoina Putro toimi edelleen<br />

kanttorina Pietarissa. Hän oli<br />

24.11.1919 työtehtävässään hautajaisissa<br />

ja katosi sillä matkalla<br />

jäljettömiin. Epäillään, että hänet<br />

ryöstettiin upean susiturkkinsa takia<br />

ja tässä hän menetti henkensä.<br />

Putronniemen kulttuuritarjonta<br />

– Putronniemessä on tarkoitus antaa<br />

taiteilijoille työpajoja, elvyttää itkuvirsiperinnettä<br />

ja työstää elämänta-<br />

Ovet olivat auki Putroniemeen. Musiikkitervehdyksen<br />

vieraille toi komeaääninen<br />

Arvo Survo. Vieressä<br />

Putronniemen naapuri ja oikea käsi<br />

Väinö Rinne.<br />

rinoita vanhojen valokuvien avulla,<br />

kertoo <strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseuran toiminnanjohtaja<br />

Helena Miettinen.<br />

Vanhat valokuvat painetaan kankaalle<br />

ja näin saadut valokuvatilkut<br />

kootaan muistopeitteeksi tai tyynynpäällisiksi<br />

eli potuskoiksi.<br />

–Työpajoissa omien kokemusten<br />

jakaminen valokuvien avulla on terapeuttista<br />

ja voimauttavaa, toteaa<br />

Miettinen.<br />

Putronniemen toiminta muotoutuu<br />

ja laajenee.<br />

–Tervetuloa käymään! Haluamme<br />

tarjota Putronniemessä mahdollisimman<br />

monelle iloisia elämyksiä,<br />

toivottaa toiminnanjohtaja Miettinen.<br />

Tarkempia tietoja:<br />

T. J. Leini Mooses Putro, Nouse<br />

<strong>Inkeri</strong> –hymnin säveltäjä. <strong>Inkeri</strong>läisten<br />

viesti 2/62, http://www.inkeri.<br />

com/Virtuaali/putro.html.<br />

Putronniemi –kappale <strong>Inkeri</strong>n<br />

kulttuurihistoriaa Taipalsaarella.<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseura 2011. Tilaus<br />

koivujatahti@inkeri.com<br />

Siltanen, Pentti: Hopeaa ja säveliä,<br />

Pietarinsuomalaisen perheen<br />

kronikka, Otava 1999.<br />

Todistuksena toivosta, Pietarin<br />

suomalainen Pyhän Marian kirkko,<br />

Kirkon ulkomaanavun julkaisuja<br />

2005.<br />

23<br />

MOOSES PUTRON<br />

SÄVELLYKSET TULEE<br />

LUETTELOIDA<br />

Mooses Putro (1848–1919) toimi<br />

kuolemaansa asti luterilaisen Pietarin<br />

Pyhän Marian kirkon kanttorina<br />

ja urkurina. Hän oli myös säveltäjä,<br />

toimittaja ja kulttuurin monitoimimies.<br />

Kun hänen perheensä kesänviettopaikka<br />

Putronniemi Taipalsaaren<br />

Karhunpäässä on saatu <strong>Inkeri</strong>n<br />

kulttuuriseuran hallintaan, tiedetään<br />

Putron ja perheen vaiheista jonkin<br />

verran, mutta sävellyksistä ei juuri<br />

lainkaan.<br />

Putron merkitys Pietarin vuosisadan<br />

vaihteen suomalaisen yhteisön<br />

musiikkimiehenä ja kulttuurivaikuttajana<br />

on ollut merkittävä. Putro johti<br />

Pietarissa suomalaista lauluseuraa,<br />

jonka vuonna 1901 Gramophone<br />

Companylle tekemät levytykset ovat<br />

ensimmäisiä suomalaisia äänitteitä.<br />

Putro on säveltänyt mm. nykyisinkin<br />

käytössä olevan kauniin<br />

Pietarin Pyhän Marian kirkon liturgian.<br />

Hän on säveltänyt <strong>Inkeri</strong>n<br />

kansallishymnin Nouse <strong>Inkeri</strong> ja rakastetun<br />

virren Tule kanssani Herra<br />

Jeesus Hilja Haahden sanoihin. Sitä<br />

esitetään usein mieskuorosovituksena.<br />

Näiden lisäksi Suomen äänitearkistosta<br />

internetissä löytyi vielä<br />

yksi Putron sävellys ”Aalloilla”. En<br />

kuitenkaan tunne sitä. Putron jalanjäljillä<br />

-konsertissa Taipalsaaren kirkossa<br />

24.7. kuultiin vain yksi hänen<br />

laulunsa.<br />

Putron sävellyksiä ei siis tunneta<br />

eikä sävellysten määrää tiedetä.<br />

Ovatko ne enimmäkseen kuoro- ja<br />

yksinlauluja vai myös instrumenttiteoksia?<br />

Onko teokset arkistoitu yhteen<br />

paikkaan? Nyt olisi aika koota<br />

Putron sävellykset ja julkaista niitä<br />

rikastuttamaan musiikkitarjontaamme.<br />

Voisiko tämän tehtävän ottaa<br />

hoitaakseen jonkun yliopiston musiikkitieteen<br />

laitos tai muusikkoja<br />

valmistava oppilaitos? Sävellysten<br />

kokoaminen on kulttuuriteko ja<br />

teokset ovat myös osa suomalaisen<br />

musiikin historiaa.<br />

Leena Eerola

Maanantaina 25.7. Putronniemessä<br />

vietettiin avoimien ovien päivää.<br />

Vieraiden määrä yllätti järjestäjät<br />

täysin. Rohkeimmat olivat odottaneet<br />

kymmenkuntaa kävijää, kun<br />

Putronniemeen tutustujien määrä oli<br />

5-6-kertainen: naapureita, kyläläisiä<br />

ja paikkakuntalaisia, jotka kyselivät<br />

ja kuuntelivat <strong>Inkeri</strong>n ja Mooses<br />

Putron historiasta.<br />

Monella vieraalla oli muistoja<br />

Putronniemestä vuosien ja vuosikymmenien<br />

takaa. 91-vuotias Katri<br />

Talste muistaa Putron perheen keväisen<br />

muuttomatkan erikoisuudet.<br />

Putronniemeen tultiin veneellä<br />

kaikkien varustusten kanssa. Ihmisten<br />

lisäksi tuli myös lehmä. Yhteen<br />

veneeseen lehmä ei mahtunut, vaan<br />

mansikki seisoi sorkat harallaan jalat<br />

eri veneissä.<br />

Putronniemeen piipahti myös<br />

kaksi ”vanhan rouvan” eli Hilja<br />

Putron seuraneitiä Kaisu Lange ja<br />

Hilkka Mäkinen, joille tutut paikat<br />

virittivät muistoja ensimmäisestä<br />

työpaikastaan. Seuraneidin tehtäväkirjo<br />

oli laaja: verhojen ompelusta<br />

onkiretkiin. ”Kesäpimun” ja<br />

vanhanrouvan lisäksi kalaretkelle<br />

osallistui myös Hilkka Putron Uffekoira,<br />

topakka airedalenterrieri.<br />

Vanhan rouvan paikka veneessä<br />

oli kokassa ja Uffe kökötti keskiistuimella.<br />

Hiljan tapana oli usuttaa<br />

Uffea laulamaan ja koira totteli.<br />

Eikä Uffe huonosti laulanut.<br />

Hilkka Mäkinen joutui Putronniemessä<br />

tottelemaan nimeä ”Lempi”.<br />

Talossa voinut olla kahta Hilkkaa.<br />

Lempi hoiteli Putrojen taloutta<br />

useamman kesän.<br />

Matti Rinne puolestaan muistelee,<br />

miten hän lapsena oli saanut<br />

soittaa Putron fl yygeliä kalantuontimatkoilla.<br />

Moni muukin kertoi,<br />

miten he olivat tuoneet Putroille<br />

marjoja, omenia ja perunoita. Orvo<br />

Vitikainen puolestaan löysi rantapöheiköstä<br />

huonossa hapessa olevan<br />

piilipuun, jonka Mooses Putro on aikanaan<br />

tuonut Pietarista. Symbolista<br />

on, että pelkästä kuoresta versoo<br />

mahtava kasvu.<br />

Paikkakuntalaisten toive on, että<br />

Putronniemen ovet aukeavat myös<br />

tulevaisuudessa. Seuraavan kerran<br />

näin tapahtuu elokuun 27. päivänä,<br />

jolloin Putronniemessä vietetään perinnepäivää.<br />

Aktiviteetteja suunnitellaan<br />

myös tulevaksi kesäksi. Mitä<br />

ne ovat, se selviää syksyn myötä.<br />

Putronniemen kesäpimut: Kaisu Lange<br />

ja Hilkka Mäkinen muistelivat mukavia.<br />

Länsi-Saimaa lehden toimittaja Saija<br />

Räty jututtaa Tuija Putro-Sandströmiä.<br />

Avoimet ovet ja pihakirppis vetivät<br />

väkeä.<br />

Konsertin jälkeen Raita Karpo piipahti<br />

Putronniemessä. Juttukaverina<br />

kunnostetulla kuistilla Toivo Tupin.<br />

24<br />

Putronniemeä on kunnostettu pitkin<br />

kesää. Irja Terävä viimeistelee vanhaa<br />

pöytää. Aitan maalaus on viittä vaille<br />

valmis. Maalarimestarina Toivo<br />

Tupin. Kuva Leena Eerola. Sää suosi<br />

remonttiporukkaa. Lounas maistui<br />

upeassa luonnossa. Vasemmalta Marja<br />

Karhula, Elma Puidet, Arvo Korkkinen<br />

ja Irja Terävä.<br />

Vanha piilipuu työntää uuta versoa.

logo

products

Resources

Company

Terms of service
Privacy policy
Cookie policy
Cookie settings
Imprint
Change language
Made with love in Switzerland
© 2024 Yumpu.com all rights reserved

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!