You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
Sen lisäksi, että organisaatio on antanut ympäröivälle

yhteisölle taloudellista tukea, myös Amer Sportsin työntekijät

ovat ottaneet aktiivisen roolin yhteisön jäseninä.

Heitä näkyy esimerkiksi hallitusjäseninä ja vapaaehtoistyöntekijöinä

ei-kaupallisissa yhteisöissä, joiden kiinnostuksen

kohteet vaihtelevat riskiryhmiin kuuluvien nuorten

auttamisesta megatapahtumien järjestämiseen. Jälkimmäisiin

kuuluvat muun muassa maastotriatlonin Yhdysvaltojen

mestaruuskisat ja seikkailu-urheiluun painottuva

Winter Dew Tour.

Dowsen edistämä uniikki yrityskulttuuri on lyönyt

itsensä läpi myös monessa muussa kaupungin yrityksessä.

Esimerkkeinä mainittakoon lähirinteiden kausikortit,

joita yritykset jakavat työntekijöilleen, ja ”puuteripäivät”,

joita järjestetään aina, kun lumentulo ylittää tietyn

rajan 24 tunnin aikana.

Selvääkin selvempää on, että Amer Sportsin muutto

Ogdeniin on synnyttänyt kaupunkiin aivan uudenlaista

liikehdintää.

4.2009 || 33