Risteäviä eroja sataman arjessa - Helsinki.fi
Risteäviä eroja sataman arjessa - Helsinki.fi
Risteäviä eroja sataman arjessa - Helsinki.fi
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
Helmi, Aili, Kalevi ja Sven<br />
paikalla olleet prikkamiehet oli otettu johonkin laivaan, huudettiin mukaan<br />
myös niin kutsuttuja nimimiehiä. Jos töitä oli riittävästi, otettiin jokaiseen<br />
työryhmään tietty määrä prikkamiehiä ja täydennykseksi nimimiehiä.<br />
Nimimiesten joukossa nousi myös Sven Fabianinkadulla kuorma-auton<br />
lavalle, jolla työntekijät kuljetettiin satamaan ja laivan vierelle. Laiturilla<br />
odotti työnjohtaja, joka jakoi tehtävät. Työhön ei perehdytetty millään<br />
tavalla, mutta Svenille se ei ollut ongelma. Hän sanoo, että ”normaalijärjellä<br />
varustettu ihminen” oppi työn ja siihen liittyvät termit nopeasti.<br />
Ruumassa tavara oli lastattava puisen pöydän eli nostolavan päälle siten,<br />
että se saatiin turvallisesti nosturilla laiturille. Kokeneimmat miehet<br />
määrättiin ruumaan, koska taakkojen teko vaati eniten ammattitaitoa.<br />
Laiturille työnjohtaja määräsi kaksi miestä, jotka purkivat pöydän päälle<br />
lastatut kollit ja pinosivat ne uudelleen kärryihin. Yleensä viisi miestä kärräsi<br />
tavaraa laiturilta varastoon. Varastossa Laiturihuollon työntekijä näytti<br />
paikan, mihin lasti oli pinottava. Varastossa oli vielä töitä muutamalle<br />
ahtausliikkeen palkkaamalle työntekijälle, jotka pinosivat kolleja. Isoissa<br />
laivoissa saattoi olla kuusikin lastiluukkua, jolloin jokaisella lastiluukulla oli<br />
oma työryhmänsä. Pienemmissä laivoissa pärjättiin parilla työryhmällä. Sven<br />
muistelee, että esimerkiksi Hampurista tuli säännöllisesti laivoja, joissa oli<br />
aina vähintään neljä työryhmää ja lastin purku kesti useita päiviä.<br />
Työryhmä muuttui usein, sillä aina kun yksi laiva oli saatu valmiiksi,<br />
joutuivat kaikki työntekijät takaisin jonoon, prikkamiehet omaansa ja<br />
nimimiehet omaansa. Sven kertoo, että osui harvemmin uudelleen samaan<br />
työryhmään tuttujen kavereiden kanssa, mutta sitäkin tapahtui. Svenin<br />
mukaan työntekijällä ei ollut mitään mahdollisuuksia valita työtehtävää tai<br />
työryhmää. Työhönottoa hallitsi täysin työkonttorin johtaja, joka saattoi<br />
johonkin erityistehtävään ottaa miehiä myös jonon ohi. Esimerkiksi ne<br />
miehet, jotka osasivat käyttää laivojen vinssejä, olivat etulyöntiasemassa<br />
työnsaannissa. Toisen haastateltavan mukaan mantteli- ja vinssimiehillä oli<br />
oma listansa, joten he eivät varsinaisesti ohitelleet ketään jonossa, kuten<br />
Sven asian esittää. 380 Lyhyiden työsuhteiden ja suuren vaihtuvuuden takia<br />
satamassa työskentelevien määrää oli vaikea arvioida. 381 Mauno Koiviston<br />
1950-luvun puolivälissä tekemän tutkimuksen mukaan lähes puolet Turun<br />
<strong>sataman</strong> ahtaajista aikoi jäädä satamatöihin pysyvästi ja joka kymmenes<br />
pyrki varmasti muihin töihin. ”Ei kukaan ajattele jäämistä, mutta jäädään”<br />
oli yksi vastaus Koiviston kysymykseen. 382<br />
Osalle työntekijöistä satama oli vain läpikulkupaikka tai fyysisesti raskas<br />
ahtaajan työ välivaihe omalla uralla. Tullin palveluksessa pitkään<br />
työskennellyt mies kertoo lähteneensä koululaisena kesätöihin satamaan,<br />
koska oli kuullut, että ”satamajätkänä tienaa hyvin”.<br />
380 MV:SMM A200803:8.<br />
381 Esim. Teräs 1999, 246.<br />
382 Koivisto 1956, 118–119.<br />
108
Change language