Viitebudjetit kohtuullisen kulutuksen kuvaajana
Viitebudjetit kohtuullisen kulutuksen kuvaajana
Viitebudjetit kohtuullisen kulutuksen kuvaajana
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
<strong>Viitebudjetit</strong> <strong>kohtuullisen</strong> <strong>kulutuksen</strong> <strong>kuvaajana</strong><br />
Kulutuksen lähtökohtana rahatulot<br />
Välttämättömän <strong>kulutuksen</strong> määrittelyn lähtökohtana voidaan tarpeiden<br />
sijaan käyttää tulojen määrää. Esimerkiksi köyhyys määritellään<br />
käytettävissä olevien tulojen perusteella. EU:n suosittama köyhyysraja<br />
on 60 prosenttia väestön mediaanitulosta. Sen yhteyttä todellisiin tarpeisiin<br />
pidetään kuitenkin heikkona, koska se on suhteellinen mittari<br />
(mm. Borgeraas & Dahl 2010). Vaikka tulot olisivat pienet, henkilöllä voi<br />
olla varallisuutta ja muita resursseja, joiden avulla hän voi elää hyvää<br />
elämää. Tulojen niukkuus on vain yksi lähestymistapa köyhyyteen nyky-yhteiskunnassa.<br />
Välttämättöminä pidettyjen hyödykkeiden laatua ja määrää on selvitetty<br />
empiiristen sekundaariaineistojen avulla. Kulutustutkimukset<br />
ovat paljon käytetty tietolähde etsittäessä vastauksia siihen, mitä hyödykkeitä<br />
ostetaan ja paljonko niihin käytetään keskimäärin rahaa. Pienituloisten<br />
kotitalouksien kulutusmenoja suhteessa muiden kotitalouksien<br />
menoihin ovat selvittäneet Ritakallio (1994), Sihvo (1997), Lehtonen<br />
(1998), Pajunen ja Pohjanpää (2000) sekä Niemelä (2004, 2005). Vertaamalla<br />
pienituloisten kulutusmeno-osuuksia suurituloisten vastaaviin<br />
voidaan välttämättömäksi kulutukseksi määritellä ne erät, joiden kulutusmeno-osuus<br />
pienituloisilla on suurempi kuin suuret tulot omaavilla<br />
talouksilla. Näitä ovat selvimmin elintarvike- ja asumismenot.<br />
Tilastokeskuksen kulutustutkimusaineistoa hyödyntävien tutkimusten<br />
tuloksia tarkasteltaessa tulee muistaa, että ne kuvaavat hyödykkeiden<br />
hankintoja, mutta eivät sitä, miten kotitaloudet ovat tavaroista saadun<br />
hyödyn kokeneet. Tarpeentyydytyksen määrästä tai laadusta ne eivät<br />
kerro (Tennilä 1994). Kulutusmenot eivät myöskään paljasta, mihin hankintoihin<br />
talouksilla ei ole varaa tai mistä hankinnoista ne ovat joutuneet<br />
tinkimään, toisin sanoen, ovatko kuluttajat saaneet juuri niitä hyödykkeitä<br />
mitä ovat halunneet ja onko hyvinvointi toteutunut heidän kohdallaan<br />
tyydyttävällä tavalla. Forma, Heikkilä ja Keskitalo (1999) selvittivät<br />
postikyselyllä suomalaisten käsityksiä vähimmäisturvan tasosta. Kysely<br />
osoitettiin väestöotokselle (N 1572) ja sen rinnalla yhteiskunnalliselle eliitille<br />
(N 232), jota edustivat talouselämän johtohenkilöt, kansanedustajat<br />
ja virkamiehet. Vastaajien piti arvioida omista lähtökohdistaan rahamäärä,<br />
jolla he katsoivat tulevansa ”juuri ja juuri” toimeen. Tulosten mukaan<br />
25
Change language