Lue kirja PDF-muodossa - Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen ...

tä itseään. Niin meitä Uuden liiton aikana ei ole sidottu enää esikuviin,
varjoihin, vaan me näemme Jumalan sanasta itse Jeesuksen.
Jeesus ei asettanut mitään sapatin tilalle. Kristityt ottivat vapaehtoisesti
järjestyksen vuoksi sunnuntain lepopäiväkseen, koska silloin
Jeesus oli noussut kuolleista. Nyt ei ole olemassa mitään Jumalan
säädöstä, joka määräisi jonkin viikonpäivän muista erotettavaksi.
”Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki
päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma"
(Room. 14:5). Kun lakihenkiset juutalaiskristityt vaativat sapattia
pidettäväksi, Paavali sanoi sen kuuluvan alkeisvoimiin eli sellaiseen
alkeellisuuteen, joka vie pois Kristuksen armosta (Gal. 4 ja 5). Siis
ehdonvallan asiaksi sapatti ja sunnuntai sopivat, mutta eivät enää
jumalalliseksi käskyksi tai autuuden ehdoksi.
Mutta mitä sitten kolmas käsky vaatii? Lutherin selitys on erinomainen:
"Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme
halveksi saarnaa ja Jumalan sanaa, vaan pidämme sen pyhänä, sitä
mielellämme kuulemme ja opimme." Ei mitään puhetta työnteosta
eikä mistään erityisestä päivästä! Mutta mitä hän teroittaa? Jumalan
sanan viljelyä ja kuulemista. Isossa katekismuksessa Luther sanoo,
että meidän on joka päivä oltava Jumalan sanan parissa ja kuljetettava
sitä mukanamme sekä sydämessä että huulilla.
Jumalan sanan puolesta voimme siis aivan hyvällä omallatunnolla
tehdä työtä sunnuntaisin, kunhan emme sen varjolla jätä Sanan
kuuloa ja tutkistelua. Luterilaiset tunnustuskirjat sanovat: ”Henkilö,
päivä ja teko pyhitetään siis aina, milloin vain Jumalan sanaa käsitellään,
saarnataan, kuullaan, luetaan tahi mieliin kätketään, ei teon ulkonaisen
suorittamisen tähden, vaan sanan tähden, joka meistä kaikista
tekee pyhiä."
26