Autosound-lehti testasi auto DVD-soittimet (PDF) - One-Pro
Autosound-lehti testasi auto DVD-soittimet (PDF) - One-Pro
Autosound-lehti testasi auto DVD-soittimet (PDF) - One-Pro
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
<strong>DVD</strong> SITÄ SUN TÄTÄ...<br />
AutoSound testaa<br />
Testissä<br />
Tässä numerossa olevan <strong>DVD</strong>-soittimien testin yhteydessä arvioimme myös laitteiden kykyä toistaa itse poltettuja <strong>DVD</strong>-levyjä. Levyjä löytyy nykyisin<br />
useampia eri formaatteja sekä yksikerroksisina että Dual Layer kaksikerroslevyinä. Lyhenteet ja tyyppimerkinnät saattavat aiheuttaa päänvaivaa jos<br />
aiheeseen ei ole tullut perehdyttyä. Tämän vuoksi katsoimme aiheelliseksi kertoa pähkinänkuoressa perustietoa eri <strong>DVD</strong>-formaateista sekä <strong>DVD</strong>standardista<br />
muutenkin.<br />
<strong>DVD</strong>-STANDARDI<br />
<strong>DVD</strong>--elokuva sisältää mpeg2-pakattua videokuvaa sekä tavallisesti Dolby Digital ja/tai DTS -koodattua ääniraitaa. Videokuvalle on olemassa kaksi standardia,<br />
PAL sekä NTSC. Nämä eroavat toisistaan resoluution sekä frameraten (eli sen montako kuvaa sekunnissa ruudulle syötetään) osalta. Euroopassa<br />
myytävät elokuvat ovat PAL-standardin mukaisia, ja niiden resoluutio on 720x576 pikseliä ja ”freimitiheys” on 25 fps (frames per second). Äänelle on kanavia<br />
käytössä normaalisti 2-6 (tavallisen stereo tai monikanavainen 5.1 jossa etu- keski- ja takakanavat sekä subwooferille oma kanava) ja niiden bitrate eli siirtonopeus<br />
vaihtelee DD:n kohdalla 96-448 kbps (kilobittiä per sekunti) välillä. DTS-ääniraita on vähemmän kompressoitu kuin Dolby Digital ja sen bitrate on<br />
myös korkeampi. Joissain, yleensä musiikki <strong>DVD</strong>:ssä ääniraita voi olla myös PCM-stereo (48 Khz, 1536 kbps) muodossa, eli samassa kuin tavallisten audio<br />
CD-levyjen äänet.<br />
Yksikerroksiselle (single layer) <strong>DVD</strong>-levylle mahtuu kuva- ja ääni-informaatiota kokonaisuudessaan 4,36 gigatavua. Nykyisin suurin osa <strong>DVD</strong>-elokuvista<br />
on kuitenkin niin sanottuja kaksikerroslevyjä (dual layer), joille sopii informaatiota lähes tuplasti enemmän, eli noin 8,5 gigatavua. Jossain kohtaa elokuvaa<br />
<strong>DVD</strong>-soitin vaihtaa luettavaa kerrosta, jolloin erittäin tarkkasilmäinen katsoja saattaa havaita kuvassa pienen pysähdyksen. Levyn sisällön kokonaisbittivirta<br />
kaikki ääniraidat mukaan lukien ei kuitenkaan saa olla enempää kuin 9800 kbps.<br />
PLUSSA JA MIINUS<br />
Levyaihioita eli tyhjiä <strong>DVD</strong>-levyjä löytyy kauppojen hyllyiltä kolmessa eri pääformaatissa. Nämä ovat <strong>DVD</strong>-RAM, <strong>DVD</strong>-R ja <strong>DVD</strong>+R. Ensiksi mainittu <strong>DVD</strong>-<br />
RAM ei koskaan saavuttanut mainittavaa suosiota eikä sitä tukevia soittimia markkinoilta edes löydy. Käyttökohteet sijoittuvat vain tietokonekäyttöön ja peruskäyttäjän<br />
kannalta tämä onkin täysin turha formaatti.<br />
Miinus- ja plus-formaatin levyt ovat niitä joille esimerkiksi alkuperäisen <strong>DVD</strong>-elokuvan varmuuskopiointi onnistuu. Syy siihen miksi markkinoilla on kahta<br />
eri formaattia on siinä, että joitain vuosia sitten osa isoista laitevalmistajista tuki ensimmäisenä markkinoille tullutta miinus-formaattia ja osa taas ”kilpailevaa”<br />
plus-formaattia. Ainoa ero mikä näillä kahdella on tallennuksen kannalta, liittyy tallennuksessa käytettävään laitteeseen, eli yleensä tietokoneen kirjoittavaan<br />
<strong>DVD</strong>-asemaan. Plus-asemilla voi kirjoittaa plus-formaatin levyille ja miinus-asemilla miinus-formaatin levyille, mitään muuta eroa ei tässä kohtaa ole. Molemmille<br />
levytyypeille voi halutessaan tallentaa täysin samanlaista sisältöä. Nykyisin lähes poikkeuksetta kaikki uudet <strong>DVD</strong>-asemat polttavat molempia formaatteja,<br />
eli tuokin tallennukseen liittyvä eroavaisuus on poistunut. Aikaisemmin miinuslevyt olivat hankintahinnaltaan jonkin verran edullisempia, mutta nykyisin<br />
tuossakaan suhteessa ei eroja esiinny.<br />
Formaattien eroja etsittäessä pitääkin kurkistaa levyn toistossa käytettävien laitteiden pariin. Tietokoneen <strong>DVD</strong>-asema tietysti lukee ongelmitta molempia<br />
(paitsi jotkut useita vuosia vanhat asemat), mutta jos levylle poltetaan kopio elokuvasta ja sitä halutaan toistaa tavallisella pöytäsoittimella tai <strong>auto</strong>n <strong>DVD</strong>-soittimella,<br />
saattaa eroja löytyä. Menneinä vuosina miinusta tukeneiden suurten laitevalmistajien, kuten Pioneerin tai Yamahan <strong>soittimet</strong> toistivat huomattavasti<br />
nihkeämmin plus-formaatin levyjä. Toisinpäin vastaavaa ei esiintynyt niin yleisesti, eli esimerkiksi plussan takana vahvasti seisseen Philipsin <strong>soittimet</strong> toistivat<br />
ongelmitta myös miinuslevyjä. Nykyään näistäkin vastakkainasetteluista on kuluttajien onneksi suurelta osin päästy yli, mutta kuten sanottu, joissain tapauksissa<br />
toisto-ongelmia ilmenee yhä uusienkin laitteiden kohdalla. Siitä kumpaa formaattia kannattaa suosia tai kumpi on paremmin yhteensopiva useampien<br />
laitemerkkien kanssa, on väännetty kättä jälkimmäisenä ilmestyneen plus-formaatin syntymästä saakka. Mitään täyttä faktaa asiasta ei ole olemassa, toki<br />
esimerkiksi Internetistä löytyy sivustoja joissa on listoja siitä mitkä laitteet toimivat minkäkin formaatin kanssa. Itse olen sitä mieltä että tilanne on jotakuinkin<br />
fifty-fifty, ja onneksi suurin osa nykysoittimista toistaa jo suvereenisti molempia.<br />
RW JA DL??<br />
<strong>DVD</strong>-aihioissa löytyy sekä plussien että miinusten puolella myös uudelleenkirjoitettavia levyjä, ihan samaan tapaan kuin CD-levyissä on RW-levyjä. Nämä<br />
eivät muuten eroa kerranpoltettavista lajitovereistaan kuin korkeintaan polttonopeuksien suhteen, eli RW:t palavat useissa asemissa hitaammin kuin kertapolttoiset.<br />
Ihan kuin CD-levyjenkin kohdalla on. RW-levyjen hankintahinta on jonkin verran korkeampi kuin kertapolttoisissa levyissä.<br />
Nykyisin uusista tietokoneen tallettavista <strong>DVD</strong>-asemista löytyy usein myös Dual Layer tuki, eli asemat kykenevät polttamaan informaatiota kaksikerroksisille<br />
aihioille. Suurimpana etuna tästä on luonnollisesti se, että näin ollen pidempikin <strong>DVD</strong>-elokuva mahtuu yhdelle poltetulle levylle sellaisenaan, ilman uudelleenkoodaamista<br />
tai jakamista kahdelle levylle. DL-levyjä löytyy muiden tapaan sekä miinus- että plus-formaateissa. Vaikka asemista tällainen ominaisuus onkin<br />
löytynyt jo 2004 vuoden keväältä saakka, ei DL-tekniikka ole kuitenkaan kotipolttoisten levyjen kohdalla ottanut vielä kunnolla tuulta alleen kuluttajien kohdalla.<br />
Syynä tähän on lähinnä tyhjien levyjen todella kova hankintahinta verrattuna tavallisiin yksikerroslevyihin. Siinä missä laadukkaita tunnetun valmistajan <strong>DVD</strong>-<br />
R tai <strong>DVD</strong>+R levyjä saa ulkomaisesta nettikaupasta 100 kappaleen pakkauksen 40-60 eurolla, joutuu yhdestä DL-levystä maksamaan jopa kymmenen euroa<br />
kappaleelta. Ja tavallisissa tietokonemyymälöissä ja muissa jotka levyjä myyvät, hinnat saattavat olla jopa kaksinkertaiset esimerkkiin verrattuna. Lisäksi DLlevyjen<br />
saatavuus on olematon verrattuna yksikerroksisiin, johtuen juuri hinnan aiheuttamasta kysynnän vähäisyydestä.<br />
Itse poltettujen DL-levyjen toistossa ilmenee myös huomattavasti useammin ongelmia kuin yksikerroksisten kanssa. Monet uudet edullisemman hintaluokan<br />
koti<strong>soittimet</strong> tuntuvat toistavan näitäkin kohtalaisen varmasti, mutta esimerkiksi <strong>auto</strong>soittimien kohdalla tilanne on vielä toinen.<br />
KOPIO LEFFASTA AUTOON<br />
Oman ostetun <strong>DVD</strong>-elokuvan varmuuskopioiminen henkilökohtaiseen käyttöön esimerkiksi <strong>auto</strong>ssa katsomista varten on lain mukaan sallittua, ja monessa<br />
suhteessa jopa järkevääkin. Usein <strong>auto</strong>ssa säilytettävät levyt naarmuuntuvat helposti, eli suosikkileffasta kannattaa tehdä kopio ja säilyttää alkuperäistä kotona<br />
hyllyssä. Koska suurin osa etenkin uusista myyntileffoista on tallennettu kaksikerroksiselle levylle (käytetään termiä <strong>DVD</strong>9), ei kopioiminen onnistu ihan<br />
tuosta vaan tavalliselle yksikerroksiselle (ja puolet vähemmän tallennuskapasiteettiä sisältävällä) levylle. DL-aihion ja sellaisia polttavan <strong>DVD</strong>-aseman kanssa<br />
operaatio helpottuu jonkin verran, mutta kuten edellisessä kappaleessa kerroin, näitä levyjä ei vielä toistaiseksi ole erityisen järkevää käyttää hillittömän<br />
hinnan ja heikon saatavuuden vuoksi.<br />
Koska AutoSound ei ole videoalan ja elokuvien erikois<strong>lehti</strong>, emme tässä artikkelissa syvenny tämän enempää varmuuskopioinnin ihmeelliseen maailmaan.<br />
Internetistä löytyy aiheeseen liittyen useita hyviä sivustoja sekä keskustelufoorumeita, jopa ihan suomenkielellä. Peruskäyttöön sopivia ohjelmia löytyy myös<br />
freewarena ladattavaksi. Hyvä suomenkielinen sivusto löytyy osoitteesta www.afterdawn.fi, joten suunta kohti sitä jos aihe kiinnostaa enemmän.<br />
HYÖDYLLISIÄ LINKKEJÄ<br />
www.afterdawn.fi ....................Ohjeita ja ilmaisohjelmia videoeditointiin liittyen, laaja foorumi suomeksi ja englanniksi.<br />
www.doom9.org .....................Internetin laajimpia videoeditointia käsitteleviä saitteja.<br />
www.nierle.de .........................Luotettava saksalainen CD/<strong>DVD</strong>-aihioita myyvä nettikauppa.<br />
www.digitalpromo.co.uk .........Luotettava englantilainen CD/<strong>DVD</strong>-aihioita myyvä nettikauppa.<br />
AutoSound Technical Magazine<br />
33