Lappeenrannan seurakunta

More documents

Recommendations

Info

6 Kuka heistä on seuraava hiippakuntamme piispa? Seurakunta eurakuntaterveh vehdys S www.lappeenrannanseurakunnat.fi Nykyinen hiippakuntamme piispa Voitto Huotari jää eläkkeelle ensi vuoden helmikuun alussa. Hän on ollut piispan virassa vuodesta 1993 lähtien. Piispanvaalissa on asetettu ehdolle neljä pappia: hiippakuntasihteeri Irja Askola, kirkkoneuvos Seppo Häkkinen, kenttäpiispa Hannu Niskanen ja professori Miikka Ruokanen. Piispanvaali toimitetaan keskiviikkona 1.10.2008 klo 17.00 rovastikunnittain lääninrovastien koolle kutsumissa kokouksissa. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta äänistä, toimitetaan toinen vaali keskiviikkona 22.10.2008 klo 17.00 kahden eniten ääniä saaneen kesken. Uusi piispa vihitään virkaansa kynttilänpäivänä 8.2.2009. Vaalissa saavat äänestää äänioikeutetut papit ja heitä vastaava määrä seurakuntien valitsemia maallikoita. Äänioikeutettuja on yhteensä 647 henkilöä, joista 322 maallikkoa ja 325 pappia. Valitsijoiden määrä seurakuntaa kohden riippuu seurakunnan koosta. Piispaehdokkaiden esittäytymistilaisuus järjestetään Sammonlahden kirkossa torstaina 18.9. klo 18. Tämä tilaisuus on tarkoitettu piispanvaalin äänestäjille Lappeenrannan ja Imatran rovastikunnista. Tietolähteinä on käytetty hiippakunnan piispanvaalisivuja, ehdokkaiden omia www-sivuja sekä teologimatrikkelia (1999). Koulutus ja työura on esitelty lyhyesti pääpiirteissään. Lehtemme toimitus laati piispaehdokkaille seuraavat kysymykset: 1) Kirkon ja seurakuntien hallintoa on moitittu byrokraattiseksi, onko se mielestänne sitä ja jos on, niin miten byrokratiaa voitaisiin purkaa? 2) Kirkossa tehdään laajaa ja monipuolista nuorisotyötä. Miten tästä huolimatta syrjäytymisvaarassa olevat nuoret voitaisiin kohdata vielä paremmin? 3) Miten seurakunnissa olisi kehitettävä maahanmuuttajiin kohdistuvaa työtä? 4) Tulisiko piispanvaalissa äänioikeutettujen määrää lisätä (esim. muut seurakuntien työntekijät) vai riittääkö tämänhetkinen valitsijoiden määrä? Kirkkoneuvos Seppo Häkkinen Ehdokas nro 2 – syntynyt 2.6.1958 Kuopiossa – ylioppilas 1977, Lauritsalan lukio – teologian kandidaatti (maisteri) 1982 – pappisvihkimys 1983 – ylempi pastoraalitutkinto 1997 – teologian lisensiaatti 1999 – Imatran srk:n II virallinen apulainen 1983– 1987 – Heinolan maasrk:n kappalainen 1987– 2001 – Mikkelin tuomiokapitulin pappisasessori 1998– 2001 – kirkkoneuvos, kirkkohallitus 2002– Perhesuhteet: naimisissa, neljä lasta Seppo Häkkisen www-sivut: www.seppohakkinen.fi 1) Hallintoa on arvioitava kirkon ja seurakuntien tehtävästä käsin. Kirkon ja seurakuntien hallinnon edellytetään täyttävän julkisoikeudellisten yhteisöjen kriteerit. Se tekee hallinnosta raskaamman kuin esimerkiksi yksityisoikeudellisissa järjestöissä. Viime aikoina on säännöksiä väljennetty siten, että paikallistasolla seurakunnissa on mahdollisuus aiempaa vapaammin harkita tarkoituksenmukainen hallintomalli. Tätä keventämismahdollisuutta ei ole kaikkialla vielä käytetty hyväksi. Tähän suuntaan kannattaa säännöksiä kehittää. 2) Seurakuntien perusnuorisotyö – lasten ja nuorten kohtaaminen henkilökohtaisesti – on parasta ennaltaehkäisevää toimintaa, jota pitäisi arvostaa nykyistä enemmän. Myös erityisnuorisotyö ja perheneuvonta tekevät tärkeää työtä syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Kotona luodaan perusta koko myöhemmälle elämälle. Siksi perheitä ja kotikasvatusta olisi tuettava aiempaa vahvemmin koko yhteiskunnassa. Seurakuntien kannattaa verkostoitua ja tehdä yhteistyötä muiden kasvatus- ja nuorisotyötä tekevien kanssa. Kirkon tehtävään kuuluu myös vaikuttaminen yhteiskunnan rakenteisiin, jotta ne mahdollisimman tehokkaasti estäisivät syrjäytymistä. 3) Tärkeää on lähteä työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja seurakuntalaisten asennekasvatuksesta. Maahanmuuttajat tarvitsevat palveluja omalla äidinkielellään, mutta samalla tulee tukea heidän suomenkielen oppimistaan ja kotoutumistaan normaaliin seurakuntaelämään. Työn kohteesta heidän tulisi päästä vastuunkantajiksi. Maahanmuuttajien ja monikulttuurisuuden tuomiin haasteisiin on mahdotonta vastata ilman laajaa yhteistyötä. Kokonaisvaltainen kristillinen todistus lähetyksenä ja diakoniana kohdistuvat myös maahanmuuttajiin. 4) Piispa on seurakuntien ja pappien ylin kaitsija, mistä johtuen seurakunnan edustajien ja pappien äänioikeus on perusteltu. Vaalissa toteutuu myös se kirkollisen hallinnon erityislaatuisuus, että sekä viran että seurakuntalaisten edustus yhdessä vaikuttavat Jumalan kansan päätöksenteossa. Seurakunnan kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto valitsee maallikkovalitsijat, joiksi voidaan valita myös seurakunnan työntekijöitä. Kokonaisuudessaan tämänhetkinen valitsijoiden määrä on riittävä, tosin uudesta piispanvaalista ei ole vielä kovin paljon kokemusta. Kenttäpiispa Hannu Niskanen Ehdokas nro 3 – syntynyt 18.8.1952 Helsingissä – ylioppilas 1971, Lapinlahden yhteislukio – teologian kandidaatti (maisteri) 1976 – pappisvihkimys 1976 – hum. tiet. kandidaatti 1977 – ylempi pastoraalitutkinto 1987 – teologian lisensiaatti 1987 – Järvenpään srk:n I vir. apulainen 1976-1979 – Pertunmaan srk:n kirkkoherra 1979-1992 – Mikkelin tuomiokapitulin jumaluusoppinut asessori 1987-1995 – Heinolan kaupunkisrk:n kirkkoherra 1992-1995 – kenttäpiispa 1995- Perhesuhteet: naimisissa, kaksi lasta Hannu Niskasen www-sivut: www.hannuniskanen.fi 1) Kokonaiskirkon hallinto on monimutkainen, mutta varsin toimiva kokonaisuus. Piispojen, maallikoiden ja virkamiesten toimivaltasuhteet ovat siinä tasapainossa. Paikallistasolla hallinnossa olevaa byrokratiaa voidaan keventää omin toimenpitein. Tavoitteena tulee olla esimerkiksi se, ettei samoja asioita tarvitsisi käsitellä kovin monissa elimissä. Erilaisia toimikuntia ja johtokuntia voidaan karsia tiedostaen kuitenkin, että näin vaikutusvalta päätöksenteossa saattaa keskittyä harvempiin käsiin. Kirkon hallinnon tiettyä hitautta on joskus pidetty byrokraattisuutena. Tästä huolimatta pidän hyvänä, että suuret uudistukset (esimerkiksi raamatunkäännös) valmistellaan perusteellisesti. Laatu on tällöin tärkeämpää kuin kiirehtiminen. 2) Erityisnuorisotyön resursseja tulisi lisätä ja työnjaon avulla suunnata olemassa olevia voimavaroja siihen. Tämä mahdollistaisi aiempaa tehokkaamman jalkautumisen sinne, missä nuoret elävät ja toimivat. Asia ei kuitenkaan ole vain nuorisotyön haaste, vaan tarvitaan seurakunnan sisäistä yhteistyötä esimerkiksi diakonian ja nuorisotyön välillä. Erityisen tärkeää on myös kehittää yhteistyötä kunnallisen sekä eri järjestöjen nuorisotyön kanssa. Seurakuntien keskinäisessä yhteistyössäkin on varmasti kehittämisen varaa. 3) Maahanmuuttajien kotoutumisessa kielellä on suuri merkitys. Tämä merkitsee yhtäältä maahanmuuttajien palvelemista mahdollisuuksien rajoissa heidän omalla kielellään. Toisaalta seurakunta voi tarjota mahdollisuuksia suomen oppimiseen vakiintuneen toimintansa puitteissa, mutta myös perustamalla maahanmuuttajille tarkoitettuja ryhmiä. Yhteistyö kuntien ja järjestöjen kanssa on tässäkin asiassa tärkeää. Seurakunnat voivat palkata maahanmuuttajia tehtäviinsä – kuten on tapahtunutkin. Ne voivat myös julistuksessaan ja opetuksessaan eri toimintamuotojensa kautta lisätä monikulttuurisuuden arvostamista, edistää vuoropuhelua ja torjua rasismia. 4) Piispa voidaan valita eri tavoin. Vaalitapa onkin muuttunut useasti viime vuosina. On ehdotettu jopa siirtymistä kansanvaaliin. Piispa valvoo seurakuntien ja pappien toimintaa. Papit ovat erityisellä tavalla piispan valvonnassa, kun seurakuntien muut työntekijät ovat seurakuntien ”alaisia”. Tämä puolustaa pappien vahvaa asemaa piispanvaalissa. Toisaalta maallikoiden vahva panos on aina säilytettävä. Professori Miikka Ruokanen Ehdokas nro 4 – syntynyt 11.4.1953 Rovaniemellä – ylioppilas 1972, Iso-Britannia – teologian kandidaatti (maisteri) 1976 – pappisvihkimys 1977 – teologian lisensiaatti 1978, tohtori 1982 – ylempi pastoraalitutkinto 1983 – Hyvinkään srk:n vt. kappalainen 1977 (3 kk) – Rovaniemen srk:n II virallinen apulainen 1978-1979 – dogmatiikan dosentti, Helsingin yliopisto 1983-1993 – dogmatiikan professori, Helsingin yliopisto 1993– Perhesuhteet: naimisissa, yksi lapsi edellisestä avioliitosta Miikka Ruokasen www-sivut: www.helsinki.fi/~ruokanen/ 1) Tämä lienee kieltämättä aika monen työntekijän ja seurakuntalaisen aito kokemus. Tässä yhteydessä olisi hyvä kysyä, mitä tarkoittaa se, että kirkko on Kristuksen ruumis. Palveleeko se ihmisiä vai onko se olemassa vain itseisarvona ja itseään varten? Kirkon hallinnosta ja taloudesta vastaavien tulisi ymmärtää olevansa palvelemassa Kristuksen seurakuntaa. Hallinnon ja talouden tulee olla toiminnalle alisteinen, palvella mahdollisimman mielekästä, eläväistä ja tavoittavaa toimintaa. Itse kannatan toimintalähtöistä näkemystä seurakunnasta. Seurakuntien rakenteiden muutoksessa johtavana periaatteena on luoda toiminnallisesti mahdollisimman luontevia ja mielekkäitä kokonaisuuksia. Tavoitteena on löytää luonteva yhteisöllisyys seurakunnan toiminnan perustaksi sekä vahvistaa tätä yhteisöllisyyttä. Kirkossa on näennäisen tuntuista hallintoa. Voidaan hyvällä syyllä kysyä esimerkiksi, onko nykyinen rovastikuntahallinto mielekäs. Jos rovastikunnista tehtäisiin seurakuntien yhdistymisprosessin myötä hallinnosta ja taloudesta vastaavia yksikköjä, niille tulisi erittäin tärkeä rooli. Rovastikunnat hoitaisivat hallinnollis-taloudelliset asiat sekä seurakuntien yhteiset toiminnot. Seurakunnan perustyö voisi tapahtua entistä pienemmissä, hyvin toimivissa yksiköissä. Tällaisessa mallissa lääninrovasti voisi olla kokoaikainen johtava virka. Ymmärtäen paikallisseurakuntien tarpeet hän voisi ohjata hallinnon ja talouden toimia siten, että seurakuntien ja sen eri osien toimintaedellytykset paranisivat. Tässä voisi olla yksi vaihtoehto suurille seurakuntayhtymille. 2) Rippikoulut ovat edelleen kirkon nuorisotyön vahvuus. Rippikoulujen korkeatasoiselle toteuttamiselle tulee jatkuvasti taata tämän työn vaatimat resurssit. Erityisesti tulisi vahvistaa sellaista työtä, joka pitäisi rippikoulun käyneet nuoret seurakunnan yhteydessä. Nuoret tarvitsevat toimintaa ja mahdollisuuksia tulla yhteen erityisesti viikonloppuisin. Nuorisotyötä tekevien työaika pitäisi järjestää siten, että he voivat tavata nuoria silloin, kun nuoret heitä eniten tarvitsevat. Ei voida lähteä siitä, että nuorisotyötä tekevät olisivat viikonvaihteessa enimmäkseen vapaalla. Kirkkoherroilla on tärkeä rooli heidän työaikansa järjestelyissä.
Nuorisotyöntekijät voisivat visioida tehtävänsä etsivänä työnä. Tällaiseen tarvitaan rohkaisua ja työn uudelleen suunnittelua. "Mäyräkoiria" ulkoiluttavien nuorten kohtaamiselle on mahdollisuuksia. Seurakunnan on oivallettava tämä ja suostuttava olemaan läsnä ja näkyvillä. Ei manipuloiden ja tyrkyttäen, vaan turvallista ja hyväksyvää ilmapiiriä luoden ja samalla selkeästi omaa perustehtäväänsä esillä pitäen. Diakoniatyöstä tulee tavallisimmin mieleen ajatus työstä vanhusten parissa. Kuitenkin tarvitaan myös sellaista etsivää diakoniaa, joka pyrkii kaikin tavoin löytämään ja tukemaan niitä nuoria, jotka ovat syystä tai toisesta pudonneet tai putoamassa pois yhteiskunnan normaalista elämästä. 3) Mikkelin hiippakuntaan tulee runsaasti maahanmuuttajia idästä. Lähtökohtaisesti heidän oletetaan olevan ortodokseja, mutta tosiasiassa hyvin monet ovat uskonnottomia. Tällaisia ihmisiä kohdataan entistä enemmän kirkollisissa toimituksissa ja rippikouluissa. Idästä tulleiden lapset oppivat suomen kielen nopeasti, mutta aikuiset jäävät usein puolikielisiksi. Siksi tarvitaan lisää sellaisia virkoja ja vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka osaavat hyvin venäjää, tuntevat venäläistä kulttuuria ja ovat vapaita venäläisiin kohdistuvista ennakkoluuloista. Menetelmä voi olla samankaltainen kuin nuorisotyössäkin: etsivää työtä siellä, missä tiedetään kontakteja jo syntyneen esim. juuri toimitusten ja rippikoulujen kautta. Rekkajonot ovat myös haaste seurakunnille. Lähes joka päivä Kuutostien ja Karjalantien varrella seisoo satoja rekkoja jonossa. Siellä kopissa istuu ihminen, joka tarvitsee evankeliumia yhtä paljon kuin kuka tahansa muu. Kuka heidät kohtaa? Tulliviranomaiset ja poliisit. Mutta mikseivät seurakuntien edustajat yhtä hyvin voisi lähestyä heitä? Olisi varsin luontevaa tarjota rekoissaan viruville esim. kuumaa teetä tai kahvia, voileipiä ja hyvää kristillistä kirjallisuutta venäjäksi. Niin nuorison kuin maahanmuuttajienkin tavoittamisessa tarvitaan näkyä, visiota. Jos sydän syttyy, resurssit kyllä vähitellen löytyvät työn toteuttamiseksi. 4) Teologisesti ja historiallisesti katsoen piispanvaalin äänioikeutettujen määrän lisäämiselle ei ole mitään estettä. Itse asiassa kirkon varhaisina vuosisatoina kaikki tietyn alueen, yleensä suuren kaupungin, kristityt osallistuivat piispan valintaan. Eli kaikilla seurakunnan jäsenillä oli ääni piispan vaalissa. Vaikka ei kovin nopeasti mentäisikään näin laajaan äänioikeuden laajennukseen, voitaisiin ilman muuta ajatella, että esim. kaikki seurakunnassa toimivat työntekijät ja luottamushenkilöt voisivat äänestää piispan vaalissa – hautausmaiden työntekijöitä myöten. Tämä olisi samalla osoitus siitä, että jokaisen työtä ja vastuunkantamista seurakunnassa arvostetaan, he ovat tasaveroisesti teologien kanssa kantamassa vastuuta Kristuksen kirkon rakentamisesta. Hiippakuntasihteeri Irja Askola Ehdokas nro 5 – syntynyt 18.12.1952 Lauritsalassa – ylioppilas 1971, Lauritsalan lukio – teologian kandidaatti (maisteri) 1975 – lehtorin oikeudet 1985 – pappisvihkimys 1988 – kirkkososiologian assistentti, Helsingin yliopisto 1976-1981 – Suomen Kirkon Seurakuntaopiston Säätiön palveluksessa 1981–1991 – Euroopan Kirkkojen Konferenssin palveluksessa 1991-1999 – Diakonia-ammattikorkeakoulun palveluksessa 1999-2004 – Alppilan srk:n vs. I kappalainen 2004 (4 kk) – Espoon tuomiokapitulin hiippakuntasihteeri 1.6.2004– Perhesuhteet: naimaton Irja Askolan www-sivut: www.irjaaskola.fi 1) On! Kirkossa on useita hallinnollisia uudistuksia nyt meneillään (esim. keskushallinnon muutos, kirkkolain muutos, lähetysstrategia). Päättäjiltä tarvitaan nyt rohkeutta ja palautteen kuulotaitoa, jotta joustavuus, läpinäkyvyys ja jäsenten osallistumismahdollisuudet lisääntyvät. Toisaalta hallintokulttuuria voi muuttaa ilman lainmuutostakin: vähemmän monistuspaperia ja suljettuja ovia, enemmän avointa keskustelua ja luottamushenkilöiden osaamisen arvostamista. Virkamiesten kirkosta kansalaisten kirkoksi! Nämä talkoot kukin voi aloittaa heti. 2) Tutustumalla heihin. Kauhistelun sijaan kanssakäymistä. Yhteistyötä koulun ja työvoimaviranomaisten kanssa. Ja seurakunnat voivat tarjota tekemistä ja vastuuta heille. 3) Samalla tavalla kuin muidenkin kanssa tehtävää työtä! Osoittamalla konkreettisesti, että he ovat uudelle paikkakunnalle tervetulleita. Kiinnostumalla heidän osaamisestaan ja antamalla sille tilaa. Kartoittamalla diakonian tarpeet yhdessä heidän kanssaan. 4) Piispa on entistä enemmän koko työyhteisön paimen. On mietittävä keinoja, miten kaikkien työntekijäryhmien ääni saadaan kuuluville. En osaa sanoa, miten se parhaiten ratkaistaan. Tarve on kuitenkin kiistaton. Toivottavasti tämänkertaiset äänivaltaiset ovat itse aktiivisia myös muita kuullakseen. Kirkkohistorian professori seikkailee Anni Isotalo on kotimainen laatusarjakuva, joka jatkaa ranskalais-belgialaisen sarjakuvataiteen perinteitä. Mikko Ketolan ja Anssi Rauhalan albumit yhdistävät kirkkohistorian ja nykyajan. Mikko Ketola ja Anssi Rauhala pitivät sarjakuvansa ensipalavereja maaliskuussa 2005. He päättivät valita pääsankarittarekseen vertailevan kirkkohistorian professori Anni Isotalon. Anni on aktiivinen ja määrätietoinen, työlleen omistautunut lapseton sinkkunainen. – Kirkkohistoria valikoitui aihealueeksi, koska tunnen sitä hyvin työni kautta. Päähenkilöksi valitsimme naisen, koska sarjakuvasankarit ovat aika usein miehiä ja Anssi sanoi piirtävänsä mielellään blondeja, käsikirjoittaja Ketola kertoo. Hän toimii yleisen kirkkohistorian dosenttina Helsingin teologisessa tiedekunnassa ja Suomen Akatemian akatemiatutkijana. Professori Anni Isotalon tutkimuksia -sarjassa on ilmestynyt kolme osaa. Tuoreimmassa Bosporin helmi -albumissa Anni Isotalo selvittää itämaan tietäjien salaisuutta. Tapahtumapaikkoina ovat lähinnä Turkki ja Keski- Eurooppa. Sarjan avannut Marian koodi on Da Vinci- koodi tyyppinen seikkailu. Valkoisen meren timantit -albumissa etsitään tsaarien timanttiaarretta. Näyttämönä ovat itärajan takainen Karjala sekä takautumina talvi- ja jatkosodan maisemat. Sarjakuvantekijäksi vahingossa Ketola päätyi sarjakuvantekijäksi puolivahingossa. – Kustannustoimittaja kysyi olisinko kiinnostunut tekemään käsikirjoitusta sarjakuvaan. Hetkeä aikaisemmin olin luvannut kirjoittaa tietokirjan katolisesta Opus Dei -järjestöstä. Aiemmin Anssi Rauhala oli kertonut kustannustoimittajalle, että piirtäisi mielellään albumin, mutta haluaisi jonkun toisen käsikirjoittajaksi. – En kauhean kauan miettinyt, tuo kuulosti mielenkiintoiselta ja ainutlaatuiselta tilaisuudelta. Aiemmin ei ollut tullut mieleenikään, että voisin alkaa tekemään sarjakuvia. En ole tullut kysyneeksi, miksi kustannustoimittaja päätti kysyä juuri minua hommaan. Varmaankin kyseessä oli jonkinlainen intuitio, Ketola pohtii. Sarjakuvien maailma oli Ketolalle sinänsä hyvin tuttu. Hän kertoo olleensa varsinkin nuorempana sarjakuvien suurkuluttaja. Ketolan omia sarjakuvasuosikkeja ovat esimerkiksi Tintti, Asterix ja Alix, jotka edustavat ranskalais-belgialaista sarjakuvaperinnettä. – Siinä on sopiva sekoitus seikkailua, toimintaa ja huumoria. Tällaiseen myös minä ja Anssi pyrimme. Omana vahvuutenaan käsikirjoittajana Ketola näkee nimenomaan kirjojensa teemoihin liittyvän faktatiedon. Samalla hän toteaa vaatimattomasti olevansa käsikirjoittajana vielä kokematon. Varsinainen leipätyö ei anna mahdollisuuksia keskittyä sarjakuvan tekemiseen täysipainoisesti. – Ainakin tähän mennessä ideointi on ollut aika helppoa. Albumin tekemiseen tarvitaan kuitenkin keskittymistä ja aikaa. Sarjakuva vaatii melkoista tarinankerrontaa ja itsestä tuntuukin, etten ole vielä tavoittanut sitä kunnolla. Minulla ja Anssilla on kuitenkin tavoitteena, että jokainen albumimme on edellistä parempi. Keväällä 2009 ilmestyvä albumi jatkaa Bosporin helmessä alkanutta tarinaa. Tapahtumapaikkana on lähinnä Vatikaani. Franquinin ja Walthéryn piirrosjäljillä Anssi Rauhala on kokenut piirtämisen ammattilainen, joka on tehnyt jo parinkymmenen vuoden ajan lehti- ja kirjankuvitusta, animaatioita, mainoskuvitusta sekä sarjakuvatyötä. Mikko Ketolan ja Anssi Rauhalan sarjakuvayhteistyö soljuu sujuvasti. Ketola laatii varsinaisen tarinan. Tämän jälkeen piirtäjä Rauhala jaottelee tarinan ruuduille ja katsoo montako sivua mikäkin tapahtumasarja vie. Oheinen esimerkki on Bosborin helmi -sarjakuvakirjasta. – Ruututekstejä kehittelemme yhdessä. Teemme hommia pääosin erikseen. Tapaamme tasaisin väliajoin Helsingin keskustan kahviloissa ja katsomme, mihin asti olemme päässeet. Ketola ja Rauhala eivät tunteneet toisiaan ennen sarjakuvayhteistyötä. – Ensipalaverissa totesimme, että meillä on samantapaiset vanhat sarjakuvasuosikit. Olemme suunnilleen saman ikäisiä ja lukeneet samaa kamaa lapsuudesta saakka. – Meillä on samanlainen käsitys siitä, millainen sarjakuva on hyvä ja hauska. Sarjakuvassa on oltava seikkailunmakua ja siinä tulee olla vähän poissa arjesta. Rauhala toteaa albumikuvien suunnittelun olevan hupaisaa. – Olen päässyt pari kertaa tapahtumapaikalle ottamaan lähdevalokuvia. Yleensä paikkojen kuvia kaivetaan esiin tietosanakirjoista ja nettilähteistä. Loput viritän omasta päästä ja hatusta vetämällä. Rauhalan piirrosjäljen taustalla on ranskalais-belgialainen sarjakuvaperinne. Esikuvina ovat erityisesti Niilo Pielistä, Pikoa, Fantasiota ja Marsupilamia piirtänyt belgialainen André Franquin sekä tämän maanmies Francois Walthéry, jonka tunnetuin hahmo on Natasha, lentoemäntä. Walthéryltä Rauhala on saanut oppia henkilökohtaisesti ja he ovat myös perhetuttuja. – Belgialaisen Hergén tekemä Tintti on tietenkin tämän perinteen peruskivi. Jos Tintti ei olisi ollut sotavuosina ja sen jälkeen vahva ja tukeva yleisön koukuttaja, hyvin paljon vähemmän olisi sarjakuvantekijöillä Euroopassa työmaata. Jo kustantajan luona pidetyissä ensipalavereissa tekijät päättivät, että sarjakuvan sankaritar on perinteinen vaalea suomalainen elovenatyttö. – Luonnollisesti silmälasit saavat hänet näyttämään älykkäältä. Annin linjat ovat sarjakuvien perussankarittaren tapaan hoikat, sporttiset ja tyttömäiset. Hahmon taustalla on myös oma rakas vaimoni. Juhana Unkuri 7 S Seurakunta eurakuntatervehdys www.lappeenrannanseurakunnat.fi
Page 1 and 2: Seurakuntater Lappeenrannan ev.lut.
Page 3 and 4: Päiväkerhotyö juhlii Mikkelinpä
Page 5: Parempi kunto - parempi mieli 5 Fys
Page 9 and 10: Kohtaamisia Savonlinnan oopperajuhl
Page 11 and 12: Tasaus-kampanja tukee lukutaitotyö

Lappeenrannan seurakunta

Create successful ePaper yourself

Delete template?

Save as template?