Suomen Valtakunnan Urheiluliiton 1981 toimintakertomus

6
PUHUTUIN ONGELMA -
DOPING
Vuoden puhutuin ongelma urheilun yhteydessä oli
doping. Doping sinänsä ei ole mikään 70- tai 80-luvun
ilmiö, vaan eri muodoissaan sitä on ilmennyt jo vuosikymmenet.
Doping-ongelman lähtökohdat ovat piristeissä ja
toisaalta erilaisissa rauhoittavissa aineissa, joilla on
pyritty parantamaan suorituskykyä hetkellisesti itse
kilpailutilanteessa. Uusi kehitysvaihe alkoi 60- ja 70-
luvun taitteessa, jolloin kuvaan tulivat erilaiset hormonivalmisteet.
Niillä pyrittiin pitkäaikaisesti tehostamaan
kovan harjoittelun vaikutuksia ja sitä kautta
nostamaan suorituskykyä.
Valvonnan ongelmat näillä dopingin kahdella päämuodolla
ovat aivan erilaiset. Piristeiden ja vastaavien
käyttöä kyetään valvomaan niiden lyhyen vaikutusajan
vuoksi itse kilpailutilanteessa tehdyillä testeillä.
Hormonivalmisteiden käyttöä taas ei välttämättä
saada esiin kilpailutilanteessa tehdyillä testeillä, sillä
tällöin otetut näytteet eivät paljasta riittävän ajoissa
lopetettua käyttöä. Kuitenkin hormoni valmisteiden
mahdolliset suorituskykyä tehostavat vaikutukset
saattavat ulottua kilpailu tilanteeseen saakka.
Ongelman tiedostaminen ja dopingin kieltäminen
Urheilutulosten keinotekoinen parantaminen on pahimmillaan
ongelma, joka järkyttää urheilun perustuksia
herättämällä kilpa- ja huippu-urheilun vastaisia
asenteita sekä vähentämällä yleensä myönteistä
suhtautumista liikuntaharrastu kseen.
Dopingin kieltämisen perusteet ovat aikanaan ollet
urheilueettiset ja lääketieteelliset. Piristeiden ja vastaavien
kohdalla terveydelliset riskit ovatkin kiistattomat,
perustuuhan niiden vaikutus paljolti siihen, että
elimistön normaali hälytysjärjestelmä eliminoidaan ja
tällä tavoin ylitetään hetkellisesti "normaalin" suorituskyvyn
rajat.
Myös hormonivalmisteiden, varsinkin anabolisten
steroidien terveydellisiä riskejä on pidetty ilmeisinä.
Tätä ei naisten ja nuorten kohdalla voikaan kieltää.
Asiantuntijat ovat sen sijaan viime aikoina todenneet,
ettei joidenkin hormonivalmisteiden kontrolloidulle
käytölle ole aikuisten miesurheilijoiden kohdalla sanottavaa
terveydellistä estettä. Joka tapauksessa hormonivalmisteet
ovat tällä hetkellä kiellettyjä aineita ja
myös tältä osin on sääntöjä noudatettaya. Kysymys
on koko urheilun uskottavuudesta.
Vuoden 1981 aikana urheilutulosten' keinotekoisen
parantamisen ongelma on tuotu korostetusti esiin.
Vaikka dopingissa sinänsä ei ole mitään puolusteltavaa,
on ihmeteltävä sitä tapaa, jolla asiaa on käsitelty.
On erittäin valitettavaa, että doping-kysymyksessä
käytyä keskustelua on eräissä tapauksissa haluttu
käyttää koko maan liikuntakulttuurin horjuttamiseen.
On unohdettu, että laajimmillaankin ongelma
koskettaa sadoista tuhansista liikunnan ja urheilun
harrastajista vain murto-osaa.
Julkisessa keskustelussa on tässä yhteydessä puhuttu
myös urheilun huumeongelmasta. Mutta esimerkiksi
anabolisten steroidien käytöllä ei ole mitään tekemistä
sen paremmin Suomen kuin minkään muunkaan
maan huumelainsäädännön kanssa. Kyse on urheilun
itse itselleen laatimien sääntöjen noudattamisesta.
Varsin yleinen on ollut myös se käsitys, että doping,
erityisesti hormonivalmisteet, ovat jonkinlainen
oikotie onneen. Asiantuntijat ovat yksiselitteisesti sitä
mieltä, ettei yksin hormonivalmisteilla ilman äärimmäisen
kovaa ja säännöllistä harjoittelua ole minkäänlaista
myönteistä vaikutusta suorituskykyyn.
Edelleen asiantuntijat ovat todenneet, etteivät hormonivalmisteet
saa suorituskyvyssä aikaan mitään sellaista,
mitä ei oikein suunniteltu ja toteutettu säännöllinen
harjoittelu saisi yksinään aikaan.
Ratkaisun oltava kansainvälinen
Useat maat - Suomi niiden mukana - ovat kansallisella
tasolla lähteneet voimakkaaseen taisteluun urheilutulosten
keinotekoista parantamista vastaan.
Ongelmaa ei kuitenkaan kyetä ratkaisemaan pelkästään
kansallisilla toimenpiteillä, sillä alun perin se on
liittynyt nimenomaan kansainväliseen huippuurheiluun.
Tästä syystä Kansainvälinen Olympiakomitea
ja kansainväliset erikoisliitot ovat avainasemassa
ratkaistaessa tätä kilpaurheilun moraalisen oikeutuksen
kyseenalaiseksi tekevää ongelmaa.
Kansainvälisten erikoisliittojen säännöstöt ovat olleet
varsin kirjavat. Esimerkiksi sellaisella valtalajilla
kuin jalkapallolla ei ole minkäänlaisia dopingsäännöksiä,
kun taas luistelulla ja taitoluistelulla ovat selvät
säännöksensä sanktioineen; ensimmäisellä kerralla
diskaus ia 15 kk kilpailukielto. toisella kerralla elinikäinen
kilpailukielto. Kansainvälisen ratkaisun lähtökohtana
tulee olla, että onnistutaan luomaan kaikille
lajeille yhtenäiset doping-säännöstöt sanktioineen.
Tähän suuntaan ollaankin ilmeisesti etenemässä, sillä
KOK esittänee omat käsityksensä asiasta toukokuun
kokouksessaan -82.
Tämän jälkeen seuraavana askeleena on sopia niistä
periaatteista, joilla kansainvälinen valvonta ja testaustoiminta
voidaan toteuttaa. Valvonnan kannalta
ihanne oli i, että esimerkiksi KOK:n alainen ryhmä
voisi vapaasti tehdä testejä milloln ja missä tahansa.
Suomalaisten urheilujärjestöjen kanta ja
SVUL:n toimenpiteet
Kaikki suomalaiset urheilujärjestöt ovat jyrkästi tuominneet
urheilu tulosten keinotekoisen parantamisen.
Jopa toimenpiteissä ollaan maassamme kansainvälisen
urheilulääkäriyhdistyksen mukaan edelläkävijöitä.
Kansallisella tasolla tuleekin lähtökohtana olla se,
että urheilujärjestöt tuntevat ja tunnustavat moraalisen
ja eettisen vastuunsa ongelmasta ja ryhtyvät aktiivisiin
toimenpiteisiin sen poistamiseksi.
Vuoden 1981 aikana otettiin tähän suuntaan monta
Näytteiden analysointia.
Doping-asiantuntijat, professo rit Pekka Peltokallio (vas.),
Arnold Beckett ja Mauri Mattila koolla.