Helene Schjerfbeck (1862–1946) Omakuva, Valoa ja ... - Duodecim
Helene Schjerfbeck (1862–1946) Omakuva, Valoa ja ... - Duodecim
Helene Schjerfbeck (1862–1946) Omakuva, Valoa ja ... - Duodecim
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
<strong>Helene</strong> <strong>Schjerfbeck</strong> (<strong>1862–1946</strong>)<br />
<strong>Omakuva</strong>, <strong>Valoa</strong> <strong>ja</strong> varjo<strong>ja</strong> / Självporträtt, ljus och skugga<br />
öljy, 1945, Saltsjöbaden<br />
Signe och Ane Gyllenbergs stiftelse, Helsinki
Kielen kär jestä <strong>ja</strong> juurista<br />
André Maury<br />
Mistä ei voi puhua,<br />
siitä on vaiettava<br />
I<br />
hminen ei näe itseään, omaa näkökulmaansa.<br />
Itävaltalaisen Ludwig<br />
Wittgensteinin lakoninen toteamus<br />
»Wovon man nicht sprechen kann, darüber<br />
muss man schweigen», tarkoittaa, että<br />
ihminen ei pääse tutkimaan tätä näkökulmaansa.<br />
Näkökulma toistuu tutkimuksessa.<br />
Teorioita voi esittää mistä tahansa<br />
mutta ei tästä. Se on Wittgensteinin<br />
sanoma. Se tarkoittaa samalla filosofian<br />
loppua, vaikenemista. Perimmäistä kysymystä<br />
ei voi edes asettaa.<br />
Tilanne on filosofin kannalta lohduton.<br />
Sitä voi valaista tarkastelemalla tieteellistä<br />
teoriaa. Teoria on keskeisesti käsitejärjestelmä,<br />
kieli, käytännössä puhetapa. Teoria<br />
on itsessään näkökulma, joka muuttuu<br />
kun teoriaa muutetaan. Puhumme solusta,<br />
molekyylistä, geenistä, valosta. Newtonin<br />
puhetapaa on muokattu Einsteinin puhetavalla.<br />
Näkökulmia on useita. Sosiologi,<br />
psykologi, säästäjä, pankkivirkaili<strong>ja</strong>, lautamies,<br />
pappi. Jokaisella on karakteristinen<br />
näkökulmansa, kielensä, puhetapansa,<br />
sanastonsa. Näkökulmia voi vaihtaa. Ne<br />
voi vaihtaa, koska ne on luotu, keksitty.<br />
Näkökulma muodostaa usein ongelman.<br />
Tiedemies tietää, että teoria sivuuttaa<br />
tiettyjä asioista. Jossain voi olla »piilomuuttu<strong>ja</strong>»,<br />
jota ei huomioida, koska sitä<br />
I<br />
<strong>Duodecim</strong> 2007;122:2909–12<br />
ei ole nimetty. Teorian poh<strong>ja</strong>lla on aina<br />
jokin epävarmuustekijä. Oikeita asioita<br />
pitäisi huomioida, fokusoida, nimetä.<br />
Joskus tiedetään, että teoriassa on paradoksi,<br />
mutta koska ei löydy keino<strong>ja</strong> päästä<br />
siitä, tilanteeseen tyydytään. Sanotaan,<br />
että alkuräjähdys loi a<strong>ja</strong>n. Emme siis voi<br />
kysyä, mitä oli ennen sitä. Mutta sitä<br />
juuri kysytään.<br />
Filosofi ei ole kiinnostunut vaihtoehtoisista<br />
näkökulmista, kielistä, sanastoista,<br />
puhetavoista tai nimikokoelmista. Hän on<br />
kiinnostunut nimeämisen periaatteista –<br />
siitä, mitä yleisesti ottaen voi nimetä. On<br />
vain kolme mahdollisuutta, jotka kaikki<br />
näkyvät lauseessa »Liisa lukee kir<strong>ja</strong>a».<br />
Tässä nimetään objekti (anteeksi, Liisa),<br />
ominaisuus <strong>ja</strong> suhde. Lauseenmuodostuksen<br />
periaate on yksinkertainen, mutta silti<br />
lauseet kattavat kaiken mahdollisen sanomisen.<br />
Wittgensteinin Tractatus-teoksen mottona<br />
onkin »- - <strong>ja</strong> kaikki, mikä on tietoa<br />
eikä vain hälynä <strong>ja</strong> pauhuna kuultua,<br />
mahtuu kolmeen sanaan». Joskus sanonta<br />
mahtuu kahteen sanaan: »Liisa lukee».<br />
Lauseenmuodostuksen periaatteena on,<br />
että nimet tulee valita <strong>ja</strong> yhdistellä sopivasti.<br />
Suljetaan pois »Liisa Liisa», »Liisa<br />
kir<strong>ja</strong>» jne.<br />
2909
Ludwig Wittgenstein<br />
Cambridgessa n. 50-vuotiaana<br />
Mitä muuta kielessä sitten on? Keskeisesti<br />
seuraavia sano<strong>ja</strong>: ei, <strong>ja</strong>, tai, seuraus,<br />
jokin, kaikki, sama, merkitys, totuus,<br />
todistus, tosiasia. Nämä sanat eivät nimeä<br />
mitään. Ne ovat loogisia tai semanttisia<br />
operaattoreita. Lauseita järjestellään tai<br />
kommentoidaan niiden avulla. Nimellä<br />
on vastaavuus maailmassa, mutta operaattorilla<br />
ei ole. Mitä objektia, ominaisuutta<br />
tai suhdetta »ei» nimeää, jne.? Kieliä eli<br />
nimikokoelmia on lukematon määrä. Ne<br />
on kuitenkin kaikki rakennettu saman<br />
kaavan varaan. Jos kutsutaan tätä kaavaa<br />
2910<br />
varsinaiseksi kieleksi, silloin on olemassa<br />
vain yksi kieli.<br />
Tämä yksi kieli on ihmisen syvin<br />
näkökulma. Sitä ei vaihdeta. Se on jokaisen<br />
kielen sisällä niin kuin sydän. Nyt<br />
ymmärrämme intuitiivisesti, miksi meidän<br />
tulisi vaieta. Jos haluamme tutkia kieltä,<br />
niin joudumme käyttämään tätä samaa<br />
kieltä. Tutkimuksemme kulkee kehässä.<br />
Toisenlaista kieltä ei ole.<br />
Tällainen kuvitteellinen tutkimus liittyy<br />
perimmäiseen kysymykseen a<strong>ja</strong>ttelussa.<br />
Onko kielemme oikein rakentunut?<br />
A. Maury
Entä jos se johtaa meitä systemaattisesti<br />
harhaan samaan tapaan kuin teoria joskus<br />
tekee? Meidän tulisi kai oikeuttaa tämä<br />
kieli? Kant yritti. Wittgenstein oli ankarampi.<br />
Hän kieltää oikeuttamisen mahdollisuuden.<br />
Perimmäiseen kysymykseen<br />
ei voi vastata.<br />
Kieli ei ole teoria. Kukaan tiedemies<br />
tai edes kunnallispoliitikko ei ole keksinyt<br />
sitä. Se vain on siinä niin kuin elämämme<br />
(Wittgenstein).<br />
Puhe<br />
Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava<br />
Wittgensteinin käsitys kielestä on suoraviivainen.<br />
Kielen perusyksikkö on lause.<br />
Lauseella on merkitys. Lause »sanoo»<br />
jotain. Puhu<strong>ja</strong> sanoo jotain sikäli kuin<br />
lause sanoo jotain. »Mistä ei voi puhua»<br />
tarkoittaa siis »mitä lause ei voi sanoa».<br />
Sanomisen subjektina on siis lause itse, ei<br />
puhu<strong>ja</strong>. Lause a<strong>ja</strong>ttelee puolestamme.<br />
Se, mitä sanotaan, on joskus totta.<br />
Totuus on keskeisesti kahden kauppa: lauseen<br />
<strong>ja</strong> tosiasian. »Tosi» on siis operaattori,<br />
joka vie meidät lauseesta tosiasiaan. Lauseen<br />
totuusarvo ei ilmene itse lauseesta.<br />
Lauseen yleinen muoto onkin »Näin on».<br />
Lause määrittää sen mikä »näin» on.<br />
Tosiasian tehtäväksi jää: kyllä tai ei.<br />
On hämmästyttävää, että tosiasiat<br />
mukautuvat kieleemme. Emme kuitenkaan<br />
salli vaihtoehtoa. Tosiasia kelpuutetaan<br />
tosiasiain arvostettuun joukkoon vain<br />
nimilapun kera. Sinänsä maailma vaikenee.<br />
Me panemme sen puhumaan <strong>ja</strong> kutsumme<br />
tätä kielellistettyä maailman osaa<br />
todellisuudeksi. Sanomisen edellytysten<br />
tajuaminen kuitenkin osin pilaa ilonpidon.<br />
Wittgenstein sanookin, että kieleni<br />
ra<strong>ja</strong> on maailmani ra<strong>ja</strong>.<br />
Puhe ra<strong>ja</strong>sta on keskeistä Tractatusteoksessa.<br />
Filosofin tulee vaieta juuri siksi,<br />
että hänen tutkimuksensa edellyttää ra<strong>ja</strong>n<br />
tarkastelua ikään kuin ulkoapäin. Ihmisen<br />
tulisi astua itsensä, näkökulmansa, ulkopuolelle.<br />
Tämä on mahdotonta. Toisaalta<br />
kielen <strong>ja</strong> a<strong>ja</strong>ttelun, perustavimpien ehtojen<br />
kutsuminen ra<strong>ja</strong>ksi johtaa helposti<br />
harhaan. Puhe ra<strong>ja</strong>sta antaa ymmärtää,<br />
että on jotain ra<strong>ja</strong>ntakaista. Tämä taisi<br />
johtaa myös Wittgensteinin harhaan.<br />
Hän nimenomaan luettelee asioita, jotka<br />
ovat ra<strong>ja</strong>lla tai ra<strong>ja</strong>ntakaisia. Logiikan <strong>ja</strong><br />
minuuden ohella sinne kuuluu etiikka,<br />
johon myös sisältyy kysymys elämän merkityksestä<br />
(»Sinn»). Ra<strong>ja</strong>n takana on »mystinen».<br />
Wittgenstein ei lakkaa hämmästyttämästä.<br />
Hän taitaa kuitenkin innostua<br />
omasta metaforastaan. Kir<strong>ja</strong>n ohjeen<br />
mukaan ra<strong>ja</strong>ntakaisesta täytyisi vaieta.<br />
On ilmeistä, että Wittgenstein halusi<br />
tehdä pesäeron Kantiin, joka joutui puhumaan<br />
ra<strong>ja</strong>ntakaisesta. Kantilta jäi »Das<br />
Ding an sich» käteen. Wittgensteinilta<br />
puuttuu tämä käsite. Puhe mystisestä on<br />
toisaalta samantapaista. Ei voi välttyä<br />
a<strong>ja</strong>tukselta, että kir<strong>ja</strong>n laa<strong>ja</strong> suosio myös<br />
tavallisten lukijoiden joukossa perustuu<br />
puheeseen ra<strong>ja</strong>sta <strong>ja</strong> ra<strong>ja</strong>ntakaisesta. Ihmiset<br />
kokevat sen lohdulliseksi.<br />
Vaikeneminen<br />
Kielen perustavimmat ehdot voidaan<br />
ilmaista eräänlaisella toisella kielellä,<br />
logiikan teoriassa. Vikana on vain, että<br />
logiikassa ei ole lauseita. Logiikan perusyksikkö<br />
ei ole lause vaan kaava. Russell<br />
totesikin sarkastiseen tapaansa, että<br />
(hänen, Fregen <strong>ja</strong> Wittgensteinin kehittämä)<br />
looginen kieli on täydellinen paitsi<br />
siinä, että siltä puuttuu sanasto. Kaava<br />
ei sano mitään. Sen totuusarvo ilmenee<br />
siitä itsestään. Puhe totuusarvosta lankeaa<br />
logiikalle vain armosta. Looginen totuus<br />
»A tai ei A» on tautologinen. »Sataa tai ei<br />
sada» on tautologinen. Filosofiset totuudet,<br />
kuten »Nimi nimeää objektin, ominaisuuden<br />
tai suhteen», »Sana ei on operaattori»,<br />
»On olemassa ominaisuuksia»,<br />
»A = A» ovat joko tautologisia tai muuten<br />
2911
vain mielettömiä. Ne eivät ole a<strong>ja</strong>tuksia.<br />
Parhaimmillaankin ne ovat pelkkiä pleonasme<strong>ja</strong>.<br />
Wittgenstein oli ehdoton siinä, että<br />
kaikki tautologiat sanovat saman, nimittäin<br />
ei mitään. Looginen totuus on kielensisäinen.<br />
Tässä mielessä se ei sano<br />
mitään maailmasta. Filosofilta puuttuu<br />
kieli. Filosofian lauseita ei ole.<br />
(Sikäli Wittgensteinin omat lauseet ovat<br />
ongelma, josta hän oli tietoinen, mutta ei<br />
mennä tähän.)<br />
Wittgensteinin filosofista taitoa osoittaa<br />
se, että lopputulokseen tullaan tavalla,<br />
joka muistuttaa matemaattista todistusta.<br />
Voimme olla eri mieltä joistakin määritelmistä,<br />
mutta kun ne hyväksytään, asia on<br />
jokseenkin selvä. Ihmisen osa, näkökulman<br />
sokea piste, ahdistaa filosofe<strong>ja</strong>. He noudattavat<br />
mieluummin Kafkan ohjetta, että<br />
kun ihminen tulee pisteeseen, josta hän ei<br />
voi <strong>ja</strong>tkaa, juuri siitä hänen tulisi <strong>ja</strong>tkaa.<br />
Kir<strong>ja</strong><br />
Wittgenstein kirjoitti rintamalla. Kir<strong>ja</strong>n<br />
nimeksi tuli Logisch-philosophische<br />
Abhandlung. Esipuhe on päivätty Wieniin<br />
1918. Suppea teos tunnetaan nykyään<br />
nimellä Tractatus Logico-Philosophicus,<br />
joka alun perin oli englanninkielisen<br />
käännöksen nimi. Kir<strong>ja</strong> on erikoinen.<br />
Siinä ei varsinaisesti ole argumentte<strong>ja</strong>,<br />
vaan se koostuu teeseistä, joilla on<br />
numero. Aiheenamme oleva teesi on kir<strong>ja</strong>n<br />
viimeinen (7). Sanonta on kauttaaltaan<br />
lakonista <strong>ja</strong> ilmaisuvoimaista: vaikka<br />
kaikkiin mahdollisiin tieteen kysymyksiin<br />
olisikin vastattu, elämänongelmiamme ei<br />
olisi vielä edes sivuttu. Tosin silloin ei olisikaan<br />
yhtään kysymystä jäljellä, <strong>ja</strong> juuri<br />
tämä onkin vastaus (6.52).<br />
Palattuaan sotavankeudesta Wittgenstein<br />
noudatti omaa neuvoaan <strong>ja</strong> jätti filosofian.<br />
Hän palasi siihen vuonna 1929 <strong>ja</strong><br />
kirjoitti Cambridgessa vuoteen 1951, kuolemaansa<br />
asti. Hän ei kuitenkaan julkaissut<br />
mitään. Laa<strong>ja</strong>ssa myöhäisfilosofiassaan<br />
hän etsi uutta kieltä filosofialle. Postuumit<br />
teokset on julkaistu lähinnä hänen ystävänsä<br />
Georg Henrik von Wrightin toimesta.<br />
Wittgensteinin koko tuotanto on<br />
suomennettu.<br />
ANDRÉ MAURY, professori<br />
amaury@helsinki.fi<br />
Helsingin yliopiston filosofian laitos<br />
PL 9, 00014 Helsingin yliopisto<br />
2912
Change language