01.07.2015 Views

Muutoksen tuulia - Elore

Muutoksen tuulia - Elore

Muutoksen tuulia - Elore

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Minna-Liisa Salonsaari: Kerrottu ja muisteltu inkerinsuomalaisten paluumuutto

olin Venäjällä radiossa aina kuuntelivat aamuhartauden. – – Ja jumalanpalvelusta

sunnuntaina. Ain joka sunnutai istuin äidin ja isän rinnalla ja

lauloin virsikirjasta.

Siinä, missä nuori Anna kertoi mentaliteettinsa olevan venäläinen, sanoi Elsa painokkaasti,

että ei ole koskaan kokenut olevansa venäläinen. Tästä todistuksena hän

kertoi yhä tallessa olevasta Neuvostoliiton passistaan, jossa hänen kansallisuudekseen

on merkitty suomalainen. Suomalaisuus on määritellyt hänen elämänsä kulkua.

Suomalaisuutensa vuoksi heidän perheensä siirrettiin sodan aikana monien muiden

inkeriläisten tavoin Suomeen. Suomalaisuutensa vuoksi he eivät päässeet Neuvostoliittoon

palattuaankaan asumaan kotiseudulleen Inkeriin. Elsa pitää edelleen yhteyttä

Venäjällä asuviin ystäviinsä ja sukulaisiinsa. Hän on myös vieraillut Venäjällä sisarustensa

luona sekä käynyt vanhempiensa haudalla.

Minusta vaikutti siltä, että Elsalle oli hyvin tärkeää kertoa minulle, kuinka hyvin

hänen lapsensa ja lapsenlapsensa ovat tulleet toimeen Suomessa ja että he eivät ole suomalaisten

taakkana. Kaikki he tekevät töitä ja opiskelevat. Kukaan ei ole työttömänä.

Minä joskus sanon pojalleni, että minä viel sen vuoksi Suomeen, miten

minä olen koko elämäni Venäjälle tehnyt neljäkymmentä vuotta töitä, ja

minä mänen Suomeen suomalaisen harteille. Niin hän sanoo että tuota

sano äiti, ei se sinuu koske sen vuoksi, että me käyvään kaikki töissä. Me

maksetaan verot. Joo. Et sinä vaan riipu siinä, että suomalaiset maksavat.

Erilaisia paluumuuttokertomuksia

Annan ja Elsan kertomukset ovat kahden eri sukupolveen kuuluvan naisen kertomuksia.

Erilaiset sukupolvet ja erilaiset elämänkokemukset tuottavat erilaisia kertomuksia.

Esimerkiksi vanhemmalle polvelle inkerinsuomalaisten kärsimyshistoria on henkilökohtaista

menneisyyttä. Nuoremmille samat kertomukset ovat yhteisön historiaa.

Osalle oman yhteisön tai suvun historia ja tarinat voivat olla hyvin etäisiäkin, koska

asioista on vaiettu. Paluumuutto limittyy kertomuksissa henkilökohtaisiin elämänvaiheisiin

– Annalla lapsesta aikuiseksi kasvamiseen ja Elsalla eläkeikään. Henkilökohtaisuudessaan

nämä paluumuuttajien kertomukset tuovat esiin sen, että on olemassa

erilaisia paluumuuttoja, erilaisia paluumuuttokokemuksia sekä erilaisia tapoja kertoa

paluumuutosta ja sen kokemisesta. Kerronta sekä selittää että myös rakentaa inkeriläisiä

identiteettejä ja kulttuuriperintöä. Kaikki aiheesta kerrottu, kuvattu ja esitetty

ovat vaikuttaneet niihin määrittelytapoihin, joilla paluumuuttajat itse määrittelevät

itseään, mutta myös siihen miten toiset heitä määrittelevät.

Koska lainsäädäntö on muuttunut useaan otteeseen, ovat paluumuuttajia koskevat

vaatimukset vaihdelleet eri aikoina. Jo pelkästään virallisen määritelmän mukaan

on olemassa erilaisia paluumuuttajuuksia. Lainsäädäntö mahdollistaa paluumuuton,

mutta jokaisen ratkaisu muuttaa Suomeen on henkilökohtainen. Siksi ei ole yhtä

oikeaa paluumuuttaja- tai paluumuuttoselitystä. Anna oli muuttaessaan inkerinsuo-

Elore 1/2012 67

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!