12Suomi 2015 -kurssin 5. loppuraporttiIdeoita ja ehdotuksia jatkotyöhönSuomi 2015 -ohjelman edellisten kurssien aloitteesta Sitrajärjestää vuonna 2002 workshopit seuraavista aiheista:• Työelämän murros ja koulutuksen vastaus• Hyvinvointiyhteiskunnan kehitysvaihtoehdotVuoden 2003 aikana Sitra järjestää workshopit aiheista:• Työurasta elämänuraan• Tasapainoinen aluekehitysSuomi 2015-ohjelman viides kurssi on puolestaan esittänyt, ettäSitra järjestäisi workshoppeja seuraavista aiheista:• Akateemisen yrittäjyyden edistäminen ja yrittäjyydenkannustaminen perinteisillä toimialoilla• Sosiaalisen pääoman määrittely ja mittaaminen• Informaatioteknologian hyödyntäminen julkisten palvelujentuottamisessa• Kolmannen sektorin toimintaedellytysten parantaminen• Tulos- ja tuottavuussidonnaisen palkkausjärjestelmänkehittäminen• Uudenlaiset neuvolat eri ikäisten väestöryhmien henkisen jafyysisen hyvinvoinnin edistämiseksi.Suomi 2015 -ohjelman aikana on noussut esiin ideoita jaehdotuksia, joita on tarkoitus antaa työstettäväksi erikseenkoolle kutsuttaville asiantuntijaryhmille. Sitra järjestää näitäworkshoppeja kysymyksistä, joissa ei ole selkeää vastuutahoa taijoissa vastuu jakaantuu useammalle yhteiskunnalliselle osapuolelle.Workshoppien tavoitteena on hyödyntää monipuolisia menetelmiäja löytää niiden avulla ratkaisuja Suomen tulevaisuudenkannalta keskeisiin kansallisiin ja strategisiin haasteisiin. Workshoppienosallistujiksi kutsutaan kunkin aiheen keskeisiä asiantuntijoita,päättäjiä ja toimijoita.Suomi 2015 -ohjelman kuudes kurssi käynnistyy syyskuussa2002 Kiinan kansantasavallan pääkaupungissa Pekingissä. Sejatkaa myöhemmin syksyllä työtään Moskovassa ja Berliinissäsekä aikaisempien kurssien tapaan myös Suomessa. Edellistenkurssien visio, strategiset tavoitteet ja kehittämisehdotukset toimivatpohjana kuudennen kurssin työskentelylle, mutta se voimyös ottaa kokonaan uusia teemoja pohdittavakseen. Suomi2015 -ohjelman kuudennen kurssin työn tuloksia voimmearvioida tammikuussa 2003.
Suomi 2015 -kurssin 5. loppuraportti13Asiantuntijat ja teematSuomi 2015 -ohjelman viidennen kurssin seminaareissaPekingissä, Berliinissä ja Moskovassa sekä Helsingissä on kuultuulkomaisia ja kotimaisia asiantuntijoita. Kurssin viimeisessäseminaarissa on työskennelty pienryhmissä. Kaikki Suomi 2015-ohjelman viidennellä kurssilla esiintyneet asiantuntijat sekäheidän esitelmiensä aiheet on lueteltu tässä seminaarikohtaisestija aikajärjestyksessä.3.3.2002 Helsinki–Vantaa Airport Congress CenterSuomi 2015 -kurssin 5 avauspuheenvuoroAatto Prihti, yliasiamies, SitraSuomi 2015 – työskentelymenetelmätTapio Anttila, koulutusjohtaja, SitraChina in world politics – an introductionArto Mansala, Ambassador, Ministry of Foreign AffairsEconomy of China – an introductionJian-Guang Shen, Economist, Bank of FinlandLaw and justice in China – an introductionPekka Hallberg, President, Supreme Administrative CourtLennon aikana:Video: Aikaisempien kurssien mediapalauteMatti Karhu, toimittajaVideo: Keskuksen valtakunta ja SuomiHeikki Korhonen, toimittaja4.–9.3.2002 Beijing, People’s Republic of ChinaChina’s foreign policy – major powers and current areasYan Xuetong, Professor and Director,Institute of International Studies, Tsinghua University, BeijingTargets of Chinese foreign policy in the futureYuan Ming, Professor and Dean,School of International Studies, Beijing UniversityThe reform of legal system in ChinaJun Gong, Partner, Jun He Law Offices, BeijingThe political landscape of the People’s Republic of China –democratisation versus authoritarianismLinda Jakobson, Researcher,Finnish Institute of International Affairs, Helsinki/Hong KongRelations of Finland and People’s Republic of ChinaBenjamin Bassin, Ambassador of Finland in BeijingIntroduction of Haidian Science ParkMa Lin, President,Administrative Committee of ZhongguancunHaidian Science Park, BeijingLinux and Chinese software industryChris Zhao, Vice President, Red Flag Corporation, BeijingeGovernment in ChinaRaphael Zhu, President, Beijing Beautybeard Technology andDevelopment Corporation, BeijingThe development of telecommunication industry in ChinaWei Shaojun, President, Datang Telecom Corporation, BeijingeCommerce in China and digital ChinaZhou Nian, Vice President, Digital China Holdings Ltd.Opportunities and challenges of foreignand multinational companies in ChinaUrpo Karjalainen, President,Nokia China Investment Corporation, BeijingICT development and future trends in ChinaEddie Chen, Vice Director,Network and Information Engineering Center,Fudan University, ShanghaiPanel discussion: Opportunities and challenges ofyoung entrepreneurs in ChinaChairman: Luyu Wang, Vice President,Haidian Science Park AdministrationParticipants:Han Gengchen, President, Origin Seed Technology CorporationWillian Y. Sun, President, Accelet Beijing CorporationDaisy Liu, President, VisionNext China CorporationTour to the Great Wall:Introduction to the history of the Great WallAnssi Kankainen, Olympia Air Travel LtdTour to the Great Wall:Introduction to the Chinese everyday lifeLinda Jakobson, Finnish Institute of International Affairs,Helsinki/Hong KongReform of education system in ChinaJohn Yang, Professor and Dean,International MBA School, Peking University and AssociateDean, Business School of Fordam University, New York