Syksy

golfpiste.com
  • No tags were found...

Syksy

Golfsarfvik Oy:n hallitus 2012Kari Anttilainen (pj.)Jari-Pekka HeinoKari JanhunenPentti KallioMarkku SimmelvuoAntti UusitaloKari AnttilainenGolfsarfvik OypuheenjohtajaSarfvik Magazine – syksy 2012Tulotie Sarfvikiin näyttää jo keskeneräisenäkin hienolta.5


JÄSENEN VIERAANASarfvik Magazine – syksy 2012Sarfvik r.y:n jäsenmäärä on pienentynyt kuluvankauden aikana. Tilastoista ei näyttäisilöytyvän yksittäistä selitystä sille, miksi jäseniäon lähtenyt. Vähennystä on tasaisestikaikissa ikäryhmissä.Jäsenyys Sarfvikissa on kunnia-asia. Siksisopiikin huolestua jäsenmäärän pienentymisestä.Johtuuko se tosiaan pelkästäännormaalista vaihtelusta, vai onkotapahtunut jotain, mikä ei miellytä jäsenkuntaamme.Toisaalta voi tietysti kysyä,onko jossain muualla tapahtunut jotain,mikä miellyttää vielä enemmän. Ainakinkenttätarjontaa on koko ajan enemmän.Kuitenkin, kentät Sarfvikissa saavat jatkuvastikiitosta ja niiden kehittämiseenlaitetut panokset näkyvät hyvin positiivisenakehityksenä.Juniorityö voimissaanJuniorityöhön on myös panostettu viimevuosina. Samalla on haluttu korostaaSarfvikin perhekeskeisyyttä. On haluttutarjota myös perheen lapsille oivat mahdollisuudetgolfin oppimiseen ja myös kehittymiseengolfaajana. Siinäkin tuloksianäkyy. Ida, Hannele ja Niclas on pakkomainita nimeltä ja onnitella heitä vielätässäkin yhteydessä upeasta kaudestaja menestyksestä FT:n karsinnoissa! Onmyös hienoa huomata, että lupaaviajunioreita kehittyy koko ajan lisää. Tässäyhteydessä on myös kiitettävä RiikkaWesterlundia isosta työstä junioreidemmehyväksi.Seniorit aktiivisimpiaSarfvikin senioreiden määrä taitaa lisääntyä,aikaa ei nimittäin voi pysäyttää niinkuin erään sveitsiläisen kellofirman mainoksessakinosuvasti todetaan. Senioreidentoiminta on klubilla aktiivista. Tapahtumienmäärällä arvioituna senioritovat aktiivisimpia toimijoita klubillamme.Taitaa senioreita löytyä klubin yleisistäkinkilpailuista usein, ja myös palkintokorokkeilta.Myöskään ei voi olla mainitsemattasenioreiden jo tavaksi tullutta hyväämenestystä kansallisissa kilpailuissakin,joista kuluvallakin kaudella tuli paljonmitalisijoja, jopa mestaruuksia.Jäsenmäärän vaihteluJäsenmäärän vähenemisestä huolimattaen ole kovin huolissani tulevasta. Meilläon kuitenkin erinomaiset puitteet golfinharrastamiseen kaikilla tasoilla, kenttienkunto on jatkuvasti ylpeyden aihe ja työtäniiden eteen tehdään herkeämättä.Luullakseni voimme olla huolestumattamyös jäsenmäärän vähentymisestä, lieneekuitenkin luonnollista, että ”asiakkaita”lähtee ja uusiakin tulee. Tänä vuonnasaimme uusia jäseniä 80, kun vanhojalähti 157. Tietysti, jos tämän vuoden jäsenmäärämuutoksestatulee trendi, meidänpitää huolestua. Toki myös tämänvuoden vähennys panee miettimään.Jäsenen vieraanaSarfvikin jäsen voi tuoda vieraita pelaamaanalennetulla hinnalla. Se on jäsenenetuoikeus, jota kannattaa hyödyntää.Sarfvikissa voi oikein hyvin järjestää niinliiketapaamisen kuin tapaamisen ystävienkesken. Meillä on rauhallinen tunnelmakentällä, hyvät pukuhuone- ja saunatilatsekä erinomainen ravintola. Näissäpuitteissa voi rauhoittua ja etääntyä normaalistaarjesta sekä tarjota vieraalleenupean, golfaiheisen tapaamisen, joka jäämieleen ja jota vieras varmasti osaa arvostaa.Kaksi vierasta enemmänVieraita kannattaa tuoda myös markkinointimielessä.Kannattaa kertoa vieraillemeidän aktiivisesta junioritoiminnastamme,hyvistä valmennuspuitteista, ruuhkattomistakentistä ja hienosta klubihengestä.Kannattaa kertoa vieraille, ettäSarfvikin osake on jokaisen euron arvoinen,sillä voi pelata koko perhe, ja Sarfvikissaperhe viihtyy. Hyvä tavoite mielestäniolisi, että jokainen jäsen toisi ensikaudella kaksi vierasta enemmän kuintällä kaudella. Meidän jäsenten vierainapelanneiden määrä moninkertaistuisi,mutta samalla saisimme hieman green fee6-tuloa, ”säpinää” klubille ja ravintolaan jamikä ehkä tärkeintä, Sarfvikin osakkeestakiinnostuneita perheitä.Uutta suunnitteillaKuluvalla kaudella järjestettiin, sanoisinko,perinteiset kisat ja kekkerit. Kaudenaloitti Warm up ja kausi huipentui hienoihinpäättäjäisiin Ritarihuoneella jo toistakertaa. Saattaa olla, että ensi kaudellaainakin jokin muuttuu ja esimerkiksi päätämmekauden golfin merkeissä klubilla.Suunnitelmat ovat ensi kaudeksi vieläavoinna, mutta kovaa vauhtia kehittymässä.Tarkoituksemme on hieman tiivistäätarjontaa ja sitä kautta saada lisäätilaa pelaamiseen viikonloppuisin, mutta


Sarfvik Golfklubi r.y:n hallitus 2012Markku Simmelvuo (pj.)Petri Pessi (vpj.)Risto Kettunen (kapteeni)Rauni Suhonen (naiskapteeni)Rainer Björklund (senioritmk.)Maiju Kettunen (klubitmk.)Ismo Toivanen (kilpailutmk.)Riikka Westerlund (junioritmk.)Markku SimmelvuoSarfvik Golfklubi r.y.puheenjohtajaSarfvik Magazine – syksy 2012Warm Up -tilaisuus käynnistikauden tänäkin keväänä.myös mahdollisesti enemmän osallistujiatapahtumiimme. Ehkä valitettavakin tosiasiaon, että tapahtumissa käy tietystä aktiiviporukastakulloinkin kynnelle kykenevät.Väittäisin, että yli 90 % osallistujistavalikoituu samasta noin 200 hengen porukasta,jolloin noin 80 % jäsenistämme eiosallistu tapahtumiin juuri lainkaan.Ei siinä sinänsä mitään, että vain pieniosa jäsenistä osallistuu aktiivisesti tapahtumiin,mutta aina mietimme kuitenkin,että miten saisimme lisää ihmisiä mukaan.Ainahan se on hauskempaa, kun onenemmän porukkaa mukana. Eräässä piirissäolemme miettineet tulevaisuustyöryhmänperustamista miettimään, mitenjatkossa kehitämme Sarfvikin toimintaa.Sillä kuten varmaan moni tietää, tasaisellakaasulla bisneksen tai minkä tahansamuun toiminnan pyörittäminen helpostialkaa näivettää toimintaa. On siis jatkuvastikehityttävä, jotta pystymme uudistumaanja pysymään vauhdissa.Kulttuuria vahvistettavaYritysguru Peter Drucker sanoi jossain,että ”Kulttuuri syö strategian aamiaiseksi”ja miten oikeassa hän olikaan. Meolemme luoneet Sarfvikiin 28 vuodenaikana kulttuurin, jossa arvostammepeliväljyyttä, golfkavereitamme ja jäseniämme,sekä, väittäisin, kenttien hyvääkuntoa. Tätä kulttuuria emme millään7strategialla korvaa. Ei tosin ole tarpeenkaan.Mutta tätä kulttuuria haluaisin jatkossakinvahvistaa, ja siihen tarvitsemmejäseniämme ja heidän vieraitaan.Lopuksi haluan vielä kerran kiittää Sarfvikr.y:n hallitusta erittäin hyvästä kaudestaja tekemästänne työstä Sarfvikin eteen.Tällaisessa hallituksessa on ilo ja kunniaolla mukana. Samalla toivotan oikein hyväätalvikautta kaikille jäsenillemme.


TYYTYVÄINEN HYRINÄPAISTAA PALAUTTEISTASarfvik Magazine – syksy 2012Kauden ajan käytössä ollut asiakaspalautekanava,se pieni päätelaite klubitalon aulassa,tuotti satamäärin palautteita, jotka onnyt syytä purkaa. Toiminnasta antoi palautettalähes 600 henkilöä, joten se antanee hyvänkuvan jäsenistön ajatuksista. Tosin on muistettava,että ongelmatilanteissa palautettakinannetaan hanakammin.Eniten palautetta annettiin ravintolasta jakuten tiedetään, makuasioista ei voi kiistellä.Kaikkiaan 161 mielipidettä koski ruokaaja siihen liittyvää palvelua, mukaanlukientaukokioskipalvelut. Toiseksi eniten mielipiteitä(154) kirvoitti muiden palvelujen arviointi,joissa huomioitiin caddiemastereidenja valvojien toimintaa. Kenttien kunnostapalautetta antoi Old Coursen osalta 110vastaajaa ja New Coursesta 117 vastaajaa.Klubitaloa arvioi 45 palautteen antajaa.Caddiemasterin ja valvojien toimintaCaddiemasterin toimintaan oltiin erittäintyytyväisiä, sillä yli 90 % palautteen antajistapiti sitä erittäin hyvänä tai hyvänä.Kaikkiaan 134 positiivista palautteen antajaaoli tätä mieltä, mutta soraääniäkin tuli.Kahdeksan henkilöä koki palvelun huonoksitai erittäin huonoksi. Mistään erityisestäajankohdasta ei ole kysymys, koska palautteetnäiden osalta jakautuvat kolmelle kesäkuukaudelle.Yksittäistapauksia, joidensyitä voi olla mahdoton selvittää. Asteikolla1-5 keskiarvo nousi lukemaan 4,5.Valvojia arvioitiin myös yli sadan vastaajanäänin. 15 vastaajaa suhtautui valvojiinneutraalisti ja 6 vastaajaa piti toimintaahuonona tai erittäin huonona. Kriittiset äänetjakautuvat tasaisesti kesäkaudelle, jotenyksittäistapauksia nämäkin. Keskiarvojoka tapauksessa hieno 4,3.ProShopin valikoimaProShopin valikoimiin oltiin tyytyväisiä,mutta lähes 13 % toivoi parempaa valikoimaa.Kirjallisissa palautteissa huomautettiin,ettei junioreille löydy valikoimasta tuotteita.Noin 63 % vastaajista piti valikoimaahyvänä tai erittäin hyvänä. Keskiarvo 3,8.Kenttien yleiskuntoVastaajista 85 % arvioi kenttien kunnon hyväksitai erittäin hyväksi. Negatiivista palautettaantoi 11 vastaajaa ja nämäkin palautteetjakautuivat kesä-syyskuulle, jotenajankohdalla ei liene ollut merkitystä. Äänetloistavien kenttien hyväksi siis 174 - 11.Keskiarvoksi kentille 4,2.Greenit saivat kiitostaYli puolet vastaajista piti greenejä erittäinhyvinä ja kaikkiaan 86,3 % oli niihin enemmänkuin tyytyväisiä. Yhdeksän vastaajanmielestä ne olivat erittäin huonot ja enitennegatiivista palautetta tuli elokuussa (4).Äänet 171-14 hyviksi havaituista greeneistä.Keskiarvokin nousi 4,3 pisteeseen.Lyöntipaikkojen arviotPalautteissa oli pientä hajontaa, mutta tyytäväistenmäärä oli sitli yli 76 %. Lyöntipaikkojakeskinkertaisina piti 15 % ja huonoina8vain noin 9 %. Lyöntipaikoille tuli kritiikkiäelo- ja syyskuussa. Äänimäärillä mitattunajakauma tyytyväisiin ja tyytymättömiin oli142-17. Keskiarvo 4,0.Bunkkereiden kuntoLähes 90 % vastaajista oli bunkkereidenkuntoon tyytyväisiä ja reilut 9 % taas ei.Keskiarvo 4,0 merkitsee niiden hoitotasonolleen kiitettävää läpi kauden. Kritiikki eisekään osu millekään ajankohdalle erityisesti,joten kyse lienee makuasioista.Ravintolan lounas- ja à la carte -valikoimatPuolet vastaajista pitää lounasvalikoimaaerittäin hyvänä ja 32 % hyvänä. Huonoksi jaerittäin huonoksi sen kokee 8,2 % vastaajista.Annettu keskiarvo 4,2 tarkoittaa selvääenemmistöä tykkääjille. Eniten tyytymättömiä(4) on ollut syyskuussa.À la carte -lista saa sekin suut messingille.Tykkääjiä on noin 80 %, toisaalta makuun-


Kiitos kaikille palautteenantajille, niiden avullatoimintaa kehitetään edelleen.Sarfvik Magazine – syksy 2012sa sopivaa ei ole löytänyt 5,6 % vastaajista.Kriittiset äänet jakautuivat eri kuukausille,eli yksittäistapauksia. Äänet 115-8 onnistuneenà la carte -listan puolesta.Ravintolassa palvelu pelaaKauden aikana suoritetun kyselyn suurimmatpisteet saa ravintolan palveluhenkisyys.Saman pistemäärän, 4,5 saavatcaddiemastereiden toiminta ja terassienviihtyisyys. Voidaan siis todeta, että valintaSuomen parhaaksi golfravintolaksi viimevuonna kantaa hedelmää. Ruoan tasostaja palvelusta ei ole tingitty. Vain kolme prosenttiavastaajista on eri mieltä, pisteet hyvästäpalvelusta äänin 125-5.Taukotupien valikoimaTaukotupien valikoima-arvioissa on enitenhajontaa. Kuitenkin tyydyttävänä, hyvänätai erittäin hyvänä valikoimaa pitää noin90 % vastaajista. Vain 9,7 % pitää valikoimaahuonona tai erittäin huonona. Merkittävinonkin keskiarvo 3,7, joka on kyselynheikoin. Tämä asia tullee herättämään kehitysideoita.Klubitalon ja terassin viihtyisyys huipussaKlubitalo ja terassi saivat arvioinneista keskiarvon4,5, joten niiden viihtyisyys on huomattu.Vaikka arvioita kyseiseen kohtaanon annettu vain 45 kertaa, voidaan asiantodeta olevan kunnossa. Pidetään se myössellaisena.Klubitalon pukuhuoneetArvion antaneista 40 antaa pukuhuoneillehyvän palautteen ja keskiarvo nouseelukuun 4,3. Huonoina tiloja pitää vain 2vastaajaa. Pukutiloja voidaan siis pitää tarpeitavastaavina ja viihtyisinä.9Klubitalon wc-tilat kaipaavat muutostaVaikka keskiarvopisteet menevät vain hiemanalle neljän (3,9) on aiheen arvioissahajontaa. Erittäin hyvinä tiloja pitää 15 palautteenantajaa, hyvinä myös 15, keskivertoisina5, huonoina 2 ja erittäin huonoina3 vastaajaa.Klubitalon ilmapiiriIlmapiiri tarkoittaa ihmisten keskinäistäviihtyvyyttä klubin tiloissa. Hieman vajaat90 % kokee ilmapiirin hyväksi tai erittäin hyväksi.Ilmapiiriä kritisoi vain 8,1 % vastaajistaja koska palautetta tähän aiheeseen antoi37 vastaajaa on kriittisten määrä 3 kpl.Vapaaehtoinen kirjallinen palauteKirjallista palautetta antoi vain 20 vastaajaaja ruoka oli arvatenkin suosituin aihe.Tulleet palautteet käsitellään yhdessä ravintoloitsijankanssa ja tutkitaan löydetäänköratkaisuja niissä esitettyyn kritiikkiin.Ns. varastoaluetta koskeva palaute on johuomioitu ja alueen siistiminen on käynnissä.


TILASTOJA JAKISAMENESTYSTÄSarfvik Magazine – syksy 2012Kuluneella kaudella saimme tutustua uuteen golfintasoitusjärjestelmään liittyvään kirjainyhdistelmäänCBA (Computed Buffer Adjustment).Kirjainyhdistelmä korvasi aiemman CSA (CompetitionStableford Adjustment) akronyymin.CBA:n (kuten oli myös CSA:n) tarkoituksenaon saada kilpailutulokset vastaamaan paremminpelaajien todellista taitotasoa ja tasoittaa olosuhteidenvaikutusta.Kun aiempi CSA korjasi pelaajien pistebogituloksiakilpailun tulostason perusteella,CBA ei koske varsinaisesti tuloksiin vaansäätää pelaajien buffer zonea.CBA-luku määräytyy täysin matemaattisestikilpailun tulosten perusteella, eli mitäänolosuhdekerrointa tai muuta sellaistaei kisaan anneta ulkopuolisten toimesta.CBA/CSA Viikkokisoissa2012 CBA Kenttä 2011 CSA KenttäKevät/VK1 0 N Kevät/VK1 0 NKevät/VK2 -2 N Kevät/VK2 3 NKevät/VK3 0 N Kevät/VK3 3 OKevät/VK4 -1 N Kevät/VK4 1 NKevät/VK5 -2 N Kevät/VK5 0 OKevät/VK6 -2 N Kevät/VK6 0 NKevät/VK7 -1 N Kevät/VK7 3 OKevät/VK8 -1 O Kevät/VK8 0 NKevät/VK9 0 N Kevät/VK9 0 OSyksy/VK1 0 O Syksy/VK1 0 OSyksy/VK2 -1 N Syksy/VK2 0 NSyksy/VK3 0 O Syksy/VK3 0 OSyksy/VK4 -2 N Syksy/VK4 1 NSyksy/VK5 0 O Syksy/VK5 0 OSyksy/VK6 -1 N Syksy/VK6 3 NSyksy/VK7 -2 O Syksy/VK7 0 OSyksy/VK8 0 O Syksy/VK8 0 NSyksy/VK9 -1 N Syksy/VK9 2 OKeskiarvo CBA -0,89 Keskiarvo CSA 0,89UK -1,1 0,9VK -0,5 0,9Onko edellä mainittu uudelle järjestelmälleasetettu tavoite sitten saavutettu? Kun onkauden aikana kuunnellut golfareiden kommenttejaja seurannut kirjoituksia mediassa,niin tuntuu että ei. Pelaajilta saadun palautteenperusteella voisi olettaa, että tasoituson monella luisunut pelitaitoon nähdenliian matalaksi.Tein hieman vertailuja klubillamme pelattujenkeskiviikkokisojen tuloksien korjauskertoimistakuluneella ja edellisellä kaudella.Oheisessa taulukossa on esitetty viikkokisoissavoimassa olleet CBA/CSA -luvut.Taulukko osoittaa että CBA:n ja CSA:n vaikutuskeskiviikkokisojen tuloksissa on kuluneenakautena ollut täsmälleen sama kuinedellisenä vuonna eli 0,89 (etumerkkimuutoson tekninen elikorjausvaikutus tasoitukseenon molemmissasama).Merkillepantavaa onmyös, että tänä kautenaOld Coursellapelatuissa kisoissaCBA:n vaikutus onollut pienempi kuinNew Coursella. Tosinkisoista suurempiosa on pelattuNew Coursella. Viimekaudella CSA:nvaikutus tuloksissaon ollut täsmälleensama molemmillakentillä.Mielenkiintoista onmyös nähdä mitenjäsenistömme tasoituksetovat kehittyneeteri tasoitusryhmissätämän ja edellisenkauden aikana.Trendi on ollut pääosinlaskeva erityisestialimmassa jaylimmässä tasoitusryhmässä. Tästä on selvästinähtävissä junioreihin tehdyt panostuksetja heidän nopea kehittymisensä. Samoinylimmässä tasoitusryhmässä on kehitysnopeaa, koska harrastuksen alussa tasoitustietysti laskee nopeasti. Tasoituskierroksiaei pelikierroksiin nähden ole kovinkaanpaljon ja etenkin ylemmissä ryhmissä,joissa pelitaidot kehittyvät tai huonontuvatnopeastikin toivoisi enemmän jätettyjäkortteja. Mitään dramaattista tasoitustenparanemista ei tässä kuitenkaan ole havaittavissatoisin kuin voisi olettaa uuden CBA-järjestelmän myötä. Tosin CBA:han lasketaanvain kilpailuissa, joten omaehtoisissaklubikierroksissa sen vaikutus on nolla.Yhteenvetona voitaneen todeta, että SarfvikissaCBA ei ainakaan tilastojen valossa oleaiheuttanut mitään huomattavaa tasoitustenlaskua (taulukko sivulla 11), vaikka ainakinhenkilökohtaisesti joskus tuntuu, ettätasoitus laskee ihan ansiotta näiden kummallistenkorjaustermien takia.Pelaaminen ulkomaillaTalven tullen moni jäsenistämme muuttaaetelän lämpöön ja pelikierroksia tulee ulkomaillaenemmän tai vähemmän. Sääntö- jatasoitustoimikunta on tarkentanut ohjeistustaulkomailla pelattujen tasoituskierrostenosalta. Tulokset huomioidaan, jos palautettukortti ei ole kuukautta vanhempija kortissa on kentältä saatu leima tai muuvirallinen startterin tai caddiemasterin allekirjoitus.Vain virallisen slope-tasoituksenomaavilla kentillä pelatut tulokset hyväksytääntasoituskierroksiksi.KisamenestystäKisarintamalla kausi oli klubillemme menestyksekäslaajalla rintamalla. Henkilökohtaistensuomenmestaruuksien lisäksi klubimmevoitti kolmen seuran (Sarfvik, Pickala,Lohja) välisen reikäpeliturnauksen, jokapelattiin tänä vuonna Pickalassa. Samointuli voitto viime vuoden tapaan Men Only-reikäpeliturnauksessa, jota pelattiin nyt jo10


Sääntö- ja tasoitustoimikunnankokoonpano 2012Puheenjohtaja Risto KettunenJäsenet: Rauno Eskola, Juhani Kurronen,Seppo Lammi, Tuija-Riitta Lindholm,Markku TakanenRisto KettunenKapteenikettunen.risto@pp.inet.fipuhelin 040 561 7738Sarfvik Magazine – syksy 2012seitsemännen kerran. Sarfvik voittimolemmat kotiottelunsa ja hävisiniukasti Lohjalle ja Nordcenterillevieraspeleissä. Sinebrychoffinsponsoroima Mens’ Day pelattiinperinteisesti keväällä ja uutena kisamuotonapariscramblen lisäksilanseerattiin olutskini, joka tuottimuutamille pelipareille saunaoluetpitkäksi aikaa. Syyskuussa klubinentiset kapteenit ja ladykapteenitkokoontuivat Captains’ Cup-kisaan. Tunnelma oli lämmin jakeskustelu pelin jälkeisellä illallisellapolveili monenlaisten mukavienmuistojen äärellä.Kauden aikana ovat klubillammenostaneet päätään erilaiset jäsentenitsensä kehittämät pienimuotoisetkisat. Ryder Cup’ia on mm.pelattu erilaisilla kokoonpanoillaihan oikeassa ”rydercup-hengessä”.Tämän tyyppistä aktiviteettia näkisinklubillamme mielelläni enemmän.Ei kaiken toiminnan tarvitseolla toimikuntien järjestämää jaklubin sponsoroimaa, vaan jokainenvoi ideoida ja järjestää omiapieniä tapahtumia kaveriporukoillaja näin luoda perinteitä, jotka toistuvatvuodesta toiseen.Shoot Out -kisan kiihkeää tunnelmaasääntötulkintojen parissa.Kiitokset taas kerran Tuija-Riitalle,Markulle, Sepolle, Juhanille ja Raunolletaustatuesta sääntöasioissaynnä muissa toimikunnankuvioissa.TASOITUSMUUTOKSET 2011 VS 2012 TASOITUSRYHMITTÄINJäsenistölle toivon mukavaakierroksia / kpl tasoituskeskiarvot tasoitusmuutos ryhmässä jäseniäsyksyä ja talveaTasoitusryhmä 2011 2012 1/1/2011 1/1/2012 10/9/2012 2011 2012 kpl %sekä antoisia golflomia,missä ikinä sitten HCP 0-4,4 13 12 4,9 3,9 2,8 -1,0 -1,1 15 2 %pelailettekin. Pitäkää HCP 4,5-11,4 84 80 9,2 8,6 8,3 -0,6 -0,3 112 12 %myös huolta fyysisestä HCP 11,5-18,4 161 146 15,7 15,4 15,4 -0,3 0 244 26 %ja henkisestä kunnostanne,jotta ollaan sit-HCP 18,5-26,4 156 147 23 22,5 22,2 -0,5 -0,3 296 31 %ten taas keväällä huippuiskussaHCP 26,5-36 72 70 33,8 31,8 30,4 -2,0 -1,4 192 20 %heti kauden HCP 36-54 20 25 53 50,6 46 -2,4 -4,6 86 9 %alkaessa.Yhteensä 506 480 945 100 %11


TEKEEKÖ GOLFIN YHTEISÖLLISYYSMEIDÄT ONNELLISIKSI?Sarfvik Magazine – syksy 2012Harrastuksemme golf on monipuolisuudessaanhämmästyttävä laji. Liikunnantuomat hyödyt tiedämme jokainen. Sosiaalisuuson olennainen osa lajia. Lisäksigolfkerhoon kuuluminen tarjoaa jäsenilleenmyös yhteisöllisyyden kokemuksen.Tämän päivän yksi jatkuvasti peräänkuulutettutermi on yhteisöllisyys.Tai oikeastaan sen puute. Yhteisöllisyydenajatellaan olevan ratkaisumoniin ihmisiä vaivaaviin ongelmiin.Kun emme ole riippuvaisia lähellämmeelävistä ihmisistä vaan pärjäämmeomillamme, voi seurauksena ollayhteydenpidon harventuminen kanssaihmisiinja lisääntyvä yksinäisyys.Harvassa ovat perheet, joissa sukupolvetasuvat lähellä toisiaan ja sitenvoivat toteuttaa perheyhteyttä ja senmukanaan tuomaa luontevaa yhteisöllisyyttä.Yhteisöllisyyden määritelmäTerveyden ja hyvinvoinnin laitoksen määritelmässäyhteisöllisyydestä sanotaan senolevan mm. ”ihmisen liittymistä ja identifioitumistajohonkin sellaiseen, jonka hänkokee arvokkaana” ja edelleen ”yhteisöllisyysrakentuu yhteisön jäsenten välisissäsuhteissa ja vuorovaikutuksessa”. Ihmistenyhteenkuulumisen tarveko lienee syynä siihen,että harvaan asuttu Suomi tunnetaanyhdistysten luvattuna maana. Siinä missäitalialaiset hakeutuvat piazzalleen toisiaantapaamaan, suomalainen rientää harrastuksensapariin tai edustamansa yhdistyksentapaamiseen.THL:n tutkimusten mukaan onnellisuuteenvaikuttaa mm. myönteinen elämänasenne.Suurin osa vastaajista kertoo myös liikkuvansasäännöllisesti ja kokevansa liikunnantuottavan nautintoa. Onnellisuuspisteitälisäävät myös ajan viettäminen läheistenkanssa sekä kuuluminen johonkin yhteisöön.Muut murheet unohtuvat golfatessaGolf on sosiaalinen laji. Sitä halutaan harrastaaklubi- ja muiden kavereiden kanssa.Samalla kun harrastetaan terveellistäja useimmille hyvin soveltuvaa kävelyä upeassaympäristössä, keskitytään vaativaanlajiin ja unohdetaan muut murheet. Neljäntunnin matkalla ehtii vaihtamaan myöskuulumisia ja hyvässä tapauksessa saa nauraamonta kertaa hyville jutuille. Yleensäkierroksen jälkeen on fyysisesti väsynyt,mutta henkisesti hyvä ja rento olo. Tapaamistajatketaankin mielellään klubiravintolanpuolella, jossa käydään lävitse niinkierroksen birdiet kuin bogeytkin.Ylpeyttä omasta yhteisöstäOma klubimme tarjoaa monipuolisesti erilaisiapelitapahtumia kauden mittaan. Onpakysymys yksilö- tai joukkuepelistä, pelaammeaina ryhmässä. Tunnemme olevammeosa yhteisöä. Myös niinä päivinä,kun piipahdamme vain lounaalle klubille,tunnemme tulevamme ”yhteiseen olohuoneeseen”missä ruokaseuraa on yleensä paikalla.Oma juttunsa on sitten se, että golfkavereistatulee ystäviä, joita tavataan ympärivuoden. Ei liene harvinaista, että ”ei-golfaavatkaverit” tuntevat jäävänsä paitsioonkesäaikana.Perhekeskeisellä golfyhteisöllämmeSarfvikilla on paljon annettavaa jäsenilleenyhteisöllisyyden ja viihtymisenosalta. Uskon, että se tarjoaa paljonmyös onnellisuutta lisääviä elementtejämeille jokaiselle. Tämän muistaminenlisää ylpeyden tunnetta omastahienosta golfyhteisöstämme.Yhteisön oma etikettiOsana yhteisöä me sitoudummenoudattamaan yhteisesti sovittujapelisääntöjä ja golfetikettiä. Niillä onsuuri merkitys kaikkien viihtymiselleja asioiden sujumiselle. Käytännönesimerkkinä vaikkapa se, että ilmoittautumisiakisoihin ja tapahtumiin eiperuta viime hetkessä sateen uhatessa.Tuskin meillä on koskaan myöskäänniin kiire lähtötiille, ettemmeehdi tervehtiä pihalla vastaantulijoita.Sääntöjä ei ole tehty niiden itsensävuoksi vaan meidän kaikkien parhaaksi.Pidetään niistä kiinni.Kesä 2012 tarjosi aurinkoisia jahienoja hetkiäKesäkautemme eteni pitkälti edellisen vuodenohjelman mukaisesti: Ladies´ Dayt, pelimatkaTallinnaan ja ystävyysottelut sekäAudi-sekahaku -pelitapahtuma heinäkuussa.Luovuimme syyskuun Ladies´ Day -päivästäaikaisempien vuosien vähäisen osallistumisenjohdosta. Sen tilalle tuli elokuunviimeisenä päivänä retki Pickalaan, missäpelasimme ystävyysottelun Pickala Golfinladyja vastaan. Kun tätä kesää on pidettysateisena niin miten on mahdollista, ettäolemme saaneet pelata lähes kastumattakaikki järjestämämme kisat?Hienoja hetkiä koimme muutenkin kuinsään suhteen. Heti ensimmäisessä Ladies´Day -kisassa toukokuussa Mirja Lammi tekihole-in-onen New Coursen väylällä 5. Holariajuhlittiin klubillamme asiaankuuluvasti.Aurinkoisen pelipäivän päätteeksi ihailimmekevään värikästä muotia sarfvikilaistenmannekiinien esityksessä, jonka kokosi12


KLUBILLA TOIMINNAN VUOSISarfvik Magazine – syksy 2012Toimikuntamme Eeva Punnonen, Petri Pessija allekirjoittanut sai alkuvuodesta täydennystäJohanna Vappulasta ja Hanna Ojanpäästä,ja tällä tehoryhmällä järjestimme kevään ensimmäisentapahtuman, golfkauteen suuntaavantilaisuuden, WARM Upin 20.4. Lipunnostoonklubin edustalle uskaltautuivat viileäänalkukevään säähän noin 80 osanottajasta vain”virkamiehet”. Kentiltä oli lumi jo sulanut jaraffeissa pelattiin, mutta varsinainen lämminkevätsää antoi vielä odottaa itseään.Warm upin taiteellinen ”herkkuhetki” koettiin,kun nuori latinotanssipari KirkkonummenTanssidans ry:stä liiteli upeasti Sarfvikinparketilla. Muusta ohjelmasta vastasivattoimikuntien vetäjät kertomalla tulevistakesän tapahtumista. Warm up -tilaisuudenyhteydessä Timanttiset Kulta-Aikaesitteli upeita tuotteitaan klubihuoneessamme.Moni taisi löytääkin lahjan keväänylioppilasjuhliin tai ilahdutti vaimoaan uudellakorulla.Ystävyystoimintaa muiden golfklubienkanssa harjoitimme kutsumalla Peuramaanvieraaksemme. Kesäinen päivä oli hieno javieraat viihtyivät. Sovimme ensi kesänä menevämmevastavuoroisesti heille.Oman klubimme jäsenille tarkoitettu Rapuillallinenkokosi vain kourallisen osanottajia.Ravut olivat kaikesta huolimatta erinomaisiaja muutaman snapsilaulun vauhdittamanailta sujui mukavasti.Elokuun alussa rantautui Sarfvikiin JAZZmusiikkiParoni Paakkunaisen johdolla.Päivän kisassa 78 golfaria pelasi Texasscramblea. Voiton pokkasi trio Tomas Kiviharju,Jannica Lehtonen ja Ilkka Kiviharjuhuimalla tuloksella -2. Iltaohjelman vetäjäLassi Markkanen johdatteli estradille Suomenhuppumuusikoista koostuvan jazz-orkesterin,jossa bassoa soitti Pentti Mutikainen,koskettimia Olli ”Puppe” Ahvenlahti,rumpuja Reiska Laine ja puhaltimia ParoniPaakkunainen. Tauoilla kisattiin tietokilpailuissaja kuultiin Lassi Markkasen esittämägolfaiheinen musiikkiesitys. Ilta päättyi aivanliian aikaisin, vaikka yleisö koetti innostaasoittajia jatkamaan.Ehkä tästä löydettiin hiukanSarfvikin stailia.14


Upeat mestarimme pokaalin saatuaan Ritarihuoneella, vasemmalta Joona Kurronen, Ida Kaukinen (myös lähipelitestin naismestari),Kimmo Käyhkö, Rauno Eskola (myös lyöntipelin SM-kultaa M70) ja Heleena Övermark-Lehto (myös lyöntipelin SM-kultaa N65).Sarfvik Magazine – syksy 2012Klubikauden päättäjäisiä juhlittiin Sarfvikinstailin mukaisesti Ritarihuoneella lauantaina13.10. Upeat chanson- ja musikaalisäveletElli Vallinojan esittäminä siivittivätjuhlavieraat iloiseen tunnelmaan, joka huipentuiklubimme puheenjohtajan MarkkuSimmelvuon ja kapteenin Risto Kettusensuorittamaan pokaalien jakoon klubinmestaruuskisojen voittajille. Muitakin huomionosoituksiasaimme todistaa, kun edellistenlisäksi kunniamaininnan saivat SMkisoissamenestyneet sekä kauden aikanaholareita tehneet pelaajamme. Maittavanjuhlaillallisen jälkeen tanssi jatkui Esa Katajavuorenyhtyeen tahdittamana reilusti ylipuolen yön.Klubitoimikunta toivottaa kaikille jäsenillevirkistävää ja urheilullista talvikautta. Palataanensi keväänä uudella innolla, mukaviengolfmatkakokemusten jälkeen uusiingolftapahtumiin.Juhlaillan tunnelmaan meidät viritti upealla laulullaan lyyrinen sopraano Elli Vallinojaja häntä säestänyt pianisti Risto Kupiainen.Illan sankarit mestaruuspyttyjen kera.16


TULOS TEHDÄÄNONNISTUNEELLALÄHIPELILLÄ!Sarfvik Magazine – syksy 2012Kun pallollasi on lipulle matkaa alle 100 metriä,olet astunut sisään tuloksen tekoalueelle.Hieno tunne, kun chippi pudottaa pallonputtausetäisyydelle ja tarkka putti uppoaasisään. Entä, kun lyöt lob-lyönnin mahtavastibunkkerin yli metrin etäisyydelle rei’ästä japuttaat sen yhdellä reikään! Vai kaatuuko pelistrategiasitoistuvasti lyhytpelialueella?Kun kilpapelaajat harjoittelevat lajitaitoa,käyttävät he noin puolet ajasta lähipelilyöntienharjoittelemiseen. Normaali klubipelaajatyypillisesti treenaa kuitenkin pitkiälyöntejä ja harjoittelu puttigreenillä ja lähipelialueellajää vähemmälle.Korostaaksemme lähipelin merkitystä tuloksenteossa lanseerasimme keväällä SarfvikissaGolfliiton kehittämän lähipelikisan,joka sisälsi 8 keskeistä lyöntisuoritusta viheriölläja sen ympärillä. Mukaan oli valittujuuri ne lyönnit, joita useimmiten tarvitaankierroksella – metrin putti eri suunnista,lyhyt putti, pitkä putti, lyhyt chippi, pitkächippi, pitchi, lobby ja bunkkeri.Maksimipistemäärä testissä oli 100 pistettäja saavutetusta pistetuloksesta riippuen pelaajasai tietyn värisen taitomerkin bägiinsätodistukseksi saavutetusta tasosta.Lähipelitestirata oli rakennettu pelaajille jokatoinen keskiviikko ja pelisuorituksia kertyikesän aikana yhteensä 68 kpl.Miehissä hopeisen taitomerkin pistemäärällä77 saavutti Antti Asiala ja naisissa sinisentaitomerkin pistemäärällä 57 Ida Kaukinen.Onnittelut voittajille.Mainittakoon vielä, että osa lähipelitestinkilpailumaksusta käytettiin Sarfvikin juniorityönhyväksi.Sarfvik Golfklubi on hankinut lähipelitestinsäännöt tuloskortteineen ja tarvittavine välineineen,joten ne ovat kaikkien klubilaistenhyödynnettävissä myös tulevalla kaudella.Testi on oiva lisämauste esim. jonkuntapahtuman yhteydessä.Tinatähtien turinoitaMitä eroa on Course Marshallilla, valvojalla ja Golfers Assistantilla?Onpa hienoa, jos vielä nimittävät sheriffeiksi.Tämä monitittelinen homma merkitseetietysti laajaa toimenkuvaa. Olemme siirtyneetpelkistä lipuntarkastajista ja poliisintehtävistä palvelemaan klubimme jäseniä jaheidän vieraitaan mitä erilaisimmissa tilanteissa.Valvontahommaan kuuluu kentän aamuisetkiertoajelut tarkistaen pelialueillamahdollisia epäkohtia, jotka sattuvat silmään.Paikkailemme pallonjälkiä greeneillä,hiekoittelemme lyöntijälkiä teebokseissa,merkkailemme pelaamattomia paikkoja,keräilemme roskia, siirtelemme kyykäärmeitäsivuun kulkuväyliltä jne. Avustammesiis myös greenkeepereitä ja kuuntelemmekenttätoimikunnan jäsenten mietteitä kentänhoidollisistaasioista.Kuskailemme pelaajia yhteislähdöissä, ohjailemmepelaajia ruuhka-aikoina eri start-tipaikoille laittaen flightit sopiviin ryhmiin– jos mahdollista. Ennenkaikkea pidämmehuolta, kuten kaikkien täytyy, että pelaaminenkentillämme on turvallista. Muista siisturvavälit kuten muussakin liikenteessä.Kaikkeen tarvitaan oikeaa asennetta. Pelaaminenvaatiitervettä sosiaalistakanssakäymistäja toistemmehuomioonottamista.Tämänhän mekaikki tiedämme,että mitänäistä kliseistäsen enempää.Omasta ja kolleganipuolestakiitän ja toivotankaikille klubilaisille mukavaa loppuvuottamissä sen sitten ikinä vietättekinennen ensi kauden alkua.Kari Mensonen & Heikki HonkajuuriMarshalls18


Uusi Golfresepti Travel on täällä!Ilmeen lisäksi myöspalvelumme ovatuudistuneet...Sarfvik Magazine – syksy 201272hMika PiltzGOLFRESEPTI SHORT BREAKSOta irtiotto arjesta ja lähde viikonloppumatkalle,jossa kaikki on valmiina. Varaa3-4 päivän golfbreikki vaivattomasti jaturvallisesti.72h-PALVELUEtkö löytänyt mieleistäsi matkaa?Me räätälöimme sinulle sopivan golfmatkan72 tunnissa – tai usein jopa alle.GOLFRESEPTIN PRO TEAMTutustu Golfreseptin Pro-teamiin ja Promatkoihin.Golfresepti Travel on SuomenPGA:n virallinen yhteistyökumppani.Golfresepti – ainutlaatuisia golfelämyksiä ja tapahtumia vuodesta 1991www.golfresepti.fi19


KilpapelaamisenUUSI AIKASarfvik Magazine – syksy 2012Sarfvik on kulkenutpitkän tien kilpailullisengolfin kehittämisessä janyt tuon työn hedelmistäsaatiin nauttia runsaastikuluneen kauden aikana.On se hetki syksyä, kun golfkausi alkaa ollaoman pelaamisen osalta takanapäin ja onyhteenvedon aika kuluneesta kaudesta. Viimekesän pelitapahtumien valossa olemmeastumassa uuteen aikakauteen, kiitos mm.junioreidemme upean nousun pelaamaankorkeimmalle kansalliselle tasolle.Sarfvikin laadukas valmennustyöja pelaajien määrätietoinenharjoittelu ontuonut peräti kolmeuutta Finnish Tour -pelaajaa Sarfvikiin. UudetFinnish Tour -edustuspelaajat ovat NiclasHeino, Ida Kaukinen ja Hannele Mikkola.Lisäksi myös kilpapelaajaryhmän RistoKettunen lunasti karsinnoissa pelioikeudenensikaudeksi Finnish Senior Tourille.Mestiksissä Sudden Death -ratkaisuKauteen mahtui paljon muitakin mieleenpainuviahetkiä, mistä allekirjoittaneelle ehdottomastimieleenpainuvin oli klubin mestaruuskilpailuidenupea päätös. Kolmen pelatunkierroksen jälkeen isä, Jari-Pekka Heino,oli tasatuloksessa poikansa, Niclas Heinonkanssa. Tämä oli klubin historian ensimmäinenkerta, kun mestaruutta lähdettiinratkaisemaan pelaamalla Sudden Death-periaatteella reikä kerrallaan. Korttien tarkastuksenjälkeen pelaajat lähtivät pelaamaanNew Coursen 10. reikää runsaan kannustajajoukonsaattelemana. Mestaruusratkesi ensimmäisellä jatkoreiällä Jari-PekkaHeinon voittoon. Tämä ainutlaatuinen jahyvin tiivistunnelmainen tapahtuma jännittävyydessäänjäi varmasti monien paikallaolleiden mieleen.Kansainvälistä joukkuemenestystäSarfvikilla oli myös kansainvälistä menestystäViron Kuresaaressa järjestetyissä EstonianOpen -kilpailussa. Henkilökohtaistenkilpailujen yhteydessä pelattiin Est-AmOpen 2012 Nations Cup, minne eri maidenliitot lähettivät joukkueensa (miestenja naisten). Suomen joukkueet menestyiväthyvin ja joukkue J-P Heino, Niclas Heino jaMika Lehto (Tali) sijoittui toiseksi ja sarfvikilainenHannele Mikkola samoin (joukkueessaOttela, Nykänen, Mikkola) tuli toiseksi.Tähän Niclaksen avaukseen ensimmäisellä uusintareiälläratkesi vuoden 2012 klubimestaruus. Niclaksen avaus päätyiväylällä 10 vasemmalle metsään kalliorinteeseen ja vaikkaparikymmentä innokasta palloa etsi, ei sitä löytynyt.9 + 9 viikkokisaa & kuukausikisaSarfvikin oma kilpailutoiminta kaudella2012 oli hyvin perinteinen kokonaisuus jasateisesta kesästä huolimatta saimme pelatakoko kauden loistavakuntoisilla kentillä.Viikkokilpailusarjassa pelattiin tuttuun tapaankahdessa jaksossa yhdeksän viikkokilpailuakummassakin osassa. Tuon sarjan20


Kilpailutoimikunnan kokoonpano 2012Puheenjohtaja: Ismo ToivanenJäsenet: Rainer Björklund, Risto Kettunen,Teija Laitto, Marja Rasi-Kurronen,Rauni Suhonen, Markku Simmelvuoja Riikka WesterlundIsmo ToivanenKilpailutoimikunnanpuheenjohtajaSarfvik Magazine – syksy 2012päätti syyskuussa järjestetty finaali, jonneoli kutsuttu kaikki osakilpailujen sarjojenvoittajat, jaksojen 3 parasta sarjoittainsekä 8 eniten osallistumisia kerännyttä pelaajaajaksojen 1 ja 2 perusteella. ElokuunViking Line -kuukausikilpailu keräsi jälleenmukavasti pelaajia ja peräti 74 jäsentämmeoli tapahtumassa mukana. Jännittävienvaiheiden jälkeen Ilkka Kukkonen oli senvoittaja.Yleisövetonaula – Shoot OutMyös golfyhteisömme ei-kilpailevat jäsenetpääsivät nauttimaan kilpailujännityksestäAntero Lehdon johdolla pelatussa kuukausikilpailuunliittyvässä Shoot Out -osassa.Shoot Out -kilpailuun lähti 9 Viking Line-kuukausikilpailun parasta sekä klubinpro Riku Soravuo. Kisan yllättäjän roolinotti Hannele Mikkola päätyen jännittävienvaiheiden jälkeen viimeiselle reiälle yhdessäpro Riku Soravuon kanssa. Tällä kertaaRiku oli parempi, mutta Hannelelle todennäköisestiShoot Out -kisan historian parasnaispelaajan sijoitus.Yleisesti klubin omiin kilpailuihin osallistuttiinhieman vähemmän kuin edellisellä kaudella,mikä varmasti johtui kesän luonteesta.Koskaan aiemmin ei liene klubin historiassaollut yhtä sateista kesää ja siitä kertoomyös tilasto, josta selviää, että Suomessaei ole ollut yhtä sateista kesää 165 vuoteen.Klubikisoista menestystäKesän aikana klubimme osallistui perinteisestimyös moniin eri klubien välisiin kilpailuihinja menestystä tuli niissäkin. 4Club-kilpailussa Sarfvik otti johdon toisen osakilpailunjälkeen eikä enää siitä luopunut.Saavutimme ensimmäisen sijan myös Men’sOnly -joukkuekilpailussa.Audi Golf TourUutena tapahtumana klubimme sai järjestettäväkseenAudi Golf Tourin osakilpailun.Audi Golf Tour on Suomessa korkeallearvostettu ilman tasoituksia pelattava kilpasarja,jossa Suomen parhaat amatööritovat runsaslukuisesti mukana.Kauden kolmas osakilpailu pelattiin heinäkuussaNew Coursella ja mukana oli 92pelaajaa. Klubi sai pelaajilta kiitosta hyvintoimineista järjestelyistä ja upeakuntoisistagreeneistä. Myös ensi vuoden kilpailusta onalustavasti sovittu Audi Golf Tourin kanssa.Menestystä myös junnuissa ja sennuissaKaiken edellä mainitun lisäksi Sarfvikilla olirunsaasti menestystä myös juniori- ja senioritasollaeri kansallisissa kilpailuissa, mm.Pirkko Havukainen edusti Suomea SenioreidenEM-kilpailuissa Sveitsissä.Kun katsoo kaikkea sitä menestystä, mitäklubimme pelaajat saavuttivat viime kaudella,voi olla aidosti ylpeä näistä saavutuksista.Kehityspolulta menestykseenPanostus kilpavalmennukseen jatkuu ja vastuuvalmentajanasiinä toimii viime vuonnatehtävässä aloittanut Rikupekka Willman.Hänen johdollaan edustuspelaajille pyritäänluomaan kehityspolku, jossa pelaajallavalmennusryhmän kautta olisi mahdollisuudetsaada riittävät valmiudet päästä ainamaajoukkue- ja kansainväliselle tasollesaakka. Pyrkimyksenä on valmennustakehittämällä saada lisää uusia nimiä tähtikartallemyös tulevina vuosina. Tulevallakaudella yksi kilpailutoimikunnan tehtävistäon jatkaa edellisen vuoden edustus- jakilpapelaaja-ohjelman laajentamista. Klubillaon erillinen edustuspelaajaryhmä, johonkuuluvat mm. Finnish Tour -pelaajat.Edustuspelaajaryhmän lisäksi klubissa toimiimyös kilpapelaajaryhmä, jossa valmentajanajatkaa Rikupekka Willman. Kilpapelaajavalmennukseenvoivat hakea kaikkiSarfvik Golfklubin jäsenet, joiden tasoituson alle 12. Oman valmentajan palkkaaminenklubille mahdollistaa sen, että yhä suurempijoukko sarfvikilaisia saa mahdollisuudenoman pelin kehittämiseen ohjatunharjoittelun kautta. Klubi auttaa tässä järjestämälläpelaajille mahdollisimman hyvätharjoitusolosuhteet sekä kesä- että talvikaudelle.Talven harjoittelu tapahtuu SeasonGolf -kuplahallissa kahden viikon välein1,5 tuntia kerrallaan pienryhmissä. Lisäksitalvikaudella valmennusohjelmaan kuuluuohjattua fysiikka- ja liikkuvuusharjoittelua.Kilparyhmän harjoittelu alkaa marraskuunlopulla ja jatkuu koko talven. Sen jälkeenjatketaan samalla rytmillä Sarfvikissa kokokesän aina syyskuun loppuun. Harjoitteluohjelmanhinta koko kaudelle on 450 euroa.Ryhmässä on rajoitettu määrä vapaitapaikkoja ja kilpailutoimikunta päättää hakemustenperusteella harjoitusohjelmaanpääsystä. Mikäli haluat lisätietoa kilpavalmennukseenosallistumisesta, laita tieto siitäallekirjoittaneelle sähköpostilla osoitteeseenismo.toivanen@yahoo.com.Toiveita otetaan vastaanMuutamien kilpailujen osalta pelaajiltaon tullut toiveita niiden kilpailumuotojenmuuttamisesta ja varmasti joitain muutoksiaon tulossa esitettyjen toiveiden perusteella.Mahdollisia muutoksia voi ollamm. kauden päättävän Everybody’s-kilpailunmuuttaminen toiseen kilpailumuotoon,mutta näistä kilpailutoimikunta keskusteleemyöhemmin ja mahdollisista muutoksistakerrotaan, kun kilpailukalenteri valmistuualkuvuodesta. Pyytäisinkin jäseniltäehdotuksia ja toivomuksia kilpailuiden kehittämisestäkilpailutoimikunnan käsiteltäväksi.Ansiokkaat caddiemasteritKaiken kaikkiaan kesän runsas tapahtumamääräsaatiin järjestettyä jäsenistön arvostamaapeliväljyyttä kunnioittaen tapahtumienjaksotusta uudistamalla. Koska kokemuksetolivat hyviä, samaa rytmitystä tullaanvarmasti käyttämään myös ensivuodenkilpailukalenteria suunniteltaessa. Suurikiitos eri kilpailujen ja tapahtumien joustavastaläpiviennistä kuuluu myös caddiemastereille.Heidän ripeä ja asiantuntevatyöskentelynsä mahdollisti kaikkien kilpailujenja tapahtumien sujuvan läpiviennin.21


Kilpailutulokset 2012Kaikki tulokset: www.golfsarfvik.fi (Tapahtumat/kilpailukalenteri)Sarfvik Magazine – syksy 20125.5. AvauskisaMiehet1. Juhani Kurronen ...............17 p2. Paul Schanner ..................17 p3. Kari Asiala .......................16 pNaiset1. Maiju Kettunen ................15 p2. Eeva Punnonen ................15 p3. Marja Schanner ................15 p9.5. Viikkokisa 1Sarja 11. Hannele Mikkola ..............38 p2. Samuel Salonen ...............38 p3. Esko Väliaho ....................38 pSarja 21. Karita Starck-Kanninen ....39 p2. Jyrki Sariola ......................39 p3. Marja Schanner ................35 p14.5. Seniorsome1. Ilkka Kohonen/Marja Schanner................... 43 p2. Hannu Viitanen/Tuulikki Halonen .....................393. Anna-Maija Kivimäki/Paul Schanner ......................38 p16.5. Viikkokilpailu 2Sarja 11. Ilkka Kohonen ..................35 p2. Elmeri Martovaara ...........34 p3. Annika Ahlstedt ...............34 pSarja 21. Tuulikki Halonen ..............38 p2. Rainer Björklund ..............33 p3. Kaija Kuronen ..................32 p17.5. Ladies’ DayYleinen1. Mikkola/Mikkola ..............45 p2. Kaukinen/Jalava-Kaukinen .44 p3. Kuronen/Ihlberg-Helenius (Kurk) ....................44 p18.5. Men’s Day1. Simmelvuo/Pöllänen (ReG). -62. Kukkonen/Karppinen.......... -63. Tiainen/Käyhkö.................. -419.5. Juniors’ Day1. Alkio/Järvelä ....................14 p2. Gaggl/Sjöman .................14 p3. Meriläinen/Helenius .........14 p21.5. Seniorsome1. Björklund/Salmi ...............43 p2. Schanner/Keskitalo ..........42 p3. Viitanen/Ihamuotila .........38 p23.5. Viikkokisa 3Sarja 11. Samuel Salonen ................38 p2. Markku Toivanen .............38 p3. Samuli Ahvenoja ..............37 pSarja 21. Minnami Mikkola .............38 p2. Kaija Kuronen ..................36 p3. Ilkka Larmo ......................34 p26.5. Kulta-Aika Cup1. Marja Nummela/Jyrki Sariola .........................48 p2. Marja Schanner/Paul Schanner ......................47 p3. Maiju Kettunen/Risto Kettunen .....................45 p27.5. KuukausikisaMIZUNOLyöntipeli1. Jussi Kallio ...........................-12. Elmeri Martovaara ............ Par3. Ida Kaukinen ..................... ParPistebogey1. Antti Asiala ......................41 p2. Santeri Martovaara ..........37 p3. Antero Jukola ...................34 p28.5. Seniorsome1. Börje Mattsson/Agneta Wartiovaara .............39 p2. Tuulikki Halonen/Pentti Arvela ........................36 p3. Eino Halonen/Esa Säyrinen ........................35 p30.5. Viikkokisa 4Sarja 11. Ilkka Jalonen ....................38 p2. Hannele Mikkola ..............37 p3. Samuli Ahvenoja ..............37 pSarja 21. Antti Asiala ......................45 p2. Jyrki Sariola ......................40 p3. Pia Wallenius ...................37 p4.6. Seniorsome1. Raili Salmi/Erkki Kangasniemi ...............38 p2. Tuulikki Halonen/Börje Mattsson ....................37 p3. Siv Björklöf-Johansson/Veikko Vilander ....................36 p6.6. Viikkokilpailu 5Sarja 11. Konsta Westerlund ...........36 p2. Elmeri Martovaara ...........34 p3. Olli Kaukinen ...................34 pSarja 21. Jyrki Sariola ......................40 p2. Pekka Vihonen .................37 p3. Joona Kurronen ................36 p9.6. 4Club TourLyöntipeli1. Anneli Alanen ......................+22. Rauno Eskola ......................+23. Jari Korhonen (NGCC) ........+2Pistebogey1. Mikko Säntti (MGC).........36 p2. Ilkka Larmo .....................33 p3. Martti Karjalainen (PGC)..32 p10.6. Ladies’ Day1. Riitta Anttilainen/Kari Anttilainen ...................... -42. Marianne Kangasniemi/Erkki Kangasniemi ..................+13. Maria Viitanen/Hannu Martikainen ................+211.6. Interclub1. Annika Ahlstedt ...............35 p2. Minna Löfström (EGS)......32 p3. Erna-Rita Kosonen (EGS)..31 p11.6. Seniorsome1. Irmeli Sohlberg/Veikko Vilander ....................37 p2. Esa Säyrinen/Siv Björklöf-Johansson .........36 p3. Kati Keskitalo/Klaus Sohlberg .....................36 p13.6. Viikkokisa 6Sarja 11. Simo Nevasalo .................40 p2. Kari Sjöholm ....................38 p3. Heikki Kasko.................... 37 pSarja 21. Antti Asiala ......................36 p2. Kari Asiala .......................35 p3. Helena Kurki ....................33 p15.6. KuukausikilpailuCUTTER & BUCKLyöntipeli1. Samuel Salonen ....................-52. Annika Ahlstedt .................. -43. Kristian Perttunen ............. ParPistebogey1. Rainer Björklund.............. 40 p2. Antero Jukola ...................32 p3. Maiju Kettunen ................32 p16.6. Hencse Junior& Mini CupSarja 18 r1. Antti Asiala ......................39 p2. Aino Meriläinen ...............39 p3. Niclas Heino ....................35 pSarja 9 r1. Alex Ahlstedt ....................38 p2. Camilla Järvelä .................34 p3. Erika Danielsson ..............24 p18.6. Memorial1. Rauno Eskola ...................34 p2. Ilkka Larmo .....................30 p3. Rainer Björklund ..............30 p20.6. Viikkokisa 7Sarja 11. Hannele Mikkola ..............35 p2. Elmeri Martovaara ...........35 p3. Ida Kaukinen ....................35 pSarja 21. Päivi Wickström ...............37 p2. Jyrki Sariola ......................36 p3. Pekka Kärki ......................31 p21.6. Juhannuskisa1. Kaisa Hämäläinen/Liisa Hämäläinen (OjlG).......40 p2. Helena Kurki/Timo Kurki .35 p3. Samuli Ahvenoja/Kristian Perttunen ................34 p25.6. Seniorsome1. Erkki Kangasniemi/Henri Timonen ....................39 p2. Pirkko Pappila/Sakari Pappila ......................32 p3. Rainer Björklund/Heikki Vitie ..........................30 p27.6. Viikkokisa 8Sarja 11. Ida Kaukinen ....................39 p2. Pirkko Havukainen ...........38 p3. Elmeri Martovaara........... 37 pSarja 21. Anne Hyvönen ..................36 p2. Antti Asiala ......................36 p3. Ilkka Larmo ......................33 p29.6. Senior SeuraotteluSGC-NGCCJoukkuekisa1. Sarfvik Golfklubi ............238 p2. Nordcenter Golf &Country Club .....................235 pYksilökisa1. Rauno Eskola ...................39 p2. Olli Karppinen .................33 p3. Claus Sundberg (NGCC)...33 p30.6. Matchplaymestaruuskisat1. Jari-Pekka Heino2. Antti Pasanen3. Anna Happonen2.7. LemmikäinenSenior Aviomalja1. Markku Takanen/Pirkko Havukainen ...............45 p2. Kari Anttilainen/Riitta Anttilainen .................45 p3. Matti Elovaara/Seija Elovaara ......................44 p4.7. Viikkokisa 9Sarja 11. Kai Järvelä ........................38 p2. Jaakko Salovius ................37 p3. Olli Karppinen .................37 pSarja 21. Kaija Kuronen ..................35 p2. Eero Nuutinen ..................33 p3. Pirkko Sipilä .....................32 p5.7. BiodrogaLadies’ OpenLyöntipeli1. Anne Schmidt (NG).............. -32. Tarja Näsi (HGK)................. -33. Anneli Alanen ......................+2Pistebogey1. Mirka Danielsson .............36 p2. Marianne Kangasniemi ....36 p3. Terttu Hautamäki ............34 p6.7. Maraton1. Markku Simmelvuo2. Claudia Järvelä3. Henrik Forsberg9.7. SATO Senior OpenNaiset 0-15,41. Pirkko Havukainen ..............+12. Helena Hiilivirta (EGS).........+23. Margit Pasanen ...................+3Naiset 15,5-541. Liisa Raunio .....................34 p2. Siv Björklöf-Johansson .....34 p3. Benitha Timola (KotoG)...34 pMiehet 0-15,41. Pentti Katainen ................. Par2. Heikki Koski (HGK)............ Par3. Ari Ahti (MGC)....................+1Miehet 15,5-541. Bengt Nordström (MGC)..36 p2. Ilkka Larmo .....................36 p3. Antero Jukola ...................34 p22


Shoot Out -pelaajat valmiina kisaan.Sarfvik Magazine – syksy 201211.7. Viikkokisa 1Sarja 11. Niclas Heino ....................41 p2. Pia Pitkänen .....................40 p3. Hannele Mikkola ..............38 pSarja 21. Kati Keskitalo ...................38 p2. Antti Asiala ......................37 p3. Felix Matomaa .................37 p18.7. Viikkokisa 2Sarja 11. Antti Asiala ......................38 p2. Arja Paavilainen ...............32 p3. Pekka Vihonen .................32 pSarja 21. Kimmo Käyhkö .................43 p2. Niclas Heino ....................38 p3. Samuli Ahvenoja ..............37 p23.7. PerhemaljaGOLFRESEPTI1. Teija Laitto/Tommi Laitto ....-12. Pirkko Havukainen/Markku Takanen ................... Par3. Kaisa Hämäläinen/Pertti Hämäläinen ...................+125.7. Viikkokisa 3Sarja 11. Ida Kaukinen ....................39 p2. Peter Gaggl ......................37 p3. Esko Väliaho ....................36 pSarja 21. Ann-Mari Hannula ...........36 p2. Mirka Danielsson .............36 p3. Antero Jukola ...................34 p26.7. AUDI-sekahaku1. Heikki Kasko/Sinikka Kasko ......................39 p2. Olli Kaukinen/Riitta Jalava-Kaukinen ..........39 p3. Tapio Kasko/Marja Schanner ...................38 p27.7. Seniori- ja JuniorimestaruuskilpailutNaiset 501. Anneli Alanen ....................+132. Marja Nummela ................+283. Maiju Kettunen .................+42Naiset 651. Heleena Övermark-Lehto ..+252. Siv Björklöf-Johansson ..... +443. Liisa Raunio ......................+52Miehet 651. Kimmo Käyhkö ..................+182. Antti Uusitalo ...................+243. Heikki Alanen ....................+31Miehet 701. Rauno Eskola ....................+272. Veikko Rekola ....................+323. Seppo Lammi ....................+38Juniorit 10-141. Joona Kurronen .................+302. Santeri Martovaara ...........+323. Antti Asiala .......................+38Juniorit 15-181. Niclas Heino .......................+72. Leevi Westerlund ...............+103. Kristian Perttunen .............+1030.7. Aboriginaalit1. Pirkko Pappila/ Jouko Sere .41 p2. Anna-Maija Kivimäki/Ilkka Kohonen..................... 41 p3. Raili Laitinen/Esa Säyrinen........................ 39 p1.8. Viikkokisa 4Sarja 11. Juhani Kurronen ...............40 p2. Jari Danielsson .................36 p3. Markku Simmelvuo ..........35 pSarja 21. Jyrki Sariola ......................38 p2. Joona Kurronen ...............37 p3. Päivi Wickström ...............34 p2.8. Golf TailorsLadies’ OpenLyöntipeli1. Hannele Mikkola ............... Par2. Mirja Lammi .......................+23. Maiju Kettunen ...................+2Pistebogey1. Karita Starck-Kanninen ....38 p2. Aila Geijer (PGC)..............35 p3. Marja Rasi-Kurronen ........35 p4.8. Jazz Scramble1. Markku Simmelvuo/TomiPalmos/ Riikka Palmos ..........-192. Erkki Kangasniemi/ MarianneKangasniemi/ Rauno Eskola.. -183. Pia Kiviharju/ Timo Laatio(HirG)/ Jenni Pekuri (HirG).....-168.8. Viikkokisa 5Sarja 11. Elmeri Martovaara ...........42 p2. Jari-Pekka Heino ..............39 p3. Kimmo Käyhkö ................39 pSarja 21. Krista Heino .....................38 p2. Kati Keskitalo ...................38 p3. Vesa E. Laine ....................36 p13.8. Seniorsome1. Kati Keskitalo/Klaus Sohlberg .....................39 p2. Eino Halonen/Kirsti Sirviö ..........................36 p3. Pentti Arvela/Siv Björklöf-Johansson .........36 p15.8. Viikkokisa 6sarja 11. Olli Kaukinen ...................38 p2. Ida Kaukinen ....................37 p3. Elmeri Martovaara ...........36 psarja 21. Minnami Mikkola .............35 p2. Riitta Anttilainen .............34 p3. Jyrki Sariola ......................34 p19.8. KuukausikilpailuVIKING LINE + Shoot OutLyöntipeli1. Samuli Ahvenoja.................. -72. Hannele Mikkola................. -43. Markku Simmelvuo.............. -2Pistebogey1. Anna-Maija Kivimäki ........36 p2. Tapio Kasko .....................34 p3. Antero Jukola ...................31 p20.8. Seniorsome1. Siv Björklöf-Johansson/Henri Timonen ....................44 p2. Kari Anttilainen/Maija Lounasmeri ................36 p3. Tuija-Riitta Lindholm/Veikko Vilander ....................35 p22.8. Viikkokilpailu 7Sarja 11. Elmeri Martovaara ...........39 p2. Kimmo Käyhkö ................35 p3. Jari-Pekka Heino ..............34 pSarja 21. Kari Anttilainen ................35 p2. Antti Asiala ......................35 p3. Jyrki Sariola ......................35 p24.8.-26.8.MestaruuskisatMiehet1. Jari-Pekka Heino ...............+152. Niclas Heino .....................+153. Antti Pasanen ...................+16Naiset1. Ida Kaukinen .....................+152. Hannele Mikkola ...............+203. Nina Johansson .................+2127.8. Seniorsome1. Pirkko Koivula/Henri Timonen ....................42 p2. Siv Björklöf-Johansson/Erkki Olin ............................38 p3. Jaakko Ihamuotila/Maija Vannas .......................37 p29.8. Aihkit1. Rauno Eskola ...................34 p2. Seppo Lammi ...................33 p3. Vesa E. Laine ....................30 p29.8. Viikkokisa 8Sarja 11. Markku Simmelvuo ..........39 p2. Antti Pasanen ..................37 p3. Anna Happonen ...............36 pSarja 21. Jyrki Sariola ......................38 p2. Riitta Anttilainen .............37 p3. Edvin Tilander ..................37 P3.9. SenioripäiväN501. Riitta Anttilainen .............33 p2. Riitta-Liisa Bäckman ........32 p3. Kaija Kuronen.................. 32 pM551. Antti Uusitalo ..................38 p2. Eino Halonen ...................37 p3. Rauno Eskola ...................35 p5.9. Viikkokilpailu 9Sarja 11. Samuli Ahvenoja ..............36 p2. Juhani Kurronen ...............36 p3. Timo Kurki .......................34 pSarja 21. Antti Asiala .....................35 p2. Matti Takala ...................35 p3. Riitta Anttilainen .............34 p9.9. Captain’s Cup1. Riitta Anttilainen .............32 p2. Juhani Kurronen ............. 31 p3. Maija Vannas ..................28 p12.9. Viikkokisafinaali1. Ilkka Kukkonen ...............37 p2. Ilkka Jalonen ..................36 p3. Samuli Ahvenoja .............35 p15.9. KuukausikilpailuGOLF BALANCELyöntipeli1. Lasse Bonsdorff ................+32. Jari Danielsson ..................+43. Samuli Ahvenoja ................+4Pistebogey1. Markku Takanen .............35 p2. Kari Asiala .......................34 p3. Marianne Kangasniemi ....32 p22.9. Everybody’s1. Pentti Katainen ...............38 p2. Erkki Savolainen ..............36 p3. Börje Mattsson ...............35 p29.9. JunioreidenpäätöskisaPerhe Ahlstedt ....................37 pAnnika, Dan, Eva ja Alex AhlstedtPerhe Alkio ..........................30 pSonja ja Kimmo AlkioPerhe Kaukinen ................... 27 pRiitta Jalava-Kaukinen, Ida ja OlliKaukinen7.10. Cross CountryMiehet1. Jussi Olkinuora ..................431. Ilkka Kukkonen ...................432. Olli Karppinen ...................453. Juhani Kurronen ..................46Naiset1. Marja Nummela ..................491. Riitta Anttilainen ................492. Tarja Salinsaari ...................543. Maiju Kettunen ...................5521.10.Kapteenien KinkutNaiset:1. Kirsi Pippingsköld ............32 p2. Marja Rasi-Kurronen .......32 p3. Minnami Mikkola .............31 pMiehet:1. Rauno Eskola ...................40 p2. Klaus Hauhia ...................40 p3. Ilkka Larmo ......................38 p1.6.-30.8.Ladies’ Match Play1. Annika Ahlstedt2. Kaija Kuronen1.6.-30.8. Ladies’ MatchPlay Lucky Losers1. Riitta Jalava-Kaukinen2. Maria Schanner1.6.-30.8.Senior Match Play1. Teija Laitto2. Heikki Alanen4.6.-30.8.Junior Match Play Cup1. Ida Kaukinen2. Konsta Westerlund3. Antti Asiala23


Me ollaan sankareita kaikki...Sarfvik Magazine – syksy 201225


SENIOREIDEN VUODEN 2012TAPAHTUMAT JA TULOKSETSarfvik Magazine – syksy 2012Senioreiden aktiiviseen kesään mahtui tapahtumialaidasta laitaan. Kevään sääntökoulutuksenja Rikun treenien avulla vietiin läpisuuri joukko kisatapahtumia omien jäsentenkesken ja vierasjoukkueita vastaan – Senioraluetour -kisaa unohtamatta. Kausi oli menestyksekäsmyös SM-tasolla, josta saimme neljäkultaista ja kaksi hopeasijoitusta.Seniori-iltaSeniori-ilta pidettiin 7.5.2012, osallistujienmäärä rajattiin 80 osallistujaan ja illansponsori oli Nordea Private Banking. Senioritoimikuntaesitteli toimintansa kaudelle2012 ja Markku Takanen sääntömuutokset,jotka astuivat voimaan vuoden alussa.Rikun treenitRikun treenit ovat jatkuneet maanantaisinennen seniorsomea, kuusi kertaa touko-kesäkuussaja kolme kertaa elokuussa. Koulutuspidettiin klinikkamuotoisena ja osanottajamäärävaihteli 9 ja 22 henkilön välillä.Yhteensä harjoitustunteja kertyi 130.SeniorsometSeniorsomet pidettiin Best ball -kilpailuina,jossa parit ja lähdöt oli arvottu. Osanottajiaoli 12 ja 28 välillä. Touko-kesäkuun aikanakisattiin kuusi kertaa ja elokuussa kolme.Kisoihin otti osaa 47 eri henkilöä ja lähtöjäoli yhteensä 160.Seniori aluetour 2012Toukokuun lopussa järjestettiin UudenmaanSeniori Aluetour 2012, osa 1, SarfvikinNew Coursella. Ilmoittautuneita oli205, ja heistä karsittiin 160 osanottajaasarjoihin N-50 (32), M-55 (64) ja M65(64). Kilpailujohtajana toimi Rauno Eskolaja tuomarina Rainer Björklund.UAS-reikäpelitEnsimmäinen reikäpeli pelattiin Kotojärveävastaan ja siitä tuli selvä 6-0 voitto. Joukkueeseenkuuluivat Rauno Kuronen, IlkkaKukkonen ja Marja Schanner. Seuraavaksituli vastaan Vuosaari, jonka voitimme 4-2.Joukkueessamme pelasivat Rauno Eskola,Veikko Rekola ja Marja Schanner. Viimeiseenalkulohkon otteluun saimme vastaammeHill Siden. Sarfvikin joukkue Antti Uusitalo,Kari Anttilainen ja Carla Salovius voitti5-1. Kaikki alkulohkon ottelut olivat kotiotteluita.Alkulohkon voittajina saimme seuraavaksivastaamme Rönnäsin. Kotiottelussa heitävastaan pelasivat Timo Kurki, Hannu Järvinenja Heleena Övermark-Lehto ja vierasottelussaHeikki Kasko, Risto Kettunen jaAnneli Alanen. Voitimme molemmat ottelut4-2.Välierässä hävisimme Kulloolle 4-2 ja kotonapelasimme tasan 3-3. Joukkueessa pelasivatTimo Kurki, Raimo Pasanen ja AnneliAlanen. Pronssiottelussa voitimme NurmijärvenHirvihaaran golfkentällä 4 – 2. Joukkueessapelasivat Kimmo Käyhkö, HannuJärvinen ja Heleena Övermark-Lehto.SeuraottelutEnsimmäinen seuraottelumme oli reikäpeliEGS:ää vastaan. Vierasottelu hävittiin 16-8ja kiertopalkinto siirtyi Espooseen. Voitokkaatpelaajamme olivat Rauno Kuronen,Heikki Vitie ja Klaus Sohlberg. Tasapeliinylsivät Jyrki Bonsdorff ja Rainer Björklund.Ainoa kotiottelu pelattiin Nordcenteriä vastaan.Voitimme ottelun 238-235 ja kiertopalkintojäi meille. Kummastakin joukkueestapalkittiin paras nais- ja miespelaaja.Kisan paras oli Rauno Eskola 39 pisteellään.Vierasottelu Kurkia ja Talia vastaan pelattiinKurk Golfin kentällä. Joukkueessamme oli10 pelaajaa.Kurk voitti kiertopalkinnon tuloksella220, SGC 217 ja HGK 216. ParasSarfvikin pelaaja oli Siv Björklöf, 31 p, sijoittuenneljänneksi.Messilään matkustimme 14 pelaajan joukkueella.Hävisimme ottelun 319-287 ja kiertopalkintosiirtyi Messilään. Sarfvikin pelaajistaparhaiten pelasivat Rainer Björklundollen 35 pisteellä toinen, Mirja Lammi 34pisteellä kolmas ja Siv Björklöf seitsemäs 33pisteellä.MemorialMemorial-kisa on perinteisesti järjestettyyhteislähtönä entisten jäsenten kunniaksi.Osanottajia oli 67, joista paras miestenpuolella oli Rauno Eskola, 34 pistettäja naisten puolella Teija Laitto, 29 pistettä.Palkintojen sponsorina toimi Anglo-Nordic.Lounas tarjottiin pöytiin viinin kera.Aviopari-kisaOsanottajia oli 37 paria eli 74 pelaajaa japelimuotona best ball yhteislähtönä. Sääoli mitä parhain ja sponsorina ollut Lemminkäinentarjosi lounaan. Voittajia olivatPirkko Havukainen ja Markku Takanen 45pisteellä. Kari ja Riitta Anttilainen olivatkakkosina samalla pistemäärällä.Sato Senior OpenHeinäkuun 9. järjestettiin Sato SeniorOpen-kisa vanhalla kentällä ja osanottajiaoli 92. Naisten sarjojen voittajia olivat PirkkoHavukainen ja Liisa Raunio, miesten sarjoissaPentti Katainen ja Bengt Nordström(MGC).Match PlaySenioreiden reikäpelimestariksi pelasi TeijaLaitto, joka voitti finaalissa Heikki Alasen.Pronssia voitti Risto Kettunen. Osanottajiaoli 32.SenioripäiväSenioripäivän kisan miesten sarjan voittiAntti Uusitalo ja naisten sarjan Riitta Anttilainen.Kilpailun jälkeen Sampo PrivateBanking kertoi toiminnastaan ja tarjosi lounaan.Tilaisuudessa palkittiin kaikki Seniori-SM-mitalistit.Margit Pasanen voitti N-60-sarjassa kultaa, samoin Heleena Övermark-LehtoN-65 -sarjassa. Lisäksi PirkkoHavukainen, Margit Pasanen ja Teija Laittovoittivat joukkuekultaa. Miesten sarjassaSM-kultaa M-70 -sarjassa voitti Rauno Eskola.Raimo Waltasaari oli hopealla M-75-sarjassa. Joukkuekisasta tuli hopeaa, pelaajinaVeikko Rekola, Rauno Eskola ja RaimoWaltasaari.26


Senioritoimikunnan kokoonpano 2012Puheenjohtaja: Rainer BjörklundJäsenet: Kari Anttilainen, Rauno Eskola,Tuija-Riitta Lindholm, Pekka Punnonenja Maija VannasRainer BjörklundSenioritoimikunnanpuheenjohtajaSarfvik Magazine – syksy 2012Rauno Eskolan voittotuuletus Sarfvikinsenioreiden mestaruuden kunniaksi.27


Sarfvik Magazine – syksy 2012Hetkiin lyönnin jälkeenliittyy usein suuria tunteita,onnistumista, toivoa, pelkoaja riemua. Kehomme jasilmämme puhuvatenemmän kuinarvaammekaan.28


Sarfvik Magazine – syksy 201229


KIRKKONUMMENPARAS JUNNUJENGISarfvik Magazine – syksy 2012Sarfvikin juniorit ovat kilpailleet ja harjoitelleet jälleen ahkerasti. Kesäkuussapelattiin ensimmäistä kertaa Kirkkonummen golfseurojen:Peuramaan, Kurkin ja Sarfvikin välinen jokavuotiseksi kisaksi suunniteltuKirkkonummi Junior Trophy. Sarfvikia edusti 18-jäseninen junnujoukkue,joka toi hienosti voiton kotiin!Riku Soravuon ja Rikupekka Willmanin leireille, treeneihin ja klubinjunnukisoihin osallistui kauden aikana yhteensä junnujäsenistämme(18 v. ja alle) yli puolet eli lähes 50 junnua. Heistä parikymmentäedusti Sarfvikia klubin ulkopuolella juniorien Tsemppitour-,Aluetour- ja Finnair Junior Tour -kilpailuissa sekä Uudenmaan alueenjoukkuereikäpeleissä. Espoon alakoulujen mestaruuskisoissakinSarfvikin edustus oli vankka!Marraskuun toisella viikolla siirrymme sisätiloihin eli harjoituksetjatkuvat kaikilla ryhmillä – kilpajunnuilla, tsemppareille ja haastajille– Suomenojalla Season Golf -sisähallissa.Juniorien TALVITREENIT Espoon Season Golf-sisäharjoitteluhallissa:• Jakso 1: ma 12.11. - pe 21.12. (EI to 6.12. = itsenäisyyspäivä)• Jakso 2: ma 7.1. – pe 15.2.• Jakso 3: ma 25.2. - su 14.4. (EI su 31.3. ja ma 1.4. = pääsiäinen)Kilpajunnut:• ma 17-19, to 17-19, su 14.30-16.30 + su 17-18.30 fysiikkatreenitTsempparit:• ti 17-19, to 19-20.30, su 17.30-18.30 fysiikkatreenitHaastajat:• la 11-12.30Kaikki mukaan talvitreenaamaan ja luomaan vahvaa pohjaa ensikauden peleille! Seuraa myös Sarfvikin kotisivuja, tiedotammetalvikauden tapahtumista ja mahdollisista muutoksista siellä.30


Junioritoimikunnan kokoonpano 2012Puheenjohtaja: Riikka WesterlundJäsenet: Annika Ahlstedt, Kari Asiala,Risto Gaggl, Krista Heino, Kai Järvelä,Anna Kärnä, Riku Soravuo jaRikupekka WillmanRiikka WesterlundJunioritoimikunnanpuheenjohtajaSarfvik Magazine – syksy 2012Ida Kaukinen, Hannele Mikkola ja Niclas Heino menestyivät myösFinnish Tourin karsinnoissa ja saivat ensi kaudeksi FT:lle kortin –onnittelut! Annetaan heidän itsensä kertoa kauden kohokohdista,harjoittelusta ja tulevaisuuden tavoitteistaan.Ida Kaukinen (s. -95):Kesän parhaat saavutukseniolivat Lohjalla pelatut FinnishTourin karsinnat, joissa sijoituinseitsemänneksi ja sain lähes täydenkortin ensi kesän FT-tourille.Sarfvikin naisten mestaruus oli myösyksi kesäni ehdoton kohokohta.Ennen näitä olin saanut paljonitseluottamusta voittamalla Talissaperinteisen Kyösti Rousti -Maljan(junioreiden avoin lyöntipeli, T18) jascratch-sarjan tuloksella 74 lyöntiä sekä viimeisen aluetourinosakilpailun Ruukki Golfissa. Yksi kesän huippuhetkiä oli niinikään Womens’ Bank Openin Pro Am -tapahtuma Vihdin HillSidessa. Oli todella mielenkiintoista ja opettavaista pelatasamassa joukkueessa tanskalaisen naisammattilaisen kanssa.Kaiken huipuksi joukkueemme sijoittui kisassa hopealle.Kesällä harjoittelin 3-4 kertaa viikossa. Yleensä käynlämmittelyn jälkeen kaikki osa-alueet läpi: aloitanlähipelistä ja sitten siirryn rangelle. Vahvuuteni ovatpitkät lyönnit; varsinkin draivini on tullut hyvin varmaksija myös pitkät raudat sujuvat. Eniten kehittämistä tarvitseeehdottomasti lähipelini, varsinkin chipit. Kesäisin kierränSarfvikissa noin kaksi kertaa viikossa. Tämän päälle tulevatkisojen harkkarundit ja kisakierrokset.Tavoitteenani on pärjätä seuraavina kesinä juniorien FJT:lläja päästä vähitellen myös FT:n kärkeen. Tietysti unelmana onEuropean Tour, mutta sinne on hyvin pitkä matka :)Niclas Heino (s. -95):Kesän paras saavutukseni oliAlastaro Golfissa FJT-finaalin 17.sija. Kauden kohokohta oli kuitenkinkategoria ensi kesän Finnish Tourillekarsinnoista Lohjalta, unohtamattahyvää matsia faijaa ja Anttiavastaan klubimestiksissä. Myösjunnujen klubimestis oli kiva voittaa.Treenaan koulun kanssa 2-3 krtviikossa aamuisin ja Riku Willmannin kanssa junnutreeneissä3 kertaa viikossa. Myös fysiikkaa vedetään oikeassa suhteessa.Kesäkaudella pelasin melkein päivittäin. Vahvuuksiani onse, että olen oppinut pelaamaan peliä kokonaisvaltaisestisekä lyöntieni pituus. Mikä pelin osa-alue vaatii enitenkehittämistä? Putti, putti ja putti.Ensi kesänä tavoitteeni on menestyä FT:llä ja saadakansainvälistä pelikokemusta mahdollisimman kovista kisoista.Tulevaisuudessa ammattilaisuus.Hannele Mikkola (s. -94):Kauden golf-kohokohtani jakesän parhaat saavutukseni?Ensimmäinen kunnon voittotulosmielessä Aluetourilla, pelasin+2 (74) Hyvinkäällä. Kisasinmyös Finnish Tourin karsinnoissaLohjalla sijoittuen toiseksi ja sainkortin koko ensi kaudelle. Pelasintällä kaudella kaikki Aluetouritsekä FJT:n osakilpailut yhtälukuunottamatta. Finnair JuniorTourin finaalissa olin jaetulla toisella sijalla, lyönnin päässävoitosta. Tänä kesänä tuli kilpailtua paljon. Kauden tavoiteolikin hankkia kilpailukokemusta ja oppia pelaamaan paineenalla.Harjoittelussa olen tottunut omatoimisuuteen. Tapaanvalmentajaani Ville Kallialaa kerran viikossa tai jokatoinen viikko, tilanteen mukaan. Kesäisin treenaan kokonaisiapäiviä, saatan olla aamukahdeksasta iltaseitsemään kentällätai harjoitusalueella. Kierroksia kertyy viikossa keskimäärinneljä. Jos on kisoja, kisakierroksia tulee 2-3 ja päälle1-2 harkkakierrosta. Treenipäivä koostuu kuitenkin useinmuustakin kuin lajiharjoittelusta. Lenkkeily, lihaskuntotreenitja venyttely ovat tärkeä osa harjoitteluani. Pyrin ainapitämään yhden päivän viikossa lepoa.Vahvuuteni on puttipeli. Tykkään lukea linjoja ja olenkehittynyt paljon. Urheilutaustani (telinevoimistelua, hiihtoa,uintia, koripalloa, baseballia ym. lajit) vuoksi hyvä fysiikkaon myös vahvuuteni. Lyöntitekniikkaa on hiottu perusvahvaksija varmaksi, lyöminen on vakaata. Eli fysiikka ja tekniikkaovat kunnossa. Eniten kehittämistä vaatii griinin ympärilläpelaaminen ja griinille lähestyminen.Yleensä en aseta itselleni konkreettisia tavoitteita, sillävihaan epäonnistumista, jos jään tavoitteestani. Ajattelenasioita enemmän kokonaisuutena. Yleisesti pelissäni tavoitteenaon oppia jokaisella kierroksella jotakin uutta. Maajoukkue onselkeä tavoite. Lisäksi toivon pääseväni pelaamaan enemmänkansainvälisen tason kisoja. Päätähtäimenä on Eurooppa Tour.31


Kenttätoimikunnan kokoonpano 2012Puheenjohtaja: Jari-Pekka HeinoJäsenet: Keijo Häyhä, Risto Kettunen,Kimmo Käyhkö, Timo Leminen,Petri Pessi ja Rauno Pusa (siht.)Jari-Pekka HeinoKenttätoimikunnanpuheenjohtajaSarfvik Magazine – syksy 2012Lähipelialueella voi harjoitella monipuolisesti.NC-väylän 12 bunkkeriremontti on aloitettu tänä syksynä.33


Sarfvikin kilpagolf etsiiyhteistyökumppaneitaSarfvik Golfklubi r.y. kehittää seuran urheilutoimintaa. Olemmeuudistaneet junioreiden harjoittelua tänä vuonna, mm.vahvistamalla organisaatiotamme puolipäiväisellä valmentajallaklubin oman pron lisäksi. Kunnianhimoisena tavoitteenaon tarjota koko perheelle mahdollisuus tutustua kilpagolfiin janauttia entistä enemmän tästä hienosta lajista. Edustamallasiyrityksellä on nyt mahdollisuus osallistua toiminnan tukemiseenkonkreettisella tavalla, josta kaikki osapuolet hyötyvät.Seppo PalminenUUTTA BUDDHAA PELIINPalmiselta on tulossa uusi kirja - lähde ennakkotunnelmiinensi keväänä Turkin Belekiin.Edelliset “Buddhan” golfmatkat ovat olleet menestys,uusi matka tarjoaa jälleen oivan tilaisuudenhakea rennompaa ja valoisampaa asennetta niinpeliin kuin elämäänkin.Turkki - Belek 6.4.2013SireneHotelli Sirene Golf DDDDD , all inclusiveKolme kierrosta Antalya Golf Clubilla, joista kaksiPashalla ja yksi Sultanilla. Yksi kierros sekä Caryan,että Nationalin kentillä. Mahdollisuus myös yhteen lisäpelipäiväänCornelia Golfissa hintaan 90 euroa/hlö.Tarjoamme yrityksellenne yhteistyökumppanuuttaSarfvik Golfklubi r.y:n kanssa vuonna 2013 seuraavasti:1. Maininta tuestanne Sarfvikin junioritoiminnasta kertovillekotisivuille ja Sarfvik-lehteen2. Sarfvikin green fee -liput (vaikka pukinkonttiin)– sopimukseen sisältyy 4 kpl Sarfvikin green fee -pelilippuja– mahdollisuus ostaa lisää lippuja hintaan 90 euroa/kpl(norm. 110-120 euroa)Kumppanuushinta vuodelle 2013 on 500 euroaToivottavasti pääsemme molempia osapuolia tyydyttäväänyhteistyöhön. Olen käytettävissä kumppanuuteen liittyvissäyksityiskohdissa.Sarfvik Golfklubi r.y.Rauno Pusatoiminnanjohtaja040 822 8229rauno.pusa@golfsarfvik.fiHinta 1400 e (hlö/2hh)TEEMA-MATKOJENHINTAANSISÄLTYY BÄGINKULJETUSLentoateriaterillisentilauksenmukaanKiitos vuoden 2012 tukijoille!Matkatoimisto Detur Finland OyEerikinkatu 24, 00100 HELSINKIPuh. 0207 850 854 (golfsuora)golf@detur.fi, www.detur.fi


Vuodesta 1991Alueellista erikoisosaamista &tuloksellista toimintaa!Espoo, Helsinki, Kauniainen, Kirkkonummi ja eteläinen rannikkoalueMYYNNISSÄ TAPIOLASSAOTSOLAHDEN LÄNSIRANNALLAOmakotitalo yht. 406 m² + atMh. 1.640.000€HUIPPUVÄLITTÄJÄTHUIPPUKLUBIN JÄSENILLEMarja TolvanentoimitusjohtajaLKV0400 416 403tolvanen@marjatolvanen.fiMarja-LeenaLaurila-SchlobohmvaratoimitusjohtajaKED, LKV050 594 4853marja-leena.laurila@marjatolvanen.fiPetri Tolvanenasiakkuusjohtaja0400 921 261petri.tolvanen@marjatolvanen.fiTaina PitkänentoimistonhoitajaKED, LKV040 543 1562taina.pitkanen@marjatolvanen.fiMarja Tolvanen Oy lkv Westendintie 99-101 info@marjatolvanen.fiPuh. 09 435 5120 02160 Espoo www.marjatolvanen.fiVälityspalkkiomme velattomasta myyntihinnasta 3,5 % + alv 23 % (4,31 %)


pron palstaRiku SoravuoSarfvik Magazine – syksy 201236Taas on yksi golfkesä takanapäin. Tuntuu siltä, että vuosi vuodelta kesätovat aina vaan lyhyempiä ja pelit loppuvat jo ennen kuin ovat edesalkaneet. Ja edessä on kostea, pimeä syksy sekä alkutalvi, meille golfareilleikään kuin vihollinen! Toki täytyy muistaa, että kesä ja syksyolivat hyvin vetisiä, mikä osaltaan varmasti vaikutti itse kunkin pelimääriin.Erikoisesta kesästä huolimatta kenttämme ja harjoitusalueet olivatloistavassa kunnossa ja siitä iso kiitos kuuluu kenttämestareillemme.En usko, että kovin monella klubilla olisi ollut parempiagriinejä kuin meillä. Vanhan kentän uusitut griinit, 7 ja 9, saatiinmyös huippukuntoon.Talviharjoittelu alkaa 14.11. tutussa paikassa, Season Golfin kuplahallissa.Tarkoituksena on vetää yksityis- ja pienryhmätunteja. Tietenkinjo perinteisiksi tulleet nais- ja senioritoimikunnan tunnit jatkuvatsamoilla paikoilla.• Naistoimikunta; treenit keskiviikkoisin 10.00-11.00.• Senioritoimikunta; treenit keskiviikkoisin 11.30-12.30.Treeneihin ilmoittaudutaan suoraan minulle, soittamalla, tekstiviestillätai sähköpostilla.Teille, joille kyseiset ajat eivät sovi, suosittelen erikseen sovittuayksityistuntia tai hyvänä vaihtoehtona pienryhmätuntia. Ryhmänvoi kasata tutuista tai perheenjäsenistä. Ehkä treenaaminen kaverinkanssa on helpompaa. Kannattaa sopia vakiovuoro, niin tuleetreenattua säännöllisesti ja kehitys on myös taattua.Kaikilla on erilaiset kyvyt ja tavoitteet. Motivaatio treenata on yksitärkeistä seikoista. On syytä hahmottaa oma halu ja ajankäyttökun talvitreeniohjelmaa laaditaan. Oman kunnon kartoitus sekäliikkuvuuden ja swingitekniikan arviointi ovat myös tarpeen. Jutellaanensimmäisellä tapaamisella näistä ja tehdään realistinen treeniohjelma,jolla tavoitteet ovat saavutettavissa. Muistakaa, ettäparemmaksi pelaajaksi tullakseen ei aina tarvitse swingiä muutella!Jos tuntuu siltä, että peli pitäisi/voisi olla ensi vuonna vähän parempaakuin tänä vuonna, ja ehkä jopa nautittavampaa, ottakaaminuun yhteyttä niin pohditaan yhdessä millä keinoin saataisiinasia mahdollisesti järjestymään.Sarfvikin golfjumppa alkaa perjantaina 11.1.2013. Paikka ja aikaovat samat kuin ennen, klo 13.00-14.00 Töölön Palloiluhallilla.Asiasta tullaan tiedottamaan myöhemmin lisää Golfboxin kauttaja Sarfvikin omilla sivuilla.Lopuksi täytyy todeta, että olipahan RYDER CUP!Nähdään Season GolfissaRiku SoravuoKänny 050 5772 283 tai rsoravuo@gmail.com


pron palstaRikupekka WillmanSarfvik Magazine – syksy 2012Syksy on edennyt jo pitkälle ja tätä kirjoittaessani miltei kaikki golfkentätovat jo pelikelvottomia jatkuvien sateiden vuoksi. No, positiivisestiajateltuna edessämme on jälleen loistava mahdollisuus kehittäätaitojamme halliolosuhteissa seuraavat 5-6 kuukautta. Tuntuu siltä,että vastahan kesä alkoi ja nyt olemme jälleen talven kynnyksellä.Kausi on tuonut paljon uutta sekä junioreille että myös valmentajalle.Suurimpana antina ja ilon aiheena itselleni on ollut se, ettäolen tavannut aivan mahtavia nuoria! Minut on otettu varauksettavastaan junioreiden keskuudessa ja kiitos siitä kuuluu teille! Myösseuran sisällä olen tutustunut hienoihin ihmisiin, joiden yhteinentavoite on viedä seuran junioritoimintaa eteenpäin. Tämä on hyvänjuniorityön kivijalka!Golf on pitkäjänteistä itsensä kehittämistä, missä oma-aloitteisuusja itsensä haastaminen ovat arkipäivää. Itse korostan valmennuksessani,että prosessi on paljon tärkeämpää kuin lopputulos.Kun jaksat aina tehdä asiat niin laadukkaasti ja hyvin kuin pystyt,niin lopputulos kyllä seuraa ennemmin tai myöhemmin. Tätäajatusmallia pyrimme toteuttamaan jatkossakin aina, kun otammemailan käteen ja teemme jotain lajiin liityvää. Toinen kantava voimakaikessa kehittävässä toiminnassa on tavoitteellisuus. Teemmepaljon harjoituksia, missä urheilija itse asettaa tavoitteita päivittäiseenharjoitteluun liittyen ja keskittyy vain niihin. Koen, ettätällainen harjoittelu on omiaan kehittämään lapsen/nuoren omaaloitteisuutta,itseohjaavuutta ja mikä tärkeintä, itseluottamusta.Kaiken tämän lisäksi kun muistamme olla rehellisiä itseämme kohtaan,olemme erittäin hyvällä polulla!Kyseiset toimintatavat eivät välttämättä ole helppoja nuoren sisäistää,mutta askel kerrallaan mennään eteenpäin. Kaikki me kehitymmeyksilöllistä vauhtia ja varsinkin lasten kehityskaaret ovatyksilöllisiä. Ensimmäisen kesän aikana olemme saavuttaneen moniatavoitteita, mutta prosessin ensimmäiset osaset ovat vastaasettumassa paikoilleen. Kun teemme asiat niin hyvin kun vainvoimme ja olemme rehellisiä itsellemme, on lopputulos aina mieleinen.Tulokseen liittyvää painetta on vain niillä,joiden harjoittelu ei vastaa odotuksia!Hyvää syksyn jatkoa!Rikupekka Willman37


Luomumansikkaa ja hyväälähiruokaa upeassa miljöössäSarfvik Magazine – syksy 2012Kesä 2012 oli aikaisempia kausia sateisempi,mutta tästä huolimatta Sarfvikin kentilläja ravintolassa riitti asiakkaita paikoin ruuhkaksiasti. Ravintolan käyttöaste oli hyvä jatarjonta houkutteli tänäkin vuonna jäsentenlisäksi myös ulkopuolisia asiakkaita. Erityisestilounasruokailijoiden määrä oli runsas. Myöserilaiset tapahtumat kokosivat ravintolaan uusiaja vanhoja asiakkaita viihtymään hyvänruoan äärelle leppoisessa tunnelmassa.Hyvän ruoan ystäviä palveltiin kuluneellagolfkaudella uudistuneen ruokalistan jalaajentuneen vitriinitarjonnan muodossa.Itse tehtyjen tuotteiden tarjontaa lisättiin,samoin pyrittiin suosimaan lähellä tuotettujaraaka-aineita. Erityisen maukkaanamuistona jäivät mieleen luomumansikat,joita ravintola tarjosi asiakkailleen mansikkakautena.Vastaavanlaista yhteistyötäeri tuottajien kanssa pyritään kehittämäänjatkossakin. Aikaisempien kausien tapaanmaukas kotiruokalounas keräsi päivittäinrunsaasti nautiskelijoita tuttujen suosikkiensäilyttäessä paikkansa à la carte -listalla.Hyvä ruoka ja välitön tunnelma saivat asiakkailtakiitosta, mikä ilahdutti koko henkilökuntaa.Asiakkaiden toiveesta myös taukotupientarjontaa lisättiin kuluneella kaudella. Uudistusoli hyvä ja onnistunut, mutta harmittavastituotteiden hävikki oli melkoisensuurta. Kolmannes asiakkaista unohti maksaaostoksensa, mikä on valitettavaa. Tästähuolimatta taukotupien tarjontaa pyritäänjatkossakin ylläpitämään.Makunautintoja pimenevään juhlakauteenHiljalleen pimenevä syksy muistuttaa jojoulun lähestymisestä ja se on tiedostettumyös ravintolassa. Gourmet Sarfvikin perinteinenjouluruokatarjonta jatkuu entistenvuosien tapaan. Perinteiset herkut jaerikoisemmat tarjottavat on helpointa tilatavalmiiksi suoraan kotiin. Tarjolla olevatvaihtoehdot ja tilausohjeet löytyvät ravintolanomilta nettisivuilta osoitteesta www.gourmetsarfvik.fi heti marraskuun alussa.Tee tilauksesi ajoissa ja varmista joulun parhaatherkut juhlapöytääsi!Ravintolan henkilökunta, Teemu Mattila, Nina Luhtanen ja Tatu Troberg, kiittääasiakkaitaan kuluneesta kaudesta.Joulun tunnelmaan voi virittäytyä jo ennaltaTuomaan markkinoilla Helsingin Senaatintorilla7.-22.12.2012 välisenä aikana.Gourmet Sarfvik on edustettuna aikaisempienvuosien tapaan, tänä vuonna yhteisessämyyntipisteessä kuopiolaisten Partasenkalakukkokauppiaiden kanssa. Torimyynnissäon klassikon aseman saavuttaneidensilakoiden ja limpun ohella muun muassataatelikakkua ja joulusinappeja.Pikkujoulusesongin aikaan asiakkailla onmahdollisuus tilata tarjoilut Gourmet Sarfvikinkautta tapahtumiinsa. Myös ravintolasalinkäyttö pikkujoulutilaisuuksiin onmahdollista off season -kaudella. Vapaitaaikoja pikkujoulujen järjestämiseen kannattaatiedustella suoraan ravintolasta.Herkkuja tilaisuuksiin ja kodin juhliinUutta kautta odotellessa ravintola hiljeneetalvikaudeksi, mutta osaavien kokkien taidonnäytteistävoi toki nauttia myös off season-kaudella. Cateringpalvelu jatkaa toimintaansamyös talvella ja asiakkaiden onmahdollista tilata ammattitaidolla valmistettuaruokaa suoraan kotiin tai erilaisiin tilaisuuksiin.Tarjonta suunnitellaan aina yksilöllisestiasiakkaan toiveiden mukaan. Aikuistentilaisuuksien ohella kannattaa huomioidamyös lapset. Gourmet Sarfvikin uusimpiataidonnäytteitä ovat olleet AngryBirds -kakut, jotka ovat ilahduttaneet jo lukuisialapsijuhlijoita yksityistilaisuuksissa.Makuhermoja kannattaa helliä siis myöskylminä ja pimeinä kuukausina!Kiitokset kaudesta ja palautteestaRuokailijoiden antama palaute ravintolantoiminnasta oli positiivista ja kannustaajatkamaan samoilla linjoilla tulevaisuudessakin.Kaikki annettu asiakaspalaute huomioidaantulevaa toimintaa suunniteltaessaja kävijöiden toiveet toteutetaan mahdollisuuksienmukaan. Koko ravintolahenkilökuntahaluaa kiittää lämpimästi kaikkiaasiakkaitaan kuluneesta kaudesta! Toivottavastiasiakkaillemme jäi yhtä hyvä mielikuin ravintolan henkilökunnalle.Rosa Puhakainen-Mattila38


Gourmet Sarfvikin perinteinen jouluruokatarjontajatkuu entisten vuosien tapaan. Perinteiset herkut jaerikoisemmat tarjottavat on helpointa tilata valmiina,kotiin toimitettuina.Sarfvik Magazine – syksy 2012Erilaiset tapahtumat kokosivat ravintolaan uusia ja vanhoja asiakkaita.39


TekniikkalajitämäkinUusi Audi Q5Tekniikka on kaikki kaikessa sekä viheriöllä että matkallasinne. Siksi Audi on teiden lisäksi tuttu näky myös golfkentillä.Jatkuvatoimisella quattro-nelivedolla varustettu Q5 ontäydellinen valinta niin kaupunkiin kuin pitkille maantietaipaleillekin.Golfareiden viihtyvyyden takaa tilava matkustamosekä suuri, muunneltava tavaratila. Tutustu osoitteessa audi.fiAlk. 54.990 €Audi Q5 2.0 TDI quattro S tronic 130 kW (177 hv): autoveroton hinta: 40.550 €, arvioitu autovero14.439,96 €*, kokonaishinta: 54.989,96 €. Vapaa autoetu 1.005 €/kk, käyttöetu 810 €/kk.Keskikulutus 6,0 l/100 km. *CO₂-päästöt 159 g/km. Hintaan lisätään jälleenmyyjäkohtaisettoimituskulut. Kuvan auto erikoisvarustein.

More magazines by this user
Similar magazines