13.07.2015 Views

Tawast Info 1/04

Tawast Info 1/04

Tawast Info 1/04

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Tawast infoHYVÄT GOLFIN YSTÄVÄT!Edessämme on jälleen uusi golfin vuosi, klubimme osalta viidestoista. Olkoon se meille kaikille suosiollinen. Miellyttäviähetkiä yhteisen harrastuksemme parissa, hyviä tuloksia kilpailuihin osallistuville, uusia ystävyyssuhteita, kaikkeasitä, mitä golf parhaimmillaan voi tuottaa. Nauttikaamme!Loppukesästä 2003 valmistunutta kentän perusparannus- ja hoitosuunnitelmaa on lähdetty määrätietoisesti toteuttamaan.Loppukaudesta pelaajat havaitsivat jo 6. viheriön korjaustyöt. Siellä vanha kasvukerros kuorittiin pois jakorvattiin uudella samalla muotoja lisäten. Viheriö kylvettiin, ja se ehti jo orastuakin ennen talven tuloa. Jännitykselläodotamme, miten se on talvehtinut.10. viheriöllä tehtiin talven kynnyksellä perusteellinen korjaus. Maata kuorittiin pois noin metri. Vasemmassa etukulmassabunkkerin vieressä kasvanut kuusi kaadettiin, samoin vasemmalla sivustalla olleet pari muuta puuta. Bunkkerinja viheriön välissä ollutta kalliota räjäytettiin, jotta viheriön laajennus pelisuuntaan vasemmalle voitiin toteuttaa.Uusien salaojien asennuksen jälkeen alue muotoiltiin uudelleen. Kasvukerrosten rakenteessa hyödynnettiin tämänhetken parasta tietämystä viheriöiden rakentamisesta. Viheriön kylvö ehdittiin toteuttaa juuri ennen talven tuloa.Silmämääräisesti väylä näyttää edelleenkin sangen haasteelliselta, lähestymisen osalta ehkä hiukan helpommaltakuin aikaisemmin. Syksyllä nähdään, mihin suuntaan lyöntikeskiarvo muuttuu. Nyt se oli 6,1.Väylän 4 vasemmalla puolella lähellä viheriötä oleva laskeutusallas perattiin talvella osana EU-rahoitteista JÄRKIhanketta.Samassa yhteydessä perattiin myös laskeutusaltaaseen johtava oja. Viime kesänä hankittu uusi maa-alueväylän 3 vasemmalla puolella on siistitty ja odottaa nyt lopullisia suunnitelmia väylän uusimiseksi.Yhdistyksen puolella vuosi 2004 tulee olemaan nuorison vuosi. Panostukset juniorijäsenten määrän kasvuun ja pelitaitojenkohottamiseen ovat suuremmat kuin koskaan seuran historiassa. Tämä on linjassa Golfliiton ja Opetusministeriönlinjausten kanssa. Tavoitteena on junioreiden osuuden kasvu 20%:iin ja menestyminen niin Tsemppi-,alue- kuin valtakunnallisissakin kilpailuissa.Kilpapelaajille ensi kesä tulee tarjoamaan uusia haasteita. Syyskuun lopulla toteutetaan talven aikana kypsyteltyidea kaksipäiväisestä kilpailusta kolmella kentällä. Tähän Hämeenlinnan seudun kenttätarjonta antaa hyvät mahdollisuudet.Lauantaina pelataan Aulangon ja Hattulan 9-reikäiset kentät ja sunnuntaina finaali Tawastissa. Kilpailumuotonaon 2 hengen scramble, ja kisa on avoin kaikille golffareille. Elokuun lopulla vietetään Hämeenlinnassa työpaikkaliikunnanvaltakunnallista festivaalia, ja Tawast Golf on tapahtumaan liittyvän golfin työpaikkaliikunnan SMkisojennäyttämö. Kaiken kaikkiaan kentällämme järjestetään 13 avointa kilpailua, joista 2 erityisesti senioreille ja 1naisille. Tämän lisäksi perinteiset seuran omat kilpailut ovat entisillä paikoillaan. Kilpailukalenteriasuunniteltaessa on kuitenkin pidetty mielessä tosiasia, että suuri osa jäsenistöstä eikoskaan kilpaile, ja heille on löydyttävä riittävästi peliaikoja hyvän harrastuksen parissa.Hyvää Golfkautta 2004!Heikki AaltonenToimitusjohtaja1/2004T a w a s t 1 i n f o

Golfvuosi 2003TAWASTIA GOLF & COUNTRYCLUB OY:N TOIMINTAKERTO-MUKSESTAGolfvuosi 2003 oli varsin poikkeuksellinen. Erittäinpitkän ja ankaran talven jäljiltä paljastui varsin suuriatuhoja etenkin viheriöille koko eteläisessä Suomessa.Osa kentistä onnistui pelikauden aikana korjaamaanvahingot, osa ei. Talven tuhot olivat meillä nähtävissävielä pitkälle loppukauteen. Poikkeuksellisen kylmäkevät ja ennätykselliset heinäkuun helteet eivät yhtäänhelpottaneet kenttähenkilökunnan ponnistelujapeliolosuhteiden parantamiseksi. Tämä kaikki näkyimyös kentän käytössä pelikaudella. Pelikierroksiakertyi kaikkiaan 25 817, jossa laskua edellisen vuodenennätyksestä 7,5% eli palattiin vuoden 2001 tasolle.Myös greenfee-pelaajien määrä laski. Nyt päädyttiintältä osin 4 546 pelaajaan, lasku 10%.Yhtiön osakepääoma 31.12.2003 oli 102 090 euroa,ja osakkeisiin liittyviä varsinaisia pelioikeuksiaon yhteensä 750 kappaletta. Vuoden 2003 aikana yhtiövuokrasi osakkeenomistajien pelioikeuksia yhteensä45 kappaletta.Kentän hoidosta vastasivat kenttämestari, apulaiskenttämestarija kaksi kentänhoitajaa sekä seitsemänkesätyöntekijää.Vaikeudet viheriöiden kanssa saivat aikaan sen, ettähallitus asetti työryhmän valmistelemaan kokokenttää koskevaa kehittämis- ja perusparannussuunnitelmaa.Työryhmä saikin työnsä valmiiksi syksynkuluessa. Se oli jäsenistön kommentoitavana nettisivuilla,ja saadun palautteen jälkeen hallitus hyväksyiesityksen. Syksyn aikana käynnistettiin jo ensimmäisettoimenpiteet, ja yhtiöllä on nyt tältä osin valmissuunnitelma.Tilivuoden 2003 investoinnit olivat yhteensä99179 euroa. Suurimmat hankinnat olivat roughleikkuri,toinen väyläleikkuri, jonka käyttöönottosiirtyi kaudelle 2004 sekä kauan kaivattu ulko-wcväylien 13 ja 14 välille. Loppusyksystä toteutettiinmyös väylän 6 viheriön pinnan uusiminen kylvönäsekä väylän 10 viheriön perusteellinen kunnostus.Klubiravintolan tilat on vuokrattu BankettipalvelutOy:lle ja Pro Shop -tila Hannu Kuussaarelle. Kyseisetsopimukset jatkuvat myös tilivuonna 2004. Tilivuoden2003 aikana yhtiöllä oli yksi vakinainen toimihenkilö,toimitusjohtaja Kari Kuivasaari30.4.2003 saakka ja hänen toimivapautensa ajaksi1.5.2003 alkaen nimitetty toimitusjohtaja HeikkiAaltonen.Yhtiön hallitukseen kuuluvat Olli Liusjärvi (pj),Pekka Heinonen (vpj), Arto Kajanto, Reino Lehtonen-Palmrothja Rauli Virtanen. Tilintarkastajina toimivatVoitto Järvelä (HTM) ja Peter Serlachius sekävaratilintarkastajana Jorma Anttila (KHT).Tilivuoden liikevoitto oli suunnitelman mukaisten69 308 euron poistojen jälkeen 37 033 euroa voitollinen.Tilikauden tulos oli verojen ja 46 703 euronpoistoeron lisäyksen jälkeen 9 534 euroa tappiollinen.Osakeyhtiön talousluvut sivulla 6.TAWAST GOLF RY:NTOIMINTAKERTOMUKSESTAVuonna 2003 golfin harrastajien määrän kasvu pienenihiukan edellisiin vuosiin verrattuna. Odotettua100 000 pelaajan rajaa ei aivan saavutettu, vaan kaudenlopussa golfseurojen yhteinen jäsenmäärä oli99 451. Kasvua hillitsi varmasti osaltaan kova pulapelimahdollisuuksista varsinkin Etelä-Suomessa. Nykyisetkentät eivät voi ottaa enää uusia jäseniä. Vaikkauusia kenttiä on runsaasti rakenteilla, tulee etenkinEtelä-Suomi kärsimään kenttäpulasta vielä pitkään.Hämeenlinnan seudulla aloitti kaudella kaksikinuutta 9-reikäistä kenttää toimintansa. Rakennustyötkahden täysimittaisen kentän aikaansaamiseksi käynnistyivät.Näistä Linna Golf lähelle Vanajanlinnaavalmistuu aikataulun mukaan pelikaudelle 2005 jaAulangon lähistölle sijoittuva Aulanko Golf kaudelle2006. Hallitus päätti olla merkitsemättä AulankoGolf Oy:n osakkeita. Kenttien valmistuttua seudustamuodostuukin melkoinen golf-keskittymä joka käsittääyhteensä 6 kenttää ja 81 reikää.Tawast Golf ry:n jäsentilasto:2001 2002 2003Naissenioreita (yli 49v.) 129 141 154Naisia (22v. - 49v.) 97 104 83Tyttöjä (alle 22v.) 23 29 30Naispuoliset yhteensä 249 274 267Miessenioreita (yli 54v.) 145 166 181Miehiä (22v. - 54v.) 388 374 358Poikia (alle 22v.) 85 97 96Miespuoliset yhteensä 618 637 635Jäseniä yhteensä 867 911 902Tilastosta on selvästi nähtävissä suurten ikäluokkiensiirtyminen seniori-sarjoihin ja toisaalta nuortentasainen kiinnostus lajia kohtaan.T a w a s t 2 i n f o

TalousYhdistyksen tilivuoden tuotot olivat 183 550 euroaja tulos 9 819 euroa voitollinen. Yhdistyksen suurimmattuotot olivat vuosimaksut 120 000 euroa, pelioikeuksienvuokrat 26 922 euroa ja kilpailutuotot29 992 euroa. Yhdistys lyhensi hankkimiinsa TawastiaGolf & Country Club Oy:n osakkeisiin liittyviäpitkäaikaisia lainoja 50 456 eurolla. Vuonna 2004maksetaan lainan viimeinen erä, jonka jälkeen yhdistyson velaton. Kaikki yhdistyksen omistamien 50osakkeen pelioikeudet olivat vuokrattuina lähinnäjunioreista pois siirtyneille nuorille pelaajille. Vuokraustoimintaon yhdistykselle verollista liiketoimintaa.Tasoitus- ja kilpailutoimintaVuosi 2003 sujui kilpailuiden järjestämisen osaltaedellisten vuosien viitoittamaa tietä. SM-tason kilpailujaei seuramme vuonna 2003 järjestänyt. Tärkeimmättapahtumat olivat FGT:n haastajakiertueen2.osakilpailu, joka järjestettiin 5.7.2003 sekä junioreidenTsemppitour, joka pelattiin 19.6.2003.Kauden aikana järjestettiin avoimia kilpailuja kaikkiaan9 ja näissä kirjattiin 1036 suoritusta. Yhdistyksensisäisiä kilpailuja oli 23 ja näissä yhteensä 1676kilpasuoritusta. Yritys- ja kutsukilpailuihin osallistui1102 pelaajaa.Perinteisen seuran reikäpelimestaruuden “HennessyCupin” voitti Pekka Salo, joka finaalissa voittiJaakko Wilskan. Perhemaljan voittivat Ritva ja ErkkiSaarenkanta.Tawast Golf ry:n mestaruuskilpailujen 23. -24.8.2003 tulokset, SCR:Miehet A 54 r.1. Salo Pekka 2252. Kajanto Heikki 2273. Virola Tomi 233Pojat 18-v 36 r.1. Hiekkaranta Jaakko 1562. Haaparanta Markus1613. Kannisto Turo 162Seniorit 55-v 36 r.1. Pönni Toivo 1592. Vehkaperä Heikki 1613. Kajanto Arto 171Seniorit 65-v 36 r.1. Hyvärinen Olli 1802. Ala-Nikkola Jussi 1863. Sarjanto Kari 190* Sijat ratkaistiin 2. uusintareiälläNaiset 36 r.1.Tiainen Auli 1752. Pönni Minttu 1923.Korkia-Aho Maritta 200Miehet B 54 r.1. Kerkola Jarkko 1602. Järvinen Pasi *1683. Kuitunen Risto *168Seniorinaiset 50-v 36 r.1. Strandberg Tarja 1952. Hossi Aila 2003. Nuutinen Heli 204Tytöt 18-v 36 r.1. Kaartinen Laura 1892.Tiainen Heli 190Seniorinaiset 60-v 36 r.1. Stenius Briitta 2002. Nenonen Riitta 207Jäsenistön tasoituskehitys 2001-2003Tasoitusluokka Jäseniä 2001 %1 alle 4,5 20 3,02 4,5 – 11,4 96 11,13 11,5 – 18,4 164 18,93 18,5 – 26,4 210 24,25 26,5 – 36,0 180 20,86 36,0 – 54,0 197 22.7Yhteensä 867Tasoitusluokka Jäseniä 2002 %1 alle 4,5 20 2,22 4,5 – 11,4 97 10,73 11,5 – 18,4 175 19,23 18,5 – 26,4 220 24,15 26,5 – 36,0 215 23,66 36,0 – 54,0 184 20,2Yhteensä 911Tasoitusluokka Jäseniä 2003 %1 alle 4,5 20 2,22 4,5 – 11,4 96 10,63 11,5 – 18,4 173 19,23 18,5 – 26,4 233 25.85 26,5 – 36,0 212 23,56 36,0 – 54,0 168 18,7Yhteensä 902EdustuspelaajatKauteen 2003 lähdettiin hieman muuttuneella kokoonpanolla.Edustuspelaajien lukumäärä vähenikahdella koska Marko Helén siirtyi Hattula BusinessGolfin toimitusjohtajaksi ja Juha Perälä päätti pitäävälivuoden golfista.Edustuspelaajien kesä pyöri vahvasti kansallisenkilpailukalenterin ympärillä. Tawast Golfista Suomenykköskiertueella FGT:llä esiintyivät Jyry Peltomäki(pro), Tomi Virola sekä Kalle Ahtiainen. MenestysFGT:llä oli varsin laimeaa. Jyry sijoittui kaudenFGT-rankingissa sijalle 45. Kalle oli loppupisteissähyvän Messilän osakilpailun ansiosta 52. Edustuspelaajienkauden parhaasta saavutuksesta vastasi Jyry sijoittumallaSuomen PGA-mestaruuskilpailuissapronssille. Jyry muistaa varmasti ikuisesti Nordcenterinavauskierroksensa, jolla mies taituroi huikean tuloksen,65.Suomen kakkostourilla, Haastajakiertueella, esiintyiyhteensä 6 tawastilaista. Menestys oli vaisua, eikäHaastajakiertueen kautta kukaan saavuttanut korttiaFGT:lle ensi kaudeksi. Muusta kilpailumenestyksestämainittakoon Lasse Karikosken voitto kentänhoitajienSM-kilpailuissa sekä Tomi Virolan voitto Jacob´sCreek -kilpailun Suomen finaalissa. Palkinnoksi To-T a w a s t 3 i n f o

mi pääsee nauttimaan Australian auringon lämmöstähelmikuussa.JunioritoimintaKauden 2003 talviharjoittelu tapahtui entiseen tapaantenniskeskuksessa sekä muutaman kerran Ellivuorenhallissa. Viisi junioria osallistui myös Espanjanharjoitteluleirille. Toukokuussa järjestetty golfkouluoli jälleen menestys. Golfin alkeita opetteli nelisenkymmentä7-13-vuotiasta tyttöä ja poikaa. Golfkoulutoteutettiin yhteistyössä seuran edustuspelaajienja edustusjunioreiden kanssa.Kauden parhaat sijoitukset kilpailuissa tulivat 16-vuotiaitten tyttöjen reikäpelin SM-kilpailuissa. LauraKaartinen voitti hopeaa ja Laura Nuutinen hienostipronssia. Saavutus oli seuran historian paras. JFATkiertueellaMarkus Haaparanta, joka nyt pelasi viimeistävuotta junioreissa, sai pisteitä kahdessa osakilpailussa,Laura Kaartinen neljässä ja Laura Nuutinenkolmessa. Aluetourin kisoissa Markus Haaparanta saipisteitä jokaisessa osakilpailussa. Tsemppitourilla IlonaRauhamäki sijoittui kokonaispisteissä toiseksivoittaen Loimaan osakilpailun. Valtakunnallisessa finaalissahän oli kuudes. Coca Cola Golfissa LauraKaartinen voitti sekä alueellisen että valtakunnallisenfinaalin sarjassa tytöt 16v. Turo Kannisto oli valtakunnallisessafinaalissa hopealla sarjassa pojat 16v.Sarjassa tytöt 12v Ilona Rauhamäki oli toinen sekäalueellisessa että valtakunnallisessa finaalissa.Laura Kaartiselle myönnettiin kauden päätteeksiVuoden juniori -palkinto. Turo Kannisto palkittiinensimmäisen kerran jaettavalla tunnollisen harjoittelijanpalkinnolla.Seuran junioreiden määrässä ei vuonna 2003 tapahtunutmuutosta. Alle 22-vuotiaita tyttöjä oli 30 japoikia 96.Junioritoimikunnan ovat vuonna 2003 muodostaneetKari Kaartinen (pj), Timo Hiekkaranta sekä JariRauhamäki. Valmentajana on toiminut Jouni Vilmunen.NaistoimintaNaistoimikunnan kausi avattiin kokoontumalla 5.päivänä toukokuuta klubilla ideoimaan ja suunnittelemaantulevaa kautta. Kevään ohjelmassa oli myöspelitaitojen kehittämistä Pro Hannu Kuussaarenopastuksella. Varsinainen pelikausi alkoi 29.5. perinteiselläkapteenin lippukilpailulla. Kauden aikana pelattiinkaikkiaan yhdeksän yhteistä kilpailua. Pelimuotoinavaihtelivat pistebogey, lyöntipeli, scramblesekä lippukilpailu. Pelipäivinä olivat joko lauantai taisunnuntai. Osallistujien määrä kilpailua kohden olin. 20 - 30 pelaajaa.Valtakunnallista naisten päivää vietettiin 15. kesäkuutakilpailun merkeissä. Avoin naisten kilpailu pelattiinheinäkuun 17. päivänä, sponsoreina Viking Linesekä Sisley.Seuraotteluissa AGK - TawG ja TawG - AGK tulivoitto kotiin molemmissa. Triangelissa TawG - LG -HyG saavutettiin kaivattu voitto kotikentällä. Espoossapelatun EGS - AG - TawG -ystävyysottelunvoiton vei Aura Golf.Naisten kesäretki tehtiin Saloon Wiurila Golfiin.Ensimmäistä kertaa pelatun naisten reikäpelinvoitti Salla Kivinen, toiseksi tuli Auli Tiainen ja kolmanneksiRiitta Nenonen.Naiset valitsivat ensimmäistä kertaa Tawastin Ritarin.Kriteereinä valinnassa on käyttäytyminen kentällä,klubilla ja vaikkapa parkkipaikalla. Eniten ääniäsai Jorma Laaksonen.SenioritoimintaSeniorien kilpailukausi muodostui perinteiseen tapaanTawastin ja Aulangon yhteisestä viikkokilpailusarjasta,sisäisestä reikäpelikilpailusta, yhdestä avoimestakilpailusta sekä seuraotteluista. Uutta vuodelle2003 oli talviharjoittelukokeilu, joka saikin varsinmyönteisen vastaanoton. Toimintaa tullaan laajentamaanvuonna 2004.Seniorien avoin kilpailu Nordea Senior Open jouduttiinedellisen vuoden tapaan keskeyttämään ja siirtämäänukkosen vuoksi. SCR-sarjan voitti Olli Hyvärinen,HCP-sarjan Olli Pöllänen. Naisten SCR-sarjassaparas oli Tarja Strandberg. Seuraottelut KurkGolfia ja Kymen Golfia vastaan pelattiin kotikentällä.Edellinen voitettiin, jälkimmäinen hävittiin erittäinniukasti. Kaupunkiottelu Hyvinkäätä vastaan voitettiin.Valtakunnallisella Senior Tourilla Toivo Pönni oli7., Heikki Vehkaperä 21. ja Raimo Ahtiainen 48. SeniorScratch Tourilla Toivo Pönni oli 6. ja HeikkiVehkaperä 7. Toivo Pönni valittiin menestyksensä perusteellasenioreiden EM-kisajoukkueeseen. Kilpailukäytiin Slovenian Pledissä.Senioreiden uudella Välitourilla parhaiten menestyiArto Kari, joka Imatralla sijoittui kolmanneksi.Aluetourin loppukilpailuun selviytyivät Arto Kari (sijoitus22.) ja Armas Loponen (sijoitus 43.).Yhteinen viikkokilpailusarja Aulangon Golfklubinkanssa keräsi lähes tuhat kilpailusuoritusta. Miestensarjan voitti TawG:n Armas Loponen. Naisten sarjassavoiton vei AGK:n Terttu Oksanen. Toiseksi sijoittuiTawG:n Tuula Ruuska. Seniorien reikäpelikilpailunvoitti Raikko Salo, joka loppuottelussa kukistiToivo Pönnin 1/0.Kilpailukausi päätettiin 2.10.2003 käydyllä kisalla,jossa SCR-sarjan voiton vei Jouko Tarkiainen tasatuloksellaArto Karin kanssa. Pistebogey-kisan voittiT a w a s t 4 i n f o

Rauno Tuomala.Senioritoimikuntaan kuuluivat vuonna 2003Armas Loponen (vastaava), Tarja Strandberg, HeikkiErkkilä, Esko Raitanen ja Heikki Aaltonen.KlubitoimintaGolfkausi avattiin perinteisesti vappulounaalla,avauslyönnin suoritti fore-huutojen siivittämänä klubinkapteeni Heikki Vehkaperä.Kauden sisäisten kilpailujen sarjan aloitti MembersOnly -parikilpailu toukokuussa. Kilpailun jälkeenvietettiin italialaisen viinin iltaa. Juhannuksen alla olikapteenin järjestämä perinteinen Juhannusgolf. Pelinjälkeen loimutettiin lohta ja kuunneltiin haitarimusiikkia.Heinäkuun puoleen väliin oli suunnitelturosvopaisti-ilta, mutta se jouduttiin lukuisten yhteensattumienvuoksi peruuttamaan. Seuraava tapahtumaoli illanvietto ja peli Kuutamogolfin merkeissäelokuun lopulla. Pelin jälkeisestä viihteestä vastasiHarri Kentala yhtyeineen. Kausi päätettiin perinteiselläEverybody-kisalla ja sen jälkeen yhteisellä kaudenpäättäjäistilaisuudella. Tässä yhteydessä jaettiinmyös klubin sisäisten kilpailuiden palkinnot. Illankruunasi pimeässä yössä upea ilotulitus, josta vastasivalvojamme Seppo Kekäläinen, ilotulituksen SMjoukkueenjäsen.Päättäjäistilaisuudessa palkittiin myös vuoden aikanaansioituneita jäseniä.Seuran seniorivastaava Armas Loponen palkittiinSepon Lautasella, Jaakko Hiekkaranta Topin Pokaalillasekä Laura Kaartinen Vuoden juniori -palkinnolla.Uutena palkitsemisena Turo Kannistolle ojennettiinVuoden junioriharjoittelija -pokaali.Kauden aikana pelattiin ystävyysklubiottelut Aulankoaja Messilä Golfia vastaan vieraskentillä. Aulangonottelu hävittiin, mutta Messilää vastaan päädyttiintasapeliin, jolloin kiertopalkinto sääntöjen mukaanjäi meille.Pelikauden Hole in one -lyöjät olivat Minna Ruotsalainen,Lotta Launo, Pasi Kivilä, Jari Wilska, MarttiKontula, Veikko Mäkelä, Merja Miettinen ja MarjaHohti.Hallitus ja toimihenkilötYhdistyksen hallitus v.2003: Pekka Heinonen (pj),Olli Liusjärvi (vpj), Heikki Aaltonen, Kari Kaartinen,Heikki Kajanto, Leena Kivinen, Armas Loponen,Riitta Nenonen ja Heikki Vehkaperä.Yhdistyksen tilintarkastajina toimivat Voitto Järvelä(HTM) ja toimitusjohtaja Peter Serlachius, varallaanJorma Anttila (KHT).Yhdistyksellä on kaksi vakinaista toimihenkilöä,toiminnanjohtaja Heikki Aaltonen ja toimistosihteeriAnja Larramäki. Vuonna 2003 kausityöntyötekijöinätyöskentelivät caddiemasterit Mikko Kaloinen, SallaKivinen, Lauri Manninen ja Janne Oksanen. Kentänvalvojana toimi Seppo Kekäläinen ja valmentajanaJouni Vilmunen.Edustukset golfyhteisöissä v.2003Suomen Golfliiton liittovaltuusto: Pekka Heinonen,varsinainen jäsen.Suomen Golfliiton kilpailutoimikunta: Toivo Pönni,jäsen.FGA (Suomen golfkentänhoitajien yhdistys): TimoRäsänen, hallituksen jäsen.T a w a s t 5 i n f o

TAWASTIA GOLF & COUNTRY CLUB OY, TALOUSToteut .2002 Budj.2003 Toteut.2003 Budj.2004x 1000 € x 1000 € x 1000 € x 1000 €TUOTOTHOITOVASTIKEET 285 295,1 295 309GREENFEET 98,3 92 87,6 90RANGE 26,4 27 20,7 20YRITYSTAPAHTUMAT 38,1 35 36,8 35VUOKRAT 22,1 23 20,2 21MAINOSTILATUOTOT 41 40 40,7 45MUUT TUOTOT 11 12 23,6 25LIIKEVAIHTO 521,9 524 524,6 545KULUTKENTÄNHOITOTYÖT 139,5 150 164,6 171KENTÄNHOITOKULUT 104,2 109 98 104TOIM.HENK.PALKAT 53,4 57 45,2 50VUOKRAT 8,9 11 21,2 40KIINTEISTÖKULUT 39,8 42 44,8 40MUUT,TSTO,HALLINTO 41,5 43 44,5 43KULUT YHTEENSÄ 387,3 412,0 418,3 448KÄYTTÖKATE 134,6 112,1 106,3 97RAHOITUSKORKOTUOTOT 0,1 0,2 0,3 0,2KORKOKULUT -0,5 -0,3 -0,2 -0,2EROTUS -0,4 -0,1 0,1 0RAHOITUSTULOS 134,2 112,0 106,4 97INVESTOINNITKONEET JA KALUSTO 83,2 102 40,4 47MUUT INVESTOINNIT 0 10 58,8 50INVESTOINNIT YHTEENSÄ 83,2 112 99,2 97RAHOITUSJÄÄMÄ 51 0 7,2 0TAWAST GOLF RY, TALOUSToteut .2002 Budj.2003 Toteut.2003 Budj.2004x 1000 € x 1000 € x 1000 € x 1000 €TUOTOTVUOSIMAKSUT 122,1 123 120 118PELIOIKEUKSIEN VUOKRAT 30,9 32 26,9 28KILPAILUTUOTOT 32,7 32 30 33TGCC OSAKKEIDEN MYYNTI 0 37 0 0MUUT TUOTOT 9 10 7 10TUOTOT YHTEENSÄ 194,7 234 183,9 189KULUTVASTIKKEET / OY 19 20 19,7 20TOIM.HENK.PALKAT 69,5 78 79,7 80MAKSUT GOLFLIITOLLE 17,8 19 18,7 19KOULUTUS JA VALMENNUS 5,5 11 2,9 13EDUSTUSPELAAJAT 9,3 10 10,2 8JUNIORITOIMINTA 11,3 12 14,8 21KULUT KILPAILUISTA 8,3 11 9,8 8YHTEISET TILAISUUDET 8,7 10 7,4 6MUUT,TSTO,HALL,MARKK. 8 12,5 9,2 9KULUT YHTEENSÄ 157,4 184 172,4 184TULOS 37,3 50,5 11,5 5POISTOT -0,2VEROT v. 2001 -11,6OSAKEVELKAMAKSU -50,5 -50,5 -50,5 -50,5VARAUS TALVIHARJOITTELUPAIKKA -5RAHOITUSJÄÄMÄ/ EROTUS -25 0 -39 -50,5T a w a s t 6 i n f o

Golfvuosi 2004Osakeyhtiön hallitusMaaliskuun 11. päivänä pidetty osakeyhtiön yhtiökokousvalitsi Tawastia Golf & Country Club Oy:nhallitukseen vuodelle 2004 seuraavat henkilöt: PekkaHeinonen, Arto Kajanto, Reino Lehtonen-Palmroth,Olli Liusjärvi ja Toivo Pönni (uusi jäsen). Järjestäytymiskokouksessaanhallitus valitsi Olli Liusjärven jatkamaanpuheenjohtajana.Yhdistyksen hallitusYhdistyksen varsinaisessa vuosikokouksessa PekkaHeinonen valittiin jatkamaan hallituksen puheenjohtajana.Muiksi jäseniksi valittiin: Kari Anttonen (uusijäsen), Kari Kaartinen, Heikki Kajanto, Leena Kivinen,Olli Liusjärvi, Armas Loponen, Riitta Nenonenja Heikki Vehkaperä.Kapteenit ja toimikuntien vastuuhenkilöt v.2004:KapteeniHeikki VehkaperäNaistoimikunta,Naisten kapteeni Riitta NenonenKilpailu- jatasoitustoimikunta Kari AnttonenJunioritoimikunta Kari KaartinenSenioritoimikunta Armas LoponenKenttätoimikunta ReinoLehtonen-PalmrothKlubitoimikunta Leena KivinenEdustuspelaajat Heikki KajantoLahjoitus Tawastin naisgolffareilleYhdistyksen vuosikokouksen yhteydessä Lars Krogiuslahjoitti Tawastin naispelaajille uuden kiertopalkinnon,“Birgitan Maljan”. Palkinnolla halutaan kunnioittaaviime syksynä edesmennyttä Birgitta Krogiusta,jonka panos erityisesti klubitalon suunnittelussaja sisustuksessa oli varsin mittava. Palkinnostapelataan syksyllä naisten everybody-kilpailussa.Toimisto tiedottaa• Caddiemasterin toimisto on avoinna liukuvastipäivän pituuden mukaan. Sesonkiaikana toimistoon avoinna arkisin 8.00 - 20.00, lauantaisin 8.00 -18.00 ja sunnuntaisin 8.00 - 19.00. Muuttuvistaaukioloajoista (lähinnä alku- ja loppukaudesta)tiedotamme puhelinvastaajassa, cm:n toimistonulko-ovessa sekä klubiuutisissa internet-kotisivuillamme.Ajanvaraus otetaan käyttöön heti, kun vi-heriöt aukaistaan pelikäyttöön.• Tawastia Golf & Country Club Oy tarjoaa viimevuoden tapaan osakkeen vuokrauspalvelua osakkeenomistajille.Vuokrausohjeet ja - ilmoituslomakesivulla 10. Pidämme myös meille ilmoitetuistamyytävänä olevista osakkeista luetteloa, joka toimitetaanostosta kiinnostuneille.• Mikäli itse vuokraatte osakkeenne, pyydämme ilmoittamaantoimistoon kuka osakkeeseen liittyvääpelioikeutta käyttää kaudella 2004 (palvelukorttisivulla 14). Yhdistyksen vuosimaksu laskutetaanvuokrapelaajalta vasta, kun ilmoitus pelioikeudenkäytöstä on saapunut toimistoon.• Jäsenkortit ja bag-merkit kaudelle 2004 ovat noudettavissacaddiemasterilta heti kaikkien maksusuoritustentultua tilillemme. Vastike- ja ry:n vuosimaksuneräpäivämäärä on 22.4. Ennen ensimmäisellekierrokselle lähtöä jokaisella jäsenellä on oltavavuoden 2004 bag-merkki bagiin kiinnitettynä.• Pelioikeuden voi niin halutessaan vaihtaa 20 pelilippuunbag-merkin sijaan. Myös tällöin pelioikeuteenliittyvä vuosimaksu on maksettava vaihdosta.Vaihdettaessa pelilippuihin on hyvä tehdäilmoitus toimistoon jo etukäteen, jotta liput olisivatcaddiemasterilla valmiina noutoanne varten.• Laskulomakkeessa on tehostettu viitenumeroa jasen käyttäminen on ehdottoman tärkeää, jottamaksamanne laskut kohdistuvat teidän suorituksiinne.• Osoitteenmuutokset ilmoitetaan toimistoon, sillämm. Suomen Golflehti postitetaan antamiemmeosoitetietojen perusteella. Toimistosta perheillepostitettava jäsenposti osoitetaan koottuna yhdenperheenjäsenen nimellä. Mikäli haluatte vaihtaaperheenne postin saajan nimeä, ilmoitus toimistoonriittää.• Mikäli haluatte postia myös sähköisesti, ilmoittakaatoimistoon gsm-numeronne sekä sähköpostiosoitteenne.• Bag- ja pukuhuoneiden kaappimaksut laskutetaanvuosilaskutuksen yhteydessä. Mikäli ette enää tarvitsevuokrakaappia, ilmoittakaa asiasta toimistoon(muista myös palauttaa avain). Eräpäivämääränjälkeen maksamattomat kaapit vuokrataan edelleen.T a w a s t 7 i n f o

Ajanvarauskäytäntö 20041. Lähtöajat• 8 minuutin välein.• Sunnuntaisin 10 minuuttia.• Peliaikojen lisäämiseksi aamu- ja päiväajalle sovelletaanlauantaisin ja sunnuntaisin 1. ja 10. tii lähtöjä.Jälkimmäisen 9 reiän (1. tai 10.) lähtöaika ontällöin varattu lähtöaika + 2 tuntia 10 minuuttia.2. Tasoitusrajat• Vieraspelaaja 30,0• Kolmen pelaajan max. ryhmätasoitus 96,0• Neljän pelaajan max. ryhmätasoitus 84,03. Varaukset• Lähtöajat ovat varattavissa aikaisintaan kolmeapäivää etukäteen.• Sunnuntaipäivien lähtöajat on varattu ainoastaanomille jäsenille ja heidän kanssapelaaville vierailleensekä hotelli greenfee -pelaajille.• Ennakkovaraukset:• Kilpailukalenterin ja kutsukilpailuvarausten mukaisesti.• Ryhmävarauksia voidaan ottaa ainoastaan rajoitetusti.Ennakkovaraukset pelataan pääosin arkisinja lauantaisin (kun ei kilpailua) ennen klo 10.00.Varauksia voidaan ottaa vastaan 3.toukokuuta alkaen.• Yksi aika/ tunti (tasatunnin lähtöajat; 00 tai 04min yli tasatunnin) on varattavissa ainoastaan paikanpäältäcm:n toimistossa aikaisintaan 1 tuntietukäteen. Em. aikoihin ei oteta puhelinvarauksia!➙ Muista aikaa varatessasi ilmoittaa oma jäsennumerosi,näin nopeutat ajanvarauspalvelua! Jäsennumeronlöydät jäsenkortistasi. Muistathan ilmoittaamyös ryhmäsi muiden pelaajien nimet ja tasoitukset!➙ Huom! Pakollinen toimenpide: Varattu lähtöaikakuitataan caddiemasterille viimeistään 10 minuuttiaennen starttia!➙ Mahdollisista peruutuksista on viipymättä ilmoitettava!Joku toinen voi jäädä ilman peliaikaa, elletilmoita peruutustasi.Internet ajanvarausInternet- kotisivumme suosio kasva edelleen. Sivuillemmetehtiin kauden aikana yli 120 000 sivulatausta.Internetsivumme löytyvät nyt suoraan osoitteessa:www.tawastgolf.fiKotisivumme toimivat myös tulevalla kaudella tiedotuksenkeskuspaikkana. Uusia klubiuutisia päivitetäänetusivulle heti, kun uutta tiedotettavaa asiaa ilmaantuu.Tulevalla kaudella jatkamme myös internet-ajanvarauksenkäyttöä. Neljä lähtöaikaa tuntia kohdenon varattavissa myös internetin kautta.Jotta internet-varauksesta tulisi pysyvä käytäntö,vaatii se kaikilta internetin kautta varauksen tehneiltäjäseniltä ehdotonta varaustiedon oikeellisuutta. Varauksentehnyt jäsen vastaa siitä, että ryhmän koko onvarauksen mukainen.Internet ajanvarausohjeet:- mikäli haluat ajanvarausoikeuden internetin kautta,lähetä pyyntö sähköpostilla osoitteeseen tawast@tawastgolf.fi- kotisivullamme kohdassa ajanvaraus aukeaa ikkunaGolf Pro internetpalvelu. Tässä yhteydessäikkunaan syötetään jäsenen jäsen- ja salanumero.- Jäsennumeron löydät jäsenkortistasi, johon liimaammevalmiiksi myös henkilökohtaisen salanumerosi,kunhan olet ensiksi ilmoittautunut internet-ajanvaraajaksisähköpostilla.- Salanumero on luottamuksellinen ja se luovutetaanjäsenelle henkilökohtaisesti jäsenkortin noudonyhteydessä!- Ajanvaraus tapahtuu sitten ohjelman antamienohjeiden mukaisesti.- Lähtöajat ovat varattavissa aikaisintaan kolmeapäivää etukäteen. Voit varata enintään yhden lähtöajanpäivää kohden.- Varauksessa on ilmoitettava kaikkien pelaajien nimetja tasoitukset. Jos kanssasi pelaa vieraspelaaja,ilmoita myös hänen kotiseuransa. Caddiemastertarkastaa tiedot pelaamaan ilmoittautumisen yhteydessä.- Caddiemasterilla on oikeus tarvittaessa täyttää vajaatlähtöryhmät.- Myös kilpailuihin ilmoittautuminen on mahdollistaGolf Pro Internetpalvelun kautta. Tarkemmatohjeet löydät kohdasta kilpailut. Muistathan joukkuekilpailuissailmoittaa myös pelikaverisi tiedot.- TÄRKEÄÄ! Muista, että tehty internetvaraus voidaanmyös perua internetin kautta! Jos peruminenei jostain syystä onnistu netissä, se on tehtävä puhelimitse!T a w a s t 8 i n f o

Kilpailukalenteri 2004Kilpailukalenteri noudattaa edellisinä vuosina hyväksikoettua tapaa, jonka mukaan yritysten kutsukilpailutja seniorien viikkokilpailut pelataan tiistai- jatorstaipäivinä. Kilpailukalenterissa on kolmetoistaavointa kilpailua ja ne järjestetään yleensä lauantaipäivinä.Uutuutena pelataan ensimmäistä kertaasyyskuun lopussa kolmen kentän scramble 2-henkisinjoukkuein. Joukkueet pelaavat lauantaina HattulaBusiness Golfin ja Aulangon 9 reikää ja sunnuntainafinaalissa Tawastin 18 reikää.Seuran sisäisten kilpailujen sarjan aloittaa MembersOnly Best Ball toukokuun 22.päivänä. HämeenSanomat Scramble 12. päivänä kesäkuuta pelataantänäkin vuonna sisäisenä kilpailuna, johon myös aulankolaisetvoivat osallistua. Juhannusviikon torstainapelataan perinteinen Juhannus Golf, elokuun loppupuolellaon Kuutamo Golfin vuoro, syyskuussa pelataanSepon Malja ja kauden päättää EverybodyGreensome 2.lokakuuta.Seuran mestaruuskilpailut pelataan elokuun 21.-22. päivä ja Hämeenlinnan mestaruuskilpailujen ensimmäinenkierros Tawast Golfissa syyskuun 11. päivä.Tämän tiedotteen yhteydessä jaetaan jäsenille taskuuntaitettava kilpailukalenteri, johon on koottukaikki kauden avoimet ja sisäiset kilpailutapahtumatalkamisaikoineen.Yritys- ja kutsukilpailut kentän sulkemisaikoineenon koottu erilliseen listaan.Kutsu- jayrityskilpailuvaraukset 2004Yli kahden tunnin varauksetTOUKOKUUpvm pv kenttä suljettu kilpailu25.5 ti 10.00-12.00 GlaxoKESÄKUU9.6 ke 10.00-12.00 Konttoritekniikka10.6 to 10.00-14.00 JP Golf Tournament14.6 ma 9.00-11.00 Business Golf karsinta15.6 ti 9.00-12.00 HPKHEINÄKUU27.7 ti 9.00-11.00 Diners ClubELOKUU11.8 ke 9.00-11.00 Peugeot Golf finaali12.8 to 11.00-13.00 HML:n kaupunki17.8 ti 10.00-13.30 Opus Capita/AUDI Quattro19.8 to 9.00-12.00 Pohjantähti/Ilmarinen20.8. pe 9.00-11.00 Rautaruukki26.8 to 9.00-11.0 TelekolmioSYYSKUU2.9 to 9.00-12.00 Sampo7.9 ti 9.00-12.00 Vilamoura9.9 to 9.00-12.00 KvaernerKentän sulkemisajat ovat arvioita ja niihin saattaatulla muutoksia! Varaukset tarkennetaan tapahtumaaedeltävällä viikolla www.tawastgolf.fi sekä tapahtumaviikonmaanantaina “Tapahtumia tällä viikolla”-InfotaulullaT a w a s t 9 i n f o

Vuokrausohjeet:• Osakkeenomistaja suorittaa vuokralle jättämänsä osakkeen vastikemaksun 445 € Tawastia Golf & CountryClub Oy:lle eräpäivään 22.4.2004 mennessä. Osakkeenomistaja ei maksa tähän osakkeeseen liittyvää TawastGolf ry:n vuosimaksua.• Tawastia Golf & Country Club Oy vuokraa osakkeen 765 €:lla sisältäen ry:n vuosimaksun.• Osakkeet vuokrataan ilmoitusten saapumisjärjestyksessä.• Kun osake on vuokrattu, palauttaa Tawastia Golf & Country Club Oy osakkeenomistajalle vastikemaksua vastaavansumman.• Tawastia Golf & Country Club Oy toimii vuokrauksen välittäjänä eikä takaa, että osake tulee vuokratuksi.Mikäli osakkeenomistaja haluaa ilmoituksen jättämisen jälkeen itse vuokrata osakkeensa, tulee siitä välittömästiilmoittaa Tawastia Golf & Country Club Oy:lle.Jätän osakkeeni vuokrattavaksi Tawastia Golf & Country Club Oy:lle yllämainituin ehdoin.OSAKKEEN NRO:NIMI:OSOITE:TILINRO:Ilmoitus osakkeen vuokralle jättämisestä 2004✂_______ / ______ 2004MAKSUT 2004Osakkeenomistajan allekirjoitus1. Osakkeenomistajan maksut/ pelioikeus:- yhtiövastike (sis. alv 8 %) 445,00 €- ry:n vuosimaksu 130,00 €575,00 €2. Tawast Golf ry:n vuokraosake maksut/ pelioikeus (sis. ry:n vuosimaksun):- Nuoret alle 25-vuotiaat TawG:n jäsenet 575,00 €- Muut vuokrapelaajat 765,00 €3. Tawast Golfin juniorimaksut: vuosim. pelimaksu- 1988 ja nuoremmat 62 € 50 € = 112,00 €- 1986-87 syntyneet 62 € 100 € = 162,00 €- 1983-85 syntyneet 130 € 150 € = 280,00 €4. Muut hinnat:- Green Fee 42 € / kierros* juniorit alle 18-v. 21 € / kierros* TawG:n jäsenille 185 €/ 5 kpl GF- Harjoituspallot 2 € / poletti15 € / 10 kortti40 € / 30 kortti- Golfauton vuokra 35 € / kierros- Kilpailumaksut 40 € (vieraspelaajat)(sis. rangepoletin)15 € (TawG jäsenet,vieraat juniorit)8 € (TawG juniorit)- Juniorien valmennusmaksu 90 € (sis. vapaat poletit)- Mailakaappi 35 € / kausi- Vaatekaappi 17 €/ kausi- Sähkökärryvarasto 35 € / kausi- Golfauton p-paikka 35 € / kausiT a w a s t 10 i n f o

KENTÄNHOITAJAN KANTILTAKevätaurinko jo maalailee pälviä Tawastin kentälle tätä kirjoittaessani. Kummasti auringon näkeminen ja lämmönaistiminen kääntää kaiken hyväksi ja lupaavaksi. Mädän ruohon tuoksukin tuntuu rehevältä luontoäidinröyhtäykseltä ja kirkas jää greenillä vain ruohon suojakelmulta. Asioita, joiden kanssa kuitenkin joutuu elämään,pitäisi katsella positiivisesti ja huumorilla.Miltäs ruohot näyttää, oliko paha talvi ? Tätähän minulta aina kysytään, ja asia kyllä kiinnostaa minuakin kovasti.Mutta kun peli on vielä kesken, ei oikein voi vielä sanoa muuta kuin, että ei ole vielä isompaa hätää. Itseasiassa tekisi mieli sanoa, että tänä kesänä greenit tulevat olemaan kunnossa, tuli sitten vaikka minkälaiset ilmat.Mutta en sano, koska luonnon kanssa pitää olla nöyrä. Kilpaurheilussa vaatimattoman kauden jälkeen on kritiikinaika. Kentänhoitommekin on joutunut menemään itseensä ja lataamaan tehokkaampia ammuksia uusia kausiavarten.Viime syksynä lanseerattu uusi ravinne-analyysimenetelmä golfviheriöitä varten antoi uutta potkua lannoitussuunnitelmanlaatimiseen. Maa-analyysit Tampereen Yliopistossa antoivat myös lisää tärkeää tietoa kasvukerrostenfysikaalisista ominaisuuksista nimenomaan viheriöillä. Ilmeni, että viheriöiden kasvukerrosten uusimistarvettaon, jos tavoitteena on tasalaatuiset, luotettavat ja kohtuullisen hyvätasoiset puttipinnat. Eniten remonteista tältäkannalta hyötyisivät greenit 7, 9 ja 3. Seuraavassa ryhmässä on karkeasti viheriöt 15, 2 ja 4. Kaikilla näillä viheriöilläon veden ja ravinteiden liikkuvuuden sekä maan tiivistymisen kannalta liian hieno raekokojakauma. Pitkätsateet nostavat lietteen pintaan, ja juuret eivät hakeudu alaspäin.Näihin ongelmiin haettiin ratkaisua aiemmissa viheriöremonteissa, mutta aivan kuin talvikeleillä autoilijallejoskus käy, korjausliike oli liian raju. Onneksi 6 ja 10 viheriöiden kärsimykset ripeästi lopetettiin, koska niidenhyvin karkea kasvualusta olisi jatkuvasti vaatinut paljon työtä ja täysin erilaisen hoito-ohjelman kuin muilla greeneillälopputuloksen ollessa aina onnessaan. Ainoa viheriö, missä on vielä jonkin verran karkea kasvualusta, on17, mutta sen kanssa pärjättäneen.Perusparannus- ja hoitosuunnitelma on se moottori, joka vie Tawastin kenttää nyt sopivaa vauhtia kelit huomioideneteenpäin, mutta täytyy muistaa mutkan tullessa kääntää myös rattia. Jarrujakin joskus tarvitaan, mutteikai ennen kuin päästään edes kunnolla liikkeelle.Kentänhoidossa kaudella 2004 uutta ja parempaa tulee ihan mukavasti, tosin suurin osa ei heti näy pelaajille.Kastelujärjestelmää aletaan käydä läpi luotettavuuden varmistamiseksi ja kastelutuloksen parantamiseksi aloittaenohjausjärjestelmästä. Tarkoituksena on myös saada pakattua kastelu tapahtumaan pimeän aikaan ja se, että pakollisetmuutamat päiväkastelut osuvat vain kohteeseensa, mikä ei ole pelaaja. Hankkeilla on myös hiekkasiilo huoltohallinkulmalle. Siilossa tulisi olemaan hyvin hienoa ja kuivaa hiekkaa, jota käytettäisiin ahkerasti viheriöillä.Kuiva hieno hiekka putoaa heti ruohon juurelle. Pelaaja huomannee hiekoituksen tällöin vain siitä, että greeni onoudon tasainen ja nopea. Hoitokoneet paranevat hallitusti ja henkilökunta pätevöityy koulutuksen ja kokemuksenkautta, eli avainhenkilöt jatkavat.Kentälle uutta näkyvää tullee jotakin. Etuteen “suojasermejä” penkkeineen suunnitellaan väylille 2, 5, 6, 12,13 ja 17. Ainakin par kolmosille voisi laittaa selvemmät etäisyysnumerot ( valkoinen, keltainen, sininen ja punainenpaalu ). Kasiväylän kelloasia ei koskaan tule kaikkia tyydyttämään, se on selvä, mutta nyt olisi vireillä seuraavaparannus: Kellon narussa olisi rajakatkaisin, joka saisi lyöntipaikalla olevan vihreän valon palamaan esim. viidenminuutin ajaksi. Eli, jos vihreä valo ei pala, täytyy pelaajan varmistaa muulla tavalla uloslyönnin turvallisuus.Hämeenlinnan golfympyröissä on uusia toivottavasti raikkaita tuulia uusien kenttien myötä. Tawastille on tarjollapaikka tässä kuviossa hyvähenkisenä hyvin hoidettuna perinteisenä seurakenttänä. Omalta kohdaltani koentämän positiivisena haasteena. Eiköhän me näytetä.Timo Räsänen, kenttämestariT a w a s t 11 i n f o

KAPTEENIN KIRJEKapteenin kynästä keväällä 2004Tänäkin vuonna kevät tulee, samoin kesä, ja on taas aika siirtyä tiukan talviharjoittelun jälkeen vihreille niityillerakkaan harrastuksemme pariin.SÄÄNNÖTTänä vuonna on taas tehty muutoksia golfin sääntöihin, niin kuin tapahtuu joka neljäs vuosi. Alkukielinen (siisenglannin) sääntökirja on kirjoitettu melkein kokonaan uudestaan, jonka vuoksi sääntöjen mainostetaan suurestimuuttuneen. Asiallisesti ottaen muutokset ovat kuitenkin melko vähäiset, uudelleen kirjoittamisen tarkoitus onenemmänkin ollut saada säännöistä selkokielisemmät, tämän päivän englannin kielellä ymmärrettävämmät. Tokijoitakin oikeitakin muutoksia on tapahtunut. Sääntömuutoksista tullaan pitämään koko jäsenistölle tarkoitettukoulutustilaisuus 12.5. klubilla.PUKEUTUMINENPukeutuminen golfkentällämme puhuttaa aina silloin tällöin, joten on varmasti paikallaan muistuttaa TawastGolfissa noudatettavasta pukeutumistavasta. Epätietoisuuden vähentämiseksi todettakoon, että pukeutumissäännötkoskevat sekä golfkentällä pelaavia että harjoitusalueilla harjoittelevia henkilöitä. Kuten kaikki tietävät, pukeutumissääntöjentarkoituksena ei ole pelaajien kiusaaminen, vaan itse pelaamiseen keskittymisen parantaminen,kun huomiota eivät vie hätkähdyttävästi pukeutuneet kanssapelaajat ja -harjoittelijat.Pukeutumisen mallikuvat ovat tämän jutun vieressä ja aina nähtävillä caddiemasterin toimistossa.TAPAHTUMATSeuran klubitoimikunta on laatinut suunnitelman tulevan kilpailukauden jäsenistölle suunnatuista tapahtumista.Kauden aloittaa perinteinen Vappulounas, jonka suurta suosiota tänä vuonna saadaan ihmettelemään laulukuoro.Saattavat yllytettyinä laulaa vielä lounaan aikanakin, ja viimeiset vielä aamuyöstäkin, Vapun päivä kun sattuu olemaanlauantai.Seuraava tapahtuma on kauden avauskilpailu Members Only 22.5., jonka jälkeen jäämme nauttimaan juustoihinja viineihin keskittyvän iltapäiväaterian ja hämmästelemään sitä lyhyttä puttia, joka ei sitten kuitenkaanuponnut.Juhannusgolfia pelataan 24.6., kilpailumuotona viime kesänä ihastusta herättänyt “cross country”, jossa peliväylätrakennetaan uuteen uskoon ja kilpailijat näkevät kentän uusista näkökulmista. Pelaamista säestää juhannukseenehdottomasti kuuluva haitarimusiikki, joka jatkuu sitten myöhemminkin, kun ryhdytään syömään loimulohta.Kuutamogolf on vuorossa 27.8., vain pari päivää ennen täysikuuta, ja silloin rosvopaistin syömistä ja sitä säestäväämusiikkia edeltää sekahaku-golf, johon liittyviä erikoisuuksia paljastetaan lähempänä tapahtumahetkeä.Kauden päättää perinteiseen tapaan Everybody-kilpailu illan ilotulituksineen, palkinnonjakoineen ja juhla-aterioineen.Kaikkiin näihin tapahtumiin toivotetaan kaikki jäsenet sydämellisesti tervetulleiksi!Heikki VehkaperäT a w a s t 12 i n f o

PUKEUTUMISVAATIMUKSETKielletyt peliasut miehille:- yläosattomuus- kaulukseton t-paita- pelkkä pukupaita- urheiluhousut- uimahousut- verryttelypuku- jogging-asu- farmaritKielletyt peliasut naisille:- bikinit- aurinkotoppi- pelkät alusvaatteet- verryttelypuku- jogging-asu- farmaritMiesten paidan tulee olla kauluksellinen.Farmarihousujen käyttö sallitaan junioripelaajille.Päähineen käyttö on vapaaehtoista.Suositeltavaa on käyttää golffareille valmistettujaasusteita, joita on saatavana kaikista hyvinvarustetuistapro- ja golfshopeista.Alla esimmerkkejä suositeltavista asustekokonaisuuksista:Vähimmäisvaatimus Kesäasu Syysasu Golfhousut SadeasuVähimmäisvaatimus Hame tai Liiviasu Pitkät housut Syysasu SadeasuhousuhameT a w a s t 13 i n f o

Pulkkamäestä puttigreenilleAuringon paistaessa pilvettömältä maaliskuiselta taivaalta on aika antaa ennakkovaroitus Tawastin nuoremmille junioreille:vaikka hankea vielä riittääkin, kyllä kevät ja kesä saapuvat ajallaan.Nuorempien junioreiden kesän ohjelma on hahmottumassa. Jotain tiedämme kuitenkin jo nyt. Tarkkasilmäisimmätovat jo ehtineet lukea seuran nettisivuilta, että seuran junnuvalmennus on kevättalven aikana siirtynytuusiin käsiin. Seuran junioreja vuosien ajan opastanut Jouni Vilmunen siirtyy Hattulaan. Uudeksi juniorivalmentajaksion pestattu 24-vuotias Nora Ahtola, Aulangon pron Tapio “Silli” Sillanpään oikea käsi. Osa junioreista onjo ehtinyt tutustua Noraan tennishallin talviharjoituksissa.Tennishallin harjoitusvuorot ovat päättymässä, mutta harjoittelua jatketaan Tawastin rangella ja harjoitusalueillaheti kun säät sen sallivat. Harjoitusten alkamisesta kerrotaan seuran nettisivuilla, joita kannattaa aina silloin tällöinselata.Harjoitusryhmien kokoonpano ja harjoitusajat ovat selvillä vasta myöhemmin. Mitä ilmeisimmin pojille ja tytöilleon tulossa oma harjoitusryhmänsä viime kesän hyvien kokemusten kannustamana.Suuren suosion saavuttanut golfkoulu järjestetään jälleen touko-kesäkuun vaihteessa. Aikaisempina vuosina osagolfkoululaisista on halunnut jatkaa harjoittelua loppukesän ajan. Myös tänä kesänä halukkaille golfkoululaisilleon tarjolla ohjattua harjoittelua kerran viikossa koulun alkamiseen saakka.Golf on myös kilpaurheilua. Kymmenkunta seuran junioria kilpaili viime kesän Tsemppi-Tourilla. He muodostavatns. haastajaryhmän rungon, mutta myös uusia pelaajia kaivataan. Tilaa ja tilausta olisi etenkin tytöille: viimekesänä nuorempien tyttöjen edustus lepäsi lähes ainoastaan yksillä, hennoilla hartioilla.Tsemppi-Tour käsittää jälleen neljä osakilpailua. Ensimmäinen pelataan 3. kesäkuuta naapurikentällä Aulangolla.Pari viikkoa myöhemmin 17.6. kisa käydään Ikaalisissa. Heinäkuun 8. päivä Porin Kalaforniassa on kolmas,tourin ainoa 18 reiän kilpailu. Alueen viimeinen osakilpailu on 29. heinäkuuta Tampereella, Pirkanmaan Golfinkentällä. Kilpailuissa käydään jälleen sen mukaan mitä pelitaidot ja innostus antavat aihetta.Nähtäväksi jää, mitä muuta kivaa toivon mukaan kaunis ja lämmin golfkesä 2004 tuo mukanaan Tawast Golfinnuoremmille junioreille. Nähdään puttigreenillä!Jari RauhamäkiJunioritoimikunnan jäsenJUNIORIKUULUMISIAPs. Seuran terävin juniorikärki, Laura Kaartinen, Jaakko Hiekkaranta ja Turo Kannisto olivat hiihtolomalla harjoitusleirilläItaliassa. Rooman pohjoispuolella joukkue harjoitteli kahdella loistavalla kentällä etukäteen tehtyjennuottien mukaisesti. Nyt odotetaan vain pääsyä rangelle ja kesän kisoihin.TAWAST GOLF PALVELUKORTTI TELEFAX (03) 630 6120(Voit ilmoittaa tällä kortilla osoitteen muutoksen / osakkeesi vuokraamisesta / po:n vaihtamisesta pelilippuihin)Nimi:(Uusi) osoite:VuokraanVuokraaja(t):_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _■-sarjan osakkeeniNimi: _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _VaihdanpelilippuihinOsoite: _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _Nimi: _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _Osoite: _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _■pelioikeutta (20 pelilippua / pelioikeus)Peliliput ■ noudetaan caddimasterilta ■ postitetaanVoit antaa ilmoituksesi myös sähköpostilla: tawast@tawastgolf.fiT a w a s t 14 i n f o

KEVÄÄN JÄSENTAPAHTUMIAKEVÄTTALKOOT 24. HUHTIKUUTATawastin perinteiset kevättalkoot lauantaina 24. huhtikuuta kello 10.00 alkaen. Keittolounas juomineen tarjotaan.Tervetuloa!KAUDEN AVAJAISET 1.TOUKOKUUTAKauden avajaiset pidetään lauantaina 1.toukokuuta vappulounaan merkeissä. Lounaspöydän kattaukset ovat klo12.00 ja 14.30. Ennen toisen kattauksen alkua suoritetaan lipunnosto ja kapteenin avauslyönti. Pöytävarauksetravintoloitsijalle tai caddiemasterille.NAISTEN KEVÄTKOKOUSKlubiravintolassa maanantaina 3.toukokuuta klo 18.00. Maistellaan samalla ravintolan tarjoamia uutuusherkkuja.GOLFIN UUDET SÄÄNNÖT -KOULUTUSTA JÄSENILLEKoulutustilaisuus sääntöasioista ja pelin taktiikasta keskiviikkona 12.toukokuuta klo 18.00 klubiravintolassa.Kahvitarjoilu.JUNIORI-INFOJunioritoimikunta tulee pitämään tiedotustilaisuuden kesän toiminnasta huhtikuussa. Tilaisuuden tarkempi aikaja paikka kerrotaan TawG:n junnusivuilla www.tawastgolf .fi viimeistään huhtikuun alussa.TAWAST GOLFINGOLFKOULU 7 - 13 VUOTIAILLE31.5. - 3.6. klo 18 - 20Max. 40 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessäGOLFKOULUUN ILMOITTAUTUMISET JA TIEDUSTELUTTAWAST GOLF puh. 630 610PRO HANNU KUUSSAARENKEVÄÄN GOLFKURSSIT1. Peruskurssi: 10. - 13.5. klo 17 - 202. Peruskurssi: 17. - 19.5., 24.5. klo 17 - 203. Peruskurssi: 26. - 27.5.,31.5., 1.6. klo 17 - 204. Peruskurssi: 7. - 9.6., 14.6. klo 17 - 205. Peruskurssi: 5. - 7.7., 12.7. klo 18 - 21Kysy myös myöhemmin järjestettäviä peruskursseja.JATKOKURSSIT1. kurssi: 3.6., 10.6. klo 18 - 20.302. kurssi:15.6., 21.6. klo 18.- 20.30KURSSEILLE ILMOITTAUTUMISET JA TIEDUSTELUTTAWAST GOLF puh. 630 610 Pro Hannu Kuussaari 040 506 2977T a w a s t 15 i n f o

TAWAST GOLF YHTEYSTIEDOTpuhelinsähköpostiCaddiemaster 630 610Toimisto:Fax 630 6120 tawast@tawastgolf.fiHeikki Aaltonen, toimitusjohtaja 630 6131 heikki.aaltonen@tawastgolf.fiMatkapuhelin 044 330 6131Anja Larramäki, toimistosihteeri 630 6132 anja.larramaki@tawastgolf.fiMervi Oksanen, kirjanpitäjä 630 6132 mervi.oksanen@tawastgolf.fiKlubiravintola: 630 6140Tytti Viitamäki, ravintolan hoitaja 044 509 1997Jari Keipilä, keittiömestari 044 330 7714Kenttä:Timo Räsänen, kenttämestari 630 6150 timo.rasanen@tawastgolf.fiMatkapuhelin 044 330 6150Anssi Saarinen, apulaiskenttämestari 044 330 6160Valmennus:Hannu Kuussaari, PGA pro 040 506 2977Nora Ahtola, juniorivalmentaja 050 594 0280CADDIE MASTERIT PALVELUKSESSANNE, TERVETULOA!Anja Larramäki, 31 v. Salla Kivinen, 22 v.HCP 16Lauri Manninen, 24 v.HCP 12Janne Oksanen, 22 v.HCP 8Heidi Jääskeläinen, 18 v.Tawast GolfTawastintie 4813270 HämeenlinnaPuh. (03) 630 610Fax. (03) 630 6120Ravintola puh. (03) 630 6140tawast@tawastgolf.fiwww.tawastgolf.fi16T a w a s t i n f o

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!