08.03.2016 Views

Kansanmusiikki 0415_lopullinen

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Piirpauke juhlakonsertissaan Espoon Sellosalissa marraskuussa 2015. Sakari Kukko (vas.), Eerik Siikasaari, Rami Eskelinen,

Ismaila Sane, Nicolas Rehn ja vierailevana trumpetistina Jorma Kalevi Louhivuori.

Sauli Heikkilä

löytyy kansanmusiikin viitteitä ja jopa

Sibeliuksen musiikissa on selviä flamencovaikutteita.

Näitä elementtejä olemmekin

nostaneet esiin Sibelius-sovituksissamme.

Korvat auki kulkeminen ja rajojen rikkominen

ovat aina olleet Saken ja Piirpauken

musiikin lähtökohtina. Riskinotto on

tärkeä lähtökohta improvisaatiossa.

– Riskinotto kuuluu improvisointiin.

Olisi tärkeää pystyä soittamaan täysin intuition

pohjalta. Hienoimpia hetkiä ovat

ne, kun tuntuu kuin muusikoilla olisi telepaattinen

yhteys jopa niin, että voisi astua

sivuun kuuntelemaan itseään. Improvisaatio

on tietty sovitettava musiikkityyliin;

esimerkiksi karnaattisessa musiikissa

lähtökohtana ovat pitkät modaaliset teemat

ja monimutkaiset rytmit kun taas

eurooppalaistyyppistä harmoniaa siinä ei

käytetä. Hyödynnän musiikissani kaikkia

mahdollisia vaikutteita, mutta oman kansan

perinne on silti se tärkein kivijalka.

Badun kanssa olemme puhuneet siitä, että

oma perinne on lähtökohta ja se on tunnettava

hyvin, jotta pystyy rakentamaan sen

pohjalta ja muualta saaduista vaikutteista

oman musiikillisen maailmansa.

Piirpauke on koko olemassaolonsa ajan

tuonut esiin musiikin universaalisuutta.

Maailmalla soitettava musiikki on koko

ajan muutoksessa ja vaikutteet ovat kautta

aikojen sekoittuneet toisiinsa, esimerkkinä

vaikka La Folia, josta Euroopan läpi kuljettuaan

tuli Suomessa Lampaanpolska.

– Musiikkikulttuurien sekoittuminen

luo usein varsin yllättäviä ja hauskoja assosiaatioita.

Kun äänitimme Rempallaanjenkkaa,

kitaristina toiminut Badu nauroi,

että tämähän on aivan Mbabasia (Mbalaxin

Oman kansan perinne

on se tärkein kivijalka

esiaste). Nyt olen työstämässä kolmesta

suomalais- ja kolmesta senegalilaismuusikosta

koostuvan Super Helle -kokoonpanon

kanssa kainuulaisen kansanpelimannin

kappaleisiin pohjautuvaa ”Ressan

Lassi goes Africa” –projektia. Oman säväyksensä

suomalaisen, senegalilaisen,

Balkanin alueen ja kuubalaisen musiikin

keitokseen tuo vielä jousikvartetti, jolle

olen jo säveltänytkin runsaasti soitettavaa.

Iskussa viidennelle

vuosikymmenelle

Piirpaukessa on vuosien mittaan soittanut

yli kolmekymmentä Suomi-jatsin ja modernin

rockin mestaria, minkä lisäksi levyillä

vierailleiden muusikoiden määrä on

melkoinen. Nykykokoonpanossa soittavat

Kukon lisäksi jo pitkään mukana kulkenut

senegalilaissyntyinen lyömäsoittaja Ismaila

Sane, Trio Töykeissä maineeseen nousseet

basisti Erik Siikasaari ja rumpali Rami

Eskelinen sekä bändin soinnille tärkeällä

kitaristin pallilla uusin jäsen Nicolas Rehn.

Vaikka yhtyeessä ei olekaan soittanut puhtaasti

kansanmusiikkitaustaisia muusikoita,

on Piirpauken merkitys suomalaiselle

nykykansanmusiikille ollut suuri ja moni

on kiinnostunut maailmanmusiikista ja

sen kautta suomalaisesta kansanmusiikista

pitkälti Piirpauken innostamana.

Ja onpa moni kansanmusiikkitaustainen

muusikkokin puolestaan saanut vaikutteita

maailmanmusiikin ja jatsinkin suuntaan

Piirpauke ja Sakari

Kukko: Paulin

levytärpit

Piirpauke 2

Piirpauken toinen levy on ehkä jopa ensimmäistä

parempi. Bulgarialainen Imala

Maika lopettaa levyn yhtä hienosti

kuin ensilevyn Konevitsan kirkonkellot.

Piirpauke: Kirkastus

Oma suosikkikoonpanoni Kukko, Nylund,

Saastamoinen ja Nekljudow. Levyllä

mukana myös Kukon hieno soololevy

Kajastus.

Sakari Kukko: Joulu

Vapaata jatsia hengittävä upea joululevy.

Piirpauke:

Laulu laineilla

Hieno Schubert-liedien kooste afrovaikutteilla.

Piirpauke: Ilo

Uusin levy jatkaa siitä, mihin maailmanmusiikkilistallakin

menestynyt Kolialbumi

ehti.

Piirpauke: Ikiliikkuja

Hyvä peruskokoelma ensilevystä vuoteen

2004

Piirpauken johdattelemana. Ja jatkoakin

on luvassa

– Jos hengissä pysytään, niin eiköhän

sitä vietetä jo kohta Piirpauken 50-vuotisjuhlia.

16 KANSANMUSIIKKI • 4 • 2015

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!