Kolmannessa valtakunnassa kuvin
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
1
2<br />
Contents<br />
Hitlerin <strong>Kolmannessa</strong> Valtakunnassa ..................................................................... 2<br />
Ilmailuasiamies perheineen muutti Berliiniin välirauhan aikana ........................ 3<br />
Berliini sodan alkuvaiheessa .............................................................................. 4<br />
Propaganda ....................................................................................................... 7<br />
Nuorison elämää ................................................................................................ 9<br />
Koululaisena muttei Hitler Jugendissa .............................................................. 11<br />
Matkoja ja autoretkiä ...................................................................................... 14<br />
Himmlerin suomalainen henkilääkäri Felix Kersten .......................................... 16<br />
SAn johtaja Obergruppenführer Viktor Lutze menehtyy ................................... 18<br />
Berliini ennen sotaa ......................................................................................... 19<br />
Hitlerin Berliini ja Germania ............................................................................. 22<br />
Juutalaisten kohtelusta ja kohtalosta ............................................................... 26<br />
Ilmahyökkäykset Berliiniin ................................................................................ 28<br />
Matkoja kotimaahan laivalla ja lentäen ........................................................... 34<br />
Sodan käänne ja lähtö evakuoidusta Berliinistä ............................................... 35<br />
Sodan tuhoista ................................................................................................. 38<br />
Hitlerin <strong>Kolmannessa</strong> Valtakunnassa<br />
.<br />
Heräsin vuoden 1943 elokuiseen aamuun Berliinissä. Hälytyssireenien ”vaara ohi”<br />
äänimerkistä oli jo kulunut muutamia tunteja. Yön äänistä päätellen kaupunki ja<br />
kaupunginosamme oli ollut pommituksen kohteena. Lähdin kadulle katsomaan
lähiseudun tuhoja. Kerrostalomme ulko-oven edessä makasi suutari. En puhu<br />
hyvästä joskus juhlivastakin ammattikuntansa edustajasta, jonka suutarinliike oli<br />
muutaman talon päässä. Puhun 1000 kilon miinapommista, joka oli puoliksi<br />
uppoutunut raitiovaunukiskojen väliseen nurmen peittämään maahan. Onneksi<br />
pommi oli suutari, joka pian käytiin korjaamassa pois, muuten en näitä muistoja ja<br />
mietelmiä olisi koskaan kirjoittanut.<br />
3<br />
Ilmailuasiamies perheineen muutti Berliiniin välirauhan aikana<br />
Kolme vuotta aikaisemmin olimme muuttaneet Berliiniin Suomessa vallinneen<br />
välirauhan i aikana. Muuttomatka oli ensimmäinen ulkomaanmatkani. Ensin<br />
junalla Turkuun, laivalla Tukholmaan, junalla Trelleborgiin ja sitten junalautalla<br />
kesämyrskyssä Sassnitziin. Olin vielä kasvoiltani vihreä, kun Rügenin valkoiset<br />
kalkkikalliot nousivat horisontille. Juna jatkoi Berliiniin. Sain ensimmäisen<br />
kosketuksen Saksaan, maahan, jonka kohtaloita pääsin läheltä seuraamaan silloin<br />
ja monessa yhteydessä sen jälkeen. Berliinissä kohtasin ensimmäistä kertaa<br />
vieraan kulttuuriympäristön, joita tulin elämäni varrella kohtaamaan vielä<br />
monasti. Samalla tutustuin diplomaattielämään ensimmäistä kertaa. Isäni toimi<br />
ilmailuasiamiehenä Berliinin lähetystössä vuosina 1940–43. Hän seurasi ilmasodan<br />
kehitystä ja osallistui lentokoneiden ja muun materiaalin hankintaan Suomen<br />
ilmavoimille. Teki hän muutakin, mitä Valpo, sodan jälkeen kommunistijohtoinen
4<br />
”punainen” Valtiollinen<br />
poliisi, pyrki isääni<br />
kuulustelemalla tuloksetta<br />
selvittämään.<br />
Berliini sodan<br />
alkuvaiheessa<br />
Berliini oli sinne<br />
muuttaessamme<br />
rauhallinen kesäinen<br />
kaupunki. Saksalaiset olivat<br />
voimansa tunnossa ja suuri<br />
enemmistö ihaili<br />
johtajaansa Adolf Hitleriä.<br />
Saksa oli vuotta<br />
aikaisemmin vallannut<br />
Puolan kuukaudessa.<br />
Hyökkäystä ei varsinaisesti<br />
perusteltu. Huhtikuussa<br />
1940 Saksa miehitti Tanskan<br />
ja Norjan perusteluna usko<br />
siihen, että Englanti<br />
valmisteli maihinnousua. Läntinen sotaretki touko- kesäkuussa ii johti Ranskan<br />
sotilaalliseen tappioon ja Hollannin, Belgian sekä Luxemburgin miehitykseen.<br />
Pariisi miehitettiin 14.6. Kaupungissa ei sen historiallisten rakennusten<br />
pelastamiseksi taisteltu. Brittien siirtosotavoimat, yli 330 000 miestä, pääsivät<br />
pakenemaan Dunkirkista kotisaarelleen, tosin jättäen kalustonsa saksalaisille.<br />
Nämä sotilaalliset saavutukset, samoin Autobahn moottoritiet, ihmisten<br />
työllistyminen lamakauden jälkeen, propaganda ja nuorison poliittinen ja<br />
karaiseva koulutus Hitlerjugendissa, Jungvolkissa ja Bund Deutscher Mädel’issa<br />
olivat saaneet aikaan itsevarman, jopa itsekkään ihmisen, joka usein uskoi oman<br />
arjalaisuutensa ylivertaisuuteen. Vapaa-ajan järjestö ”Kraft durch Freude” teki
5<br />
propagandaa järjestämällä lomakohteita ja risteilyjä. Elokuvateollisuus oli<br />
propagandan palveluksessa.<br />
Berliini teki minuun suurkaupunkina valtavan vaikutuksen. Ensimmäisistä<br />
kuukausista jäi erityisesti mieleeni että koteihin aamuisin tuotiin tuoreita<br />
rapeakuorisia sämpylöitä, joita syötiin appelsiini- tai mansikkamarmeladin kera<br />
aamukahvia juotaessa. Taisin silloin tosin juoda kaakaota.<br />
Asuntoa etsiessämme asuimme alkuun Pension Schlegelissä Budapester<br />
Strassella. Aloin nopeasti opetella kieltä. Ensiksi opettelin sanomaan, etten osaa<br />
puhua saksaa ”Ich kann kein deutsch sprechen”. Opin sen niin hyvin, että kun<br />
eräässä kadunristeyksessä vastasin näin naiselle, joka kysyi minulta jotain, mitä en<br />
kielitaidottomana ymmärtänyt, sain raikuvan korvapuustin. Hän luuli minua<br />
ilkeämieliseksi paikalliseksi vesaksi, joka pelleili. Kokemus pakotti opettelemaan<br />
saksaa vieläkin nopeammin, jotta säilyisin enemmiltä kolhuilta.
6<br />
Sieltä muutimme Wilmersdorfin kaupunginosan Kurfürstendammin poikkikadulle<br />
taloon Uhlandstrasse 116/117.<br />
Berliinin asukasluku 1940 oli 4½ miljoonaa. Kaupunki oli kaunis ja ehjä. Kesäisin se<br />
oli vihreä. Suomen valkoinen lähetystörakennus sijaitsi keskuspuiston Tiergartenin<br />
eteläreunassa. Samalla paikalla ja osoitteessa on tänään yhteispohjoismainen<br />
suurlähetystörakennus. Puistossa olevissa järvissä soudeltiin vuokratuilla veneillä.<br />
Kaikkialla oli kukkia. Kaikki oli rauhallista. Kahviloissa keskusteltiin ja<br />
virkistäydyttiin juomilla ja jäätelöllä. Syksyllä poimin kanavia reunustavilta<br />
kaduilta puista pudonneita hevoskastanjoita. Puiston läpi kulki valtakatu Ost-West<br />
Achse. Keskellä sitä oli korkean pilarin ”Siegessäule” päässä oleva voitonjumalan<br />
”Victorian” patsas, joka säilyi yli sodan.<br />
Elimme sotaa käyvän kolmannen valtakunnan Berliinissä. Sotilassaappaat eivät<br />
todellakaan olleet harvinainen näky Berliinin kaduilla. Puna-musta-valkoiset värit<br />
ja hakaristiliput sävyttivät Berliiniä. Kaduilla näkyi univormuja ja kiiltäviä mustia<br />
isoja Mercedeksiä jäykissä muovisuojuksissa olevin lipuin. Kadun viertä kulkiessani
7<br />
yllätyksekseni eräänä päivänä pysähtyi<br />
kohdalleni valtakunnanmarsalkka<br />
Herman Göringin avoauto<br />
valtakunnanmarsalkkoineen.<br />
Lähemmäksi häntä en koskaan päässyt.<br />
Propaganda<br />
Isoja pyöreitä mainospylväitä oli<br />
kaikkialla. Aluksi niissä mainostettiin<br />
elokuvia, urheilua ja erilaisia esityksiä.<br />
Myöhemmin niihin tuli yhä enemmän<br />
virallisia ohjeita ja varoituksia. Samoin<br />
lisääntyivät erilaiset propagandajulisteet<br />
ja uhkaukset niille, jotka kuuntelivat<br />
vihollisen radiolähetyksiä tai olivat<br />
yhteydessä juutalaisiin. Kaikkialla<br />
julisteet kehottivat “varomaan puheita, sillä vihollinen kuuntelee”. Vihollinen,<br />
josta puhuttiin, ei toki ollut salainen<br />
valtionpoliisi Gestapo, joka sekin kuunteli.<br />
Hiusmuoti oli miehillä mahdollisesti Hitler<br />
Jugendilta mallia ottava, joka taas halusi<br />
kopioida Hitlerin hiusleikkausta mutta ei<br />
sentään viiksiä. Miehillä oli jakaus ja sivuilta<br />
sekä takaa hyvin pitkälle ylös lyhyeksi leikattu<br />
tukka. Jouduin menemään usein parturiin,<br />
jotta tukka pysyisi lyhyenä. Parturissa istuin<br />
ja katselin lukuisia propagandaplakaatteja,<br />
joiss erityisen halveksivasti tuotiin esiin<br />
ihmiset, jotkä ylläpitivät kosketusta<br />
juutalaisiin. Lähes sama määrä julisteita<br />
varoitti keskustelemasta, koska myös<br />
vihollisen väitettiin kuuntelevan.
8<br />
Propaganda tuntui ja varmaan se vaikuttikin. Tietenkin se vaikutti voittojen<br />
hurmioittamaan kansanosaan,mutta oletan sen vaikuttaneen minuunkin<br />
koululaiseen.<br />
Elokuvissa käynti oli minullekin, kuten muille nuorille hauskaa. Puolue käytti<br />
elokuvia taitavasti propagandaan. Propagandaministeri Joseph Goebbels valvoi<br />
itse joidenkin propagandafilmien tuotantoa. Toisaata elokuvayhtiöt, kuten UFA,<br />
tuottivat omasta aloitteesaan filmejä, jotka soveltuivat propagandakäyttöön.<br />
Kaikki tuotetut filmit eivät olleet propagandaa sisältäviä. Kansalaisten<br />
hauskuuttaminen ja harmaan arjen unohtaminen olivat myös tavoitteita.<br />
Propagandafilmit suuntautuivat juutalaisia, brittejä ja venäläisiä vastaan. Niitä<br />
käytettiin myös omien saavutusten korostamiseen ja kansallismielisyyden sekä<br />
uhrautumisvalmiuden lisäämiseen.<br />
Lyhytfilmit ja viikkokatsaukset ”Wochenschau” joita esitettiin ennen pääfilmiä oli<br />
otettu täysin propagandakäyttöön.<br />
Ensimmäinen näkemäni elokuva oli<br />
”Der Sieg im Westen”. Tämä oli<br />
Saksan maavoimien tuottama<br />
dokumenttifilmi, joka oli<br />
sotapropagandaa ja antoi kuvan<br />
Saksan armeijan ylivoimaisuudesta.<br />
Toivekonsertti ”Das<br />
Wunschkonsert” filmi oli sota-ajan<br />
suosituimpia. Juoni lähtee<br />
lentäjaluutnantin rakastumisesta<br />
BerliininOlympiakisoissa ja<br />
komennuksesta Espanjan<br />
sisällissotaan. Suositut tähdet Ilse<br />
Werner ja Carl Raddatz ovat<br />
pääosissa. Propagandasisältöna on<br />
Saksan puolesta kuolemisen<br />
ihannointi.<br />
Willy Birgel esitti pääosan<br />
propagandafilmissä ”… reitet für
Deutschland”. Ensimmäisessä maailmansodassa halvaantunut ratsumestari pystyy<br />
saamaan itsensä jälleen kävely- ja ratsastuskuntoon ja ratsastamaan voiton<br />
Saksalle. Filmi on vertaus Saksannousuun ja tulevaan voittoon.Se oli niin<br />
vaikuttava, että osia on vieläkin lynyt muistissani.<br />
Propagandafilmi ”Stukas”, jossa Carl Raddatz on jälleen pääosassa seuraa kolmen<br />
stukalaivueen syksypommituksia ja ihannoi sekin sankarikuolemaa.<br />
Brittejä, juutalaisia ja sosiaalidemokraatteja vastaan oli suunnattu<br />
propagandafilmi ”Carl Peters”, jossa käsitellään Saksalaisen Afrikka-siirtomaan<br />
perustamista ja kehittämistä pääosassa Hans<br />
Albers, joka näyttelijä tunnnettiin<br />
Suomessakin erityisesti 1943 tuotetusta<br />
värifilmistä Münchhausen.<br />
Brittejä vastaan oli suunnattu myös Ohm<br />
Krügerin elämää ja buurisotaa Etelä-Afrikassa<br />
käsittelevä filmi ”Ohm Krüger”. Emil Jannings<br />
näytteli pääosaa.<br />
Näin nämä filmit ja niiden lisäksi vielä<br />
muitakin propagandafilmejä kuten ”Der<br />
Grosse König” ja ”Bismarck”, jotka nostattivat<br />
kansallistuntoa. Sotaisuus korostui useissa<br />
filmeissä.<br />
9<br />
Nuorison elämää<br />
Nuoren suomalaisen koululaisen matkantekoon Berliinissä soveltui erinomaisesti<br />
maanalainen rautatie “U-Bahn”. Sillä pääsi uuteen keskustaan kauppakadulle<br />
Tauentzienstrasselle, missä jo silloin toimi kuulu tavaratalo KaDeWe eli Kaufhaus<br />
des Westens. Sen lähistöllä ja muuallakin erilaisissa univormuissa esiintyvät<br />
nuoret keräyslippaineen keräsivät rahaa käsityksensä mukaan hyviin tarkoituksiin.<br />
Nämä “Winterhilfswerk”- keräykset olivat nuorille mieleen, koska rahan<br />
vastikkeeksi sai ostaa minimimaksua, 20 Pfennigiä vastaan erilaisiin<br />
keräilysarjoihin kuuluvia merkkejä, nykykielellä pinssejä. Merkkien aiheet olivat
usein kovin sotaisia. Ostamatta ei juuri selvinnytkään, koska lippaita kilistelevät<br />
muodostivat läpipääsemättömän muurin poikki koko kadun. Kaikki tapahtui<br />
kuitenkin hymyillen eikä uhkaillen.<br />
Kurfürstendammilla, toisella kuululla kauppakadulla isoine näyttelyvitriineineen,<br />
joka oli jatkoa mainitulle Tauentzienstrasselle, liikkui sielläkin sotavuosina paljon<br />
sotilaspukuista väkeä. Nuoriso parveili nimikirjoituksia pyytäen niiden ympärillä,<br />
joiden kaulassa killui rautaristin ritariristi, jota oli useita luokkia. Korkein oli<br />
“Ritterkreuz des Eisernen Kreuzes mit Eichenlaub, Schwertern und Brillianten.”<br />
Rautaristin ritariristi tammenlehvin, miekkojen ja briljanttien kera. Oli jouduttu<br />
keksimään yhä korkeampia ritarimerkin luokkia yhä enemmän viholliskoneita<br />
alasampuneille lentäjille. Nämä ritarit olivat Saksan silloisen nuorison sankareita,<br />
joiden tilalle nyt ovat tulleet Pop-tähdet. Ensimmäisiä suuria lentäjäsankareita<br />
olivat lentäjät Helmut Wick, Werner Mölders ja Adolf Galland . Viimemainittu<br />
säilyi hengissä, kohosi kenraaliksi ja toimi aikanaan Saksan Liittotasavallankin<br />
ilmavoimien tarkastajana, koska hän pysyi irrallaan kansallissosialisteista. Tapasin<br />
hänet vielä 90-luvulla, jolloin mainitsin nimikirjoituksen jääneen 40-luvulla<br />
saamatta. Maavoimien suuri sankari oli sotamarsalkka Erwin Rommel, Pohjois-<br />
Afrikan taistelukentillä kunnostautunut erämaan kettu, joka aikanaan<br />
todennäköisesti pakotettiin itsemurhaan. Väitettiin, että hän oli mukana Hitlerin<br />
vastaisessa salaliitossa.<br />
Kaikki ei toki ollut sotaisaa. Maanalaisella pääsi myös Olympiastadionille, missä<br />
suomalaiset olivat vuoden 1936 Olympiakisoissa menestyneet kestävyysjuoksussa<br />
oivallisesti. Suomalaisten menestys oli silloisten Saksan johtajien mieleen, mitä ei<br />
ollut pikamatkojen mustien menestys. Arjalaisuus oli aina pidettävä mielessä.<br />
Nimen Paavo Nurmi tunsivat lukuisat saksalaiset, kuten käsitteen suomalainen<br />
sisu. Nurmi tosin osallistui Berliinin olympialaisiin vain katsomossa.<br />
Olympiastadionin uima-allas oli Berliinin nuorten kesäinen kokoontumispaikka.<br />
Altaat olivat täynnä polskuttelijoita. Isojen poikien tapa pitää nuorempien päätä<br />
veden alla mahdollisimman pitkään ei muistaakseni johtanut hengenmenetyksiin,<br />
mutta ei ollut minulle mukavakaan kokemus. Ulkomaalaisena olin sopiva<br />
kiusanteon kohde. Silloisessa Saksassa karaistuminen oli hyve, johon kaikkia<br />
haluttiin kouluttaa. Toivottavasti kouliinnuin.<br />
Yhtä suosittuja kesäkohteita olivat Wannsee ja eritoten viheralue Grunewald<br />
kolmine järvineen: Krumme Lanke, Schlachtensee ja Halensee. Järviä kierreltiin,<br />
10
niissä uitiin tai istuttiin<br />
kahviloissa. Suosikkijuomana<br />
oli Berliner Weiss, suurista<br />
laseista tarjottu oluen ja<br />
virvoitusjuoman seos.<br />
Nuoret ostivat muutamalla<br />
pfennigillä limunaadipulveria,<br />
jota myytiin pienissä kuorissa.<br />
Sitä kaadettiin käteen,<br />
syljettiin päälle ja nuoltiin tätä<br />
kihelmöivää ja sihisevää<br />
jauhetta. Nautinto oli suuri.<br />
Makuvaihtoehtoja oli neljä.<br />
Nuoret olivat silloin nykyistä vähempään tyytyväisiä.<br />
11<br />
Koululaisena muttei Hitler Jugendissa<br />
Henkisiä ja muitakin kolhuja jouduin kokemaan eri syistä. Minua vaivasi joskus<br />
makean nälkä. Halusin siksi ostaa makeisiakin, joita sodan alkuvuosina vielä oli<br />
saatavissa, niin kuin muuten oli Saksassa Coca Colaakin. Viikkorahani olivat tosin<br />
kovin niukat. Ne ansaitsin muun muassa ylläpitämällä suomenkieltä kirjoittaen<br />
päiväkirjaa. Urakka laskettiin sivujen mukaan. Käsialani turmeltui kansakoulussa<br />
Suomessa oppimastani kaunokirjoituksesta, kun pyrin täyttämään koko rivin<br />
yhdellä sanalla. En keksinyt mistä kirjoittaa, mutta halusin sivun täyteen<br />
viikkorahojen toivossa. Koska viikkorahat eivät riittäneet makeisiin käytin<br />
isovanhemmilta saamiani suomalaisia vanhoja hopearahoja saksalaisten<br />
kolikoiden sijasta. Kauppias katsoi niitä tarkkaan ja otti ne sitten ystävällisesti<br />
vastaan. Olin tyytyväinen näin edulliseen kauppaan. Myöhemmin olen<br />
ymmärtänyt kauppiaan varmaan olleen vielä tyytyväisemmän. Ostinhan monasti<br />
samasta kaupasta samalla menetelmällä. Suvussani näyttää olleen muitakin<br />
kolikkosankareita. Talvisodan alkaessa vanha ruotsinmaalainen isoisäni vei
kangaspusseja, joihin oli kerännyt 5 ja 10 markan kultakolikoita, pankkiin ja antoi<br />
ne virkailijalle, joka laski rahat eikä suinkaan suositellut tallelokeroa vaan merkitsi<br />
ne nimellisarvostaan talletuksena isoisäni tilille. Sodan ja inflaation jälkeen sai<br />
isoisäni toki takaisin oikean markkamäärän, mutta kolikkoja ei tietenkään.<br />
Hopeakolikkojen menetys tapahtui vapaasta tahdostani. Muita kolikoita menetin<br />
jouduttuani kiristyksen kohteeksi. Muutaman talon päässä meidän<br />
asunnostamme asui iso ja roteva, muutamaa vuotta vanhempi poika Horst<br />
Schnee. Hän käytti voimiansa pienempien kiristykseen. Jouduin ohikulkiessani<br />
maksamaan hänelle tullimaksuna joitakin kolikoita tai suklaata, muuten hän ryhtyi<br />
harjoittamaan kidutusta. Koetin käyttää kiertoteitä, mutta hän oli usein<br />
vaanimassa. En koskaan kertonut tästä vainoajasta sen enempää kotona, kuin<br />
koulussa. Vieläkin muistan kärsineeni kovasti asiasta. Siihen aikaan kantelua<br />
pidettiin pahana. Hyvänä toki pidettiin ilmiantoja Gestapolle poliittisesta<br />
epäluotettavuudesta, BBC:n kuuntelemisesta ym. Nykyisin kaikki niiden vuosien<br />
paha luetaan natsien tiliin. Sitä ei tämä Horst käsittääkseni ollut. Hänet oli jopa<br />
heitetty Jungvolkista ulos, mikä ei todellakaan ollut yleistä.<br />
Aloitin koulussa, jossa luokkatoverini tulivat monesta maasta. Yrittäessäni<br />
selvittää heidän myöhempiä kohtaloitaan seurasin heidän isiensä uraa. Parhaisiin<br />
ystäviini kuului liettualainen Kestutis Skirpa. Vierailimme usein toinen toistemme<br />
kodeissa. Käydessäni vuosikymmeniä myöhemmin Washingtonin<br />
Holocaustmuseossa kävi ilmi, että hänen isänsä Liettuan Berliinin suurlähettiläs,<br />
eversti Kazys Skirpa oli ollut Hitlerin ihailija ja Neuvostoliiton vastaisen opposition<br />
edustaja. Tämä oppositio laati jo kolme kuukautta ennen Saksan hyökkäystä<br />
Neuvostoliittoon 24.3.1941 maanalaisen ohjeen. 23.6.1941 asetettiin Saksan<br />
miehittämässä Liettuassa väliaikainen hallitus, jonka pääministeriksi nimitettiin<br />
samainen Berliinin suurlähettiläs Skirpa. Liettuassa tapettiin runsaasti juutalaisia,<br />
mistä museon erillisnäyttely kertoi. Kazys Skirpan elämä jatkui. Hän kuoli<br />
Washington DC:ssä 1979.<br />
Ensimmäinen ystäväpiirini hajosi, kun siirryin oppikouluun, Bismarck<br />
Gymnasiumiin. Koulu sijaitsi lähellä asuntoamme. Sen pääaineisiin kuuluivat latina<br />
ja historiallinen kreikka. Minulla olilatinan kielen kanssa vaikeuksia, koska usein en<br />
tuntenut latinankielisen tekstin kääntämiseen tarpeellisia saksankielisiä sanoja.<br />
Opettaja sanoi selvästi mitä ajatteli henkisistä kyvyistäni. Onneksi luokkatoverini<br />
12
edellisestäkin koulusta pelasti tilanteen kertomalla opettajalle, että olin<br />
ulkomaalainen, joka ei vielä tuntenut harvinaisia saksankielen sanoja. Koulu ei<br />
ollut alkujaan kovin natsimieleinen. Se oli niin kauan kuin mahdollista opettanut<br />
myös juutalaisia. Tilanne kuitenkin muuttui ja monilla varsinkin uusilla<br />
opettajajilla oli takin käänteessä NSDAP puolueen jäsenmerkki. Joka viikko<br />
järjestettiin pois jääneen aamuhartauden sijasta poliittinen tilaisuus, jolloin<br />
laulettiin kansallislaulu ”Deutschland, Deutschland über alles…..” ja puolueen<br />
laulu Horst Wessell ”Die Fahne hoch….”. Hitlerjugendin ja Jungvolkin<br />
univormuihin pukeutuneet seisoivat oikea käsivarsi ojossa.Minä en sitä tehnyt<br />
olinhan diplomaatin lapsi. Tämä ei johtanut koulukiusaamiseen, koska asiasta oli<br />
koulutovereiille kerrottu. Olin ystävämaan edustaja. Siihen aikaan vallitsi kova kuri<br />
ja järjestys. Harvoin sattui poikkeuksia. Olin matematiikassa hyvä. Uusi opettaja<br />
antoi minulle vapaata tunnilta, jotta kävisin ostamassa hänelle perheineen liput<br />
sirkus ”Sarrassanin” näytökseen.Tein tämän mielihyvin. Palatessani kouluun tuli<br />
luokanvalvoja sattumalta vastaan ja kysyi miksi en ollut tunnilla. Vastasin<br />
totuudenmukaisesti. Seuraavalla tunnilla kyseinen opettaja pyysi minulta luokan<br />
edessä anteeksi asian johdosta.<br />
Tämän tunnetun koulun oppilas oli myöhempi liittopresidentti Richard von<br />
Weizsäcker. Vuosikymmenien jälkeen tästä koulutoveruudesta oli töissäni hyötyä.<br />
Samoin siitäkin, että kenraali Paavo Talvela antoi luutnantti Richard von<br />
Weizsäckerille Saksan maavoimien pääesikunnassa tämän ensimmäisen<br />
kunniamerkin.<br />
Paavo Talvelalla oli minuunkin vaikutusta. Hän pelasi vaimoineen vanhempieni<br />
kanssa bridgeä. Kenraalina ja komentajana hän oli tottunut havaitsemaan muiden<br />
virheitä ja havaitsi kanssapelaajansa virheet. Vaimolleen Karinille hän kommentoi<br />
tämän virheitä sotilaallisen jämerällä tavalla ja erittäin kantavalla äänellä. Monena<br />
iltana Karin Talvela lopetti tässä vaiheessa pelinsä. Koska kenraali halusi jatkaa,<br />
tuli osalleni oppia peli mahdollisimman nopeasti, jotta saatoin astua tarvittaessa<br />
varamieheksi. Minä opin ja pelasin pelko kurkussa. Siksi pelistäni tuli huolellista.<br />
Myöhemmin opista oli hyötyä.<br />
13
Luokkatoverini olivat Hitler Jugendin (14-18 vuotiaat)<br />
esiasteen Jungvolkin (10 – 14 vuotiaat) peleissä ja<br />
leikeissä mukana. Jungvolk pelasi erilaisia pallopelejä ja<br />
heitteli tietenkin myös puisia käsikranaatteja. Retkiä<br />
tehtiin ja istuttiin iltanuotiolla. Lennokkeja rakennettiin<br />
ja lennäteltiin.<br />
Jäsenyys<br />
järjestöissä oli<br />
pakollinen Saksan<br />
kansalaisille.<br />
Tietenkin halusin<br />
mukaan. Minua ei<br />
ulkomaalaisena tähän seuraan päästetty.<br />
Vanhempani ja lähettiläs Toivo M. Kivimäki<br />
olivat toisistakin syistä kieltäneet<br />
mukaanmenon. Koulussa opetettiin<br />
säästämään. Kymmenpfenningejä tai<br />
suurempiakin kolikoita annettiin säästöön, ja<br />
säästöja vastaan annettiin liimattava<br />
Kouluvuoden päättyessä annettiin<br />
säästökirjaan liimattavia merkkejä säästön<br />
verran. Myöhemmin huomasin, että minäkin olin näin saanut Hitler Jugendin<br />
säästökirjan.<br />
Lähellä asuntoamme sijaitsi urheilupuisto “Hindenburg Park” laajoine<br />
viheralueineen. Sinne kaivettiin asemat raskaalle<br />
ilmatorjuntapatteristolle. Monena aamuna minulta<br />
“unohtui” kouluun meno. Oli jännittävämpää mennä<br />
seuraamaan ilmatorjuntapatteriston harjoituksia. Siitä oli<br />
varmaan hyötyäkin, sillä samanlaisilla tykeillä minua<br />
koulutettiin aikanaan armeijassa.<br />
14<br />
Matkoja ja autoretkiä<br />
Ilmailuasiamiehen tehtäviin liittyivät neuvottelut lentokonehankinnoista<br />
ilmavoimillemme, samoin varaosista, polttoaineista ja öljystä sekä raskaista 88
mm ilmatorjuntatykeistä.<br />
Sotasaaliskoneita,<br />
Messerschmittejä, Junkerseja ja<br />
Dorniereja tuli Suomeen, kuten<br />
Henscheleitäkin. Pääsin matkalle,<br />
joka suuntautui Dornierin tehtaille<br />
Friedrichshafeniin Bodensee-järven<br />
rannalle. Tehdas oli<br />
mielenkiintoinen, mutta minusta<br />
vielä mielenkiintoisempi oli<br />
Zeppelin-museo.<br />
Friedrichshafenissahan kreivi Zeppelin oli kehitellyt ilmalaivojaan, joita käytettiin<br />
Lontoon pommituksiin I-maailmansodassa. Rauhan palattua niillä lennettiin<br />
reittilentoja myös Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. Ilmalaivat ottivat matkustajia.<br />
Matkustajat ottivat ilmalaivoista kaiken, minkä saivat irrotettua matkamuistoina.<br />
Näitä muistoja oli museossa, kuten myös luonnolliselta tuntuvia matkustajatilojen<br />
osia näkymineen Rioon ja New Yorkiin. Tämä museo jäi ainiaaksi mieleeni. Lyhyen<br />
aikaa käyntimme jälkeen Friedrichshafenista tuli liittoutuneiden ilmahyökkäyksen<br />
kohde. Kaupunki ja tehtaat tuhoutuivat ja mukana meni museokin, jota jäin<br />
kaipaamaan. Aikanaan rakennettiin uusi museo, missä kävin 80-luvun<br />
loppupuolella. Se oli hieno, mutta kovin erilainen. Voin suositella sitä käynnin<br />
kohteeksi Etelä-Saksassa. Mielestäni se ei täysin korvannut sodassa tuhoutunutta<br />
museota.<br />
Isäni osti auton. Varoja Mercedekseen ei ollut. Automme oli DKW Meisterklasse<br />
F8. Auto oli kaksiovinen käsin auki taitettavin kangaskatoin. Siinä oli<br />
Kaksisylinterinen kaksitahtinen 700 cm 3 15kW moottori. Kori oli metalli- ja<br />
puurakenteinen. Automme erosi edukseen perusmallista, koska se oli<br />
peltikorinen. Auto oli valmistettu Audin Zwickaun tehtaalla.<br />
Henkilöautot eivät vielä olleetkovin yleisiä ennen sotaa ja sodanaikana niistä tuli<br />
vielä harvinaisempia. Autolla ajoimme pommitusten jälkeen kaupungilla<br />
tarkastelemassa vahinkoja. Autolla teimme myös perheretkiä läheisiin kohteisiin,<br />
kuten Grunewaldin järville tai Isommalle Wannsee järvelle, jonka nimi nyt on<br />
15
16<br />
tuttu sen rantahuvilassa tehdystä juutalaisten lopullisesta<br />
tuhoamissuunnitelmasta.<br />
Eräällä retkellä ajoimme<br />
suhteellisen jyrkkää mäkeä<br />
alas rantakahvilaan. Ylösajo<br />
samaa mäkeä osoittautui<br />
kovin hankalaksi. Kerroin<br />
yllä auton pienestä<br />
moottorista. Seoli niin pieni,<br />
ettei se jaksanut mäkeä<br />
ylös, vaikka matkustajat<br />
äitini ja minä nousimme<br />
autosta. Alhaalla ei ollut tilaa ottaa vauhtiakaan. Onneksi emme tervinneet<br />
hinausautoa. Ikuitenkinsäni keksi peruuttaa auton ylös mäkeä. Peruutusvaihteen<br />
vaihtosuhde riitti. Olin ylpeä perheemme autosta. Tätä kirjoittaessani totesin että<br />
lähes identtistä, mutta vanerikorista, autoa tuotiin sofan jälkeen Itä Saksasta<br />
(DDR) samalta mutta toisennimiseltä tehtaalta Suomeen merkillä IFA F8. Sitä ei<br />
arvostettu vaan naureskeltiin, että se tarvitsi kuljettajanlisäksi perässäkulkijan,<br />
joka keräsi putoilevia osia. Meidän autostamme ei Berliinissä pudonnut osia,<br />
mutta emme saaneet sittuotua Suomeen. Lähetystön autokannan huvetessa<br />
pommituksissa kenraali Talvela otti auton valtion käyttöön Sksata lähdettyämme.<br />
Jonkun ajan kuluttua siihen osui pommi, joten valtion autokanta taas hupeni<br />
Himmlerin suomalainen henkilääkäri Felix Kersten<br />
Sieniretkillä kävimme Himmlerin henkilääkärin lääkintäneuvos Felix Kerstenin<br />
Harzwalde-tilalla. Hän kertoo siitä itse muistelmissaan ”Himmlerin<br />
henkilääkärinä”. Kerstenin ura ja elämä oli varsin erikoislaatuinen.Virossa syntynyt<br />
baltian-saksalainen Kersten tuli saksalaisten joukkojen mukana Suomeen 1918.<br />
Hän jäi Suomeen ja sai Suomen kansalaisuuden. Hän osallistui suojeluskuntien<br />
toimintaan ja toimi Porin suojeluskunnan päällikkönä.Hän kouluttautui hierojaksi<br />
ja luontaishoitajaksi. Suomesta hän palasi Saksaan kutsuen itseään osteopaatiksi.<br />
Hän sai potilaikseen merkittäviä henkilöitä,kuten Italian ulkoministerin kreivi
Cianon ja Hollannin prinssipuolison Hendrikin. Hirmuteoistaan kuuluisan SS:n<br />
johtajasta Reichsführer (vastaa sotamarsalkkaa) Heinrich Himmleristä tuli hänen<br />
potilaansa. Sen seurauksena hänestä tuli pysyvästi Himmlerin henkilääkäri.<br />
Lääketiedettä hän ei ollut opiskellut. Kersten oli valmistelemassa ja osallistui<br />
Himmlerin Suomen matkaan heinä-elokuun vaihteessa 1942. Kersten väittää<br />
silloin kertoneensa presidentti<br />
Risto Rytille Saksan juutalaisten<br />
pakkokuljetuksista Puolaan ja<br />
Baltiaan, missä heitä tapettiin.<br />
Kersten väittää myös<br />
pelastaneensa tuhansia juutalaisia<br />
keskitysleireiltä. Se voi pitää<br />
paikkansa sillä hän oli Himmlerin<br />
lähipiirissäja Himmler oli vastuussa<br />
koko keskitysleiri ja<br />
tuhoamisleiriorganisatiosta.<br />
Kersten toimi sodan<br />
loppuvaiheessa ruotsalaisen kreivi<br />
Folke Bernadotten ja Heinrich<br />
Himmlerin keskustelujen<br />
välittäjänä, joissa sovittiin<br />
juutalaisten Ruotsiin<br />
pelastamisesta. Kersten<br />
myötävaikutti myös siihen ettei<br />
tiettyjä keskitysleirejä vankeineen tuhottu ennen liittoutuneiden saapumista.<br />
Kerstenintoiminnasta todistavat myös hänen sodan jälkeen saamansa korkea<br />
Hollantilainen kunniamerkki ja Ruotsin kansalaisuus hänen muutettua Ruorsiin.<br />
Näistä asioista ei yhteisillä sieniretkillä toki keskustelu. Pyylevä hyväntuulinen<br />
Kersten esitteli minulle mäyräkoiriaan, jotka todella kävivät mäyräjahdissa. Han<br />
näytti minulle myös mitä sieniä tuli poimia.<br />
17
18<br />
SAn johtaja Obergruppenführer Viktor Lutze menehtyy<br />
Viikonloppuisin ajelimme Berliinin ympäristön Autobahneja. Ne olivat<br />
periaatteessa samanlaisia kuin nykyisin, vaikka aikaa on kulunut yli 70 vuotta.<br />
Tietenkin oli joitakin eroja. Erilaiset suojakaiteet puuttuivat ja baanaa saattoivat<br />
reunustaa kiviset kilometripylväät ja muutkin pylväät esimerkiksi kaarteissa.<br />
Olimme sunnuntai ajelulla Potzdamin lähistöllä autollamme, jonka<br />
enimmäisnopeus oli 85 kmh, kun meidät ohitti poikkeuksellisen kovaa ajava<br />
Mercedes. Kiinnitimme asiaan huomiota, koska liikenne oli niihin aikoihin<br />
Autobahneilla kovin vähäistä. Muutaman kilometrin jälkeen tulimme kaarteeseen.<br />
Molemmatajoradat olivat kaltevia ja niiden välinen korkeuseron korjaava osa<br />
kivetty. Kaarteen jälkeen näimme ruhjoutuneen auton. Auto oli joutunut<br />
vakavaan liikenneonnettomuuteen törmätessään kovalla vaudille ajoratojen<br />
väliseen kivetykseen ja kääntyen siinä kyljelleen. Se oli liukunut viivasuoraan<br />
eteenpäin kaarteessa ja osunut kivipylvääseen joka oli tunkeutunut autoon.<br />
Auttajia oli jo paikalla. Jatkoimme matkaamme ohi onnettomuuspaikan.<br />
Pianselvisi, että onnettomuudessa menehtyiät SA:n (Sturmabteilung) johtaja<br />
Obergruppenführer (vastaa kenraalia) Viktor Lutze ja hänen tyttärensä. Autoa<br />
liian nopeasti ajanut poika ja vaimo selvisivät onnettomuudesta. Kivipylväs ruhjoi<br />
vain auton vasemman puolen.<br />
Lutzesta tuli SA:n johtaja Ernst Röhmin jälkeen. Röhm johti SAta vuoteen 1934.<br />
Hitler alkoi kokea hänet kilpailijakseen puolueen johdosta ja järjesti poliittisen<br />
puhdistuksen joka tunnetaan nimellä ”Pitkien puukkojen yö”. Röhm ja ehkä tuhat<br />
muuta surmattiin viikon kestäneen puhdistuksen aikana. Hitler tosin ilmoitti<br />
valtiopäivillä kuolleita olleen 77. Lutzen rooli puhdistuksessa oli tärkeå. Hän<br />
informoi Hitleriä Röhmin hallinnonvastaisesta toiminnasta. Nazien taisteluosasto<br />
SA oli puolueelle tärkeä Weimarin tasavallan aikaan ja vaikutti merkittävästi<br />
Hitlerin valtaannousuun. Hitlerin saatua vallan sen merkitys väheni.
19<br />
Berliini ennen sotaa<br />
Berliinin pääkatu oli Brandenburger Torista alkava Unter den Linden. Kun sitä<br />
käveli tai ajoi autolla, koki olevansa keskellä Berliinin, Saksan ja Preussin historiaa.<br />
Kansallissosialistit olivat tavallaan adoptoineet Preussin korostaakseen<br />
puolueensa propagandassa karaistuneisuutta ja sotilaallisuutta. Kansallissosialistit<br />
olivat kuitenkin ensisijaisesti kotoisin Saksan eteläosista eikä Preussista.<br />
Vanhin rakennus on osoitteessa Unter den Linden 2 oleva vuosien 1695 – 1730<br />
aikana rakennettu barokkityylinen Zeughaus, varusvarasto, joka toimi<br />
myöhemmin sotahistoriallisena museona ja selvisi sodasta ja ilmapommituksista,<br />
kuten selvisi Göringin ilmailuministeriökin, missä Saksan suorittamat<br />
lentopommitukset suunniteltiin. Sotaonneen ei välttämättä liity<br />
oikeudenmukaisuutta.<br />
Preussin ensimmäinen kuningas Fredrik I kruunattiin 1701. Berliinin 30 000<br />
asukkaasta neljäsosa oli silloin äidinkieleltään ranskalaisia hugenottimaahanmuuttajia.<br />
Pääkadut oli kivetty eikä tunkioita enää ollut sivukatujen
matalien olkikattoisten rakennusten edessä. Fredrik I kunnosti<br />
Preussinbarokkityylisen kuninkaallisen linnan. Vuodesta 1871 alkaen se oli Saksan<br />
keisarin keisarillinen residenssi.<br />
Vuosina 1740–86 hallinnut Fredrik Suuri ja hänen seuraajansa rakennuttivat Unter<br />
den Lindenin varrelle oopperatalon, kuninkaallisen kirjaston ja Prinssi Heinrichin<br />
palatsin, jossa yliopisto aloitti toimintansa. Unter den Lindenin toiseen päähän<br />
pystytettiin iii Brandenburger Tor nelivaljakkoineen.<br />
1920- ja 30-luvulla oli Berliini lukuisine teattereineen, varieteineen, hienoine<br />
museoineen, kabareineen ja kahviloineen ollut suosittu matkailukohde. Berliini oli<br />
silloin monin tavoin dekadentti, mikä oli osa kaupungin charmia. En tosin vielä<br />
siellä asuessani tiennyt mitä sana dekadentti tarkoitti. Samaan Berliini näyttää<br />
pyrkivän uudestaan.<br />
Myös suomalaisten matkailijoitten virta oli huomattava. Laivat liikennöivät<br />
Helsingistä Stettiniin ja juna-lautat Ruotsin Trelleborgista Sassnitziin suomalaisten<br />
tullessa Berliiniin, joka silloin ja nyt jälleen on Suomea maantieteellisesti lähinnä<br />
oleva Manner-Euroopan pääkaupunki.<br />
Silloisessa Berliinissä käyneet muistavat Unter den Lindenin lehmusten lisäksi<br />
Berliinin lukuisat rautatieasemat ja kehittyneen paikallisjunaverkoston niin maan<br />
päällä kuin alla. Tätä kirjoittaessani tosin ei näitä muistajia taida enää montaa olla.<br />
Puistokahviloissa juotiin kahvia, olutta tai Berliner Weissiä. Berliinistä on jaetun<br />
Saksan yhdistyttyä taas tullut suomalaisten suosima matkakohde.<br />
Unter den Lindenin lehmukset ovat jälleen kasvaneet, matkalla niihin mittoihin,<br />
jotka niillä oli ennen sodan tuhoja. Unter den Lindeniä on ehostettu. Se edustaa<br />
merkittävää osaa Berliinin historiasta.<br />
Berliinin kaupunki syntyi alkujaan kahdesta Spree-joen varrella olevasta kylästä<br />
Kölln ja Berlin. Kaupungin sijainti maa- ja vesireittien risteyskohdassa teki siitä<br />
tärkeän. Tänäänkin Berliinin kaupungin alueella on 190 kilometriä kanavia.<br />
Brandenburgin vaaliruhtinas Friedrich II “rautahammas” teki Berliinistä 1442<br />
hallintokaupunkinsa ja rakennutti Berliinin linnan. Hallitsijasuku Hohenzollern<br />
alkoi kutsua Berliiniä pääkaupungikseen. Suku hallitsikin Berliiniä 470 vuotta,<br />
kunnes keisari Wilhelm II luopui vallasta I-maailmansodan päättyessä<br />
marraskuussa 1918.<br />
20
Saman Berliinin linnan II-maailmansodan pommituksista säilyneet, vielä<br />
korjauskelpoiset rauniot DDR:n hallitus räjäytti aikanaan ja rakensi tilalle<br />
kansankongressin ruman rakennuksen ”Palast der Republik”. Tämän DDR:n<br />
”palatsin” purkamisesta päätettiin Saksan uudelleen yhdistyttyä. Syyksi esitettiin<br />
rakennusmateriaalissa oleva asbesti.<br />
DDR:n hallitusta oli häirinnyt Berliinistä säteilevä Hohenzollern-historia, joka ei<br />
ideologisesti sopinut kommunismin periaatteisiin. Linnan raunioiden räjäytys oli<br />
isku Hohenzollernien muistoa vastaan. Myös Fredrik Suuren ratsastajapatsas<br />
poistettiin keskeltä Unter den Lindeniä. 30 vuotta myöhemmin DDR:n hallitus<br />
kuitenkin palautti patsaan taas paikalleen, kuten muutkin poistamansa Preussin<br />
sotasankareitten patsaat. Kommunistit eivät halunneet läntisen Saksan<br />
Liittotasavallan yksin omivan Preussin kaikkia traditioita. Kuninkaallisen linnan<br />
sisältä modernisoitu kopio rakennetaan ppaljolti keräysvaroin tätä kirjoitettaessa<br />
entiselle paikalleen.<br />
Fredrik Suuren patsaan juurelle kerrotaan Stalingradin taistelujen aikana viedyn<br />
pahvinkappaleen, jossa luki: “Komm und hilf uns Alter Reiter, der Gefreiter<br />
kommt nicht weiter.” “Tule apuun vanha ratsumies, korpraali (Hitlerin sotilasarvo)<br />
ei pääse eteenpäin”. Pahvinkappale poistettiin nopeasti.<br />
Vuonna 1830 alkanut voimakas taloudellinen kasvu teki Berliinistä<br />
maailmankaupungin. Berliiniin syntyi teollisuutta. Siemens ja AEG saivat alkunsa<br />
Berliinissä. Berliinistä muodostui myös nopeasti kasvaneen rautatieverkoston<br />
keskus.<br />
Preussin kanslerin Otto von Bismarckin toiminnan tuloksena syntyneen Saksan<br />
keisarikunnan pääkaupunki Berliinistä tuli vuonna 1871. Ensimmäinen Keisari<br />
Wilhelm I eli vaatimattomasti. Kaupungilla puhuttiin kumisesta kylpyammeesta,<br />
joka tuotiin keisarille kerran viikossa, jotta majesteetti voisi kylpeä. Berliini säteili<br />
silloin keisarikunnan valtaa. Valtakunnanbyrokratia ja diplomaattikunta elivät<br />
loisteliasta seurapiirielämää. Valtakunnanhallituksen rinnalla toimivat<br />
valtiopäivät. Berliinissä vallitsi konservatiivien ja sosialistien, tradition ja modernin<br />
vastakkaisuus.<br />
Berliiniläiset ovat tänään sanavalmiita ja olivat sitä jo silloin. “Berliner Schnauze”<br />
“Berliiniläinen turpa” on ainakin Saksassa tunnettu käsite. Vuonna 1880 Berliinin<br />
miljoonasta asukkaasta juutalaisten määrä oli 45 000. Samana vuonna koko<br />
21
Ranskassa oli juutalaisia 51 000 ja Englannissa kaikkiaan 46 000. Juutalaisia näkyi<br />
Berliinin markkinapaikoilla, arvopaperimarkkinoilla, kirpputoreilla, lehdistössä ja<br />
kirjallisuudessa, parlamentissa, teatteri- ja musiikkielämässä sekä muilla<br />
kulttuurin aloilla, jopa kaupunginhallinnossa. Puolet kaupunginvaltuutetuista oli<br />
juutalaisia. Heidän katsottiin pystyvän lehdistönsä ja arvopaperikaupan tuella<br />
kontrolloimaan koko kaupunginhallintoa.<br />
Ensimmäinen maailmansota 1914-1918 päättyi Saksan keisarikunnan<br />
antautumiseen. Keisarikunnan kaaduttua syntyi Weimarin Tasavalta, jonka<br />
perustuslain tekijät harkitsivat Goethen ja Schillerin kotikaupunkia, Weimaria<br />
pääkaupungiksi, mutta siihen ei tämä romanttinen pikkukaupunki soveltunut.<br />
Saksassa arveltiin, että mitä siellä tapahtuisi, ei vaikuttaisi maailman menoon.<br />
Berliini oli Bismarckin luoman yhdistyneen Saksan symboli. Muun kaupungin<br />
valitseminen pääkaupungiksi olisi vahvistanut Versaillesin rauhansopimuksen<br />
mukaisen Saksan vähentyneen merkityksen hyväksymisen ikiajoiksi.<br />
Parlamentaarikot päätyivät Berliiniin.<br />
Berliini ei ole koskaan ollut niin selvästi Saksan keskus ja pääkaupunki, kuin<br />
Weimarin tasavallan aikoihin. Vallasta siellä kiistelivät punainen ja puna-mustakultainen<br />
vallankumous. Sen enempää Liebknechtin sosialistinen tasavalta kuin<br />
vapaakaartien vastavallankumous hakaristienkin merkeissä eivät saaneet pysyvää<br />
otetta Berliinistä. Valtaa Berliinissä pidettiin Saksan valtaamisena.<br />
22<br />
Hitlerin Berliini ja Germania<br />
Hitlerin saatua vallan hän käytti propagandaansa Berliinin olympialaisia 1936.<br />
Suomalaisen yleisurheilujoukkueen muodosti 33 urheilijaa. Joukkueen kilpailun<br />
tuloksena oli kolmoisvoitto ja kaksi kaksoisvoittoa: 10 000 metrin juoksussa Ilmari<br />
Salminen, Arvo Askola ja Volmari Iso-Hollo, 5 000 metrillä Gunnar Höckert ja Lauri<br />
Lehtinen, 3 000 metrin esteissä Iso-Hollo ja Kalle Tuominen. Kuulassa Sulo Bärlund<br />
sai hopeaa, keihäässä Yrjö Nikkanen hopeaa ja Kalervo Toivonen pronssia.<br />
Mitalisaaliit ovat myöhemmin huvenneet.<br />
Hitlerin kansallissosialistisen liikkeen juuret löytyvät maaseudulta. Hitlerin<br />
valtakunnan maaseutuväestön johtaja Walther Darré vaati avointa hyökkäystä
23<br />
suurkaupunkien kulttuuria, kapitalismia ja juutalaisia vastaan ja paluuta<br />
orgaaniseen valtioon, maan ja väestön yhteyteen.<br />
Hitler ei pitänyt Berliinistä eikä berliiniläisistä enempää kuin nämä hänestä. Hitler<br />
kuitenkin näki Berliinin ainoana mahdollisena omana pääkaupunkinaan. Siksi<br />
Hitler epäonnistuneen Münchenin vallankaappausyrityksen jälkeen teki<br />
luottomiehestään Joseph Goebbelsistä Berliinin Gauleiterin, hallinnollisen alueen<br />
päällikön. Goebbelsin tehtäväksi tuli valloittaa puolueelle Berliini, missä hän ei<br />
kuitenkan heti onnistunut. Goebbels vaikutti kuitenkin voimakkaasti suuren<br />
lamakauden aikana Berliinin poliittisiin pyörteisiin. Hänen dramaattiset<br />
iskulauseensa sekä hänen huolellisesti suunnittelemansa ja provosoimansa<br />
katutappelut kommunistien kanssa auttoivat kansallissosialisteja Berliinin kartalle.<br />
Kun Hitler 1933 oli valittu kansleriksi, juhlisti Goebbels tapahtumaa tunnetuksi<br />
tulleilla soihtukulkueilla, ruskeapaitojen marssilla hakaristilippujen alla Unter den<br />
Lindenillä ja pitkin Wilhelmsstrassea valtakunnankanslerin viraston,<br />
Reichskanzlein ohi. Tällä spektaakkelilla valmisteltiin vallanottoa koko maassa.<br />
Berliinin kansallissosialistinen kausi alkoi.<br />
Hitlerin päästyä valtaan ryhtyi hän yhdessä suosikkiarkkitehtinsä Albert Speerin<br />
kanssa suunnittelemaan Berliinistä valtansa symbolia. Hänen suunnitelmansa oli<br />
massiivinen. Tempelhofin lentokentältä ja sen lähistölle rakennettavalta<br />
päärautatieasemalta olisi valtaväylä vienyt suoraan Brandenburger Torin tienoille<br />
ja siitä edelleen. Keskellä valtaväylää olisi ollut Hitlerin voittojen symbolina
iemukaari, jonka korkeus olisi ollut 117 metriä, kun Pariisin riemukaari on 50<br />
metriä korkea. Kansan halli olisi jo rautatieasemalta näkynyt riemukaaren<br />
taustalla. Sen sijaintipaikka olisi ollut entisen ja nykyisen, Hitlerin<br />
24
25<br />
juhlavastaanottoja varten säilytettäväksi suunnitellun, parlamenttirakennuksen<br />
“Reichstagsgebäude” vieressä. Rooman Pantheonin tyyppisen hallin pelkän<br />
kupolin korkeus olisi ollut 250 metriä, samoin sen läpimitta. Tähän 290 metriä<br />
korkeaan halliin olisi Pariisin symboli Eiffel-torni Speerin mukaan mahtunut<br />
seisomaan.<br />
Hallin ja riemukaaren välimaastossa olisi sijainnut Hitlerin uusi, mutta vain<br />
väliaikaiseksi suunniteltu valtakunnankanslerin virasto. Mainittakoon, että kun<br />
1938 rakennetussa Reichskanzleissa Wilhelmstrassella diplomaatit saivat kävellä<br />
viivasuoraan 220 metriä hallitiloja, kunnes saapuivat odottavan Hitlerin luokse, oli<br />
suunnitellussa uudessa Reichskanzleissa vastaava kävelymatka yli 504 metriä.<br />
Kyllä se jo vaikutuksen olisi tehnyt. Valtionpäämiehethän pyrkivät protokollalla ja<br />
edustustiloilla tekemään vaikutuksen. Kansan hallin peruskivi piti laskea 1940.<br />
Kaikkien rakennelmien tuli olla valmiit 1950. Silloin olisi kansan hallia kruunannut<br />
valtakunnankotka, joka ei olisi seisonut hakaristin päällä, kuten Hitlerin aikana oli
tapana, vaan maapallon päällä pääkaupungissa Nimeltään Germania. Näin toivoi<br />
Hitler.<br />
Toiveet eivät toteutuneet.<br />
26<br />
Juutalaisten kohtelusta ja kohtalosta<br />
Keltainen kuusisakarainen tähti ommeltuna vaatteiden rinnukseen, tähden<br />
keskellä kirjain J = Jude, osoitti kaikille kaduilla kulkijoille, ketkä kuuluivat silloisten<br />
valtaapitävien halveksimaan rotuun. Tähti oli otettu käyttöön miehitetyssä<br />
Puolassa syyskuussa 1939. Pakolliseksi koko Saksan valtakunnan alueella se tuli<br />
1.9.1941. Ei mitään oikeuksia kauppaliikkeissä, jos näitä ihmisiä yleensä edes<br />
palveltiin. Kaikki saivat mennä jonoissa heidän ohitseen. Jo 4.7.1940 määrättiin,<br />
että juutalaisille sai myydä elintarvikkeita vain 17-00 – 18.00 välisenä aikana.<br />
Natsien ottaessa vallan 1933 oli Berliinin 423 000 asukkaasta 170 000 juutalaisia<br />
eli 40%. Vuonna 1940 muuttaessamme Berliinin asukasluku oli kasvanut<br />
433 000:een, mutta juutalaisten määrä vielä sallitun maastamuuton ja pidätysten<br />
johdosta laskenut 80 000:een eli 18%. Maastamuuttoa rajoitettiin vuosi vuodelta.<br />
Viimeiset maastamuutot sallittiin 1941, jolloin koko Saksasta muutti 8000<br />
juutalaista. Kun sota aikanaan päättyi Berliinissä juutalaisia oli jäljellä 7000.
Lähellä asuntoamme oli puisto, jossa oli<br />
käytävillä vihreitä penkkejä. Penkeissä oli<br />
valkoinen teksti “Nicht für Juden”. Siis eikö<br />
juutalainen saanut levähtää edes puiston<br />
penkillä? Kyllä sentään sai. Yhdessä puiston<br />
nurkkauksessa rumalla paikalla oli muutama<br />
keltainen penkki, joiden tekstinä oli “Für<br />
Juden”. Kaikkialla oli propagandajulisteita ja<br />
elokuvissa ennen filmiä piirroksia, joiden<br />
sanoma oli: Hyvä kansalainen ei ole missään<br />
yhteydessä juutalaisiin. Kyllähän näin kansan<br />
silmissä rasismi korostui.<br />
Kotona oikaistiin propagandan minulle luomaa<br />
kuvaa. Kadulla autoin hähistöllämme asuvaa<br />
sokeaa juutalaisvanhusta, joka päivittäin kävi<br />
hakemassa ruokaansa jakelupisteestä. Hänellä oli kädessään metallinen<br />
kantoastia valmisruuan kuljettamiseksi.<br />
Sotilassaappaiden ääni ja kolina talomme portaikossa herätti minut Jouduin näin<br />
kokemaan, mutten ymmärtämään koko karmeutta, kun juutalaiset käytiin<br />
hakemassa Berliinistä, meidänkin talostamme ja lähitaloista kuorma-autojen<br />
lavoille kuljetettavaksi muualle. Katsoin ensin parvekkeelta ja sitten kadulta miten<br />
Gestapo huuteli ihmisille ettei tavaraa saanut olla enempää kuin yksi laukku tai<br />
nyytti ja sitten ohjasi heidät odottavien kuorma autojen lavoille. Ihmiset tottelivat<br />
oudon hiljaisina. Ymmärrän nyt että he olivat kauhistuneita ja peloissaan.<br />
Joukossa oli lapsia ja vanhuksia. Kuorma-autojen lähdettyä en enää tavannut<br />
kadulla vanhaa juutalaista, jota olin tottunut auttamaan.<br />
Kerrosta meitä alempana asuneen juutalaisperheen asunto jäi tyhjäksi kuten<br />
muittenkin poiskuljetettujen. Se ei ollut pitkään tyhjänä. Asuntoon muutti hyvin<br />
huonosti käyttäytyvä SS- tai sotilasperhe, joka pyrki komentelemaan talon muita<br />
asukkaita. Isäni otti asian puheeksi jossain ministeriössä ja nämä asukkaat<br />
muuttivat välittömästi pois. Viranomaiset halusivat antaa diplomaateille hyvän<br />
kuvan toiminnastaan.<br />
27
Sodan jälkeen ilmeni, minne taloista haettujen juutalaisten matka vei. Aluksi se<br />
vei Grunewaldin kaupunginosan rautatieasemalle. Asemalaiturilta 18 lähtivät<br />
juutalaisia kuljettavat tavarajunat, joiden umpinaisissa tavaravaunuissa<br />
”härkävaunuissa” juutalaisia kuljetettiin Berliinistä ensisijaisesti Latvian Riikaan ja<br />
Lodziin Puolassa. Ensimmäinen junakuljetus oli 18.10.1941. Loppuaikojen<br />
junakuljetukset Berliinistä päätyivät Auschwitziin ja Theresienstadtiin.<br />
Vajaat kaksi vuotta ensimmäisestä junakuljetuksesta 19.5.1943 saattoi<br />
propagandaministeri Joseph Goebbels todeta Berliinin vapaaksi juutalaisista.<br />
”Berlin ist jetzt judenfrei”. Berliinissä oli kuitenkin vielä noin 10 000 juutalaista.<br />
Juutalaiset oli viety keskitysleireille ja monet heistä tuhottu. Tuhoamisleireistä ja<br />
Holocaustista eivät nuoret eivätkä vanhemmatkaan saksalaiset tienneet niinä<br />
vuosina vielä mitään. Tiedettiin että juutalaiset vietiin keskitysleireihin, mutta ei<br />
mitä siellä todella tapahtui. Natsien rotuviha oli tietenkin kaikkien tiedossa.<br />
Sotilasasiamiehet vietiin tutustumaan keskitysleiriin mutta merkkejä<br />
tuhoamisesta ei näkynyt.<br />
28<br />
Ilmahyökkäykset Berliiniin<br />
Olin jo talvisodan alkaessa kokenut<br />
ilmapommituksen iv . Santahamina oli<br />
Talvisodan alkaessa 30.11.1939 silloin<br />
ryssiksi kutsumiemme<br />
neuvostoliittolaisten pommikoneitten<br />
ensimmäisiä kohteita Helsingin suunnalla.<br />
Väestönsuojana toimi venäläisten<br />
aikanaan rakentama betoninen<br />
sähkövoimalaitos. Sen ympärille ja<br />
siihenkin osui 100 kg pommeja. Olin<br />
ensimmäistä kertaa maalina.<br />
Berliinin ilmapommitukset alkoivat kesällä<br />
1940. Olin taas maalina jatkuvissa<br />
lentopommituksissa.
Saksa oli aloittanut Britannian ilmapommitukset elokuussa 1940. Pommitusten<br />
kohteina olivat lentokentät, satamat ja teollisuuskohteet. Thames Havenin<br />
pommituksen yhteydessä 24.8. muutamat koneet lensivät Lontoon alueelle<br />
pudottaen joitakin pommeja. Lontoo ei vielä ollut virallinen kohde. Samoihin<br />
aikoihin harkittiin mahdollisuutta toteuttaa ”Operaatio merileijona (Operation<br />
Seelöwe)” eli maihinnousu Englantiin. Tämä maihinnousu ei toteutunut.<br />
Strateginen mielenkiinto siirtyi Itään, missä alkoi ”Operation Barbarossa”. Entisen<br />
liittolaisen Neuvostoliiton alueelle hyökättiin sunnuntaina 22. kesäkuuta 1941.<br />
Aluksi saatiin nopeita voitoja, sitten talvipakkaset, tiivistynyt vastarinta ja aseapu<br />
Yhdysvalloista pysäyttivät etenevän rintaman jo sodan käänne tapahtui.<br />
Britannia tietenkin vastasi Luftwaffen pommituksiin ja aloitti ilmapommitukset<br />
Saksaan kesällä 1940. Berliiniä pommitettiin 25.8. alkaen eli päivää ensimmäisten<br />
Lontooseen pudotettujen pommien jälkeen. Seuraavat RAF:n (Royal Air Force)<br />
pommitukset olivat 29.08, 1.09, 7.09, 23.09, 14.11, ja 19.11. Brittien<br />
ilmapommitusten määrä kasvoi 1941. Niistä on aihetta mainita pommitus 9.04.<br />
jolloin mm. Oopperatalo<br />
Staatsopervaurioitui. Siihen<br />
mennessä pahin<br />
ilmapommitus suoritettiin<br />
12.8.41. Kuukautta<br />
myöhemmin 7.09. oli jälleen<br />
suuri ilmahyökkäys. Pariser<br />
Platz ille Branderburgin<br />
Torin lähistölle pudotettiin<br />
1800 kg pommi, joiden<br />
käyttö jatkui tästä. Yli 100<br />
berliiniläistä kuoli pommin<br />
aiheuttamaan kerrostalon sortumiseen.Viimeinen brittipommitus 1941<br />
suoritettiin 7.11. Berliiniin oli pitkä matka ja kaupungilla vahva ilmapuolustus.<br />
Pommitusretkien tappiot osoittautuivat liian suuriksi, joten Brittien Berliinin<br />
ilmapommituksiin tuli tauko.<br />
Venäläiset ja amerikkalaiset vuorostaan pommittivat Berliiniä vuodesta 1941<br />
alkaen. 8.08. – 4.09. välillä venäläiset suorittivat 10 ilmapommitusta Berliiniin.<br />
Neuvostoliiton Berliinin pommitukset jatkuivat 1942. Berliiniä pommitettiin<br />
29
27.08.ja kaksi päivää myöhemmin 105 pommikonetta teki siihen mennessä<br />
raskaimman ilmahyökkäyksen. 21.11. tehtiin raskas ilmahyökkys johon<br />
venäläisten lisäksi RAF taas osallistui. Brittien varsinaiset suurpommitukset<br />
alkoivat 1943. Helmikuussa 1943 pommituksista vastannut ilmamarsalkka Sir John<br />
Harris sai ohjeen pommittaa aikaisempien teollisuus-, liikenne- ja<br />
sotilaskohteitten lisäksi asuntoja ja väestöä ihmisten puolustushalun ja työhalun<br />
vähentämisesi. Siitä alkoivat kaupunkien suurpommitukset. Maaliskuun alussa<br />
350 konetta pommitti Berliiniä tuhoten kaupunginosia ja jo aikaisemmin<br />
vaurioituneen oopperatalon. Nimen ”Operaatio Gomorra” saanut ilmahyökkäys<br />
suuntautui 23-24. heinäkuuta välisenä yöna Hampuriin. Britit ja amerikkalaiset<br />
lentokoneet pommittivat yhdessä Hampuria. Muutamia päiviä jatkuneessa<br />
pommituksissa kuoli noin 35 000 siviiliä. Samana vuonna suuntautui lukuisia<br />
suurpommituksia Berliiniin.<br />
Koululaisena osallistuin kykyjeni mukaan pommitettujen avustamiseen olemalla<br />
mukana kantamassa pelastettavia esineitä vaurioituneista ja palavistakin<br />
rakennuksista. Erään naapuritalon keittiöportaita kiipesin ylimpään kerrokseen,<br />
missä oli valoisaa, sillä katto puuttui. En ehtinyt tehdä mitään hyödyllistä, ennen<br />
kuin minut komennettiin alas. Savupiippu näet huojui. Se kaatuikin kohta ja sen<br />
mukana sortuivat hetkeä aikaisemmin käyttämäni keittiönportaat, jotka olivat<br />
olleet ainoa poistumistieni.<br />
Ihmeellistä, että Berliini paloi. Olihan valtakunnanmarsalkka Hermann Göring,<br />
ilmavoimien ylipäällikkö sanonut “Nimeni olkoon Meier, jos Berliiniin putoaa<br />
yksikin lentopommi”. Nimeään hän ei tosin koskaan Meieriksi muuttanut, vaan<br />
nautti aikanaan sinihappokapselin Nürnbergin sotarikollistuomioistuimen<br />
hirttotuomion välttääkseen. Sodan kummallisuuksia oli, että ilmailuministeriön<br />
rakennus läpäisi sodan käytännöllisesti katsoen vahingoittumattomana. Rakennus<br />
seisoo vieläkin paikallaan Berliinissä muistona kansallissosialistisen kauden<br />
arkkitehtuurista. Kävin siellä usein noin 50 vuotta Berliinin lentopommitusten<br />
jälkeen. Se oli silloin Treuhandin käytössä, jonka tehtävänä oli yksityistää ja myydä<br />
Saksan Demokraattisen Tasavallan jäljiltä rappeutuneet kiinteistöt ja<br />
rähjääntyneet teollisuuslaitokset.<br />
Berliinin öinen taivas oli ilmapommitusten aikaan kuin ilotulitus. Raskaan<br />
ilmatorjunnan räjähtelevät ammukset, lentokoneista putoilevat räjähtelevät<br />
30
pommit, kevyen ilmatorjunnan rätinä ja valojuovat sekä valonheitinkiilojen etsivä<br />
liike ja joskus lentokone usean toisiaan leikkaavan kiilan keskipisteessä, loivat<br />
tämän vaikutelman.<br />
Aina kun näen ilotulituksen, jonka pitäisi tehdä iloiseksi, muistuu tämä Berliinin<br />
näky mieleeni ja tulen ennemminkin surulliseksi. Muistan katujen yli ulottuvat<br />
liekit, kun talot molemmin puolin katua roihusivat. Muistan kuinka eräs<br />
luokkatoveri ei tullut kouluun. Kävi ilmi, että talo oli sortunut pommisuojan päälle<br />
eikä kukaan ollut päässyt ulos. Joitakin kolkutuksia oli vielä kuultu, kun esiin<br />
kaivaminen aamun valjettua jatkui. Perheemme ei juuri mennyt pommisuojaan,<br />
koska palopommin tuhoja pystyi kerrostalosta pakenemaan ja räjähdyspommit<br />
romahduttivat taloja, joten loukkuun jääminen oli mahdollista. Istuimme<br />
sirpalesuojassa asuntomme eräällä käytävällä kaukana ikkunoista, jotka aina<br />
silloin tällöin tulivat sirpaleina sisään. Oli pelottavaa, kun ilmatorjunnan melu ja<br />
pommien ääni läheni, ja helpottavaa, kun se jälleen loittoni.<br />
Jotta talojen kellareista muutamin tukihirsin pommisuojiksi vahvistetut tilat eivät<br />
jatkossak muodostuisi loukuiksi, varauduttiin pakenemaan tarvittaessa<br />
naapuritalon pommisuojaan ohentamalla talojen välimuuriin yhden tiilikerroksen<br />
vahvuinen pakoaukon paikka. Käytännössä osoittautui, että, kun aukot avattiin<br />
pakokauhun vallassa usein molempien naapuritalojen suuntaan samanaikaisesti ja<br />
toinen niistä sattui palamaan, syntyi kamiinamainen ilmavirtaus ja vapauden<br />
sijasta tulivatkin liekit vastaan. Siinäkin oli meille syy olla menemättä<br />
pommisuojaan. Wilmersdorfin kaupunginosassa, missä asuimme, olivat vauriot<br />
suuret. Talomme Uhlandstrasse 116/117 oli kuitenkin vielä pystyssä<br />
suurlähettiläskautenani 90-luvulla. Molemmilta puolilta olivat naapuritalot<br />
palaneet ja tuhoutuneet pommituksissa.<br />
31
Joinakin öinä istuin talomme pommisuojassa katsellen vanhusten, naisten ja<br />
lasten kasvoja. Kaikilla oli mukanaan juomaa ja evästä. Kaikkien kasvoilla näkyi<br />
pelko, kun<br />
ilmatorjunnan ja<br />
pommien äänet<br />
lähenivät. Vastaavasti<br />
käkyi helpotus, kun<br />
äänet etääntyivät.<br />
Tällä kertaa olimme<br />
selvinneet. Isuin myös<br />
muissa<br />
pommisiuojissa, kuten<br />
Suomen ja Ruotsin<br />
lähetystöjen välisessä<br />
pihassa olevassa bunkkerissa. Suurin bunkkeri, jossa istuin, oli eläintarhan Zoo<br />
viereen 1940-41 rakennettu 6 kerroksinen Flakturm (ilmatorjuntatorni). Katolla oli<br />
ilmatorjuntatykkejä ja kuudessa kerroksessa ohjauskeskus, sotasairaala ja todella<br />
turvallisia väestönsuojia. Liittoutuneilta kului paljon räjähdysaineita tornien<br />
räjäyttämiseen sodan päätyttyä.<br />
32<br />
Korttelin päässä kotoamme oli kouluni Bismarck Gymnasium, joka erään<br />
pommituksen jälkeen paloi osuman saatuaan. Riensin mukaan paloa<br />
sammuttamaan. Liekit kuitenkin olivat jo saaneet siksi paljon valtaa, että koulua ei<br />
enää voitu pelastaa. Miksi palokuntaa ei näkynyt? Koska öisen ilmapommituksen<br />
jäljiltä paloja ja pelastustoimia oli suoritettava niin monilla paikoilla. Öinen<br />
pommitus oli aiheuttanut eniten tuhoja lähistöllämme Dahlemin ja Zehlendorfin<br />
kaupunginosissa.
Nenässä tuntuva palaneen<br />
paperin käry syöpyi<br />
lähtemättömästi mieleeni.<br />
Käryyn ei ollut syynä<br />
pelkästään palanut paperi,<br />
vaan palaneet kodit<br />
muistoineen kaikkineen.<br />
Koulumatka oli jo pitkään<br />
kulkenut ohi lukuisten<br />
raunioitten. Asuintalojen<br />
pihanpuoleiset seinät olivat<br />
vielä pystyssä, mutta niistä<br />
alkoi vino tiilikasa, joka<br />
päättyi jalkakäytävälle. Joskus oli vain ulkoseinä mennyt ja huoneissa näkyi<br />
tauluja, tapetteja, kylpyammeita ja huonekaluja, joita kukaan ei uskaltanut yrittää<br />
pelastaa. Ja minne ne olisi voitu viedä. Kaikkialla oli samanlaista. Usein leijui<br />
aamuisin koulutiellä sininen usva, joka sekin tuoksui palaneelta.<br />
Erään pommituksen jälkeen jotkut ohikulkijat veivät mukanaan pihalta<br />
löytämänsä käärölle käärityn itämaisen maton. Avatessaan sen he syystäkin<br />
järkyttyivät. Mattoon oli kääritty pommituksessa menehtynyt talon asukas. He<br />
menivät pelästyksissään löytöineen poliisiasemalle, mikä oli harkitsematon teko.<br />
Ryöstöstä uhkasi ampumisrangaistus. Heidän kohdallaan se toteutui. He saivat<br />
julkisuutta, sillä nimet julkaistiin mainospylväisiin ja talojen seinille liimatuissa<br />
julisteissa, joissa tarinakin varoituksena kerrottiin.<br />
Ilmasodan muistoihin kuuluvat liittoutuneiden käyttämät fosforipommit.<br />
Räjähtäessään nämä levittivät fosforia ympäriinsä. Sitä levisi kaduillekin. Fosfori<br />
syttyy itsestään, ellei sitä säilytetä esimerkiksi vedessä. Kotiin tultua havaitsin<br />
silloin tällöin saaneeni itsesyttyvät kengät. Kynäveitsellä raaputin viimeisetkin<br />
fosforintähteet pois, jotta kengät lakkaisivat käryämästä heti kuivuessaan.<br />
33
34<br />
Matkoja kotimaahan laivalla ja lentäen<br />
Yhteys kotimaahan säilyi lomamatkoilla. Niinä vuosina matkustettiin yleensä<br />
junalla ja laivalla. Olin Itämerellä monessa myrskyssä kasvoiltani kalpeana tai<br />
vihreänä. Laivat ja junalautat olivat nykyistä paljon pienempiä. Loppuvaiheessa<br />
Saksan oleskeluamme saattoivat matkustajalaivaamme joskus pienet<br />
sotalaivatkin. Ehkä laivalla oli Saksasta Ruotsiin matkustava tärkeä henkilö. Pidin<br />
tärkeänä henkilönä laivalla ollutta ruotsalaista laulajatarta ja filmitähteä Zarah<br />
Leanderia. Hän oli kääriytynyt paksuun turkkiin ja käytti aurinkolaseja pilvisessäkin<br />
säässä. Hän teki minuun voimakkaan vaikutuksen. Minä en tehnyt sitä häneen.<br />
Hänen äänensä tekee minuun edelleenkin<br />
vaikutuksen. Sodan merkkejä olivat<br />
ohittamamme pelastusveneet, joista kerran<br />
muistan löytyneen menehtyneen veneessä<br />
olijan. Irti päässeet miinat olivat vaara, jota ei<br />
voinut väheksyä.<br />
Lähiomaisen kuolema aiheutti kiireisen<br />
lentomatkan. Lentokoneet olivat nykyistä<br />
melko lailla pienempiä. Lufthansa lensi<br />
Junkers Ju-52-koneilla, jotka kolmine<br />
moottoreineen ja<br />
aaltoalumiinipeltipäällysteisinä olivat<br />
vaikuttava näky. Niitä käytti Aerokin,<br />
nykyinen Finnair. Aerolla oli myös kaksi DC-2-<br />
konetta, kovin kuuluisan DC-3:n edeltäjää.<br />
Niilläkin suoritettiin ilmavoimien kuljetuslentoja ja kuriikuljetuksia. Helsinkiin<br />
lennettiin Berliinistä reittiä Königsberg - Mitau (Jelgava)- Tallinna - Helsinki.<br />
Mitaussa Ii-joen varrella Jääkäripataljoona 27 taistellut I-maailmansodassa. Jo<br />
laivasta tuttu kalpean ja vihreän vaihtelu säilyi valitettavasti näillä<br />
lentomatkoillakin, koska vihollistoiminnan vaarasta johtuen koneet lensivät<br />
muutaman sadan metrin korkeudessa, jolloin ilmavirtojen heittely oli melkoinen.<br />
Koneiden siipien alla oli keltainen väri merkkinä omille asevoimille. Paperipussi ja<br />
pumpulitukot korvissa olivat matkustajien viihdykkeet. Lentoemäntiä ei vielä<br />
näihin koneisiin ollut keksitty.
35<br />
Sodan käänne ja lähtö evakuoidusta Berliinistä<br />
Vuonna 1943 III-valtakunta alkoi tuhoutua. Helmikuun alussa saksalaiset joukot<br />
antautuivat Stalingradissa. Propagandaministeri Goebbels piti kuuluisan ”Wollt Ihr<br />
den Totalen Krieg” puheensa kahta viikkoa myöhemmin. Maaliskuun alussa 250<br />
konetta pommitti Berliiniä tuhoten kaupunginosia. Jo vaurioitunut Opernhaus<br />
tuhoutui kokonaan. Kesäkuussa Goebbelsin aloittamat juutalaisten siirrot olivat<br />
päättyneet. Goebbels kertoi Berliinin olevan vapaa juutalaisista. Elokuussa<br />
aloitettiin berliiniläisten evakuoinnit maaseudulle.<br />
Tässä kaupungissa elin yli kolme vuotta. Hyödylliseksi tunsin itseni vieraillessani<br />
sotasairaaloissa hoidettavien suomalaisten lentäjien luona ja toimiessani<br />
vierailevien suomalaisten upseeriryhmien ja muidenkin kaupunkioppaana. Minä<br />
olin päivävuorossa ja toimin palkatta. Toiset hoitivat ilta- ja yövuoron. Olin<br />
poikkeuksellisesti joskus mukana lentäjäbaarissa, missä isäni tarjosi Suomesta<br />
tulleille lentäjäupseereille ostereita. Kun ei upseereille osteri oikein maistunut<br />
komensi isäni minut syömän malliksi ostereita. Söinhän minä kun käskettiin ja<br />
söivät sitten muutkin. Ostereihin suhtaudun vieläkin varauksella enkä intohimolla.<br />
Minulla oli syvästi rakastamaani Berliinin eläintarhaan vuosikortti. Siellä viihdyin ja<br />
sinne vein vieraita. Sen tieteellinen johto oli korkeatasoista ja niin oli<br />
eläinkokoelmakin. Ilahtunein opastamistani upseeriryhmistä oli se, jonka<br />
sattumalta vein norsutaloon juuri kun isä norsu rakasteli äiti norsua. Kyllä siinäkin<br />
taisi tanner ryskyä.<br />
Eläintarhaan liittyi akvaario, jossa oli mm. isokokoisia krokotiileja ja<br />
alligaattoreita. Sota ei säästänyt eläintarhaakaan. Paljon eläimiä kuoli<br />
pommituksissa ja vihdoin seinät sortaneen pommituksen seurauksena krokotiilit<br />
ja alligaattorit valuivat Budapester Strasselle, millä nyt on muun muassa<br />
Intercontinental hotelli. Samassa pommituksessa 23.11.1943 tuhoutui Kaiser<br />
Wilhelm Gedächtniskirche ja Suomen lähetystö.
36<br />
Mukana tuhoutui hienoin metallinen lentokonemallinikin. Vuodenvaihteessa<br />
suomalaiset diplomaatit jättivät vaaralliseksi muodostuneen kaupungin. Toiminta<br />
jatkui kaupungin ulkopuolella.<br />
Kun on mukana suuren, paljon kulttuurimuistoja ja rakennustaidetta sisältävän<br />
kaupungin tuhoutuessa, lentokoneiden syytäessä pommiluukuistaan tonnimäärin<br />
trotyylia, magnesiumia ja fosforia pommien muodossa, ymmärtää rauhan<br />
merkityksen. Huonoinkaan kaupunginsuunnittelu ei rauhan aikana pysty<br />
aiheuttamaan vuodessa yhtä pahoja tuhoja, kuin ilmapommitukset jo yhden<br />
vuorokauden aikana. Rauhan puolesta kannattaa aina toimia.<br />
Ihmisten kyky sopeutua vaikeuksiin ja halu auttaa toinen toisiaan tuli Berliinissä<br />
voimakkaana esiin pommitusten kestäessä ja niiden jälkeen, tulipalojen jatkuessa<br />
ja ihmisten etsiessä jäännöksiä tuhoutuneista kodeistaan. Vaikeat ajat saivat<br />
unohtamaan keskinäisen kateuden ja haluttomuuden tarttua toimeen. Miksi<br />
yhteistyön halu usein katoaa, kun olot paranevat?<br />
Aloin ymmärtää mitä merkitsee valta määrätä tiedotusvälineitä ja mitä<br />
merkitsevät asepukua kantavien kannustajina rautaristit, rautaristien ritariristit,<br />
niiden tammenlehvät, miekat ja vihdoin briljantitkin. Uskon edelleen, että<br />
saamalla tiedotusvälineet valvontaansa johtaja, jota eivät sido demokratian<br />
säännöt, pystyisi maassa kuin maassa 3-6 kuukauden aikana lietsomaan väestön<br />
vihaa ja suuttumusta sekä epätervettä liioiteltua kansallisylpeyttä pisteeseen,<br />
jolloin sodan aloittaminen suunniteltua kohdemaata vastaa on suuren<br />
enemmistön mieleen.
Opin ihmisten valheellisuuden. Havaitsin sinisilmäisenä nuorena kuinka Saksan<br />
Valtakunnan sotavoitot lännessä ja alkuun idässäkin saivat kansan hurmioitumaan<br />
ja kokemaan suuruutensa. Kun Kolmannen Valtakunnan voitot kääntyivät<br />
tappioksi ja maahan tulivat miehitysvaltojen joukot, löytyikin ensisijaisesti ihmisiä,<br />
jotka olivat vastustaneet järjestelmää ja toivoneet pelkästään rauhaa. Näin<br />
helposti ihminen pystyy muistamaan omatkin muistonsa väärin, saati muiden<br />
vaikuttimet. Tästä ei maailma ole vielä muuttunut.<br />
Juutalaisten kohtelu, josta näin vain kaikkein pinnallisimman, osoitti mihin vihan<br />
lietsonnalla päästään. Kuvat keskitysleireistä ja joukkohautojen ääreltä näyttivät<br />
myöhemmin millaiseen pahaan väärin johdettu ihminen pystyy. Juutalaiset<br />
joutuivat syyttömästi vihan kohteeksi. Vuosikymmeniä myöhemmin kävin<br />
Washingtonissa Yhdysvaltain Holocaust-museossa, joka järkyttävällä<br />
totuudenmukaisella tavalla kuvaa juutalaisten kohtaloita Hitlerin <strong>valtakunnassa</strong>.<br />
Saman teki Bonnissa oleva Saksan nykyhistorian museo ja tietenkin käynnit<br />
esimerkiksi Dachaun Ja Buchenwaldin keskitysleirien jäänteillä.<br />
Diktaattorin ja hänen puolueensa voimakas tahto ja hyvin toteutettu propaganda<br />
saivat ihmiset vähitellen toimimaan tavalla, jota he eivät ehkä vuosia aikaisemmin<br />
olisi itsekään uskoneet mahdolliseksi. Kateus johti ilmiantoihin. Alettiin vihata ja<br />
halveksia kaikkia niitä, joita kehotettiin vihaamaan ja halveksimaan. Valitettavasti<br />
tämä voi vieläkin toistua jollain puolella planeettaamme, jopa maantieteellisesti<br />
pelottavan lähelläkin, jos autoritäärinen malli pääsee vallalle.<br />
Hyvin toimiva propagandakoneisto, jolla on mediat vallassaan voi vaikuttaa<br />
ajatteluun arvaamattoman paljon. Demokraattisissa yhteiskunnissa tuleekin<br />
medioitten säilyä vapaina ja monipuolisina. Sosiaalinen media ja Internet auttavat<br />
oikean tiedon saamisessa, mutta diktatuurit pyrkivät ottamaan käyttöönsä tai<br />
tukkimaan nämäkin kanavat voidakseen levittää vain omaa totuuttaan.<br />
Koulunkäynti loppui Berliinissä kokonaan syksyllä 1943. Saksalaiset koululaiset<br />
evakuoitiin maaseudulle. Koulunikin oli palanut. Siirryin Suomeen jatkaakseni<br />
koulunkäyntiä. Turun satamassa meille jaettiin elintarvikekortit. Minuun jäi<br />
Berliinissä asumisen jälkeen kytemään halu nähdä eri maita ja niiden ihmisiä.<br />
Tämä halu lienee vaikuttanut osaltaan uravalintaani.<br />
Vuoteni Berliinissä johtivat siihen, että seurasin sodan jatkuessa ja sen jälkeen<br />
hyvin tiiviisti Saksan tapahtumia. Tietoja natsien rikoksista tuli julki vähitellen.<br />
37
Vieraskirjastamme näin, että eräät Hitlerin salamurhayrityksen vuoksi teloitetuista<br />
upseereista olivat käyneet kotonamme vieraina.<br />
38<br />
Sodan tuhoista<br />
Vuosien 1940–42 ilmapommitukset ja 1943- 45 suurpommitukset aikaansaivat<br />
suurta tuhoa Berliinissä. Sota kuitenkin jatkui. Venäläiset etenivät kohti Berliiniä.<br />
Tykistön kranaatit räjähtelivät rakennuksissa, jotka olivat säästyneet<br />
ilmapommituksissa. Katutaistelut Berliinissä alkoivat 20.4.45. Hitler täytti silloin<br />
56 vuotta. Viimeisissä kuvissa hän tervehtii valtakunnankanslerinviraston<br />
puutarhassa taistelussa kunnostautuneita nuoria Hitlerjungeneita. 29.4.45 Hitler<br />
ja Eva Braun menivät naimisiin. Seuraavana päivänä Hitler teki itsemurhan.<br />
Samana päivänä venäläiset sotilaat nostivat parlamenttitalon huipulle punalipun.<br />
Berliinin antautuminen allekirjoitettiin venäläisten saartamassa Karlshorstin<br />
kaupunginosassa 2.5.1945.<br />
Hitlerin kausi Berliinissä oli päättynyt. 170 000:sta Berliinissä ennen sotaa<br />
asuneesta juutalaisesta oli hengissä 5 000. Berliiniläisiä oli sodassa kuollut 700<br />
000, joista Berliinin raunioitten alle 50 000, mukana luokkatovereitanikin.<br />
Kaupungin asukasluku supistui yli puolella 4,5 miljoonasta 2 miljoonaan.<br />
Berliiniläiset asuivat sodan päätyttyä raunioissa ja kellareissa. Berliiniläisten<br />
huumorintaju ja ”Schnauze” säilyivät jotenkuten kauhujen keskellä. Berliiniä<br />
alettiin kutsua nimellä ”Stadt der Warenhäuser”. Selitys hämmästyneelle oli ”Hier<br />
waren Häuser, da waren Häuser”.(Warenhäuser = tavarataloja, waren Häuser = oli<br />
taloja)<br />
Muistona Berliinin tuhosta on säilytetty Gedächtniskirchen raunio vilkkaiden<br />
kauppakatujen Tauentzienstrasse ja Kurfürstendamm liittymässä.
39<br />
i<br />
Välirauha on ajanjakso talsisodan päättymisestä 13.3.1940 jatkosodan alkamiseen 25.6.1941. Muutimme<br />
1.7.1940.<br />
ii<br />
10.5.1940 – 20.6.1940<br />
iii<br />
Karl Gotthard Langhansin suunnittelema Brandenburger Tor<br />
iv<br />
30.11.1931 venäläiset pommikoneet pommittivat Santahaminan merilentoasemaa. Koneet oli siirretty<br />
Vuosaareen.
Change language