90MIN 3/2019

nut odottamaan debyyttiään
turhan kauaa.
Ensiesiintyminen
A-maajoukkueessa
tuli jo kesäkuussa,
kun hän pääsi kentälle
EM-karsintaottelussa
Liechtensteinia
vastaan. Hetki herätti
Italian toisella sarjatasolla
Chievo Veronaa
edustavassa isoveljessä
tunteita.
– Se oli ehkä semmoinen
asia, josta en
ikinä ole osannut edes
unelmoida. Se oli erityisen
iso bonus ja
plussa. Silloin kun
broidi debytoi Liechtensteinissa,
olin silloin
itse vaihtopenkillä,
enkä ole koskaan
ollut niin täpinöissäni
ja iloinen siitä, että
joku muu menee kentälle
kuin minä, Sauli
Väisänen sanoo.
Tulevaisuuden
topparipari?
Veljekset taistelevat
molemmat samasta
pelipaikasta, sillä he
pelaavat molemmat
toppareina.
– Kun seuraavan
kerran päästään samaan
aikaan kentälle,
niin on hyvä meininki, Sauli jatkaa.
A-maajoukkueryhmään kuuluminen
oman veljen kanssa oli Saulin mielestä
aluksi hiukan outoa. Väisäset eivät
ole koskaan aiemmin pelanneet samassa
joukkueessa. Vaikka molemmat ovat seuranneet
tiiviisti toistensa uria ja ovat hyviä
ystäviä sekä puhuvat jatkuvasti puhelimen
välityksellä, ajatusta yhteisestä maajoukkueen
edustamisesta oli hankala sisäistää.
Sen verran hienolta asialta se isoveljestä
tuntui.
Tuohon realiteettiin Sauli on kuitenkin
alkanut jo tottua.
– Nyt kun hänkin on ollut pari kertaa
mukana täällä ja olemme treenanneet yhdessä,
niin siitä tulee koko ajan luontevampaa
ja luontevampaa. Sanotaan näin,
ettei yhteispeli jää ainakaan kemioista
kiinni. Se on todella kivaa ja palkitsevaa.
Sillä tavalla outoa, kun haluaa oikeastaan
toiselle yhtä paljon onnistumisia kuin itselle.
Myös Leo Väisänen muistelee kuukausien
takaista debyyttiään lämmöllä. Isoveljeään
huomattavasti hiljaisempi persoona
kuvailee Liechtenstein-ottelua yhdeksi
uransa etapiksi, mikä oli mukava
saada kuitattua varsin varhaisessa vaiheessa.
– Oli parempi fiilis sen reissun jälkeen,
kun oli saanut itsekin pelata. Ehkä se toi
itseäni vähän enemmän osaksi joukkuetta,
että voi myös antaa joukkueelle enemmän.
Oli hienoa, että lapsuuden unelma
tuli toteen, Leo muistelee.
Nälkä ei kuitenkaan ole missään nimessä
tyydytetty. Nuorempi Väisänen paiskii
isoveljensä lailla töitä
maajoukkueminuuttien
eteen.
Kun uudessa joukkueessa
on tuttuja pelaajia,
myös sopeutuminen
on kivuttomampaa. Ei
siis liene yllättävää, että
Leon oli helpompi liittyä
Huuhkajien vahvuuteen
veljensä mukanaolon
kautta.
– Se tietenkin helpotti,
kun tiesi vähän siitäkin mitä tulevan
tulee. Kyllä minä joitakin jätkiä tunsin
entuudestaan.
Kumpikaan Väisänen ei ylikorosta puhetta
siitä mahdollisuudesta, että he voisivat
päästä pelaamaan joku päivä A-
maajoukkueen topparikaksikkona. Peliaika
on kuitenkin lähtökohtaisesti tiukassa
upeasti yhteen jo pitkään pelanneen
duon Paulus Arajuuri – Joona
Toivio takana.
Silti käy ilmi, että samaan aikaan kentälle
pääseminen on molemmille tietynlainen
unelma. Asia, josta tiettyinä hetkinä
ei ole voinut kuin haaveilla. Nyt se on
kuitenkin mahdollista.
– Tämä on hieno juttu sekä meille että
perheelle. Kummatkin ovat päätyneet
tänne ja seuraava askel on päästä vielä
pelaamaan yhtä aikaa, Leo linjaa.
”
SEURAAVA
ASKEL ON PÄÄSTÄ
VIELÄ PELAAMAAN
YHTÄ AIKAA.
Leo lahjakkaampi?
Sauli on usein puhunut hymyilevään sävyyn
siitä, että pikkuveli menee hänestä
ohi pelaajana jossakin vaiheessa. Onko
vitsikkäänä ja puheliaana persoonana
tunnettu Hongan kasvatti tosissaan, vai
onko kyseessä huulenheittoa pikkuveljen
suuntaan?
– Ura ja pelaajakehitys on monista asioista
kiinni, mutta Leolla on kyllä kaikki
työkalut mennä parin vuoden päästä minusta
ohi. Olen 25-vuotias, että kyllä siihen
ehkä enemmän kuin pari vuotta menee,
kun toivottavasti kehityskäyräni jatkuu
vielä ylöspäin. Broidilla myös, mutta
Leolla on kaikki avut siihen, Sauli vastaa
jatkaen:
– Olen aina pitänyt häntä tietyillä osaalueilla
jopa lahjakkaampana futarina
kuin itseäni, mutta nimenomaan sellaisessa
rentoudessa ja pallollisessa varmuudessa
ja pallollisissa ratkaisuissa.
Kyllä minä ainakin vielä olen mielestäni
edellä, mutta katsotaan mitä tulevaisuus
tuo tullessaan.
Isoveljensä kautta ensimmäiset tiedot
siitä, mitä pelaaminen ulkomailla on
ja mitä se vaatii saanut Leo saa veljeltään
palautetta otteistaan ja antaa sitä myös
vastavuoroisesti takaisin. Saulin innostamana
jalkapallon aloittanut ja Käpylän
Pallossa juniorioppinsa
ennen siirtymistä
HJK:hon saanut
Leo on aina ajatellut
pystyvänsä samaan,
mihin veljensäkin.
Saulin esimerkki
on tuonut jatkuvasti
motivaatiota ja kannustanut
jatkamaan
kovaa työntekoa.
Väisästen perheessä
on syytä ylpeyteen.
Ei ole sattumaa, että molemmat toppariveljekset
pelaavat ulkomailla ja kuuluvat
EM-kisapaikasta taistelevaan A-maajoukkueryhmään.
Vielä toistaiseksi heidän
äitinsä, vuoden 1984 Miss Suomi ja
Ylen tv-kanavilta tuttu Anna-Liisa Tilus
lienee perheen suurin julkisuuden
henkilö, mutta tulevaisuudessa asia voi,
jos ei muuttua, niin ainakin tasoittua.
Pelaajatyypiltään Väisäset ovat toistensa
mielestä hyvin samanlaisia, melko
lailla yhtä pitkiä ja hoikkia sekä pallovarmoja.
Isoin ero tuntuu olevan juuri persoonissa.
Leo on huomattavasti hiljaisempi
ja tarkkailevampi, mutta varsinaisesti
ujoksi pikkuveljeä ei silti voi luonnehtia.
Veljesten välillä on yleisesti ottaen lähes
aina pientä kiusoittelua ja kilpailua.
Niin nytkin, mutta tervettä sellaista.
Kuittia tulee molempiin suuntiin, mutta
leikkimielessä. Molemmat ovat kuitenkin
ammentaneet toistensa pelaamisesta
paljon. Se pönkittää heitä yhä eteenpäin
entistäkin enemmän.
Leolla tuntuu riittävän uskoa siihen,
että jossain vaiheessa isoveli jää jalkoihin
kehityksessä. Pilke silmäkulmassa
annettu vastaus on tuttu asia Väisästen
välillä.
– Olemme kulkeneet vähän eri polkuja.
Hollannissa pelataan vähän eri tyyppistä
futista kuin Italiassa. Meidät on ehkä
kasvatettu eri tavalla siinä mielessä,
Leo sanoo vakavampana.
– Näen, että olen joissain osa-alueissa
parempi ja sitten taas toisaalta Sauli
on ehkä joissain asioissa parempi ja kokeneempi.
Kyllä minä kohta menen ohi,
hän hymähtää. 5
3/2019 90MIN | 17