04.08.2021 Views

Kotiseutulainen 12/2021

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

18 KESKIVIIKKONA 4.8.2021 NRO 12 / 2021

Päreseinä hirsitalon

ulkovuorena kestää

sata vuotta

Loimaalla Hollonmäen kantatilan 1860 valmistunut 26-metrinen hirsinen

päärakennus on saanut eteläpuolelle uuden päreseinän. Pärekatot ovat useille

tuttuja, mutta harva on nähnyt hirsiseiniä ulkovuoratun päreillä.

oli vastaavana mestarina ja työnjohtaja-

päreseinän tekoon, hän oli täystyöllistetty

na. Hänellä on tarvittava tietotaito ja kyky

kahvittaessaan ja muonittaessaan talkoo-

organisoida talkoot.

väkeä. Samoin hän osallistui siivoamiseen,

Eskola sanoo Kosti Leinon opettaneen

kun vanhat päreet irtosivat ja putoilivat.

hänelle pärekaton tekemisen. Ennen päre-

Tänä syksynä päreseinä maalataan pu-

Heikki Eskola ja Paavo Salonen irroittavat

ensin vanhat päreet ja naulaavat uudet

haapapäreet tilalle.

Kotiseutu

talkoisiin ryhtymistä piti rakentaa tukevat

tellingit pattingeista. Nyt tellingit olivat

koottavat rautaiset.

− Ennen päreet naulattiin vasaralla,

mutta nyt turvauduttiin paineilmalla toi-

namullalla. Samoin ikkunapielet uusitaan

ja maalataan.

− Tuskin muuta tehdään tänä vuonna,

Pia Hollo sanoo.

Päärakennus on Hollon vanhapuoli,

mivaan naulapyssyyn, Eskola sanoo.

missä isoisä asui lapsuutensa yhdeksän

kannusti uusimaan

päreseinän, sillä päreseinät

ovat harvinaisia. −Loimaa-Seura

Tämä

Päreseinää tehtiin runsaat sata neliötä.

Urakka kesti seitsemän ja puoli talkoopäivää.

Ennen seinään naulaamista päreet kas-

sisaren kanssa. Viereisessä talossa samassa

pihapiirissä, missä Pia Hollo asuu, asuivat

isoisä ja isoäiti.

on kulttuurihistoriallisesti arvokas teko,

teltiin, jotta ne eivät katkeaisi käsiteltäessä.

Pia Hollo on tehnyt päärakennuksesta

tilan emäntä Pia Hollo sanoo.

Päreseinä on kestänyt yli sata vuotta.

HAAVASTA TULEE PARAS PÄRE

upean kotimuseon, jonka esineistö on varsin

laaja ja kattava aina lottapukuihin asti.

Mutta aurinko on tehnyt tehtävänsä ja pä-

Päreet tehtiin viime vuonna haavasta, sillä

Ennen osattiin rakentaa hyvin. Vuonna

reet ovat halkeilleet ja pudonneet maahan.

siitä tulee silein ja kaunein päre. Haapoja

1860 rakennettu päärakennus on aivan

Kun vielä on taitoa ja tietoa päreseinän

kaadettiin kolmisenkymmentä. Kaikkineen

suorassa eikä katto vuoda. Hirsirakennus

tekemisestä, ryhdyttiin tuumasta toimeen

40-senttisiä päreitä tehtiin noin 20 000.

pysyy talvellakin kuivana ja esineistö säilyy

talkoohengessä Loimaa-Seuran innosta-

Aluksi ne kuivuivat ulkona ja talven ne

hyvänä.

Ikkunapuitteet uusitaan ja maalataan tänä

kesänä.

mana.

Pia Hollo kiittää Heikki Eskolaa, joka

olivat ladossa.

Vaikka tilan emäntä ei osallistunut

Teksti ja kuvat: Sari Keskitalo

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!