ONKO IHMISELLÄ SIELUA? - Finavia

ONKO ELÄIMILLÄ SIELUA, APRIKOIDAAN.
KIRJAILIJA JOHANNA SINISALON
MIELESTÄ OLISI JÄRKEVÄMPÄÄ POHTIA,
ONKO SITÄ IHMISELLÄKÄÄN.
Teksti: Nina Pinjola Kuvat: Marja Helander
Koko pitkän ja raskaan päivän kirjailija Johanna Sinisalo on tuijottanut
vuoroin vain jalkoihinsa ja vuoroin ympärilleen. Hän on
tarkkaillut itseään, askeliaan ja ympäristöään, lukenut säätä. Lihaksia
kivistää ja keho on ihoon asti märkä. Vuorilla sataa ja tuulee. Ei
voi ajatella kuin seuraavaa ”legiä”, juuri tätä taivalta tässä – eikä oikeastaan
edes sitä, vaan ainoastaan seuraavaa liikettä. Jokaisen askeleen
paikka on katsottava tarkkaan. Loputtoman pitkältä tuntuvan
ajan jälkeen sateesta hahmottuu esiin vuoristomaja.
– Sisällä odottavat ehkä kerrossängyt ja pierunhajuinen ilma,
mutta sillä ei ole väliä. Kun kaatosateesta pääsee pois, se on jo niin
valtava helpotus ettei ole väliä, monenko tähden majoitukseen on
eksynyt. Pystyn vallan mainiosti peseytymään kahdella desilitralla
jääkylmää vettä, mutta olen ikionnellinen jos satun saamaan lämmintä,
juoksevaa vettä. Se on paljon isompi nautinto kuin vaikkapa
se, että saisin itselleni Ferrarin, Sinisalo nauraa.
Suuri osa vaelluksesta on kärsimystä, mutta kokonaissaldo jää
aina voiton puolelle.
– Jalan matkustaminen on hienoa. Kaikki ne kommellukset ja
seikkailut, ukkosmyrskyt vuoren rinteillä, kukkaniityt, joiden maisema
on kuin suklaarasian kannesta. Joka ainoa minuutti on uusi ja
ainutkertainen. Se on parasta elämää, Sinisalo hehkuttaa.
Kuin eLÄin
21
m a a & i l m a