JÄLJILLÄ 10 - Inkeri-tiedon portaali
01.02.2013 • Views
Share Embed Flag

JÄLJILLÄ 10 - Inkeri-tiedon portaali

JÄLJILLÄ 10 - Inkeri-tiedon portaali

JÄLJILLÄ 10 - Inkeri-tiedon portaali

SHOW MORE
SHOW LESS
ePAPER READ
DOWNLOAD ePAPER
inkeri.fi

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

START NOW

VÄHEMMISTÖKIELIEN JA KULTTUURIEN<br />

TUKIPROJEKTI KANTOI SATOA 8<br />

PUTRONNIEMEN REMONTTIA<br />

VAUHDITETTIIN LAULAMALLA 21<br />

VIIMEISTEN INKERILÄISTEN<br />

<strong>JÄLJILLÄ</strong> <strong>10</strong><br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseura<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuurin edistäjä ja elvyttäjä<br />

vuodesta 1993<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseuran jäsenlehti 2/2011<br />

1<br />

INKERIN KIRKKO 400-VUOTTA<br />

JA KIRKOLTA KIRKOLLE MATKA

Syyskuu<br />

22.9.2011 Kulttuurikahvila klo 16–<br />

18. Juhani Jääskeläinen kertoo isästään<br />

teol. tri. Juhani Jääskeläisestä,<br />

jonka panos sodanaikaisten inkeriläissiirtojen<br />

aikana oli huomattava.<br />

Lokakuu<br />

8.<strong>10</strong>. klo 18 Stalinin vainojen muistojuhla<br />

Tuomiokirkossa. Puhe Arto<br />

Luukkanen, liturgi Hannu Varkki ja<br />

kuorolaulua Kannel-kuoro.<br />

27.<strong>10</strong>. Kulttuurikahvila 16–18. Vieraina<br />

taidekriitikko Otso Kantokorpi<br />

ja inkeriläisiä kuvataiteilijoita.<br />

Marraskuu<br />

24.11. Kulttuurikahvila 16–18. Matti<br />

Kurikan elämänmatka Tuutarista<br />

Malcom Islandille Sointulaan. Juhani<br />

Kurikan luotsaamana tutustumme<br />

1900-luvun alun tunnettuun kirjailijaan<br />

ja utopistiin sanoin ja kuvin.<br />

SISÄLTÖ<br />

TULOSSA<br />

Vapaaehtoisten vuonna 3<br />

Uudet konstit vauhdittivat vatjan<br />

kurssia 4<br />

Uusi elämä -kuntoutuskeskus auttaa<br />

vapautumaan huumeista 6<br />

Yhdessä tekemisenj a auttamisen iloa 8<br />

Ilmoittaudu UPS-koulutukseen 9<br />

Tutustumismatka EU-parlamenttiin <strong>10</strong><br />

Viimeiset inkeriäiset <strong>10</strong><br />

Larin parasken maisemissa 11<br />

Uusi lähialueyhteistyöprojekti 14<br />

<strong>Inkeri</strong>n kirkko juhli 400 vuottaan 15<br />

Kirkolta kirkolle 16<br />

Hyvän vaikutus 17<br />

Ruosteinen naula ja vanhoja tiiliskiviä 18<br />

<strong>Inkeri</strong>n pihoissa ja kasvimailla 19<br />

Soitto soi ja laulu helisi taipalsaarella 21<br />

Putronniemi mooses putron muistoa<br />

vaaliva kulttuurikeskus 22<br />

Mooses putron sävellykset tulee luetteloida<br />

22<br />

Avoimien ovien päivä kiinnosti 23<br />

SUKUTUTKIMUSRETKI<br />

MIKKELIN<br />

MAAKUNTA-<br />

ARKISTOON<br />

20.<strong>10</strong>.2011<br />

Syksyn sukututkimusjaoston<br />

tutkimusmatkan kohteena on<br />

Mikkelin maakunta-arkisto, jossa<br />

on <strong>Inkeri</strong>n pakolaisseurakunnan<br />

asiakirjat. Matka tehdään junalla.<br />

Lähtö Helsingistä klo 8.12.<br />

Perushinta on 41,30 €, eläkeläisiltä<br />

20,70. Paluu Mikkelistä klo 15.30,<br />

perillä Helsingissä klo 17.55.<br />

Aluksi saamme noin<br />

tunnin mittaisen <strong>Inkeri</strong>painotteisen<br />

esittelyn aineistosta.<br />

Ilmoittautumiset 12.<strong>10</strong>. mennessä<br />

toimistoon 09 -2733 225 tai email@<br />

INKERILÄISTAITEILIJOIDEN<br />

NÄYTTELYJÄ<br />

Gennadi Leontjevin Käpylä-aiheisia<br />

akvarelleja ja muitakin kuvia on<br />

esillä Käpylässä sijaitsevassa Galleria<br />

Suutarissa, Koskelantie 46:ssa.<br />

Näyttely on avoinna 7.9. saakka ma<br />

12-16, ti-ke 15-19 ja la-su 12-16.<br />

To-pe suljettu.<br />

Valeri Nuijan näyttely Värejä<br />

kivillä on esillä Kallion kirjastossa<br />

11.<strong>10</strong>. - 30.<strong>10</strong>.<br />

YLIMÄÄRÄINEN<br />

YHDISTYKSEN KOKOUS<br />

Ylimääräinen yhdistyksen kokous<br />

pidetään 22.9.2011 klo 18 <strong>Inkeri</strong>n<br />

kulttuuriseuran toimitilassa Wallininkatu<br />

7, 00530 Helsinki.<br />

Päätetään Mooses Putro -säätiön<br />

perustamisesta.<br />

INKERIN KULTTUURIKANAVA<br />

Päätoimittaja: Helena Miettinen.email: helena.miettinen@inkeri.com.<br />

Jakelu, jäsenasiat: Koivu ja tähti. Walllininkatu 7, 00530 Helsinki. Auki mape<br />

<strong>10</strong>–16. Puhelin 09-2733 225 email: koivujatahti@inkeri.com<br />

Pankkiyhteys: Lammin säästöpankki 426014-253741. www.inkeri.om<br />

2<br />

Hallitus<br />

OPI VALOKUVAAMAAN<br />

Syyskuussa alkaa uusi projekti, jonka<br />

tavoitteena on oman hyvinvoinnin<br />

lisääminen valokuvien avulla.<br />

Tällä kertaa emme työstä vanhoja<br />

valokuvia, vaan opettelemme<br />

katsomaan omaa ympäristöämme<br />

kameran linssin kautta. Kurssilaiset<br />

valokuvaavat omaa arkeaan ja<br />

erityisesti mielialaa nostavia hetkiä<br />

ja kohteita.<br />

Ilman valmennusta ei kameraa<br />

tarvitse käyttää. Kameratyöskentelyä<br />

ohjaamaan olemme saaneet<br />

palkitun ammattikuvaajan Pinja<br />

Sormusen, jonka otoksia nähtiin<br />

keväällä Rakkaudella <strong>Inkeri</strong>-näyttelyssä.<br />

Kameran puute ei ole este. Pyrimme<br />

löytämään jokaiselle halukkaalle<br />

kuvauslaitteen.<br />

Kurssilaiset sitoutuvat siihen, että<br />

heidän kuvistaan tehdään näyttely ja<br />

kuva-albumi.<br />

Ensimmäinen tapaaminen<br />

12.9. klo 14 Koivussa ja tähdessä.<br />

Ilmoittautumiset 9.9. mennessä sähköpostitse<br />

koivujatahti@inkeri.com<br />

tai puhelimitse toimistoon 09 -2733<br />

225/Reino Tupin.<br />

SYYSKOKOUS<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseuran sääntömääräinen<br />

syyskokous pidetään<br />

3.11..2011 klo 17 <strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseuran<br />

toimitilassa Wallininkatu 7,<br />

00530 Helsinki. Käsitellään sääntöjen<br />

9 §:n mukaiset asiat. Hallitus

Vuosi 2011 on nimitetty Euroopan<br />

Unionin vapaaehtoistoiminnan teemavuodeksi.<br />

Rahoituksen kannalta<br />

vapaaehtoisten vuosi toteutuu otsikon<br />

hengessä, sillä teemavuoden<br />

rahoitus on niukka ja kaikki toteutuu<br />

pitkälti vapaaehtoisvoimin. Teemavuoden<br />

tapahtumia koordinoivat<br />

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi<br />

ja Kansalaisyhteiskuntapolitiikan<br />

neuvottelukunta KANE. Myös<br />

Raha-automaattiyhdistys on tukenut<br />

vapaaehtoisvuotta jakamalla 1<br />

000–3 000 euron suuruisia avustuksia<br />

paikallisiin Juhlaparaati-tapahtumiin.<br />

Vapaaehtoistyön ja sen rahallisen<br />

tukemisen välillä on ilmeinen<br />

looginen ristiriita: eihän vapaaehtoistyöstä<br />

pidä maksaa palkkaa. Tarkempi<br />

tarkastelu paljastaa, että myös<br />

vapaaehtoistyön toteuttaminen tarvitsee<br />

rahaa.<br />

Vapaaehtoistyötä tekee Taloustutkimuksen<br />

selvityksen mukaan yli<br />

kolmannes suomalaisista! Ja toinen<br />

kolmannes osallistuisi vapaaehtoistyöhön,<br />

jos vain joku kysyisi mukaan.<br />

Nykyinen yleinen ilmapiiri ei<br />

välttämättä suosi vapaaehtoistyötä.<br />

Nykymaailmassa kaikki mitataan<br />

rahassa ja jopa viranomaisetkin suhtautuvat<br />

vapaaehtoistyöhön omituisesti.<br />

Verottaja saattaa katsoa vapaaehtoistyön<br />

arvon verotettavaksi<br />

tuloksi ja talkootyöntekijät työsuhteessa<br />

oleviksi.<br />

Ilmeistä on, että "ennen vanhaa"<br />

talkootyö oli arvossaan. Viimeisen<br />

sodan jälkeen sotaleskille ja evakoille<br />

nousi uudet talot kylän yhteisin<br />

voimin. Jopa rakennuspuut saatettiin<br />

lahjoittaa kyläläisten metsistä. Vaikeaan<br />

asemaan joutunutta naapuria<br />

haluttiin auttaa ja tasoittaa pahimpia<br />

kuoppia.<br />

Myös nykyisin tehdään vapaaehtoistyötä,<br />

mutta jotain on muuttunut.<br />

Vapaaehtoistoiminnassa mukana<br />

olevat toimivat usein lähinnä oman<br />

edun näkökulmasta. Mukana ollaan<br />

oman hyödyn takia, ei pyyteettömästi<br />

yleistä hyvää edistäen. Erityisesti<br />

entisessä Neuvostoliitossa<br />

eläneille ihmisille vapaaehtoistyön<br />

idean omaksuminen saattaa kestää.<br />

Vapaaehtoistyötä vieroksutaan, kun<br />

omassa kokemusmaailmassa vapaaehtoistyö<br />

oli tosiasiassa pakollinen<br />

palkaton työpäivä. Suomalaisen<br />

järjestötyön kaltaista vapaaehtoistoimintaa<br />

ei Neuvostoliitossa ollut.<br />

Toissa vuonna paluumuuttajien parissa<br />

tehty kysely vahvisti, että entisen<br />

Neuvostoliiton alueelta tulleet<br />

muuttajat suhtautuvat nihkeästi vapaaehtoistyöhön.<br />

Moni ilmoitti, että<br />

ei aio Suomessa osallistua mihinkään<br />

järjestötoimintaan.<br />

<strong>Inkeri</strong>-rintamalla vapaaehtoistyö<br />

on osoittanut voimansa. <strong>Inkeri</strong>in on<br />

noussut sekä kirkkoja että vanhusten<br />

palvelutaloja suomalaisten talkootyöllä.<br />

Yhä edelleenkin talkooporukoita<br />

vierailee rajan takana.<br />

Ilman vapaaehtoistyötä Suomi ei<br />

kuitenkaan toimisi. Myös maahanmuuttajien<br />

kohdalla tarvitaan siis<br />

asennemuutosta. Yksi mahdollisuus<br />

on osallistua ensi maalis-huhtikuussa<br />

järjestettävään Kaveria ei jätetä<br />

koulutukseen, joka antaa valmiuksia<br />

toimia vapaaehtoistyössä ja ohjata<br />

muitakin eri toimintojen piiriin.<br />

3<br />

Talkootyön tarvetta on ollut <strong>Inkeri</strong>n<br />

kulttuuriseuralla kuluvana kesänä<br />

erityisen runsaasti. <strong>Inkeri</strong>läissäveltäjä<br />

Mooses Putron huvila on testamentattu<br />

museokäyttöön, mutta kunnostaminen<br />

vaatisi joko rahaa - jota<br />

ei ole tarpeeksi tai talkooväkeä. On<br />

ollut upeaa huomata, että auttamisen<br />

halua on riittänyt myös Putronniemen<br />

remontoimiseen. Putronniemen<br />

hoitokunnan lisäksi talkoolaisia on<br />

saatu Lahden <strong>Inkeri</strong>-kerhosta. Myös<br />

Taipalsaaren kotiseutuyhdistys tarjosi<br />

auttavan kätensä pyytämättä ja<br />

yllättäen. Saatuaan Taipalsaaren kotiseutumuseon<br />

pärekaton valmiiksi<br />

yhdistyksen aktivistit tarjoutuivat<br />

maalaamaan Putronniemen seiniä<br />

puhtaasta auttamisen halusta ja vanhaa<br />

suomalaista talkoo- ja naapuriavun<br />

periaatetta noudattaen.<br />

Unohtaa ei sovi myöskään taiteilijoiden<br />

pyyteetöntä apua: laulajatar<br />

Raita Karpo, pastori Arvo<br />

Survo, pianisti Timo Koskinen sekä<br />

teatteriohjaaja Raija Mäkelä-Eskola<br />

Omenapuutarhan teatterin kanssa<br />

ovat luvanneet antaa taiteellisen<br />

panoksensa Putronniemen hyväksi.<br />

Vieraaksi saamme myös kokonaisen<br />

Tuutarin Kuoron.<br />

Putronniemi-projektin talkoissa<br />

voi olla mukana monella tavalla,<br />

vaikka talkoopäivänä ei ehtisikään<br />

mukaan paikan päälle, aina voi lahjoittaa<br />

arpajaisvoittoja, sponsoroida<br />

purkin maalia tai kaivaa puutarhastaan<br />

perennojen taimia. Mahdollisuuksia<br />

on monia, myös rahalliset<br />

lahjoitukset otetaan mielellään vastaan.<br />

Vanhan rakennuksen korjaaminen<br />

nielee aikaa ja rahaa. Ja Putronniemen<br />

käyttömahdollisuudet<br />

esimerkiksi työpajatoimintaan ja<br />

ryhmien virkistyskäyttöön edellyttävät<br />

muutaman yöpymispaikan<br />

rakentamista. Joten talkoita ja tapahtumia<br />

tarvitaan vielä tulevinakin<br />

vuosina.<br />

Helena Miettinen<br />

Puheenjohtaja<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseura

Kun <strong>Inkeri</strong>n Kulttuuriseura kesällä<br />

20<strong>10</strong> järjesti Joenperän koululla<br />

Laukaansuulla kaikkien aikojen ensimmäisen<br />

vatjan kielen ja kulttuurin<br />

kurssin, oli moni asia hakusessa.<br />

Yksi aikamme harvoista vatjan tutkijoista<br />

ja puhujista, dosentti Heinike<br />

Heinsoo Tarton yliopistosta tuli<br />

mielellään kokeilemaan vatjan opetusta<br />

käytännössä. Laukaansuun vatjalaiskylät<br />

olivat hänelle tuttuja aina<br />

siitä lähtien, kun hän professorinsa<br />

Paul Aristen innostamana oli ruvennut<br />

tutkimaan tätä kieltä (hänen<br />

päätyönsä on suomen kielen opettaminen).<br />

Monina kesinä oli viikkoja<br />

vierähtänyt kenttätöissä kielen viimeisiä<br />

puhujia, informantteja haastatellessa.<br />

Näitä iäkkäitä mummoja<br />

on vuosi vuodelta vähemmän. On<br />

ollut asiaa hautuumaalle heitä tervehtimään.<br />

Vatjan kielen ongelmiin kuuluu<br />

– paitsi puhujien vähäisyys – myös<br />

aapisen ja muiden oppikirjojen sekä<br />

yhtenäisen kirjakielen puuttuminen.<br />

Viereisissä kylissä voi murre olla erilainen.<br />

Edellisen kesän kurssille tuli<br />

sekä ikäihmisiä että koululaisia ja<br />

joitakin keski-ikäisiäkin. Koululaisille<br />

kurssi osoittautui liian vaikeaksi<br />

ja kaikille liian teoreettiseksi. Kielen<br />

harjoittelua tosin kevensivät iltapäivisin<br />

laulu- ja tanssiharjoitukset.<br />

Yllättäväksi ongelmaksi osoittautui<br />

se, että latinalaisin kirjoitettujen<br />

tekstien lukeminen tuotti vaikeuksia<br />

etenkin ikäihmisille. Lapsilla näitä<br />

vaikeuksia oli vähemmän, sillä he<br />

olivat tottuneet latinalaisiin aakkosiin<br />

vieraiden kielten kuten englannin<br />

kouluopetuksessa.<br />

Oli keksittävä parempia menetelmiä,<br />

jotta opiskelu olisi ollut<br />

kiinnostavaa – ja myös hauskaa, olihan<br />

se vapaaehtoista. Tähän asiaan<br />

Heinike syventyi Tarton yliopiston<br />

fennougristiikan opiskelijaryhmänsä<br />

kanssa. Vatjasta kiinnostuneita<br />

oli tietenkin vain pieni ryhmä. Kielitieteilijät<br />

ovat usein naisia, mutta<br />

tässä ryhmässä oli puoli kymmentä<br />

nuorta miestä. Heiniken kokemus<br />

oli, että perinteinen kielen opetus<br />

teorioineen ja kielioppeineen ei täs-<br />

Aune Kämäräinen<br />

Heinike Heinsoo löysi muistipelin hahmot Suomesta kirpputorilta.<br />

sä tapauksessa toiminut. Oli otettava<br />

käyttöön esim. suggestopedisesta<br />

opetuksesta tuttuja, epätavallisiakin<br />

keinoja – ja keksittävä uusia. Ryhmä<br />

innostui asiaan ja koki sen haasteena.<br />

Monet illat se istui Tartossa Heiniken<br />

kotona varsinaisten luentojen<br />

ulkopuolella uudenlaisia oppimateriaaleja<br />

laatien.<br />

Rohkeasti puhumaan<br />

Vuoden 2011 kesäkuun lopulla kurssi<br />

järjestettiin toisen kerran. Paikkana<br />

oli edelleen Joenperän koulu,<br />

jonka apulaisrehtori Marina Petrova<br />

on kaiken aikaa ollut vatjan suhteen<br />

myötämielinen järjestämällä kurssille<br />

luokkatilat ja osallistumalla<br />

itsekin mahdollisuuksien mukaan<br />

kurssille. Luokassa keitettiin väliaikateet<br />

ja syömään päästiin viereiseen<br />

ruokalaan, joka oli auki koulun<br />

lomienkin aikaan, koska läheisen<br />

Ust-Lugan sataman työntekijätkin<br />

käyttivät sitä. Kurssista tiedottaminen<br />

oli hoidettu paikallislehden ja<br />

kylälle jaettujen ilmoitusten avulla.<br />

Paikallislehti Ust-Luga noteerasi<br />

edelliskesänäkin kurssin.<br />

Viimekesäisiä tuttuja tuli mukaan<br />

ja ilahduttavasti myös uutta<br />

väkeä. Kurssilaisten määrä vaihteli<br />

päivittäin, sillä kesäloman aikana<br />

monilla mummoilla oli hoidossaan<br />

maalle loma-ajaksi tulleita ”vunu-<br />

4<br />

koita”. Enimmillään ryhmässä oli<br />

parikymmentä henkeä. Kurssi ei<br />

sovellu aivan nuorille lapsille, mutta<br />

koululaisille kyllä – ainakin jos<br />

heillä on omaa innostusta kuten<br />

niillä kahdella tytöllä, jotka uskollisesti<br />

ilmaantuivat paikalle joka<br />

päivä. Myös Vistinon <strong>Inkeri</strong>kkomuseon<br />

hoitaja Nikita Djatshkov, joka<br />

asuu Luuditsassa, oli tullut mukaan.<br />

Inkeroiskieli ja vatja ovat likeisiä –<br />

voi kuvitella, että on vaikeaa yrittää<br />

oppia kumpaakin samanaikaisesti.<br />

”Rankkaa on”, todisti Nikita.<br />

Uudet keinot tarkoittivat sitä,<br />

että kurssilaisia rohkaistiin heti puhumaan.<br />

Puhuttu kieli oli pääosassa,<br />

kirjoitettua kieltä oli esillä peleissä<br />

ym., mutta sen kirjoittamista oli<br />

mahdollisimman vähän. Uusia oppimateriaaleja<br />

oli tehty monia. Oli<br />

vatjankielisiä sanaristikkoja täytettäväksi.<br />

Oli ”muistikortteja”, tavuista<br />

koostuvia ”dominopelejä” ja palikoita,<br />

joista piti koota vatjan sanoja<br />

ja lauseita. Oli monistettuja teemakuvia,<br />

joihin merkittiin esim. vaatteiden,<br />

ruumiinosien, esineiden yms.<br />

nimiä. Lapsille tarkoitettuja, venäjän<br />

äidinkielen opetukseen tarkoitettuja<br />

kirjoja voitiin soveltaa aikuisillekin.<br />

Iltapäivät kuluivat lauluja ja tansseja<br />

opetellen, opettajina viime kesältä<br />

tutut virolaiset Leanne Barbo ja<br />

Jaanika Oras. Tanssitilana käytettiin

Tarton yliopistosta valmistunut<br />

fennougristi Eva Saar oli mukana<br />

vatjan kielen ja kulttuurin kurssilla,<br />

sillä hänestä toivotaan opettajaa<br />

tuleville inkeroiskielen kursseille.<br />

Vatjan kielen uusia oppimateriaaleja<br />

oli mm. ”dominopeli”, jossa piti<br />

lisätä kuviin oikeat nimet. Kortteja<br />

miettimässä Marina Petrova ja Nikita<br />

Djatshkov.<br />

koulun tilavaa aulaa.<br />

Opettajien majoittamisessa meinasi<br />

olla vaikeuksia, sillä majapaikat<br />

täyttyvät usein satamatyömiehistä.<br />

Marina muisti onneksi läheisessä<br />

Preobresenkan kylässä sijaitsevan<br />

Uusi Elämä –kuntoutuskeskuksen,<br />

jossa viime vuoden syksyisen muistotyynypajan<br />

suomalaiset vetäjätkin<br />

olivat saaneet yösijan. Siellä olevasta<br />

vaatimattomasta vierastalosta<br />

puuttui mm. suihku, ja kuljetus<br />

parinkymmenen kilometrin päähän<br />

Joenperälle piti hoitaa taksilla. Mutta<br />

mitäs pienistä – innokas vatjan harrastajien<br />

joukko auttoi kestämään<br />

kaikki vaivat.<br />

- Joenperän koululla olisi hyvä<br />

järjestää koko kouluvuoden kestävä,<br />

kerran viikossa kokoontuva vatjan<br />

kurssi koululaisille, pohti Marina<br />

Petrova. Sellaisen toteuttaminen on<br />

tähänastisessa toiminnassa mukana<br />

olleiden mielestä mainio idea.<br />

Mutta voidaanko vatjan kieltä todella<br />

elvyttää? Se jää tulevien sukupolvien<br />

nähtäväksi.<br />

Tämän tanssin käsiotteissa on oltava tarkkana.<br />

Joenperän koulun aula toimi tanssien harjoituspaikkana. Leanne Barbo<br />

säesti tansseja haitarillaan. Hänellä oli lisäksi mukanaan muitakin soittimia:<br />

kantele, rakkopilli ja ruokopillejä.<br />

Tuntemattomien inkeriläissotilaiden muistolaatta<br />

paljastettiin Tallinnan kesäjuhlilla 11.6.2011<br />

<strong>Inkeri</strong>n rykmentin riveissä 1919–1920 kaatuneet saivat oman muistomerkkinsä<br />

Tallinnan Mikaelin kirkon seinälle 11.6. Muistosanoiksi laattaan<br />

valikoitui lopulta Jaakko Juteinin runon Täällä Pohjantähden alla on nyt<br />

kotomaamme alkusäkeet.<br />

5

”UUSI ELÄMÄ” -KUNTOUTUSKESKUS AUTTAA VAPAUTUMAAN<br />

HUUMEISTA<br />

<strong>Inkeri</strong>n Kulttuuriseuran ihmiset ovat<br />

viime vuosina vierailleet erilaisissa<br />

kurssi- ym. asioissa Länsi-<strong>Inkeri</strong>ssä,<br />

ja koska emme aina halua rasittaa<br />

yksityiskoteja majoituksellamme<br />

olemme etsineet muita majapaikkoja.<br />

Niitäkään ei ole kosolti tarjolla,<br />

sillä Ust-Lugan sataman rakentajat<br />

tarvitsevat paljon asuintiloja. Silloin<br />

meille tuli tieto, että Kurkolanniemellä<br />

Preobrezhenkan kylässä, entisen<br />

mielisairaalan tiloissa, toimii<br />

Uusi Elämä-niminen kuntoutuskeskus,<br />

joka saattaisi vuokrata yöpymistilaa<br />

ja josta voisi saada ostaa<br />

ruokaakin. Niin tutustuimme tähän<br />

laitokseen, jonka laatu ja mittasuhteet<br />

valkenivat meille vasta vähitellen.<br />

Keskus tuntui kovin suurelta ja<br />

suljetulta, kuin armeijan kasarmi tai<br />

jokin rangaistuslaitos, sillä portilla<br />

oli puomit ja vartijat ja siinä piti todistaa<br />

henkilöllisyytensä. Paikka oli<br />

tosiaan perustettu neuvostoaikaan<br />

armeijan varikoksi ja myöhemmin<br />

siinä oli toiminut mielisairaala. Tänään<br />

katseltuna alueen laajoilla tiluksilla<br />

on edelleen aika ankea leima,<br />

harmaatiiliset rakennukset ovat<br />

huonokuntoisia. Mutta samalla paikassa<br />

näkyy monenlaista toimeliaisuutta.<br />

Ympäristöä on pikkuhiljaa<br />

yritetty kohentaa nurmikoin ja kukkaistutuksin.<br />

Joenmutkaan on rakennettu<br />

tekosaari, jonka lopullinen<br />

käyttö on kuulemma ”salaisuus”.<br />

Olipa erään talon seinustalla viiniköynnöksiäkin<br />

ja niissä runsaasti<br />

rypäleitä! Vuosi vuodelta toiminta<br />

näyttää kehittyvän ja laajentuvan.<br />

On omena- ja marjatarha, kasvihuoneita,<br />

taimimyyntiä, kennel, saha ja<br />

lautatarha, kesäkahvilakin. Preobrazhenkan<br />

ja Joenperän puolivälissä<br />

sijaitseva kaukasialaistyylinen<br />

Shashlik-ravintolakin kuuluu Uudelle<br />

Elämälle, ja uusimpana kaikesta,<br />

Kurkolanniemelle rakennetaan lomakylää<br />

hirsimökkeineen. Kysyessäni,<br />

kuka mökit suunnitteli saan<br />

Aune Kämäräinen<br />

Julia ja Gleb löysivät toisensa ollessaan<br />

Uusi Elämä –keskuksessa<br />

kuntoutuksessa. Nyt 30-vuotias Gleb<br />

käytti huumeita 14 vuoden ajan. Kesäkuussa<br />

2011 pariskunnalle syntyi<br />

kaksoset hyvin pieninä keskosina.<br />

Toinen, Venjamin, jäi eloon ja joutui<br />

läpikäymään vaikeat leikkaukset.<br />

Hänen kuntonsa näyttää jo paremmalta.<br />

(Kuva: Aune Kämäräinen)<br />

nuorelta kirvesmieheltä vastauksen:<br />

”Ei kukaan – tai me itse, aloimme<br />

vain rakentaa.” Voi vain huokaista<br />

ajatellen meikäläistä rakennusluparulettia<br />

määräyksineen.<br />

Tänä kesänä saimme kuulla, että<br />

Uuden Elämän keskuksella on <strong>Inkeri</strong>ssä<br />

kaksi laitosta, joista toinen,<br />

Preobrazhenkaakin isompi, sijaitsee<br />

Kattilan (ven. Kotli) kylässä. Laitoksia<br />

rahallisesti tukevien suomalaisten<br />

mukana pääsimme tutustumaan<br />

niiden toimintaan syvemmältä.<br />

Armenialainen päätyi<br />

auttajaksi<br />

Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen<br />

on monia entisiä armeijan laitoksia<br />

suljettu. Vailla käyttöä ne rapistuvat.<br />

Niiden maa-alueet ovat suuria sotilaiden<br />

harjoituskenttiä ja rakennuk-<br />

6<br />

Uusi Elämä –keskuksen isoissa kasvihuoneissa<br />

kasvatetaan kurkkuja,<br />

tomaatteja ja kukkia. Taimimyynti<br />

on tärkeä tulolähde.<br />

(Kuva: Aune Kämäräinen)<br />

set hyvin karuja. Niille oli mahdotonta<br />

löytää ostajia tai käyttäjiä.<br />

Armenialaista syntyperää oleva<br />

Sergei Matevosjan ajautui huumeiden<br />

pariin ja muutenkin pois ”kaidalta<br />

tieltä” jo tultuaan Moskovaan<br />

ja sieltä Pietariin. Hän näki kaupungin<br />

valtavan huumeongelman, tapasi<br />

toisia samojen kysymysten kanssa<br />

kamppailevia. Hän näki huonoon<br />

kuntoon joutuneita asunnottomia<br />

nuoria ihmisiä, joilla ei elämässään<br />

ollut lainkaan toivoa. Monet kuolivat.<br />

Hän, kuten kaikki Uuden Elämän<br />

nykyiset työntekijät, on päässyt<br />

irti huumeista uskonnon avulla. Näin<br />

muodostunut ydinryhmä päätti tehdä<br />

jotakin auttaakseen toisia. Nykyisin

Matevosjan on Uusi Elämä –keskuksen<br />

johtaja.<br />

Hyvän, varakkaan perheen tytär<br />

Olga Melnitsuk oli lupaava urheilija<br />

ja lahjakas musiikinopiskelija. Hän<br />

ajautui huumeriippuvaiseksi kokeiltuaan<br />

aluksi ”harmittomia” marihuanasavukkeita.<br />

Vuosien ankaran<br />

piikityksen jälkeen hänellä todettiin<br />

verisyöpä, paino oli pudonnut 42 kiloon.<br />

Hän sanoo parantuneensa äitinsä<br />

ja ystävien rukousten avulla. Nyt<br />

Olga on terve, energinen 35-vuotias<br />

nainen, joka on mennyt naimisiin ja<br />

on kolmen lapsen äiti. Hän toimii<br />

Preobrazhenkan kuntoutuslaitoksen<br />

johtajana. Vain käsivarsissa näkyvät<br />

syvät piikitysarvet kertovat menneisyydestä.<br />

Rahaa ei alussa ollut. Kingiseppin<br />

aluehallinto antoi Preobrazhenkan<br />

alueen ryhmän käyttöön korvauksetta.<br />

Aloitettiin raivaamalla erääseen<br />

rakennukseen asumiskelpoinen<br />

nurkka. Kun väkeä tuli enemmän,<br />

jatkettiin talkootyötä. Kaikki tehtiin<br />

omin käsin. Kuvattiin Pietarin<br />

huumeiden käyttäjistä videofi lmi,<br />

jonka näyttäminen eri puolilla avasi<br />

ihmisten silmiä. Tukijoita alkoi löytyä<br />

kotimaasta ja ulkomailta. Nyt, 17<br />

vuoden kuluttua alkuajoista, keskus<br />

on kehittynyt suurimittaiseksi, sillä<br />

on toimipisteitä useissa Venäjän<br />

kaupungeissa. Se on 70-prosenttisesti<br />

omavarainen. Loput tulot saadaan<br />

tukijoilta. Periaatteessa laitos<br />

toimii kommuunin tai kibbutsin tavoin.<br />

Kaikki saavat ylöspidon mutta<br />

eivät palkkaa. Hoitoon hakeudutaan<br />

vapaaehtoisesti, sitä varten on Pietarissa<br />

vastaanottopiste. Haastattelun<br />

ja lääkärintarkastuksen jälkeen<br />

tulija voidaan ottaa kuntoutukseen,<br />

joka normaalisti kestää puolitoista<br />

vuotta. Hoidon sisällöstä ei ole tarkempaa<br />

tietoa, mutta toipilasaikana<br />

säännöt ovat tarkat: miehet ja naiset<br />

asuvat eri taloissa, tupakan, alkoholin<br />

ja huumeiden käyttö on kielletty,<br />

ja toipumisen alettua työskennellään<br />

keskuksen eri töissä. Monet ovat<br />

halunneet jäädä keskuksen työntekijöiksi<br />

toipilasajan päätyttyä. Koneita,<br />

laitteita ja materiaaleja saadaan<br />

lahjoituksina. Ulkomaisia tukijoita<br />

on mm. USA:ssa, Englannissa ja<br />

Uusi Elämä-keskuksen johtaja Sergei<br />

Matevosjan vaimonsa Natalian<br />

ja heidän kesäkuussa syntyneen<br />

tyttärensä Dianan kanssa. (Kuva:<br />

Tapani Vanhala)<br />

Suomessa. Rappiolla olleista rakennuksista<br />

on kunnostettu toimitiloja.<br />

Monenlaista yritteliäisyyttä<br />

Kattilan Uusi Elämä –keskus on<br />

Preobrazhenkaa laajempi ja monipuolisempi.<br />

Kuntoutustoiminta on<br />

samanlaista, mutta Kattilassa pyöritetään<br />

hotellia, kotieläintaloutta<br />

(lehmiä, sikoja, lampaita), maanviljelyä,<br />

mehiläistarhaa, auto- ja konekorjaamoa<br />

ja pihalaattaverstasta.<br />

Kaikki kokeilut eivät ole osoittautuneet<br />

tuottaviksi. Esim. Venäjällä<br />

nyt vallitsevan laman takia pihalaattojen<br />

kysyntä on vähentynyt ja tämä<br />

osasto (joka muuten toimii entisessä<br />

7<br />

panssarivaunujen varastossa) elää<br />

hiljaiseloa. Laattatuotanto alkoi siten,<br />

että alan yrittäjä jäädessään<br />

eläkkeelle lahjoitti muotit Uudelle<br />

Elämälle. Keskuksen henkinen pohja<br />

on uskonnollinen, mutta ei riippuvainen<br />

mistään erityisestä suunnasta<br />

tai kirkosta. Jäsenten joukossa<br />

on ortodokseja, katolisia, ateisteja,<br />

juutalaisia jne. Laitoksessa pyritään<br />

saattamaan entisten narkomaanien<br />

elämä normaaleille raiteille. Monet<br />

ovat löytäneet puolison laitoksessa<br />

ollessaan, ja vauvoja syntyy tiheään<br />

tahtiin. Koska narkomaaniäidit ovat<br />

yleensä HIV-positiivisia, he eivät<br />

voi imettää vauvojaan; äidinmaitovastikkeen<br />

hankkimiseksi tarvitaan<br />

edelleen lahjoitusvaroja.<br />

Erilaiset yhteiskunnalle ”hyödyttömät”<br />

tai ”hävettävät” laitokset<br />

ja niiden asukkien tilanne pyritään<br />

Venäjällä usein lakaisemaan maton<br />

alle – sellaisia ovat esim. vankilat,<br />

mielisairaalat ja vammaislaitokset.<br />

Työsarka Venäjällä on mittaamaton.<br />

Sanotaan, että narkomaaneja on Venäjällä<br />

50 000. Uusi Elämä –keskus<br />

ja sen 40 sivutoimipistettä onnistuu<br />

kuntouttamaan heistä noin 5000<br />

vuodessa. Mutta Venäjän yhteiskunnalliset<br />

ongelmat – mm. maaseudun<br />

toivottomuus, vaurauden epätasainen<br />

jakautuminen (on rutiköyhiä ja<br />

upporikkaita), luonnon saastuminen,<br />

perheiden hajoaminen, työttömyys,<br />

rikollisuus ja poliittiset ym. pelot<br />

tuottavat jatkuvasti lisää niitä, etenkin<br />

nuoria ihmisiä, jotka ”putoavat<br />

kelkasta” ja turvautuvat nopeaa lohdutusta<br />

tuottavaan vaaralliseen tapaan<br />

- huumeisiin.<br />

Dianalla on suomalainen kummi. Kuva Tapani Vanhala.

UPS-projektin ensimmäinen<br />

koulutuskokonaisuus pidettiin<br />

Liettuassa 30.5–8.6.2011.<br />

Koulutuksessa oli alun perin<br />

13 osallistujaa, joista <strong>Inkeri</strong>n<br />

kulttuuriseuran osuuteen<br />

osallistui 11. Kaikki kurssilaiset<br />

olivat venäjänkielisiä Siauliaissa<br />

tai sen lähellä asuvia Venäjältä<br />

tulleita maahanmuuttajia.<br />

Muuton syyt olivat yksilöllisiä,<br />

monet olivat tulleet<br />

naimisiinmenon takia. Myös<br />

kurssin ainoa mies oli vuosi<br />

sitten muuttanut Siauliaihin<br />

liettualaisen vaimonsa kanssa.<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseura on jälleen mukana<br />

merkittävässä eurooppalaisessa<br />

yhteistyöprojektissa, jonka englanninkielinen<br />

nimi on Grundtvig<br />

Multilaterale Project UPS (Unused<br />

potentials of senior migrants – experts<br />

for life). Kymmenen päivän<br />

koulutuksia on viidessä maassa, ensimmäisenä<br />

niistä vuorossa oli Liettua.<br />

Kulttuuriseuran kahden päivän<br />

moduuli rakentui jälleen muistojen<br />

tarinatyynyjen tekemiselle (englanninkielinen<br />

otsikko ”Creative Reminiscence<br />

as a Medium for Life Stories;<br />

Biographic Learning).<br />

Etukäteissuunnittelun voimaa<br />

Vaikka oman elämän muistelu tarinatyynyjen<br />

muodossa olikin jo<br />

meille kummallekin tuttu, uusi kansainvälinen<br />

koulutuskokonaisuus oli<br />

suunnitteluvaiheessa aika hahmoton:<br />

mistä kaikesta työmme pitäisi koostua,<br />

minkälaista etukäteisinformaatiota<br />

olisi annettava, miten opastaa<br />

paikalliset työntekijät kahden päivän<br />

työpajaamme, keitä ovat osallistujat,<br />

mitkä heidän valmiutensa jne. Näihin<br />

pulmiin oli vain yksi tie: riittä-<br />

Kokemuksia ensimmäisestä UPS -koulutuksesta Liettuassa 7.–9.6.2011<br />

Aili Mehiläinen – <strong>Inkeri</strong> Sava<br />

Liettuan koulutusryhmä. Edessä oikealla Pranas Benikas, seisomassa vasemmalla<br />

Aili Mehiläinen ja takana seisomassa koordinaattoriorganisaation Hannes Muller<br />

ja Gabriele Meymann-Christians välissään <strong>Inkeri</strong> Sava.<br />

vä paneutuminen koulutukseen hyvissä<br />

ajoin ennen matkaa Liettuan<br />

Siauliaihin ja sen lähistöllä olevaan<br />

koulutuspaikkaan Miego -klinikaan:<br />

UPS-ohjeiden mukainen koulutuksen<br />

ja sen taustateorian kirjoittaminen<br />

englanniksi ja venäjäksi, näin<br />

tuotetun tekstin lähettäminen liettualaisille<br />

yhteistyökumppaneille (Pranas<br />

Benikas ja Simona Litviniene)<br />

samoin kuin koko projektin kontakti/koordinointikumppanille<br />

Gabriele<br />

Meymann-Christiansille. Kirjoitimme<br />

myös kurssiin osallistuville<br />

ennakkotehtävän, jossa pyysimme<br />

heitä valmistautumaan työpajaamme<br />

valokuvin, omine kankaineen<br />

sekä ompeluvälineineen. Myös sähköpostiyhteys<br />

Pranaksen kanssa<br />

tarvittavasta laitteistosta, kuvansiirtopapereista<br />

yms. vei oman aikansa.<br />

Etukäteen tehdystä työstä huolimatta<br />

vielä Vilnaan lentomme aikana mieli<br />

oli täynnä kysymysmerkkejä ja epäröintiä<br />

mm. koulutettavien – Liettuassa<br />

asuvien venäjänkielisten seniorien<br />

– jaksamisesta; olihan heillä jo<br />

neljän muun maan (Liettua, Saksa,<br />

8<br />

Kreikka ja Italia) kahdeksan koulutuspäivää<br />

takanaan. Emmekä olleet<br />

aivan varmoja, miten liettualaiset<br />

kollegamme olivat heitä opastaneet<br />

mm. kirjoittamamme ennakkotehtävän<br />

ja työpajan esittelyn muodossa.<br />

Täydellistä yhteistyötä<br />

Ilomme oli sitäkin suurempi, kun havaitsimme,<br />

että paljon aikaa vaatinut<br />

etukäteistyö oli kannattanut! Pranas<br />

oli hoitanut kaiken erinomaisesti<br />

ja opastanut 12 osallistujaa työpajaamme<br />

täydellisesti juuri niin kuin<br />

olimme pyytäneet. Lisäksi hän toimi<br />

apunamme kuvien skannaamisessa,<br />

niiden käsittelyssä ja tulostamisessa<br />

niin, että työpajamme toisena päivänä<br />

kaikilla osallistujilla oli valmis<br />

tarinatyyny! Olimme ajatelleet etukäteen,<br />

että lyhyen koulutuksen aikana<br />

kullakin seniorilla olisi tyynyn<br />

keskustana vain yksin kuva. Mutta<br />

mitä tapahtuikaan! Pranaksen kuvankäsittelytaitojen<br />

ja vastuullisen<br />

yhteistyön ansiosta useimmilla oli<br />

tyynyn keskuskuvana useista kuvis-

ta koostuva kokonainen elämäntarina.<br />

Simona oli ostanut jokaiselle<br />

myös toivomamme kokoisen tyynyn.<br />

Hämmästyttävä, paljon iloa<br />

tuottanut oli myös kurssilaisten keskinäinen<br />

yhteistyö ja luonteva toisten<br />

auttamisen asenne. Myös meidän<br />

– Ailin ja <strong>Inkeri</strong>n – hyvin sujunut<br />

yhteistyö ja selkeä työnjako lienevät<br />

olleet tärkeä tekijä lopputuloksen<br />

onnistumisessa. Niinpä toisen<br />

päivän loppuarvioinnin tuloksena<br />

Gabriele hyväntahtoisen leikkisästi<br />

kertoi osallistujien kokemuksia<br />

kymmenen päivän koulutuskokonaisuudesta:<br />

meidän suomalaisten työpaja<br />

oli koko koulutuksen voittaja!<br />

Ja että konkreettinen tarinatyyny ja<br />

sen valmistaminen sopi erinomaisesti<br />

juuri koko koulutuksen viimeiseksi<br />

moduuliksi.<br />

Osallistujien aatoksia<br />

työn jälkeen<br />

Osallistujien kanssa käydyistä keskusteluista<br />

tuli ilmi, ettei heillä ollut<br />

UPS-PROJEKTI<br />

mitään käsitystä siitä, minkä kaltaisia<br />

tyynyjä he joutuvat tekemään<br />

suomalaiskouluttajien johdolla. Ljuba<br />

esimerkiksi kertoi, että hän mietti<br />

ensin, että kyllä hän sen tekee, kun<br />

kerran on pakko. Hän ei olisi tarvinnut<br />

enää kotiinsa yhtäkään ylimääräistä<br />

tyynyä. Mutta kun hän näki tekemänsä<br />

tyynyn lopputuloksen, hän<br />

halasi sitä ja kertoi, ettei anna sitä<br />

kenellekään. Naiset – kyllä myös ainut<br />

miespuolinen osallistuja, Nikolai<br />

- olivat niin otettuja ja innoissaan,<br />

että tyynyjen valmistelua jatkettiin<br />

UPS – Kaveria ei jätetä – projekti on suunnattu ikääntyville maahanmuuttajille.<br />

Kymmenen päivän kurssin tavoitteena on valmentaa<br />

seniori-ikäisiä maahanmuuttajia toimimaan kulttuurisina linkkeinä<br />

uusille tulijoille. Projektikumppanit ovat Saksasta, Kreikasta,<br />

Liettuasta ja Italiasta. Jokainen kumppanimaa kiertää kouluttamassa<br />

oman osuutensa eri maissa. Saksan vastuulla on kulttuurien välinen<br />

vuoropuhelu, Liettuan tunteiden käsittely vuorovaikutuksessa,<br />

Italialla vuorovaikutteinen ryhmätyöskentely, Kreikalla projektin<br />

hallinta ja <strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseuralla elämäntarinallinen työskentely.<br />

Tule mukaan<br />

Suomessa koulutus järjestetään 26.3.-4.4.2012. Mukaan mahtuu <strong>10</strong><br />

yli 45-vuotiasta maahanmuuttajaa. Koulutus pidetään yhteistyössä<br />

Riihimäen monikulttuuristen Marttojen kanssa Riihimäellä. Muualta<br />

tuleville on varattu yöpyminen Riihimäellä Scandic-hotellissa.<br />

Koulutus on osallistujille maksuton. Ruokailut ja pidemmältä tulleille<br />

myös majoituskulut maksetaan. UPS-kurssilaisilla on etusija<br />

myös Brysselin vierailulle. EU-projektin tavoitteenahan on laajentaa<br />

yhteiskunnallista tuntemusta, joten EU-parlamenttiin tutustuminen<br />

täydentää hyvin tavoitteita.<br />

Koulutukseen voi ilmoittautua jo nyt joko sähköpostitse<br />

koivujatahti@inkeri.com tai ottamalla yhteyttä Helena Miettiseen<br />

045 132 9191.<br />

9<br />

yömyöhään. Nukkumaan kuulemma<br />

oli menty vasta klo 2.00 aikoihin<br />

(vaikka kerroimme edellisenä iltana,<br />

että kyllä meillä on riittävästi aikaa<br />

seuraavanakin päivänä). Ryhmä<br />

teki työtä nimenomaan tiimityönä<br />

auttaen toisiaan. Tyynyt ja yksi seinävaate<br />

tehtiin myös poissa oleville<br />

osallistujille. Saimme naisilta suuret<br />

kiitokset toteuttamastamme työpajasta.<br />

Oli itsellämmekin hyvä mieli<br />

siitä, että teimme jotain merkityksellistä<br />

ja arvokasta.<br />

Kurssilaiset työn touhussa.<br />

Saksan Oerlinghausenissa järjestettiin<br />

Elämäntarinatyöpaja<br />

suomalaisen "moduulin" mukaan<br />

20.–21.7.2011, vetäjinä Aune Kämäräinen<br />

ja Toivo Tupin. Osanottajat<br />

olivat pääasiassa venäjänsaksalaisia<br />

paluumuuttajia. Maria<br />

Röhring ei tehnytkään tyynyä vaan<br />

topin, jonka rinnuksessa hänen<br />

lapsenlapsensa pääsevät lähelle<br />

mummon sydäntä. (Kuva: Aune<br />

Kämäräinen).

Tutustumismatka<br />

Euroopan parlamenttiin<br />

Brysseliin 5-8.3.2012<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseuran jäsenillä<br />

on mahdollisuus tutustua Europan<br />

parlamentin toimintaan 5.-<br />

8.3.2012 europarlamentaarikko<br />

Satu Hassin kutsusta. Matkan viralliseen<br />

ohjelmaan kuuluu tutustuminen<br />

Euroopan parlamentin<br />

toimintaan ja Satu Hassin emännöimä<br />

illallinen.<br />

Mukaan mahtuu 15 henkilöä.<br />

EU-parlamentti korvaa matka- ja<br />

oleskelukulut könttäsummana,<br />

joka riittää edulliseen lentolippuun<br />

ja kolmeen yöpymiseen.<br />

Tiedot ryhmän jäsenistä tarvitaan<br />

Brysseliin jo syksyllä, joten matkasta<br />

kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan<br />

mahdollisimman<br />

pian. Jos lähtijöitä on enemmän<br />

kuin mukaan mahtuu, etusija annetaan<br />

Suomessa järjestettävään<br />

UPS-projektin koulutukseen<br />

osallistuville ja loppupaikat arvotaan<br />

hakijoiden kesken. UPSprojektista<br />

kerrotaan tässä samassa<br />

lehdessä. Ilmoittautumiset<br />

15.9.2011 mennessä sähköpostitse<br />

koivujatahti@inkeri.com tai<br />

puhelimitse toimistoon 09 -2733<br />

225/Reino Tupin.<br />

TV1:n A-studio valpastui paluumuuttojonon<br />

sulkemisesta 1.7.2011<br />

tekemällä jutun ”viimeisistä inkeriläisistä”.<br />

Kesäkuun jälkeen uusia<br />

Suomeen jonottajia ei enää oteta listoille.<br />

Jonoon ilmoittautuneet voivat<br />

kuitenkin viiden vuoden siirtymäajan<br />

kuluessa muuttaa Suomeen.<br />

Muuttolupa edellytti paluumuuttovalmennusta.<br />

Jonottajille järjestettiin<br />

suomen kielen kursseja ja<br />

kielikoe ennen muuttoluvan myöntämistä.<br />

Heinäkuussa päättyi myös<br />

paluumuuttovalmennus. Viimeiset<br />

suomen kielen kokeet järjestettiin<br />

Pietarissa touko-kesäkuun vaihteessa.<br />

Kuvausryhmä piipahti tervehtimässä<br />

viimeiseen suomen kielen kokeeseen<br />

osallistuneita paluumuuttokandidaatteja.<br />

Useimmat kokelaista<br />

varmaankin läpäisivät kokeen, mutta<br />

toimittajan tekemät kysymykset kertoivat<br />

muusta kuin suomen kielen<br />

hallinnasta. Yksinkertaisiin kysymyksiin<br />

ei osattu vastata suomeksi.<br />

Opettaja vakuutti kuitenkin kurssilaisten<br />

saavuttaman kielitaidon tason<br />

riittävän selviämään jokapäiväisessä<br />

elämässä, kuten pankissa ja kaupassa<br />

asioimisessa. Vaikea uskoa. Sen<br />

verran kepeä kurssitettujen kielitai-<br />

<strong>10</strong><br />

Helena Miettinen<br />

Toimittaja Pasi Peiponen kulki <strong>Inkeri</strong>nmaalla<br />

kantaen Eeva Litmasen<br />

isoisän äidinäidin Larin Parasken<br />

kuvaa. Parasken kotikylässä Miskunmäellä<br />

(alakuva) ei näkynyt ketään,<br />

jolta olisi pystynyt testaamaan<br />

Parasken tunnettuutta. Pietarilaisille<br />

hän oli outo suuruus, mutta - yllätys,<br />

yllätys - kaukana Parasksen<br />

synnyinseudulta Soikkoalaniemellä<br />

hänet tunnistettiin.<br />

to oli, ettei ilman jatkuvaa ylläpitoa<br />

paljoakaan ole jäljellä sitten, kun<br />

muuttolupa aikanaan tulee. Katsoja<br />

jäi kuitenkin pohtimaan kielikoulutuksen<br />

tehottomuutta ja testien matalaa<br />

rimaa.<br />

Dokumentti esitettiin 27.6.2011.<br />

Ohjelmassa mukana ollut Eeva Litmanen<br />

lupautui kertomaan suhteestaan<br />

<strong>Inkeri</strong>in ja erityisesti Larin Paraskeen.

Eeva keräsi kieloja esiäitinsä haudalle. Vaikka Palkealan hautausmaa<br />

sijaitsee nykyisin keskellä ei mitään, hautaa ei ole unohdettu. Muoviseppeleen<br />

lisäksi paaden vierestä löytyi vierailijoiden tevehdyksiä.<br />

Valtaosa nykyisistä inkeriläisistä on<br />

yksikielisiä venäjänkielisiä. Kaksikielisyydestä<br />

ei voi puhua. Tuskin<br />

koskaan he pystyvät ymmärtämään<br />

ja nauttimaan kulttuurisen esi-äitinsä<br />

Larin Parasken lyyrisestä runottelusta.<br />

Lempaalassa syntynyt ja Metsäpirttiin<br />

naitu Paraske oli suomen kielen<br />

käytön taituri ja hänestä tuli yksi<br />

suomalaisuuden vahvoista peruskivistä.<br />

Parasken runokieli on rikasta<br />

ja täynnä toisiaan värikkäämpiä kielikuvia.<br />

Hänen antinsa suomalaiselle<br />

kulttuurille ei ole himmennyt, vaikka<br />

laulajan kuolemasta on kulunut jo<br />

runsaat sata vuotta.<br />

Toimittaja Pasi Peiponen pyysi<br />

mukaan tutkimusmatkalleen henkilöitä,<br />

joiden juuret ovat <strong>Inkeri</strong>ssä.<br />

Joukkueeseen valikoituivat Helena<br />

Miettinen ja näyttelijä Eeva Litmanen,<br />

lempaalalaista sukua molemmat.<br />

Eeva Litmasen isoisän äidinäiti<br />

oli Larin Paraske. Lappeenrannassa<br />

evakkoperheeseen syntynyt Litmanen<br />

on tullut tutuksi monista elokuva-<br />

ja televisiorooleistaan. Hänet<br />

muistetaan Kotikadun karjalaisena<br />

Anjana ja taitavana komediennena<br />

televisiosarjoista Velipuolikuu ja Iltalypsy.<br />

Tärkeitä elämän suuntaan<br />

vaikuttaneita töitä ovat olleet eloku-<br />

va Rakkaudella Maire (1999), josta<br />

Eeva sai Jussi-patsaan parhaasta<br />

naispääosasta sekä näytelmä Anu ja<br />

Mikko.<br />

- Mairessa näyttelin yläluokan<br />

rouvaa. Elokuvassa kaikki osui kohdalleen.<br />

Sain runsaasti palautetta.<br />

Sain Outi Nyytäjältä palautetta, että<br />

näyttelin hienosti yläluokan naista,<br />

joka oli minulle tosi mieleistä, koska<br />

minä olen itse niin kaukana yläluokasta<br />

kuin vain voin työläisten tyttärenä.<br />

Mutta yksinäisyyden surusta<br />

tiedän paljon...<br />

Anussa ja Mikossa taas sain yhtäkkiä<br />

puhua omaa murretta. Roolien<br />

ykköseksi kiipeää kuitenkin monologi<br />

Naisen 11. käsky.<br />

- Kiersin aivan uskomattomissa paikoissa<br />

ja esiinnyin erilaisille yleisöille.<br />

Se oli minun teatterikorkeakouluni.<br />

Monologi opetti keskittymään ja<br />

olemaan kriittinen itseä kohtaan.<br />

Eeva Litmasen tie näyttämölle<br />

onkin kulkenut työn kautta. Jo kaksitoistavuotiaana<br />

hän ilmoittautui<br />

avustajaksi Lappeenrannan Kaupunginteatteriin<br />

ja siellä syntyi rakkaus<br />

teatteria kohtaan. Eeva halusi näyttelijäksi.<br />

11<br />

Koivuinen risti Palkealan hautausmaalla.<br />

Vuoden 20<strong>10</strong> Asta-myrskyn<br />

jäljet näkyivät yhä Raudussa.<br />

Rautamuurahaisten<br />

sukua<br />

Parasken muisto eli suvussa vahvana.<br />

Jo pikkutyttönä Litmanen kuuli<br />

tarinoita Parasken aineellisesti köyhästä,<br />

mutta henkisesti rikkaasta<br />

elämästä Pohjois-<strong>Inkeri</strong>ssä ja Karjalan<br />

Kannaksella. Eevan kummitäti<br />

Maria Litmanen oli Larin Parasken<br />

lapsenlapsi.<br />

- Maikki-täti puhui aina, että mummo<br />

oli antavainen. Aina piti jotain<br />

kätteen antaa. Kävin haastattelemassakin<br />

Maria, mutta heräsin liian<br />

myöhään. Hän asui lähellä, mutta<br />

dementoitui.<br />

Larin Paraske oli kuitenkin<br />

enemmänkin perheen sisäinen<br />

aarre kuin sosiaalisissa suhteissa<br />

esiteltävä käyntikortti. Eeva ei<br />

joutunut esittämään koulun kevätjuhlissa<br />

Parasken runoja. Ylipäätään<br />

lausuminen ei ole hänen juttunsa.<br />

- Ensimmäinen vahva tunnekokemus<br />

suhteestani Larin Paraskeen tuli<br />

lukiessani Punalippu-lehteä, jossa<br />

oli haastattelu Neuvostoliitossa asu-

vasta isän sisarpuolesta. Ajattelin,<br />

että mitä tuo omii Larin Parasken.<br />

Onhan hän myös meidän sukulainen!<br />

Silloin jonkinlainen tietoisuuteni<br />

heräsi.<br />

Vasta varttuneemmalla iällä Eeva<br />

tarttui Parasken runoihin näyttelijänä.<br />

Päätettyään "palata juurilleen"<br />

hän valmisti tyttärensä Karoliinan<br />

kanssa legendaarisesta esiäidistään<br />

pienoisnäytelmän Larin Paraske -<br />

rautamuurahaisten sukua. Näytelmän<br />

ohjasi Ritva Holmberg ja musiikista<br />

vastasi kanteleensoittaja Vilma<br />

Timonen.<br />

”Kun käki kukahtelluoo,<br />

niin syvän pakahtelluoo,<br />

syvän syttyy tulelle,<br />

pää paloll paukahtaa.”<br />

Viimeiset inkeriläiset dokumentin<br />

kuvausaikataulu oli kiihkeä. <strong>Inkeri</strong>nmaata<br />

kuljettiin kolmessa päiväs-<br />

sä pitkin ja poikin. Toisena kuvauspäivänä<br />

kohteena oli Larin Parasken<br />

syntymäkylä Lempaalan Mäkienkylässä<br />

ja hauta Raudussa.<br />

Täsmällistä tietoa Larin Parasken<br />

syntymäkodin paikasta ei ole kenelläkään.<br />

Satunnainen kulkija ei välttämättä<br />

löydä koko Miskunmäkeä.<br />

- Oli helppoa eläytyä Miskunmäen<br />

kylän raittimaiseman rauhaan ja tuntea<br />

olo kotoisaksi. Oli kaunista. Maisema<br />

oli vehmas, ja aurinko paistoi.<br />

Sireenit kukkivat ja koivut reunustavat<br />

kujia.<br />

Aikaa kyläläisten haastatteluun ei<br />

ollut, mutta olisi ollut mielenkiintoista<br />

kuulla, mitä paikkakuntalaiset<br />

tietävät maineikkaasta asukkaastaan.<br />

Kylä ansaitsisi saada raittinsa varteen<br />

jonkinlaisen muistolaatan Larin<br />

Paraskesta ja paikan suomalaisista<br />

juurista.<br />

Larin Parasken syntymäkylä Lempaalan<br />

Mäkienkylässä on nykyisin<br />

pietarilaisten huvila-aluetta. Entisten<br />

inkeriläistalojen paikalle on<br />

noussut datsoja.<br />

Aleksi Krjukov on entisten<br />

mäkeinkyläläisten haastattelujen<br />

perusteella hahmotellut vanhan<br />

Miskunmäen talojen paikkoja. Miskunmäki<br />

ansaitsisi saada maineikkaan<br />

asukkaansa muistolaatan.<br />

12<br />

Matka Rautuun Palkealan hautausmaalle<br />

koetteli luottamusta oppaan<br />

asiantuntemukseen. Tie kohti hautamuistomerkkiä<br />

oli kuoppainen tai<br />

pikemminkin monttuja täynnä. Metsässä<br />

näkyi vuoden takaisen Astamyrskyn<br />

jäljiltä kaatuneita puita ja<br />

autiossa metsässä jyräsivät tukkirekat.<br />

Mitään asutusta ei ollut jäljellä,<br />

hautausmaa oli jäänyt keskelle<br />

umpimetsää. Parasken hautamuistomerkki<br />

oli aivan tien sivussa.<br />

- Harmittelin, ettei meillä ollut kukkia.<br />

Polvistuin poimimaan kieloja.<br />

Yrittäessäni siivota hautapaaden<br />

edustaa löysin maasta pienen ristin<br />

ja muistolauseen muoviin käärittynä<br />

joidenkin kävijöiden muistoksi jättämiä.<br />

Ja silloin kukkuu käki! Lapsuuden<br />

kesät ja Karjalan sielu tulvivat<br />

mieleeni. Helena arveli ääneen,<br />

että sieltähän se Parasken sielu tuli<br />

lintuna tervehtimään. Paaden luona<br />

seistessäni tajusin, että olen käynyt<br />

siellä ennenkin. Liikutuin. Kaksi<br />

patsasta on Paraskelle pystytetty.<br />

Merkittävä ihminen!<br />

- Paraskea on ylistetty muistineroksi<br />

ja häneltä tallennettujen säkeiden<br />

määrää on hämmästelty. Eeva Litmanen<br />

suhtautuu esiäitiinsä pragmaattisemmin.<br />

Hän muistuttaa, että<br />

osa Parasken runojen valtavasta<br />

määrästä johtuu niiden keräystavasta.<br />

Paraskehan asui Neoviuksen luona<br />

Porvoossa useita vuosia, kun taas<br />

kansanrunoudenkerääjät poikkesivat<br />

yleensä runonlaulajien luokse keräysmatkoillaan<br />

ja kirjoittivat muistiin,<br />

mitä laulaja sillä hetkellä oudolle<br />

kulkijalle tohti laulaa.<br />

Lehmäkeksejä ja<br />

suhuässiä<br />

Viimeisten inkeriläisten etsiminen<br />

jatkui kolmantena kuvauspäivänä<br />

Länsi-<strong>Inkeri</strong>ssä Soikkolanniemellä<br />

Viistinän kylässä.<br />

- Keskellä ei mitään jäi mieleen hullerrusmullerrus.<br />

Kulttuuritalossa oli<br />

vastassa iloinen kälätys. Puhe oli<br />

hauskaa suomen kieltä suhuässien<br />

kera. Naiset tarjosivat meille teetä ja

Soikulan laulu -kuoron naisilla nauru helskyi ja laulu raikui. Kuoro harjoittelee<br />

Soikkolanniemellä vanhassa kulttuuritalossa. Perinne näkyy esiintymisasuissa,<br />

nykyaika kommunikaatiovälineissä.<br />

lehmäkeksejä ennen kuin ryhtyivät<br />

pukeutumaan sini-puna-valkoisiin<br />

kansallispukuihinsa.<br />

Ihmisten välittömyys valloitti ja<br />

hämmästytti. Suomalaiset vieraat<br />

otettiin vastaan sydämellisen uteliaasti.<br />

- Uskomatonta, että se pieni mummo<br />

kylän kaupassa, kysyi meiltä selvällä<br />

suomen kielellä: ”Mistä olette kotoisin?<br />

Oletteko Haminasta?<br />

- En tunne inkeriläisten historiaa<br />

enkä ole mitenkään sisäistänyt inkeriläisten<br />

vainoja ja karkotuksia,<br />

vaikka olen tiennyt muiden vähemmistökansojen<br />

vaikeista olosuhteista<br />

Neuvostoliitossa. Enkä ole tuntenut<br />

pistosta, että minun pitäisi tehdä jotakin<br />

asian eteen. Ainoa kokemukseni<br />

oli, kun isämme sisar saapui<br />

paluumuuttajana Lappeenrantaan.<br />

Minulle jäi kuva, että hän vain halusi<br />

parempiin materiaalisiin oloihin<br />

ja sukulaisten luo. En tiennyt, että<br />

hänen oli lähdettävä. Mutta miksi,<br />

se jäi vähän epäselväksi, Eeva tunnustaa.<br />

- Matkan tärkein anti on, että haluan<br />

lukea ja tietää inkeriläisistä<br />

enemmän: On rikkaus kun tietää<br />

enemmän, vaikka ei tiedolla mitään<br />

tekisikään. Jos kotona ei saa tietoa,<br />

kiinnostus tulee usein liian myöhään.<br />

Ihmisille perinteet ovat kuitenkin<br />

tärkeitä. Teatterin tekijänä<br />

ajattelen, että Paraske-näytelmää ei<br />

enää tarvita. Sen sijaan hyvän dokumentin<br />

paikka olisi vielä olemassa.<br />

- Ja se muistolaatta. Parasken syntymäkylään.<br />

Kyllä me pystyttäisiin<br />

kasaaman rahat, Eeva uskoo.<br />

13<br />

Soikulan naisten iloisuus ja välittömyys<br />

puhutteli Eeva Litmasen karjalaista<br />

sielua. Yhteinen aaltopituus<br />

löytyi heti. Nauru yhdistää.<br />

<strong>Inkeri</strong>kkokielen taitajia on jäljellä<br />

enää muutama sata. Kielen ja kulttuurin<br />

tulevaisuus on enemmän kuin<br />

uhanalainen.<br />

7-vuotias Janika Harakan hennoilla<br />

hartioilla on osa inkeroisten<br />

tulevaisuutta. Janikalla on mahdollisuus<br />

nauttia kulttuurikylvyistä<br />

isoisän datsalla Soikkolanniemellä.<br />

Menneisyydestä kertoo oveen<br />

kiinnitetty juliste: Tule toveri, meille<br />

kolhoosiin.

Toukokuussa 6.5. pidettiin Pietarissa<br />

uuden lähialueyhteistyöprojektin<br />

käynnistystapaaminen <strong>Inkeri</strong>n liiton<br />

tiloissa. Kaksivuotisessa Suomen<br />

kielen ja kommunikaatiotaitojen<br />

kehittämisprojektissa ovat mukana<br />

<strong>Inkeri</strong>n liitto, Kelton palvelutalo ja<br />

Maria-koti. Projekti on kolmikärkinen:<br />

Tavoitteena on kehittää suomen<br />

kieltä jo osaavien kirjallista kielitaitoa<br />

sekä opettaa suomen kielen alkeita<br />

Kelton ja Tervolan vanhusten<br />

palvelutaloissa sekä edistää myös<br />

suomenkielisten vanhusten käytännön<br />

kielitaitoa.<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseurassa<br />

projektikoordinaattorina toimii Merja<br />

Nuora. Viestijöiden kouluttajina<br />

toimivat Pietarissa Wladimir Kokko<br />

ja Toivo Tupin. Vanhusten kielikylpyjen<br />

kouluttajina ovat Merja Nuora<br />

ja Marja Karhula. Kelton palvelutalon<br />

henkilökunnan kielikurssista<br />

vastaa Julia Gordina.<br />

Ensitapaamisen aikana keskusteltiin<br />

projektin päämääristä ja sovittiin<br />

aikataulut. Kelton palvelutalon<br />

henkilökunnan koulutus käynnistyi<br />

Maria Ivantsova<br />

Inkeroisten juhlat pidettiin Soikkolan<br />

Viistinän kylässä sunnuntaina<br />

<strong>10</strong>. heinäkuuta. Juhlien tunnuslause<br />

on ”Säilytetään ja elvytetään”. Järjestäjät<br />

yrittivät parhaansa, juhlissa<br />

oli kaikenlaisia kansanperinne-esityksiä,<br />

käsitöitä, perinteisiä ruokia.<br />

Esitykseen osallistui useita itämerensuomalaisia<br />

yhtyeitä. Paikalliset<br />

inkeroiset ”Soikkulan laulut”<br />

ja ”Rybachka”, vatjalainen yhtye<br />

”Linnud”, ”Korpi” ja ”Talonmer-<br />

Koulutusryhmää ja kouluttajia ensitapaamisessa. Vasemmalta Toivo Tupin,<br />

Olga Asikainen, Ludmila Plivinskjaja, Nina Nizova, Maria Keränen, Irnina<br />

Skholdina, Aune Kämäräinen, Merja Nuorja ja Helena Miettinen.<br />

jo keväällä ja Marian kirkon vanhusten<br />

kielikylvyt ja kielitunnit elokuun<br />

lopussa.<br />

Viestijöiden koulutus pyörähti<br />

käyntiin jo kesällä. Mukana on<br />

kahdeksan koulutettavaa. 15.6.<br />

koulutuksen teemana oli Journalistiikan<br />

perusteet ja Mikä on inkeriläisjuttu.<br />

Teemoista virisi innokas ja<br />

kit” Pietarista, Komien kansankuoro<br />

”Nevatas” , suomalainen ”Pieni polku”<br />

Sosnovyi Borista. Luutsaan oli<br />

saapunut vieraita jopa Virosta:Tarton<br />

inkerinsuomalainen yhtye ”Röntyskät”.<br />

Juhlissa esitettiin sekä tansseja<br />

ja lauluja sekä Zoja Konovalova<br />

esitetti inkeroisten arvoituksia. Hän<br />

14<br />

mielenkiintoinen keskustelu. 29.6.<br />

koulutuksen aiheena oli uutisjutun<br />

kirjoittaminen ja otsikko. Lisäksi<br />

koulutettavat saivat kesätehtäväksi<br />

itsenäisen jutun toimittamisen. <strong>Inkeri</strong>n<br />

kulttuurikanavan lukijat saavatkin<br />

paikallisen reportterin selostuksen<br />

inkerikkojen kesäjuhlilta.<br />

ei ehtinyt kääntää niitä venäjäksi,<br />

kun paikalliset asukkaat jo huusivat<br />

oikeat vastaukset. Onneksi on vielä<br />

Soikkolassa inkeroiskielen taitajia.<br />

Juhlissa kaikilla oli hyvä mahdollisuus<br />

uppoutua paikalliseen kulttuuriin.<br />

Inkeroisten museossa on<br />

paljon perinteisiä esineitä. Opas Nikita<br />

Djachkov järjesti kiinnostuneille<br />

museokäyntejä ja vastasi kysymyksiin.<br />

Myynnissä oli myös kirjoja<br />

inkeroisista ja inkeroiskulttuurista.<br />

Paikalliset käsityöihmiset ja emännät<br />

tekivät parhaansa. Myynnissä<br />

oli kaikenlaisia käsitöitä: vöitä, kansallisnukkeja,<br />

savi- ja puutuotteita.<br />

Mahdollista oli maistella perinteisiä<br />

inkeroisten ruokia. Kalakeittoa ja savukalaa<br />

oli tietysti tarjolla. Ovathan<br />

inkerikot aina olleet taitavia kalastajia.

<strong>Inkeri</strong>n luterilaisella kirkolla on<br />

juhlavuosi. Luterilaisuus tuli<br />

Venäjälle 1570-luvulla saksalaisten<br />

mukana. <strong>Inkeri</strong>nmaalle luterilaisuus<br />

levisi Ruotsin vallan aikana, kun<br />

väkeä muutti sinne Suomesta.<br />

Ensimmäinen luterilainen seurakunta<br />

perustettiin vuonna 1611 Karjalan<br />

Kannakselle Lempaalaan. Kirkko<br />

oli tärkeä inkeriläisiä koossapitävä<br />

voima raskaina aikoina. Nyt <strong>Inkeri</strong>n<br />

kirkolla on yli 80 seurakuntaa, joista<br />

osa toimii kaukana sisä-Venäjällä.<br />

Monenlaisia tilaisuuksia on<br />

juhlivalla kirkolla ollut pitkin vuotta.<br />

Juhlien sarjan aloitti 16.1.2011<br />

Pietarin Pyhän Marian kirkossa<br />

pidetty juhlajumalanpalvelus.<br />

1700-luvulta peräisin oleva Bolshaja<br />

Konjushnaja- katukin, jolla kirkko<br />

sijaitsee, on tänä vuonna kunnostettu.<br />

11.6. oli Skuoritsassa musiikkijuhla,<br />

ja juhlia on järjestetty lisäksi monissa<br />

paikallisseurakunnissa.<br />

Jumalanpalvelus Moloskovitsan<br />

rauniokirkossa aloitti 30.7. pääjuhlan<br />

vieton. Moloskovitsan<br />

1632 rakennettu kirkko on <strong>Inkeri</strong>n<br />

vanhimpia. Kalkkikivestä rakennettua<br />

pyhäkköä kutsuttiin ”Valkeaksi<br />

kirkoksi”. Nyt se on katoton raunio.<br />

Iltapäivällä oli pääjuhla monine<br />

puheineen, musiikkiesityksineen ja<br />

tervehdyksineen Kupanitsan kirkon<br />

pihalla. Kirkon sisätiloissa oli <strong>Inkeri</strong>n<br />

kirkon vaiheista kertova näyttely.<br />

Aune Kämäräinen<br />

<strong>Inkeri</strong>n kirkon 400-vuotisjuhlien<br />

kunniaksi <strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseura julkaisi<br />

postikortin, josta yhdessä <strong>Inkeri</strong>n<br />

kirkon kanssa painettiin kookkaampi<br />

versio. Kortissa on kaikkien<br />

<strong>Inkeri</strong>n kirkkojen kuvat.<br />

Kortteja saa <strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseurasta.<br />

Pieni postikortin kokoinen<br />

maksaa 1 € ´ja suurempi A5 -kokoinen<br />

kortti 2 €. Ilahduta ystävääsi.<br />

Parisatahenkinen yleisö seurasi jumalanpalvelusta Moloskovitsassa<br />

sateenvarjojensa alta, sillä sinnikäs sade ropisi koko aamupäivän.<br />

Jumalanpalveluksen Moloskovitsan rauniokirkossa toimittivat 30.7.2011<br />

piispa Aarre Kuukauppi ja pastorit Ivan Hutter ja Aleksei Uimanen.<br />

Hatsinan kirkkokuoro avusti.<br />

15<br />

Sää suosi pitkää pääjuhlaa<br />

Kupanitsan kirkolla. Piispa Aarre<br />

Kuukaupillekin jäi tauolla aikaa<br />

pelata palloa lasten kanssa.

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseura teki<br />

9.-12.6.2011 Kirkolta kirkolle<br />

kiertomatkan. Teema oli<br />

valittu <strong>Inkeri</strong>n kirkon 400-juhlavuoden<br />

kunniaksi. Matkalla<br />

mukana oli parisenkymmentä<br />

<strong>Inkeri</strong>n kiertäjää. Matkareitti<br />

kulki Valkeasaaressa sijaitsevan<br />

Levashovon hautausmaan<br />

kautta Tyrön kirkkoon.<br />

Toisena matkapäivänä kohteena<br />

olivat Tuutari, Venjoki,<br />

Kolppana ja Hatsina. Kolmas<br />

päivä juhlittiin Skuoritsan<br />

kirkossa ja paluumatkalla<br />

poikettiin Kelttoon, Toksovaan<br />

ja Lempaalaan. Matkaa<br />

muistelevat sanallisesti Mari<br />

Kiukas ja Anja Hänninen.<br />

Kuvamuistot ovat Marilta ja<br />

Marja Karhulalta.<br />

Anja Hänninen<br />

Ensinnäkin kiitokset <strong>Inkeri</strong>n Kulttuuriseuralle<br />

mielenkiintoisesta ja<br />

antoisasta ”kirkolta kirkolle” matkasta<br />

<strong>Inkeri</strong>nmaalle! Se oli ajankohdaltaankin<br />

sopiva, kun se liittyi<br />

<strong>Inkeri</strong>n kirkon 400-vuotisjuhlavuoteen.<br />

Alekseij Krjukovin asiantunteva<br />

ja innostava opastus oli vertaansa<br />

vailla. Häntä oli ilo kuunnella<br />

ja hämmästellä sitä tietomäärää ja<br />

kylien tuntemusta, joka hänelle on<br />

kertynyt.<br />

Ensimmäinen päivä alkoi puhuttelevasti<br />

käynnillä Levasovon hautausmaalla,<br />

jossa vihreän aidan takana<br />

oli 45 000 ihmisen joukkohauta.<br />

Mikä määrä kärsimystä ja tuskaa oli<br />

aistittavissa tuolla alueella kulkiessa!<br />

<strong>Inkeri</strong>n kansan kohtalo puhuttelee<br />

yhä uudelleen.<br />

Toisenlainen tunne oli puolestaan,<br />

kun samana iltana lähdimme<br />

kauniissa kesäillassa Tyrön kirkolta<br />

ja ajoimme Ropsun tietä, jossa<br />

inkeriläiskylissä tienvarret olivat<br />

täynnään kauniisti kukkivia sireenipensaita.<br />

Niitä olisi katsellut pidempäänkin.<br />

Muistiin jäi myös se, kun Aleksein<br />

johdolla etsimme jo hävinnyttä<br />

Punkkalan kylää heinäpellon keskeltä<br />

ja löysimme pellon reunasta kukkivat<br />

sireenit ja hävitettyjen talojen<br />

raunioita.<br />

Näkymä Tuutarin vanhan hautausmaan<br />

ja pappilan peruskivien<br />

päältä oli kuin unessa, jotain niin<br />

kaunista, että sanatkin hävisivät.<br />

Venjoen seurakunnasta olin kuullut<br />

paljon. Nyt sain nähdä ulkoapäin<br />

suuren ja mahtavan Venjoen kirkon,<br />

jossa nykyisin on Kasvitieteellinen<br />

tutkimuslaitos ja pääsy kirkkoon<br />

näin ollen mahdoton.<br />

Lauantaina Skuoritsan kirkossa<br />

pidetty konsertti oli upea ja puitteet<br />

puhuttelevat.<br />

Käydessäni siellä istumaan kirkon<br />

penkkiin ennen konsertin alkua<br />

viereeni tuli eräs inkeriläismummo.<br />

Ja tietysti siinä ruvettiin haastamaan<br />

ja kertomaan ketä ollaan ja mistä<br />

päin Suomea. Hämmästykseni oli<br />

suuri, kun vieressäni istuva inkeriläismummo<br />

oli Mari Jäppinen, joka<br />

kertoi olleensa sotavuosina 1941–42<br />

Keravalla. Hänen isänsä oli ollut<br />

töissä Keravalla Paasikiven maatilalla.<br />

He olivat asuneet jossain punaisessa<br />

mökissä radan varressa.<br />

Niin on maailma pieni.<br />

Ensi kertaa pääsin käymään nyt<br />

Kolppanan kirkossa, jossa kirkkoherra<br />

Aleksander Soittu kertoi kirkosta<br />

ja seurakunnasta. Paljon olisi<br />

tehtävää tässä tehdasalueella olevassa<br />

isossa ja ränsistyneessä kirkossa.<br />

Vaikka seurakunta kokoontuukin<br />

16<br />

Yläkuvassa rovasti Anja Hänninen<br />

ja ”Venjoen tyttö” Hertta Sirkiä<br />

jutustelemassa. Alakuvassa matkan<br />

mainio opas Aleksei Krjukov Tuutarin<br />

maisemissa.<br />

pienessä tilassa, entisessä sakastissa,<br />

niin silti jumalanpalveluksiin<br />

osallistuu sunnuntaisin vähintään <strong>10</strong><br />

% jäsenistä - srk:n jäsenmäärän ollessa<br />

yli 300 jäsentä.<br />

Kiitos myös Toivo Tupinille<br />

opastuksesta ja ryhmän hoitamisesta.<br />

Saniaisten ja rehevän aluskasvillisuuden kanssa kilpailevat hautaristit kertovat<br />

muistoja <strong>Inkeri</strong>n entisistä asukkaista.

yrön kirkon lattialla on kukista<br />

tehty <strong>Inkeri</strong>n lippu ja<br />

kirkkosalin kulmassa on parin<br />

paikallisen mummon tilapäinen<br />

yösija. Olemme viisi tuntia myöhässä<br />

tai jotain sinnepäin, mutta sitä ei<br />

vastaanottajista huomaa. Uupuneet,<br />

vähän jo hermostuneet matkaajat<br />

otetaan ystävällisesti vastaan, nämäkin<br />

Suomesta tulleet. Kahvi ja tee<br />

virkistävät. Aikataulutus menettää<br />

lopullisesti merkityksensä, kun puoli<br />

kahdeltatoista odottaa vielä illallinen<br />

Kikkerissä.<br />

Matkalainen älä kiirehdi, kaikki<br />

merkittävä sinulla on jo matkassasi<br />

mukana.<br />

Kanankaali tuoksuu kuuman peltomaiseman<br />

yllä, syreenit tervehtivät<br />

vuosikymmenten takaa.<br />

Traktori pörisee. Pellolla on kuitenkin<br />

paljon kaikenlaista roinaa ja<br />

rakennusten kiviä. Kestänevätkö<br />

laitteet ja harrastuskaan kovin pitkään,<br />

ajattelee matkalainen lähes<br />

tahtomattaan. Kovin nuorilta ja kokemattomilta<br />

näyttävät viljelijät.<br />

Skuoritsan kirkko on aivan täynnä,<br />

laulu kiirii pitkin palkkeja ylös<br />

kattoon. Uusi puukehikko yhdistyy<br />

kauniisti vanhaan kivirakenteeseen.<br />

Kirkko pitää matkan parhaimman<br />

saarnan sanomatta sanaakaan. Paikalla<br />

on myös paljon nuoria.<br />

Sattuma vai johdatusko ohjaa<br />

Kolppanan kirkkoherran tiellemme<br />

Hatsinassa. Kolppanan vanha kirkko<br />

on nimittäin tehdasalueella ja sinne<br />

tarvitaan lupa. Tehdas rakennettiin<br />

hautausmaan päälle, mutta itse<br />

kirkkorakennus säilyi. Kuulemme<br />

miten seurakuntalaiset toimivat arjen<br />

parantamiseksi.<br />

Matkalaisen mieleen nousee kerettiläisiä<br />

ajatuksia, voisiko kirkko<br />

olla <strong>Inkeri</strong>ssä lähempänä tätä maallista<br />

elämää? Voisiko seurakuntien<br />

yhteyteen perustaa esimerkiksi kaikille<br />

avoimia maamiesseuroja? Jospa<br />

<strong>Inkeri</strong>n 400-vuotinen luterilainen<br />

kirkko laittaisi hyvän kiertämään,<br />

ihan konkreettisesti ja <strong>Inkeri</strong>nmaa<br />

voisi ruokkia Pietaria niin kuin vuosisata<br />

sitten.<br />

Mahdoton haaste voisi muuttua<br />

mahdolliseksi, kuin viisi leipää ja<br />

kaksi kalaa.<br />

17<br />

Mari Kiukas<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseuran Potuskanaiset olivat valmistaneet <strong>Inkeri</strong>n kirkolle<br />

400-vuotissyntymäpäivälahjaksi tekstiiliteoksen, jossa näkyvät kaikki <strong>Inkeri</strong>n<br />

kirkot, joista valokuva on saatavilla. Teoksen ovat suunnitelleet ja toteuttaneet<br />

Marja Karhula, Jussi Haponen, Evgenia Dubinskaja, Merja Nuora ja<br />

Helena Miettinen. Kirkkopeitto luovutettiin Skuoritsan laulujuhlilla. Kuvassa<br />

Toivo Tupin, Marja Karhula, Jorma Kuortti ja peiton vastaanottanut piispa<br />

Aarre Kuukauppi. Keskellä Skuoritsan kirkon kaunismuotoiset tukipilarit<br />

ja oikealla ylellinen yksityiskohta Tyrön kirkosta. Kolppanan kirkko toimii<br />

pienessä kunnostetussa kulmauksessa enemmän kuin pientä pintaremonttia<br />

kaipaavassa kirkkorakennuksessa. Kuvat Marja Karhula ja Mari Kiukas.

Matkareitti kulki Tuutariin ja Aleksi<br />

Krjukov johdatteli myös Mooses<br />

Putron syntymäkylän paikalle.<br />

Matkalle osallistui Putron suvusta<br />

Mooseksen veljen Juuso Putron jälkeläisiä<br />

Reo Putro ja Tuija Putro-<br />

Sandström. Tuija mielestä matka oli<br />

hieno, hyvin suunniteltu.<br />

– Moni meistä pääsi ¨käymään<br />

isiensä maalla" sananmukaisesti.<br />

Minua ja Reo Putroa onnisti todella,<br />

sillä Aleksei Krjukov oli jo etukäteen<br />

käynyt katselemassa Mooses<br />

Putron syntymäkodin paikkoja ja<br />

hän osasi johdatella meidät Putrojen<br />

talon raunioiden lähelle. Paikalta<br />

löytyi noin 30 cm pituinen tosi<br />

ruosteinen naula, joka olisi pystynyt<br />

pitämään kiinni hirsiä, niin tukevaa<br />

tekoa se oli. Lisäksi paikalta löytyi<br />

pari vanhaa tiiliskiveä, joissa näkyi<br />

vanhat leimat, joiden perusteella voi<br />

määrittää valmistusajan.<br />

– En pysty kuvailemaan tunteitani,<br />

jotka koin Tuutarin mäellä. Mieleeni<br />

tuli oma isävainajani, joka olisi<br />

kerran halunnut päästä niille samoille<br />

paikoille. Ehkäpä hän ylhäältä seurasi<br />

mielenkiinnolla minun matkaani.<br />

Paljon oli nähtävää ja uutta kuultavaa<br />

inkeriläisistä. Enkä koskaan olisi<br />

voinut kuvitella millaisen jäljen<br />

isosetäni Mooses Putro on jättänyt<br />

jälkeensä. Harmi, että nämä kaikki<br />

"vanhat herrat" poistuivat luotamme<br />

liian aikaisin. Onneksi heidän taiteensa,<br />

musiikki ja maalaukset ovat<br />

jääneet meille jälkipolville.<br />

Tuija Putro-Sandström<br />

Aleksi Krjukov selittää Reo Putrolle ja Tuija Putro-Sandströmille Putrojen<br />

kotikylän historiaa. Reo sai matkamuistoksi isoisänsä syntymäkodin paikalta<br />

ruosteisen naulan ja vanhan tiilenpalasen. Keskikuva on Tuutarin entisen<br />

pappilan mäeltä. Kaikki kirkkorakennukset eivät ole säilyneet. Venjoen kirkolla<br />

toimii laboratorio. Hertta Sirkiä tunnisti lapsuutensa maisemia (alla<br />

oikealla). Jyrkkärinteisen rotkon pohjalla virtaa joki, jota kuva ei valitettavasti<br />

pysty tallentamaan. Hertta muistaa, miten kaalit lähtivät vierimään<br />

kärryistä alamäkeen, kun he olivat viemässä kolhoosin kaaleja. Rotkon nähdessään<br />

Hertta uskoi, ettei ole nähnyt unta, vaan muisto oli tosi. Kuvat Marja<br />

Karhula ja Mari Kiukas.<br />

18

Karjalan Kannas ja <strong>Inkeri</strong> ovat ilmastollisesti<br />

monenlaiselle viljelylle<br />

suotuisia. Itse asiassa <strong>Inkeri</strong> melkein<br />

vastasi Pietarin elintarvikehuollosta<br />

ja maakunta oli alueen vilja-aitta.<br />

<strong>Inkeri</strong>läiset rahtasivat tuotteitaan<br />

Pietariin myytäväksi. Neuvostoaika<br />

köyhdytti maaseudun väestöä. Pakkokollektivisointi<br />

tappoi yritteliäisyyden<br />

ja vaivutti ihmiset apatian<br />

tilaan. Viljelytaitoja unohtui. Alkoholismi<br />

oli (ja on) yleistä. Neuvostoaikaankin<br />

inkeriläiset vaalivat omavaraisuutta.<br />

Kauppojen tarjontaan ei<br />

ollut luottamista. Niinpä esimerkiksi<br />

puutarhakasvien siemeniä kasvatettiin<br />

itse.<br />

Kauneuden kaipaus<br />

<strong>Inkeri</strong>nmaan kylien yleiskuva on<br />

ensi näkemältä aika masentava.<br />

Epämääräistä rytykylää on Venäjän<br />

maaseutu muutenkin täynnä. Talot<br />

ovat vanhoja ja korjaamattomia, kallellaan<br />

sinne ja vinksallaan tuonne.<br />

Jätehuolto on sitä, että roskat heitetään<br />

minne sattuu; esim. Suomenlahden<br />

ja Laatokan kauniit hiekkarannat<br />

ovat täynnä törkykasoja. Väliin<br />

on työntynyt komeita venäläisten<br />

uusrikkaiden taloja, joita tavallisesti<br />

ympäröi jopa kolmen metrin korkuinen<br />

tiili- tai rauta-aita. Tai ne on eristetty<br />

muusta kylästä kulunvalvontalaittein,<br />

puomein ja portinvartijoin.<br />

Markkinatalouden rynniessä Venäjälle<br />

mainostauluineen, kioskeineen<br />

ja kasinoineen ovat kyläkuvat viimeistäänkin<br />

tuhoutuneet.<br />

Mutta jos kurkistaa vanhojen yksityistalojen<br />

pihoihin voi eteen avautua<br />

aivan toisenlainen todellisuus.<br />

Siellä näkyy ihmisissä edelleen elävä<br />

kaipaus kauniiseen ympäristöön.<br />

Siellä on reheviä puutarhoja ja hyvin<br />

hoidettuja kasvimaita. Monivuotisia<br />

kukkia on runsaasti, ja niitä tutkimalla<br />

voisi löytyä kiinnostavia,<br />

muualta hävinneitä perinnekasveja.<br />

Kasvihuone kuuluu kuvaan joka<br />

talossa - elämää ilman tomaatteja<br />

ja kurkkuja ei voi edes kuvitella.<br />

Pihoista näkee, että niitä on suun-<br />

Aune Kämäräinen<br />

niteltu huolella. Väri- ja lajirikkaus<br />

hämmästyttää. Harrastetaan luonnonkasveja<br />

ja jalostettuja lajeja rinnakkain.<br />

Kasvimaat ovat naisten<br />

hommaa. Tavallinen näky on hyvinkin<br />

iäkäs baabushka kyykyllään<br />

muokkaamassa, kitkemässä tai satoa<br />

korjaamassa. Nyt, kun Venäjällä eletään<br />

täysin rinnoin markkinataloudessa,<br />

on moni perinnelaji vaarassa<br />

tuhoutua. Puutarhaliikkeet ovat tulvillaan<br />

korein värikuvin varustettuja<br />

siemenpusseja, luultavasti niitä<br />

samoja Hollannista tuotuja, joita on<br />

meilläkin. Olisi viimeiset ajat ottaa<br />

talteen kasvien geneettinen perintö.<br />

Jättiputki on vallannut alaa<br />

Ei-toivottuja tulokaslajeja löytyy <strong>Inkeri</strong>stä<br />

ja koko Venäjältäkin useita.<br />

Teiden varsilla rehottaa kurttulehtiruusuja.<br />

Meillä tavallisia lupiinipöheikköjä<br />

näkee harvoin. Kaukasian<br />

jättiputki on tomerasti vallannut alaa.<br />

Jopa kolmimetriset putkikasvustot<br />

herättävät huomiota teiden varsilla<br />

heti itärajan jälkeen. Tätä kasvia kerrotaan<br />

tuodun neuvostoaikaan karjan<br />

rehuksi. Kun kolhoosit purettiin, niitä<br />

villiintyi vapaasti joutomaille ja<br />

teiden varsille. Joskus kokonainen<br />

kesantopelto on niiden vallassa. Venäjällä<br />

en ole kuullut, että jättiputkia<br />

pidettäisiin ongelmana tai että niitä<br />

yritettäisiin hävittää. Ehkä maassa<br />

on muita tähdellisempiä ongelmia<br />

ratkaistavana. Ympäristöasioihin ei<br />

aika eikä energia tunnu riittävän.<br />

19<br />

<strong>Inkeri</strong>n luonto on rikas ja runsaslajinen.<br />

Monet meillä harvinaiset<br />

lehto- ja niittykasvit ovat siellä yleisiä.<br />

Lehtoukonhattua tapaa rantojen<br />

kosteissa pöheiköissä joskus suurina<br />

kasvustoina. Mäkitervakko ja punaailakki<br />

värittävät kokonaisia niittyjä<br />

punaisiksi. Laidunnettavilla niityillä<br />

kasvaa paljon perinteisiä, ennen<br />

meilläkin tavallisia niittykukkia:<br />

päivänkakkaraa, kissan-, harakan-,<br />

kurjen- ja peurankelloa, maarianverijuurta,<br />

tummaa tulikukkaa, rohtorastia,<br />

neidonkieltä, ruiskaunokkia,<br />

ketoneilikkaa, huopaohdaketta<br />

ja lehtomaitikkaa. Lehtomaitikkaa<br />

kasvaa meillä vain harvoissa paikoissa<br />

Etelä-Karjalassa, Inkoossa<br />

ja Ahvenanmaalla. Tämä hauska<br />

kaksivärinen (keltainen ja violetti)<br />

kukka on saanut eri maissa mielikuvituksellisempia<br />

nimiä kuin meillä.<br />

Ruotsissa sitä kutsutaan isänmaallisesti<br />

nimillä Den svenska soldaten<br />

tai Den svenska fl aggan. Venäjällä se<br />

on tuonut mieleen yhdessä viihtyvät<br />

tytön ja pojan: Ivan da Maria.<br />

Länsi-<strong>Inkeri</strong>ssä on paljon autioituneita<br />

taloja. Syynä on se, että nuoriso<br />

ja työikäinen väestö pakenee<br />

kaupunkeihin. Sitä paitsi ihmisiä askarruttaa<br />

kaksi isoa elinympäristöä<br />

koskevaa ajankohtaista kysymystä.<br />

Sosnovyj Borin ydinvoimala ja<br />

Ust.Lugan satama. Laukaansuun ja<br />

Soikkolanniemen välisen Laukaanlahden<br />

rantakaistaleelle rakennetaan<br />

parhaillaan Venäjän uutta Itämeren

pääsatamaa. Sille on varattu 15 kilometriä<br />

ranta-aluetta. Rakennustyö<br />

ja sataman toiminta merkitsevät valtavaa<br />

mullistusta alueen asukkaille.<br />

Kylät ovat joutuneet eristyksiin meren<br />

rannikosta – ennen kalastus oli<br />

monelle tärkeä elinkeino. Uusia teitä<br />

rakennetaan, ja raskas liikenne jyrää<br />

kylien läpi. Kukaan ei halua korjata<br />

taloaan eikä rakentaa uutta, kun tulevaisuudessa<br />

paikka voidaan pakkolunastaa<br />

sataman tarpeisiin. Entiset<br />

marja- ja sienimaat on asvaltoitu hiili-<br />

ja öljysatamiksi tai autojen vapaavarastokentiksi.<br />

Kasviksia ja kukkia<br />

Perunamaa kuuluu asiaan joka talossa.<br />

Suurkaupungin läheisyys on tehnyt<br />

sen, että pientä kotieläintaloutta<br />

näkee enää harvoin. Perunan lisäksi<br />

keittiöpuutarhassa kuuluu olla sipulia,<br />

ruohosipulia, tilliä, persiljaa, salaattia<br />

ja pinaattia. Kaalia tai juurikkaita<br />

ei enää paljoa viljellä kotona,<br />

sillä niitä saa toreilta. Suomenlahden<br />

etelärannalla kasvaa luonnonvaraisena<br />

meillä harvinaista merikaalia,<br />

jota syödään lehtikaalin tapaan. Venäjällä<br />

on myynnissäkin säilöttyä,<br />

purkitettua merikaalia.<br />

Pihoissa on paljon monivuotisia<br />

kukkia ja jonkin verran kesäkukkia.<br />

Osa perennoista on tuttuja akileoja,<br />

särkyneitä sydämiä, palavia rakkauksia,<br />

ritarinkannuksia, malvoja<br />

(myös valkoista myskimalvaa),<br />

kultapalloja, ruskoliljoja, päivänliljoja<br />

ja iiriksiä. <strong>Inkeri</strong>ssä pidetään<br />

erityisen paljon pioneista, joita on<br />

melkein joka pihassa, myös upeita<br />

valkokukkaisia, joiden terälehtien<br />

tyvessä on häivähdys punaista. Sormustinkukasta<br />

näkee erikoisia värejä<br />

kuten kermankeltaisia ja puhtaan<br />

valkoisia. Kylissä huomaa, että jokin<br />

kasvi on kulkenut kädestä käteen<br />

siemeninä tai taimina, koska sitä on<br />

kaikkialla, esim. Itä-<strong>Inkeri</strong>nmaalla<br />

iltahelokkia ja ukonkelloa. Vatjalaisalueen<br />

”kansalliskukka” on maitohorsma.<br />

Sitä kasvatetaan joskus puutarhassakin<br />

perennojen joukossa, ja<br />

komea se onkin – tosin ihmettelen,<br />

miten tullaan toimeen sen luontaisen<br />

leviämisvimman kanssa.<br />

Koristepensaista herättävät huomiota<br />

jopa puumaiseksi kasvava<br />

sininen sireeni, juhannusruusu, valamonruusu<br />

ja kurttulehtiruusu.<br />

Lisäksi näin tienpientareilla vaaleanpunaista,<br />

pienikukkaista ja hirmuisen<br />

piikikästä ruusupensasta.<br />

Joskus talo melkein hukkuu villiviiniin.<br />

Marjapensaista useimmissa<br />

taloissa on musta- ja punaherukoita<br />

sekä koiranheisipuuta – Venäjällä<br />

sen marjat ovat arvostettuja, niistä<br />

tehdään jopa mehua ja hilloa, vaikka<br />

iso, kova siemen on vähän hankala.<br />

Omena-, luumu- ja kirsikkapuita näkee<br />

tienvarsilla myös villiintyneinä.<br />

Kesäkukista suosiossa ovat samettikukat,<br />

auringonkukat ja orvokit.<br />

<strong>Inkeri</strong>nmaan kansalliskukka on<br />

keto-orvokki. Puutarhoissa sitä ei<br />

näe, mutta luonnossa se on yleinen.<br />

Venäjällä harrastetaan edelleen<br />

kasvilääkintää. Monissa kauppahalleissa<br />

on yrttipuoteja, joista saa ostaa<br />

kuivattuja lääkeyrttejä. Myyjät eivät<br />

aina osaa antaa neuvoja niiden käytössä.<br />

En tiedä, millainen Venäjän<br />

lainsäädäntö on yrttilääkintäasioissa,<br />

mutta varmasti väljempi kuin meillä.<br />

Kalmistoja, kirkkoja ja pyhiä<br />

lähteitä<br />

Venäjällä ei hautuumailla harrasteta<br />

paljoakaan istutettuja kukkia.<br />

Haudat ovat kyllä hyvin värikkäitä<br />

ja komeita, taotuilla rauta-aidoilla<br />

ympäröityjä ja muhkein muovikukin<br />

koristeltuja. Kivessä tai ristissä<br />

on usein vainajan kuva. Ortodoksiseen<br />

tapaan kuuluu haudoilla<br />

käynti tiettyinä pyhäpäivinä (esim.<br />

helluntaina) ja yhteinen ateria vainajien<br />

kanssa. Silloin mennään eväiden<br />

kanssa hautuumaalle ”piknikille”<br />

tuntikausiksi ja istuskellaan penkeillä<br />

haudan vierelle laitettujen pöytien<br />

20<br />

äärellä eväitä nauttien. Hautuumaat<br />

näyttävät meidän silmissämme aika<br />

villiintyneiltä, lehtomaiset kalmistot<br />

ovat vuohenputken peitossa. Niitä<br />

pidetään ”jumalan maana”, johon<br />

ei ihmisen pidäkään koskea. Etenkin<br />

Länsi-<strong>Inkeri</strong>ssä on kumpumaisia<br />

metsäsaarekkeita, joita sanotaan<br />

”Ruotsin kalmoiksi”. Mitään hautoja<br />

ei näy, mutta perimä<strong>tiedon</strong> mukaan<br />

ne ovat Ruotsin vallan aikaisia sotilashautuumaita<br />

1600-1700-luvulta.<br />

Ne voivat kätkeä suomalaistenkin<br />

sotilaiden luita. Sanotaanhan Porilaisten<br />

marssissa, miten suomalainen<br />

sotilas ”Puolan, Lützin, Leipzigin ja<br />

Narvan mailla vertaan vuoti...”<br />

Kirkkojen ja rukoushuoneiden<br />

ympäristöt on kaunistettu monenmoisin<br />

kukkaistutuksin. Luostarien<br />

kasvimaat ja kukkatarhat ovat<br />

kuuluisia kauneudestaan. <strong>Inkeri</strong>ssä<br />

ei nykyään ole toimivia luostareita.<br />

Erään kylän nimi Monastirki kuitenkin<br />

vihjaa, että siellä on joskus<br />

ollut luostari, ja paikalliset ihmiset<br />

näyttävät sen paikankin. Kirkkojen<br />

ympäristöissä näkee monenlaisia<br />

perennoja kuten tiikeri- ja varjoliljoja.<br />

Kattilan kirkon vieressä työntyi<br />

ruusunpunaisen myrkkyliljan (”alaston<br />

impi”) lehdettömiä kukkavanoja<br />

maasta, vaikka oli jo lokakuu. Venäläiseen<br />

tapaan kunnioitetaan hartaasti<br />

erilaisia pyhiä paikkoja. Sellainen<br />

on esimerkiksi Pihlaalan pyhä lähde,<br />

jonka jääkylmä, ehtymätön vesi<br />

kumpuaa savisten maakerrosten välistä.<br />

Lähteen on legendan mukaan<br />

avannut enkeli, jonka jalanjäljetkin<br />

ovat vielä nähtävissä kalliolla. Lähteen<br />

viereen on rakennettu tsasouna<br />

ja allas, johon voi pulahtaa kylmään,<br />

sairauksia parantavaan (kuten uskotaan)<br />

veteen. Paikka on koristettu<br />

kukkaistutuksin, ja läheisessä katoksessa<br />

sopii levähtää ja nauttia eväitä.<br />

Martta Olavi ruokkii maatiaiskanojaan<br />

Sutelan kylässä, joka on Länsi-<br />

<strong>Inkeri</strong>ssä Laukaanjoen varressa<br />

lähellä Viron rajaa.

Mooses Putron jalanjäljllä –konsertti<br />

keräsi 24.7. Taipalsaaren kirkkoon<br />

runsaslukuisen yleisön kuuntelemaan<br />

Arvo Survon ja Raita Karpon<br />

laulua sekä Timo Koskisen taiturimaista<br />

pianonsoittoa.<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseura järjesti<br />

yhteistyössä Taipalsaaren seurakunnan<br />

kanssa tukikonsertin Mooses<br />

Putron kotimuseon kunnostamiseksi.<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseurahan sai<br />

Taipalsaaren Karhunpäässä sijaitsevan<br />

Putronniemen viime syksynä<br />

testamenttilahjoituksena Mooseksen<br />

pojantyttäreltä Hilkka Putrolta.<br />

1800-luvulla rakennettu ja 1900-luvun<br />

alkupuolella laajennettu huvila<br />

oli paikoitellen päässyt rappeutumaan<br />

ja kaipaa kunnostusta. Työtä<br />

on tehty sekä talkoilla että ammattimiesten<br />

voimin. Heinäkuun loppuun<br />

mennessä iso osa päärakennusta ja<br />

aitta on jo saanut uuden punamultapinnan.<br />

Myös sisätöitä on tehty: uusi<br />

puuliesi on asennettu, kuisti ja porstua<br />

korjattu. Mutta paljon tehtävää<br />

on myös jäljellä, jotta rakennukset<br />

pystyvät myös ulkoisesti palvelemaan<br />

testamentissa määrättyä tehtäväänsä:<br />

Mooses Putron elämäntyön<br />

tunnetuksi tekemistä ja inkeriläisen<br />

kulttuurin tunnetuksi tekemistä.<br />

Konsertissa esiintyi kolme karismaattista<br />

ja varsin erityyppistä<br />

taiteilijaa. Myös pastori Arvo Survosta<br />

voi puhua taiteilijana, vaikka<br />

hän itse vähätteleekin tätä rooliaan.<br />

Miksi muuksi voisi kutsua ihmistä,<br />

joka säveltää, sanoittaa ja tulkitsee<br />

musiikkia väkevästi laulaen ja soittaen?<br />

Mooses Putron jalanjäljillä<br />

konsertissa Survo soitti konserttikannelta<br />

ja lauloi ihmisten sydämiin<br />

myös kitaralla säestäen.<br />

Taipalsaaren kanttori Timo Koskinen<br />

on työssään kaksoisroolissa.<br />

Koskinen toimii myös Sibelius-<br />

Akatemiassa säestyksen lehtorina.<br />

Hänelle on karttunut menestystä<br />

myös soolopianistina: toinen palkinto<br />

Maj Lind –pianokilpailussa vuonna<br />

1998. Taiturimainen ote kuului<br />

soitossa. Heimo Kasken Yö meren<br />

rannalla sai ihon väreilemään.<br />

Teksti Helena Miettinen, kuvat Toivo Tupin<br />

Timo Koskinen, Raita Karpo ja<br />

Arvo Survo tarjosivat Taipalsaaren<br />

kirkossa lämpöisen ja tunteita<br />

liikuttaneen konsertin.<br />

Tunnekanavat olivat avoimia<br />

Raita Karpon astuessa lavalle. Taipalsaarella<br />

syntynyt Raita oli otettu<br />

saadessaan laulaa kotikirkossaan.<br />

Ohjelmistoonsa Raita oli valinnut<br />

inkeriläisen Mika Piiparisen lauluja.<br />

Piiparisen syntymästä on tänä vuonna<br />

kulunut <strong>10</strong>0 vuotta, minkä kunniaksi<br />

Raita julkaisi levyn Hiljaa.<br />

Moni konsertin laulu onkin kuultavissa<br />

myös levyltä.<br />

Raita Karpon ohjelmisto koostui<br />

inkeriläissäveltäjä Mika Piiparisen<br />

lauluista ja inkeriläisistä kansansävelistä.<br />

Raitan helisevän kirkas ääni<br />

ja herkkä tulkinta kostutti kuulijoiden<br />

silmänurkat. Konserttikahveilla<br />

ylimääräisenä esitetty Laps olen<br />

köyhän kauniin Karjalan, palkitsi<br />

kuulijoiden odotukset.<br />

21<br />

Musiikki palaa Putroniemeen. Konsertin<br />

jälkeen esiintyjät piipahtivat<br />

Putronniemessä. Arvo ja Krista<br />

Survo innostuivat laulamaan omia<br />

sävellyksiä ja inkeriläisiä kansanlauluja.

Teksti ja kuvat Leena Eerola<br />

Saimaan rannalla Taipalsaaren Karhunpäässä<br />

on <strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseura<br />

avannut kulttuurikeskuksen, joka<br />

keskittyy inkeriläisen ja karjalaisen<br />

kulttuurin ja perinteiden ylläpitoon.<br />

Samalla se vaalii huvilan omistajan<br />

Mooses Putron kulttuuriperintöä,<br />

jossa yhdistyvät <strong>Inkeri</strong>n, Suomen ja<br />

Pietarin kulttuurien rikkaus.<br />

Tuutarin kylän lahjakas<br />

veljessarja<br />

Mooses Putro syntyi 30.<strong>10</strong>.1848 <strong>Inkeri</strong>nmaalla<br />

Tuutarin kylässä Matti<br />

ja Maria (os. Kaipainen) Putron talonpoikaisperheeseen,<br />

johon kuului<br />

viisi poikaa.<br />

– Lapset olivat kaikki monipuolisesti<br />

lahjakkaita. Veljesten jälkipolvista<br />

löytyy muusikkoja, runoilijoita<br />

ja taidemaalareita, kertoo Mooseksen<br />

veljen Juuson pojantytär Tuija<br />

Putro-Sandström.<br />

Putro aloitti opiskelun Kolppanan<br />

suomalaisessa seminaarissa,<br />

jatkoi opiskeluaan Liivinmaalla, Jyväskylän<br />

seminaarissa ja Pietarin<br />

keisarillisessa konservatoriossa, jossa<br />

sai ohjausta myös sävellyksessä.<br />

Kolppanan seminaarin musiikin<br />

opettajana Putro toimi vuosina 1873<br />

- 1919. Samaan aikaan hän toimi<br />

urkurina ja kanttorina luterilaisessa<br />

Pietarin Pyhän Marian suomenkielisessä<br />

seurakunnassa kuolemaansa<br />

asti vuonna 1919.<br />

Yhden nait ja viisi sait<br />

Putro avioitui Nanna Juvosen kanssa<br />

vuonna 1879. ”Yhden nait ja viisi<br />

sait”, sanottiin Moosekselle, sillä<br />

vaimon 4 sisarta olivat kaikki toisilleen<br />

hyvin läheisiä. Sisarukset<br />

olivat taitavia käsityöihmisiä, joiden<br />

taidonnäytteitä on esillä Putronniemessä..<br />

Sulo-pojalla oli kolme<br />

tytärtä, jotka viimeksi viettivät kesiä<br />

Putronniemessä. Heistä Hilkka<br />

testamenttasi Putronniemen <strong>Inkeri</strong>n<br />

kulttuuriseuralle vuonna 20<strong>10</strong>.<br />

Helena Miettinen ja Tuija Putro-Sandström tulevaisuuden suunnitelmissa<br />

Putronniemen portailla. Salia vartioivat talon entiset asukkaat: Nanna<br />

Putro, Hilja Putro tyttärineen sekä Mooses Putro oikealla. Huvila virittää<br />

muistelemaan. Mahdollista on järjestää siellä tulevaisuudessa muistelutyöpajoja.<br />

Malliksi Helena Miettinen esittelee Putro-näyttelyn muistopeittoa.<br />

Kodissa oltiin tarkkoja hyvistä<br />

tavoista ja pukeutumisesta. Perheessä<br />

oli aina palvelija ja perheenjäsenet<br />

pukeutuivat kauniisti myös Putronniemessä.<br />

Huvila oli kalustettu<br />

tyylikkäillä huonekaluilla ja tekstiileillä.<br />

Siellä oli fl yygeli, joka oli ahkerassa<br />

käytössä. Putron kerrotaan<br />

kulkeneen pitkin hiekkarantoja kesäiltaisin<br />

soittaen viulua ja matkien<br />

lintujen ääniä.<br />

Musiikkielämän<br />

monitoimimies<br />

Putro oli merkittävä kulttuurivaikuttaja<br />

Pietarin suomalaisessa yhteisössä.<br />

Hän johti perustamaansa<br />

Pietarin Suomalaista lauluseuraa,<br />

jonka vuonna 1901 Gramophone<br />

Companylle tekemät levytykset ovat<br />

ensimmäisiä suomalaisia äänitteitä.<br />

22<br />

Putro oli <strong>Inkeri</strong>n laulujuhlien<br />

alulle panija. Pietariin hän perusti<br />

alustavan Kazanskin kolmiluokkaisen<br />

koulun Kazanskin kadulle samaan<br />

taloon, jossa hänen perheensä<br />

asui. Hän oli myös Sanomalehti<br />

<strong>Inkeri</strong>n toimittaja.<br />

Putro oli kysytty ja suosittu kanttori,<br />

mitä kuvaa seuraava tapaus.<br />

Toivo Kuula sävelsi häämarssinsa<br />

tulevan vaimonsa Alman sisaren<br />

Emmin ja Yrjö Putkisen häihin.<br />

Häämarssi esitettiin ensimmäisen<br />

kerran Pyhän Marian kirkossa<br />

6.5.1908. Sitä ei soittanut Kuula,<br />

vaan Mooses Putro. Kuula seisoi<br />

parvekkeella ja katsoi sieltä tiukasti<br />

alas kirkkosaliin.<br />

Hääjuhlat vietettiin Terehovin<br />

palatsin peilisalissa ja talvipuutarhassa.<br />

Palatsi sijaitsi Obvodno-

va-kanavan ja Bronnitskoi-kadun<br />

kulmassa nykyisen Teknoligitseski-<br />

metroaseman lähellä. Sinne morsiuspari<br />

saapui troikan vetämillä<br />

avovaunuilla. Juhlat jatkuivat iloisesti<br />

ja loppuillasta morsiamen vanhemmat<br />

hopeaseppä Pekka Silventoinen<br />

ja vaimonsa Hanna vaivihkaa<br />

poistuivat, mutta kellon lyödessä<br />

kaksitoista ja päivän vaihtuessa seuraavaksi<br />

päiväksi Pekka ja Hanna<br />

ilmestyivät saliin kisällien kantamissa<br />

kultatuoleissa. Oli alkanut heidän<br />

hopeahääpäivänsä. Putron kvartetti<br />

lauloi serenadin. Hää- ja hopeahääjuhla<br />

jatkui pitkälle aamun tunteihin.<br />

Pian keskiyön jälkeen morsiuspari<br />

ja hopeahääpari poistuivat ja juhlaväen<br />

pyynnöstä Toivo Kuula soitti<br />

fl yygelillä häämarssinsa hyvän yön<br />

toivotuksena hiljaa ja tunteikkaasti.<br />

Alma istahti Toivon viereen ja<br />

täydensi diskanttiakordeilla tämän<br />

soittoa. Näin kertoo Pentti Siltanen<br />

kirjassaan.<br />

Putron sävellystuotantoon ovat<br />

kuuluneet monet yksinlaulut ja kantaatit<br />

kuorolle, mutta ne eivät ole<br />

tunnettuja suurelle yleisölle. Tunnetuin<br />

lienee Rukous (Tule kanssani<br />

Herra Jeesus) Hilja Haahden sanoihin.<br />

Pietarin Pyhän Marian kirkon<br />

messumusiikki on hänen käsialaansa.<br />

Hän on säveltänyt myös <strong>Inkeri</strong>n<br />

kansallishymnin Nouse <strong>Inkeri</strong>.<br />

Putro on julkaissut Vanhaa ja<br />

uutta suomalaisen laulun harrastajille<br />

–sävelmistön ja kuusi kuorolauluvihkoa<br />

<strong>Inkeri</strong>n laulujuhlia varten.<br />

Sävellyksiä ei ole tiettävästi missään<br />

luetteloitu. Tässä olisi musiikin tutkijoille<br />

mielenkiintoinen tehtävä<br />

suoritettavana.<br />

Vallankumouksen jälkeisinä sekavina<br />

aikoina Putro toimi edelleen<br />

kanttorina Pietarissa. Hän oli<br />

24.11.1919 työtehtävässään hautajaisissa<br />

ja katosi sillä matkalla<br />

jäljettömiin. Epäillään, että hänet<br />

ryöstettiin upean susiturkkinsa takia<br />

ja tässä hän menetti henkensä.<br />

Putronniemen kulttuuritarjonta<br />

– Putronniemessä on tarkoitus antaa<br />

taiteilijoille työpajoja, elvyttää itkuvirsiperinnettä<br />

ja työstää elämänta-<br />

Ovet olivat auki Putroniemeen. Musiikkitervehdyksen<br />

vieraille toi komeaääninen<br />

Arvo Survo. Vieressä<br />

Putronniemen naapuri ja oikea käsi<br />

Väinö Rinne.<br />

rinoita vanhojen valokuvien avulla,<br />

kertoo <strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseuran toiminnanjohtaja<br />

Helena Miettinen.<br />

Vanhat valokuvat painetaan kankaalle<br />

ja näin saadut valokuvatilkut<br />

kootaan muistopeitteeksi tai tyynynpäällisiksi<br />

eli potuskoiksi.<br />

–Työpajoissa omien kokemusten<br />

jakaminen valokuvien avulla on terapeuttista<br />

ja voimauttavaa, toteaa<br />

Miettinen.<br />

Putronniemen toiminta muotoutuu<br />

ja laajenee.<br />

–Tervetuloa käymään! Haluamme<br />

tarjota Putronniemessä mahdollisimman<br />

monelle iloisia elämyksiä,<br />

toivottaa toiminnanjohtaja Miettinen.<br />

Tarkempia tietoja:<br />

T. J. Leini Mooses Putro, Nouse<br />

<strong>Inkeri</strong> –hymnin säveltäjä. <strong>Inkeri</strong>läisten<br />

viesti 2/62, http://www.inkeri.<br />

com/Virtuaali/putro.html.<br />

Putronniemi –kappale <strong>Inkeri</strong>n<br />

kulttuurihistoriaa Taipalsaarella.<br />

<strong>Inkeri</strong>n kulttuuriseura 2011. Tilaus<br />

koivujatahti@inkeri.com<br />

Siltanen, Pentti: Hopeaa ja säveliä,<br />

Pietarinsuomalaisen perheen<br />

kronikka, Otava 1999.<br />

Todistuksena toivosta, Pietarin<br />

suomalainen Pyhän Marian kirkko,<br />

Kirkon ulkomaanavun julkaisuja<br />

2005.<br />

23<br />

MOOSES PUTRON<br />

SÄVELLYKSET TULEE<br />

LUETTELOIDA<br />

Mooses Putro (1848–1919) toimi<br />

kuolemaansa asti luterilaisen Pietarin<br />

Pyhän Marian kirkon kanttorina<br />

ja urkurina. Hän oli myös säveltäjä,<br />

toimittaja ja kulttuurin monitoimimies.<br />

Kun hänen perheensä kesänviettopaikka<br />

Putronniemi Taipalsaaren<br />

Karhunpäässä on saatu <strong>Inkeri</strong>n<br />

kulttuuriseuran hallintaan, tiedetään<br />

Putron ja perheen vaiheista jonkin<br />

verran, mutta sävellyksistä ei juuri<br />

lainkaan.<br />

Putron merkitys Pietarin vuosisadan<br />

vaihteen suomalaisen yhteisön<br />

musiikkimiehenä ja kulttuurivaikuttajana<br />

on ollut merkittävä. Putro johti<br />

Pietarissa suomalaista lauluseuraa,<br />

jonka vuonna 1901 Gramophone<br />

Companylle tekemät levytykset ovat<br />

ensimmäisiä suomalaisia äänitteitä.<br />

Putro on säveltänyt mm. nykyisinkin<br />

käytössä olevan kauniin<br />

Pietarin Pyhän Marian kirkon liturgian.<br />

Hän on säveltänyt <strong>Inkeri</strong>n<br />

kansallishymnin Nouse <strong>Inkeri</strong> ja rakastetun<br />

virren Tule kanssani Herra<br />

Jeesus Hilja Haahden sanoihin. Sitä<br />

esitetään usein mieskuorosovituksena.<br />

Näiden lisäksi Suomen äänitearkistosta<br />

internetissä löytyi vielä<br />

yksi Putron sävellys ”Aalloilla”. En<br />

kuitenkaan tunne sitä. Putron jalanjäljillä<br />

-konsertissa Taipalsaaren kirkossa<br />

24.7. kuultiin vain yksi hänen<br />

laulunsa.<br />

Putron sävellyksiä ei siis tunneta<br />

eikä sävellysten määrää tiedetä.<br />

Ovatko ne enimmäkseen kuoro- ja<br />

yksinlauluja vai myös instrumenttiteoksia?<br />

Onko teokset arkistoitu yhteen<br />

paikkaan? Nyt olisi aika koota<br />

Putron sävellykset ja julkaista niitä<br />

rikastuttamaan musiikkitarjontaamme.<br />

Voisiko tämän tehtävän ottaa<br />

hoitaakseen jonkun yliopiston musiikkitieteen<br />

laitos tai muusikkoja<br />

valmistava oppilaitos? Sävellysten<br />

kokoaminen on kulttuuriteko ja<br />

teokset ovat myös osa suomalaisen<br />

musiikin historiaa.<br />

Leena Eerola

Maanantaina 25.7. Putronniemessä<br />

vietettiin avoimien ovien päivää.<br />

Vieraiden määrä yllätti järjestäjät<br />

täysin. Rohkeimmat olivat odottaneet<br />

kymmenkuntaa kävijää, kun<br />

Putronniemeen tutustujien määrä oli<br />

5-6-kertainen: naapureita, kyläläisiä<br />

ja paikkakuntalaisia, jotka kyselivät<br />

ja kuuntelivat <strong>Inkeri</strong>n ja Mooses<br />

Putron historiasta.<br />

Monella vieraalla oli muistoja<br />

Putronniemestä vuosien ja vuosikymmenien<br />

takaa. 91-vuotias Katri<br />

Talste muistaa Putron perheen keväisen<br />

muuttomatkan erikoisuudet.<br />

Putronniemeen tultiin veneellä<br />

kaikkien varustusten kanssa. Ihmisten<br />

lisäksi tuli myös lehmä. Yhteen<br />

veneeseen lehmä ei mahtunut, vaan<br />

mansikki seisoi sorkat harallaan jalat<br />

eri veneissä.<br />

Putronniemeen piipahti myös<br />

kaksi ”vanhan rouvan” eli Hilja<br />

Putron seuraneitiä Kaisu Lange ja<br />

Hilkka Mäkinen, joille tutut paikat<br />

virittivät muistoja ensimmäisestä<br />

työpaikastaan. Seuraneidin tehtäväkirjo<br />

oli laaja: verhojen ompelusta<br />

onkiretkiin. ”Kesäpimun” ja<br />

vanhanrouvan lisäksi kalaretkelle<br />

osallistui myös Hilkka Putron Uffekoira,<br />

topakka airedalenterrieri.<br />

Vanhan rouvan paikka veneessä<br />

oli kokassa ja Uffe kökötti keskiistuimella.<br />

Hiljan tapana oli usuttaa<br />

Uffea laulamaan ja koira totteli.<br />

Eikä Uffe huonosti laulanut.<br />

Hilkka Mäkinen joutui Putronniemessä<br />

tottelemaan nimeä ”Lempi”.<br />

Talossa voinut olla kahta Hilkkaa.<br />

Lempi hoiteli Putrojen taloutta<br />

useamman kesän.<br />

Matti Rinne puolestaan muistelee,<br />

miten hän lapsena oli saanut<br />

soittaa Putron fl yygeliä kalantuontimatkoilla.<br />

Moni muukin kertoi,<br />

miten he olivat tuoneet Putroille<br />

marjoja, omenia ja perunoita. Orvo<br />

Vitikainen puolestaan löysi rantapöheiköstä<br />

huonossa hapessa olevan<br />

piilipuun, jonka Mooses Putro on aikanaan<br />

tuonut Pietarista. Symbolista<br />

on, että pelkästä kuoresta versoo<br />

mahtava kasvu.<br />

Paikkakuntalaisten toive on, että<br />

Putronniemen ovet aukeavat myös<br />

tulevaisuudessa. Seuraavan kerran<br />

näin tapahtuu elokuun 27. päivänä,<br />

jolloin Putronniemessä vietetään perinnepäivää.<br />

Aktiviteetteja suunnitellaan<br />

myös tulevaksi kesäksi. Mitä<br />

ne ovat, se selviää syksyn myötä.<br />

Putronniemen kesäpimut: Kaisu Lange<br />

ja Hilkka Mäkinen muistelivat mukavia.<br />

Länsi-Saimaa lehden toimittaja Saija<br />

Räty jututtaa Tuija Putro-Sandströmiä.<br />

Avoimet ovet ja pihakirppis vetivät<br />

väkeä.<br />

Konsertin jälkeen Raita Karpo piipahti<br />

Putronniemessä. Juttukaverina<br />

kunnostetulla kuistilla Toivo Tupin.<br />

24<br />

Putronniemeä on kunnostettu pitkin<br />

kesää. Irja Terävä viimeistelee vanhaa<br />

pöytää. Aitan maalaus on viittä vaille<br />

valmis. Maalarimestarina Toivo<br />

Tupin. Kuva Leena Eerola. Sää suosi<br />

remonttiporukkaa. Lounas maistui<br />

upeassa luonnossa. Vasemmalta Marja<br />

Karhula, Elma Puidet, Arvo Korkkinen<br />

ja Irja Terävä.<br />

Vanha piilipuu työntää uuta versoa.

logo

products

Resources

Company

Terms of service
Privacy policy
Cookie policy
Cookie settings
Imprint
Change language
Made with love in Switzerland
© 2024 Yumpu.com all rights reserved

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!