KIRKON KAUHAJOKI-HANKE
KIRKON KAUHAJOKI-HANKE
KIRKON KAUHAJOKI-HANKE
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
Kirkko osallistui Kauhajoen koulusurmien tapahtumapäivästä lähtien<br />
jälkihoitotyöhön. Kaiken keskellä oli Kauhajoen seurakunta.<br />
Melko pian tapahtumien vaikutukset alkoivat näkyä hyvin monissa<br />
muissakin seurakunnissa ympäri Suomea. Myöhemmin syksyllä<br />
2008 perustettiin Kirkon Kauhajoki-hanke, jonka ensimmäisissä<br />
suunnitelmissa todettiin, että hanke pyrkii tukemaan ihmisiä seurakuntatyön<br />
menetelmin. Kirkon jälkihoitohanke oli Lapuan hiippakunnan<br />
tuomiokapitulin ohjauksessa.<br />
Tämän loppukertomuksen on kirjoittanut hankevastaavana työskennellyt<br />
Markku Orsila. Mukana on myös diakoni Johanna Korkeaniemen<br />
ajatuksia. Hän työskenteli tapahtumakoulun diakonina<br />
yli kaksi vuotta. Kertomus on luonteeltaan raportoiva, mutta myös<br />
pohdiskeleva ja kyselevä. Kertomus on kirjoitettu tapahtumien<br />
keskeltä, ei niiden ulkopuolelta.<br />
Kertomus kuvaa kirkon eri toimijoiden työtä hankevuosien aikana.<br />
Kertomuksen toinen osa koostuu koulusurmien uhrien omaisten<br />
elämän ja uskon kysymyksistä. Hankkeen aikana kehitettiin Lapuan<br />
hiippakunnassa myös henkisen huollon (HeHu) valmiutta. Liiteosassa<br />
on joitakin hankkeen aikana syntyneitä kirkon työntekijöiden<br />
puheita ja kirjoituksia.<br />
Kirkon kriisityön haaste on vuosituhansien ajan ollut toivon ylläpitäminen.<br />
Koulusurmat ovat sysänneet etsimään joitakin uusia<br />
käytäntöjä seurakuntatyöhön. Matkan varrella ei ole syntynyt yhtä<br />
oikeaa kirkon kriisityönmallia. Tämän kertomuksen on tarkoitus<br />
herättää keskustelua kirkon roolista suurissa kansallisissa suruissa.<br />
ISBN 978-951-789-368-8 (nid.)<br />
ISBN 978-951-789-369-5 (PDF)<br />
Suomen ev.lut. kirkon<br />
kirkkohallituksen julkaisuja 2011:4<br />
ISSN 1237-279X<br />
Kirkon Kauhajoki-hanke Loppukertomus<br />
<strong>KIRKON</strong><br />
<strong>KAUHAJOKI</strong>-<strong>HANKE</strong><br />
Loppukertomus
<strong>KIRKON</strong> <strong>KAUHAJOKI</strong>-<strong>HANKE</strong><br />
Loppukertomus
Kannen kuva: Timo Torpo<br />
Kannen suunnittelu: Heikki Peräaho<br />
ISBN 978-951-789-368-8 (nid.)<br />
ISBN 978-951-789-369-5 (PDF)<br />
Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2011:4<br />
ISSN 1237-279X<br />
Hakapaino Oy, Helsinki 2011<br />
SISÄLLYS<br />
OSA I – KOULUSURMIA SEURANNEET TAPAHTUMAT<br />
JA <strong>KIRKON</strong> TOIMENPITEET<br />
1. ALKUSANAT ......................................................................... 9<br />
Raportti on luonteeltaan kertomus ..................................... 10<br />
Kertomuksen rakenne ........................................................... 11<br />
Tosiasia on vaikea – ”Täällä on ammuttu ihmisiä” ............ 12<br />
Kertomuksen julkisuus ......................................................... 13<br />
Loppukertomuksen tavoite on tehdä tapahtunutta ja<br />
koettua näkyväksi .............................................................. 13<br />
Loppukertomus on osa koetun purkamista ja ”jälkihoitoa” 14<br />
Jumala raportin kysymyksenä ............................................. 15<br />
2. TAUSTA JA TAPAHTUMAT 23.9.2008 ......................... 16<br />
Kirkon työ alkoi välittömästi ............................................... 16<br />
Seurakunnan työntekijöiden läsnäolo tapahtumakoululla<br />
ennen 23.9.2008 .................................................................... 17<br />
3. TAPAHTUMAPÄIVÄ – KAUHAJOEN SEURAKUNTA<br />
OLI HETI VALMIS TOIMIMAAN ..................................... 18<br />
”Ei kai tämä voi olla totta” .................................................... 19<br />
Koko työyhteisö alkoi toimia .............................................. 20<br />
Muutamia huomioita Kauhajoen seurakunnasta .............. 22<br />
Sisäinen viestintä ..................................................... 23<br />
Seurakunnan työyhteisön jaksaminen ................. 23<br />
Työ jatkuu Kauhajoen seurakunnassa vielä<br />
vuosien ajan ............................................................. 24<br />
Kauhajoen kirkkoherran rooli osana kaupungin<br />
johtoryhmää ............................................................. 24<br />
3
4. VAASAN HEHU-RYHMÄ ................................................... 25<br />
Ryhmä lähti, vaikka tiedot olivat aluksi ristiriitaisia ........ 25<br />
5. LAPUAN HIIPPAKUNTA .................................................... 30<br />
Piispa ja dekaani lähtivät Kauhajoelle ................................ 30<br />
6. KIRKKOHALLITUS .............................................................. 33<br />
Tieto liikkui Lapuan ja Helsingin välillä ............................. 34<br />
Kirkon tiedotuskeskus .......................................................... 35<br />
7. SEINÄJOEN SEURAKUNTA JA KORKEAKOULU-<br />
PASTORI ................................................................................. 37<br />
Missä papin pitäisi olla? ........................................................ 37<br />
Tiedote seuraavaksi aamuksi ............................................... 39<br />
Keskiviikko 24.9 korkeakoulupapin näkökulmasta ........ 43<br />
Torstai 25.9 ............................................................................. 44<br />
Loppuviikko ja viikonloppu ................................................. 45<br />
8. MUISTOJUMALANPALVELUS KAUHAJOEN<br />
KIRKOSSA .............................................................................. 46<br />
9. SURUKÄYNNIT OMAISTEN LUONA ............................ 48<br />
10. NOPEASTI TAPAHTUMAPAIKALLE? ........................... 49<br />
11. VAIN MUISTA ON HUOLI ................................................. 50<br />
12. KORKEAKOULUPAPISTA <strong>HANKE</strong>VASTAAVAKSI .... 50<br />
13. JOKELAN VUOSIPÄIVÄ 7.11 .......................................... 51<br />
14. SIIRTYMÄVAIHE MARRASKUUSTA JOULUUN<br />
2008 .................................................................................... 52<br />
15. VERTAISTUEN ORGANISOITUMINEN ........................ 52<br />
Menehtyneiden omaiset ....................................................... 53<br />
Ampujan omaiset ja läheiset ................................................ 56<br />
Surmaluokasta selvinneet ja heidän läheisensä ................ 57<br />
16. ENSIMMÄISEN VUOSIPÄIVÄN VALMISTELUT ........ 57<br />
Ensimmäisen vuosipäivän valmistelu Kauhajoella ........... 57<br />
Ensimmäisen vuosipäivän valmistelu Ilmajoella ............... 59<br />
Muut lähialueiden seurakunnat ........................................... 60<br />
17. HANKKEEN MUOTOUTUMINEN, TALOUS JA<br />
SUUNNITELMAT ................................................................. 61<br />
Hankkeen talous ..................................................................... 61<br />
Hanketyöntekijöiden valinta ja muita työntekijöitä ........ 63<br />
Henkisen huollon kehittämiseen kolme hankesihteeriä . 65<br />
Työssä on ollut enemmän kuin palkatut henkilöt ............ 67<br />
Tiedonkeruu ............................................................................ 68<br />
Yhteydet Tuusulan seurakunnan työntekijöiden<br />
kanssa .................................................................................. 68<br />
Hankkeen ohjausryhmä ja Kauhajoki-hankkeen<br />
ohjausryhmä ....................................................................... 70<br />
Hankkeen oma organisaatio ................................................. 71<br />
Talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2009 ........ 72<br />
Talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2010 ........ 74<br />
Muu toiminta 2010 ............................................................... 76<br />
18. MERKITTÄVIÄ AJANKOHTIA ......................................... 78<br />
Paluu tapahtumakoululle ...................................................... 78<br />
Hankesihteereiden työn aloitus ........................................... 79<br />
Kevät 2009 ja ensimmäinen kesä ....................................... 80<br />
Ensimmäinen vuosipäivä ja syksy 2009 ............................ 82<br />
Retriittejä koulun henkilökunnalle ..................................... 85<br />
4 5
Oikeudenkäynti alkaa joulukuussa 2009 ........................... 86<br />
Joulut ....................................................................................... 88<br />
Esimies vaihtui keväällä 2010 ............................................. 88<br />
Koulun henkilökunnan kevätretki 2010 lintutornille ..... 89<br />
Koulu täytti 90 vuotta ........................................................... 90<br />
19. OPPILAITOKSEN KRIISITYÖ <strong>KIRKON</strong><br />
NÄKÖKULMASTA ............................................................... 90<br />
Oppilaitosdiakoni muutti koululle ...................................... 90<br />
Jostakin oli vain aloitettava ................................................. 91<br />
Läsnäoloa ja työnohjausta koululla ..................................... 93<br />
Otteita Johanna Korkeaniemen työpäiväkirjasta ............. 94<br />
20. HEHU (HENKINEN HUOLTO) KEHITYSTYÖ .............. 99<br />
Kolme erilaista HeHu-kehitystyötä ..................................... 102<br />
Vaasan seutu ........................................................................... 102<br />
Etelä-Pohjanmaa ..................................................................... 103<br />
Keski-Suomi ............................................................................ 104<br />
Yhteistä koko Lapuan hiippakunnan alueella ................... 105<br />
HeHu-kehitystyön arviointia ................................................ 105<br />
Oheistuotteet kehitystyöstä ................................................. 106<br />
Valtakunnalliset kirkon HeHu-kysymykset ....................... 107<br />
21. <strong>KIRKON</strong> TYÖ ON OSA PSYKOSOSIAALISTA<br />
TUKEA .................................................................................... 108<br />
Kristillinen ihmiskuva muuttuu ja täydentyy .................... 109<br />
22. <strong>HANKE</strong>TYÖNTEKIJÖIDEN OMA JAKSAMINEN ...... 110<br />
Internaatti ................................................................................ 110<br />
Työnohjaukset ........................................................................ 111<br />
Oman elämän tapahtumat .................................................... 111<br />
23. TIEDOTUS JA VIESTINTÄ ................................................ 112<br />
OSA II – TÄRKEÄT KYSYMYKSET JA IHMETTELY<br />
24. HENGELLISET KYSYMYKSET KRIISISSÄ ................... 114<br />
Kärsimys ja Jumala ................................................................ 116<br />
25. OMAISTEN HENGELLISET KYSYMYKSET ................ 118<br />
Suuri tuska ja iso miksi? .................................................... 121<br />
Vanhemman syyllisyys ja mitä pahaa olen tehnyt? . 124<br />
Perhe voimavarana ja huolena ........................................ 127<br />
Yhteys jatkuu ja sitä kaivataan ........................................ 130<br />
Uskon eri tavalla kuin kirkko opettaa ......................... 134<br />
Pelko vähenee ....................................................................... 141<br />
Rukouksen mahdollisuus ja tapahtukoon sinun<br />
tahtosi ................................................................................. 144<br />
Jumala, sinä et ole reilu ja muita epäilyjä ................... 147<br />
Anteeksianto ........................................................................ 150<br />
Onko olemassa tarkoitus tai Jumalan suunnitelma? . 153<br />
Pahin on jo tapahtunut ja mitä pahin on? ................... 156<br />
Vaiheittain suru muuttuu ja aika parantaa? ............... 159<br />
Kerran arvoitukset ratkeavat .......................................... 161<br />
Etsivää ihmettelyä .............................................................. 164<br />
26. USKON KIELI ........................................................................ 165<br />
27. ARVOKESKUSTELU ........................................................... 166<br />
OSA III – JOHTOPÄÄTÖKSET<br />
28. JOHTOPÄÄTÖKSIÄ JA ARVIOINTIA ............................ 170<br />
29. KIITOKSET ............................................................................ 176<br />
30. LIITTEET ................................................................................ 177<br />
Kirjallisuus .................................................................................... 201<br />
6 7
OSA I<br />
– KOULUSURMIA SEURANNEET<br />
TAPAHTUMAT JA <strong>KIRKON</strong> TOIMENPITEET<br />
Kuva 1. UUSI KASVU<br />
1. ALKUSANAT<br />
Suru muuttaa muotoaan. Tämän kertomuksen kannessa on Kauhajoen<br />
kirkko ja sen valaistu risti. Rististä ja sen tarinasta paljastuu<br />
tämän kertomuksen edetessä lisää. Heti seuraavana kuvana on vihreä<br />
kasvun ja elämän kuva. Yllä olevassa kuvassa kasvavat vihreät<br />
tuoreet oraat lasiastiassa. Siemenet tähän vihreyteen istutettiin<br />
Kauhajoella, kun koulusurmien tapahtumakoulu oli remontin jälkeen<br />
valmis ja koulun väki muutti takaisin omaan kouluun. Sinä<br />
aamuna sai jokainen opiskelija ja työntekijä istuttaa lasiastiaan<br />
siemeniä. Samalla oli mahdollista toivoa ja rukoilla jotakin hyvää.<br />
9
Nämä rukouksen siemenet lähtivät kasvamaan. Näitä uusia alkuja<br />
hoidettiin koululla hyvin. Kasvu on ihme, varsinkin silloin kun olot<br />
eivät tunnu suotuisilta. Tässä elämässä ihmisellä on pieni ja yhtä<br />
aikaa suuri osa. Yhä uudelleen ja uudelleen ihminen joutuu ja saa<br />
ihmetellä kuolemaa ja uutta kasvua.<br />
Raportti on luonteeltaan kertomus<br />
”Olin siellä sentään minäkin.” Raporttia kirkon toimista Kauhajoen<br />
koulusurmien jälkeen ei ole aivan helppo aloittaa. Alun lause on<br />
tuttu joillekin sotavuosien muistelijoille. Siinä puhuja huomauttaa,<br />
että niiden jotka eivät rintamalla olleet, ei kannattaisi kovin<br />
suureen ääneen puhua sotakokemuksistaan. Tässä on vähän sama<br />
juttu. Ei kannattaisi ainakaan kovin asiantuntevaan ja tietävään<br />
sävyyn kirjoittaa. Ei kannattaisi kirjoittaa siitä, mitä tapahtumien<br />
aikana koululla tunnettiin. Ei kannattaisi kirjoittaa ainakaan uhrien<br />
omaisten ja läheisten kokemuksista. Tätä voi lukea joku, joka tuntee<br />
tapahtumien arvet omakohtaisesti. Erityisesti kirjoittaessa olisi<br />
osattava ajatella teitä, jotka olette olleet mukana. Osa on tuntenut<br />
sisimmässään sellaista, jota ei tässä osata kuvata. Tätä lukiessa voi<br />
joutua välillä kiusallisen vierauden tunteen valtaan ja mieleen voi<br />
nousta kysymys: tietävätkö nämä kirjoittajat, mistä kirjoittavat?<br />
Lukija saattaa huomata kokeneensa jonkin tässä kirjoitetun tapahtuman<br />
aivan toisin.<br />
Raportti sana antaa ymmärtää, että seuraavan tekstin tyyli on raportoivaa,<br />
toteavaa ja objektiivista. Toinen tapa hahmottaa raportointia<br />
on antaa rosoisten ja arkisten kokemusten näkyä sellaisena,<br />
kuin niitä nyt yleensä voi ja osataan välittää ja lukija voi sitten itse<br />
muodostaa mielipiteitä tapahtumista. Tässä raportissa ei ole edes<br />
pyritty katselemaan Kirkon Kauhajoki-hankkeen työtä ulkopuolisen<br />
arvioijan silmin. Tämä on näissä vaiheissa mukana eläneiden<br />
tuotos. Kirkon Kauhajoki-hankeen työntekijät ovat olleet mukana<br />
tapahtumissa ja jälkihoitotyössä aivan alusta asti, ensimmäisestä<br />
päivästä lähtien. Silti tässä raportissa ei haluta sanoa, että ”olin siellä<br />
sentään minäkin” tai ”kysykää aina ensin meiltä”. Joskus hankkeen<br />
työntekijät ovat olleet lähellä tapahtumia ja ihmisiä, joskus<br />
kaukana ja väärässä paikassa. On paljon asioita, joita emme tiedä,<br />
muista tai osaa kuvata. Ennen tämän raportin valmistumista alkoi<br />
tuntua, että tämä tuotos on paremminkin kertomus. Tässä on asiatietoa,<br />
joka pitää hyvin paikkansa, mutta muistiin on kirjoitettu<br />
myös asenteita, mielikuvia ja kysymyksiä.<br />
Nyt siis pidät kädessäsi kertomusta, joka on varmasti osaltaan hatara.<br />
Tässä on toivottavasti hyvin paikkaansa pitävää tietoa, mutta on<br />
myös tulkinnoille altista pohdintaa ja keskeneräisiä ajatuksia.<br />
Kertomuksen rakenne<br />
Tätä kertomusta ei välttämättä tarvitse lukea kannesta kanteen. Sisällysluettelon<br />
kautta pääsee suoraan käsiksi eri aihealueisiin.<br />
Aikajärjestyksessä tapahtumien kuvaaminen on osin puutteellista.<br />
Siitä on tingitty joskus tarkoituksellakin. Tapahtumia on aikajärjestyksen<br />
lisäksi hahmotettu eri kirkon sektorin toimijoiden kautta.<br />
Muiden kuin kirkon toimijoiden osalta tietoa pitää etsiä muista<br />
raporteista.<br />
Tapahtumien kuvaamisen jälkeen kertomus pyrkii kuvaamaan niitä<br />
henkisiä ja hengellisiä kysymyksiä, joita kirkon jälkihoitohankkeessa<br />
on kohdattu.<br />
Arvioita tehdyistä toimista pyritään tekemään välillä tekstin sisällä,<br />
mutta kootummin niitä löytyy kertomuksen lopusta, johon on<br />
koottu johtopäätöksiä, pohdintaa ja kehittämisehdotuksia.<br />
10 11
Kertomuksen on kirjoittanut hankevastaava Markku Orsila. Erityisesti<br />
omaa työtään tapahtumakoululla ja muita oman työnsä kysymyksiä<br />
on tähän koonnut myös diakoni, hankesihteeri Johanna<br />
Korkeaniemi. Raportin ovat lukeneet ja sitä ovat täydentäneet tai<br />
korjanneet työssä mukana olleet kirkon työntekijät. Se on hyväksytty<br />
Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin istunnossa.<br />
Tosiasia on vaikea – ”Täällä on ammuttu ihmisiä”<br />
Ensimmäisinä viikkoina Kauhajoen koulusurmien jälkeen eräs<br />
virkamies törmäsi toisen virkamiehen viileään harkintaan ja asiantuntemukseen.<br />
Jonkin ohjeen tai pykälän soveltaminen vaati harkintaa.<br />
Se, miten piti lakien ja ennalta sovittujen käytäntöjen mukaan<br />
edetä, tuntui toisen mielestä estävän asioiden joustavan hoitamisen.<br />
Ei voitu edetä, vaikka molemmat ehkä tajusivat, mikä olisi<br />
järkevää. Laki ja järjestys estivät toimimasta. Silloin ensimmäinen<br />
virkamies kiihtyi. Se ei ollut hänen tarkoituksensa. Hän huomasi<br />
äänensä kiristyvän, kun sanoi kännykkään: ”… mutta koeta nyt tajuta,<br />
että täällä on ammuttu ihmisiä!”<br />
Kauhajoella ei ollut sota, mutta ehkä jotakin vähän vastaavaa osa<br />
ihmisistä koki eläneensä läpi. ”Täällä on ammuttu ihmisiä.” Tieto<br />
on järkyttävä. Kuoleman pelot vyöryivät nopeasti monen ihmisen<br />
mieleen ja turvattomuus lisääntyi.<br />
Kirjoittajat toivovat, että jotakin selviää myös itselle tätä kirjoittaessa.<br />
Joskus on niin, että huomaa vasta sanojen piirtyessä paperille,<br />
että noinko tosiaan ajattelen? Pian koulusurman jälkeen tuntui viisaalta<br />
sanoa, että ei ole kiire antaa selityksiä ja analysoida tapahtunutta.<br />
Onko vieläkään oikea aika?<br />
Kertomuksen julkisuus<br />
Tätä kertomusta voi lukea kuka tahansa, jota Kauhajoen 23.9.2008<br />
koulusurmatapahtumat tai sen jälkeen tapahtunut jälkihoitotyö on<br />
koskettanut suoraan tai välillisesti. Kirjoittajilla on ollut hallussaan<br />
omia muistiinpanoja hankevuosilta, ne on tämän raportin kirjoittamisen<br />
myötä tuhottu. Mitään salaista materiaalia ei ole näin jäänyt<br />
minnekään. Hankkeen aikana koottu materiaali, jota on säilytettävä<br />
ja arkistoitava, on arkistoitu Lapuan hiippakunnan tuomiokapituliin.<br />
Kertomus on pyritty kirjoittamaan niin, että asioita ja tapahtumia ei<br />
ole mahdollista yhdistää henkilöihin sellaisissa asioissa, joissa henkilöiden<br />
suojaaminen on tarpeen. Monet vaikeasti kuvattavat asiat<br />
on pyritty nostamaan yleiselle tasolle, jossa voidaan turvallisesti<br />
tarkkailla ilmiöitä kenenkään yksityisyyttä loukkaamatta. Omaisten<br />
tuottaman materiaalin julkaisemiseen on kysytty heiltä lupa.<br />
Loppukertomuksen tavoite on tehdä tapahtunutta<br />
ja koettua näkyväksi<br />
Onko syytä kirjoittaa enää mitään ja jos on, niin miksi? Kaivataanko<br />
lisää tietoa tai voiko raportoinnissa jakaa jotain oppia? Jos<br />
tämä kertomus on oppikirja, se pyrkii olemaan sitä ennen muuta<br />
kirjoittajille itselleen. Samalla voi toivoa, että se mikä on yksityistä,<br />
on joskus myös yleistä. Tässä saattaa olla ajateltavaa muillekin<br />
vastaaviin tilanteisiin joutuneille ihmisille tai vastaaviin tehtäviin<br />
tarttuville.<br />
Kaiken edellä kuvatun epävarmuuden jälkeen olisi helpompaa olla<br />
kirjoittamatta tällaista kertomusta. Toisaalta on tullut jatkuvasti<br />
pyyntöjä kuvata kirkon tekemää työtä kriisin jälkeen.<br />
12 13
Oppimisen kysymys on paljon ollut esillä Jokelan ja Kauhajoen<br />
koulusurmien jälkeen. On kysytty, että onko tässä koko maassa ja<br />
yhteiskunnassa opittu mitään Jokelan jälkeen? Eikö vielä Kauhajokikaan<br />
ole saanut mitään kouriin tuntuvaan aikaan? Näihin kysymyksiin<br />
on välillä myös vastattu. On jotakin sentään tehtykin.<br />
Monellakin suunnalla. Silti moni toimi tuntuu riittämättömältä.<br />
Voiko ihminen yleensä oppia historian tapahtumista mitään?<br />
Historiakin voi tässä tuntua kylmältä sanalta. Onko Kauhajoki jo<br />
historiaa? Kun tätä kertomusta alettiin pohtia loppukesällä 2010,<br />
oli tapahtumapäivästä kulunut hiukan yli puolitoista vuotta. Kertomuksen<br />
ilmestyessä vuonna 2011 tapahtumat ovat yhä joidenkin<br />
mielessä, kuin eilinen päivä.<br />
Virheet ovat tässä myös tärkeitä. On sanottu, että vasta virheistä<br />
ihminen oppii. Tässä kertomuksessa pyritään välttämään toisten<br />
virheiden etsimistä tai kuvaamista. Sen sijaan jos kirkon toimissa ja<br />
omassa työssä on havaittu puutteita, niitä on yritetty nostaa esiin.<br />
Tässä ei arvioida muiden toimijoiden ja läheisten yhteistyökumppaneiden<br />
työtä, mutta sitä tässä raportissa on pohdittu, että onko<br />
kirkon läsnäolo tuonut jotakin lisää yhteistyöhön. Mikä merkitys<br />
on sillä, että kirkko lähti voimakkaasti mukaan koulusurmien jälkihoitotyöhön?<br />
Loppukertomus on osa koetun purkamista ja ”jälkihoitoa”<br />
Tehdystä työstä on käytetty sanaa ”jälkihoito”. Onko kirkon tehtävä<br />
hoitaa? Kirkko on halunnut kriisin keskellä luoda tilaa uskon<br />
pohtimiselle, rukoukselle ja Luojan kohtaamiselle. Osa ihmisistä<br />
kokee uskonelämän hoitavaksi. Varmasti joillekin kirkon penkissä<br />
istuminen tai rukoileminen on suurinta hoitoa.<br />
Tulisiko tällaisen kertomuksen olla osa jälkihoitoa? Täytyisikö kirjoittaa<br />
jotenkin erityisen hoitavasti? Kirjoittaessa on luotettu siihen,<br />
että ainakaan vaikeneminen vaikeista muistoista tai tapahtumista<br />
ei hoida. Ketään ei haluta loukata tai tarkoituksellisesti pakottaa<br />
ajattelemaan raskaita asioita uudelleen, mutta asioista on yhä syytä<br />
puhua ja kirjoittaa.<br />
Virallisemman sysäyksen kirjoittamiselle antaa ote Lapuan hiippakunnan<br />
toimintasuunnitelmasta vuodelle 2011, siellä lukee: ”Laadimme<br />
seurakuntien käyttöön raportin Suomen evankelisluterilaisen<br />
kirkon Kauhajoki-hankkeesta.”<br />
Tämä kertomus on se raportti, joka on samalla eräänlainen keskustelupuheenvuoro.<br />
Kertomuksen on tarkoitus piirtää ääriviivoja<br />
siitä, mitä kirkon työ tällaisessa kriisissä on ollut tai voisi olla.<br />
Mikä on valunut hukkaan ja missä on onnistuttu? Hankkeen päättyessä<br />
kysytään, missä ovat tulokset? Varmaa on ainakin se, että<br />
tehdyllä työllä on ollut syvä merkitys tekijöille itselleen. Muiden<br />
arvioita ei tässä raportissa nyt voi paljon kuulla. Niiden aika ja paikka<br />
on seuraavissa keskusteluissa. Kirjoittajat arvelevat hyötyvänsä<br />
palautteesta. Jos saamme kommentteja, olemme kiitollisia. Ainakin<br />
yksi näkyvä tulos on syntynyt, tämä raportti. Toivomme sen<br />
johtavan osaltaan yhä uusiin keskusteluihin ja pohdintoihin.<br />
Jumala raportin kysymyksenä<br />
Lopuksi ja aluksi on Jumala. Näyttää siltä, että ei tarvitse selitellä<br />
enempää. Kysymys Jumalasta leijuu aina kriisien yllä ja ihmisten<br />
sydämissä. Se on itsestään selvää. Toisille meistä usko on jokapäiväinen<br />
asia. Osa taas pohtii tänäänkin, että mistä tässä oudossa uskon<br />
maastossa on oikein kysymys?<br />
14 15
Jumalan huolenpidon ajattelemisesta on kriisin keskellä monelle<br />
lohtua. Mutta on Jumalasta ja Jumalalta paljon kysyttävääkin ja uskon<br />
näköaloissa joskus jotain ahdistavaakin. Kirkko on olemassa<br />
siksi, että voisimme yhdessä kysyä vaikeita kysymyksiä ja pyytää,<br />
että Jumala voisi kuljettaa ja johtaa meitä. Ihmetellään yhdessä.<br />
2. TAUSTA JA TAPAHTUMAT 23.9.2008<br />
”Kauhajoella tapahtui 23.9.2008 surmatyö, jossa opiskelija ampui<br />
koulurakennuksessa kymmenen henkilöä ja itsensä. (poist.) tapahtumista<br />
käytetään yleiskielen nimitystä koulusurmat (poist.)” Näin<br />
alkaa tutkintalautakunnan raportti. 1<br />
Kauhajoen koulusurmien tapahtumapäivästä ja eri viranomaisten<br />
toimista välittömästi tapahtumien jälkeen saa varsin kattavan<br />
kuvan aiemmin julkaistusta raportista: Kauhajoen koulusurmat<br />
23.9.2008 Tutkintalautakunnan raportti (Oikeusministeriön julkaisu<br />
11/2010). Vuoteen 2011 mennessä on valmistunut jo aika<br />
paljon muutakin materiaalia ja tutkimusta, jonka avulla voi luoda<br />
kuvaa koulusurmien tapahtumista.<br />
Kirkon työ alkoi välittömästi<br />
Tieto koulusurmista levisi nopeasti. Kauhajoella seurakunta kutsui<br />
kaikki työntekijät töihin ja Lapuan hiippakunnassa valmistauduttiin<br />
nopeasti lähtöön Kauhajoelle. Vaasan henkisen huollon ryhmä<br />
(HeHu) lähti ripeästi kohti Kauhajokea. Keskeiset ministeriöt<br />
ja Kirkkohallitus olivat yhteydessä ja kirkon viesti oli, että kirkon<br />
työntekijät ovat aloittaneet avustustyön. Tapahtumakoulun oppi-<br />
1 Kauhajoen koulusurmat 23.9.2008, Tutkintalautakunnan raportin alkusanat.<br />
laitospappi sai tiedon ampumisesta heti klo 11 jälkeen ja Kauha-<br />
joen naapuriseurakunnissa havahduttiin nopeasti tarjoamaan apua.<br />
Ensimmäisenä iltana näkyvin ja vaikuttavin kirkon ponnistus oli<br />
Kauhajoen kirkon ovien avaaminen ja ihmisten kutsuminen hartaus-<br />
ja muistohetkeen, joka alkoi klo 19. Kirkko tarjosi tilan yhteisen<br />
surun kokemiselle. Paikalle saapui satoja ihmisiä. Kirkkoon<br />
kokoontui myös menehtyneiden omaisia. Paikalla oli myös peruspalveluministeri<br />
Paula Risikko. Kirkon työntekijöitä oli paikalla<br />
kymmeniä. Pääosin työvoima oli Kauhajoen seurakunnan työntekijöitä,<br />
mutta avuksi saapui myös Vaasan HeHu-ryhmän väkeä<br />
vihreät tunnusliivit yllään, Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura<br />
ja muita hiippakunnan työntekijöitä. Tilaisuuden jälkeen kirkko ja<br />
Kauhajoen seurakunnan henkilöstö jäivät kirkkoon kohtaamaan<br />
ihmisiä. Vielä samana iltana monessa seurakunnassa Etelä-Pohjanmaalla<br />
odoteltiin tietoa, onko oman seurakunnan ihmisiä menehtynyt.<br />
Vielä suurempi seurakuntatyöntekijöiden joukko valmisteli<br />
koulujen kanssa yhdessä aamunavauksia koko Suomessa. Seuraavaksi<br />
aamuksi etsittiin jo surun ja toivon sanoja.<br />
Seurakunnan työntekijöiden läsnäolo tapahtumakoululla<br />
ennen 23.9.2008<br />
”Tapahtumakoulu” on muotoutunut vakiintuneeksi sanaksi jälkihoitoväen<br />
kielessä, kun Kauhajoen toimipisteestä puhutaan julkisuudessa.<br />
Koulu on osa Seinäjoen koulutuskuntayhtymää. Koulutuskuntayhtymän<br />
sisällä on sekä ammattikorkeakoulun, että<br />
koulutuskeskus Sedun oppilaitoksia. Seinäjoen seurakunta on jo<br />
pitkään tehnyt yhteistyötä koulutuskuntayhtymän oppilaitosten<br />
kanssa. Työn kehittämisestä on ajoittain keskusteltu ja uusi vaihe<br />
alkoi, kun Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Seinäjoen seurakunta<br />
perustivat yhteisen korkeakoulupastorin viran vuonna 2006.<br />
16 17
Korkeakoulupastorin työnkuva oli yhä muotoutumassa syksyllä<br />
2008. Viran lyhyestä historiasta huolimatta tuolloin virkaa hoitanut<br />
pastori Markku Orsila oli jo toinen viranhaltija. Hän oli ehtinyt<br />
hoitaa tehtävää noin puolitoista vuotta. Virkapaikka korkeakoulupastorilla<br />
oli Seinäjoen toimipisteen yhteydessä olevalla hyvinvointikäytävällä,<br />
johon oli sijoitettu muutkin hyvinvointiasioiden<br />
parissa työskentelevät työntekijät, lääkärit, terveydenhoitajat ja<br />
psykologit.<br />
Syksyllä 2008 korkeakoulupastori oli ennen koulusurmia ehtinyt<br />
vierailla tapahtumakoululla vain kaksi kertaa.<br />
Myös Kauhajoen seurakunnalla on vuosien ajan ollut hyvä yhteys<br />
tapahtumakouluun. Näkyvin yhteys on säännöllisesi seurakunnan<br />
järjestämä aamuhartaus, johon kaikki opiskelijat ja henkilökunta<br />
ovat olleet tervetulleita. Seurakunnassa tuntui olevan hyvä yhteys<br />
moneen oppilaitoksen työntekijään ja vastaavasti seurakunnan<br />
työntekijöiden kasvot olivat tapahtumakoululla tuttuja. Lisäksi<br />
Kauhajoella on monia muitakin oppilaitoksia, joihin seurakunta pitää<br />
yhteyttä vastaavalla tavalla.<br />
3. TAPAHTUMAPÄIVÄ – KAUHAJOEN SEURAKUNTA<br />
OLI HETI VALMIS TOIMIMAAN<br />
Tapahtumapäivän ja sen jälkeisiä tapahtumia on kirkon toimijoiden<br />
osalta ensin syytä kuvata paikallisen seurakunnan näkökulmasta.<br />
Seurakunta on kirkon perusyhteisö, joka kaikkein syvimmin elää<br />
paikkakunnan ihmisten kanssa yhteisiä iloja ja suruja. Paikallinen<br />
seurakunta on, kaikista kirkon toimijoista, kantanut suurimman<br />
vastuun Kauhajoen ihmisistä koko jälkihoitotyön ajan. Seurakunta<br />
on ollut ihmisten turva jo kauan ennen näitä raskaita tapahtumia ja<br />
seurakunta Kauhajolla on edelleen ihmisiä varten, kun jälkihoitohanke<br />
on päättynyt.<br />
Seuraava kuvaus on muokattu Kauhajoen seurakunnan oman tapahtumakoosteen<br />
pohjalta. Myöhemmin kuvaus laajenee kirkon<br />
muihin toimijoihin ja näiden tietojen myötä myös seurakunnassa<br />
tehty työ täsmentyy. Tässä alkuluvussa ei siis ole kuvattuna kaikki<br />
toimet. Kauhajoen seurakunta on pyrkinyt, yhteistyössä muiden<br />
auttamisorganisaatioiden kanssa, tarjoamaan henkistä ja hengellistä<br />
tukea koulusurmien tapahtumapäivästä lähtien.<br />
”Ei kai tämä voi olla totta”<br />
Ensimmäiset tiedot tapahtuneesta saavuttivat Kauhajoen seurakunnan<br />
pastori Jouni Niemen pian klo 11 jälkeen. Hän välitti tiedon<br />
heti kirkkoherra Jouko Ala-Prinkkilälle, joka oli päivystävän papin<br />
työvuorossa kirkkoherranvirastolla. Ensimmäisiä hetkiä on kuvattu<br />
epäuskoisiksi ja sekaviksi.”Mitä tapahtuu ja ei kai tämä voi olla<br />
totta?”, kysyivät monet. Monille työntekijöille nousi myös huoli<br />
omista lapsista ja nuorista. Olivatko he turvassa ja kuinka heihin<br />
saisi yhteyden?<br />
Kirkkoherra Jouko Ala-Prinkkilä osallistui seurakunnan edustajana<br />
kriisin johtoryhmän työskentelyyn Kauhajoen kaupungintalolla<br />
sekä tiedotustilaisuuksiin.<br />
Kauhajoen seurakunnan työntekijöillä oli ensimmäinen palaveri klo<br />
14, johon mennessä oli tiedossa uhrien määrä ja tarkempi tapahtumien<br />
kulku. Palaverissa tehtiin päätökset jatkotoimenpiteistä.<br />
Tiedottaja Raija Kumpula vastasi median yhteydenottoihin ja laati<br />
tiedotteet seurakunnan toiminnasta sekä seurakunnan kotisivuja<br />
18 19
että tiedotusvälineitä varten. Hän toimi yhteistyössä sekä tuomiokapitulin<br />
viestinnästä vastaavan hiippakuntasihteeri Eija Harmasen<br />
kanssa, että Kirkon tiedotuskeskuksen kanssa. Mediapaine oli valtava<br />
koko viikon ja työ tiivistyi viikon loppua kohden, kun televisioitavan<br />
muistojumalanpalveluksen ajankohta lähestyi. Puhelimet<br />
soivat myös öisin, valokuvaajia oli paljon. Pelkästään Kauhajoen<br />
seurakunnan virastotalolla kävi noin kolmenkymmenen eri maan<br />
mediaväkeä. Haastatteluja annettiin seurakunnasta suomeksi, ruotsiksi<br />
ja englanniksi.<br />
Ensimmäisiä toimia seurakunnassa oli kirkon ovien avaaminen.<br />
Ovet avattiin jo iltapäivällä, vaikka varsinainen iltahartaus alkoi<br />
vasta klo 19. Ovien avaamisen jälkeen kirkko oli joka päivä auki<br />
tiistaista sunnuntai-iltaan klo 9-21. Kirkossa oli koko ajan paikalla<br />
seurakunnan työntekijä tai vapaaehtoinen päivystäjä, jotka olivat<br />
läsnä ja joilla oli valmius keskustella kirkkoon tulleiden ihmisten<br />
kanssa.<br />
Tiistaista keskiviikkoon kirkko oli auki vuorokauden ympäri ja<br />
siellä oli tarjolla kahvia, mehua ja pikkupurtavaa. Joka ilta tiistaista<br />
lauantaihin järjestettiin rukoushetki kirkossa tai kappelissa klo<br />
19.00, mukana järjestelyissä olivat myös seurakuntanuoret. Ensimmäisellä<br />
kriisiviikolla oli lauantaita lukuun ottamatta jokaisena päivänä<br />
tilaisuus, jossa tarjottiin henkistä ja hengellistä tukea.<br />
Koko työyhteisö alkoi toimia<br />
Kauhajoen seurakunnassa ensimmäinen kriisiviikko vaati voimia<br />
ja johti väsymiseen. Seurakunnan työntekijät kuvaavat viikkoa sanoilla,<br />
joissa näkyy syvä yhteyden kokeminen. Tämä kokemus on<br />
sekin yksilöllinen ja kuvaa toisaalta sitä imua, joka kriisillä on. Osa<br />
koki varmasti terveellä tavalla tarvetta pysyä etäällä joistakin tehtä-<br />
vistä, mutta moni työntekijä venyi jaksamisen rajoille ja suostui hyvin<br />
raskaisiin työtehtäviin. Hyvin voidaan erään työntekijän sanoin<br />
kuitenkin todeta, että ”koko työyhteisö alkoi toimia.” Lausahdus<br />
ei tarkoita, että ei olisi toimittu jo aiemminkin yhdessä, mutta nyt<br />
ihmisten hätä ja oma hätä yhdistivät.<br />
Suntiot avasivat kirkon ovet, toimistovirkailijat vastasivat ja ohjasivat<br />
puheluita ja jäivät ylitöihin, jotta puhelimeen vastattaisiin myös<br />
virka-ajan jälkeen. Monet työntekijät keskeyttivät lomansa tai vapaansa<br />
ja saapuivat työpisteeseensä ja alkoivat tehdä omaa työtään<br />
tai kyselivät, että mitä he voisivat tehdä.<br />
Työntekijät tunsivat vastuunsa ja sitoutuivat työhönsä tarmokkaasti.<br />
Esimerkiksi keittiö toimi vuorokauden ympäri ja sieltä sai maksutta<br />
kahvia ja ruokaa. Hengellisen työn tekijät kulkivat kaduilla ja<br />
päivystivät seurakunnan nuorisotalolla Setälässä, vapaaehtoiskeskus<br />
Helokissa ja nuorisotalolla. Atk-henkilöstö päivitti nettisivuja.<br />
Seurakunnasta otettiin yhteyttä kaikkiin kirkonkylän oppilaitoksiin,<br />
joissa seurakunnan työntekijät järjestivät yhdessä koulun henkilökunnan<br />
kanssa hartaushetkiä ja keskusteluapua oppilaille. Seurakunnan<br />
nuorisotalolla Setälässä nuorisotyöntekijät päivystivät ja<br />
keskustelivat nuorten kanssa. Nuorisotyö järjesti nuorisolle suunnatun<br />
jumalanpalveluksen perjantaina sekä ennakkosuunnitelmien<br />
mukaisesti viikonloppuleirin. Leiriä ei haluttu perua tapahtumien<br />
vuoksi. Seurakunnan työntekijöiden mukaan nuoret kokivat leirin<br />
hyvin tärkeäksi kokoontumiseksi tässä tilanteessa. Nuoret osallistuivat<br />
lisäksi muistojumalanpalveluksen toteuttamiseen.<br />
Lapsityön puolella perhekerhoissa sekä aamu- ja iltapäiväkerhoissa<br />
järjestettiin suruhartaushetket. Näissä hyödynnettiin kirkon Turva<br />
Jumalassa -suruhartausmateriaalia. Lapsityön piirissä sovittiin, että<br />
20 21
tapahtumaa ei käsitellä kaikkein pienimpien päiväkerholaisten<br />
kanssa, elleivät he itse ottaneet sitä esille.<br />
Diakoniatyöntekijät olivat tavoitettavissa koko ajan, heidän kanssaan<br />
saattoi keskustella kadulla, virastossa, kirkossa tai puhelimessa.<br />
Lisäksi he toimivat mm. terveyskeskuksen ja SPR:n kriisipäivystäjinä<br />
sekä järjestivät erityisesti yhteiskoulun opettajille tarkoitetun<br />
keskustelutuokion, jossa opettajat saivat purkaa omia ajatuksiaan,<br />
toimiaan ja tunteitaan.<br />
Papit ja kanttorit valmistelivat yhdessä muiden työntekijöiden<br />
kanssa iltatilaisuuksia, joista tärkeimmät olivat tiistai-illan hartaus<br />
sekä sunnuntain muistojumalanpalvelus. Osa seurakunnan ennalta<br />
sovituista tilaisuuksista muutettiin kriisinhoitoa paremmin palveleviksi<br />
ja näissä tehtävissä papeilla ja kanttoreilla oli keskeinen<br />
rooli.<br />
Myös vapaaehtoiset alkoivat heti ilmoittautua. He päivystivät kirkossa<br />
tai kappelissa, joissa oli koko ajan joku paikalla. Ensimmäisten<br />
päivien yhteishenkeä on jälkikäteen työyhteisössä kuvattu<br />
mahtavaksi ja tiiviiksi. Kaikki halusivat osallistua auttamiseen. Kelloon<br />
ei katsottu, ja töitä tehtiin tiiviisti tapahtumapäivästä tiistaista<br />
sunnuntaihin. Sunnuntai oli ensimmäinen pysähtymisen hetki monelle<br />
työntekijälle. Työntekijät ovat jälkikäteen kiittäneet vapaaehtoisia<br />
seurakuntalaisia, jotka tulivat mukaan auttamaan.<br />
Muutamia huomioita Kauhajoen seurakunnasta<br />
Suomessa on nyt muutama seurakunta, joita koulusurmat ovat<br />
koskettaneet erityisesti. Tuusulan ja Kauhajoen seurakunnissa on<br />
jouduttu miettimään tapahtumien seurauksia. Huomiota on kiinnitetty<br />
näihin seurakuntiin oppimisenkin näkökulmasta. Moni kirk-<br />
koherra ja muutkin seurakuntien työntekijät, ympäri Suomea, ovat<br />
kysyneet: ”Miten osaisin toimia oikein, jos tämä tapahtuisi meillä?”.<br />
Huomiota on kiinnitetty erityisesti viestintään, johtamiseen ja<br />
työntekijöiden jaksamiseen.<br />
Sisäinen viestintä<br />
Kauhajoen seurakunnan sisäistä viestintää päädyttiin hoitamaan<br />
internet -alustalla toimivan seurakunnan sisäisen kalenteri- ja varausohjelman<br />
kautta. Seurakunnan käyttämässä ohjelmassa oli kalenteri<br />
ja varauskirjatietojen lisäksi viestitoiminnot.<br />
Seurakunnan työyhteisön jaksaminen<br />
Kauhajoen seurakunnan työyhteisö venyi hyvin vaikeissa työtilanteissa<br />
tapahtumapäivänä ja sen jälkeen. Seurakunnassa heräsi huoli<br />
omien työntekijöiden jaksamisesta. Myös hiippakunnan työntekijät<br />
viestittivät, että jaksamisesta tulee huolehtia ja sen tukemisessa<br />
hiippakunnasta haluttiin olla mukana. Käytännössä hiippakunta<br />
teki ehdotuksia ja työntekijöiltä myös kysyttiin purun tarpeesta.<br />
Seurakunta huolehti hyvin siitä, että työntekijöille osoitettiin avun<br />
lähteitä. Lähiesimiehet velvoitettiin kysymään ja tarkkailemaan<br />
alaisten vointia ja kaikkia muistutettiin työterveyshoitajan palveluista.<br />
Viikon päästä tapahtumista päädyttiin kutsumaan sairaalapastori<br />
Pentti Takala vetämään työyhteisön purkua. Takala on työyhteisökonsultti<br />
ja hän oli jo ennen koulusurmia työskennellyt Kauhajoen<br />
työyhteisön kanssa. Toinen purkupäivä pidettiin noin kaksi kuukautta<br />
myöhemmin. Myös Lapuan hiippakunnasta Hilkka Mäkelä<br />
oli toisessa purkupäivässä mukana.<br />
Kuluneen yli kahden vuoden aikana sairaslomia on seurakunnassa<br />
ollut vähän.<br />
22 23
Työ jatkuu Kauhajoen seurakunnassa vielä vuosien ajan<br />
Osa seurakuntalaisista tuntuu Kauhajoella yhä kärsivän koulusurmien<br />
seurauksista. Surevien ihmisten kohtaaminen ja surukäynnit<br />
ovat lisääntyneet. Joillakin vanhat aiemmin tapahtuneet elämänkriisit<br />
ja niihin liittyneet muistot ovat aktivoituneet. Kaksi ensimmäistä<br />
vuosipäivää ja niiden tilaisuudet ovat työllistäneet ja erityisesti<br />
seurakunnassa on mietitty koulutyön ja nuorten kohtaamisen<br />
tärkeyttä.<br />
Kauhajoen kirkkoherran rooli osana kaupungin johtoryhmää<br />
Kirkkoherran roolia osana kaupungin johtoryhmää on pohdittu<br />
jälkikäteen. Järjestely oli aiempien hyvien suhteiden myötä Kauhajoella<br />
hyvin luonteva. Hyviä kokemuksia tästä on kirkkoherra<br />
Ala-Prinkkilä jakanut myöhemmin eri luennoilla. Eri kunnissa asia<br />
on monestakin syystä organisoitu hieman eri tavoin. Useissa Etelä-<br />
Pohjanmaan kunnissa on ennalta jo sovittu, että kirkkoherra kuuluu<br />
suuronnettomuustilanteessa johtoryhmään tai hänet voidaan siihen<br />
kutsua. Kauhajoella järjestely tuntui palvelevan hyvin. Muulle johtoryhmälle<br />
syntyi kuva seurakunnan toimista ja seurakunta pysyi<br />
kirkkoherran kautta perillä kokonaistilanteesta.<br />
Ala-Prinkkilä itse kuvasi jälkikäteen suurimmaksi ongelmaksi sen,<br />
että johtoryhmätyöskentely sitoi paljon aikaa, kun siihen liittyi<br />
myös tiedotustilaisuuksien tiedotusvastuuta. Tuolloin tuli pohdittavaksi,<br />
miten tarpeellista olisi ollut kyetä olemaan enemmän oman<br />
työyhteisön käytettävissä. Ei ole aivan ongelmatonta toimia yhtä<br />
aikaa osana työyhteisöä ja osana johtoryhmää. Silti järjestelyyn liittyi<br />
paljon hyviäkin puolia.<br />
Ala-Prinkkilä on jälkikäteen hahmottanut eri johtamisen alueita siten,<br />
että pitää pyrkiä johtamaan kolmea erilaista osa-aluetta: koko<br />
seurakunnan työyhteisöä, koko seurakuntaa eli alueen seurakun-<br />
talaisten joukkoa, surun tunteissa ja kolmanneksi vielä itseään.<br />
Ala-Prinkkilä valittiin vuonna 2009 vuoden papiksi. Tunnustuksen<br />
myöntää pappien ammattijärjestö ja yhtenä tunnustuksen perusteista<br />
mainittiin Ala-Prinkkilän työ ja johtaminen Kauhajoen kriisitilanteessa.<br />
Liiteosassa on Ala-Prinkkilän hartauskirjoitus, jonka<br />
hän kirjoitti koulusurmien tapahtumapäivää seuraavana päivänä.<br />
(LIITE 1)<br />
4. VAASAN HEHU-RYHMÄ<br />
Kauhajoen seurakunnan toimista saa lisää tietoa, kun seuraavaksi<br />
kuvataan Vaasan seurakunnan henkisen huollon (HeHu) ryhmän<br />
toimintaa tapahtumapäivänä ja seuraavana yönä. Vaasan HeHu-<br />
ryhmä on laatinut tapahtumista koosteen, jonka pohjalta on koottu<br />
tähän raporttiin kuvaus ryhmän toiminnasta. Ryhmä liittyi kiinteästi<br />
tukemaan Kauhajoen seurakuntaa.<br />
Ryhmä lähti, vaikka tiedot olivat aluksi ristiriitaisia<br />
Vaasan seurakunnan henkisen huollon ryhmään tieto Kauhajoen<br />
tapahtumista saapui noin klo 12, kun Lapuan hiippakunnan hiippakuntapastori<br />
Jussi Peräaho, soitti nuorisotyönjohtaja Kari Hietamäelle.<br />
Peräaho sanoi saaneensa piispalta tehtäväksi informoida<br />
Vaasan HeHu-ryhmää. Peräaho pyysi Hietamäkeä soittamaan Kauhajoen<br />
kirkkoherra Jouko Ala-Prinkkilälle.<br />
Hietamäki tavoitti Ala-Prinkkilän noin klo 12.10 ja Ala-Prinkkilä<br />
vahvisti, että jonkinasteinen apu on tarpeen. Tässä vaiheessa ei ollut<br />
tietoa uhrien määrästä. Tiedossa oli vain se, että käynnissä oli<br />
ampumavälikohtaus.<br />
24 25
Puhelun jälkeen alkoi HeHu toiminnan vireillepano. Ensimmäiseksi<br />
Hietamäki tiedotti tapahtuneesta diakoniatyönjohtaja Sirpa Tirriä.<br />
Yhdessä he alkoivat heti soittamaan HeHu-ryhmäläisille. Hietamäki<br />
tiedotti tilanteesta Vaasan suomalaisen seurakunnan kirkkoherraa<br />
Krister Koskelaa ja ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra sai<br />
myös tiedon. Myös kirkkoherranvirasto sai tiedon, että Vaasan<br />
HeHu-ryhmää ollaan kokoamassa ja ryhmä on lähdössä Kauhajoelle.<br />
Puhelujen lomassa oli varattu seurakunnan pikkubussi ryhmän<br />
käyttöön ja ilmoitettu läsnä oleville HeHu-ryhmäläisille, että lähtövalmiutta<br />
ollaan luomassa.<br />
Välillä radiouutiset toivat ristiriitaista tietoa ja lisäsivät harkintaa.<br />
Uutisissa arveltiin, että muita kuolonuhreja ei välttämättä ole, mutta<br />
ampuja on ampunut itseään. Hietamäki kertoo, että silti oli tunne,<br />
että ryhmää ehkä sittenkin tarvitaan.<br />
Hietamäki soitti tämän jälkeen uudelleen Kauhajoelle Ala-Prinkkilälle,<br />
joka kehotti ryhmää lähtemään. Jos lähtö olisi turha, se olisi<br />
kuitenkin hyvä harjoitus. Ala-Prinkkilä ehdotti, että Hietamäki voisi<br />
tulla, mikäli mahdollista, jo ennen muuta HeHu-ryhmää klo 14<br />
alkavaan työntekijäkokoukseen. Puhelun jälkeen Hietamäki pyysi<br />
diakoniajohtaja Sirpa Tirriä ja paikalle saapunutta pastori Eija Kasaria<br />
jatkamaan ryhmän kokoamista. Alustavasti oli sovittu, että<br />
ryhmä pääsisi noin klo 14 liikkeelle kohti Kauhajokea. Hietamäki<br />
itse kiirehti Ala-Prinkkilälle soittamansa puhelun jälkeen omaa<br />
lähtöään ja ilmoitti kirkkoherra Koskelalle, että aikoo mennä edeltä<br />
omalla autolla. Koskela kysyi mahdollisuutta lähteä Hietamäen<br />
kanssa jo etujoukkona Kauhajoelle ja he lähtivät edeltä liikkeelle<br />
noin klo 12.50.<br />
Automatkalla he soittivat useita valmistelevia puheluita koskien<br />
kirkon ovien avaamista, sairaalan valmiutta kirkollisen työn näkö-<br />
kulmasta ja tiedottamista. Etujoukko saapui Kauhajoelle klo 14,<br />
jossa seurakunnan työyhteisö oli jo koolla. Kirkkoherra Ala-Prinkkilä<br />
oli vielä ensimmäisessä virallisessa tiedotustilaisuudessa, josta<br />
hän saapui noin klo 14.15. Ala-Prinkkilä toi tullessaan työyhteisöön<br />
tiedon, että uhreja on ainakin kahdeksan tai yhdeksän ja<br />
ampuja on ampunut itseään, mutta on yhä elossa ja häntä ollaan<br />
siirtämässä Tampereelle hoidettavaksi. Ala-Prinkkilä kertoi myös,<br />
että on ilmoittanut tiedotusvälineille, että Kauhajoen kirkossa on<br />
illalla hartaus tapahtumiin liittyen klo 19 ja piispa on tulossa mukaan<br />
tilaisuuteen.<br />
Samassa kokouksessa Hietamäki kertoi seurakunnan työtovereille<br />
HeHu-ryhmän tulevan oman väen tueksi. Ryhmässä tulisi olemaan<br />
noin 10 henkilöä, pappeja, diakoneja ja nuorisotyöntekijöitä.<br />
Hän kertoi myös periaatteesta, että seurakunnan työntekijöiden<br />
jakaantuessa ryhmiin, voi mukaan tulla HeHu-työntekijä niin, että<br />
jokaisessa ryhmässä on paikallista tuntemusta ja ulkopuolinen tuki.<br />
Vielä klo 14 kokouksessa Ala-Prinkkilä antoi illan hartaushetkeä<br />
koskevan suunnittelun tehtäväksi kanttori Helena Ala-Prinkkilälle<br />
ja pastori Antti Ala-Oppalle. Vaasan kirkkoherra lupasi olla myös<br />
mukana suunnittelussa.<br />
Seurakunnan työntekijältä tuli Hietamäelle tieto, että tapahtumakoulun<br />
läheisyydessä oli runsaasti SPR:n kriisityöntekijöitä. Tämä<br />
auttoi kohdistamaan seurakunnan ja HeHu-ryhmän voimavaroja iltaan.<br />
Samalla sovittiin, että seurakunnan nuorisotila on koko ajan<br />
auki ja nuorisotyönohjaajat ovat siellä kohtaamassa nuoria. Hietamäki<br />
kävi myös itse muutaman kerran iltapäivän aikana nuorisotiloilla.<br />
Seuraava tiedotustilaisuus alkoi klo 15 ja Ala-Prinkkilä pyysi Hietamäen<br />
mukaan tilaisuuteen, jos tarvittaisiin tiedottamista HeHusta.<br />
26 27
Tiedotustilaisuus alkoi noin 15 minuuttia myöhässä ja sen alkua<br />
odotellessa toimittajat kysyivät Hietamäeltä HeHu -toiminnasta.<br />
Samaan aikaan Ala-Prinkkilä antoi muita haastatteluja. Tiedotustilaisuus<br />
kesti noin 15 minuuttia ja siellä kerrottiin, että tapahtumakoulusta<br />
selvinneet on siirretty kauppaoppilaitoksen tiloihin ja<br />
he saavat tukea ammattihenkilöiltä.<br />
Hietamäki muistaa lämmöllä, miten Kauhajoen terveyskeskuksen<br />
lääkäri Kirsti Kähärä kävi kiittämässä siitä, että HeHu-ryhmä oli tulossa<br />
tueksi.<br />
Tällä välin HeHu-ryhmä oli saapunut Kauhajoelle. He olivat yrittäneet<br />
tavoittaa Hietamäkeä, mutta tiedotustilaisuuden vuoksi hän<br />
ei voinut vastata puheluihin. Yhteys syntyi heti tiedotustilaisuuden<br />
jälkeen ja ryhmä kertoi jalkautuneensa kartoittamaan tarvetta ja<br />
olivat saapumassa pian seurakuntakeskukseen.<br />
Jälkikäteen on jonkin verran pohdittu HeHun työntekijöiden turvallisuutta.<br />
Heidän esimiehensä joutui pohtimaan ryhmän lähettämistä<br />
kauas oman seurakunnan ulkopuolelle tilanteessa, jossa täyttä<br />
varmuutta tilanteesta paikan päällä ei vielä ollut.<br />
Hietamäki kävi paluumatkalla tiedotustilaisuudesta Ala-Prinkkilän<br />
kanssa keskustelun median toimimisesta illan hartaudessa kirkossa.<br />
Ala-Prinkkilä päätti, että median kuvaajat ohjataan kirkon takaosassa<br />
sijaitsevalle parvelle. Näin kenenkään surevan kasvoja ei<br />
kuvattaisi edestä päin. Perille saavuttuaan kirkkoherra pyysi seurakunnan<br />
tiedottaja Raija Kumpulaa tekemään kuvaajia ohjaavia<br />
kylttejä kirkkoon iltaa varten.<br />
Ruokailun yhteydessä noin klo 17 oli kokous, johon seurakunnan<br />
oman väen lisäksi osallistui HeHu ryhmä. Aterian lomassa käytiin<br />
tilannetta läpi ja klo 18 oli sovittu kaikkien työntekijöiden kokoontuminen<br />
kirkkoon, jolloin myös piispan oli tarkoitus olla jo<br />
paikalla. Ala-Prinkkilän palattua klo 18 alkaneesta tiedotustilaisuudesta,<br />
oli yhteinen palaveri kirkon sakastissa. Palaverin jälkeen seurakunnan<br />
työntekijät ja HeHulaiset jaettiin työpareiksi ja ryhmiksi<br />
eripuolille kirkkoa. Tarkoitus oli olla kattavasti eri puolilla kirkkoa<br />
näkyvissä, että yhteyden otto olisi helppoa. Lisäksi oli sovittu, että<br />
seurataan jos tilaisuuden aikana ilmenisi jollakin ihmisellä äkillistä<br />
avun tarvetta.<br />
Hartaustilaisuus alkoi klo 19 ja kirkko tuli lähes täyteen. Siellä oli<br />
noin 700 ihmistä. Parvi täyttyi median edustajista. Heitä ohjasivat<br />
kirkkoherra Krister Koskela ja hiippakuntadekaani Paavo Haapakoski.<br />
Hartauden jälkeen monet ihmiset hakeutuivat toinen toistensa läheisyyteen<br />
ja olkapäille lohduttaen, itkien ja surren tapahtunutta.<br />
Hehulaiset tarjosivat mahdollisuutta keskusteluun olemalla lähellä<br />
ja läsnä. Hehulaiset kävivät joitakin keskusteluja, mutta suurin osa<br />
ihmisistä tukeutui omiin läheisiinsä ja oman seurakunnan tutumpiin<br />
työntekijöihin.<br />
Illalla joukko hajaantui Kauhajoelle. Yhteenvetokokous päivästä<br />
oli klo 21.30 seurakuntatalolla. Siellä päätettiin, ketkä HeHu-ryhmästä<br />
ja Kauhajoen seurakunnan työntekijöistä jäävät yöksi kirkkoon.<br />
Myös muutama seurakunnan vapaaehtoinen ilmoittautui<br />
joukkoon. Yön aikana kirkossa kävi noin 10 henkilöä, joissa mukana<br />
oli toimittajia ja muutama yksittäinen hiljentymistä ja lohtua<br />
kaipaava. Aamulla klo 8 viimeiset HeHu-ryhmäläiset lähtivät takaisin<br />
Vaasaan.<br />
28 29
5. LAPUAN HIIPPAKUNTA<br />
Lapuan hiippakunta on ollut koko hankkeen ajan hyvin keskeinen<br />
toimija. Hiippakunnan tuomiokapituli on piispan työpaikka.<br />
Kapitulissa hiippakuntadekaani johtaa käytännön hiippakuntatyötä.<br />
Kauhajoen koulusurmien vaikutukset levisivät laajasti koko<br />
Lapuan hiippakunnan alueelle. Hyvin nopeasti selvisi, että mikään<br />
seurakunta ei yksin voi hahmottaa kokonaiskuvaa ja eri seurakuntien<br />
avun tarvetta. Siksi hiippakunta ryhtyi koordinoimaan koko<br />
jälkihoitohanketta. Tämä perusratkaisu on merkittävästi ohjannut<br />
koko Kirkon Kauhajoki-hankkeen työtä.<br />
Piispa ja dekaani lähtivät Kauhajoelle<br />
Tieto koulusurmista tuli Lapuan hiippakunnan tuomiokapituliin<br />
melko pian tapahtumien käynnistyttyä. Osa työntekijöistä oli lounaalla<br />
Lapuan kristillisellä opistolla, josta palattiin kapituliin ripeästi<br />
tiedon saavuttua.<br />
Lapuan hiippakunnassa on useiden vuosien ajan toiminut työryhmä,<br />
joka on edistänyt seurakuntien kriisiosaamista. Myös hiippakunnan<br />
omia varautumisen toimia oli mietitty ja kriisiviestintäsuunnitelma<br />
oli ennen tapahtumia uudistettu, mutta Kauhajoen<br />
tapahtumat yllättivät silti ja arkipäivä muuttui kerralla tiiviiksi<br />
toiminnaksi. Kaikkiin tapahtuneen vaatimiin toimiin ei kapitulissa<br />
oltu varauduttu. Tuomiokapitulin kriisitoiminnan johtaminen ja<br />
työnjako ja kriisisuunnitelmat on tarkistettu ja pohdittu uudelleen<br />
koulusurmatapahtumien seurauksena.<br />
Piispa Simo Peura ja hiippakuntadekaani Paavo Haapakoski lähtivät<br />
yhteisen päätöksen jälkeen Kauhajoelle. Ennen Kauhajoelle lähtöä<br />
oli reagoitava moneen pyyntöön ja kerättävä tietoa tapahtuneesta.<br />
Hiippakuntasihteereistä Eija Harmanen, jonka työhön kuului seurakuntien<br />
viestinnän tukeminen ja oppilaitosyhteistyö, lähti myös<br />
Kauhajoelle. Hän meni paikalle eri kyydillä, kuin piispa ja dekaani.<br />
Harmanen asui Ilmajoella ja jo melko varhain hänelle selvisi mm.<br />
nuorten lähettämien viestien kautta, että tapahtunut koskisi erityisesti<br />
myös Ilmajokea.<br />
Ennen Kauhajoelle lähtöä piispa valmisteli iltahartauden radioon ja<br />
hän kävi nauhoittamassa sen Seinäjoen YLE:n toimituksessa. Hartauden<br />
valmisteluvaiheessa noin klo 13 hän oli yhteydessä kirkon<br />
tiedotuskeskuksen radiotoimituksen toimituspäällikkö Anneli Vartiaiseen.<br />
Piispa piti päivän aika myös yhteyttä Kauhajoen kirkkoherraan<br />
Jouko Ala-Prinkkilään ja pyysi Vaasan HeHu-ryhmän johtoa ja Kauhajoen<br />
kirkkoherraa yhdessä neuvottelemaan HeHu-ryhmän kutsumisesta<br />
Kauhajoelle. Kirkkoherra Ala-Prinkkilä kutsui ryhmän.<br />
Piispa oli Kauhajoella paikalla noin klo 17 alkaen ja piti Kauhajoen<br />
iltakirkossa puheen radioiltahartauden pohjalta. Iltakirkon jälkeen<br />
piispa tapasi muutamia uhrien omaisia seurakuntatalolla. Piispa oli<br />
päivän aikana yhteydessä myös arkkipiispa Jukka Paarmaan, jonka<br />
hän tavoitti Venäjältä. Yhdessä he neuvottelivat kokonaiskirkon<br />
menettelytavoista uudessa tilanteessa. Tämä oli tärkeä myös työnjaollisesti.<br />
Piispa oli yhteydessä myös kirkkohallituksen kansliapäällikköön<br />
Risto Junttilaan.<br />
Ennen iltakirkkoa hiippakuntadekaani Haapakoski ja hiippakuntasihteeri<br />
Harmanen tapasivat ihmisiä Kauhajoen kirkon pihalla.<br />
Tärkeitä olivat heidän kontaktinsa myös seurakunnan työntekijöihin.<br />
He tunsivat hyvin koolle tulleet kirkon työntekijät ja saattoivat<br />
näin rohkaista työntekijöitä ensimmäisenä iltana.<br />
30 31
Seuraavan sunnuntain jumalanpalveluksen suunnittelu ei ollut piispan<br />
aikataulun kannalta selvä asia. Aluksi oli ajatus, että piispa ei<br />
voi olla sunnuntain muistojumalanpalveluksessa mukana koska hänen<br />
ohjelmassaan oli piispantarkastus Petäjäveden seurakunnassa.<br />
Tämä päätös muutettiin heti seuraavana aamuna. Piispan loppuviikon<br />
työt menivät muutetuilla aikatauluilla. Petäjäveden piispantarkastusohjelma<br />
mukautettiin uuteen tilanteeseen ja pappisasessori<br />
Jukka Kuparinen jatkoi siellä työn loppuun. Piispa valmisteli<br />
muiden töiden rinnalla messua yhdessä Kauhajoen seurakunnan<br />
työntekijöiden kanssa. Saarnan valmistuttua se käännettiin myös<br />
englanniksi, ja jaettiin tiedotusvälineille etukäteen. Jo ennen viikonloppua<br />
tuli tieto, että tasavallan presidentti Tarja Halonen keskeyttää<br />
valtiovierailun ja saapuu muistojumalanpalvelukseen sunnuntaina<br />
Kauhajoelle.<br />
Jälkikäteen piispa Simo Peura on kuvannut ajatuksia ensimmäisen<br />
tapahtumaviikon jälkeen. Ajat palaavat mieleen raskaina piispan<br />
muistoissa. Hän huomasi jälkeenpäin pohtineensa, miten viikko oli<br />
äärimmäisen uuvuttava. Vastaavaa hän ei ollut kokenut koko virkauransa<br />
aikana. Hänen perheessään on kouluikäisiä lapsia ja myös<br />
heidän kysymyksensä oli kohdattava ajan kanssa. Ensimmäinen<br />
viikko jätti paljon jatkopohdintaa. Tämä käy ilmi piispan seuraavien<br />
viikkojen puheenvuoroissa. Tuomiokapitulissa syntyi ajatus<br />
HeHu-toiminnan tehostamisesta Lapuan hiippakunnan alueella ja<br />
tuomiokapitulin sisäisen kriisivalmiuden tarkistamisesta. Piispan<br />
piti myös huolehtia, että Kauhajoen teemat eivät sitoisi kaikkia ajatuksia,<br />
ettei ajatus takertuisi vain tapahtumiin, vaan niistä pääsisi<br />
myös eteenpäin. Kauhajoen tapahtumiin piispa on kuitenkin palannut.<br />
Hän on kohdannut omaisia Kauhajoen kirkossa ensimmäisen<br />
vuosipäivän jälkeen ja erikseen kirkon hankkeen järjestämässä<br />
vertaistukiviikonlopussa syksyllä 2010.<br />
Hiippakuntasihteeri Harmanen palasi heti keskiviikkoaamuna<br />
Kauhajoelle seurakunnan työyhteisön kokoukseen, jossa pohdittiin<br />
seuraavia toimia. Harmanen pyydettiin mukaan tiedotteiden<br />
tekoon ja muutenkin viestinnän tueksi. Harmanen palasi vielä perjantaina<br />
viestinnän tueksi Kauhajoelle. Lähestyvä muistojumalanpalvelus<br />
vaati monia käytännön toimia seurakunnan tiedottajalta<br />
ja työruuhka oli melkoinen. Vielä lauantaina valmisteltiin viimeisiä<br />
ohjeistuksia ja kylttejä kirkkoon. Sunnuntaina Harmanen oli ohjaamassa<br />
median edustajia.<br />
Eija Harmanen kokosi keskiviikkona tietoja lähiseurakuntien suruhartauksista,<br />
kirkkojen aukioloista ja päivystyksistä ja koulukäynneistä<br />
koko hiippakunnan alueelta. Näistä laadittiin tiedote.<br />
Harmanen osallistui torstai-illan suruhartauteen myös Ilmajoen kirkossa,<br />
jossa oli paljon surevia ihmisiä, omaisia ja menehtyneiden<br />
ystäviä koolla. Suruperheiden kohtaaminen oli hyvin koskettavaa,<br />
kun tuohon mennessä oli jo selvinnyt tuttujen nuorten kohtalo. He<br />
olivat Harmasen omien nuorten kanssa samaa ikäluokkaa.<br />
6. KIRKKOHALLITUS<br />
Kirkkohallituksen tehtävänä on huolehtia kirkon yleisestä kokonaishallinnosta.<br />
Kirkkohallitus sijaitsee Helsingissä ja se jakaantuu<br />
eri kirkon työmuotoja koordinoiviin osastoihin. Kirkon tiedotuskeskuksessa<br />
on laadittu oman toimialan osalta kooste päivän tapahtumista<br />
ja sitä on hyödynnetty seuraavassa kuvauksessa. Joitakin<br />
yksityiskohtia on tarkistettu silloiselta kansliapäälliköltä Risto<br />
Junttilalta.<br />
32 33
Tieto liikkui Lapuan ja Helsingin väliä<br />
Kirkkohallituksen työtä Helsingissä johti syksyllä 2008 kansliapäällikkö<br />
Risto Junttila. Hän oli n. klo 12 aikaan hammaslääkärin<br />
odotushuoneessa, kun hän sai tekstiviestin sisäisen hälytysjärjestelmän<br />
mukaan kirkon tiedotuskeskuksen TV ja AV- toimituksen<br />
päälliköltä, Juha Rajamäeltä. Kansliapäällikkö lähti välittömästi<br />
Kirkkohallitukseen ja tiedotuskeskuksen tiloihin, jossa koottiin<br />
tietoa tapahtuneesta.<br />
Kansliapäällikkö soitti pian piispa Simo Peuralle ja he sopivat, että<br />
Lapuan hiippakunnan kapituli ottaa piispan johdolla hallintaansa<br />
koko kirkollisen operoinnin. Puhelussa on sovittu, että kirkkohallitus<br />
pyrkii olemaan tukena ja apuna kapitulin väelle.<br />
Tämän jälkeen opetusministeriön valmiuspäällikkö oli yhteydessä<br />
kansliapäällikköön. Hän kysyi miten kirkko on aloittanut kriisitoimintansa.<br />
Kansliapäällikön vastaukset välittyivät samassa huoneessa<br />
olleelle opetusministerille.<br />
Tämän jälkeen järjestettiin Kirkkohallituksessa kriisipalaveri, jossa<br />
sovittiin, että Juha Rajamäki kokoaa tietoa ja pitää kansliapäällikön<br />
ajan tasalla tapahtumista.<br />
Myöhemmin iltapäivällä kansliapäällikkö oli vielä Simo Peuran<br />
kanssa puhelinyhteydessä ja kertoi, mitä kirkkohallituksessa Helsingissä<br />
oli tehty. Samalla hän kertoi kuinka piispaan tullaan olemaan<br />
yhteydessä tiedotukseen liittyvissä kysymyksissä Kirkon tiedotuskeskuksen<br />
taholta ja kuinka valtiovalta tulee olemaan myös<br />
suoraan yhteydessä Lapuan tuomiokapituliin. Tiedonvaihto Lapuan<br />
kapitulin ja kirkkohallituksen välillä toimi ensimmäisen vuorokauden<br />
aikana ilmeisen hyvin näiden puhelinyhteyksien kautta.<br />
Kirkkohallituksessa oli tietoa siitä, mitä paikan päällä tehdään.<br />
Kirkon tiedotuskeskus muutti viikon hartausohjelmia ja valmisteli<br />
suruhartaudet yhteistyössä YLE:n kanssa. Myös tiedotuskeskuksen<br />
oma toimittaja lähti Kauhajoelle. Siellä hän oli Kauhajoen seurakunnan<br />
tukena ja pystyi auttamaan sekä kotimaisia että ulkomaisia<br />
toimittajia heidän työssään.<br />
Kansliapäällikkö soitti ja informoi arkkipiispaa siitä, mitä kirkkohallituksessa<br />
oli tehty ja miten jatkossa aiottiin toimia. Myös yhteys<br />
opetusministeriöön jatkui päivän aikana.<br />
Ensimmäisen vuorokauden jälkeen kansliapäällikkö oli usein yhteydessä<br />
piispa Simo Peuran ja hiippakuntadekaani Paavo Haapakosken<br />
kanssa jatkotoimista. Keskustelut johtivat lopulta siihen, että<br />
Lapuan hiippakunta anoi hankeavustusanomuksella rahaa jälkihoitotyöhön<br />
kirkkohallitukselta. Hakemuksen saatuaan kansliapäällikkö<br />
valmisteli lokakuun 21. päivän täysistunnolle esityksen Kauhajoen<br />
jälkihoidosta. Päätös tehtiin saman tien ja se on luettavissa<br />
Kirkkohallituksen täysistunnon pöytäkirjasta 21.10.2008 § 208.<br />
Kirkon tiedotuskeskus<br />
Kirkon tiedotuskeskus (KT) on kirkkohallituksen osasto Helsingissä,<br />
joka vastasi tapahtuman aikana kirkon tiedotuksesta ja viestinnästä.<br />
Kauhajoen koulusurmat näkyivät nopeasti evl.fi -verkkosivuilla.<br />
Surun kallankukan kuva nostettiin pian tapahtumien jälkeen<br />
etusivulle. Johtoryhmä kokoontui noin klo 12. Tämän jälkeen<br />
verkon etusivu riisuttiin kriisimuotoon. Päivän sana vaihdettiin<br />
paremmin tilanteeseen sopivaksi. Yhteydenottoja tiedotuskeskuksesta<br />
lähti ja niitä tuli paljon. Kauhajoen seurakuntaan ja Lapuan<br />
hiippakuntaan oli saatu nopeasti yhteys. Yhteydet saatiin myös<br />
Nuorten keskukseen ja Pekka Nummelaan, joka vastasi ammattikasvatussektorin<br />
oppilaitostyöstä sekä kirkkohallituksen omalle<br />
34 35
kasvatuksen ja nuorisotyön väelle. Poikien ja tyttöjen keskukseen<br />
(PTK) oltiin myös yhteydessä.<br />
Radiohartauksien uusimista alettiin valmistella alkuiltapäivästä.<br />
Yhteydenotot Pohjanmaan Yleen ja piispa Simo Peuraan ja Seinäjoen<br />
seurakunnan kirkkoherraan Tapio Luomaan varmistivat, että<br />
uudet hartaudet radioon saadaan illaksi ja aamuksi. Simo Peuran<br />
iltahartaus ja Tapio Luoman aamuhartaus ovat raportin liiteosassa<br />
(LIITE 2 ja 3). Klo 14 jälkeen oli valmiina oppilaitospastori Markku<br />
Orsilan puhelinhaastattelu ja se julkaistiin pod.fi:ssä.<br />
Yhteydessä oltiin myös Ylen TV 1:een, jonne viestitettiin päätös<br />
Pisara-ohjelman vaihtamisesta. Arkkipiispa Jukka Paarmalta pyydettiin<br />
uutta rukoustekstiä ja yksi tiedottaja oli yhteydessä suuriin<br />
seurakuntiin koko Suomessa tietojen keräämiseksi avoinna olevista<br />
kirkoista ja suunnitelluista suruhartauksista. Noin klo 16 oli annettu<br />
tiedote, jossa olivat mukana jo arkkipiispan surunvalittelut<br />
ja tietoa, miten kirkot ovat auki. Rukous oli mukana lohdutuksen<br />
sanana tiedotteessa.<br />
Myös radion hartaat sävelet päätettiin laittaa paremmin sopivaksi.<br />
Pastori Samuli Korkalainen lähti Yleen tekemään uudet ohjelmat.<br />
Puoli viiden aikoihin lähti Helsingin sanomien mielipidepalstalle<br />
sairaalasielunhoidon johtajan Kirsti Aallon ja kasvatus- ja nuorisotyön<br />
johtajan Marja-Leena Toivasen kirjoitus.<br />
Ennen klo 19 lähti tiedote, jossa kerrottiin Palvelevan puhelimen<br />
olevan avoinna klo 18–01. Kirkkoherra Reijo Liimatainen järjestettiin<br />
yöradioon.<br />
Keskiviikkona lähti puolen päivän jälkeen tiedote, jossa oli koottuna<br />
uskontojen johtajien suruvalittelut ja tieto kuurojen käytettävissä<br />
olevista papeista.<br />
Jo ensimmäisenä päivänä käynnistyivät myös seuraavan sunnuntain<br />
muistojumalanpalveluksen valmistelut, jotka olivat KT:n väelle<br />
iso ponnistus. KT on koonnut omista toimistaan listaa asioista,<br />
joita Kauhajoen kokemukset opettivat. Osa on teknisiä huomioita<br />
ja liittyvät KT:n sisäiseen toimintaan. Myönteistä oli, että seurakunnat<br />
ja monet muut kirkon tahot alkoivat itse toimittaa tietoa<br />
tapahtumista ja suunnitelmistaan kriisin aikana. Joitakin käytäntöjä<br />
on tarkistettu Kauhajoen jälkeen, mutta kaiken kaikkiaan oikea<br />
taitaa olla kuvaus, jossa KT:n toimintaa kuvattiin sanoilla ”hyvin<br />
kuitenkin meni.”<br />
7. SEINÄJOEN SEURAKUNTA JA KORKEAKOULUPASTORI<br />
Tapahtumakoulu on yksi Seinäjoen ammattikorkeakoulun toimipiste.<br />
Pääosa ammattikorkeakoulun opiskelijoista ja henkilökunnasta<br />
toimii Seinäjoella. Tästä syystä Seinäjoen seurakunta ja Seinäjoen<br />
ammattikorkeakoulu ovat yhdessä perustaneet korkeakoulupastorin<br />
viran. Pastorin toimialueena ovat kaikki Seinäjoen ammattikorkeakoulun<br />
toimipisteet. Tämän tiiviin yhteistyön vuoksi<br />
monet Seinäjoen seurakunnan ja korkeakoulupastorin toimet on<br />
kuvattu tässä samassa luvussa. Yhtymäkohtia on monta, koska syksyllä<br />
2008 virassa toimi Markku Orsila. Hänestä tuli myöhemmin<br />
Kirkon Kauhajoki-hankkeen vastaava työntekijä.<br />
Missä papin pitäisi olla?<br />
Tiistaiaamuna korkeakoulupappi otti osaa SeAMK:n hyvinvointityöryhmän<br />
kokoukseen, jossa pohdittiin hyvinvointikyselyn lähettämistä<br />
opiskelijoille. Kyselyssä oli tarkoitus mm. kysyä kenen<br />
toivottaisiin puuttuvan tilanteeseen, kun opiskelijoilla herää huoli<br />
toisesta opiskelijasta.<br />
36 37
Tuon kokouksen jälkeen oppilaitoksen papilla oli omassa työhuoneessaan<br />
palaveri. Palaverin keskeytti vararehtori Jouni Niskasen<br />
puhelu, heti klo 11 jälkeen, jossa hän kertoi, että Kauhajoella ammutaan.<br />
Hän pyysi pappia luokseen toimistolle.<br />
Toimistolla seurattiin uutisia radiosta, TV:stä ja netistä. Koolla olleet<br />
suunnittelivat yhdessä mitä tiedotteeseen henkilökunnalle<br />
laitetaan. Sisäisiä sähköpostitiedotteita lähti iltapäivän mittaan<br />
useita.<br />
SeAMK:n keskustoimistolle Orsila lupasi palata myöhemmin, mutta<br />
hän päätti välillä lähteä Seinäjoen keskussairaalaan. Kuvitelma<br />
oli siinä vaiheessa se, että sairaalaan Seinäjoelle tuodaan kohta<br />
paljon loukkaantuneita ja sinne alkaa virrata myös opiskelijoita ja<br />
uhrien omaisia. Kauhajoelle ei tästä syystä tuntunut olevan kiirettä<br />
lähteä ja sinne lähti SeAMK:n muuta henkilökuntaa.<br />
Ennen sairaalaan lähtöä ja matkalla Orsila soitti Seinäjoen seurakunnan<br />
kirkkoherra Tapio Luomalle. Tilannetta tarkasteltiin ja<br />
päätettiin, että Luoma soittaisi Kauhajoen kirkkoherra Jouko Ala-<br />
Prinkkilälle. Kirkkoherrat saivatkin yhteyden tosiinsa ja Luoma tarjosi<br />
tukea Seinäjoelta, jos sitä tarvittaisiin.<br />
Orsila sai myös yhteydenottoja Seinäjoen seurakunnan työntekijöiltä,<br />
jotka lupasivat olla käytettävissä, jos tilanne vaatii. Tapio<br />
Luoma ja osa muistakin työntekijöistä kysyi oppilaitospapin mielipidettä<br />
siitä, onko Seinäjoella syytä pitää kirkossa jokin hartaus.<br />
Orsila oli epätietoinen ja sanoi, että kirkon ovet on syytä avata,<br />
mutta hän ei näillä tiedoilla ole varma hartauden tarpeellisuudesta.<br />
Onneksi Seinäjoen seurakunnassa kypsyi nopeasti iltapäivän<br />
kuluessa päätös pitää myös hartaus. Lakeuden Ristissä oli hartaus<br />
tiistaina ja keskiviikkona klo 18 ja kirkko oli auki hiljentymistä var-<br />
ten klo 21 asti. Lakeuden Ristin pihaan seurakunta rakensi myös<br />
paikan muistokynttilöille.<br />
Orsila oli aiemmin ollut sairaalassa papin viran sijaisuudessa töissä.<br />
Talo ja osa ihmisistä olivat ennestään hänelle tuttuja. Sairaalassa<br />
olikin jo valmiutta kohotettu ja korkeakoulupappi liittyi sairaalapappien<br />
joukkoon, joka oli valmiudessa kohtaamaan ihmisiä henkisen<br />
ensiavun (HEA) ryhmän kanssa. Pian alkoi sairaalan tiedotustilaisuus<br />
terveysteknologiakeskus Mediwestissä. Osa paikalla<br />
olleista lähti sinne, kun omaisia ei ollut saapunut sairaalaan kovin<br />
monta. Pian alkoi selvitä, että sairaalaan oli tullut vain vähän loukkaantuneita,<br />
kaksi haavoittunutta, joista toinen oli ampuja. Heidät<br />
oli lähetetty Tampereelle jatkohoitoon. Suurta omaisten ryntäystä<br />
ei olisi tulossa.<br />
Sairaalan tilanteen selvittyä korkeakoulupappi palasi koululle. Samaan<br />
aikaan SeAMK:n terveysalan yksikössä oli meneillään poliisi-operaatio,<br />
jossa koulua eristettiin uhkaustekstiviestien vuoksi.<br />
Operaatio oli käynnissä uhkaavien viestien vuoksi, joita liikkui<br />
nuorten keskuudessa nopeasti. Osa oli hyväntahtoisia varoitusviestejä,<br />
osa viesteistä oli todennäköisesti lähetetty tahallisesti sekaannusta<br />
aiheuttamaan.<br />
Tiedote seuraavaksi aamuksi<br />
Korkeakoulupappi ehdotti SeAMK:n toimistolla, että hän voisi<br />
laatia pohjatekstin tiedotteeseen, joka lähetettäisiin opettajille<br />
seuraavaa aamua varten. Vararehtori Jouni Niskanen hyväksyi ehdotuksen.<br />
Tällä välin oli päätetty jo koulutuskuntayhtymän toimipisteiden<br />
sen päivän opiskelujen päättämisestä sekavien uhkausviestien<br />
vuoksi. Aamuun oli valmista materiaalia Orsilalla melko<br />
runsaasti. Jo silloin oli kirkon nettisivuilla materiaalia ja muuta<br />
38 39
oppilaitospappien lähettämää pohjamateriaalia tuli päivän aikana<br />
sähköpostiin melko runsaasti. Orsila kokosi ohjeluonnoksen seuraavaksi<br />
aamuksi ja vararehtorin kanssa ohje käytiin läpi. Ohje lähetettiin<br />
SeAMK:n henkilökunnalle klo 17.45. Ohjeessa neuvottiin<br />
ottamaan tapahtuma reilusti puheeksi luokan kanssa heti aamusta.<br />
Opettajien kanssa on voitu jälkikäteen keskustella ohjeesta. Osan<br />
mielestä se oli hyvin tarpeellinen, osa piti ohjeita liian yksityiskohtaisina.<br />
Omaakin harkintaa osaavat ammattikasvattajat käyttää.<br />
Myöhemmin arvioiden ohjeet olivat toimivat, mutta niissä on nyt<br />
jälkikäteen luettuna koomisiakin kohtia. Opettajia neuvottiin pitämään<br />
hiljainen hetki, jonka sopivaksi mitaksi ehdotettiin noin<br />
kahta minuuttia. Ajan jälkeen lukee: ”Katso kellosta.”<br />
Ohjeen alussa pyrittiin perustelemaan, miksi ohje on annettu ja aamulla<br />
24.9 asiasta on hyvä keskustella.<br />
Normaalin opetuksen sijasta päivän ensimmäisillä tunneilla<br />
on tärkeää keskustella ohjatusti Kauhajoen oppilaitoksessa<br />
tapahtuneesta ampumavälikohtauksesta, sen vakavuudesta ja<br />
herättämistä tunteista ja kysymyksistä. Joissakin luokissa asian<br />
käsittely voi viedä enemmän aikaa ja toisissa ryhmissä asia saatetaan<br />
käsitellä lyhyestikin.<br />
Miksi Kauhajoen oppilaitoksen onnettomuuden käsittely meidän<br />
oppilaitoksessamme opiskelijoiden/oppilaiden kanssa on<br />
tärkeää?<br />
Tämän laajuinen kouluampumavälikohtaus tapahtui Suomessa<br />
nyt toisen kerran.<br />
– Tapahtunut koskettaa suoraan ja aivan läheltä.<br />
– Ampuminen tapahtui koulussa kesken koulupäivän.<br />
– Kuolleet uhrit ovat satunnaisia opiskelijoita.<br />
– Osa vammautui fyysisesti – moni kärsii henkisesti<br />
– Tapahtuneella on satoja välillisiä uhreja.<br />
– tekijä on SeAMK:n opiskelija.<br />
– Monella opiskelijalla voi olla suuri huoli läheisistään ja tuttavistaan<br />
– Monet voivat olla asianosaisia<br />
– Tapahtunut täyttää median tiedotteet ja joissakin alun epämääräiset<br />
tiedot synnyttävät yleistä huolta ja hätää<br />
– Tapahtuneeseen sisältyy internetin mahdollistaman nopean<br />
tiedonvälityksen ja sivustojen vuoksi nuoria erityisesti kiinnostavia<br />
piirteitä<br />
Aloitus:<br />
Totea, että tällä tunnilla käsittelemme eilen Kauhajoella sattunutta<br />
onnettomuutta.<br />
Anna aikaa opiskelijoiden kysymyksille. Kiire ei ole muutenkaan<br />
vastaamaan nopeasti.<br />
Kerro tunnin alkuun, että tämän tilaisuuden päätteeksi pidetään<br />
hiljainen hetki.<br />
Lisäksi ohje listaa asioita, joita on hyvä käsitellä:<br />
– voit soittaa tilanteeseen sopivaa musiikkia esim. cd–soittimella<br />
– kertaa mediatiedon perusteella mitä tapahtui ja missä (vainajien<br />
ja loukkaantuneiden määrä)<br />
– Kysele, miten opiskelijat itse saivat ensi tiedon tapahtuneesta,<br />
missä olivat tuolloin. Miltä tiedon saaminen tuntui?<br />
– Miten asia koskettaa meidän kouluamme ja opiskelijoita<br />
(kertaa mediassa esiintynyt tieto)?<br />
40 41
– Kysy, millä tavalla asia koskettaa tämän luokan opiskelijoita.<br />
Kerro, ettei ole velvollisuutta vastata tai puhepakkoa, mutta<br />
jaa selvästi vuorot vastata ja kertoa niille, jotka haluavat.<br />
– Opiskelijat saattavat esittää kysymyksiä siitä, voiko vastaavaa<br />
tapahtua meidän koulussamme, käsitelkää myös sitä.<br />
– Osa kysyy: Olisiko tällaisen voinut estää? Miten? Tätäkin saa<br />
pohtia, vaikka vastauksia ei juuri ole valmiina.<br />
– Anna mahdollisuus niille kysymyksille joita jää. Kysy esim:<br />
Mitä kysymyksiä haluatte vielä tässä tilanteessa tuoda esiin?<br />
Asian käsittelyn jälkeen annetaan ohjeet hiljaiseen hetkeen luokassa.<br />
Tässä kohtaa ohje on turhan tarkka. Opettajille hiljaiset hetket<br />
eivät ole vieras asia. Ohjeessa on esimerkkitekstinä Lassi Nummen<br />
runo ja linkki kirkon kriisisivuille, josta voi löytää vaihtoehtoisia<br />
tekstejä.<br />
Ohjeen lopussa annetaan psykologin ja papin ja muiden keskeisten<br />
tahojen yhteystietoja ja kehotetaan pitämään pieni tauko. Vararehtori<br />
lupaa myös antaa myöhemmin lisää tietoa asioista.<br />
Ainoa haastattelu, jonka oppilaitospappi antoi tapahtumapäivänä,<br />
oli lyhyt puhelinhaastattelu Ylen uutistoimiston päällikölle Timo<br />
Huoviselle. Pyyntöjä tuli ainakin Radio Deistä ja muutamalta lehdeltä,<br />
lisäksi uutistoimisto BBC:ltä soitettiin illalla korkeakoulupapin<br />
kotipuhelimeen.<br />
Kirkkoherra Tapio Luomaa pyydettiin Kirkon tiedotuskeskuksesta<br />
valmistamaan Yle ykkösen radioaamuhartaus. Luoma nauhoitti<br />
hartauden ja se on raportin liiteosassa. (LIITE 3)<br />
Orsila ajoi ennen iltakirkkoa Kauhajoelle. Kirkon pihalla hän tapasi<br />
surevia ihmisiä ja seurakunnan väkeä ja tapahtumakoulun henkilö-<br />
kuntaa. Iltakirkon jälkeen välittömästi oli lyhyt palaveri seuraavasta<br />
aamusta Kauhajoella. Korkeakoulupappia pyydettiin pitämään<br />
seuraavana aamuna aamuhartaus. Jo illalla pohdittiin tapahtumakoulun<br />
henkilökunnan kanssa, montako kynttilää on hyvä sytyttää.<br />
Oppilaitospappi sanoi, että yksitoista kynttilää sytytetään, kun oli<br />
yksitoista kuollutta. Joku koulun henkilökunnasta lupasi jostakin<br />
ennen aamua hankkia kynttilät. Korkeakoulupappi valmisti illalla<br />
Seinäjoella muistohartauden seuraavaksi aamuksi.<br />
Keskiviikko 24.9. korkeakoulupapin näkökulmasta<br />
Keskiviikkoaamuna oli klo 8 Seinäjoella AMK:n henkilökunnalle<br />
lyhyt aamuinfo, jossa rehtori Tapio Varmola oli ensi kerran läsnä<br />
tapahtumien jälkeen henkilökunnan tavattavissa. Seinäjoen keskustoimiston<br />
henkilökunnalle oli hyvin tärkeää tavata rehtori kunnossa<br />
ja elossa, kun tiedettiin hänen olleen Kauhajoella samassa<br />
rakennuksessa ampumisen alettua. Korkeakoulupappi johdatti lyhyen<br />
aamurukouksen ja työntekijäjoukolla jaettiin lyhyesti aamun<br />
tunnelmia. Aamulla ensimmäisiä toimia oli perua kaikki keskiviikolle<br />
suunnitellut tapaamiset, joita ei oltu vielä peruttu.<br />
Aamun tilaisuudesta Orsila lähti muutamien muiden kanssa Kauhajoelle,<br />
jossa kauppaoppilaitoksen salissa oli yhteinen tilaisuus.<br />
Paikalla oli opiskelijoita, henkilökuntaa, kriisipsykologeja ja valtiovallan<br />
edustajia pääministeri Matti Vanhasen johdolla. Korkeakoulupappi<br />
johdatti koolla olleet hartauteen ja hiljaiseen hetkeen menehtyneiden<br />
muistoksi. (LIITE 4)<br />
Aloitushetken ja puheiden jälkeen oppilaitospappi jäi hetkeksi<br />
kohtamaan opiskelijoita, joita alettiin jakaa omiin ryhmiin opetusryhmittäin.<br />
Tarkoitus oli selvittää, ketkä olivat yhä paikalla. Osa<br />
opiskelijoista oli lähtenyt kotiseuduilleen.<br />
42 43
Klo 14 oli päätetty pitää vastaava tiedotus- ja hartaustilaisuus Seinäjoella<br />
teknologiakeskus Framin auditoriossa. Papin puhe oli siellä<br />
pääpiirteissään sama, kuin aamulla Kauhajoella. Korkeakoulupapin<br />
tehtäväksi tuli kertoa oppilaitospsykologien Pirkko Viitasaaren<br />
ja Miia Lehesvuoren kanssa mahdollisista kriisireaktioista ja siitä,<br />
mistä voi etsiä apua. Iltapäivällä oli myös SeAMK:n johdon kokous,<br />
johon korkeakoulupappi oli kutsuttu mukaan.<br />
Illalla Orsila viestitteli Jouko Ala-Prinkkilän kanssa sunnuntain<br />
muistojumalanpalveluksesta, kun koulutuskuntayhtymästä kysyttiin<br />
jo tietoja suunnitelmista tiedotuksen vuoksi.<br />
Torstai 25.9.<br />
Korkeakoulupappi tapasi heti aamulla yhden nuoren, jonka tapaamisaika<br />
siirrettiin tiistain tapahtumien vuoksi. Orsilan päivä kului<br />
Seinäjoella SeAMK:n eri toimipisteissä. Oppilaskunta SAMO kutsui<br />
papin mukaan kokoukseensa purkamaan tapahtunutta. Liiketalouden<br />
yksikössä alkoi hahmottua tilanne menehtyneen opettajan<br />
osalta. Tietoja oli luettu jo iltapäivälehdistä ja huhuja oli liikkeellä.<br />
Koululla jouduttiin pohtimaan, kuinka asiasta tiedotetaan ja mitä<br />
voi puhua, kun virallista tietoa ei ollut. Väki koottiin saliin ja info<br />
pidettiin. Henkilökunta suri menehtynyttä työtoveriaan. Muutaman<br />
lähityötoverin pyynnöstä vietettiin lyhyt hiljainen hetki menehtyneen<br />
opettajan tyhjän työpisteen äärellä. Pappi johdatti tilanteessa<br />
lyhyen muistorukouksen.<br />
Kirkkokadun toisen asteen opiskelija-asuntolassa oli tarkoitus pitää<br />
papin johdolla asuntolailta, joka peruttiin. Papin väsymyksen<br />
lisäksi tähän vaikutti ajatus siitä, että monet opiskelijat olivat lähteneet<br />
levottoman viikon lopulla jo pois asuntolasta. Tämä arvio<br />
oli virheellinen. Jälkikäteen papille tuli tieto, että asuntolailta olisi<br />
voinut olla tuohon aikaan hyvin tarpeellinen. Nuorilla oli paljon<br />
puhuttavaa ja illat olivat levottomia.<br />
Monissa koulutuskuntayhtymän Seinäjoen yksiköissä oli ensimmäisinä<br />
viikkoina lyhyitä purkuistuntoja, joihin oppilaitospappia<br />
kutsuttiin vetäjäksi. Lisäksi hän osallistui Seinäjoen terveyskeskuksen<br />
kriisiryhmän kokouksiin. Pitkään kriisiryhmässä mukana olleena<br />
häneltä kysyttiin mahdollisuutta alkaa koordinoimaan ryhmän<br />
toimintaa. Tästä tehtävästä Orsila kieltäytyi. Hän soitteli läpi seurakunnan<br />
vapaaehtoisiksi ilmoittautuneita pappeja, nuorisotyöntekijöitä<br />
ja diakoniatyöntekijöitä ja heitä ilmoittautui kriisiryhmän päivystäjille<br />
mukaan lyhyitä purkuja vetämään. Apu oli tarpeen, kun<br />
kriisiryhmän vakituinen väki oli täydessä työssä jatkuvasti.<br />
Loppuviikko ja viikonloppu<br />
Korkeakoulupappi osallistui SeAMK:ssa koulutuskuntayhtymän<br />
johdon palaveriin, jossa jatkotoimia pohdittiin. Muistojumalanpalveluksen<br />
viimeisiä asioita hiottiin ja tuolloin sovittiin Kauhajoen<br />
seurakunnan kanssa SeAMK:n väen mukaan tulosta sunnuntain<br />
muistojumalanpalvelukseen.<br />
Orsilalle tuli Helsingin yliopistopapilta Jussi Murtovuorelta viesti,<br />
jossa hän kannustusten lomassa kysyi, voisiko Orsila tuoda oppilaitostyön<br />
neuvottelupäiville lyhyen tervehdyksen ja tietoa tilanteesta.<br />
Orsila lupasi tuoda. Lopulta hän ei mennyt koko päiville, vaan<br />
jäi Seinäjoelle ja Kauhajoelle omaan työhön. Neuvottelupäivät olivat<br />
Lapuan hiippakunnan alueella Jyväskylässä ja piispa Simo Peura<br />
piti siellä puheenvuoron, joka on luettavissa piispan kotisivuilta.<br />
Hän vei terveiset Kauhajoelta koko Suomen oppilaitostyöntekijöille.<br />
44 45
Perjantaina iltapäivällä SeAMK:n hyvinvointikäytävän työntekijöiden<br />
ja Kauhajoella mukana olleiden psykologien ja muiden auttajatahojen<br />
kanssa puheluin ja tekstiviestein purettiin kuluneen viikon<br />
tapahtumia. Sunnuntaina hän osallistui muistojumalanpalvelukseen<br />
ja oli Kauhajoella kohtaamassa ihmisiä.<br />
8. MUISTOJUMALANPALVELUS KAUHAJOEN<br />
KIRKOSSA<br />
Kriisin hoidon lisäksi tuli parissa päivässä järjestettäväksi televisioitava<br />
ja radioitava muistojumalanpalvelus, johon tasavallan<br />
presidentti Tarja Halonen puolisoineen osallistui. Tehtävä koettiin<br />
Kauhajoen seurakunnassa tärkeäksi. Jumalanpalveluksen turvatoimia<br />
kiristettiin muiden viranomaisten toivomuksesta ja tavanomaisten<br />
jumalanpalvelusten valmisteluun liittyvien toimien lisäksi<br />
seurakuntaan oltiin yhteydessä monelta eri taholta. Yhteydenotot<br />
ensimmäisinä päivinä koskivat jonkin verran muitakin asioita kuin<br />
vain muistojumalanpalvelusta. Seurakuntaan olivat yhteydessä<br />
keskusrikospoliisin uhrintunnistusosasto, suojelupoliisi, puolustusvoimat,<br />
YLE ja tasavallan presidentin kanslia. Sotilaspoliisit, jotka<br />
vartioivat mm. tapahtumakoulun ympäristöä majoittautuivat seurakuntakeskuksen<br />
tiloissa.<br />
Muistojumalanpalveluksen kantava ajatus oli eri tahojen yhteistyö.<br />
Erityisesti mukaan pyydettiin koulutuskuntayhtymän edustajia<br />
tapahtumakoululta. Rehtori Tapio Varmola ja kaksi opiskelijaa sytyttivät<br />
muistokynttilät. Kaupunginjohtaja Antti Rantakokko ja ministeri<br />
Paula Risikko lukivat Raamatun tekstit. Seurakunnan nuoret<br />
avustivat esirukouksessa yhdessä kaupunginvaltuutettu Lasse Hautalan<br />
kanssa. Musiikista vastasivat kanttorit Helena Ala-Prinkkilä ja<br />
Ritva Vuollet.<br />
Kauhajoen kirkkoherra Jouko Ala-Prinkkilä kertoi muistojumalanpalveluksessa<br />
vaikuttavan tarinan Kauhajoen kirkon katolla olevasta<br />
rististä, joka surun viikkona oli komeasti valaistu. Valaisin oli<br />
hankittu tulevaa kirkon 50-vuotisjuhlaa varten. Risti oli tarkoitus<br />
valaista ensi kerran uudella valolla vasta ensimmäisenä adventtina.<br />
Uusi valaisin oli saatu toimintakuntoon juuri edellisenä päivänä<br />
ennen koulusurmia. Surun iltana lamppu päätettiin sytyttää aiottua<br />
aiemmin. Risti valaistiin ensimmäisen kerran tapahtumapäivän iltana.<br />
Valaistua ristiä tarvittiin silloin. ”Valaistu ja tyhjä risti viestittää<br />
toivoa synnin ja kuoleman voittamisesta. Tänään täältä lähtee viesti<br />
toivosta, joka meille on annettu ristin kautta”, sanoi Ala-Prinkkilä<br />
muistojumalanpalveluksen johdantosanoissaan. Koko rippipuhe<br />
on liitteenä. (LIITE 5)<br />
Piispa Simo Peura saarnasi jumalanpalveluksessa. Kirkon tiedotuskeskus<br />
nosti esiin jälkikäteen saarnan kohdan, jossa koko kansaa ja<br />
kaikkia aikuisia haastetaan rohkeasti itsetutkisteluun: ”Olemmeko<br />
me aikuiset siis olleet sokeita? Entä, jos lasten ja nuorten hätä johtuukin<br />
meidän aikuisten ja yhteisöjemme vastuun ohuudesta. Tätä<br />
keskustelua on suomalaisten nyt käytävä. Muutokseen tarvitaan<br />
koko kansa.” Koko piispa Peuran saarna on liiteosassa. (LIITE 6)<br />
Erityinen merkitys on koko ajan ollut kynttilöiden tuomalla symboliikalla.<br />
Kristillisessä perinteessä kynttilä on rukouksen merkki.<br />
Heti ensimmäisenä iltana tuli pohdittavaksi, montako kynttilää sytytetään<br />
kuolleiden muistoksi. Kauhajoen seurakunnan ja kirkon<br />
päätös oli, että myös Matti Saaren omaiset ja läheiset tulee ottaa<br />
huomioon, sillä hekin surevat. Niinpä kirkossa sytytettiin muistokynttilä<br />
jokaiselle tuona päivänä Kauhajoella kuolleelle. Menetyksen<br />
kokeneille omaisille ajatus ampujasta uhrien joukossa on suuri<br />
kysymys. On selvää, että pahaa tekoa tai sen motiiveja ei pidä hyväksyä.<br />
46 47
Lisäksi muistojumalanpalveluksen valmistelujen yhteydessä pohdittiin,<br />
luetaanko kuolleiden nimet. Aika nopeasti päätettiin, että<br />
nimiä ei lueta. Se olisi ollut vaikeaa jo senkin vuoksi, että vielä<br />
ei ollut kootusti julkisuudessa missään ollut esillä kaikkien uhrien<br />
nimiä.<br />
Muistojumalanpalveluksen valmistelusta ja toteutuksesta vastasi<br />
kirkkoherra Jouko Ala-Prinkkilä yhdessä papiston, kanttoreiden ja<br />
muun työyhteisön kanssa. Musiikin suunnittelusta ja toteutuksesta<br />
vastasi kanttori Helena Ala-Prinkkilä muiden kanttoreiden kanssa.<br />
Tiedottaja Raija Kumpula hoiti monet käytännön järjestelyt ja sai<br />
tehtäväkseen käsiohjelman valmistamisen.<br />
9. SURUKÄYNNIT OMAISTEN LUONA<br />
Seuraavalla viikolla käynnistyivät valmistelut omaisten tavoittamiseksi<br />
SeAMK:n taholta. Neuvottelut johtivat siihen, että muodostettiin<br />
kaksi ”partiota”, jotka lähtivät viemään suruadresseja. Rehtorin<br />
ja vararehtorin ympärille muodostettiin ryhmät. Korkeakoulupappi<br />
kysyi, toivottiinko pappia mukaan viemään adresseja. Papin<br />
mukanaoloa pidettiin hyvänä. Yksi pappi ei voinut ehtiä jokaiseen<br />
surukotiin. Orsila pyysi mukaan muita pappeja ja sairaalapappi<br />
Tapani Renko ja seurakuntapapit Tarja Autio ja Terhi Jormakka<br />
olivat mukana kierroksilla. Korkeakoulupappi teki tiivistä yhteistyötä<br />
sihteeri Anne Vuorenmaan kanssa, joka sai tehtäväkseen olla<br />
yhteydessä perheisiin ja sopia vierailun ajankohdasta. Orsila etsi<br />
sopivia muistotekstejä adresseihin. Rehtori valitsi niistä. Joillakin<br />
vierailuilla oli mukana myös opiskelijapsykologi Pirkko Viitasaari.<br />
Surukäynneillä perheisiin SeAMK vei adressin, kukat ja kirjekuoren,<br />
jossa oli SeAMK:n vakuutustietoja ja Valtionkonttorin loma-<br />
ke. Jälkikäteen arvioiden kaikki tieto, jota silloin vietiin, ei pitänyt<br />
tarkasti paikkaansa. Oleellista ehkä olikin, että vierailuissa ei ollut<br />
kiire. Niissä annettiin aikaa puhua ja kuunnella läpi ensimmäisen<br />
viikon surukokemuksia. Vierailuissa voitiin keskustella myös käytännön<br />
asioista ja hautajaisiin liittyvistä kysymyksistä.<br />
10. NOPEASTI TAPAHTUMAPAIKALLE?<br />
Joillakin omaisilla oli myös halu lähteä katsomaan tapahtumapaikkoja<br />
kouluun. Näissä järjestelyissä korkeakoulupappi oli myöhemmin<br />
mukana ja yksi vierailu toteutettiin. Käynnin ”hoitavuutta” tai<br />
järkevyyttä pohdittiin yhdessä perheen kanssa huolellisesti. Yhtä<br />
aikaa oli ajateltava, miten raskas käynti olisi henkisesti ja vastaavasti<br />
se saattaisi olla helpottava tilanteessa, jossa mielikuvitus yritti<br />
luoda tarkempaa kuvaa tapahtumista. Oppilaitospappi ei voinut<br />
tietää tarkasti oikeaa ratkaisua, mutta oli intuitiivisesti ja aiemmin<br />
oppimansa valossa sitä mieltä, että vierailu oli syytä järjestää. Jälkikäteen<br />
perhe on ollut tyytyväinen järjestettyyn mahdollisuuteen.<br />
Vaikka vierailu oli ilmeisesti tälle perheelle lopulta hyvä kokemus,<br />
muille omaisten perheille ei tarjottu aktiivisesti mahdollisuutta vierailla<br />
koululla. Tästäkin keskusteltiin yhdessä muun jälkihoitoväen<br />
kanssa. Korkeakoulupapin lisäksi vierailulla oli mukana poliisi ja<br />
sairaanhoidon- ja kriisityön ammattilainen Seinäjoen keskussairaalan<br />
henkisen ensiavun (Hea)-ryhmästä. Yhteys poliisiin ei sujunut<br />
tässä asiassa korkeakoulupapilta aivan mallikkaasti. Ensimmäisenä<br />
olisi pitänyt olla yhteydessä poliisiin, joka yhä tutki koulua ja vastasi<br />
sen turvallisuudesta. Jälkikäteen on poliisin kanssa hymyiltykin<br />
tilanteelle, jossa ”joku pappi alkoi sekaantua koulun asioihin,<br />
kun tutkinta oli vielä menossa”. Poliisin mukanaolosta vierailussa<br />
oli paljon apua.<br />
48 49
11. VAIN MUISTA ON HUOLI<br />
Korkeakoulupappi huomasi alkupäivinä ja viikkoina opettajia ja<br />
opiskelijoita tavatessaan yhden hyvin tavallisen piirteen. Monet<br />
halusivat puhua omista kokemuksistaan, mutta kaikki eivät. Yhteistä<br />
kuitenkin tuntui olevan se, että muiden ihmisten jaksamisesta<br />
oltiin huolissaan. Huoli oli monella aivan aitoa. Ilmiö on silti mielenkiintoinen<br />
tilanteessa, jossa oli helposti huomattavissa kertojan<br />
oma hätä ja huoli ja silti hän saattoi puhua siitä, miten hyvin hän<br />
pärjää, mutta on huoli oman kurssin yhdestä tytöstä, poikaystävästä,<br />
kaverista tai sen ystävästä. On vaikeampaa tunnustaa oma avun<br />
tarve, kuin puhua muiden jaksamisesta. Toisaalta hankala tilanne<br />
saa kannattelemaan juuri näin toisia ihmisiä. Monissa heräsi luonnollinen<br />
tarve katsoa eri tavalla ihmisiä ympärillä ja sitä, kuinka he<br />
voivat. Moni ei puhunut omista tunteistaan avoimesti, kun piti pelätä,<br />
että oma ahdistus ”tarttuu” muihinkin. Siksi huolta kannettiin<br />
vain toisista ihmisistä. Puhe muiden jaksamisesta tietysti kertoo<br />
myös siitä, että puhuja on miettinyt kuitenkin jaksamisen kysymyksiä.<br />
Olisiko silloin hyvä sanoa, että on hyvä, kun jaksat noin<br />
vielä miettiä muitakin, mutta kerropa mitä olet ajatellut itsestäsi?<br />
12. KORKEAKOULUPAPISTA <strong>HANKE</strong>VASTAAVAKSI<br />
Lapuan hiippakunnassa alkoi pian tapahtumien jälkeen pohdinta,<br />
että miten jatkojälkihoito hoidetaan. Samaa kyselyä tapahtui myös<br />
Kauhajoen, Ilmajoen ja Seinäjoen seurakunnissa. Korkeakoulupapin<br />
näkökulmastakin näytti selvältä, että jotakin yhteistä koordinaatioita<br />
tarvitaan. Kirkkoherra Tapio Luoma ja korkeakoulupappi<br />
Orsila pitivät myös yhteisiä palavereja ja kyselivät hiippakunnasta<br />
jatkoajatuksia. Esillä neuvotteluissa olivat myös taloudelliset resurssit.<br />
Hiippakunnassa oli jo käynnistetty toimia hankeavustus-<br />
anomuksen kirjoittamiseksi. Uusia käytännön kysymyksiä nousi<br />
myös hiippakunnan tarjoamassa purkuhetkessä Seinäjoen seurakunnan<br />
työntekijöille. Purkua oli vetämässä hiippakuntasihteeri<br />
Eija Harmanen ja johtava sairaalapastori Tapio Ikola.<br />
Perjantaina 10.10. diakoniapäivillä Seinäjoella Orsila tapasi piispa<br />
Simo Peuran, joka ilmoitti, että hiippakunta on koordinoimassa<br />
kirkon jälkihoitoa. Korkeakoulupappi toivoi, että hiippakunnasta<br />
annettaisiin yhteystieto koulutuskuntayhtymään ja hän lähetti tapaamisen<br />
jälkeen rehtori Varmolalle viestin piispan kanssa käydyn<br />
neuvottelun tuloksesta.<br />
Tuon päivän jälkeen melko pian hiippakuntadekaani Paavo Haapakoski<br />
soitti Orsilalle ja kysyi hänen mahdollisuuttaan alkaa jälkihoitohankkeen<br />
vetäjäksi. Lyhyen harkinta-ajan jälkeen seuraavana<br />
päivänä Orsila antoi suostumuksensa. Seuraavalla viikolla oli<br />
Lapuan tuomiokapitulin istunto, jossa päätettiin asian vaatiman<br />
nopean aikataulun vuoksi kutsua Orsila jälkihoitohankkeen vetäjäksi.<br />
13. JOKELAN VUOSIPÄIVÄ 7.11.<br />
Koordinaattori Anu Hietarinta pyysi tiistaina Orsilaa pitämään aamuhartautta<br />
Kauhajoelle perjantaina 7.11. Jokelan vuosipäivänä.<br />
Orsila oli tuolloin kirkolliskokouksessa Turussa ja ilmoitti esteestä<br />
ja tarjoutui etsimään toisen henkilön. Anu Hietarinta hoiti sijaisen<br />
seurakunnasta itse. Tämä oli yksi päivämäärä ja tapahtuma, jota<br />
korkeakoulupappi ei ollut osannut huomioida. Onneksi koulun<br />
koordinaattori oli valppaana.<br />
50 51
14. SIIRTYMÄVAIHE MARRASKUUSTA<br />
JOULUUN 2008<br />
Orsila ja hiippakuntadekaani Haapakoski viestittelivät marraskuun<br />
puolivälissä tiiviisti Kirkon Kauhajoki-hankkeen toimintasuunnitelmasta.<br />
Haapakoski kirjoitti suunnitelmaa ja Orsila kommentoi.<br />
Käytännön kysymyksiä alkoi myös tulla nopeasti. Näitä olivat<br />
mm. sijaisen etsintä korkeakoulupapin virkaan, muiden virkojen<br />
hakuilmoitusten laatiminen, virkapaikkojen ja toimipisteiden hahmottaminen.<br />
Yksi käytännön kysymys oli se, että säilyvätkö hanketyöntekijät<br />
oman seurakunnan työntekijöinä vai siirtyvätkö he<br />
Lapuan hiippakunnan työntekijöiksi. Hankevastaavan siirtymistä<br />
hiippakunta piti tärkeänä. Siirtyminen johti uusiin kysymyksiin ja<br />
järjestelyihin puhelinnumeron siirron ja lomien siirtymisen suhteen.<br />
Niihin löytyi kaikkiin ennen pitkää ratkaisut, mutta kaikki<br />
askelet eivät olleet aivan mutkattomia. Paavo Haapakoski ja lakimiesasessori<br />
Jussi Lilja kokeneina hallintomiehinä näkivät asioita<br />
pidemmällä perspektiivillä ja osasivat tehdä päätöksiä.<br />
15. VERTAISTUEN ORGANISOITUMINEN<br />
Aiemmista suuronnettomuuksista on jo vahvistunut tieto, että ihmiset<br />
saavat parasta apua omalta perheeltään, kaikkein läheisimmiltä<br />
ihmisiltä. Seuraavaksi tärkeintä näyttää olevan saman järkytyksen<br />
kokeneiden ihmisten tuki. Tästä tuesta käytetään nimeä vertaistuki.<br />
Vertaistukea on myös kritisoitu ja puolustauduttaessa on<br />
usein vastattu, että ainakin ulkopuolisen ammattilaisen vetämästä<br />
vertaistuesta on hyötyä. Kirkon vertaistukea on jo hyvin pitkään<br />
järjestetty sureville omaisille sururyhmissä. Kirkolla on vahva sururyhmäperinne-<br />
ja osaaminen ja ryhmien vetämiseen on valmisteltu<br />
materiaalia. Kokemukset ja palautteet sururyhmien vertaistuesta<br />
osoittavat, että työllä on merkitystä.<br />
Menehtyneiden omaiset<br />
Kirkon taholta omaisten koolle kutsuminen alkoi Ilmajoen seurakunnassa.<br />
Myös omaiset itse alkoivat hakeutua toistensa seuraan.<br />
Ilmajoella oli suurin omaisten joukko ja heillä monella oli luontevia<br />
yhteyksiä seurakunnan työntekijöihin, joilla oli puolestaan valmius<br />
koota omaisia yhteen. Ensimmäinen omaisten tapaaminen oli Ilmajoen<br />
seurakunnan leirikeskuksessa jo marraskuussa 2008.<br />
Seuraava tapaaminen Ilmajoen seurakunnan leirikeskuksessa oli<br />
joulukuun puolivälissä 2008. Tähän tapaamiseen tulivat mukaan<br />
myös Kauhajoki-hankkeen psykologi Tuija Turunen ja psykiatri<br />
Asta-Leena Hakala ja hankevastaava Orsila, joka kävi vain lyhyesti<br />
tapaamassa omaisia ensimmäisessä kokoontumisessa. Paikalle saapui<br />
omaisia lähes kaikista perheistä.<br />
Ilmajoella alkaneiden kokoontumisten jälkeen ja jo kahden ensimmäisen<br />
tapaamisen välissä täytyi hankkeiden yhdessä ratkaista,<br />
miten vertaistukea järjestetään. Molemmilla hankkeilla oli käsitys<br />
vertaistuen merkityksestä ja tarpeellisuudesta. Oli ratkaistava, että<br />
tarjoaako kirkko omat ryhmät ja Kauhajoki-hanke omat ryhmät<br />
omaisille. Kirkon kannalta näytti viisaalta yrittää järjestää vertaistukitapaamisia<br />
yhdessä toisen hankkeen kanssa. Käytännön asiana<br />
ajateltiin, että tuolloin ei synny omaisille hämmentäviä tilanteita,<br />
jossa tulee kahdelta eri taholta kutsuja kokoontua.<br />
Päävastuun, ensimmäisten Ilmajoen tapaamisten jälkeen, vertaistuen<br />
organisoinnista kantoi Kauhajoki-hanke. Järjestelystä koitui<br />
myös säästöjä kirkon hankkeelle siinä mielessä, että Kauhajoki-<br />
52 53
hanke on kustantanut pääosan tapaamisten kuluista. Kirkon hanke<br />
on maksanut omien työntekijöidensä palkat ja muut kulut ja lisäksi<br />
osallistunut joihinkin pienempiin maksuihin.<br />
Yhdessä toteutettuja vertaistukitapaamisia oli yhteensä viisi, vuosina<br />
2009–2010. Järjestelyä on pidettävä varsin onnistuneena.<br />
Omaisille oli selkeää, että on yksi organisoitu tapaamisten ketju,<br />
jossa on mahdollista tavata moniammatillinen jälkihoitotyöntekijöiden<br />
tiimi, jossa on myös kirkon ammattilaiset mukana. Samalla<br />
vertaistuen myötä syntyi luontevia yhteyksiä omaisten ja jälkihoitohankkeiden<br />
työntekijöiden välillä. Samoja ihmisiä tavattiin tietysti<br />
vertaistukiviikonloppujen välilläkin, mutta tapaamiset olivat<br />
tärkeä osa yhteistä tilanteen hahmottamista ja käsittelyä.<br />
Myöhemmin on puhuttu auttamiskateudesta, joka saattaa vaivata<br />
eri sektorin toimijoita jälkihoidossa. Nyt tämä järjestely palveli<br />
myös sitä, että koko ajan ei tarvinnut vertailla, kuka antaa parempaa<br />
tai tärkeämpää tukea. Tuki suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä.<br />
Kirkon työntekijöiden kysymys oli tietysti siinä, että tulevatko hengelliset<br />
kysymykset ja ulottuvuudet tarpeeksi käsitellyiksi ja esiin.<br />
Vertaistukitapaamisissa hengellisiin kysymyksiin oli tilaa jokaisella<br />
kerralla. Kirkon työntekijöiden kanssa saattoi jutella kunkin kokoontumisen<br />
teemojen lisäksi aina tarvittaessa myös hengellisistä<br />
asioista. Joillakin kerroilla oli erikseen alustuksia, joissa käsiteltiin<br />
erikseen kuoleman jälkeisiin ajatuksiin ja hengellisiin kysymyksiin<br />
liittyviä asioita. Koko ajan myös korostettiin, että vaikka kirkon<br />
työntekijät edustavat kristillistä vakaumusta, niin tilaa on puhua<br />
mistä tahansa eri maailmankatsomuksiin liittyvistä asioista. Oikeaa<br />
ja väärää kysymystä ei ole, eikä kirkon työntekijöillä ole lopullisia<br />
tai ehdottomia vastauksia syviin uskon kysymyksiin.<br />
Sunnuntaiaamuisin vertaistukitapaamisissa oli lisäksi aamuhartaudet,<br />
joihin kutsuttiin kaikkia mukaan. Hartaudet olivat ennen päivän<br />
yhteistä aloitushetkeä, johon edellytettiin kaikkien saapuvan.<br />
Näin jokaisella oli vapaus valita halusiko tulla mukaan hartauksiin.<br />
Samalla tuntui kuitenkin tarpeelliselta tarjota omaisille yksi vertaistukitapaaminen<br />
erikseen, jossa oli mahdollisuus vaikka koko<br />
ajan puhua perimmäisistä kysymyksistä ja aikaa myös hiljentyä ja<br />
rukoilla yhdessä. Tämän tapaamisen ajankohdasta keskusteltiin<br />
Kauhajoki-hankkeen kanssa ja päädyttiin siihen, että tämä kirkon<br />
oma tapaamiskerta järjestetään vasta sitten, kun muut vertaistukitapaamiset<br />
ovat ohi. Tätä perusteltiin sillä, että erillinen tapaaminen<br />
ei katkaisisi muuta vertaistukiprosessia.<br />
Tapaaminen järjestettiin lopulta adventtina ennen joulua 2010.<br />
Tämäkin kerta osoittautui tarpeelliseksi. Osanottajamäärä ei enää<br />
ollut yhtä suuri, kuin yhteisissä tapaamisissa, mutta paikalle tulleet<br />
antoivat viikonlopun tapaamisesta hyvän palautteen.<br />
Kirkon yksin järjestämä tapaaminen oli sekin siinä mielessä osa<br />
yhteistyötä, että kirkon hankkeen työntekijöiden lisäksi vetäjinä<br />
oli mukana yhteisissä tapaamisissa työskennellyt diakonissa Pirjo<br />
Sariola ja suunnitteluvaiheessa psykologi Karita Tupeli. Hän oli<br />
keskeisesti mukana Kauhajoki-hankkeen taholta vertaistuessa. Vetäjien<br />
määrä oli pienempi mutta haluttiin, että vetäjäporukka oli<br />
entuudestaan omaisille tuttua väkeä.<br />
Myös vierailevan asiantuntijan mukaan pyytämistä suunniteltiin,<br />
mutta tapaamisen ajankohta ei sopinut niille kirkon suru- ja kriisiammattilaisille,<br />
joita pyydettiin alustamaan surun ja kuoleman kysymyksistä.<br />
54 55
Sen sijaan toinen vierailu toteutui, kun tapaamisessa vieraili Lapuan<br />
hiippakunnan piispa Simo Peura. Hänen käyntinsä oli tärkeä, kun<br />
tiedettiin, että hän on alusta asti ollut mukana tapahtumissa. Hän<br />
on julkisuudessa puhunut myös Kauhajoen tapahtumista ja siihen<br />
liittyvistä hengellisistä kysymyksistä. Piispan kanssa oli mahdollisuus<br />
keskustella avoimesti kaikista kysymyksistä.<br />
Ampujan omaiset ja läheiset<br />
Myöhemmin ryhdyttiin järjestämään hanketyöntekijöiden ja ampujan<br />
omaisten tapaamisia. Nämä eivät idealtaan olleet samanlaisia<br />
vertaistukitapaamisia, vaan tapaamisia joissa Matti Saaren omaiset<br />
saattoivat kohdata hankkeiden työntekijöitä. Käytännössä eri<br />
työntekijät tapasivat eri omaisia. Näin estettiin hanketyöntekijöiden<br />
joutuminen suoraan ”tiedonvälittäjäksi” eri perheiden välillä.<br />
Näitä tapaamisia oli vähemmän ja niistä puuttui samanlainen mahdollisuus<br />
jakaa asioita, kuin uhrien omaisten vertaistuessa.<br />
Matti Saaren omaisia ja läheisiä on tavannut hanketyöntekijöiden<br />
pyynnöstä, myös joitakin heidän kotiseurakuntiensa työntekijöitä.<br />
Helsingin Sanomissa oli jälkihoitohankkeen aikana artikkeli, jossa<br />
pohdittiin sitä miten joukkosurmien tekijöiden läheiset näyttävät<br />
aina jäävän, ainakin määrällisesti, vähemmälle jälkihoitotyössä.<br />
Näin on käynyt tässäkin kirkon hankkeen työssä. Syitä tähän on<br />
useita, joista osa liittyy siihen, että teon tekijän läheisillä ja hänet<br />
tunteneilla ihmisillä saattaa olla sellainen olo, että ”onko tässä edes<br />
oikeutettu ottamaan vastaan tarjottua apua.” Kynnystä on ehkä<br />
vaikea madaltaa näin kirjoittamalla, mutta hanketyöntekijät ovat<br />
koettaneet viestittää, että aivan kaikkien rinnalla koetetaan pieni<br />
matka kulkea jollakin tavalla ja oikeus on apua ottaa vastaan ja sitä<br />
pyytää. Syyllisyyden ja häpeän tunteet eivät ole kuitenkaan aina<br />
helposti voitettavissa ja varsinkin avun pyytäminen näiden tunteiden<br />
myllertäessä ei näytä mahdolliselta.<br />
Surmaluokasta selvinneet ja heidän läheisensä<br />
Kirkon hankkeen työntekijät olivat mukana kolmessa vertaistukitapaamiskerrassa,<br />
joihin kutsuttiin tapahtumaluokasta eloon jääneet<br />
opiskelijat ja heidän läheisensä. Nämä tapaamiset olivat kestoltaan<br />
lyhyempiä, yhden päivän mittaisia. Kauhajoki-hanke kantoi<br />
päävastuun myös näiden tapaamisten organisoinnista, mutta<br />
ne toteutettiin samassa yhteistyön hengessä kuin menehtyneiden<br />
omaisten tapaamisetkin. Nämäkin tapaamiset koettiin tarpeellisiksi.<br />
Niissä voitiin tapahtumapäivän tuntojen lisäksi käsitellä opintojen<br />
ja muun elämän jatkumiseen liittyviä ajatuksia ja kysymyksiä.<br />
Näissä tapaamisissa perhenäkökulma oli myös esillä. Koko perheessä<br />
herää monia tunteita, kun yksi perheenjäsen on ollut hengenvaarassa<br />
ja on selvinnyt tilanteesta täpärästi.<br />
16. ENSIMMÄISEN VUOSIPÄIVÄN VALMISTELUT<br />
Vuosipäivän iltana 23.9.2009 oli kirkkojen ovet jälleen auki Kauhajoella<br />
ja Ilmajoella. Monessa muussakin seurakunnassa pohdittiin<br />
ennen vuosipäivää sen huomioimista. Vuosipäivä muistutti<br />
tapahtuneesta ja siksi siihen liittyi erilaisia ja ristiriitaisia tunteita<br />
monella eri taholla. Kirkon kannalta oli selvää, että päivä on syytä<br />
huomioida. Sitä ei saanut vaikenemalla ohittaa.<br />
Ensimmäisen vuosipäivän valmistelut Kauhajoella<br />
Ensimmäisen vuosipäivän lähestyminen näkyi Kauhajoen seurakunnassa<br />
monin tavoin. Jo melko varhaisessa vaiheessa keväällä<br />
56 57
2009 käynnistyi vuosipäivän suunnittelu. Alusta asti oli selvää,<br />
että Kauhajoen kirkon ovet avataan jälleen ja kirkkoon järjestetään<br />
jokin koko Kauhajokea kokoava tilaisuus. Suunnitelmista ei<br />
tiedotettu vielä keväällä tai kesän mittaan ja alkusyksystä alkoi<br />
kuulua myös kriittisiä ääniä. Muutamat ihmiset kyselivät, että mitä<br />
nyt aiotaan tehdä ja maakuntalehden yleisönosastossa julkaistiin<br />
14.8.2009 kirjoitus, jossa pohdittiin koko tilaisuuden mielekkyyttä.<br />
Kysyttiin, että miksi tällaista surmatapahtumaa pitää edes muistaa<br />
ja sitä, että onko kirkon tarkoitus järjestää julkisuushakuisesti<br />
jotakin uutiskynnyksen ylittävää.<br />
Tässä kohtaa pohdittiin, että mikä olisi nyt päivän onnistumisen<br />
kannalta viisasta. Vuosipäivän lähestyminen oli Kauhajoella monelle<br />
raskas asia. Jo pelkkä puhuminen vuosipäivästä näytti nostavan<br />
raskaita tunteita esiin. Erilaisten toimien suunnitteleminen ei ollut<br />
erilaisista mielipiteistä johtuen helppoa. Osalle ihmisistä kalenterin<br />
kiertoon liittyvät päivämäärät ja kellon ajat ovat hyvin merkittäviä.<br />
Toiset ihmiset eivät ajattelultaan olleet samalla tavalla aikamääriin<br />
kiinnittyneitä. Osalle Kauhajoen ihmisistä lähestyvä vuosipäivä oli<br />
tärkeä tapahtuma, johon odotettiin seurakunnankin panostavan,<br />
osa taas toivoi, että mitään erityistä ei järjestetä. Päädyttiin siihen,<br />
että kirkon rooli on suuren surun vuosipäivän tarjota kuitenkin tilaisuus<br />
kokoontua ja tulla yhteen kirkkoon, niille jotka haluavat<br />
näin tehdä. Tätä mahdollisuutta päätettiin myös puolustaa ja pitää<br />
esillä. Kirkkoherra Ala-Prinkkilä ja hankevastaava Orsila puolustivat<br />
mahdollisuutta kokoontua vuosipäivänä yhteisölliseen tilaisuuteen.<br />
Tämä johti heidän yhteiseen kirjoitukseen, jonka Ilkka-lehti<br />
julkaisi hyvissä ajoin ennen vuosipäivää.<br />
Kirkkoherra kirjoitti myös Kauhajoen kunnallislehden Aviisi-liitteeseen<br />
koulusurmien ensimmäisen vuosipäivän alla. Tämä kirjoitus<br />
oli luonteeltaan kutsu tulla kirkkoon. (LIITE 7).<br />
Vuosipäivään oli pyydetty Kauhajoen seurakunnan aloitteesta muusikko<br />
Pekka Simojoki. Simojoen alustavan varauksen jälkeen seurakunnasta<br />
tiedusteltiin hankkeen kantaa tähän. Keskustelu alkoi,<br />
kun hankevastaava oli työyhteisön kokouksessa mukana keväällä<br />
2009. Todettiin, että Simojoki saattaa olla oikein hyvä valinta, mutta<br />
varmasti muutakin musiikkia kaivataan. Myöhemmin kutsuttiin<br />
mukaan Jaakko Löytty ja muusta musiikista vuosipäivänä vastasivat<br />
Kauhajoen omat kanttorit.<br />
Kirkon yksi keskeinen rooli on kokoavien ja yhteisöllisten tilaisuuksien<br />
järjestäminen. Mikä muu taho tavallisessa suomalaisessa<br />
kunnassa voisi järjestää suuren surun vuosipäivänä luontevammin<br />
yhteisöllisen tilaisuuden kuin kirkko. Kirkon ovet voi avata ja sinne<br />
voi kutsua aivan jokaisen ihmisen. Ovella ei kysytä uskon mittaa<br />
tai määrää eikä sisäänpääsymaksua tarvitse maksaa. Kirkkohetki<br />
on yhteisöllistä sielunhoitoa. Siellä voi tavoittaa tunnelmia ja surun<br />
eri tasoja, joita ei ehkä voi muualla löytää. Yhteisöllisen surun<br />
alla on jokaisen ihmisen henkilökohtaisen surun taso. Tämän tason<br />
avaamiseksi tarvitaan myös muita tapoja jakaa tapahtunutta, mutta<br />
yhteisöllisen surun hoitamiseen täytyy kirkon tarjota tila ja aika.<br />
Ensimmäisen vuosipäivän valmistelu Ilmajoella<br />
Ilmajoella käynnistyi myös hyvissä ajoin keskustelu yhdessä kaupungin<br />
ja seurakunnan työntekijöiden kanssa ensimmäisestä vuosipäivästä.<br />
Myös hanketyöntekijöille oli syntynyt ajatus, että ensimmäinen<br />
vuosipäivä on hyvä huomioida myös Ilmajoella. Tiedettiin,<br />
että suuren uhrien määrän vuoksi Ilmajoella on paljon ihmisiä, joiden<br />
mielessä koulusurmapäivä on 23.9.2009. Kaikki ihmiset eivät<br />
tuona päivänä voi tai halua palata Kauhajoelle. Näytti tarpeelliselta,<br />
että Ilmajoen seurakunta avaa kirkon ovet myös vuosipäivänä.<br />
Kirkossa järjestettiin muistohetki, jossa oli puheiden ja raamatun<br />
58 59
luvun lisäksi hoitavaa musiikkia. Monet kymmenet ihmiset tulivat<br />
paikalle kynttiläkulkueena, jonka järjesti Ilmajoen kaikille avoin<br />
mielenterveysyhdistys Vita Pönkä ry. Hanketyöntekijät olivat jakautuneet<br />
molemmille paikkakunnille niin, että hankesihteeri Johanna<br />
Korkeaniemi oli mukana Ilmajoen vuosipäivässä ja iltakirkossa.<br />
Muut lähialueiden seurakunnat<br />
Ensimmäisten päivien ja viikkojen tuki keskittyi Kauhajoelle. Samaan<br />
aikaan Ilmajoella seurakunnan työntekijöiden pieni joukko<br />
teki paljon työtä. Monissa muissakin lähialueen seurakunnissa<br />
tehtiin työtä ja kohdattiin omaisia. Jälkikäteen voi pohtia, olisiko<br />
Kauhajoen lisäksi ollut mahdollista tukea muita seurakuntia hiippakunnan<br />
tai kokonaiskirkon tasolta konkreettisemmin.<br />
Hankkeesta otettiin yhteyttä kaikkiin seurakuntiin, joista oli uhreja.<br />
Lähes kaikkiin seurakuntiin tehtiin seurakuntavierailu kevään<br />
2009 aikana, osaan seurakunnista soitettiin ainakin puhelu. Vierailuilla<br />
tavattiin työntekijöitä, jotka olivat olleet keskeisesti mukana<br />
alkupäivien tapahtumissa, koulujen aamunavauksissa, omaisia<br />
kohtaamassa, hautajaisten järjestelyjä suunnittelemassa ja muuten<br />
seurakuntatyössä. Myös vuosipäivänä joistakin Kauhajoen lähialueiden<br />
seurakunnista lähdettiin yhdessä järjestetyillä kuljetuksilla<br />
vuosipäivänä kirkkohetkeen Kauhajoelle. Tämä kuvaa surun ja<br />
yhteen kokoontumisen tarvetta lähiseuduilla.<br />
17. HANKKEEN MUOTOUTUMINEN, TALOUS<br />
JA SUUNNITELMAT<br />
Hankkeen talous<br />
Toimintaedellytykset hankkeelle takasi Kirkkohallituksen 21.10.<br />
2008 myöntämä 500 000 euron hankerahoituspäätös. Kauhajoen<br />
tapahtumien jälkeen oli melko pian selvää, että taloudellista tukea<br />
jälkihoitoon tarvitsevat muutkin kuin Kauhajoella asuvat. Siksi<br />
avustus päätettiin antaa hiippakunnalle, eikä yksittäisille seurakunnille.<br />
Lapuan hiippakunta oli pian tapahtumapäivän jälkeen<br />
yhteydessä kirkkohallitukseen. Hiippakuntadekaani Paavo Haapakosken<br />
johdolla tuomiokapitulissa valmisteltiin hankeavustusanomus<br />
ja sen mukaisesti kirkkohallitus avustuksen myönsi. Budjetti<br />
jaettiin kahteen osaan suunnilleen tasan niin, että kahden ensimmäisen<br />
vuoden aikana olisi molempina vuosina käytettävissä noin<br />
250 000 euroa. Samalla jo alussa oli ajatus varautua mahdolliseen<br />
jatkotarpeeseen. Myös Lapuan hiippakunta päätti osoittaa Lapro-<br />
rahastosta 30 000 euroa jälkihoitotyöhön.<br />
Talouden seurannasta ja käytännön taloushallinnosta on vastannut<br />
Lapuan tuomiokapituli talouspäällikkö Keijo Rintamäen johdolla.<br />
Käytäntö on palvellut hyvin ja hanketyöntekijöiden ei ole tarvinnut<br />
keskittyä arkisten talousrutiineiden hoitamiseen. Talouden<br />
suunnittelua on tehty yhdessä talouspäällikön ja ohjausryhmän<br />
kanssa. Laskutukset, kirjanpito ja palkkahallinto on hoidettu koko<br />
ajan hiippakunnan ja kirkkohallituksen järjestelmiä ja henkilöstöä<br />
hyväksikäyttäen.<br />
Uudelleenarvioitavaksi osoittautui alussa tehty päätös, jossa varat<br />
oli jaettu kahden ensimmäisen vuoden osalta kahteen erään.<br />
Hankkeen alussa ei nähty tarkasti, mihin kaikkeen varoja tarvitaan.<br />
60 61
Suunnittelu oli ymmärrettävästi uudessa tilanteessa hankalaa. Varat<br />
ovat hyvin riittäneet toimintavuosille, mutta kolmannelle vuodelle<br />
jouduttiin anomaan erillinen määräraha. Kahden ensimmäisen vuoden<br />
budjetista säästyneistä varoja ei ollut mahdollista siirtää enää<br />
vuodelle 2011. Kuitenkaan aluksi myönnettyä summaa 500 000 €<br />
ei ole kokonaisuudessaan ylitetty.<br />
Käyttöön on saatu myös kolehtituloja ja muita lahjoituksia<br />
n. 20 000 euroa.<br />
Hanke on hyvin pysynyt kokonaisbudjetissa. Helmikuun loppuun<br />
2011 mennessä on käytetty yhteensä noin 350 000 euroa. Hanke<br />
jatkuu vielä syyskauden 2011, vaikka viranhaltijoiden työsuhteet<br />
päättyivät kevättalvella 2011. Tiedossa on vielä hankkeen päättämiseen<br />
liittyviä kuluja. Hanketyöntekijöiden työsuhteiden päättymisen<br />
jälkeen hankkeen viimeisistä tehtävistä on vastannut Lapuan<br />
hiippakunnan tuomiokapituli dekaani Juha Muilun johdolla. Jäljellä<br />
olevista lahjoituksista on päätetty tuomiokapitulissa muodostaa<br />
stipendirahasto, josta menehtyneiden uhrien lapset ja sisarukset<br />
voivat anoa avustusta opiskeluun ja koulunkäyntiin syksyllä 2011.<br />
Lisäksi hankkeen päättyessä on annettu avustus tapahtumakoululle.<br />
Jos stipendihakemusten ja avustusten jälkeen lahjoitusvaroja on<br />
vielä jäljellä vuoden 2011 lopussa, kaikki loput lahjoitukset ohjataan<br />
Kauhajoen seurakuntaan. Siellä varat käytetään kaikkien Kauhajoen<br />
koulujen ja oppilaitosten kirkollisen työn tukemiseen.<br />
Suurin menoerä koko hanketyössä on ollut henkilöstömenot<br />
n. 245 000 euroa. Kustannuksia on tullut myös matkakuluista, koska<br />
etäisyydet toimipaikkojen välillä ovat olleet pitkät.<br />
Hanketyöntekijöiden valinta ja muita työntekijöitä<br />
Lapuan hiippakunta päätti istunnossaan 29.10.2008 nimetä oppilaitospastori<br />
Markku Orsilan hankevetäjän tehtävään. Hän oli valmiiksi<br />
jo oppilaitosyhteisön sisällä ja hänellä oli taustalla melko pitkä<br />
kriisityön käytännön kokemus Seinäjoen kriisiryhmästä. Hänellä<br />
oli myös sielunhoidon, työnohjauksen ja kriisityön koulutusta.<br />
Neuvottelujen edetessä Orsila pohti hiippakuntadekaani Haapakosken<br />
kanssa monia käytännön kysymyksiä. Tärkeää oli pohtia<br />
sitä, että onko viisasta valita hankevastaavaksi henkilö, joka oli jo<br />
saman oppilaitosyhteisön pappi. Oliko suhde tapahtumakouluun<br />
ja ihmisiin liian läheinen ja muodostuisiko tuttuudesta este työlle?<br />
Harkinnassa päädyttiin kuitenkin siihen, että olemassa olevan tuntemuksen<br />
myönteiset puolet olivat suurempia, kuin mahdolliset<br />
haitat. Orsila oli tässä työssä kuitenkin suhteellisen uusi. Läheskään<br />
kaikki koulutuskuntayhtymän työntekijät eivät häntä tunteneet.<br />
Kauhajoella hän oli käynyt vain muutaman kerran.<br />
Orsila aloitti virallisesti työn hankkeessa 1.12.2008. Käytännössä<br />
tiivis yhteys hiippakuntaan ja hankkeen valmisteluun alkoi jo huomattavasti<br />
aiemmin.<br />
Muiden hanketyöntekijöiden valinta oli ensimmäisiä töitä, joita<br />
hankevastaava ryhtyi yhdessä hiippakunnan työntekijöiden kanssa<br />
valmistelemaan. Budjetin puitteissa olisi ollut mahdollista palkata<br />
kolme muuta hankesihteeriä. Hankevastaava kuitenkin harkitsi,<br />
että alkuvaiheessa palkataan vain kaksi. Tätä perusteltiin sillä, että<br />
tuossa vaiheessa ei ollut selvää, mihin kaikkeen työhön konkreettisesti<br />
kirkon hankkeessa ryhdytään. Lisäksi yhteistyö sairaanhoitopiirin<br />
ja rinnakkaishankkeen kanssa oli alusta asti alkanut ja alussa<br />
oli epäselvää kuinka paljon työvoimaa tulisi toisen hankkeen työ-<br />
62 63
hön ja mihin tehtäviin. Ajatuksena oli tuolloin, että nuorisotyönohjaaja<br />
tarvitaan joka tapauksessa, koska hankkeen tavoite oli kohdata<br />
nuoria ja tukea seurakuntien nuorisotyötä. Samoin alusta asti oli<br />
selvää, että diakoniatyön ammattilaista tarvitaan hankkeessa varmasti.<br />
Myös moni ammatillisen tiimin idea vaati, että palkattavat<br />
hankesihteerit olisivat eri kirkon työaloilta. Tiedossa oli myös se,<br />
että talousosaamista saataisiin hiippakunnasta ja sihteerityövoiman<br />
tarve ei alussa ollut täysin selvillä.<br />
Hankesihteereiden hakuilmoitus laitettiin Kotimaa-lehteen ja muutenkin<br />
määräaikaisista viroista tiedotettiin avoimesti. Hakemuksia<br />
tuli nuorisotyöntekijän virkaan viisi ja diakonian virkaan yhdeksän.<br />
Nuorisotyöntekijöiden joukosta valittiin Pete Ketola Seinäjoelta,<br />
jonka kokemus ja koulutus oli selvästi hakijoista parhain.<br />
Diakoniatyöntekijän valinta oli siinä mielessä hankalampi, että hakijoissa<br />
oli monia kokeneita ja koulutettuja hakijoita. Diakonian<br />
viran hakijoista lopulta valittiin Johanna Korkeaniemi Ilmajoen<br />
seurakunnasta.<br />
Hankesihteereiden valinta onnistui lopulta suhteellisen nopeasti<br />
ja he aloittivat työn 1.3.2009. Korkeaniemi oli jo vähän aiemmin<br />
mukana ensimmäisessä hankkeiden yhteisessä vertaistukitapaamisessa.<br />
Pete Ketola haki myöhemmin kesken hankkeen uuteen avautuneeseen<br />
Seinäjoen seurakunnan nuorisotyön johtajan virkaan. Virka<br />
oli pysyvä ja hankkeessa käytiin keskusteluja hyvässä hengessä<br />
Ketolan hakemisesta. Hänet valittiin uuteen virkaan. Nuorisotyön<br />
hankesihteerin virkaa ei heti laitettu uudestaan auki. Tämä johtui<br />
kesän rauhallisemmasta hanketyön ajasta ja samaan aikaa alkoi<br />
hahmottua, että aiottu HeHu-kehitystyö vaatisi lisää työvoimaa.<br />
Henkisen huollon kehittämiseen kolme hankesihteeriä<br />
HeHu-hankesihteereiden työstä ja muista henkisen huollon kehittämisen<br />
kysymyksistä kerrotaan erikseen HeHu-kehitystyötä<br />
käsittelevissä luvuissa. HeHu-kehitystyötä varten palkattiin kolme<br />
hankesihteeriä. Aluksi oli esillä erilaisia malleja työntekijöiden<br />
palkkaamiseen ja myös työnkuvia pohdittiin avoimesti.<br />
HeHu-hankesihteerin palkkaamiseen luotiin kaksi vaihtoehtoista<br />
mallia. Toisessa olisi palkattu yksi uusi hankesihteeri, joka olisi valmistellut<br />
HeHun laajentamista koko hiippakunnan alueella. Toisen<br />
mallin idea oli huomioida alueellisia tarpeita niin, että palkataan<br />
alueelliset osa-aikaiset hankesihteerit hiippakunnan eri osiin. Lisäksi<br />
pohdittiin mahdollisuutta hyödyntää Vaasassa olevan HeHuryhmän<br />
kokemusta uusia ryhmiä muodostettaessa.<br />
HeHu-hankesihteerin palkkaamisen vaihtoehtoja kysyttiin Seinäjoen<br />
ja Jyväskylän seurakunnilta, jotka näkivät molemmat mallit<br />
mahdollisina. Seinäjoki oli kuitenkin aavistuksen enemmän yhden<br />
viranhaltijan mallin kannalla. Hankkeessa päädyttiin kuitenkin<br />
alueellisten hankesihteereiden malliin. Virkoja ei laitettu julkiseen<br />
hakuun vaan sopivia hankesihteereitä etsittiin yhdessä seurakuntien<br />
kanssa.<br />
Vaasan nuorisotyönjohtaja Kari Hietamäki palkattiin hankkeeseen<br />
siten, että hän jatkoi omassa työssään Vaasassa, mutta hanke korvasi<br />
Vaasan seurakunnalle 20 % Hietamäen palkasta. Siten Hietamäki<br />
oli vuoden 2010 1pv/vko hanketyössä. Hänellä oli tärkeää<br />
käytännön työkokemusta HeHu-ryhmän perustamisesta Vaasaan.<br />
Käytännössä järjestely oli Hietamäen kannalta työläs. Hän ei hyötynyt<br />
palkkaamisesta taloudellisesti ja oman työn lisäksi tuli uusia<br />
tehtäviä HeHu-työssä.<br />
64 65
Jyväskylän seurakunta ehdotti Keski-Suomen hankesihteeriksi<br />
seurakuntapastori Satu Konstia, jolla oli 50 % työ Jyväskylässä.<br />
Tämä tilanne mahdollisti toisen 50 % osuuden käyttämistä muuhun<br />
työhön. Maaliskuusta 2010 lähtien vuoden loppuun (10 kk) hän<br />
työskenteli osa-aikaisena 50 % hankesihteerinä.<br />
Etelä-Pohjanmaan hankesihteeriksi palkattiin hoitovapaalla tuolloin<br />
ollut Herättäjä-yhdistyksen nuorisosihteeri Jaakko Linko. Linko<br />
kysyttiin tehtävään siksi, että tiedettiin hänen olevan kiinnostunut<br />
sielunhoitotyöstä ja hänellä oli vankka vapaapalokuntatausta.<br />
Hän tunsi pelastuslaitoksen ja muiden viranomaisten toimintaa<br />
kenttätyön kautta. Lingon omasta toivomuksesta työ järjestettiin<br />
kokoaikaisena neljän kuukauden mittaisena jaksona. Hän aloitti<br />
työnsä yhtä aikaa Konstin kanssa ja teki tehokkaan työjakson maaliskuusta<br />
kesäkuuhun.<br />
Etukäteen arvelutti se, että hankesihteerit olivat töissä eri mittaisia<br />
jaksoja ja eri aikoina. Varmasti ihanteellista olisikin ollut, jos Linko<br />
olisi voinut olla työssä pidemmälle syksyyn 2010. Käytännössä järjestely<br />
toimi kuitenkin hyvin. Jyväskylän valmistelu eteni hitaammin<br />
ja vaatikin Konstin työpanosta pidempään. Etelä-Pohjanmaan<br />
osalta tehtiin ratkaisuja nopeammin ja kiivas alku vaatikin kokoaikaista<br />
aktiivista työtä.<br />
Linko tuli hiippakunnan työntekijäksi neljän kuukauden työjaksoksi.<br />
Muut hankesihteerit pysyivät omien seurakuntien työntekijöinä.<br />
Seurakuntien ja hiippakunnan välillä tehtiin erilliset sopimukset<br />
viranhaltijoiden palkkaamisesta ja työhön liittyvistä käytännön kysymyksistä.<br />
Käytännön kysymyksiä liittyi myös työaikaan. Seurakunnan<br />
työntekijät olivat tottuneet työajattomaan työhön.<br />
Työssä on ollut enemmän kuin palkatut henkilöt<br />
Lisäksi hanke on maksanut kaksi ensimmäistä toimintavuotta 20 %<br />
Kauhajoen seurakunnan pastorin Tuomas Ala-Oppaan palkkaa.<br />
Ajatus oli tukea jollakin konkreettisella tavalla Kauhajoen seurakunnan<br />
nuorisotyötä ja oppilaitoksia. Ala-Oppaan työkentäksi<br />
hahmotettiin muut Kauhajoen oppilaitokset kuin tapahtumakoulu.<br />
Ajateltiin, että tapahtumakoululla kirkon läsnäolo toteutui riittävästi<br />
hankesihteeri Korkeaniemen lähes jatkuvalla läsnäololla.<br />
Lisäksi hankevastaava piti myös tiivistä yhteyttä kouluun. Heidän<br />
työpanoksensa keskittyi kuitenkin voimakkaasti vain tähän yhteen<br />
oppilaitokseen ja huoli oli seurakunnan tuesta muissa oppilaitoksissa.<br />
Ajateltiin, että Ala-Opas voi keskittyä vähän paremmin tuen<br />
myötä näihin kouluihin. Osin tämä on toteutunutkin, mutta käytännön<br />
ongelma on ollut sama kuin Hietamäen kohdalla. Työaikaa<br />
ei tule lisää pelkän taloudellisen tuen myötä, joka maksetaan seurakuntaan.<br />
Ala-Oppaan palkkaamisen vaihtoehdoista tai muista<br />
Kauhajoen seurakuntaa auttavista keinoista keskusteltiin ensimmäisen<br />
vuoden jälkeen. Parempaakaan vaihtoehtoa ei siinä kohtaa<br />
löydetty ja Ala-Oppaan palkkaamista jatkettiin toisella vuodella.<br />
Hankkeessa on ollut palkattuna eri tavoin eri pituisiksi jaksoiksi<br />
yhteensä seitsemän henkilöä. Tämän lisäksi hiippakunnan työntekijät<br />
ovat ajoittain antaneet merkittävää tukea. Lisäksi on maksettu<br />
palkkioita lyhyistä työtehtävistä hankkeessa kanttorille, kahdelle<br />
muulle diakoniatyöntekijälle ja kahdelle muusikolle.<br />
Hankkeesta ei maksettu palkkaa niille kirkon työntekijöille, eri<br />
puolella Suomea, jotka omana virkatyönään avustivat hanketta.<br />
Kirkolla on hyvä työntekijäverkosto myös ulkomailla ja merkittävän<br />
avun hanke sai esimerkiksi turistipappi Timo Sainiolta Es-<br />
66 67
panjassa, joka otti yhden opintomatkalla olleen tapahtumakoulun<br />
opiskelijaryhmän vastaan ja auttoi käytännön järjestelyissä.<br />
Tiedonkeruu<br />
Hanketyön alkuvaiheessa oli tärkeää tavoittaa kaikki koulusurmien<br />
uhrien omaiset ja muita ihmisiä joita haluttiin kohdata jälkihoitotyössä.<br />
Hanketyöntekijöiden huoli on siinä, että kaikki tavoitettaisiin<br />
mahdollisimman kattavasti.<br />
Tiedonkeruu onnistui eri kanavien kautta. Tärkeää oli kysyä omaisilta<br />
itseltä, että keitä heidän omassa lähipiirissään olisi syytä tavoittaa.<br />
Vertaistukitapaamisten organisoimiseksi tehtiin yhteistyötä<br />
myös rinnakkaishankkeen kanssa. Hankevastaava pyysin Seinäjoen<br />
seurakunnan kirkkoherranviraston kanslistia tarkistamaan<br />
ja etsimään muutamia osoitetietoja, joita ei alkuvaiheen tiedoissa<br />
ollut tai joita haluttiin varmistaa. Tietokyselyn tekemiseen arvioitiin<br />
tällaisen tapahtuman yhteydessä olevan selvät perusteet ja tätä<br />
kautta saatiin tärkeitä tietoja, joita puuttui.<br />
Monissa yhteyksissä on nyt pohdittu sitä, miten tietojen vaihto eri<br />
viranomaistahojen kanssa saataisiin riittävällä tavalla toimimaan<br />
kriisien jälkihoidossa. Kirkon kriisityöntekijät on tärkeää ottaa näihin<br />
jatkopohdintoihin mukaan.<br />
Yhteydet Tuusulan seurakunnan työntekijöiden kanssa<br />
Aika nopeasti, ensimmäisien viikkojen jälkeen, syntyi yhteys kirkkohallituksen<br />
perheasiainjohtajaan Martti Eskoon ja Tuusulan seurakunnan<br />
Outi Kuusistoon ja Eila Patokoskeen, jotka olivat työntekijöinä<br />
Jokelan surmien jälkihoidossa. Esko oli jo aiemmin ollut<br />
Tuusulan työntekijöiden tukena ja nyt sovittiin tapaamisista suu-<br />
remmalla joukolla kokemusten vaihtamiseksi. Kirkon Kauhajokihankkeen<br />
työntekijät tapasivat Eskoa ja Tuusulan työntekijöitä<br />
muutaman kerran. Jo 27.11.2008 Orsila tapasi kirkkohallituksessa<br />
Tuusulan työntekijät Eskon kutsusta. Aiheita tuolloin olivat rippikoulut,<br />
joissa on traumatisoituneita nuoria. Perheiden teemat olivat<br />
esillä Eskon asiantuntemuksen myötä. Sururyhmien erilaisista<br />
malleista ja lasten surusta keskusteltiin.<br />
Nämä kohtaamiset olivat hyvin arvokkaita. Niissä voitiin vaihtaa<br />
kokemuksia ja ajatuksia kirkon roolista samankaltaisten tapahtumien<br />
jälkeen. Tuusulan kokemuksista oli joissakin kohtaa hyvin<br />
konkreettista hyötyä. Lisäksi tapaamiset auttoivat myös työssä jaksamisessa.<br />
Kauhajoella työtä tekevä väki näki ja kuuli, miten Tuusulan<br />
väki oli mennyt edeltä vaiheesta toiseen.<br />
Kirkkohallituksen tuki tuli alkuvaiheessa Martti Eskon ja näiden<br />
tapaamisten kautta. Martti Esko on nyt siirtynyt eläkkeelle ja tapaamiset<br />
harvenivat ensimmäisen toimintavuoden jälkeen. Esko<br />
oli tärkeä tuki Tuusulan ja Kirkon Kauhajoki-hankkeen työntekijöiden<br />
yhteen saattamisessa. Vastaavaa tukea ja kiinnostusta Kirkon<br />
Kauhajoki-hanke ei myöhemmin saanut kirkon keskushallinnosta.<br />
Perheasian yksikön Helena Samulinista tuli keskeinen ja tärkeä<br />
yhteistyökumppani kuitenkin HeHuun liittyvissä kysymyksissä.<br />
Häneen on hankkeesta ollut tiivis yhteys, kun alettiin suunnitella<br />
ensimmäistä valtakunnallista kirkon kriisityön ja henkisen huollon<br />
neuvottelupäivää. Tämä yhteistyö on tukenut hyvin HeHu kehitystyötä<br />
Lapuan hiippakunnassa. Keväällä 2011 oli toinen valtakunnallinen<br />
kirkon kriisityön ja HeHu-neuvottelupäivä. Päivä järjestettiin<br />
Seinäjoella ja siellä oli esillä kysymyksiä joihin HeHu-kehitystyössä<br />
on nyt Lapuan hiippakunnan alueella törmätty. Samulin on<br />
tukenut näiden päivien valmistelua keskeisesti.<br />
68 69
Kirkkohallituksen tuki on taloushallinnan osalta myös ollut tärkeää.<br />
Palkat on maksettu ja muutkin kulut hoidettu. Lisäksi kirkkoneuvos<br />
Leena Rantanen on suhtautunut hyvin ymmärtäväisesti<br />
hankkeen talouskysymysten järjestämiseen vuoden 2011 osalta,<br />
kun selvisi, että säästyneitä varoja aikaisemmilta toimintavuosilta<br />
ei voinut enää siirtää seuraavalle vuodelle. Hän valmisteli ripeästi<br />
uuden talouspäätöksen, joka mahdollisti siirtymisen kolmannelle<br />
toimintavuodelle.<br />
Keväällä 2011 Kirkkohallituksessa on päätetty myös HeHu:n valtakunnallisista<br />
toimintaperiaatteista.<br />
Hankkeen ohjausryhmä ja Kauhajoki-hankkeen ohjausryhmä<br />
Hankevastaava neuvotteli Kirkon Kauhajoki-hankkeen ohjausryhmän<br />
tarpeesta ja kokoonpanosta jo varhain syksyllä 2008. Päädyttiin<br />
siihen, että ohjausryhmässä tulisi olla keskeiset tahot, mutta<br />
siitä ei saisi paisuttaa liian suurta ja raskasta. Päädyttiin kutsumaan<br />
edustaja Kauhajoen kaupungista, Seinäjoen ammattikorkeakoulusta,<br />
Kauhajoen seurakunnasta, Kauhajoki-hankkeesta ja Etelä-Pohjanmaan<br />
rovastikunnasta (Ilmajoki).<br />
Ohjausryhmän jäseniä olivat<br />
hiippakuntadekaani Paavo Haapakoski (pj.), (myöhemmin hiippakuntadekaani<br />
Juha Muilu) Lapuan hiippakunnan edustajana,<br />
ylihoitaja, hankejohtaja Sirkka Ala-Aho Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä<br />
Kauhajoki-hankkeen edustajana, Kauhajoen kaupunginhallituksen<br />
puheenjohtaja, kirkolliskokousedustaja Antti Niemi-Aro<br />
Kauhajoen kaupungin edustajana, Seinäjoen ammattikorkeakoulun<br />
opintoasioiden päällikkö Anneli Pajulammi SeAMK:n<br />
edustajana, kirkkoherra Jouko Ala-Prinkkilä (myöhemmin vs. kirk-<br />
koherra Antti Ala-Opas) Kauhajoen seurakunnan edustajana, diakonissa<br />
Kirsti Esala Etelä-Pohjanmaan rovastikunnan edustajana,<br />
hankekoordinaattori Anu Hietarinta kutsuttiin lisäksi pysyvästi<br />
mukaan ohjausryhmään tapahtumakoulun edustajana. Lisäksi kokouksiin<br />
osallistui hankevastaava Markku Orsila ja hankesihteeri<br />
Johanna Korkeaniemi. Joissakin kokouksissa oli paikalla muitakin<br />
hanketyöntekijöitä.<br />
Kokouksia oli kuusi kertaa: 22.1.2009, 13.3.2009, 3.6.2009,<br />
29.10.2009, 18.2.2010 ja 10.9.2010.<br />
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri hallinnoi varsinaista Kauhajoki-hanketta,<br />
jolla oli oma johto ja ohjausryhmä. Sairaanhoitopiirin<br />
koordinoima hankkeen sopijaosapuolina olivat Ilmajoen kunta<br />
(JIK), Kauhajoen kaupunki, Seinäjoen kaupunki, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä<br />
ja Etelä- Pohjanmaan sairaanhoitopiiri. Molemmilla<br />
hankkeilla oli näin edustus toisen hankkeen ohjausryhmässä. Kirkon<br />
hanketta edusti Kauhajoki-hankkeen ohjausryhmässä Markku<br />
Orsila, dekaanit Paavo Haapakoski ja myöhemmin Juha Muilu. Dekaanin<br />
vaihdon siirtymäajalla Lapuan hiippakunnan edustajana oli<br />
hiippakuntasihteeri Eija Harmanen. Kirkon Kauhajoki-hankkeen<br />
työlle ja näiden kahden hankkeen yhteistyölle oli tärkeää saada<br />
olla mukana suuremman Kauhajoki-hankkeen ohjausryhmässä, jossa<br />
oli mukana hyvin monen valtakunnallisen toimijan edustus ja<br />
asiantuntijuus.<br />
Hankkeen oma organisaatio<br />
Hankkeesta ei luotu tarkkaa organisaatiokaaviota. Koko hankkeen<br />
hallinnointiin ei haluttu kuluttaa liikaa aikaa ja voimavaroja. Käytännössä<br />
Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli on päättänyt kaikki<br />
keskeisimmät päätökset. Se on valinnut viranhaltijat ja vahvistanut<br />
70 71
toiminta- ja taloussuunnitelmat. Ohjausryhmän tehtävä on ollut<br />
keskustellen ohjata hankkeen toimintaa. Ohjausryhmätyöskentely<br />
oli tärkeää, vaikka joskus tuntui, voiko yhdessä kokouksessa<br />
juurikaan ohjata monitahoista ja usein nopeasti uudelleen kohdennettavaa<br />
työtä. Kokouksiin valmistautuminen johti kuitenkin työn<br />
painopisteiden harkintaan. Myös kokouksiin valmistautuminen<br />
jäntevöitti hanketyötä. Usein kokouksissa löytyi tarkennuksia työhön<br />
ja uudet ideat saivat vahvistusta.<br />
Hankevastaavan esimiehenä on toiminut hiippakuntadekaani,<br />
aluksi Paavo Haapakoski ja helmikuusta 2010 Juha Muilu. Hankevastaava<br />
puolestaan oli kaikkien muiden hanketyöntekijöiden<br />
esimies.<br />
Esimiehen ja alaisen roolit olivat koko ajan selvät mutta käytännön<br />
työote, jossa hankevastaava teki koko ajan työparina myös<br />
kenttätyötä, antoi sävynsä esimiehen työskentelyyn. Hankkeen<br />
esimiehen rooli ei ollut olla asiantuntijajohtaja yli muiden, vaan nimenomaan<br />
useissa käytännön kysymyksissä pohdittiin työparina<br />
tai joskus isommassa tiimissä, mikä oli kulloinkin viisainta.<br />
Talousarvio- ja toimintasuunnitelma vuodelle 2009<br />
– Käynnistäminen<br />
Ensimmäiselle täydelle toimintavuodelle 2009 tehtiin toiminta-<br />
ja taloussuunnitelma. Sen käsitteli Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli<br />
marraskuussa 2008. Suunnitelma on mielenkiintoinen jälkiarvioiden<br />
kannalta. Sitä lukiessa voi nyt nähdä, miten joissakin<br />
kaavailuissa osuttiin hyvin oikeaan, mutta aivan kaikkea ei osattu<br />
huomioida. Aivan alussa Kirkon Kauhajoki-hankkeen nimeksi oli<br />
ajateltu ”JÄLKI-hanke” nimeä. Silloin ajateltiin sanan monia merkityksiä.<br />
Tapahtumista jää jälkiä ja jälkihoitoa tarvitaan.<br />
Suunnitelmassa pohditaan jo työvoimaa, eri yhteistyötahoja ja<br />
maantieteellisiä etäisyyksiä. Tavoitteet on tuolloin määritelty<br />
näin: ”Hankkeen päätavoitteena on tukea koulusurman uhrien ja<br />
heidän läheistensä selviytymistä seurakunnallisen työn menetelmin.<br />
Menetelmiä voivat olla mm. vertaisryhmien kokoontumiset,<br />
muistoseurat ja –hartaudet, leirit ja retket, sururyhmät, retriitit, sielunhoidolliset<br />
keskustelut, kurssit ja luennot sekä läsnäolo oppilaitosten<br />
arjessa. Tavoitteena on tukea oppilaitosten ja seurakuntien<br />
henkilöstöä kriisin jälkihoidossa ja työssä jaksamisessa. Hankkeella<br />
on myös seurakuntien ja oppilaitosten kriisiauttamiseen liittyvä<br />
koulutuksellinen ja toimintaa kehittävä ulottuvuus. Hanke voi ennaltaehkäisevällä<br />
tavalla tukea oppilaitoksissa ja seurakuntien kasvatustyössä<br />
tapahtuvaa eettistä ja hengellistä kasvatusta. Saadut<br />
kokemukset on mahdollista hyödyntää valtakunnallisesti. Kyse on<br />
erityisesti nuoriin aikuisiin ja heidän perheisiinsä suuntautuvan oppilaitostyön<br />
ja seurakuntatyön tukemisesta. Hankkeella on vahva<br />
yhteys Seinäjoen ammattikorkeakoulun oppilaitospapin työhön.<br />
Hanke toimii yhteydessä muuhun Kauhajoen koulusurmien aiheuttamaan<br />
jälkihoitotyöhön.”<br />
Erikseen alkusuunnittelussa on hahmotettu eri kohderyhmiä, joista<br />
mainitaan uhrien perheet, Kauhajoen eri oppilaitosten opiskelijat<br />
ja henkilökunta ja seurakuntien työntekijät.<br />
Tuolloin ajateltiin, että hankevastaavan lisäksi palkattaisiin kolme<br />
päätoimista hankesihteeriä. Kaikkien neljän yhteisiksi palkkakuluiksi<br />
sivukuluineen laskettiin n. 190 000 €. Myöhemmin päätettiin,<br />
että aluksi palkataan vain kaksi henkilöä lisää ja hekin pääsivät<br />
aloittamaan vasta maaliskuun alusta. Näin palkkamenoja säästyi ensimmäisenä<br />
täytenä toimintavuotena. Samoin nuorisotyön hankesihteerin<br />
siirtyminen toiseen virkaan säästi palkkamenoja. Muuten<br />
kulut toteutuivat hyvin suunnitelman mukaisesti. Pienet kannet-<br />
72 73
tavat tietokoneet ja matkapuhelimet hanketyöntekijöille hankittiin<br />
ja matkakustannuksiin varauduttiin. Huonetilojen kartoitus oli<br />
tuolloin käynnissä. Seinäjoen koulutuskuntayhtymä tarjosi työhuoneen<br />
sekä Seinäjoelta, että Kauhajoelta hankkeen käyttöön. Tämä<br />
toi säästöä myöhempinäkin vuosina. Jo hankkeen alussa varauduttiin<br />
työnohjaus- ja pieniin koulutus ja neuvottelupäiväkuluihin.<br />
Myös ohjausryhmän kokoonpanoa ja toimintaa suunnitelmassa<br />
hahmotettiin ja sen mukaisena ryhmä myöhemmin kutsuttiin koolle.<br />
Hyvin jo alussa nähtiin oleellinen.<br />
Huomioita:<br />
• Nuorisotyön vahva tukeminen jäi suunniteltua ohuemmaksi.<br />
• Myös yhteydet muihin kouluihin ja alueen oppilaitoksiin jäivät<br />
suunniteltua vähäisemmiksi.<br />
• Hankkeen nimiasia ratkesi myöhemmin toisin ja oli hyvä, että<br />
se voitiin muuttaa kuvaavammaksi.<br />
• Mahdollisimman konkreettista suunnittelua kannatti suorittaa,<br />
vaikka kaikki ei toteutunutkaan.<br />
• Ajatus opettajien koulutuksellisesta tukemisesta jäi osin toteutumatta.<br />
• Vielä ei nähty miten suuri työmäärä jo vuonna 2009 oli<br />
HeHu:n kehittämisen ensi askelissa.<br />
• Hämmästyttävän tarkasti oli kuitenkin mahdollista nähdä oikeat<br />
painopisteet ja ne ohjasivat toimintaa.<br />
Talousarvio- ja toimintasuunnitelma vuodelle 2010<br />
– HeHu täydentää perustyötä<br />
Vuodelle 2010 tehtiin uusi suunnitelma. Työvoima oli korkeimmillaan<br />
tuona vuonna. Orsilan ja Korkeaniemen lisäksi oli tulossa uusia<br />
työntekijöitä ensi sijassa HeHua kehittämään. Uusien työntekijöi-<br />
den kohta oli suunniteltu näin: ”Uudet hankesihteerit Satu Konsti,<br />
Kari Hietamäki ja Jaakko Linko käynnistävät henkisen huollon<br />
(HeHu) toiminnan kehittämisen Lapuan hiippakunnan alueella.<br />
He jatkavat aloitettua työtä Vaasassa, Seinäjoella ja Jyväskylässä<br />
yhteistyössä seurakuntien kanssa. Hietamäki vastaa Vaasan suunnan<br />
kehittämisestä 1 pv/vko (20 %, koko vuosi), Konsti Jyväskylä<br />
(50 %, 10 kk) ja Linko (100 %, 6 kk). Lingon ensimmäinen työjakso<br />
on 1.3–30.6. Konsti ja Linko muodostavat yhdessä kokonaisen<br />
määräaikaisen viran. Lingon 2 kk jää sovittavaksi myöhemmin.<br />
Lisäksi Tuomas Ala-Oppaan palkkaamista hankkeeseen jatketaan<br />
vuoden 2010 ajan. (20 %,koko vuosi)”<br />
”Tarkempi HeHu työn kuvaus: Työ etenee eri puolilla hiippakuntaa<br />
vaiheittain. Osa tehtävistä on eri alueiden hankesihteereille yhteisiä,<br />
osa ei. Vaasassa oma malli on jo käytössä ja tästä on paljon<br />
hyödynnettävissä muuallakin. Vaasan haasteena on toiminnan laajentaminen<br />
rannikkoseudulle ja yhteistyön aloittaminen perustettavien<br />
ryhmien kanssa.”<br />
”Ensimmäisessä vaiheessa on tehtävä selvitystyö siitä, miten alueiden<br />
seurakunnissa on kriisityön osaajia. Ketkä henkilöt ovat nyt jo<br />
mukana kuntien kriisiryhmissä. Kattavia ja ajantasaisia tietoja ei ole<br />
olemassa. Rekisterin kokoaminen olemassa olevista osaajista.”<br />
Muita tehtäviä (HeHu) hankesihteereille:<br />
– Koota tietoa muiden paikkakuntien HeHu-malleista. Saatujen<br />
tietojen ja kokemusten vertailu keskenään.<br />
– Osallistuminen vuoden aikana HeHu-neuvottelupäiviin ja tilaisuuksiin.<br />
74 75
– Tiedottaminen ja yhteydenpito seurakuntien suuntaan. Kerätyn<br />
tiedon jakaminen ja seurakuntien avustaminen tarvittavien hallinnollisten<br />
päätösten aikaan saamiseksi, niin että vuonna 2010<br />
saadaan aikaan ryhmien perustaminen myös Seinäjoelle ja Jyväskylään.<br />
– HeHu-oppaan kokoaminen, jossa annetaan riittävän yhteinen<br />
opastus hiippakunnan alueelle ja samalla otetaan huomioon paikallisten<br />
seurakuntien ja viranomaisyhteistyötahojen toiveet.<br />
– Yhteydenpito muihin keskeisiin viranomaistahoihin, sairaanhoitopiireihin,<br />
pelastuslaitoksiin ja aluehälytyskeskuksiin.<br />
– Yhteisen koulutustilaisuuden suunnittelu, jossa marraskuussa<br />
2010 kootaan saadut tulokset yhteen ja valmistellaan toiminnan<br />
jatkoa tuleville vuosille.<br />
– Päivystyskysymyksen pohdinta yhdessä kaikkien toimijoiden<br />
kanssa.<br />
– Yhteistyökysymysten pohtiminen työntekijän ja työnantajan<br />
näkökulmista silloin, kun HeHu:n ja aikaisempien kriisiryhmien<br />
välille voi syntyä kilpailua. Nykyiset kriisiryhmäyhteistyöt vs.<br />
uusi HeHu organisaatio. Jos samalle henkilölle tulee tosipaikassa<br />
puheluita eri toimeksiantajilta.<br />
Hehu-neuvottelupäiville ja muille koulutusmenoille varattiin myös<br />
budjetissa varoja.<br />
Muu toiminta 2010<br />
Vuoden suunnittelussa pidettiin tärkeänä järjestää omaisille Kirkon<br />
hankkeen oma vertaistukitapaaminen erityisesti hengellisten kysymysten<br />
käsittelemiselle. Tämä toteutui adventtina 2010.<br />
Suunnittelussa varattiin määräraha surmaluokasta selvinneille opiskelijoille<br />
retkeä varten. Hankesihteeri Korkeaniemi oli jo keväällä<br />
2009 ollut ryhmän kanssa ulkomaan opintomatkalla, josta oli hyviä<br />
kokemuksia.<br />
Oli myös suunnitelmia tavata kahden koulusurmakoulun henkilökuntien<br />
kesken. Tämä Jokelan ja Kauhajoen tapahtumakoulujen<br />
vertaistukitapaaminen ei toteutunut.<br />
Toiseen vuosipäivään varauduttiin pienellä määrärahalla ja alustavasti<br />
oli jo sovittu, että 4.11.2010 Seinäjoella järjestetään kasvatuksen<br />
arvoja pohtiva arvoseminaari. Seminaari toteutui yhteistyössä<br />
muiden toimijoiden kanssa.<br />
Hanke oli jakanut vain hyvin vähän taloudellista tukea. Vuodelle<br />
2010 varauduttiin pieniin diakonisiin avustussummiin.<br />
Palkkoihin suunniteltiin kuluvan noin 180 000 €, koulutukseen ja<br />
työnohjaukseen ja työntekijöiden matkakuluihin varauduttiin noin<br />
27 000 €:lla. Muita suurempia menoeriä oli varautuminen omaisten<br />
vertaistukitapaamiseen ja opiskelijoiden opintoretken tukemiseen.<br />
Kirkkohallituksen avustus 500 000 € oli alun perin jaettu kahdelle<br />
ensimmäiselle toimintavuodelle ja siitä oli vuonna 2010 budjetoitu<br />
käytettäväksi +255 500 €.<br />
Huomioita<br />
76 77<br />
• Avustusrahojen jako kahdelle eri vuodelle toi selvyyttä,<br />
mutta samalla miettimistä, kun saman määrärahan puitteissa<br />
alettiin jo hahmottamaan vuotta 2011. Varojen siirtäminen<br />
kolmannelle vuodelle ei ollut mahdollista.
18. MERKITTÄVIÄ AJANKOHTIA<br />
Hankkeen toimintavuosien aika, hiukan yli kaksi ja puoli vuotta, on<br />
ollut jälkihoidon työntekijöille jollakin tavalla yhtä ja samaa ajanjaksoa.<br />
Tässä luvussa on pyritty löytämään ja kuvaamaan joitakin<br />
merkkipaaluja hanketyön aikana.<br />
Paluu tapahtumakoululle<br />
Kirkon hankkeen oli pohdittava, mikä on kirkon rooli, kun henkilökunta<br />
ja opiskelijat valmistautuivat palaamaan hiihtoloman jälkeen<br />
maaliskuussa 2009 remontoidulle tapahtumakoululle. Koulun väki<br />
oli talvikauden toiminut teknologiakeskus Logistian tiloissa Kauhajoella.<br />
(Logistia on Kauhajoen kaupungin ja muutamien yritysten<br />
omistama keskus, joka tarjoaa alueen yrityksille toimitiloja ja yhteistyömahdollisuuksia.)<br />
Logistian aika oli hankkeessa aikaa, jolloin<br />
työssä oli vasta yksi työntekijä. Hankevastaavaksi siirtynyt Orsila<br />
vieraili aika ajoin Logistialla, mutta hankkeen käynnistäminen ja<br />
suunnittelu vei aikaa ihmisten kohtaamiselta. Kirkon näkökulmasta<br />
paluu tapahtumakoululle oli siinä mielessä merkittävää, että oli<br />
tulossa lisää työvoimaa ja koulun kanssa oli sovittu, että myös kirkon<br />
uusi työntekijä sijoittuisi kouluun perustettavaan hyvinvointikäytävään.<br />
Johanna Korkeaniemi aloitti työt tapahtumakoululla<br />
samaan aikaan, kun koulun väki muutti takaisin kouluun.<br />
Suunnittelun edetessä koululla päätettiin järjestää yhteisöllinen<br />
päivä, kouluun paluun päivänä. Tätä päivää olivat suunnittelemassa<br />
ja toteuttamassa kaikki yhteistyötahot ja hankkeet. Opiskelijoille<br />
oli mietittynä monenlaista ohjelmaa ja toimintaa ja Kauhajoki-hanke<br />
oli varautunut monella tavoin psykososiaalisen tuen antamiseen.<br />
Paluuta koululle myös jännitettiin monella taholla. Koulun<br />
tiedettiin nostavan esiin muistoja.<br />
Kirkon rooliksi tuli järjestää paluumuuton aamuun tilojen siunaamisen<br />
juhla. Päivä alkoi yhteisellä hetkellä koulun salissa. Kauhajoen<br />
seurakunnan nuorisotyön tiimi vastasi musiikista ja Kirkon Kauhajoki-hankkeen<br />
työntekijät hartaudesta ja tilojen siunaamisesta.<br />
Tilojen siunaamisen juhlassa sovellettiin kodin siunaamisesta tuttuja<br />
elementtejä. Juhlaan haluttiin myös jotakin toiminnallista. Kirkon<br />
Kauhajoki-hanke ja Kauhajoen seurakunta lahjoittivat juhlassa<br />
koululle suuren lasiastian. Astian pohja peitettiin mullalla ja koulun<br />
opettaja lahjoitti pienen säkillisen viljan siemeniä. Juhlassa sanottiin,<br />
että jokainen sai tulla lasiastian ääreen ja miettiä mielessään<br />
sen rukouksen tai toiveen, joka nyt tänä aamuna oli mielessä, kun<br />
ajatteli työn ja opiskelujen jatkumista koululla. Rukoussiemenet<br />
sai istuttaa multaan kasvamaan. Myöhemmin koulun työntekijät<br />
kastelivat astian orastavaa kasvua ja kevään mittaan astiasta nousi<br />
uuden kasvun vihreä ja tuuhea ruoho.<br />
Uusi kasvu oli vahva kuva uudesta toivosta. Siksi kuva tästä orastavasta<br />
viljasta on tämän raportin ensimmäisenä kuvana. Iloinen<br />
yllätys hanketyöntekijöille oli, kun koulun henkilökunta istutti samaan<br />
astiaan seuraavana keväänä uuden pääsiäisruohon.<br />
Hankesihteereiden työn aloitus<br />
Hankesihteerit Ketola ja Korkeaniemi aloittivat työn maaliskuun<br />
alussa 2009. Tämä ajankohta osui sopivasti tapahtumakoululle paluumuuton<br />
kanssa samaan aikaan. Aikataulu oli siinä mielessä sopiva,<br />
että muuttokuormien mukana muutti myös uusi hanketyöntekijä.<br />
Silti pohdittiin, että olisiko valintaprosessia voinut jotenkin<br />
nopeuttaa. Varmasti sopeutuminen uuteen työhön olisi ollut erilaista,<br />
jos uusi työntekijä olisi ollut kiinteä osa yhteisöä jo sijaistiloissa<br />
Logistialla toimimisen aikana. Korkeaniemen asettumista koululle<br />
78 79
on käsiteltävä vähän tarkemmin. Ketolan työn aloittamiseen ei liittynyt<br />
samanlaista asettumista toisen työyhteisön keskelle. Hänen<br />
virkapaikkansa määriteltiin Seinäjoelle, josta käsin ajateltiin olevan<br />
hyvä tukea nuorisotyötä mm. Ilmajoella.<br />
Korkeaniemi ei ollut siinä mielessä ulkopuolinen ihminen, että<br />
hänellä oli hyvät tiedot tapahtumista ja kosketus työhön. Hän oli<br />
toiminut jo aiemmin kriisityössä Ilmajoen seurakunnan diakonin<br />
virassaan ja näin hänellä oli oman työn kautta ollut alusta asti tapahtumissa<br />
mukana. Asiat ja tiedot olivat tuttuja, vain ihmiset ja<br />
ympäristö olivat uusia.<br />
Tapahtumakoululle perustettiin hyvinvointikäytävä, jonne eri toimijat<br />
koottiin ”matalan kynnyksen” paikkaan, joka oli helposti kaikkien<br />
saavutettavissa. Alusta asti oli selvää, että myös Korkeaniemi<br />
saisi käytävältä työtilan. Kirkon työntekijän mukaan tulo aiheutti<br />
jonkin verran kysymyksiä sekä koululla, että Kauhajoki-hankkeen<br />
työntekijöiden taholta. Jälkikäteen ajatelleen hankevastaava Orsilan<br />
olisi pitänyt tehdä tila ja paikka hankesihteerille vielä helpommaksi<br />
tulla töihin. Ensimmäisen viikon ja muutaman palaverin<br />
jälkeen kaikki olivat kuitenkin selvillä siitä, kuka Korkeaniemi on<br />
ja toimenkuvakin koulun diakonina alkoi vahvistua. Alkuun kuuluu<br />
aina varmasti epävarmuutta ja käytännön kysymyksiä. Mihin<br />
tiimeihin voi kuulua ja mikä on se valtuutus ja lupa jolla voi toimia.<br />
Kaiken kaikkiaan kirkon työntekijän kiinteä osallistuminen koulun<br />
elämään oli hyvä ratkaisu.<br />
Kevät 2009 ja ensimmäinen kesä<br />
Kouluun muuttamisen jälkeen keväällä hanketyössä tehtiin kotikäyntejä<br />
ja muukin ihmisten kohtaaminen alkoi lisääntyä. Käytännön<br />
asioina keväällä tuli mietittäväksi kirkon hankkeen päivystys ja<br />
läsnäolo kesäkaudella. Tässä saatiin ratkaiseva apu, kun selvisi, että<br />
Kauhajoki-hanke oli suunnitelmissaan varautunut kesäpäivystykseen.<br />
Kirkon hankeen työntekijäresurssi oli vähäisempi. Moneen<br />
suuntaan ilmoitettiin, että kesän aikanakin saa soittaa hankevastaava<br />
Orsilan numeroon, mutta varsinaisen kesäajan päivystyksen<br />
hoitaa Kauhajoki-hanke. Myöskään kesällä 2010 ei kirkon hanke<br />
järjestänyt omaa kesäpäivystystä, vaan toimittiin vastaavalla tavalla.<br />
Kesällä yhteydenottoja tuli huomattavan vähän. Muutamia keskusteluja<br />
puhelimessa oli.<br />
Kirkon hankkeen työntekijät halusivat vierailla myös kaikissa seurakunnissa,<br />
joista oli uhreja. Ajatus oli käydä paikan päällä tapaamassa<br />
niitä seurakuntien työntekijöitä, jotka olivat olleet työssä ja<br />
eri tehtävissä tapahtumapäivänä ja sen jälkeen hautajaisissa, koulujen<br />
aamunavauksissa, muissa tilanteissa. Lisäksi haluttiin tavata<br />
seurakunnan johtoa. Seurakuntavierailut toteutuivat keväällä kaikissa<br />
muissa seurakunnissa, mutta Ilmajoen vierailu saatiin sovittua<br />
vasta syksylle.<br />
Vierailujen anti oli hyvä. Saatiin kuulla, miten eri seurakunnissa oli<br />
toimittu ja työntekijät saivat myös purkaa omia ajatuksiaan tapahtumien<br />
jälkeen. Monilla oli herännyt huoli omista lapsista ja nuorista.<br />
Moni oli kokenut hautajaisiin liittyvät työtehtävät erityisen<br />
haastavina ja mieleenpainuvina. Erikseen keskusteltiin seurakunnan<br />
työntekijöiden tulevista ajatuksista omassa seurakuntatyössä.<br />
Kesän 2009 rippikouluihin valmistautuvia työntekijöitä pyrittiin<br />
tukemaan erityisesti. Leiriväkeä pyydettiin ottamaan huomioon<br />
koulusurmien mahdollinen vaikutus rippikouluissa näillä paikkakunnilla,<br />
joista oli menehtynyt nuoria. Monia asioita oli Kauhajoen<br />
seurakunnassa otettu huomioon itsestään selvyytenä. Näitä oivalluksia<br />
pyrittiin myös jakamaan. Seurakuntavierailuiden perusteella<br />
tehtiin arvio, että ensimmäisenä päivänä ja viikkona oli Kauhajoen<br />
80 81
lähiseudulla reilusti yli sata seurakuntien työntekijää suoraan yhteydessä<br />
työtehtävissään koulusurmiin. Koko maassa luku on tietysti<br />
suurempi. Nuorisotyöntekijät ja koulu- ja oppilaitosväki olivat<br />
työssä koko maassa tiiviisti. Esimerkiksi jo pelkkien aamuhartauksien<br />
toteuttaminen ensimmäisellä viikolla oli iso ponnistus. Kirkon<br />
työntekijöitä soitettiin monilla paikkakunnilla niillekin kouluille,<br />
joissa ei ollut seurakunnan vuoroa 24.9.2008.<br />
Koulu järjesti keväällä 2009 tapahtumaluokasta selvinneille opiskelijoille<br />
yhdessä kirkon hankkeen kanssa opintomatkan Espanjaan.<br />
Matka oli onnistunut ja sen suunnitteluun opiskelijat saivat<br />
itse osallistua. Tämä matka oli siinä mielessä tärkeä, että sitä moni<br />
odotti kovasti ja se ehkä antoi väriä kevään opiskeluihin. Kirkon<br />
hankkeesta matkalla oli mukana Johanna Korkeaniemi.<br />
Kevään 2009 ensimmäisten vertaistukitapaamisten jälkeen tehtiin<br />
omaisten luo Kauhajoki-hankkeen toimesta kotikäynnit. Näihin<br />
käynteihin kirkon hankkeen taholta osallistui Johanna Korkeaniemi.<br />
Kotikäyntikierros jatkui myös seuraavana keväänä ja kesänä<br />
vuonna 2010. Korkeaniemi oli myös tuolloin mukana osassa tapaamisia.<br />
Tässäkin kohtaa hankkeiden hyvä yhteistyö auttoi jakamaan<br />
tehtäviä.<br />
Ensimmäinen vuosipäivä ja syksy 2009<br />
Tapahtumakoululla oli osa henkilökunnasta ollut kesälläkin töissä<br />
opiskelijavalintoja tehden. Oli iso asia, että uudet opiskelijat tulivat<br />
ja aloittivat opinnot Kauhajoella. Tähän iloon sekoittui kuitenkin<br />
hämmentävät tunteet, jotka liittyivät ensimmäisen vuosipäivän<br />
läheisyyteen. Ilmassa oli odotusta ja pelkojakin. Monet hankkeen<br />
toimet keskittyivät alkusyksystä tapahtumakoululle ja Kauhajoelle.<br />
Vuosipäivän läheisyys tuntui vaativan läsnäoloa siellä.<br />
Koululla valmistauduttiin perinteisiin, vuosittain järjestettäviin ruokamessuihin.<br />
Messut ovat koulun väeltä joka vuosi iso ponnistus ja<br />
niiden ajankohta oli juuri ennen koulusurmien tapahtumapäivää ja<br />
syksyllä 2009 juuri ennen ensimmäistä vuosipäivää. Koulu on keskeinen<br />
taho messujärjestelyissä. Ruokamessut ovat iso alueellinen<br />
tapahtuma, joka näkyy koko Kauhajoen katukuvassa. Messupäiviin<br />
liittyi avoimien ovien päivä koululla. Hankesihteeri Korkeaniemi<br />
oli koululla käytettävissä moniin eri aputehtäviin ruokamessujen<br />
alla ja niiden aikaan.<br />
Vuosipäivän valmisteluja tehtiin hyvässä yhteistyössä koulun koordinaatioryhmän<br />
ja Kauhajoen seurakunnan kanssa. Seurakunta oli<br />
jo hyvissä ajoin kutsunut muusikko Pekka Simojoen Kauhajoelle<br />
soittamaan. Myöhemmin kutsuttiin myös Jaakko Löytty. Ideana<br />
oli, että nämä kaksi soittaisivat ainakin Kauhajoen kirkossa iltatilaisuudessa.<br />
Seurakunnan kanssa oli neuvoteltu jo hyvissä ajoin<br />
periaatepäätös, että Kauhajoen kirkon ovet avataan vuosipäivän<br />
iltana. Samalla kasvoi ajatus, että jos kaksi tunnettua gospelmuusikkoa<br />
nyt on saapumassa Kauhajoelle, he saattaisivat hyvin soittaa<br />
muillakin kouluilla.<br />
Lopulta keikkatarjoukseen tarttui yläkoulu ja Pekka Simojoen ja<br />
Jaakko Löytyn konsertti järjestettiin Kauhajoen yhteiskoulun salissa<br />
vuosipäivänä. Kauhajoen seurakunnan työntekijät menivät niille<br />
kouluille normaalisti aamulla, joissa heillä oli aamunavausvuoro.<br />
Osassa alakoulujen opettajienhuoneita he kävivät etukäteen<br />
neuvotteluja aamunavauksen luonteesta. Etukäteen keskusteltiin<br />
siitä, että halutaanko vuosipäivä ottaa koulussa teemaksi tai esiin<br />
aamuhartaudessa. Jälkikäteen joiltakin nuorilta tuli hanketyönteki-<br />
jöiden korviin kritiikkiä niistä oppilaitoksista, joissa vuosipäivää<br />
ei huomioitu mitenkään. Myös hankevastaava Orsila kävi joitakin<br />
neuvotteluja etukäteen muissa oppilaitoksissa, kuin tapahtumakou-<br />
82 83
lulla. Näissä selvisi, miten vaikealta vuosipäivän lähestyminen tuntui.<br />
Osa koulujen ja eri oppilaitosten henkilökunnasta ehkä myös<br />
pelkäsi, että vuosipäivänä saattaisi jotakin tapahtua jos opiskelijat<br />
kootaan suuriin yhteisiin tilaisuuksiin. Yhtä oikeaa toimintatapaa<br />
ei varmasti ole olemassa, eikä kukaan sitä ainakaan etukäteen varmasti<br />
pystynyt sanomaan. Se käsitys kuitenkin vahvistui, että jonkinlainen<br />
vuosipäivän huomioiminen olisi yhteisöllisesti tarpeen.<br />
Tapahtumakoululla päivä huomioitiin huolellisesti ja hyvin. Etukäteen<br />
oli puhuttu muistokiven hankkimisesta ja koulun yksi opettajista<br />
lahjoitti koululle suuren graniittisen ”porakiven” vanhan<br />
rakennuksen perustuksesta. Koulun väki näki muutenkin paljon<br />
vaivaa muistopaikan ja vuosipäivän järjestelyissä. Työtä koordinoi<br />
koululla Anu Hietarinta. Monia muitakin osallistui yhteisiin valmisteluihin.<br />
Aamu alkoi aamunavauksella, jossa muistettiin vuosi aikaisemmin<br />
menehtyneitä opiskelijoita ja opettajaa. Heidän nimensä luettiin ja<br />
myös heidän kuvansa olivat nähtävillä salissa. Hankevastaava Orsilan<br />
aamuhartauden jälkeen lähdettiin salista muistokivelle. Koulu<br />
oli hankkinut kaikille halukkaille punaisen ruusun. Lähes kaikki<br />
paikalla olleet kävivät vuoron perään laskemassa ruusun muistokivelle.<br />
Sinne oli sytytetty myös lyhtyyn yksi yhteinen muistokynttilä<br />
koko surevan joukon puolesta. Monet toivat myös omia kynttilöitään<br />
päivän ja illan mittaan. Muistokivellä käynnin jälkeen oli<br />
salissa konsertti, jonne muusikot Löytty ja Simojoki toivat musiikin<br />
ja surun ja toivon tunnelmia.<br />
Illalla oli Kauhajoen kirkossa surun ja toivon iltakirkko. Tilaisuudessa<br />
oli mahdollisuus olla yhdessä laulettujen virsien ja gospelmuusikkojen<br />
musiikin hoidettavana. Tilaisuudessa luettiin lyhyitä<br />
Raamatun tekstejä ja kuultiin lyhyitä ajatuksia. Iltakirkkoa edelsi<br />
Kauhajoella keskustelu siitä, että mihin tuollaista muistamisen<br />
kirkkohetkeä tarvitaan. Kirkkoherra Ala-Prinkkilä ja hankevastaava<br />
Orsila päätyivät yhdessä vastaamaan esitettyihin kysymyksiin.<br />
Alusta asti oli selvää, että muistohetki on pidettävä. Se oli mahdollisuus<br />
kokoontua yhteen kaikille halukkaille. Halukkaita oli aika<br />
paljon, vaikka kirkko ei tullut läheskään niin täyteen, kuin muistojumalanpalveluksessa<br />
vuotta aiemmin. Toisenakin vuosipäivänä<br />
syksyllä 2010 oli vielä pienimuotoinen kirkkohetki. Sinnekin saapui<br />
ihmisiä, mutta tuolloin paikalla oli satojen ihmisten sijasta enää<br />
muutamia kymmeniä.<br />
Muusikko Jaakko Löytty teki ensimmäisen vuosipäivän jälkeen<br />
uuden sanoituksen lauluunsa Kallis hunajan pisara. Syntyi Kallis<br />
hunajan pisara II, jonka sanoissa toivon sanoma loistaa vaikkapa<br />
valaistun ristin muodossa. Laulun sanat kokonaisuudessaan ovat<br />
liiteosassa. (LIITE 8) Piispa Simo Peuran puhe vuosipäivän iltakirkossa<br />
on myös liiteosassa. (LIITE 9)<br />
Retriittejä koulun henkilökunnalle<br />
Syksyllä 2009 järjestettiin Haapaniemessä koulutuskuntayhtymän<br />
henkilökunnalle kaksi hiljaisuuden retriittiä. Ne toteutettiin<br />
vuorokausiretriitteinä perjantai-illasta lauantai-iltaan. Molempiin<br />
retriitteihin ilmoittautui hyvin opettajia ja muuta henkilökuntaa.<br />
Pete Ketola oli retriittien suunnittelusta ja toteutuksesta vastuussa.<br />
Hänet saatiin takaisin hanketyöhön retriittien ajaksi. Ajatus<br />
hiljaisuuden vuorokausiin lähti liikkeelle yhteisistä neuvotteluista<br />
koulutuskuntayhtymän kanssa. Jo alkuvaiheessa ajateltiin, että kiireisen<br />
ja vaativan työn vastapainoksi kirkon rooli voisi olla tarjota<br />
tilaa hiljaisuudelle ja pysähtymiselle Luojan edessä. Retriiteistä<br />
saatiin osallistujilta hyvä palaute, jonka johdosta järjestettiin vielä<br />
helmikuussa 2011 ”Talvilevossa” nimeä kantanut retriitti henkilö-<br />
84 85
kunnalle. Retriiteistä on peritty pieni kahden kympin omavastuu<br />
hinta. Kaikki muut kulut, majoituksen, täysihoidon ja ohjauksen<br />
on kustantanut hanke.<br />
Oikeudenkäynti alkaa joulukuussa 2009<br />
Seinäjoen käräjäoikeudessa alkoi koulusurmiin liittyvä oikeudenkäynti<br />
ennen joulua 2009. Oikeudenkäyntiä seurattiin niin, että<br />
hankkeen työntekijöitä oli välillä paikalla. Seuraamisen tarkoitus<br />
oli ihmisten reaktioiden seuraaminen ja heidän mahdollinen tukeminen.<br />
Oikeudenkäyntiä ei ole kommentoitu hankkeesta. Oikeiden<br />
sanojen löytäminen on hankalaa. Vaikeaa on ollut seurata internetissä<br />
olevien keskustelupalstojen ymmärtämättömiä ja syyllistäviä<br />
kommentteja, joissa iskuja jaellaan milloin mihinkin suuntaan.<br />
Siellä ei juuri pohdita ihmisten jaksamista. Myös nämä keskustelut<br />
on jätetty kuitenkin elämään omaa elämäänsä. Niihin ei ole<br />
osallistuttu. Jos hankkeesta jotakin olisi voitu sanoa, olisi tarpeen<br />
ehkä tehdä tilaa kaikille oikeudenkäynnin osapuolille hengittää.<br />
Suomessa on tällainen oikeusjärjestelmä, jossa asioiden käsittely<br />
on aika avointa ja julkista ja prosessit kestävät suhteellisen kauan.<br />
Sitten kun prosessi lähtee liikkeelle, sen keskellä on jokainen aika<br />
pienellä paikalla. Tämä on oikeuskäytännön tapa edetä.<br />
Hanketyöntekijöiltä on myös kysytty, että kenen puolella te olette?<br />
Miksi ette estäneet oikeudenkäyntiä? Hanketyöntekijöillä ei<br />
voi olla oikeudenkäynnissä puolta valittuna, eikä mitään muuta<br />
roolia, kuin toivoa, että kaikki ihmiset jaksaisivat prosessit läpi.<br />
Hanketyöntekijät ovat kohdanneet myös ihmettelyä siitä, miksi<br />
koko oikeudenkäyntiä istutaan. Tähänkään ei ole ollut mielekästä<br />
vastata. Jossakin syyllistävien puheiden yhteyksissä on tuntunut<br />
tärkeältä sanoa, että taitaa olla aivan ymmärrettäväkin asia, että<br />
oikeutta nyt istutaan. Julkisuudestakin on voitu jo lukea paljon<br />
oikeudenkäynnin käynnistymisestä ja siihen johtaneista tapahtumista.<br />
Poliisilla oli etukäteen tietoa ampujan internet-materiaalista,<br />
jokin nettivihjekin oli lähetetty. Poliiseja oli työssä ja asiaan tartuttiin,<br />
mutta ase jäi lopulta kuitenkin tekijälle. Monet asiat olivat<br />
alkuvaiheessa hanketyöntekijöillekin epäselviä. Oikeudenkäynti<br />
on palvellut ainakin tiedon saannissa. Nyt asiaa on puitu perusteellisesti<br />
ja julkisesti.<br />
Hanketyön periaate on kuunnella ihmisiä aivan kaikissa asioissa ja<br />
kaikesta on yritetty myös keskustella. Se näkyy tässäkin yrityksessä<br />
kirjoittaa edes jotakin oikeudenkäynnistä. Helpointa ja ehkä<br />
viisainta olisi vaieta kokonaan. Anteeksi antamisen ja -pyytämisen,<br />
hyvittämisen, oikeuden ja armon kysymykset ovat osalle ihmisistä<br />
myös uskonnollisia kysymyksiä. Ihmisen mieli askartelee oikeuden<br />
saleissa myös syvissä uskon kysymyksissä.<br />
Oikeuden henkilökuntaakin hankkeessa on mietitty. Salissa ei taida<br />
istua yhtä ainoaa ihmistä jolle asian käsittely olisi helppo tai<br />
kevyt asia.<br />
Hanketyöntekijöiltä on kysytty myös, että miksi ette julkisuudessa<br />
puolusta poliisia tai omaisia? Ei ole erikseen puolustettu poliisia,<br />
eikä ampujaa, eikä omaisia. Tärkeältä on tuntunut se, että jokaiselle<br />
ihmiselle ja oikeidenkäynnin osapuolelle on löytynyt joku<br />
puolustaja. Näitä ihmisiä on myös kaivattu. Hankkeen työntekijät<br />
olivat läheisessä yhteydessä uhrien omaisiin, tästä syystä hankkeesta<br />
konsultoitiin myös Helsingissä toimivaa poliisipappi Carita<br />
Pohjolan-Pirhosta oikeudenkäyntien aikana. Miten hanketyössä<br />
puolustetaan kaikkia osapuolia, muuten kuin viestittämällä, että<br />
olemme olemassa kaikkia varten ja valmiita keskustelemaan ja<br />
kuuntelemaan?<br />
86 87
Käräjäoikeus vapautti ensimmäisessä oikeudenkäynnissä poliisin.<br />
Oikeudenkäynti jatkui Vaasan hovioikeudessa helmikuussa 2011.<br />
Vaasan hovioikeus tuomitsi rikoskomisarion tuottamuksellisesta<br />
virkavelvollisuuden rikkomisesta ja antoi rangaistukseksi hänelle<br />
varoitukseen. Tätä kertomusta kirjoitettaessa seuraavat vaiheet eivät<br />
ole selvillä.<br />
Yksi kirkon hankkeen näkökulma voi olla sen esiintuominen, että<br />
aivan jokainen ihminen on arvokas. Kirkon sanoma on se, että jokainen<br />
on Luojalle rakas oikeuden harkinnan tuloksista riippumatta.<br />
Joulut<br />
Juhla-ajat ovat usein aikoja, jolloin on aikaa pysähtyä omien ajatusten<br />
äärelle. Osalle juhlat ovat aikaa, jolloin suru ja kaipaus myös<br />
korostuvat. Muistojen myötä havaitaan, että yksi ihminen on joukosta<br />
pois. Hankkeesta lähetettiin joulukirje uhrien lähiomaisille<br />
kotiin jouluina 2009 ja 2010.<br />
Esimies vaihtui keväällä 2010<br />
Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulissa oli alusta asti hanketyötä<br />
käynnistämässä ja johtamassa hiippakuntadekaani Paavo Haapakoski.<br />
Hän oli hankevastaavan lähiesimies. Käytännössä Haapakoski<br />
esitteli hankkeen suuret päätökset tuomiokapitulin kokouksissa ja<br />
johti hankkeen oman ohjausryhmän kokouksia. Kolmas merkittävä<br />
työtehtävä oli käydä ohjaavia keskusteluja hankevastaavan kanssa.<br />
Monien keskustelujen lisäksi hänen tapaansa johtaa, leimasi suuri<br />
luottamus hankkeen työhön.<br />
Hiippakuntadekaani vaihtui Haapakosken siirryttyä eläkkeelle.<br />
Esimiehen vaihdos sujui hanketyöntekijöiden kannalta melko hel-<br />
posti. Uusi dekaani Juha Muilu oli kiinnostunut hankkeen työstä<br />
ja hän antoi samalla tavalla hyvin luottavaisen tuen hanketyöntekijöille.<br />
Muilu otti myös Haapakosken paikan Kauhajoki-hankkeen<br />
ohjausryhmässä ja toimi hyvänä tukena hanketyössä edeltäjänsä tavoin.<br />
Hiippakuntadekaanin osallistuminen sairaanhoitopiirin koordinoiman<br />
Kauhajoki-hankkeen ohjausryhmään oli hyvin tärkeä<br />
yhteistyölinkki kahden hankkeen välillä. Tämä auttoi linjaamaan<br />
kirkon hankkeen työtä.<br />
Juha Muilu toi pitkän linjan perheterapeuttina mukaan kirkon<br />
hankkeeseen yhä vahvemman yhteisöllisen näkökulman. Hän herätti<br />
hanketyöntekijät katsomaan perheiden ja muiden ryhmien<br />
kysymyksiä. Muun yhteiskunnan tukiajattelussa painottuu yksilöterapeuttinen<br />
lähtökohta. Olisiko kirkon kriisityö ja kirkon työntekijöiden<br />
osaaminen laajentamassa kokonaisavun tarjontaa parhaiten<br />
jos se lähtökohtaisesti painottuisi perheiden, yhteisöjen ja<br />
muiden ryhmien tukemiseen?<br />
Koulun henkilökunnan kevätretki 2010 lintutornille<br />
Jossakin vaiheessa syksyllä 2009 tapahtumakoululla heräsi yhdessä<br />
jälkihoitoväen kanssa ajatus Jokelan ja Kauhajoen tapahtumakoulujen<br />
henkilökuntien tapaamisesta. Tapaamista hiukan<br />
ideoitiinkin, mutta se ei lopulta toteutunut. Tämän jälkeen tuli<br />
mietittäväksi, että voisiko Kirkon hanke käyttää budjetissaan tähän<br />
kohtaamiseen varatut rahat jollakin toisella tavalla. Syntyi<br />
idea kevätretkestä koko Kauhajoen toimipisteen henkilökunnalle.<br />
Tässä ei eroteltu eri koulutusasteiden henkilökuntaa, vaan kutsu<br />
koski kaikkia. Iloinen seurue teki keväällä linja-automatkan koulun<br />
johdon luvalla Kristiinankaupunkiin, jossa meren rannalla oli<br />
ulkoiluohjelmaa ja erään opettajan syntymäpäiviä vietettiin samalla<br />
reissulla. Yksi retken kohokohtia oli vierailu lintutornissa, josta<br />
näkyi kauas merelle.<br />
88 89
Koulu täytti 90 vuotta<br />
Tapahtumakoulun 90 vuotisjuhlat olivat 8.10 Kauhajoella. Koulusurmat<br />
eivät suoraan olleet juhlassa esillä millään tavalla. Juhlat<br />
olivat luonteeltaan hauskat ja niissä muisteltiin menneiden vuosien<br />
hyviä tapahtumia. Kirkon hanke vei juhlivalle koululle lyhyen tervehdyksen,<br />
jossa viitattiin koulun vaiheikkaisiin ja myös raskaisiin<br />
tapahtumiin. Eduskunta on sotavuosina työskennellyt oppilaitoksen<br />
tiloissa. Monet koulun vaiheikkaat ajat olivat mielessä, kun<br />
hanketyöstä vietiin juhlaan tervehdys. (LIITE 10) Juhlan yhteydessä<br />
julkaistiin myös koulun historiateos.<br />
19. OPPILAITOKSEN KRIISITYÖ <strong>KIRKON</strong><br />
NÄKÖKULMASTA<br />
Koko kirkon Kauhajoki-hankkeen kannalta hyvin oleellinen kysymys<br />
oli tapahtumakoulun elämään osallistuminen. Olisiko viisasta<br />
katsoa tapahtumia ja tunnelmia etäältä vai pyrkiä elämään lähellä<br />
koulun ihmisiä. Kirkko tarjosi omaa työntekijää mukaan uuteen<br />
ammatilliseen jälkihoitotiimiin. Tässä aivan ratkaisevaksi asiaksi<br />
muodostui se, että koulu avasi ovensa ja otti vastaan hankkeen<br />
työntekijän. Myös muut jälkihoitoon osallistuvat tahot toivottivat<br />
kirkon työntekijän tervetulleeksi koululle. Yhtä tärkeää oli, että<br />
kirkon työntekijä onnistui olemaan arkisella ja luontevalla tavalla<br />
osa oppilaitosyhteisöä.<br />
Oppilaitosdiakoni muutti koululle<br />
Hankesihteeri Korkeaniemen työpanos jälkihoitotyöhön on ollut<br />
erityinen koko hänen hanketyönsä ajan. Hän on kevääseen 2011<br />
asti elänyt tiiviisti tapahtumakoululla. Hänen virkanimikkeensä<br />
”hankesihteeri” ei ollut siinä mielessä toimiva, että käytännössä hän<br />
on ollut tapahtumakoulun oppilaitosdiakoni.<br />
Johanna Korkeaniemi kirjoitti tätä kertomusta varten omasta työstään.<br />
Teksti alkaa mietelauseella ja pohdiskelulla.<br />
”Jumala, anna minulle tyyneyttä hyväksyä, mitä en voi<br />
muuttaa,<br />
rohkeutta muuttaa minkä voin ja viisautta erottaa ne<br />
toisistaan.” Reinhold Niebuhr<br />
90 91<br />
– ”Niin vähän voi muuttaa omassa tai toisen elämässä. Samalla<br />
kuitenkin totean kokemuksesta, että niin paljon voi muuttua<br />
omassa ja toisen elämässä! Tätä muutosta olen elänyt reilut<br />
kaksi viimeistä vuotta Kauhajoella, Ilmajoella, Seinäjoella ja<br />
sen ympäristössä, ihmisten kanssa, keskellä käsittämättömiä<br />
asioita ja samalla arjessa eteenpäin tarpoen.”<br />
Jatkossa kuvataan Johanna Korkeaniemen työtä ja kokemuksia<br />
koulutyön osalta tässä projektissa. Ajatukset on vapaasti koottu<br />
Johannan Korkeaniemen omasta raportista.<br />
Jostakin oli vain aloitettava<br />
Maaliskuun alussa 2009 Korkeaniemi aloitti hankesihteerinä koululla.<br />
Ensimmäiset viikot ja kuukaudet menivät uuteen jalkautuvaan<br />
työhön, läsnäoloon ja ihmisiin ja paikkoihin tutustumiseen.<br />
Henkilökunnan ja opiskelijoiden muutto takaisin remontoidulle<br />
koululle oli myös kaikille auttajille jännittävää aikaa. Korkeaniemen<br />
oli tultava suoraan ”liikkuvaan junaan”, koska useimmat muut<br />
auttajat olivat työskennelleet jo ”evakkokoululla”.
Yhteisön ulkopuolelta kirkon työntekijänä tuleminen työ- ja opiskelijayhteisöön<br />
ei sujunut aivan mutkattomasti. Aluksi Korkeaniemeltä<br />
kysyttiin toimenkuvaan, tulevaan työhön ja paikalla olemiseen<br />
liittyen paljon kysymyksiä. Enimmät kysymykset eivät tulleet<br />
koulun väeltä, vaan muiden auttajien taholta. Haluttiin selvittää<br />
uuden työntekijän rooli yhteisessä työssä. Korkeaniemi löysi kuitenkin<br />
nopeasti oman paikkansa uusissa työtiimeissä ja -yhteisössä.<br />
Tähän vaikutti ratkaisevasti se, että hän oli jo sisällä tässä tapahtumassa<br />
omaisten tapaamisten ja alkuvaiheen Ilmajoen kriisityön<br />
kautta. Myös hankevastaava oli alusta asti hiukan raivannut tietä<br />
edustamalla siihen asti kirkon työntekijää tapahtumakoululla.<br />
Toisaalta Korkeaniemen tulo muiden auttamistahojen ulkopuolelta<br />
oli hyvä asia. Hän edusti ehkä joissakin kohden vielä epävirallisempaa<br />
ja matalampaa organisaatiota koulun henkilökunnalle ja<br />
opiskelijoille kuin jo olemassa olevat auttajat. Tämä havainto antoi<br />
Korkeaniemelle oivalluksen siitä, että häntä oli opettajien helppo<br />
pyytää erilaisiin ryhmätilanteisiin avuksi, koska hänen toimenkuvansa<br />
oli hyvin avoin. Näiden kohtaamisten kautta Korkeaniemi<br />
pääsi mukaan koulun arkielämään. Hän toimi välillä sijaisopettajana<br />
tai aikuisena henkilönä nuorisopuolen ryhmissä. Välillä hän<br />
oli vain läsnäolollaan rauhoittamassa ryhmän välisiä jännitteitä<br />
opiskelutilanteissa. Nuorten maailmassa on vauhtia ja siksi uusia<br />
tarpeita työlle syntyi nopeasti. Usein Korkeaniemen työtilanteet<br />
olivat hyvin käytännöllisiä, työtä keittiöllä tai vaikkapa leipomossa<br />
muiden mukana.<br />
Aikuisopiskelijoille Korkeaniemi piti tunteja mm. saattohoidosta,<br />
kuolemasta ja hengellisyydestä vanhustyössä. Nämä aiheet olivat<br />
oppikurssien normaalia tarjontaa, mutta kun opettajille sattui äkillinen<br />
poissaolo, niin Korkeaniemeä oli luonteva pyytää tuuraamaan.<br />
Hän oli ”sen alan” ihmisiä. Näissä välillä akuuteissa tilanteissa Kor-<br />
keaniemi pystyi hyödyntämään omaa aikaisempaa työkokemustaan.<br />
Nämä tilanteet kuitenkin vaativat rohkeutta tarttua erilaisiin<br />
haasteisiin ja vaativat valmiutta olemaan valmis antamaan apua<br />
sinne missä hätä on kulloinkin suurin. ”Tämä kaikki on sisällä diakonian<br />
perusajatuksessakin”, kirjoitti Johanna työnsä kuvauksessa.<br />
Läsnäoloa ja työnohjausta koululla<br />
Aika pian Korkeaniemen toimenkuvan pääpainoksi asetettiin henkilökunnan<br />
työnohjaus ja muu kohtaaminen. Opiskelijat olivat<br />
pääosin jo tottuneet kouluterveydenhoitajan ja psykologien vastaanottoihin.<br />
Korkeaniemellä oli myös avoimet ovet opiskelijoille<br />
ja etenkin aikuisemmat opiskelijat ottivat rohkeammin yhteyttä<br />
oma-aloitteisesti häneen heti alkuvaiheessa. Myöhemmin myös<br />
nuorisoasteen opiskelijat tulivat diakonin luokse keskustelemaan<br />
oman elämänsä vaikeista ja kipeistä asioista. Usein nuoret tulivat<br />
oman opettajan rohkaisemina.<br />
Projektin edetessä koululle tuli uusia opiskelijoita, joilla ei ollut<br />
suoraan yhteyttä ampumistapahtumaan. Heille Korkeaniemi esittäytyi<br />
jo hyvinvointikerroksen väen esittelyn yhteydessä oppilaitosdiakonina.<br />
Tässä vaiheessa opiskelijat mielsivät hänet jo hyvin<br />
kirkon työntekijäksi, jolle voi purkaa huoliaan. Korkeaniemi sanoo<br />
huomanneensa, että nuorten elämään osallistuminen vaatii aikaa ja<br />
esilläoloa sopivissa tilanteissa. Oleellista on myös se, että henkilökunta<br />
mieltää kirkon työntekijän sopivalla tavalla osaksi työyhteisöä<br />
ja uskaltaa kysyä apua ja neuvoja erilaisissa tilanteissa.<br />
Kovin kaavamainen kirkon työntekijä ei sovi tällaiseen työhön.<br />
On oltava samalla kertaa joustava ja helposti lähestyttävä, mutta<br />
on myös jämäkästi muistettava oma taustayhteisö ja sen edustama<br />
arvomaailma. Korkeaniemi ei myöskään ollut psykologi tai tera-<br />
92 93
peutti, mutta sielunhoidon ammattilainen hän oli. Projektin aikana<br />
Korkeanimi huomasi yllättävän usein olevansa paikalla se ”kirkon<br />
edustaja”, jonka oletettiin ottavan kantaa erilaisiin kysymyksiin.<br />
Näissä tilanteissa ja kohtaamisissa syntyi monta hedelmällistä keskustelua.<br />
Avoimesta ja joustavasta toimenkuvasta on Korkeaniemi arvellut<br />
jälkikäteen olleen koko projektin ajan suuri hyöty. Se antoi mahdollisuuden<br />
monentasoiseen kohtaamiseen ja työskentelyyn ihmisten<br />
kanssa.<br />
Korkeaniemen työvaihetta on syytä pohtia myöhemmin tarkemmin.<br />
Korkeaniemen työssä, asettumisessa koulusurmakoulun diakoniksi,<br />
ei oikein ollut mitään valmista mallia työlle. Itsensä tutuksi<br />
ja luottamuksen arvoiseksi tekeminen ei ole ihan helppoa ja nopeaa<br />
kiinteässä oppilaitosyhteisössä.<br />
Otteita Johanna Korkeaniemen työpäiväkirjasta:<br />
Syksyllä 2009 ennen vuosipäivää<br />
– Olen kaukaa tai kauempaa katsojan roolissa. Vaikka olenkin<br />
työyhteisössä, olen samalla sen ulkopuolelta.<br />
– Täytyy yrittää muistaa se, että osa oppilaista ja etenkin uudet<br />
opiskelijat ovat kaukana tapahtuneesta ja suuri osa suurta<br />
yleisöä elää tuskin muistaen, että mikäs se päivä viime<br />
syksynä olikaan! Näin kuuluukin olla.<br />
– Pyrin säilyttämään sellaisen työotteen, että olen kuulolla ja<br />
tarjoan avoimesti keskustelumahdollisuutta. Minun työhuoneeni<br />
vanhasta nahkatuolista ja oranssin värisestä nojatyynystä<br />
tulikin monelle rauhoittava levähdys- ja puhalluspaikka,<br />
kuten joku asian sanoitti.<br />
Myöhemmin syksyllä 2009<br />
94 95<br />
– Olin luokkakavereiden kanssa hautausmaakierroksella. Tarpeelliset<br />
päivät. Osa oli nyt vuosipäivän jälkeen mukana.<br />
Mentiin menehtyneiden luokkakavereiden haudalle sytyttämään<br />
kynttilä ja muistelemaan häntä. Laulettiin Jumalan<br />
kämmenellä tai muu tuttu virren pätkän. Luulen, että tämä<br />
kierros johon pyyntö tuli oppilailta itseltään, oli tärkeä jäähyväiskierros.<br />
Kierroksesta neuvoteltiin etukäteen myös<br />
muutaman terapeutin kanssa. Nämä päivät koin tärkeiksi<br />
surun etenemisen vuoksi. (Paljon kysymyslauseita poistettu<br />
tästä välistä.) Toivon voivani olla se ihminen, jonka kanssa<br />
näistä vielä uskalletaan puhua kun tätä koulumatkaa yhdessä<br />
taitetaan.<br />
Arkea ja juhlaa<br />
– Projektin edetessä tunsin kuuluvani yhä enemmän koulun<br />
henkilöstöön. Samalla kuitenkin olin ulkopuolinen, jonka<br />
piti säilyttää tietty objektiivisuus tunnelmaan, ilmapiiriin ja<br />
asioihin. Asetelma oli ajoittain haastava omassa mielessäni.<br />
Aika ajoin muistuttelin erityisesti henkilökuntaa, että käyttäkää<br />
minua erilaisissa elämäntilanteissa ja pohdinnoissa.<br />
– Olin mukana koulun lukuvuosien aloituksissa, päättäjäisissä<br />
ja valmistujaisissa. Yhdessä järjestimme ruokamessujen<br />
aikaan koululla avoimet ovet, jolloin kuka tahansa sai tulla<br />
tutustumaan remontoituun ja korjattuun kouluun. Nuokin<br />
päivät tarvitsivat monenlaista ammattilaista vastailemaan<br />
ihmisten kysymyksiin ja tunteisiin. Ensimmäinen vuosipäivä<br />
koululla oli raskas mutta toiveikas. Toinen koululla oli jo helpompi,<br />
vaikka omaisille varmasti raskas sekin.
– Yhdessä koimme ja jaoimme ikimuistettavia opintoretkiä<br />
kohdeluokasta selvinneiden opiskelijoiden kanssa. Myös<br />
heidän lähiperheensä tulivat tutuiksi kolmessa vertaistukitapaamisessa.<br />
Koulun henkilökunnan kanssa vietimme muutamia<br />
retki- ja virkistysiltapäiviä kirkon tarjoamissa paikoissa.<br />
Järjestimme hiljaisuuden retriittivuorokauden kolme kertaa<br />
projektin aikana. Haapaniemen hiippakuntakartano tarjosi<br />
meille levolliset puitteet. Etenkin ensimmäisen retriitin ajankohta<br />
heti ensimmäisen vuosipäivän jälkeen sai kiitosta.<br />
– Syksyllä 2010 koulu täytti kunnioitettavat 90 vuotta ja samalla<br />
julkaistiin koulun historiateos, jonka kokoaminen oli<br />
aloitettu jo keväällä 2008.<br />
– Kouluun tuli projektin aikana uusia opiskelijoita, joita koulusurma<br />
ei suoraan enää koskettanut. Tosin tuli myös niitä<br />
opiskelijoita, jotka olivat olleet Kauhajoella tai lähikunnissa<br />
tapahtumapäivänä. Osalle uusista opiskelijoista järjestimme<br />
kirkon hankkeesta ryhmäyttämistä yhdessä tutor -opiskelijoiden<br />
kanssa.<br />
– Suunnittelimme ja toteutimme koulun terveydenhoitajan<br />
kanssa 10 oppitunnin verran nuorille opiskelijoille tarkoitettua<br />
kurssia. Positiiviset voimavarat käyttöösi arjen haasteissa!<br />
-kurssilla lyhyiden teoriaosuuksien lisäksi keskityttiin erilaisiin<br />
toiminnallisiin tehtäviin ja menetelmiin yksin, pareina ja<br />
ryhmänä.<br />
Mitä voisi oppia?<br />
– Katselen taaksepäin ja arvioin hanketta kirkon työntekijän<br />
roolista ja viitekehyksestä. Matkan varrella ja hankkeen edetessä<br />
ensimmäisenä nousee mieleen, että kirkkoa tarvittiin<br />
jälkihoidossa. Se otettiin luontevasti mukaan. Tähän saattaa<br />
vaikuttaa se, että Pohjanmaalla kirkon ja seurakunnan rooli<br />
96 97<br />
ja työntekijät ovat luontevasti ja juurevasti mukana ihmisten<br />
arjessa ja juhlassa. Toisaalta tämän kriisin laajuus ja järkyttävyys<br />
vei eri alojen auttajatkin uuden ja vaativan tilanteen<br />
eteen. Kaikki mahdollinen ammatillinen apu pyrittiin tarjoamaan<br />
nopeasti, laajasti, johdetusti ja riittävän pitkäkestoisesti<br />
sitä tarvitseville. Toki matkan varrella on koko ajan haettu<br />
kirkon ja sen työn roolia ja paikkaa tässä laajassa auttamisverkostossa.<br />
– Yhteistyössä on voima. Olimme luomassa uutta yhteistyötä<br />
mm. menehtyneiden ja luokasta selvinneiden omaisten<br />
vertaistuessa yhdessä trauma- ja kriisipsykologien kanssa.<br />
Yhteyksiä ja verkostoja ei synny ilman määrätietoista työskentelyä<br />
hyvän yhteistyön saavuttamiseksi. Näkemykseni<br />
on, että kirkon työntekijän vahvuudet ja osaaminen tulevat<br />
ensiksi tutuiksi läsnäolon, tutuksi tulemisen ja liittymisten<br />
myötä. Tekemisen ja toimimisen kautta esiin tulevat ammattitaidot<br />
ja erityisosaaminen näkyvät vasta seuraavassa<br />
vaiheessa.<br />
– Koulun hyvinvointikerroksen työkaverit vähenivät asteittain<br />
toisen projektin lähetessä loppuaan. Lähimpinä työtovereina<br />
olivat alusta alkaen (ja pysyivät pisimpään) terveydenhoitaja<br />
ja opot, joiden kanssa yhteistyö oli avointa ja mutkatonta.<br />
– Ajan myötä havaitsin, että eräs selkeä puute hankkeiden toiminnassa<br />
oli koulun henkilökunnan perheiden ja läheisten<br />
”unohtaminen”. He kantoivat paljon tunnetta, huolta ja murhetta<br />
läheisensä selviämisestä ja jaksamisesta etenkin alkuaikoina.<br />
En tiedä, mikä olisi ollut se tapa tai keino, jolla heitä<br />
olisi huomioitu. Mutta jotenkin henkilökunnan perheiden<br />
huomioiminen ja huolten jakaminen olisi voinut olla meille<br />
kirkon hankkeelle luontevaa. Kaikkeen eivät vain voimat<br />
riittäneet auttajillakaan.
– Työnohjaukset ja sielunhoidolliset keskustelut nekin vaativat<br />
riittävän pitkän aikajanan, jotta ne palvelevat asianomaista<br />
mahdollisimman hyvin. On myös selvää, että meidän kenenkään<br />
(nuoren tai aikuisen) arkielämä ei jatku tällaisten<br />
katastrofien jälkeenkään ilman koettelemuksia: sairauksia,<br />
läheisten kuolemia, työttömyyttä tai avioeroja. Tästäkin<br />
syystä on hyvä, että kirkon tuttu työntekijä on olemassa ja<br />
ottamassa koppia kun elämässä järkkyy ja pallo ei ole hallussa.<br />
Näin olen oman roolini hankkeen loppuvaiheessa kokenut<br />
saamani palautteenkin myötä.<br />
Kirkon työntekijän ammatilliset vahvuudet<br />
– Meillä kirkon työntekijöillä on joitakin sellaisia vahvuuksia<br />
ja erityisosaamisia, joita pystyimme hyödyntämään tässä<br />
projektissa. Tällaisiksi taidoiksi nousivat mm. erilaisten ryhmien<br />
ja ennalta suunnittelemattomienkin ryhmätilanteiden<br />
hallinta ja johtaminen. Tarvitaan myös esiintymistaitoa ja<br />
uskallusta mennä tuntemattomiin ja haastaviin tilanteisiin.<br />
Toisaalta retkien ja yhteisen vapaa-ajan käytännön järjestelyt,<br />
läsnäolo ja ohjaaminen ovat kirkon työntekijöille tuttuja.<br />
Niiden kautta voimme tavoittaa ihmisen uudenlaisessa ympäristössä<br />
ja mielenmaisemassa.<br />
– Joustavuus ja rauhallisuus kaaoksen keskelläkin olivat kullanarvoisia<br />
ominaisuuksia tässä työssä. Kirkkoa ja meitä<br />
työntekijöitä tarvittiin myös riittävän kauan jälkihoidossa.<br />
Itse koin, että työni muuttui samaa tahtia kuin aikaa kului<br />
syyskuusta 2008. Ajan kuluessa omaisten kanssa työskentelyssä<br />
esiin nousivat väistämättä hengellisen ulottuvuuden<br />
ja olemassaolon kysymykset. Näitä jaksaa pohtia, kysellä ja<br />
jakaa vasta kun on edennyt surussaan. Olisi mahdotonta pakottaa<br />
ihmistä toimimaan projektin määräämässä aikataulus-<br />
98 99<br />
sa. Oman työni näkökulmasta myös koulun henkilökunnan<br />
pohdiskelut ja surun kokeminen opettajakollegan ja oppilaiden<br />
menetyksestä vaativat oman aikansa. Niille tuli ihmisten<br />
mielissä enemmän tilaa vasta toisen vuosipäivän jälkeen,<br />
kun tietty arki alkoi taas rullata.<br />
20. HEHU (HENKINEN HUOLTO) KEHITYSTYÖ<br />
Kirkon työntekijöiden tehtäviin on luontevasti aina kuulunut äkillisiin<br />
kriiseihin joutuneiden tukeminen niin suuronnettomuuksissa<br />
kuin pienemmissäkin yksittäisiä ihmisiä tai perheitä koskevissa tapahtumissa.<br />
Kirkon työntekijöillä on perus- ja erityiskoulutuksen<br />
myötä vankkaa ammattitaitoa ihmisten kohtaamiseen myös kriisitilanteissa.<br />
Nykyisin seurakunnissa tehdään varautumissuunnitelmia<br />
ja paljon tärkeää työtä erilaisiin kriiseihin varautumisessa, seurakuntien<br />
työntekijöitä on monella paikkakunnalla mukana erilaisissa<br />
kuntien kriisiryhmissä ja vastaavissa valmiusorganisaatioissa.<br />
Kirkon työtä kriisitilanteissa arvostetaan, siihen luotetaan ja siltä<br />
myös odotetaan paljon. Kirkon roolia on nostettu selkeästi esiin<br />
myös uudessa Sosiaali- ja terveysministeriön mietinnössä: ”Suorittaessaan<br />
perustehtäväänsä kirkko tukee yhteiskunnan elintärkeisiin<br />
toimintoihin luettavaa kansalaisten henkistä kriisinkestokykyä. ---<br />
Perusteellisen koulutuksen saanut ammattihenkilöstö muodostaa<br />
arvokkaan resurssin traumaattisia tilanteita varten” (Lainaus STM<br />
julkaisusta 2009:16, Traumaattisten tilanteiden psykososiaalinen<br />
tuki ja palvelut).<br />
Suuronnettomuudet ovat kirkon toiminnan kannalta siinä määrin<br />
haastavia tilanteita, että niitä varten on tarkoituksenmukaista luoda<br />
oma järjestelmänsä, jossa toimitaan yhteistyössä pelastustoimen<br />
ja muiden kriisityötä tekevien tahojen kanssa. Esimerkkinä tästä
pääkaupunkiseudulla on jo 1990-luvun alusta lähtien toiminut<br />
seurakuntien henkisen huollon järjestelmä (HeHu), seurakuntien<br />
työntekijöistä koottu erillisorganisaatio, joka toimii suuronnettomuustilanteissa<br />
osana viranomaisten auttamisketjua. Myös muualla<br />
Suomessa on viime vuosina ryhdytty perustamaan HeHu-valmiusryhmiä.<br />
HeHu on tarpeellinen myös maakunnissa, sillä suuronnettomuuksissa<br />
seurakuntien työhön kohdistuvat odotukset ja<br />
haasteet ovat valtavat. Varsinkaan pienemmän seurakunnan omat<br />
voimavarat eivät riitä vastaamaan kasvavaan kirkon myötäelävän<br />
läsnäolon ja kriisisielunhoidon tarpeeseen suuronnettomuustilanteessa.<br />
Useamman seurakunnan yhteinen HeHu-valmiusryhmä voi<br />
toimia tällöin tärkeänä apuvoimana paikallisen seurakunnan tekemälle<br />
kriisityölle.<br />
Kirkon henkisen huollon (HeHu) tehtävänä on antaa onnettomuuden<br />
uhreille ja omaisille henkistä tukea. Tukea annetaan tarvittaessa<br />
myös pelastustyöhön osallistuvalle henkilöstölle sekä kaikille,<br />
joita tapahtuma on syystä tai toisesta koskettanut. Tuki on luonteeltaan<br />
palvelua, lähellä oloa ja ahdistuksen kohtaamista. Myös<br />
mahdollisuus kokoontua kirkkoon hiljentymään, rukoilemaan tai<br />
veisaamaan, toinen toistemme ja Jumalan läsnäolon hoidettavaksi,<br />
on tärkeä osa kirkon henkistä huoltoa. Hallinnollisesti kirkon henkisessä<br />
huollossa on kyse seurakuntien viranhaltijoiden suuronnettomuuksiin<br />
liittyvästä valmiusryhmästä, johon kuuluvat työntekijät<br />
hoitavat HeHu-tehtäviä kutsun tullessa virkatehtävänään.<br />
Kirkon henkinen huolto on sosiaali- ja terveysministeriön taholta<br />
määritelty keskeiseksi osaksi psykososiaalisen tuen ja palvelujen<br />
toimintakenttää. Kirkon HeHu-organisaatio käynnistetään suuronnettomuustilanteessa<br />
pelastusviranomaisten pyynnöstä ja se<br />
toimii onnettomuusalueella pelastusjohdon alaisuudessa osana pelastustoiminnan<br />
kokonaisuutta. Joissakin tapauksissa kutsu HeHu-<br />
valmiusryhmälle voi tulla myös paikalliselta seurakunnalta jonkin<br />
kohdalle tulleen kriisitilanteen kasvaessa niin vaativaksi, että omat<br />
voimavarat loppuvat.<br />
Hyvin nopeasti hankkeen alkuvaiheessa alkoi hahmottua jo HeHutoiminnan<br />
kehittämisen tarve. Kauhajoelle saapui Vaasan HeHuryhmä.<br />
Tässä yhteydessä Lapuan hiippakunnassa havahduttiin<br />
siihen, että esimerkiksi Kauhajoen alue ei kuulunut varsinaisesti<br />
Vaasan HeHu-ryhmän toimintapiiriin. Tuomiokapitulissa kävi ilmeiseksi,<br />
että HeHu-toimintaa täytyy tämän hankkeen myötä tarkastella<br />
uudelleen koko Lapuan hiippakunnan alueella. Useissa<br />
keskusteluissa on pohdittu sitä, että valmiutta varautua tuleviin<br />
suuronnettomuuksiin on kehitettävä erityisesti siellä, missä jotain<br />
on jo tapahtunut. Varautuminen lisää koettua turvallisuuden tunnetta<br />
ja antaa valmiuksia toimia, jos jokin uusi kriisi kohtaa saman<br />
yhteisön.<br />
Etelä-Pohjanmaan lisäksi Lapuan hiippakunnan alueella on tapahtunut<br />
myös Keski-Suomessa suuria onnettomuuksia ja paljon uhreja<br />
vaatineita tapahtumia (Konginkankaan bussiturma ja Jyväskylän<br />
ratapihan onnettomuus).<br />
Näistä lähtökohdista päädyttiin siihen, että Vaasan lisäksi muiden<br />
hiippakunnan alueen suurien maakuntakeskuksien ympärille olisi<br />
hyvä saada aikaan toimivat HeHu-ryhmät. Samaan aikaa alkoi kuulua<br />
viestejä Kirkkohallituksesta, joissa mietittiin HeHu-toiminnan<br />
laajentamista kokonaiskirkon tasolla. Kirkkohallituksessa järjestettiin<br />
ensimmäinen valtakunnallinen HeHu-päivä 17.3.2010. ”HeHujuna”<br />
on siis ollut liikkeellä useamman veturin vetämänä. Yhtä aikaa<br />
suuret seurakunnat, Kirkkohallitus ja Lapuan hiippakunta ovat<br />
pohtineet varautumisen kehittämistä.<br />
100 101
Alkuvaiheessa Lapuan hiippakunnassa koottiin suurten seurakuntien<br />
työntekijöitä koolle. Näiltä kysyttiin mielipiteitä etenemistavasta.<br />
Lähinnä hahmoteltiin kaksi vaihtoehtoista työntekijämallia.<br />
Toisessa ehdotettiin yhden HeHu-hankesihteerin palkkaamista.<br />
Hänen tehtävänään olisi ollut seurakuntien tuleminen HeHu-<br />
asioissa koko hiippakunnan alueella. Toisessa mallissa ehdotettiin<br />
useamman osa-aikaisen hankesihteerin palkkaamista. Tässä oli ajatuksensa<br />
paikallisten tarpeiden parempi huomioiminen.<br />
Kahden erilaisen mallin välillä ei löytynyt seurakuntaneuvotteluissa<br />
yhtä selkeää vastausta. Käytännössä asia jäi hiippakunnan työntekijöiden<br />
ja hankkeen ratkaistavaksi. Samaan aikaan oli jo käynnissä<br />
sopivan tai sopivien hankesihteereiden etsintä.<br />
Lopputuloksena syntyi kolmen hankesihteerin malli. Hankesihteereinä<br />
ovat toimineet Nuorisotyön johtaja Kari Hietamäki Vaasasta.<br />
Etelä-Pohjanmaan hankesihteeriksi nimitettiin pastori Jaakko Linko<br />
ja Keski-Suomen hankesihteeriksi pastori Satu Konsti.<br />
Kolme erilaista HeHu-kehitystyötä<br />
Kolmen hankesihteerin yhteistyöllä pyrittiin varmistamaan se, että<br />
alueelliset erilaisuudet ja toiveet voitiin ottaa huomioon kehitystyössä.<br />
Hankesihteerit ovat kuvanneet omaa työtään erillisiin raportteihin.<br />
Nämä kokemukset on koottu Lapuan hiippakunnan tuomiokapituliin.<br />
Tässä raportissa kuvataan joitakin keskeisiä toimia.<br />
Vaasan seutu<br />
Vaasassa on ollut HeHu-valmiusryhmä jo 2003 vuodesta asti.<br />
Käytännössä Vaasassa alunperin hahmotettiin toimintaa niin, että<br />
ryhmä pyrki palvelemaan Vaasan seurakunnan alueella. Keväällä<br />
2008 Vaasassa oli jo mietitty ryhmän toiminnan laajentamista. Kari<br />
Hietamäki oli syksyllä 2008 Lapuan hiippakunnan kirkkoherrojen<br />
kokouksessa hiippakunnan pyynnöstä esittelemässä HeHu:n toimintaa<br />
ja pohtimassa työn laajentamista.<br />
Pian tämän jälkeen tapahtui Kauhajoen koulusurmat ja Vaasan ryhmä<br />
sai pyynnön tulla mukaan akuuttiin kriisityöhön.<br />
Ryhmän toimintaa on nyt Hietamäen johdolla laajennettu maantieteellisesti<br />
niin, että mukaan ovat tulleet Vaasan lähialueen ruotsinkieliset<br />
seurakunnat ja Isonkyrön rovastikunnan seurakunnat. Vaasassa<br />
on päätetty jatkaa olemassa olevien toimintamallien mukaan<br />
entistä laajemmalla alueella.<br />
Etelä-Pohjanmaa<br />
Uuden ryhmän keskuspaikaksi tuli alkuperäisen ajatuksen mukaan<br />
Seinäjoki. Jo alussa kiinnitettiin huomiota siihen, että HeHusta ei<br />
saa tulla vain Seinäjoen seurakunnan yksin ylläpitämä työsarka.<br />
Myös Seinäjoki kantoi huolta alusta asti siitä, että mukaan saataisiin<br />
laajasti alueen seurakuntia, vaikka päävastuu olisikin Seinäjoella.<br />
Käytännössä heti alkuun oli hahmotettava toiminta-alueen rajat.<br />
Etelä-Pohjanmaan henkisen huollon valmiusryhmän toiminta-<br />
alueena on Etelä-Pohjanmaan maakunnan seurakuntien alue. Toiminta-alueena<br />
maakunta on sama kuin yhteistyöviranomaisilla: pelastuslaitoksella,<br />
poliisilla ja sosiaalipäivystyksellä.<br />
102 103
Keski-Suomi<br />
Keski-Suomen osalta HeHu:n kehittäminen osui sellaiseen ajankohtaan,<br />
jossa oli käynnissä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin vetämä<br />
psykososiaalisen tuen kehittämishanke. Myös Jyväskylän<br />
seurakunnalla oli ennen tätä vaihetta ollut oma kriisivalmiuden<br />
kehittämissuunnitelma työn alla. Nyt mahdollisuus kehittää HeHuvalmiutta<br />
osana Kirkon Kauhajoki-hanketta osui tällaiseen erilaisten<br />
kehittämishankkeiden keskeneräisiin vaiheisiin.<br />
Ajankohta on toisaalta ollut hyvä, mutta monen samanaikaisen<br />
prosessin yhtäaikainen hahmottaminen on ollut välillä työlästä kaikille<br />
toimijoille.<br />
Myös Keski-Suomessa on olemassa useita kuntien kriisiryhmiä,<br />
joissa seurakuntien työntekijät ovat toimineet aktiivisesti. Toisaalta<br />
Jyväskylän seudulla toimii kohtuullisen hyvin resurssoitu kriisikeskus<br />
Mobile. Mobile tekee siellä sosiaalipäivystyksen etupäivystystä,<br />
mutta sen on ajateltu hoitavan myös akuutin kriisin jälkihoidon<br />
tehtäviä.<br />
Jyväskylässä on seurakunnan sisällä harkittu eri malleja uuden<br />
HeHu-organisaation hallinnoimiseksi. Siellä on päädytty malliin,<br />
jossa sairaalasielunhoidon johtokunta toimii myös HeHu-organisaation<br />
hallintona. Tässä mallissa ryhmän rahoitus tulisi samassa<br />
suhteessa alueen seurakunnilta, kuin nyt tulee sairaalasielunhoidonkin<br />
rahoitus.<br />
Tämän lisäksi sairaanhoitopiirin johdolla on perustettu maakunnallinen<br />
psykososiaalisen tuen johtoryhmä, johon on nimetty myös<br />
kirkon edustaja.<br />
Tulevaisuus näyttää vasta sen, kuinka Kirkon Hehu-ryhmä Keski-<br />
Suomessa tulee organisoitumaan osaksi koko sairaanhoitopiirin<br />
organisoimaa kokonaisuutta.<br />
Yhteistä koko Lapuan hiippakunnan alueella<br />
Hehu-hankesihteereiden työn tuloksena on syntynyt kaksi kokonaan<br />
uutta HeHu-ryhmää Lapuan hiippakunnan alueelle ja kolmas<br />
ryhmä on laajentanut toiminta-aluettaan. Näin ryhmät kattavat<br />
maantieteellisesti nyt koko hiippakunnan alueen. Kaikille ryhmille<br />
yhteisistä toimintaohjeista voi lukea tarkemmin uudesta Lapuan<br />
hiippakunnan kirkon henkisen huollon oppaasta, joka löytyy hiippakunnan<br />
internet sivuilta osoitteesta: http://www.lapuanhiippakunta.fi/files/pdf/vihko_hehu.pdf<br />
HeHu kehitystyön arviointia<br />
Ensimmäinen valtakunnallinen HeHu-päivä Kirkkohallituksessa<br />
avasi silmiä Lapuan hiippakunnan HeHu-kehitystyön osalta. Pääkaupunkiseudun<br />
harkitut ja käytännössä hyviksi havaitut mallit eivät<br />
näyttäneet kaikilta osin sellaisinaan istuvan sovellettavaksi Lapuan<br />
hiippakunnassa. Alusta asti on näyttänyt selvältä, että kolmen<br />
alueen kesken on eroja organisaatioissa, yhteistyökumppaneissa ja<br />
toimintatavoissa.<br />
Aluksi odotettiin, että sosiaali- ja terveysministeriön uusi psykososiaalisen<br />
tuen ohjeistus antaisi yhtenäisen pohjan valmisteluille.<br />
Sen merkitys oli siinä, että oppaassa korostetaan Kirkon merkitystä<br />
osana viranomaisyhteistyötä. Käytännön toteutusvaihtoehtoja<br />
opas ei täsmällisesti ohjannut, mutta se antoi tärkeän tuen kirkon<br />
kriisivalmiuden kehittämiseen.<br />
104 105
Jälkikäteen voi arvioida ainakin sitä, miten yhtenäinen HeHu-malli<br />
olisi ollut mahdollista luoda koko Lapuan hiippakunnan alueelle,<br />
jos työhön olisi valittu ainoastaan yksi päätoiminen hankesihteeri.<br />
Voi olla, että olisi päästy nyt syntymässä olevia malleja yhtenäisempiin<br />
käytäntöihin.<br />
Tässä voi kysyä, että kuinka tärkeää on, että käytännön mallit ovat<br />
yhteneviä. Nyt suunnittelu eteni siihen suuntaan, että pyrittiin varsin<br />
herkällä korvalla kuuntelemaan paikallisia toiveita.<br />
Valittu malli, jossa kolme eri hankesihteeriä paikallisesti edistivät<br />
HeHu-suunnitelmia, on toivottavasti laskenut paikallisesti kynnystä<br />
lähteä mukaan HeHu-yhteistyöhön. Toivottavasti valittu malli on<br />
viestittänyt, että suunnittelussa on todella haluttu nyt huomioida<br />
paikalliset olosuhteet ja tarpeet.<br />
Työn suunnittelun edetessä on jatkuvasti pidetty esillä sitä, että<br />
vasta tulevat toimintavuodet näyttävät toimivimmat käytänteet ja<br />
niitä voidaan levittää ja laajentaa tarvittaessa.<br />
Jatkossa on sovittu Lapuan hiippakunnan HeHu-päivät pidettäväksi,<br />
ainakin alussa vuosittain. Näillä päivillä hiippakuntadekaanin<br />
johdolla alueen HeHu-vastaavat ja HeHu-työntekijät voivat kehittää<br />
toimintaa.<br />
Oheistuotteet kehitystyöstä<br />
HeHu kehitystyö on paljastanut joitakin selviä aukkokohtia koko<br />
psykososiaalisen tuen kentässä. Pelastustoimen näkökulmasta psykososiaalisen<br />
tuen järjestämisen kriittisin kohta näyttää olevan jo<br />
heti kriisin akuuttivaiheessa. On haasteellista saada riittävän nopeasti<br />
tilannepaikalle oikeanlaista apua uhrien omaisille, kotinsa<br />
menettäneille tulipalosta selvinneille ym. hädän keskelle joutuneille.<br />
1–2 vrk kuluttua tapahtuneesta auttajia on jo riittävästi, mutta<br />
ensivaiheessa tarvitaan edelleen lisäapua.<br />
Sosiaalipäivystäjä toimii heti akuuttivaiheessa, mutta hänen tehtäviinsä<br />
kuuluu järjestellä lähinnä materiaalisia asioita, kuten tilapäismajoitusta,<br />
vaatteita jne. Pelastuslaitosvierailuissa tämän tyyppisiä<br />
toiveita esitettiin myös kirkolle. HeHu-kehitystyön puitteissa ei<br />
näihin tarpeisiin pystytä kuitenkaan vastaamaan.<br />
Pelastuslaitosten vierailuilla pohdittiin muitakin yhteistyökysymyksiä.<br />
Pelastuslaitoksen ja seurakuntien yhteistyötä voisi rakentaa<br />
myös siten, että pelastuslaitokselle olisi nimetty, nykyistä<br />
useammin, oma pappi tai muu seurakunnan yhdyshenkilö. Tämä<br />
helpottaisi pelastuslaitoksen oman henkilökunnan kriisihoitoa,<br />
mahdollistaisi työnohjauksen ja ylipäänsä kirkon kiinteämmän läsnäolon<br />
pelastustoimen työssä. Kirkon ja pelastustoimen kannattaa<br />
tulevaisuudessa jatkaa paikallisesti näitä yhteistyöneuvotteluja.<br />
Valtakunnalliset kirkon HeHu-kysymykset<br />
Pääkaupunkiseudun HeHu on antanut mallia ja kokemuspohjaa kirkon<br />
henkisen huollon kehittämiseen koko maassa. Lapuan hiippakunnan<br />
HeHu-hankesihteerit osallistuivat ensimmäiseen valtakunnalliseen<br />
HeHu-päivään vuonna 2010. Siellä pääkaupunkiseudun<br />
toimintamallit olivat hyvin esillä. Toimintaympäristöjen erilaisuus<br />
on pääsyy siihen miksi pääkaupunkiseudun malli ei sellaisenaan<br />
istunut Lapuan hiippakunnan alueelle.<br />
Toinen valtakunnallinen kirkon HeHu-päivä pidettiin vuonna<br />
2011 Seinäjoella. Siellä syntyi vaikutelma, että olemassa olevien<br />
HeHu-paikkakuntien lisäksi, ryhmiä on nyt perusteilla lisää. Ryh-<br />
106 107
mät tunnistaa jatkossa yhtenäisestä vihreästä kenttätyön liivistä.<br />
Liivien saamisen ehdoksi kirkkohallitus on päättänyt yhteisistä<br />
toiminnan periaatteista keväällä 2011. Periaatteet linjaavat vain<br />
välttämättömät yhteiset perusteet. Yhä jää tilaa neuvotella paikallisten<br />
viranomaisyhteistyötahojen kanssa kullekin alueelle sopivat<br />
käytänteet.<br />
Yhtenäinen esiintyminen kenttätyössä vaatii liivien lisäksi koulutusyhteistyötä.<br />
Toiminnan periaatteet kaipaavat myös tulevaisuudessa<br />
aika ajoin uudistamista ja pohdintaa. Näitä ja muita yhteisen<br />
koordinaation kysymyksiä varten voisi olla syytä perustaa valtakunnallinen<br />
ohjaava kokous tai elin, jonne jokainen HeHu-toimintaa<br />
ylläpitävä seurakunta voisi lähettää edustajan. Kirkkohallituksessa<br />
on myös toimintaa koordinoiva HeHu-työntekijä ja hiippakuntien<br />
tuomiokapituleissa on myös kriisityöstä vastaavia työntekijöitä.<br />
21. <strong>KIRKON</strong> TYÖ ON OSA PSYKOSOSIAALISTA<br />
TUKEA<br />
Koulusurmien tutkintalautakunta on koonnut kirkon toimia muiden<br />
kriisiapua antaneiden organisaatioiden kanssa yhteen otsikon:<br />
”psykososiaalinen tuki”, alle. Samaa termiä käyttää STM:n uusi opas<br />
puhuessaan kirkon kriisityöstä.<br />
Termi psykososiaalinen tuki on hyvä ja vakiintumassa oleva termi<br />
kuvaamaan kaikkea moniammatillista viranomaisvastuulla tapahtuvaa<br />
kriisiauttamista. Sana on tarkasti ajatellen hiukan kapea kuvaamaan<br />
kaikkia ihmisyyden puolia tai kaikkia kriisissä herääviä<br />
inhimillisiä tarpeita. Kirkon kieli poikkeaa lääketieteen ja psykologian<br />
kielestä, mutta Kirkon Kauhajoki-hankkeen kokemusten pohjalta<br />
ei ole mitään tarvetta kirkon työntekijöiden erottautua ulos<br />
tämän termin alta. Se kuvaa riittävästi myös kirkon työtä kriisissä ja<br />
kertoo yhteisestä tavoitteesta muiden viranomaistahojen kanssa.<br />
Kristillinen ihmiskuva muuttuu ja täydentyy<br />
Kun kirkon työtä on tässä nyt kuvattu kriisin jälkeen, on tarpeen<br />
koettaa sijoittaa työtä osaksi kokonaisuutta. Mikä on se lisä, jota<br />
kirkon työ tuo jälkihoitoon?<br />
Kirkolla on sanoma, joka on muokannut sosiaalisia suhteita ja yhteiskunnan<br />
normeja monessa yhteiskunnassa hyvin pitkään. Kirkko<br />
on käsittänyt aina ihmisen osaksi Luojan luomaa maailmaa. Maailma<br />
on monesti kaunis, mutta kristillinen ihmiskäsitys on aina ottanut<br />
vakavasti myös kuoleman, rujouden ja maailman pimeyden.<br />
Tälle epätäydellisyydelle on koettu löytyvän selityksiä. Monet ihmisen<br />
ongelmat on kristillisessä perinteessä katsottu johtuvan siitä,<br />
että ihminen on usein itsekäs ja on näin rikkonut välinsä Jumalaan<br />
ja toisiin ihmisiin. Korjaaviakin toimia on onneksi tehty. Jumala<br />
on tullut vastaan ja joskus ihminenkin kykenee hyvään. Ihminen<br />
joka on kokenut rakkauden ja armon, osaa näitä hyviä asioita jakaa<br />
joskus myös muille. Näin on säilynyt myös usko hyvään ja sen<br />
mahdollisuuksiin. Lopulta hyvä voittaa, vaikka pahuus ja synti ovat<br />
totta niin kauan kuin ihminen elää. Jumala pitää hyvyyden voitosta<br />
huolen. Kristilliseen ihmiskuvaan kuuluu myös kuolemattomuus.<br />
Ihmisen kuolema ei ole lopullinen loppu. Aina on toivo uudesta<br />
ajasta taivaan kodissa. Siellä kuolema ja heikkoudet jäävät taakse.<br />
Perinteisen kristillisen ihmiskuvan lisäksi, kirkko on jo pitkään<br />
työntekijöidensä koulutuksessa ammentanut psykologisen tutkimuksen<br />
anteja. Tällä tutkimustiedolla ja käytännön harjoittelulla<br />
on haluttu täydentää perinteistä hengellistä ihmiskuvaa ja sielunhoidon<br />
koulutusperinnettä.<br />
108 109
Kristillisen perinteen ihmiskuva on aikoinaan tehnyt eroa ihmisen<br />
sielun ja ruumiin välillä. Toisinaan ikuista sielua on pidetty arvokkaampana<br />
kuin katoavaa ruumista. 2000-luvun Suomessa luterilainen<br />
kirkko käsittää ihminen kokonaisuutena, jossa on yhtä aikaa<br />
henkinen ja ruumiillinen puoli. Kokonaisuus on enemmän, kuin<br />
osaset. Ihminen on ihme.<br />
Kirkolle sopii siksi hyvin kuulua psykososiaalisen tuen kenttään.<br />
Kirkko haluaa huolehtia ihmisen kaikista tarpeista hädän hetkellä,<br />
niin kuin se voi kirkolle olla mahdollista. Tähän työhön tarvitaan<br />
hyvää moniammatillista yhteistyötä. Kirkossa ajatellaan myös niin,<br />
että kaikki kirkon jäsenet ovat kirkon työntekijöitä. Tämä kuva laajentaa<br />
kuvaa kirkon työstä ja eri toimijoiden yhteistyöstä.<br />
22. <strong>HANKE</strong>TYÖNTEKIJÖIDEN OMA JAKSAMINEN<br />
Syviin elämän kriiseihin joutuneiden ihmisten kohtaaminen on<br />
tunnetusti kuormittavaa työtä. Myös tämän jälkihoitohankkeen<br />
työntekijöitä kehotettiin huolehtimaan omasta jaksamisesta. Puhe<br />
työntekijöiden jaksamisesta saattaa tuntua siinä mielessä arveluttavalta,<br />
että ihmiset joita he kohtaavat, ovat kohdanneet paljon raskaampia<br />
päiviä, kuin työntekijät. Silloin ei tunnu aina mielekkäältä<br />
puhua työntekijöiden jaksamisesta. Nykyään ammattiauttajille<br />
on olemassa monenlaista tukea ja teoreettista tietoa jaksamisesta,<br />
sijaistraumatisoitumisesta ja työn kuormittavuuden käsittelemisestä.<br />
Internaatti<br />
Hankesihteeri Korkeanimi ja hankevastaava Orsila osallistuivat<br />
Kauhajoki-hankeen järjestämään kahden päivän internaattiin. Päi-<br />
vät olivat marraskuussa 2009 Ähtärin Honkiniemessä. Internaatti<br />
tarkoittaa tiivistä purkujaksoa. Tällä nimellä tapahtuva työntekijäpurku<br />
oli valmis toimintamalli kriisipsykologien työssä. Kahden<br />
Kirkon hankeen työntekijän mukaan kutsuminen oli osoitus vahvasta<br />
yhteistyöhengestä. Kirkon työntekijät saivat kokemuksen<br />
yhteisestä purkamisesta.<br />
Työnohjaukset<br />
Ensin kirkon hankkeen työntekijät kävivät muutaman kerran ryhmätyönohjauksessa.<br />
Työnohjaajan vaihtuminen osui samaan ajankohtaan,<br />
kun Pete Ketolan siirtyi toisiin tehtäviin. Tämän myötä<br />
arvioitiin työnohjaustarve uudelleen. Päädyttiin siihen, että Korkeaniemi<br />
ja Orsila etsivät omat yksilöohjaajat. Tämä uusi vaihe<br />
alkoi syksyllä 2009. Molemmat ovat käyneet noin kerran kuussa<br />
yksilöohjauksessa. HeHu-hankesihteeri Jaakko Linko on käynyt<br />
työnohjauksessa myös kerran kuussa kevään työjakson aikana.<br />
Oman elämän tapahtumat<br />
Välillä hankkeessa on havahduttu pohtimaan työjakson keskellä,<br />
miten oman arkielämän tehtävät ja vastuut tulee hoidettua. Työelämässä<br />
kirkon työssä on paljon pohdittu sitä, että miten paljon voi<br />
ja on syytä erottaa työ ja muu elämä toisistaan. Ajankäytön lisäksi<br />
on pohdittu sitä, miten paljon on hyvä puhua työtovereiden kanssa<br />
oman perheen ja arjen asioista. Käytännössä tässä hanketyössä on<br />
jaettu aika paljon oman elämän tilanteita ja tapahtumia. On tuntunut<br />
tarpeelliselta luoda pelisääntöjä, joissa on sovittu siitä, että<br />
voidaan luottamuksellisista omista asioista ja huolista keskustella,<br />
jos se tuntuu tarpeelliselta. Tämä menetelmä on osoittautunut hyvin<br />
toimivaksi. Muutaman vuoden työmatkalle osuu joukko iloja,<br />
mutta myös suruja ja huolia lähipiirissä.<br />
110 111
23. TIEDOTUS JA VIESTINTÄ<br />
Hanke on pitänyt melko niukkaa linjaa tiedottamisessa. Näin toimimalla<br />
ajateltiin antaa tragedian koskettamille rauha oman surun<br />
läpikäymiseen.<br />
Aivan alussa hankittiin työntekijöille matkapuhelimet ja tietokoneet<br />
ja sähköpostit avattiin. Näillä on hoidettu sisäinen viestintä<br />
hanketyöntekijöiden kesken. Aluksi pohdittiin myös omien nettisivujen<br />
avaamista, mutta päädyttiin voimavarojen säästämiseksi<br />
jättää sivut perustamatta. Lapuan hiippakunnan sivuilla on koko<br />
ajan ollut tietoa hankkeesta ja sitä on vuosipäivien yhteydessä päivitetty.<br />
Julkisuuteen ei ole hankkeesta annettu muita tiedotteita, kuin<br />
vuosipäivien yhteydessä olleissa hankkeiden yhteisissä tiedotustilaisuuksissa.<br />
Näiden lisäksi hanketyö on herättänyt jonkin verran<br />
tiedotusvälineiden kiinnostusta ja joitakin haastatteluja hankevastaava<br />
on antanut. Enimmäkseen kirkon hankkeesta ovat olleet<br />
kiinnostuneita kirkolliset mediat, jotka muutenkin seuraavat<br />
kirkon elämää. Mielipidekirjoituksia on kirjoitettu ensimmäisen<br />
vuosipäivän alla Kauhajoki-lehteen ja hankkeen päätösvaiheessa<br />
Helsingin Sanomiin.<br />
Ensimmäisen vuosipäivän alla oli myös hankkeiden kesken yhteinen<br />
neuvottelu tiedotuslinjasta ja yhteinen tiedote koottiin. Ajatuksena<br />
oli näin hallita vuosipäivään liittyvää tiedotuspainetta. Se<br />
osin onnistuikin. Kirkon osalta tiedotussuunnitelmaa jouduttiin<br />
nopeasti tarkistamaan, kun tiedotusvälineille oli jo paljon ennen<br />
vuosipäivää lähetetty kutsu koko hiippakunnan alueen nuorisotyöntekijöiden<br />
neuvottelupäivään, joka oli vuosipäivän alla. Tiedo-<br />
tusvälineet saapuivat ja muiden aiheiden lisäksi toimittajat kysyivät<br />
ymmärrettävästi lähestyvästä vuosipäivästä ja kirkon hankkeen<br />
työstä.<br />
Median roolista on tehty useita tutkimuksia koulusurmien yhteydessä.<br />
Lisäksi joissakin luentotilaisuuksissa on puhuttu siitä, että<br />
tiedotusvälineiden edustajat kaipaavat kasvoja tapahtumille. Kirkon<br />
hankkeen työntekijöiden kasvot ovat olleet yhden viranomaistahon<br />
kasvot. Eivät siksi kovin kiinnostavat. Aivan koulusurmien<br />
tapahtumapäivän läheisyydessä oli paljon kirkollista uutisointia.<br />
Tämä kuvaa kirkkoon kohdistuvia odotuksia turvallisuuden järkkyessä.<br />
Winnendenin koulusurmat ja Sellon kauppakeskuksessa tapahtunut<br />
ampumavälikohtaus, päiväkotiin kohdistunut isku Saksassa ja<br />
Englannin joukkosurmat ja muut joukkosurmat, joita on tapahtunut<br />
useita Kauhajoen tapahtumien jälkeen, herättävät aina uudelleen<br />
tunteita ja mielenkiintoa. Uutiset on huomioitu myös hanketyössä.<br />
Oslon räjähdys ja Utöyjan surulliset tapahtumat ja joukkosurmien<br />
vaikutukset heinäkuussa 2011 eivät näy tässä raportissa. Tämä kertomus<br />
oli tuolloin jo tarkastusvaiheessa.<br />
112 113
OSA II<br />
– TÄRKEÄT KYSYMYKSET JA IHMETTELY<br />
24. HENGELLISET KYSYMYKSET KRIISISSÄ<br />
Monet surut eivät koskaan pääty. Erityisesti lapsen kuoleman kohdalla<br />
asia on usein näin. Suru jatkuu, koska ajan kuluessa läheiset<br />
usein alkavat surra myös sitä, mitä nuoresta olisi voinut tulla. Surun<br />
vuosina voi välillä havahtua miettimään, miten oma läheinen olisi<br />
nyt valmistunut ammattiin tai nyt hän olisi ehkä jo saanut oman<br />
perheen ja lapsia. Nyt hän olisi työssä ja hänellä olisi kesäloma.<br />
Surussa voi kaivata sitä, mitä voi kuvitella puuttuvan.<br />
Kirkon rooli on tarjota surevalle ihmiselle turvallinen kenttä kohdata<br />
laajasti erilaiset surun kysymykset. Erityisesti kirkon rooli on<br />
etsiä tilaa hengellisille kysymyksille ja yrittää tavoittaa uskon hoitava<br />
ja tukea antava ulottuvuus. Jumalan olemassaoloa ja uskon<br />
ulottuvuuksia on tärkeää pohtia kriisin ja surun keskellä.<br />
On arvioitu, että oma usko, omaan kirkkoon tai muuhun uskonnolliseen<br />
ryhmään kuuluminen ei välttämättä vaikuta kovin paljoa<br />
shokkikokemukseen tai aivan kriisin alkuvaiheen ajatteluun. Vaikka<br />
kauhun hetkellä voi kuulla purkauksia, joissa käytetään hengellistä<br />
sanastoa, tämä puhe ei välttämättä kerro puhujan syvästä<br />
vakaumuksesta. Kuka tahansa voi huutaa järkyttyneenä: ”Voi herrajumala<br />
tai perkele!” Shokkivaiheen tapahtumat ovat ihmisen sisäisiä<br />
suojautumisen tapahtumia. Uskon vaikutusten tutkiminen tässä<br />
vaiheessa on vähintäänkin haastavaa, ellei mahdotonta. Voisiko<br />
olla niin, että aivan kriisireaktioiden alkuvaiheessa uskonnollisella<br />
vakaumuksella tuskin on kovin syvällistä hoitavaa tai horjuttavaa<br />
merkitystä silloin, kun ihminen yrittää suojautua psyykkisesti liian<br />
järkyttävältä tuntuvalta tapahtumalta.<br />
Ensimmäisen shokkivaikutuksen jälkeen, kriisin reaktio- ja käsittelyvaiheessa,<br />
uskonnolla sen sijaan voi olla hyvinkin suuri merkitys.<br />
Usein ensimmäisiä reaktioita voi olla jonkinlainen valittamisen<br />
huuto tai huokaus. Silloin ihminen kysyy, että kuka tai mikä tämän<br />
on aiheuttanut? Sillä on merkitystä, kuinka moni ihminen huokailee<br />
samalla tavalla. Jos perheen, yhteisön tai joukon yhteinen kokemus<br />
on, että Jumala on olemassa ja vaikuttaa maailmaan ja sen<br />
elämään, on kysyttävä, että miksi Jumala sallit tämän tapahtua?<br />
Miksi minä yksin tai meidän yhteisö on tämän kohteena? Ihmiset<br />
toimivat tässä kohtaa eri tavoin. Osa kohdistaa kysymyksensä Jumalalle,<br />
toiset puhuvat sattumasta, epäonnesta tai kohtalosta. Kyse<br />
on siis siitä, miten kriisin voi sijoittaa omaan maailmankatsomukseen<br />
ja uskomusjärjestelmään.<br />
Siitä voidaan varmasti olla eri mieltä, kuinka ehyitä tai kokonaisvaltaisia<br />
tulkintajärjestelmiä maailmasta ja elämästä ihmisillä yleensä<br />
voi olla. Monet ihmiset ovat tarkastikin punninneet maailmankuvaansa<br />
ja jumalakuvaa ja kokevat saaneensa kohtuullisen ehjän<br />
kuvan siitä, miten maailma ja sen elämä toimii ja jäsentyy. Osa ihmisistä<br />
on näitä kysymyksiä paljon pohtinut ja tullut siihen tulokseen,<br />
että mitään varmuutta ja ehjää kuvaa ei voi saavuttaa, vaan<br />
ikuinen epävarmuus on ihmisen osa. Kolmas ihmistyyppi ei jaksa<br />
tai osaa vaivata ajatuksiaan tämän tyyppisillä kysymyksillä. Heidän<br />
ote elämään on enemmän tässä ja nyt hetkessä elämää, jossa ei<br />
tunnu tarpeelliselta pohtia maailman menneisyyden tai tulevaisuuden<br />
kysymyksiä ja kysymystä elämän alkuperästä tai iankaikkisen<br />
elämän mahdollisuudesta.<br />
114 115
Kärsimys ja Jumala<br />
Jumalaan uskova ihminen tai Jumalan olemassaolon mahdollisuutta<br />
pohtiva joutuu väistämättä kärsimyksen ja Jumalan hyvyyden<br />
välisen ongelman eteen. Jumala on ihmisen mielessä mielekäs oikeastaan<br />
vain silloin, jos häneen voidaan liittää hyvinä pitämiämme<br />
asioita ja ominaisuuksia ja hänellä on voima ja valta vaikuttaa<br />
maailman asioihin.<br />
Lisäksi voi tietysti ajatella, että Jumalaan liittyy myös pahuutta, julmuutta<br />
ja kovuutta ja tällekin jumalakuvan puolelle löytyy tukea<br />
vaikkapa Raamatun lehdiltä.<br />
Kärsimyksen ongelman kannalta on oleellista pohtia Jumalan läsnäoloa.<br />
Osa kärsivistä kokee Jumalan olevan pois tai kaukana. Osa<br />
taas pohtii kärsimyksen keskellä sitä, miten Jumala kuitenkin on<br />
läsnä ja voi ottaa vastaan surun, katkeruuden, kysymykset ja kaiken<br />
muun vaikealta tuntuvan. Usein kärsivän ihmisen ajatukset ja<br />
tunne Jumalan läsnäolosta vaihtelee.<br />
Välillä kärsivän mieleen voi nousta uudelleen ja uudelleen kysymys<br />
Jumalan hyvyydestä ja sen luonteesta. Miksi maailmassa yleensä<br />
on silmitöntä kärsimystä, kuolemaa ja kauhua, jos kerran Jumala<br />
on hyvä ja kaikkivaltias. Järjen pohdinta johtaa nopeasti kahteen<br />
perusvastaukseen. Jumala joko EI pelkästään ole hyvä tai sitten hänellä<br />
EI ole kaikkea valtaa. Jompikumpi ominaisuus näyttää Jumalalta<br />
puuttuvan osittain tai kokonaan.<br />
Kuvaava on Auschwitchin keskitysleirin kokeneen Elie Wieselin<br />
kärsimyksen kysymys kauhujen keskeltä:” Jos Jumala ei näe tätä,<br />
on sitä pidettävä vakavana ja jos näkee, on se vielä vakavampaa.”<br />
(vapaasti muisteltu lainaus Seppo Tirkkosen radioaamuhartaudesta<br />
piinaviikolta 2011)<br />
Kauhajoen koulusurmat ovat johtaneet uskonnollisesti ajattelevat<br />
ihmiset näihin kysymyksiin. Olisiko Jumala voinut estää tapahtuneen?<br />
Miksi hän salli tämän tapahtua? Jumala on myös paha tai salli<br />
pahan tapahtua? Voiko Jumalalta lipsahtaa ohi joku asia? Nukahtiko<br />
Jumala? Jumala ei ehkä puutu ollenkaan ihmisten maailmaan,<br />
hän vain seuraa tuolta jostakin kaukaa mitä tapahtuu? Ehkä Jumala<br />
ei vain kerkeä suojelemaan kaikelta pahalta, kun maailmassa on<br />
sitä niin paljon? Enkeliarmeijalla on liian vähän taistelijoita? Näitä<br />
nuoria tarvittiin taivaassa toisiin tehtäviin näin nopeasti?<br />
Näihin kysymyksiin johtaa myös Raamatun Job, hurskas ja aivan<br />
kunnollinen ihminen, joka joutui aivan hirvittäviin kärsimyksiin. Tai<br />
sitten sama kysymys kuuluu itse Jeesuksen huulilta, kun hän oman<br />
kuolemansa edessä huutaa: ”Jumalani miksi hylkäsit minut?”<br />
Raamatulliset ja kirkon perinteen ajatukset ja mielikuvat rististä,<br />
Jobista, enkeleistä ja helvetin kärsimyksistä nousevat mieleen ja<br />
saattavat herätä kriisissä. Nämä kysymykset herättävät levottomuutta<br />
ja epävarmuutta, mutta samat kertomukset ja mielikuvat<br />
antavat myös hahmoa surulle ja tuovat toivoa epätoivon keskelle.<br />
Lopulta monia ihmisiä lohduttaa rukous ja tieto siitä, että toinen<br />
samalla tavalla uskova ihminen rukoilee kriisiin joutuneen ja hänen<br />
läheisten puolesta.<br />
Kristillisen uskon ydin on käsittämätön. Jumala näyttää nukkuvan<br />
tai viipyilevän tai antaa jostakin selittämättömästä syystä joskus<br />
kärsimyksen vallata maailman hetkeksi. Silti sama Jumala on sittenkin<br />
rakastava, elämää luova ja kannatteleva kuoleman voittaja.<br />
116 117
Tämä toivo ei näytä tyhjenevän vaikka Jumalaan täytyy pettyä kuoleman<br />
kauhujen keskellä raskaasti. Sittenkin on toivo. Jospa tällä<br />
on jokin merkitys, jota ei kukaan ihminen näytä nyt ymmärtävän.<br />
Jospa kuolema ei ole lopullinen. Jospa yhä on toivo paremmasta?<br />
Usko tarjoaa myös siinä mielessä lohdullisen taistelukentän, että<br />
se yrittää kurottaa näkyvän ja käsin kosketeltavan maailman ohi,<br />
sinne mistä ei voi varmasti tietää. Tässä vieraassa maailmassa on<br />
lohdullista huomata, että joku toinen uskon pohtija on liikkunut<br />
samoissa kysymyksissä ennenkin. Uskon kysymykset tulevat kuoleman<br />
ikkunasta näkyviin rajulla tavalla. Mitä kaikkia näkymiä<br />
avaakaan Raamatun lause, jossa pohditaan, että ei kenellekään anneta<br />
suurempaa kuormaa kuin jaksaa kantaa. Taas kerran sama lause<br />
tuntuu olevan täyttä puppua, tyhjä lupaus ja silti se on joillekin<br />
kärsiville täynnä voimaa ja lohdutusta. Kirkon työntekijän roolissa<br />
on mystistä, hämmentävää ja samalla rohkaisevaa kohdata kärsivän<br />
kokemus siitä, että sama Jumala, jota hän syyttää tai vaatii tilille<br />
antaa sellaisen tuen ja lohdun, joka tuo toivoa.<br />
Lohdullinen on erään kriisipsykologin lainaama ajatus, jossa hän<br />
tämän hankkeen aikana muisteli aiemmin kuulemaansa viisautta.<br />
Siinä ahdistuksen keskellä elävä ihminen huokaisee: ”Jumala ymmärrän<br />
sinua yhä vähemmän, mutta tarvitsen yhä enemmän.”<br />
25. OMAISTEN HENGELLISET KYSYMYKSET<br />
Edellä on kirjoitettu kärsimyksestä ja Jumalasta huterasti ja etsivin<br />
sanoin. Teoreettisilla pohdinnoilla ja sanoilla voi tavoittaa aika<br />
vähän. Todellisemmaksi kysymykset nousevat, kun voidaan kuulla<br />
niiden ihmisten ääntä, jotka ovat surun syövereihin koulusurmien<br />
yhteydessä joutuneet.<br />
Tähän on koottu joitakin omaisten lyhyitä ajatuksia. Nämä on kirjoitettu<br />
loppuvuodesta 2010. Omaisilta on tässä yhteydessä pyydetty<br />
muutama rivi, jossa he pohtivat hengellisiä asioita tai muita syvimpiä<br />
elämän ja kuoleman kysymyksiä, joita mielessä on pyörinyt.<br />
Kirjoituksissa on hyvin syviä perimmäisiä kysymyksiä ja muutakin<br />
suruun ja kaipaukseen liittyvää asiaa. Joskus onkin vaikeaa erottaa,<br />
mitkä kaikki asiat ovat hengellisiä tai uskon elämään liittyviä, mikä<br />
taas on muuta syvää ja olemassaolon ytimiä käsittelevää pohdintaa.<br />
Ihminen on kokonaisvaltainen ja uskonnollinen vakaumus vaikuttaa<br />
jokaisen ihmisen perimmäiseen ajatteluun.<br />
Tekstit on koottu vertaistukitapaamisessa, jossa muutenkin oli esillä<br />
erityisesti hengelliset asiat. Kirjoituksista on koottu ja poimittu<br />
lauseita niin, että niistä ei voi tunnistaa kirjoittajaa. Kirjoittajilta<br />
pyydettiin lupa käyttää näitä tekstejä kuvaamaan tuntoja ja sen<br />
hetkisiä ajatuksia. Edelleen tuntuu siltä, että on turha käyttää pitkiä<br />
jaksoja tämän todellisuuden kuvaamiseen, johon nämä ajatukset<br />
suoraan johdattavat.<br />
Näistä lyhennetyistä lainauksista ei voi myöskään rakentaa ehjää,<br />
yleistä tai yksityistä kuvaa omaisten hengellisyydestä. Kirjoitukset<br />
ja niiden käsittelytapa on täysin tämän raportin kirjoittajan vastuulla.<br />
Kirjoitusten kautta ja niistä poimittujen ajatusten kautta voi<br />
nähdä syvemmälle, kuin pelkällä neutraalilla raportoivalla kirjoitustyylillä.<br />
Tämä pohdintojen avaaminen ei ole ollut turhaa, jos muutkin<br />
surevat tai surevien kanssa työskentelevät voivat saada lohtua,<br />
uusia ajatuksia tai vahvistusta jo aiemmin tehdyille oivalluksille.<br />
Tässä luotetaan siihen oivallukseen, että vaikeistakin asioista voi<br />
selvitä, kun niistä avoimesti puhutaan. Silti on turha luulla, että tässä<br />
tavoitettaisiin kaikki oleellinen, ehkä vain pieni nurkka aidoista<br />
ajatuksista.<br />
118 119
Ensimmäinen havainto on Kirkon Kauhajoki-hankkeen työntekijöillä<br />
ollut se, että nämä ovat juuri niitä asioita, joita yhdessä on<br />
jaettu. Näiden ajatusten keskellä saa olla ja viipyillä ja ne saavat<br />
näkyä. Hankkeen työntekijöiltä on joskus kysytty, että mitä ihmiset<br />
sitten tuollaisen koulusurman jälkeen Jumalasta miettivät. Tätä<br />
kaikkea, mitä seuraavaksi on kuvattu ja varmasti paljon muuta.<br />
Osa kirjoituksista on ikään kuin kirjeitä tuonpuoleiseen maailmaan,<br />
kuoleman rajan taakse. Mitään kirjoittamiseen muotoon tai<br />
tyyliin annettuja ohjeita ei annettu. Aivan kaikki tuolloin kirjoitetut<br />
ajatukset eivät ole mukana, mutta keskeiseksi koettuja on tähän<br />
yritetty nostaa. Poiminnat ovat tiivistyksiä kokonaisuuksista.<br />
Valinnat eivät ole arvovalintoja. Pois jääneissä ajatuksissa saattaisi<br />
olla jollekin lukijalle tärkeitä viestejä. Pois jätetyt osat ja ajatukset<br />
on jätetty pois silloin, kun kirjoittajan henkilöllisyys on saattanut<br />
olla paljastumisuhan alla tai monessa kirjoituksessa on ilmennyt<br />
vastaavia ajatuksia. Toivottavasti nämä rohkeat ajatukset tekevät<br />
jotakin surusta ja kaipauksesta aidolla tavalla näkyväksi.<br />
Omaisten kirjoitusten suorat lainaukset on painettu kursiivilla ja<br />
myöhemmin tekstissä niitä on toistettu lihavoidulla kirjasintyypillä.<br />
Kursiivilla painettujen kappaleiden vaihtuminen tarkoittaa<br />
henkilön vaihtumista. Näitä lainauksia ei ole kuitenkaan numeroitu,<br />
koska on haluttu estää eri kertojien kertomusten osien kokoaminen<br />
yhteen.<br />
Kirjoitusten lomassa on maalauksia, jotka yksi omaisista on maalannut<br />
surun matkalta. Maalauksille on taiteilija antanut nimet. Töihin<br />
liittyy konkreettisia tapahtumia ja vaikuttavia muistoja surun<br />
vuosilta. Tässä ei kuitenkaan ole haluttu selittää kuvia sanoilla. Ne<br />
puhuvat väkevästi omaa kieltään ja tekivät ainakin surujen matkalla<br />
mukana olleisiin syvän vaikutuksen.<br />
Suuri tuska ja iso miksi?<br />
– Tuskaa, Tuskaa levottomuutta. Tuskin koskaan poistuu nämä<br />
tuntemukset.<br />
– Olenko minä paha/ huono ihminen? Onko hän paha/huono<br />
ihminen? Oletko sinä paha/ huono ihminen? Olivatko meidän<br />
lapsemme pahoja/ huonoja ihmisiä? Miksi sinä Jumala annoit<br />
meille tämän raskaan taakan? Emme me kukaan ole pahoja<br />
emmekä huonoja ihmisiä. Olemme vain tavallisia, lapsiamme<br />
yli kaiken rakastavia, kunnollisia lainkuuliaisia ihmisiä, omine<br />
heikkouksineen ja vikoineen. Emme me halunneet kohdallemme<br />
näin suurta, musertavaa menetystä, jota meidän järki eikä<br />
sydän voi millään ymmärtää. Jokainen meistä janoaa vastausta<br />
ja rukoilee sinulta armoa tähän tuskaan.<br />
– Miksi! Miksi mulle voi tehdä näin. Ei vastausta… Perisynnin<br />
omako minä. Olenko minä ansainnut tämän. Ei vastausta. Mitä<br />
enemmän taisteli sitä vaikeampaa oli. Aika kului. Mietiskely<br />
hiljaa jatkui. Onko tuonpuoleista? Onko jumalaa??? Ei vastausta…Taistelutahto<br />
hiipumassa, koska olen oppinut hyväksymään,<br />
että näin voi minullekin käydä.<br />
– Miksi sain helvetin jo maan päälle?<br />
120 121
Kuva 2: SUOJELUSENKELI<br />
Tuskaa. Tuskaa. Mihin tämän tunteen voi laittaa? Jokainen tuskan<br />
kokija joutuu pohtimaan, mitä tuskalle voi? Onko se lupa huutaa<br />
ulos? Tai onko se edes mahdollista? Voiko sen kirjoittaa tai maalata<br />
paperille? Miten tuskasta voi sanoa jotenkin ulos niin, että toinen<br />
voi siihen edes vähän liittyä. Ajatus helvetistä maan päällä on ahdistava.<br />
Miksi! Miksi mulle voi tehdä näin? Ei vastausta. Miksi-kysymys<br />
on ehkä kaikkein tavallisin kysymys ison järkytyksen tapahduttua.<br />
Se on myös tärkeä kysymys. Sitä ei saa leimata turhaksi tai sanoa,<br />
että näin ei voi kysyä. Onhan se melko selvää, että järki hakee vastauksia.<br />
Vastauksia myös on, vaikka tässä lauseessa sanotaankin,<br />
että vastauksia ei kuulu. On ihan oikein sanoa, että ei saa vastauksia.<br />
Paraskin vastaus tuntuu vain osittaiselta. Ei mikään yksin voi<br />
selittää. Tämä esimerkkilauseen kysymys ei kysy pelkästään miksi<br />
asiat tapahtuivat, vaan menee syvemmälle ihmisyyteen ja elämään.<br />
Tässä miksi kysyy myös kuka? Kuka ohjaa ja tekee? Onko Jumalaa<br />
edes olemassa?<br />
Mitä enemmän taisteli, sitä vaikeampaa oli. Onko tämän kommentin<br />
takana sama mielikuva, kuin kalalla koukussa tai verkossa.<br />
Pyydys tai ansa kiristyy yhä tiukemmaksi, vaikka tarkoitus on ravistautua<br />
tai riuhtaista itsensä irti. Juuri silloin vihlaisee ja ote kiristyy.<br />
Taistelun helpottamisen kokemus liittyy joskus jonkinlaiseen<br />
antautumiseen. Tämä koukku ei irtoa. Toisaalta siimakin on poikki<br />
tai sitä on tosi pitkästi. Kalavertaus ei ehkä olekaan toimiva, kun<br />
elämä näyttää yhä mahdolliselta. Silloin kun ei tarvitse koko ajan<br />
taistella, voi levätä välillä, vaikka muistot vaivaavat yhä. ”Taistelutahto<br />
hiipumassa, koska olen oppinut hyväksymään, että näin voi<br />
minullekin käydä.” Väsymys voi olla joskus levollistakin väsymistä.<br />
Voiko uupuminen olla aavistus paremmasta taistelun keskellä.<br />
Ajatusmaailma ”velloi”, ei saanut kiinni. Onko vellomisen vastakohta<br />
tyyni tai rauhallinen? Voiko ajatusmaailma olla koskaan<br />
aivan tyyni tai tarvitseeko olla? Miten pahalta tuntuu, kun koko<br />
maailma velloo ja miten aallot tyyntyvät?<br />
Olenko minä paha/huono ihminen? Kysymys syystä ja seurauksesta<br />
ei jätä rauhaan. Onko kauhun takana sittenkin jokin Jumalan<br />
koulu tai rangaistus. Kärsimyksen keskellä on pakotettu kysymään,<br />
että johtuuko tämä minusta. Olenko omalla pahuudellani vetänyt<br />
tämän kauhun itse itseni ja läheisteni päälle? Toisaalta on oikea<br />
havainto, että ei tämän kohdanneet ole yhtään se pahempia, kuin<br />
ihmiset muutenkaan ovat. Päin vastoinkin voi hyvin ajatella. Aivan<br />
kelvollisia ja lainkuuliaisia kansalaisia, kuten kirjoittaja toteaa. Jostakin<br />
muusta on kyse. Ei Jumala näytä tässä maailmassa heittävän<br />
122 123
heti kuumaalla kivellä väärintekijöitä ja syyttömät saavat silti joskus<br />
kärsiä.<br />
Vanhemman syyllisyys ja mitä pahaa olen tehnyt?<br />
– Minä isänä menetin lapseni mutta en elämää. Voisinko isänä oppia…?<br />
– Elämästä puuttuu niin paljon, ettei sen määrää pysty kuvaamaan.<br />
Huolimatta siitä, että minulla on muitakin lapsia. Perhe<br />
tuntuu niin pieneltä.<br />
– On tullut joskus oltua ”vääränlaisesti” ankara.<br />
– Kunpa olisin sinun elinaikanasi osannut olla kiitollinen ja antaa<br />
kiitosta ehkä vähän useammin sinulle.<br />
Kuva 3: YHDESSÄ VÄHÄN ENNEN...<br />
124 125
Yleisen syyllisyyspohdinnan lisäksi menehtyneiden nuorten vanhemmilla<br />
tuntuu olevan aivan erityistä vanhemmuuteen liittyvää<br />
kyselyä.<br />
On tullut joskus oltua ”vääränlaisesti ankara”. Olisiko minun<br />
vanhempana pitänyt toimia toisin? Olisinko voinut toimia tosin?<br />
Osa alkoi lapsen kuoleman jälkeen pohtimaan omaa vanhemmuuttaan.<br />
Nyt kun lapsen elämä on ohi, on vanhemmuus hänen kohdallaan<br />
myös päättynyt. Vanhemmuus on aika suuri tehtävä joten, ei<br />
ole ihme jos joutuu kysymään, miten se meni? Millainen vanhempi<br />
olen lapselleni ollut. Oliko rajoja ja rakkautta sopivasti. Jokainen<br />
vanhempi tietää muutoinkin, että täydellistä isää tai äitiä ei ole olemassa.<br />
Ne joilla on muita lapsia, joutuvat kysymään, miten olen isä,<br />
äiti tai isovanhempi heille tämän jälkeen.<br />
Kunpa olisin sinun elinaikanasi osannut olla kiitollinen ja antaa<br />
kiitosta ehkä vähän useammin sinulle. Ankaruuden ja rajojen<br />
asettamisen rinnalla on joskus pohdittava sitä, miten hyvä lapsi<br />
oma lapsi on ollut. Kuoleman jälkeen menetetyt lapset tuntuvat<br />
välillä erityisen ihanilta. Hyvät muistot nousevat pintaan. Syyllisyyttä<br />
aiheuttaa joskus sekin kun huomaa, että en ole osannut aina<br />
kiittää ja kannustaa.<br />
Minä isänä menetin lapseni, mutta en elämää. Voisinko isänä<br />
oppia…? Onko tämän huomion takana se ajatus, jota usein vanhemmat<br />
ajattelevat sairaan lapsen vuoteen vieressä. Kunpa tuo<br />
tauti siirtyisi minuun. Jos vanhempi voisi ottaa kannettavakseen<br />
lapsen kärsimyksen? Sen tekisi mielellään, kun rakastaa syvästi. Lisäksi<br />
lapsen kuoleman kohdatessa järjestys tuntuu väärältä. Lasten<br />
ei kuuluisi kuolla ennen vanhempiaan. Isä on tässä monella tapaa<br />
viisas, kun jaksaa pohtia vielä oppimisenkin mahdollisuutta. Mitä<br />
tästä voi vanhempana oppia. Miten oppimisesta voi puhua niin,<br />
että ei tule sanoneeksi, että lapsesi kuoli juuri siksi, että sinä oppisit<br />
jotakin elämästä? Kätkeekö isän kysymys myös sen ajatuksen,<br />
että jos vanhemmat oppivat jotakin tai jos muutkin oppivat jotakin,<br />
lapsen kuolema ei ole ollut täysin turha?<br />
Suuri suru on elämässä iso opettaja. Silti ei ole niin, että näiden<br />
koulusurmien uhrien omaiset olisivat tarvinneet jonkin yhteisen ja<br />
vain heille kaikille kuuluvan opetuksen.<br />
Perhe voimavarana ja huolena<br />
– Elämästä puuttuu niin paljon, ettei sen määrää pysty kuvaamaan.<br />
Huolimatta siitä, että minulla on muitakin lapsia. Perhe<br />
tuntuu niin pieneltä. Uskon kuitenkin, että seuraat meidän elämää<br />
sieltä jostakin.<br />
– Olen kiitollinen perheestäni, se on suurin voimavara ja kannustus<br />
jatkaa elämää, tätä kuitenkin niin toisenlaista elämää, kuin<br />
koskaan ennen.<br />
– Elämältäni en suuria enää odota tai halua. Kun vain loput lapseni<br />
saisivat elää elämäänsä rauhassa perheineen. Ja heillä olisi<br />
parempi elämä kuin itsellä. Ja itse terveenä kuolla saisin. En<br />
kaipaa maallista mammonaa, enkä halua sen enempää, kuin on<br />
pakko elääkseen olla. Koen olevani jotenkin yhteiskunnan ulkopuolinen.<br />
Seuraan maailman menoa vähän niin kuin sivusta.<br />
– Tämä, jos voi sanoa, opetti, että en enää murehdi niin paljon<br />
muita lapsia. Kun he lähtevät jonnekin, että jos sattuu jotain.<br />
Kumminkin uskon, että se on Jumalan kädessä.<br />
126 127
Kuva 4. RAKKAANI SIMPPA<br />
Suomalaisen elämäntavan perusta on perhe. Menehtyneiden nuorten<br />
perheiden kanssa pohdittiin välillä perheen merkitystä ja käytännön<br />
perhe-elämän kysymyksiä. Parisuhteen merkityksestä ja<br />
muutoksistakin puhuttiin. Jälkikäteen on hankkeen työntekijöille<br />
tullut mieleen, että otettiinko perheen tai muiden yhteisöjen kysymyksiä<br />
tarpeeksi vakavasti. Osa surevista katsoo edessä olevaa<br />
elämää nimenomaan perheen ja läheisten näkökulmasta. Moni<br />
pohtii omien perheiden ja läheisten ihmisten perheiden sisäisen<br />
maailman muutoksia.<br />
Perhe tuntuu niin pieneltä. Koko perhe on oikeastikin pienempi,<br />
kun yksi ihminen on siitä pois. Jokainen perheen jäsen kokee<br />
paikkansa perheyhteydessä eri tavalla. Vanhemmat kaipaavat lasta<br />
ja murehtivat muiden lasten elämää ja sitä että jaksavatko he surun<br />
keskellä tukea muita lapsia. Elossa olevat lapset kaipaavat sisarustaan<br />
ja murehtivat vanhempien jaksamista.<br />
Olen kiitollinen perheestäni, se on suurin voimavara ja kannustus<br />
jatkaa elämää, tätä kuitenkin niin toisenlaista elämää,<br />
kuin koskaan ennen. Tässä se on selvästi sanottu. Vaikka läheisten<br />
kanssa eläminen ja surun jakaminen ei aina tunnu helpolta, monelle<br />
perhe ja lähimmät ihmiset ovat suurin voimavara. He tuovat<br />
mielekkyyden elämään surun keskellä. Heissä näkyy, että tehtävät<br />
jatkuvat ja jokaista tarvitaan yhä.<br />
Enkä halua sen enempää, kuin on pakko elääkseen olla. Koen<br />
olevani jotenkin yhteiskunnan ulkopuolinen. Seuraan maailman<br />
menoa vähän niin kuin sivusta. Perhe on myös turvapaikka<br />
maailman pahalta menolta. Sen suojasta voi joskus ihmetellä maailman<br />
kummallisuutta ja ajatella, että oma väki ehkä ainakin ymmärtää,<br />
kun olen tällainen ja mietin näitä, vaikka kukaan muu ei<br />
128 129
ymmärtäisi. Perhe tuntuu tässä myös niin isolta lahjalta, että se on<br />
enemmän kuin raha ja valta. Perhe voi olla suoja ja turva. Uhkaavalta<br />
tuntuu tietysti se, jos joskus tuntuu, että edes lähimmät ihmiset<br />
eivät ymmärrä. Nämäkin tunteet taitavat olla aika väistämättömiä,<br />
kun perheen sisällä ei kaikki kulje samaan surutahtiin.<br />
… että en enää murehdi niin paljon muita lapsia. Tässä asiassa<br />
saattaa olla eroa vanhempien välillä. Surun alkuvaiheeseen saattaa<br />
liittyä sekin, että haluaisi pitää kaikki elossa olevat rakkaat koko<br />
ajan suojassa ja näköpiirissä. Tässä lauseessa asuu jokin turvallinen<br />
usko ja luottamuksen palautuminen elämään. Jumalan kädessä on<br />
lopulta kaikki. Turhalla murehtimisella ei elämää voi hallita.<br />
Yhteys jatkuu ja sitä kaivataan<br />
– Missä olet tyttöseni? Näetkö meidän harhailumme täällä..?<br />
– Luin suomalaisten enkelikokemuksia ja olen pohtinut, miksi<br />
toiset näkevät enkeleitä ja poismenneitä omaisiaan enkeleitten<br />
muodossa, saavat heiltä evästyksiä elämään mm. jostakin vaaratilanteesta<br />
varoituksen?<br />
– Uskon kuitenkin, että seuraat meidän elämää sieltä jostakin.<br />
– Käydessäni (meedion nimi) luona, hän muiden asioiden jälkeen<br />
totesi, että (menehtyneen nimi) on yksi erikoinen lahja. Hämmästyin<br />
mistä on kysymys, (meedion nimi) kertoi (menehtyneen<br />
nimi) olevan suuri anteeksiantamisen kyky/lahja.<br />
– Kaikista eniten kuitenkin on lohduttanut se ajatus, että me näemme<br />
(läheisemme) vielä joskus, tämä menetys ei voi olla lopullista,<br />
muuten ei millään ole enää merkitystä.<br />
– Eikö taivas olekaan valovuosien päässä, kun jotkut jo siellä ”toisella<br />
puolella käyneet” ovat kertoneet, että taivas on aivan lähellä,<br />
tässä vieressä.<br />
– Vaikka olet poissa tästä maailmasta, tunnen läheisyytesi, aivan<br />
kuin olisit ihan vieressäni. Tunne on joskus hyvin voimakas. Olet<br />
ajatuksissa koko ajan riippumatta siitä mitä teen, vaikka tapahtumasta<br />
on aikaa yli kaksi vuotta. Ilmeesi, eleesi ja hymysi näen<br />
silmieni edessä päivittäin.<br />
130 131
Kuva 5. KURKOTUS<br />
Monet surevat ihmiset ovat etsineet yhteyttä menetettyyn rakkaaseen.<br />
Luontevia paikkoja etsiä yhteyttä on valokuvan edessä juttelu,<br />
hautausmaakäynti tai uni. Joku on käynyt meediolla, jonka on<br />
kokenut saavan yhteyden henkimaailmaan, joku sanoo yhteyden<br />
tuntuvan arjen askareissa. Osa kaipaa läsnäolon kokemuksia, joista<br />
ovat kuulleet, mutta eivät itse ole kokeneet mitään vastaavaa.<br />
Heille on tärkeä sanoa, että ette ole yhtään huonompia kuin toiset.<br />
Kaikki eivät vain koe menetetyn rakkaan läsnäoloa elämässä. Ei se<br />
ole sen huonompi tapa surra. Silti se saattaa vaivata, että miksi ei<br />
tällaista lahjaa voi saada, kun joku toinen kertoo hyvästä olosta.<br />
Uskon kuitenkin, että seuraat meidän elämää sieltä jostakin.<br />
Taivaassa on mahdollista seurata mitä maan päällä eläville tapahtuu.<br />
Tämä ajatus on monelle lohdullinen. Mitä, jos sieltä taivaasta todella<br />
näkee tänne? Lasten mielikuvat taivaasta vaihtuvat aikuisuuden<br />
myötä, mutta monet lasten ajatukset ovat aikuisillekin tärkeitä ja<br />
rakkaita. Entä jos voisi yhä luottaa ja uskoa kuin lapsi? Lapsen usko<br />
ja tapa luottaa on usein nostettu aikuistenkin uskon esikuvaksi.<br />
Missä olet tyttöseni? Näetkö meidän harhailumme täällä..? ja<br />
monesti otan sinut tavallaan mukaani. Oman rakkaan voi kuljettaa<br />
ajatuksissaan mukanaan arkeen ja juhlaan. Jotkut saavat välillä<br />
hyvin syvän yhteyden kuolleen rakkaan kanssa. Osalle tulee sellaisia<br />
tunteita, että kaivattu ihminen antaa neuvoja tai rohkaisee<br />
toimimaan jollakin tavalla.<br />
Käydessäni (meedion nimi) luona, hän muiden asioiden jälkeen<br />
totesi, että (nuoren nimi, hänellä) on yksi erikoinen lahja. Jotkut<br />
kertovat meediolla käynnin jälkeen ihmeellisistä kokemuksista,<br />
joissa on pieni hetki koettu yhteyttä. Vainajan henki on ollut jollakin<br />
tavalla kohdattavissa tai jokin hänen ajatuksensa kuultavissa<br />
132 133
meedion välityksellä. Meedioista ja henkimaailmasta on pohdintaa<br />
seuraavan otsikon alla. Tässä lause on kertomassa yhteyden kaipuusta<br />
rajan taakse. Tämä on ollut yksi tapa etsiä yhteyttä.<br />
Toiset näkevät enkeleitä ja poismenneitä omaisiaan enkeleitten<br />
muodossa. Tässäkin kuuluu kysymys, että miksi minä en<br />
näe? Enkeliusko liittyy monilla siihen ajatukseen, että kuolleista<br />
ihmisistä tulee lisävoimaa taivaan enkelijoukkoihin. Enkeleihin<br />
liitetään paljon myönteisiä mielikuvia. He ovat lähellä Jumalaa ja<br />
saavat käskynsä häneltä. He voivat varjella ja suojella ihmisiä. Voiko<br />
meidän omat rakkaamme olla kuoleman rajan takaa, ikään kuin<br />
suojelemassa meitä nyt uusilta vaaroilta. Tai mitä muita tehtäviä<br />
Jumalalla on enkeleille?<br />
Uskon eri tavalla kuin kirkko opettaa<br />
– Uskoni ei ole aivan kirkon opin mukainen. Uskon maailmankaikkeuden<br />
olevan yhtä ja samaa johon ihmiset kuuluvat, eläimet ja<br />
koko maapallo. Myös henkimaailma on sitä samaa. Meidän järkemme<br />
ei vain tajua kaikkea tätä vielä.<br />
– Perisynnin omako minä?<br />
– Uskon henkimaailman olemassaoloon. Se että kuoleman jälkeen<br />
on elämää. Sitä missä ja minkälaisessa muodossa, sitä en tiedä.<br />
Kuva 6. ISÄN NÄKY<br />
134 135
Omaiset ovat joutuneet pohtimaan omaa suhdettaan uskoon ja<br />
kirkkoon. Tämän pohtimisen tarve tai pakko on saattanut lisääntyä<br />
siksi, että kirkon työntekijöitä on eri vaiheissa ollut paikalla ja<br />
he ovat olemassa olollaan muistuttaneet siitä vanhasta uskosta jota<br />
on opetettu kunkin kotona, koulussa, rippikoulussa, pyhäkoulussa<br />
tai päiväkerhossa. Kuva, joka on kirkon uskosta vuosien saatossa<br />
muotoutunut, on jokaisella oma, mutta on siinä paljon yhteistäkin.<br />
Kuva vaihtelee monen syyn seurauksena. Hanketyöntekijät ovat<br />
yhtä aikaa yrittäneet tiedostaa sen, että he edustavat kirkkoa ja sen<br />
uskoa ja samalla kuitenkin on yritetty raivata tilaa kaikille uskon<br />
kysymyksille. Valmiilla vastauksilla ei ole haluttu kahlita. Jossakin<br />
kohtaa yksi omaisista sanoikin, että haluaa haastaa kirkon työntekijöitä<br />
antamaan vastauksia ja samalla hän tietää, että jos niitä liian<br />
varmaan sävyyn alkaa tulla, ne menettävät merkityksensä. Hanketyöntekijöitä<br />
on lämmittänyt se palaute, jota omaisilta tuli, jossa<br />
kiitetään nimenomaan tilasta ja ajasta pohtia niitäkin kysymyksiä,<br />
joihin ei ole valmiita vastauksia.<br />
Perisynnin omako minä? Perisynti on kristillinen oppi, joka tarkoittaa<br />
sitä, että jokainen ihminen on syntinen eli ei ainakaan<br />
pelkästään hyvä ja täydellinen. Tästä perimmäisestä synnistä on<br />
opetettu vaikkapa niin, että se on se asenne, joka sisälläni sanoo,<br />
että en tarvitse Jumalaa. Se on ylpeyttä ja väärää voimantuntoa. Se<br />
on se puoli minussa, joka väittää itselleni, että en tarvitse Jumalaa<br />
elämääni. Perisynnistä ei vapauduta omin voimin, vaan Jumalan<br />
armon avulla. Juuri perisynnistä ja sen tuhoavasta vaikutuksesta<br />
kristityt uskovat Jeesuksen vapauttavan.<br />
Perisyntiajatus elää yhä, vaikka nykyään ei kovin paljon puhuta<br />
synnistä. Synti on vanhanaikaiseksi leimattu sana vapaamielisessä<br />
modernissa yhteiskunnassa, jossa monen mielestä kaiken mikä ei<br />
suoraan vahingoita toista, pitäisi olla sallittua. Synnistä puhumisen<br />
on koettu ahdistavan ihmistä ja synnillä on myös peloteltu kristittyjä.<br />
Synnistä seuraa ero Jumalasta ja ikuinen kadotus. Mikä olisi<br />
se kriiseihin sopiva syntioppi. Ainakin on pohdittu sitä Raamatun<br />
kertomusta, jossa Jeesukselta kysytään, että kuka on tehnyt sen<br />
synnin, joka on tehnyt miehestä sokean. Hän itse vai hänen vanhempansa?<br />
Onko synti siis suoraan syynä kärsimykseen? Ei kumpikaan,<br />
vastaa Jeesus. Synti on silti edelleen kristillinen sana ihmiskunnan<br />
itse aiheutetulle ja muuten elämään kuuluvalle riesalle ja<br />
vaivalle. Synti aiheuttaa myös usein kärsimystä.<br />
Uskoni ei ole aivan kirkon opin mukainen. Uskon maailmankaikkeuden<br />
olevan yhtä ja samaa johon ihmiset kuuluvat,<br />
eläimet ja koko maapallo. Myös henkimaailma on sitä samaa.<br />
Meidän järkemme ei vain tajua kaikkea tätä vielä. Kirkon oppi<br />
on turvallinen ja samalla joskus ahdistava. Ahdistava se on, kun valmiista<br />
vastauksista ei tunnu olevan apua ja turvallinen kun vaikeiden<br />
kysymysten tullessa voi katsoa vanhoja vastauksia. Niissä on<br />
paljon uusissakin tilanteissa toimivia ajatuksia ja yhtä paljon niitä,<br />
jotka herättävät uusia vaikeita kysymyksiä.<br />
Monen sielunhoitajan kokemus on myös se, että ei tässä elämässä<br />
oppi ole missään keskipisteessä. Ei tässä kirkon oppia kannata<br />
ensisijassa tuijotella, kun hätä on käsillä. Ei ole sittenkään kovin<br />
oleellista tai huolestuttavaa, jos sanotaan että uskon, mutta en aivan<br />
niin kuin kirkko opettaa. Mistä tässä kirkon työntekijä aina<br />
itsekään piirulleen muistaa mitä kirkko opettaa ja kirkon oppi on<br />
aina muuttunut hiljalleen. Oppi on siis muuttuva asia, vaikka siinä<br />
onkin paljon pysyvän tuntuista ja turvallista. Käsitys opista ei läheskään<br />
aina tunnu kohtaavan ihmisen omaa sisäistä tunnetta. Tässä<br />
ristiriidassa voi olla helpottavaa ajatella järjen ja tunnemaailman<br />
välistä eroa. Opetus, oppi tai käsitys siitä on rationaalista, järjen<br />
tason tietoa. Ihmisen tunne tai kokemus on syvemmälle ihmises-<br />
136 137
sä menevää. Jonkin voimakkaan kokemuksen tai tunteen vallassa<br />
tieto tai järjen tason asiat eivät useinkaan riitä koskettamaan omaa<br />
sisintä. Tästä syystä elämän kivun keskellä Jumalalle huudetaan<br />
psalminlaulajan tavoin omaa tuskaa ja samalla koetaan Jumalan<br />
koskettavaa läsnäoloa.<br />
Vanha lyhyt uskontunnustus kuuluu jotenkin niin, että ”Jeesus<br />
Kristus on Herra”. Ei aluksi osattu pohtia sen monimutkaisempia.<br />
Kristinuskon mysteeri on se, että sen ytimessä on myös kärsimys,<br />
hyljätyksi tulemisen kokemus. Ristillä Kristus kärsi, koki Isän hylkäämisen.<br />
Kristus kärsi kaikkein eniten, kaikkien puolesta. Kristillisessä<br />
uskossa lohdutus on mystisesti läsnä kärsimyksessä, ei<br />
kiiltokuvapuheessa, jossa kärsimys pyritään väistämään.<br />
Tähän oppiin toivo ankkuroitiin. Jos Jeesuksessa ei maailmaa koskettanut<br />
jotakin erityistä, sitten on jo vaihdettava tämän uskon nimeä.<br />
Muuta oppia on mietitty tästä ytimestä käsin. Eikä pidäkään<br />
alkaa uskoa, että jonkun järki nyt alkaisi tämän kaiken käsittämään.<br />
Muutenhan keskustelut voitaisiin turhina lopettaa.<br />
Uskon henkimaailman olemassaoloon. Se että kuoleman jälkeen<br />
on elämää. Sitä missä ja minkälaisessa muodossa, sitä en<br />
tiedä. Henkimaailman olemassaolo on mutkikas kysymys. Henkiä<br />
maailmanhistoria tuntee montaa laatua. On hyviä henkiä ja pahoja<br />
henkiä. Katolinen kirkko opetti aikoinaan kiirastulioppia, jossa<br />
vainajien henget joutuivat puhdistumaan. Sitten anekauppa vesitti<br />
oppia, kun järkevät ihmiset alkoivat oivaltaa, että henkimaailmaan<br />
ei taida rahalla voida vaikuttaa. Ajatukseen henkimaailmasta liittyvät<br />
nykyään meediot, joiden väitetään saavan yhteyden henkimaailmaan.<br />
Kirkon opetus on vuosia ollut varovaisen pidättyvää, koska<br />
kirkon oppi on ollut kuoleman lopullisuudessa. Se on ollut viisas<br />
ajatus siinä mielessä, että osa ihmisistä joutuisi muuten pohtimaan,<br />
miksi ei saa yhteyttä vainajahenkiin, kun toiset tuntuvat saavan.<br />
Siksi kirkko on pitkään opettanut, että voi olla viisaampaa jättää<br />
yhteyden etsintä henkimaailmaan. Koskaan, kun ei voi kuitenkaan<br />
olla ihan varma, että mitä nuo yhteydet tarkoittavat tai tuovat tullessaan.<br />
Kirkon työntekijöillä ei ole keinoja, halua tai koulutusta<br />
saada yhteyttä kuoleman rajan taakse henkimaailmaan, vaikka joku<br />
harva on yksityisesti tällaisia kokemuksia saattanut kokeakin.<br />
Henkien olemassaolo on totta myös Raamatussa. Siellä ajateltiin<br />
pahojen henkien aiheuttavan sairauksia ihmisille. Henkiä tai riivaajia<br />
ajettiin myös ihmisestä rukouksen avulla ulos. Mitä henkiä<br />
nämä sitten olivat? Eivät ainakaan kuolleita rakkaitamme. Pahojen<br />
henkien lisäksi voi hyvin ajatella, että on olemassa hyviäkin henkiä.<br />
Tavallinen sanonta kuuluu, että ihmisestä lähti henki? Silloin<br />
ajatellaan, että sielu tai ihmisen oma ydin, minuus lähtee ihmisestä<br />
kuoleman rajan taakse.<br />
Ehkä se onkin tämä kuoleman raja, joka henkimaailmasta tekee<br />
haastavan. Raja on raja, mutta voiko sitä rajaa jotenkin ylittää tai<br />
edes vähän vierailla rajan takana?<br />
Kirkon työntekijät ovat kuulleet vaatimuksia ottaa henkimaailma<br />
tosissaan. Tosissaan se on otettavakin siinä mielessä, että ihmiset<br />
kertovat hyvin vaikuttavia ja ihmeellisiä kertomuksia kosketuksistaan<br />
henkimaailmaan. Toisaalta on kuulunut vaatimuksia tuomita<br />
henkimaailmaan suuntautuvat yhteydenotot harhaoppina ja vaarallisina.<br />
Hankkeessa on suhtauduttu henkimaailmaan niin, että olemme<br />
sanoneet sen olevan toisille meistä hyvin tärkeä ajatus. Hanketyöntekijät<br />
eivät kuitenkaan osaa tai edes halua yrittää tavoittaa<br />
henkimaailmasta vainajien henkiä. Ei hanketyöntekijöillä ole ollut<br />
138 139
sellaista tarvetta tai taitoa. Se ei vaikuta tarpeelliselta ja silti voi uskoa,<br />
että tuonpuoleinen maailma on olemassa. Henkimaailman yhteyden<br />
tavoittelemisesta ei ehkä ole mitään suurta haittaa. Toisaalta<br />
haitallista henkimaailman yhteyksien tavoittelu voi olla ainakin<br />
silloin, jos siitä tulee elämysten hankkimista yhä uudelleen ja uudelleen.<br />
Mikään yhteys henkimaailmaan ei kuitenkaan tuo takaisin<br />
kaivattua ja rakasta ihmistä. Siinä mielessä kuolema on lopullinen.<br />
Miten sitten voi saada yhteyden kuolleeseen rakkaaseen ilman henkimaailman<br />
asiantuntijaa. Tässä on suostuttava siihen ajatukseen,<br />
että ei välttämättä voikaan. Raja kuoleman ja elämän välillä on ja<br />
pysyy. Toisaalta aivan tavallinen rukous kuolleen läheisen puolesta<br />
joskus riittää. Hautausmailla kulkee jatkuvasti ihmisiä, jotka puhuvat<br />
omille rakkailleen ja uskovat, että heitä kuullaan. Jos oman<br />
rakkaan menettää niin, että ei ehdi hyvästellä, ei ole mikään ihme,<br />
jos jää sellainen olo ja tarve, että olisi hyvä olla jossakin yhteydessä<br />
kuoleman rajan taakse. Osa toivoo näkevänsä myös unta vainajasta.<br />
Se näkeekö tai kokeeko jotakin yhteyttä kuolleen kanssa ei ole<br />
uskon tai hyvyyden mitta. On eri tapoja kokea yhteyttä ja surra.<br />
Vaarana tässä kertomuksessa on määritellä toisen ihmisen tarve<br />
saada lohtua liian kapeasti. Auttajan etiikkaan kuuluisi suojella<br />
autettavaa niin, että hän ei oman hädän keskellä turvautuisi henkimaailmaan<br />
sillä tavalla, että ajatukset alkavat kietoutua vain henkimaailman<br />
ympärille ja näin kaivattu yhteyden etsintä voi alkaa<br />
haavoittaa lisää surevaa. Miten tämä tehtäisiin niin, että kukaan ei<br />
joutuisi pettymään itseensä ja toisiin ihmisiin. Tässäkin asiassa on<br />
lupa etsiä ja kysellä ja puhua näistä kokemuksista avoimesti ja yhdessä.<br />
Hankkeessa on käyty hyviä keskusteluja tästä aiheesta. Raikkaat<br />
keskustelut ovat kaiketi vieneet suruprosessia eteenpäin.<br />
Pelko vähenee<br />
– Loppuelämä on lyhentynyt.<br />
– Tahdon kuitenkin uskoa hyvyyteesi ja lupaukseesi päästä luoksesi<br />
taivaan kotiin ja nähdä siellä kaikki edesmenneet rakkaat<br />
ja saada myös vastaus siihen miksi näin kävi.<br />
– Kuoleman pelko on poissa.<br />
– Maa on tullut tärkeäksi ja tähdet lähentyneet ja pilvet.<br />
140 141
Kuva 7. HAUTAKIVI<br />
Kuoleman pelko on poissa. Osa kuvaa kuoleman pelon hälventyneen<br />
tai vähentyneen. Tämä lienee usein liittyy ajatukseen siitä,<br />
että oma rakas ihminen on siellä tuonpuoleisessa jo odottamassa.<br />
Jos hänen on täytynyt käydä kuoleman tie läpi, se tuntuu omalla<br />
kohdalla helpommalta. Pelon väheneminen näyttää liittyvän myös<br />
siihen luottamukseen, että joskus kuoleman rajan takana saadaan<br />
vastaukset niihinkin kysymyksiin joihin vastausta ei nyt tule. Joskus<br />
ollaan suurien kuoleman surujen keskellä huolissaan myös<br />
siitä, että alkaako joku eloon jäänyt kaivata kuolemaa. Voi syttyä<br />
halu jouduttaa omaa kuolemaa niin, että pääsisi perässä pian sinne,<br />
missä voi taas kohdata rakkaan ihmisen. Tätä kuoleman kaipuuta<br />
ei näissä kirjoituksissa ehkä ole ollut. On ollut vain syvää ja hyvää<br />
kaipausta ja taivasikävää. Toisaalta ei ole ihme jos elämä tuntuu välillä<br />
merkityksettömältä. Aina ei kaikkia oman elämän merkityksiä<br />
ole helppo nähdä, vaikka syitä olemassa oloon ja päivän tehtäviin<br />
olisi paljonkin.<br />
Loppu elämä on lyhentynyt. Oma katoavaisuus ja elämän hauraus<br />
ovat tulleet joillekin todemmiksi. Vain hetki täällä muutenkin<br />
eletään. Oma loppu tuntuu olevan lähempänä kuin aiemmin.<br />
Maa on tullut tärkeäksi ja tähdet lähentyneet ja pilvet. Jokainen<br />
voi tavoittaa mielikuvan, mutta silti herää aina uusia kysymyksiä.<br />
Onko maa siksi tärkeä, että sinne on haudattu läheinen ihminen<br />
vai onko maa turvallista jalkojen alla? Onko kuollut läheinen<br />
nyt siellä taivaassa jossa pilvet kulkevat ja tähdet tuikkivat. Siksikö<br />
taivaan asiat ovat lähentyneet. Tekstit sisältävät paljon kannattelevia<br />
ajatuksia, joita ei kannata selittää liikaa.<br />
142 143
Rukouksen mahdollisuus ja tapahtukoon sinun tahtosi<br />
– Nykyään rukoilen Jumalan lisäksi tyttäreltämme, että hän antaisi<br />
meille sitä voimaa, tai jonkinlaisia ”merkkejä” meille, että<br />
osaisimme ja jaksaisimme toimia ja elää täällä ajassa.<br />
– Olen jo rukoillut pari kertaa.<br />
– Huomaan usein ajatelleenikin ”Tapahtukoon sinun tahtosi”.<br />
Kuva 8. MYSTEERI<br />
144 145
Olen jo rukoillut pari kertaa. Rukoileminen on tuntunut välillä<br />
turhalta. Ei siellä taivaassa kukaan kuule, kun nämä kauheat asiat<br />
ovat voineet tapahtua. Ei ole ihme jos luottamus rukouksia kuulevaan<br />
Jumalaan horjuu. Sitten voi alkaa varovainen kokeileminen.<br />
Miltä tuntuisi jos pitkästä aikaa rukoilisin?<br />
Huomaan usein ajatelleenikin ”Tapahtukoon sinun tahtosi.” Isä<br />
meidän rukouksen sanat ovat tarttuneet monen kärsivän mieleen.<br />
Rukous on muutenkin melko hankala tuskien tiellä lukea, mutta<br />
erityisen merkityksen saavat sanat: ”Tapahtukoon sinun tahtosi”.<br />
Siinä on jälleen mukana se yhtä aikaa vaikea ja lohdullinen ajatus,<br />
että Jumalan tahto ratkaisee asiat maan päällä, niin kuin taivaassakin.<br />
Tai jos ei ratkaise, niin ainakin vaikuttaa kaikessa. Tuskaan<br />
joutuneen ihmisen rukoillessa tätä, sanoissa voi kuulla satoja muita<br />
rukouksia. Näitä voi aavistella ja arvailla: Jumala onhan sinun tahto<br />
lopulta hyvä? Jumala en ymmärrä tahtoasi? Miksi minun tahtoni ei<br />
voi joskus tapahtua? Vai voiko nyt olla minun tahtoni vuoro? Voihan<br />
se olla Jumala joskus niinkin, että sinun tahto ja minun tahto<br />
ovat vielä kerran samat? Jumala jos rukoilen näin, se on heittäytyminen<br />
sinun varaasi, kannatko? Kannatko varmasti läpi elämän<br />
ja kuoleman? Miksi Jumala tahdot näin vaikeita ja mahdottomia<br />
asioita? Voinko edes taistella tahtoasi vastaan? Kestätkö jos yritän?<br />
Kestänkö itse? Miksi et sano suoraan, jos kerran jotakin tahdot?<br />
Miksi tämä pyyntö on tässä rukouksessa? Miksi Jeesus opetti<br />
näin? Meitä ihmisiäkö varten, että muistaisimme pienuutemme?<br />
Nämä kuolleet nuoretkin rukoilivat joskus, eikö se auttanut mitään?<br />
Hyvä kun sinulla Jumala on tahto tallella, minä en enää tiedä<br />
mitä tahtoisin. Sinun tahtosi täytyy lopulta olla hyvä? Kuljeta ja<br />
johda minua.<br />
Nykyään rukoilen Jumalan lisäksi tyttäreltämme, että hän antaisi<br />
meille sitä voimaa, tai jonkinlaisia ”merkkejä” meille, että<br />
osaisimme ja jaksaisimme toimia ja elää täällä ajassa. Rukouksen<br />
kohteet vaihtelevat. Tiedämme, että moni aloittaa rukouksen<br />
antamalla sille ”osoitteen”. Se voi olla Jumala, Jeesus, Pyhä Henki,<br />
Äiti Maria tai miksi ei myös oma kuollut rakas.<br />
Jumala, sinä et ole reilu ja muita epäilyjä<br />
– Sinä annoit ainoan rakkaan poikasi kuolemalle meidän syntien<br />
sovittamiseksi, mutta sinun poikasi on kuitenkin luonasi. Me<br />
elämme täällä ilman menetettyjä rakkaitamme. Minun mielestä<br />
se ei ole reilua.<br />
– Tiedän, että (rakkaani) uskoi ja luotti Jumalan suojelukseen ja<br />
varjelukseen. Oliko hänen uskonsa aivan turha?<br />
– Mikään ns. kunnon uskovainen en ole koskaan ollut, mutta Jumalaan<br />
olen aina uskonut, vaikka tämän kauhean tapahtuman<br />
jälkeen usko on monta kertaa ollut koetuksella.<br />
146 147
Kuva 9. IKKUNA NIIN KAUKANA<br />
Minun mielestä se ei ole reilua. On yritetty ajatella sitä, että Jumala<br />
tietää jotakin oman lapsen menettämisestä. Hän antoi ainoan<br />
ja rakkaan poikansa kuolemaan ristille. Jumala on kuitenkin itse<br />
Luoja ja hän tiesi poikansa pelastuvan. Hänelle kuoleman raja ei ollut<br />
raja, eikä näin lopullinen. Siksi on mahdotonta verrata Jumalan<br />
ja ihmisen kokemusta. Mistä me Jumalan uhrauksen aiheuttaman<br />
surun ja tuskan tiedämme? Lähimmäksi tuskan syvyyttä pääsee<br />
ehkä Jeesus rukoillessaan ennen omaa kuolemaansa kauhuissaan,<br />
että Jumala ottaisi kärsimyksen häneltä pois. Jumala ei ottanut.<br />
Tai, kun Jeesus huutaa ristillä. Jumalani, Jumalani, miksi minut<br />
hylkäsit. Näissä tuskan hetkissä Jeesus näyttää huutavan Jumalalle<br />
jotakin samaa. Olen yksin kauhujen keskellä. Sinä et ole reilu! Tätä<br />
kautta voi ajatella, että Jumala Jeesuksen hahmossa, koki epäreiluuden<br />
ja Jumalan poissaolon hädän keskellä.<br />
Tiedän, että tyttäreni uskoi ja luotti Jumalan suojelukseen ja<br />
varjelukseen. Oliko hänen uskonsa aivan turha? Uskoon liittyy<br />
myös kysymys siitä, mitä hyvää usko voi tuoda tämän ajan elämään.<br />
Usko tuo hyvää kaikkien ihmisten elämään. Kansakunnat,<br />
jotka ovat yrittäneet kieltää jumalauskon, eivät ole lopulta saavuttaneet<br />
suurta onnea. Uskonnolla on ajateltu olevan elämää suojeleva<br />
merkitys. Monen ajatuksissa viime kädessä elämän pyhät arvot,<br />
se että ei saa tappaa ketään tai elämää pitää suojella, nousevat uskosta<br />
Jumalaan. Toisenlaisia äänenpainojakin on esitetty. Monet<br />
uusateistit väittävät nyt, että maailma olisi parempi paikka ilman<br />
uskontoja. Yhteisö- ja kansakunta tasojen alla on oikein pohtia<br />
yhden ihmisen etua. Tuoko usko Jumalaan jotain hyvää? Varmasti<br />
tuo, mutta ei missään ole toisaalta luvattu, että Jumalaan luottavan<br />
elämä olisi helpompaa tai turvallisempaa, kuin Jumalan hylänneen.<br />
Tämän nuoren usko, josta hänen läheisensä kertoo, ei pelastanut<br />
häntä äkilliseltä kuolemalta. Silti uskoon kuuluu ajatus siitä, että se<br />
kantaa häntä elämässä ja kuolemassa.<br />
148 149
Anteeksianto<br />
– Se on kai helppo tehdä, antaa anteeksi Matille, poliiseille ja<br />
koko systeemille. Mutta onko se sittenkään helppo? Vastaan<br />
kyllä ja ei.<br />
– Voisinko oppia tai osata antaa tekijälle anteeksi, miksi kantaisin<br />
lopun elämääni vihan täyttämää murheiden näkymätöntä<br />
reppua. Reppu painaa ajoittain muutenkin paljon. Helpottaisiko<br />
asiaa se, että en mitenkään voi asialle enää mitään, enkä tapaa<br />
tekijää tässä elämässä. Onko anteeksiantaminen vain päätös<br />
vai lahja elämältä. Miten sitä voi oppia? HALUAISIN OPPIA!<br />
Kuva 10. OLIT MINUN<br />
Se on kai helppo tehdä, antaa anteeksi Matille, poliiseille ja<br />
koko systeemille. Mutta onko se sittenkään helppo? Vastaan<br />
kyllä ja ei.<br />
Anteeksiannon teema on yksi vaikeimmin käsiteltävistä. Ennen<br />
kuin tuntuu mielekkäältä pyytää tai antaa anteeksi, joutuu pohtimaan<br />
monia asioita. Kuka on loukannut ja ketä? Olenko vihainen ja<br />
kenelle? Kenen tai minkä syy tapahtunut on? Yksi omaisista jatkaa<br />
anteeksiannon pohdintaa viitaten Isä meidän -rukoukseen ja Jumalaan:<br />
”Hänen tahtonsa tapahtui. Mitä tuohon on sanomista. Luulen<br />
kuitenkin, että tahot, jotka olivat myötävaikuttamassa tapahtuneeseen,<br />
ovat ansainneet anteeksiannon. Saattaa olla itsellekin<br />
helpompaa.” Onko niin, että jos ottaa Jumalan tahdon vakavasti ja<br />
uskoo hänen olevan kaikkivaltias, silloin voi ihmisten osallisuuteen<br />
suhtautua armeliaammin? Anteeksi antaminen on kristillinen ihan-<br />
150 151
ne ja vaatimus. Toiselle ihmiselle pitää olla valmis antamaan hänen<br />
virheensä anteeksi.<br />
Toisaalta on selvää, että ihmiset ajattelevat tästä eri tavoin. Perustellusti<br />
voi päätyä erilaisiin johtopäätöksiin siitä, mikä on ihmisen<br />
oman tahdon ja vallan merkitys tässä maailmassa. Voiko ihminen<br />
ohittaa Jumalan tahdon ja suunnitelman? Jumala ei näytä väkisin<br />
ohjaavan ihmisiä minnekään. Osa menestyy elämässä ilman ajatustakaan<br />
Jumalasta. Ohjaako Jumalan tahto heitä mitenkään? Miksi<br />
Jumala edellyttäisi ihmisiltä aina kykyä antaa anteeksi? Raamatusta<br />
saa kuvan, että ei Jumalakaan aina ole armahtanut. Hän on<br />
itsekin joskus pitkävihainen? Riittääkö ihmiselle, että hän yrittää<br />
parhaansa? Tarvitseeko aina yltää edes parhaimpaan? Entä jos<br />
kaikki ihmiset tekevät joskus virheitä? Kuinka ja kuka rankaisee<br />
virheistä? Erehtyminen on inhimillistä? Kaikkien näiden arvattujen<br />
kysymysten jälkeen jää kaikumaan, vähän kuin pyyntö tai rukous,<br />
että jos voisi antaa anteeksi. Se taitaisi olla helpompaa? Tätäkään<br />
ei aina voi itse päättää. Anteeksi antaminen tai pyytäminen ei käy<br />
aina hetkessä?<br />
Merkitykselliseksi hanketyöntekijöille nousi kirkkoherra Markku<br />
Ylisen saarna. Hän otti koulusurmat esimerkiksi saarnatessaan<br />
Ilmajoen kirkossa anteeksiannon sunnuntaina vuonna 2010. Hän<br />
puhui rohkeasti siitä, miten anteeksiannon vaatimus on olemassa,<br />
mutta kenelläkään meistä ei taida olla oikeutta vaatia toiselta anteeksiantoa.<br />
Anteeksiantamisesta on vaikea kirjoittaa tähän myös siksi, että<br />
koulusurmiin liittyvät oikeudenkäynnit ovat pitäneet ajatusta esillä.<br />
Tässä ei ole tarvetta puuttua oikeudenkäynnin vaiheisiin. Siitä<br />
on ajatuksia toisaalla raportissa. Tässä on tarkoitus kuvata anteeksiannon<br />
kysymystä ihmisen sisäisenä ja hengellisenä kysymyksenä.<br />
Tässä riittää pohtimista näiden tapahtumien ohella, joita oikeusistuimissa<br />
ratkotaan. Oikeudenkäyntiin liittyy paljon muitakin motiiveita<br />
kaikkien osapuolten kannalta, kuin anteeksi antaminen,<br />
-pyytäminen tai -saaminen. Jälkihoitotyössä on yritetty sanoa ääneen<br />
sitä, että kirkon työntekijöiden toive olisi kaikkien ihmisten<br />
jaksaminen ja selviäminen. Oikeuden istunnoissa tuntui usein, että<br />
henkisesti lujille otti kaikille salissa istuville.<br />
Maallisen oikeuden lisäksi uskonnollinen kysymys on puolestaan<br />
se, että tapahtuuko kerran taivaassa jokin uusi ja lopullinen oikeus.<br />
Onko kuva oikeudenmukaisesta Jumalasta totta? Mikä voisi<br />
olla se Jumalan oikeus, joka vielä kerran toteutuu? Osa kristityistä<br />
ammentaa voimaa tästä ajan rajat ylittävästä oikeudesta. Jokin oikeudenmukaisuus<br />
on olemassa niillekin, jotka ovat kokeneet tässä<br />
elämässä, että eivät ole saaneet oikeutta.<br />
Onko anteeksiantaminen vain päätös vai lahja elämältä. Miten<br />
sitä voi oppia? HALUAISIN OPPIA! Tämä on hieno kysymys.<br />
Onko anteeksiantamisen kyky lahja? Pelkkä päätös ei aina riitä.<br />
Mistä lahjan voisi löytää? Voiko tai tarvitseeko taitoa opetella? Miten<br />
voi antaa aikaa? Hanketyön aikana ei löytynyt tähän yhtä vastausta,<br />
mutta syntyi aavistus, että kysymys on merkittävä. Se kuvaa<br />
kamppailua johon liittyy odotus siitä, että rauha löytyy.<br />
Onko olemassa tarkoitus tai Jumalan suunnitelma?<br />
– Jo ennen kuin sikisitkään, sinun päiväsi olivat jo luetut... huomaan<br />
tuntevani siinä jotain, joka lohduttaa tuskaani hieman.<br />
– (Sait) tehtäväsi tehtyä.<br />
– Elämä on suuri arvoitus ja yksi suurimpia arvoituksia on itse taivaallinen<br />
isämme. Sanoin taivaallinen isämme.<br />
152 153
Kuva 11. MUSTA LINTU<br />
Jo ennen kuin sikisitkään, sinun päiväsi olivat jo luetut... huomaan<br />
tuntevani siinä jotain, joka lohduttaa tuskaani hieman.<br />
Raamatun jakeet toimivat arvaamattomalla tavalla. Yksi vaikuttava<br />
kohta on psalmi 139. ”Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun<br />
kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään,<br />
olivat kaikki päiväni jo luodut.” Tämä sama psalmi on toiminut<br />
sekä uusien vaikeiden kysymysten herättäjänä, että suurena lohtuna.<br />
Onko Jumalalla jokin kirja, johon on kirjoitettu kaikki koulusurmissa<br />
kuolleiden nimet jo etukäteen. Silloin hän on tiennyt, mitä<br />
tapahtuu ja koska. Tämä kirjako se ohjaa elämää. Miksi sinne on<br />
niin kirjoitettu? Mikä sitten on ihmisen oman tahdon rooli. Voiko<br />
ihminen halutessaan vastustaa Jumalan tahtoa? Sama psalmi avaa<br />
myös hyvin lohdullisia ikkunoita. Jumala tietää ja näkee kaiken.<br />
Yksikään syntymä tai kuolema ei tapahtunut häneltä salassa. On<br />
lohdullista jos on jokin voima, joka ohjaa, vaikka se ohjaakin suuriin<br />
suruihin. Kaikella voi sittenkin olla jokin tarkoitus, vaikka me<br />
ihmiset emme sitä näe? Kaikki voi olla osa Luojan suurta suunnitelmaa.<br />
Sait tehtäväsi tehtyä. Onko ihmisellä joku tietty määrä tehtäviä<br />
ja asioita, jotka kuuluvat hoitaa elämän aikana? Kun tehtävät on<br />
tehty, päättyy elämän aika?<br />
Elämä on suuri arvoitus ja yksi suurimpia arvoituksia on itse<br />
taivaallinen isämme. Sanoin taivaallinen isämme. Kuva Jumalasta<br />
isänä on säilynyt halki vuosisatojen. Mielikuvaa on rakastettu.<br />
Miten hyvältä joskus on tuntunut, kun suuri ja turvallinen isä<br />
on suojannut ja ottanut syliin. Sitten on kysytty aiheellisesti, että<br />
miten Jumala voi olla isä. Mielikuva voi olla karmea hänen kohdallaan,<br />
jonka isä on laiminlyönyt omat lapsensa tai hän ei ole koskaan<br />
voinut olla läsnä lapsen elämässä. Isiä on niin montaa sorttia. Arvoitukseksi<br />
tässä taivaan isää on sanottu. Millainen isä hän on, jos<br />
154 155
me kaikki olemme hänen lapsiaan? Arvoituksen ajatus on tärkeä.<br />
Mitä me sitten tekisimme, jos kaikki olisikin päivän selvää, ilman<br />
arvoituksia?<br />
Pahin on jo tapahtunut ja mitä pahin on?<br />
– Jostain saan ihmeellisiä voimia, en tiedä onko se ”välinpitämättömyyttä”,<br />
kuten, millään ei ole enää mitään väliä. Tapahtuihan<br />
jo se pahin, mitä kenellekään ei soisi koskaan tapahtuvan.<br />
– Toivottavasti Jumala tai Luonto puuttuu pian peliin ja alkaa iso<br />
luuta lakaista täällä. Roskat pois.<br />
Kuva 12. LUOKKAKUVA<br />
Jostain saan ihmeellisiä voimia, en tiedä onko se ”välinpitämättömyyttä”<br />
kuten, millään ei ole enää mitään väliä. Tapahtuihan<br />
jo se pahin, mitä kenellekään ei soisi koskaan tapahtuvan.<br />
Sivullisen pitää hyväksyä, että tämä on se pahin, mitä voi<br />
tapahtua. Koulusurmia kauempaa katsovat ihmiset saattavat ihmetellä,<br />
että miten nuo omaiset aina vaan jaksavat tuosta puhua.<br />
Siitähän on jo monta vuotta. Eivätkö he pääse siitä jo eteenpäin.<br />
Omaiset ovat joutuneet kuulemaan aivan kummallisia kommentteja<br />
viimeisten vuosien aikana. Samalla on tietysti katteetonta luvata,<br />
etteikö mitään uutta ja yhtä pahaa voisi tapahtua. Meille ihmiselle<br />
tuntuu tärkeältä turvat tulevaisuus määrittelemällä, että pahin on<br />
takanapäin.<br />
Mikä on lopulta pahin? Onko rakkaan ihmisen kuolema aina pahin,<br />
mitä voi tapahtua. Koulusurmien jälkeen on tapahtunut pal-<br />
156 157
jon muitakin kauheuksia maailmassa. On sotia, tulvia, kidutuksia<br />
ja uusia joukkosurmia. Kuka tahansa, jota nämä kauheudet eivät<br />
suoraan kosketa, turtuu uutisiin. Ei näitä voi ajatella jokaista kuin<br />
omaa surua. Koulusurmien omaiset saavat kokea, että tämä on<br />
pahinta, mitä voi tapahtua. Se on niin ja pahalta voi tuntua, kun<br />
muu maailma niin nopeasti surun unohtaa. Tässä poiminnassa on<br />
myös jatkoajatus, joka tuntuu vähän vaivaavan kertojaa. Onko se<br />
väärin, että saa voimaa siitä ajatuksesta, että millään ei ole mitään<br />
väliä? Näihin sanoihin liittyy se vaara, että ulkopuolinen tarkkailija<br />
sanoo ensimmäisenä, että tuo ei ole totta. On monta asiaa joilla<br />
on edelleen suuria merkityksiä, vaikka oma läheinen on kuollut.<br />
Tämän taitaa tietää myös lauseen sanoja. Mitä hän mahtaa tarkoittaa?<br />
Mitkä mittasuhteet tulevat arkisille asioille, kun läheinen on<br />
kuollut. Onko todella monellakaan pienellä asialla, jota ennen on<br />
murehtinut, sittenkään väliä? Tuleeko voima siitä, että asiat asettuvat<br />
mittasuhteisiinsa. Sama kirjoittaja jatkaa: ” En murehdi enää<br />
tulevia tapahtumattomia asioita, sillä tiedän että meitä ohjaa jokin<br />
korkein.. luotan siihen.”<br />
Toivottavasti Jumala tai Luonto puuttuu pian peliin ja alkaa<br />
iso luuta lakaista täällä. Roskat pois. Maailma on paha paikka.<br />
Tämä on asian laita myös kristillisen maailmankuvan mukaan. Ihmiset<br />
ovat syntisiä ja ahneita ja itsekkäitä. Osa porskuttaa paremmin<br />
ja elää, kuin ei huomaisikaan miten paha paikka maailma on. Toiset<br />
ahdistuvat, kun elämän epäreiluus paljastuu. Kaikki ei mene oikein<br />
ja tasan. Koulusurmatkin osoittavat, että kärsimystä ei ole varattu<br />
kaikille yhtä paljon. Osa ihmisistä kokee enemmän vastoinkäymisiä<br />
kuin toiset. Osan mielikuva on sellainen, että juuri nyt maailma menee<br />
koko ajan yhä hullummaksi. Ihmiskunta on kuvitellut olevansa<br />
matkalla kohti parempaa. Oikeat tosi optimistit saattavat ajatella,<br />
että sodat vähenevät, ihmiskunnasta tulee enemmän yhtä, saasteet<br />
ja energiakriisit ovat voitettavissa. Osa ajattelee, että kehitys on nyt<br />
päinvastainen. Ihmisten kohtuuton ahneus alkaa syödä kiihtyvällä<br />
vauhdilla kaiken hyvinvoinnin perustaa. Kukaan ei näytä voivan<br />
jatkuvaan talouskasvuun rakentuvassa maailmassa kehitykselle mitään.<br />
Hyvin järkyttävät tapahtumat saavat osaltaan aikaan sen, että<br />
surevalla ihmisellä tulee ulkopuolinen olo. Entä jos onkin niin, että<br />
syvissä surun tunnelmissa näkeekin jotkut asiat muita kirkkaammin?<br />
Hätä on oikeasti valtava. Kukaan ei näytä nyt mahtavan mitään<br />
lisääntyvälle pahoinvoinnille. Heikot ja pian vahvatkin jäävät<br />
tämän uuden kulttuurin alle. Tässä kohtaa voi löytyä ajatus, että<br />
tämä valtava hässäkkä ei merkitsekään kaikkea. Esiin nousee uusia<br />
elämänarvoja, kun maailman epäkohdat jylläävät mielessä. Silloin,<br />
kun on voimia vähän, niin tuntuisi lohdulliselta ajatella, että jokin<br />
iso voima tai Jumala laittaisi nyt jarrun päälle. Ajatus voi tuntua<br />
lohdulliselta, mutta voiko tätä jäädä odottelemaan. Ehkä ei? Ihmisen<br />
osa on toivoa parempaa ja yrittää voimien mukaan tehdä työtä,<br />
rukoilla ja rakastaa?<br />
Vaiheittain suru muuttuu ja aika parantaa?<br />
– Aika kului. Mietiskely hiljaa jatkui.<br />
– Jotain saattaa vielä selvitä – tai sitten ei.<br />
– Nyt jopa pystyy katsomaan rakkaan kuvaa ja toteamaan, kuinka<br />
kaunis hän on.<br />
158 159
Kuva 13. NÄKY<br />
Aika kului. Mietiskely hiljaa jatkui. Aika parantaa haavat sanotaan.<br />
Sitten on puhuttu siitä, että ei aika taida yksistään paljoa parantaa.<br />
Ajan kuluminen tuo tietysti elämään uusia iloja ja suruja, onnistumisia<br />
ja vastoinkäymisiä. Ajan kuluessa täytyy murehtia uusia<br />
asioita ja näin tuntuu, että aika hoitaa. Osa kuvaa hiljaisuuden myös<br />
auttavan. Joskus hiljaisuus on hoitavaa. Silloin on aikaa ajatella.<br />
Jotain saattaa vielä selvitä – tai sitten ei. Entä jos osa asioista<br />
jää ikuisiksi arvoituksiksi. Niin on moni vaikeiden asioiden ajattelija<br />
joutunut tunnustamaan. Eivät arvoitukset selviä tässä elämässä.<br />
Jospa ne selviävät sitten seuraavassa, kuoleman jälkeen.<br />
Nyt jopa pystyy katsomaan rakkaan kuvaa ja toteamaan kuinka<br />
kaunis hän on. Kuvien katsominen on ollut joskus vaikeaa.<br />
Kuvat tuovat menetyksestä liian todellisen mielikuvan. Sitten voi<br />
tulla sekin aika, kun sama kuva, jonka katsominen on aluksi ahdistanut,<br />
tuntuukin jo kauniilta katsoa. Tämä kuvaa surun muuttumista<br />
kaipaukseksi.<br />
Kerran arvoitukset ratkeavat<br />
– Tahdon kuitenkin uskoa hyvyyteesi ja lupaukseesi päästä luoksesi<br />
taivaan kotiin ja nähdä siellä kaikki edesmenneet rakkaat ja<br />
saada myös vastaus siihen, miksi näin kävi, miksi meidän kaikkien<br />
loppuelämä täällä maan päällä tehtiin niin onnettomaksi.<br />
– Usko tuonpuoleiseen on vahvistumassa jälleennäkemisen toivossa.<br />
Taistelutahto hiipumassa, koska olen oppinut hyväksymään,<br />
että näin voi minullekin käydä. Töissäkin on löytymässä jonkinlainen<br />
järki, jottei vain tee paetakseen jotain (hiljaisia mietteitä,<br />
tuskallisia muistoja). Nyt jopa pystyy katsomaan rakkaan kuvaa<br />
160 161
ja toteamaan kuinka kaunis hän on. Eikä heti tule tippa linssiin.<br />
Kaipaa jopa kuvia ja muistoja.<br />
– Uskon, että on jokin korkeampi voima. On se sitten jumala tai<br />
jokin muu, joka tätä maailmankaikkeutta johtaa.<br />
– Olen kiitollinen ystävistä, eniten kuitenkin teistä kahden vuoden<br />
aikana tulleista ystävistä, sielunkumppaneista, kohtalotovereista<br />
(poist). Teidän kaikkien tuki ja käsivarret ovat kannatelleet<br />
ja auttaneet eteenpäin. Uskon myös siihen Jumala, että sinäkin<br />
kannattelet meitä kuitenkin käsivarsillasi, muutenhan me ei OL-<br />
TAISI täälläkään tänään.<br />
– Kaikista eniten kuitenkin on lohduttanut se ajatus, että me<br />
näemme (läheisemme) vielä joskus, tämä menetys ei voi olla<br />
lopullista, muuten ei millään ole enää merkitystä, koko loppuelämämme<br />
on turhaa, jos ei ole sitä uskoa ja toivoa, että hän,<br />
rakkaamme odottaa meitä siellä jossain.<br />
– Onko Taivaan Isää olemassa? Tulee monesti mieleen, kun antaa<br />
tällaista tapahtua. On paljon kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia.<br />
Uskon kuitenkin, että (he) jotka lähtivät pois, ovat siellä hyvässä<br />
paikassa taivaassa ja odottavat meitä sinne.<br />
– Kirkos ei tuu käytyä, eikä osaa puhua kenenkään kanssa, silti<br />
varmuus ”taustavaikuttajasta”.<br />
– Lohduttaako surevaa sanonta: Hänellä on nyt kaikki hyvin, ei<br />
murheita, ei tuskaa. Kuka sen voi tietää?<br />
– Huomaan usein ajatelleenikin ”Tapahtukoon sinun tahtosi.” Kuva 14. TÄHTIIN<br />
162 163
Monissa kirjoituksissa on syvä luottamus siihen, että kaikki mikä<br />
on nyt jäänyt ilman vastausta ja arvoitukseksi, vielä kerran selviää.<br />
Etsivää ihmettelyä<br />
Edellä olleiden omaisten kirjoitusten selittäminen ei tunnu aina<br />
mielekkäältä, kun tietää, että pohdinnasta väistämättä menee osa<br />
ohi ja väärin. Edellä kirjoitetut ajatukset ovat olleet hanketyöntekijälle<br />
syntyneitä ajatuksia, kun hän on jälkikäteen tekstejä lukenut.<br />
Tekstit taas ovat sen hetken, menneisyyden ajatuksia. Kirjoittaessa<br />
on jälleen selvinnyt se, että joskus on vaikeaa kohdata sitä, kun ei<br />
itse tiedä vastauksia. On siis hyvä pohtia, millä tavalla jatkopohdinnat<br />
ovat reaktiota omaisten tunteisiin ja ajatuksiin. Niissä näkyy<br />
neuvottomuus ja se mitä on paljon yhdessä tehty, ihmetelty ja<br />
kyselty. Tätä kaikkea pohdintaa yhteinen matka uhrien omaisten<br />
kanssa on hanketyöntekijässä herättänyt nyt, hyvin pian näiden tapahtumien<br />
jälkeen.<br />
Aineistoa lukiessa on havaittavissa, miten hankalaa on jäsennellä<br />
lauseita ryhmiin, kun monet ajatuspolut johtavat useisiin eri suuntiin.<br />
Mitään yhtä aikajärjestystä ajatuksille ei tässä myöskään yritetä<br />
hahmottaa, vaikka jotkin ajatukset saattavat seurata tässäkin<br />
järjestyksessä toisiaan. Monet näistä kysymyksistä ovat sellaisia,<br />
joihin täytyy palata yhä uudestaan ja uudestaan. Tästä on luettavissa<br />
se, että surun matkan alussa oli paljon arvoituksia ja yli kahden<br />
vuoden yhteisen pohdinnan jälkeen niitä on lopussa hiukan lisää.<br />
Kysymyksiin surussa on olemassa perustason uskon vastauksia.<br />
Taivas on, jälleennäkemisen toivo on ja Jumala on. Silti nämä ajatukset<br />
ovat välillä tyhjiä ja onttoja jos niitä ei voida kyseenalaistaa<br />
ja yhdessä jakaa. Suru on myös matkan aikana muuttanut usein<br />
muotoaan ja ”Sinua muistelen rakkaudella” tyyppiset ajatukset ovat<br />
voimistuneet. Tässä näkyy joko ihmisen, Jumalan tai molempien<br />
kyky nousta tai nostaa suruun painettu mieli. Kummallista on miten<br />
roolit surutyössä menevät välillä ristiin ja auttamaan lähetetty<br />
saattaa kokea suurta lohdutusta kuunnellessaan surun runtelemia<br />
ihmisiä. Varmalta näyttää, että surijoiden keskinäinen yhteys on<br />
kannatellut yhteistä uskoa ja toivoa.<br />
Kuva 15. UNI<br />
26. USKON KIELI<br />
Uskonnollinen kieli on tärkeä osa kriisien sanastoa. Kriisiin joutuneella<br />
ihmisellä ei aina ole kovin paljon sanoja. Osa kriisin jälkihoitoa<br />
on sopivien sanojen etsiminen kuvaamaan niitä tunteita<br />
ja ajatuksia, joita on hankala kuvata. Sanojen etsiminen yhdessä<br />
164 165
on äärimmäisen tärkeää. Joskus voi huomata, että sanoja sittenkin<br />
on, vaikka tuntuu, että on mahdotonta puhua. Samalla on tärkeää<br />
muistaa, että sanoilla ei kuitenkaan voi hallita kaikkea. Sanat kuvaavat<br />
todellisuutta aina rajallisesti. Osalle ihmisistä sanat merkitsevät<br />
paljon, mutta toisille sanojen merkitys on ohuempi.<br />
Kriisin lähellä tarvitaan myös uskon kieltä. Moni järkyttävän tapahtuman<br />
kokenut haluaa löytää sanoja järjen tasolla selitettävien<br />
asioiden ulkopuolelta. Uskonnollinen kieli on erittäin tärkeää, kun<br />
pohditaan syviä tuonpuoleisuuden kysymyksiä. Uskon kieli on<br />
täynnä käsittämättömiä ja monimerkityksellisiä sanoja, joita ei voi<br />
selittää. Siksi ne ovat usein välttämättömiä sanoja kriisin keskellä,<br />
kun järjen tason selvät ja kirkkaat sanat eivät riitä. Uskon kielessä<br />
ovat keskeisiä monimerkityksiset sanat: enkeli, Jumala, iankaikkisuus,<br />
jälleennäkeminen, toivo, pelastus, kadotus, vapahtaja, henki,<br />
sielu, kaikkivaltias, armo, anteeksianto, helvetti, taivas, kiirastuli,<br />
kadotus, tuomio, rauha, Jeesus, Pyhä Henki, lohdutus, varjelus,<br />
synti, pahuus, ilo, taivaan koti ja monet muut sanat. Monille ihmisille<br />
tämä kieli ja sanasto on avain syvimpien tuntojen, pelkojen ja<br />
toiveiden käsittelyyn. On äärimmäisen tärkeää, että myös uskonnon<br />
sanat ja kieli voivat olla mukana terapeuttisessa ja hoitavassa<br />
keskustelussa kriisien jälkeen. Sanoilla selvitään johonkin saakka.<br />
Sanoja syvemmällä on usein pyhä, käsittämätön kokemus kärsivän<br />
Kristuksen läsnäolosta ihmisen kärsimyksessä.<br />
27. ARVOKESKUSTELU<br />
Kirkolta on kriisien yhteydessä aika ajoin odotettu myös arvokeskustelun<br />
herättelemistä. Taustalla on silloin ajatus siitä, että kriisit<br />
johtuvat usein ihmisestä. Ihminen pahuudellaan tai heikkoudellaan<br />
satuttaa muita. Arvot ovat muuttuneet ja kansakunnan yhteinen<br />
arvopohja on murentunut. Kirkkoa haastetaan arvokeskusteluun<br />
erityisesti siksi, että se on perinteisesti ollut yksi keskeinen hyvien<br />
elämänarvojen määrittäjä Suomessa. Johtuvatko jotkin suuretkin<br />
kärsimykset yhteisten arvojen murenemisesta. Voisiko olla niin,<br />
että jos usko ihmistä suurempaan Jumalaan, lähimmäisen rakkaus<br />
ja toisen puolesta uhrautuminen olisivat yhä useamman ihmisen<br />
arvoja, maailma olisi parempi paikka elää. Mitä jos rakkauden käsky:<br />
”rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”<br />
tai ”mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille” olisivat<br />
kirkkaammin ihmisten mielessä? Onko tämä aiheuttamassa<br />
pahoinvointia ja kärsimystä? Onko kirkko ollut veltto pitämään<br />
elämää suojelevia käskyjä esillä?<br />
Näissä vaatimuksissa on yhtä aikaa hyvä ja paha kaiku. Joskus vaatimus<br />
nousee menneisyyden haamujen paineesta. Tällöin tarkoitetaan<br />
hyvää, mutta keinoksi tarjotaan kirkon moraalinvartijan roolin<br />
vahvistamista. Tällöin arvoilla tarkoitetaan sitä, että kirkon pitäisi<br />
myös 2000-luvulla rohkeammin saarnata synti synniksi ja osoittaa<br />
yhteiskuntamme kristinuskoon pohjautuvan etiikan rappio.<br />
Aikamme eettiset pohdinnat ovat menneet aika monimutkaisiksi<br />
ja siksi kirkon ihmisetkin enemmän pyytävät tilaisuuksia osallistua<br />
yhteiskunnan arvokeskusteluun, kuin asemaa määrätä näissä keskusteluissa.<br />
Kirkko on yksi keskustelija muiden joukossa, samalla<br />
tasolla, kuin muut.<br />
Kirkon arvot on äskettäin määriteltykin. Lyhyin muotoilu kertoo,<br />
että ne ovat: Pyhän kunnioitus, vastuullisuus, oikeudenmukaisuus<br />
ja totuudellisuus. Kirkon rooli on siis nostaa esille rohkeasti keskeisiä<br />
teemoja. Näitä voisi kriisien yhteydessä olla:<br />
166 167
– Pyhän kunnioittaminen lähtee sen tunnustamisesta, että ihminen<br />
kaipaa pyhää ja Jumalaa. On turha yrittää puhua kokonaisesta<br />
ihmisyydestä ilman uskon kysymysten ottamista<br />
vakavasti. Ajatus Jumalasta tai usko muovaa koko ihmistä ja<br />
ihmisenä olemisen tapaa.<br />
– Vastuullisuuteen kuuluu kohtuullisuus kaikissa elämän asioissa.<br />
Tässä kohtaa on suurimman moraalisaarnan vaara ja ehkä<br />
paikkakin. Kulutukseen ja jatkuvaan kasvuun perustuvassa<br />
suomalaisessa nykykulttuurissa on monet perusvastuullisuuden<br />
teemat unohdettu. Tehokkuusvaatimukset ja väärä kilpailu<br />
vieraannuttavat nyt ihmiset toisistaan ja kohtuullisesta<br />
elämästä. On turha puhua hyvästä yhteisöllisyydestä tilanteessa,<br />
jossa ihmiset ajetaan kilpailemaan keskenään elämän<br />
perustarpeista, maassa jossa se ei ole ollut aineellisen hyvinvoinnin<br />
puolesta välttämätöntä pitkään aikaan. Ei ole ihme,<br />
että uupumus ja masennus lisääntyvät ja näitä ei osata tai<br />
jakseta hoitaa.<br />
– Oikeudenmukaisuus ei ole yksinkertainen arvo sekään. Kirkon<br />
oikeudenmukaisuus on heikkojen puolustamista. Kaikki<br />
kriisiin ajautuneet ovat jollakin tavoin heikoilla. Miten silloin<br />
puolustetaan heikkoja, kun heikkoutta nähdään jokaisessa.<br />
Yksi tapa on yrittää antaa aikaa ja olla lähellä ja tavoitettavissa.<br />
Tätä arvoa on kipeiden kysymysten kautta jouduttu hanketyössä<br />
pohtimaan. Onko osattu olla oikealla tavalla läsnä<br />
ja tukena?<br />
– Totuudellisuus on myös hankalaa, kun totuus on aina etsittävä<br />
uudelleen ja ihmisillä on oman elämänkokemuksen kautta<br />
erilaisia ymmärryksiä totuudesta. Tässä hankkeessa on ajateltu<br />
totuudellisuutta siten, että ei ole sanottu varmoiksi uskon<br />
168 169<br />
vastauksia, joista kukaan ei lopulta voi olla varma. Rohkeasti<br />
on silti yritetty pitää esillä Jumalan mahdollisuuksia.<br />
Konkreettinen arvokeskustelu on usein hankalaa. Mitkä ovat niitä<br />
hyviä arvoja, joiden varassa hyvä elämä voi toteutua? Yksi Kirkon<br />
Kauhajoki-hankeen eettisiä haasteita ja keskeisiä arvokysymyksiä<br />
on ollut suhtautuminen koulusurmien tekijään. Voidaanko hirveän<br />
teon tekijä nähdä uhrina? Voidaanko hänen puolestaan rukoilla?<br />
Kauhajoen muistojumalanpalveluksessa sytytettiin kynttilä myös<br />
hänelle. Kynttilöiden sytyttäminen on herättänyt kysymyksiä joka<br />
kerta, kun niiden määrällä on ollut yhteys kuolleiden määrään.<br />
Kirkossa on silloin palanut kynttilä myös surmien tekijälle. Tässä<br />
takana kaikuu iso arvo. Miten sen voisi pukea sanoiksi? Jokainen<br />
luotu ihminen on arvokas?
OSA III – JOHTOPÄÄTÖKSET<br />
28. JOHTOPÄÄTÖKSIÄ JA ARVIOINTIA<br />
• Yksi suurimpia kysymyksiä tulevaa kirkon kriisityötä ajatellen<br />
on yhteisöjen kohtaaminen. Kirkon Kauhajoki hankkeen<br />
kokemukset johtavat kysymään, pitäisikö kirkon työn<br />
suuntautua erityisesti perheiden, sukujen ja erilaisten yhteisöjen<br />
kohtaamiseen? Muun yhteiskunnan tukiajattelussa<br />
painottuu yksilöterapeuttinen lähtökohta. Olisiko kirkon<br />
kriisityö ja kirkon työntekijöiden osaaminen laajentamassa<br />
kokonaisavun tarjontaa parhaiten jos se lähtökohtaisesti painottuisi<br />
perheiden, nuorisoryhmien, työyhteisöjen ja muiden<br />
ryhmien tukemiseen?<br />
• Hengellisiä kysymyksiä nousee kriisin keskellä ja varsinkin<br />
sen jälkeen valtavasti. Niiden käsittely on välttämätöntä.<br />
Tarvitaanko tähän sitten erillistä kirkon omaa jälkihoitohanketta,<br />
riippuu tulevista tilanteista. Hankkeen työ on<br />
madaltanut kynnystä ottaa hengelliset asiat puheeksi. Työntekijät<br />
ovat tavanneet eri ihmisiä yli kahden vuoden ajan.<br />
Vaadittava tuttuus on syntynyt hiljalleen matkan aikana.<br />
Hengelliset asioiden pohtiminen, kuten koko jälkihoito, täytyy<br />
olla riittävän pitkäkestoista. Tähän tarpeeseen erillinen<br />
hanke on hyvä ratkaisu. Kun on hanke, on selvää kenen asia<br />
on riittävän pitkään olla läsnä ja seurata tapahtumia. Kirkon<br />
kannattaa jatkossakin perustaa erillinen pieni tiimi tai työpari<br />
pohtimaan pitkäkestoista jälkihoitoa, jos vastaava suuri<br />
kansallinen kriisi tapahtuu.<br />
• Kotiseurakunta jää syrjään. Hanke on työkalu, joka vähentää<br />
tarvetta olla yhteydessä omaan kotiseurakuntaan. Tätä<br />
170 171<br />
ei riittävästi ole hankkeessa huomioitu. Päinvastoin aluksi<br />
useissa seurakunnissa oltiin helpottuneita, kun voitiin ajatella,<br />
että hanketyöntekijät jatkavat jälkihoitoa ensimmäisten<br />
päivien jälkeen. Kun erillinen hanke on, sen kuuluukin kantaa<br />
päävastuu jatkosta. Tätä myös luvattiin yrittää. Silti olisi<br />
ollut hyvä etsiä enemmän luontevia yhteyksiä kohdattujen<br />
ihmisten kotiseurakuntiin. Osassa seurakuntia yhteyksiä on<br />
kyllä ollutkin. Hankkeen päättyessä olisi tärkeää, että jäisi<br />
luontevia yhteyksiä siihen lähiseurakuntaan, joka on ja pysyy<br />
hankkeen jälkeenkin.<br />
• Kirkon ovet on jatkossakin avattava. Ihmisen suru ja kysymykset<br />
ovat aina yksilöllisiä. Silti niissä on paljon samaa<br />
ja yhteistä. Usein rohkaistaan ihmisiä puhumaan omista ajatuksistaan<br />
ja tunteistaan sillä ajatuksella, että se mikä tuntuu<br />
olevan vain oma ajatus, saattaa olla monen muunkin mielessä.<br />
Yksityinen on usein yleistä. Siksi on iso lahja muille, kun<br />
joku uskaltautuu puhumaan luottamuksellisessa ryhmässä<br />
siitä, mikä on itselle vaikeaa. Moni jälkihoitotyön kohtaaminen<br />
on ollut yksittäisten ihmisten kohtaamista. Se on ollut<br />
hyvää ja välttämätöntä. Tämän lisäksi on hyvä miettiä, mikä<br />
on perheiden ja yhteisöjen rooli ja merkitys. Kun yhteisöllisyydestä<br />
muuten nyt paljon puhutaan, olisi yhteisölliset<br />
tapahtumat ja tilanteet tärkeitä myös yhteisöjen toipumisen<br />
kannalta. Yhteisöllisiä tilaisuuksia on hankkeen aikana myös<br />
torjuttu. Niitä ei aina ole helppoa ottaa vastaan. Niiden merkitystä<br />
ei ole nähty tai sitten on pelätty ihmisten kokoamista<br />
samoihin tiloihin. Yhteisöjen ja perheiden näkökulmaa on<br />
jatkossa pohdittava tarkemmin ja tämän puolen osaamista<br />
vahvistettava. Kirkolla on pysyvänä yhteisönä tärkeä rooli.<br />
Se voi avata kriisin keskellä kirkon ovet ja sanoa, että kuka<br />
tahansa saa tulla ja olla.
• Keskustelu yhteiskuntamme syvistä pohjavirroista on<br />
ohutta. Kirkon tärkeä tehtävä on tarjota rakennusaineksia<br />
ihmisille, kun he pohtivat elämän suurimpia kysymyksiä.<br />
Näitä ovat yksinkertaiset peruskysymykset. Kuka olen? Mistä<br />
tulen? Minne olen menossa täältä? Elämän tarkoitus tai<br />
mieli liittyy kuvaamme koko maailman perusolemuksesta<br />
ja jumalakuvaan. On vaikeaa keskustella siitä miksi yhteiskuntamme<br />
pahoinvointi on paikoin suurta. Miksi moni ihminen<br />
ei nyt näe mitään tarkoitusta elämälleen. Voiko enää<br />
olla yhteistä uskoa ja luottamusta hyvään tulevaisuuteen tai<br />
siihen, että elämällä on mieli ja tarkoitus. Kristillisen uskon<br />
arvopohja on lähimmäisen rakastamisessa ja heikon puolelle<br />
asettumisessa. Sen viesti on myös selvä. Usko synnyttää hyvää.<br />
Se saa ihmiset uhrautumaan toisten, ei itsensä puolesta.<br />
Tämä viesti on ohentunut paikoin olemattomaksi. On helppo<br />
sanoa, että uskon voimalla tehdään pahaakin. Niin tehdään.<br />
Se ei poista sitä tosiasiaa, että usko liikuttaa ihmisiä ja<br />
kansakuntia. Se on myös suurin hyvän lähde. Nyt ollaan kykenemättömiä<br />
keskustelemaan siitä, mikä voi olla Suomen<br />
arvopohja, jos kristillisen uskon pohja ei kelpaa. On erittäin<br />
vaarallista sysätä ihmisten hengelliset kysymykset marginaaliin.<br />
Elämän perusvire syntyy siitä mihin ihminen uskoo ja<br />
luottaa. Tarvitaan tilaa monikulttuurisuudelle ja sille, että<br />
kaikki uskonnollinen usko otetaan vakavasti keskusteluun<br />
mukaan. Tätä ei Suomessa nyt osata. On vastuutonta ajatella,<br />
että ihmiset uskovat mihin haluavat, ei sillä ole merkitystä.<br />
Ihmiset hylätään jos ajatellaan Jumalaan ja uskonnollisuuteen<br />
liittyvät kysymykset yksityiselämän asioiksi, joihin ei<br />
psykososiaalisessa auttamisessa satsata. Se mihin ihminen<br />
uskoo vaikuttaa hänen arvoihinsa. Arvot taas vaikuttavat<br />
koko yhteiskunnan tilaan.<br />
• Ei kukaan halua olla pelkkä työn kohde. Ihmiset jotka<br />
ovat kokeneet syvän kriisin, eivät ymmärrettävästi halua olla<br />
jälkihoitotyön kohteena. Jonkin työn kohteena oleminen<br />
kaventaa omaa roolia aktiivisena ihmisenä. On tervettä kapinoida<br />
jos tyrkytetään liian helppoa tai valmista. Kuuluu saada<br />
huomata, että minä itse olen täysin ratkaisevassa asemassa<br />
suhteessa kaikkiin tuleviin päiviin. Jälkihoitotyöntekijöiden<br />
kykyä asettautua kumppaniksi, joka välillä kulkee askeleen<br />
jäljessä, toisinaan taas rinnalla tukien, kysytään tässä asiassa<br />
koko ajan. Vaikka ihmiset välillä tunnistavat itsessään tarpeen<br />
saada apua, ei tunnu hyvältä jos omalle toiminnalle ei<br />
jää tilaa. Tässä hanketyössä on aina välillä havahduttu hyviin<br />
tapoihin kunkin itse käsitellä tunteita ja ajatuksia. Vaikkapa<br />
tämän raportin maalaukset ovat hieno esimerkki tavasta<br />
jakaa tuntoja, avata muidenkin ajatuksia ja antaa toivoa. Kukaan<br />
muu ei voi välittää samaa toisille ihmisille.<br />
• Hanketyö on aika vaativaa. Tässä hankkeessa on jaksettu<br />
hyvin. Silti on tärkeää myöntää, että välillä on pelottanut se,<br />
että miten oma osaaminen ja jaksaminen riittää. Samoin työssä<br />
uuvuttaa riittämättömyyden tunne. Ihmisten asiat, joita<br />
työssä kohdataan, ovat isoja. Kyse on elämän mielekkyydestä,<br />
syvistä hengellisistä kysymyksistä ja epätoivon ja toivon<br />
kamppailusta. Tärkeää jaksamisen kannalta on perusasenne,<br />
jossa sanotaan ulospäin ihmisille ja itselle se, että hanketyön<br />
väki ei ole ylivertaisia osaajia tai ihmeiden tekijöitä. Aivan<br />
tavalliset lähimmäiset tekevät tätä työtä omalla ammattitaidollaan.<br />
Työnohjaus ja muiden samaa työtä tehneiden tuki<br />
on tärkeää. Työ myös antaa paljon. Hanketyöntekijät ovat<br />
kuulleet myös kiitoksia, jotka he muistavat varmasti aina.<br />
• Kirkko on sittenkin ketterä. Kirkkoa on usein verrattu laivaan,<br />
joka kääntyy hitaasti. Hyvä mielikuva, vaikka joskus se<br />
172 173
on hyvin harmillinen. Aina osa ihmisistä toivoisi kirkon reagoivan<br />
vauhdikkaammin yhteiskunnan muutoksiin. Kriisin<br />
jälkihoidossa kirkko on kuitenkin suhteellisen ketterä. Kirkkoa<br />
ei sido ihmisten kohtaamisessa liian tiukat lainsäädännöt<br />
ja velvoitteet. Se tekee kriisin keskellä ratkaisut oman<br />
itseymmärryksen varassa. Nyt kirkko havahtui siihen, että<br />
ihmisillä on suru ja hätä ja hengellisiä kysymyksiä. Rahoitus<br />
löytyi ripeästi. Ihmiset palkattiin nopeasti. Mitään suurta ja<br />
raskasta byrokratiaa ei ole ollut. Ohjausryhmä oli napakka<br />
ja motivoitunut. Kirkko on yrittänyt aika nopeasti reagoida<br />
kuulemiinsa toiveisiin. On mietittävä, mikä on kirkon rooli<br />
ja paikka. Kaikkiin pyyntöihin ei ole vastattu myöntävästi<br />
ja sekin on saanut aikaan kritiikkiä. Kirkon työntekijät ovat<br />
myös pystyneet toimimaan hyvin erilaisissa tehtävissä. Diakoni<br />
koululla voi huoletta olla monissa eri rooleissa ja silti<br />
voi ajatella, että kaikki on osa diakoniaa, ihmisten auttamista.<br />
Kirkkoon on myös luotettu. Myös muutamat yksityiset<br />
lahjoittajat ovat halunneet antaa tukensa jälkihoitotyöhön<br />
kirkon kautta. Apu on otettu kiitollisena vastaan. Kirkko<br />
on kriisissä aika luotettu ja sopeutuva toimija. Kritiikkiäkin<br />
kuuluu välillä, mutta harvoin. Joskus kysytään, että keräileekö<br />
kirkko pisteitä ryntäämällä sinne, missä on hätä. Ei kerää.<br />
Kirkko yrittää toteuttaa sen omaa tapaa käsitellä elämää ja<br />
sen herättämiä tunteita.<br />
• Keskushallinnon roolia pitää yhä kehittää. Kirkkohallitus<br />
lähti ripeästi liikkeelle kriisin alussa. Kaikki johtavat virkamiehet<br />
olivat mukana työssä ja tiedotus ja viestintäkin pelasivat.<br />
Rahoituspäätös saatiin nopeasti ja jatkohakemukset on<br />
käsitelty joustavasti. Hankkeen alkuvaiheessa kirkkohallituksen<br />
virkamies myös huolehti hanketyöntekijöiden jaksamisesta<br />
ja työn ideoinnista saattamalla Jokelan ja Kauhajoen<br />
174 175<br />
työväkeä yhteen. Ensimmäisinä päivinä myös yksi kirkon<br />
tiedotuskeskuksen toimittaja oli apuna Kauhajoella. Kaikki<br />
nämä ovat olleet hyviä ja oikeita toimia. Nyt on käynnissä<br />
henkisen huollon (HeHu) kehitystyö. Sen tulee olla kirkon<br />
yhteisesti koordinoitua toimintaa. Kriisi-info sivustot ovat<br />
olemassa, mutta niiden sisältö on vaihtelevaa. Kriisipuhelinasiaa<br />
ollaan edistämässä. Monia käytänteitä kehitetään nyt.<br />
Lisäksi pitää olla kiinnostus siitä, mitä kentällä tapahtuu.<br />
Tämä kiinnostus on ensimmäisen vuoden jälkeen ollut ohutta.<br />
Ei ole tarkoituksenmukaista päivittäin katsoakaan, miten<br />
työ etenee ja sitä varten hanke on ollut hiippakunnan ohjauksessa.<br />
Silti olisi hyvä luoda järjestelmä joka takaisi, että<br />
jos pitkäkestoinen hanke rakennetaan, sillä olisi mahdollisuus<br />
pysyvään yhdyshenkilöön keskushallinnossa.<br />
• Rohkeutta vaaditaan työntekijöiden palkkaamiseen. Jälkikäteen<br />
arvioiden kirkon hankkeen työntekijärekrytointi<br />
sujui kohtuullisen hyvin. Silti esiin nousi omaisten tavalliset<br />
arkiset tarpeet ja niihin vastaaminen kriisin alkuvaiheessa.<br />
Nyt palkattu väki ei ehtinyt tai olisi osannutkaan auttaa<br />
maatilan töissä tai tavallisissa kodin askareissa. Mikään taho<br />
ei palkannut nyt esimerkiksi maatalouslomittajaa omaisten<br />
avuksi. Apua olisi voinut olla siivoojista ja lastenhoitajistakin.<br />
Arkisen avun merkitystä on yhä tarkemmin pohdittava<br />
jatkossa, henkisen ja psykologisen avun rinnalle.<br />
• Valtakunnalliset kriisityön kehittämistoimet ja kirkko.<br />
Omaisten yhteystiedot tulee saada myös kirkon työntekijöiden<br />
saataville. Samoin on nyt käynnissä pohdintaa<br />
valtakunnallisen asiantuntijaorganisaation tarpeellisuudesta<br />
kriisityön kehittämiseksi jatkossa. Toivottavasti tämä asiantuntemuksen<br />
lisääminen toteutuu ja kirkon asiantuntemus<br />
huomioidaan ryhmässä.
• Miten apu ja tuki riittää laajoille alueille? Nyt monet, lähes<br />
kaikki, jälkihoitotoimet keskittyivät Kauhajoelle. Tämä<br />
on koko hankkeen ajan ollut tavoitteenakin, mutta varsinkin<br />
ensimmäisinä päivinä tuli tuntu, että monet muut uhrien kotipaikkakunnat<br />
ja lähiyhteisöt eivät saaneet riittävää tukea.<br />
• Osattiinko ja jaksettiinko tapahtumakoulun henkilökunnan<br />
läheisiä tukea riittävästi? Miten tämän ja vastaavien<br />
ihmisryhmien tuki voisi jatkossa paremmin toteutua?<br />
29. KIITOKSET<br />
Kiitokset kaikille teille joiden kanssa Kirkon Kauhajoki-hankkeen<br />
työntekijät ovat saaneet kulkea yhteistä matkaa. Erityisesti kaikille<br />
teille omaisille, jotka olette omasta surustanne jakaneet jotakin<br />
yhteiseen pöytään edelleen jaettavaksi. Kiitokset lähetetään aivan<br />
kaikille yhteistyökumppaneille lähellä, valtakunnallisella tasolla<br />
ja kaukana ulkomailla. Kiitos SeAMK:lle tuesta ja työn arvostuksesta<br />
ja erityisesti kiitos koko tapahtumakoulun väelle. Kauhajokihankkeelle<br />
kiitos rakentavasta yhteistyöstä ja tuesta. Kiitos myös<br />
kaikille eri kunnille ja seurakunnille ja niille ihmisille, jotka olette<br />
hanketta tukeneet eri tavoin.<br />
Jumalalle on aika vähän kaiketi viime vuosina tullut oltua kiitollinen.<br />
Häntä tuntuu myös luontevammalta puhutella hiljaisissa rukouksissa<br />
kuin raportin sivuilla. Mitä jos hän olisi monessa kohtaa<br />
vaikenemisen sijasta voinut vastata enemmän kysymyksiin. Entä<br />
jos hän olisi voinut ottaa näiden kuukausien aikana kivun kokonaan<br />
pois ihmisten sydämistä? Olisiko silloin helpompi kiittää? Jos<br />
jotakin näkyville voi kirjoittaa, se voisi olla kiitos siitä, että hän<br />
ei tunnu jättävän eikä hylkäävän, vaan tuntuu kestävän huudot ja<br />
kysymykset. Kiitosten sijasta tuntuu reilummalta pyytää yhä apua,<br />
turvaa ja lohdutusta kaikille suuriin suruihin joutuneille. Syvä kiitollisuus<br />
on kuitenkin sydämessä niistä hetkistä, joissa jumalausko<br />
ja ajatukset ja keskustelut Jumalasta ovat tuntuneet tuovan lohtua<br />
ja iloa. Ihmeteltävää jää meille, jotka elämme. Siitäkin voi kai kiittää,<br />
että elämä ja kuolema ovat näin ihmeellisiä salaisuuksia.<br />
30. LIITTEET<br />
LIITE 1<br />
Kirkkoherra Jouko Ala-Prinkkilän hartauskirjoitus, jonka hän<br />
kirjoitti koulusurmien tapahtumapäivän jälkeisenä päivänä.<br />
Kirjoitus julkaistiin Maaseudun Tulevaisuudessa, Ilkassa ja<br />
Kauhajoen kunnallislehdessä. Hänellä oli sillä viikolla kirjoitusvuoro<br />
Maaseudun Tulevaisuuteen. Kirjoitus vaihdettiin<br />
aiemmin lähetetyn kirjoituksen tilalle.<br />
RISTI KAUHAJOEN YLLÄ<br />
Tätä hartautta kirjoitan kyyneleet silmissä. Kyyneleitä näkyi myös<br />
satojen surijoiden silmissä tiistai-iltana Kauhajoen kirkossa. Olimme<br />
joutuneet päivällä todistamaan sellaista, jota emme olisi halunneet<br />
nähdä paikkakunnallamme emmekä missään muuallakaan.<br />
Illalla kokoonnuimme kirkkoon suremaan yhdessä ja asettamaan<br />
toivomme Jumalaan. Saimme katsella samaan suuntaan kuin kirkkomme<br />
alttarilla olevat kaksi patsasta: kohti ristiä.<br />
Viime maanantaina kirkkomme edustalle asennettiin valonheitin,<br />
joka valaisee kirkon katolla olevan ristin näkyväksi yön pimeydes-<br />
176 177
sä. Valaistu risti on lahja 50-vuotiaalle kirkollemme. Se oli tarkoitus<br />
ottaa käyttöön ensimmäisenä adventtina, valaisemaan iloisen<br />
juhlakansan matkaa kirkon syntymäpäiväjuhlaan. Valaistun ristin<br />
ensimmäiseksi tehtäväksi tuli kuitenkin suuren surusaaton johdattaminen<br />
tiistai-illan pimeydessä hengelliseen ensiapuun, Vapahtajamme<br />
vastaanotolle.<br />
Ensi sunnuntain tekstissä kerrotaan, kuinka Vapahtaja piti vastaanottoaan<br />
kaksituhatta vuotta sitten. Hän paransi sokeana syntyneen<br />
miehen antamalla hänelle sekä ruumiillisen että hengellisen näkökyvyn.<br />
Ruumiillisilla silmillään mies saattoi nähdä vierellään Jeesus<br />
Nasaretilaisen. Hengellisillä silmillään mies saattoi nähdä vielä<br />
enemmän: Ihmisen Pojaksi syntyneen Jumalan Pojan.<br />
Ensi sunnuntain tekstin ja viime tiistain tapahtumien äärellä joudumme<br />
kysymään: Olemmeko sokeita sellaisille asioille, jotka meidän<br />
tulisi nähdä? Olemmeko sokeita lähimmäisillemme? Olemmeko<br />
sokeita niille pienille viesteille, jotka kertovat ihmisen pahoinvoinnista<br />
tai hyvinvoinnista? Aikamme ruokkii itsekeskeisyyttä ja<br />
narsismia, jossa lähimmäisen paikalla nähdään vain oma peilikuva.<br />
Pitäisikö meidän peiliin katsomisen sijasta katsoa peilin ympärille<br />
ja peilin taakse?<br />
Olemmeko sokeita myös Jumalalle? Näemmekö Jumalankin paikalla<br />
oman peilikuvamme? Vai näemmekö Jumalan paikalla pelkkää<br />
pimeyttä ja tyhjyyttä?<br />
Risti tekee meille näkyväksi lähimmäisen ja Jumalan. Risti on surun<br />
merkki. Risti kutsuu meitä kauhajokisia suremaan yhdessä heidän<br />
kanssaan, jotka ovat menettäneet läheisiään ampumavälikohtauksessa.<br />
Risti on anteeksiantamuksen merkki. Ristiinnaulittava<br />
Vapahtaja rukoili anteeksiantamusta ristiinnaulitsijoilleenkin. Risti<br />
on rakkauden merkki. Kun me erilaisia ristejä kantaessamme kyselemme<br />
Jumalan rakkauden perään, niin rakastava Jumala löytyy<br />
ristiltä, jakamassa ja kantamassa meidän kuormaamme. Risti kutsuu<br />
meitä kantamaan niiden kuormia, joita ampumavälikohtaus on<br />
syvimmin koskettanut. Risti on myös toivon merkki. Valaistu risti<br />
pimeän Kauhajoen yllä viestittää, että Jumala antaa meille tulevaisuuden<br />
ja toivon. Aina.<br />
LIITE 2<br />
Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peuran iltahartaus radiossa<br />
koulusurmien tapahtumapäivänä 23.9.2008<br />
Etelä-Pohjanmaalla on totuttu turvaamaan Jumalan hyvyyteen pahoinakin<br />
päivinä. Tänään se on erityisen vaikeaa. Kauhajoen traagiset<br />
tapahtumat koettelevat uskoamme. Monessa perheessä surraan<br />
menetystä. Vielä useammassa rukoillaan, että uhrit selviäisivät. Tiedämme,<br />
että paljon on hetkessä muuttunut ja peruuttamattomasti.<br />
Kristityt kohtaavat elämän ankaruuden ristimällä kätensä tai sopertamalla<br />
mielessään rukousta. Hädän hetkellä niin tekevät ne,<br />
jotka eivät ole tottuneet rukoilemaan. Hädän hetkellä rukoukseen<br />
riittää heikkokin usko. Jos muuta ei osaa, voi sytyttää kynttilän.<br />
Se on surun ja rukouksen, mutta myös uskon ja toivon merkki.<br />
Kristillisen uskon ytimessä on ajatus yhdessä jakamisesta. Se ulottuu<br />
sekä niihin hyvyyksiin, joita saamme, että elämän tuomiin vastoinkäymisiin.<br />
Rukous on keino jakaa lähimmäisen taakkaa ja ottaa<br />
osaa hänen kärsimykseensä.<br />
178 179
Raskaan päivän painuessa iltaan paikkamme on ampumavälikohtauksen<br />
kaikkien uhrien ja heidän perheidensä rinnalla. Ajatuksissamme<br />
ovat koulussa opiskelevat, opettajat ja muu henkilökunta.<br />
Heidän kyyneleensä olkoot meidän kyyneleitä; heidän tuskansa<br />
käyköön omalle sydämellemme. Hätä on tänään yhteinen; huutakaamme<br />
se julki Jumalalle. Hiljaiset rukouksemme kannatelkoot<br />
niitä, jotka alkavat totutella menetykseen.<br />
Juuri nyt monet lapset ja nuoret, vähän vanhemmatkin, kaipaavat<br />
turvallista syliä. Miksi emme sitä heille soisi. Tänä iltana vanhempien<br />
paikka on olla ja viipyä lastensa luona. Läsnäolo riittää.<br />
Monia vaikeita kysymyksiä voi tulla pohdittavaksi. Toisen ahdistuksen<br />
kohtaaminen on sekin jakamista, sukua rukoukselle.<br />
Pahuuden ja kärsimyksen kysymyksiin on vaikea löytää tyydyttävää<br />
vastausta, saati ratkaisua. Silti rohkenen ajatella, että Taivaallinen<br />
Isämme ei ole välinpitämätön ihmisen kärsimystä kohtaan. Toivomme<br />
on siinä, että Jeesus Nasaretilaisessa Jumala on tullut ihmiseksi.<br />
Hänkin kärsi ja kuoli. Hän jakoi ihmisen hädän ja teki sen omakseen.<br />
Kristuksen vuoksi Isämme kuulee hädässä olevien rukoukset.<br />
Kun kohtaamme pahuuden ja kärsimyksen, mielemme on hämmentynyt<br />
ja epäuskoinen. Jumala ei kuitenkaan pelkää eikä väistä.<br />
Profeetta Jeremia sanoo, että hänen ajatuksensa ovat yhä rauhan,<br />
eivät tuhon ajatuksia; Jumala lupaa antaa tulevaisuuden ja toivon.<br />
Ja mikä tärkeintä, hän sanoo voittavansa kuoleman. Siksi toivon<br />
liekki palaa yhä. Aamen.<br />
LIITE 3<br />
Seinäjoen seurakunnan kirkkoherran Tapio Luoma aamuhartaus<br />
radiossa 24.9.2008<br />
Eilinen aamu Etelä-Pohjanmaalla oli kauneinta, mitä syksyinen lakeus<br />
voi tarjota. Aamusumu hälveni hiljalleen kun aurinko nousi<br />
taivaanrannan ylle. Usvan ja laajan peltoaukean takaa saattoi erottaa<br />
lukuisat ladot keskellä avaraa maisemaa ja edelleen niiden takana<br />
metsän. Ihmiset kulkivat työpaikoilleen, opiskelijat ja koululaiset<br />
opintojensa pariin, kukin päivän toimiinsa. Hyvät huomenet<br />
ja tutut tervehdykset vaihdettiin, ja aamu vaihtui aamupäiväksi.<br />
Tämä aamu on täysin erilainen. Vieläkin tuntuu siltä, että aurinko<br />
ei ole ollenkaan noussut. Jokin käsittämätön voima vaikuttaa kahlinneen<br />
sen horisontin taakse, niin että sen valoa ei jaksa havaita,<br />
vaikka se kuinka kirkkaana taivaalta säteilisi. Missä on tuo koko<br />
kuluneen kesänkin ajan odotettu aurinko? Eilisen murhenäytelmän<br />
varjot lankesivat lakeuksien ylle, eivätkä ne taida kovin nopeasti<br />
sieltä poistua. Täällä itketään ja surraan, ollaan tyrmistyneitä<br />
ja neuvottomia. Niin monilla on takanaan uneton yö, jonka kääntyminen<br />
aamuksi ei ole tuonut mukanaan valoa.<br />
Herra, Jumalani, pelastajani,<br />
päivällä minä huudan sinua avuksi,<br />
yölläkin käännyn sinun puoleesi.<br />
Nouskoon rukoukseni sinun kasvojesi eteen,<br />
kallista korvasi minun huutoni puoleen!<br />
Ahdingossani minä itken silmäni kuiviin,<br />
kaiken päivää huudan sinua, Herra,<br />
ja ojennan käsiäni sinua kohti.<br />
180 181
Psalminkirjoittajan tuska tuntuu käsin kosketeltavalta. Tämä psalmi<br />
numero 88 on kauttaaltaan hätäisen ihmisen huutoa Jumalalle.<br />
Käsittämättömät vastoinkäymiset ovat musertaa alleen, toinen<br />
toistaan synkemmät asiat tulevat vastaan. Ollaan kasvokkain<br />
kuoleman, menetyksen, turvattomuuden, omien pelkojen kanssa.<br />
Juuri se, mitä ihminen eniten kauhistuu, on nyt käsillä, tässä, minun<br />
elämässäni.<br />
Näin ei pitänyt käydä. Näin ei suunniteltu. Edessä piti olla tulevaisuus,<br />
jota nuoren ihmisen silmin katsottiin toiveikkaasti ja innokkaasti.<br />
Muutamassa minuutissa kaikki voi muuttua, niin nopeasti<br />
valo katoaa ja aurinko painuu pimentoon. Yllämme lepää suuri ja<br />
hahmoton neuvottomuuden ja tyrmistyksen paino.<br />
Herra, Jumalani, pelastajani,<br />
päivällä minä huudan sinua avuksi,<br />
yölläkin käännyn sinun puoleesi.<br />
Nouskoon rukoukseni sinun kasvojesi eteen,<br />
kallista korvasi minun huutoni puoleen!<br />
Ahdingossani minä itken silmäni kuiviin,<br />
kaiken päivää huudan sinua, Herra,<br />
ja ojennan käsiäni sinua kohti.<br />
Miten tästä voi kulkea eteenpäin? Mistä löytyisi voima? Mistä löytää<br />
takaisin turvallisuudentunne? Voiko aurinko vielä joskus nousta<br />
taivaanrannan takaa taas valaisemaan uutta päivää? Jaksaako mieli<br />
vielä joskus kiinnittää huomionsa aamun sarastukseen, hiljalleen<br />
pois häipyvään usvaan, lintuihin, jotka nousevat siivilleen ja laulavat<br />
laulujaan, siihen kauneuteen, joka oli niin käsin kosketeltava<br />
eilisaamuna?<br />
Herrani ja Jumalani. Kuule huutomme. Älä jätä vaille huomiota<br />
niitä itkuja ja kauhuja, jotka eivät päästäneet viime yönä rauhaan.<br />
Pysy surevien vierellä, anna tukesi ja läsnäolosi voimaksi kaikille,<br />
jotka ovat menettäneet äärettömän rakasta ja arvokasta, oman läheisensä.<br />
Jätämme sinun käsiisi, taivaallinen Isämme, heidät, jotka<br />
eivät enää keskuuteemme palaa. Ota sinä heidät luoksesi Poikasi<br />
Jeesuksen Kristuksen armon ja rakkauden tähden. Hoida ja rohkaise<br />
niitä, jotka odottavat toipumista ja mahdollisuutta palata takaisin<br />
tuttuun arkeen. Ja kun mieleemme nousee kauhistavia kuvia<br />
ja ajatuksia, kun ahdistus pimentää maiseman ja peittää valon alleen,<br />
lähetä edes pieniä valonsäteitä toivon ja rohkeuden tuojiksi.<br />
Herramme ja Jumalamme, johdata meitä tämän päivän halki, anna<br />
voimat tarttua asioihin, jotka täytyy hoitaa, ja lahjoita luottamus<br />
siihen, että aurinko nousee, usva haihtuu ja että lopulta ympärillämme<br />
on vain kirkkautta. Aamen<br />
LIITE 4<br />
Korkeakoulupastori Markku Orsilan puhe Kauhajoella ensimmäisenä<br />
aamuna 24.9.2008<br />
Olemme koolla rannattomalta tuntuvan surun keskellä. Suru ja hätä<br />
ovat tuoneet meidät yhteen. Jokaisella on omia tehtäviä ja asioita<br />
tällekin päivälle. Silti aika ja ajatus saavat myös pysähdellä. Tänään<br />
koko maassa liput ovat suruliputuksessa. Mekin saamme nyt muistaa<br />
eilisen ampumavälikohtauksen uhreja. Nousemme kunnioittamaan<br />
heidän muistoaan hiljaisella hetkellä.<br />
(Hiljainen hetki)<br />
182 183
Psalmissa 42 lohtua etsivä ihminen kuvaa janoaan: “Niin kuin peura<br />
janoissaan etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua Jumala. Kyyneleet<br />
ovat leipääni päivin ja öin, kun minulta alati kysytään missä on<br />
Jumalasi?”<br />
Olin eilen illalla täällä Kauhajoella kirkossa. Katselin alttarille. Siellä<br />
ristin juurella on kaksi nuorelta näyttävää ihmishahmoa. Mietin<br />
illalla niitä. Molemmat katsovat ylöspäin. Ristiin tai taivaaseen ja<br />
ilmeistä en oikein osannut päätellä odottavatko vastausta vai pelkäävätkö<br />
jotakin. Kysyin patsailta näettekö te Jumalaa siellä? Samaan<br />
aikaan parvelta kuului haikea musiikki. “Maan korvessa kulkevi<br />
lapsosen tie.”<br />
Kirkkoherra Jouko Ala-Prinkkilä päätti, minulle yllätyksenä, illan<br />
patsaiden ihmettelyyn. Hän kertoi patsaiden historian, joka oli<br />
minulle uusi asia. Ne on säästyneet edellisen kirkon tulipalosta.<br />
Väkeviä mielikuvia surun pimeyden keskellä. Tuhoava palo, kaksi<br />
nuorta ihmishahmoa patsaissa, vain vähän pelastui. Nämä jäivät jäljelle<br />
ja kertovat yhä tarinaa. Vaikka tuho näyttää täydelliseltä, joku<br />
toivo jää elämään. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Missä olet<br />
Jumala?<br />
Eilisen illan ja varmaan viime yönkin aikana on myös selattu Raamattua.<br />
Voisiko sieltä löytää lohtua. Lohtu ei nyt taida löytyä varmoista<br />
vastauksista tai itsestäänselvyyksistä. Olen koettanut joka<br />
suuntaan sanoa, myös itselleni, nyt ei ole kiire löytää vastauksia.<br />
Ei ole sellaista nappia, jota painamalla tapahtumat voisi nopeasti<br />
ohittaa. Silti sanoja tarvitaan myös etsimiseen ja haparointiin.<br />
Löysin illalla jo yhden puhuttelevan (Anja Porion) runon:<br />
“Ota pois<br />
tämä malja!<br />
hän huusi<br />
Tapahtukoon sinun tahtosi,<br />
hän kuiskasi<br />
Silloin saapuivat enkelit.”<br />
Huutoja ja kuiskauksia ja kysymyksiä. Jobin kirjassa on sanattomillekin<br />
huokaus: Kärsimysten runtelema Job sanoo: “Minä panen<br />
käden suulleni ja vaikenen.” Sekin olo on tullut. Mikä oikeus on<br />
puhua, kun sanani eivät riitä kuitenkaan. Ja silti on yritettävä. Puhua<br />
vähän. Kuunnella toisiamme, yrittää hapuilla.<br />
Myös rukouksen mahdollisuus ja Jumalan puoleen huokaaminen ja<br />
huutaminen ovat totta.<br />
Rukoilemme kaikkien surevien ja pelokkaiden, toinen toistemme<br />
puolesta:<br />
Jumala, Luojamme ja Isämme. Näet meidät yhdessä koolla tässä.<br />
Näet surun ja kauhun hetket, kysymykset, huudot ja kaiken epävarmuuden<br />
ja neuvottomuuden. Me pyydämme, ole keskellämme.<br />
Erityisesti rukoilemme jokaisen puolesta, jonka elämää tämä tragedia<br />
koskettaa suoraan ja välittömästi. Olen perheiden ja rakkaimpien<br />
lähellä. Kuljeta ja johdata maastoissa, joita kukaan ei tunne.<br />
Auta opiskelijoita, oppilaitosten henkilökuntaa, Kauhajoen ihmisiä,<br />
meitä jokaista tämän päivän matkassa. Auta tukemaan tosiamme.<br />
Anna lohduttavia sanoja ja hiljaisuuden lepoa. Anna rohkeutta<br />
kääntyä toisten ihmisten puoleen. Auta löytämään sellainen viesti,<br />
184 185
joka estää vajoamasta epätoivon pimeyteen. Kuule myös hiljaiset<br />
rukouksemme. (Hetken hiljaisuus)<br />
Eilen kirkossa vakuutettiin, että Jumala sinun ajatuksesi ovat toisenlaisia<br />
kuin omamme. Ne ovat rauhan ja rakkauden ajatuksia.<br />
Niin me yhä rukoilemme, että sinun rauhasi voisi voittaa, vaikka<br />
nyt se tuntuu mahdottomalta. Sinä näet mitä kaipaamme ja tarvitsemme.<br />
Ole lähellä, pidä kiinni. Tätä rukoilemme Kristuksen<br />
nimessä. Aamen.<br />
LIITE 5<br />
Kirkkoherra Jouko Ala-Prinkkilän rippipuhe Kauhajoen muistojumalanpalveluksessa<br />
Kauhajoen kirkko on ollut särkyneitten sydänten majatalo viime<br />
tiistaista lähtien. Ihmiset ovat päivä toisensa jälkeen kokoontuneet<br />
tänne pienempinä ja suurempina ryhminä suremaan yhdessä ja<br />
ammentamaan yhteisestä toivon lähteestä. Kirkomme alttarilla olevien<br />
patsaiden tavoin olemme olleet vierekkäin ja katsoneet kohti<br />
korkeuksia, kohti ristiä.<br />
Kauhajoen tragediasta syntynyt risti on paljon suurempi kuin kirkkomme<br />
alttarilla oleva. Sen sakarat ulottuvat yli Kauhajoen, yli<br />
Etelä-Pohjanmaan, yli koko Suomen. Olemme menettäneet paljon<br />
paitsi yksittäisinä perheinä myös kokonaisena kansakuntana. Tämän<br />
ristin kantamiseen tarvitaan meitä kaikkia. Siksi me vietämme<br />
tätä muistojumalanpalvelusta paitsi täällä kirkossa myös kodeissa<br />
ympäri Suomea. Olemme suremassa surevien kanssa, pyytämässä<br />
lohdutusta murheellisille ja toivoa toivottomille.<br />
Ristin kantaminen on paitsi yhteisen surun kantamista myös yhteisen<br />
syyllisyyden ja häpeän kantamista. Kansakuntana joudumme<br />
pohtimaan kysymystä syyllisyydestä. Mitä olemme tehneet tai jättäneet<br />
tekemättä? Joudumme myös pohtimaan kysymystä häpeästä.<br />
Millaisia olemme tai emme ole arvoiltamme ja asenteiltamme?<br />
Ristinkantaminen on tässäkin suhteessa raskasta mutta sen kautta<br />
voi avautua tie eteenpäin, uudelleenalkamisen ja toisin tekemisen<br />
armoon.<br />
Meidät on kutsuttu paitsi kantamaan myös katsomaan ristiä. Viime<br />
maanantaina kirkkomme katolla olevaa ristiä varten asennettiin<br />
valonheitin, jotta risti näkyisi pimeässä kulkeville. Valaistu risti on<br />
lahja 50-vuotiaalle kirkollemme. Se oli alun perin tarkoitus ottaa<br />
käyttöön vasta ensimmäisenä adventtina, valaisemaan juhlakansan<br />
matkaa kirkkomme syntymäpäiväjuhlaan. Valaistun ristin ensimmäiseksi<br />
tehtäväksi tuli kuitenkin suuren surusaaton johdattaminen<br />
kirkkomme suojiin viime tiistain pimeydestä. Valaistu ja tyhjä<br />
risti viestittää toivoa synnin ja kuoleman voittamisesta. Viime<br />
tiistaina täältä Kauhajoelta lähti suruviesti ympäri Suomen. Tänään<br />
täältä lähtee ympäri Suomen viesti toivosta, joka meille on annettu<br />
ristin kautta.<br />
Käännämme nyt katseemme kohti ristiä ja tunnustamme syntisyytemme<br />
ristiinnaulitulle ja ylösnousseelle Vapahtajallemme näin sanoen:<br />
SYNNINTUNNUSTUS<br />
Oi sinä kaikkein armollisin, ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus.<br />
Armahda minua, vaivaista syntistä, ja katso puoleeni laupeutesi<br />
silmin, niin kuin sinä katsoit Pietariin, kun hän oli kieltänyt sinut,<br />
ja niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen kodissa ja<br />
186 187
yöväriin ristin puulla. Anna minulle pyhä armosi, että minä niin<br />
kuin Pietari itkisin syntejäni, niin kuin syntinen nainen sinua sydämestäni<br />
rakastaisin ja ryövärin kanssa saisin katsella pyhiä kasvojasi<br />
taivaassa iankaikkisesti.<br />
SYNNINPÄÄSTÖ<br />
Näin sanoo Herra: ”Älä pelkää. Minä olen sinut lunastanut. Minä<br />
olen sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet minun. Vaikka vuoret järkkyisivät<br />
ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky<br />
eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.<br />
SEURAKUNTA: Aamen.<br />
LIITE 6<br />
Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peuran saarna Kauhajoen<br />
kirkossa muistojumalanpalveluksessa 28.9.2008<br />
Kristuksen valo loistaa yhä lakeuksilla<br />
Pohjalainen suru<br />
Suru on laskeutunut lakeuksille ja tunkeutunut voimalla sisimpäämme.<br />
Kauhajoella ja koko maakunnassa eletään ahdistuksen<br />
täyttämää hiljaista viikkoa. Pohjalainen tuntee rajansa ja kunnioittaa<br />
Isompaansa. On tullut aika taipua ja nöyrtyä. Hiljaista ja vähäeleistä<br />
– sellaista on surumme laadultaan.<br />
Lohdutusta olemme etsineet kokoontumalla yhteen. On parempi<br />
olla yhdessä kuin yksin, vaikka sanottavaa on vähän. Huolimatta<br />
puheen vähäisyydestä, sydämemme huutaa ahdistusta Jumalan<br />
puoleen. Sille on tilaa Kauhajoen avarassa kirkossa. Se avautuu<br />
maasta ylös, taivasta kohti.<br />
Meitä lohduttaa tieto, että suru on yhteistä – se koskettaa koko<br />
kansakuntaa. Lähempää ja kaukaa tulleet myötätunnon ilmaukset<br />
ovat auttaneet jaksamaan tähän hetkeen. Tiedämme, että sisarkirkoissa<br />
ja yhteistyökirkoissa on rukoiltu onnettomuudessa<br />
menehtyneiden nuorten ja heidän opettajansa, uhrien perheiden,<br />
koulujen väen ja maakunnan asukkaiden puolesta. Rukoukset ovat<br />
kantaneet. Huomisen murheen aika on vasta huomenna.<br />
Suomalaisten taakka<br />
Suomalaisen yhteiskunnan harteille on asetettu kuluvalla viikolla<br />
raskas taakka. Sen kantaminen kysyy voimia. On vakavan itsetutkistelun<br />
aika. On rohjettava kysyä, miksi meillä Suomessa kaikki<br />
ei ole hyvin. Tulisiko meidän tehdä jotain aivan toisin? Millaista<br />
yhteiskuntaa olemme rakentaneet? Mitkä arvot ovat ohjanneet<br />
meitä?<br />
Ahdistuksen kasvaessa ihminen pyrkii löytämään ulospääsyn, ja<br />
mieluiten helposti ja nopeasti. Syyllisten etsiminen ja osoittaminen<br />
eivät kuitenkaan auta. Mahdolliset laiminlyönnit on toki selvitettävä.<br />
Lainsäädäntöä voidaan ja sitä pitää uudistaa. Henkistä ja<br />
aineellista apua tarvitaan kauan, jotta ihmiset voivat selviytyä ja<br />
jatkaa elämäänsä. Silti on mentävä myös omaan itseen, ja syvemmälle,<br />
perimmäisten kysymysten äärelle. Itsetutkistelun alta ei kukaan<br />
saisi nyt väistyä.<br />
188 189
Sokeat ja näkevä<br />
Päivän evankeliumi kertoo sokeista ja näkevistä. Jeesus on parantanut<br />
miehen, joka on ollut sokea koko elämän ajan. Ihmeteko raivostutti<br />
fariseukset. He halusivat kiistää tapahtuneen. He yrittivät<br />
osoittaa, että ihmeen tekijä, Jeesus, on henkilönä kyseenalainen,<br />
syntinen. Sen vuoksi ihmeteko ei voinut olla tosi, hyvä eikä oikea.<br />
Kun autettu ei taipunut, hän sai kuulla kunniansa.<br />
Miehen vastaukset fariseuksille olivat vakuuttavia. ”Onko hän syntinen,<br />
sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea,<br />
nyt näen.” Kysymykseen, kuinka ihme oli tapahtunut, hän vastasi:<br />
”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet.” Miehen<br />
vastaukset eivät kelvanneet, ja niin hänet heitettiin ulos joukosta.<br />
Kertomus saa meidät kysymään, kuka on sokea ja kuka on näkevä.<br />
Fariseukset olivat voineet tehdä havaintoja omin silmin koko<br />
elämänsä ajan. Heillä oli tietoa, ja he olivat oppineita. Silti he eivät<br />
uskoneet näkemäänsä ja kuulemaansa. Mies puolestaan oli ollut<br />
sokea elämänsä alkuhetkestä. Vasta Jeesuksen kohtaamisen jälkeen<br />
näkevien maailma avautui hänelle.<br />
Lasten ja nuorten hätä<br />
Viime päivinä on puhuttu lasten ja nuorten hädästä. Viesti on ollut<br />
varsin yksinkertainen: ”vanhemmat ja kaikki te muut aikuiset, olkaa<br />
lasten kanssa, antakaa aikaanne ja puhukaa heidän kanssaan.”<br />
Läsnäoloa on tarvittu kuluneen viikon iltoina. Viestin tarkoitus<br />
ulottuu silti pidemmälle: se on aikuisille osoitettu pysyvä kehotus<br />
tarkistaa omaa elämäntapaa ja päivittäisiä arvovalintoja. Lasten hyvän<br />
elämän vuoksi on luovuttava jostain liikaa aikaa vievästä. Sen<br />
sijasta on keskityttävä tavalliseen arkeen.<br />
Kauhajoen murheelliset tapahtumat osoittavat vääjäämättömästi<br />
elämänkatsomuksen, arvojen ja 10 käskyn merkityksen. Juuri tällä<br />
kohtaa on uskallettava kysyä, olemmeko sittenkin olleet sokeita.<br />
Olemme iloinneet koululaisten hyvistä oppimistuloksista kansainvälisissä<br />
vertailuissa. Vähemmälle on sen sijaan jäänyt huomio, että<br />
lastemme kyvyt muodostaa katsomuksia, ovat heikommat. Fakta<br />
ja tieto hallitaan – arvojen ja vakaumuksen muodostaminen paljon<br />
huonommin. Ne on jätetty yksityisyyden piiriin. Niistä ei pitäisi<br />
puhua eikä niihin varsinkaan pitäisi puuttua.<br />
Elämän oikean ja väärän opettelu alkaa kotona lähimmissä ihmissuhteissa.<br />
Arvot opitaan, kun tehdään elämän pieniä ja suuria valintoja<br />
arjessa. Kauhajokelaistyttö kiteytti asian tv-haastattelussa<br />
tähän tapaan viime viikolla: ”äiti sanoi, että nyt pitää olla toisille<br />
ystävällinen. Voi antaa vaikka nenäliinan.”<br />
Vanhemmuuteen kuuluu keskustelu lasten kanssa. Aikuisten tehtävä<br />
on tarjota aineksia ja rakkautta elämää ylläpitävien arvojen<br />
muodostamiseen. Se ajatus, että lapsemme valitsisivat arvonsa<br />
yksin, vapaasti ja ilman vuorovaikutusta toisiin, on harhaanjohtava<br />
kuvitelma. Jos välittää lapsesta, ei jätä häntä yksin keskustelemaan<br />
tietokoneen kanssa. Jos välittää, ei lyö lasta eikä salli hänenkään<br />
lyövän. Jos välittää, hyväksyy lapsen sellaisena kuin hän on ja kannustaa<br />
häntä selviytymään muutoin kuin kyynärpäitä käyttäen. Jos<br />
välittää, opettaa lapselle viidennen käskyn merkityksen ja sanoo<br />
kaikelle väkivallalle: se on väärin.<br />
Olemmeko me aikuiset siis olleet sokeita? Entä, jos lasten ja nuorten<br />
hätä johtuukin meidän aikuisten ja yhteisöjemme vastuun<br />
ohuudesta ja välinpitämättömyydestä. Tätä keskustelua on suomalaisten<br />
nyt käytävä. Muutokseen tarvitaan koko kansa, jokainen<br />
suomalainen.<br />
190 191
Kun surun ja ahdistuksen sokaisemat alkavat nähdä<br />
Kun suru ja tuska käyvät oikein kovasti päälle, ihmisen on vaikea<br />
nähdä eteenpäin. Siitä huolimatta surun täyttämässä sydämessä<br />
elää kaipaus. Ihminen toivoo, että Jumala ei hylkäisi ja että vielä<br />
kerran näkisi menetetyn rakkaansa. Pienikin pilkahdus valoa helpottaisi<br />
ahdistusta hetkeksi.<br />
Kertomuksen miehen kohtalo lohduttakoon meitä tänään. Hän oli<br />
ollut sokeuden painama koko elämänsä. Tuskinpa hän edes osasi<br />
odottaa muutosta tai kaivata näkemisen mahdollisuutta. Raamatun<br />
mukaan Jeesus kuitenkin huomasi tien sivussa olleen sokean ja<br />
meni hänen luokseen.<br />
Pimeyden keskellä Kristus näkee meidät surun, pelkojen, syyllisyyden<br />
ja ahdistuksen sokaisemat. Hän tulee nytkin luoksemme,<br />
kerran jos toisenkin, ja tuo mukanaan valon. Kristus on yhä vielä<br />
pimeän ja lohduttoman maailmamme valo.<br />
Ja kun Kristus tulee vierellemme, alamme vähä vähältä nähdä<br />
oman tilamme ja meitä tarvitsevan lähimmäisen. Vielä on pimeää,<br />
voimme silti jo nyt kuulla Kristuksen äänen. Hänen sanansa ovat<br />
armolliset ja anteeksiantavat. ”Olen tässä ja puhun kanssasi. Katso<br />
minuun, olen kärsinyt ihmisten puolesta ja murtanut kuoleman vallan”,<br />
hän vakuuttaa meille surun sokaisemille. Näin Kristuksen sanat<br />
ja lupaukset avaavat pimeydestä uuden näkymän tulevaisuuteen.<br />
Heikko uskoni saa voimaa ja kristityn toivo lujan kiintopisteen.<br />
Kristuksen ristin valo loistaa yhä näillekin lakeuksille. Aamen.<br />
LIITE 7<br />
Kauhajoen kirkkoherran kirjoitus Kauhajoen kunnallissanomissa<br />
koulusurmien ensimmäisen vuosipäivän alla syyskuussa<br />
2009<br />
TERVETULOA SURUN JA TOIVON ILTAKIRKKOON<br />
Vuosi on kohta kulunut paikkakuntaamme, maakuntaamme ja kansakuntaamme<br />
syvästi koskettaneesta tapahtumasta. Surun ja toivon<br />
tietä on vuoden mittaan kuljettu monenlaisin askelin. Joku<br />
aavistelee olevansa vasta aivan alussa. Toinen tuntee taivaltaneensa<br />
jo pitkälle. Kolmas kokee kulkeneensa välillä eteenpäin, välillä<br />
taaksepäin. Monet ovat auttaneet ensi askeleissa, mutta monet tulevat<br />
askeltamaan surun ja toivon tiellä vielä kauan, kenties koko<br />
loppuelämänsä.<br />
Surun ja toivon tiellä on hyvä olla yhteisiä levähdyspaikkoja, joissa<br />
pysähdytään jakamaan surua ja ammentamaan toivoa. Siksi Kauhajoella<br />
järjestetään koulusurmien vuosipäivänä (ke 23.9.2009)<br />
surun ja toivon iltakirkko klo 19.00 alkaen. Iltakirkkoa ovat olleet<br />
valmistelemassa monet yhteisöt: Kauhajoen seurakunta, Kauhajoen<br />
kaupunki, Lapuan hiippakunta, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä,<br />
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin Kauhajoki-hanke sekä<br />
Kirkon Kauhajoki -hanke.<br />
Iltakirkossa puhutaan, lauletaan ja rukoillaan. Lyhyitä puheenvuoroja<br />
käyttävät eri yhteisöjen edustajat: kirkkoherra Jouko Ala-<br />
Prinkkilä, opinto-ohjaaja Virpi Antila, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja<br />
Lasse Hautala, peruspalveluministeri Paula Risikko ja<br />
piispa Simo Peura. Musiikista vastaavat gospelmuusikot Jaakko<br />
192 193
Löytty ja Pekka Simojoki, seurakuntamme kanttorit Helena Ala-<br />
Prinkkilä, Sirkku Ratus ja Ritva Vuollet sekä opiskelija Emilia Vuorenmaa.<br />
Rukoushetkeä vietetään rovasti Antti Ala-Oppaan ja pastori<br />
Markku Orsilan johdolla.<br />
Kirkkoon on vapaa pääsy, mutta kuvaaminen on rajoitettu urkuparvella<br />
tapahtuvaksi. Tilaisuuden jälkeen kirkkovierailla on mahdollisuus<br />
jäädä kirkkoon keskustelemaan ja saamaan sielunhoitoa.<br />
Kaikkien yhteistyötahojen puolesta toivotan teidät lämpimästi tervetulleiksi<br />
Kauhajoen kirkkoon.<br />
LIITE 8<br />
Jouko Ala-Prinkkilä<br />
Kauhajoen seurakunnan kirkkoherra<br />
Jaakko Löytyn uusi laulu, jonka hän sanoitti käytyään ensimmäisenä<br />
vuosipäivänä Kauhajoella 23.9.2009.<br />
KALLIS HUNAJAN PISARA II<br />
(Herra Jeesus, soi virtemme vielä)<br />
1. Herra Jeesus, soi virtemme vielä,<br />
vaikka luulimme sen vaienneen.<br />
Ilo sammui ja suruksi muuttui,<br />
anna lääkettä kaipaukseen.<br />
Kallis hunajan pisara,<br />
Jeesus, meillekin vuodata;<br />
kallis hunajan pisara,<br />
virvoittava, niin ihana.<br />
2. Herra Jeesus, suo armosta nähdä<br />
edes pienenkin vilauksen.<br />
Emme ihmettä odota suurta,<br />
riittää aavistus ikuisuuden.<br />
Kallis hunajan pisara…<br />
3. Herra Jeesus, nyt muistuta meitä,<br />
että yhteinen on tämä tie.<br />
Toivon rippeitä eteesi tuomme,<br />
usko hauraskin perille vie.<br />
Kallis hunajan pisara…<br />
4. Mitä synkempi yö meitä piinaa,<br />
sitä kirkkaampi ristisi on.<br />
Siitä suunnan me matkalle saamme,<br />
siinä lohtumme sammumaton.<br />
Kallis hunajan pisara…<br />
LIITE 9<br />
J. Löytty 2009<br />
Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peuran puhe Kauhajoen tapahtumien<br />
muistopäivänä Kauhajoen kirkossa 23.9.2009<br />
SURUN JA TOIVON VUOSI<br />
”Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen”. (Ps. 55:23)<br />
Kauhajoen kirkon valaistu risti julistaa toivon sanomaa joka päivä.<br />
Risti näkyy sitä kirkkaammin, mitä pimeämpiä päivät ovat. Merkillisellä<br />
tavalla valo tarvitsee taustakseen pimeyden.<br />
194 195
Tänä iltana ajatuksemme ovat palanneet surullisen päivän tapahtumiin<br />
vuoden taa. Moni meistä on palauttanut mieliinsä, mitä tuolloin<br />
ajatteli ja tunsi tai mitä tuli sanotuksi tai kuulluksi.<br />
Viime päivinä olen kysellyt ja miettinyt, millä tavoin tapahtumat<br />
muuttivat suomalaisten elämää. Jäikö niistä joitain pysyviä jälkiä?<br />
Useimpien kohdalla elämä palasi arkiseen rytmiinsä. Kouluissa työ<br />
jatkui ja turvallisuuden tunne kasvoi. Hyvä niin. Pian lehtien otsikot<br />
jo kertoivat uusista päivänpolttavista asioista. Kirkon ja yhteiskunnan<br />
Kauhajoki-hankkeet käynnistyivät. Siellä missä särkyi<br />
eniten, on kuitenkin eletty hiljaa päivä kerrallaan.<br />
Eniten mietin mielessäni, mitä olemme kuluneen vuoden aikana<br />
tehneet lasten hyväksi. Kauhajoen tapahtumia seuranneina viikkoina<br />
monet puhuivat lasten ja asenteiden muutoksen puolesta.<br />
Olemmeko me aikuiset siis antaneet kuluneena vuonna enemmän<br />
omasta ajastamme lapsille ja nuorille. Olemmeko käyneet kotona<br />
arkista ja jatkuvasti tarpeellista keskustelua siitä, mikä on oikein ja<br />
mikä väärin. Entä olemmeko puuttuneet siihen, jos omaa tai toisen<br />
lasta on kiusattu. Vai onko välinpitämättömyys jälleen vallannut<br />
takaisin noina päivinä menettämänsä tilan. – Näihin kysymyksiin<br />
jokaisen meistä on annettava oma vastaus. Ehkäpä parannuksen<br />
tekomme on vielä kesken. On jälleen suunnan tarkistamisen aika.<br />
Kauhajoella menehtyneiden perheissä, lähipiirissä ja ystäväjoukossa<br />
kulunut vuosi on ollut kovin toisenlainen kuin kaikki aiemmat.<br />
Surusta on tullut vieras, joka on alkanut kulkea yhtä matkaa surijan<br />
kanssa. Surusta on tullut matkakumppani, ja se on ottanut sille sopivan<br />
paikan elämässä.<br />
Mutta on surevalla mukanaan matkalla muutakin kuin vain suru.<br />
Kun menettää läheisensä, tämä maailmaa käy jotenkin vieraaksi.<br />
Oivaltaa, ettei se enää kykene antamaan kaikkea, mitä ihminen<br />
tarvitsee. Tätä maailmaa alkaa katsella toisin silmin. Huomaamatta<br />
tähyää kauemmas, maailmaan, joka on edessä ja päämääränä.<br />
Iän karttuessa kristityn vaellusta sävyttää yhä useammin jälleennäkemisen<br />
kaipuu ja ikävä. Muutama ilta sitten katselin ohjelmaa<br />
iäkkäästä miehestä. Hän tapasi 50 erillään eletyn vuoden jälkeen<br />
kasvattisisaruksensa. Miehen kokemuksen järisyttävyys ja kiitollisuus<br />
kertoivat jotain siitä, mitä se on, kun kerran jälleen kohtaa<br />
kuoleman viemät rakkaansa. Kristittyinä elämme tässä odotuksessa.<br />
Odotuksellamme on erityinen nimi. Se on toivo. Sen varassa<br />
jaksaa. Surun ja kaipauksen keskellä vaeltavalle tärkein matkakumppani<br />
on toivo.<br />
Ja sitten on olemassa vielä lupaus; se, että Hän pitää sinusta huolen.<br />
Hänen nimensä on Kristus Jeesus. Lupauksensa mukaan Kristus on<br />
läsnä surun keskellä. Hengellään hän ylläpitää toivoamme. Läsnäolollaan<br />
hän kannattelee meitä ja taakkaamme niin, että jaksamme<br />
päivän matkan kerrallaan.<br />
Kauhajoen kirkon risti on valaistu. Se julistaa toivon sanomaa joka<br />
päivä. Ristin valo näkyy sitä kirkkaammin, mitä pimeämpi päivä<br />
on. ”Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen”.<br />
196 197
LIITE 10<br />
Kirkon Kauhajoki- hankkeen tervehdys Kauhajoen oppilaitoksen<br />
täyttäessä 90 vuotta 8.10.2010<br />
Tässä koulussa on tunnettu väkevästi nuorten äänet ja kansakunnan<br />
taistelujen vaiheet. Ennen ja nyt taas viime vuosina tämä koulu<br />
on saanut tuntea mitä on suru ja kyyneleet. Sitten on paljon aivan<br />
toisenlaisia vaiheita. On ollut halua kasvaa ja kasvattaa. On ollut<br />
tahtoa palvella. Tämä on ehkä ihmisen tehtävistä suurin. Jakaa sitä<br />
hyvää ympärille, mitä on lahjaksi Luojalta saatu. Tässä työssä tämä<br />
koulu on ollut luja ja uskollinen. Tässä työssä on toivo ja tulevaisuus.<br />
Kerran kuului arjen ahdingoissa elävälle kansalle tämä lupaus:<br />
”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun<br />
ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille<br />
tulevaisuuden ja toivon.” Jer 29:10<br />
Kirkon Kauhajoki-hankkeen työntekijöinä olemme kiitollisia siitä<br />
lämpimästä tavasta, jolla koulun työyhteisö on ottanut meidät vastaan.<br />
On ollut hyvin merkityksellistä elää yhdessä kahta viimeksi<br />
kulunutta vuotta. Päivät ovat olleet täynnä elämää, surua, iloa ja<br />
toivoa!<br />
Luojan varjelusta ja johdatusta tuleviin päiviin ja riemullista juhlapäivää<br />
90 vuotta täyttävälle Kauhajoen ravitsemis- ja talousalan<br />
sekä hoivan ja huolenpidon opetukselle!<br />
Lapuan hiippakunta ja Kirkon Kauhajoki-hanke<br />
LIITE 11<br />
Seminaarit, koulutukset ja neuvottelupäivät joihin hankkeesta<br />
on osallistuttu :<br />
12.2.2009 Safety at School – kutsuseminaari Helsingissä. FBI:n<br />
erityisneuvonantaja Mary Ellen O’Toole puhui koulujen turvallisuutta<br />
käsittelevässä seminaarissa.<br />
25.3.2009 KLNN, (kirkon lapsi- ja nuorisotyön) neuvottelukokous<br />
24.–26.3.09. Seinäjoki.<br />
11.12.2009 Turvallisuushankkeiden päätösseminaari, Finlandia<br />
talo<br />
18.–19.1.2010 Traumakoulutus. Professori Victoria M. Follette.<br />
Nevadan yliopisto. Osa Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ja Suomen<br />
Käyttäytymistieteellisen tutkimuslaitos Oy:n yhteistyössä Jyväskylän<br />
yliopiston psykologian laitoksen kanssa järjestämää traumakoulutusta,<br />
tammikuu 2010-lokakuu 2010<br />
16.–17.2.2010 Tuomiokapitulien kriisi- ja suuronnettomuuskoulutus,<br />
Pelastusopisto, Kuopio.<br />
17.3.2010 Ensimmäinen valtakunnallinen kirkon henkisen<br />
huollon ja kriisityön päivä. kirkkohallitus, Helsinki.<br />
29.4.2010 Tavoitteena oppilaan hyvä elämä, Sosiaalinen oppimisympäristö<br />
ja sen merkitys -koulutusseminaari, Laukaa.<br />
198 199
8.9.2010 Lapuan hiippakunnan seurakuntatyön johtamisen<br />
päivät 7.–9.9.2010. Torstaina 8.9 HeHu kehitystyön esittely. Haapaniemi,<br />
Kuortane.<br />
9.–10.6.2010 Turvallinen huominen? Suurten kaupunkien turvallisuusseminaari,<br />
Vaasan yliopisto, Järjestäjät: Sisäasianministeriö,<br />
rikoksentorjuntaneuvosto, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto<br />
ja Vaasan kaupunki.<br />
25.10.2010 Kauhajoki-hankkeen päätösseminaari. Medi-Westin<br />
auditorio, Seinäjoki.<br />
19.11.2010 Lapuan hiippakunnan henkisen huollon (HeHu) ja<br />
kriisityön päivä. Haapaniemi, Kuortane.<br />
Kirjallisuus:<br />
Tähän on koottu kirjallisuutta jota on hankittu tai tuotu hanketyöntekijöille<br />
luettavaksi työn aikana. Osa on ollut helpottavaa, osa raskasta<br />
luettavaa. Tämä lista ei ole kannanotto tai lukusuositus, vaan<br />
sen syntyminen on ollut satunnaista. Kaikki on kuitenkin koulusurmiin<br />
tai jälkihoitotyöhön liittyvää aineistoa.<br />
Esitutkintapöytäkirja 2400/R/350/08 ja valokuvaliite. Keskusrikospoliisi<br />
cd-r levy. Julkinen versio.<br />
Geels, Antoon & Wikström, Owe, Uskonnollinen ihminen – Johdatus<br />
uskontopsykologiaan, Kariston kirjapaino Oy, Hämeenlinna<br />
2009<br />
Hakala, Salli, Koulusurmat verkostoyhteiskunnassa, Analyysi Jokelan<br />
ja Kauhajoen kriisien viestinnästä. Viestinnän tutkimuskeskus<br />
CRC, Helsingin yliopisto, Viestinnän laitoksen tutkimusraportteja<br />
2/2009<br />
Kauhajoen ampumissurmille altistuneiden opiskelijoiden selviytyminen,<br />
tuki ja hoito. Kahden vuoden prospektiivisen seurantatutkimuksen<br />
väliraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.<br />
Raportti 44/2009. Henna Haravuori, Laura Suomalainen, Tuija<br />
Turunen, Janne Helin, Noora Berg, Kalle Murtonen, Kristi Kajak,<br />
Olli Kiviruusu, Mauri Marttunen. Yliopistopaino. Helsinki<br />
2009.<br />
Kauhajoen jälkipaini. Nuorisotutkijoiden ja ammattilaisten puheenvuoroja.<br />
(toim.) Tommi Hoikkala ja Leena Suurpää. Nuorisotutkimusverkoston<br />
verkkojulkaisusarja. Verkkojulkaisuja 25.<br />
Kauhajoen koulusurmat 23.9.2008 – Tutkintalautakunnan raportti,<br />
Oikeusministeriö, Selvityksiä ja ohjeita 11/2010, Multiprint<br />
Oy, Helsinki 2010<br />
Kauhajoen koulusurmat mediassa, Raittila, Pentti & Haara, Paula &<br />
Kangasluoma, Laura & Koljonen, Kari & Kumpu, Ville & Väliver-<br />
200 201
onen, Jari, Tampereen yliopisto, Tiedotusopin laitos, Journalismin<br />
tutkimusyksikkö, Julkaisuja Sarja A 111/2009<br />
Kauhajoen seurakunnan tapahtumakooste, moniste, Kauhajoen<br />
seurakunta<br />
Kirkko ja koulu yhdessä, Kirkon ja koulun yhteistyön lähtökohtia,<br />
perusteita ja toimintatapoja. Koostanut Markku Holma, Kirkon<br />
kasvatus ja nuorisotyön kirjanen, Kirkkohallitus 2009<br />
Koivunen, Kristiina, Taiteilijatreffit sota-alueella, Vahvaksi sijaistraumatisoitumisen<br />
jälkeen. Otavan kirjapaino Oy, Keuruu 2009<br />
Korkeakoulujen turvallisuuskäsikirja. Vakavien henkilöriskien hallinta.<br />
Laurean ammattikorkeakoulun julkaisusarja C 14. Juha<br />
Kreus, Nina Pelkonen, Tiina Ranta, Tuomas Turunen, Jouni Viitanen,<br />
Jari Vuoripuro. Edita Prima Oy. Helsinki 2010<br />
Koskela, Hille, Pelkokierre – Pelon politiikka, turvamarkkinat ja<br />
kamppailu kaupunkitilasta, Esa Print Oy, Tampere 2009<br />
Koulusurmat. Yhteiskunnalliset ja psykologiset taustat ja ehkäisy.<br />
Raija-Leena Punamäki, Kirsi Tirri, Petri Nokelainen, Mauri<br />
Marttunen. Suomalaisen tiedeakatemian kannanottoja 2/2011.<br />
Vammalan kirjapaino Oy, 2011.<br />
Kriisityön käsikirja, Käytännön opastusta kriisin kohdatessa. Toim.<br />
Carita Pohjolan -Pirhonen, Kirsti Poutiainen ja Helena Samulin.<br />
Kirjapaja. Hämeenlinna 2007.<br />
Käypä hoito-suositus. Traumaperäiset stressireaktiot ja –häiriöt.<br />
Suomalaisen lääkäriseura Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys<br />
ry:n asettama työryhmä, 2009.<br />
Lauerma, Hannu, Pahuuden anatomia. Pahuus, hulluus ja poikkeavuus.<br />
Edita. WS Bookwell, Porvoo 2009<br />
Levine, Peter A. & Frederick Ann, Kun tiikeri herää – Trauma ja<br />
toipuminen, Ouluprint 2008<br />
Muistikuvia 00-luvusta. Olli Sinivaara (toim.) Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura<br />
Julkaisuja 104. Yliopistopaino,<br />
Helsinki 2010.<br />
Poliisit ja papit tsunamityössä, Toim. Aalto, Kirsti & Hautala, Jorma<br />
& Rantsi, Niko, Suomen ev.-lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja<br />
2006:5, Hakapaino Oy, Helsinki 2006<br />
Pänkälä, Martti, Taidolla ja sydämellä Kauhajoella – Kotitalouskoulusta<br />
korkeakouluun 1920–2010. SeAMK Liiketoiminta, ravitsemisala,<br />
Kauhajoki Koulutuskeskus Sedu, Art-Print Oy, Kauhajoki<br />
2010<br />
Rothschild, Babette & L.Rand, Marjorie, Apua auttajalle – Myötätuntouupumuksen<br />
ja sijaistraumatisoitumisen psykofysiologia,<br />
Kalevaprint Oy, Oulu 2010<br />
Sana plus lehti 4/27.1.2011, Myyrmannin pommin jälkeen, Armas<br />
Gerdtin haastattelu, teksti Janne Villa<br />
Sauri, Pekka, ”Mihin käsiaseita tarvitaan?” Helsingin Sanomien sunnuntaidebatti<br />
kirjoitus 7.3.2010.<br />
Shriver, Lionel, Poikani Kevin, WS Bookwell, Juva 2008<br />
Sosiologia 4/2010, Jokelan ja Kauhajoen asukkaiden arvioit koulusurmien<br />
yhteiskunnallisista syistä. Lindström Kauri, Nurmi<br />
Johanna, Oksanen Atte & Räsänen Pekka.<br />
Tampereen yliopiston turvallisuusohjeistus 2008–2011. Tampereen<br />
yliopisto 2008, Tampereen yliopistopaino – Juvenes Print,<br />
Tampere 2008.<br />
Traumaattisten tilanteiden PSYKOSOSIAALINEN TUKI JA PALVE-<br />
LUT – Opas kunnille ja kuntayhtymille, Sosiaali- ja terveysministeriön<br />
julkaisuja 2009:16, Helsinki 2009<br />
Traumaattisten tilanteiden PSYKOSOSIAALINEN TUKI JA PALVE-<br />
LUT –Työryhmän muistio. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä<br />
2009:41, Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki 2009.<br />
Turva Jumalassa – lasten suruhartaus materiaali. www.evl.fi<br />
202 203
Change language