EMERGENTTI, ENEMMÄN VAI VÄHEMMÄN? Erään filosofisen ...

o. Risto Koivula ilmoittautuu vahvan emergenssin kannattajaksi, mutta hän muuttaisi lauseen
”Korkeamman tason kuvaukset poimivat todellisuudesta ominaisuuksia joita alemmilta tasoilta ei
löydy” pragmaatiseen muotoon ”ei löydetä”: ”Mehän emme tiedä, millaisten analogioiden avulla,
millaista logiikkaa ja millaista integraalin määritelmää käyttäen ne kuvaukset tapahtuvat sitten,
kun nämä nykyisten havainto- ja kuvausmenetelmiemme ulkopuolella olevat ilmiöt ovat lopulta
tulleet teknologisten ja siten myös kokeellisten käytäntöjemme piiriin, tai pikemminkin
viimemainitut nousseet niiden kuvaamisen vaatimalle tasolle”. 34 Ontologinen emergenssi näyttäisi
tällä muutoksella muuttuvan Koivulalla episteemiseksi.
Koivulalla on kuitenkin oma tapansa pitää kiinni vahvasta emergenssistä. Hän katsoo, että
kokonaisuuksilla on aivan omanlaisia, tasojen välisiä vuorovaikutuksia. Esimerkiksi
selluloosamolekyylissä olevan hiiliatomin. sijainti, atomin suhteet molekyylin muihin osiin,
"heijastuu" varmasti jollakin tavalla tämän atomin elektronien todennäköisyyksissä tietyssä aikaavaruuden
alueessa.”. Näitä Koivula kutsuu ohimeneviksi, tilannekohtaisiksi objektiivisiksi
piirteiksi. Tällaiset piirteet ovat syntyneet siten, että ne ovat aikanaan maailmankaikkeuden
alkuaikoina olleet eräällä tavalla olemassa epäolennaisina mahdollisuuksina (jotka eivät toteudu)
olemassa, mutta ne eivät olleet silloin lainalaisia, tietyssä kokonaisuudessa yleisiä (aina
ilmeneviä), olennaisia (sen kokonaisuuden kehitykselle) ja välttämättömiä.”. Tällä tavoin Koivula
näkee emergenssin paitsi objektiivisena asiana, myös tuloksena luonnonlakien evoloitumisesta.
4. Muita puheenvuoroja
Otan vielä lyhyesti parista esityksestä poimintoja, jotka tässä ekskursiossa ovat tarttuneet mukaan
silmiinpistävinä ja tärkeän tuntuisina. Nämä kirjoitukset eivät ole suorassa johdonmukaisessa
yhteydessä edelliseen keskusteluun, ajallisesti tai muuten:
p. Artikkelissa ”Onko tietoisuus elimistön organisaatiotaso?” Olli Lagerspetz kritisoi niitä keinoja
joilla pyritään kognitiotieteessä tietoisuus liittämään osaksi luonnonjärjestelmää. 35 Tätä pyrkimystä
hän pitää sinänsä oikeutettuna ja antikartesiolaisena; ongelmallinen tilanne syntyy kuitenkin kun
tämän lähestymistavan toteuttamisessa säilytetään edelleen kartesiolainen perinne, joka pitää
”'tietoisuutta' ikäänkuin omana, tietoisen olennon sisäpuolisena todellisuuden osanaan, joka tosin
eri tavoin heijastelee ulkoista ympäristöä.”.
Lagerspetz toteaa miten esimerkiksi Searlen tapaan sielullisten tapahtumien kuvauksessa voidaan
”erottaa ainakin kolme tasoa: elimistön (tai aivojen) fysiologinen taso, käyttäytymisen taso ja
kolmantena subjektiivisen kokemuksen taso eli varsinainen tietoisuus, jonne … laadulliset
tietoisuudentilat sijoittuisivat” Ongelma on näiden tasojen yhdistäminen, ja polttopisteeseen
joutuvat tietoisuuden laadulliset ominaisuudet eli kvaliat.
Muun muassa Searlen edustama emergentti materialismi jättäisi viimeksimainitun tason
eräänlaiseksi tietoisuuden ”linnakkeeksi”, joka olisi esimerkiksi hermostollisten prosessien
kuvauksiin palautumaton; toisaalta se olisi ymmärrettävä ”kuitenkin nimenomaan luonnossa
vaikuttavien aineellisten lainalaisuuksien luonnolliseksi ilmentymäksi”… ”Jäljelle jäisi 'enää'
kysymys, miten tietoisuuden ankkuroitumissuhde fysiologisiin prosesseihin on ymmärrettävä”
kuvailee Lagerspetz.
34 Emergenssi merkitsee, että luonnonlait evoluoituvat Risto Koivula, TT 7/99
35 Lagerspetz, Olli: Onko tietoisuus elimistön organisaatiotaso? Niin & Näin 1/99.
http://www.netn.fi/199/netn_199_lager.html
17