kaamos #1 2005 - Viipaleita

MATTI RIEKKI MATTI RIEKKI
Jos Matti Riekki on jollekulle tuntematon nimi, ei Suomen metalliskenekään ole tällöin varmasti
tullut tutuksi. Raahelaislähtöinen metallikarpaasi on noussut yhdeksi huomattavammista
suomalaisen metallimedian toimijoista.
MIES INFERNAALISEN
metallimedian keskipisteessä
Teksti: Tero Lassila
Kuva: Matti Riekki
Lupsakka ja sympaattinen Matti Riekki
on jälleen yksi hyvä esimerkki siitä,
etteivät metallimusiikkimiehet ole
oikeasti niin synkkiä, kuten musiikin itsensä
sanoma antaa ymmärtää. Työnsä puolesta
metalli näyttelee entistäkin suurempaa roolia
Riekin elämässä. Riekin työsarka kasvoi
tänä vuonna hänen ottaessaan vastaan metallimusiikkilehti
Infernon päätoimittajan
pestin. Lisäksi hän toimittaa Ylex-radiokanavan
Metalliliitto-makasiiniohjelmaa vuoroviikoin
Klaus Flamingin kanssa.
Ammatiksi laajentunut harrastus lähti
Riekin tapauksessa aikoinaan liikkeelle tuttujen
kasariheviklassikoiden iskiessä kovaa
takaraivoon, ja sillä tiellä mies on edelleen.
Metalli vei miehen jo ala-asteen
kolmannella luokalla, kun vastaan
tulivat Iron Maidenin ja Kissin
kaltaiset bändit. Samoihin aikoihin
myös mm. Black Sabbath,
Deep Purple ja Led Zeppelin saivat
tilaa soittimessa.
– Kaverin isoveljeltä löytyi kovia
levyjä, ja yksi Ruotsista muuttanut
jamppa toi mukanaan sen
Kissin. Tuohan oli vielä aikaa
ennen sitä suurta Kiss-räjähdystä.
Stone, Metallica, Anthrax ja
muutamat muut speed/thrashbändit
jylläsivät ihan saakelisti
80-luvulla. Kaikkein ärjyimmän
metallin pariin olen eksynyt oikeastaan
vasta myöhemmällä iällä.
Summaten voin sanoa, että olen
musiikin suhteen oikeasti kaikkiruokainen.
– Vuonna 2005 julkaistuista levyistä
ainakin Napalm Deathin, Opethin
ja Gorefestin kiekot ansaitsevat
runsaat maininnat. Tällä hetkellä
tunteita tosin niittää uusi Depeche
Mode.
RUMBA JOHTI ALALLE
Vuosien varrella Riekki on vaikuttanut monella
taholla suomalaisessa musiikkimaailmassa.
Toimittajan rooli rockin ajankohtaislehti
Rumbassa ja sen tytärlehden Hamaran
päätoimittajan pesti vaihtuivat tänä vuonna
Infernon päätoimittajan rooliin. Toimittajan
uralle Riekki päätyi oman kiinnostuksen
kautta, ja hänen koulutustaustakin on varsin
pätevä.
– No, pölähdin lukion jälkeen Haapaveden
Opiston viestintälinjalle, missä sitten opiskeltiin
sekä radio- että lehtityötä. Erikoistuin
radioon, vaikka kumpikin tuntui omalta. Sinänsä
hauskaa, että nyt saa tehdä kumpaakin.
Sen jälkeen täräytin ”akkain perässä”
Vaasaan, ja sieltä parin toimettoman vuoden
jälkeen Tampereelle. Siellä pääsin ”pystymetsästä”
paikallisen nuorten mediapajan
ohjaajaksi. Startti näille hommille oli siinä.
– Kirjoittelin sitten pajan lehteen levyarvosteluita,
ja ajattelin eräänä päivänä, että
pistänpä piruuttani noita nipun Rumbaan.
Vuosi taisi olla 1998. No, ei mennyt kuin
päivä, niin silloinen päätoimittaja Virve Valli
soittaa, että olisi avustajan hommia, menepäs
tekemään livearviota siitä ja siitä. Minähän
olin ihan äimänä. Eikä mennyt kauan,
kun tein ekan rokkihaastiksen – ex-Life Of
Agony Keith Caputon kanssa! Pian kirjoittelinkin
lehteen aika urakalla, laidasta laitaan.
– Metalliselle laidalle ajauduin oikeastaan
hiljalleen ja tavallaan vahingossa.
Johanna Kiiski oli lopettamassa
hommiaan Rumbassa, ja kun meikäläinen
oli vääntänyt raskastakin
sarjaa, menin sinne sitten paikkaamaan.
Vähitellen aloin tehdä juttuja
muuallekin. Pajaduunin loppuessa,
huomasin olevani täyspäiväinen
freelancer. Sittemmin juttuja on
tullut tehtyä vähän vaikka minne.
Vaikka nyt olenkin Rumbapressillä
kuukausipalkalla, olen edelleen
myös osapäiväinen freelancer,
vaikken nyt muuta kuin Liittoa ehdikään
tehdä.
Hamaran ja Infernon yhdistäminen
vuoden 2005 keväällä oli monille
melkoinen yllätys, ja se tapahtui varsin
nopeasti. Samalla Rumbapress
alkoi kustantaa Infernoa. Yhteistyö
on toiminut Riekin mukaan tähän
mennessä moitteettomasti.
– Tosi hyvin tämä järjestely on
toiminut. Minulla ei ole mitään
valittamista. Ajatus sai alkunsa
– yllätys, yllätys – tuopin ääressä.
Alettiin miettiä, että mitäs järkeä
on julkaista kahta asiallista alan
lehteä, kun voisimme vääntää yhtä
helvetin hyvää. Helvetin hyvähän siitä tuli,
ja paranee koko ajan. Luulisin, että järjestely
palvelee kaikkia.
VALINNAT OMAN MIELEN MUKAAN
Matti Riekin ääni on tullut radion kuuntelijoille
tutuksi hänen vetäessään marraskuusta
eteenpäin torstai-iltaisin kuultavaa
Metalliliittoa vuoroviikoin Klaus Flamingin
kanssa. Metalliliiton haastattelu- ja
musiikkivalinnat ovat täysin Riekin itsensä
päätettävissä.
– Täysin mielivaltaisesti ja omien intressien
mukaan. Saan tehdä Liiton kanssa oikeasti
ihan mitä lystää. Perusajatuksena on tietysti
ajankohtaisuus ja se, että soitettavassa
musiikissa ja haastateltavissa on jotain mielenkiintoista.
Meillähän on Klasun kanssa
vähän sellainen jako, että minä soitan ärjympää
kamaa Klasun keskittyessä leipälajiinsa
eli melodisempaan heviin. Totta kai näiden
karsinoiden välillä sitten sukkuloidaan tarpeen
mukaan.
Infernon sisällön lopullinen päätös on
myös Riekin takana. Prioriteettina ovat ajankohtaisuus
ja yleinen kiinnostavuus. Kaupallisuuden
kurimuksen ei anneta vaikuttaa
Infernon sisältöön.
– Päätökset ovat pitkälti fi ilispohjaisia. Sen
nyt voi ihan suoraan sanoa, että minä päätän
kaikesta sisältöön liittyvästä despoottimeiningillä.
Ajankohtaisuus ja kiinnostavuus
ovat tietysti täälläkin ne tärkeimmät kriteerit.
Inferno ei tee juttuja ”tehkää haastattelu,
niin ostamme mainoksen” -pohjalta, eikä
mielistele ketään.
– Mainoksista on pakko sanoa sen verran,
että niiden määrästä valitetaan aina, oli niitä
sitten minkä verran tahansa. Totuus vain on,
että ilman niitä ei ole lehteäkään, ja jos niiden
määrää nyt vertaa vaikkapa ulkomaisiin
lehtiin, niin vähänhän niitä oikeasti on.
Infernon kehittämiseen ja sen linjanvetoihin
Riekillä ei ole sen erityisempiä keinoja.
Kokemus puhuu puolestaan.
– Eiköhän tuo linjanveto ole aika pitkälti
näytetty jo ruorittamillani lehdillä. Pieniä
uudistuksia väännetään tarpeen mukaan,
mutta suuri linja on kasassa. Mahdollisimman
kattavasti käsitellään kaikkea sekaisin
raskaan rockin piiristä, sekä valtavirtaa että
sivuojia. Kuitenkin niin, että linjakkuus säilyy.
Siinäpä se resepti taitaa olla. Tusautellaan
suoraan silmien väliin.
NYKYMEININKI HYVÄLLÄ MALLILLA
Suomen nykyinen metalliskene pitää sisällään
niin hiottuja kuin myös raaempia timantteja.
Nimiä luettelematta Matti Riekki
on tyytyväinen suomalaisten metallipäiden
tuottamaan musiikkiin.
– Suomen nykyskenessä soittotaitoa ja intoa
piisaa, mutta omaperäisyyden kanssa tuppaa
olemaan vähän niin ja näin. Tuntuu, että monesti
mennään sieltä, missä aita on kaatunut.
Toisaalta omanaamaisuuden puute koskee
koko maailmaa, joten se siitä. Mutta kyllähän
Suomi-bändien laatutaso on muuhun
maailmaan suhteutettuna joka tapauksessa
kovaa luokkaa. Esimerkiksi demotasolla on
helvetisti hyviä bändejä, joista saisi leivottua
oikeissa käsissä vaikka mitä.
Myös muiden metallialan toimijoiden
työpanos saa Riekiltä lämmintä kannatusta.
– Kyllähän tuo alkaa kaikin puolin aika asiallista
ja ammattitaitoista toimintaa olla. Harva
”Haluan tehdä asiat täysin
oman pään mukaan.”
levy-yhtiö esimerkiksi pelaa niin hyvin kuin
Suomessa. Muun maailman lafk ojen kanssa
ei välillä tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa.
Useimmiten menee itkuksi. Esimerkiksi juuri
tämä ”tehkää juttu, ostamme mainoksen”
-toimintatapa tuntuu ainakin pienemmillä
ulkomaisilla puulaakeilla olevan pinnassa.
Muita suomalaisia metallimedioita
Riekki ei ainakaan tunnusta aktiivisesti seuraavansa
maan suurimman metallifoorumin
lisäksi.
– Minulla on sellainen ”sairaus”, etten juuri
seuraa muiden raskaiden medioiden tekemisiä,
Imperiumin messulauta pois lukien.
Tämä liittyy läheisesti siihen, että haluan
tehdä asiat täysin oman pään mukaan. Olisihan
se kauheaa, jos saisi jostain vaikka
vaikutetta, hah! Mutta sen voin sanoa, että
”metallijournalismi on vain kirjoitustaidottomien
fanien puuhastelua” -asenteen voi
kyllä unohtaa.
VALTAVIRTAKYSYMYS
Mikä nykyisissä bändeissä herättää mielenkiinnon
yleisesti ja omasta mielestäsi? Mikä
saa ne erottumaan massasta?
– Kyllähän se joukosta erottuminen alkaa
olla jo aika hankalaa, kun kaikki pyörän osat
on keksitty sen satatuhatta kertaa uudelleen.
Taitaa se genrejen sekoittaminen olla koko
tavalla ainoa tie erikoisuuteen nykyoloissa.
Joku Opeth on erinomainen esimerkki siitä,
miten ei periaatteessa edusteta mitään uutta,
mutta reseptinsä naittaa vanhaa progerokkia
ja kuolometallia kuulostaa silti tuoreelta.
Underground-metallipiireissä kaupallistumiseen
suhtaudutaan tunnetusti erittäin
nihkeästi. Matti Riekki vähät välittää näistä
kapeakatseisista mielipiteistä.
– Totta kai metalli on valtavirtaa, mutta
helvetinkö väliä tuolla. Jos bändi on
hyvä, minulle henkilökohtaisesti on aivan
sama, kuinka suosittu ja korkealla
listoilla se on. Jostain ”true-metallista”
on naurettavaa vääntää. Bändi kuin bändi
on kaupallinen siitä hetkestä, kun se
laittaa musiikkiaan myyntiin. Piste.
Metallin suosio Suomessa on nyt ehkä
voimakkainta koskaan. Varsinaiseksi muotiilmiöksi
Riekki ei metallia laske, vaan uskoo
tämän väitteen olevan vain mediain päissä.
– Tokihan hevi meillä suosittua on, mutta
niinhän se on aina ollut. Välistä se on näkyvissä
enemmän, välistä vähemmän, mutta
ei se mihinkään tästä maasta häviä. Tuppaa
sopimaan tuo melankolinen musiikki vähän
turhan saumattomasti yhteen kansan rakenteen
kanssa.
METALLI UNOHTUU KAISLIKOSSA
Riekin musiikkiharrastukseen liittyi kouluaikoina
myös oma soittaminen, mutta nyttemmin
tämä harrastus on jäänyt. Vanha
Tokai-sähkökitara on edelleen tallessa, mutta
nykyään sen käyttö on jäänyt vähäiseksi.
– Musiikkiluokan kasvatti olen, ja kitaran
lisäksi olen aikoinani sotkeutunut harmonikkaan.
Harmittaa kun se jäi. Olisi komeaa
vetää sillä Raining Bloodia (Slayer) pikkupienissään.
Musiikin teorian luulisi olevan
edelleen jollain lailla hallussa, vaikka eipä
sillä taidolla näissä hommissa juuri mitään
virkaa ole.
Uravalinta on tarjonnut Riekille paljon
sisältöä elämään: kasan unohtumattomia artistitapaamisia,
merkillisiä tilanteita, pahoja
krapuloita ja mitä vain kuvitella saattaa.
– Kyllähän näissä hommissa sattuu ja tapahtuu,
jos antaa tapahtua. Lisäksi on kasautunut
joukko ystäviä, joista osa on oikeinkin hyviä.
Huono asia on, että musiikkiin on erittäin
vaikea suhtautua enää ”puhtain aikein”, kuten
ennen. On myös ristiriitaista, että kun
saan kaikki haluamani levyt ilmaiseksi, ne
eivät enää tunnu fyysisinä kappaleina miltään.
Ja kuten aina töissä – tätäkin hommaa
on joskus kurkkuaan myöten täynnä – vaan
se ahdistus ei kestä kauan!
Kiireisen metallitoimittajan arkeen ei
kovin paljon muuta mahdu musiikkihommien
lisäksi. Yksi harrastus kuitenkin tyhjentää
pään musiikkikuvioista.
– No kyllähän tässä koko lailla täynnä rautaa
on aamusta iltaan. Kun tämä homma
on sekä kokopäivätyö että harrastus, niin
eihän tuota pääse pakoon sitten millään.
Raskasta on elämä, kun sitä on vielä niin
hemmetin tunnollinen työnsä suhteen.
Ainoa paikka, jossa ei hevi mielessä pyöri,
on kotimainen kaislikko. Siellä tykkään
syksyisin rämpiä ja yrittää sorsia alas kopsautella.
34 KAAMOS #1 KAAMOS #1 35