Lehti 2/08 - Haapajärven-Reisjärven Reserviläiset
Lehti 2/08 - Haapajärven-Reisjärven Reserviläiset
Lehti 2/08 - Haapajärven-Reisjärven Reserviläiset
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
k<br />
12 — 2 /20<strong>08</strong> Pohjanmaan Maanpuolustaja<br />
Kesäkuu 20<strong>08</strong><br />
okkonevan taistelu<br />
Miksi Kokkonevalla<br />
taisteltiin 190 vuotta<br />
sitten?<br />
Kokkonevan taistelu liittyy Suomen<br />
sodan (18<strong>08</strong> – 1809) tapahtumiin. Se,<br />
miksi taisteluja tällä seudulla käytiin,<br />
johtui kymmenkunta vuotta aiemmin<br />
ajokuntoon valmistuneesta Kokkolan–<br />
Lintulahden maantiestä. Paitsi, että tie<br />
oli vilkastuttanut Suomenselän maiden<br />
elinkeinoelämää, se oli muodostunut<br />
molemmille sodan osapuolille<br />
tärkeäksi. Suomalaiset ja venäläiset<br />
joukot liikkuivat edestakaisin, vuoroin<br />
perääntyen ja val-<br />
Lohtajan aselevon mukaan laten asemia toi-<br />
Suomen armeijan oli<br />
siltaan, nykyisen<br />
valtatie 13:n vai-<br />
vetäydyttävä<br />
heilla koko kesän<br />
Himangan–Lestijärven linjalle 18<strong>08</strong>. Kokkonevan<br />
lisäksi taisteluja<br />
käytiin Lintulahdessa<br />
3.7. ja Karstulassa 21.8.<br />
Kauempana Savossa ja lähiseudulla<br />
myös Etelä-Pohjanmaalla käytiin sotaa,<br />
samoin ruotsinkielisellä rannikolla<br />
taisteltiin. Oravaisten taistelu käytiin<br />
14.9. Kokkolan Kaarlelassa taistelut<br />
jatkuivat pitkään syyskuun lopulla.<br />
Lohtajan aselepo solmittiin 29.9. Sen<br />
mukaan Suomen armeijan oli vetäydyttävä<br />
Himangan-Lestijärven linjalle<br />
ja Sandelsin luovuttava asemistaan Iisalmen<br />
eteläpuolella.<br />
Lokakuun lopulla taistelut alkoivat<br />
kuitenkin uudelleen (Koljonvirran taistelu<br />
Savossa) venäläisten sanottua irti<br />
aseleposopimuksen.<br />
Suomen sota päättyi Haminan rauhaan<br />
17.9. 1809, jossa Ruotsi luovutti<br />
Suomen venäjälle Tornionjokea myöten.<br />
Johan Ludvig Runebergin 150<br />
vuotta sitten ilmestyneissä Vänrikki<br />
Stoolin tarinoissa Suomen sodan tapahtumat<br />
ja henkilöt ovat keskeisellä<br />
sijalla. Moni muistaa ”Vänrikeistä”<br />
muutakin kuin maammelaulun ja porilaisten<br />
marssin, sillä teoksen koulupainokset<br />
olivat ainakin takavuosina<br />
äidinkielen tuntien vakiolukemistoja.<br />
Miten lienee nykyperuskoululaisten<br />
”vänrikkien” tuntemuksen laita?<br />
Perholaiset muistanevat Otto Von<br />
Fieandtin juuri Runebergin kuvaamana.<br />
Myös Samuli Paulaharju on kuvaillut<br />
perimätiedon mukaan ”Viantin”<br />
henkilöä teoksessaan Suomenselän<br />
vieriltä. Vänrikki Stoolin tarinoihin<br />
sisältyy myös Pil-<br />
Venäläisillä oli Perhon kirkolla ven veikko-runo,<br />
runsas muonavarikko pappilas- jonka tapahtumisa,<br />
Sahipakan tuvalla ja lukkaen uskotaan liittyrin<br />
tuvalla.<br />
vän Perhon Poraseen.<br />
Todettakoon<br />
tässä yhteydessä,<br />
että Runebergin Hauta Perhossa -runo<br />
ei ole peräisin Vänrikki Stoolin tarinoista,<br />
vaan jo aiemmasta kokoelmasta<br />
Runoja (Dikter) II vuodelta 1833.<br />
Varsinaiset<br />
sotatapahtumat Kokkolan<br />
ylimaassa 18<strong>08</strong><br />
Suomen armeijan joukot olivat vetäytyneet<br />
helmikuussa alkaneen sodan alkuvaiheissa<br />
rannikkotietä Oulun seudulle<br />
asti. Ensimmäiset venäläiset tulivat<br />
Kokkolan pitäjän ylimaahan Lintulahden<br />
(nyk. Kyyjärven) suunnalta<br />
maaliskuun lopulla.<br />
Kesäkuun alussa18<strong>08</strong> venäläiset joukot<br />
olivat Kokkolassa ja hallitsivat<br />
maantietä omasta mielestään vahvasti.<br />
Heillä oli tien varrella vähäisiä vartiojoukkoja<br />
ja Perhon kirkolla runsas<br />
muonavarikko. Tästä Suomen armeijan<br />
johto oli saanut vihiä. Varikon kaappaamista<br />
tai hävittämistä suorittamaan<br />
valittiin Hämeen jalkaväkirykmentin<br />
Rautalammin komppanian päällikkö,<br />
majuri Otto Henrik von Fieandt, jota<br />
perholaiset kutsuivat tutummin ”Viiantiksi”.<br />
Viantin ensimmäinen<br />
Perhon-retki<br />
Viantti-vainaan ensimmäinen Perhonretki<br />
alkoi Himangalta Kesäkuun 2.<br />
päivänä. Hän eteni nopeasti Kinnulan,<br />
Kivijärven, Risumäen ja Jylhän kautta<br />
Perhon Pölkkiin eli Mustaanmaahan.<br />
Omien joukkojensa (alun kolmatta sataa<br />
miestä) tukena Viantilla oli noin<br />
130 perholaista ja kivijärveläistä talonpoikaa.<br />
Tiistai-iltana 7. kesäkuuta 18<strong>08</strong><br />
Otto von Fieandt seisoi Jängänjärven<br />
rannalla sijaitsevan Mustanmaan kirkkoväärtin,<br />
Antti Juhonpoika Pölkin talossa,<br />
jonka pöytään isäntä piirsi hiilellä<br />
Perhon kirkonseudun karttaa. Vihollisen<br />
varikko oli vartijoineen kolmeen<br />
osaan jaettuna: pappilassa, Sahipakan<br />
tuvalla ja lukkarin tuvalla. Sotilaiden,<br />
joita oli kaikkiaan sata, päämaja oli Sahipakan<br />
talossa. Kolmeen osaan jakoi<br />
Vianttikin omat joukkonsa, sillä kaikkiin<br />
kohteisiin oli tarkoitus hyökätä<br />
yhtaikaa. Majuri itse johti Sahipakalle<br />
hyökkäävää osastoa.<br />
8. kesäkuuta vastaisena yönä harmaapukuiset<br />
Hämeen soturit lähtivät<br />
Mustastamaasta kohti Perhon kirkkoa<br />
talonpoikien opastamina.<br />
Kello kolmen maissa kajahti merkkilaukaus<br />
pappilan suunnalta. Hurraten<br />
ryntäsivät Viantin miehet vihollisen<br />
kimppuun. Talonpojat näyttäytyivät<br />
kauempaa seipäät käsissä huutaen<br />
ja vahvistaen näin käsitystä yhä suuremmasta<br />
suomalaisten ylivoimasta.<br />
Yllätys oli täydellinen, sillä vain<br />
muutama vartija ehti tehdä vastarintaa.<br />
Vangiksi saatiin 92 miestä, viisi venäläistä<br />
kaatui kahakassa ja muutama pakeni<br />
uimalla joen yli. Suomalaiset eivät<br />
saaneet naarmuakaan. Perhon talonpojista<br />
oli Viantille itse taistelussa vähäinen<br />
apu, sen sijaan ennakkovalmisteluissa<br />
heistä oli korvaamatonta hyötyä.<br />
Huomattava saalis<br />
Perhon kaappaus tuotti suuren saaliin:<br />
sata kivääriä, 500 mattoa kauroja, 60<br />
mattoa tattariryynejä jne. Majuri v. Fieandt<br />
ei itse pystynyt kuljettamaan mukanaan<br />
koko saalista, vaan hän jakoi<br />
ohjeen mukaan osan aseista ja muonavaroista<br />
talonpojille.<br />
Kiire oli kova, sillä vihollisen joukkojen<br />
tiedettiin olevan jo niin lähellä<br />
kuin Kellokoskella ja toisella suunnalla<br />
Lintulahden tienoilla. Viantti kuuluu<br />
hoputtaneen perholaisia kiivaasti<br />
ärjyen jopa 13-vuotiaalle Pölkin Juholle:<br />
”Korjaa nyt Jussi äkkiä se jauhosäkki<br />
hiiteen eli minä panen sen palamaan!”<br />
Bror Schöneman, urhea soturi, haudattiin kaatumispaikalleen. Sen<br />
merkiksi pystytettiin paikalle puuristi, josta nimetön saari sai Ristisaaren<br />
nimen. Myöhemmin, Schönemanin syntymän satavuotispäivänä<br />
vuonna 1881 paikalle pystytettiin rautaristi.<br />
Otto v. Fieandtin Perhon-retki teki<br />
venäläisiin vaikutuksen: he pelkäsivät<br />
joukkojensa joutuvan satimeen ja vetäytyivät<br />
nopeasti Etelä-Pohjanmaalle.<br />
Osa joukoista vetäytyi Kokkolasta Lintulahteen<br />
polttaen mennessään Tunkkarin<br />
sillan 11.6.<br />
Viantin henkilökuva<br />
Majuri, sittemmin everstiluutnantti, Otto<br />
Henrik von Fieandt oli palvellut<br />
Rautalammin komppaniassa jo Kustaan<br />
sodasta lähtien ja asunut koko<br />
ikänsä Pohjois-Hämeessä, etupäässä<br />
Rautalammilla. Suomenselän seudut<br />
olivat tulleet hänelle tutuiksi, joten oli<br />
luontevaa, että hänet määrättiin käymään<br />
sotaa näillä seuduilla.<br />
Häntä pidettiin urhoollisena ja neuvokkaana,<br />
mutta myös itsepäisenä,<br />
jäykkänä ja kiivaana miehenä. Hugo<br />
Simbergin piirtämä henkilökuva piippua<br />
polttavasta Fieandtista lienee tunnetuin<br />
kuva hänestä. Mainitaan myös,<br />
että hän oli huomiota herättävän vaitelias<br />
mies, mutta sotatoimissa urhoollinen<br />
ja sitkeä, joka totteli esimiehiään<br />
kuin sotilas ainakin. ”Keskelläkin pauhinaa<br />
otti uutta tupakkaa,/ lähin mies<br />
sai viivähdellä,/ tulta hälle viritellä./<br />
Joukossaan kun sitten hän/ hiessä<br />
ja verissään,/ sivaltaen ruoskallansa/<br />
imeskellen piippuansa,/ miehensä sai<br />
janahan,/ pajunetit tanahan,/ ryntäs<br />
joukkoon taajimpahan,/ oli niinkuin<br />
kotonahan,/ haastoi vahvaa<br />
suomeaan,/ huusi niinkuin niitullaan,/<br />
kiitti, laitti, mitä milloin,/ töllistää ei<br />
saatu silloin./”<br />
Runeberg korostaa nimirunossaan<br />
Fieandtin itsepäisyyttä ja kiivautta ja<br />
pitää hänen nimittämistään erikoisjoukon<br />
komentajaksi jonkinlaisena rangaistuksena.<br />
Virrankosken mukaan kyse<br />
oli pikemminkin kunniatehtävästä ja<br />
luottamuksenosoituksesta.<br />
”Mut hän piti päänsä ain´/omaa tietä<br />
kulki vain./ Totellut ei sanaa toisen, /<br />
sai siis joukon erikoisen./”<br />
Paulaharjun kuvausten perusteella<br />
Fieandt oli vankka, kymäräniskainen,<br />
lyhytkaulainen kuin pölkki, mutta korkeaotsainen<br />
mies, joka puhui jytisevällä<br />
äänellä, vaikka olikin jäykkäsanainen<br />
mies. Fieandt oli lumottu kuulia<br />
vastaan, ja rautapaita oli hänellä vielä<br />
päällään, etteivät ryssien pahatkaan<br />
marjat jaksaneet sitä läpäistä. Taistelun<br />
tuoksinassa hän kuuluu tokaisseen<br />
passarilleen Möttöseen Matille kopeloituaan<br />
povestaan kourallisen kuulia:<br />
”Hyi, koiranpaskoja, mitä ampuvat!<br />
Mene, Matti, hakemaan vettä, nuo ryssien<br />
marjat karvastelee rintaa.”<br />
Lintulahden taistelun jälkeen majuri<br />
von Fieandt ylennettiin everstiluutnantiksi.<br />
Temmellys Kokkonevalla<br />
Suomalaisten edettyä Kokkolaan kesäkuussa<br />
18<strong>08</strong> heidän johtonsa huomasi,<br />
että Lintulahteen tunkeutumalla saataisiin<br />
katkaistuksi vihollisen pääarmeijan<br />
tärkeä huoltotie ja samalla sen ja
Change language