pdf - Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus - JyvÃ¤skylÃ¤n yliopisto

Suorituskykyyn vaikuttavat tekijät ja väsyminen 

sprinttihiihdossa 

Jussi Mikkola 1 , Esa Hynynen 1 , Vesa Linnamo 2 , Ari Nummela 1 , Jani Talkkari 1 , 

Ville Vesterinen 1 

1 

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU 

2 

Liikuntabiologian Laitos, Jyväskylän yliopisto 

Copyright © 2012 KIHU 

Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän julkaisun tai sen osan jäljentäminen ilman tekijän kirjallista lupaa painamalla, 

monistamalla, äänittämällä tai muulla tavoin on tekijänoikeuslain mukaisesti kielletty. 

ISBN 978-952-5676-55-6 (PDF) 

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU, Jyväskylä 2012

Suorituskykyyn vaikuttavat tekijät ja väsyminen sprinttihiihdossa 

1 

KIHUn julkaisusarja, nro 33 

_________________________________________________________________________________________________________________ 

SISÄLTÖ 

SISÄLTÖ ................................................................................................................... 1 

TIIVISTELMÄ .............................................................................................................. 2 

1 JOHDANTO ........................................................................................................... 3 

2 PROJEKTIN TARKOITUS ........................................................................................... 4 

3 MENETELMÄT JA TULOKSET ..................................................................................... 5 

3.1 Urheilijat ja mittausaikataulu ............................................................................. 5 

3.2 Hipposhallin mittaukset Jyväskylässä ................................................................... 5 

3.2.1 Antropometria ............................................................................................ 6 

3.2.2 Simuloitu 4 x 850 m sprinttikilpailu ............................................................... 6 

3.2.3 Lajinomainen nopeustesti ........................................................................... 11 

3.2.4 Voimantuoton testit ................................................................................... 11 

3.2.5 Maksimaalinen anaerobinen hiihtotesti (MAST) ............................................ 12 

3.2.6 Tasatyöntötesti 2 x 2000 m ....................................................................... 14 

3.2.7 Voima- ja nopeustestien yhteydet ................................................................ 15 

3.3 Lumileirin tasatyöntötekniikkakuvaukset Saariselällä ............................................ 15 

3.4 Sprintin SM-kilpailujen tekniikkakuvaukset.......................................................... 17 

3.5 Vuokatin hiihtotunnelin mittaukset ..................................................................... 19 

4 YHTEENVETO ....................................................................................................... 25 

LÄHTEET ................................................................................................................. 27 

LIITE A. PROJEKTIN JULKAISUT ................................................................................... 28 

LIITE B. KIIHTYVYYSANTURI- JA EMG-SIGNAALI RULLAHIIHDON AIKANA ....................... 30 

LIITE C. HIIHTOSYKLIN SISÄISET MUUTTUJAT SPRINTTIHIIHTOSIMULOINNIN AIKANA 

HIPPOSHALLIN MITTAUKSISSA .................................................................................. 31 

LIITE D. TASATYÖNNÖN SAUVA- JA SUKSIVOIMIEN SEKÄ SYKLIN ERI VAIHEIDEN 

ANALYSOINTI VOIMALEVYSIGNAALISTA ................................................................... 32 

LIITE E. VUOKATIN MITTAUSTEN TEKNIIKKAKUVAUSTEN KIRJALLINEN PALAUTESAATE ... 33 

LIITE F. VUOKATIN HIIHTOPUTKEN TASATYÖNTÖSPRINTTISIMULOINNIN 

VOIMALEVYILTÄ ANALYSOITAVIEN MUUTTUJIEN TULOKSET ........................................ 36


2 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

TIIVISTELMÄ 

Sprinttihiihto on ollut maastohiihdon kilpailukalenterissa noin kymmenen vuotta. Sprinttihiihto 

poikkeaa normaalimatkoista lyhyemmän kilpailumatkan (800–1800 m) ja intervalliluonteisen 

kilpailumuodon (finaaleihin pääsevät urheilijat hiihtävät 2–3 tunnin aikana neljä erää) perusteella. 

Tämän projektin tarkoituksena oli selvittää sprinttihiihdon lajisuoritukseen vaikuttavia 

tekijöitä ja tutkia sprinttihiihdossa tapahtuvaa väsymistä. Lisäksi tutkittiin sprinttihiihdossa paljon 

käytetyn tasatyönnön biomekaniikkaa, sen muutoksia kilpailun aikana sekä näiden biomekaanisten 

tekijöiden vaikutusta hiihtonopeuteen. 

Projektin päämittaukset tehtiin 2006 Hipposhallissa Jyväskylässä ja 2007 Vuokatin hiihtotunnelissa. 

Molemmissa tehtiin sprinttihiihtokilpailusimulointi (4 x 850–1150 m / 20 min). Jyväskylässä 

testattiin lisäksi hiihtäjien kestävyys-, voima- ja nopeusominaisuuksia. Vuokatissa mitattiin 

kilpailun aikaisia tasatyönnön sauva- ja suksivoimia. Lisäksi projektiin sisältyi mittauksia ja kuvauksia 

syksyn 2006 lumileirillä ja tammikuun 2007 SM-kisoissa. 

Hipposhallin mittauksissa väsyminen kumuloitui simuloidun rullahiihtosprinttikilpailun aikana 

vähän eli 20 minuutin aikana erien välillä palauduttiin hyvin. Toisaalta Vuokatissa sprinttereiden 

keskinopeus hidastui selvästi simuloinnin edetessä eli väsyminen kumuloitui. Väsymisessä 

oli kuitenkin suurta yksilöiden välistä vaihtelua. Hipposhallin mittausten mukaan hyvät aerobiset 

ominaisuudet estävät väsymistä sprinttikilpailun aikana eli hyvät aerobiset ominaisuudet omaava 

hiihtäjä pystyy säilyttämään erien keskinopeuden paremmin kuin huonommat aerobiset 

ominaisuudet omaava hiihtäjä. 

Sprinttihiihtosuorituskyky rullasuksilla oli vahvasti yhteydessä lajinomaiseen ylävartalon kestävyyssuorituskykyyn 

ja hiihtosuorituksen ”anaerobiseen” taloudellisuuteen. Vuokatissa lumella 

tehty havainto ylävartalon osalta oli samansuuntainen, eli keskinopeudeltaan parhaat hiihtäjät 

pystyivät säilyttämään tasatyöntövoimat loppukirissä parhaiten. Hipposhallin tulokset myös 

osoittivat, että lajinomainen anaerobinen suorituskyky ja aineenvaihdunnallinen anaerobinen 

kapasiteetti ovat merkittäviä erityisesti sprinttikilpailun alussa (aika-ajo) ja aerobisten ominaisuuksien 

merkitys kasvaa kilpailun edetessä pidemmälle. Yleisistä voima- ja nopeusominaisuuksista 

ainoastaan penkkipunnerruksen suhteellinen voima oli yhteydessä sprinttihiihtosimuloinnin 

keskinopeuteen. On kuitenkin huomattava, että tutkimustilanteesta puuttuivat usein lopputuloksen 

ratkaisevat hiihtäjä-hiihtäjää vastaan käydyt kirikamppailut. Näissä kiri- ja rytminvaihtotilanteissa 

nopeilla voimantuotto-ominaisuuksilla on ratkaiseva merkitys. Toisaalta hyvä aerobinen 

kestävyys varmistaa, että näitä nopeus- ja voimaominaisuuksia voidaan ylipäätään käyttää 

loppukirikamppailuissa. Sprinttihiihtäjän harjoittelussa on siis löydettävä tasapaino aineenvaihdunnallisten 

kestävyysominaisuuksien ja hermo-lihasjärjestelmän voimantuotto-ominaisuuksien 

kehittämisessä. 

Avainsanat: maastohiihto, hiihtoharjoittelu, kunto-ominaisuudet, voimantuotto


3 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

1 JOHDANTO 

Sprinttihiihto tuli maailmancupin ja arvokisojen lajiohjelmaan vuosituhannen vaihteessa. Kilpahiihdon 

ns. normaalimatkojen (5–50 km) suoritukseen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu viimeisen 

kolmen vuosikymmenen aikana paljon (esim. Bilodeau, Rundell, Roy & Boylay 1996; 

Hoffman & Clifford 1992; Mygind, Andersen & Rasmussen 1994). Kestävyysominaisuuksien 

(maksimaalinen hapenotto, anaerobinen kynnys, suorituksen taloudellisuus) merkitys normaalimatkojen 

kilpailusuorituksessa on erittäin suuri, kun taas anaerobisen kapasiteetin merkitys on 

suhteellisesti pienempi (esim. Eisenman, Johnson, Bainbridge & Zupan 1989). Sprinttihiihto 

kuitenkin poikkeaa normaalimatkoista sekä fysiologisilta että biomekaanisilta vaatimuksiltaan 

selvästi lyhyemmän kilpailumatkan (800–1800 m) ja nopeatempoisen hiihtäjä-hiihtäjää vastaan 

käytävän kilpailumuodon takia. Sprinttikilpailuissa on suuremmat hiihtovauhdit sekä lyhyemmät 

voimantuottoajat kuin normaalimatkoilla ja sprintissä hiihtäjä joutuu tekemään paljon 

nopeita rytminvaihdoksia. Myös sprinttihiihdon intervallityyppinen kilpailu (jopa neljä lähtöä 

saman päivän aikana lyhyimmillään noin 15–30 minuutin välein) aiheuttaa omat vaatimukset 

urheilijan palautumiskyvylle. 

Viimeisen parin vuosikymmenen aikana hiihdon (kuten monien muiden kestävyyslajien) kilpailuvauhdit 

ovat kasvaneet erityisesti välineiden ja suoritustekniikan muutosten myötä, mikä on 

lisännyt anaerobisten ja hermo-lihasjärjestelmän voimantuotto-ominaisuuksien merkitystä hiihdossa. 

Sprinttihiihdossa tämä vielä korostuu lyhyemmän kilpailumatkan takia. Loogista siis on, 

että sprinttihiihtosuoritukseen vaikuttaa olennaisesti perinteisten kestävyysominaisuuksien lisäksi 

urheilijan anaerobinen kapasiteetti, lajinomaiset voima- ja nopeusominaisuudet, kilpailuvauhtinen 

tekninen osaaminen (taloudellisuus kovilla hiihtovauhdeilla) sekä urheilijan palautumiskyky 

suoritusten välillä. Lisäksi taktisella kyvykkyydellä on usein vaikutusta lopputulokseen. 

Sprinttihiihtoa koskeva tutkimustietoa ei ollut tarjolla 2000-luvun puoleenväliin mennessä. Tämän 

jälkeen sprinttihiihtotutkimuksia on julkaistu mm. itävaltalaisten (Stöggl, Lindinger & Muller 

2007), norjalaisten (esim. Sandbakk, Holmberg, Leirdal & Ettema 2010) ja italialaisten (esim. 

Zory, Millet, Schena, Bortolan & Rouard 2006) toimesta. Näitä tutkimuksia ennen lajin fysiologista 

tietoutta on saatu soveltamalla samantyyppisten (kestoisten) lajien kautta (mm. pikaluistelu, 

keskimatkojen juoksu), mutta näistäkin lajeista usein puuttuu suorituksen intervallinomaisuus 

lyhyellä aikavälillä. Näin ollen tietoa siitä miten väsymys kumuloituu suorituksen edetessä, miten 

sprinttihiihtäjät palautuvat lähtöjen välillä, ja mitä palautumisen aikana tapahtuu, ei juuri 

ole ollut. 

Perinteisen hiihtotavan sprinttikilpailussa käytetään paljon tasatyöntötekniikkaa, jolloin ylä- ja 

keskivartalon voimantuottokapasiteetti korostuu. Holmberg, Lindinger, Stöggl, Eitzlmair ja Müller 

(2005) ovat esitelleet ns. sprintteritasatyönnön (”sprinter-like double poling”), joka poikkea 

vanhasta, perinteisestä tasatyöntötekniikasta. Tähän uuteen suuntaan tekniikkaa kehittivät ensimmäisenä 

mm. ruotsalaiset sprinttihiihtäjät hyvällä menestyksellä Torinon olympiakisoissa


4 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

2006. Tässä uudessa tasatyöntötekniikassa työntöön lähdetään hypyn kautta ”korkeammalta” 

ja työnnössä mennään pienemmille kyynär- ja lantiokulmille kuin vanhassa tekniikassa. Tällöin 

myös saavutetaan suuremmat kulmanopeudet kyynärnivelen ja lantion koukistuksissa sekä 

päästään suurempiin työntövoimiin pienemmällä voimantuottoajalla (Holmberg ym., 2005). 

Nyttemmin tasatyöntötekniikka on hiihtäjien keskuudessa kehittynyt edelleen (”modern double 

poling”, hiihtäjillä omia variaatioita). Lisäksi perinteisessä on kehittynyt vuorotekniikan variaatioina 

eräänlainen ”juoksutahti”, jossa vauhti luodaan suuren frekvenssin kautta suksen liu’un 

jäädessä minimaaliseksi (alkukiihdytykset, jyrkät ylämäet). Luistelutekniikassa taas Wassbergtekniikasta 

on kehittynyt ns. sprinttiwassu (power V2), jossa työntö on sprinttitasatyönnön kaltainen. 

Lisäksi osa hiihtäjistä on pyrkinyt hyväksikäyttämään wassussa ns. tuplapotkua, joka on 

sovellettu inline-rullaluistelusta (Stöggl, Müller & Lindinger 2008). 

2 PROJEKTIN TARKOITUS 

Kaksivuotisen projektin tarkoituksena oli 

1) selvittää sprinttihiihdon lajisuorituksen fysiologisia/biomekaanisia vaatimuksia 

2) tutkia intervallinomaisessa kilpailumuodossa tapahtuvaa väsymistä ja palautumista 

lähtöjen välillä 

3) pyrkiä selvittämään, mitkä kunto-ominaisuudet vaikuttavat sprinttihiihtosuoritukseen 

olennaisimmin. 

Lisäksi tasatyönnön osalta pyrittiin 

4) selvittämään biomekaanisia tekijöitä, jotka erottelevat nopeimmat ja hitaimmat tasatyöntäjät 

sprinttikilpailussa 

5) selvittämään miten tasatyönnön tekniikka ja voimantuotto muuttuvat väsymisen seurauksena 

sprinttikilpailun aikana 

Palvelunomaisena toimintana projektin alkuvaiheessa tarkoitus oli myös seurata, miten suomalaiset 

hiihtäjät ovat omaksuneet uuden tasatyöntötekniikan. Lisäksi pyrittiin luonnollisesti löytämään 

valmennuksellisia keinoja edellä mainittujen tekijöiden kehittämiseen ja sitä kautta parantamaan 

lajisuoritusta. 

Tähän pyrittiin 

1) mittaamalla fysiologisia, biomekaanisia ja neuromuskulaarisia muuttujia sekä simuloidun 

että todellisen kilpailusuorituksen aikana (kilpailusuorituksen aikana jouduttiin 

tyytymään pelkkään kuvaukseen) 

2) mittaamalla eri kunto-ominaisuuksia ja vertaamalla niitä simuloidun sprinttihiihtokilpailun 

suorituskykyyn 

3) kuvaamalla tasatyönnön tekniikkaa sekä maksimi- että kilpailuvauhdissa vakioolosuhteissa 

harjoituskauden aikana


5 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

3 MENETELMÄT JA TULOKSET 

3.1 Urheilijat ja mittausaikataulu 

Kahden vuoden aikana projektin mittauksia tehtiin useita ja hiihtäjiä niihin osallistui taulukon 1 

mukaisesti. 

Taulukko 1. Projektin mittaukset ja niihin osallistuneet urheilijat 

Ajankohta Paikka Mittaus Urheilijat 

Elokuu 

2006 

Hipposhalli, 

JKL 

Simuloitu sprinttikilpailu rullasuksilla 

hallissa ja kuntoominaisuustestit 

N = 16 miestä, joista 

puolet kuului eri maajoukkeisiin 

Marraskuu 

2006 

Lumileiri, Saariselkä 

Tasatyöntötekniikkakuvauksia ja 

vaihe- ja kulma-analyysit 

N = 26, A-maajoukkue ja 

Ski Cats-ryhmäläisiä 

Tammikuu 

2007 

Kesäkuu 

2007 

Keuruun SMsprintti 

Hiihtotunneli, 

Vuokatti 

Tasatyöntötekniikkakuvaukset ja 

vaiheanalyysit sprintin karsinnassa 

Simuloitu sprinttikilpailu lumella 

hiihtotunnelissa 

Pääosin eri maajoukkuehiihtäjiä 

(A, sprintti, 

Ski Cats) 

N = 12 miestä, joista 

puolet kuului eri maajoukkueisiin 

Testien jälkeen urheilijat saivat kirjallisen henkilökohtaisen palautteen suorituskyky- ja fysiologisista 

muuttujista ja/tai tekniikkapalautteen vaiheanalyyseineen (CD-ROM + kihuviewerohjelma) 

riippuen mitä mittauksia tai kuvauksia oli tehty. Lisäksi tuloksista konsultoitiin ryhmävalmentajia 

(Vesa Mäkipää ja/tai Eero Hietanen) sekä henkilökohtaisia valmentajia yhteydenottojen 

mukaan. Tutkimustuloksia on raportoitu Hiihdon Valmentaja lehdessä kolmessa raportissa 

vuosien 2006–2007 aikana. Lisäksi tuloksista on julkaistu tai lähetty julkaistavaksi kolme 

kansainvälistä tutkimusjulkaisuja ja kahdeksan tieteellistä kongressiesitystä. Ville Vesterisen pro 

gradu tutkielma koskien elokuun 2006 mittauksia valmistui talvella 2007. Projektin tuotokset on 

listattu liitteessä A. 

3.2 Hipposhallin mittaukset Jyväskylässä 

Hipposhallin mittaukset olivat ensimmäinen suurempi tutkimusosio. Kaksipäiväinen mittausprotokolla 

on esitetty taulukossa 2.


6 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

Taulukko 2. Jyväskylän kaksipäiväisten mittausten protokolla. 

1. päivä 2. päivä 

- pituus, paino ja rasvaprosentti 

EMG valmistelut 

- lajinomainen nopeustesti (30m) 

Verryttely 20 min 

- simuloitu 4 x 850 m sprinttikilpailu 

- lihaspaksuudet ultraäänellä 

- voimantuottotestit 

Tauko 1 h 

- maksimaalinen anaerobinen hiihtotesti (MAST) 

Tauko 2 h 

- 2 x 2 km tasatyöntötesti 

3.2.1 Antropometria 

Antropometrisista muuttujista (Taulukko 3) mitattiin paino, pituus sekä rasvaprosentti 4-pisteen 

ihopoimumenetelmällä (biceps, triceps, subscapular, iliacrest). Reiden (m. vastus lateralis) ja 

käsivarren (m. triceps brachii, lateraalinen osa) lihaskudoksen ja ihonalaisrasvakudoksen paksuus 

mitattiin ultraäänellä kehon oikealta puolelta. Nopeimmat hiihtäjät olivat painavampia 

kuin hitaammat hiihtäjät (Taulukko 3). 

Taulukko 3. Ikä ja antropometriset muuttujat nopeimmilla ja hitaimmilla hiihtäjillä (jako sprinttihiihtosimuloinnin 

keskinopeuden perusteella). 

Nopeimmat 

hiihtäjät (n=8) 

Hitaimmat 


p-arvo; ryhmien 

välinen ero 

Ikä (vuosi) 24 ± 3 23 ± 3 0,707 

Pituus (cm) 182 ± 6 179 ± 4 0,293 

Paino (kg) 78,4 ± 5,2 73,9 ± 4,9 0,083 

Rasva (%) 8,9 ± 1,6 8,5 ± 1,4 0,527 

Lihaspaksuus, reisi, VL (cm) 2,69 ± 0,21 2,70 ± 0,27 0,935 

Lihaspaksuus, olkavarsi (cm) 2,96 ± 0,26 2,86 ± 0,26 0,478 

3.2.2 Simuloitu 4 x 850 m sprinttikilpailu 

Kaikissa rullahiihtotesteissä käytettiin samanlaisia rullasuksia (Marwe Skating 610, 0-pyörä, 

Marwe Oy, Hyvinkää, Suomi). Simuloidussa sprinttikilpailussa hiihdettiin luistellen 200 metrin 

sisähalliradalla 4 x 850 m 20 minuutin palautuksilla (Kuvio 1). Jokaisen 850 m erän alussa ja 

lopussa mitattiin maksiminopeus, lihasten sähköinen aktiivisuus (EMG) ja syklinmuuttujat 30 

m:ltä (”alkukiihdytys” ja ”loppukiri”; mittaus samoin kuin lajinomaisessa nopeustestissä) väsymisen 

seuraamiseksi. Lisäksi myös ”keskikierroksilta” tehtiin vastaavat mittaukset kyseiseltä 30 

m:n matkalta matkavauhtisesta hiihdosta. Kaikki erät hiihdettiin kilpailuvauhtia ja kokonaissuoritusten 

aika mitattiin, josta laskettiin keskinopeudet.


7 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

Kuvio 1. Sprinttikilpailun simuloinnin toteutus radalla. 

Sauvan kahvan alapuolelle kiinnitetyn kiihtyvyysanturin avulla pystyttiin määrittämään työntövaiheen 

alku- ja loppukohta (Liite B), joiden avulla analysoitiin työntö- ja palautusvaiheen kesto 

sekä syklin kesto (CT) ja työntöfrekvenssi (PF = 1 x CT -1 ). Keskinopeuden ja syklin keston avulla 

laskettiin keskimääräinen syklin pituus (CL = keskinopeus x CT). Syklin sisäiset muuttujat keskiarvoistettiin 

kahdesta peräkkäisestä, EMG:n osalta onnistuneesta työntösuorituksesta. 

Simuloidun sprinttihiihtosuorituksen aikana EMG:aa mitattiin pintaelektrodien avulla suorista 

vatsalihaksista (m. rectus abdominis), selän ojentajista (m. erector spinae), käsivarsien ojentajista 

(m. triceps surae), reisistä (m. vastus lateralis) sekä rinta- ja leveästä selkälihaksesta (m. 

pectoralis major ja m. latissimus dorsi). Selkä- ja vatsalihasten osalta EMG-signaali oli usein 

niin häiriöistä, että niitä ei käytetty lopullisissa analyyseissä. EMG:n analysointi suoritettiin 

Analyce – ohjelmalla (KIHU, Jyväskylä). Tuloksissa on käytetty kolmen lihaksen summaaktiivisuutta 

(käsivarren ojentaja + leveä selkälihas + reisilihas). Integroitu EMG keskiarvoistettiin 

samoin kuin syklimuuttujat. Tulokset ilmoitettiin suhteellisina osuuksina (%) 30 m nopeustestin 

tuloksiin. 

Fysiologisista muuttujista 850 m erien aikana mitattiin hengityskaasut kannettavalla analysaattorilla 

(Oxycon Mobile®, Jaeger, Hoechberg, Saksa), syke (Suunto t6, Vantaa, Suomi) sekä 

anaerobisen energiantuotannon määrää arvioitiin veren laktaattimäärityksillä (EKF Diagnostic, 

Magdeburg, Saksa). Laktaattinäytteitä otettiin ennen jokaista 850 m erää sekä 1, 3 ja 5 minuuttia 

erien jälkeen. 

Hiihtäjien keskinopeudet, maksimilaktaatit, hapenkulutus ja syke pysyivät samalla tasolla läpi 

simuloinnin (Taulukko 4). Ainoastaan erien lähtölaktaatti kasvoi merkittävästi (Taulukko 4).


8 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

Taulukko 4. Hipposhallin sprinttisimuloinnin erien ajat, keskinopeudet, laktaatit, hapenkulutukset 

ja sykkeet. 

Aika Keskinopeus LA LÄHTÖ VO 2 (ml·kg - LA MAX Syke (bpm) 

(min:sek) (m·s -1 ) (mmol·l -1 ) 1·min -1 ) (mmol·l -1 ) 

Erä1 2:23±0:05 5,96±0,21 1,6±0,7 64,4±4,0 12,8±2,4 179±7 

Erä2 2:23±0:05 5,97±0,21 5,3±3,6* 65,7±3,9 13,3±3,0 180±7 

Erä3 2:22±0:06 5,98±0,23 5,9±4,1** 65,7±3,6 13,5±2,8 180±7 

Erä4 2:22±0:05 6,00±0,23 6,2±4,0** 65,9±4,0 13,8±2,7 180±7 

*p


9 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

8 

6 

Erän keskinopeuden 

muutos (%) simuloinnin 

aikana (1. - 4. erä) 

4 

2 

r = 0,77 

n = 15 

p < 0,001 

0 

-2 

-4 

Keskimääräinen 

hapenkulutus 

(ml·kg -1·min -1 ) 

-6 

55 60 65 70 75 

Kuvio 3. Hipposhallin sprinttisimuloinnissa mitatun keskimääräisen hapenkulutuksen suhde erien 

1 vs. 4 keskinopeuden muutokseen simuloinnin aikana. 

Korrelaatioanalyysien mukaan erien aikainen mitattu suhteellinen hapenkulutus oli yhteydessä 

kahden viimeisen erän keskinopeuksien (r = 0,60 - 0,68) ja maksimilaktaatti ensimmäisen erän 

(r = 0,56) keskinopeuden kanssa. Tämän perusteella anaerobisella kapasiteetilla on merkitystä 

erityisesti sprinttikilpailun alussa, mutta aerobisten ominaisuuksien merkitys kasvaa sprinttikilpailun 

jatkuessa pidemmälle. Lisäksi havaittiin, että mitä korkeamman hapenkulutuksen hiihtäjät 

erien aikana saavuttivat, sitä vähemmän erien keskinopeus pieneni sprinttikilpailun alusta 

loppuun (Kuvio 3). Näin ollen voidaan olettaa, että hyvät aerobiset ominaisuudet omaava hiihtäjä 

väsyy sprinttikilpailun edetessä vähemmän kuin huonommat aerobiset ominaisuudet 

omaava hiihtäjä. Nämä tulokset ovat samansuuntaisia kuin norjalaisessa tutkimuksessa (Sandbakk 

ym., 2010), jossa havaittiin että aerobinen kapasiteetti oli yksi merkittävimmistä sprinttihiihtosuorituskykyä 

selittävistä tekijöistä kansainvälisen tason sprinttihiihtäjillä. 

Jokaisen erän alussa (30 m alkukiihdytys) hiihtäjien nopeus oli selvästi suurempaa kuin loppukirissä 

(Kuvio 4, vasen), ja tämä näkyi myös loppukirien lihasaktiivisuuden pienenemisenä noin 

15–20 % verrattuna alkukiihdytyksiin (Kuvio 4, oikea). Näin ollen erän aikana tapahtui merkittävää 

hermostollista väsymistä. Sen sijaan simuloinnin 850 m erien samojen mittauspisteiden 

nopeuksien välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. Eroja ei myöskään havaittu samojen 

mittauspisteiden lihasaktiivisuuksissa erien välillä. Näiden tulosten mukaan 20 minuutin ajanjakso 

simuloinnin 850 m erien välillä oli riittävä palautumisen suhteen ja väsymys kumuloitui 

yllättävän vähän lähdöstä toiseen. Toisaalta vaikka alkukiihdytysten absoluuttinen nopeus ei 

muuttunut merkitsevästi erien välillä (trendi oli laskeva), niin alkukiihdytysnopeus laski suhteessa


10 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

30 m nopeustestiin kolmannessa ja neljännessä erässä (Kuvio 4, vasen). Tämä kuitenkin osoitti 

pientä väsymisen lisääntymistä simuloinnin edetessä. 

Nopeus (% 30m:n 

maksiminopeustestistä) 

100 

Alkukiihdytys (20 - 50m) 

* * 

Loppukiri (820 - 850m) 

90 

80 

"Matkavauhti" (420 - 450m) 

70 

1.veto 2.veto 3.veto 4.veto 

Kuvio 4. Alkukiihdytyksen, välikierroksen (”matkavauhti”) ja loppukirin nopeus suhteessa maksiminopeuteen 

(vasen). Sprinttisimuloinnin lihasaktiivisuus (kolmen lihaksen summaiEMG työntövaiheen 

aikana) suhteessa 30 m nopeustestin lihasaktiivisuuteen (oikea, keskiarvo ± - 

hajonta). Ero 30 m nopeustestiin:***p < 0,001;**p < 0,01;*p < 0,05. 

Hiihtosyklin sisäiset muuttujat samoissa mittauspisteissä eri 850 m erissä eivät muuttuneet tilastollisesti 

merkitsevästi (Liite C). Syklin pituudessa ei myöskään ollut eroja yksittäisen erän aikana 

alkukiihdytyksen ja loppukirin välillä. Työntöfrekvenssi sen sijaan hidastui merkitsevästi jokaisen 

erän aikana. Tämä johtui sekä työntö- että palautusvaiheen kestojen pidentymisestä alkukiihdytyksestä 

loppukiriin, mikä siis edelleen johti hidastuneeseen kirinopeuteen. Koska myös 

lihasaktiivisuudet pienenivät erien lopussa, niin nopeuden hidastuminen johtui ainakin osittain 

hermoston väsymisestä erien aikana (Kuvio 4). 

Tulosten perusteella näyttäisi siltä, että yksittäisen 850 m erän sisällä tapahtui selkeää hermolihasjärjestelmän 

väsymistä (lihasaktiivisuus pieneni, negatiiviset muutokset syklimuuttujissa, ”kirivauhti” 

heikkeni) hitaalla radalla suoritetussa rullahiihtosprinttisimuloinnissa. Tämä voimantuottokoneiston 

väsyminen liittyy myös osittain aineenvaihdunnallisiin väsymistekijöihin, kuten 

happamuuden lisääntymiseen lihaksistossa (laktaattipitoisuus nousi selvästi erien aikana). Toisaalta 

20 minuutin tauko erien välillä palautti suorituskyvyn yllättävän hyvin tässä tutkimuksessa, 

koska ainoastaan alkukiihdytyksen nopeuden pieni heikentyminen antoi viitteitä hermolihasjärjestelmän 

väsymisen kumuloitumisesta 850 m erästä toiseen. Kokonaisuuden kannalta 

tärkeimmässä muuttujassa eli 850 m erien keskinopeuksissa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia 

ryhmätasolla eikä energiantuotantokoneistokaan (hapenkulutus, laktaatti) ”hyytynyt” kisan 

edetessä erästä toiseen. Tämä on hieman ristiriidassa itävaltalaisten tutkimukseen (Stöggl ym., 

2007), jossa havaittiin merkitseviä heikennyksiä energiantuottokyvyssä (hapenkulutus, laktaatti) 

juoksumatolla suoritetun simuloidun sprinttikilpailun edetessä lähdöstä toiseen.


11 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

3.2.3 Lajinomainen nopeustesti 

Lajinomaisena nopeustestinä suoritettiin 30 metrin rullahiihtotesti “lentävällä lähdöllä” 20 metrin 

kiihdytyksen jälkeen. Testi tehtiin sekä tasatyöntäen että ns. Wassberg-tekniikalla (yksivaiheinen 

tasaluistelu, sauvatyöntö joka potkulle) sisähalliradalla. Testin ajat mitattiin valokennojen 

avulla. Lisäksi testissä mitattiin lihasten EMG-aktiivisuuksia maksimaalisen lajinomaisen rekrytoinnin 

selvittämiseksi samoista lihaksista kuin sprinttisimuloinnissa. Nopeustestin tulosten mukaan 

sprintissä keskinopeudeltaan parhaat olivat myös maksiminopeudeltaan parhaita vaikka 

erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä (Taulukko 5). 

3.2.4 Voimantuoton testit 

Hiihtäjien maksimivoimaa mitattiin viidellä eri testillä (Kuvio 5): 

• Vartalon koukistajien sekä ojentajien isometrinen testi ns. ”hirsipuu”-laitteella 

• Penkkipunnerrus levytangolla (1RM) 

• Jalkaprässi sekä dynaamisesti vaakaprässillä (David 210, 1RM) että isometrisesti 

Yleistä voimantuottotehoa mitattiin MuscleLab-laitteiston avulla kahdella eri pääliikkeellä; jalkaprässillä 

ja penkkipunnerruksella. Testissä mitattiin voimantuottotehoa kussakin liikkeessä 

30/50/70 % vastuksella maksimivoimasta, jolloin saadaan karkea vastus–voimantuottotehokäyrä. 

Kuvio 5. Voimantuoton mittauksia. 

Voimatestien tulokset on esitetty taulukossa 5. Tulosten mukaan voimamuuttujista ainoastaan 

penkkipunnerruksen voimatasot erottelivat nopeat ja hitaat hiihtäjät. Lisäksi penkkipunnerruksen 

maksimivoima suhteessa kehopainoon oli ainoa voima- tai nopeusmuuttuja, joka oli yhtey-


12 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

dessä sprinttisimuloinnin keskinopeuteen (r = 0,52, p < 0,05). Nämä tulokset osoittavat, että 

ylävartalon voimalla on merkitystä sprinttihiihtosuorituskykyyn. 

Taulukko 5. Voima- ja nopeustestien tulokset ja erot nopeimmilla ja hitaimmilla hiihtäjillä (jako 

Hipposhallin sprinttihiihtosimuloinnin keskinopeuden perusteella). 

Nopeimmat 


Hitaimmat 


p-arvo; ryhmien 

välinen ero 

Tasatyöntö nopeus 30m (m·s -1 ) 6,84 ± 0,25 6,69 ± 0,30 0,400 

Wassu nopeus 30m (m·s -1 ) 7,50 ± 0,22 7,26 ± 0,24 0,093 

Penkkipunnerrus 1RM (kg) 95 ± 10 80 ± 6 0,004** 

Penkkipunnerus suht.voima 1,21 ± 0,10 1,09 ± 0,11 0,040* 

Penkkipunnerrus teho, 50% (W) 439 ± 85 395 ± 49 0,371 

Jalkaprässi 1RM (kg) 274 ± 50 256 ± 34 0,486 

Jalkaprässi suht. Voima 3,50 ± 0,71 3,46 ± 0,48 0,602 

Jalkaprässi teho, 50% (W) 978 ± 173 1038 ± 128 0,355 

Isometrinen jalkaprässi max (N) 2410 ± 391 2162 ± 444 0,255 

Isometrinen RFD (N·s -1 ) 10456 ± 2469 8710 ± 2958 0,220 

Vartalon koukistajat, voima (kg) 87 ± 17 76 ± 14 0,294 

Vartalon ojentaja, voima (kg) 114 ± 18 108 ± 15 0,462 

1RM = dynaaminen ykkösmaksimi, suhteellinen voima = 1RM / kehonmassa, RFD = rate of force development 

(voimantuottonopeus), ryhmien välinen ero; * p < 0,05; ** p < 0,01; *** p < 0,001. 

3.2.5 Maksimaalinen anaerobinen hiihtotesti (MAST) 

Anaerobisen kapasiteetin, suorituskyvyn ja anaerobisen taloudellisuuden määrittämiseksi urheilijat 

tekivät KIHU:lla kehitetyn MART-testin sovelluksen rullasuksilla (MAST). MAST -testissä urheilijat 

hiihtivät rullasuksilla 9-10 x 150 metrin vetoja 100 sekunnin palautuksella sisähalliradalla 

siten, että hiihtonopeus lisääntyi jokaisen vedon jälkeen. Nopeudet vakioitiin valojäniksen 

avulla ja sen lisäksi jokaiselta vedolta otettiin aika. Testiä jatkettiin kunnes hiihtäjä ei enää 

pysynyt valojäniksen vauhdissa eikä hänen 150 m:n aika enää parantunut. Käytännössä joko 

viimeinen tai toiseksi viimeinen veto oli maksimivauhtia. Laktaatit määritettiin kapillaariverinäytteestä 

ennen testiä (“lepotaso”), 40 sekuntia jokaisen vedon jälkeen sekä 2,5 ja 5 minuuttia 

testin loppumisen jälkeen. Testistä analysoitiin maksimilaktaatti (kuvaa karkeasti anaerobista 

kapasiteettiä), maksimivetonopeus (kuvaa anaerobista suorituskykyä ja tehoa) ja submaksimaalisten 

laktaattitasojen (3, 5, 7 mmol·l -1 ) hiihtonopeudet (kuvaavat anaerobista taloudellisuutta). 

Submaksimaalisten laktaattitasojen hiihtonopeudet määritettiin hiihtonopeus-laktaatti-käyrästä. 

Mittausten mukaan MAST-testin muuttujat erottelivat selvästi sprinttikilpailun nopeimmat ja hitaimmat 

hiihtäjät. Nopeimpien sprinttihiihtäjien MAST:n nopeudet kaikilla submaksimaalisilla 

laktaattitasoilla sekä maksiminopeus olivat paremmat kuin hitaimmilla sprinttihiihtäjillä (Kuvio


13 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

6). Lisäksi MAST:n maksiminopeus oli yhteydessä sprintin kahden ensimmäisen erän nopeuteen 

(Taulukko 6). Myös MAST:n submaksimaaliset nopeudet olivat yhteydessä sprinttihiihtosuorituskykyyn 

ja niiden merkitys sprinttisuorituskykyyn kasvoi sprinttikilpailun edetessä pitemmälle 

(Taulukko 6). 

14 

Laktaatti (mmol·l -1 ) 

Nopeat 

Hitaat 

12 

10 

8 

6 

4 

2 

* 

* 

V MAST 

*** 

V 7 

** 

V 5 

V 3 

Hiihtonopeus (m·s -1 ) 

0 

5,5 6,0 6,5 7,0 7,5 8,0 

Kuvio 6. MAST-testin nopeus-laktaattikäyrä nopeilla ja hitailla sprinttihiihtäjillä. V MAST = MAST:n 

maksiminopeus, V 7,5,3 = submaksimaaliset nopeudet 7, 5, 3 mmol·l -1 , ryhmien välinen ero: * p 

< 0,05; ** p < 0,01; *** p < 0,001. 

Taulukko 6. MAST-testin yhteydet sprinttihiihtosuorituskykyyn. 

Eränopeudet 

V MAST 

m·s -1 

V 7 

m·s -1 

V 5 

m·s -1 

V 3 

m·s -1 

Erä1 0,63** 0,56* 0,40 0,28 

Erä2 0,57* 0,69** 0,61* 0,52* 

Erä3 0,39 0,62* 0,61* 0,62* 

Erä4 0,46 0,70** 0,71** 0,74*** 

Erien keskinopeus 0,56* 0,70** 0,64** 0,60* 

VMAST = MAST:n maksiminopeus, V7,5,3 = submaksimaaliset nopeudet 7, 5, 3 mmol•l-1 laktaattitasoilla; 

* p < 0,05; ** p < 0,01; *** p < 0,001. 

Tulosten perusteella MAST on validi testi sprinttihiihtäjille. Submaksimaalisten nopeuksien, erityisesti 

7 mmol/l laktaattitason, vahvat yhteydet sprinttisuorituskykyyn ovat loogisia, koska nämä 

vauhdit vastaavat todennäköisesti hyvin sprinttikilpailun aikaisia ”olosuhteita” lihaksistossa. 

Hermo-lihasjärjestelmän on tuotettava voimaa suhteellisen nopeasti vaikka elimistön hapenkulu-


14 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

tus on suurta ja lihaksiston happamuus on noussut selkeästi. Sprinttihiihtäjien on siis harjoiteltava 

kilpailuvauhtista taloudellisuutta esim. määräintervalliharjoittelun avulla. MAST:n maksiminopeuden 

yhteys sprinttikilpailun ensimmäisiin eriin osoittaa sen, että anaerobinen suorituskyky 

on tärkeää erityisesti aika-ajoissa. Lisäksi anaerobisella suorituskyvyllä voi olla ratkaiseva merkitys 

todellisen kilpailun hiihtäjä-hiihtäjää vastaan käytävissä loppukirikamppailuissa. 

3.2.6 Tasatyöntötesti 2 x 2000 m 

Tasatyöntötestissä hiihdettiin ensin 2000 metriä sisähalliradalla rullasuksilla submaksimaalisella 

nopeudella (4,4 m·s -1 ), mikä vastasi vauhtikestävyysalueen kuormitusta. Submaksimaalisen 

2000 m:n jälkeen pidettiin viiden minuutin palautusjakso, jonka jälkeen tasatyönnettiin 2000 

m maksimivauhdilla. Koko testin ajan mitattiin hapenkulutus ja syke. Laktaattipitoisuudet määritettiin 

ennen testiä, submaksimaalisen 2000 m:n jälkeen, ennen maksimitestiä sekä minuutti ja 

kolme minuuttia maksimitestin jälkeen. Submaksimaalisen testiosion steady-state hapenkulutus 

kuvaa lajinomaisen ylävartalotyön taloudellisuutta. Vastaavasti maksimitestin hapenkulutus kuvaa 

lajinomaisen ylävartalotyön aerobista kapasiteettia ja testiaika ylävartalotyön suorituskykyä 

(lihaskestävyys, aerobinen kapasiteetti, voimantuotto-ominaisuudet). 

Tasatyöntötestin maksimivauhti ja taloudellisuus olivat vahvasti yhteydessä sprinttihiihtosuorituskykyyn 

(Taulukko 7). Lajinomainen ylävartalotyön kestävyyssuorituskyky on siis oleellinen ominaisuus 

sprintissä, joten sitä on painotettava myös sprinttihiihtäjien harjoittelussa. Mielenkiintoista 

oli, että tasatyöntötestin maksimaalinen hapenkulutus ei ollut yhteydessä sprinttihiihtosuorituskykyyn. 

Taulukko 7. Tasatyöntötestin tulokset ja erot nopeimmilla ja hitaimmilla hiihtäjillä (jako Hipposhallin 

sprinttihiihtosimuloinnin keskinopeuden perusteella) sekä yhteys sprinttihiihtosuorituskykyyn. 

Nopeimmat 


Hitaimmat 

hiihtäjät 

(n=8) 

p-arvo; 

ryhmien 

välinen 

ero 

Korrelaatio 

Sprinttihiihtosuorituskykyyn 

Sprinttierien keskinopeus (m·s - 6,12 ± 0,11 5,83 ± 0,15


15 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

3.2.7 Voima- ja nopeustestien yhteydet 

Korrelaatioanalyysien mukaan keskivartalon koukistajien ja ojentajien isometriset maksimivoimat 

olivat yhteydessä maksimaaliseen hiihtonopeuteen (30m) molemmilla mitatuilla tekniikoilla 

(TT vs. vartalon koukistajat r = 0,85***, TT vs. vartalon ojentajat r = 0,65**, Wassberg vs. 

vartalon koukistajat r = 0,84***, Wassberg vs. vartalon ojentajat r = 0,83***). Myös penkkipunnerruksen 

tehontuotto (vastus 50 % 1RM) oli yhteydessä molempien hiihtotekniikoiden 

maksiminopeuteen (TT: r = 0,74***, Wassberg: r = 0,78***). Penkkipunnerruksen maksimivoima 

(1RM) oli merkitsevästi yhteydessä ainoastaan Wassberg-tekniikan maksiminopeuteen (r 

= 0,64**). Näiden tulosten mukaan ylä- ja keskivartalon voimantuotolla (maksimivoima ja/tai 

teho) on selkeä merkitys hiihdon maksiminopeuksiin. Tässä on kuitenkin muistettava, että nopeustestit 

tehtiin hitaalla alustalla ja kiihdytysvaihe oli suhteellisen lyhyt. Tällöin maksimivoimalla 

on todennäköisesti suhteellisesti suurempi vaikutus maksiminopeuteen kuin kilpailussa, joissa 

maksiminopeuteen kiihdytetään matkavauhdista. Kilpailutilanteessa siis nopeusvoimaominaisuuksien 

merkitys todennäköisesti korostuu. 

On kuitenkin muistettava, että kilpailuvauhtisen hiihtämisen voimankäytössä on enemmänkin 

kyse hiihtoteknisesti oikeasta voimantuotosta kuin maksimaalisesta voimantuottokyvystä. Stöggl, 

Müller, Ainegren ja Holberg (2010) ovatkin havainneet, että hiihdon maksiminopeusvaiheessa 

juuri oikea-aikainen hetkellinen voimantuottokyky erottaa nopeat hiihtäjät hitaista, ei niinkään 

se, kuinka suuria voimia absoluuttisesti kyetään tuottamaan. Toki riittävä maksimaalinen voimantuottotaso 

ja voimantuottonopeus pitää omata, jotta optimaalinen voimantuotto on ylipäätään 

mahdollista kovissa hiihtovauhdeissa. Kysymykseen, mikä tämä riittävä voimataso on, on 

vaikea antaa absoluuttista vastausta. Käytännössä harjoittelussa tämä tarkoittanee sitä, että 

puutteelliset voimatasot omaavat hiihtäjät keskittyvät ensin yleisvoimaharjoitteluun (perus- 

/maksimi-/nopeusvoima), jolla varmistetaan riittävät voimatasot. Sen jälkeen painotusta siirretään 

enemmän lajinopeusharjoitteluun, jossa on korostettava teknisesti oikeaa suorittamista. 

On järkevämpää hiihtää paljon teknisesti hyviä lyhyitä (


16 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

ja yhdellä seuraavalla DV-kameralla (50 kuvaa / s). Kiinteiden kameroiden kalibroitu kuvausalue 

oli 8–12 metriä ja seuraava kamera kuvasi vähintään 20 metrin matkan. Videokuvauksen 

avulla tehtiin ns. vaihe- ja kulma-analyysit. Käytännössä analyysiin mahtui kolme työntöä. Vaiheanalyysissä 

määritettiin työntö- ja palautusvaiheen kestot, työntöfrekvenssit ja liukupituudet. 

Vastaavasti kulma-analyysissä määritettiin nivelkulmia (nilkka-, polvi-, lantio-, kyynär- ja sauvakulmat 

työnnön alussa ja lopussa)(Kuvio 7) ja kulmanopeuksia. 

Kuvio 7. Tasatyönnön kulma-analyysi leiriolosuhteissa. 

Hiihtäjät ja ryhmävalmentajat saivat sekä tekniikkapalautteen (videoklipit CD:llä) että numeerisen 

palautteen analyyseista (henkilökohtaiset tulokset + ryhmäkeskiarvot). Ryhmäkeskiarvot on 

esitetty taulukossa 8. Tulosten mukaan maksimivauhtisessa hiihdossa syklin kokonaisaika pienenee 

(=työntöfrekvenssi lisääntyy) verrattuna kilpailuvauhtiin, mutta suhteelliset työnnön ja palautusvaiheen 

osuudet eivät muutu. Työnnön osuus syklistä on noin 35 % (miehillä hieman alle 

ja naisilla hieman yli). 

Taulukko 8. Saariselän leirin tasatyöntökuvausten vaihe- ja kulma-analyysien tulokset. 

Miehet Naiset Miehet Naiset 

Maxvauhti 

Kilpailuvauhti 

Työntöaika (s) 0,27 0,28 0,29 0,31 

Palautusaika (s) 0,52 0,49 0,60 0,55 

Syklin kokonaisaika (s) 0,79 0,77 0,89 0,85 

Työnnön suht. osuus (%) 34 37 33 36 

Palautuksen suht. osuus (%) 66 63 67 64 

Työntöfrekvenssi (1·s -1 ) 1,27 1,31 1,13 1,18


17 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

Miehet Naiset Miehet Naiset 

Maxvauhti 

Kilpailuvauhti 

Hiihtonopeus (m·s -1 ) 6,81 6,01 6,48 5,60 

Nivelkulmat Kyynärkulma (º) 92 108 

Työntövaiheen Lantiokulma (º) 131 136 

Alussa Polvikulma (º) 144 152 

Nilkkakulma (º) 104 112 

Sauvakulma (º) 76 76 


Työntövaiheen Lantiokulma (º) 75 68 

Lopussa Polvikulma (º) 126 115 



kyynärkulman Lantiokulma (º) 108 112 

Minimissä Polvikulma (º) 140 147 


Koukistusnopeus Kyynärnivel 689 545 

työnnön 

alusta kyynärkulman Lantio 392 360 

minimiin (º/s) Polvi 74 72 

Nilkka 90 125 

Koukistusaika kyynärkulman minimiin (s) 0,06 0,07 

3.4 Sprintin SM-kilpailujen tekniikkakuvaukset 

Keuruun SM-kisoissa kuvattiin (DV-kamera, 50 kuvaa/s) sprintin aika-ajoissa noin puolimatkassa 

20 metrin vakiomatka (ampumavalli), josta tehtiin samanlainen vaihe-analyysi kuin Saariselän 

leirillä. Kuvauksista tehtiin koostepalaute-CD vaiheanalyyseineen, joka lähetettiin ryhmävalmentajille, 

jotka konsultoivat urheilijoita. Kilpailuissa oli tarkoitus mitata myös fysiologisia 

muuttujia (syke, EPOC, laktaatti) maajoukkue-urheilijoilta, mutta käytännön ongelmien takia 

näistä mittauksista luovuttiin. 

Jatko-analyysejä varten hiihtäjät jaettiin aika-ajojen tulosten ja sukupuolen mukaan nopeisiin ja 

hitaisiin hiihtäjiin (Taulukko 9). Tulosten mukaan nopeimmilla naisilla ja miehillä oli lyhyemmät 

absoluuttiset ja suhteelliset työntöajat ja toisaalta pitemmät suhteelliset palautusajat kuin hitaimmilla 

hiihtäjillä. Lisäksi nopeimmilla miehillä oli n. 10 % suuremmat syklin pituudet kuin 

hitaimmilla miehillä. Korrelaatioanalyysin mukaan naisilla absoluuttinen työntöaika oli vahvimmin 

(r = 0,62; p < 0,01, Kuvio 8) yhteydessä aika-ajotulokseen. Miehillä vahvin yhteys havaittiin 

aika-ajotuloksen ja syklin pituuden välillä (r = 0,45; p < 0,05). Lisäksi suhteelliset työntö- 

ja palautusajat korreloivat (r = 0,41; p < 0,05) aika-ajonopeuteen. Työntöfrekvenssin merkitys 

aika-ajotulokseen oli pieni.


18 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

Taulukko 9. Keuruun SM-sprinttihiihtojen vaihe-analyysin tulokset. 

Naiset 

kaikki nopeat hitaat nopeat vs. Korrelaatio 

(n=16) (n=8) (n=8) hitaat (ero%) aika-ajoaikaan 

Syklin pituus (m) 5,7±0,5 5,9±0,7 5,4±0,2 7 -0,25 

Työntöaika (s) 0,29±0,02 0,27±0,01 0,30±0,02 -9* 0,62** 

Palautusaika (s) 0,62±0,07 0,64±0,10 0,61±0,03 5 0,04 

Syklinaika (s) 0,91±0,08 0,91±0,12 0,91±0,04 0,5 0,20 

Työnnön suht. osuus (%) 32±2 30±2 33±1 -8* 0,35 

Palautuksen suht. osuus 68±2 70±2 67±1 4* -0,35 

(%) 

Työntöfrekvenssi (1·s -1 ) 1,11±0,10 1,11±0,14 1,10±0,05 0,6 -0,26 

Keskinopeus 20 m (m·s -1 ) 6,2±0,3 6,5±0,2 6,0±0,1 7*** -0,97*** 

Aika-ajon aika (min:sek) 4:10±0:09 4:02±0:06 4:17±0:02 -6*** 

Miehet 

kaikki nopeat hitaat nopeat vs. Korrelaatio 

(n=24) (n=12) (n=12) hitaat (ero%) aika-ajoaikaan 

Syklin pituus (m) 7,0±0,8 7,4±0,9 6,6±0,7 10* -0,45* 

Työntöaika (s) 0,27±0,02 0,26±0,02 0,28±0,01 -6* 0,27 

Palautusaika (s) 0,70±0,11 0,74±0,12 0,66±0,09 11 -0,32 

Syklinaika (s) 0,97±0,12 1,00±0,13 0,94±0,10 6 -0,27 

Työnnön suht. osuus (%) 28±3 27±3 30±3 -13* 0,41* 

Palautuksen suht. osuus 72±3 73±3 70±3 5* -0,41* 

(%) 

Työntöfrekvenssi (1·s -1 ) 1,04±0,12 1,01±0,13 1,07±0,11 -6 0,25 

Keskinopeus 20 m (m·s -1 ) 7,2±0,2 7,3±0,2 7,1±0,1 4** -0,72*** 

Aika-ajon aika (min:sek) 3:37±0:05 3:33±0:04 3:41±0:02 -4*** 

* = p < 0,05, ** = p < 0,01, *** = p < 0,001. 

265 

260 

Aika-ajojen 

suoritus (s) 

Tasatyöntö 

naiset 

255 

250 

245 

r 2 = 0,39 

r=0,62 

n=16 

p


19 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

Näiden tulosten mukaan juuri tasatyöntöajan kesto erottelee nopeammat hiihtäjät hitaimmista. 

Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös aikaisemmissa tutkimuksissa (Stöggl ym., 2007 ja 

Holmberg ym., 2005). Tulosten valossa voidaan olettaa, että nopeimmat hiihtäjät pystyvät tuottamaan 

vaaditun voimatason lyhyemmässä tai suuremman voimatason samassa ajassa kuin 

hitaammat hiihtäjät. Tämän takia hiihtäjien pitäisi voimaharjoittelussa keskittyä nopeusvoiman 

kehittämiseen ja sen hyväksikäyttöön itse lajisuorituksessa, mikä todettiin jo aikaisemmin. 

3.5 Vuokatin hiihtotunnelin mittaukset 

Vuokatin hiihtotunnelissa mittaukset koostuivat lajinopeustestistä ja samankaltaisesta sprinttikilpailusimuloinnista 

kuin Hipposhallissa. Nopeustestissä tasatyönnettiin maksimivauhtia 40 metriä, 

josta viimeisen 20 metrin aika mitattiin valokennoilla. Sprinttisimulointi muodostui 4 x 

1150 m eristä, joiden välissä oli 20 minuutin palautusjakso. Koko simulointi tehtiin tasatyöntäen. 

Palautusjaksojen aikana verryteltiin kevyesti hiihtäen tai hölkäten. 

Kuvio 9. Sauva- ja suksivoimien mittaaminen voimalevyillä Vuokatin hiihtotunnelissa. 

Sprinttisimuloinnin erien alussa (alkukiihdytys maksimivauhtia), puolessa välissä (optimaalinen 

matkavauhti) ja lopussa (maksimaalinen loppukiri) sekä nopeustestistä mitattiin hiihtonopeus 

(valokennot) ja voimantuotto 20 metrin vakiomatkalta. Voimantuotto mitattiin hiihtotunneliin 

asennetulla Jyväskylän yliopiston voimalevyanturijärjestelmällä, jolla mitattiin pysty- (Fz) ja 

vaakavoimat (Fy) molempien suksien ja sauvojen alta 20 m:n matkalta (Kuvio 9). Voimasignaalista 

määritettiin myös työntö- ja palautusajat sekä voimien impulssit (Liite D, impulssi = keskimääräinen 

voima x vaikutusaika). Edelleen määritettiin työntöfrekvenssi ja syklin pituus. Koska 

hiihtäjät pyrkivät käyttämään ns. sprinttitasatyöntöä, jossa työntöä pyritään tehostamaan


20 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

hypyllä, niin suksien voimakäyrästä määritettiin myös suksen kontaktiaika latuun ja hypystä 

johtuva ns. lentoaika. ”Lennon” aikana suksi ei siis tuota latuun voimaa (Liite D). Lisäksi 20 m:n 

matka kuvattiin liikeanalyysiä (mm. kyynär-, lantio- ja polvikulmanopeudet) ja tekniikkapalautetta 

varten (hiihtäjille CD-palaute kirjallisella saatteella, Liite E). Nopeustestistä analysoitiin vastaavat 

muuttujat kuin sprinttisimuloinnista. Lisäksi simuloinnin erien hiihtoajat mitattiin ja keskinopeudet 

laskettiin. Syke kerättiin koko simuloinnin ajan ja eristä määritettiin korkein minuutin 

sykekeskiarvo. Lisäksi laktaattinäytteitä otettiin ennen jokaista erää sekä 1, 3 ja 5 minuuttia 

erien jälkeen. 

Hiihtotunnelin nopeustestissä (Taulukko 10) havaittiin, että nopeimmat hiihtäjät olivat painavampia, 

ja he saavuttivat suuremman syklin pituuden kuin hitaammat hiihtäjät. Toisaalta nopeimmat 

hiihtäjät työnsivät pienemmällä frekvenssillä kuin hitaammat. Voimantuottoajoissa ei 

ollut eroja nopeimpien ja hitaimpien välillä, mutta nopeimmat hiihtäjät tuottivat sekä suuremmat 

vaaka- että pystytyöntövoimat kuin hitaammat. Koska voimantuottoajat olivat samansuuruisia, 

niin myös työntöimpulssit ovat nopeimmilla suurempia kuin hitailla. Nopeimmilla hiihtäjillä 

oli myös suuremmat suksen alle tuotetut pystyvoimat ja -impulssit, jotka osittain johtuivat suuremmasta 

kehonpainosta. Maksiminopeus korreloi vahvimmin syklinpituuteen (r = 0,83***) 

(samoin kuin SM-kisojen sprintin aika-ajoissa) sekä työntöimpulsseihin (r = 0,76** – 0,87***). 

Taulukko 10. Vuokatin hiihtotunnelin tasatyönnön nopeustestin tuloksia. 

nopeat hitaat korrelaatio 20m 

(n=7) (n=6) maxnopeuteen 

Paino (kg) 84,2±5,0 74,2±3,8** 0,67* 

Pituus (cm) 186±7 179±3 0,52 

Maksiminopeus (m·s -1 ) 7,66±0,19 7,19±0,21*** 

Syklin pituus (m) 6,5±0,2 5,7±0,4** 0,83*** 

Työntöaika (s) 0,24±0,02 0,24±0,03 0,11 

Palautusaika (s) 0,60±0,01 0,54±0,06 0,53 

Syklinaika (s) 0,85±0,03 0,79±0,05* 0,57* 

Työntöfrekvenssi (1·s -1 ) 1,18±0,04 1,28±0,08* -0,57* 

Sauva, km.pystyFz (N) 181±31 132±31* 0,74** 

Sauva, huippupystyFz (N) 483±72 358±96* 0,72** 

Sauva, km. vaakaFy (N) 108±8 88±17* 0,59* 

Sauva, huippuvaakaFy (N) 244±39 177±49* 0,62* 

Suksi, km. pystyFz (N) 536±66 487±37 0,37 

Suksi, huippupystyFz (N) 1057±147 883±81* 0,60* 

Työntöimpulssi, pysty, z (Ns) 45±5 34±5** 0,87*** 

Työntöimpulssi, vaaka, y (Ns) 26±1 21±2** 0,76** 

Suksenimpulssi, pysty, z (Ns) 282±21 240±27** 0,59* 

* = p < 0,05; ** = p < 0,01; *** = p < 0,001; Fz = pystyvoima, Fy = vaakavoima.


21 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

Nämä tulokset osoittivat, että nopeimmat hiihtäjät pystyvät tasamaalla maksiminopeudella tuottamaan 

suuremmat työntövoimat samassa ajassa kuin hitaammat ja tätä kautta suuremman 

työntöimpulssin, mikä johtaa suurempaan syklinpituuteen. Tulokset antavat viitteitä myös siitä, 

että nopeat hiihtäjät pystyvät käyttämään omaa kehonpainoaan tehokkaasti hyödyksi työntöimpulssin 

tuottamisessa uudessa tasatyöntötekniikassa (”hyppy ennen työntöä”). Sen lisäksi 

että ”hypyssä” jalkojen voimantuotto korostuu, hiihtäjän pitää pystyä vastaanottamaan sauvojen 

suurehkot törmäysvoimat ja ennen kaikkea kääntämään työntöimpulssi oikeaan, eteenpäin 

vievään suuntaan. Tämä vaatii ”jämäkkää” ylä- ja keskivartalon lihasten hallintaa sekä hyvää 

teknistä osaamista. Edellä mainitun perusteella voidaan olettaa, että uuden tasatyöntötekniikan 

tehokas käyttö vaatii hyvää koko kehon voimantuottokapasiteettia, mikä täytyy ottaa huomioon 

voima- ja suorituskykyharjoittelussa. Lisäksi äskettäin julkaistussa huippu-hiihtäjillä tehdyssä tutkimuksessa 

(Stöggl & Holmberg, 2011) havaittiin, että suurempaan maksiminopeuteen pääsevät 

hiihtäjät etenevät pitemmän matkan syklin aikana (sekä pitempi työntö- että palautusvaihe) 

kuin hitaammat. Tätä edesauttoi se, että nopeat hiihtäjät lähtivät työntöön pystymmällä sauvakulmalla 

ja tuottivat suurempia sauvavoimia myöhemmin eli tällöin sauvan eteenpäin vievä 

voima on suurempaa. Nopeat hiihtäjät osaavat siis ajoittaa voimantuoton paremmin kuin hitaammat 

hiihtäjät maksiminopeudella hiihdettäessä. 

Hiihtotunnelissa tehdyssä sprinttisimuloinnissa (4 x 1150 m / 20 min) eräajat kasvoivat keskimäärin 

viisi sekuntia ensimmäisestä viimeiseen erään (Taulukko 11). Laktaatti nousi erissä keskimäärin 

yli 11 mmol·l -1 ja laktaatti pysyi koholla 20 minuutin palautusvaiheen jälkeenkin. 

Maksimilaktaatti ei kuitenkaan kumuloitunut simuloinnin edetessä ja erien aikainen syke pysyi 

vakaana läpi simuloinnin. 

Taulukko 11. Hiihtotunnelin sprinttisimuloinnin erien ajat, keskinopeudet, laktaatit (LA) ja sykkeet. 

Aika (min:sek) Eränopeus 

(m·s -1 ) 

LA ENNEN 

(mmol·l -1 ) 

LA MAX 

(mmol·l -1 ) 

Syke 

(bpm) 

Erä1 3:10±8 6,07±0,25 1,7±0,6 11,2±1,1 180±4 

Erä2 3:13±8** 5,96±0,23** 4,9±1,7** 11,5±1,7 180±4 

Erä3 3:14±8* 5,94±0,23* 5,8±2,2** 11,6±1,8 180±5 

Erä4 3:15±8**# 5,92±0,25**# 5,8±2,2** 11,4±1,8 179±5 

*p


22 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

Kuvio 10. Hiihtonopeus sprinttisimuloinnin erien alussa, puolivälissä ja lopussa (**p < 0,01; 

***p < 0,001 ero verrattuna erän lähtökiihdytykseen). 

Keskimääräiset työntövoimat pienenivät (pystyvoima 24 ± 11 % ja vaakavoima 20 ±10 %, p 

< 0,05) (Kuvio 11) erien sisällä. Lisäksi vastaavat huippuvoimat pienenivät noin 20 % ja huippuvoimien 

saavuttamiseen meni enemmän aikaa (Liite F). Yksittäisissä työntöimpulsseissa ei 

kuitenkaan tapahtunut muutoksia (Liite F), koska työntöajat pitenivät (impulssi = voima x aika). 

Suksen syklinsisäiset kontaktiajat kasvoivat simulaation alusta loppuu lähes kolmanneksen 

(0,55 ± 0,09 → 0,72 ± 0,12 s; p < 0,01) ja vastaavasti tasatyöntöhypyn lentoaikojen trendi 

oli lyhenevä (0,24 ± 0,06 → 0,19 ± 0,05 s). Suksen alta mitatut pystyvoimat olivat pääsääntöisesti 

suuremmat alkukiihdytyksessä ja loppukirissä (selkeämpi ”hyppy”) kuin matkavauhtisessa 

hiihdossa. Suksen pystyimpulssi kasvoi simulaation alusta loppuun (20 ± 12 %; p < 0,05). 

Tämä johtui suksen kontaktiajan kasvusta, mikä näkyi suksen pystyimpulssin kasvun ja kontaktiaikojen 

kasvun välisenä korrelaationa (r = 0.83; p < 0,01). 

Sprintin erien keskinopeus korreloi luonnollisesti vahvasti erän keskeltä mitatun matkavauhdin 

kanssa (r = 0,91; p < 0,001). Lisäksi löydettiin yhteys loppukirinopeuden ja keskinopeuden 

välille (r = 0,79; p < 0,01) eli keskinopeudeltaan parhaat hiihtäjät jaksoivat myös loppukirissä 

parhaiten. Toisaalta lähtökiihdytysnopeuden ja keskinopeuden yhteys oli heikko (huom! simulointi 

hiihdettiin yksin, jolloin lähtönopeudella ei ollut taktista merkitystä). Erien keskinopeus tai 

yksittäisten erien nopeudet eivät myöskään korreloineet loppulaktaattien tai keskisykkeiden 

kanssa. Voimamuuttujista keskimääräinen loppukirin vaakatyöntövoima oli yhteydessä sprintin 

erien keskinopeuden kanssa (r = 0,70; p < 0,01, Kuvio 12).


23 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

Kuvio 11. Sauvavoimien muutokset sprinttisimuloinnin aikana (*p < 0,05; **p < 0,01 ero verrattuna 

erän lähtökiihdykseen, &&p < 0,01 ero verrattuna 1. erän loppukiriin).


24 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

6,4 

6,3 

Erien keskinopeus 

(m·s -1 ) 

Tasatyöntö 

6,2 

6,1 

6,0 

5,9 

r = 0.70 

n = 11 

P < 0.05 

5,8 

5,7 

5,6 

Loppukirin km. 

vaakatyöntövoima (N) 

5,5 

50 55 60 65 70 75 80 85 90 95 100 

Kuvio 12. Loppukirin vaakatyöntövoiman yhteys sprintin erien keskinopeuteen. 

Vuokatin sprinttisimuloinnin tulosten mukaan hiihtäjät väsyivät selkeästi erien aikana ja toisaalta 

väsymys myös kumuloitui koko simuloinnin aikana (eräajat heikkenivät simuloinnin alusta 

loppuun keskimäärin viisi sekuntia). Väsymys näkyi selvänä työntövoimien heikkenemisenä ja 

työntöajan kasvuna. Korrelaatioanalyysin mukaan parhaat sprinttihiihtäjät pystyvät ylläpitämään 

erityisesti eteenpäin vievän vaakavoimantuoton parhaiten suorituksen kestäessä, mikä 

siis johti parempaan loppukirinopeuteen. Tämä saattaa johtua hyvien kestävyysominaisuuksien 

lisäksi myös siitä, että hyvät hiihtäjät säilyttävät tekniikkansa parempana väsyneenäkin tai siitä, 

että hyvät hiihtäjät onnistuvat vauhdinjaossa paremmin. Toisaalta pitää muistaa, että tämä 

simulointi hiihdettiin yksin ja sprinttisuorituskyvyn mittarina käytettiin erien keskinopeutta, jolloin 

esim. hyvän lähtökiihdytyksen tuomalla hyvällä asemalla ei ollut mitään merkitystä. 

Voimalevyiltä mitatut yli 400 N sauvapystyvoimahuiput ovat selkeästi suurempia kuin aikaisemmin 

vanhalla tasatyöntötekniikalla mitatut voimatasot (Nilsson ym., 2003). Stögglin ym. 

(2010) mittaamat yli 300 N resultanttivoimat modernissa tasatyöntötekniikassa ovat hyvin linjassa 

tämän projektin tulosten kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hiihtäjällä on oltava 

entistä enemmän voimareserviä, jolla ”siedetään” nämä iskuvoimat lyhyessä ajassa. 

Vaikka nämä huippuvoimat eivät ole absoluuttisesti suuria verrattuna esimerkiksi pikajuoksussa 

tuotettuihin voimiin, niin pitää muistaa että voimat täytyy ”sietää” työntöasennossa. Lisäksi 

voima pitää tuottaa lyhyessä ajassa (tasatyönnössä keskimääräinen huippuvoiman saavuttamisaika 

alle 100 ms). Näin ollen hyvällä sprinttihiihtäjällä pitää olla riittävästi kapasiteettia 

(sekä maksimi- että nopeusvoiman suhteen) ylä- ja keskivartalossa työntövoimia ajatellen. Lisäksi 

on muistettava, että koska modernissa tasatyönnössä erityisesti kirivaiheissa (ja tämä edel-


25 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

leen korostui maksiminopeustestissä) on havaittavissa selkeä hyppy, voidaan olettaa että myös 

jalkojen voimantuotossa käytetään hyväksi elastista energiaa venymis-lyhenemissyklin kautta. 

Alaraajojen nopeaa voimantuottokykyä ja elastisuutta voidaan kehittää erilaisilla syklisillä loikka- 

ja hyppelyharjoituksilla lisäpainoilla ja ilman. 

4 YHTEENVETO 

Yhteenvetona voidaan todeta, että Hipposhallin mittauksissa rullahiihtäen väsyminen kumuloitui 

simuloidun sprinttikilpailun aikana yllättävän vähän eli 20 minuutin aikana erien välillä palauduttiin 

hyvin (maksiminopeudet ja lihastenrekrytointi). Toisaalta Vuokatissa sprinttereiden keskinopeus 

hidastui selvästi simuloinnin edetessä eli väsyminen kumuloitui. Erot väsymisen kumuloitumisessa 

saattoivat johtua siitä, että Vuokatin testi tehtiin tasatyöntäen, jolloin käytettävä lihasmassa 

on pienempi kuin luistellen Hipposhallissa. Tällöin paikallinen lihastason väsymys 

ilmenee nopeammin ylävartalossa eikä sitä voida tasatyönnössä kompensoida jalkojen käytöllä. 

Lisäksi Vuokatissa erän kesto oli selvästi pitempi kuin Hipposhallissa (noin 3:10 vs. 2:20), 

mikä vaikuttanee väsymisen kumuloitumiseen. Väsymisessä oli kuitenkin suurta yksilöllistä vaihtelua. 

Hipposhallin mittausten mukaan aerobiset ominaisuudet estävät väsymistä sprinttikilpailun 

aikana eli hyvät aerobiset ominaisuudet omaava hiihtäjä pystyy säilyttämään erien keskinopeuden 

paremmin kuin huonommat aerobiset ominaisuudet omaava hiihtäjä. 

Sprinttihiihtosuorituskyky Hipposhallissa rullasuksilla oli vahvasti yhteydessä lajinomaiseen ylävartalon 

kestävyyssuorituskykyyn ja hiihtosuorituksen ”anaerobiseen” taloudellisuuteen. Vuokatissa 

lumella tehty havainto ylävartalon osalta oli samansuuntainen, eli keskinopeudeltaan parhaat 

hiihtäjät pystyivät säilyttämään tasatyöntövoimat loppukirissä parhaiten. On muistettava, 

että nykypäivän sprinttihiihto onkin pitkälti ylävartalopainotteista eli tasatyöntöä ja Wassbergtekniikkaa 

(V2, Gear 3) käytetään paljon. Hipposhallin tulokset myös osoittivat, että lajinomainen 

anaerobinen suorituskyky ja aineenvaihdunnallinen anaerobinen kapasiteetti ovat merkittäviä 

erityisesti sprinttikilpailun alussa (aika-ajo) ja aerobisten ominaisuuksien merkitys kasvaa 

kilpailun edetessä pidemmälle. Yleisistä voima- ja nopeusominaisuuksista ainoastaan penkkipunnerruksen 

suhteellinen voima oli yhteydessä sprinttihiihtosimuloinnin keskinopeuteen. On 

kuitenkin huomattava, että tutkimustilanteesta puuttuivat usein lopputuloksen ratkaisevat hiihtäjä-hiihtäjää 

vastaan käydyt kirikamppailut. Näissä kiri- ja rytminvaihtotilanteissa nopeilla voimantuotto-ominaisuuksilla 

on varmasti oleellinen merkitys. Tätä tukee lajinopeustestien vahva 

yhteys keski- ja ylävartalon voimantuotto-ominaisuuksiin. Lisäksi kilpailutilanteessa tehdyt analyysit 

osoittivat, että nimenomaan tasatyönnön voimantuottoaika erottelee nopeat ja hitaat hiihtäjät 

eli nopeimmilla aika-ajohiihtäjillä on lyhyemmät työntö-ajat. Tämä osoittaa epäsuorasti, 

että hyvillä nopeusvoimaominaisuuksilla (yhdistettynä hyvään tekniikkaan) on vaikutusta sprinttihiihtosuorituskykyyn. 

Toisaalta hyvä aerobinen kestävyys varmistaa, että näitä nopeus- ja 

voimaominaisuuksia voidaan ylipäätään käyttää loppukirikamppailuissa.


26 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

Edellä mainittujen seikkojen perusteella sprinttihiihtäjän harjoittelussa on otettava huomioon 

seuraavia seikkoja: 

1) Voima- ja nopeusharjoittelussa on varmistettava riittävä perusvoima- ja nopeustaso, 

erityisesti ylävartalossa. Tämän jälkeen painotus lajinomaiseen nopeus- ja nopeusvoimaharjoitteluun, 

jossa korostuu hyvä tekniikka. 

2) Lajinomaista ylävartalotyön kapasiteettia ja väsymisen vastustuskykyä harjoiteltava 

paljon erilaisilla veto/työntölaitteilla sekä tasatyöntöharjoittelulla. Työjaksojen pituutta 

kannattaa vaihdella pitkistä jaksoista (alle 10 minuuttia) kovempitempoisiin lyhyisiin 

jaksoihin (noin minuutti). 

3) Sprinttihiihtokilpailun matkavauhdin taloudellisuutta kehitettävä. Tässä lajinomainen 

määräintervalliharjoittelu on hyvä harjoitusmuoto. Määräintervalliharjoittelussa voidaan 

hiihtää määrällisesti paljon kilpailuvauhtista hiihtoa suhteellisen pienellä aineenvaihdunnallisella 

kuormituksella. 

4) Aerobinen kapasiteetti pitää olla riittävällä tasolla, viimeisissä erissä sen merkitys on 

aivan oleellinen. Jos sprinttihiihtomatkojen kesto kasvaa kahdesta minuutista yli kolmeen 

minuuttiin, niin aerobisten ominaisuuksien merkitys kasvaa huomattavasti. 

Sprinttihiihtäjän harjoittelussa on siis löydettävä tasapaino aineenvaihdunnallisten kestävyysominaisuuksien 

ja hermo-lihasjärjestelmän voimantuotto-ominaisuuksien kehittämisen ohjelmoinnissa.


27 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

LÄHTEET 

Bilodeau B., Rundell K.W., Roy B., Boylay M.R. 1996. Kinematics of cross-country ski racing. 

Medicine and Science in Sports and Exercise, 28,128-138. 

Eisenman P.A., Johnson S.C., Bainbridge C.N., Zupan M.F. 1989. Applied physiology of 

cross-country skiing. Sports Medicine, 8, 67-79. 

Hoffman M.D., Clifford P.S. 1992. Physiological aspects of competitive cross-country skiing. 

Journal of Sports Science, 10, 3-27. 

Holmberg H-C., Lindinger S., Stöggl T., Eitzlmair E., Muller E. 2005. Biomechanical analysis 

of double poling in elite cross-country skiers. Medicine and Science in Sports and Exercise, 37, 

807-818. 

Mygind E., Andersen L.B., Rasmussen B. 1994. Blood lactate and respiratory variables in elite 

cross-country skiing at racing speeds. Scandinavian Journal of Medicine and Science in 

Sports, 4, 243 - 251. 

Nilsson J., Jakobsen V., Tveit P., Eikrehagen, O. 2003. Pole length and ground reaction forces 

during maximal double poling in skiing. Sport Biomechanics, 2, 227–236. 

Sandbakk O., Holmberg H-C., Leirdal S., Ettema G. 2010. The physiology of world-class 

sprint skiers. Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports, May 24. Epub ahead 

of print. 

Stöggl T., Holmberg H-C. 2011. Force interaction and 3D pole movement in double poling. 

Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports. 2011 May 4. Epub ahead of print. 

Stöggl T., Lindinger S., Muller E. 2007. Analysis of a simulated sprint competition in classical 

cross-country skiing. Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports, 17, 362-72. 

Stöggl T., Müller E., Ainegren M., Holmberg H-C. 2010. General strength and kinetics: fundamental 

to sprinting faster in cross country skiing. Scandinavian Journal of Medicine and Science 

in Sports. May 12. Epub ahead of print. 

Stöggl T., Müller E., Lindinger S. 2008. Biomechanical comparison of the double-push technique 

and the conventional skate skiing technique in cross-country sprint skiing. Journal of 

Sport Sciences, 26, 1225–1233. 

Zory R., Millet G., Schena F., Bortolan L., Rouard A. 2006. Fatigue induced by a cross-country 

skiing KO sprint. Medicine and Science in Sports and Exercise, 38, 2144-50.


28 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

LIITE A. Projektin julkaisut 

Mikkola J. Sprinttihiihtoprojekti 2006-2007, Osa I: Aineenvaihdunta. Hiihdon Valmentaja 

2006/2007 nro 1, s. 8 - 11. 

Mikkola J., Hietanen E., Vesterinen V., Talkkari J., Nummela A., Hynynen E., Mäkipää V., Linnamo 

V. Sprinttihiihtoprojekti 2006-2007. Huippu-urheilun kehitysprojektien raportointiseminaari 

II, 9.4.2008, SLU-talo, Helsinki. 

Mikkola J., Hynynen E., Nummela A., Talkkari J., Mäkipää V., Hietanen E., Lindell P., Vesterinen 

V., Häkkinen K., Linnamo V. Sprinttihiihtoprojektin vaiheanalyysipalaute. Naisten ja miesten 

Cd-palaute Keruun SM-hiihtojen sprinttikarsinnoista 13.1.2007. 

Mikkola J., Hynynen E., Nummela A., Talkkari J., Mäkipää V., Hietanen E., Lindell P., Vesterinen 

V., Häkkinen K., Linnamo V. Sprinttihiihtoprojektin vaiheanalyysipalaute. Cd-palaute 

Vuokatin hiihtotunnelimittauksista 20.-21.6.2007. 

Mikkola J., Laaksonen M.S., Holmberg H-C., Linnamo V. The effects of force and cycle characteristics 

on maximal speed using modern double poling technique. 18.-19.3.2010, Research 

seminar in Snowpolis, Vuokatti, University of Jyväskylä, Finland, Book of Astracts (p.41), Ed. 

by Hakkarainen & Linnamo. 

Mikkola J., Laaksonen M.S., Holmberg H-C., Linnamo V. Changes in double poling forces and 

cycle characteristics during cross-country skiing sprint competition. 5th International Congress 

on Science and Skiing, 14. – 19.12.2010, St.Cristoph am Arlberg, Austria, Book of Abstracts 

(p. 45), Ed. by Muller et al. 

Mikkola J., Laaksonen M.S., Holmberg H-C., Nummela A., Linnamo V. Changes in pole and 

ski forces during cross-country sprint skiing using double poling. Submitted to Med Sci Sports 

Exerc 2011. 

Mikkola J., Laaksonen MS., Holmberg H-C., Vesterinen V., Nummela A. Effects of general 

force characteristics on top speeds in cross-country skiing. 14th Annual Congress European 

College of Sport Science. 24.-27.6.2009, Oslo, Norway. Book of Abstracts (p. 435). 

Mikkola J., Laaksonen M.S., Holmberg HC., Vesterinen V., Nummela A Determinants of a simulated 

cross-country skiing sprint competition using V2 skating technique on roller skis. Journal 

of Strength and Conditioning Research, 24(4):920-8, 2010. 

Mikkola J., Talkkari J., Hynynen E., Nummela A. Cycle characteristics of double poling in 

cross-country skiing sprint competition. 12th Annual Congress of the European College of Sport 

Science, 11.-14.7.2007, Book of Abstracts, pp. 467, Jyväskylä, Finland. 

Mikkola J., Talkkari J., Mäkipää V., Linnamo V. Changes in Double Poling Forces & Cycle 

Characteristics in Cross-Country Skiing Sprint Simulation. Technological innovations in physical


29 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

activity and elite sports. Research seminar in Snowpolis, 19. - 20.3.2009, Vuokatti, University 

of Jyväskylä, Finland. 

Mikkola J., Vesterinen V. Sprinttihiihtoprojekti 2006-2007, osa II: Väsyminen sprinttihiihdossa. 

Hiihdon Valmentaja 2006/2007 nro 3, s. 10 - 13. 

Mikkola J., Vesterinen V. Sprinttihiihtoprojekti 2006-2007, osa III: Kuntoominaisuusanalyysejä. 

Hiihdon Valmentaja 2006/2007 nro 4, s. 22 – 26. 

Mikkola J., Vesterinen V., Hynynen E., Nummela A. Differences in performance and physiological 

characteristics between cross-country sprint and distance skiers. Science for Success II, 10.- 

12.10.2007, Promoting Excellence in Sport and Exercise, Congress Book, pp. 85, Jyväskylä, 

Finland. 

Mikkola J., Vesterinen V., Nummela A. Physiological characteristics affecting cross-country skiing 

sprint performance. 4th International Congress on Science and Skiing, 14. – 20.12.2007, 

St.Cristoph am Arlberg, Austria, Book of Abstracts (p. 55), Ed. By Muller E., Lindinger S., 

Stöggl T., Fastenbauer V. 

Vesterinen, V. Väsyminen ja fyysiset kunto-ominaisuudet sprinttihiihdossa. Valmennus- ja testausopin 

Pro Gradu -tutkielma, Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto, 2007. 

Vesterinen V., Mikkola J., Nummela A., Hynynen E., Häkkinen K. Neuromuscular and metabolic 

responses during a simulated cross-country skiing sprint competition. 12 th Annual Congress 

of the European College of Sport Science, 11.-14.7.2007, Book of Abstracts, pp. 537, 

Jyväskylä, Finland. 

Vesterinen V., Mikkola J., Nummela A., Hynynen E., Häkkinen, K. Fatigue in a simulated crosscountry 

skiing sprint competition. Journal of Sports Sciences, 2009, 27(10), 1069 – 1077.


30 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

LIITE B. Kiihtyvyysanturi- ja EMG-signaali rullahiihdon aikana 

Hipposhallissa 

Esimerkki yhden hiihtäjän sauvan anturin kiihtyvyyskäyrästä (1) ja kolmen lihaksen EMGkäyristä; 

2. käsivarren ojentajalihas (TB), 3. leveä selkälihas (LD), 4. ulommainen reisilihas 

(VL).


31 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

Liite C. Hiihtosyklin sisäiset muuttujat sprinttihiihtosimuloinnin 

aikana Hipposhallin mittauksissa 

Tulokset esitetty keskiarvoina ± keskihajonta (n = 14 - 16 ): a) syklin pituus, b) työntöfrekvenssi, 

c) työntövaiheen kesto ja d) palautusvaiheen kesto. Merkitsevä ero erän alkukiihdytykseen (20 

– 50 m):***p < 0,001; **p < 0,01; *p < 0,05. Merkitsevä ero erän välikierrokseen(420 - 

450 m): ### p < 0,001; ## p < 0,01; # p < 0,05. 

a) 

(m) 

12 

11 

10 

9 

* * * 

b) 

(Hz) 

0.9 

0.8 

0.7 

0.6 

0.5 

*** 

*** 

*** *** *** 

# # # # 

# # # 

# 

*** *** *** 

8 

0.4 

20-50 m 

420-450 m 

820-850 m 

20-50 m 

420-450 m 

820-850 m 

20-50 m 

420-450 m 

820-850 m 

20-50 m 

420-450 m 

820-850 m 

20-50 m 

420-450 m 

820-850 m 

20-50 m 

420-450 m 

820-850 m 

20-50 m 

420-450 m 

820-850 m 

20-50 m 

420-450 m 

820-850 m 



c) 

(ms) 

340 

300 

260 

220 

180 

*** ** *** ** 

*** *** 

# # # 

# # 

** 

20-50 m 

420-450 m 

820-850 m 

20-50 m 

420-450 m 

820-850 m 

20-50 m 

420-450 m 

820-850 m 

20-50 m 

420-450 m 

820-850 m 


d) 

(ms) 

750 

650 

550 

450 

350 

20-50 m 

*** *** *** ** *** *** 

*** 

** 

420-450 m 

# # # # # 

# # 

820-850 m 

20-50 m 

420-450 m 

820-850 m 

20-50 m 

420-450 m 

820-850 m 

20-50 m 

420-450 m 

# # # 


820-850 m


32 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

LIITE D. Tasatyönnön sauva- ja suksivoimien sekä syklin eri 

vaiheiden analysointi voimalevysignaalista


33 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

LIITE E. Vuokatin mittausten tekniikkakuvausten kirjallinen 

palautesaate 

Palaute CD ja vaiheanalyysi 

• Sisältää sivuvideokuvat: 

o nopeustestistä (kaikki yritykset) 

o 1000 m kaikki vedot (1 - 4) ja kierrokset (lähtö - keski - loppu) 

• kuvausalue: 16,8 m (kuva on alku- ja loppupätkällä tumma, mutta yleensä voimalevyalueen 

”keskimmäinen” työntö on kohtuullinen valaistuksenkin suhteen) 

Videoista ja vaiheanalyysistä tarkasteltavia kohtia 

• Tasatyönnön syklissä tapahtuvat muutokset testin eri kierroksilla. (Työntö- ja palautusaika, 

syklin pituus ja taajuus eli työntöfrekvenssi) 

• Tarkasteltavat sprinttitasatyönnön vaiheet: 

o Työntöön valmistautuminen: 

• sauvakulma pysty 

• voimakas päkiöille nousu / hyppy 

• kyynärkulma pienempi kuin perinteisessä työnnössä (lähempänä vartaloa) 

• keskivartalon esijännitys 

o Työnnön alku: 

• työnnön ajoitus (sauvat maahan ja vartalo työnnön päälle ennen ”painonpudotusta” 

kantapäille) 

• keskivartalo tiukkana 

• nopea jousto kyynärkulmassa ja polvikulmassa 

• suuri kulmakiihtyvyys: kyynärkulma 

• ylävartalon asento säilyy pystynä 

o Työntö loppu: 

• kyynärkulman ojentuu suuremmaksi 

• työntö vartalolinjalle asti 

• ylävartalon asento säilyy pystynä 

o Palautusvaihe: 

• vartalo ja kädet tuodaan eteen lantion alapuolelta tasapainoisesti, ilman 

suuria jalkojen pystyvoimapiikkejä


34 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

Sprinttitasatyöntö eroaa perinteiseen tasatyöntöön verrattuna seuraavasti: 

• olkapäät/hartia avoimessa asennossa 

• pienempi kyynärkulma työnnön lähdössä 

• nopeampi ja laajempi kyynärnivelen koukistus työnnön alussa 

• nopeampi ja laajempi lantionivelen koukistus työnnön alussa 

• työnnön alun voimantuotto tehokkaampaa, dynaamisempi työntö 

• suhteellinen työntöaika lyhyempi 

• suhteellinen palautusaika suurempi


35 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

Sprinttitasatyöntö 

Voimantuottokäyrä: työntövoima / aika 

Sprinttitasatyöntö - "strategy A” vs. 

perinteinen tasatyöntö - ”strategy B" 

Kyynärkulman muutos / aika 



Polvikulman muutos / aika 



Lähde: Holmberg et al. 2005, Med. Sci. Sport Exerc. Vol 37, No 5, pp 807-818.


36 


_________________________________________________________________________________________________________________ 

Liite F. Vuokatin hiihtoputken tasatyöntösprinttisimuloinnin 

voimalevyiltä analysoitavien muuttujien tulokset

pdf - Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus - JyvÃ¤skylÃ¤n yliopisto

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

Delete template?

Save as template?