22.10.2014 Views

Loppuraportti - Rauman kaupunki

Loppuraportti - Rauman kaupunki

Loppuraportti - Rauman kaupunki

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

FÅFÄNGA-TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTI

YLEISTÄ

Fåfängan alueen, tässä raportissa rantaosuus välillä Syvärauman silta – Poroholman

leirintäalue, kehittämiseen 16.3.2006 asetetun työryhmän tehtävän mukaan olemme

perehtyneet alueen menneisyyteen, aikaisempiin selvityksiin ja suunnitelmiin sekä

tehtyihin päätöksiin (lähdeluettelo). Lisäksi olemme jalkautuneet ja kiertäneet alueen

erilliset kohteet ja tehneet muistion tarvittavista toimenpiteistä ja ongelmakohdista.

Kukin käyttäjätaho on myös omassa organisaatiossaan käsitellyt alueeseen liittyviä

asioita mahdollisimman monipuolisesti.

Tässä raportissa jäljempänä esitämme toimenpiteet kuluvan vuoden aikana käyttäen

50 000 € siirtomäärahaa valtuuston päätöksellä.

Yleisenä puutteena alueen käytössä ja kehittämisessä on ollut ensinnäkin Rauman

kaupungin monen toimijatahon keskinäisen koordinoinnin puute. Se olisi mielestämme

poistettavissa nimeämällä alueelle henkilö, jolle tulee aina ilmoittaa kunkin käyttäjätahon

toimenpiteistä, jotta ”Fåfänga-isäntä” osaa sovittaa kulloisetkin osapuolet keskinäiseen

neuvonpitoon ja ongelmanratkaisuun. Henkilön tulee olla koordinoija, ei päätöstentekijä.

Hänen tulee myös olla linkki alueella toimivien vuokralaisten ja kaupungin välillä.

Toisena merkittävänä ongelmana tämän intohimoja herättävän alueen kehittämisessä on

suuria määrärahoja tai ihmisiä liikuttavien asioiden ratkaisemattomuus. Maauimalasta

tulee tehdä päätös välittömästi. Matkailusaarten lähtösataman paikka tulee päättää ja

satama kunnostaa ennen vuoden 2009 kesän saarikohteiden uudelleenvuorausta.

Samalla tulisi myös ajatella kaikkea raumalaista mereen liittyvää matkailua ja vapaaajanviettoa

kokonaisuutena.

Kolmantena yleisenä ongelmana on Rauman kaupungin ja alueen vuokralaisten

keskinäisten tavoitteiden, panostusten ja roolijaon täsmällisen määrittelyn puute.

Tämä koskee ns. pitkäaikaisvuokraajia (vuoteen 2027) kuin juhannusfestivaalien

tulevaisuuttakin.

Neljäntenä ja entistä tärkeämpänä asiana on tiedottaminen, jota tulee jatkuvasti suorittaa

erityisesti kansalaisia kiinnostavista alueista ja asioista. Niihin Raumalla eittämättä kuuluu

Fåfänga, Otanlahti, Syväraumanlahti, Poroholma, Petäjäs ja ranta-alueet yleensäkin.

Nykyiset yhteysverkot antavat asian hoitamiseen mahdollisuudet.

Viidentenä ongelmana, ja osin edellisten heijastumana, on ollut alueeseen myönnettyjen

panostusten riittämättömyys suhteessa sen merkitykseen raumalaisille.

HISTORIAA

Fåfängan alue on heti merestä noustuaan joutunut ihmistoiminnan käyttöön ja

nykyinen käyttö on tämän jatkumoa. Aiemmat toiminnat ovat olleet sellaisia, etteivät

ne ole olleet esteenä myöhemmille tarpeille. Tämä seikka tulee jatkossakin

huomioida

Seuraavassa on lueteltu erilaisia päätöksiä ja tapahtumisia työryhmän toimialueelta

vuosien varrelta.

1600-luvulta lähtien kolmas maihinnousupaikka (Rauman rannoilla) oli Tarvonsaaren

Otsan satama nykyisen Otanlahden tienoilla. Sitä käyttivät varsinkin Aikon salmesta eli

”veräjästä” sisäreittiä kaupunkiin tulevat kalastajat. Ja ainakin ajoittain tullinhoitaja järjesti

tullivartijan ottamaan kalatullia tarvonsaarenotsassa sinne saapuvilta kalastajilta.

1700-luvulla varsinkin Otanlahden seutu oli kalastajien mielestä sopiva kalojen

kuivaamispaikka, vaikka kaupunginhallitus ahdisteli heitä tavan takaa vaatimalla

kalastajaveneidenkin tullin takia laskemaan maihin Puomkallion ja Salmensuun satamaan

v. 883 komendantin (venäläisen) hevosten laitumeksi aidattiin Tarvonsaaren Otsa

v. Rauman uuden kaupunginosan asemakartassa, laatijana maanmittari H.Wahlroos, oli

kalatorin paikka varattu Otanrannasta

v. 1902 luovutettiin semiinaarille uimahuoneasema 25-vuodeksi ja samalla päätettiin

rakentaa yleisöä varten pari uimahuonetta

v. 1905 päätettiin vuokrata eräälle yhtiölle saunalaitosta varten maa-ala Otanlahdesta

v. 1912 Vuojoki Gods Aktiebolag anoi sahan paikkaa Otanlahden alueelta

v. 1914 vuokrattiin junailija Jaakko Härölle huvilatontti 25-vuodeksi Fåfängan nokasta

v. 1915 Otanlahdessa uitetaan hevosia ja pestään rattaita lähellä yleistä uimalaitosta,

haetaan uutta hevosten uittopaikkaa

v.1916 annetaan Fåfängasta huvilatontti 28 aaria eniten tarjoavalle ( Wladimir Sofronoff,

tuleva Merikylpylän rakennus)

v. 1919 Pides- ja Petäjäisluodot edelleen karjanlaidunnuksessa

v. 1919 Talousarviossa Otanlahden uuteen uimalaitokseen 10 000 mk

v. 1923 Otanlahdella on jo pyykkitupa

v. 1923 Otanlahden uimalaitoksen rahoituksen siirto seuraavalle vuodelle

v. 1924 Ostettiin Isak Kallion perikunnalta Bornholm, jotta uimalaitos toteutuu

v. 1925 Bornholmqan uimahuone valmistuu ja ensikertaa paikan nimenä käytetään

Poroholma. Otanlahdessa on myös virutuslautta

v. 1926 Fåfängan huvila-alueen (n:o 5) käyttöä esitetään kylpylaitoksen tarpeisiin

v. 1926 Merikylpylään myönnetään savea Kappelinjärven rannasta

v. 1926 Otanlahden savustuslaitoksen vuokraoikeuden siirto (jäljellä 8 vuotta)

v. 1929 Otanlahden sauan alueen vuokraus

v. 1932 Äänestys kesäsiirtolan muutoksesta Katavistosta Merikylpylään, joka ostettu sd:n

työväenyhdistykselle

v. 1935 Bornholman ravintola vuokralle Lotta Svärd-yhdistykselle

v. 1936 Otanlahden kalastajalaiturilta öljynjakelulaitteen paikka vuokralle

v. 1936 Hyväksyttiin porilaisen yrittäjän anomus uimahallin rakentamiseksi

kauppaoppilaitoksen tontin viereen

v. 1937 Seminaarin saunan poistamisrahoitus hyväksyttiin

v. 1939 Syysmyrsky rikkoi Bornholman ja Merikylpylän uimalaitoksia

v. 1938 Kalastajien rantasuojan purku Otanlahdelta

v.1939 Ehdotetaan tehtäväksi Otanlahden uimarannan suunnitelma

v. 1939 Bornholma vuokralle Lotta Svärd-yhdistykselle ja Merikylpylä Evankeliselle

nuorisoliitolle

v. 1939 Valmistui venepaikat Bornholman etelärannalle

v. 1940 Päätettiin ettei enää vuokrata huvila-alueita III-petäjäksestä, koska ” Rauman

kaupunkiin kuuluvan manneralueen verrattain lyhyt merenranta on nyt jo melkein

kokonaan varattu erilaisiin tarkoituksiin niin, ettei rannoilla enää ole ulkoilupaikkoja juuri

muualla kuin III-Petäjäksen pohjoistannalla” (KV 27.6.1940

v. 1940 Merikylpylää vuokralle anoi kaksi toimijaa: Evankelisluterilaisten nuorten liitto ja

Rauman Ammatillinen Paikallisjärjestö. RAP valittiin

v. 1942 Otanlahden kalastajalaiturin luota vuokrattiin jäänsäilytyspaikaksi 150m 2

Osuusliike Suojalle

v. 1943 Vuokrattiin Rauman Osuuskaupalle alue Otan kalastuslaiturin kupeesta

jäänsäilytyspaikaksi

v. 1943 Merikylpylä vuokrattiin Rauman Aseveljet ry:lle

v. 1946 Merikylpylä vuokrattiin RAP:lle ja RTU:lle

v. 1947 Kalastajain seura ry anoi Otanlahden kalastuslaiturin madaltamista.

v. 1948 Kaupunginhallitus päätti, että halkotarhan pito Otanlahdessa lopetetaan ja että

ratakiskot ja rullavaunut siirretään kaupungin varastoon

v. 1949 Rauman Osuuskaupalle annettiin lupa bensiininjakelupaikalle Otanlahden

kalastajalaiturilla

v. 1950 vuokrattiin Poroholman huvila ja Bornholman venepaikat

v.1950 alueelle tehtiin kaupungin rakennustoimistossa kansanpuistosuunnitelma

(Kaino Kari) liite

v.1951 päätettiin rakentaa alueelle maauimala valtuuston äänin 16/15

Viimeisen viidenkymmenen vuoden alueen historian kaikki muistavat ja tietävätkin.

Alueella on järjestetty mitä erilaisinta riehaa hevosajeluista talvisiin lentonäytöksiin ja

jäärata-ajoihin ja musiikkitapahtumia kansanmusiikista bluesiin ja heviin

Alue on ollut raumalaisten tärkein suvilystin viettopaikka vuosisadan ajan

MÄÄRÄRAHAN KÄYTTÖ VUONNA 2006

Tässä on esitetty vuoden 2004 talousarvioon varatun käyttämättömän 50 000 €

määrärahan kohdennus, joka on kaupunginvaltuuston päätöksellä edelleen käytettävissä.

Alueen toiminnot on seuraavassa eritelty lyhyin nykytilanne-esittelyin. Sitä seuraa tehty

ehdotus toimenpiteeksi, sen suorittaja, kustannusarvio ja toteutusajankohta

1. OPASTUS

Alueen opastus on hajanaista, sekavaa ja puutteellista samoin kuin alueelle ohjaus

kauempaakin.

Ehdotus: Suunnittelutetaan koko alueelle virikkeellinen ja yhtenäinen

opastus, joka huomioi samalla alueelle tulevat liikenteen ohjailuun tarvittavat

merkit. Opastus tehdään myös kaupunkia lähestyvälle niin netissä kuin maatai

meriväylillä.

Tekijä: Tekninen virasto/Kunnallistekniikka

Kustannus:8 000 € (suunnittelu)

Toteutus: 2006 (suunnittelu), 2007 rakentaminen

2. LIIKENNE

Alueen liikenne on osin jäsentymätöntä, paikoitus on epämääräistä ja moottoriajoliikennettä

on vähemmän sopivissa paikoissa etenkin talvisaikaan. Alue tarvitsee

tarkennetun liikennemerkistön liikenteen ja paikoituksen ohjailuun lisäalueineen.

Ehdotus: Tehty liikennesuunnitelma (Viatek 27.12.1989) tulee päivittää

lisäten suunnitelmaan toimikunnan tekemät ehdotukset, joista toteutetaan

välittömästi estokivien asetus. (liite)

Tekijä: Tekninen virasto/Kunnallistekniikka,kaavoitusi, Wihertoimi

Kustannus: 10 000 € (suunnittelu), estokivet 1 500€

Toteutus: 2006 (suunnittelu), 2006 -2008 rakentaminen

3. JÄTEHUOLTO

A. Alueella on useita käymälöitä, mutta ne ovat huonosti ja vähemmän houkuttelevasti

osoitettu sekä ehostamisen tarpeessa. Hoitovastuu on lisäksi ajoin epäselvää.

B. Alueen jätteidenkeräysjärjestelmät ovat osin puutteellisia, niitä on liian vähän ja ne ovat

epäyhtenäisiä.

Ehdotus: A. Järjestetään yhtenäinen opastus kaikkiin alueen käymälöihin

aukioloaikoineen, määrätään vastuutahot ja kohennetaan alueen yleisintä

käymälää rakentein ja värein sekä siistitään vierustoja. (liite)

Tekijä: Tekninen virasto/Talotoimi

Kustannus: 12 000 €

Toteutus: 2007

Ehdotus: B. Tehdään alueen jätehuollosta kokonaissuunnitelma, jossa

määrätään keräilyastioiden määrät ja alueen ilmettä kohottavat mallit

(syväjätekeräilyastiat, tolpparoskikset yms.).

Tekijä. Liikunta- ja nuorisotoimi

Kustannus: 5 000 € (suunnittelu), syyssiivous 500 €

Toteutus: 2006 (suunnittelu), 2007 rakentaminen

4. RANTA-ALUEET

Alueen hiekkarannat ovat kuluneet ja rannoilla on liian ohuet ja kuormitetut

hiekkakerrokset.

Ehdotus: Tuodaan kolmelle ranta-alueelle uutta hiekkaa (liite)

Tekijä: Liikunta- ja nuorisotoimi

Kustannus: 10 000 €

Toteutus: 2006

5. PUUSTO JA MAASTO- JA SIIVOUSTYÖT

Alueen puusto ja pensaisto on paikoin epäsiisti, rannan tienvarsipuusto ylitiheäja

vihannat tuomiviidakot jääneet jätteistä keräämättä. Alueiden rajaukset ovat paikoin

epäselviä.

Ehdotus: Suvitien puusto harvennetaan koivuista ja pajunsukuisista puista,

tuomiviidakot siivotaan jätteistä. Aallonmurtajalaiturin rannanpuolen kunnostus

Tekijä: Tekninen virasto/Wihertoimi

Kustannus. 2 000 €

Toteutus: 2006

Seuraavina vuosina toteutetaan edellä mainitun ehdotuksen suunnittelujen

tuottamat toimenpiteet koskien lähinnä opastuksen, liikenteen ja jätehuollon

järjestämistä alueen arvoiseen kuntoon yleisöinformaatiota unohtamatta.

Tavoitetasona tulee työryhmän mukaan pitää vähintään 25 000 € vuosi ja

toimenpiteiden tulee jatkua vähintään neljä seuraavaa vuotta. Tuona aikana

esitetyillä määrärahoilla saadaan hoidettua opastus, jätehuolto ja merkittävin osa

liikennetöistä.

Raumalla 15.6.2006

Seppo Heikintalo, pj

Raimo Sundelin, siht

Juhani Korpinen

Irene Lahtinen

Hannu Lahtinen

Kaija Mäkitalo

Ari Rajamäki

Ulla Räihä

Anne Taulu

Kustaa Elsilä

SUUREMPIEN KOKONAISUUKSIEN OSIO

Työryhmä haluaa julkituoda myös muutamia asioita, joista päätökset ja toteutukset tulisi

tehdä viipymättä. Päämääränä on alueen nostaminen siihen arvoon ja asemaan mitä se

on raumalaisten mielessä ja mitä se voisi täällä vierailijalle antaa.

Lyhyt nykytilanne-esittely, ehdotus toimimisesta ja päättäjätaho

I

MAAUIMALA

Maauimala on ollut muutaman viimevuoden ns. hätäkorjausten varassa ja se

mm. edelleen vuotaa.

Ehdotus: Maauimalasta tulee tehdä päätös välittömästi. Se joko

kunnostetaan tai puretaan (osin tai kokonaan)

Päättäjä: Kaupunginhallitus/Kaupunginvaltuusto

Päätös. 2006

II

VESIALUEET

Otanlahden ja Syväraumanlahden vesialueet ovat mataloituneet,

rehevöityneet ja pohjasedimenntien määrät ovat lisääntyneet. Lisäksi alueelta

on tiedossa haitallisten ainesten jäämiä. Tieto veden tilasta ja siihen

vaikuttamisesta jarruttaa päätöksiä ja tulevaisuussuuntautumista.

Ehdotus: Koko vesialueesta tehdään tarvittavat tutkimukset ja

kokonaissuunnitelma veden ja pohjan tilan parantamiseksi.

Päättäjä: Kaupunginhallitus/Kaupunginvaltuusto

Päätös: 2006

III

SAARIMATKAILUSATAMA

Syvärauman lahden aallonmurtajalaituri on nyt saaristomatkailun vesibussien

lähtösatamana. Sen kohennus on keskeneräinen, koska päätöstä ns.

lopullisesta lähtösataman paikasta on tekemättä.

Ehdotus: Tulee tehdä päätös Syväraumanlahden ja Suojan sataman välillä

saaristomatkailun lähtösatamasta riittävän ajoissa ennen mahdollisten

optioiden umpeutumista.

Päättäjä: Kaupunginhallitus/Kaupunginvaltuusto

Päätös: 2007

IV

TALVIKÄYTTÖ

Alueen talvikäyttö on nyt täysin jäsentymätön ja kaikki alueet ovat kaikilla

kulkuvälineillä käytössä. Moottoriajoneuvoilla ajo kesäisillä hiekkarannoilla ja

puistoalueilla aiheuttaa vaaratilanteiden lisäksi nyt myös turhaa kunnostusta ja

korjailua kesää varten.

Ehdotus: Alueen talvikäyttö rajataan selkeästi siten, että moottoriajoneuvojen

alueet ovat osoitettuja ja esim. jäälle ajo on mahdollista niille osoitetuista

paikoista. Pääperiaatteena on, että Otanlahti on mottoriajoneuvovapaata ja

Syväraumanlahdelta ajetaan jäälle.

Päättäjä: Kaupunginhallitus/Kaupunginvaltuusto

Päätös: 2007

V

VUOKRA-ALUEET

Alueella on nyt kolme vuokralaista joista yhden vuokra-aika loppuu vuonna

2010 ja kahden 2027 ja lisäksi alue on vuokrattu juhannuksena maksulliseksi

ja suljetuksi festivaalialueeksi (vaikutus alueesta riippuen viikko-kolme

viikkoa).

Alueen kokonaisuuden hallintaa ja suunnittelua on vaikeuttanut eri osapuolien

ja toimijoiden, mukaan luettuna kaupungin eri lautakuntien vastuualueet,

erilaiset lähtökohdat ja tavoitteet. Vuokrauksiin kuuluu myös alueen vuokraus

juhannusfestivaalien käyttöön maksulliseksi ja suljetuksi alueeksi juhannuksen

aikana

Ehdotus: Käydään suoria ja avoimia neuvotteluja Rauman kaupungin ja

vuokralaisten kanssa alueen nykyisestä käytöstä ja tulevasta kehittämisestä.

Vuokralaisina ovat: Kukkaskari/Rauman Ammatillinen Paikallisjärjestö ry –

vuokra-aika 31.12.2027 asti, Merikylpylä/Rauman Ammatillinen

Paikallisjärjestö ry – vuokra-aika 31.12.2027 asti, määräala

Fåfängasta/Rauman Seudun Eläkkeensaajien Yhdistys ry – vuokra-aika

31.12.2010 asti, määräala Fåfängasta/Rauman Kaupunginteatterin

Kannatusyhdistys ry – 31.12.2007 asti, määräala/määräika, RPR Production

OY, vuokra-aika vuoden 2007 juhannus.

Nimetään kaupungin organisaatiosta henkilö, ”Fåfänga – isäntä/emäntä”,

jonka kautta kaikkia alueen asioiden tulee kulkea selkiyttämään nykyistä

hallitsematonta käytäntöä.

Päättäjä: Kaupunginhallitus/Kaupunginvaltuusto

Päätös: 2006

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!