01.11.2014 Views

vuosiraportti13

vuosiraportti13

vuosiraportti13

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

akennetta päätettiin kehittää selkeämmäksi siten, että

sähköisiin palveluihin ja niiden kehittämiseen liittyvät

tiimit siirtyivät osaksi kehittämisyksikköä. A-klinikkasäätiön

sisäiselle ja ulkoiselle viestinnälle raivattiin oma,

aiempaa selkeämpi rooli.

Työterveyshuolto

A-klinikkasäätiön työterveyshuoltoa on vuoden 2012

alusta koordinoinut Mehiläinen Oyj. Vuonna 2013 korostettiin

ennaltaehkäisevän ja työyhteisön hyvinvointia

edistävän toiminnan merkitystä sekä sairauspoissaolojen

jatkuvaa seurantaa varhaisen välittämisen mallin

avulla.

A-klinikkasäätiön työterveyshuoltopalveluihin kuuluu

lakisääteisten ennaltaehkäisevien palvelujen lisäksi yleislääkäritasoinen

sairaanhoito. Vuonna 2013 työntekijät

kävivät lääkärien ja työterveyshoitajien vastaanottokäynneillä

yhteensä 1 963 kertaa 1 . Työterveyshuollon

kustannukset olivat 566 euroa/henkilö (brutto).

Työterveyspalvelujen kustannukset on eritelty ennaltaehkäisevään

työterveyshuoltoon (KL1) ja sairaudenhoitokustannuksiin

(KL2) 2 . Ennaltaehkäisevän työterveyshuollon

kustannukset vaihtelevat vuosittain johtuen

muun muassa tehtyjen työpaikkaselvitysten sekä

ikäryhmätarkastuksiin ja muihin terveys- ja seurantakäynteihin

osallistuneiden määrän vaihtelusta.

Työhyvinvointipäivä

Syyskuussa järjestettiin koko A-klinikkasäätiön henkilöstön

yhteinen työhyvinvointipäivä Lahden Messilässä.

Tapahtumassa palkittiin Fiksummin arjessa -kilpailun

voittajat.

HENKILÖSTÖHALLINNON

KEHITTÄMINEN

Järjestäytyminen

A-klinikkasäätiö on työnantajana järjestäytynyt Sosiaalialan

Työnantajat ry:hyn, joka on Elinkeinoelämän

keskusliiton EK:n jäsenliitto.

Työehtoja koskevissa neuvotteluissa A-klinikkasäätiön

sopimuskumppanina työntekijäpuolella on Julkisten ja

hyvinvointialojen liitto JHL, Sosiaalialan korkeakoulutettujen

ammattijärjestö Talentia ja Terveys- ja sosiaalialan

neuvottelujärjestö TSN.

A-klinikkasäätiön JHL:oon järjestäytyneet työntekijät

kuuluvat A-klinikkasäätiön työntekijät ry:hyn (JHL 517).

A-klinikkasäätiön työntekijät ry:n pääluottamusmies oli

toimintavuonna Virpi Lecklin ja varapääluottamusmies

Esko Rytkönen. Alueellisia luottamusmiehiä oli seitsemän.

TSN:n alueellisia luottamusmiehiä oli viisi, joista

Lolan Lindroos toimi samalla myös pääluottamusmiehenä

ja Sari Rissanen varapääluottamusmiehenä. Talentian

alueellisia luottamusmiehiä oli neljä, joista Kalervo

Sarha toimi samalla myös pääluottamusmiehenä ja

Pinja Rislakki varapääluottamusmiehenä.

Työsuojelu- ja yt-toiminta

A-klinikkasäätiön työsuojelutoimikunta kokoontui

toimintavuoden aikana kuusi kertaa. Työsuojelutoimikunnassa

on neljä työntekijöiden valitsemaa jäsentä ja

kaksi varajäsentä sekä kaksi työnantajajäsentä. Työsuojelutoimikunnan

puheenjohtajana toimi toimintavuonna

Itä-Suomen palvelualueen toimistosihteeri Oivi Joffel.

Valtakunnallisena työsuojeluvaltuutettuna toimi Sonja

Eerola (sairaanhoitaja, Itä-Suomen palvelualue).

1 Muutettu koskemaan vain vastaanottokäyntejä, vuoden 2012 raportissa olivat mukana vastaanottokäynnit ja

muut kontaktit.

2 Työterveyshuollon palvelut kohdistuvat työolosuhteisiin, työyhteisöön tai yksittäiseen työntekijään. Näistä aiheutuvat

kustannukset jaetaan kahteen korvausluokkaan: Korvausluokkaan I (KL1) kuuluvat ehkäisevän toiminnan

ja työntekijöiden työkykyä ylläpitävän toiminnan kustannukset, joita syntyy esim. työpaikkaselvityksistä, työpaikkakäynneistä,

terveystarkastuksista ja ensiapuvalmiuden ylläpitämisestä. Korvausluokkaan II (KL2) kuuluvat työterveyshuollon

lisäksi järjestetyn yleislääkäritasoisen sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon kustannukset.

Laji Yhteensä euroa Euroa/työntekijä

KL1 166 080,00 225,95

KL2 241 090,00 328,00

Muu 8 756,00 11,90

Yhteensä 415 926,00 565,85

45

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!