Tässähän

näkemisen väliksi tai lukuetäisyydeksi ja se on normaalisti
n. 25 cm.
Kamerasta poiketen silmän kuvatila on hyytelömäisen
aineen, lasiaisen täyttämä. (Koska esineen- ja kuvanpuoleisessa
tilassa on eri väliainetta, myös silmän polttoväli
eroaa niissä. Ilmanpuoleinen polttoväli on lepotilassa 17 mm
ja lasiaisen puoleinen on 23 mm.)
Vahvan kovakalvoseinämän sisäpuolella on runsaasti
verisuonia sisältävä suonikalvo, joka myös absorboi
hajavaloa. Suurta osaa suonikalvon sisäpintaa peittää
valoherkkien solujen muodostama verkkokalvo. Näkösoluja
on kahta tyyppiä, sauvoja (n. 120 milj. ) ja tappeja (n. 7 milj. ).
Sauvojen herkkyys on tuhansia kertoja suurempi kuin
tappien. (Lisäksi sauvat ovat liittyneet hermosäikeisiin
moninkertaisesti, jolloin mikä tahansa n. sadan sauvan
ryppäästä voi aktivoida yhden hermon. Edullisissa oloissa
yksi ainoakin sauvasoluun osunut fotoni voi tuottaa
valoaistimuksen.) Toisaalta sauvojen antama kuva on
epätarkka ja värejä erottelematon.
Tarkan näkemisen alueella, keltatäplän keskellä olevassa
keskuskuopassa ei ole lainkaan sauvasoluja mutta tappeja
tiheästi (n. 150000 / mm 2 ). Koska keskuskuopan ulkopuolella
näön tarkkuus on huono (5:een päässä enää puolet), vain
pieni osa näkökentästä nähdään selvästi. Liikuttelemalla
silmämunaa voidaan kuitenkin tarkata vuoron perään eri
yksityiskohtia.
Värien näkemisestä vastaavat tappisolut. (Niitä on
kolmenlaisia: sinivioletille, vihreälle ja punakeltaiselle
herkkiä. Herkkyyksien huiput osuvat aallonpituuksille
447 nm, 540 nm ja 577 nm, mutta herkkyysalueet menevät
pahasti päällekkäin.)