Kaavoituskatsaus 2013 - Hyvinkaan kaupunki
Kaavoituskatsaus 2013 - Hyvinkaan kaupunki
Kaavoituskatsaus 2013 - Hyvinkaan kaupunki
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
Metsäkaltevan yleissuunnitelman tarkistus

Metsäkaltevan alueen suunnittelun pohjaksi on

vuonna 2008 laadittu yleissuunnitelma, jota on

yleis- ja asemakaavoituksen yhteydessä tehtyjen

muutosten takia tarpeen tarkistaa. Esimerkiksi

katuverkkoon on tehty muutoksia Kravunharjun

asuntomessualueen ja Metsäkaltevan keskustan

asemakaavoituksen yhteydessä. Yleissuunnitelmaa

on lisäksi syytä tarkentaa vt 25:n varren

vielä asemakaavoittamattomilla alueilla sekä

Jokelankadun varressa ja Metsäkaltevan eteläosissa

keskustaajaman osayleiskaavan periaatteiden

mukaisesti.

Kulttuuriympäristön hoitosuunnitelma

Hyvinkään keskustaajaman kulttuuriympäristön

hoitosuunnitelmaa ollaan tarkistamassa. Hoitosuunnitelmaluonnos

on nähtävillä 19.11.2012-

18.1.2013 ja sitä työstetään edelleen saadun

palautteen mukaisesti. Luonnos on esillä internetissä

http://www.hyvinkaa.fi/hoitosuunnitelma/.

Hoitosuunnitelman tarkoituksen on ensisijaisesti

palvella kaavoituksen ja rakentamisen ohjauksen

apuvälineenä. Siinä kerrotaan Hyvinkään

rakennetun kulttuuriympäristön kehityksestä ja

ominaispiirteistä. Lisäksi on esitetty noin sata

kohdetta ja aluetta sekä niitä koskevia alustavia

hoitoehdotuksia.

HYVINKÄÄN KESKUSTAAJAMAN KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITOSUUNNITELMA

103. HAKALAN PARITALOALUE, korttelit 1238 ja 1239

Metsäpolku - Metsäkuja

Voimassa oleva asemakaava hyväksytty

15.8.1986

Helsingin seudun yhteinen maankäytön suunnitelma

Helsingin seudun 14 kuntaa, Helsingin seudun

liikenne –kuntayhtymä (HSL) ja valtio ovat solmineet

maankäyttöä, liikennettä ja asumista koskevan

aiesopimuksen, jonka mukaan Helsingin

seudulle on laadittava yhteinen maankäyttösuunnitelma.

Maankäyttösuunnitelmaa on ohjelmoitu

syksyllä 2012, sen valmistelu aloitetaan alkuvuonna

2013 ja se valmistuu vuoden 2014 lopussa.

Suunnitelmassa sovitetaan yhteen seudun

alue- ja yhdyskuntarakenteen sekä liikennejärjes-

Rakennukset valmistuneet 1989-1990.

Suunnittelija: Arkkitehdit Jyrki Tiensuu ja Mika Penttinen /

Arkkitehtistudio Penttinen & Tiensuu

Kuvaus

Hakalan asuntoalueen talojen suunnittelusta järjestettiin 1981 yleinen

arkkitehtuurikilpailu. Ensimmäiselle sijalle tullut Reijo Jallinoja sai suunniteltavakseen

alueen pohjoispuolen korttelit ja toiseksi tullut Arkkitehtistudio

Penttinen & Tiensuu aluksi neljä puisten paritalojen korttelia. Rakentaminen

oli valtion tukemaa tuotantoa ja rakennuttajana oli Hyvinkään Haka. Paritalojen

rakenne perustuu puuelementteihin ja puu hallitsee myös vaihtelevasti

väritettyjä julkisivuja. Väritys on saanut vaikutteita vanhasta Puu-Käpylästä.

Pienijakoinen mittakaava aikaansaa vaikutelman perinteisestä puukaupunkiympäristöstä.

Sama toimisto on suunnitellut myös alueen uudemmat rakennukset.

Kohteen valintaperusteet

Arkkitehtuurikilpailun tuloksena syntynyt 1980-luvun edustava laaja

asuntoalue, joka on täydentynyt 1990-luvulla. Yhtenäistä kaupunkikuvaa ja

rauhallisia väylästöjä.

Kaavatilanne

Asemakaavassa A-merkintä – asuinrakennusten korttelialue.

Hoitoehdotus

Rakennusten ylläpidossa ja korjauksissa tulee vaalia alkuperäisiä pintamateriaaleja

ja väritystä.

Muuta, lähteet

Yrjö Suonto – Jussi Vepsäläinen: Suomalaista puuarkkitehtuuria 1990-

1999. Tampere 1999.

Kuva 13. Esimerkki Keskustaajaman kulttuuriympäristön hoitosuunnitelmaluonnoksen kohdekortista.

telmän kehittämisperiaatteet ja ratkaisut. Suunnitelma

laaditaan tiiviissä yhteistyössä seudun

kuntien, HSL:n, MAL-neuvottelukunnan ja Helsingin

seudun yhteistyökokouksen kanssa. Hyvinkää

osallistuu suunnitelman laadintaan erityisesti

KUUMA-yhteistyön kautta.

Kaavoituskatsaus 2013

19