Maahanmuuttajanuoret suomalaisessa koulussa -keskustelufoorumi

Maahanmuuttajanuoret suomalaisessa koulussa
-keskustelufoorumi
30.1.2003 klo 13.00-16.30
Mahdollisuuksien talo Fenix, Helsinki
Järjestäjät: Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO), Työministeriö ja
Nuorisotutkimusverkosto
SEMINAARIRAPORTTI
Raportin valmistelija Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto
1

SISÄLLYS
Johdanto 3
Peruskoulu monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa 3
Koulu oppimisympäristönä 4
Koulun informaali arki ja nuorisokulttuurit 5
Koulun yhteistyö perheiden ja nuorisotoimen kanssa 7
Lopuksi 8
Liitteet
Seminaarin ohjelma 9
2

Johdanto
Nuorten monikulttuuristuva arki on suomalaisen koulun suurimpia nykyhaasteita. ETNOn,
työministeriön ja Nuorisotutkimusverkoston järjestämä keskustelufoorumi kokosi yhteen yli 100
nuoriso-, opetus- ja kasvatusalan asiantuntijaa, opiskelijaa, tutkijaa, maahanmuuttajaa ja
maahanmuuttajatyötä tekevää keskustelemaan monikulttuuristuvan koulun nykytilasta ja
tulevaisuuden visioista. Foorumin keskipisteessä olivat peruskoulun 7-9. luokat ja siirtymä alaasteelta
yläasteelle.
Foorumissa haettiin uusia näköaloja koulumaailman arviointiin ja kehittämiseen. Koulusta ja
nuorista puhuttaessa huomio kiinnittyy erityisesti opettamisen ja oppimisen kysymyksiin.
Maahanmuuttajanuorten kohdalla keskitytään usein koulumenestymiseen ja oppimisvaikeuksiin.
Keskustelufoorumissa laajennettiin näkökulmaa: koulua tarkasteltiin laajasti paitsi oppimisen, myös
kasvun ja nuorisokulttuurien ympäristönä. Koulun toiminta ei rajoitu vain opettamiseen ja
oppimiseen, koulussa roolit eivät ole vain oppilaan ja opettajan rooleja eikä koulumenestys kerro
koulun ilmapiiristä, oppilaiden kouluviihtymisestä tai oppilaiden välisistä suhteista välttämättä
paljoakaan. Monikulttuurisen koulun kehittämisessä tarvitaan nuorten elämän kokonaisvaltaista
näkökulmaa.
Foorumi koostui puheenvuoroista, joissa tuotiin uutta tietoa maahanmuuttajanuoria ja koulua
koskevasta suomalaisesta tutkimuksesta sekä kommenttipuheenvuoroista, joissa valotettiin
koulumaailmaa käytännön näkökulmista. Foorumin toinen osa koostui yleisökeskustelusta, jossa
pohdittiin tarkemmin monikulttuuristuvan koulun haasteita: peruskoulun arkea ja asenneilmastoa,
opettajien ja muiden koulussa työskentelevien uudenlaisia kasvatuksellisia ja opetuksellisia
vaatimuksia, maahanmuuttajanuorten oppimisen kysymyksiä, koulun nuorisokulttuureja, syrjinnän
ja integraation jännitteitä sekä koulun ja sen lähiverkostojen yhteistyötä (etenkin perhe,
nuorisotoimi). Foorumin keskeisenä lähtökohtana oli ajatus maahanmuuttajanuorista moninaisena
ryhmänä, joka koostuu toisen polven maahanmuuttajanuorista, pitkään Suomessa asuneista ja
vastikään Suomeen tulleista nuorista, jotka ovat muuttaneet läheltä tai kaukaa, yksin tai perheen
kanssa, pakon edessä tai vapaaehtoisesti. Maahanmuuttajanuoria ei voi tarkastella yhdenmukaisena
ryhmänä.
Tätä raporttia valmisteltaessa on käytetty apuna foorumin alustuksia ja yleisökeskustelua, foorumin
raportoijien, Susanna Kaajan (SEIS-projekti) ja Sini Perhon (Nuorisotutkimusverkosto),
seikkaperäisiä seminaariraportteja, muuta aihetta koskevaa kirjallisuutta sekä alan asiantuntijoiden
kanssa käytyjä keskusteluja. Lisäksi Nuorisotyö-lehdessä (2/2003) julkaistua foorumista kirjoitettua
katsausta (Keskisalo, Perho, Suurpää) on raportissa hyödynnetty. Raportti jakautuu neljään osaan:
1) Peruskoulu monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa, 2) Koulu oppimisympäristönä, 3) Koulun
informaali arki ja nuorisokulttuurit, 4) Koulun yhteistyö perheiden ja nuorisotoimen kanssa.
Peruskoulu monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa
Peruskoulun monikulttuuristumisen haasteita tulee tarkastella osana laajempaa yhteiskunnallista
kehitystä. Yhtenä keskeisenä monikulttuuristumisen yhteiskunnallisena raamittajana voidaan pitää
kotouttamislakia ja kunnallisia kotoutumissuunnitelmia. Foorumissa esitettyjen näkökantojen
mukaan kotouttamispolitiikka on eräänlaisessa taitekohdassa. Kotouttamista ja suomalaisen
yhteiskunnan suomalaisen yhteiskunnan monikulttuuristumista olisikin syytä tarkastella erityisesti
elämänkulku- ja sukupolvikysymyksenä:
3

1) Suomalaiset nuoret kohtaavat monikulttuuristumisen haasteet toisella tavalla jokapäiväisesti ja
koko elämänkaaren ajan kuin suomalainen aikuisväestö. Tämä ei voi olla vaikuttamatta
rooleihin koulussa, jossa monikulttuuristumisen tulkkeina ja opettajina toimivat oppilaat ja
opettajatkin. Valmius oppia uutta ja tarkastella kriittisesti omia käsitystapoja sekä tieto-taitoa
koskee opettajia yhtä lailla kuin oppilaitakin.
2) Maahanmuuttajanuorten kotoutumista tulisi tarkastella kokonaisvaltaisesti nuoren elämänkulun
näkökulmasta, jolloin keskitytään paitsi koulutukseen ja työelämään kiinnittymiseen, myös
laajemmin nuorten hyvinvointiin.
3) Monien maahanmuuttajanuorten kohdalla maantieteellinen ja kulttuurinen siirtymä Suomeen
osuvat samaan ajankohtaan kuin murrosikä ja herkkä siirtymävaihe lapsuudesta nuoruuteen ja
nuoruudesta aikuisuuteen.
4) Maahanmuuttajanuori saattaa kiinnittyä vanhempiaan helpommin uuteen yhteiskuntaan ja
saattaa tämän vuoksi joutua toimimaan omien vanhempiensa kotouttajana ja tukijana tai
sisarustensa kasvattajana, mikä on suuri tehtävä. Auktoriteettisuhteiden muutoksesta voi koitua
perheiden sisäisiä konflikteja ja nuori saattaa jäädä ilman perheen tukea, jolloin muiden
aikuisten tuki on erityisen tärkeää.
5) Etenkin lapsilta ja nuorilta odotetaan nopeaa kotoutumista uuteen yhteiskuntaan: nopeaa kielen
oppimista, mutkatonta uusien tapojen ja sääntöjen omaksumista. Murrosiässä maahan tulleelle
nuorelle kolme vuotta on lyhyt aika sopeutua vieraassa maassa elämiseen.
6) Maahanmuuttajanuorten siirtymien tukeminen (valmistavalta luokalta peruskouluun ja
peruskoulusta edelleen jatkokoulutukseen tai työelämään, lapsuudenkodista omaan kotiin) tulisi
olla nykyistä järjestelmällisempää ja resurssoidumpaa. Esimerkiksi pienessä ryhmässä,
valmistavalla luokalla puoli vuotta ollut maahanmuuttajaoppilas ei ehdi oppia kieltä ja sisäistää
peruskoulun toimintamuotoja siten, että hänellä olisi tasavertaiset valmiudet käydä tavallista
peruskoulua suuressa ryhmässä.
7) Opetus-, nuoriso- ja sosiaalitoimi ovat keskeisiä toimijoita nuorten elämässä oman perheen ja
suvun lisäksi. Näiden tahojen mahdollisimman tiivis integroiminen (kunta- ja läänitaso)
kotoutumisen toteuttamiseen ja poikkihallinnollinen yhteistyö vahvistaisivat kotoutumisen
toimivuutta käytännössä, mahdollistaisi ennaltaehkäisevän toiminnan korostumisen ja
helpottaisi nuorten arkisten tarpeiden välittymistä päätöksentekijöille.
Koulu oppimisympäristönä
Suomalainen peruskoulu on hyvinvointivaltion keskeinen kivijalka, jonka tarkoituksena on tarjota
kaikille yhdenmukaiset palvelut. Foorumissa nousi esiin tasa-arvo- ja monikulttuurisuuskäsitysten
yhteensovittamisen hankaluus. Monikulttuuristuvan koulun oppilaat ovat muutakin kuin yksilöitä,
joiden yhdenmukaista kohtelua voitaisiin pitää merkkinä tasa-arvon toteutumisesta. He ovat monien
päällekkäisten ja ristiriitaisten yhteisöjen jäseniä.
1) Oppilasarviointi ohjaa sekä oppijan itsensä että muiden käsitystä hänen oppimisestaan.
Keskeinen kysymys on, miten puutteellisella kielitaidolla opiskeleva voi osoittaa peruskoulussa
taitonsa ja tietonsa. Tulisi systemaattisemmin pohtia ja kokeilla käytännössä, miten kaikille
yhtenäisen numeroarvioinnin korvaaminen yksilöllisemmällä ja joustavalla
arviointijärjestelmällä onnistuu. Kyse on hyvinvointipalvelujen – tässä tapauksessa koulun –
sopeuttamisesta nuoriin maahanmuuttajiin ja heidän yhteisöllisiin valmiuksiinsa, ei vain toisin
4

päin. Jo nyt monesti käytössä oleva henkilökohtainen oppimissuunnitelma pitää tästä
näkökulmasta katsottuna sisällään sen, että oppilaan henkilökohtaista edistymistä seurataan ja
arvioidaan ottaen huomioon hänen sosiaaliset ja kulttuuriset lähtökohtansa, kielitaitonsa,
suomalaisen yhteiskunnan tuntemuksensa sekä oppimiseen tarvittava perheen yhteisöllinen tuki.
Edistymisen arvioinnissa huomio kiinnitetään tulosten lisäksi lähtötilanteeseen.
2) Erityinen huomio tulisi kiinnittää oppilaan siirtymien tukemiseen sekä tukiopetustoiminnan
riittävään ja tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen.
3) Joustava oppilasarviointi on käytännössä suuri haaste opettajalle. Se vaatii paitsi opettajan,
myös kuuntelijan, tukijan, kasvattajan ja tulkitsijan ammattitaitoa. Opettajankoulutuksessa
tulisi varata riittävästi resursseja ja kaikille pakollisia ihmisoikeus- ja
monikulttuurisuuskursseja, jotta opettajilla olisi riittävät valmiudet toimia monikulttuuristen
tarpeiden ja oppimisvalmiuksien tulkitsijoina ja tukijoina. Kyse on muustakin kuin vieraiden
kulttuurien tuntemuksesta – asenteista sekä oppimisen kulttuurisen ja yhteisöllisen ulottuvuuden
huomioimisesta. Monimuotoinen ammattitaito täydentyy jatkuvasti toiminnan ja kokemusten
kautta: monikulttuurisessa koulussa opettajakin on oppija. Ammattitaitoa koskevan yhteisöllisen
tiedon kartuttamisessa yksi keskeinen resurssi on avoin ja jatkuva vuorovaikutus oppilaiden
perheisiin ja nuoriin itseensä.
4) Monikulttuurisessa koulussa oppimista tulee tarkastella laaja-alaisesti. Foorumissa pohdittiin,
tulisiko koulumenestymisen ajatusta täydentää kouluviihtyvyyden ja kouluun kiinnittymisen
käsitteillä. Kouluviihtyvyyden laaja-alainen näkökulma nostaa esiin myös informaalin ja
formaalin oppimisen vertailevan arvioinnin. Monikulttuurisen opetuksen kannalta keskeinen
kysymys on, miten (suomalaisen) peruskoulun ulkopuolella opittu voidaan tunnistaa ja arvioida
formaalissa kouluopetuksessa.
5) Monikulttuuriset tarpeet huomioiva opetus vaatii yhtäältä paljon henkilöresursseja, toisaalta
monenlaista ammattitaitoa. Monikulttuurisuuden opettaminen ei ole vain tietojen välittämistä
vaan myös arvokasvatusta, maailmankuvan luomista, kriittisen ajattelun kehittämistä, koulun
ilmapiiriin vaikuttamista.
6) Maahanmuuttajataustaisten opettajien ja muun henkilökunnan rekrytoiminen kouluun on yksi
konkreettinen viesti koulun monikulttuurisesta ilmapiiristä. Keskeistä on, että
maahanmuuttajataustaiset opettajat toimivat muinakin kuin vain oman äidinkielen opettajina.
7) Koulun ja nuorisotoimen välisen yhteistyön tiivistäminen on oppimisen näkökulmasta keskeistä:
kouluun tarvitaan aikuisia, joilla on aikaa olla oppilaiden kanssa. Tarvitaan aikuisia, joilla on
tietoa ja kokemusta koulun ulkopuolisesta elämästä ja nuoren kulttuurisista lähtökohdista.
Nuorisotoimen ammattilaiset voisivat tukea oppimisen ohella nuoren kasvua ja kiinnittymistä
koulun kulttuureihin sekä toisin päin: tuoda kouluun tietoa nuorten kulttuureista. Koulun ja
nuorisotoimen sekä perheiden yhteistyöhön palataan tarkemmin myöhemmin tässä raportissa.
Koulun informaali arki ja nuorisokulttuurit
Foorumissa tarkasteltiin eri näkökulmista virallisen koulun ja koulun epävirallisen arjen – eli
koulussa rakentuvien nuorisokulttuurien – välistä yhteyttä: millä eri tavoilla formaali opetus
suodattuu informaalin ympäristön läpi.
1) Formaali oppiminen ja koulun informaali arki eivät ole erillisiä siten, että ensimmäinen
palautuisi yksittäisen oppilaan koulumenestykseen, jälkimmäinen taas koko kouluyhteisöön.
5

2) Oppimisen tai oppimisvaikeuksien yhteisöllisiä edellytyksiä tulisi korostaa nykyistä selvemmin.
Oppiminen liittyy ryhmään kuulumisen ja kouluyhteisöllisyyden rakentumisen edellytyksiin:
nuoren ryhmäidentiteetillä on huomattava vaikutus hänen oppimisvalmiuksiinsa. Luokan
ilmapiiri, katseet tai pulpettiin kaiverretut symbolit vaikuttavat olennaisesti siihen, miten nuori
uskaltaa vastata tehtäviin, osallistua tuntien keskusteluihin ja ryhmätöihin tai pyytää apua, jos ei
osaa. Mikäli opettaja ei tunne näitä nuorisokulttuurisia ulottuvuuksia, hän ei helposti tunnista
huonon kouluviihtyvyyden tai koulumenestyksen taustatekijöitä. Opetustilanteessa tulisi siis
systemaattisesti ottaa huomioon luokan sosiaalinen dynamiikka.
3) Nuorten ryhmädynamiikan tunteminen on myös syrjinnän ja koulukiusaamisen ennaltaehkäisyn
tai varhaiseen puuttumiseen keskeinen edellytys. Opettajan syrjinnän vastaiset keinot voivat olla
hyvin arkisia: vakiintuneiden nuorisoryhmien sekoittaminen ryhmätöitä tehtäessä,
istumajärjestyksien uusiminen, syrjään vetäytyneiden rohkaiseminen yhdessä tekemiseen,
koululuokkien välinen yhteistyö, jolloin monikulttuurisesti toimivat luokat voivat virittää
klikkiytyneitä ryhmiä avautumaan.
4) Opettaja viestii asennoitumisellaan ja syrjintään puuttumisen tavoillaan koulun virallista
ilmapiiriä, joka suodattuu myös koulun arkeen ja nuorisokulttuureihin. Toisaalta tärkeä osa
monikulttuurisuuden toteutumisesta tai sen esteistä piilee muualla kuin koulun virallisissa
tavoitteissa.
5) Koulu on paitsi oppimisen paikka, myös yhdessä tekemisen ja arvojen välittymisen tila, mikä
kyseenalaistaa arvovapaan tiedon ihanteen. Tämä vaatii sekä oppilailta että opettajilta arvo- ja
asennetietoisuutta. Nuoria ei rohkaista monikulttuuriseen herkkyyteen vain faktoja välittämällä.
Lyhytkestoiset kampanjat eivät riitä, jos koulun arki ja henki sotivat vastaan. Nuoret odottavat
opettajilta muuta kuin arvoista riisuttua tiedonvälitystä. Nuorten rasistisuus voi kertoa siitä, että
nuoret haluavat keskustelua heille vaikeasta ja arkaluontoisesta aiheesta.
6) Koulun koko henkilökunnan tulee osallistua monikulttuurisuuden edistämiseen ja puuttua
mahdolliseen syrjintään, jotta ne eivät jää nuorten keskinäisiksi kysymyksiksi. Opettajien
passiivinen suvaitsevaisuus voidaan tulkita viestinä rasismin hyväksymisestä. Myös
suomalaisnuoret jättäytyvät usein passiivisiksi tarkkailijoiksi eivätkä puutu rasistisiin tekoihin,
eivät liioin ota aloitetta vuorovaikutuksen rakentamisessa maahanmuuttajanuorten kanssa.
Opettajien nopea puuttuminen syrjintä- tai kiusaamistilanteisiin voi rohkaista myös nuoria
ottamaan aktiivisempi rooli syrjinnän vastustamisessa.
7) Oppilaiden ja opettajien yhdessä laatimilla syrjintää vastustavilla järjestyssäännöillä voidaan
rakentaa puitteet, joiden mukaan voidaan ehkäistä syrjintää ja kiusaamista kollektiivisesti. Jotta
säännöt eivät jää sanahelinäksi, tulee oppilaat ottaa mukaan sääntöjen tekoon ja näin sitouttaa
heidän yhteiseen tavoitteeseen. Koulun sääntöjä ei pidetä mielekkäinä, jos nuoret kokevat, että
ne on saneltu ulkopuolelta.
8) Syrjinnän, koulukiusaamisen ja rasismin vastustamista tukevien toimenpiteiden tulisi näkyä
sääntöjen, arkisten ryhmäyttämiskeinojen ja yhdessä toimimisen lisäksi myös
opetussuunnitelmissa, joissa ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymysten tulisi saada nykyistä
enemmän tilaa – läpäisyperiaatteen lisäksi ne tarvitsevat oman tilansa tuntikehyksessä.
9) Hyvän lähtökohdan syrjinnän ennaltaehkäisemiselle antaa sisäisen kansainvälisyyden ajatus:
omassa arjessaan voi kohdata eri kulttuureja edustavia ihmisiä ja oppia heiltä uutta, olla valmis
näkemään heidät osana suomalaisia ja suomalaisuutta.
6

10) Maahanmuuttajaoppilaiden integroimista tasavertaisiksi koulun jäseniksi tukee se, että
kulttuurisen erilaisuuden kunnioittamisen ohella maahanmuuttajanuoret kohdataan myös
yksilöinä eikä ainoastaan vieraan kulttuurin edustajina.
Koulun yhteistyö perheiden ja nuorisotoimen kanssa
Foorumissa keskusteltiin koulun yhteistyöstä paikallisten toimijoiden kanssa: moniammatillisen
yhteistyön haasteista ja nykytilasta. Keskustelu kiinnittyi etenkin nuorisotoimen ja perheen kanssa
tehtävään yhteistyöhön.
1) Nuorisokulttuurit huomioon ottavien rasismin ennaltaehkäisytapojen ja ongelmien
ratkaisumallien luomisessa yhteistyö nuorisotoimen kanssa on keskeistä. Kyse on nuorisotyön
eetoksen tuomisesta osaksi koulun arkea, tiedonvaihdosta koulun ja paikallisten nuorisotalojen
kanssa sekä nuorisotyöntekijöiden ja opettajien resurssien yhdistämisestä.
2) Nuorisotyön eetoksella tarkoitetaan mm. dialogisuuden ja vertaistoiminnan periaatteita, jotka
voivat vaikuttaa oppilaiden kouluviihtyvyyteen, opettajan mahdollisuuksiin tunnistaa koulun
arjen tapahtumat ja puuttua ongelmiin riittävän varhaisessa vaiheessa sekä opettajan
uskottavuuteen nuorten silmissä. Esimerkiksi värillisen ja rasistisen oppilaan välinen riita voi
olla osa laajempaa nuorisokulttuurista jännitettä, jonka keskeisenä areenana toimii koulu.
3) Tiedonvälityksessä voi olla kyse arkisista keinoista, kuten säännöllisestä puhelinyhteydestä
koulun ja nuorisotoimen välillä, yhteisistä kuukausittaisista tapaamisista tai ongelmatilanteiden
käsittelystä yhdessä, yhteisöllistä puuttumista vaativina asioina.
4) Nuorisotyöntekijöiden ja opettajien resurssien yhdistämisestä esimerkkejä on mm.
nuorisotyöntekijöiden vetämät ryhmäyttämispäivät koululuokille, iltapäiväkerhot läksyjen teon
merkeissä, jälki-istuntojen käyttäminen henkilökohtaiseen keskusteluun nuoren kanssa (vrt.
moniammatillinen rasismia vastustava Exit-projekti Joensuussa). Toimiva malli on
maahanmuuttajataustaisten nuorisotyöntekijöiden toimiminen maahanmuuttajaoppilaiden
”isoveljinä” ja ”isosiskoina”, jotka ovat mukana ja läsnä koulun arjessa, auttavat nuorta läksyjen
teossa ja virallisten papereiden täyttämisessä (mm. kirjasto, sosiaalitoimi ym.) sekä toimivat
linkkinä kodin ja koulun välillä. Tällainen vertaisen ja tukijan rooli on vaativa ja edellyttää
riittäviä henkilö- ja taloudellisia resursseja koulutuksen ja yhteistyön järjestämiseen. Nykyisin
yhteistoiminta riippuu yksittäisistä kouluista ja nuorisotoimesta. Yksittäistapauksista tulisikin
siirtyä säännönmukaisempaan koulutuksen järjestämiseen ja yhteistyön toteuttamiseen.
Esimerkiksi iltapäivätoiminnassa järjestöjen, vanhempien ja nuorisotoimen yhteistyön rooli on
keskeinen.
5) Yhtä toimivaa ratkaisua toimivan yhteistyön luomiselle ei ole, ja siksi olisikin syytä kartoittaa
kuntakohtainen tilanne (keitä maahanmuuuttajia kunnassa asuu, milloin he ovat tulleet
Suomeen, mitä tarpeita heillä on, millaisia kouluja ja nuorisotoimen palveluja alueella on).
Tällaisten kuntakohtaisen selvityksen jälkeen toiminnan ja palveluiden kohdentaminen olisi
selkeämpää.
6) Koulu voi tehdä osansa koko perheen kotoutumisen tukemisessa. Toimivan, avoimen
vuorovaikutuksen luominen maahanmuuttajaperheiden ja koulun välille on suuri haaste.
Ongelmana on se, ettei tavanomaisiin vanhempainiltoihin osallistu riittävästi
maahanmuuttajanuorten vanhempia. Tämä on nähtävä kriittisenä viestinä koululle; tiedonvälitys
”lappu kotiin” -menetelmän avulla on harvoin toimiva yhteistyömuoto. Foorumissa tuotiin esille
7

onnistuneita kokemuksia maahanmuuttajataustaisten kulttuuritulkkien käyttämisestä (Jakomäen
yläaste). Kulttuuritulkit käyvät keskusteluja perheen omalla äidinkielellä välittäen tietoa
koulusta perheeseen ja tuoden perheen toiveita sekä tietoa kouluun päin.
7) Opettajien, erityisesti rehtorien rooli on keskeinen siinä, millainen paikka ja asema
vanhemmilla on koulussa. Henkilökohtaiset vierailut oppilaan kotona (mahd. tulkin kanssa) tai
henkilökohtainen kutsu kouluvierailulle luovat kuvaa siitä, että perheistä välitetään.
8) Suomen Vanhempainliiton edustajan mukaan maahanmuuttajia on liiton toiminnassa hyvin
vähän. Koulun ja perheiden välistä vuoropuhelua voisikin rakentaa maahanmuuttajaperheiden
kannalta luontevampiin yhteyksiin: paikallisiin maahanmuuttajayhdistyksiin tai kerhotiloihin,
osaksi maahanmuuttajille suunnattuja kursseja, moskeijojen ja muiden kirkon toimintojen
kautta.
9) Mikäli avoin yhteistyö perheen kanssa alkaa jo päiväkodista, sitä on helpompi jatkaa koulussa.
Päiväkotien ja koulun henkilökunnan yhteistyö maahanmuuttajaperheiden integroimisessa
lasten ja nuorten toimintaan on keskeistä.
Lopuksi
Keskustelufoorumiin osallistui noin 100 aiheesta kiinnostunutta alan ammattilaista. Seminaarin
suosio ja vilkas keskustelu itse tilaisuudessa kertovat, että aihe kiinnostaa ja siitä halutaan julkista
keskustelua. Myös asetelma, jossa tutkijat ja käytännön ammattilaiset eri kentiltä kohtaavat, oli
onnistunut. Keskustelu painottui pääkaupunkiseudun kokemuksiin ja näkemyksiin seminaaripaikan
ja osallistujien vuoksi. Helsingissä asuu noin neljännes maamme maahanmuuttajista, mikä tekee
alueesta erityisen sekä hallinnoinnin että käytännön työn ja nuorten arjen näkökulmasta. Foorumissa
ja siihen liittyvissä yhteydenotoissa on tuotu esille, että vastaavanlaisia tilaisuuksia olisi syytä
järjestää paikallisella tasolla muualla Suomessa. Näissä alueellisissa tapaamisissa voitaisiin
kartoittaa alue- tai kuntakohtaisia tilanteita sekä systemaattisemmin kerätä hyvien ja
epäonnistuneiden käytäntöjen listaa, joita voisi hyödyntää monikulttuuristuvan koulun arvioinnissa
ja kehittämisessä.
8

Liite
SEMINAARIN OHJELMA
13.00-13.15 Avauspuheenvuoro
Työmarkkinaneuvos Sirkku Päivärinne, Työministeriö
13.15-14.00 Maahanmuuttajanuoret ja oppiminen
Formaali oppiminen, monikulttuurinen opetussuunnitelma ja opettajankoulutus,
opettajien ja oppilaiden yhteistyö, koulun ja vanhempien yhteistyö
KT, lehtori Mirja-Tytti Talib, Helsingin yliopisto, kasvatustieteellinen tiedekunta,
opettajankoulutuslaitos
Maahanmuuttajien opettaja, suomi toisena kielenä -lehtori Anu Tanzi-Albi, Helsinki,
Jakomäen yläaste
Ryhmäkeskustelu
14.00-14.15 Kahvitauko
14.15-15.00 Maahanmuuttajanuoret ja kasvaminen
Aikuistuminen, sukupuolet ja ruumiillisuus, maailmankuvat,
hyvinvointi vs. pahoinvointi, koulun ja sosiaalitoimen yhteistyö
PsM, M.Phil., tutkija Anne Alitolppa-Niitamo, Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos
Koulukuraattori Abdulkadir Mohamed, Helsinki, Vesalan yläaste
Ryhmäkeskustelu
15.00-15.45 Maahanmuuttajanuoret ja nuorisokulttuurit
Ystävyyssuhteet, non-formaali oppiminen, rasismi ja syrjintä vs. integraatio koulussa,
koulukiusaaminen, koulun ja nuorisotoimen yhteistyö
KM, tutkija Anne-Mari Keskisalo, Nuorisotutkimusverkosto/ Joensuun yliopisto,
kasvatustieteiden tiedekunta
Projektivastaava Marisel Soto Godoy, Kalliolan Nuoret ry, Monik-projekti
Ryhmäkeskustelu
15.45 Keskustelufoorumin päätössanat
Foorumin puheenjohtajat Silvain Sagne, Etnisten suhteiden neuvottelukunta ja Leena
Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto
9